RAKKAUTTA

— Mit‰s, hyv‰stih‰n se meni. Se v‰h‰n siin‰ alussa sotki, ett‰ h‰n aloitti sen tavallaan kuin v‰‰r‰st‰ p‰‰st‰. Miehet, ne nyt eiv‰t sellaista huomaa.

— Sit‰kˆ ne —

— Se siin‰ vain oli. Mutta kun min‰ kerron sen alusta, kuinka se k‰vi.

— Kerrohan.

— Ensiksi se sanoi: "Saanko luvan kysy‰, onko neiti koskaan rakastunut?"

— No, mit‰ sin‰ sanoit?

— Mit‰. Min‰ sanoin, ett‰ mit‰ se kauppias tyhj‰‰. Jos nuorempana lienee tullut hullutelluksi, niin ei niist‰ nyt en‰‰ mit‰‰n.

— Oikein.

— Se oli pannut k‰tens‰ t‰h‰n n‰in polvelleni ja sanoi, ett‰ h‰n tahtoisi oppia rakastamaan.

— Mit‰ sin‰ siihen sanoit?

— Mit‰, mit‰ min‰ sanoin — en mit‰‰n. Ajattelin ensin viskata sen k‰den siit‰ pois, vaan ajattelin sitten, ett‰ ehk‰ kuitenkin oli paras aikanansa katsoa, ja siin‰ valossa min‰ enemm‰n rupesin h‰nt‰ siet‰m‰‰n. Sitten h‰n sanoi, ett‰ olin lihonut. — "Kauppias tyhj‰‰", sanoin. "Olette", sanoi h‰n ja koetti toisella k‰dell‰ selk‰‰ni. "Saanko luvan rakastaa", kysyi h‰n. "Mit‰", sanoin min‰. "Jos antaisitte l‰hesty‰ itse‰nne", sanoi h‰n. "Ja sitten?" "Rakastaa niinkuin ihmisill‰ on tapana." "Ja mit‰ tarkoitusta varten, jos saan kysy‰. — Ei, kauppias ajattelee ensin, eih‰n n‰ill‰ ijill‰ en‰‰ — lapsena jos on utelias ja niin edesp‰in, ett‰ hurmaantuu ja niin poisp‰in — mutta jos kauppias tahtoo minua kysy‰, niin kysyy vain suoraan ja ilman kiertoteit‰, ett‰ min‰ ymm‰rr‰n sit‰ mukaa vastata. — Oliko se h‰nen ajatuksensa", kysyin. Oli, se oli h‰nen ajatuksensa, mutta ettei h‰n varmoja kauppoja viel‰ kyll‰ ollut ajatellut tehd‰, jos saisi ensin luvan v‰h‰n niinkuin rakastella.

— "Ei, ennenkuin h‰iden j‰lkeen", sanoin min‰, "sitten laillista tiet‰".

— "Tietysti sitten", sanoi h‰n, eik‰ h‰n laittomuutta tarkoittanutkaan. H‰nen ajatuksensa kulkivat juuri laillista tiet‰. H‰n sanoi, ett‰ h‰n oli aina ajatellut, ett‰ kun varoja kertyi siksi, ett‰ oma vaimo kannattaa el‰tt‰‰, niin h‰n sen el‰tt‰‰, sen verran on hyv‰ olla mukavuutta ja iloa.

— "Tietenkin", sanoin min‰. Ja sitten sanoin, ett‰ kyll‰h‰n min‰ naimattakin toimeen tulisin. Tietysti tulisinkin. Minulla on konttorista palkkaa jo 75 mk kuussa ja pankissa on jo liki 500 vanhan p‰iv‰n varoja. Mutta tietysti parempi on aina parempi. Jalkojen t‰hden nimitt‰in. Ne eiv‰t en‰‰ kohta sied‰ vedossa seisomista. Niiss‰ kun on reumatismia. Ett‰ h‰n nyt sen tiet‰‰, ettei j‰ljest‰p‰in tarvitse tulla sanomaan, ettei tiennyt ottaessa. Muita vikoja ei ole, ja jos h‰n kustantaa ensi kes‰n‰ parisataa niihin jalkoihin, niin voisi sen pakotuksen kylpe‰ pois, ettei siin‰ suhteessa olisi vasta kustannuksia.

— "Juu", sanoi h‰n, h‰n antaa, jos naimisiin menn‰‰n. — Eik‰h‰n se siit‰ somene, kun ment‰v‰ kerta kuitenkin on ja kun saa viel‰ sellaisen varman ihmisen, joka ei tee mit‰‰n h‰mmennˆksi‰ h‰nen el‰m‰ss‰‰n, niin ennen h‰n v‰h‰n kustantaa, sill‰ on h‰n sen verran el‰m‰ss‰ n‰hnyt, ett‰ mink‰ tavaran helpommalla saa, on se sit‰ huonompaa.

— "Niin, oma asianne, tehk‰‰ kuten tahdotte", sanoin min‰.

— "Talo on siin‰ valmis."

— "Ja liinavaatteet min‰ itse kyll‰ kustannan", sanoin min‰.

— "Ja rahaa on, jos tarvis vaatii."

— "Ei, kiitoksia, ei ennenkuin h‰iden j‰lkeen, se on tavallinen taksa."

— "Sitten se on sit‰ myˆten valmista", sanoi h‰n.

— K‰vi miten k‰vi, ajattelin siin‰ itsekseni, hyvin hullusti ei t‰ss‰ k‰y. Mieheen kyll‰ ajan pitk‰‰n tottuu. Parasta aina tehd‰ aikanansa, mit‰ teht‰v‰ on. Ja kun t‰m‰ on varakas ja tasainen. Siin‰ silt‰ puolelta ei ole mit‰‰n, ja muista puolista min‰ kyll‰ suoriudun. Ei niin, ettei minusta olisi ollut kˆyh‰n miehen vaimoksi. Kˆyh‰lle min‰ olin luotu. Min‰ olisin ollut hyv‰ kˆyh‰n miehen vaimo. Min‰ olisin paremmin ymm‰rt‰nyt kˆyh‰n kohdan ja surkuilematta tyˆt‰ tehnyt ja kohtaa kohentanut. Mutta niin ei sattunut. Se, jota ajattelin, ei minuun katsonut. Ei varmaan tiennyt, mitk‰ ajatukset mieless‰ liikkuivat ja vuosia kummittelivat. "ƒl‰ ajattele", sanoin min‰ itselleni, "‰l‰ ajattele tyhj‰‰, ei h‰n sinusta huoli". Mutta jos huolisi sittenkin, kangasti mieless‰ aina ja min‰ ajattelin. Kun on ne vuodet, jolloin ment‰v‰ olisi, ajattelee. Mutta kun ei, niin ei. Se on juuri se, ett‰ kun ei, niin ei. Ja miehi‰ on sitten monta. Ja niist‰ muista ei toinen ole kummempi kuin toinenkaan. Eik‰ sek‰‰n olisi ihmist‰ kummempi ollut. N‰inh‰n min‰, mik‰ se oli. Mutta annas, kun se kangastaa ja mieleen kaihin j‰tt‰‰. — No niin, sanoin min‰ sitten t‰lle viel‰ sen, ett‰ miehen pit‰‰ olla selv‰p‰inen ja ymm‰rt‰‰ sit‰ maailmanj‰rjestyst‰, jonka alle on alistettu, niin ett‰ esimerkiksi kun nainen, jonka on ottanut itse‰ns‰ varten ik‰‰nkuin, ei vaadi vuotuista palkkaa oloistaan, niin se tyˆ, jonka nainen pes‰‰n tekee, on niinkuin vapaaehtoista hyvyytt‰, ja ettei palkoista tule puhetta — niin, sit‰ voi sanoa vaikka rakkaudeksi. Ymm‰rt‰‰kˆ h‰n sen, kysyin min‰.

— Ymm‰rt‰‰, t‰ydellisesti ymm‰rt‰‰, sanoi h‰n. Mutta ett‰ h‰n antaa myˆs vapaasti rahoja. Ei niihin hyvin tarkkoja rajoja pantaisi, ja sit‰kin sopii sanoa rakkaudeksi.

— "Juu, sopii kyll‰", sanoin min‰. Ja sill‰ se oli tehty. Huomenna mentiin ja ostettiin sormukset.