EDWARD CLARKELLE, CHIPLEYN HERRALLE[1] (continued 2)

Mikäli mahdollista, on heidät pidettävä kokonaan loitolla sellaisesta seurasta, sillä näiden huonojen esikuvien tartunta saastuttaa lapset hirvittävällä tavalla sekä käytökseen että hyveeseen nähden niin usein kuin he joutuvat sen ulottuville. Raaoilta tai epäsiveellisiltä palvelijoilta oppivat he useinkin sellaisia puheenparsia, sellaisia ilkeitä kujeita ja paheita, joista heillä muutoin ei ehkä olisi ollut koko ijässään aavistustakaan.

§ 69. On hyvin vaikeata kokonaan poistaa tätä haittaa. Teillä on varsin hyvä onni, ell'ette satu milloinkaan saamaan raakamaista tai paheellista palvelijaa ja ell'eivät lapsenne milloinkaan turmellu heidän kauttaan: mutta sitä vastaan on kuitenkin tehtävä kaikki, mitä suinkin tehtävissä on, ja lapsia on pidettävä niin paljon kuin mahdollista vanhempainsa[65] ja niiden henkilöiden seurassa, joiden huostaan heidät on uskottu. Sitä varten on tuo seura tehtävä heille mieluisaksi; heille on myönnettävä heidän ijälleen kuuluvaa vapautta ja itsenäisyyttä, eikä heitä ole heidän vanhempainsa tai kasvattajainsa läsnäollessa rasitettava tarpeettomilla kahleilla. Jos tämä läsnäolo on heille samaa kuin vankila, ei käy suinkaan ihmetteleminen, vaikka he eivät voikaan siitä pitää. Heitä ei saa estää olemasta lapsia, leikkimästä, menettelemästä lasten tavoin, kunhan vain estetään heitä tekemästä pahaa; kaikki muu vapaus olkoon heille suotu. Ja jotta heidät saataisiin pitämään vanhempainsa seurasta, tulisi heidän saada kaikki, mitä he hyvää saavat, juuri vanhemmiltaan ja juuri heidän käsistään. Palvelijoita olisi estettävä liehittelemästä heitä antamalla heille väkeviä juomia, viiniä, hedelmiä, leikkikaluja ja muuta sellaista, mikä voisi opettaa heitä rakastamaan näiden seuraa.

§ 70. Puhuttuani seurasta tekisi melkein mieleni heittää kynä syrjään ja lakata vaivaamasta teitä enempää koko asialla: sillä jos se vaikuttaa enemmän kuin kaikki säännöt, määräykset ja opetukset, tuntuu kokonaan turhalta haastella laveammin muista seikoista, kun senkään käsittelemisestä ei lähde melkein mitään hyötyä. Sillä tehän voitte kysyä minulta piankin: "Mitä on minun tekeminen pojalleni? Jos pidän hänet aina kotona, on pelättävissä, että hänestä siellä jo nuorena sukeutuu aikamoinen käskijä ja komentaja; ja jos taas lähetän hänet ulos, miten on mahdollista estää häntä saamasta tartuntaa niistä raaoista tavoista ja paheista, jotka ovat nykyään kaikkialla niin korkeassa muodissa? Talossani on hän ehkä pysyvä viattomampana, mutta myöskin tietämättömämpänä maailmasta; kun häneltä siellä puuttuu seuran vaihtelua ja kun hänen täytyy siellä lakkaamatta nähdä samoja kasvoja, on hän maailmalle joutuessaan joko hyvin saamaton ja arka tai hyvin itserakas olento".

Minä myönnän sen, molemmilla vaihtopuolilla on haittansa. Jos lapsi kasvatetaan ulkona, tulee hänestä kylläkin rohkeampi ja kykenevämpi telmimään ja suoriutumaan pulasta ikäistensä poikien parissa; ja kilpailu koulutoverien kesken puhaltaa useinkin eloa ja ahkeruutta nuoriin miehenalkuihin. Mutta kunnes löydätte koulun, missä opettajan on mahdollista pitää silmällä kasvattiensa tapoja ja missä hän voi näyttää yhtä hyviä tuloksia heidän mielensä totuttamisesta hyveeseen ja heidän käytöksensä hiomisesta kauniiksi ja moitteettomaksi, kuin heidän kielensä harjoittamisesta oppineisiin puheenparsiin, niin kauvan on teidän pakko myöntää panevanne kummallisen suurta arvoa sanoihin, kun te pidätte vanhojen kreikkalaisten ja roomalaisten kieliä tärkeämpinä kuin sitä, mikä teki näistä niin kelpo miehiä, ja kun te katsotte kannattavan panna peliin poikanne viattomuuden ja hyveen hiukkaista kreikkaa ja latinaa vastaan[66]. Sillä mitä tulee siihen reippauteen ja eloisuuteen, jonka pojat saavat leikkitoveriensa parissa koulussa mellastaessaan, sekoittuu siihen tavallisesti niin paljon raakuutta ja typerää pöyhkeyttä, että on pakko ensin poistaa mielestä kaikki nuo sopimattomat ja epärehelliset keinot eteenpäin pääsemiseksi maailmassa ja pestä tyystin pois tämä päällisväri, ennenkuin voi niiden sijaan istuttaa parempia periaatteita ja sellaisia tapoja, jotka tekevät lapsesta tosiaankin kunnianarvoisan miehen. Ken ajattelee, kuinka täydelleen vastakkainen taito elää hyvin ja hoitaa miehen tavoin tehtäviänsä maailmassa on kaikelle sille pahanilkisyydelle, petollisuudelle ja nyrkkivallalle, mitä koulupoikain parissa opitaan, hän tulee varmaankin siihen lopputulokseen, että yksityiskasvatuksen varjopuolet ovat sentään suunnattomasti siedettävämpiä kuin tuollaiset saavutukset, ja hän on kotonaan huolehtiva poikansa viattomuuden ja vaatimattomuuden säilyttämisestä, koska nämä ominaisuudet ovat läheisempää sukua niille avuille, jotka tekevät lapsesta kelvollisen, kykenevän miehen, ja koska ne tähtäävät paremmin samaan suuntaan. Eihän kukaan usko tai edes epäile, että se syrjäinen ja kaino elämä, jonka ympäröiminä tyttöjä tavallisesti kasvatetaan, tekisi heistä tietämättömämpiä ja kykenemättömämpiä naisia. Kun he ovat astuneet maailmaan, antaa seurustelu ihmisten kanssa heille piankin tarpeellisen varmuuden; ja mitä sen yli on raakaa ja meluavaa, voi varsin hyvin jäädä poiskin; sillä rohkeus ja lujuus eivät minun käsittääkseni ole röyhkeydessä ja huonoissa tavoissa.

Hyvettä on vaikeampi saavuttaa kuin maailmantuntemusta, ja jos nuori mies sen kerran kadottaa, palaa se harvoin takaisin. Arka saamattomuus ja kokemattomuus, varjopuolet, jotka tavallisesti omistetaan kotikasvatukselle, eivät ole ensiksikään yksityisopetuksen välttämättömiä seurauksia, eivätkä toiseksi, vaikka ne sitä olisivatkin, korjaamattomia vikoja. Pahe on näistä kahdesta sirkeämpi, samaten kuin vaarallisempikin haitta, ja sentähden on sitä vastaan ensi sijassa sodittava. Jos tuota ponnetonta pehmeyttä, joka niin usein veltostuttaa kodin keskuudessa kasvatettuja lellilapsia, onkin huolellisesti vältettävä, tapahtuu se etupäässä hyveen takia, jott'ei tuollainen mukautuva luonne joutuisi liian helposti huonojen vaikutusten valtaan ja päästäisi kokematonta nuorukaista liian kerkeästi turmeltumaan. Ennenkuin nuori mies jättää isänsä suojaavan kodin ja poistuu kasvattajansa valvonnan alta, pitäisi hänet sentähden aseistaa päättäväisyydellä ja tutustuttaa ihmisiin, jotta hänen hyveensä vahvistuisivat ja jott'ei hän ohjautuisi jollekin turmiolliselle polulle tai johonkin tuhoisaan kuiluun, ennenkuin hänellä on riittävä käsitys seuraelämän vaaroista ja ennenkuin hänellä on tarpeeksi lujuutta ollakseen taipumatta jokaiseen kiusaukseen. Ell'ei tämä kaikki tapahtuisi juuri sen takia, ei nuoren miehen ujoudesta ja kokemattomuudesta maailmassa tarvitsisi pitää niin varhaista surua. Seuraelämä korjaisi ne piankin suurimmaksi osaksi, tai ell'ei se kävisi kylliksi nopeaan, on vain sitä suurempi syy hankkia taloon hyvä kasvattaja. Sillä jos on pidettävä huolta siitä, että lapselle opetetaan miehekästä käytöstä ja varmuutta hyvissä ajoin, niin on sen pääasiallisimpana tarkoituksena hankkia hänen hyveelleen suojamuuri sitä aikaa varten, jolloin hän astuu maailmaan omaan johtoonsa uskottuna.

On sentähden kokonaan nurinkurista uhrata hänen viattomuutensa, jotta hän seurustelemalla pahantapaisten ja turmeltuneiden poikien kanssa saisi jonkunlaista itseluottamusta ja hiukan taitoa pitää puoliansa toisten joukossa, kun tuon tanakkuuden ja omilla jaloillaan seisomisen päätarkoituksena kuitenkin on hänen hyveensä säilyttäminen. Sillä jos varmuus ja taitavuus kerran liittyvät paheeseen ja antavat apuansa hänen huonoille kujeilleen, on hän sitäkin varmemmin hukassa, ja teidän täytyy hävittää ja nyhtää pois kaikki, mitä hän on saanut tovereiltaan, tai sitten antaa hänen syöksyä perikatoonsa. Pojat oppivat ehdottomasti käytöksen varmuutta jouduttuaan ihmisten seuraan, ja se tapahtuu aina tarpeeksi ajoissa. Vaatimattomuus ja alistuvaisuus sopivat siihen mennessä paremmin heidän opetukseensa, eikä sentähden olekaan niin erinomaisesti huolehdittava heidän varustamisestaan itseluottamuksella jo etukäteen. Eniten aikaa, vaivaa ja uutteruutta vaatii hyveen ja moitteettoman käytöksen harjoittaminen ja niitä tukevain periaatteiden istuttaminen heidän mieleensä. Siinä ne ominaisuudet, joilla heidät on varustettava, ja varustettava niin lujasti, ett'eivät he niitä enää helpolla menetä. Niitä tarvitsevat he runsain määrin, sillä seuraelämä on heidän astuttuaan maailmaan kyllä lisäävä heidän kokemustaan ja varmuuttaan, mutta liiankin kerkeästi vähentävä heidän hyvettään; sitä tulisi heillä siis olla yllin kyllin, ja suotavaa olisi, että sen teho tunkeutuisi heidän sielunsa sisimpään.

Miten heitä on valmistettava seuraelämään ja miten heidät on vietävä maailmaan, kun he ovat saavuttaneet siihen tarpeellisen kypsyyden, sitä kysymystä tulemme käsittelemään toisessa paikassa. Mutta millä tavoin joku, joka lähetetään keskelle vallatonta, kirjavaa poikalaumaa ja joka oppii riitelemään pallopelissä ja pettämään rahanheitossa, saisi siitä hyötyä kohteliaalle käytökselleen tai toimiälylleen, sitä en minä kykene käsittämään. Vaikeata on myöskin arvata, mitä avuja saattaa yleensä oppia sellaiselta leikkitoverien joukolta, minkä koulut tavallisesti haalivat kokoon kaikenlaisten vanhempien lapsista, jotta isä tahtoisi niitä niin innokkaasti hankkia pojalleen. Minä olen varma siitä, että ken kykenee kustantamaan kasvattajan taloonsa, hän on siellä antava pojalleen siromman käytöksen, miehekkäämmät ajatukset ja syvemmän käsityksen siitä, mikä on arvokasta ja sopivaa, sekä lisäksi vielä suuremman tietomääränkin, samoin kuin hän on kehittävä hänet nopeammin mieheksi, kuin missään koulussa on mahdollista. Tällä minä en suinkaan tahdo moittia koulujen opettajia tai lukea sitä heidän syykseen. Onhan olemassa suuri ero parin, kolmen samaan perheeseen kuuluvan kasvatin ja kuudenkymmenen, kahdeksankymmenen sikin sokin asuvan pojan välillä, sillä olkootpa opettajan valppaus ja taito kuinka suuret tahansa, hänen on sittenkin mahdotonta pitää viittäkymmentä tai sataa oppilasta silmällä kauvemmin kuin heidän kaikkien ollessa kokoontuneina kouluun; eikä voida myöskään odottaa hänen opettavan heille menestyksellisesti muuta kuin mikä sisältyy heidän kirjoihinsa, sillä heidän sielunsa ja tapojensa kehittäminen ja muovaileminen vaatisi alituista huomiota ja huolellista sovelluttamista kuhunkin poikaan erikseen, mikä taas on mahdotonta suuremmassa joukossa ja mikä ei myöskään johtaisi mihinkään tuloksiin (vaikka hänellä olisikin aikaa tutkia ja korjata kunkin yksityisen erikoisia vikoja ja huonoja taipumuksia), jos poika olisi useimmiksi tunneiksi päivän kahdestakymmenestäneljästä jätettävä joko kokonaan omiin hoteisiinsa tai toveriensa kaikkea muuta voimakkaamman turmelevan vaikutuksen alaiseksi.

Mutta isät, jotka huomaavat rohkeiden ja hyöriväin ihmisten useinkin suurimmalla menestyksellä tavoittelevan Onnettaren suosiota, ovat iloisia nähdessään poikansa jo varhain näsäviisaina ja rehvakkaina, pitävät tätä lupaavana enteenä siitä, että heidän tulee miehinä käymään hyvin, ja käsittävät ne kujeet, joilla he kiusaavat koulutovereitaan tai joita he näiltä oppivat, edistysaskeleiksi elämisen taidossa ja kyvyssä raivata tiensä maailmassa. Mutta minun täytyy ottaa vapaudekseni sanoa, että ken laskee poikansa onnen perustukseksi hyveen ja oivallisen kasvatuksen, hän valitsee ainoan varman ja taattavan tien. Eivät suinkaan koulupoikain keskuudessa harjoitetut koirankujeet ja petokset, ei suinkaan heidän raakamainen käytöksensä toinen toistaan kohtaan, eivät suinkaan ovelasti harkitut suunnitelmat hedelmätarhan yhteiseksi ryöstämiseksi tee kunnon miestä, vaan oikeuden, jalomielisyyden ja kohtuullisuuden periaatteet ja niihin yhtyvä huolellisuus ja ahkeruus: kaikki ominaisuuksia, joita koulupojat eivät minun luullakseni suurestikaan opi toisiltaan. Ja ell'ei kotona kasvatettu nuorukainen ole oppinut niitä paremmin, kuin mitä koulussa olisi ollut hänelle mahdollista, on hänen isänsä onnistunut hyvin huonosti opettajan valinnassaan. Ottakaa joku poika latinakoulun huipulta ja toinen samanikäinen miehenalku, jota on kasvatettu niinkuin häntä on tullut kasvattaa isänsä perheessä, viekää heidät molemmat hyvään seuraan ja tarkatkaa silloin, kumpainenko käyttäytyy miehekkäämmin ja kumpainenko puhuttelee vieraita laadullisemmin ja varmemmin. Tässä jättää luullakseni koulupojan itseluottamus toisen kokonaan pulaan tai tuottaa hänelle häpeää; ja jos tämä itseluottamus on sellaista laatua, että se tekee hänet mahdolliseksi vain poikien seuraan, olisi hänen parempi olla sitä ilman.

Jos saamme uskoa yleistä valitusta, kypsyy pahe nykyaikana niin nopeaan ja nousee taimelle niin varhain nuorisonkin sydämmessä, että on mahdotonta estää poikaa joutumasta yhä leviävän tartunnan uhriksi, jos rohkenemme lähettää hänet suureen lapsilaumaan ja jättää hänen koulussa hankkimansa seuran valitsemisen joko sattuman tai hänen omien taipumustensa varaan. Mistä turmiollisista syistä pahe on näinä viime vuosina alkanut niin suuresti rehoittaa keskuudessamme, ja kenen kädet ovat sen nostaneet niin ehdottomaan valta-asemaan, sen heitän minä muiden tutkittavaksi. Minä vain toivon, että ne, jotka valittavat kristillisen hurskauden ja hyveen yleistä suurta rappeutumista ja opin ja sivistysharrastusten häviämistä tämän sukupolven ylhäisempien säätyjen keskuudesta, ottaisivat ajatellakseen, miten nuo hyvät ominaisuudet voitaisiin korjata entiselleen seuraavan miespolven aikana. Ja siitä minä olen varma, että ell'ei niiden pohjaksi lasketa nuorison huolellista kasvatusta ja oikeiden periaatteiden teroittamista, raukeavat kaikki muutkin yritykset tyhjiin. Ell'ei kasvavan kansan viattomuudesta, kohtuullisuudesta ja ahkeruudesta pidetä huolta ja koeteta niitä säilyttää, niin onhan naurettavaa odottaa, että niillä, joiden on määrä astua vuorostaan näyttämölle, olisi yllin kyllin kaikkea sitä hyvettä, kykyä ja oppia, joka on tähän asti tehnyt Englannin niin merkittäväksi maailmassa. Olinpa lisäämäisilläni siihen vielä urhoollisuudenkin, vaikka sitä onkin aina pidetty englantilaisten luonnollisena perintöosana. Mitä olen kuullut kerrottavan eräistä viimeaikaisista meritappeluista[67], sen laatuisista, ett'ei esi-isillämme ollut moisista aavistustakaan, antaa minulle tilaisuuden sanoa, että irstaisuus tappaa miesten rohkeuden; ja kun tapojen höllyys on kalvanut kuluksi oikean kunniantunnon, pysyy urhoollisuuskin harvoin enää sen jälkeen elossa. Ja minun luullakseni on mahdotonta esimerkkinä mainita ainoatakaan kansakuntaa, niin kuuluisa kuin se lie ollutkin urhoudestaan, joka piti yllä asekunniaansa tai pysyi pelättynä naapureinsa keskuudessa senkin jälkeen, kun tapojen turmelus oli kerran rikkonut ja hävittänyt kurin aidat ja pahe paisunut niin mahtavaksi, että se rohkeni näyttäytyä paljain kasvoin joutumatta häpeään.

Hyve siis, vilpitön hyve, on se vaikea, mutta arvokas päämäärä, johon kasvatuksessa on pyrittävä, eivätkä suinkaan kerkeä röyhkeys tai jotkut mitättömät, neuvokkuutta todistavat temput. Kaikkien muiden näkökohtien ja avujen pitäisi väistyä sen tieltä tai tulla vasta sen jälkeen. Se on sitä vakavaa ja katoamatonta omaisuutta, josta opettajain ei tulisi ainoastaan esitelmöidä ja puhua, vaan jota kasvatuksen vaivannäön ja taidon hedelmänä olisi sydämmiin hankittava ja sinne kiinnitettävä, eikä ennen levättävä, ennenkuin nuori mies olisi siihen todellisesti mielistynyt, pannakseen juuri siihen kaiken voimansa, kunniansa ja ilonsa.

Jota enemmän tässä suhteessa edistytään, sitä helpommaksi käy tie vuorostaan toisille avuille. Sillä ken on kerran tottunut alistumaan hyveen käskettäväksi, hän ei ole muissakaan hänen parastaan edistävissä seikoissa osoittautuva uppiniskaiseksi tai vastahakoiseksi; enkä minä sentähden voikaan olla antamatta etusijaa säätyläisnuorukaisen kasvattamiselle kotona, isän valvonnan ja taitavan opettajan johdon alaisena, koska se on paras ja varmin tie tähän kasvatuksen suurimpaan ja tärkeimpään päämäärään, kunhan varat sen vain myöntävät ja kun se on järjestetty niinkuin pitäisi. Sattuuhan harvoin, ett'ei paremmissa perheissä olisi vaihtelevaa seuraa: poikia olisi totutettava kaikkiin vieraisiin kasvoihin, joita siellä näkyy, ja saatettava keskustelemaan lahjakkaiden ja sivistyneiden miesten kanssa niin pian kuin he siihen kykenevät. Enkä minä ymmärrä, miks'eivät ne, jotka asuvat maalla, ottaisi heitä mukaansa lähtiessään kohteliaisuusvierailulle naapuriensa luo. Siitä minä vain olen varma, että isällä, joka kasvattaa poikaansa kotona, on enemmän tilaisuutta pitää häntä omassa seurassaan ja johtaa häntä niihin suuntaan haluaa, samoin kuin hän voi paremmin suojella häntä palvelijain ja alhaisemman kansan turmelevalta vaikutukselta, kuin mikä olisi ulkona mahdollista. Mutta mitä on kussakin yksityistapauksessa päätettävä, se täytyy suurimmalta osaltaan jättää vanhempain ratkaistavaksi aina olosuhteiden ja asianhaarojen mukaan; minun mielestäni on vain mitä kehnointa taloudenhoitoa se, ett'ei isä viitsi nähdä vähääkään vaivaa poikansa kasvatuksesta, joka kuitenkin on paras perintö, minkä hän voi tälle jättää, olkoon hänen yhteiskunnallinen asemansa sitten mikä tahansa. Mutta jos kaikesta huolimatta joku vielä ajattelisi, että kotikasvatus tarjoaa liian vähän seuramahdollisuuksia ja ett'ei taas tavallisissa kouluissa hankittu seura ole sellaista, joka sopisi säätyläisnuorukaiselle, luulen minä sentään löytyvän keinoja niin yhtäältä kuin toisaaltakin uhkaavien haittojen välttämiseksi.

§ 71. Pohtiessani seuran suurta vaikutusta ja meidän kaikkien, mutta etenkin lasten erinomaista herkkyyttä jäljittelyyn, täytyy minun ottaa tässä vapaudekseni muistuttaa vanhempia eräästä seikasta, nimittäin siitä, että ken tahtoo poikansa kunnioittavan häntä ja hänen käskyjään, hänen täytyy ensin syvästi kunnioittaa poikaansa. Maxima debetur pueris reverentia.[68] Te ette saa tehdä hänen läsnäollessaan mitään sellaista, jota ette soisi hänen jäljittelevän. Jos satutte vahingossa tekemään jotakin sellaista, mitä te tahtoisitte pitää virheenä, kun olisi hänestä kysymys, on hän varmasti vetäytyvä teidän esimerkkinne turviin, ja vetäytyvä niin hyvin, ett'ei ole lainkaan helppoa päästä häneen käsiksi ja korjata sitä oikealla tavalla. Jos rankaisette häntä sellaisesta, mitä hän näkee teidän itsenne harjoittavan, ei hän suinkaan usko tuon ankaruuden johtuneen hellyydestä häntä kohtaan ja tarkoittaneen hänen vikojensa parantamista, vaan on hän päinvastoin taipuvainen tulkitsemaan sen isänsä tuittupäisyydeksi ja mielivaltaiseksi komentelemisen haluksi, isänsä, joka ilman pienintäkään syytä tahtoo kieltää pojaltaan juuri sen vapauden ja juuri ne nautinnot, mitkä hän suo itselleen. Tai jos te väitätte anastamaanne vapautta vain kypsyneemmille vuosille kuuluvaksi etuoikeudeksi, johon lapsi ei vielä saa pyrkiä, lisäätte siten vain esimerkkinne voimaa ja suosittelette hänelle tuota tekoa yhä painokkaammin. Sillä teidän on aina muistaminen, että lapset ovat olevinaan täysikasvuisia aikaisemmin kuin luullaan, ja että he pitävät erikoisesti kaatioista, ei suinkaan niiden mallin tai mukavuuden takia, vaan siitä syystä, että niiden saaminen merkitsee askelta miehuutta kohti[69]. Mitä minä olen sanonut isän käyttäytymisestä lastensa läsnäollessa, kohdistuu tietysti myöskin kaikkiin niihin, joilla on jotakin käskyvaltaa heihin nähden tai joita isä soisi heidän tavalla tai toisella kunnioittavan.

§ 72. Mutta palatkaamme kysymykseen palkinnoista ja rangaistuksista[70]. Koska, kuten olen jo sanonut, kaikki lapsellisuudesta johtuneet teot ja sopimaton käytös ja kaikki, minkä aika ja ikä varmasti itsestään korjaavat, ovat jätettävät vitsan avulla rankaisematta, ei tarvitse lainkaan niin usein piestä lapsia kuin yleisesti tehdään. Jos siihen vielä lisäämme lukemisen, kirjoittamisen, tanssimisen, vieraiden kielten y.m.s. oppimisen ja myönnämme niille saman etuoikeuden, on vain hyvin harvoin pakko käyttää lyöntejä ja väkivaltaa vapaamielisessä kasvatuksessa. Oikea keino lopettaa heille näitä aineita on herättää heissä rakkautta ja mieltymystä kaikkeen siihen, mitä tahdotte heidän oppivan, sillä se juuri kiihoittaa heidän intoaan ja ahkeruuttaan. Enkä minä pidäkään sitä minään vaikeana tehtävänä, jos vain lapsia kohdellaan niinkuin heitä pitäisi kohdella, jos ylempänä mainittuja palkintoja ja rangaistuksia huolehtien käytetään ja jos heitä opetettaessa noudatetaan seuraavia harvoja sääntöjä.

§ 73. 1. Ei mitään seikkaa, joka heidän on opittava, saisi tehdä heille taakaksi tai sälyttää heidän suoritettavakseen pakollisena tehtävänä. Mitä ikinä tuolla tavoin toimeksi annetaan, tulee piankin kyllästyttäväksi, ja mieli kääntyy siitä pois, vaikka siihen olisi aikaisemmin ryhdyttykin joko huvitettuna tai välinpitämättömänä. Pankaapas vain lapsi piiskaamaan hyrräänsä jonakin määrättynä hetkenä joka päivä, joko hänen sitten tekee mielensä tai ei, vaatikaa sitä häneltä väistämättömänä velvollisuutena, johon hänen täytyy kuluttaa niin ja niin monta tuntia joka aamu ja ilta, ja katsokaa, eikö hän niillä ehdoilla piankin kyllästy kaikkiin leikkeihin. Eikö täysi-ikäisten laita ole sama? Mitä he tekevät mielellään omasta tahdostaan, eivätkö he väsy siihen niin, ett'eivät voi sitä enää sietää, heti kun he huomaavat sitä vaadittavan heiltä velvollisuutena? Lapset haluavat yhtä hartaasti näyttää, että he ovat vapaita, että heidän hyvät tekonsa johtuvat heidän omasta tahdostaan, että he ovat yhtä itsenäisiä ja riippumattomia kuin ken tahansa, ylpeinkin, teistä täysikasvuisista, ajatelkaa heistä sitten mitä tahdotte.

§ 74. 2. Tästä seuraa, että heitä on harvoin pantava tekemään sellaistakin, mihin on jo saatu heidät kernaasti suostumaan, muulloin kuin silloin, kun he tuntevat siihen halua ja taipumusta. Ken pitää lukemisesta, kirjoittamisesta, soittamisesta, y.m., huomaa kuitenkin olevan erinäisiä hetkiä, jolloin kaikki tuo ei häntä lainkaan huvita; ja jos hän silloinkin pakottautuu siihen, vaivaa ja rasittaa hän vain itseänsä aivan hyödyttömästi. Niin on lastenkin laita. Tätä heidän mielialojensa vaihtelua tulisi pitää tarkoin silmällä ja tarttua huolellisesti jokaiseen otolliseen halun ja mieltymyksen hetkeen; ja ell'eivät he osoittaudu itsestään kyllin usein innokkaiksi työhönsä, pitää teidän sattuvilla sanoilla herättää heissä sopiva mieliala, ennenkuin heitä mihinkään pakotetaan. Tätä en minä luule lainkaan vaikeaksi tehtäväksi ymmärtäväiselle kasvattajalle, joka on tutkinut hoidokkinsa luonnetta ja nähnyt hiukan vaivaa täyttäessään hänen päänsä sopivilla ajatuksilla, niin että nämä saavat lapsen pitämään kulloinkin käsillä olevasta työstä. Tällä tavoin säästetään suuret määrät aikaa ja vaivaa, sillä lapsi oppii kolme kertaa enemmän silloin, kun hän on "vireessä", kun hän taas tarvitsee kaksi sen vertaa aikaa ja ponnistusta, jos hän ryhtyy tehtäväänsä vastahakoisesti tai jos häntä siihen pakotetaan hänen tahtomattaan. Jos tähän kohtaan kiinnitettäisiin sellaista huomiota kuin siihen tulisi kiinnittää, voitaisiin antaa lasten leikkiä niin paljon kuin he jaksavat, ja kuitenkin jäisi heille kylliksi aikaa oppiakseen sitä, mikä on heidän ikänsä kykyjen mukaista. Mutta tällaisia seikkoja ei tavallinen kasvatusjärjestelmä ota huomioonsa, eikä hevillä voikaan ottaa. Vitsan raaka kuri on rakennettu toisille periaatteille, siinä ei ole mitään viehätysvoimaa, se ei välitä siitä, millainen on kulloinkin lasten mieliala, eikä se etsi halun ja taipumuksen otollisia hetkiä. Ja tosiaan: kun pakotus ja lyönnit ovat herättäneet lapsessa vastenmielisyyttä hänelle määrättyihin tehtäviin, olisi naurettavaa odottaa hänen omasta vapaasta tahdostaan jättävän leikkinsä ja ilomielin hakevan oppimisen tilaisuuksia; jota vastoin, jos asiat olisivat oikeassa järjestyksessä, minkä tahansa seikan oppiminen, johon heitä haluttaisiin saada, voisi muodostua heille yhtä paljon virkistykseksi leikistä, kuin leikkiminen on heille virkistystä oppimisesta. Ponnistukset ovat samat molemmin puolin. Eikä se seikka heitä vaivaakaan, sillä he haluavat olla toimessa ja puuhassa, ja muutos ja vaihtelu on heille luontaista huvitusta. Ainoa eroitus on, että he siinä, mitä me leikiksi nimitämme, toimivat omin päin ja käyttelevät ponnistustaan ja voimiaan (joita, sen voitte huomata, he eivät vähääkään säästä) aivan vapaasti, mutta kun on oppimisesta kysymys, pakotetaan, käsketään, ajetaan ja raastetaan heitä siihen. Sepä se tympäisee ja kylmentää heitä jo heti alussa; he kaipaavat vapauttaan. Mutta saakaapa heidät pyytämään kasvattajaansa opettamaan heille sitä tai tätä, kuten he usein pyytävät leikkikumppaneitaan, tämän tarvitsematta heitä käskeä, ja saakaapa heidät vakuutetuiksi siitä, että he lukiessaankin toimivat yhtä vapaasti kuin tehdessään mitä muuta tahansa, käyvät he siihenkin käsiksi yhtä kernaasti, eikä se tunnu lainkaan eroavan heidän muistakaan hommistaan ja leikeistään. Tällä tavalla, jos sitä huolellisesti noudatetaan, saadaan lapsi suorastaan haluamaan oppia kaikissa niissä aineissa, mitä hänelle tahdotaan opettaa. Vaikeimmin on tämä menetelmä, sen myönnän, sovellutettavissa perheen ensimmäiseen tai vanhimpaan lapseen; mutta kun hänet on kerran johdettu oikealle tielle, on helppo hänen avullaan viedä toisia minne tahdotaan.

§ 75. Vaikka onkin epäilemätöntä, että sopivin aika lasten oppia jotakin on se hetki, jolloin heidän mielensä on vireessä ja taipuu siihen kernaasti ja jolloin ei henkinen velttous tai ajatuksen voimakas kiintyminen johonkin muuhun asiaan tee heitä vastahakoisiksi ja penseiksi, niin on kuitenkin syytä kiinnittää huomiotansa kahteen seikkaan. 1. Ell'ei näitä hetkiä huolellisesti valvota ja tartuta niihin heti, kun ne palaavat, tai ell'eivät ne palaa niin usein kuin pitäisi, ei lapsen opettamista tule silti lyödä laimin eikä antaa hänen vajota totunnaiseen toimettomuuteen ja tulla siten yhä haluttomammaksi työhön. 2. Vaikka muiden asiain oppiminen käykin huonosti silloin, kun mieli joko ei ole vireessä tai askartelee muissa aatoksissa, on kuitenkin erinomaisen tärkeätä ja ponnistustemme arvoista opettaa henkeä hallitsemaan itseänsä ja saattaa se kykeneväksi oman valintansa mukaisesti irtautumaan jonkun seikan kiihkeästä seuraamisesta ja suuntautumaan helposti ja mielellään johonkin toiseen, tai milloin tahansa pudistamaan pois kankeutensa ja tarmokkaasti ryhtymään siihen, mihin järki tai toisten neuvot kehoittavat. Tähän on lapsiakin totutettava panemalla heidät joskus kokeelle silloin, kun he ovat velttoja ja haluttomia tai kun joku muu seikka vetää heidän ajatuksiansa toiseen suuntaan, ja koettamalla saada heitä kiintymään tarkoitettuun asiaan. Jos henki on näillä keinoin saatu pysyväisesti hallitsemaan liikkeitään, luopumaan sellaisista ajatuksista ja askareista, kuin tilaisuus vaatii, ja antautumaan ilman vastahakoisuutta ja häiriötä uusiin, vähemmän miellyttäviin tehtäviin, niin merkitsee tämä etu paljon enemmän kuin latina tai logiikka tai suurin osa siitä, niitä lapsia tavallisesti pakotetaan oppimaan.

§ 76. Koska lapset ovat vilkkaampia ja toimeliaampia siinä ijässä kuin milloinkaan enää koko elämänsä aikana, ja koska heistä on yhdentekevää, mitä he askaroivat, kunhan heillä vain on jotakin askaroimista, olisivat tanssi ja sarkahyppy[71] heistä aivan sama asia, jos mieltymyksen ja vastenmielisyyden syyt olisivat samat. Mutta jos lapset tuntevat vastenmielisyyttä sitä kohtaan, mitä me haluaisimme heille opettaa, on minun huomatakseni ainoana ja suurimpana syynä se seikka, että heitä pakotetaan siihen, että se tehdään heille työksi, että heitä sen takia kiusataan ja soimataan ja että he ryhtyvät siihen vain vavisten ja peläten, taikka jos he taas käyvät siihen kernaasti käsiksi, heitä pidetään siinä liian kauvan, niin että he ennättävät siihen kokonaan väsyä: kaikki tuo rajoittaa liiaksi sitä luonnollista vapautta, jota he niin äärettömästi rakastavat. Ja juuri tämä vapaushan yksin tuo heidän tavallisiin leikkeihinsä oikean nautinnon ja viehätyksen. Kääntäkää asia toiselle tolalle ja te saatte nähdä heidän piankin muuttavan harrastuksensa suuntaa, etenkin jos heidän edellään käyvät esikuvina ne, joita he kunnioittavat ja jotka he tunnustavat ylemmikseen. Ja jos se, mitä he näkevät toisten tekevän, järjestetään niin, että se houkuttelee heitä heidän ikäänsä ja asemaansa korkeammalle kuuluvana etuoikeutena, saavat kunnianhimo ja halu päästä yhä edemmäs ja ylemmäs ja tulla niiden kaltaiseksi, jotka ovat heitä korkeammalla, heidät ryhtymään työhön ja jatkamaan sitä tarmokkaasti ja iloisina, iloisina siitä, että he ovat käyneet käsiksi johonkin omasta ehdostaan, eikä tällöin heidän niin suuresti hellimänsä vapauden säilyttäminen ole heille suinkaan minään pienenä yllykkeenä. Jos kaikkeen tähän lisätään vielä yleisestä luottamuksesta ja kunnioituksesta johtuva tyydytys, olen minä taipuvainen luulemaan, ett'ei tarvita mitään muuta kannustajaa heidän harrastukselleen ja ahkeruudelleen, sikäli kuin näitä tarvitsee kannustaa. Myönnän kyllä, että siinä kysytään aluksi kärsivällisyyttä ja taitoa, lempeyttä ja tarkkuutta ja ymmärtäväistä johtoa. Mutta mitä varten teillä sitten olisi kasvattaja, ell'ei siinä tarvitsisi vaivaa nähdä? Mutta kun se on kerran saatu hyvään alkuun, seuraa kaikki muu helpommin kuin jotakin muuta ankarampaa ja jyrkempää kurinpitotapaa noudattaen. Eikä minun luullakseni olekaan vaikeata päästä siihen, eikä varmasti olekaan siellä, missä ei lapsilla ole huonoja esikuvia nähtävissään. Suurin vaara tässä suhteessa, niin pelkään, johtuu palvelijoista ja toisista vallattomista lapsista tai sellaisista paheellisista tai ajattelemattomista ihmisistä, jotka turmelevat lapset sekä omien huonojen tapojensa näyttämällä huonolla esimerkillä että antamalla heille yht'aikaa kaksi seikkaa, joita heidän ei tulisi milloinkaan saada samalla kertaa: tarkoitan hyljättäviä nautintoja ja kiitosta.

§ 77. Samoin kuin lapsia tulisi hyvin harvoin rangaista pieksemällä, samoin luulen minä alituisesta ja etenkin kiivastuneesta torumisesta olevan melkein yhtä pahoja seurauksia. Se vähentää vanhempain arvovaltaa ja lapsen kunnioitusta, sillä minä pyydän teitä aina muistamaan, että lapset osaavat jo varhain eroittaa kiivastumisen ja järjen toisistaan; ja niinkuin he eivät voi olla kunnioittamatta kaikkea, mikä johtuu jälkimmäisestä, samoin oppivat he piankin halveksimaan edellistä, tai jos se saakin aikaan hetkellistä pelästystä, laukeaa se pian, ja luontainen taipumus opettaa heidät helposti ylenkatsomaan sellaisia linnunpelättejä, jotka pitävät kyllä melua, mutta joita ei järki elävöitä. Kun vanhempain tulee estää lapsia vain suoranaisista pahoista teoista (joita näiden varhaisemmalla ijällä esiintyy vain harvoin), pitäisi katseen tai viittauksen riittämän nuhtelemaan heitä, milloin he sattuvat käyttäytymään sopimattomasti, tai jos sanoihin olisi joskus turvauduttava, tulisi niiden olla vakavia, ystävällisiä ja harkittuja ja tulisi niiden selvittää lapselle hänen virheittensä moitittavuus ja sopimattomuus, mieluummin kuin ehättää sättimään häntä niistä, sillä muutoin ei lapsi tajua kyllin perusteellisesti, suuntautuuko vihastuksenne enemmän häneen itseensä kuin hänen vikoihinsa. Kiivastunut toruminen johtaa tavallisesti käyttämään raakaa ja rumaa kieltä, ja siitä on lisäksi se paha seuraus, että se opettaa lapsillekin samanlaista puheenpartta ja antaa sille jonkunlaisen oikeutuksen: eivätkä he suinkaan häpeä tai aikaile viskoessaan muille samoja nimityksiä, joita heidän vanhempansa tai opettajansa ovat heille antaneet, koska heillä on niin hyvää tukea niiden käyttämisessä.

§ 78. Aavistanpa tässä saavani kuulla tämän vastaväitteen: "Kuinka, eikö siis lapsia teidän mielestänne saisi milloinkaan lyödä tai torua, olipa rikkomus mikä tahansa? Sehän olisi samaa kuin vapaiden ohjien antaminen kaikenlaiselle epäjärjestykselle." Eipä niinkään pahasti kuin luullaan, kunhan vain on seurattu oikeata suuntaa heidän mielensä ensimmäisessä muovailemisessa ja ylempänä mainitun kunnioittavan pelon istuttamisessa heihin vanhempiaan kohtaan. Sillä tarkemmin katsoen on kyllä jokainen huomaava, että pieksemisestä lähtee vain vähän hyvää, mikäli sen tuottama kipu on ainoa rangaistus, mitä siinä pelätään tai tunnetaan, sillä sen vaikutus heikkenee pian, ja sen mukana muisto siitä. Mutta on kuitenkin olemassa yksi virhe, ja vain yksi, jonka takia minun nähdäkseni olisi lapsia kuritettava selkäsaunalla, ja se on uppiniskaisuus tai kapinallisuus. Ja tässäkin soisin asian niin järjestetyksi, mikäli mahdollista, että selkäsaunan häpeä, eikä sen tuottama kipu, muodostaisi rangaistuksen tärkeimmän osan. Väärän teon ja ansaitun kurituksen häpeä on ainoa todellinen hyveelle sopiva pidäke. Vitsan aiheuttama kipu lakkaa pian ja unohtuu ja menettää ennen pitkää tottumuksen kautta kaiken peloittavan vaikutuksensa, ell'ei siihen liity häpeä. Olen kuullut erään ylhäisen henkilön lapsia pitävän kurissa pelon, että heiltä riisuttaisiin kengät, yhtä hyvin kuin toisia alituisesti uhkaavan vitsan kauhun. Jotakin tuontapaista rangaistusta pidänkin parempana kuin pieksemistä, sillä juuri rikkomuksensa tuottamaa häpeää ja siihen liittyvää epäsuosiota tulisi heidän pelätä enemmän kuin ruumiillista kipua, jos mielitte kehittää heissä tosiaankin vapaan ihmisen arvoista luonnetta. Mutta kovakorvaisuutta ja itsepintaista tottelemattomuutta on taltutettava voimalla ja lyönneillä, sillä siihen ei ole muuta keinoa. Mitä ikinä te käskettekin lasta tekemään tai kiellätte häntä tekemästä, joka tapauksessa on teidän katsottava, että teitä totellaan; siinä suhteessa ei saa tulla armo eikä vastarinta kysymykseen, sillä kun kerran teidän välillenne syntyy taidon koetus ja taistelu hallitsevasta asemasta, mikä tapahtuu heti, kun te käskette jotakin, eikä hän tottele, täytyy teidän ehdottomasti päästä voitolle, kuinka monta iskua siinä sitten tarvittaneenkaan, mikäli eivät viittaukset ja sanat auta, ell'ei tarkoituksenne ole elää siitä lähtien kokonaan riippuvaisena poikanne oikuista. Erään ymmärtäväisen ja hellän äidin, jonka minä tunsin, oli sellaisessa tapauksessa pakko antaa vitsaa pienelle tytölleen, joka oli juuri vast'ikään palannut kotiin imettäjältä, kahdeksan kertaa peräkkäin samana aamuna, ennenkuin hän sai masennetuksi lapsen uppiniskaisuuden ja taivutetuksi hänet tottelemaan muutamassa hyvin helpossa ja mitättömässä asiassa. Jos äiti olisi hellittänyt aikaisemmin ja pysähtynyt seitsemänteen selkäsaunaan, olisi hän turmellut lapsen ikipäiviksi ja voimattomilla lyönneillään vain vahvistanut tämän itsepäisyyttä, jota olisi ollut hyvin vaikea parantaa myöhemmin; mutta viisaasti pysymällä kerran tehdyssä päätöksessä taivutti hän tytön mielen ja notkisti hänen tahtonsa, mikä onkin kaiken kurituksen ja rangaistuksen ainoa tarkoitus; hän vakiinnutti arvovaltansa kerrassaan horjumattomaksi heti ensimmäisessä tilaisuudessa ja opetti näin tyttärensä aina jäljestäpäin tottelemaan ja alistumaan hyvin kernaasti kaikissa asioissa; sillä niinkuin tämä oli ensimmäinen kerta, niin oli se myös uskoakseni viimeinen, jolloin hänen oli pakko lyödä lastaan.

Vitsan käyttämistä olisi siis heti ensimmäisessä tarvittavassa tilaisuudessa jatkettava ja lujennettava hellittämättä siksi, kunnes on päästy täydellisesti voitolle, ja siten aluksi taivutettava lapsen mieli ja vakiinnutettava vanhempain arvovalta; sen jälkeen on kyllä vakava hellyys pitävä sen horjumatta pystyssä.

Jos tätä asiaa oikein ajateltaisiin, tulisivat ihmiset varovaisemmiksi vitsan ja kepin käyttämisessä, eivätkä enään olisi niin kärkkäitä pitämään selkäsaunaa ainoana varmana yleiskeinona, jota voi umpimähkään sovelluttaa kaikkiin tapauksiin, ja kuitenkin on varmaa, että ell'ei se tee hyvää, tekee se ainakin suurta vahinkoa; ell'ei se tehoa mieleen ja taivuta tahtoa, niin se vain paaduttaa syyllistä; ja mitä tuskia hänen onkaan sen takia kärsiminen, kiinnittää se häntä yhä lujemmin tuohon rakkaaseen uppiniskaisuuteensa, joka hankki hänelle tällä kertaa voiton ja joka valmistaa häntä vast'edeskin asettumaan vastarintaan ja toivomaan silloinkin menestystä. Täten on epäilemättä moni ymmärtämättömällä kurituksella kasvatettu itsepäiseksi ja pahansisuiseksi, moni, joka muutoin olisi ollut hyvin taipuisa ja helppo käsitellä. Sillä jos te rankaisette lastanne ikäänkuin se tapahtuisi vain teidän vihastuksenne aiheuttaneen virheen kostamiseksi, niin millä lailla vaikuttaa se hänen mieleensä, jota juuri oli parannettava? Ell'ei hänen virheeseensä yhtynyt itsepäistä pahansisuisuutta tai niskoittelevaa oikullisuutta, ei mikään siinä silloin vaatinut niin ankaria iskuja. Lempeä tai vakava huomautus riittää korjaamaan heikkouden, muistamattomuuden ja tarkkaamattomuuden hairaukset, eivätkä ne muuta tarvitsekaan. Mutta jos tahtoon olisi syntynyt suoranainen huono suunta, jos olisi kysymyksessä harkittu, päätetty tottelemattomuus, ei ole rangaistusta silloinkaan mitattava sen asian suuruuden tai pienuuden mukaan, missä se ilmeni, vaan sen vastarinnan mukaan, mikä siihen sisältyy ja mitä se yhä osoittaa isän määräyksille kuuluvaa kunnioitusta ja alistumista kohtaan; tätä alistumista on järkähtämättä vaadittava ja selkäsaunaa välihetkin niin kauvan jatkettava, että se lopulta tehoaa mieleen ja että te havaitsette totisen surun, häpeän ja tottelemisen aikeen merkkejä.

Tämä vaatii kuitenkin, sen myönnän, jotakin enempää kuin lasten määräämistä siihen tai tähän työhön ja heidän pieksemistään ilman sen enempiä mutkia, ell'ei sitä suoriteta, ja suoriteta juuri meidän mielemme mukaisesti. Se vaatii huolellisuutta, tarkkuutta, huomiokykyä ja perusteellista lasten luonteiden tutkimista ja heidän hairahdustensa kaikenpuolista punnitsemista, ennenkuin turvaudutaan sellaiseen rangaistukseen. Mutta eikö se ole parempi kuin alituinen vitsan käsitteleminen ainoana hallinnan välikappaleena? Ja eikö ole järjetöntä käyttää selkäsaunaa kaikissa tapauksissa, sovittaa sitä väärin ja tehdä siten tehottomaksi tämä viimeinen hyödyllinen parannuskeino silloin, kun sitä oikein tarvittaisiin? Sillä mitä muuta voi odottaa, kun sitä käytetään eroituksetta jokaisesta pikku hairauksesta? Kun erehdys aikamuotojen suhteellisuudessa tai väärin sijoitettu tavu säkeessä tuottaa ruoskan ankaran rangaistuksen hyvänluontoiselle ja ahkeralle pojalle yhtä varmaan, kuin tahallinen rikkomus jollekin uppiniskaiselle ja turmeltuneelle veijarille, niin mitenkä voidaan sellaisen kuritustavan odottaa tekevän hyvää vaikutusta mieleen ja ohjaavan sitä oikealle tielle? Ja sehän on kuitenkin se ainoa asia, josta on pidettävä huolta; kun siihen on päästy, tulee sen mukana kaikki muu itsestään, mitä vain halutaan.

§ 79. Missä ei tahdon väärää suuntaa ole korjattava, siinä ei siis lainkaan tarvita lyöntejä. Kaikki muut hairaukset, joista huolimatta mieli pysyy oikealla tolalla eikä kiellä isän tai kasvattajan hallintaa ja arvovaltaa, ovat vain erehdyksiä, ja ne voi useimmiten jättää kokonaan huomioonottamatta; tai jos niihin kiinnitetään huomiota, eivät ne tarvitse muuta kuin neuvon, ohjauksen ja moitteen lieviä parannuskeinoja siihen asti, kunnes niiden jatkuva ja tahallinen halveksunta osoittaa, että vika on itsessään mielenlaadussa ja että ilmeinen tahdon turmeltumus on heidän tottelemattomuutensa juurena. Mutta milloin tahansa ilmenee uppiniskaisuutta, joka on avonaista uhmailua, ei sitä saa sivuuttaa ilman muuta eikä lyödä laimin, vaan on se heti ensi kerran esiintyessään masennettava ja tukahdutettava; siitä vain on pidettävä huolta, ett'ei tapahdu erehdystä ja että kysymyksessä on tosiaankin uppiniskaisuus, eikä mikään muu.

§ 80. Mutta koska nyt rankaisemisen, erittäinkin pieksemisen, tilaisuuksia on vältettävä niin paljon kuin mahdollista, arvelen minä, ett'ei asioita olisi usein päästettävä niin pitkälle. Jos mainitsemani kunnioittava pelko on kerran saatu herätetyksi, riittää useimmissa tapauksissa pelkkä katsahduskin. Eikä tosiaan pitäisikään nuorilta lapsilta vaatia samaa käytöstä, vakavuutta ja uutteruutta kuin kypsyneemmiltä ihmisiltä. Heidän täytyy antaa, kuten sanottu, toimitella ijälleen ominaisia hullunkurisia ja lapsellisia askareita, panematta niihin mitään huomiota. Tarkkaamattomuus, huolettomuus ja hilpeys ovat sen ijän tunnusmerkkejä. Minun ymmärtääkseni ei esittämäni ankaruuden pitäisi ulottuman niin sopimattomalla ajalla tapahtuvaan kahlintaan. Eikä ole sellaisia tekoja liian kerkeästi selitettävä uppiniskaisuudeksi eikä pahanilkisyydeksi, jotka ovat heidän ikänsä tai luonnonlaatunsa välittömiä tuotteita. Sellaisten hairausten sattuessa on heitä tuettava ja autettava paranemaan niinkuin heikkoja ihmisiä, jotka potevat jotakin luonnollista sairautta; ja vaikka heitä onkin varoitettu, ei jokaista uusiintumista ole kuitenkaan laskettava täydelliseksi välinpitämättömyydeksi eikä heitä heti paikalla kohdeltava uppiniskaisina. Heikkouden virheitä ei tosin tulisi koskaan lyödä laimin eikä jättää huomaamatta, mutta ell'ei tahto niihin suoranaisesti liity, ei niitä myöskään tulisi koskaan liioitella eikä kovin ankarasti moittia, vaan lempeällä kädellä ojentaa aina ajan ja ijän mukaan. Tällä tavoin oppivat lapset näkemään, mikä kussakin rikkomuksessa on erikoisesti loukkaavaa, ja siten sitä välttämään. Se auttaa heitä pitämään tahtonsa oikealla tolalla, ja siinäpä onkin asian tärkein kohta, sillä he huomaavat, että se varjelee heitä kaikesta vakavammasta tyytymättömyydestä ja että he kaikissa muissa hakauksissaan saavat osakseen pikemmin hellää huolenpitoa ja apua kuin kasvattajansa ja vanhempainsa suuttumusta ja kiivastuneita soimauksia. Estäkää heitä paheista ja paheellisista taipumuksista, ja he tulevat yleensä eri ikäkausinaan käyttäytymään tavalla, joka sopii juuri siihen ikään ja seuraan, missä he säännöllisesti liikkuvat; ja sen mukaan kuin he varttuvat vuosissa, sikäli varttuvat he myös tarkkaavaisuudessa ja uutteruudessa. Mutta jotta sanoillanne olisi aina painoa ja arvoa, jos te jossakin tilaisuudessa sattuisitte kieltämään häntä jostakin, vaikkapa lapsellisestakin, puuhasta, täytyy teidän olla varma voitostanne eikä antaa hänen pitää omaa päätänsä[72]. Mutta kuitenkin sanon minä, että minun nähdäkseni tulisi isän vain harvoin käyttää arvo- ja käskyvaltaansa näissä tapauksissa tai yleensä muissa kuin sellaisissa, joissa ilmenee selvää taipumusta paheellisiin tottumuksiin. Minun ymmärtääkseni on olemassa parempia keinoja niiden voittamiseksi, ja lempeä, järkeen vetoava suostuttelu vie useimmiten paljoa parempiin tuloksiin, kunhan vain olette ensin alistanut heidät tottelemaan tahtoanne.

§ 81. Kummastellaan ehkä, kun minä puhun järkeen vetoavasta keskustelusta lasten kanssa, mutta sitenkään en voi olla pitämättä sitä oikeana menettelytapana heidän suhteensa. He ymmärtävät sitä yhtä varhain kuin puhuttua kieltäkin, ja ell'en ole väärin huomannut, ovat he hyvin mielissään, jos heitä kohdellaan järkevinä olentoina, aikaisemmin kuin tavallisesti luullaan. Tällaista ylpeyttä olisi heissä edistettävä ja tehtävä siitä, niin paljon kuin mahdollista, tehoisin välikappale heidän ohjaamisekseen.

Mutta kun minä puhun järkeen vetoavasta keskustelusta, tarkoitan vain sellaista, joka on sovitettu lapsen kykyjen ja ymmärryksen mukaan. Eihän kukaan voi ajatella, että kolmen tai seitsemän vuotiaan pojan kanssa olisi väiteltävä niinkuin täysikasvuisen miehen. Pitkät selittelyt ja filosofiset järkeilyt hämmästyttävät ja hämmentävät vain parhaassakin tapauksessa lapsia, eivätkä ole suinkaan heille opiksi. Kun minä siis sanon, että heitä on kohdeltava järkevinä olentoina, tarkoitan minä, että teidän on saatava heidät käytöksenne lempeydellä ja kurituksennekin maltillisuudella käsittämään, että mitä te teette, on ensiksikin järkevää teidän puoleltanne ja sitten hyödyllistä ja tarpeellista heille, ja ett'ette te suinkaan minkään oikun, intohimon tai päähänpiston johtamana käske heitä tekemään tätä tai kiellä heitä ryhtymästä tuohon. Sen he kykenevät ymmärtämään, eikä ole olemassa ainoatakaan hyvettä, mihin heitä olisi kehoitettava, eikä ainoatakaan hairausta, mistä heitä olisi varjeltava, joista ei heille minun nähdäkseni voisi muodostua järkisyihin perustuvaa vakaumusta; mutta näiden järkisyiden tulee olla sellaisia, että heidän ikänsä ja käsityskykynsä ovat niiden tasalla, ja ne tulee aina esittää muutamin harvoin ja selvin sanoin. Perustuksia, joille erilaiset velvollisuudet ovat rakennetut, ja oikeuden ja vääryyden lähteitä, joista nämä kumpuavat, ei voitane ehkä niinkään helposti tehdä tajuttaviksi täysikasvuisten ihmisten ymmärrykselle, koska nämä eivät ole tottuneet irroittamaan ajatuksiaan yleisesti hyväksytyistä mielipiteistä. Paljoa vähemmän kykenevät lapset seuraamaan kaukaa haettujen periaatteiden tukemaa järkeilyä. He eivät jaksa käsittää pitkien johtopäätelmien voimaa. Järkisyiden, jotka heihin tehovat, tulee olla aivan ilmeisiä, niiden tulee olla heidän ajatustensa tasalla ja niitä pitää voida ikäänkuin tuntea ja kosketella, jos niin saan sanoa. Mutta jos pidetään silmällä heidän ikäänsä, luonnettaan ja taipumuksiaan, ei ole koskaan puuttuva perusteluja, jotka riittävät heitä vakuuttamaan. Ell'ei olisi muuta johonkin tilaisuuteen sopivampaa järkisyytä, niin tämän he ainakin ymmärtävät, ja tämä kykenee pidättämään heitä sellaisista hakauksista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, nimittäin että he siten tuottaisivat häpeää ja epäsuosiota itselleen ja mielipahaa teille.

§ 82. Mutta yksinkertaisin, helpoin ja tehokkain kaikista keinoista, joilla lapsia voidaan opettaa ja heidän tapojansa muovata, on asettaa heidän silmiensä eteen esimerkkejä kaikesta, mitä tahdotaan heidän tekevän ja mitä karttavan; jos niitä osoitetaan heille heidän tuntemainsa henkilöiden käytöksessä ja niihin samalla liitetään joitakin mietteitä sen tai tämän teon kauneudesta tai sopimattomuudesta, on niillä enemmän voimaa herättää heidän jäljittelyhaluaan tai taas estää heitä siitä, kuin millään puheilla, joita heille voitaisiin pitää. Hyveitä ja paheita ei voida sanojen avulla saada niin selvästi heidän tajuntaansa kuin mitä muiden ihmisten teot heille näyttävät, kun te samalla ohjaatte heidän huomiokykyänsä ja kehoitatte heitä tarkkaamaan tätä tai tuota hyvää tai huonoa piirrettä heidän esiintymisessään. Ja monen hyvään tai huonoon käyttäytymiseen kuuluvan seikan kauneutta tai rumuutta käy paremmin oppiminen muiden esimerkistä, ja se tekee lapsiin syvemmän vaikutuksen kuin mitkään säännöt tai ohjeet, mitä heille voitaisiin siitä asiasta antaa.

Tätä menettelytapaa ei ole kuitenkaan noudatettava vain lasten ollessa nuoria, vaan on sitä jatkettava niin kauvan kuin he ovat toisen huolenpidon ja johdon alaisina; niin, enkä minä tiedä, vaikka se olisi paras keino, johon isä voi turvautua jokaisessa tilaisuudessa niin kauvan kuin hän sopivaksi havaitsee ja kuin hän haluaa korjata jotakin kohtaa poikansa käyttäytymisessä, sillä mikään ei vajoa niin helposti ja niin syvään ihmisen mieleen kuin esimerkki. Ja niitä vikoja, joita he mahdollisesti joko eivät huomaa itsessään tai joita he eivät viitsi korjata, niitä eivät he voi olla paheksumatta ja häpeämättä, kun ne esiintyvät heidän nähtensä toisissa.

§ 83. Mitä taas pieksemiseen tulee, niin voitaneen epätietoisena kysyä, että kun siihen kerran on pakko turvautua viimeisenä apuneuvona, milloin se on tapahtuva ja kenen tehtäväksi se jää, onko siihen ryhdyttävä heti rikkomuksen satuttua, silloin kun se vielä on tuoreessa muistossa ja ikäänkuin kuumimmillaan, ja tuleeko vanhempain itsensä antaa lapsilleen vitsaa? Ensimmäiseen kohtaan nähden olen minä sitä mieltä, ett'ei siihen olisi ryhdyttävä heti paikalla, jott'ei siihen sekaantuisi liiallista kiivautta ja jott'ei se siten, vaikka se käykin yli oikean suhdan, menettäisi tarpeellista vaikutustaan, sillä lapsetkin huomaavat, milloin me teemme jotakin kiivastumuksissamme. Mutta kuten olen jo aikaisemmin sanonut, se vaikuttaa heihin voimakkaimmin, mikä näyttää aivan tyynesti johtuvan heidän vanhempainsa järkevästä harkinnasta, eivätkä he suinkaan ole sitä eroittamatta. Mitä seuraavaan kohtaan tulee, niin jos teillä on joku ymmärtäväinen palvelija, joka siihen kelpaa ja jonka tehtävänä on valvoa lapsenne käytöstä (jos teillä on erityinen kasvattaja, on asia itsestään selvä), luulen minä olevan parasta, että kuritus lähtee viipymättä ja toisen kädestä[73], vaikka vanhemmat ovatkin sen määränneet ja vaikka heidän pitäisikin olla sen toimittamista katsomassa; siten säilyy vanhempain arvovalta, ja lapsi kääntää kärsimänsä kivun synnyttämän vastenmielisyyden pikemmin siihen henkilöön, joka sen hänelle välittömästi aiheutti. Sillä minä toivoisin, että isä löisi vain harvoin lastaan ja silloinkin aivan välttämättömyyden pakosta ja viimeisenä keinona; mutta silloin on ehkä parasta tehdä se sillä tavoin, ett'ei lapsi sitä niin aivan pian unohda.

§ 84. Mutta kuten olen jo sanonut, piekseminen on huonoin ja sen vuoksi viimeisenä käytettävä keino lasten rankaisemiseksi, ja siihen on turvauduttava vasta äärimmäisissä tapauksissa, kun on ensin kaikkia lempeämpiä keinoja koetettu ja huomattu ne tehottomiksi; kun tätä pidetään tarkoin silmällä, tarvitaan hyvin harvoin lyöntejä. Sillä kun ei ole otaksuttavissa, että lapsi usein, jos ensinkään, nousisi isänsä selvää käskyä vastaan jossakin erikoisessa asiassa, ja kun ei isä käytä ehdotonta valtaansa järkähtämättömästi määräilläkseen joko lapsellisia tai itsessään samantekeviä askarruksia, joiden suhteen hänen poikansa tulee saada olla oraassa vapaudessaan, tai hänen opiskelujaan ja edistysaskeleitaan, joihin nähden ei ole minkäänlaista pakkoa harjoitettava, jäävät estettäviksi vain ne muutamat pahankuriset teot, joissa lapsi voi osoittaa uppiniskaisuutta ja joiden takia hän siis voi ansaita selkäsaunan; ja niin esiintyy vain hyvin harvoja sellaisia tilaisuuksia, että tätä kuritustapaa on pakko käyttää isän, joka ajattelee tarkoin tätä asiaa ja järjestää lapsensa kasvatuksen niin kuin se tulisi järjestää. Mihin paheisiin voi lapsi ensimmäisenä seitsemänä ikävuotenaan joutua syylliseksi, ottamatta lukuun valehtelemista ja erinäisiä pahanilkisiä kujeita, kun niiden jatkuva harjoittaminen vie hänet isän suoranaisen kiellon johdosta siihen, että hänet tuomitaan uppiniskaisuudesta ja että häntä rangaistaan selkäsaunalla? Jos jokaista paheellista taipumusta käsiteltäisiin niin kuin sitä pitäisi käsitellä jo sen ensi kertaa ilmestyessä ja vaikuttaessa, aluksi kummastelemalla, ja sitten, jos se yhä toistuu, jälleen saattamalla lapsi hämmennyksiin isän ja kasvattajan ja koko hänen ympäristönsä ankaralla ilmeellä ja kohtelemalla häntä sen epäsuosion mukaisesti, johon hän on joutunut, ja jatkamalla tätä menettelyä siksi, kunnes hän oppii tajuamaan vikansa ja häpeämään sitä, niin luulisin minä, ett'ei muuta kuritusta tarvittaisikaan ja ett'ei ainakaan olisi mitään syytä päätyä pieksemiseen. Sellaisen rankaisemisen välttämättömyys on tavallisesti seurausta aikaisemmasta suvaitsevaisuudesta ja leväperäisyydestä: jos paheellisia taipumuksia valvottaisiin tarkoin jo alusta alkaen ja jos niiden aiheuttamia ensimmäisiä hairauksia yritettäisiin korjata mainituilla lempeämmillä keinoilla, olisi meidän harvoin pakko taistella useampaa kuin yhtä pahaa vastaan kerrallaan, ja siitäkin suoriuduttaisiin helposti ilman melua ja huutoa, tarvitsematta turvautua niin armottomaan kurittamismuotoon kuin selkäsaunaan. Sillä tavoin voitaisiin ne nyhtää pois yksi toisensa jälkeen sen mukaan kuin ne ilmenevät, eikä niiden olemassaolosta jäisi vähintäkään merkkiä eikä muistoa. Mutta kun me hemmoittelemalla pienokaisiamme ja aina noudattamalla heidän oikkujansa päästämme heidän vikansa kasvamaan suuriksi, siksi kunnes ne istuvat lujassa ja esiintyvät ylen lukuisina ja kunnes niiden rumuus täyttää meidät häpeällä ja huolella, silloin olemme kärkkäitä turvautumaan auraan ja äkeeseen; mutta lapion ja kuokan täytyy upota syvään tavatakseen juuret, ja kaikki voima, taito ja uutteruus, mitä meillä on käytettävänämme, riittää tuskin puhdistamaan rikkaruohon peittämän, turmeltuneen taimitarhan ja pelastamaan meille vaivaimme palkinnoksi joitakin toiveita hedelmistä hedelmien aikaan.

§ 85. Jos tätä menettelytapaa noudatetaan, säästyy sekä isältä että lapselta alituisesti toistettujen määräysten ja moninaisten tekemistä ja jättämistä koskevien sääntöjen vaiva. Sillä minä olen sitä mieltä, ett'ei ainoatakaan niistä teoista, jotka vievät paheellisiin tottumuksiin (ja vain näihin nähdenhän tulisi isän käyttää arvo- ja käskyvaltaansa), kiellettäisi lapsilta, ennenkuin he ovat osoittautuneet niihin vikapäiksi. Sillä ell'ei tuollainen ennenaikainen suojeleminen teekään mitään pahempaa, edistää se kuitenkin sikäli sellaisten tekojen oppimista ja suvaitsemista, että se otaksuu lasten voivan joutua niihin syyllisiksi, vaikka nämä mahdollisesti olisivat olleet paremmassa turvassa, ell'eivät olisi tienneet sellaisia hairahduksia olevan olemassakaan. Ja paras keino hillitä heitä on, kuten olen jo maininnut, osoittaa kummastusta ja hämmästelyä silloin, kun ensi kerran huomataan lapsen tekevän jotakin, jossa ilmenee taipumusta paheeseen. Kun hänet esimerkiksi tavataan ensi kerran valehtelemasta tai tekemästä jotakin pahanilkistä kujetta, tulisi ensimmäiseksi parannuskeinoksi puhua hänelle siitä jonakin eriskummallisena, hirvittävänä seikkana, jota ei kukaan olisi uskonut hänen voivan tehdä, ja siten saada hänet sitä häpeämään ja karttamaan.

§ 86. Epäilemättä tehdään minulle tässä se huomautus, että mitä kaikkea minä kuvittelenkaan lasten taipuisuudesta ja näiden lempeämpien, häpeään ja kiitokseen perustuvien keinojen erinomaisuudesta, on kuitenkin monta lasta, jotka eivät koskaan ahkeroi kirjojensa ääressä eivätkä huoli muustakaan, mitä heidän tulisi oppia, ell'ei heitä siihen vitsalla pakoteta. Tämä, pelkään minä, on tavallisten koulujen ja yleisen tottumuksen puhetta, ne kun eivät ole milloinkaan sallineet mitään omista säännöistään poikkeavaa koeteltavan niin kuin sitä pitäisi koetella, ja sellaisissa paikoissa, missä sen vaikutuksia voitaisiin tarkata. Miksikä muutoin tarvitsee latinan ja kreikan opetus avukseen vitsaa, kun ranskan ja italian opetus ei sitä tarvitse? Lapset oppivat tanssimaan ja miekkailemaan ilman pieksemisiä, niin, jopa laskentoa, piirustusta y.m.s. ahkeroivat he aivan riittävästi ilman selkäsaunaa: mikä saattaisi herättää sen otaksuman, että latinakoulujen vaatimuksissa tai siellä käytetyissä opetustavoissa on jotakin outoa, luonnotonta ja vastenmielistä sille ijälle, niin että lapset eivät voi siihen suostua ilman patukan pakkoa, ja huonosti vielä silloinkin; toiselta puolen taas voisi myöskin ajatella sitä täydelliseksi erehdykseksi, ett'ei muka näitä kieliä voitaisi opettaa lapsille ilman lyöntien apua.

§ 87. Mutta vaikka otaksuisimmekin olevan muutamia niin huolimattomia ja laiskoja lapsia, ett'ei heitä saada oppimaan mitään ylempänä esitetyillä lempeämmillä keinoilla (sillä meidän täytyy myöntää, että on olemassa kaikenlaisilla luonteilla varustettuja lapsia), niin ei siitä kuitenkaan seuraa, että tuota raakaa keppikuria on sovitettava kaikkiin. Eikä voida ketään päättää hallinnan lievempiin menettelytapoihin mahdottomaksi, ennenkuin niitä on perinpohjaisesti koeteltu hänen suhteensa; mutta ell'eivät ne taivuta häntä ponnistamaan tarmonsa takaa ja tekemään kaikkea, mihin hänen voimansa yltävät, silloin emme me enään etsi puolusteluja sellaiselle härkäpäälle. Selkäsauna on sopiva apuneuvo sellaisessa tapauksessa, mutta selkäsauna, joka toimitetaan toisin, kuin mikä on yleisenä tapana. Lasta, joka ehdoin tahdoin on välittämättä kirjastaan ja joka itsepintaisesti kieltäytyy tekemästä sellaista, minkä hän voi tehdä ja mitä hänen isänsä nimenomainen vakava käsky on vaatinut häntä tekemään, ei pitäisi kurittaa parilla, kolmella kiukustuneella läimäyksellä siitä, ett'ei hän ole suorittanut tehtäväänsä, eikä samaa rangaistusta olisi toistettava yhä uudelleen ja uudelleen joka kerta, kun sama rikkomus uudistuu, vaan kun asiat ovat menneet niin pitkälle, että uppiniskaisuus selvästi näyttäytyy ja tekee pieksemisen välttämättömäksi, on minun ymmärtääkseni kuritus tehtävä hiukan levollisemmaksi ja hiukan ankarammaksi ja samalla jatkettava piiskaamista, liittämällä aina väliin sopivia nuhteita, niin kauvan, kunnes sen tekemä vaikutus mieleen voidaan lukea lapsen kasvoista, äänestä ja alistuneesta käyttäytymisestä, ja kunnes lapsi ei enää välitä niin paljon kivusta kuin virheestä, johon hän on tehnyt itsensä syylliseksi ja jonka painosta hän nyt sulaa vilpittömään suruun. Ell'ei tällainen kuritus, kun sitä koetetaan muutamia harvoja kertoja sopivin väliajoin ja kun se viedään äärimmäiseen ankaruuteensa, samalla kun isä koko ajan selvästi osoittaa tyytymättömyyttään, sittenkään tee vaikutustaan, käännä mieltä ja herätä vastaista kuuliaisuutta, mitä voidaan silloin enää toivoa selkäsaunasta ja mihin tarkoitukseen voidaan sitä enää käyttää? Lyöminen, kun ei siitä enää voida odottaa mitään hyvää, näyttää pikemminkin raivostuneen vihollisen vimmaiselta hosumiselta kuin myötätuntoisen ystävän kaikkea hyvää tarkoittavan tahdon ilmaukselta, ja sellainen kuritus tuo mukanaan vain yllytystä vastarintaan, antamatta pienimpiäkään toiveita parantumisesta. Jos jollakin isällä on onnettomuudekseen niin turmeltunut ja taipumaton poika, en minä tiedä, mitä muuta hän voisi enää tehdä kuin rukoilla hänen puolestaan. Mutta minä luulen, että jos lapsia käsitellään alusta alkaen oikealla tavalla, tulee heidän joukossaan olemaan vain hyvin harvoja senkaltaisia; ja jos sellaisia esimerkkejä liekin tavattavissa, ei niiden mukaan ole kuitenkaan muodostettava sellaisten lasten kasvatusta, joiden luonne on parempi ja joita voidaan ohjata paremmalla kohtelulla.

§ 88. Jos voitte saada kotiopettajan, joka katsoo olevansa isän sijassa ja ottaa huolekseen hänen huolensa, joka on kiintynyt tähän ylempänä esitettyyn kasvatustapaan ja sovittaa sitä kaikella tarmollaan käytäntöön heti alusta alkaen, on hän myöhemmin havaitseva työnsä varsin helpoksi; ja te taas, luulen minä, olette vähän ajan kuluttua huomaava poikanne ottaneen suurempia edistysaskeleita sekä opissa että hyvässä käytöksessä kuin ehkä kuvittelittekaan. Mutta älkää salliko hänen millään muotoa lyödä poikaanne ilman teidän suostumustanne ja ohjaustanne, ei ainakaan ennenkuin olette päässyt selville hänen huolellisuudestaan ja luonteestaan. Mutta jotta hänen arvovaltansa kasvatin suhteen säilyisi, täytyy teidän ensiksikin salata se seikka, ett'ei hänellä ole lupaa käyttää vitsaa, ja toiseksi on teidän itse välttämättä kohdeltava häntä suurella kunnioituksella ja pakotettava koko perheennekin tekemään samoin: sillä ettehän voi odottaa poikanne välittävän kovinkaan paljon miehestä, jota hän näkee teidän, äitinsä tai muiden halveksivan. Jos te arvelette hänen ansaitsevan ylenkatsetta, olette tehnyt väärän valinnan, ja jos te osoitatte vähäksyvänne häntä, säästyy hän tuskin poikannekaan puolelta samanlaisesta kohtelusta; mutta jos tämä tapahtuu, niin mitä arvoa hänellä itsessään olisikin ja millaisia kykyjä hänellä olisikin tehtäväänsä, ovat ne kaikki menneet hukkaan lapseltanne, eivätkä voi myöhemmin enää tulla hänen hyödykseen.

§ 89. Samoinkuin isän esimerkin tulee opettaa lapselle kunnioitusta kasvattajaansa kohtaan, samoin tulee kasvattajan esimerkin johtaa lasta tekoihin, joita hän soisi tämän suorittavan. Hänen käytöksensä ei saa millään muodoin joutua ristiriitaan hänen määräystensä kanssa, ell'ei hän tahdo turmella oppilastansa. Kasvattajan ei kannata lainkaan puhua intohimojen hillitsemisestä, jos hän samalla päästää jonkun omista intohimoistaan valloilleen, ja hän saa turhaan yrittää korjata jotakin kasvattinsa pahetta tai säädyttömyyttä, jos hän samalla suo sen itselleen. Huonoa esikuvaa seurataan aina varmasti kernaammin kuin hyviä sääntöjä, ja sentähden tuleekin opettajan aina huolellisesti varjella hoidokkiaan huonojen esikuvien vaikutukselta, etenkin kaikkein vaarallisimpien, palvelijain, joiden seurasta hänet on pidätettävä, ei kielloilla, sillä ne vain kiihoittaisivat hänen haluaan etsiä sitä, vaan muilla keinoilla, joista olen jo puhunut[74].

§ 90. Koko kasvattamistoimessa ei ole ainoatakaan kohtaa, josta vähemmin välitetään tai johon on vaikeampi kiinnittää oikeata huomiota, kuin se, mihin nyt aijon kajota, nimittäin että lapsilla tulisi heti siitä asti, kun he rupeavat puhumaan, olla aina lähettyvillään joku ymmärtäväinen, maltillinen, niin viisas henkilö, jonka huolena olisi ohjata heitä oikeaan suuntaan ja suojella heitä kaikesta pahasta, etenkin huonon seuran tartunnasta. Minun nähdäkseni vaatii tämä toimi suurta maltillisuutta, itsensähillitsemiskykyä, lempeyttä, uutteruutta ja varovaisuutta, kaikki ominaisuuksia, joita voi tuskin tavata yhtyneinä yleisesti käytettyihin palkkaetuihin tyytyvissä henkilöissä, jos niitä tapaa mistään. Mitä tähän kustannukseen tulee, niin on se minun ymmärtääkseni paraiten sijoitettua rahaa, mitä voi olla, on kysymyksessä lastemme etu, ja vaikka se paisuisi suuremmaksikin kuin tavallisesti, ei sitä ole kuitenkaan katsottava kalliiksi[75]. Ken hankkii lapselleen, maksoi mitä maksoi, hyvän, oivallisia periaatteita noudattavan, hyveeseen ja kuntoon taipuvan ja kohteliaisuudella ja sievillä tavoilla kaunistetun mielenlaadun, hankkii hänelle arvokkaampaa omaisuutta kuin jos hän olisi kuluttanut rahaansa ostaakseen lisää maata entisiin alueihinsa. Säästäkää leluja ja leikkikaluja, silkkiä ja nauhoja, pitsejä ja muita turhia kulunkeja niin paljon kuin haluatte, mutta älkää kitsastelko niin tärkeässä asiassa kuin tämä on. Ei ole oikeata taloudenhoitoa tehdä poikanne omaisuudeltaan rikkaaksi, mutta hengeltään köyhäksi. Minä olen usein suuresti kummastuneena nähnyt ihmisten tuhlaavan vähääkään välittämättä rahojansa laittaakseen lapsensa hienoihin vaatteisiin, varustaakseen heidät ylellisellä asunnolla ja ruualla ja myöntääkseen heille enemmän kuin riittävästi hyödyttömiä palvelijoita; mutta samalla antoivat he kuitenkin heidän henkensä nähdä puutetta, eivätkä pitäneet tarpeellista huolta kaikkein häpeällisimmän alastomuuden, nimittäin heidän luontaisten huonojen taipumustensa ja tietämättömyytensä peittämisestä. Tätä en minä voi pitää minään muuna kuin heidän omalle turhamaisuudelleen kannettuna uhrina, koska se osoittaa pikemmin heidän ylpeyttään kuin todellista huolehtimista heidän lastensa parhaasta; mitä ikänä kulutattekin poikanne henkisen edistyksen hyväksi, osoittaa se teidän todellista hellyyttänne häntä kohtaan, vaikka se vähentäisikin hänen tulevaa varallisuuttaan. Viisas ja hyvä mies voi tuskin olla joko toisten mielipiteen tai sitten todellisuuden mukaan muuta kuin suuri ja onnellinen; mutta ken on typerä ja paheita täynnä, hän ei voi olla suuri eikä onnellinen, millaisen perinnön hänelle sitten jättänettekin: ja minä kysynkin teiltä, eikö maailmassa ole miehiä, joilla on vain viidensadan punnan vuositulot, mutta joiden kaltaiseksi soisitte poikanne tulevan mieluummin kuin eräiden toisten, jotka te tunnette ja joiden tulot nousevat viiteentuhanteen puntaan?

§ 91. Kulunkien suuruus älköön sentähden pelästyttäkö niitä, joilla on siihen varoja. Pahin vaikeus on löytää sopiva henkilö: sillä ne, joilla on vähän ikää, vähän lahjoja ja vähän ansioita, eivät sovellu tähän toimeen, ja ne taas, joilla on runsaammin sitä kaikkea, eivät juuri halua ottaa niskoilleen sellaista taakkaa. Teidän täytyy sentähden pitää aikaisin varanne ja kuulustella kaikkialta, sillä maailmassa on kaikenlaisia ihmisiä. Ja minä muistan Montaignen sanovan eräässä Tutkielmassaan, että oppineen Castalion oli pakko vuoleskella puulautasia Baselissa säilyäkseen kuolemasta nälkään, samalla kun Montaignen isä olisi antanut miten paljon rahaa tahansa saadakseen sellaisen kasvattajan pojalleen ja kun Castalio olisi varmaankin mielellään ryhtynyt sellaiseen toimeen sangen kohtuullisilla ehdoilla; mutta siitä ei tullut mitään, koska ei kumpikaan tiennyt toisestaan[76].

§ 92. Jos teidän onkin vaikeata tavata sellaista kasvattajaa, jollaista me haluamme, niin älkää sitä kummastelko. Minä voin vain sanoa: älkää säästäkö vaivaa ja kulunkeja sellaisen saadaksenne. Kaikkihan on saavutettavissa vain tätä tietä, ja minä uskallan vakuuttaa teille, että jos tavoitatte hyvän kasvattajan, ette tule koskaan kustannuksianne katumaan, vaan aina tuntemaan tyydytystä siitä ajatuksesta, että se oli parhaiten sijoitettua rahaa mitä voi kuvitella. Mutta varokaa ottamasta ketään ystävienne ehdotuksesta tai armeliaisuuden takia tai edes monien suositusten perustalla. Niin, jos te teette niinkuin teidän tulisi tehdä, ei kohtuullisen[77] miehen maine eikä melkoinen oppineisuus (kaikkea tätähän tavallisesti vaaditaan kotiopettajalta) riitä vastaamaan teidän tarkoitustanne. Olkaa tässä valinnassa yhtä tarkka kuin olisitte valitessanne vaimoa pojallenne, sillä teidän ei tule luulla sitä vain kokeiluksi eikä arvella sitä voitavan vaihtaa jäljestäpäin, siitä kun koituisi suurta haittaa itsellenne ja vielä suurempaa pojallenne. Kun minä lähemmin ajattelen sitä arastelua ja varovaisuutta, minkä tässä asetan tiellenne, tuntunee ehkä siltä, kuin neuvoisin minä teille sellaista, mitä kyllä toivoisin tavoiteltavan, mutta en todellisuudessa saavutettavan. Mutta ken ottaa harkitakseen, kuinka kaukana oikein hoidettu kasvattajan toimi käy yleiseltä valtatieltä ja kuinka etäisiä sille ovat niidenkin ajatukset, jotka aikovat antautua tähän tehtävään, hän on ehkä samaa mieltä minun kanssani siitä, että täysin soveliasta henkilöä kasvattamaan ja kehittämään nuoren säätyläisen sielua ja sydäntä ei ole joka paikasta löydettävissä, ja että tavallista suurempaa huolellisuutta on noudatettava hänen valinnassaan, ell'ei tahdota luopua tavoitellusta päämäärästä.

§ 93. Kohtuullisen ja oppineen miehen ominaisuuksia vaatii jokainen kasvattajalta, kuten ylempänä jo huomautin. Sen arvellaan yleisesti riittävän, ja siinä onkin kaikki, mihin vanhemmat tavallisesti kiinnittävät huomiota, mutta kun sellainen mies on vuodattanut oppilaansa päähän kaiken sen latinan ja logiikan, minkä hän oli tuonut mukanaan yliopistosta, niin tekeekö tämä varustelu hänestä hienon herrasmiehen? Tai voidaanko odottaa, että lapsi olisi paremmin kasvatettu, että hän omistaisi suuremman taidon maailmassa liikkumiseen ja että hänellä olisi parempi käsitys todellisen hyveen ja jalomielisyyden alkeista ja perustuksista kuin hänen nuorella opettajallaan?

Jotta säätyläisnuorukaista voitaisiin kehittää niin, kuin häntä pitäisi kehittää, on välttämätöntä, että hänen opettajansa on itse hyvin kasvatettu, että hän ymmärtää sovittaa eri käyttäytymistavat ja kohteliaisuusmuodot aina vaihtelevien henkilöiden, aikojen ja paikkojen mukaan ja että hän osaa saada hoidokkinsakin, mikäli tämän ikä vaatii, niitä herkeämättä noudattamaan. Se on taito, jota ei opita eikä opeteta kirjoista. Vain hyvä seura ja terävä huomiokyky voivat yhtyneinä sen opettaa. Räätäli voi tehdä hänen vaatteensa muodikkaiksi ja tanssimestari voi siloitella hänen liikkeitänsä; mutta ei kumpainenkaan näistä seikoista, vaikka ne miestä somistavatkin, tee vielä hyvin kasvatettua säätyläistä: ei, vaikka hänellä olisi vielä oppiakin päällisiksi, sillä oppi, ell'ei sitä käytetä hyvin, tekee hänet vain sitä hävyttömämmäksi ja sietämättömämmäksi seurassa. Vasta sivistynyt käytös antaa kaikille hänen muille hyville ominaisuuksilleen niiden lopullisen loiston ja tekee ne hänelle hyödyllisiksi, hankkimalla hänelle kaikkien niiden kunnioituksen ja myötätuntoisuuden, joiden kanssa hän joutuu tekemisiin. Ilman moitteetonta käytöstapaa saavat hänen muut etunsa hänet näyttämään vain ylpeältä, itserakkaalta, turhamaiselta tai typerältä.

Rohkeus muuttuu huonosti kasvatetussa miehessä raakuudeksi, eikä se jääkään keneltäkään huomaamatta; oppineisuus vaihtuu rikkiviisaudeksi; älykkäisyys saa narrimaisuuden leiman; yksinkertaisuus muuttuu moukkamaisuudeksi ja hyväntahtoisuus nöyristelemiseksi. Eikä hänessä ole ainoatakaan hyvää ominaisuutta, jota kasvatuksen puute ei vääntäisi ja rumentaisi hänen vahingokseen. Niin, hyve ja lahjakkaisuus, vaikka niille myönnetäänkin niille kuuluva kiitos, eivät kuitenkaan riitä hankkimaan miehelle hyvää vastaanottoa ja tekemään häntä tervetulleeksi kaikkialla, minne hän meneekin. Ei kukaan tyydy valmistamattomiin timantteihin eikä kanna niitä, mikäli hän haluaa esiintyä edukseen. Vasta kun ne on hiottu ja äärretty, näyttävät ne komeilta. Hyvät ominaisuudet ovat hengen paras rikkaus, mutta vasta moitteeton esiintymistapa saa ne loistamaan oikeassa valossa, ja ken tahtoo miellyttää, hänen täytyy luoda käytökseensä sekä kauneutta että voimaa. Luotettavuus, niin, jopa hyödyllisyyskään eivät riitä: kaikessa toiminnassamme ilmenevä sirous ja sulous vasta tekevät esiintymisemme miellyttäväksi ja kauniiksi. Ja useimmissa tapauksissa on suoritustapa tärkeämpi kuin itse suoritus, ja juuri siitä riippuu se tyytyväisyys tai vastenmielisyys, minkä se saa osakseen. Tämä taito ei ole ainoastaan hatun nostamisessa eikä kohteliaisuuksien latelemisessa, vaan soveliaassa, vapaassa, aina henkilöiden ja tilaisuuden mukaan sovitetussa kielen, katseiden, eleiden, asentojen, paikan y.m.s. valinnassa; sitä voidaan oppia sentähden vain käytännön ja tottumuksen avulla, ja vaikka se onkin pienten lasten kykyjen ulottumattomissa, eikä heitä siis pidäkään sillä kiusata, niin on säätyläisnuorukaisen kuitenkin parasta alottaa sen harjoitteleminen ja päästä siinä jo melkoisiin tuloksiin vielä ollessaan kotiopettajan hoteissa ja ennenkuin hän astuu maailmaan omin jaloin, sillä silloin on tavallisesti liian myöhäistä toivoa parannusta erinäisiin pikku seikoista johtuviin, sopimattomiin tottumuksiin. Sillä käytös ei ole vielä sellainen kuin sen pitäisi olla, ennenkuin se muuttuu luonnolliseksi joka kohdaltaan, niin että se taitavan soittajan sormien tavoin aina tapaa oikean, sointuisan säveleen ilman huoltaja miettimistä. Jos seurassa jonkun mieli koko ajan tuskallisesti valvoo sitä tai tätä puolta hänen käytöksessään, niin ei tämä siitä suinkaan parane, vaan näyttää päinvastoin pakotetulta, jäykältä ja kömpelöltä.

Sitäpaitsi on tämä osa kasvatuksesta mitä välttämättömimmin jätettävä kotiopettajan huollettavaksi ja johdettavaksi siitä syystä, että vaikka erehdykset hyviä tapoja vastaan kaikkein ensinnä pistävätkin muiden silmiin, niin niistä kuitenkin kaikkein viimeiseksi meille puhutaan; ei suinkaan niin, ett'ei maailman ilkeys olisi kylliksi kärkäs niistä juoruamaan, vaan se tapahtuu aina niin, ett'ei se, jonka tulisi hyötyä lähimmäistensä tuomiosta ja parantua heidän arvostelustaan, kuule kumpaakaan. Ja itse asiassa onkin tässä niin arkaluontoinen kohta sekaannuttavaksi, että nekin, jotka ovat ystäviämme ja jotka toivoisivat sen tai tämän seikan korjautuvan, rohkenevat tuskin koskaan siihen kajota ja julistaa rakastamilleen henkilöille, että nämä ovat tehneet itsensä vikapäiksi siihen ja siihen rikkomukseen hyviä tapoja vastaan. Muissa suhteissa tapahtuneista erehdyksistä voi usein kohteliaisuuden lakeja loukkaamatta huomauttaa toista, eikä osoita lainkaan sopivan käytöksen eikä ystävyyden puutetta, jos ojentaakin häntä toisissa hakauksissa; mutta kohteliaisuus itse ei salli kenenkään koskettavan tätä kohtaa tai viittaavan toiselle, että tämä on joutunut syylliseksi kohteliaisuuden ja hyvien tapojen puutteeseen. Sellaisen ilmoituksen voi tehdä vain henkilö, jolla on arvovaltaa meidän suhteemme, ja silloinkin saattaa se tuntua varsin raskaalta ja katkeralta täysikasvuisesta miehestä; ja vaikka se esitettäisiin kuinka lievässä muodossa tahansa, on sitä kuitenkin vaikea niellä jokaisen, joka on vähänkin elänyt maailmassa mukana. Sentähden onkin kasvattajan välttämättömästi tehtävä tämä seikka suurimman huolensa esineeksi, niin että hänen velvollisuutenaan on opettaa hoidokilleen kaikessa esiintymisessä ilmenevää, tavaksi muuttunutta siroutta ja kohteliaisuutta niin paljon kuin mahdollista, ennenkuin tämä joutuu pois hänen hoteistaan, niin ett'ei tämä tarvitse ohjausta tässä kohdassa silloin, kun ei hänellä ole enään aikaa eikä halua ottaa sitä vastaan ja kun hänellä ei ole enää ketään, joka sitä hänelle antaisi. Opettajan tulisi siis ensi sijassa olla tavoiltaan ja käytökseltään hyvin kasvatettu, ja säätyläisnuorukainen, joka saa kasvattajaltaan vain tämän ainoankin oivallisen ominaisuuden, lähtee ulos maailmaan varsin edullisesti varustettuna ja huomaa piankin, että tämä yksikin avu tasoittaa hänelle tien paremmin, hankkii hänelle enemmän ystäviä ja vie hänet pitemmälle maailmassa kuin kaikki ne työläät sanat tai kaikki se asiallinen oppi, mitä hän on saanut vapaista taiteista tai kasvattajansa oppineesta yleistiedosta[78]: ei suinkaan niin ymmärtäen, että niitä olisi lyötävä laimin, niitä vain ei olisi millään keinoin pantava etusijaan eikä sallittava niiden työntää kokonaan syrjään tuota toista opinhaaraa.

§ 94. Sen lisäksi että hänellä on sivistynyt käytös, tulisi kasvattajan tuntea hyvin maailma, sen ajan tavat, makusuunnat, hullutukset, petokset, virheet, johon kohtalo on hänet viskannut, ja erittäinkin sen maan, missä hän elää. Niitä tulisi hänen kyetä paljastamaan hoidokilleen niin pian kuin tämä hänen mielestään on siihen tarpeeksi kypsä; hänen tulisi opettaa tätä tuntemaan ihmisiä ja heidän luonteitaan, riistää heiltä naamus, jolla heidän erilainen yhteiskunnallinen asemansa ja ulkonainen esiintymisensä heidät verhoaa, ja saada kasvattinsa huomaamaan, mitä on tuollaisen ulkokuoren pohjalla, niin ett'ei hän, kuten kokemattomat nuorukaiset ovat taipuvaisia tekemään, ell'ei heidän silmiänsä ole avattu, pidä jotakin seikkaa aivan toisena, tuomitse näön mukaan eikä anna ulkokultaisuuden, siron, mairittelevan käytöksen tai ylen avuliaan huomaavaisuuden pettää itseään. Kasvattajan tulisi opettaa hoidokkiaan arvaamaan ja varomaan niiden ihmisten tarkoituksia, joiden kanssa hän joutuu tekemisiin, osoittamatta kuitenkaan joko liiallista epäluuloa tai liiallista luottavaisuutta; aina sen mukaan, taipuuko nuori mies luonnostaan enemmän siihen tai tähän suuntaan, tulee opettajan neuvoa häntä ja opastaa toiselle tielle. Hänen tulisi totuttaa häntä langettamaan, mikäli se on mahdollista, oikea tuomio ihmisistä niiden merkkien mukaan, jotka ovat paraiten omiansa osoittamaan, mitä he ovat, ja jotka päästävät toisen katsahtamaan heidän sisimpäänsä; ihmisten todellinen olemus näyttäytyy usein kaikenlaisissa pikku seikoissa, etenkin silloin, kun he eivät ole yleisen huomion esineinä tai muutoin varuillaan. Hänen tulisi tutustuttaa oppilaansa maailman todellisiin olosuhteisiin ja saada hänet sille kannalle, ett'ei hän pidä ketään parempana eikä pahempana, viisaampana eikä typerämpänä, kuin tämä itse asiassa on. Siten kehittyy hän varmoin, huomaamattomin astein pojasta mieheksi, mikä on vaarallisin askel koko elämänkulussa. Tätä kohtaa on siis pidettävä huolellisesti silmällä ja autettava nuorta miestä kaikella varovaisuudella sen yli, eikä suinkaan, kuten nykyään tavallisesti tehdään, otettava kasvattajansa hoteista ja heitettävä yht'äkkiä maailmaan oman johtonsa nojaan, mikä ei voi olla syöksemättä häntä ilmeiseen pikaisen turmeltumisen vaaraan, koska niin tavattoman usein nähdään esimerkkejä siitä, kuinka nuoret miehet ovat vajonneet suureen kevytmielisyyteen, vallattomuuteen ja irstaisuuteen heti, kun ovat päässeet ankaran ja kireän kasvatuksen kynsistä; siihen luulen minä pääasiallisimpana syynä olevan väärän menettelytavan juuri tässä kohdassa, sillä kun heitä on kasvatettu perinpohjaisessa tietämättömyydessä siitä, mitä maailma todellisuudessa on, ja kun he sen keskuuteen jouduttuaan huomaavatkin sen aivan toisenlaiseksi kuin mitä heille siitä opetettiin ja mitä he itse siitä kuvittelivat, saavat toisenlaiset opettajat, joita he ehdottomasti tapaavat, heidät helposti vakuutetuiksi, että kuri, jonka alaisina heitä pidettiin, ja saarnat, joita heille tarittiin, olivat vain kasvatuksen muodollisuuksia ja lapsuuden kahleita, mutta että miehelle kuuluva vapaus käskee heitä innokkain mielin ja perinpohjin nauttimaan kaikesta, mikä oli heiltä tähän asti kielletty. He näyttävät kokemattomalle nuorukaiselle maailmaa, joka on täynnä tällaisia hienoja, loistavia esimerkkejä, ja hänen silmänsä huikenevat piankin. Nuori herramme, joka ei suinkaan halua olla käymättä miehestä yhtä hyvin kuin kuka tahansa hänen ikäisistään keikareista, heittäytyy suinpäin kaikkiin säännöttömyyksiin, mitä hän näkee kaikkein nurjimpien harjoittavan; ja niin hän tavoittelee kunniaa ja miehuuden mainetta viskaamalla luotaan sen kainouden ja kohtuullisuuden, mihin häntä oli siihen asti kasvatettu, ja luulee ensi kertaa maailmaan astuessaan näyttävän komealta, kun hän kunnostautuu rikkomalla kaikkia niitä hyveen sääntöjä, joita hänen opettajansa hänelle aikaisemmin tyrkytti.

Maailman esittäminen sellaisena, kuin se todellisuudessa on, ennenkuin nuorukainen siihen täydelleen joutuu, on minun nähdäkseni paraita keinoja tämän epäkohdan korjaamiseksi. Hänelle pitäisi vähitellen tehdä selkoa kaikista muodinmukaisista paheista, ja häntä tulisi varoittaa niiden tempuista ja tarkoitusperistä, jotka aikovat ottaa hänen turmelemisensa tehtäväkseen. Hänelle pitäisi osoittaa ne juonet, joita he käyttävät, ja ansat, joita he virittävät, ja silloin tällöin asettaa hänen eteensä järisyttäväksi tai naurettavaksi esimerkiksi ne, jotka sillä tavalla syöksyvät turmioonsa tai ovat jo syöksyneet. Meidän aikanamme ei ole suinkaan puutetta sellaisista näyistä, joista olisi tehtävä hänelle ikäänkuin merimerkkejä, niin että tällä tavalla tuhoutuneiden toivorikkaiden nuorten miesten häpeä, sairaus, köyhyys ja kurjuus saisivat hänet varovaiseksi ja pakottaisivat hänet huomaamaan, kuinka nekin yhtyvät halveksimaan ja hylkäämään täten onnettomuuteensa syöksyneitä, jotka ystävyyttä ja kunnioitusta teeskennellen heidät siihen tilaan saattoivat ja jotka muiden mukana rosvosivat heidän omaisuuttansa silloin, kun he luisuivat kohti perikatoansa; niin että hän oivaltaisi, ennenkuin saa ostaa sen opin liian kalliilla kokemuksella, että ne, jotka kieltävät häntä seuraamasta oman järkensä neuvoa ja niitä viisaita ohjeita, mitä hänen kasvattajansa on hänelle antanut, koska ei muka tule antaa toisen hallita itseänsä, tekevät sen vain siksi, että pääsisivät itse hallitsemaan häntä, samoin kuin he uskottelevat hänelle, että hän toimii miehen tavoin oman päänsä mukaan, seuraa omaa johtoansa ja noudattaa vain omaa mielitekoansa, vaikka hän itse asiassa onkin vain täydellinen lapsi, jota he viettelevät sellaisiin paheisiin, mitkä parhaiten vastaavat heidän tarkoituksiansa. Tätä tietoa pitäisi kasvattajan kaikissa tilaisuuksissa hänelle teroittaa ja kaikin keinoin koettaa saada häntä sitä ymmärtämään ja lopulta se täydelleen omaksumaan.

Minä tiedän kyllä usein sanottavan, että jos paljastaa nuorelle miehelle hänen aikansa paheet, on se samaa kuin opettaa ne hänelle suorastaan. Tämä on osaksi totta, sen myönnän, riippuen siitä, miten se tehdään, ja sentähden kysytäänkin siinä ymmärtäväistä, lahjakasta miestä, joka tuntee maailman ja osaa arvostella hoidokkinsa luonnetta, taipumuksia ja heikkoja puolia. Ja lisäksi on muistettava, ett'ei nykyään ole enää mahdollista (jos ehkä ennen olikin) estää nuorta miestä paheisiin vajoamasta pitämällä häntä täydellisessä tietämättömyydessä niistä, ell'ei tahdota sulkea häntä koko elämänsä ajaksi johonkin salakammioon ja estää häntä pääsemästä ihmisten seuraan. Mitä kauvemmin hän on saanut olla näin silmät sidottuina, sitä huonommin näkee hän kirkkaaseen päivänvaloon tullessaan ja sitä varmemmin joutuu hän omien intohimojensa ja muiden viekkauden saaliiksi. Ja ijästään huolimatta lapseksi jäänyt nuorukainen saa olla varma siitä, että kun hän ilmestyy ensi kerran maailmaan vakavan kömpelönä kuin seiniläspiilostaan lähtenyt pöllö[79], vetää hän kaikkien kaupungin siipiniekkain silmät ja piipityksen ja kirkunan puoleensa, eikä niiden joukosta suinkaan puutu muutamia petolintuja, jotka heti paikalla alkavat kierrellä hänen kimppuunsa.

Ainoa suoja maailmaa vastaan on sen perinpohjainen tunteminen, ja siihen olisi säätyläisnuorukaista johdatettava vähitellen ja sikäli kuin hän voi sen sulattaa, mitä aikaisemmin, sitä parempi, kunhan hänellä vain on joku luotettava ja taitava henkilö oppaanaan. Avatkaa hänelle hiljalleen maailman näyttämö, kuljettakaa häntä sillä askel askeleelta ja osoittakaa hänelle kaikki ne vaarat, jotka uhkaavat häntä ihmisten puolelta, aina näiden erilaisten arvoasteiden, luonteiden, pyrkimysten ja seurapiirien mukaan. Häntä pitää valmistaa siihen, että toiset häntä loukkaavat ja toiset hellivät; hänelle tulee neuvoa, kutka mahdollisesti vastustavat häntä, kutka johtavat hänet harhaan, kutka valmistavat hänen turmiotansa ja kutka ovat hänelle avuksi. Hänelle tulee opettaa, miten hän voi kunkin tuntea ja eroittaa, milloin hänen on annettava heidän nähdä ja milloin taas hänen on peitettävä se tieto, minkä hän on saanut heistä ja heidän tarkoitusperistään ja puuhistaan. Ja jos hän olisi liian kärkäs luottamaan omaan voimaansa ja taitoonsa, ei silloin tällöin sattuneen erehdyksen hämminki ja pula, mikäli tuo erehdys ei koske hänen viattomuuteensa, terveyteensä ja hyvään maineeseensa, liene niinkään huono keino opettaa hänelle suurempaa varovaisuutta.

Tähän vaaditaan, sen myönnän, suuri määrä viisautta, eikä se olekaan pintapuolisella ajattelulla eikä suurella lukeneisuudella hankittavissa, vaan on se tuloksena sellaisen miehen kokemuksista ja huomioista, joka on elänyt maailmassa silmät auki ja seurustellut kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ja sentähden pidänkin erinomaisen tärkeänä sen opettamista nuorelle miehelle kaikissa esiintyvissä tilaisuuksissa, niin ett'ei hän olisi omin neuvoin ulapalle jouduttuaan merenkulkijan kaltainen, jolla ei ole mittanuoraa, kompassia eikä karttaa, vaan että hänellä olisi jo edeltäpäin jonkunlaista aavistusta kareista ja matalikoista, merivirroista ja liikkuvista hiekkasärkistä ja purren ohjaamisesta, sillä hukkuisihan hän muutoin, ennenkuin kokemus ennättäisi opettaa hänelle kaiken tuon. Ken ei luule tätä tärkeämmäksi pojalleen ja katso sen tekevän opettajaa välttämättömämmäksi kuin kielet ja oppineet tieteet, hän unohtaa, kuinka paljon hyödyllisempää on osata oikein arvostella ihmisiä ja hoitaa asioitansa viisaasti heidän keskuudessaan kuin puhua kreikkaa ja latinaa tai tehdä johtopäätöksiä in modo et figura[80] tai ahtaa päähänsä kaikkia luonnonfilosofian[81] ja metafysiikan hämäriä mietiskelyjä, niin, jopa on se hyödyllisempää kuin tuntea perinpohjin kreikkalaiset ja roomalaiset kirjailijat, vaikka tämä tieto onkin arvokkaampaa sivistyneelle miehelle kuin pyrkiminen hyväksi peripateetikoksi tai kartesiolaiseksi[82], koska nuo vanhat kirjailijat ovat niin oivallisesti tutkineet ja kuvanneet ihmissukua ja koska he valaisevat paraiten juuri tätä tietämisen alaa. Ken matkustelee Aasian itäosissa[83], tapaa siellä kunnollisia ja miellyttäviä ihmisiä, jotka eivät tiedä niistä mitään; mutta ilman hyvettä, maailmantuntemusta ja kohteliasta käytöstä[84] ei täydellistä ja kaikin puolin kunnioitettavaa miestä ole mistään löydettävissä.

Suuri osa sitä tietoa, jota nykyään muodinmukaisena jaetaan Europan kouluissa ja joka tavallisesti sisältyy kasvatuksen piiriin, on sellaista, että säätyläisnuorukainen voi melkoisessa määrin jäädä siitä kokonaan osattomaksi ilman suurtakaan häpeätä itselleen tai ilman erikoisempaa haittaa asioilleen. Mutta harkitseva järki ja moitteeton käytös ovat tarpeellisia kaikissa elämän vaiheissa ja tiloissa, ja useimmat nuoret miehet joutuvat kärsimään niiden puutteesta ja astuvat maailmaan hiomattomampina ja kömpelömpinä kuin heidän pitäisi, juuri siitä syystä, että näitä ominaisuuksia, joita olisi ennen kaikkia muita välttämätöntä teroittaa ja jotka eniten tarvitsevat opettajan apua ja ohjausta, lyödään yleensä laimin ja pidetään kasvattajan tehtävien joutavimpana osana, mikäli niitä lasketaan kasvattajan tehtäviin laisinkaan. Latina ja kaikenlainen kirjatieto ovat yksinään äänessä, ja pääpaino pannaan säätyläisen edistymiselle asioissa, joista ei suurimmalla osalla ole mitään tekemistä hänen tulevan toimintansa kanssa, se kun vaatisi käytännöllisen elämän tuntemista, hänen arvoonsa soveltuvaa käytöstä ja hänen asemansa mukaista ansiokasta ja hyödyllistä uurastusta isänmaan hyväksi. Jos tästä puuhasta säästetyt hetket tai halu täydentää tietojaan jollakin erikoisella alalla, johon hänen kasvattajansa ennätti hänet vain päällisin puolin tutustuttaa, saavat hänet harrastamaan opintoja, niin avaavat hänen aikaisemmin hankkimansa ensimmäiset alkeet hänelle tarpeeksi tietä, niin että hänen oma innostuksensa voi viedä hänet niin pitkälle, kuin hänen mielensä tekee tai kuin hänen lahjansa sallivat. Tai jos hän arvelee säästävänsä aikaa ja vaivaa, jos opettajan käsi on häntä avustamassa erinäisissä vaikeissa kohdissa, ottakoon hän silloin niihin täydellisesti perehtyneen miehen tai valitkoon yleensä sellaisen henkilön, jonka hän luulee sopivimmaksi tarkoitukseensa. Mutta kasvatin opastamiseen jossakin tiedon haarassa niin pitkälle, kuin on tarpeellista nuorelle miehelle hänen opintojensa tavalliseen kulkuun nähden, riittää tavallisen opettajan tavallinen taito. Eikä ole suinkaan välttämätöntä hänen kehittyä täydelliseksi oppineeksi tai saavuttaa täydellisiä tietoja kaikissa sellaisissa opinhaaroissa, joista nuoren säätyläisen on parasta hankkia itselleen vain jonkunlainen käsitys yleiskatsauksen tai lyhyen selonteon muodossa. Jos hän haluaisi tunkeutua niihin syvemmältä, täytyy hänen tehdä se myöhemmin omien lahjojensa ja oman ahkeruutensa avulla, sillä ei ole kukaan vielä mennyt pitkälle tiedoissa tai saavuttanut huomiota tällä tai tuolla opin alalla kasvattajansa kurittamana ja pakottamana.

Kasvattajan tärkeimpänä tehtävänä on hioa hoidokkinsa käytöstä ja kehittää hänen henkeään, istuttaa häneen hyviä tottumuksia ja hyveen ja viisauden periaatteita, opettaa häntä vähitellen näkemään ihmisiä oikeassa valossa, opastaa häntä rakastamaan ja jäljittelemään kaikkea, mikä on erinomaista ja ylistettävää, ja sen seuraamisella hankkia hänelle tarmoa, toimeliaisuutta ja intoa. Opinnot, joihin häntä johdetaan, ovat vain ikäänkuin hänen henkisten kykyjensä harjoittelua ja hänen aikansa askarruttamista, jotta hän ei vajoaisi laiskuuteen ja vetelehtimiseen, jotta hän oppisi ahkeruutta, tottuisi näkemään vaivaa ja saisi jonkunlaisen käsityksen siitä, mitä hänen oman uutteruutensa on sitten täydentäminen. Sillä kuka odottaa, että säätyläisnuorukaisesta kehittyisi kasvattajan johdossa täydellinen tutkija, puhuja tai ajattelija, että hän perehtyisi täydellisesti metafysiikkaan, luonnonfilosofiaan tai matematiikkaan, tai että hän olisi mestari historiassa ja ajantiedossa? Vaikka hänelle onkin opetettava hiukan kutakin, niin on se vain ikäänkuin oven avaamista, jotta hän saisi katsahtaa sisään huoneeseen ja tutustua siihen alustavasti, kuitenkaan jäämättä siihen asumaan. Ja sellaista opettajaa olisikin ankarasti moitittava, joka kiusaisi hoidokkiaan liian kauvan niillä tai ohjaisi häntä niissä liian pitkälle. Mutta sivistyneiden tapojen harrastusta, maailmantuntemusta, hyvettä, uutteruutta ja tahrattoman nimen rakkautta ei hänellä voi olla liiaksi, ja jos hänellä on nämä ominaisuudet, voi hän piankin hankkia kaikkea muuta, mitä hän suinkin tarvitsee tai haluaa.

Ja kun ei voida toivoa hänellä olevan aikaa ja voimia oppia kaikkea, täytyy paraiten harrastaa sitä, mikä on ensi sijassa tarpeellista, ja kiinnittää suurinta huomiota siihen, mistä hänelle lähtee eniten ja monipuolisinta hyötyä maailmassa.

Seneca valittaa asian päinvastaista järjestelyä omana aikanaan[85], ja kuitenkaan ei hänen päivinään vilissyt läheskään niin paljon Burgursdiciuksia ja Scheiblereita[86] kuin nykyään Mitäpä olisi hän ajatellut, jos hän olisi elänyt meidän päivinämme, jolloin kasvattajat pitävät arvokkaimpana tehtävänään täyttää oppilaidensa lukukammiot ja päät heidänlaistensa kirjailijain teoksilla? Hänellä olisi ollut paljon enemmän syytä sanoa niinkuin hän sanoo: Non vitae, sed scholae discimus, me emme opi elämään, vaan väittelemään, ja meidän kasvatuksemme tekee meidät sopivammiksi yliopistoon kuin maailmaan. Mutta sehän ei olekaan mikään ihme, kun ne, jotka muodin määräävät, sovittavat sen sen mukaan, mitä heillä itsellään on, eivätkä suinkaan sen mukaan, mitä heidän hoidokkinsa tarvitsevat. Ja kun tämä tai tuo muoti on kerran päässyt valtaan, niin kenestä tuntuu kummalliselta, että se voittaa tässä yhtä hyvin kuin muissakin asioissa, ja että suurin osa niitä, joiden etujen mukaista on kerkeästi alistua sen käskettäviksi, on heti valmis huutamaan kerettiläisyyttä, kun joku siitä poikkeaa? Siitä huolimatta on sentään hämmästyttävää, että etevät, lahjakkaat miehet antavat totutun tavan ja sokean uskon johtaa itseään niin suuresti harhaan. Jos kysyttäisiin neuvoa järjeltä, käskisi se kuluttamaan heidän lastensa ajan sellaisten tietojen hankkimiseen, joista heille on hyötyä heidän miehiksi vartuttuaan, eikä suinkaan ahtamaan heidän päähänsä kaikenlaista rojua, josta suurin osa on sellaista, ett'eivät he tavallisesti ajattele sitä enää koko elämänsä aikana (ainakin on varmaa, ett'ei heidän tarvitse sitä enään ajatella); ja mitä siitä heidän mieleensä jää, on heille vain pelkäksi pahennukseksi. Tämä asia on niin tunnettu, että minä vetoan vanhempiin, jotka ovat kustantaneet nuorille perillisilleen moista opetusta, kysymällä, eivätkö heidän poikansa joutuisi maailmaan astuessaan naurun alaisiksi, jos heihin olisi jäänyt jotakin jälkeä sellaisesta rikkiviisaudesta, ja eikö sen pieninkin näyttäytyminen vähentäisi heidän arvoaan ja tuottaisi heille häpeää seurassa? Onpa se totisesti ihailtavaa oppia se, ja ansaitseepa sen tavoitteleminen hyvin kuulua kasvatukseen, kun ihmisten täytyy sitä silloin eniten hävetä, jolloin heidän parhaiten tulisi osoittaa lahjojaan ja sivistystään.

On olemassa toinenkin syy, jonka takia kasvattajan esiintymisen siroutta ja maailmantuntemusta olisi etupäässä pidettävä silmällä, ja se syy on, että lahjakas ja vuosiltaan kypsynyt mies osaa kyllä opastaa nuorukaista tarpeeksi pitkälle sellaisissakin tiedonhaaroissa, joista ei hänellä itsellään ole syvempää käsitystä[87]. Kirjat päästävät hänet tässä kohden pulasta ja hankkivat hänelle kylliksi tietoa ja etumatkaa hänen kyetäkseen johtamaan nuorta seuraajaansa, mutta sellainen mies ei koskaan kykene opastamaan toista maailmantuntemuksessa ja ennen kaikkea sivistyneessä käytöstavassa, joka on niissä itsekin vasta-alkaja.

Tällainen taito tulee hänellä olla omanaan, taito, jonka tottumus ja seurustelu ovat häneen istuttaneet ja jonka hän on saavuttanut pitkät ajat kehittämällä itseään sen mukaan, mitä hän on huomannut harjoitettavan ja sallittavan parhaissa piireissä. Ell'ei hänellä ole sitä omasta kohdastaan, ei hän voi sitä mistään lainatakaan hoidokkinsa tarpeiksi, tai jos hän löytäisikin oivallisia tätä asiaa pohtivia esityksiä kirjoista, jotka koskettelisivat seikkaperäisesti kaikkea, mitä englantilaisen säätyläisen käyttäytymiseen kuuluu, hävittäisi hänen huono esimerkkinsä, ell'ei hänellä itsellään olisi moitteettomia tapoja, hänen saarnojensa koko vaikutuksen, koska kerran on kenenkään mahdotonta tulla hienosti kasvatettuna sivistymättömästä, moukkamaisesta seurasta.

En sano tätä siinä mielessä, että uskoisin sellaisia kasvattajia olevan löydettävissä joka päivä ja saatavissa tavallisilla kustannuksilla, vaan olen minä puhunut asiasta sen takia, ett'eivät ne, jotka siihen kykenevät, säästäisi tiedusteluja eivätkä kulunkeja niin tärkeässä kohdassa, ja että ne vanhemmat taas, joiden varat eivät riitä suurempiin palkkoihin, kuitenkin muistaisivat, mihin heidän tulee etupäässä kiinnittää huomionsa valitessaan henkilöä, jonka huostaan he aikovat uskoa lastensa kasvatuksen, ja mistä seikoista heidän on erikoisesti itsensä huolehdittava silloin, kun lapset ovat vielä heidän hoidossaan ja niin usein kuin ne joutuvat heidän havaintopiiriinsä: missään tapauksessa ei heidän tule luulla, että koko kasvatus on latinassa ja ranskassa tai muutamissa kuivissa logiikan ja filosofian järjestelmissä.

§ 95. Mutta palatkaamme kasvatussuunnitelmaamme. Vaikka minä olenkin sanonut isän ankarain kasvojen ja niiden herättämän kunnioittavan pelon kuuluvan lasten kasvatuksen pääkeinoihin heidän ollessaan vielä nuoria, en suinkaan kannata sitä mielipidettä, että moista tapaa olisi hellittämättä jatkettava niin kauvan kuin he ovat alaikäisyyteen liittyvän kurin ja hallinnan alaisia, vaan on sitä minun nähdäkseni lievennettävä aina sen mukaan kuin heidän varttuvat vuotensa, ymmärryksensä ja hyvä käytöksensä sallivat, jopa siihen määrään, että isä tekee minun luullakseni oikein keskustellessaan tuttavallisesti poikansa kanssa, mikäli tämän ikä kasvaa ja mikäli hän osoittautuu siihen kykeneväksi, niin, jopa kysyessään hänen mieltään ja neuvoaan asioista, joista hänellä on jotakin tietoa tai joita hän jonkun verran ymmärtää. Siten voittaa isä kaksi etua, jotka ovat molemmat varsin tärkeitä. Ensiksikin herättää hän poikansa ajatukset vakavaan harkintaan paremmin kuin mitkään säännöt tai neuvot, mitä hän voisi antaa. Mitä aikaisemmin kohtelette häntä miehenä, sitä aikaisemmin alkaa hän olla mies, ja jos päästätte hänet joskus vakaviin keskusteluihin kanssanne, kohotatte huomaamatta hänen mielensä nuorison tavallisten huvitusten ja niiden turhanaikaisten askarrusten yläpuolelle, joihin se yleisesti tuhlaa voimansa. Sillä onhan helppoa huomata, että moni nuori mies pysyy kauvemmin koulupoikain ajatuksissa ja puheissa kuin hän muutoin tekisi, koska hänen vanhempansa koko käyttäytymisellään pitävät häntä niin loitolla itsestään ja niin alhaisessa asemassa[88].

§ 96. Kohtelemalla häntä tällä tavoin saavutatte vielä toisenkin ja tärkeämmän edun: hänen ystävyytensä. Useat isät, vaikka he jakelevatkin pojilleen runsain käsin taskurahoja aina näiden ijän ja aseman mukaan, estävät näitä kuitenkin niin tiukasti katsahtamasta heidän varallisuutensa tilaan ja heidän asioihinsa, kuin varjelisivat he jotakin valtiosalaisuutta vakoilijoilta tai vihollisilta. Ell'ei tällainen menettely näytäkään juuri epäluuloisuudelta, niin puuttuvat siitä kuitenkin ne hellyyden ja sydämellisyyden merkit, joita isän tulisi osoittaa pojalleen, ja se estää ja vähentää epäilemättä useinkin sitä luottavaa iloa, jonka vallassa pojan pitäisi kääntyä isänsä puoleen ja turvata häneen. Enkä minä voikaan usein olla ihmettelemättä nähdessäni isien, jotka kylläkin pitävät pojistaan, alituisella töykeydellään ja käskevällä, karkoittavalla esiintymisellään kautta koko elämänsä saattavan asiat sille kannalle kuin eivät he milloinkaan odottaisi vähintäkään iloa eikä lohdutusta niiltä, joita he eniten tässä maailmassa rakastavat, kunnes he sitten menettävät heidät siirtyessään toiseen maailmaan. Ei mikään vahvista ja lujita ystävyyttä ja sopua siinä määrin kuin luottava toimien ja asioiden esittäminen toiselle. Muut ystävyyden osoitukset jättävät ilman tätä yhä sijaa epäilykselle, mutta kun poikanne näkee teidän avaavan sydämenne hänelle, kun hän huomaa teidän päästävän hänet osalliseksi asioihinne, joiden hoidon te näytätte aikovan heittää vuorostaan hänen käsiinsä, huolehtii hän niistä kuin omistaan, odottaa kärsivällisenä aikaansa ja rakastaa teitä sillä välin, koska te ette pidä häntä kaukana kaikesta kuin jotakin vierasta. Tämä pakottaa hänet myöskin näkemään, ett'ei teidän varallisuutenne nauttiminen ole ilman omia murheitansa, ja mitä syvemmin hän tämän käsittää, sitä vähemmän kadehtii hän teiltä sen omistamista ja sitä onnellisempana pitää hän itseään saadessaan olla niin hyväntahtoisen ystävän ja niin huolellisen isän hoidossa. On tuskin niin mieletöntä ja älytöntä nuorta miestä, ett'ei hän iloitsisi luotettavasta ystävästä, johon hän saisi tarpeen tullen turvautua ja jolta hän saisi vapaasti kysyä neuvoa. Isien kylmäkiskoisuus ja tylyys ryöstää useinkin heidän pojiltaan pakopaikan, joka hyödyttäisi heitä enemmän kuin sadat nuhteet ja torumiset. Jos poikanne antautuu johonkin ilonpitoon tai toimittaa jonkun hullutuksen, niin eikö olisi paljoa parempi, jos hän tekisi sen teidän tietenne kuin teidän tietämättänne? Sillä kun nyt kerran moisia myönnytyksiä on tehtävä nuorille miehille, niin mitä enemmän te tiedätte hänen seikkailuistaan ja aikeistaan, sitä paremmin kykenette te torjumaan suurempia vahinkoja; ja kun te osoitatte hänelle, mikä on mahdollisena seurauksena hänen käyttäytymisestään, valitsette te oikean keinon saadaksenne hänet itsensä välttämään pienempiä sopimattomia kepposia. Jos tahdotte hänen avaavan sydämmensä teille ja kysyvän neuvoanne, täytyy teidän ensin itse alkaa ja käyttäytymisellänne herättää hänen luottamuksensa.

§ 97. Mutta mistä asiasta hän neuvoanne kysyykään, niin ell'ei se johda johonkin korjaamattomaan, peloittavaan onnettomuuteen, opastakaa häntä aina vain kokeneempana ystävänä, mutta älkää liittäkö opastukseenne hituistakaan käskyä tai mahdikkaisuutta, ei enempää kuin jos olisi kysymyksessä vertaisenne tai joku aivan vieras henkilö.

Se karkoittaisi hänet ijäksi mitään kysymästä tai hyötymästä teidän neuvostanne. Teidän täytyy ajatella, että hän on nuori mies ja että hänellä on nautintoja ja mielitekoja, jotka te olette jo sivuuttanut. Teidän ei tule odottaa, että hänen taipumuksensa olisivat täsmälleen samat kuin teidän, tai että hänellä olisi kahdenkymmenen ikäisenä samat ajatukset kuin teillä viidenkymmenen vanhana. Kaikki, mitä voitte toivoa, kun nyt kerran nuorisolle on suotava jonkun verran vapautta, jonkun verran kuohunta-aikaa, on siinä, että hän osoittaa pojan avomielisyyttä ja pysyy aina ikäänkuin isän silmien alla, eikä tuosta vapaudesta silloin voikaan koitua mitään vakavampaa vaaraa. Keino tämän päämäärän saavuttamiseksi on, kuten olen jo aikaisemmin maininnut, siinä, että te, sikäli kuin huomaatte hänet siihen kypsyneeksi, puhelette hänelle asioistanne, esitätte hänelle kaikessa tuttavuudessa erinäisiä kysymyksiä ja pyydätte hänen neuvoansa; ja jos hän milloin osaa oikeaan, seuratkaa hänen mielipidettänsä, ikäänkuin olisi hän omin voimin vaikeuden ratkaissut, ja jos asia menestyy hyvin, antakaa hänen saada siitä kiitos. Se ei millään muotoa vähennä teidän arvovaltaanne, lisäähän vain hänen rakkauttaan ja kunnioitustaan teitä kohtaan. Niin kauvan kuin te itse vielä hoidatte omaisuuttanne, pidätte yhä komentosauvaa kädessänne, ja teidän arvovaltanne tulee sitä kestävämmäksi, mitä enemmän luottamus ja kiintymys sitä lujittavat. Sillä teillä ei ole sitä vaikutusvoimaa häneen, mikä teillä pitäisi olla, ennenkuin hän on oppinut pelkäämään niin hyvän ystävän loukkaamista enemmän kuin jonkun osan kadottamista tulevasta perinnöstään.

§ 98. Jos keskustelun tuttavallisuus sopii isän ja pojan suhteisiin, niin paljoa suuremmalla syyllä tulee kotiopettajan osoittaa samaa alentuvaisuutta hoidokkiaan kohtaan. Heidän toistensa seurassa viettämänsä aika ei saisi kokonaan kulua esitelmien pitoon ja pöyhkeään määräilemiseen, mitä kasvatin tulee huomata ja noudattaa. Jos häntä kuunnellaan vuorostaan ja jos häntä totutetaan järkensä mukaisesti ratkaisemaan esitettyjä kysymyksiä, pystyvät säännöt sitä helpommin häneen, vaipuvat sitä syvemmälle ja saavat hänet rakastamaan opiskelua ja oppia; ja silloin alkaa hän antaa tiedolle arvoa, kun hän näkee, että se tekee hänet kykeneväksi esittämään oman mielipiteensä asioista ja kun hän huomaa huvikseen ja kunniakseen ottavansa osaa keskusteluun, missä hänenkin esittämiään perusteita joskus kuunnellaan ja hyväksytään; erittäinkin tulisi siveysoppia, tervettä järkeä ja hyviä tapoja koskevia kysymyksiä esittää hänelle ja pyytää niistä hänen ratkaisuaan. Tämä avaa ymmärrystä paremmin kuin menettelyohjeet, vaikka niitä kuinka hyvin selitettäisiin, ja painaa säännöt ja määräykset paremmin muistiin käytäntöön sovittamista varten. Tällä keinoin tuodaan mieleen seikkoja, jotka pysyvät siellä ja joiden todistusvoimaisuus pysyy niiden mukana, kun taas sanat parhaimmassakin tapauksessa ovat vain heikkoja kuvia ja merkitsevät tuskin niin paljoa kuin asioiden ja esineiden todelliset varjot ja unohtuvat paljoa pikemmin kuin ne. Hän on paremmin ymmärtävä sopivaisuuden ja oikeudenmukaisuuden perusteet ja suhteet ja saava eloisampia, pysyvämpiä vaikutteita siitä, mitä hänen tulisi tehdä, jos hänen sallitaan lausua mielipiteensä esiintyvistä kysymyksistä ja pohtia kasvattajansa kanssa valaisevia esimerkkejä, kuin jos hän äänettömänä, haluttomana, unisena kuuntelee opettajansa selityksiä, ja paljoa paremmin vielä kuin jos hän antautuu monimutkaisiin, järkeileviin väittelyihin tai omintakeisiin, kaikkien kaavojen mukaisiin esityksiin jostakin asiasta. Edelliset johtavat järjen etsimään vain sukkelia käänteitä ja vääriä värejä, mutta ei totuutta; jälkimmäiset taas opettavat petollisuutta, riidanhalua ja itsepäisyyttä; ja molemmat turmelevat arvostelukyvyn ja vievät miehen kauvas oikean ja rehellisen ajattelun tieltä, ja sentähden on niitä huolellisesti vältettävä sen, joka tahtoo omasta puolestaan tulla paremmaksi ja myös kelvata toisille.

§ 99. Kun olette saanut poikanne käsittämään, että hän on riippuvainen teidän tahdostanne ja että hän on teidän vallassanne, ja kun olette siten lujittanut arvonne hänen silmissään; ja kun te esiintymällä taipumattoman ankarana käytökseltänne häntä kohtaan, milloin hän itsepintaisesti yhä jatkaa jotakin huonoa kujetta, jonka olette kieltänyt, erittäinkin valehtelemista, olette istuttanut hänen mieleensä sen kunnioittavan pelon, joka on välttämätön; ja kun te taas toiselta puolen (antamalla hänelle hänen ikänsä mukaisen täyden vapauden ja sallimalla hänen läsnäollessanne täysin esteettömästi antautua niihin lapsellisiin askareihin ja siihen käytöksen hilpeyteen, jotka hänen aivan nuorena ollessaan ovat hänelle yhtä tarpeellisia kuin syöminen ja nukkuminen) olette suostuttanut hänet seuraanne ja osoittanut hänelle huomattavasti huolenpitoanne ja rakkauttanne, kohtelemalla häntä yleensäkin lempeästi ja hellästi, mutta jakamalla hänelle erikoista ystävyyttä aina milloin hän vain on menetellyt hyvin, ja esiintymällä häntä kohtaan sydämmellisesti tuhansin tavoin, jotka sopivat hänen ijälleen ja jotka luonto opettaa vanhemmille paremmin kuin mitä minä osaisin selittää: kun, sanon minä, näillä hellillä ja rakastavilla keinoilla, joita ei vanhemmilta milloinkaan puutu, kun on kysymys heidän lapsistaan, olette siis herättänyt hänessä erikoista kiintymystä itseenne, silloin on hän sellaisessa mielentilassa kuin te voitte toivoa, ja silloin olette te istuttanut hänen sydämmeensä totisen kunnioituksen, jota on aina jälkeenkinpäin huolellisesti hoidettava, samoin kuin on kehitettävä sen molempia osia, rakkautta ja pelkoa, ne kun ovat ne tehokkaat perusvoimat, joiden avulla te voitte aina vaikuttaa häneen, kääntääksenne hänen mielensä hyveen ja kunnian teille.

§ 100. Kun tämä perustus on kerran pysyvästi laskettu ja kun te huomaatte tämän kunnioituksen alkavan vaikuttaa hänessä, on teidän lähimpänä tehtävänänne huolellisesti tutkia hänen luonnettaan ja hänen mielensä erikoisominaisuuksia. Uppiniskaisuutta, valehtelemista ja muita pahantapaisia kujeita ei ole, kuten sanottu, alusta alkaenkaan siedettävä, millainen hänen luonteensa sitten lieneekin. Tuollaisten paheen siementen ei ole annettava juurtua, vaan on ne huolellisesti kaivettava pois niin pian kuin ne ikinä alkavat hänessä näyttäytyä, ja teidän arvovaltanne tulee hankkia tilaa ja vaikutusta hänen mielessään heti älyntoimintojen ensimmäisestä sarastuksesta alkaen, niin että sen teho on aivan sama kuin jonkun synnynnäisen vaiston, jonka kehkeymistä hän ei ole milloinkaan huomannut ja jonka hän ei ole tiennyt koskaan toisin vaikuttaneen tai edes voivan vaikuttaa. Jos siis kunnioitus, minkä hän on teille velkaa, on täten saatu ajoissa herätetyksi, on se aina tuntuva hänestä pyhältä, ja hänen on oleva yhtä työlästä vastustaa sitä kuin joitakin luontonsa perusvoimia.

§ 101. Kun te olette täten hyvin varhain vakiinnuttanut arvovaltanne ja sitä lempeästi sovelluttaen saanut hänet häpeämään kaikkea, mikä johtaa johonkin paheksuttavaan tottumukseen, heti kun olette huomannut hänessä jotakin sellaista (sillä minä en tahtoisi millään muotoa käytettävän torumista ja vielä vähemmin pieksemistä, ell'eivät itsepäisyys ja parantumattomuus tee niitä ehdottoman välttämättömiksi), lienee paikallaan tarkastaa, niihin suuntaan hänen mielensä luonnollinen rakenne häntä vetää. Luonteensa muuttumattomien peruspiirteiden mukaisesti ovat muutamat ihmiset päättäväisiä, toiset taas arkoja, jotkut luottavaisia, toiset vaatimattomia, säyseitä tai itsepintaisia, tarkkoja tai huolimattomia, vilkkaita tai hitaita. Ihmisten kasvoissa ja heidän ruumiinsa ulkonaisissa muodoissa ei ole enemmän erilaisuutta kuin heidän mielensä rakenteessa ja laadussa; se eroitus vain voidaan huomata, että kasvojen tunnusmerkilliset piirteet ja ruumiin muodot muuttuvat ajan ja ijän kuluessa selvemmiksi ja näkyvämmiksi, kun taas mielen erikoinen muodostus esiintyy ilmeisimpänään lapsissa, ennenkuin taito ja viekkaus ovat opettaneet heitä peittämään vikojansa ja kätkemään huonoja taipumuksiansa teeskennellyn ulkokuoren alle.

§ 102. Alkakaa sentähden ajoissa tarkasti tutkia poikanne luonnetta, erittäinkin silloin, kun hän on vapaimpanaan, leikkiessään, ja kun hän luulee olevansa kaukana teidän näkyvistänne. Katsokaa, mitkä ovat hänen vallitsevia intohimojaan ja mitkä hänen voimakkaimpia taipumuksiaan, pankaa merkille, onko hän hurja vai lempeä, rohkea vai arka, säälivä vai julma, avomielinen vai suljettu, j.n.e. Sillä mikäli nämä ominaisuudet hänessä vaihtelevat, sikäli täytyy myös teidän kasvatustapanne vaihdella, ja teidän arvovaltanne tulee niistä mitata oikeat rajansa, suhtautuakseen häneen eri tavoin. Nämä synnynnäiset taipumukset, nämä luonteen johtavat suunnat eivät ole säännöillä eikä suoranaisella vastustuksella korjattavissa, eivät etenkään ne, jotka ovat alhaisempaa ja halvempaa lajia ja jotka saavat alkunsa pelosta ja hengen heikkoudesta, vaikka niitä taitavasti käsittelemällä voidaankin paljon parantaa ja kääntää hyviin tarkoituksiin. Mutta vaikka kaikki tämä tapahtuisikin, niin olkaa varma siitä, että ylivoima on sittenkin aina sillä suunnalla, mihin luonto mielen ensiksi taivutti, ja jos te panette huolellisesti merkille hänen luonteensa eri ominaisuudet hänen elämänsä ensi kohtauksissa[89], voitte aina myöhemmin päättää, mihin suuntaan hänen ajatuksensa kallistuvat ja mihin hän pyrkii silloinkin, kun hän varttuu suuremmaksi, kun hänen näytelmänsä juoni tulee monimutkaisemmaksi ja kun hän alkaa esittää erilaisia henkilöitä saadaksensa sen toiminnan käyntiin.

§ 103. Olen jo aikaisemmin[90] sanonut teille, että lapset rakastavat vapautta, ja sentähden pitäisikin heidät saada tekemään kaikkea, mikä on heille otollista, heidän tuntemattaan siinä minkäänlaista pakkoa. Ja nyt minä lisään siihen, että he rakastavat vielä muutakin, nimittäin toisten hallitsemista: tämä on useimpain tavallisten ja luonnollisten pahojen tottumusten ensi alku. Tämä pyrkimys valtaan ja hallitsemiseen näyttäytyy jo sangen varhain ja erittäinkin seuraavissa kahdessa kohdassa.

§ 104. 1. Me näemme lasten melkein heti synnyttyään (ainakin varmasti paljoa ennen, kuin he osaavat puhua) kirkuvan, muuttuvan kärtyisiksi, juroiksi ja pahantuulisiksi vain siitä syystä, että he haluavat pitää oman päänsä. He tahtoisivat muiden alistuvan heidän oikkujensa palvelijoiksi, he vaativat kaikkia läheisiään kerkeästi tottelemaan heidän käskyjään, etenkin niitä, jotka ovat heidän vertaisiaan tai heitä alempana ijässä tai arvossa, niin pian kuin he vain kykenevät arvostelemaan muita näiltä näkökannoilta.

§ 105. 2. Toinen kohta, missä he myös osoittavat hallitsemishaluaan, on heidän kiihkonsa saada kaikki omakseen: he tahtoisivat kerätä omaisuutta ja tavaraa, koska heille tuottaa nautintoa se valta, joka niistä näyttää johtuvan, ja se oikeus, joka heillä siten on menetellä niiden suhteen miten mieli tekee. Ken ei ole huomannut näiden kahden luonteenominaisuuden jo varsin varhain vaikuttavan lasten käytökseen, hän on hyvin vähän tarkannut heidän puuhiaan, ja ken arvelee, ett'ei näitä melkein kaiken ihmiselämää häiritsevän vääryyden ja riidan alkujuuria ole ajoissa nyhdettävä pois ja istutettava niiden sijaan vastakkaisia tottumuksia, hän päästää käsistään oikean hetken perustusten laskemiseksi hyvälle ja kelpo miehelle. Tämän päämäärän saavuttamiseksi luulisin minä seuraavien seikkain osaltaan auttavan.

§ 106. 1. Olen aikaisemmin[91] sanonut, ett'ei lapselle olisi milloinkaan annettava sellaista, mitä hän vaatii, ja vielä vähemmin sellaista, mitä hän kirkumalla tai vain pyytämälläkin tahtoo. Mutta kun tätä määräystä voidaan ymmärtää väärin ja tulkita siihen suuntaan, että minä muka olisin tarkoittanut, ett'ei lapsi saa milloinkaan pyytää vanhemmiltaan mitään, ja kun tämän ehkä luullaan liiaksi kahlehtivan lasten mieltä sen rakkauden ja hellyyden vahingoksi, minkä pitäisi vallitseman heidän ja heidän vanhempainsa välillä, käyn minä hiukan yksityiskohtaisemmin selittämään ajatustani[92]. On vain oikein, että heillä on vapaus selittää tarpeensa vanhemmilleen, että heitä kuunnellaan kaikella hellyydellä ja että heidän pyyntöihinsä suostutaan ainakin silloin, kun he ovat vielä aivan pieniä. Mutta eri asia on sanoa: "Minun on nälkä", ja eri asia on tokaista: "Minä tahdon paistia!" Heti kun he esittävät tarpeensa, luonnolliset tarpeensa, nälän, janon, vilun tai jonkun muun luonnon välttämättömyyden tuottaman vaivan, on vanhempain ja kaikkien heitä ympäröiväin henkilöiden velvollisuutena auttaa heitä, mutta lasten on jätettävä vanhempain valittavaksi ja määrättäväksi, mitä nämä katsovat heille sopivimmaksi ja kuinka paljon, eikä heidän suinkaan ole sallittava tehdä itse valintaansa ja tiuskia: "Minä tahdon viiniä, minä tahdon vehnäleipää"; niiden pelkän mainitsemisenkin pitäisi jo saada heidät menettämään ne.

§ 107. Vanhempain tulisi tässä kohden erikoisesti kiinnittää huomiotansa siihen, mitkä ovat kuviteltuja ja mitkä luonnollisia tarpeita. Horatius onkin sattuvasti opettanut heille sen taidon tässä säkeessä:

Queis humana sibi doleat natur a negatis.[93]

Nämä ovat tosiaankin luonnollisia tarpeita, joita ei järki yksinään, ilman muuta apua, kykene vastustamaan tai estämään meitä häiritsemästä. Sairauden tuskia ja ruumiin loukkaantumisia, nälkää, janoa ja vilua, unen ja levon puutetta tai työn väsyttämän jäsenen virkistämisen tarvetta tuntevat kaikki ihmiset, eikä kaikkein voimakkainkaan mieli voi olla kärsimättä niiden tuottamasta tuskasta, ja sentähden pitäisikin sopivin keinoin koettaa niitä poistaa, vaikkeikaan malttamattomasti eikä liian kiireisesti niiden ensin esiintyessä, ell'ei myöhästelemisestä uhkaa koitua korjaamattomia vaurioita. Luonnon välttämättömistä tarpeista johtuvat vaivat muistuttavat meitä varomaan suurempia vaaroja, joiden edeltäjiä ne ovat, ja sentähden ei niitä olekaan kokonaan jätettävä huomioon ottamatta eikä pingoitettava liian kireälle. Mutta mitä enemmän lapsia voidaan totuttaa kestämään tämänlaisia kärsimyksiä, viisain keinoin tekemällä heidät vahvemmiksi ruumiltaan ja sielultaan, sitä parempi on se heille. Minun ei tarvitse tässä antaa mitään varovaisuusneuvoja, kunhan vain pysytään siinä, mikä on heille hyväksi, ja kunhan huolehditaan siitä, ett'ei se, mitä lapset pannaan kärsimään, murra heidän elonhenkiänsä eikä vahingoita heidän terveyttään, koska kerran vanhemmat ovat itsestään liiankin taipuvaisia kallistumaan, enemmän kuin heidän pitäisi, hemmoittelevaan suuntaan.

Mutta millaisia myönnytyksiä luonnon välttämättömät tarpeet vaatinevatkaan, niin ei lasten kuviteltuja tarpeita olisi koskaan täytettävä eikä sallittava heidän niistä edes puhua. Jonkun sellaisen mainitsemisenkin pitäisi jo saada heidät menettämään se. Heille on annettava vaatteita, kun he niitä tarvitsevat, mutta jos he pyytävät tätä kangasta tai tuota väriä, tulisi heidän varmasti tietää jäävänsä niitä ilman Ei suinkaan niin ymmärtäen, että minä kehoittaisin vanhempia aivan tahallaan vastustamaan lastensa toivomuksia kaikenlaisissa vähäpätöisissä asioissa; päinvastoin on minun ajatukseni se, että milloin heidän käytöksensä sen ansaitsee ja milloin voidaan olla varmoja siitä, ett'ei se turmele eikä heikonna heidän mieltänsä eikä saa heitä rakastamaan joutavuuksia, olisi kaikki niin paljon kuin mahdollista järjestettävä tyydyttämään heitä, jotta heidän ilonaan ja onnenaan olisi tehdä oikein. Parasta olisi lasten olla kiinnittämättä lainkaan toiveitaan sellaisiin seikkoihin ja määräämättä nautintoaan mielitekojensa mukaan, vaan tulisi heidän olla välittämättä kaikesta, minkä luonto on vähäpätöiseksi tehnyt. Tähän olisi heidän vanhempainsa ja opettajainsa etupäässä pyrittävä; mutta kunnes siihen päästään, vastustan minä tässä ainoastaan pyytämisen vapautta, jota olisi näissä puhtaan mielikuvituksen asioissa hillittävä niihin liittyvän järkähtämättömän kiellon avulla.

Tätä pitänevät hellät vanhemmat luonnollisessa suopeudessaan jonkun verran liiallisena ankaruutena, mutta se on kuitenkin aivan välttämätöntä, sillä kun esittämäni kasvatustavan tarkoituksena on vitsan poistaminen, on tästä heidän kielensä suistamisesta oleva suurta hyötyä sen pelon herättämisessä, josta olemme muualla puhuneet, ja sen kunnioituksen ja arvonannon tukemisessa, jonka he ovat vanhemmilleen velkaa. Samalla oppivat he hillitsemään ja sitten voittamaankin mielitekojaan. Näillä keinoin saadaan heidät myös oppimaan taito tukahduttaa himonsa heti, kun ne nousevat ja kun niitä on helpoin masentaa. Sillä pieninkin ohjasten höllittäminen antaa eloa ja voimaa haluillemme, ja ken luulee voivansa muuttaa toivomuksensa vaatimuksiksi, hänellä ei ole enää kovin pitkä matka siihen ajatukseen, että hänen täytyy myös saada ne toteutetuiksi. Siitä minä olen kuitenkin varma, että jokaisen on helpompi kestää oman tahtonsa antama kielto kuin jonkun toisen. Lapsia tulisi sentähden ajoissa totuttaa käyttämään järkeänsä ja kysymään sen neuvoa, ennenkuin he suostuvat mielitekojensa houkutuksiin. Olemme jo astuneet suuren askeleen halujemme hallitsemista kohti, jos kykenemme panemaan niille tämän sulun ja hautaamaan ne äänettömyyteen. Jos lapset ovat tottuneet vastustamaan kiihkeitä oikkujaan ja harkitsemaan, onko tuo tai tämä seikka sopiva vaiko ei, ennenkuin he puhuvat siitä, on siitä oleva heille suurta hyötyä tärkeämmissä asioissa heidän vastaisen elämänsä varrella. Sillä minä en voi liian usein teroittaa sitä seikkaa, että millainen asia onkaan kysymyksessä, tärkeä vaiko vähäpätöinen, on lapsen jokaisessa teossa etupäässä (olin melkein sanomaisillani: ainoastaan) pidettävä silmällä sitä, miten se on vaikuttava hänen mieleensä, mihin tapaan se johtaa ja minkä tottumuksen se mahdollisesti häneen istuttaa, miten se sopii hänelle, kun hän tulee suuremmaksi, ja mihin se hänet vie hänen vartuttuaan täysi-ikäiseksi, jos sitä kaikin puolin suositaan.

Tarkoitukseni ei sentähden olekaan, että lapsia olisi varta vasten kiusattava. Se tuntuisi liiaksi julmuudelta ja ilkeydeltä ja se voisi tartuttaa heihinkin nämä pahat ominaisuudet. Heitä on opetettava kieltämään mielitekonsa, ja heidän henkensä, samoin kuin ruumiinsakin, on tehtävä tarmokkaaksi, ripeäksi ja lujaksi, totuttamalla heitä hallitsemaan halujaan ja karkaisemaan ruumistaan kaikenlaisilla vaivoilla; mutta kaiken tämän tulee tapahtua niin, ett'ei siinä näy vähintäkään merkkiä pahantahtoisuudesta heitä kohtaan ja ett'eivät he osaa sellaista edes aavistaakaan. Kun he säännöllisesti menettävät sen, mitä he kiihkeimmin kärttävät ja kirkuvat, oppivat he siten vaatimattomuutta, alistuvaisuutta ja kieltäytymisen kykyä, mutta kun heitä palkitaan heidän vaatimattomuudestaan ja äänettömyydestään antamalla heille sitä, mistä he pitävät, tulevat he taas toiselta puolen vakuutetuiksi niiden rakkaudesta, jotka heiltä ehdottomasti tätä tottelemisen muotoa vaativat. Jos he tällä hetkellä tyytyvät olemaan ilman sitä, mitä he halusivat, on se hyve, jota on myöhemmin palkittava myöntämällä heille kaikkea, mikä on heille mieluista ja sopivaa, kunhan se vain annetaan heille ikäänkuin heidän hyvän käytöksensä luonnollisena seurauksena, eikä suinkaan muka sovitun kaupan päällisinä. Mutta te menetätte sekä vaivanne että, mikä on pahempi, heidän rakkautensa ja kunnioituksensa, jos he voivat saada toisilta sen, mitä te heiltä kiellätte. Siitä on pidettävä tiukkaa huolta ja sitä on tarkoin valvottava. Ja tässä osuvat palvelijat jälleen tielleni.

§ 108. Jos tätä menettelytapaa aletaan noudattaa ajoissa, ja jos lapsia totutetaan varhain vaimentamaan halujaan, pitää tämä hyödyllinen tottumus heitä aisoissa; ja sen mukaan kuin he varttuvat ijässä ja viisaudessa, on heille myönnettävä suurempaa vapautta, milloin vain järki puhuu heissä, eikä intohimo; sillä milloin järki puhuneekaan, on sitä aina kuultava. Mutta niinkuin ei heitä ole koskaan kuultava, kun he pyytävät jotakin määrättyä esinettä, jonka he haluaisivat saada, ell'ei heille ole sitä jo ennakolta luvattu, niin on heitä aina kuultava ja niin on heille aina rehellisesti ja ystävällisesti vastattava, milloin he kysyvät jotakin, minkä he tahtoisivat tietää ja mistä he haluaisivat saada lähempiä selityksiä. Lasten tiedonhalua olisi yhtä huolellisesti hellittävä kuin heidän muita mielitekojaan vastustettava.

Kuinka kireällä kädellä liekään kohdeltava kaikkia pelkän mielikuvituksen pyyteitä, niin on kuitenkin olemassa muuan tapaus, missä mielikuvituksen on sallittava puhua ja missä sitä on myöskin kuultava. Huvitus on yhtä välttämätöntä kuin työ ja ruoka. Mutta kun ei voi olla huvitusta ilman hauskuutta, joka ei riipu aina järjestä, vaan useamminkin juuri mielikuvituksesta, ei lasten ole sallittava ainoastaan huvitella, vaan on heidän myös annettava tehdä se oman päänsä mukaan, kunhan se vain tapahtuu kaikessa viattomuudessa ja ilman vahinkoa heidän terveydelleen; eikä heitä tässä tapauksessa olisikaan estettävä, jos he ehdottavat jotakin erikoista huvituksen lajia, vaikka minä luulenkin heidän harvoin joutuvan pakotetuiksi pyytämään sellaista vapautta, jos heitä vain oikein kasvatetaan. On pidettävä huolta siitä, että he aina tekevät kaikkea hyödyllistä ilomielin, ja ennenkuin he ennättävät väsyä johonkin otolliseen askareeseen, olisi heidät ajoissa johdettava johonkin uuteen. Mutta ell'eivät he ole vielä päässeet sille täydellisyyden asteelle, että heille on tullut huvitukseksi kaikki se, mikä heitä samalla kehittää, on heidän annettava vapaasti harjoittaa niitä lapsellisia leikkejä, joita he keksivät ja joista heitä sopii vieroittaa kyllästyttämällä heidät niihin; mutta hyödyllisistä puuhista, joihin he ovat antautuneet, tulee heidät aina kutsua pois silloin, kun he vielä haluaisivat niitä jatkaa, tai ainakin päästää heidät niistä, ennenkuin he ovat ennättäneet väsyä niihin tai ennenkuin ne ovat tulleet heille kokonaan vastenmielisiksi, jotta he sitten palaisivat niihin uudelleen aivan kuin johonkin huvitukseen, joka heitä virkistää. Sillä teidän ei tule suinkaan luulla heidän olevan oikeilla jäljillä ennenkuin he pitävät ilonaan kiitettäväin tekojen suorittamista ja ennenkuin heidän ruumiinsa ja henkensä hyödylliset askartelut muodostavat keskenään vaihdellen heidän elämästään ja kehityksestään miellyttävän, katkeamattoman huvitussarjan, jossa väsynyttä osaa lakkaamatta virkistetään ja lepuutetaan. Voidaanko näin menetellä kaikkiin luonteisiin nähden, ja viitsivätkö kasvattajat ja vanhemmat nähdä siinä tarpeellista vaivaa, tai onko heillä kylliksi ymmärrystä ja kärsivällisyyttä johtaakseen lapsia tähän päämäärään, sitä en tiedä; mutta että se on mahdollista useimpiin lapsiin nähden, jos heissä oikealla tavalla herätetään pyrkimys luottamukseen, kunnioitukseen ja hyvään maineeseen, sitä en lainkaan epäile. Ja kun heissä on siten saatu syntymään todellista elämää, voi heidän kanssaan vapaasti puhua kaikesta, mikä tuottaa heille suurinta iloa ja mihin heitä on joko johdettava tai päästettävä, niin että he huomaavat, että heitä rakastetaan ja hellitään, ja ett'eivät ne, joiden hoteissa he ovat, ole suinkaan heidän ilojensa vihollisia. Sellainen kohtelu saa heidät rakastamaan kättä, joka heitä ohjaa, ja hyvettä, johon heitä ohjataan.

Kun lapsille myönnetään täydellinen vapaus heidän huvituksiinsa nähden, on siitä vielä sekin etu että he siten paljastavat todellisen luonteensa, osoittavat taipumuksensa ja kykynsä ja ohjaavat siten ymmärtäväisiä vanhempia sekä heidän elämänuransa ja tulevan toimensa että samalla sopivien ehkäisykeinojen valinnassa, mikäli niitä olisi tarvis jonkun sellaisen luonteenominaisuuden varalle, jonka he huomaavat olevan ennen muita omiansa viemään lasta harhateille.

§ 109. 2. Lapset, jotka elävät yhdessä, taistelevat usein siitä, ken on oleva herra ja kenen tahto on pääsevä muista voitolle. Ken riidan alkaneekaan, hänen tulee varmasti tietää joutuvansa siinä tappiolle. Mutta älkää tyytykö tähän, vaan opettakaa lapsia myös osoittamaan kaikkea mahdollista ystävällisyyttä, myöntyväisyyttä ja kohteliaisuutta toisilleen. Kun he huomaavat tämän tuottavan heille kunnioitusta, rakkautta ja arvoa eikä suinkaan vähentävän heidän todellista ja ansaittua ylemmyyttään, mielistyvät he siihen paremmin kuin pöyhkeään hallitsemishaluun, sillä sitähän päinvastainen käyttäytyminen kieltämättä on.

Lasten tekemiä syytöksiä toinen toisistaan, ne kun tavallisesti ovat vain apua etsivän vihan ja kostonhimon purkauksia, ei olisi suopeasti kohdeltava eikä kuunneltava. Se vain heikontaa ja pehmentää heidän mieltään, jos heidän sallitaan valittaa; ja jos he saavatkin joskus kestää muiden aiheuttamaa vastustusta tai kipua ilman, että heidän annetaan pitää sitä minään kummallisena tai sietämättömänä asiana, niin eipä ole heille lainkaan haitaksi oppia kärsimään ja karaistumaan jo varhain. Mutta vaikka ette annakaan mitään tukea kanteluhaluisen valituksille, niin pitäkää sentään huoli hyökkääjän hävyttömyyden ja pahanilkisyyden masentamisesta. Jos huomaatte sen itse, kohdistakaa nuhteenne siihen loukatun läsnäollessa; mutta jos valitus koskee asiaa, joka tosiaankin ansaitsee teidän huomiotanne ja ehkäisyänne myöhemminkin, niin nuhdelkaa rikollista kahdenkesken, valittajan kuulematta ja näkemättä, ja lähettäkää hänet pyytämään anteeksi ja sovittamaan loukkauksensa; kun tämä tapahtuu ikäänkuin omasta alotteesta, suoritetaan se sitä mieluummin ja saa sitä ystävällisemmän vastaanoton, ja niin lujenee rakkaus lastenne välillä, ja kohteliaisuus muuttuu luonnolliseksi tottumukseksi heidän keskuudessaan.

§ 110. 3. Mitä kaikenlaisten esineiden hankkimiseen ja omistamiseen tulee, niin opettakaa lapsia luopumaan siitä, mitä heillä on, vapaasti ja helposti ystäviensä hyväksi, ja saattakaa heidät kokemuksesta havaitsemaan, että anteliaimmalla on aina kaikkea eniten ja että hänelle muun lisäksi tulee vielä toisten kunnioitus ja kiitos, ja he tottuvat piankin harjoittamaan anteliaisuutta[94]. Tämä tekee minun uskoakseni veljet ja sisaret ystävällisemmiksi ja kohteliaammiksi toisilleen ja siis myöskin muille, kuin kaksikymmentä hyviä tapoja teroittavaa sääntöä, joilla lapsia yleensä kiusataan ja rasitetaan. Ahneus ja halu omistaa ja hallita enempää kuin tarvitsemme on kaiken pahan juuri, ja sentähden on se varhain ja huolellisesti kitkettävä pois ja sijaan istutettava päinvastainen ominaisuus, nimittäin valmius jakamaan omaisuuttansa muille. Tätä taipumusta olisi edistettävä parhaalla kiitoksella ja tunnustuksella, samoin kuin olisi tarkoin huolehdittava siitä, ett'ei lapsi menetä mitään anteliaisuutensa takia. Milloin hän vain osoittaa sellaista valmiutta, on se hänelle aina korvattava, ja korkojen kanssa, ja hänet on saatava selvästi havaitsemaan, ett'ei hyvyys, jota hän osoittaa muille, ole suinkaan huonoa taloudenhoitoa hänellekään, vaan että se hankkii hänelle vastalahjaksi sekä niiden ystävyyden, jotka ovat siitä hyötyneet, että niiden suosion, jotka ovat sen nähneet. Tehkää siitä kilpailun esine lastenne kesken, ken heistä voittaa toiset siinä suhteessa; ja kun lapset ovat täten alituisen harjoituksen avulla oppineet kernaasti luopumaan siitä, mitä heillä on, muodostuu hyväntahtoisuus heissä tottumukseksi, ja he pitävät kunnianansa ja ilonansa olla ystävällisiä, anteliaita ja kohteliaita muille.

Jos siis anteliaisuutta on kehitettävä, niin on tarkkaa huolta pidettävä myös siitä, etteivät lapset loukkaa oikeuden sääntöjä. Milloin ikinä he sen tekevätkin, on heitä ojennettava ja ankarasti nuhdeltava, mikäli siihen on aihetta.

Koska meidän ensimmäisiä tekojamme ohjaa enemmän itsekkäisyys kuin järki tai harkinta, ei olekaan ihmeellistä, että lapset ovat tässä suhteessa varsin taipuvaisia poikkeamaan oikean ja väärän kohtuullisista rajoista, joiden asettaminen on mielessämme kehittyneemmän järjen ja vakavamman mietinnän tulos. Mitä taipuvaisempia he ovat erehtymään tässä kohdassa, sitä huolellisemmin on heitä valvottava, ja pieninkin rikkomus tätä suurta yhteiskunnallista hyvettä vastaan huomattava ja rangaistava, vaikkapa sitten olisi kysymys kuinka vähäpätöisistä ja mitättömistä asioista tahansa, koska siten on tilaisuus valistaa heidän tietämättömyyttään ja estää huonojen tottumusten syntymistä, tottumusten, jotka voivat kaikessa viattomuudessa alkaa neuloista ja kirsikankivistä[95], mutta jotka, jos ne jätetään omiin valtoihinsa, kasvavat suuremmiksi petoksiksi ja uhkaavat vihdoin päättyä suorastaan paatuneeseen epärehellisyyteen. Ensimmäinen yritys harjoittaa vääryyttä, millaista tahansa, on heti ilmetessään tukahdutettava siten, että vanhemmat ja opettajat osoittavat kummastusta ja kauhua. Mutta kun lapset eivät jaksa oikein käsittää, mitä vääryys on, ennenkuin he ymmärtävät, mitä on omistusoikeus ja miten yksityiset henkilöt sen saavuttavat, on varmin keino rehellisyyden vakiinnuttamiseksi laskea sen perustukseksi jo varhain anteliaisuus ja valmius luopumaan toisten hyväksi siitä, mitä heillä itsellään on, tai mistä he itse pitävät. Tätä voidaan opettaa heille jo varhain, ennenkuin heillä on edes kieli ja äly kylliksi vallassaan muodostaakseen määrättyjä käsitteitä omistamisesta, tai tietääkseen, mikä erikoisen oikeuden mukaisesti kuuluu heille vastoin kaikkia muita. Ja kun lapsilla on harvoin muita tavaroita kuin lahjoitettuja, enimmäkseen heidän vanhempainsa antamia, on heille ensi alussa teroitettava, ett'eivät he saa ottaa eivätkä pitää omanaan mitään muuta, kuin minkä he ovat saaneet niiltä joiden määräämisvaltaan he otaksuvat lahjan kuuluneen. Sen mukaan kuin heidän käsityskykynsä avartuu, voidaan heille esittää ja heidän mieleensä painaa muita sääntöjä ja esimerkkejä rehellisyydestä ja oikeuksista, jotka liittyvät käsitteisiin "minun" ja "sinun". Jos joku väärä teko näyttää johtuvan, ei erehdyksestä, vaan tahdon turmeluksesta, niin on käytettävä voimakkaampia keinoja, ell'eivät lempeä nuhtelu ja häpeä kykene korjaamaan tätä hyljättävää, ahneuteen viittaavaa taipumusta; ja vain isän tai kasvattajan asiana on ottaa tai pidättää heiltä sellaista, johon he panevat arvoa ja jota he katsovat omakseen, tai määrätä se tehtävä jonkun muun suoritettavaksi; sellaiset kokemukset opettavat heitä ymmärtämään, kuinka vähän heillä on mahdollisuutta hyötyä anastaessaan vääryydellä sellaista, mikä kuuluu muille, kun kerran maailmassa on väkevämpiä ihmisiä kuin he ja enemmän kuin heitä[96]. Mutta jos te olette osannut harkituilla keinoilla jo varhain herättää heissä vilpitöntä inhoa tätä häpeällistä pahetta kohtaan, minkä minä luulen hyvin mahdolliseksi, niin olette tavannut siinä oikean ja luonnonmukaisen menettelyn tämän rikoksen estämiseksi ja paremman suojan epärehellisyyttä vastaan kuin kaikki omaan etuun perustuvat järkipäätelmät; sillä tottumukset vaikuttavat yhtenäisemmin ja helpommin kuin järki, jolta kysytään harvoin täydellä todella neuvoa silloin, kun sitä olisi parhaiten tarvis, ja jota vielä harvemmin kuullaan.