KUN KERRAN HETKENI MUN TULLUT ON…
Reading edition
Kun kerran hetkeni mun tullut on ja äänet maan mun korvissani raukee, kun tuntemattomahan portit aukee ja edessäni tie on paluuton, —
mik' onni silloin syömmessäni lie, mi kutsuneekin rauha ihanasti, niin varmaan viipyen ja verkkaisasti mun tieni täältä viime kerran vie.
Ja varmaan niinkuin kaukaa hyväillen mun viime katseheni silloin kohtaa sen tienoon, joka kirkkautta hohtaa mun muistoissani unten etäisten,
ja kohtaa — siunauksin, kiitoksin — sen talon, joka kukkain lumeen hukkuu, ja vanhan puiston, joka yössä nukkuu, miss' itki kerran onni ihanin.