PALOKÄRKI
Reading edition
Kuka metsissä illoin huutaa? kenen valitus kaukaa soi? Se soi kuin naisen itku. Kuka siellä vaikeroi?
* * *
Oli Herra ja Pietari jälleen maan päällä matkallaan ja tulivat illansuussa niin taloon muutamaan.
Oli kulkeneet jo pitkään he jaloin väsynehin. Pyys vettä janohonsa he sanoin sävyisin.
Talon emäntä paistaa leipää — ei tervehdystä suo, tyly katse silmän mustan vain sinkoo oven luo.
»Vai vettä! Ja paistia kenties kera jouluoluen! Kun mustalainen saa lihaa, se tahtoo paistaa sen.
Pois talosta, kaikenlaiset! Kas niin, mars tiellepäin!» — nous leipilapio, — »taikka vähän vauhtia tästä näin!»
Viha syttyy silloin Herran, jolla kaikki valta on. »Voi sinuas, kurja vaimo, voi sinuas, onneton!»
hän sanoo, »koskas meille tämän teet sa pahantyön ja koskas tylysti vieraas ajat janossa selkään yön,
saat itse janon tuta, jota et saa sammumaan. Teen linnuks sun, joka huutaa iankaiken janoaan!»
Pyhä Pietari lausui: »Amen.» Suu parkas emännän, pois lintuna kohta karkas savupiipun kautta hän.
Ja piisin noessa mustaks tuli lintu kokonaan. Pahan emännän punainen liina jäi päähän paistamaan.
* * *
Kuka metsissä illoin huutaa? Kenen valitus kaukaa soi? Se soi kuin naisen itku. Kuka siellä vaikeroi?
Palokärki huutaa ja huutaa yhä vettä janohon. Ja tuomiopäivään hamaan sen huuto kuuluva on.