V.
Reading edition
Erämaan laiva.
Nyt me lähdemme hyvin kummalliselle matkalle. Kuten tämän edellisessä kirjeessäni sanoin, ei mikään laiva voi uida erämaan läpitse, kun se on paljasta hietaa. Näillä hieta-merillä käyttävät ihmiset matkataksensa kameleja, joita senvuoksi sanotaan erämaan laivoiksi. Erämaa eli aavikko on hedelmätöntä, paksulla hiedalla peitettyä maata, jossa ei kasva puita, ei pensaita, ei ruohoa, ei kukkia. Erämaassa et tapaa lähteitä, et puroja etkä jokia. Ainoastansa muutamissa kohdin on hedelmällisiä paikkoja, saarten näköisiä, missä ruohoa lähtee maasta, joitakuita pensaita viheriöitsee ja joku lähde porisee, semmoisia saaria hietameressä sanotaan kosteikoiksi. Suurimpia aavikoita on Sahara Afrikassa; Arapian erämaan Aasiassa te tietysti paremmin tunnette, sillä siellähän Israelilaiset vaeltelivat neljäkymmentä vuotta, jolloin Moses Jumalan käskystä pelasti heidät Egyptin vankeudesta ja orjuudesta. Sellaisen erämaan kautta kulkeminen on kovin vaivalloista, sillä vaunuilla on mahdoton päästä paksun ja kuivan hiedan läpi. Arapialaiset aina ratsastavat erämaan poikki, enimmiten kamelilla. Tavallisesti monen monituista henkeä, enimmäksensä kauppiaita, suostuu keskenänsä kulkeakseen yhdessä se vaarallinen matka. Heillä on silloin kokonainen karja kameleja, joita pidetään kuorma-eläiminä eli juhtina ja joiden selkään suuria kantamuksia ladotaan. Semmoinen kamelikarja ynnä tienneuvojain ja matkustajain kanssa on nimeltä kauppamatkue. Kun meren yli matkustetaan, niin otetaan mukaan suuret varat ruoka-aineita, siihen vielä juomavettäkin, sillä meren vettä ei saa juoduksi. Erämaan laivan täytyy samoin kantaa juoma-vettä selässänsä; mutta ompa sillä vatsassakin sitä. Eikös tämä ole hyvin ihmeellistä? Kamelin vatsassa on nimittäin eri kammio eli pesäke, jossa melkoinen määrä vettä pysyy puhtaana ja raitisna juuri kuin astiassa. Joskus tapahtuu, että kamelin täytyy tästä omasta vesivarastansa antaa ihmisillekin, luonnollisesti toki vaan suurimmassa hätätilassa. Kun kauppamatkuetta kohtaa onnettomuus, kun ei se oikeaan aikaan voi päästä sille kosteikolle, mistä saa uusia vesivaroja, ja kun säkit ja astiat jo ovat tyhjennettyinä, silloin täytyy ihmisen, ett'ei itse janoon kuole, ruveta teurastamaan joku kameli ja juo sitte janoonsa sitä vettä, jota löytää kamelin vatsasta. Se teistä, lapseni, joka on vanhempiensa kanssa ollut ulkomailla, Dresdenissä, Berlinissä tahi muussa pääkaupungissa, on varmaan myös käynyt jossakin eläintarhastossa, sillä semmoisia tavallisesti on kaikissa isommissa kaupungeissa, sellaisessa eläintarhastossa olette silloin nähneet ulkomaankin eläimiä ja niiden seassa kamelejakin. Myöskin menaserioissa eli eläimistöissä niitä joskus saa nähdäkseen, vaikka tosin Suomeen kovin harvoin kameleja on tullut.
Kamelilla on kaksi rasvakyttyrää selässä, dromedarilla vaan yksi. Nämät rasvakyttyrät ovat tällä eläimellä varasäilyn eli aitan tapaisina niinkuin se mahassansa säästelee vettä saattaaksensa hädän hetkellä sitä nauttia, samoin se myös säilyttää rasvaa kyttyröissänsä. Kun sillä on runsaasti ravintoa, niin kyttyrät kasvavat, mutta jos se nälkää näkee, niin se saa elinvoimaa näistä kyttyröistänsä, jotka siinä tapauksessa vähenevät. Semmoisesta eläimestä luonnollisesti on suuri hyöty matkoilla erämaassa; se laivan tavalla kantaa kaikki ruokavarat, tavarat ja ihmiset sekä jaksaa mitä kauemmin kärsiä nälkää ja janoa tämmöisissä hedelmättömissä paikoissa. — Sellaisellakin laivalla minä olen kulkenut. Kun rautatietä tahi vaunuissa tahi höyryveneellä kuljette paikasta toiseen, niin tiedätte illalla joko pääsevänne matkanne perille taikka tulevanne johonkin yösijaan. Siellä löydätte huoneen kunnossa, vuoteen tehtynä ja ehkäpä vielä iltaispöydänkin katettuna. Erämaassa, kun minä kamelilla yhdessä kauppamatkueen kanssa kuljin tätä matkaa, ei ollut ensinkään huoneuksia, mihin poiketa saattoi: kameli kantoi selässänsä minun katetun pöytäni, valmistetun vuoteeni. Auringon laskettua me seisahduimme ja otimme yömajamme alas kamelin selästä; oli nimittäin muiden kaikellaisten kalujen joukossa myös teltti, joka pystytettiin hiedalle ja jossa minun piti nukkuman. Myöskin matkatoverillani oli teltit maassa ja ei aikaakaan kuin oli koko jono kelttiä pystyssä. Iltaista emme myöskään voineet hankkia mistään ravintolasta, sillä semmoistahan ei ollut yhtäkään tällä hirmuisen autiolla lakealla; erämaan laiva kantoi selässänsä sekä yösijat että ravintoaineet. Neljä viikkoa kesti matkamme; joka ilta levitettiin teltit pystyyn ja joka aamu ne taas purettiin ja asetettiin kamelin selkään. Helppoa ja mukavaa ei semmoinen matkustus suinkaan ole, vaan erittäin merkillistä. Erämaan laiva on hyödyllinen eläin, eikö niin, lapsi kullat?