EDWARD CLARKELLE, CHIPLEYN HERRALLE[1]

EDWARD CLARKELLE, CHIPLEYN HERRALLE[1]

Jalo herra!

Nämä Mietteet kasvatuksesta, jotka nyt lähtevät maailmalle, kuuluvat hyvällä syyllä Teille, koska ne ovat kirjoitetut useampia vuosia sitten Teitä varten ja koska ne eivät sisällä mitään muuta kuin mitä Te jo tunnette Teille lähettämistäni kirjeistä. Minä olen tehnyt niihin niin vähän muutoksia, lukuunottamatta Teille eri aikoina ja eri tilaisuuksissa osoittamieni mietteiden järjestystä, että lukija on sanonnan tuttavallisuudesta ja sävystä helposti havaitseva niiden pikemminkin olevan kahden ystävän yksityistä haastelua kuin julkisuuteen aijottua esitystä.

Ystävien hartaat pyynnöt saavat tavallisesti olla puolustuksena julkaisuille, joita niiden kirjoittajat pelkäävät tunnustaa aivan heidän omasta ehdostaan syntyneiksi. Mutta Tehän tiedätte, ja minä voin sen rehellisesti sanoa, että ell'eivät muutamat henkilöt, jotka olivat kuulleet puhuttavan näistä minun kirjoitelmistani, olisi ensin halunneet lukea niitä ja sitten nähdä niitä painettuina, ne yhä edelleenkin olisivat jääneet virumaan siihen huomaamattomuuden kätköön, johon ne alkuaan olivat tarkoitetutkin [2]. Mutta kun nämä miehet, joiden arvostelukyvyn minä suuresti luotan, sanoivat minulle olevansa vakuutettuja siitä, että tämä minun vaatimaton kyhäelmäni saattaisi olla joksikin hyödyksi, jos se joutuisi laajempien piirien käsiin, koskettivat he kohtaa, jolla on aina oleva erikoinen vaikutus minun päätöksiini: minä näet ajattelen jokaisen ihmisen ehdottomaksi velvollisuudeksi tehdä isänmaalleen kaikkea sitä palvelusta, mihin hän suinkin kykenee; enkä minä ymmärrä, mitä eroitusta olisi sellaisen henkilön ja hänen karjansa välillä, joka eläisi ilman tätä ajatusta. Tämä kysymys on niin tärkeä, ja oikea kasvatustapa tuottaa niin yleistä hyötyä, että minä en olisi lainkaan tarvinnut toisten pyyntöjä enkä kehoituksia, jos olisin havainnut kykyjeni vastaavan toivomuksiani. Mutta miten tämän asian liekään, näiden kirjoitelmien vähäinen arvo ja minun oikeutettu epäilyni niiden suhteen eivät kuitenkaan estä minua, hävetessäni tehdä niin vähän, lahjoittamasta ropoani minäkin, kun kerran ei minulta enempää vaadita kuin niiden toimittamista julkisuuteen. Ja jos sattuisi olemaan muitakin samanarvoisia ja samoja mielipiteitä kannattavia henkilöitä kuin nekin, jotka pitivät niistä niin paljon, että katsoivat ne painattamisen arvoisiksi, niin saan ehkä imarrella itseäni sillä, ett'ei niiden lukeminen tule olemaan kaikille turhaa työtä.

Minulta ovat viime aikoina kysyneet neuvoa niin monet[3], jotka tunnustavat olevansa epätietoisia tavasta, miten kasvattaa lapsiansa, ja nuorison varhainen turmelus on nyt tullut niin yleiseksi valituksen aiheeksi, ett'ei voitane pitää kovin julkeana henkilöä, joka saattaa tämän kysymyksen käsittelyn päiväjärjestykseen ja esittelee siitä mielipiteitään, vaikkapa vain herättääkseen muita tai tarjotakseen aihetta oikaisuihin: sillä erehdyksiä tulisi kasvatuksessa sietää vähemmän kuin muualla. Niinkuin ensimmäisen keitännän [4] virheet, joita ei enää voida parantaa toisella eikä kolmannella yrityksellä, kuljettavat nämäkin erehdykset lähtemättömän tahransa läpi kaikkien elämän tilojen ja vaiheiden.

Minä ylpeilen kaikesta siitä, mitä olen tässä esittänyt, niin vähän, ett'en minä olisi lainkaan pahoillani, jo pitäessäni Teidänkin etuanne silmällä, vaikka joku sellaiseen toimeen kykenevämpi ja soveliaampi henkilö ryhtyisi täydellisessä, meidän englantilaisen sivistyneen säätymme tarpeita vastaavaa kasvatusta käsittelevässä tutkimuksessa oikomaan virheitä, joita minä olen tässä kyhäyksessäni tehnyt, koska minusta olisi paljoa toivottavampaa, että nuoret säätyläismiehemme opastettaisiin parhaalle kasvatuksen ja opetuksen tielle (mitä jokaisen tulisi hartaasti haluta), kuin että minun mielipiteeni siitä hyväksyttäisiin. Te suvainnette kuitenkin sillä välin todistaa, että tässä esitetty kasvatustapa on tuottanut aivan harvinaisia tuloksia, sovitettuna erään aatelismiehen poikaan, jolle se ei alkuaan ollut tarkoitettu[5]. En tahdo sanoa, ett'eivät lapsen hyvät taipumukset olisi osaltaan suuresti avustaneet näiden tulosten saavuttamista, mutta minä luulen sekä Teidän että hänen vanhempainsa olevan vakuutettuja siitä, ett'ei vastakkainen menetelmä, joka olisi noudattanut nykyään yleistä lasten kasvattamistapaa, olisi ainakaan parantanut näitä taipumuksia eikä saanut häntä rakastamaan kirjaansa, olemaan huvitettu oppimisesta ja haluamaan hänen tavallaan enemmän tietoja kuin mitä hänen läheisensä katsovat hänelle kulloinkin soveliaaksi jakaa.

Mutta minun tehtäväni ei ole suositella tätä tutkimusta Teille, jonka mielipiteen siitä minä jo tunnen, eikä maailmalle, nojaamalla Teidän arvosteluunne ja suojelukseenne. Lastensa oikea kasvattaminen kuuluu niin suuressa määrin vanhempain velvollisuuteen ja huolenpitoon, ja kansakunnan menestys ja hyvinvointi riippuu siitä niin läheisesti, että minä toivoisin jokaisen laskevan tämän kysymyksen vakavasti sydämelleen ja ojentavan auttavan kätensä, ensin tarkoin harkittuaan ja punnittuaan, mitä mielikuvitus, tapa tai järki opettavat tässä kohden, levittääkseen kaikkialle sellaista nuorison kasvattamistapaa, joka kunkin erilaisia elämänehtoja silmällä pitäen helpoimmin, lyhyimmin ja varmimmin tuottaisi hyveellisiä, hyödyllisiä ja kykeneviä miehiä heidän eri kutsumuksiinsa, vaikka tässä suhteessa onkin suurinta huomiota kiinnitettävä säätyläisnuorison kutsumukseen. Sillä jos korkeampien säätyjen jäsenet ensin on kasvatuksella ohjattu oikealle tielle, saattavat he pian kaiken muunkin hyvään järjestykseen.

En tiedä, olenko tässä lyhyessä esityksessäni tehnyt muuta kuin osoittanut hyviä aikomuksiani siihen päämäärään pyrkimiseksi; mutta maailma saakoon teokseni sellaisena kuin se nyt on, ja jos siinä on jotakin, joka ansaitsee yleistä hyväksymistä, on kiitos siitä kokonaan Teidän. Kiintymykseni Teihin antoi sen syntymiseen ensimmäisen aiheen, ja minä olen iloinen saadessani jättää tuleville sukupolville tämän merkin ystävyydestä, joka meidät yhdisti. Sillä minä en tunne tässä elämässä suurempaa iloa enkä parempaa muistoa, minkä ihminen voisi jättää jälkeensä, kuin pitkät ajat kestänyt ystävyys rehellisen, hyödyllisen, kunnianarvoisan ja isänmaataan rakastavan miehen kanssa. Minä olen,

Jalo herra, Teidän nöyrin ja uskollisin palvelijanne John Locke. Maaliskuun 7 päivänä 1692.[6]

MUUTAMIA MIETTEITÄ KASVATUKSESTA.

§ 1. Terve sielu terveessä ruumiissa[7], niin kuuluu lyhyt, mutta täydellinen määritelmä onnellisesta tilasta tässä maailmassa. Kenellä on nämä molemmat, hänellä on enää vain vähän lisäksi toivomista, ja keneltä jompikumpi niistä puuttuu, hän tulee vain vähän paremmaksi mistä muusta tahansa. Ihmisen onni tai onnettomuus on suurimmaksi osaksi hänen omaa työtänsä. Kenelle sielu ei ole viisaana oppaana, hän ei koskaan osu oikealle tielle, ja kenen ruumis on raihnas ja heikko, hän ei koskaan kykene kulkemaan sitä eteenpäin. Minä myönnän kyllä, että muutamani ihmisten ruumis ja sielu ovat rakenteeltaan niin vahvoja, ja luonto on ne niin hyvin muodostanut, ett'eivät he tarvitse paljoakaan toisten apua, vaan että heidän luontaisen kyvykkäisyytensä voima johtaa heitä jo kehdosta lähtien kaikkeen mainioon ja erinomaiseen, ja että he näiden heille yksin kuuluvain onnellisten lahjojen avulla saavat aikaan ihmeitä. Mutta tämänlaisia esimerkkejä on vähän, ja minä luulen voivani sanoa, että kaikista ihmisistä, joiden yhteyteen joudumme, on yhdeksän kymmenestä sitä mitä on, hyvä tai paha, hyödyllinen tai hyödytön, kasvatuksen ansiosta[8]. Siitä juuri johtuu ihmisten suuri erilaisuus. Varhaisimmassa lapsuudessamme saaduilla pienillä, jopa melkein huomaamattomilla vaikutteilla on hyvin tärkeät ja pysyvät seurauksensa: niitä voisi verrata eräiden jokien lähteisiin, joissa kevyt käden kosketus riittää kääntämään taipuisat vedet uomiin, mitkä ovat kokonaan vastakkaisia niiden alkuperäiselle juoksulle; ja tämä aivan niiden lähteessä annettu ohjaus saa ne sitten kulkemaan eri suuntiin ja saapumaan lopulta varsin kaukaisiin ja toisilleen vieraisiin paikkoihin.

§ 2. Minun nähdäkseni voidaan lasten mieliä ohjata tähän tai tuohon suuntaan yhtä helposti kilin vettä, mutta vaikka henki onkin ihmisluonnon tärkein osa ja vaikka meidän pääasiallisen huolenpitomme tuleekin kohdistua ihmisen sisimpään, niin ei tomumajaakaan ole kokonaan lyötävä laimin. Minä alan siis siitä kohdasta ja käsittelen ensiksi ruumiin terveyttä, koska sitä varmaankin minulta etupäässä odotetaan, katsoen niihin opintoihin, joihin minun arvellaan erikoisemmin antautuneen[9], ja koska siitä käy nopeimmin suoriutuminen, se aihe kun liikkuu, ell'en erehdy, hyvin ahtaissa rajoissa.

§ 3. Kuinka tarpeellinen terveys on meidän toimillemme ja onnellemme ja kuinka välttämätön vahva, rasituksia ja vaivoja kestävä ruumiinrakenne on miehelle, joka tahtoo näytellä jonkunlaista osaa maailmassa, on liian ilmeistä kaivatakseen enempiä todisteluja [10].

§ 4. Puhuessani tässä terveydestä ei ole tarkoitukseni esitellä, miten lääkärin olisi käsiteltävä sairasta ja heikkoa lasta, vaan mitä vanhempain tulisi ilman lääkkeiden apua tehdä lastensa terveen tai ei ainakaan sairaalloisen ruumiin kunnossa pitämiseksi ja voimistuttamiseksi. Ja kaikki, mitä minulla on sanottavana, saattaisi ehkä mahtua yhteen ainoaan lyhyeen sääntöön, nimittäin, että säätyläisten[11] tulisi menetellä lastensa suhteen niinkuin kunnon maanvuokraajat ja varakkaat vapaatilalliset menettelevät. Mutta koska äidit pitäisivät ehkä tätä sääntöä hieman ankarana ja isät liian lyhyenä, ryhdyn selittämään ajatustani yksityiskohtaisemmin, ensin vain merkittyäni naisten mietittäväksi sen yleisen ja todenmukaisen huomion, että useimpain lasten terveydelle koituu liiallinen hellittely ja hemmoittelu joko suoranaiseksi tuhoksi tai ainakin osittaiseksi vahingoksi.

§ 5. Ensimmäinen seikka, johon on kiinnitettävä huomiota, on se, ett'eivät lapset käy liian lämpimissä vaatteissa ja päähineissä talvella eikä kesällä. Kasvomme ovat syntyessämme yhtä herkkätuntoiset kuin muutkin ruumiimme osat. Vain tottumus karkaisee ne ja saa ne paremmin kestämään kylmää. Ja senpätähden antoikin skyyttalainen filosofi varsin kuvaavan vastauksen eräälle ateenalaiselle, joka ihmetteli, kuinka hän saattoi käydä alastomana pakkasessa ja lumessa, "Entä kuinka voit Sinä sitten pitää kasvojasi alttiina talven tuimalle viimalle?" kysyi skyytta. "Kasvoni ovat siihen tottuneet", selitti ateenalainen. "Otaksu siis, että minä olen kokonaan kasvoja", vastasi skyytta[12]. Meidän ruumiimme kestää kaikkea, mihin sitä on alusta pitäen totutettu.

Seuraavassa esitän minä siitä huomattavan esimerkin, joka sopii nykyiseen tarkoitukseemme, nimittäin todistamaan, mitä tottumus voi saada aikaan, vaikka se kosketteleekin vastakkaista äärimmäisyyttä, kuumuutta, ja otan minä sen tähän tekijän omin sanoin kerrottuna, sellaisena kuin minä olen sen tavannut eräästä hiljattain julkaistusta, nerokkaasta matkakuvauksesta[13].

"Kuumuus", sanoo hän, "on ankarampi Maltan saarella kuin missään muualla Europassa, ankarampi vielä kuin Roomassa, ja kerrassaan tukahduttava, sitäkin enemmän, kun siellä harvoin käy virkistävä tuulenhenki. Se tekeekin alhaisemman kansan tummaksi kuin mustalaiset, mutta talonpojat uhmaavat sittenkin aurinkoa; he työskentelevät päivän kuumimpinakin hetkinä levähtämättä ja suojaamatta mitenkään itseään polttavilta säteiltä. Tämä on saanut minut vakuutetuksi siitä, että luonto mukautuu moniin seikkoihin, jotka ensin näyttävät mahdottomilta, kunhan me vain totuttaumme niihin lapsuudestamme asti. Niin tekevät maltalaiset karaistessaan lastensa ruumista ja totuttaessaan heitä kuumuuteen antamalla heidän käyskennellä ilki alastomina, paidatta, kaatioitta, päähineettä, kehdosta aina siihen asti, kunnes he ovat kymmenen vuoden vanhoja."

Sallikaa minun sentähden neuvoa teitä, ettette liian huolellisesti suojaisi lastanne ilmanalan kylmyydeltä. Englannissa on henkilöitä, jotka pitävät samoja vaatteita talvin, kesin, tuntematta siitä mitään haittaa tai palelematta enemmän kuin muutkaan[14]. Mutta jos äiti, peläten vahingoittavansa lastaan, ja isä, säästyäkseen moitteilta, tahtovat välttämättä antaa jotakin merkitystä pakkaselle ja lumelle, niin huolehtikoot he ainakin siitä, ett'ei heidän poikansa talvipuku ole liian lämmin ja muistakoot monien muiden seikkojen joukossa, että kun luonto on niin hyvin peittänyt hänen päänsä tukalla ja vahvistanut sitä vuoden tai kahden vanhasta lähtien niin suuresti, että hän voi juoksennella päivisin ilman lakkia, on myöskin parasta lapsen nukkua yönsä ilman päähinettä[15], koska ei mikään niin helposti johda päänkivistykseen, kylmettymiseen, katarreihin, yskään ja moniin muihin tauteihin kuin pään pitäminen liian lämpimänä.

§ 6. Minä olen tässä puhunut pojasta, koska esitykseni päätarkoituksena on osoittaa, kuinka säätyläisnuorukaista on kasvatettava lapsuudesta lähtien; ohjeeni eivät kaikissa suhteissa suinkaan täydelleen sovellu tyttöjen kasvatukseen, mutta toiselta puolen ei liene kovinkaan vaikeata ratkaista, missä sukupuolten erilaisuus vaatii erilaista käsittelyä.

§ 7. Minä neuvon myöskin pesemään hänen jalkansa joka päivä kylmässä vedessä ja antamaan hänelle niin ohuet kengät, että ne vuotavat ja laskevat vettä sisään, milloin hän vain joutuu sen kanssa tekemisiin[16]. Tässä pelkään saavani sekä emännät että palvelijattaret vastaani. Toiset pitänevät koko juttua liian likaisena, ja toiset luulevat varmaankin saavansa liian paljon vaivaa hänen sukkiensa pesemisestä. Mutta totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että hänen terveytensä on paljoa arvokkaampi kuin kaikki sellaiset näkökannat, ja kymmenin kerroin arvokkaampi. Ja ken ottaa huomioonsa, kuinka vahingollista ja kuolettavaa onkaan jalkain kastuminen niille, jotka on kasvatettu hemmoitellen, hän varmaankin toivoisi aina käyneensä paljain jaloin niinkuin köyhän kansan lapset, jotka sentähden ovat vähitellen niin tottuneet kosteihin jalkoihin, ett'eivät he niistä kylmety eivätkä kärsi sen enempää kuin jos heidän kätensä olisivat kastuneet. Ja mikä sitten saa aikaan, sallikaa minun kysyä, tuon suuren eroituksen käsien ja jalkojen välillä muissa ihmisissä, ell'ei juuri tottumus? Minä en epäile lainkaan, että jos joku olisi kehdosta lähtien aina kävellyt paljain jaloin samalla kun hänen kätensä olisivat lakkaamatta olleet ahdettuina lämpöisiin kintaisiin ja lisäksi vielä käsikenkiin (Hand-shoes), niinkuin hollantilaiset sormikkaita nimittävät, minä en epäile, sanon vieläkin kerran, ett'eikö moinen tottumus tekisi käsien kastumista hänelle yhtä vaaralliseksi, kuin nyt jalkojen kastuminen on niin monelle muulle. Ainoa keino sen estämiseksi on antaa hänen pitää sellaisia kenkiä, jotka päästävät veden sisään, ja pestä hänen jalkansa säännöllisesti joka päivä kylmässä vedessä. Se on suositeltavaa jo puhtaudenkin takia, mutta minä pidän siinä suhteessa erikoisesti silmällä terveyttä, ja siitä syystä en minä rajoitakaan mainittua toimitusta mihinkään määrättyyn aikaan päivästä. Minä olen nähnyt tätä keinoa käytettävän joka ilta sangen hyvällä menestyksellä, vieläpä läpi koko talven, lyömättä sitä laimin yhtenä ainoanakaan iltana erikoisen kylmänkään sään vallitessa; kun paksu jää peitti veden, pesi lapsi säärensä ja jalkansa silloinkin siinä, vaikk'ei hän ollutkaan ijältään vielä kylliksi vahva niitä itse hieroakseen ja kuivatakseen ja vaikka hän tätä menettelytapaa alkaessaan oli sairaalloinen ja hyvin heikko. Kun päätarkoituksena on näiden ruumiinosien karkaiseminen usein ja säännöllisesti kylmää vettä käyttämällä, siten estääkseen niitä haittoja, jotka ovat tavallisesti seurauksena satunnaisesta jalkojen kastumisesta toisten peri-aatteiden mukaan kasvatetuille henkilöille, luulen minä voitavan jättää vanhempain harkinnan ja mukavuuden varaan, kummanko he valitsevat, illan vaiko aamun. Aika on minun nähdäkseni sivuseikka, kunhan vain itse asia tulee suoritetuksi. Terveys ja karkaisu, jotka siitä ovat tuloksena, olisivat hyvä kauppa paljoa kalliimpaankin hintaan hankittuina[17]. Kun siihen vielä lisään, että tällainen menettely estää syntymästä känsiä, lienee tämä monenkin mielestä varsin painava näkökohta. Mutta alottakaa vasta keväällä haalealla vedellä, käyttäkää sitten yhä kylmempää ja kylmempää, kunnes te muutamien päivien kuluttua pääsette aivan kylmään veteen, ja jatkakaa siten talvet ja kesät. Sillä tässä niinkuin kaikissa muissakin poikkeuksissa totutusta elämäntavastamme on huomattava, että muutosten täytyy tapahtua vähittäisin ja huomaamattomin astein, ja vain siten voimme saada ruumiimme kestämään mitä tahansa ilman tuskaa ja vaaraa.

Miten hellät äidit tulevat ottamaan tämän opin vastaan, sitä ei ole vaikeata ennustaa. Mitä tässä onkaan vähempää kysymyksessä kuin heidän rakkaiden pienokaistensa murhaaminen heitä tuolla tavoin käsittelemällä? Kuinka! Pistää heidän jalkansa kylmään veteen silloinkin, kun pakkanen paukkuu ja lunta sataa, ja kun kaikki, mitä ihminen suinkin voi tehdä, tuskin riittää niiden pitämiseksi lämpiminä? Esittäkäämme tässä heidän pelkonsa haihduttamiseksi muutamia esimerkkejä, joita paitsi parhaimpiakaan järkisyitä harvoin kuunnellaan. Seneca kertoo meille itsestään 53:nnessa ja 83:nnessa kirjeessään, että hänen oli tapana kylpeä kylmässä lähdevedessä keskellä talveakin[18]. Ell'ei hän olisi pitänyt sitä ei ainoastaan siedettävänä, vaan jopa terveellisenäkin, olisi hän sitä tuskin tehnyt, katsoen hänen suunnattomaan varallisuuteensa, joka olisi hyvin kestänyt lämpimänkin kylvyn kustannukset, ja hänen ikäänsä (sillä hän oli jo niihin aikoihin vanha), joka olisi kyllä puoltanut lempeämpääkin kohtelua. Jos me arvelemme hänen stoalaisten periaatteidensa johtaneen hänet tähän ankaruuteen, niin olkoon menneeksi: tämä uskonlahko sai siis hänet sietämään kylmää vettä. Mutta mikä teki sen edulliseksi hänen terveydelleen, joka ei lainkaan kärsinyt tästä säälimättömästä tavasta? Ja mitä sanomme sitten Horatiuksesta, joka ei intoillut minkään uskonlahkon kunnian puolesta ja joka vähimmin kaikista pyrki stoalaisten ankaroihin tapoihin? Kuitenkin vakuuttaa hänkin meille totutelleensa talvellakin kylpemään kylmässä vedessä[19]. Mutta, sanottaneen, Italia on paljoa lämpimämpi maa kuin Englanti, eikä sen vesien kylmyys tule lähellekään meidän vesiemme kylmyyttä talvella. Jos Italian joet ovatkin lämpimämpiä, niin ovat sen sijaan Saksan ja Puolan joet paljoa kylmempiä kuin meidän maassamme, ja kuitenkin kylpevät niissä kaikki juutalaiset, sekä miehet että naiset, kaikkina vuoden aikoina, heidän terveytensä siitä lainkaan kärsimättä. Eivätkä kaikki kykene uskomaan, että siinä on kysymyksessä joku ihmetyö tai joku Pyhän Winifredin Kaivon erikoinen voima, kun tämän kuuluisan lähteen[20] kylmä vesi ei vähintäkään vahingoita siinä kylpeviä heikkoja ihmisiä. Jokainen on nykyään täynnä kummastusta niistä ihmeistä, joita kylmät kylvyt ovat saaneet aikaan raihnaissa ja heikoissa henkilöissä, palauttamalla heidän terveytensä ja voimansa[21], ja sentähden ne eivät voi olla mahdottomia käyttää ja kärsiä vahvistettaessa ja karaistessa sellaisia ihmisiä, joiden tila on jo alkuaan parempi.

Jos näitä täysikasvuisista henkilöistä kerrottuja esimerkkejä pidettäisiin lapsiin soveltumattomina, nämä kun muka ovat vielä liian heikkoja ja kykenemättömiä kestämään sellaista käsittelyä, niin huomattakoon, miten muinaiset germaanit ja meidän päiviemme irlantilaiset menettelevät lastensa suhteen, ja tultakoon vakuutetuiksi, että pienet lapsetkin, niin heikoiksi kuin heitä luultaneenkin, voivat ilman vähintäkään vaaraa huuhtoa ei ainoastaan jalkansa, vaan koko ruumiinsakin kylmässä vedessä. Ja tänäkin päivänä on Skotlannin ylämaassa säätyläisnaisia, jotka sovelluttavat tätä menettelytapaa lapsiinsa keskellä talveakin ja jotka huomaavat, ett'ei kylmä vesi tuota näille pienintäkään vahinkoa, ei silloinkaan, kun se on täynnä jääpalasia.

§ 8. Minun ei tarvinne tässä erikoisesti mainita uimista, kun lapsi vain on tarpeeksi vanha sitä oppiakseen ja kun hänellä on joku, joka voi häntä siinä ohjata. Sehän pelastaa monen ihmisen hengen, ja roomalaiset pitivät sitä taitoa niin tärkeänä, että asettivat sen lukemisen verroille, ja heidän keskuudessaan olikin yleisenä sananpartena, kun oli puhe jostakin huonosti kasvatetusta ja mihinkään kelpaamattomasta henkilöstä, ett'ei hän ollut oppinut lukemaan eikä uimaan: Nec litteras didicit nec natare,[22] Mutta ottamatta lukuun taidon hankkimista, joka voi olla hänelle hyödyksi hätätilassa, seuraa tiheästä uimisesta kylmässä vedessä kesäkuumilla niin monta etua terveydelle, ett'ei minun luullakseni siihen enää tarvita enempiä kehoituksia, kunhan vain ollaan siinä ainoassa kohdassa varovaisia, ett'ei lapsen anneta milloinkaan mennä veteen silloin, kun hän on liikunnasta tullut palaviinsa tai saanut verensä tai valtasuonensa kiihdyksiin.

§ 9. Toinen seikka, josta myöskin lähtee suurta hyötyä jokaisen, mutta erittäinkin lasten terveydelle, on runsas oleskeleminen ulkoilmassa ja niin vähä istuminen kuin suinkin tulen ääressä talvellakin. Siten tottuu lapsi myöskin kuumuuteen ja kylmyyteen, auringonpaisteeseen ja sateeseen; mutta ell'ei ihmisen ruumis kykene näitä kaikkia kestämään, on siitä oleva hänelle hyvin vähän hyötyä tässä maailmassa, ja kun hän on täysi-ikäinen, on liian myöhäistä enää ruveta häntä niihin totuttamaan. Sen täytyy tapahtua varhain ja asteittain. Siten voidaan saada ruumis kestämään melkein mitä tahansa[23]. Jos minä neuvoisin lasta leikkimään tuulessa ja auringossa ilman hattua[24], pelkäisin pahoin, ett'ei ohjetta seurattaisi. Tuhansia syitä keksittäisiin sitä vastaan, mutta ne eivät päätyisi lopulta tosiaankaan mihinkään sen suurempaan, kuin että aurinko polttaisi lapsen ihon. Ja jos nuorta herraamme pidetään aina siimeksessä eikä häntä koskaan päästetä aurinkoon eikä tuuleen, koska pelätään hänen kasvojensa väriä, niin saattaa moinen olla kylläkin hyvä keino tehdä hänestä sievä poika, mutta ei tarmokasta ja toimeliasta miestä[25]. Ja vaikka tyttöjen kauneudesta lieneekin suurempaa lukua pidettävä, niin otan minä kuitenkin vapauden sanoa, että mitä enemmän he oleskelevat ulkoilmassa kasvojansa turmelematta, sitä vahvemmiksi ja terveemmiksi he tulevat, ja kuta enemmän heidän kasvatuksensa lähenee heidän veljiensä kasvatusta kaikenlaisessa karkaisussa, sitä suurempaa hyötyä tulevat he siitä saamaan koko myöhemmällä ijällään.

§ 10. Leikkimisestä ulkoilmassa on minun tietääkseni vain yksi vaara tarjolla, nimittäin se, että lapsi lämminneenä sinne tänne juoksentelemisesta istuutuu tai heittäytyy pitkälleen kylmään tai kosteaan maahan[26]. Sen minä myönnän, ja myönnän senkin, että kylmien juomien nauttiminen juuri silloin, kun ollaan palavissaan työstä tai liikkeestä, vie ihmisiä hautaan tai sen partaalle kuumeiden ja muiden tautien muodossa enemmän kuin mikään muu mitä minä tiedän. Mutta näitä haittoja voidaan helposti välttää lapsen vielä ollessa pienenä, koska häntä silloin päästetään harvoin näkyvistä. Ja jos häntä hänen lapsuudessaan säännöllisesti ja järkähtämättömästi estetään istumasta maahan tai nauttimasta kylmiä juomia silloin, kun hänen on kuuma, on tämä jatkuva kieltäytyminen, tavaksi muuttuneena, suuresti auttava hänen suojelemistaan silloinkin, kun hän ei enään ole hoitajattarensa tai kasvattajansa silmien alla. Siinä onkin kaikki, mitä minun ymmärtääkseni tässä tapauksessa voidaan tehdä, sillä ikävuosien enetessä täytyy vapaudenkin tulla niiden mukana, ja hyvin monissa asioissa täytyy hänet uskoa omaan johtoonsa, koska ei häntä enää voida joka hetki vartioida, paitsi mitä hän itse vartioi itseänsä, kun te ensin olette istuttanut hänen mieleensä hyvät periaatteet ja lujat tavat, mikä onkin paras ja varmin keino siihen tarkoitukseen, ja sentähden tulee juuri siitä pitää eniten huolta. Sillä yhä toistetuista varoituksista ja säännöistä, niin usein kuin te niitä koettaisittekin hänen päähänsä ahtaa, ei teidän tule odottaa mitään, yhtä vähän tässä kuin muussakaan suhteessa, ell'ei käytäntö ole muuttanut niitä tavaksi.

§ 11. Tyttöjen mainitseminen tuo erään seikan mieleeni, jota ei suinkaan saa unohtaa, ja se on, ett'eivät poikanne vaatteet saa milloinkaan olla ahtaat, eivät erittäinkään rinnasta. Annettakoon luonnolle tilaa muodostaa ruumis sellaiseksi kuin se parhaaksi näkee. Se toimii itsekseen paljoa paremmin ja tarkemmin kuin me voisimme sitä ohjata. Ja jos naiset voisivat itse muovailla lastensa ruumiit kohdussaan, kuten he niin usein koettavat parannella niiden vartaloa niiden synnyttyä, ei meillä olisi lainkaan täydellisiä lapsia yhtä varmasti, kuin meillä nyt on harvoja moitteettomasti muodostuneita niiden joukossa, joita on pidetty liian kireästi puristettuina tai joita on liian paljon puoskaroitu. Tämän näkökohdan pitäisi luullakseni estämän touhunhaluisia ihmisiä (minä en puhu tietämättömistä imettäjistä enkä kureliivien tekijöistä) sekaantumasta asiaan, jota he eivät ymmärrä, vaan tulisi heidän päinvastoin pelätä luonnon pakottamista pois oikealta tieltään muovailemalla lasten jäseniä ja elimiä, kun he eivät kerran tiedä, miten pieninkään ja yksinkertaisinkaan niistä on rakennettu. Ja kuitenkin olen minä nähnyt niin monta esimerkkiä lapsista, jotka ovat kärsineet vakavia vaurioita liiallisesta puristamisesta, ett'en voi muuta tehdä kuin päättää, että on muitakin luontokappaleita kuin apinoita, jotka hyvin vähän heitä viisaampina tuhoavat poikasensa järjettömällä hellittelemisellään ja liiallisella syleilemisellään.

§ 12. Ahdas rinta, lyhyt ja pahanhajuinen hengitys, sairaat keuhkot ja ruumiin koukistuminen ovat luonnollisia ja melkein säännöllisiä seurauksia kovista kureliiveistä ja puristavista vaatteista. Tämä keino synnyttää solakoita vartaloita ja muka hienoja muotoja tuottaa niille vain sitä varmemmin vaurioita. Eikä siitä voi tosiaankaan aiheutua muuta kuin epäsuhtaisuutta eri ruumiinosien välille, kun ei ruumiin eri työpajoissa valmistettu ravinto pääse jakautumaan sillä tavalla, kuin luonto on määrännyt. Ihmekö siis, että se kulkeutuukin sinne, mihin se voi, johonkin vähemmän puristettuun ruumiinosaan, ja tekee usein olkapään tai lanteen korkeammaksi tai paksummaksi kuin oikeat suhteet vaatisivat? Onhan yleisesti tunnettua, että Kiinan naisilla (minä en ymmärrä, millaista kauneutta he siten tavoittelevat) on pienet jalat, kun he ovat puristaneet ja sitoneet niitä lujasti varhaisesta lapsuudesta alkaen. Näin hiljattain parin kiinalaisia kenkiä, joita täysikasvuisen naisen sanottiin pitäneen: ne olivat mittasuhteiltaan niin täydellisesti soveltumattomat jonkun meikäläisen naisen jalkoihin, että ne olisivat tuskin olleet kyllin isot jollekin pikkutytöllemme. Paitsi tätä seikkaa on huomattu, että kiinalaisnaiset ovat myöskin hyvin pieniä kooltaan ja että he elävät vain vähän aikaa, kun sitä vastoin kiinalaiset miehet ovat yhtä pitkiä kuin ihmiset tavallisesti ja elävätkin suhteellisen kauvan. Nämä naissukupuolen vajavaisuudet tässä maassa lasketaan joskus tuon järjettömän jalkojen sitomisen syyksi, se kun estää veren vapaata kiertokulkua ja saattaa siten koko ruumiin kasvun ja terveyden kärsimään. Ja kuinka usein näemmekään, että jos joku pieni osa jalkaa on vahingoittunut nyrjähtymisestä tai iskusta, menettää samalla koko sääri tai reisi voimaansa ja ravintoansa, alkaen kuihtua? Kuinka paljon suurempia vaurioita tuleekaan meidän siis odottaa, jos rintakehää, minkä suojassa sijaitsee sydän ja elämän lähde, luonnottomasti puristetaan ja estetään tarpeellisesta paisunnastaan?

§ 13. Mitä lapsen jokapäiväiseen ruokaan tulee, niin olkoon se hyvin luonnollista ja yksinkertaista, ja jos minun sallitaan neuvoa, pidätettäköön siitä liha niin kauvan, kuin hän käy mekossa tai ainakin niin kauvan, kunnes hän täyttää kaksi tai kolme vuotta. Mutta mitä hyötyä siitä lähtisikään hänen nykyiselle ja tulevalle terveydelleen ja voimalleen, pelkään minä vanhempain siihen tuskin suostuvan, heitä kun johtaa harhaan heidän oma tapansa syödä liian paljon lihaa, ja he kun ehkä ovat taipuvaisia luulemaan, että heidän lapsensa, niinkuin he itsekin, joutuisivat kärsimään nälkää, ell'eivät he saisi lihaa ainakin kahta kertaa päivässä. Minä olen kuitenkin varma siitä, että lapset saisivat hampaansa paljoa vaarattomammin, pääsisivät paljoa vähemmillä taudeilla pieninä ollessaan ja laskisivat paljoa varmemman perustuksen terveelle ja vahvalle ruumiinrakenteelle, ell'eivät hemmoittelevat äidit ja typerät palvelijat syöttäisi heitä niin määrättömästi ja jos heiltä kokonaan kiellettäisiin liha heidän kolmena tai neljänä ensimmäisenä ikävuotenaan.

Mutta jos meidän nuoren herramme nyt välttämättä täytyy saada lihaa, niin tapahtukoon se ainakin vain kerran päivässä ja olkoon sitä vain yhtä lajia kutakin ateriaa kohti. Puhdas härän, lampaan, vasikan y.m. liha, tarjottuna ilman muita höysteitä kuin nälkä, on parasta; ja pidettäköön tarkkaa huolta siitä, että hän syö runsaasti leipää sekä yksin että kaiken muun ruuan kera, ja että niitä kiinteätä hän syökään, hän pureksii sen hyvin. Me englantilaiset olemme usein leväperäisiä tässä suhteessa, ja siitä seuraakin huonoa ruuansulatusta ja muita suuria haittoja.

§ 14. Aamiaiseksi ja illalliseksi ovat maito, maitoliemi, veteen keitetty kauravelli, jauhopuuro ja monen monet muut ruokalajit, joita täällä Englannissa tavallisesti valmistetaan, hyvin soveliaita lapsille; kaikkien niiden suhteen katsottakoon kuitenkin, että ne ovat yksinkertaisia ja puhtaita, ilman monenlaisia sekoituksia, ja hyvin säästeliäästi maustettuja sokerilla tai mieluummin kokonaan ilman sokeria[27]; eritotenkin vältettäköön huolellisesti kaikkia höysteitä ja muita sentapaisia lisiä, jotka voivat kiihoittaa verta. Käytettäköön suolaa myöskin säästellen kaikkia lapsen ravinto-aineita maustettaessa, älköönkä häntä totutettako voimakkaasti höystettyihin ruokiin. Kitalakemme oppii vähitellen pitämään maukkaina sellaisia höysteitä ja ruokalajeja, joiden kanssa se tavallisesti joutuu tekemisiin, ja liian runsas suolan käyttäminen, paitsi että se herättää janoa ja pakottaa juomaan ylen määrin, vaikuttaa muutoinkin varsin haitallisesti ruumiiseen. Minun ymmärtääkseni olisi aimo pala hyvin valmistettua ja hyvin paistettua ruisleipää, joskus voin tai juuston kera, joskus ilman, useinkin paras aamiainen nuorelle herrallemme. Minä olen varma siitä, että sellainen ruoka on yhtä terveellistä ja tekee hänestä yhtä vahvan miehen kuin paremmatkin herkut, ja kun häntä siihen totutetaan, tuntuu se hänestä yhtä maukkaaltakin. Jos hän pyytää syödäkseen jolloinkin ateriain väliajalla, älkää totuttako häntä muuhun kuin kuivaan leipään. Jos hän tahtoo tyydyttää nälkäänsä enemmän kuin omia oikkujaan, menee pelkkä leipäkin alas, mutta ell'ei hänen ole nälkä, ei hänen ole tarpeellista syödäkään. Täten saavutatte te kaksi hyvää tulosta: ensiksi, että hän siihen totutettuna oppii pitämään leivästä; sillä kuten sanoin, meidän kitalakemme ja vatsamme suostuvat mielellään siihen, mihin me niitä totutamme; ja toiseksi voitatte te sillä tavoin sen edun, ett'ette opeta häntä syömään enempää ja useammin kuin luonto vaatii. Minä en suinkaan otaksu, että kaikkien ihmisten ruokahalu olisi samanlainen; yksillä on vatsa luonnostaan vaativampi, toisilla heikompi. Mutta sen minä uskon, että monet ovat tulleet totuttelemalla herkkusuiksi ja ahmateiksi, vaikk'eivät he olleet sellaisia alkuaan; ja minä näen muutamissa maissa vain kaksi ateriaa päivässä nauttivain ihmisten olevan yhtä pulskia ja vahvoja kuin nekin, jotka lakkaamattomalla totuttelemisella ovat saaneet vatsansa hälyytyskellon tavoin kutsumaan heitä pöytään neljä, jopa viisikin kertaa päivässä. Roomalaiset paastosivat tavallisesti illalliseen asti, mikä olikin sitten ainoa säännöllinen ateria niillekin, jotka söivät useammin kuin kerran päivässä, eivätkä nekään, joiden oli tapana syödä aamiaista, kuten muutamien kello kahdeksan, toisten kello kymmenen, toisten kello kaksitoista, toisten myöhemminkin, nauttineet lainkaan lihaa, eikä mihinkään valmistuksiin oltu ryhdytty tätä ateriaa varten. Augustus kertoo meille maailman mahtavimpana hallitsijanakin ollessaan ottaneensa vain kuivan leivänpalan mukaansa matkavaunuihin[28]. Ja Seneca ilmoittaa 83:nnessa kirjeessään, missä hän selittää, kuinka hänellä oli tapana hoitaa itseänsä vanhanakin, jolloin hänen ikänsä olisi voinut olla puolustuksena lempeämmällekin kohtelulle, että hän söi tavallisesti palan kuivaa leipää päivällisekseen, huolimatta edes istua[29], vaikka hänen varallisuutensa olisi yhtä hyvin kestänyt paremmankin aterian kustannukset (jos terveys olisi sitä vaatinut) kuin kenen tahansa englantilaisen rikkaus, vaikka se sitten olisi kaksi kertaa suurempi kuin onkaan. Maailman valtijaita elätettiin tällä niukalla ravinnolla, mutta Rooman jalot nuorukaiset eivät tunteneet suinkaan voiman eikä älyn puutetta, vaikka he soivatkin kerran päivässä. Jos kuitenkin sattui, ett'ei joku jaksanut paastota illalliseen, heidän ainoaan säännölliseen ateriaansa asti, nautti hän vatsaansa viihdyttääkseen vain palan kuivaa leipää tai korkeintaan muutamia viinirypäleitä tai jotakin muuta kevyttä. Tällaista kohtuullisuutta pidettiin niin tarpeellisena sekä terveydelle että yleiselle toimintakyvylle, että yhden ainoan aterian tapa pysyi pystyssä sitä yhä enemmän alaa voittavaa ylellisyyttäkin vastaan, jonka heidän itäiset valloituksensa ja ryöstösaaliinsa olivat tuoneet heidän keskuuteensa, ja että nekin, jotka olivat hyljänneet vanhan, niukan ravintonsa ja pitivät kemuja, alkoivat ne kuitenkin vasta illalla. Ja useampaa kuin yhtä oikeata ateriaa päivässä katsottiin niin hirvittäväksi seikaksi, että vielä niin myöhään kuin Caesarin aikoihin herätti yleistä paheksumista, jos joku järjesti pidot tai istui täyteläiseen pöytään ennen auringon laskua. Ja sentähden arvelisin minä, ell'ei sitä katsottaisi liialliseksi ankaruudeksi, olevan sopivinta, ett'ei nuori herramme saisi mitään muuta kuin leipää aamiaisekseen. Te ette osaa kuvitellakaan, millainen voima tottumuksella on, ja minä lasken suuren osan taudeistamme sen syyksi, että me täällä Englannissa syömme liian paljon lihaa ja liian vähän leipää[30].

§ 15. Mitä hänen aterioihinsa tulee, niin luulisin minä parhaaksi, ettei niitä, mikäli sitä voidaan sopivasti välttää, asetettaisi aina samaksi hetkeksi[31], sillä kun tottumus on määrännyt hänen syömisensä joiksikin säännöllisiksi ajoiksi, vaatii hänen vatsansa ravintoa juuri tuona määrättynä hetkenä ja alkaa napista, jos se sivuutetaan, joko yltyen haitalliseen liiallisuuteen nälässään tai taas turtuen täydelliseen ruokahalun puutteeseen. Sentähden en minä haluaisi sidottavan hänen aamiaistansa, päivällistänsä ja illallistansa mihinkään erikoiseen aikaan, vaan soisin sitä vaihdeltavan melkein joka päivä. Ja jos hän näiden mainitsemieni varsinaisten ateriain välillä tahtoo syödä, niin annettakoon hänelle niin usein, kuin hän vain pyytää, hyvää, kuivaa leipää. Jos joku pitäisi tätä liian ankarana ja niukkana ruokajärjestyksenä lapselle, niin huomatkoon hän, ett'ei sellainen lapsi milloinkaan joudu näkemään nälkää eikä kuihtumaan ravinnon puutteessa, joka, paitsi lihaa päivällisekseen ja lusikkaruokaa tai jotakin muuta samantapaista illallisekseen, saa vielä hyvää leipää ja olutta niin usein, kuin hänen vatsansa sitä vaatii. Sillä tällainen on minun nähdäkseni, vakavan harkinnan jälkeen, paras järjestys lapsille. Aamupäivä on yleisesti määrätty opiskeluun, ja siihen olisi täysinäinen vatsa hyvin huono esivalmistus. Kuiva leipä, vaikka se onkin parasta ravintoa, viekoittelee kuitenkin vähimmin, eikä kukaan, joka vähänkään välittää lapsen hengestä ja ruumiista, joka ei soisi hänestä tulevan tylsämielistä ja sairaalloista, tahtoisi kait ahtaa häneen ylenmäärin ruokaa aamiaispöydässä. Älköönkä kukaan myöskään pitäkö tällaista järjestystä sopimattomana varakkaan ja ylhäisen perheen lapselle. Säätyläisnuorukaista tulisi kaikkina aikoina kasvattaa sillä tavoin, kuin pitäisi hänen kyetä kantamaan aseita ja ryhtymään sotilaaksi. Mutta ken meidän päivinämme kasvattaa poikaansa niinkuin määräisi hän hänet ikänsä kaiken nukkumaan sen suuren omaisuuden yltäkylläisyydessä ja mukavuudessa, minkä hän aikoo hänelle perinnöksi jättää, hän kiinnittää vain vähän huomiotansa esimerkkeihin, jotka hän on nähnyt, ja aikaan, jossa hän elää[32].

§ 16. Hänen juomanaan saisi olla vain heikkoa olutta[33], eikä sitäkään pitäisi hänelle milloinkaan antaa aterioiden väliajoilla, vaan vasta sitten, kun hän on syönyt palan leipää. Syyt, miksi näin sanon, ovat seuraavat.

§ 17. 1. Ihmiset saavat kuumetauteja ja vatsan puhistusta juomalla silloin, kun he ovat kuumissaan, enemmän kuin mistään muusta syystä, mitä minä tiedän[34]. Kun lapsi siis on leikistä tullut palaviinsa ja hänen kurkkunsa on kuiva, menee leipä huonosti alas, ja ell'ei hän saa juodakseen muulla kuin tällä ylempänä mainitulla ehdolla, niin täytyy hänen siitä kieltäytyä; sillä jos hänen tosiaankin on hyvin kuuma, ei hän missään nimessä saa juoda; mutta kun hän nyt syö sitä ennen kelpo palan leipää, niin saadaan aikaa lämmittää olut yhtä lämpimäksi kuin veri, ja silloin voi hän juoda sitä vaaratta. Jos hän on hyvin janoissaan, juo hän sen mielellään niin lämpimänäkin, ja se sammuttaa hänen janonsa sitä paremmin; ja ell'ei hän halua juoda sitä niin lämpimänä, ei siitä pidättäytyminen suinkaan häntä vahingoita[35]. Sitäpaitsi opettaa se häntä kieltäytymään, ja se on mitä tärkein tottumus sekä ruumiin että hengen terveydelle.

§ 18. 2. Kun ei lapsen sallita juoda syömättä, estetään häntä siten tottumasta pitämään alituisesti lasia nenänsä alla, mikä on vaarallinen alku ja valmistus kevytmieliseen ilonpitoon. Ihmiset hankkivat usein totuttelemalla lakkaamattoman nälän ja janon. Ja jos teitä haluttaa koetella, niin voitte te totuttamalla kehittää hänessä jälleen sellaisen tarpeen juoda yöllä, vaikka hänet olisi siitä jo vieroitettu, ett'ei hän saata enää nukkua ilman sitä. Ja koska imettäjät käyttävät juuri sitä tuutulauluna viihdyttääkseen huutavia lapsia, luulen minä äideille yleensä olevan hieman vaikeata vieroittaa lapsiansa yöjuomisesta ensi aikoina niiden palattua kotiin[36]. Uskokaa pois, tapa on yhtä voimakas niin päivällä kuin yölläkin, ja te voitte, jos haluatte, saada kenen tahansa tuntemaan janoa joka hetki.

Asuin kerran talossa, missä uppiniskaiselle lapselle annettiin tyynnytteiksi juomista heti, kun hän alkoi huutaa, niin että hänellä oli lakkaamatta imetyspullo suussa. Ja vaikk'ei hän vielä osannut puhua, joi hän kahdessakymmenessäneljässä tunnissa enemmän kuin minä. Koetelkaa itse, jos haluatte, ja te voitte heikkoa tai vahvaa olutta nauttimalla hankkia itsellenne alituisen janon. Pääasia, joka tulee kasvatuksessa ottaa huomioon, on se, millaisia tapoja te lapseen istutatte; älkää sentähden tässä suhteessa, enempää kuin kaikissa muissakaan, alkako tehdä totutuksi tavaksi mitään sellaista, jonka käyttämistä te ette sitten tahtoisikaan jatkaa tai laajentaa. Terveydelle ja kohtuullisuudelle on eduksi, ett'ei juoda enempää kuin luonnollinen jano vaatii; ja ken ei syö suolaisia ruokia eikä juo liian väkeviä juomia, hän tuntee harvoin janoa ateriain välillä, ell'ei hän vain ole tottunut sellaiseen ajattomalla ajalla tapahtuvaan juomiseen.

§ 19. Ennen kaikkea pitäkää tarkkaa huolta siitä, että hän vain harvoin, jos milloinkaan, pääsee maistamaan viiniä tai muita väkijuomia. Ei mitään anneta niin yleisesti lapsille Englannissa eikä mikään ole heille niin tuhoisaa. Heidän ei pitäisi koskaan nauttia mitään väkevämpiä juomia, paitsi milloin he tarvitsevat niitä vahvistuksekseen ja lääkäri on niitä määrännyt. Ja juuri tässä suhteessa täytyy palvelijoita pitää mitä tarkimmin silmällä ja mitä ankarimmin nuhdella, jos he joutuvat syyllisiksi. Nämä alhaiset ihmiset, jotka saavat enimmän onnensa väkijuomista, ovat alituisesti liehittelemässä nuorta herraamme tarjoamalla hänelle ainetta, josta he itse eniten pitävät, ja kun he huomaavat itse tulevansa iloisiksi sen vaikutuksesta, luulevat he typeryyksissään, ett'ei se tee pahaa lapsellekaan. Tätä tulee teidän pitää huolellisesti silmällä ja estää sitä kaikella taidolla ja valppaudella, mihin suinkin kykenette, koska ei ole olemassa mitään, joka laskisi varmemman perustuksen sekä ruumiin että sielun turmeltumiselle kuin lasten tottuminen väkeviin juomiin, ja eritotenkin sellaisten juomien nauttiminen salavihkaa palvelijain kanssa[37].

§ 20. Hedelmät muodostavat erään kaikkein vaikeimpia kohtia terveyden hoidossa, erittäinkin lasten terveyden. Hedelmän takiahan esivanhempammekin panivat alttiiksi paratiisinsa, eikä olekaan ihme, ell'eivät lapsemme kestä kiusausta, vaikka se maksaisi heidän terveytensä. Tämän asian järjestelyä ei voida suorittaa yhdellä ainoalla yleisellä säännöllä, sillä minä en ole millään tavoin niiden kanssa samaa mieltä, jotka tahtoisivat melkein kokonaan kieltää lapsia syömästä hedelmiä muka heille kerrassaan epäterveellisenä ravintona: ainoa seuraus tästä ehdottoman ankarasta määräyksestä on, että lapset alkavat vain sitä enemmän niitä himoita, syöden sekaisin hyviä ja huonoja, kypsiä ja raakoja, kaikkea, mitä vain käsiinsä saavat ja milloin vain niiden pariin joutuvat. Melooneja, persikoita, useimpia luumulajeja ja kaikkia Englannissa kasvavia viinirypälelajeja[38] tulee minun ymmärtääkseni lapsia estää kokonaan syömästä, koska niillä on hyvin viekoitteleva maku, mutta sangen epäterveellinen mehu; mikäli mahdollista, ei heidän siis tarvitse niitä koskaan nähdäkään tai edes tietää sellaisia olevan olemassakaan. Mutta mansikoita, kirsikoita, karviais- ja viinimarjoja, kun ne ovat täysin kypsiä, voidaan minun nähdäkseni antaa heille ilman vähintäkään vaaraa, jopa varsin runsaalla kädelläkin, kunhan niitä vain nautitaan seuraavia varovaisuusneuvoja noudattaen. Ensiksi: ei milloinkaan heti ateriain jälkeen, kuten meillä tavallisesti tehdään, kun vatsa on jo täynnä muuta ruokaa; minun mielestäni tulisi niitä pikemminkin syödä ennen ateriaa tai ateriain väliajoilla, ja lasten pitäisi saada niitä myös aamiaisekseen. Toiseksi: syötäköön leipää niiden ohella. Kolmanneksi: niiden tulee olla täysin kypsiä. Jos niitä tällä tavoin syödään, luulen minä niiden olevan eduksi enemmän kuin vahingoksi terveydellemme. Kesähedelmät, ne kun soveltuvat siihen kuumaan vuodenaikaan, jolloin ne kypsyvät, virkistävät vatsaamme, joka silloin on tavallisesti rasittunut ja heikontunut; enkä minä sentähden olisikaan tässä kohdassa aivan niin ankara kuin muutamat ovat lapsilleen; sillä kun heitä pidetään tässä suhteessa niin ahtaalla, niin he, sensijaan että nauttisivat kohtuullisen määrän huolellisesti valikoituja hedelmiä, jotka heitä tyydyttäisivät, jos niitä heille vapaasti annettaisiin, sammuttavat halunsa kaikenlaisella roskalla, mitä vain käsiinsä saavat, heti kun silmä välttää tai kun he voivat lahjoa jonkun palvelijan sitä heille hankkimaan, ja ahmivat he sitä usein ylenpalttisesti.

Myöskin omenoita ja päärynöitä, kun ne ovat täysin kypsiä ja kun ne ovat jo olleet poimittuina jonkun aikaa, saattaa minun luullakseni kaikessa rauhassa syödä milloin tahansa ja sangen runsaastikin, erittäinkin omenoita, joiden minä en ole kuullut tehneen kenellekään pahaa lokakuun jälkeen.

Niinikään pidän minä sokeroimatta kuivatuita hedelmiä varsin terveellisinä. Mutta kaikenlaisia sokeroituja säilykkeitä tulee välttää, niistä kun ei ole helppo sanoa, kumpaiselleko ne ovat turmiollisempia: sillekö, joka niitä valmistaa[39], vaiko sille, joka niitä syö. Siitä minä vain olen varma, että ne kuuluvat niihin kaikkein järjettömimpiin tuhlaustapoihin, mitä turhamielinen ylellisyys on tähän asti keksinyt; niinpä minä jätänkin ne naisten huomaan.

§ 21. Kaikesta, mikä näyttää hellittelevältä ja veltostuttavalta, ei tule mitään niin runsaasti suoda lapsille kuin unta. Vain tässä suhteessa sallittakoon heidän täydellisesti tyydyttää halunsa, koska ei mikään vaikuta niin edullisesti lasten kasvamiseen ja terveyteen kuin uni[40]. Kaikki, mikä tässä kohdassa vain on tarkemmin järjestettävä, on se seikka, milloin päivän kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa heidän tulisi nukkua; mutta sekin pulma voidaan helposti ratkaista vain sanomalla, että on erinomaisen hyödyllistä totuttaa heitä nousemaan aikaisin aamulla. On parasta tehdä niin terveydenkin takia, ja kenelle on lapsuudesta asti totutun tavan avulla aikainen nouseminen tullut helpoksi ja luonnolliseksi, hän ei ole mieheksi vartuttuaan tuhlaava elämänsä parhainta ja toimeliainta osaa torkuskelemiseen ja vuoteessa venyttelemiseen. Jos lapset siis herätetään varhain aamulla, seuraa siitä luonnollisesti, että heidän on mentävä ajoissa nukkumaan; siten he tottuvat myös välttämään kaikenlaisen mässäilemisen ja hurjastelun epäterveellisiä ja arveluttavia hetkiä, jotka sattuvat juuri illaksi; ja ken taas pitää tunneistaan hyvän vaarin ja palaa illalla ajoissa kotiin, joutuu harvoin syylliseksi suurempiin säännöttömyyksiin. Minä en sano tätä siinä mielessä, kuin ei muka teidän poikanne vanhemmaksi vartuttuaan saisi koskaan viipyä seurassa yli kahdeksan tai istua haastelemassa viinilasin ääressä puoliyöhön asti. Mutta teidän tulee hänen varhaisemman ikäkautensa aikana parhaanne mukaan totuttaa häntä vieromaan tuollaisia sopimattomia tapoja; eikä ole suinkaan mikään pieni etu se, että kun kerran vastakkainen tottumus on tehnyt valvomisen hänelle vastenmieliseksi, hän usein välttää ja hyvin harvoin ehdottaa yöllisiä remujuhlia. Mutta ell'ette pääsisikään niin pitkälle, vaan tapa ja seura voittaisivat ja saisivat hänet elämään niinkuin muutkin nuoret miehet tuossa kahdenkymmenen korvilla, maksaa kuitenkin vaivan siihen asti totuttaa häntä nousemaan varhain ja menemään ajoissa vuoteeseen hänen terveytensä nykyisen vahvistamisen ja muidenkin etujen takia.

Vaikka olenkin sanonut, että lasten tulee heidän vielä pieninä ollessaan saada nukkua runsaasti, jopa niin kauvan kuin he vain haluavat, niin en kuitenkaan tarkoita, että heille oltaisiin tässä suhteessa aina yhtä suosiollisia ja että heidän sallittaisiin isommiksikin vartuttuaan venyskellä vuoteessaan velton laiskuuden valloissa. Mutta mahdotonta on täsmälleen määrätä, onko heille tähän nähden alettava asettaa rajoja seitsemän vaiko kymmenen vanhoina vaiko johonkin muuhun aikaan. On otettava huomioon heidän luonteensa, vahvuutensa ja ruumiinrakenteensa. Mutta jolloinkin seitsemännen ja neljännentoista ikävuoden välillä on minun luullakseni paras aika, jos he liian mielellään viipyvät vuoteessaan, ryhtyä asteittain rajoittamaan heidän untansa noin kahdeksaan tuntiin, mikä on yleensä riittävä levähdysaika terveille, täysikasvuisille ihmisille. Jos te olette totuttanut hänet, kuten teidän olisi pitänyt tehdä, nousemaan säännöllisesti hyvin varhain aamulla, on tämä liian pitkällisen vuoteessa loikomisen virhe helposti parannettavissa, ja useimmat lapset haluavat jo itsestäänkin kyllin innokkaasti lyhentää tätä aikaa, he kun niin mielellään istuvat iltaseuran mukana myöhempään ylhäällä; mutta ell'ei heitä pidetä silmällä, ovat he myös varsin taipuvaisia korvaamaan vahinkonsa seuraavana aamuna, mutta sitä ei saa sallia millään ehdolla. Heidät tulisi säännöllisesti herättää ja saattaa nousemaan vuoteesta heidän varhaisella hetkellään; mutta hyvää huolta on heitä herätettäessä pidettävä siitä, ett'ei se tapahdu liian äkillisesti eikä kovalla tai kimakalla äänellä tai jollakin muulla odottamattomalla, ankaralla melulla. Täten usein pelästytetään lapset ja tuotetaan heille vakavia vaurioita, ja jos sikeän unen tosiaankin katkaisee joku tuollainen äkillinen hälyytys, voi se saattaa suunnilta kenen tahansa. Kun lapsia herätetään unesta, niin alotettakoon toki kutsumalla heitä ensin hiljaa nimeltä ja nyhkäisemällä heitä varovasti, ja vedettäköön heidät täten vain vähitellen heidän horrostilastaan; missään tapauksessa älköön heitä puhuteltako tai kosketeltako muutoin kuin erinomaisen ystävällisesti siksi, kunnes he ovat tulleet täydelleen tajuihinsa ja kunnes voidaan heidän lopetettuaan pukeutumisensa olla varmoja siitä, että he ovat ehdottomasti hereillä. Pakko herätä unesta, kuinka hellävaroen te sen sitte toimitattekin, on heille jo kylliksi raskasta, ja sentähden tulee katsoa, ett'ei siihen vielä lisätä jotakin muuta epämiellyttävää, ei erittäinkään sellaista, mikä voi häntä säikähdyttää[41].

§ 22. Hänen vuoteensa olkoon kova, ja sinä käytettäköön mieluummin tikattua patjaa kuin untuvia. Kova makuusija vahvistaa jäseniä, kun taas joka-öinen hautautuminen höyheniin sulattaa ja hajoittaa ruumista ja on usein syynä heikkouteen, jopa valmistaa liian varhaisen kuolemankin. Ja puhumattakaan rakkokivestä, joka saa usein alkunsa tällaisesta nivusten lämpimästä verhoamisesta, johtuvat useat muutkin taudit ja kaikkien niiden juuri, heikko ja arka ruumiintila, hyvin monessa tapauksessa untuvavuoteista[42]. Sitäpaitsi ei mies, joka on kotona tottunut kovaan vuoteeseen, menetä untansa matkustellessaan maailmalla (jolloin hänen on sitä eniten tarvis), kun ei hänellä ole pehmyttä sijaansa ja kun eivät hänen pieluksensa ole asianmukaisessa järjestyksessä. Ja sentähden en luulekaan olevan haitaksi laitella kasvattimme vuodetta eri tavoin, joskus nostaa hänen päänsä korkeammalle, joskus taas sijoittaa se matalammalle, jott'ei hän tuntisi jokaista pikku muutosta, sillä sellaisiahan täytyy jokaisen varmasti kohdata, joka ei ole määrätty aina lojumaan kotonaan nuoren herramme vuoteessa ja näkemään hoitajattarensa laittavan kaikki pilkulleen kuntoon ja peittelevän hänet lämpimästi. Luonnon tärkein vahvistusjuoma on uni. Ken jää sitä ilman, hän kärsii siitä; ja hyvin onneton on lapsi, joka voi nauttia sitä juomaa vain äitinsä hienosta kultamaljasta eikä yksinkertaisesta puukupista. Ken nukkuu makeasti, hän nauttii tätä virkistysjuomaa; eikä sillä ole väliä, tapahtuuko se pehmeässä vuoteessa vaiko kovilla palkeilla. Uni vain on ainoa tarpeellinen.

§ 23. On vielä olemassa muuan seikka, joka suuresti vaikuttaa terveyteen, ja se on ulostamisen säännöllinen suorittaminen. Ihmisillä, joiden vatsa on hyvin vetelä, on harvoin voimakkaat ajatukset tai voimakas ruumis. Mutta kun tämän pahan parantaminen joko ruokajärjestyksen tai lääkkeiden avulla on paljoa helpompaa kuin päinvastaisen tapauksen, ei siitä tarvitse tässä paljoa puhua, sillä jos se käy uhkaavaksi joko ankaruudeltaan tai pitkällisyydeltään, voidaan aina kylliksi aikaisin, joskus liiankin aikaisin, kääntyä lääkärin puoleen, ja jos se taas esiintyy lievänä tai kestää vain vähän aikaa, on yleensä parasta jättää se luonnon omaan hoitoon. Toiselta puolen on taas liian kovallakin vatsalla omat pahat vaikutuksensa, ja sitä on paljoa vaikeampi käsitellä lääketaidon neuvomilla keinoilla, sillä ulostavat lääkkeet, jotka näyttävät hetkeksi tuovan apua, pikemminkin lisäävät pahaa, sitä poistamatta.

§ 24. Koska tämä on haitta, jota minulla on ollut erikoinen syy tutkia ja koska minä en ole kirjoista tavannut neuvoa sen parantamiseksi, esitän tässä ajatukseni asiasta, uskoen, että suurempiakin muutoksia kuin se voidaan saada ruumiissamme aikaan, kunhan vain pidämme oikeata suuntaa ja käymme eteenpäin järkevin askelin.

1. Tässä suhteessa panin minä merkille, että ulostamisen tapahtuminen oli seuraus erikoisista ruumiin liikkeistä, etenkin suolten n.s. matomaisesta liikkeestä[43].

2. Edelleen huomasin, että muutamia ruumiin liikkeitä, jotka eivät olleet täydellisesti tahdosta riippuvia, saattoi harjoituksen ja herkeämättömän pyrkimyksen avulla muuttaa totunnaisiksi, jos niitä vain keskeytymättömän käytännön kautta yritettiin määrättyinä aikoina saada säännöllisesti tapahtumaan.

3. Niinikään panin minä merkille, että muutamat miehet, jotka olivat polttaneet piipullisen tupakkaa illallisen jälkeen, kävivät säännöllisesti mukavuuslaitoksessa, ja silloin minä aloin itsekseni epäillä, eikö ollut pikemminkin tottumuksen kuin tupakan ansiota, että luonto oli heille niin aulis, tai eikö ainakin, jos tupakka sen aiheutti, se tapahtunut ennemmin kiihoittamalla sisälmykset voimakkaaseen liikkeeseen kuin vaikuttamalla jollain tavoin ulostavasti, sillä siinä tapauksessa olisi siitä ollut toisenlaiset seuraukset.

Tultuani täten vakuutetuksi, että oli mahdollista tehdä tämä toimitus totunnaiseksi, oli lähimpänä tehtävänäni miettiä, millä keinoin ja tavoin se oli parhaiten saavutettavissa.

4. Niin johduin minä ajattelemaan, että jos ihminen heti ensimmäisen aamuateriansa jälkeen viipymättä suosittelisi luontoa ja koettaisi, eikö hän voisi pakottaa vatsaansa ulostamaan, tulisi se hänelle ajan mittaan, säännöllisen harjoituksen avulla, tottumukseksi.

§ 25. Syyt, jotka ovat saaneet minut valitsemaan juuri tämän hetken, ovat seuraavat.

1. Koska vatsa silloin tyhjänä ollessaan saa jotakin sille mieluista ravintoa (sillä minä en milloinkaan soisi kenenkään, paitsi aivan välttämättömissä tapauksissa, syövän muuta kuin mistä hän pitää ja muulloin kuin häntä maittaa), niin se on silloin taipuvainen ottamaan tuon ravinnon vastaan voimakkaasti jänteitänsä puristamalla, mikä puristus, niin otaksun, saattaa jatkua myöskin suolistossa ja siten vahvistaa sen matomaista liikettä, kuten me näemme esim. suolitukkeumassa[44] vastakkaisen liikkeen jossakin alempana alettuaan jatkuvan läpi koko suoliston pituuden ja saavan myöskin vatsan tottelemaan tätä epäsäännöllistä liikettä.

2. Koska ihmiset syödessään tavallisesti höllittävät ajatuksensa, niin että muusta toimesta vapautuneet elonhenget[45] pääsevät sitä tehokkaammin jakautumaan alempiin vatsan osiin, jotka myöskin osaltaan vaikuttavat toivotun tuloksen saavuttamiseksi.

3. Koska ihmisillä on aikaa syödä, täytyy heillä myös olla aikaa osoittaa niin suurta kohteliaisuutta rouva Cloacinalle[46], kuin on välttämätöntä nykyiseen tarkoitukseemme, sillä muutoin olisi inhimillisten tointen ja sattumain kirjavuuteen ja moninaisuuteen nähden mahdotonta kiinnittää sitä johonkin määrättyyn hetkeen, ja silloin keskeytyisi totutteleminen. Mutta kun terveet ihmiset ovat harvoin syömättä ainakin kerran päivässä, niin vaikka hetki muuttuisikin, pysyisi tapa yhä entisellään.

§ 26. Näiden periaatteiden nojalla aloin minä toimittaa kokeilujani, enkä ole tavannut ketään, joka olisi tätä keinoa hellittämättä noudattanut, käynyt säännöllisesti mukavuuslaitoksessa heti ensimmäisen ateriansa jälkeen, milloin hän sen sitten nauttikin ja tunsipa hän erikoista tarvetta mennä sinne tai ei, sekä koettanut saada luontoa täyttämään velvollisuutensa, en ole tavannut ketään, joka ei siten olisi muutamissa kuukausissa päässyt toivottuun tulokseen ja hankkinut itselleen niin säännöllistä tapaa, että häneltä oli hyvin harvoin ulostaminen onnistumatta ensimmäisen aterian jälkeen, ell'ei syynä ollut hänen oma huolimattomuutensa: sillä onko hänellä sitten kutsumusta tai ei, kun hän vain menee asianomaiseen paikkaan ja tekee tehtävänsä, saa hän olla varma siitä, että luonto on oleva hänelle hyvin kuuliainen.

§ 27. Minä neuvoisinkin sentähden, että tätä tapaa noudatettaisiin lapsenkin suhteen joka päivä heti hänen syötyään aamiaisensa. Asetettakoon hänet reikätuolilleen ikäänkuin vatsan tyhjentäminen olisi yhtä hyvin hänen vallassaan kuin sen täyttäminenkin, älköönkä annettako hänen eikä hänen hoitajattarensa ajatellakaan, ett'ei asia juuri niin olisi, ja jos häntä pakotetaan yrittämään, estämällä häntä leikkimästä tai syömästä uudelleen ennenkuin hän on tosiaankin ulostanut tai ainakin tehnyt kaiken voitavansa, en epäile sen tulevan hänelle vähässä ajassa luonnolliseksi. Sillä on syytä pelätä, että koska lapset ovat tavallisesti kovin syventyneitä leikkiinsä ja välittävät hyvin vähän kaikesta muusta, he usein jättävät huomaamatta nämä luonnon vaatimukset, jos ne esiintyvät vain lievässä muodossa; ja niin he lyövät laimin nämä otolliset tilaisuudet ja hankkivat vähitellen itselleen alituisen ummistuksen. Että ummistusta voidaan estää näin menettelemällä, ei ole pelkkää otaksumaa, koska minä olen pannut merkille, että kun on sitä tapaa herkeämättä jonkun aikaa noudatettu, on saatu lapsi ulostamaan säännöllisesti joka-aamuisen murkinansa jälkeen[47].

§ 28. Missä määrin täysi-ikäiset ihmiset katsovat asiakseen koettaa tätä tapaa, se jääköön heidän omaksi huolekseen, vaikka en voikaan olla sanomatta, että niihin moniin haittoihin nähden, jotka ovat seurauksena siitä, ett'ei tämä luonnon välttämätön huojentaminen saata kunnolleen tapahtua, minä tunnen tuskin mitään, joka olisi edullisempi terveyden säilymiselle kuin juuri se tapa. Kerta kahdessakymmenessäneljässä tunnissa on minun ymmärtääkseni tarpeeksi; ei ainakaan kukaan pitäne sitä liiallisena. Ja tällä keinoin saavutetaan toivottu tulos ilman lääkkeitä, jotka yleensä osoittautuvat varsin tehottomiksi ankaramman ja pitkällisemmän ummistuksen parantamisessa.

§ 29. Siinä on kaikki, mitä minulla oli teidän vaivaksenne esitettävää lapsen hoitamisesta hänen terveytensä pysyessä säännöllisenä. Ehkäpä odotettaneen minun antavan vielä joitakin ohjeita lääkkeiden käyttämisestä tautien estämiseksi; siitä on minulla tarjottavana vain yksi ainoa neuvo, jota tulee pyhästi noudattaa, nimittäin, ett'ei lapsille pidä antaa lainkaan lääkkeitä muka tautien torjumiseksi jo etukäteen. Niiden ohjeiden noudattaminen, joita olen ylempänä antanut, tulee toivoakseni tekemään sen paremmin kuin kaikki naisten lääkejuomat ja apteekkarien rohdot. Välttäkää visusti sentapaista puoskaroimista, tai muutoin te vain hankitte tauteja niitä suinkaan estämättä. Älkääkä suinkaan jokaisesta pienestä pahoinvoinnista turvautuko lääkkeisiin tai kutsuko lääkäriä lastenne luo, erittäinkään jos hän on toimelias mies, joka tuossa tuokiossa täyttää heidän akkunansa pulloilla ja heidän vatsansa rohdoilla. Turvallisempaa on jättää heidät kokonaan luonnon huomaan kuin antaa heidät miehen käsiin, joka heti ryhtyy puoskaroimiseen tai joka ajattelee, että lapsia on tavallisista pahoinvoinneistakin parannettava jollakin muulla kuin sopivalla ruokajärjestyksellä tai jollakin hyvin sentapaisella keinolla, sillä minun järkeni ja kokemukseni vahvistavat oikeaksi, että lasten arkaa ruumista on vaivattava rohdoilla niin vähän kuin mahdollista ja vasta silloin, kun välttämätön tarve vaatii. Tilkka raikasta punaunikkovettä, joka on oikea lääke kaikenlaisia ruuansulatushäiriöitä vastaan, lepo ja pidättäytyminen lihasta pysäyttävät usein enimmät pahoinvoinnit alkuunsa, kun taas liian hätäinen tohtoroiminen olisi ehkä kehittänyt niistä vakavia tauteja. Ell'ei sellainen varovainen käsittely lopeta alkavaa pahoinvointia tai estä sitä muuttumasta oikeaksi sairaudeksi, silloin on aika kysyä jonkun huolellisen ja malttavan lääkärin neuvoa. Tässä suhteessa uskottaneen minua toivoakseni mielellään, sillä eihän kenelläkään voi olla syytä epäillä miehen neuvoa, joka on jonkun aikaa tutkinut lääketiedettä, kun hän kieltää teitä liian kerkeästi käyttämästä lääkkeitä ja lääkäreitä[48].

§ 30. Ja niin olen minä sanonut kaiken sanottavani ruumiista ja terveydestä; se voidaan sulkea näihin harvoihin ja helposti noudatettaviin sääntöihin: runsaasti raikasta ilmaa, liikuntoa ja unta, yksinkertaista ruokaa, ei viinejä eikä väkeviä juomia, hyvin vähän tai ei ollenkaan lääkkeitä, ei liian lämpimiä tai ahtaita vaatteita, erittäinkin ovat pää ja jalat pidettävät kylminä, ja jalkoja on usein totutettava kylmään veteen ja annettava niiden kastua.

* * * * *

§ 31. Kun nyt on pidetty tarpeellista huolta siitä, että ruumis pysyy voimakkaana ja vahvana ja kykenee siten tottelemaan hengen käskyjä ja täyttämään ne[49], niin on lähimpänä ja tärkeimpänä tehtävänämme ohjata henkeä oikealle tielle, niin että se kaikissa tiloissa suostuu vain sellaiseen, mikä on soveliasta järkevän, ajattelevan olennon arvolle ja jaloudelle[50].

§ 32. Jos se on totta, mitä minä olen sanonut tämän esityksen alussa ja mitä minä en epäile, nimittäin että ihmisten tavoissa ja kyvyissä havaittava erilaisuus johtuu heidän kasvatuksestaan enemmän kuin mistään muusta seikasta, on meidän syytä päättää, että lasten henkeä on suurella huolella kehitettävä ja lyötävä heihin jo varhain se leima, joka on sittemmin aina vaikuttava heidän elämäänsä: sillä menettelivätpä he hyvin tai pahoin, aina on kiitos tai moite kohdistuva siihen, ja kun he ovat jossakin suhteessa käyttäytyneet sopimattomasti, saadaan heistäkin kuulla tuo tavallinen lauseparsi: "Sehän kuvaa niin hyvin heidän kasvatustaan."

§ 33. Kuten ruumiin voimakkuus on pääasiallisesti sen kyvyssä kestää vaivaa ja ponnistusta, niin on hengenkin. Ja kaiken hyveen ja ansion ensimmäinen periaate ja pohja onkin siinä, että mies kykenee kieltäytymään haluistaan, vastustamaan omia taipumuksiaan ja seuraamaan vain sitä, mitä järki parhaaksi neuvoo, vaikka hänen mielitekonsa vetäisivätkin toiseen suuntaan.

§ 34. Suuri erehdys, jonka olen huomannut ihmisten tavassa kasvattaa lapsiaan, on juuri siinä, ett'ei tästä seikasta ole pidetty tarpeellista huolta oikeissa ajoin, ett'ei henkeä ole opetettu tottelemaan kuria ja noudattamaan järjen neuvoja silloin, kun se vielä oli herkimmillään ja taipuisimmillaan. Koska luonto on, viisaasti kyllä, määrännyt vanhemmat rakastamaan lapsiansa, ovat he varsin hetaita, ell'ei järki hyvin tarkkaan vartioi tätä luonnollista tunnetta, ovat he varsin hetaita, sanon minä, muuttamaan sen sokeaksi hellyydeksi. He rakastavat pienokaisiaan, ja sehän on heidän velvollisuutensa; mutta samalla rakastavat he usein lastensa mukana myös näiden vikoja. Lasten mieltä ei muka tule pahoittaa, heidän tulee muka saada noudattaa tahtoansa kaikissa asioissa, ja kun he eivät varhaisimpina vuosinaan kykene osoittamaan suuria vikoja, luulevat vanhemmat voivansa kaikessa rauhassa sietää heidän säännöttömyyksiään ja pitää leikin asiana sitä viehättävää pahanilkisyyttä, joka heidän nähdäkseen niin hyvin sopii siihen viattomaan ikäkauteen. Mutta Solon vastasi sangen hyvin eräälle liian hellälle isälle, joka ei tahtonut rangaista lastaan jostakin koirankujeesta, vaan puolusteli häntä, väittämällä koko juttua vähäpätöiseksi seikaksi: "Niinpä niin, mutta tottumus on tärkeä seikka".[51]

§ 35. Sitä sydänkäpystä pitää opetettaman jakelemaan iskuja ja nimittelemään ihmisiä jos jollakin tavoin, hänen pitää saaman mitä hän vain suvaitsee kirkua, ja hänen on lupa tehdä mitä häntä miellyttää. Täten vanhemmat, noudattamalla lastensa mieltä kaikessa ja hellittelemällä heitä liiaksi heidän ollessaan pieniä, turmelevat luonnon perusteet heissä ja kummastelevat sitten jälkeenpäin, saadessaan juoda katkeraa vettä, kun ensin ovat itse sen alkulähteen myrkyttäneet.[52] Sillä kun heidän lapsensa ovat kasvaneet isommiksi ja nämä pahat tavat heidän mukanaan, kun he ovat jo liian suuria alituisesti hyväiltäviksi ja kun eivät vanhemmat voi enää käyttää heitä leikkikaluinaan, silloin valittavat he, että ne nulikat ovat tottelemattomia ja pahanilkisiä, silloin suuttuvat he heidän uppiniskaisuudestaan ja kärsivät kovin niistä huonoista taipumuksista, joita he itse ovat synnyttäneet ja kehittäneet heissä; ja silloin olisivat he iloisia, vaikka ehkä liian myöhään, jos voisivat kitkeä pois ne rikkaruohot, jotka he olivat omin käsin istuttaneet ja jotka nyt ovat juurtuneet liian syvään lähteäkseen vain niin helpolla. Sillä jos ken on tottunut aina noudattamaan omaa tahtoansa joka asiassa niin kauvan kun hän vielä kulki lapsen mekossa, niin miksi ihmettelisimme, jos hän yhä haluaisi niin tehdä ja taistella oikeuksiensa puolesta silloin, kun hän käyttää kaatioita? Jota enemmän hän tosiaankin lähenee miehuuden ikää, sitä selvemmin näyttää aika hänen virheensä, niin että on vain harvoja vanhempia, jotka ovat silloinkin niin sokeita, ett'eivät niitä näkisi, tai niin tylsiä, ett'eivät tuntisi oman hemmoittelunsa pahoja seurauksia. Hän teki hoitajattarelleen mitä tahtoi, ennen kuin osasi puhua tai kävellä; hän oli vanhempiensa täydellinen herra siitä lähtien, kun hän osasi lörpötellä; kuinka hän nyt, kun hän on kasvanut suuremmaksi, kun hän on voimakkaampi ja älykkäämpi kuin silloin, kuinka hän nyt äkkiä rupeaisi itseään hillitsemään tai suistamaan omavaltaisuuttaan? Kuinka haluaisi hän seitsemän, neljäntoista, kahdenkymmenen vuotiaana menettää edut, joita vanhempain liiallinen hempeys jakoi hänelle niin arvelematta siihen asti? Kokeilkaapa koiralla tai hevosella tai jollakin muulla eläimellä ja katsokaa, voitteko niiden suuremmiksi ja vahvemmiksi tultua helposti poistaa ne ilkeät, äksyt kujeet, joita ne ovat oppineet nuoruudessaan, eikä kuitenkaan mikään luontokappale ole puoliksikaan niin itsepäinen ja kopea eikä halua puoliksikaan niin kiivaasti olla itsensä ja muiden herra kuin ihminen.

§ 36. Me olemme yleensä kylliksi viisaita alottaaksemme niiden kasvatuksen niiden ollessa vielä aivan nuoria, ja me ryhdymme hyvissä ajoin opettamaan muita luontokappaleita, joista haluamme saada hyötyä tai jotka tahdomme saada kelpaamaan johonkin. Vain omista jälkeläisistämme jätämme huolehtimatta tässä suhteessa, ja kun olemme tehneet heistä huonoja lapsia, odotamme typeryyksissämme heistä tulevan hyviä miehiä. Sillä jos lapsen pitää saaman rypäleitä tai sokerimanteleita heti, kun hänen vain tekee mieli, jott'ei se kullannuppu-parka vain huutaisi tai tulisi muutoin pahalle tuulelle, miksi ei hänen sallittaisi sitten suuremmaksi kasvettuaan noudattaa tahtoansa, jos hänen halunsa vetää häntä viiniin tai naisiin? Ne ovat varttuneemman ihmisen taipumuksille yhtä viekoittelevia kuin se, mitä hän pienenä ollessaan huusi, oli lapsen mieliteoille. Paha ei ole siinä, että ihmisellä on näiden erilaisten ikäkausien käsityskyvyn ja maun mukaisia haluja, vaan siinä, ett'ei niitä ole alistettu järjen määräysten ja kurin alaisiksi: eroitus ei ole siinä, onko meillä tai eikö meillä ole mielitekoja, vaan siinä, onko meillä voimaa hallita niitä ja kieltää ne itseltämme. Ken ei ole tottunut nuoruudessaan alistamaan tahtoansa muiden järjelle kuuliaiseksi, hän tuskin ymmärtää alistaa sitä omaa järkeänsä tottelemaan silloin, kun hän on sellaisessa ijässä, että hänen tulisi sitä käyttää. Ja millainen mies sellaisesta lapsesta sukeutuu, on helppo aavistaa.

§ 37.[53] Näihin erehdyksiin tekevät tavallisesti itsensä vikapäiksi ne, jotka näyttävät pitävän mitä suurinta huolta lastensa kasvatuksesta. Mutta jos katselemme, miten yleensä lapsia käsitellään, niin onpa meillä tosiaankin syytä ihmetellä, että hyveestä on jäänyt jälkiä lainkaan kaiken sen suuren tapojen höllyyden keskelle, jota maailma valittaa[54]. Haluaisinpa tietää, voidaanko nimittää ainoatakaan pahetta, mihin eivät vanhemmat tai ne, joille lasten hoito on uskottu, heitä totuta, ja minkä siemeniä he eivät kylvä heidän sydämmeensä heti, kun he vain voivat ottaa ne vastaan? Minä en nyt tarkoita esimerkkiä, jota he itse heille näyttävät, enkä mallia, jonka he asettavat heidän eteensä, vaikka siinäkin on jo kylliksi yllykettä, vaan siitä minä tässä tahtoisin huomauttaa, että heille suorastaan opetetaan pahetta ja että heitä aivan tahallaan käännytetään pois hyveen tieltä. Ennenkuin he osaavat kävelläkään, istutetaan heidän mieleensä jo väkivallan, koston ja julmuuden periaatteet. "Lyö minua, jotta minä lyön häntä takaisin", siinä opetus, jonka useimmat lapset kuulevat joka päivä, eikä sitä pidetä minään, koska heidän kätensä eivät ole vielä kylliksi vahvat saadakseen vahinkoa aikaan. Mutta minä kysyn: eikö siten turmella heidän sydäntään? Eikö heitä siten johdeta väkivallan ja nyrkkioikeuden tielle? Ja jos heitä on pienestä pitäin opetettu lyömään ja vahingoittamaan muita toisten välityksellä ja yllytetty iloitsemaan kivusta, jota he ovat toisille tuottaneet, ja nauttimaan nähdessään toisten kärsivän, niin eikö heitä siten valmisteta tekemään samaa, kun he ovat tulleet kyllin vahvoiksi saadakseen iskunsa tuntumaan ja kun he jaksavat lyödä oikein toden perästä?

Ruumiimme verhoa, jota me käytämme kainouden, lämpimän ja suojan takia, opettavat vanhemmat joko typeryydessään tai paheellisuudessaan lapsiaan omistamaan kokonaan toisiin tarkoituksiin. Siitä tehdään turhamaisuuden ja kateuden esine. Lasta totutetaan toivomaan uutta pukua sen komeuden takia, ja kun pikku tyttö upeilee uusissa vaatteissaan ja uudessa päähineessään, niin voiko hänen äitinsä olla opettamatta häntä ihailemaan itseään nimittelemällä häntä "pikku kuningattarekseen" ja "pikku prinsessakseen"? Sillä tavoin opetetaan lapsia ylpeilemään vaatteistaan jo ennen kuin he kykenevät itse pukemaan ne päälleen. Ja miksi eivät he yhä edelleenkin pitäisi itseään muita parempina räätälin tai kamarineitsyen luoman ulkonaisen hienoutensa takia, koska heidän vanhempansa ovat jo niin varhain ohjanneet heitä siten tekemään?

Valheita, kaksimielisiä selityksiä ja vain vähän valheesta eroavia puolusteluja pannaan pienen väen suuhun, ja oppipoikia ja lapsia suorastaan kehoitetaan sellaiseen, jos heidän mestariensa tai vanhempainsa etu on kysymyksessä. Ja voidaanko ajatella, että se, joka huomaa saavansa totuuden vääntelemisen anteeksi, jopa siihen itseään yllytettävänkin, kun se vain käy hänen hurskaan herransa mielen mukaan, ei käytä tätä lupaa omaksi hyväkseen, jos siitä vain on hänelle itselleen hyötyä?

Vain vähäinen varallisuus estää alhaisempaa kansaa kehittämästä kohtuuttomuutta lapsissaan ja ruuan hyvyydellä tai kehoituksilla houkuttelemasta heitä syömään tai juomaan liiaksi; mutta sellaisten vanhempain huono esimerkki, milloin he vain sattuvat runsaammin saamaan rahoja käsiinsä, osoittaa, ett'ei suinkaan mikään juoppouden eikä ahmattiuden vierominen pidätä heitä liiallisuuksista, vaan yksinomaan varojen puute. Mutta jos katsahdamme niiden taloihin, joille hyvinvointi on luonut hiukan lämpimämmän pesän, on siellä syömisestä ja juomisesta tehty niin täydelleen elämän tärkein toimi ja korkein onni, että lapsia luullaan kohdeltavan kaltoin, ell'ei heille toimiteta runsasta osaansa siitä. Kaikenlaisilla kastikkeilla ja mausteilla höystettyjen ja kaikilla keittotaidon tempuilla muunneltujen ruokalajien täytyy kiihoittaa heidän kitalakeaan, kun heidän vatsansa on täynnä; ja kun sitten pelätään, että heidän mahalaukkuunsa on tullut liian paljon tavaraa, löydetään tekosyy vielä yhden viinilasin tarjoamiseksi ruuansulatusta auttamaan, vaikka se vain puolestaan yhä lisää liikakuormitusta.

Heti kun nuorta herraamme vaivaa joku pieni pahoinvointi, on ensimmäisenä kysymyksenä: "Mitä haluat syödä, oma kulttiseni? Mitä tuon sinulle?" Häntä kehoitetaan innokkaasti syömään ja juomaan, ja jokaisen keksimiskyky pannaan kovalle koetukselle löytääkseen jotakin niin maittavaa ja herkullista, että se voittaisi tuon ruokahalun puutteen, minkä luonto on niin viisaasti järjestänyt tautien alkuun niiden yltymistä vastustamaan, jotta se vapautettuna tavallisesta, yhä uusien vatsaan ahdettujen ravintoaineiden sulattamistyöstä saisi aikaa ja tilaisuutta parantaa ja hallita ruumiin turmeltuneita nesteitä[55].

Ja milloin lapsilla on onnekseen niin järkevät vanhemmat, että nämä osaavat pidättää heitä pöydän liiallisuuksista ja opettaa heitä yksinkertaiseen ja luonnolliseen ruokajärjestykseen, niin on heidän silloinkin varsin vaikea säilyä tartunnalta, joka myrkyttää sielun; sillä vaikka heidän terveydestänsä voitaisiinkin varovaisella menettelyllä pitää jopa hyvääkin huolta heidän vielä ollessaan kasvattajainsa välittömän valvonnan alaisina, niin täytyy heidän mielitekojensa välttämättömästi suuntautua niiden opetusten mukaan, joita heille joka paikassa tyrkytetään tästä pelkkää nautintoa tarkoittavan elämänkäsityksen kohdasta. Se suuri arvo, jota kaikkialla pannaan hyvään ruokaan, ei voi olla voimakkaasti kiihoittamatta heidän luontaisia halujaan ja saattamatta heitä piankin rakastamaan tuhlaavan komeata pöytää. Sitä nimittää jokainen paheen moittijakin hyvin-elämiseksi. Ja mitä uskaltaisi tyly järki sanoa yleisen mielipiteen todistusta vastaan? Ja voiko se toivoa saavansa huomiota osakseen, jos se sanoisi sitä ylellisyydeksi, mitä arvokkaimmat ihmiset niin suuresti ihailevat ja niin yleisesti käyttävät?

Tämä on nykyään niin laajalle levinnyt pahe ja sillä on niin voimakkaita tukipylväitä, ett'en tiedä, vaikka se jo tavoittelisi hyveen nimeä ja vaikka sitä pidettäisiin hulluutta ja maailman tapojen puutteellista tuntemista osoittavana, jos joku avaa suunsa sitä vastaan? Ja minä pelkäisin tosiaankin, että sitä, mitä minä olen tässä siitä sanonut, nimitettäisiin moittien pieneksi, varsinaisen aiheeni ulkopuolelle vieväksi ivanpurkaukseksi, ell'en minä olisi kosketellut tätä seikkaa herättääkseni vanhempia yhä suurempaan huolellisuuteen ja valppauteen lastensa kasvatuksessa, kuu he näkevät, miten näitä joka taholta piirittävät eivät ainoastaan kiusaukset, vaan suoranaiset paheeseen yllyttäjät, vieläpä ehkä juuri niiden taholta, joita he ovat pitäneet heidän turvallisuutensa parhaina vartijoina[56].

En aijo kauvempaa viipyä tässä asiassa ja vielä vähemmän kosketella kaikkia niitä yksityisseikkoja, jotka osoittaisivat, mitä vaivaa nähdään lasten turmelemisessa ja paheen itujen istuttamisessa heihin, mutta minä toivoisin vanhempain vakavasti miettivän, onko olemassa mitään huonoja tapoja tai paheita, joita ei lapsille opetettaisi aivan avoimesti, ja eikö heidän velvollisuutensa ja järkevyytensä asiana tulisi olla toisenlaisen ohjauksen hankkiminen heille.

§ 38. Minusta näyttää ilmeiseltä, että kaiken hyveen ja siveellisen kunnon perustuksena on kyky kieltää itseltämme omien mielitekojemme tyydytys silloin, kun ei järki niitä hyväksy. Tämä kyky on hankittava ja sitä on yhä vahvistettava tottumuksen avulla sekä tehtävä se helpoksi ja luonnolliseksi aikaisella harjoittamisella. Jos minua siis kuultaisiin, neuvoisin minä, päinvastoin kuin mitä yleensä tehdään, että lapsia tulisi jo kehdosta alkaen totuttaa hillitsemään mielitekojansa ja olemaan saamatta kaikkea, mitä haluavat. Ensimmäinen seikka, mikä heille tulisi opettaa, on se, ett'eivät he saa mitään siksi, että he sitä haluavat, vaan siksi, että sitä on pidetty heille hyödyllisenä[57]. Jos heille myönnettäisiin vain sitä, mitä he todellakin tarvitsevat, eikä heille milloinkaan annettaisi sellaista, mitä he kerran huutavat, niin oppisivat he olemaan tyytyväisiä ilman sitäkin, eivätkä he koskaan pyrkisi parkumalla ja murjottamalla määräämään kaikkea, samoin kuin he eivät olisi läheskään niin suureksi taakaksi itselleen ja muille, niinkuin he ovat silloin, kun ei heitä ole alusta alkaen sillä tavoin kohdeltu. Ell'eivät he koskaan saisi haluamaansa esinettä vain sen kärsimättömyyden ja kiihkeyden pakosta, mitä he sen suhteen osoittavat, kirkuisivat he yhtä vähän sitä tai tätä, kuin he kirkuvat omakseen kuuta.

§ 39. Minä en sano tätä kaikkea siinä tarkoituksessa, ett'ei lasten mieltä tulisi missään kohdassa noudattaa tai että minä odottaisin heidän mekossa käyttäytyvän yhtä järkevästi ja taitavasti kuin valtioneuvokset. Minä ymmärrän heidät lapsiksi, joita on hellävaroen kohdeltava, joiden täytyy leikkiä ja joilla tulee olla leikkikaluja. Minä tarkoitan vain, että milloin tahansa he vaativat sellaista, mitä heidän ei sovi saada tai tehdä, ei tulisi suostua heidän tahtoonsa vain siksi, että he ovat pieniä ja että he sitä haluavat: ei, mitä he oikein karttamalla karttavat, sitä ilman tietävät he juuri siitä syystä varmasti jäävänsä. Minä olen nähnyt istuvan pöydässä lapsia, jotka eivät koskaan mitään pyytäneet, mitä siinä olikaan tarjolla, vaan ottivat tyytyväisinä mitä heille annettiin: ja toisessa paikassa olen minä nähnyt toisia lapsia, jotka huutaen vaativat kaikkea, mitä näkivät, ja joille oli tarjottava jokaista ruokalajia, ja vieläpä ensimmäiseksi. Mistä muusta johtuikaan tämä suuri ero kuin siitä, että toisia oli totutettu saamaan kaikki, mitä he pyysivät tai huusivat, ja toisia olemaan ilman? Mitä nuorempia he ovat, sitä vähemmän tulee minun luullakseni myöntyä heidän säännöttömiin ja hillittömiin mielitekoihinsa, ja mitä vähemmän heillä on itsellään järkeä, sitä kiinteämmin tulee heidän olla niiden ehdottoman vallan ja kurin alaisia, joiden haltuun heidät on uskottu. Siitä myönnän minä seuraavan, että vain ymmärtäväisiä ihmisiä olisi päästettävä heitä hoitamaan. Jos maailma yleensä menetteleekin toisin, niin en voi sitä auttaa. Minä vain sanon, mitä minä parhaana pidän; sillä jos se olisi jo käytännössä, ei minun enää tarvitsisi vaivata maailmaa tästä asiasta kirjoittamalla. Mutta minä en sittenkään epäile, että kun tätä kysymystä vain tarkoin punnitaan, muutkin tulevat olemaan minun kanssani sitä mieltä, että mitä pikemmin aletaan tätä menettelytapaa sovittaa lapsiin, sitä helpommaksi on se käyvä sekä heille että heidän kasvattajilleen, ja että pitäisi kohotettaman loukkaamattomaksi säännöksi, että mitä kerran on heiltä kielletty, sitä eivät he suinkaan saa kirkumalla tai kärttämällä, ell'ei haluta opettaa heitä kärsimättömiksi ja kiusallisiksi, palkitsemalla heitä heidän kärsimättömyydestään ja kiusallisuudestaan.

§ 40. Niiden siis, jotka aikovat yleensä lainkaan hallita lapsiaan, tulisi alottaa jo heidän ollessaan aivan pieniä, ja katsoa, että he ehdottomasti tottelevat vanhempainsa tahtoa. Jos haluatte saada poikanne pysymään kuuliaisena teille senkin jälkeen, kun hän on jättänyt lapsuusvuodet taakseen, niin pystyttäkää isällinen arvovaltanne heti, kun hän kykenee alistumaan ja ymmärtämään, kenen vallassa hän on. Jos tahdotte saada hänet kunnioittamaan itseänne, niin istuttakaa se tunne häneen jo hänen varhaisimpana ikäkautenaan, ja mitä enemmän hän lähenee miehuusvuosiaan, sitä lähemmäs päästäkää hänet sydäntänne, niin että te pidätte häntä lapsuuden ijässä kuuliaisena alamaisenanne (kuten oikein onkin) ja miehuuden ijässä hartaana ystävänänne[58]. Sillä minun ymmärtääkseni erehtyvät ne suuresti lastensa kohtelemisessa, jotka ovat heille suopeita ja tuttavallisia heidän ollessaan pieniä, mutta muuttuvat ankaroiksi ja työntävät heidät luotaan heidän vartuttuaan isommiksi, sillä vapaus ja suopeus eivät voi olla hyväksi lapsille; heidän arvostelukykynsä heikkous tekee ohjauksen ja kurin heille välttämättömiksi, ja toiselta puolen on taas käskevä ankaruus huono tapa kohdella miestä, jolla on jo järkeä kulkea omin päinkin; enkä minä usko teidän haluavan johtaa asiaa siihen, että lapsenne isommiksi tultuaan kyllästyvät teihin ja sanovat salaa itsekseen: "Milloinkahan tuo isäkin kuolee?"

§ 41. Minä luulisin kaikkien pitävän sitä järkevänä, että lasten tulisi pieninä ollessaan katsoa vanhempiinsa kuin ehdottomiin käskijöihinsä ja herroihinsa ainakin ja tuntea heitä kohtaan siis terveellistä pelkoa, ja että heidän taas kypsyneemmällä ijällään tulisi nähdä heissä parhaat, ainoat, todelliset ystävänsä ja niin muodoin rakastaa ja kunnioittaa heitä. Esittämäni menettelytapa on, ell'en erehdy, ainoa sellaisen tilan luomiseksi. Meidän tulee pitää lapsiamme heidän vartuttuaan vertaisinamme, joilla on samat intohimot ja samat toiveet kuin meilläkin. Mehän itsekin haluamme pidettävän itseämme järkevinä olentoina ja me tahdomme oman vapautemme; me emme viitsi kärsiä alituisia soimauksia ja alituista ynseyttä, emmekä me voi sietää tiuskivaa ankaruutta ja loitolle työntävää käytöstä niiltä, joiden kanssa olemme tekemisissä. Ken saa osakseen sellaista kohtelua mieheksi ylettyään, hän etsii piankin toista seuraa, toisia ystäviä ja toisia suhteita, jotka antavat hänen elää vapaammin ja häiriintymättömämmin. Jos sentähden pidetään lapsia kireällä alusta alkaen, ovat he siinä ijässä vielä taipuvaisia ja suostuvat siihen rauhallisesti, koska he eivät ole muuhun koskaan tutustuneetkaan: ja jos aina sen mukaan kuin he varttuvat järkensä käyttämisessä, kohtelun ankaruutta vähitellen hellitetään, mikäli he sitä ansaitsevat, jos isän otsa kirkastuu heille kirkastumistaan ja jos välimatkaa asteittain lyhennetään, niin lisää entinen jyrkkyys heidän rakkauttaan, kun he havaitsevat sen johtuneen vain hyvyydestä heitä kohtaan ja tarkoittaneen vain heidän tekemistään kelvollisiksi ansaitsemaan vanhempainsa suosiota ja kaikkien muiden ihmisten kunnioitusta.

§ 42. Niin paljon olkoon sanottu arvovallan saavuttamisesta lasten suhteen yleensä. Pelko ja ehdoton kunnioitus antakoot teille ensimmäisen keinon vaikuttaa heidän mieliinsä, ja rakkaus ja ystävyys vakauttakoot tämän vaikutuksen heidän kypsyneemmällä ijällään: sillä ajan täytyy tulla, jolloin he ovat vitsan ja kurituksen saavuttamattomissa, ja ell'ei silloin rakkaus teihin tee heitä kuuliaisiksi ja velvollisuudentuntoisiksi, ell'ei hyveen ja kunnian rakkaus pidätä heitä oikeilla poluilla, niin kysyn minä, millä otteella luulette voivanne kääntää heitä niille takaisin? Pelko saada niukka perintöosa, ell'eivät ole teille mieliksi, voi tosin tehdä heidät teidän rahojenne orjiksi, mutta he ovat siitä huolimatta pahoja ja turmeltuneita itsessään, eikä sekään pidäke kestä ikuisesti. Jokainen ihminen täytyy ennemmin tai myöhemmin uskoa omaan johtoonsa, ja ken on hyvä, puhdas ja kykenevä mies, hänellä täytyy kaiken sen olla sisäistä. Ja sentähden: mitä hänen on määrä saada kasvatukselta, mikä tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä ja ohjaamaan sitä, se on istutettava häneen ajoissa, nimittäin hänen luonteensa perinnäisiin vaistoihin upotettuja tottumuksia, eikä vain teeskenneltyä käytöstä ja väärennettyä ulkokuorta, joita koetetaan pitää yllä yksinomaan pelosta, koska tahdotaan välttää isän hetkellistä vihaa, isän, joka voisi tehdä lapsensa perinnöttömäksi.

§ 43. Kun nyt on yleisin piirtein viitottu se tie, jota olisi kuljettava, lienee paikallaan meidän nyt hiukan lähemmin tarkastella käytettävän kurin eri puolia. Minä olen niin laajasti puhunut lasten pitämisestä kireällä, että minun ehkä epäillään jättävän huomioon ottamatta, mihin meitä velvoittaa heidän varhainen ikänsä ja heikko ruumiinsa. Mutta tämä epäilys on katoava, kun kuulette minua hiukan pitemmältä: sillä minä olen hyvin taipuvainen ajattelemaan, että rangaistuksen suuri ankaruus tuottaa vain varsin vähän hyvää, jopa toiselta puolen suurta vahinkoakin kasvatukselle, ja minä luulen piankin havaittavan, että caeteris paribus[59] niistä lapsista, joita on eniten kuritettu, tulee harvoin parhaat ihmiset. Kaikki, mihin minä olen tähän asti pyrkinyt, on siinä, että mikäli ankaruutta tarvitaan, sitä on käytettävä sitä enemmän, mitä nuorempia lapset ovat, ja kun se taitavasti sovitettuna on tehnyt vaikutuksensa, on sitä höllitettävä ja vaihdettava se lempeämpään hallinnan lajiin.

§ 44. Kun vanhemmat ovat tarmokkaalla kädellä tehneet lastensa tahdon taipuisaksi ja nöyräksi, ennenkuin nämä kykenevät muistamaan, milloin tuo menettelytapa alkoi, on se näyttävä heistä luonnolliselta ja vaikuttava heihin myöhemminkin ikäänkuin olisi se tosiaankin aivan asiaan kuuluvaa, siten estäen kaikki vastustamisen tai nureksimisen tilaisuudet. Ainoana huolena vain on, että se on alettava ajoissa ja että sitä on sitten järkähtämättä noudatettava siksi, kunnes pelko ja kunnioitus ovat tulleet tottumukseksi, niin ett'ei voi huomata enää pienintäkään vastahakoisuutta heidän mielensä alistuvaisuudessa ja kerkeässä tottelevaisuudessa. Kun tämä kunnioittavan nöyryyden tunne on näin saatu kerran syntymään (ja siihen on pyrittävä ajoissa, tai muutoin maksaa sen istuttaminen lapsiin vaivaa ja lyöntejä sitä enemmän, mitä kauvemmas se lykätään), niin juuri sen avulla, aina liittämällä siihen niin paljon suopeutta ja hellyyttä, ett'eivät he pääse käyttämään niitä väärin, on lapsia vastaisuudessa hallittava heidän varttuessaan ymmärtävämpään ikään, eikä suinkaan kurituksella, torumisella ja muilla orjamaisilla rangaistuksilla.

§ 45. Että asia niin on, sen myöntänee jokainen helposti, kun hän ajattelee, mihin järkiperäisessä kasvatuksessa pyritään ja mistä siinä on kysymys.

1. Ken ei kykene hallitsemaan taipumuksiaan, ken ei osaa vastustaa hetkellisen nautinnon tai kärsimyksen houkutuksia tehdäkseen ne riippuviksi siitä, mitä järki neuvoo hänelle sopivaksi, häneltä puuttuu hyveen ja ymmärtäväisen toiminnan oikea perustus, ja häntä väijyy vaara, ett'ei hän koskaan kelpaa mihinkään. Tähän ohjaamattomalle luonnolle niin vastakkaiseen mielenlaatuun on sentähden pyrittävä ajoissa, ja tämä tottumus on vastaisen kunnon ja onnen todellisena pohjana saatava istutetuksi lasten mieleen niin varhain kuin mahdollista, aina älyn ja käsityskyvyn ensimmäisistä pilkahduksista lähtien, ja sitä on sittemmin kaikin ajateltavin keinoin ja toimenpitein niiden vahvistaminen, joille on uskottu heidän kasvatuksensa valvonta.

§ 46. 2. Mutta jos toiselta puolen lasten mieltä liiaksi taivutetaan ja nöyryytetään ja jos liian ankaralla kädellä masennetaan ja murretaan heidän elonhenkiään[60], menettävät he kaiken tarmonsa ja yritteliäisyytensä ja joutuvat pahempaan tilaan kuin ennen. Sillä hillittömätkin nuorukaiset, joissa on eloa ja älyä, voivat joskus ohjautua oikealle tielle ja varttua kunnollisiksi, jopa merkitseviksikin miehiksi; mutta masentunutta, arkaa ja velttoa mieltä ja matalaa henkeä voi tuskin koskaan enää kohottaa ja hyvin harvoin saada kehittymään joksikin. Tämän molemmilta puolin uhkaavan vaaran välttämisessä kysytäänkin suurta taitoa, ja ken on löytänyt keinon pitää lapsen henkeä virkeänä, toimeliaana ja vapaana ja kuitenkin samalla kertaa estää häntä niin paljosta, johon hänen mielensä vetäisi, ja kiinnittää häntä sellaiseen, mikä on hänelle aluksi epämieluista, — ken osaa, sanon minä, sovittaa nämä näennäiset vastakohdat, hän on minun nähdäkseni päässyt kasvatuksen tärkeimmän salaisuuden perille.

§ 47. Tuo tavallinen, mukava ja nopeasti saavutettu kurittamisen ja pieksemisen keino, joka on ainoa hallinnan välikappale, mitä kasvattajat yleensä tuntevat ja minkä he yleensä luulevat mahdolliseksikaan, on kaikkein sopimattomin kasvatuksessa käytettäväksi, koska se johtaa molempiin ylempänä mainittuihin haittoihin, mitkä, kuten olemme osoittaneet, uhkaavat kuin Skylla ja Kharybdis puolelta tai toiselta turmiota niille, jotka eksyvät oikealta tieltä.

§ 48. 1. Tällainen rankaisemistapa ei auta meitä pienimmässäkään määrässä hallitsemaan luontaista taipumustamme antautua ruumiillisen ja hetkellisen nautinnon valtaan ja välttää kärsimystä mistä hinnasta tahansa, vaan pikemminkin se sitä edistää, vahvistaen siten meissä ominaisuutta, joka on juurena ja lähteenä kaikille huonoille teoille ja elämän säännöttömyyksille. Mikä muu vaikutin kuin ruumiillinen nautinto ja kärsimys johtaa sellaisen lapsen toimintaa, joka vain selkäsaunan pelosta ahertaa kirjansa ääressä vastoin tahtoaan tai joka pidättäytyy syömästä epäterveellistä hedelmää, mistä hän nauttisi? Siten hän vain tavoittelee suurempaa ruumiillista nautintoa tai välttää suurempaa ruumiillista kärsimystä. Ja mitä merkitsee tuollaisten vaikutinten käyttäminen hänen tekojensa ohjaamisessa ja hänen käytöksensä määräämisessä? Merkitseekö se mitään muuta, sanon minä, kuin sellaisten periaatteiden ja taipumusten suosimista, jotka meidän tulisi velvollisuutemme mukaisesti kitkeä pois ja hävittää? Ja sentähden en voikaan pitää sellaista kuritusta lapselle hyödyllisenä, missä ei häpeä siitä, että hän saa kärsiä jonkun rikkomuksen takia, vaikuta häneen enemmän kuin ruumiillinen kipu.

§ 49. 2. Tällainen kurittamistapa synnyttää luonnollisesti vastenmielisyyttä sitä kohtaan, mitä kasvattajan tulisi velvollisuutensa mukaisesti opettaa rakastamaan. Ja kuinka helppo onkaan huomata lasten alkavan vihata sellaista, mitä he aluksi sietivät, koska he ovat tottuneet sen takia saamaan vitsaa, torumisia ja huonoa kohtelua! Eikä sitä sovi heihin nähden ihmetelläkään, kun aikuisiakaan ei moisin keinoin saataisi suostumaan kerrassaan mihinkään. Ken ei ehdottomasti kyllästyisi viattomaankin ja itsessään merkityksettömään huvitukseen, jos hänet raastettaisiin siihen lyönnein tai pahoin puhein silloinkin, kun hänellä ei ole siihen vähintäkään halua, tai jos häntä säännöllisesti kohdeltaisiin siten aina sen mukaan, miten hän siihen antautuisi? Sehän on vain luonnollista. Loukkaavat ja epämiellyttävät sivuseikat tekevät tavallisesti sietämättömiksi nekin itsessään viattomat asiat, joihin ne liittyvät, ja vain sen maljan pelkkä näkeminenkin, josta olemme tottuneet nauttimaan inhoittavia lääkkeitä, saa vatsamme nousemaan kapinaan, niin ett'ei enää mikään maistu hyvältä siitä juotuna, vaikka malja olisi kuinka puhdas ja kuinka kaunis tahansa ja vaikka se olisi tehty mitä kallisarvoisimmista aineista.

§ 50. 3. Tuollainen orjamainen kuri synnyttää orjamaisia luonteita. Lapsi taipuu ja teeskentelee kuuliaisuutta niin kauvan kuin vitsan pelko väijyy häntä, mutta kun se on poistunut ja kun hän silmän välttäessä voi uskoa pääsevänsä asiasta rankaisematta, antaa hän sitä vapaammat ohjat luontaisille taipumuksilleen, jotka eivät täten suinkaan heikonnu, vaan päinvastoin vahvistuvat ja kehittyvät ja edellisen pakon alaisuuden jälkeen puhkeavat tavallisesti sitä suuremmalla voimalla ilmi; tai:

§ 51. 4. jos äärimmäisyyksiin asti pingoitettu ankaruus pääseekin voitolle ja kykenee parantamaan säännöllisestä tilasta poikkeavan hetkellisen häiriön, niin synnyttää se usein sensijaan pahemman ja vaarallisemman taudin, murtamalla lapsen sielun; ja silloin on meillä nuoren rasavillin sijasta tarmoton, veltto olento, joka luonnottomalla säyseydellään saattaa tosin miellyttää typeriä ihmisiä, nämä kun pitävät ponnettomista, nahjusmaisista lapsista, koska ne eivät melua eivätkä häiritse heitä millään tavoin, mutta josta lopulta tulee ehkä yhtä epämiellyttävä kappale ystävilleen, kuin hän on koko elämänsä ajan pysyvä hyödyttömänä sekä itselleen että muille.

§ 52. Piekseminen ja kaikki muu orjamainen ruumiillinen rankaiseminen eivät ole sopivia hallintakeinoja niiden kasvatuksessa, joista me tahdomme tehdä viisaita, hyviä ja jaloja miehiä, ja sentähden on niitä käytettävä hyvin harvoin ja vain aivan pakottavissa tilaisuuksissa ja äärimmäisissä tapauksissa. Mutta toiselta puolen on lasten liehittelemistä lupailemalla heille palkinnoksi kaikenlaista, mistä he pitävät, yhtä huolellisesti vältettävä. Ken antaa pojalleen omenoita tai sokerimanteleita tai jotakin muuta sen tapaista, mikä tätä eniten miellyttää, saadakseen hänet tutkimaan kirjaansa, vahvistaa vain hänen nautinnonhimoaan ja kasvattaa hänessä sitä vaarallista viettymystä, jota hänen pitäisi kaikin keinoin kukistaa ja tukahduttaa. Te ette voi koskaan toivoa opettavanne häntä hallitsemaan sitä, jos te korvaatte sen rajoituksen, minkä te hänen taipumuksilleen asetatte yhtäällä, antamalla hänen toivoa tyydytystä toisaalta. Jotta lapsesta tulisi hyvä, viisas, kunnon mies, on hänen tarpeellista oppia vastustamaan mielitekojaan ja kieltämään taipumuksensa komeilevaan elämään, hienosteluun, kitalaen sukoilemiseen, j.n.e., silloin kun hänen järkensä neuvoo toista ja kun hänen velvollisuutensa käy kokonaan vastakkaiseen suuntaan. Mutta kun te houkuttelette häntä tekemään jotakin tarpeellista tarjoamalla hänelle rahaa tai palkitsemalla hänen vaivannäkönsä kirjan ääressä jonkun makean herkkupalan nautinnolla; kun te lupaatte hänelle kauniin kaulaliinan tai uuden, hienon puvun, jos hän suorittaa harvat, pienet tehtävänsä, niin mitä te teette muuta, pitämällä kaikkea tätä palkintona hänen silmäinsä edessä, kuin myönnätte kaiken sen kuuluvan juuri niihin hyviin ja oivallisiin asioihin, joita hänen on tavoiteltava, ja niin yllytätte te hänen mieltymystään niihin ja totutatte häntä näkemään onnensa juuri niissä? Saadakseen lapsensa ahkeroimaan kielioppia, tanssia tai jotakin muuta samanlaista ainetta, jolla ei tule olemaan suurta merkitystä heidän elämänsä onnelle eikä kelpoisuudelle, käyttävät ihmiset tällä tavoin väärin palkintoja ja rangaistuksia ja uhraavat heidän hyveensä, kääntävät heidän kasvatusjärjestyksensä nurin ja opettavat heille ylellisyyttä, ylpeyttä, ahneutta, j.n.e. Sillä hellittelemällä tuolla tavoin noita huonoja taipumuksia, joita heidän tulisi rajoittaa ja poistaa, laskevat he perustuksen tuleville paheille, joita voi välttää vain masentamalla himonsa ja totuttamalla ne ajoissa tottelemaan järjen käskyjä.

§ 53. Minä en sano tätä siinä mielessä kuin tahtoisin lapsilta kiellettäviksi kaikki elämän mukavuudet ja nautinnot silloinkin, kun ne eivät vaikuta vahingollisesti heidän terveyteensä tai hyveisiinsä. Päinvastoin: minä tahtoisin, että heidän elämänsä muodostuisi heille niin miellyttäväksi ja hauskaksi kuin mahdollista ja että he saisivat täysin siemauksin nauttia kaikesta, mikä voi valmistaa heille viatonta iloa, kunhan vain pidetään sitä silmällä, että he saavat nämä nautinnot vain seurauksina siitä kunnioituksen ja suosion määrästä, mikä tulee heidän osakseen heidän vanhempainsa ja kasvattajansa taholta, ja ett'ei niitä milloinkaan tarjottaisi tai myönnettäisi heille palkintoina tästä tai tuosta suoritetusta työstä, jota kohtaan he ovat osoittaneet vastenmielisyyttä tai johon he eivät olisi ryhtyneet ilman tätä houkutusta.

§ 54. Mutta jos poistetaan yhtäältä vitsa ja toisaalta nämä pienet kiihoittimet, jotka heitä miellyttävät, niin mitenkä sitten, sanottaneen, voidaan lapsia hallita? Kun ei pelkoa eikä toivoa enään ole, silloin ei kuristakaan enään ole tietoa. Minä myönnän, että hyvä ja paha, palkinto ja rangaistus ovat järjellisen olennon ainoita toiminnan vaikuttimia: ne ovat ne kannukset ja ohjat, joilla koko ihmissuku pannaan liikkeelle ja joilla sitä johdetaan, ja sentähden on niitä sovitettava lapsiinkin. Sillä minä neuvon heidän vanhempiaan ja kasvattajiaan aina pitämään mielessään, että lapsia on kohdeltava järjellisinä olentoina.

§ 55. Minä myönnän siis, että palkinto tai rangaistus ovat asetettavat lasten valittaviksi, jos aijomme heihin vaikuttaa. Erehdys, jota minä tarkoitan, on siinä, että tavallisesti käytetyt palkinnot ja rangaistukset ovat huonosti valittuja. Ruumiilliset kärsimykset ja nautinnot johtavat minun ymmärtääkseni huonoihin seurauksiin, jos niistä tehdään ne palkinnot ja rangaistukset, joiden avulla ihmiset pyrkivät ohjaamaan lapsiansa, sillä, kuten jo aikaisemmin sanoin[61], ne vahvistavat ja kehittävät vain sellaisia taipumuksia, joita meidän velvollisuutemme olisi masentaa ja pitää kurissa. Millaisen perustuksen hyveelle laskette sellaisen lapsen mieleen, jonka viettymyksen yhteen nautintoon te ostatte tarjoamalla hänelle toista? Sitenhän vain laajennetaan hänen mielitekojensa piiriä ja opetetaan niitä suuntautumaan milloin mihinkin. Jos lapsi huutaa jotakin epäterveellistä ja vaarallista hedelmää, pyritte te tyynnyttämään häntä antamalla hänelle vahingottomampia makeisia. Se voi kyllä olla hyvä hänen terveydelleen, mutta se turmelee hänen luonteensa ja saattaa sen yhä pahempaan epäjärjestykseen. Sillä te muutitte siinä vain esinettä, mutta sukoilitte yhä hänen mielitekoaan ja myönsitte, että se oli tyydytettävä, ja siinäpä onkin, kuten olen osoittanut, pahan juuri; ja siksi, kunnes olette saanut lapsen kykeneväksi kärsimään tämän tyydytyksen kieltämisen, voi hän pysyä hetken rauhallisena ja kilttinä, mutta tautia ei ole parannettu. Täten menettelemällä elätätte ja hellitte te hänessä juuri sitä, mikä on kaiken pahan lähde, mikä varmasti seuraavassa sopivassa tilaisuudessa puhkeaa uudelleen esiin yhä suuremmalla voimalla ja mikä herättää hänessä yhä väkevämpiä mielitekoja ja tuottaa teille yhä enemmän huolta.

§ 56. Ne palkinnot ja rangaistukset, joiden avulla meidän tulee pitää lapsia järjestyksessä, ovatkin sentähden kokonaan toista laatua, ja niillä on sellainen voima, että kun ne on saatu kerran toimimaan, on luullakseni koko tehtävä suoritettu ja vaikeus voitettu. Kunnia ja häpeä ovat kaikkein voimakkaimpia yllykkeitä mielelle, joka on kerran saatu panemaan niihin arvoa. Jos te olette kerran saanut lapset rakastamaan hyvää mainetta ja pelkäämään häpeää ja halveksumista, silloin olette istuttanut heihin sellaisen perusvoiman, joka vaikuttaa lakkaamatta ja taivuttaa heitä oikeaan ja hyvään[62]. Mutta kysyttäneen, miten siinä on meneteltävä.

Minä tunnustan, ett'ei se ensi silmäyksellä näytä suinkaan olevan vailla vaikeuksiansa, mutta luulen kuitenkin maksavan vaivan etsiä oikeita keinoja (ja kun ne on löydetty, käyttää niitä) sen saavuttamiseksi, mitä pidän kasvatuksen suurena salaisuutena.

§ 57. Ensiksikin ovat lapset (ehkäpä aikaisemmin kuin me luulemmekaan) hyvin herkkiä kiitokselle ja tunnustukselle. He ovat iloisia, jos heitä pidetään arvossa ja kunniassa, etenkin jos sen tekevät heidän vanhempansa ja ne, joista he ovat riippuvaisia. Jos sentähden isä hyväilee ja kehuu heitä, kun he ovat olleet kilttejä, mutta näyttää heille kylmiä, välinpitämättömiä kasvoja, kun he ovat menetelleet huonosti, ja jos äiti ja kaikki muutkin henkilöt, jotka heitä ympäröivät, kohtelevat heitä aivan samalla tavalla, saa se heidät piankin huomaamaan eroituksen; ja jos tätä herkeämättä jatketaan, en epäile sen vaikuttavan itsestään enemmän kuin uhkaukset ja lyönnit, jotka menettävät voimansa heti, kun niitä aletaan alituisesti käyttää, ja joilla ei ole mitään merkitystä, ell'ei niihin liity häpeän tunne; ja sentähden onkin niitä vältettävä, eikä turvauduttava niihin muulloin kuin tässä alempana mainittavassa tapauksessa, kun on jouduttu äärimmäisyyksiin.

§ 58. Mutta toiseksi, jotta kunnian ja häpeän tunne juurtuisi sitä syvemmälle ja vaikuttaisi sitä tehoisammin, pitäisi toisten miellyttäväin tai epämiellyttäväin seikkain säännöllisesti liittyä näihin erilaisiin tiloihin, ei erikoisina palkintoina tai rangaistuksina tästä tai tuosta erikoisesta teosta, vaan luonnostaan kuuluvina ja säännöllisesti joutuvina sille, joka käytöksellään on ansainnut joko halveksumista tai kiitosta. Kohtelemalla lapsia tällä tavoin johdetaan heidät mahdollisimman selvästi käsittämään, että niitä, joita kehutaan ja kunnioitetaan, koska he ovat menetelleet oikein, kaikki välttämättä rakastavat ja hellivät, ja että he saavat kaikkea muutakin hyvää juuri siitä syystä; ja toiselta puolen, kun joku joutuu huonon käytöksensä takia halveksumisen esineeksi eikä huolehdi hyvän maineensa säilyttämisestä, saa hän väistämättömästi osakseen välinpitämättömyyttä ja ylenkatsetta, ja kun hän kerran on tähän asemaan hankkiutunut, seuraa siitä kaiken sen menettäminen, mikä voisi häntä tyydyttää ja ilahduttaa. Tällä tavoin saatetaan heidän mielitekojensa esineet edistämään heidän hyveitään, kun pettämätön kokemus opettaa lapsille jo alusta alkaen, että kaikki, mistä he pitävät, kuuluu vain niille ja tuottaa nautintoa vain niille, jotka ovat säilyttäneet hyvän maineensa. Jos te näillä keinoilla saatte kerran heidät häpeämään vikojaan (enkä minä mielelläni muuta rangaistusta käyttäisikään) ja pitämään ilonaan muiden kunnioitusta ja arvonantoa, voitte ohjata heitä minne mielitte, sillä silloin rakastavat he kaikkia hyveen polkuja.

§ 59. Suurin vaikeus tässä suhteessa tulee ymmärtääkseni palvelijain typeryydestä ja paheellisuudesta, heitä kun on vaikea estää asettumasta ristiriitaan isän ja äidin tarkoitusperien kanssa. Jos vanhemmat ovat moittivasti kohdelleet lapsiaan jonkun virheen takia, löytävät nämä tavallisesti lohdutusta ja suojaa noiden ajattelemattomain imartelijain hyväilyistä, ja siten hajoitetaan juuri se, mitä vanhemmat tahtovat rakentaa. Milloin tahansa isä tai äiti katsoo paheksuen lapseen, pitäisi kaikkien muidenkin osoittaa hänelle samanlaista kylmyyttä, eikä kenenkään tulisi rohkaista häntä ennen, kuin anottu anteeksianto ja virheen korjaaminen ovat palauttaneet sovun ja hankkineet hänelle entisen arvonannon. Jos tätä menettelytapaa vain järkähtämättä noudatettaisiin, tarvittaisiin minun luullakseni hyvin vähän lyöntejä ja torumisia: heidän oma etunsa ja tyydytyksensä opettaisivat piankin lapsia tavoittelemaan hyväksymistä ja välttämään sellaista käyttäytymistä, jota he huomaisivat kaikkien tuomitsevan ja josta he varmaan tietäisivät saavansa kärsiä, vaikk'ei heitä nuhdeltaisi eikä piestäisikään. Täten opetettaisiin heille vaatimattomuutta ja häpeäntunnetta, ja he alkaisivat piankin tuntea luontaista vastenmielisyyttä sitä kohtaan, minkä he havaitsisivat tuottavan heille kaikkien halveksumista ja välinpitämättömyyttä. Mutta miten tämä palvelijain taholta uhkaava haitta on korjattava, se täytyy minun jättää vanhempain oman huolenpidon ja harkinnan varaan. Minä vain pidän sitä seikkaa hyvin tärkeänä ja niitä hyvin onnellisina, jotka voivat hankkia ymmärtäväisiä ihmisiä lastensa lähettyville.

§ 60. Alituista pieksemistä ja torumista on sentähden huolellisesti vältettävä, koska tällainen rankaisemistapa ei milloinkaan kanna hyviä hedelmiä, mikäli se ei herätä häpeän tunnetta ja synnytä vastenmielisyyttä sitä rikkomusta kohtaan, joka sitä heille tuotti. Ja ell'ei suurin osa kärsimystä johdu siitä tietoisuudesta, että he ovat tehneet väärin, ja siitä tunnosta, että he ovat hankkineet osakseen parhaiden ystäviensä oikeutetun paheksumisen, parantaa vitsan tuottama tuska vain osittain asiaa. Se vain peittää hetkiseksi kipeän kohdan ja kasvattaa siihen nahan, mutta se ei tunkeudu haavan pohjaan; vilpitön häpeäminen ja paheksumisen pelko ovat ainoat oikeat keinot lapsen hallitsemiseksi. Niiden yksinään tulisi pidellä ohjaksia ja kasvattaa lapsia järjestykseen. Mutta ruumiilliset rangaistukset menettävät välttämättömästi tämän vaikutuksen ja tylsyttävät häpeän tunteen, jos niitä usein käytetään. Häpeän tunteella on lapsiin nähden sama asema kuin kainoudella naisiin nähden, sitä kun on mahdoton säilyttää, jos sitä vastaan usein rikotaan. Ja vanhempain osoittaman tyytymättömyyden pelko tulee myöskin kokonaan merkityksettömäksi, jos tämän tyytymättömyyden ulkonaiset merkit pian katoavat ja jos pari lyöntiä sovittaa täydelleen koko asian. Vanhempain pitäisi tarkoin harkita, mitkä heidän lastensa rikkomukset ovat kyllin raskaita ansaitakseen heidän suuttumuksensa ilmaisemisen; mutta kun kerran heidän tyytymättömyytensä on tullut näkyviin tavalla, johon sisältyy jo rangaistus, ei heidän pitäisi heti paikalla lieventää kasvojensa ankaruutta, vaan päästää lapset aikaisempaan suosioonsa vain vaivoin ja hitaasti, ja lykätä täydellinen sovinto siihen asti, kunnes heidän kuuliaisuutensa ja tavallista suurempi ansiokkaisuutensa takaavat heidän parantumisensa. Ell'ei näin menetellä, muuttuu rangaistus tottumuksen kautta jonkunlaiseksi luonnolliseksi, itsestään ymmärrettäväksi asiaksi ja menettää kaiken vaikutuksensa; rikkominen, kuritus ja anteeksianto tuntuvat silloin yhtä selviltä ja väistämättömiltä kuin että ilta, yö ja aamu seuraavat toisiaan.

§ 61. Hyvästä maineesta huomautan lisäksi vain sen verran, että vaikka se ei olekaan hyveen oikea perustus eikä mitta (sillä nämähän ovat tietoisuudessa ihmisen velvollisuuksista ja tyytyväisyydessä, jota hän tuntee Luojaansa totellessaan ja seuratessaan sen valon opastusta, minkä Jumala on hänelle antanut, samoin kuin hän on istuttanut meihin suosion ja palkinnon toivon), niin lähenee se kuitenkin sitä eniten: sillä kun se on sen arvostelun ja hyväksymisen merkkinä, minkä muiden ihmisten järki ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta kohdistaa hyveellisiin ja oikeihin tekoihin, on se samalla mitä sopivin opas ja yllyke lapsille siksi, kunnes he varttuvat kykeneviksi päättämään itse puolestaan ja löytämään oikean tien oman järkensä avulla.

§ 62. Nämä ajatukset ohjatkoot vanhempien menettelyä heidän moittiessaan tai kiittäessään lapsiaan. Nuhtelun ja torumisen, joita heidän rikkomuksiinsa nähden käynee joskus vaivoin välttäminen, pitäisi tapahtua ei ainoastaan rauhallisin, vakavin ja kiivastumattomin sanoin, vaan myöskin kahdenkesken ja kenenkään tietämättä, kun taas lasten tulisi saada ansaitsemansa kiitokset muiden kuullen. Siten tehdään palkinto kaksinkertaiseksi, kun kehuminen leviää laajemmalle; mutta jos vanhemmat osoittavat olevansa haluttomia kuuluttamaan julki heidän virheitänsä, saa se heidät panemaan suurempaa arvoa omaan maineeseensa, samoin kuin se opettaa heitä sitä huolellisemmin säilyttämään muiden edullista ajatusta heistä niin kauvan, kuin he luulevat sen omaavansa: mutta kun he otaksuvat sen menettäneensä jouduttuaan julkisen häpeän alaisiksi, koska heidän rikkomuksensa on tehty kaikille tiettäviksi, katoaa heiltä tämä pidäke, ja he välittävät sitä vähemmän muiden suosiollisista mielipiteistä heidän suhteensa, mitä enemmän he pelkäävät maineensa jo joutuneen huonoon valoon heidän silmissään.

§ 63. Mutta jos lapsiin nähden noudatetaan oikeata menettelytapaa, ei tarvitse läheskään niin usein käyttää tavallisia palkintoja ja rangaistuksia, kuin me luulemme ja kuin yleisestä käytännöstä päättäen voisi otaksua. Sillä kaikkiin heidän viattomiin hullutuksiinsa, leikkeihinsä ja lapsellisiin askarruksiinsa on heille jätettävä täydellinen ja rajoittamaton vapaus, mikäli se on sopusoinnussa sen kunnioituksen kanssa, jota heidän on osoittaminen läsnäolijoille, ja on siinä noudatettava mitä suurinta suvaitsevaisuutta. Jos nämä virheet, jotka ovat pikemminkin heidän ikänsä kuin heidän luonteensa virheitä, jätettäisiin, kuten tulisi, vain ajan ja hyvän esimerkin ja kypsyneempien vuosien korjattaviksi, säästyisivät lapset monesta hyödyttömästä ja huonosti sovitetusta rangaistuksesta, joka joko ei kykene voittamaan lapsuuden luonnollisia taipumuksia, siten vähentäen tottumuksen avulla kurituksen voimaa ja tehden sen toisissa tarpeellisissa tapauksissa tehottomammaksi, tai jos sen onnistuukin kahlehtia tälle ijälle luontainen hilpeys, on se vain omiansa turmelemaan sekä ruumiin että hengen sopusoinnun. Jos heidän leikkinsä synnyttämä melu ja hälinä käykin joskus häiritseväksi tai sopimattomaksi paikkaan ja seuraan, missä he ovat (ja he voivat olla vain siellä, missä heidän vanhempansakin ovat), riittää yksi ainoa isän tai äidin katse tai sana, jos he ovat hankkineet itselleen sen arvovallan, joka heidän olisi pitänyt hankkia, joko poistamaan heidät huoneesta tai pysyttämään heidät hiljaa sen aikaa. Mutta tätä hilpeätä mielenlaatua, jonka luonto on viisaasti liittänyt heidän ikäänsä ja taipumuksiinsa, tulisi kehittää pitämään yllä heidän eloisuuttansa ja vahvistamaan heidän voimiansa ja terveyttänsä pikemminkin kuin masentaa ja kahlita; ja suurin taito onkin muuttaa samalla kaikki, mitä heidän on tehtävä, leikiksi ja huvitukseksi.

§ 64. Ja tässä sallittakoon minun kosketella erästä seikkaa, joka minun nähdäkseni on myöskin virheenä nykyään yleisesti seuratussa kasvatustavassa, nimittäin lasten muistin sälyttämistä kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa kaikenlaisilla säännöillä ja määräyksillä, joita he eivät useinkaan edes ymmärrä ja jotka he tavallisesti unohtavat yhtä pian, kuin he ne kuulivatkin. Jos te haluatte saada heitä tekemään jotakin tai tekemään jotakin toisin, kuin he sen tekivät, niin milloin tahansa he sen unohtavatkin tai toimittavat nurin päin, pakottakaa heidät suorittamaan tuo tehtävä yhä uudelleen ja uudelleen, siksi kunnes se menee täysin hyvin. Täten saavutatte nämä kaksi etua. Ensiksi näette te siten, voivatko he sitä tehtävää suorittaa ja voidaanko sitä heiltä kohtuudella vaatia, sillä useinkin käsketään lapsia tekemään sellaista, mihin he koetettaessa eivät kykenekään ja mitä heidän välttämättä pitäisi saada oppia ja harjoitella, ennenkuin heiltä sitä vaadittaisiin. Mutta onhan kasvattajan paljoa helpompi komentaa kuin opettaa. Toiseksi saavutetaan siten sekin etu, että saman tehtävän toistaminen tekee sen lopulta totunnaiseksi, eikä sen suorittaminen enää riipu muistista eikä ajattelusta, jotka vaativat kypsyneempää järkeä ja ikää kuin lapsilta voi vaatia, vaan on se tullut heille luonnolliseksi. Niinpä tuntuu alituisen harjoituksen takia kumartaminen herrasmiehelle, kun tämä häntä tervehtii, ja katsominen hänen kasvoihinsa, kun tämä häntä puhuttelee, hyvin kasvatetusta ihmisestä yhtä luonnolliselta kuin hengittäminen: siihen ei tarvita ajattelemista eikä harkintaa. Kun olette tällä tavoin poistanut lapsestanne jonkun virheen, olette poistanut sen ijäksi: ja niin voitte kitkeä ne pois toisen toisensa jälkeen ja istuttaa sijaan mitä tottumuksia vain tahdotte.

§ 65. Minä olen nähnyt vanhempien kasaavan lastensa niskaan niin paljon sääntöjä, että noiden pikku raukkojen oli aivan mahdotonta muistaa edes kymmenettä osaa niistä, vielä vähemmin niitä noudattaa. Mutta siitä huolimatta rangaistiin heitä sanoin tai lyönnein näiden moninaisten ja usein varsin sopimattomien määräysten rikkomisesta. Siitä oli luonnollisena seurauksena, ett'eivät lapset enää kiinnittäneet huomiotansa siihen, mitä heille sanottiin, koska he kerran selvästi näkivät, ett'ei huolellisinkaan tarkkaavaisuus, mihin he kykenivät, riittänyt estämään heitä rikkomasta annettuja määräyksiä ja säästämään heitä siten ansaituista nuhteista.

Antakaa sentähden pojallenne niin vähän sääntöjä kuin suinkin, ja mieluummin vähemmän kuin enemmän siitä, mikä näyttää välttämättömän tarpeelliselta. Sillä jos te tyrkytätte hänelle liian monia sääntöjä, tapahtuu toinen näistä kahdesta seikasta väistämättömästi: joko täytyy teidän rangaista häntä hyvin usein, mistä on vain pahoja seurauksia, koska rangaistus siten muuttuu liian yleiseksi ja tutuksi, tai täytyy teidän jättää muutamien sääntöjenne rikkomiset rankaisematta, mikä taas luonnollisesti riistää niiltä kaiken tärkeyden, samoin kuin teidän arvovaltanne hänen nähdäkseen menettää kaiken pontensa. Antakaa vain harvoja ohjeita, mutta katsokaa, että niitä tarkoin noudatetaan, kun ne ovat kerran annetut. Vähäinen ikä tarvitsee vain vähän ohjeita, mutta kun lapsi varttuu vuosiltaan ja te olette alituisen käytännön kautta juurruttanut hänen mieleensä yhden säännön, voitte pian lisätä siihen toisen.

§ 66. Mutta minä pyydän teitä muistamaan, ett'ei lapsia ole opetettava pelkillä säännöillä, jotka alinomaan haihtuvat heidän muististaan. Mitä te haluatte heidän välttämättä tekevän, istuttakaa se heidän mieleensä hellittämättömällä harjoituksella aina milloin vain tilaisuus tarjoutuu; ja milloin se käy päinsä, toimittakaa tilaisuuksia itse[63]. Siten synnytätte heissä tottumuksia, jotka kerran juurtuneina vaikuttavat itsestään helposti ja luonnollisesti ilman muistin apua. Kuitenkin pyydän saada teroittaa mieliin kahta varovaisuustoimenpidettä. 1. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että teidän tulee saada heidät harjoittamaan sitä, mitä te tahdotte tottumukseksi kehittää, ystävällisin sanoin ja lempein huomautuksin, ikäänkuin te vain muistuttaisitte heille jotakin, minkä he ovat sattuneet unohtamaan, eikä suinkaan äkäisin nuhtein ja torumisin, ikäänkuin olisivat he tahallaan joutuneet syypäiksi rikkomukseensa. 2. Toinen seikka, josta teidän on huolehdittava, on se, ett'ei teidän tule yrittää istuttaa liian useata tottumusta yht'aikaa heidän mieleensä, ell'ette tahdo niiden moninaisuuden tuottavan hämmennystä ja niin jättää kaikkia keskeneräisiksi. Vasta kun alituinen harjoitus on tehnyt jonkun seikan heille helpoksi ja luonnolliseksi, ja he suorittavat sen ilman erikoista harkintaa, vasta silloin voitte siirtyä johonkin toiseen.

Tällä tavalla opettaa lapsia jatkuvan harjoituksen avulla ja antaa saman tehtävän toistua yhä uudestaan ja uudestaan kasvattajan valvonnan ja ohjauksen alaisena siksi, kunnes sen moitteeton suorittaminen on tullut tottumukseksi, nojaamatta heidän muistiinsa ahdettuihin sääntöihin, on niin lukuisia etuja puolellaan, miltä näkökannalta sitä tarkastelemmekin, ett'en voi olla ihmettelemättä (mikäli huonoja tottumuksia voidaan yleensä jossakin suhteessa ihmetellä), kuinka on ollut mahdollista jättää se niin kokonaan huomioon ottamatta. Minä mainitsen tässä vieläkin yhden edun, joka sattuu juuri mieleeni. Tätä menettelytapaa noudattamalla on meidän helppo nähdä, soveltuuko se, mitä me lapselta vaadimme, hänen kykyihinsä, ja onko se muutoinkin sopusoinnussa hänen luonnollisten lahjojensa ja mielenlaatunsa kanssa, sillä sekin seikka on otettava huomioon oikeassa kasvatuksessa. Me emme saa toivoa kokonaan muuttavamme heidän alkuperäistä luontoaan eikä tekevämme hilpeästä lapsesta vakavaa ja mietteliästä tai raskasmielisestä vilkasta, vahingoittamatta heitä. Jumala on lyönyt erikoisen leiman eri ihmisten mieliin, joita, niinkuin heidän ruumiinsakin muotoja, voidaan tosin ehkä hiukan parantaa, mutta joita on tuskin mahdollista kokonaan muuttaa ja kääntää vastakohdakseen.

Kenellä siis on lasten kasvattaminen huolenaan, hänen tulisi tarkoin tutkia heidän luontoaan ja kykyjään ja lukuisten kokeiden avulla ottaa selville, mihin suuntaan ne helposti taipuvat ja mikä heille soveltuu, sekä myöskin huomata, millaisia heidän synnynnäiset perusominaisuutensa ovat, miten niitä käy parantaminen ja mihin ne kelpaavat: hänen tulisi harkita, mitä heiltä puuttuu, kykenevätkö he hankkimaan sen itselleen ahkeruuden ja omistamaan kokonaisuudessaan harjoituksen avulla, ja maksaako vaivan sitä yrittää. Sillä useissa tapauksissa on luonnonkirjojen tarkoituksenmukaisin käyttäminen kaikki, mitä me voimme tehdä ja mihin meidän tulisi pyrkiä estääksemme niitä paheita ja vikoja, joihin sellainen luonnonlaatu helpoimmin viehättyy, ja kehittääksemme kaikkia niitä hyviä puolia, jotka ovat sille mahdollisia. Kunkin luontaisia taipumuksia pitäisi kehittää niin pitkälle kuin suinkin käy päinsä; mutta turhaa touhua on koettaa istuttaa häneen kokonaan toisia, ja mitä on sillä tavalla häneen väkisin laastaroitu, sopii parhaimmassakin tapauksessa hänelle vain hyvin huonosti ja kantaa aina pakotetun ja teennäisen kömpelyyden leimaa.

Teeskentely ei ole, sen myönnän, varhaisen lapsuuden vikoja, eikä omiin valtoihinsa jätetyn luonnon tuote. Se kuuluu niihin rikkaruohoihin, jotka eivät kasva villissä, viljelemättömässä erämaassa, vaan puutarhojen lavoissa, puutarhurin huolimattoman käden ja taitamattoman hoidon alaisina. Tarvitaan ymmärrystä ja oppia ja jonkunlaista hienojen tapojen välttämättömyyden tajua, ennenkuin joku taipuu teeskentelyyn, joka koettaa parantaa luontaisia puutteita ja jolla on aina kiitettävä tarkoitus miellyttää, vaikka se ei koskaan siinä onnistukaan; mitä enemmän se ponnistelee näyttääkseen sirolta ja viehättävältä, sitä kauvemmas se joutuu päämäärästään. Tästä syystä onkin sitä pidettävä mitä huolellisimmin silmällä, koska se on itselleen kasvatukselle ominainen virhe, väärään suuntaan kulkeneelle kasvatukselle tosin, mutta sittenkin sellaiselle, jonka uhriksi nuori väki usein laukeaa, joko sitten omasta erehdyksestään tai sen valvojiksi asetettujen henkilöiden huonon käytöksen takia. Jos ken tahtoo tutkia, mistä saa alkunsa se sirous, joka aina miellyttää, hän huomaa sen johtuvan siitä luonnollisesta sopusoinnusta, joka vallitsee suoritetun teon ja sellaisen mielenlaadun välillä, mitä meidän on pakko pitää olosuhteisiin erikoisesti soveltuvana. Säyseä, ystävällinen, kohtelias olemus ei voi olla meitä miellyttämättä, missä me sitten joutunemmekin sen kanssa tekemisiin. Vapaaseen, itseään ja kaikkia tekojaan hallitsevaan luonteeseen, joka ei ole matala eikä pikkumainen, ei korskea eikä hävytön, ja jota ei mikään suurempi virhe tahraa, siihen ihastuu jokainen. Ja teot, jotka luonnollisesti johtuvat tuollaisesta oivallisesti muodostuneesta luonteesta, miellyttävät meitä myöskin sen teeskentelemättöminä ilmauksina, ja kun ne ovat ikäänkuin sisäisen hengen ja sisäisten taipumusten luonnollisia purkauksia, eivät nekään voi olla muuta kuin vapaita ja pakottomia. Tässä näyttääkin minun mielestäni olevan syy siihen kauneuteen, joka hohtaa muutamain ihmisten teoista, joka somistaa kaiken, mihin he ryhtyvät, ja viehättää kaikkia, jotka tulevat heidän läheisyyteensä, sillä he ovat herkeämättömällä harjoituksella niin käytöksensä muovailleet ja tehneet kaikki nuo pienet kohteliaisuuden ja kunnianosoitukset, jotka luonto tai tapa ovat liittäneet yleiseen seurusteluun, niin helpoiksi itselleen, ett'eivät ne näytä keinotekoisilta tai tutkituilta, vaan että ne tuntuvat olevan välittömänä seurauksena mielen lempeydestä ja oivallisista taipumuksista.

Toiselta puolen on teeskentely kömpelöä ja pakotettua jäljittelyä sellaisesta, minkä pitäisi oleman väärentämätöntä ja vapaata, ja siltä puuttuu se kauneus, joka aina liittyy kaikkeen luonnolliseen, koska siinä on aina olemassa ristiriita ulkonaisen teon ja sisäisen mielenlaadun välillä, kahdenlainen ristiriita. 1. Joko tahtoo joku ulkonaisesti osoittaa mielenlaatua, jota hänellä ei sillä hetkellä todellisuudessa ole, mutta jota hän yrittää pakotetulla käytöksellä asettaa näkyviin; se tapahtuu kuitenkin niin, että teeskentely, johon hän itsensä pakottaa, paljastuu: ja niin ihmiset ovat joskus olevinaan surullisia, iloisia tai ystävällisiä, vaikka he todellisuudessa eivät sitä ole.

2. Tai eivät he koeta tuoda esille mielialoja, joita heillä ei ole, vaan ilmaisevat he niitä, joita heillä tosiaankin on, niihin kokonaan sopimattomalla käytöksellä: tähän kuuluvat yleisessä seurustelussa kaikki pakotetut eleet, teot, sanat ja katseet, jotka, vaikka ne onkin tarkoitettu osoittamaan joko heidän kunnioitustaan tai kohteliaisuuttaan seuralle tai heidän tyytyväisyyttään ja mielihyväänsä siihen pääsemisestä, eivät kuitenkaan ole enempää tämän kuin tuonkaan tunteen luonnollisia ja tahattomia ilmauksia, vaan jotka pikemminkin todistavat yhtä ja toista puutetta tai erehdystä niiden suhteen. Toisten jäljitteleminen, joka ei eroita, mikä näissä on miellyttävää tai mikä on erikoista heidän luonteelleen, vaikuttaa tähän usein suuresti. Mutta kaikenlainen teeskentely, mistä se sitten johtuneekin, loukkaa aina, koska me luonnostamme vihaamme kaikkea matkittua ja halveksimme niitä, joilla ei ole mitään parempaa tarjottavana suosituksekseen.

Vilpitön, muokkaamaton, omiin valtoihinsa jätetty luonto on paljoa parempi kuin keinotekoinen kömpelyys ja kaikki nuo nurinkurisen käyttäytymisen opitut temput. Täydellisyyden puute tai joku pieni virhe ulkonaisessa esiintymisessämme, joka ei vastaa täydellisimmän sirouden vaatimuksia, jää usein huomaamatta ja arvostelematta. Mutta missä suhteessa päästämmekään käytökseemme teeskentelyä, heti leimahtaa se kuin kynttilänä valaisemaan vikojamme, eikä säästä meitä milloinkaan yleiseltä huomiolta, ilmaistessaan meiltä puuttuvan joko älyä tai vilpittömyyttä. Tätä seikkaa tulisi kasvattajaan pitää sitäkin huolellisemmin silmällä, kun se on, kuten jo ylempänä huomautin, opittu ruma tapa, kun se johtuu väärille teille suuntautuneesta kasvatuksesta ja kun siihen tekevät itsensä vikapäiksi vain harvat, jotka haluavat käydä hienoista miehistä ja jotka eivät suinkaan tahtoisi heitä luultavan tietämättömiksi siitä, mikä on muodikasta ja sopivaa julkisessa seurustelussa; ja ell'en minä erehdy, saa se usein alkunsa niiden laiskoista muistutuksista, jotka laativat sääntöjä ja mainitsevat esimerkkejä, mutta jotka eivät liitä harjoitusta opetuksiinsa ja pane kasvattejaan toistamaan sitä tai tätä liikettä silmiensä edessä, korjatakseen mitä siinä sattuisi olemaan sopimatonta tai pakotettua, siksi kunnes se sujuisi totutun vapaasti ja luontevan helposti.

§ 67. N.s. hienoja tapoja, joiden tähden lapsia niin usein kiusataan ja joiden suhteen heidän viisaat hoitajattarensa ja opettajattarensa jakelevat heille niin monia oivallisia neuvoja, on minun ymmärtääkseni parempi oppia elävistä esikuvista kuin säännöistä, sillä siten lapsetkin, jos heitä pidetään loitolla huonosta seurasta, ottavat ikäänkuin kunnianasiakseen käyttäytyä kauniisti muiden tavalla, kun he huomaavat heitä siitä arvostettavan ja kehuttavan. Mutta jos tässä suhteessa olisi havaittavissa jonkunlaista huolimattomuutta eikä poika nostaisi hattuaan tai kumartaisi kyllin sirosti, saakoon tanssimestari parantaa tämän vian ja hangata pois kaiken sen luonnollisen karkeuden, jota hienot ihmiset sanovat moukkamaisuudeksi. Ja kun ei minusta näytä mikään olevan siinä määrin omiansa antamaan lapsille käytöksen varmuutta ja notkeutta ja siten tekemään heitä sopiviksi ijäkkäämpiensä seuraan kuin tanssi, luulen minä olevan parasta opettaa heille tanssia niin pian kuin he vain kykenevät sitä oppimaan. Sillä vaikka tanssi edistää oikeastaan vain liikkeiden ulkonaista siroutta, kehittää se kuitenkin lapsissa, en tiedä miten, miehekkäitä ajatuksia ja miehekästä esiintymistä enemmän kuin mikään muu. Mutta muutoin en minä tahtoisi pieniä lapsia kovin kiusattavan kaikenlaisilla hienojen tapojen turhanpäiväisillä ja keikaroivilla tempuilla.

Älkää olko milloinkaan huolissanne niistä virheistä, jotka tiedätte ijän parantavan: ja sentähden pitäisi käytöksestä puuttuvan hiotun kohteliaisuuden, kun ei kohteliaisuutta vain puutu sydämmestä (sillä sinnehän täytyy teidän istuttaa sitä jo aikaisin), kaikkein vähimmin huolestuttaman vanhempia lasten ollessa vielä nuoria. Jos olette osannut täyttää hänen herkän mielensä kunnioittavalla kiintymyksellä hänen vanhempiaan ja opettajiaan kohtaan, mihin kiintymykseen sisältyy rakkautta ja arvonantoa ja pelkoa tuottaa heille ikävyyksiä, ja samaten myöskin kunnioituksella ja hyvällä tahdolla kaikkia ihmisiä kohtaan, on tämä kunnioitus sellaisenaan opettava hänelle juuri ne ilmaisutavat, joiden hän havaitsee eniten miellyttävän. Pitäkää hänen sydämmessään vireillä hyväntahtoisuuden ja ystävällisyyden periaatteita, tehkää ne hänelle niin luontaisiksi kuin voitte tunnustuksella ja kiitoksella ja kaikella sillä hyvällä, mikä sellaista käyttäytymistä seuraa: ja kun ne ovat juurtuneet hänen mieleensä ja kun jatkuva harjoitus on ne sinne lähtemättömiksi lujittanut, niin älkää pelätkö: seurustelun kaunisteet ja hienojen tapojen ulkonainen sievistys tulevat kyllä aikanaan, jos lapset, sitten kun he ovat tulleet liian suuriksi ollakseen kauvempaa hoitajattarensa hoteissa, uskotaan heidän opettajakseen valitun, hyvän kasvatuksen saaneen miehen käsiin.

Lasten ollessa vielä hyvin nuoria ei tule panna kovin pahakseen sellaista huolimattomuutta, johon ei liity kopeuden eikä huonon luonteen merkkejä, mutta milloin ikinä heidän teoissaan niitä ilmenee, on niitä vastaan heti taisteltava ylempänä esitetyin keinoin. Mitä minä olen sanonut hienoista tavoista, sitä minä en toivoisi niin ymmärrettävän, että minun tarkoitukseni olisi ollut kieltää niitä, jotka siihen pystyvät, hiljalleen muovailemasta lasten liikkeitä ja käytöstä jo heidän ollessaan aivan nuoria. Heille olisi suureksi eduksi, jos heillä ensimmäisistä askeleistaan alkaen olisi ympärillään henkilöitä, joilla olisi taitoa tehdä se ja jotka osaisivat löytää siihen oikean tien. Minähän valitan vain sitä väärää suuntaa, jota tässä asiassa tavallisesti käydään. Lapsia, joille ei ole ikinä opetettu mitään sellaista kuin moitteetonta käytöstä, nuhdellaan usein (etenkin silloin, kun on vieraita läsnä) siitä, että he ovat siten tai täten rikkoneet hyviä seuratapoja vastaan, ja samalla vuodatetaan heidän ylitseen oikea muistutusten ja ohjeiden tulva siitä, mitenkä on hattua nostettava, mitenkä kumarrus tehtävä, j.n.e. Vaikka asianomaiset sillä väittävätkin lasta oikaisevansa, niin menettelevät he itse asiassa enimmältä osaltaan niin peittääkseen omaa häpeäänsä, ja he sälyttävät kaiken moitteen noiden pikku raukkojen niskaan, joskus hyvinkin kiivain sanoin, kääntääkseen sen pois itsestään, koska he pelkäävät läsnäolijain laskevan lapsen huonon käytöksen heidän huolimattomuutensa ja taitamattomuutensa syyksi.

Sillä mitä lapsiin itseensä tulee, eivät he parane hituistakaan sellaisista tilapäissaarnoista. Heille täytyy muinakin aikoina osoittaa, mitä heidän on tehtävä, ja yhä toistuvalla harjoituksella pitää heitä jo ennakolta totuttaa menettelemään juuri niin, kuin on soveliasta ja oikein, eikä heitä ole vasta sitten siinä hetkessä pauhaten ja toruen pakotettava tekemään sellaista, johon heitä ei ole koskaan totutettu ja josta he eivät edes tiedä, miten heidän olisi siitä suoriutuminen. Jos heitä tuolla tavoin lakkaamatta vainotaan ja sätitään, ei heitä suinkaan opeteta, vaan kiusataan ja kidutetaan aivan hyödyttömästi. Heidät tulisi pikemminkin jättää rauhaan eikä suinkaan moittia heitä virheestä, joka ei ole heidän virheensä ja jota ei heidän vallassaan ole parantaa, vaikka heille siitä kuinka puhuisi. Ja paljon parempi olisikin antaa kypsyneempien vuosien parantaa heidän luontainen lapsellinen huolimattomuutensa ja yksinkertaisuutensa, kuin alituisesti syytää heidän niskaansa ansaitsemattomia soimauksia, soimauksia, jotka eivät opeta, eivätkä voi opettaa heille siroa käytöstä. Jos heidän luonteessaan on hyviä taipumuksia ja jos heihin on istutettu sydämmen kohteliaisuutta, hiovat kyllä aika ja kokemus heidän varttuessaan pois suuren osan sitä karkeutta, joka perinpohjaisemman opetuksen puutteessa vielä pinnalla näkyy, jos heitä vain kasvatetaan hyvässä seurassa, mutta jos huonossa, eivät kaiken maailman säännöt eivätkä mitkään mahdolliset ja mahdottomat rangaistukset kykene tekemään heitä kohteliaiksi eikä säädyllisiksi. Sillä teidän täytyy pitää sitä kumoamattomana totuutena, että vaikka heitä miten neuvottaisiin ja vaikka heille joka päivä tyrkytettäisiin miten oppineita esiintymissääntöjä tahansa, eniten vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä kuitenkin se seura, jossa he liikkuvat, ja niiden tavat, jotka ovat alituisesti heidän lähettyvillään. Lapset (niin, ja aikuiset myöskin) toimivat parhaasta päästä toisten esimerkin mukaan. Me olemme kaikki jonkunlaisia kameleontteja, jotka aina muutamme väriämme ympäristömme mukaan; ei ole siis kummasteltava, vaikka näin menettelevätkin lapset, jotka ymmärtävät paremmin sen, mitä näkevät, kuin sen, mitä kuulevat.

§ 68. Minä puhuin jo ylempänä eräästä suuresta haitasta, joka uhkasi lapsia palvelijain puolelta, kun nämä imarteluillaan ja hellittelyillään taittavat kärjen ja tehon vanhempain nuhteilta ja siten vähentävät heidän arvovaltaansa[64]; mutta tähän nähden on olemassa toinenkin suuri epäkohta, ja se johtuu siitä huonosta esimerkistä, mitä lapset näkevät seurustellessaan alhaisempien palvelijoiden kanssa.