KUUDES LUKU.

Salama pääsee Lovisaan. — Lähtee sieltä Wiipuriin ja ottaa mukaansa sotatarpeita. — Översti Gregor Suderoff.

Katteini Cleret-Longavant oli komean laivansa kannella odottamassa Salaman venettä, joka jo oli tulemassa ja lähestyi laivaa. Isis oli Ranskan laivaston uusimpia ja kaikin puolin kunnollisimpia höyrylaivoja. Sen katteini oli kaunis, soreavartaloinen mies, urhoollinen ja jalomielinen. Hän oli oikein komea sen kansan edustaja, joka mielilauseeksensa on ottanut sanan: la gloire (kunnia). Sotatoimissa etenkin Itä-Intiassa oli hän ansainnut kunniaritariston ristin ja merimiesarvonsa. Ylhäisellä kohteliaisuudella vastaanotti hän Salaman päällikön, joka hänelle antoi luutnantti Cutlerin puoltavan suosituskirjan.

Katteini Longavant luki sen tarkoin, sitte sanoi hän:

"Näin ollen minä en suinkaan ole vähemmin kohtelias kuin liittolaisemme Mirandalla. Venäläiset ovat vahvistaneet vanhat patterinsa Lovisan luona ja lähettäneet paljon varusväkeä kaupunkiin enkä minä siis voi tulla satamaan ottamaan teitä sieltä, jos mielisitte sinne jäädä, mutta minä seuraan teitä kanuunan ampumamatkalla ja pyydän huomauttaa teille, että mieheni tähtäävät tarkasti. Menkää siis satamansuuhun, laskekaa kysymyksenalainen rouvasihminen maalle ja sen tehtyänne menkää rauhaan, minun rekattini ei estele teitä."

Katteini Milenius teki kumarruksen.

"Oivallinen laiva", sanoi hän, ihmetellen katsellen ympärillensä, "luultavasti parhaimpia pikakulkijoitakin?"

"Ei niinkään pikakulkuinen kuin luultiin ja toivottiin", vastasi päällikkö. "Vaikka 2,000 hevosen voimainen, Isis suurimmallakaan höyrypaineella ei saavuta enempää kuin 11 solmuväliä."

"Mutta Salama 12, jopa 14:kin", ajatteli Milenius. "Minä pääsenkin hänen kynsistänsä."

Ennen Salamasta lähtöään oli hän käskenyt koneenkäyttäjän kovasti lämmittää pannujen alle ja tarvittaessa raskauttaa venttiilit.

"Minä olen teille suuresti kiitollinen, herra katteini", sanoi hän Longavantille. "Nyt lähden laivalleni takaisin, satamansuussa lasken veneeni alas ja teidän vartioimananne palaan takaisin aukon selälle."

"Niin on sopimuksemme, hyvä herra", sanoi katteini. "Pitäkää mielessä, että kanuunani ovat ladatut ja kuulani osaavat pilkkuunsa 10,000 kyynärän matkalla."

"En unohda kumpaakaan; nyt kiitolliset jäähyväiset."

Laivalleen saavuttuansa Salaman katteini kutsui Yrjö Evertin luoksensa.

"Kuule nyt tarkoin, poikaseni, mitä minulla on sanomista", lausui hän nuorelle merimiehelle. "Kappaleen matkaa satamansuusta pysähytän laivan. Puettuna naiseksi samoin kuin Cutlerin laivassa käydessä, astut sinä ja kolme miestä veneesen. Laskette heti irti ja soudatte kaikin voimin satamaan, sitä patteria kohden, missä astutte maalle. Höyrylaivalla suojaan minä teitä miten mahdollista. Ymmärsittekö minua?"

"Kyllä, katteini; aikomuksenne luulen olevan pettää satamansulkijalaivoja."

"Oikein arvasit, joudu nyt pukeutumaan."

Katteini nousi komentosillalle. "Täysi vauhti; korkein höyrypaine", käski hän.

Propelli pyöri hurjasti, pistoonit lensivät ylös ja alas, vesi kiehui vaahtona keulan edessä, Salama kiiti kauheata vauhtia, Isis ajoi sitä takaa, mutta ei kestänyt kilpailussa.

"Se on meitä nopeampi", sanoi Longavant, "mutta kuulain nopeutta se ei voita. Jos se mielii minun pettää, ammun sen upoksiin."

Samassa silmänräpäyksessä näkyi salmen suussa toinen suuri höyrylaiva. Se on Dragon, katteini Seymour, joka tulee päästämään Isis-laivaa yhtymään suureen laivastoon. Se halkaisee vettä samoin kuin kotka ilmaa. Froubrigde on kannella. "Mitä toiminnee Isis tuolla salmen suussa?" kysyy ensimäinen luutnantti itseltänsä. Kiikari näyttää kasvaneen kiinni hänen silmiinsä. Silmä välähtää, se salamoi. Hän tunsi uhkapurjehtijan samaksi, joka oli hänet pettänyt Helsingissä, vaikka sen savutorvet nyt olivat mustiksi maalatut. "Go ahead, go ahead", komentaa hän koneenhoitajalle. Dragonin vauhti yltyy joka minuuti. Froubrigde aavistaa uhkapurjehtijan pyrkivän satamaan ja sen hän tahtoo estää, revetkööt vaikka Dragonin höyrypannut.

Salama seisoo sataman suussa, vene sen vieressä ja katteini Longavant näkee miten siihen astuu rouvasihminen ja kaksi merimiestä. Vene laskee irti ja soutaa satamaa kohti.

"Hän ei petäkään minua ja mitä Cutler sanoi kirjeessään on tosi", jupisi Isiksen päällikkö, joka vastikään oli saanut tiedon englantilaisen laivan lähestymisestä.

"Jumalan kiitos siitä", sanoi Longavant-iloisesti. "Nyt pääsemme tästä ikävästä vartioimisesta ja saamme parempaa tehtävää. Mutta mitä hittoa tuo höyrylaiva yrittää? Sen kone on käymässä ja se suuntaa täyttä vauhtia satamaan. Sukkelaan laita-kanuunien luo ja ampukaa, ampukaa, muuten se Jumal'avita pääsee käsistämme."

Rekatti siirtyi eteenpäin ja lähetti satamaan pakenevan Salaman perään 3 tai 4 laukausta, jotka kuitenkaan eivät sattuneet, vaikka Longavant oli kehunut miestensä ampumistaitoa. Venäläisistä pattereista oli nähty, mitä ulkona satamassa tapahtui ja siinä luulossa, että joku sulunsärkijä tässä pyrki satamaan, ruvettiin niistä ampumaan rekattia. Matka oli kuitenkin liian pitkä, niin ettei siitä mitään apua lähtenyt. Isis sai toimettomana nähdä, miten Salama pian oli sen kuulilta saavuttamattomissa. Katteini Longavant oli julmasti suuttunut.

Kaikki nämä tapahtumat oli valpas Froubrigde nähnyt Dragonista aivan hyvin. Hän aavisti, että Isiksen päällikkö oli jollakin tavalla tullut petetyksi. Hän riensi rohkeasti eteenpäin, ohjasi Isiksen sivutse ja tunki satamaan, toivoen pääsevänsä sinne sen verran ajoissa, että, vaikkapa ei voisikaan ottaa uhkapurjehtijaa, saisi sille kumminkin antaa aimo muistomarjan. Mutta Salama oli jo venäläisten patterin turvissa ja Froubrigden täytyi suureksi harmiksensa nähdä, miten hänen kuulansa putosivat veteen ulottumatta määräänsä. Hän siis käänsi ulospäin ja huomasi nyt Salaman veneen, joka ei ollut joutunut hyvinkään paljon maata kohti, vaikka sen soutajat kylläkin tekivät parastansa.

Tuota venettä rupesivat nyt Dragonin kanuunat tähtäämään. Yrjö Evert ja hänen kolme seuraajansa, joista yksi oli hänen ystävänsä Edvard Ryd, ponnistivat kaikki voimansa päästäksensä maalle. Yrjö riisui valhepukunsa ja paiskasi sen kokonaan mereen. Hän tahtoi esiintyä miehenä eikä naisena, jos hän vangiksikin joutuisi. Merimiespukunsa oli hänellä hameitten alla. Dragonin ahdistamat neljä miestä soutivat niin että verta alkoi tiukkua heidän kynsiensä alta. Pelastua oli mahdoton, sillä höyrykorvetti tuli yhä lähemmäksi. Kaksi miestä otti aironsa veneesen, vaikka Yrjö ja Edvard sitä estelivät. Kuulat rupesivat sattumaan yhä lähemmäksi, jonka vuoksi toinen miehistä pani valkoisen taskuliinan airon nenään ja pystytti sen antaumisen merkiksi. Dragon lakkasi ampumasta ja otti veneen ja miehet vangiksi.

Kun miehet oli viety laivaan rupesi ensimäinen luutnantti heitä kyselemään, mutta kun kukaan heistä ei osannut englannin kieltä, ei mitään tietoja saatu uhkapurjehtijasta, sillä sitä siinä nyt kyseltiin. Froubrigde ärisi kiukkuisesti ja tarkasti miehiä kantapäästä kiireesen asti.

"Nämä sopii pistää niitten miesten sijaan, jotka tauti on meiltä vienyt", jupisi hän, "sen verran on tästä saalista hyvää." Sitten kutsui hän laivan pursurin, käski panna miehet laivan kirjoihin ja ylilaivurin osottaa heille makuupaikan, numeronsa laivassa ja heidän tehtävät työt sekä toimet.

"Kas niin, te hirtehiset, nyt saatte toista lajia makeisia kuin laiskureilla sulkusärkijän kannella. Niin totta kuin nimeni on Froubrigde koetan tehdä teistä ihmisiä."

Tämän ystävällisen lupauksen jälkeen astui Froubrigde perää kohti. Dragon lähti satamasta, missä Isis oli odottamassa. Seymour meni rekatille ilmoittamaan tulonsa ja näyttämään käskyn, jonka mukaan hän nyt otti haltuunsa vartiotoimen:

Tietysti syntyi heidän kesken puhe uhkapurjehtijasta ja miten se ennen oli päässyt Helsinkiin, "Se on luonnoltansa rohkea ja muuten oiva merimies, tuo uhkapurjehtija, mutta sitä en saa päähäni, millä keinoin hän Cutlerilta on voinut saada suosituskirjan. Miehet jotka otimme vangiksi, eivät mitään osaa sanoa, sillä he puhuvat ainoastaan omaa kieltänsä. Mutta sen vakuutan teille, katteini Longavant, ettei tuo uhkapurjehtija suinkaan pääse irti, myöhemmin tai varemmin saa hänen sisuttelemisensa palkkansa."

"Vartiopiirimme on liian avara emmekä sen vuoksi voi pitää tarpeeksi tarkkaa vaaria", vastasi Longavant.

"Sill'aikaa kuin te menette Rigaa kohti hiipii ruotsalainen ulos ja pääsee onnellisesti tiehensä."

"Teidän muassa kirjoitan amiraalille, kerron koko asian ja pyydän yhden laivan avuksi", vastasi Seymour. "Jos me lähtisimme pois rannikkoa pitkin, jätän sen laivan salmen suuhun, pitämään veitikkaa silmällä."

Mutta Salama venyi turvallisesti satamalaiturin luona ja Lovisan asukkaat olivat vastaanottaneet sen jos mahdollista, vielä suuremmalla riemulla kuin helsinkiläiset. Katteinia suretti kuitenkin suuresti noitten neljän merimiehen menettäminen. Eräältä venäläiseltä upseerilta sai hän kuulla että ne oli otettu vangiksi. Katteini käsitti tehneensä varomattomasti lähettäessään heidät pois veneessä, sen sijaan että hänen heti uhkarynnäköllä olisi tullut pyrkiä satamaan. Dragonin odottamatonta tuloa ei hän voinut arvata, ja jos ei se este olisi tullut, olisi kai vene väkineen päässyt pakoon.

Seuraavana aamuna olivat Yrjö ja hänen ystävänsä Edvard Ryd komennetut etumastoon, toiset miehet olivat isomastossa.

"Nyt veikkoseni", sanoi Edvard Ryd kumppanillensa, "nyt pitää olla iloinen ja osottaa reippautta, ei tässä muu auta. Mielesi hehkui merimieheksi, nyt et siinä saa virnistellä, kun sattui suuhusi ensimäiset kovat pähkinät. Ken ei tahdo kuorta purra, ei se sisustaakaan saa."

"Niinpä kyllä, enkä minä tätä arastele, vaikk'en olekaan sotalaivalle halunnut", vastasi Yrjö iloisesti. "Nyt saan ruveta kuuntelemaan sotalaivan pillejä, pitelemään kanuunia ja välkkyviä aseita. Siitä saattaa joskus olla hyötyäkin; onhan merimiehen hyvä oppia mitä vain opittavaksi sattuu."

Salaman lasti oli hyvällä voitolla myyty eikä sen katteini muuta odottanut kuin sopivaa tilaisuutta päästä Loviisasta. Mutta sepä ei ollut niinkään helppoa. Kaupungin kirkkotornista, josta näki kauas merelle, näkyi pelätty englantilainen vartiolaiva liikkuvan edestakaisin ja itsepintaisesti sulkevan kulkuväylän. Yöt olivat valoisat, niin ettei ollut toivomistakaan päästä salaa pakoon pujahtamaan. Meren puolelta tulleet kalastajat tiesivät kertoa, että he olivat nähneet toisenkin sotalaivan liikkuvan rantaa pitkin idenpänä. Vartijoita oli nähtävästi lisätty, ja niin todella olikin.

Tuo toinen sotalaiva ei ollut mikään muu kuin Miranda ja siinä oli Salamalle toinen aivan yhtä kiukkuinen ja valpas vihollinen kuin Froubrigdekin, nimittäin herra Angustus Cutler.

Mikähän oli saanut tuon entisen ystävän niin katkeraksi viholliseksi, että se nyt hautoi kostoa ja olikin vannonut kostavansa oikein loistavasti?

Sen kerromme lyhyesti.

Miranda oli lähes viikkoa myöhemmin kuin se Kultakruunun aukolla tapasi Salaman, lähtenyt Gefleen ostamaan muonaa ja muita tarpeita. Kiiruimman kautta meni Cutler patruuna Wulffin luo viemään kirjettä, jonka oli saanut Mileniukselta, ja terveisiä hänen tyttäreltänsä. Onnellisena ja iloisena kuin laululintu, täynnä suloisia toiveita, astui Cutler patruunan asuntoon ja sen etehiseen, mutta siellä kohtasi häntä näky, mikä sai hänelle vilun ja värin. Hän vuorottain vaalistui ja punastui, hänen tuuhea poskipartansa riippuu vetelänä kuin koiran korvat. Elviira oli hänen edessänsä punaisena ja hymyilevänä, tuiki terveenä ja elävänä. Cutler herran mieli oli kuin olisi hänen päänsä ollut tungettuna viritettyyn ja kohta laukastavaan kanuunaan.

"Oletteko te täällä?" änkytti hän koettaen kumartaa.

"Olen, hyvä herra, tervetuloa jälleen", vastasi Elviira.

"Ettekö ole ollut Salamassa?"

"Enpä suinkaan, mutta mikä teidän on, te olette aivan kalpea ja mielenliikutuksissa; eihän toki laivalle liene mikään onnettomuus tapahtunut, sanokaa, minä pyydän:"

"Minä soisin sen olevan hiiden hornassa", jupisi Cutler kiristellen hampaitaan. Ääneen vastasi hän pitkäveteisesti "ei."

"Ettekö ole sairastanut?" kysyi hän vielä.

"En eläissäni, sen verran kuin itse muistan", vastasi Elviira vielä enemmin kummastellen. "Mutta sanokaa, herra, minkä vuoksi minulta tällaista kyselette?"

"Yksi kysymys vielä, sitte olen aivan vaiti", vastasi onneton luutnantti. "Sanokaa, neiti, laulatteko englantilaista laulua Jeanot ja Jeannetta?"

Elviiran mielestä olivat luutnantti Cutler ja hänen kysymyksensä niin lystilliset, että hän ratkesi helisevään nauruun.

"Vastatkaa, sitä pyydän, sillä siitä riippuu elämäni onni", lausui Cutler, kiukusta halkeamaisillaan.

"Olkoon sitte tiedoksenne, etten milloinkaan ole laulanut mainitsemaanne laulua enkä sitä edes tunnekaan", vastasi tyttö, yhä enemmän kummastellen Cutlerin käytöstä, "mutta sanonettehan toki miksikä minulta tämmöisiä tiedustelette?"

"Erään salaperäisen asian tähden", vastasi Cutler irvinnällä, jonka piti olla naurua; "en muuta kuin huvikseni. Hyvästi, neiti, tämän kirjeen antanette isällenne."

Cutler kurotti kirjeen Elviiralle, kumarsi ja ryntäsi ulos. Hän luuli tulevansa hulluksi. Salaman katteini oli julmasti pettänyt hänet; hän huomasi olleensa juonittelun esineenä ja Salama olikin sulunsärkijä, jonka katteini viekkaasti oli käyttänyt hyväkseen hänen herkkäuskoisuuttaan ja lemmenkiihkoaan. Kenen kättä hän oli Salamalla suudellut? Kaiketikin hansikoittua miehen kättä. Jos hänen vihamiehensä, häijynsisuinen pursuri Jones saisi tuon tietää, olisi hänen arvonsa laivalla aivan hukassa. Cutler vannoi kalliin valan pitää Salaman katteinia tuoreessa muistossa. Hän meni laivaansa ja sinä päivänä sai väki kärsiä luutnanttinsa mielipahasta. Koko päivä äkseerattiin purjeilla ja kanuunilla, kivääreillä ja käsiaseilla; se päivä oli kuumempi kuin Mirandan väellä pitkään aikaan oli ollut.

Cutlerin suureksi iloksi määrättiin korvetti lisävartijaksi Venäjän ja Suomen itärannalle. Isiksen päälliköltä sai hän tietää, miten Salama oli päässyt Lovisaan ja että se oli onnistunut ainoastaan Cutlerin lupakirjaan avulla. Nyt oli vihamiehensä suljettu Lovisan satamaan ja Cutler valvoi lohikäärmen tavalla ett'ei saalis pääsisi hänen käsistään. Kärsimäänsä pilkkaa ei mikään muu voisi palkita kuin loistava kosto. Ei hän sydämessänsä enää ajatellutkaan Elviiraa. Katteini Hall tiesi, miten Cutleria oli puijattu ja hymyili nähdessään hänen yltynyttä virka-intoaan ja valppautta; pursuri Jones arveli yöt päivät mitä lienee tapahtunut ystävällensä Cutler'ille. Hän paloi uteliaisuudesta ja päätti lujasti saada tästä salaisuudesta tiedon.

Patruuna Wulffin mielestä taas oli katteinin käytöstapa niin nerokas ja oivallinen, että hän päätti lyhentää hänen koetusaikansa sekä jo syksyllä antaa hänen ja Mimmin viettää häitä. "Oivallinen, nerokas, rohkea ja toimellinen mies, tuo Milenius", huudahti hän useammat kerrat, sittekuin oli lukenut Elviiran antaman kirjeen. "Hm, paremmin en itsekään olisi osannut tehdä." Tyttärensä moniin kysymyksiin Cutlerin kummallisesta käytöksestä patruuna vastasi makealla naurulla taikka sanoen, ettei hän tietänyt mitään, pyytäen häntä odottamaan Salaman tuloa, jolloin Milenius itse varmaan antaisi hänelle parhaimmat tiedot.

Patruuna istui korkealle kirjoituspöytänsä ääreiselle tuolille, otti suuren tilikirjansa ja rupesi laskemaan. Mitä useampia numeroita hänen kynästänsä lähti sitä iloisemmaksi tuli hänen muotonsa ja lopuksi sanoi hän:

"Hyvin, vallan hyvin. Oikein oivallinen lasku. Jos Salama onnellisesti tulee takaisin, on Milenius koonnut laivan hinnan kahdenkertaisesta. Mimmille pidän komeat häät, sen lupaan. Cutler-poloinen, se nyt oli lemmon hauska, ha, ha, ha; semmoinen ei sovi vävyksi Joonas Wulffille eikä mieheksi Elviiralleni."

Mutta Salama ei tullut. Kaksi viikkoa oli se ollut suljettuna Lovisan satamaan eikä vielä ollut toivoa, että hänen vartijansa pakenisivat. Tuonlainen toimettomuus sapetti katteinia ja hänen halunsa päästä liikkeelle yltyi joka päivä. Kosimisensa riippui siitä, miten matkansa Salaman kanssa menestyivät, mutta nyt olikin hän melkein kuin vanki eikä voinut tehdä mitään, joka veisi hänet lähemmäksi elämänsä onnea. Hautoessaan tällaisia kolkkoja ajatuksia tuli sana Lovisan sotapäälliköltä översti Gregor Suderoffilta pyynnöllä että katteini heti tulisi hänen luoksensa. Översti Suderoff oli vanha äreä soturi, joka oli palvellut Venäjän armeijassa jo Napoleonin aikaisessa sodassa v. 1812. Hän käytti valtaansa innokkaasti ja vakavasti, piti keisaria jumalanansa, oli englantilaisten ja te heidän liittolaistensa leppymätön vihollinen. Översti otti katteinin niin kohteliaasti vastaan kuin hänen ärtyinen soturiluontonsa salli. Hän pyysi katteinia istumaan ja käski tuoda teetä sekä piippuja. "Kuulkaa, herra", sanoi översti, kiertäen harmaata huulipartaansa. "Te olette rohkea ja pelkäämätön mies, sen tiedän siitä, että rohkenitte särkeä satamasulun. Sellaista miestä minä nyt tarvitsen. Haluttaako teidän ansaita hyvät rahat?"

"Se on tietty, herra eversti. Millainen on tarjouksenne?"

"Seikka on se, että meillä täällä Lovisassa on runsaasti kanuunia, kuulia, ruutia ja ruokavaroja, mutta toisin on Viipurissa. Tuon meidän Suomen rannikon vahvimman varustuksen komentaja on kirjoittanut sotaministerille Pietarissa, että hän kun odottaa vihollisten hyökkäystä, tarvitsee kipeästi mainituita varoja. Sotahallinto on antanut minulle käskyn lähettää Viipuriin sen verran sotavaroja kuin luovuttaa voin. Maata myöten kulettaminen veisi liian paljon aikaa ja Viipurin komentaja joutuisi kovaan pulaan. Minä siis ehdoitan, että te katteni, otatte nämä sotatarpeet ja muonan laivaanne ja viette sen lastin Viipuriin; mitä sanotte siitä?"

"Mitä sanovat siitä englantilaiset vartijat, jotka ovat sataman edustalla", kysyi vuorostansa katteini.

"Tuli ja leimaus, niitä ei otettu lukuun", huusi översti puhaltaen suustansa koko savupilven. "Tietäkää, herra, minä olin mukana, v. 1812, kun poltimme Moskovan, olin mukana, kuin ajoimme ranskalaiset yli Beresinan ja olin osallisena Smolenskin tappelussa. Minä vannon Yrjön ristin kautta, etten pelkää niitä enkä englantilaisia. Te osaatte kyllä lumota vartijain silmät; mitä sanotte ehdotuksestani?"

"Jos siihen suostun, on se vaara tarjona, että laivani ryöstetään ja minä itse hirtetään eikä minun ole halu mennä sellaiseen kauppaan."

Översti kiivastui niin, että huomaamatta nieli siemauksen varikuuma teetä.

"Te olette rohkea, haluatte ansaita rahaa ja kuitenkin teitä arveluttaa pistää taskuunne 10 tuhatta hopearuplaa, sillä sen summan tarjoon minä teille rahtipalkaksi", sanoi översti. "Tuohon käteen, niin on asia sovittu."

Översti seisoo käsi kurotettuna niinkuin kiusaaja korvessa.

"Tarvitsen yhden päivän miettimisaikaa", vastasi katteini. "Minun on tarvis tarkemmin punnita teidän ehdotustanne, ja jos vain mahdollista on, suostun siihen."

"Se on miehen puhetta; kahden päivän kuluttua odotan vastaustanne."

Salamaan tultuansa katteini kutsui luotsin, Pekka Nordin luoksensa.

"Osaatteko luotsata Viipuriin, tunnetteko saariston ja vedet sen ympärillä", kysyi katteini.

"Osaan, katteini; Viipuriin asti kelpaan minä luotsiksi, mutta en kauemmaksi. Ollaanko sinne menossa?"

"Niinpä kyllä, jos, vartijalaivoilta vain pääsemme."

"Jos eivät kaikki vanhat merkit petä, tulee kuun syntyessä, se on 4 tai 5 päivän kuluttua itäinen myrsky", vastasi luotsi. "Tähän vuoden aikaan on tavallisesti 2 tai 3 sellaista myrskyä. Suomen lahti on silloin aaltoileva, meri käy levottomaksi ja vartiolaivain on hakeminen suojaa Ahvenanmaan saaristosta. Sitä tulee meidän käyttää hyväksemme ja laskea merelle. Salama tekee tehtävänsä millaisessa ilmassa hyvänsä, kun vain ei ole liian kovasti lastattu."

"Minä luotan teidän sanoihinne ja kokemukseenne ja päätän siis mennä Viipuriin", sanoi katteini.

Sovitulla ajalla kävi katteini överstin luokse.

"Suostun ehdotukseenne ja vien 10,000 ruplan maksusta Viipuriin sen lastin, josta puhuitte", sanoi katteini.

Venäläinen ojensi hänelle kätensä ja puristi katteinin kättä kiihkeästi.

"Te olette rohkea mies, katteini, sen sanon vieläkin. Jo huomispäivänä saatte ruveta lastamaan", sanoi översti. "Minä kirjoitan teistä sotaministerille ja toimitan teille ritarimerkin."

"Kun laiva on lastattu, otan minä mieluummin rahdiksi luvatut 10,000 ruplaa", vastasi katteini.

"Rahat antaa teille kenraali Streboff Viipurin komentantti", vastasi översti, "sellaiset ovat minulle sotahallinnosta annetut ohjeet. Minun on vain nimelläni vahvistettava sopimuksemme."

Tuohon selitykseen tyytyi katteini; hän ei voinut aavistaakaan mitään petosta siinä. Postissa, joka silloin kulki Haaparannan kautta, hän lähetti ne vekselit, mitkä oli saanut Lovisassa myymästänsä lastista, jota varovaisuuttansa hänen ei tarvinnut katua, niinkuin myöhemmin saamme nähdä.

Jo seuraavana päivänä rupesi Salama lastaamaan kieltotavaraa. Kanuunat ja kuulat sijoitettiin suuremman lastiruuman pohjaan, muut tavarat ja ruutitynnyrit pienempään. Huolellisesti jaettiin lasti niin tasan kuin mahdollista. Kun Salaman perä oli vaipunut 8 jalan syvälle, kielsi katteini lastaamisen, vaikka sitä kuinkakin vastusteli översti, joka tahtoi ruumat täyteen pantavaksi.

"Nyt ei enää panna myttyäkään lastiruumaan", vastasi katteini. "Laivani nopeudesta riippuu pääsemmekö takaa-ajajoistamme ja jos Salama enemmän lastataan, ei se enään ole kyllin pikakulkuinen."

Siihen sai översti tyytyä. Kun hän vain sai lähetetyksi pois ne tavarat, mitkä sotaministeri oli käskenyt, oli hänestä yhden tekevä, tulivatko ne onnellisesti perille vai ei. Hän vain tahtoi päästä koko toimesta mitä pikemmin.

Salama oli jo lastissa eikä katteini muuta odottanut kuin että sää muuttuisi luotsin ennustuksen mukaan, jolloin hän koettaisi lähteä satamasta. Laivan toimettomana ollessa olivat koneen kaikki osat puhdistetut ja hiilisäilöt täytetyt hiilillä. Heinäkuun 16 päivän illalla näkyi vihdoin uuden kuun kapea kannikka. Samaan aikaan nousi vieno tuulenhenki, pilvet ja ilma ennustivat myrskyä.

Seuraavana aamuna puhalsi jo melkoisen kova tuuli. Kirkon tornista näki, miten meren aallot kävivät korkeina vaahtoharjoina; vartijalaiva, joka ennen oli ollut purjeittensa varoilla, oli nyt ottanut höyryn avuksensa kestääksensä tuulen ja aallot, jott'ei ajeltuisi merelle. Pekka Nord oli ollut tornissa tähystämässä merta. Laivalle tultuansa sanoi hän katteinille: "Huomenna tähän aikaan on vartijalaiva ajettu merille ja satama vartioimatta; silloin lähdetään heti ulos."

"Olkoon niin", sanoi katteini. "Minä tahdon pois vaikka mikä olisi. Paperini ovat täysikuntoiset ja minä käsken koneenkäyttäjän pitää höyryn valmiina aamun hämärtyessä."