XIII LUKU

Atlantin vinttikoirat.

Kauppalaivojen ryhmitys, rakenne ja kantavuus. — Kilpailu Atlantilla. — Atlantin jättiläiskyntäjät. — Valtamerilaivalla: Lähtö satamasta; Konehuoneissa; Kannet; Köyhät ja rikkaat matkustajat; Elämä yläkansilla; Tulo uuteen maailmaan.

Kauppalaivojen ryhmitys, rakenne ja kantavuus.

Suuressa valtamerisatamassa on koolla kauppalaivaa kaikenlaista, sekä siromastoisia purjealuksia että noki-pilviä tupruttavia höyrylaivoja. Jälkimmäisten joukossa erottaa mahtavia pikahöyrylaivoja, mukavia posti- eli "paketti"-laivoja ja jykeviä, hidaskulkuisia lastilaivoja; puhumattakaan jättimäisistä höyrylautoista, jotka välistä kuljettavat kokonaisia rautatiejunia (kuten esim. Ruotsin ja Saksan välillä Trelleborgista Sassnitziin), sivakoista kalastushöyryistä ja pikkuruisista mutta väkevistä hinaajapursista, jotka merellä toimittavat höyryveturin virkaa.

Nykyään ovat laivat rakennetut enimmäkseen teräksestä, sillä ne tulevat sen kautta 15-20 prosenttia keveämmiksi rautalaivoja ja säästävät siten kantavuudestaan enemmän tilaa lastille. Rautalaivat taas ovat 25-30 pros. keveämmät kuin samankokoiset puulaivat. Lisäksi tulee molempien edellisten suurempi kestävyys puulaivoihin verraten. Sotalaivoissa ei tietysti säästö lastin hyväksi tule kysymykseen, mutta sen sijaan lisäytynyt hyökkäys- ja puolustusvoima, nopeus ja toimintapiiri. Kantavuuden tulee kannattavaisuuden takia olla suurin lastilaivoissa, joissa suurin mahdollinen tila varataan lastille; paljon enemmän mukavuutta tarjoo matkustajille postilaiva; ja pikahöyryssä on luokkamatkustajille varattu tilaa ja mukavuuksia yhtä paljon kuin kovan maakamaran jättiläishotellissa, mutta nopean kulun ja valtavien turbiinikoneiden takia tarvitaan matkalla erittäin paljon polttoainetta. Sotalaivoissa ei mukavuudesta ole puhettakaan; kantavuuden niissä syö raskas panssarikerros ja aseistus, ja polttoaineensa saa se tarpeen mukaan reitin varrella olevilta hiiliasemilta tai mukana seuraavista hiilenkuljetuslaivoista. Vertailun vuoksi mainitsemme suurten pikahöyryjen ja taistelulaivojen kantavuuden erilaisen jakautumisen. Edellisten kantavuudesta tulee suunnilleen 50 pros. laivanrungon painolle, 22-25 pros. koneiden osalle, 20-21 hiilivarastolle, 4-7 pros. lastille ja matkustajille. Sotalaivan kantavuudesta taas tulee 30-40 pros. rungon osaksi, 20-38 pros. panssaripeitteelle, 5-10 pros. aseistukselle, 11-15% koneille, 5-9 hiilivarastolle ja 5-6 pros. ampumatarpeiden, muiden varustusten ja miehistön osaksi. Nykypäiväin höyrylaivoja ei muuten enää voisikaan rakentaa puusta, sillä missään ei kasva puita, jotka soveltuisivat niiden muotoihin ja pituussaumoihin, kun terästä sen sijaan voi takoa, valaa ja puristaa kaikkiin muotoihin, joita sellaisten yksityisosat vaativat.

Kilpailu Atlantilla.

Kun amerikalainen siipi höyrylaiva Savannah v. 1819 teki historiallisen matkansa Atlantin poikki, tarvitsi se siihen lähes 19 vuorokautta, mikä sen ajan ihmisistä tuntui miltei uskomattomalta ennätykseltä. Ennen sadan vuoden kulumista tuosta merkkitapahtumasta käyttävät nopeimmat pikahöyrylaivat samaan matkaan vajaata 5 vuorokautta. Tämä tulos on etupäässä uusimman ajan keksimän höyryturbiinin ansiota.

1860-luvun ylpeys ja surkeus Great Eastern monine ansioineen ja vikoineen on laudalta lyöty suuruus. Sen tuottama pettymys varoitti yritteliäitä laivanvarustajia pitkäksi aikaa rakennuttamasta niin isoja aluksia, vaikka kohta toiselta puolen sen aivan uudentyylinen rakennustapa oli käänteentekevä koko laivanrakennukselle. Mutta siirtolaisuuden Amerikaan 1880- ja 90-luvuilla lisäytyessä vallan tavattomasti ja uuden maailman taloudellisen edistyksen ja rikastumisen ottaessa samoihin aikoihin ennenkuulumattomia jätinharppauksia, vilkastui Atlantin liike yhtä mukaa. Vanhat valtameriyhtiöt lisäsivät pääomiaan, uusia samanlaisia syntyi kuin sieniä sateella; ja kaikki rupesivat kilvan rakentamaan ajanmukaisia, tilavia ja nopeakulkuisia aluksia tälle reitille. Amerikalainen raha söi ja sulatti yhteen useimmat Englannin vanhoista laivayhtiöistä, mutta niille nousivat ankariksi kilpailijoiksi saksalaiset, ennen kaikkea Hampurin-Amerikan ("Hapag") ja Bremenin "Pohjoissaksalaisen Lloydin" mahtavat valtamerilinjat. "Atlantin vinttikoiria", joiksi englantilainen sukkeluus nimittää nykyisiä jättimäisiä pikalaivoja, rakennettiin toinen toistaan suurempia ja nopeakulkuisempia kilvan Englannissa Harwichin ja Clyden, Saksassa etupäässä Stettinin telakoilla.

Kauvan olivat englantilaiset voitolla vanhana kokeneena laivanrakentajakansana, varsinkin sen jälkeen kuin heidän maanmiehensä Parsons 1890-luvun alulla oli keksinyt höyryturbiinin tavallisen mäntähöyrykoneen sijaan ja rakentamallaan pienoisella Turbinia-aluksella lyönyt loistavasti kaikki entiset nopeusennätykset (kulkien sillä lähes 34 solmuväliä tunnissa). Vanhan Cunard-linjan mahtavat turbiinialukset Mauretania ja Lusitania (upotettu nykyisessä sodassa Irlannin merellä) voittivat sisustuksen ylellisyydessä ja nimenomaan nopeakulkuisuudessa siihenastiset rohkeimmatkin unelmat. Niiden turbiinikoneet kykenivät kehittämään aina 70,000 hevosvoimaa, pyörien ympäri yli 200 kertaa minuutissa, käyttäen kolmea potkuria ja antaen aluksille 25 1/2 solmuvälin nopeuden tunnissa. Niiden pituus oli yli 240 metriä, leveys lähes 27 m ja kulkusyvyys yli 10 m, kantavuus 38,000 tonnia. Niiden rinnalla jäivät varjoon saksalaisten mallikelpoiset suurlaivat Amerika ja Fürst Bismarck.

Atlantin jättiläiskyntäjät.

Nopeusennätys oli täten saavutettu, jonka verralle ei myöhemmilläkään valtamerilaivoilla ole kyetty pääsemään. Sillä niin kauvan kuin kivihiiliä yksinomaan tahi suuremmalta osalta (raakaöljyn rinnalla) on pakko käyttää polttoaineena, syövät turbiinikoneet niitä niin paljon, että vain sotalaivat — joiden liikuntakustannuksissa ei mikään merivalta säästele rahoja — kykenevät kantamaan moista kallishintaista rasitusta. Sen vuoksi pyrkimys alkoi käydä uuteen suuntaan: tyydyttiin vähempään nopeuteen, mutta sen sijaan ruvettiin rakentamaan vieläkin suurempia aluksia, jotta matkustajain ja lastin lisäytymisen takia laivojen kannattavaisuus kasvaisi. Ja tämä kävi päinsä yhdistämällä turbiini- ja mäntähöyrykonejärjestelmä.

Vuodet 1911 ja 1912 olivat merkkipylväitä laivanrakennuksen historiassa. Silloin näet lykättiin telakoilta neljä 50,000 tonnin kanteista jättiläislaivaa, saksalaiset Hampurin linjan Europa ja Imperator (Yhdysvaltain takavarikoimana suursodan aikana se on saanut nimekseen Leviathan.) ja englantilaiset Valkean tähden linjan Titanic ja Olympic. Kooltaan ne olivat miltei yhtä suuret; mainitsemme vieressä kuvatun Europa’n mittasuhteet: pituus 270 metriä (siis 30 m vaille Eiffel-tornin korkeus), leveys 29 m ja korkeus 33 m. Ilman koneita on jättiläislaivan paino 34,000 tonnia. Matkustajia se kykenee ottamaan kokonaista 4,200, joiden lisäksi tulee 1,000-lukuinen miehistö- ja palveluskunta — siis tavallisen Suomen kaupungin väkiluku. Höyrykoneita on kaksi, jotka kumpikin synnyttävät 15,000 hv ja pyörittävät yli 7 m läpimittaisia potkureja; kolmatta, 5 m läpimittaista ja edellisten yläpuolelle sijoitettua potkuria käyttää 16,000 hv höyryturbiini. Höyry synnytetään 29 valtavassa kattilassa, jotka sijaitsevat kuudessa, vedenpitävillä väliseinillä toisistaan erotetussa osastossa. Nopeus on 21 solmuväliä, siis lähes 4 km vähempi kuin edellämainittujen turbiinialusten.

Tällaisella käyttökoneiden yhdistelmällä saavutetaan melkoista pienempi hiilenkulutus kuin pelkästään turbiineja käyttämällä. Tämä säästö merkitsee itse asiassa niin paljon, että nuo uudet jättiläislaivat, jotka voivat ottaa kolmanneksen enemmän lastia kuin niitä nopeammat turbiinilaivat, kuluttavat kullakin matkallaan kolmanneksen vähemmän kivihiiliä. Atlantin-matkan ero on tosin, sääsuhteista riippuen, 1-2 vuorokautta, mutta edellisten kannattavaisuus on sittekin melkoista suurempi.

Titanicin surullinen kohtalo sen ensimmäisellä koematkalla kerrotaan XV luvussa. Viime sodan aikana jäi ainakin toinen saksalaisista suurlaivoista takavarikkoon Yhdysvaltain satamaan. Saman kohtalon alaisiksi tahi pohjaan upotetuiksi kallisarvoisine lastineen ja joskus väkineenkin ovat saartosodassa joutuneet epälukuiset muut valtamerilaivat. Koko maapallon tonnisto on tämän sodan vaikutuksesta vähentynyt enemmällä kuin toisella puolella, huolimatta epätoivoisista ponnistuksista uusien rakentamiseksi. Mutta selvää on, että sodan päätyttyä kiireimmiten käydään luomaan uusia liikevälineitä hävitettyjen ja pilalle kulutettujen sijaan. Saksa varsinkin, jonka rauhanteossa täytyi luovuttaa vihollisilleen kaikki 1,600 tonnia suuremmat aluksensa, on pakotettu alkamaan aivan alusta.

VALTAMERILAIVALLA.

"Sininen Pekka".

Kun valtamerisatamassa olevan laivan etumastoon kohoaa lippu, joka on reunoilta sininen ja keskeltä valkoinen, merkitsee se muiden samalla kertaa ylösvedettyjen merkkilippujen joukossa ainoastaan kansainvälisen merkkiluettelon P-kirjainta; mutta yksin lepattaessaan on se merimieskielellä iloinen "Sininen Pekka" ja tietää, että laiva tällöin irroittaa hinausköytensä ja kääntää keulansa siniselle ulapalle.

Seuratkaammepa tuollaista matkaan lähtevää, vedessä uiskentelevaa kaupunkia ulos Liverpoolin tai Hampurin satamasta. Kapteeni ottaa ylhäällä komentosillalla vastaan alapäälliköidensä viimeiset ilmoitukset; koneenkäyttäjät lämmittäjineen panevat täyden höyryn koneisiin; perämiehet nostattavat keulassa ankkurit ja pitävät perässä vaaria, etteivät köydet sotkeudu potkureihin; luotsi kiipee kapteenin rinnalle komentosillalle. "Kaikki matkustajat laivaan" kajahtaa komennushuuto, ja kohta toinenkin: "Liikaväki maihin!" Hyvästijätöt, iloiset tai liikuttavat, toimitettua vedetään kaitanen porrassilta kannelle; kiinnitysköydet irroitetaan ja kiskotaan laivaan; kellot kilisevät ja vihellystorvi mylvii — ja kohtapa alkavat eteen ja kupeille valjastetut pienet hinaajat kiskoa jättiläistä tokkain eli varastosuojakaupungin piiristä ulos avoimelle merelle. Heti kun laiva on kääntänyt peräpuolensa rantaa kohti, laskeutuu "Sininen Pekka" alas mastonhuipusta. Sadat ja tuhannet nenäliinat liehuvat ja hatut huiskivat kansilta ja rannalta toisilleen, kunnes lähtevät ovat peittyneet taaksepäin tupruavaan sakeaan sauhupilveen. Luotsi johtaa peränpitoa hyvän matkaa ulapalle, kunnes laiva omin avuin ja höyryin alkaa taivalluksensa, jolloinka luotsi ja hinaajat palaavat satamaan auttamaan toisia aluksia matkaan.

Ylhän korkeana keinuu mahtava laiva Pohjanmeren laineilla. Kaksoispohjasta lähtien, joka on jaettu vedenpitäviin laipioihin ja on niin korkea, että mies mahtuu pohjain väliin seisomaan, kohoaa yhdeksän, isoimmissa yksitoista kantta eli huonekerrosta päällekkäin. Silmäys läpileikkauksesta saksalaisesta Amerika-laivasta antaa paremmin kuin pitkät selittelyt käsityksen siitä, mitä kaikkea näihin kansikerroksiin mahtuu. Itse runko on niin avara ja korkea, että entiset valtamerilaivat mahtuisivat uiskentelemaan vapaasti sen sisällä.

Konehuoneissa.

Alimpana pohjalla sijaitsevat konehuoneet, joissa valtaiset kattilat kiehuttavat vettä höyryksi menemään mäntä- ja turbiini-koneisiin. Kattilain lukumäärä on Mauretania-mallisissa turbiinilaivoissa 25 ja Olympic-mallisissa yhdistelmälaivoissa 29, ja tulisijojen luku lähenee 200:taa. Siellä työskentelevät sadat lämmittäjät eri vuoroilla nokisina ja todentotta "hiki hatussa", vaikkei heillä enimmäkseen ole hattua eikä paitaakaan päällään.

Turbiinin etuina mäntäkoneiden rinnalla on ensiksikin sen käynnin äänettömyys ja tärähtelemättömyys, joka on niin täydellinen, että laivan kulkiessa täydellä höyryllä ja turbiinin tehdessä aina 700 pyörähdystä minuutissa, tärähtelyä ei tunne ensinkään, kun laskee kätensä kansilieriölle. Koneenkäyttäjien — "insinöörien", kuten heitä englanninkielellä nimitetään — työskentely on aivan vaaratonta, sillä ei mitään edestakaisin heiluvia tankoja ole olemassa eikä ympäripyöriviä koneosia näkyvissä. Lisäksi turbiini yksinkertaisine alustoineen ottaa 2-5 kertaa pienemmän tilan kuin mäntäkone ja säästää sen kautta paljon alaa lastille ja polttoaineille. Viimeaikoina on kivihiilen rinnalla ruvettu kattiloita lämmittämään myöskin raakaöljyllä eli naftalla, joka myöskin osaltaan ottaa melkoista vähemmän tilaa kuin hiilet. Lopuksi käy höyryturbiini paljon suuremmalla pyörähdysluvulla kuin mäntäkone, joten sen voi rakentaa paljon pienemmän, keveämmän ja huokeamman, mutta kumminkin saavuttaa sillä saman työtehon. Ja kun siinä ei ole ollenkaan mitään toisiaan vastaan hankaavia ja liukuvia osia, säästyy sen öljyämisessäkin melkoinen työ ja kustannus. Pitkävartisten vipusimien ja kampien asemesta ohjataan ja hallitaan koneita sievemmin käytettävillä pyörävehkeillä. Turbiinin käyttämä potkuri viskaa veden suoraan taapäin, mäntäkoneen käyttämä ikäänkuin poimuttelevana, punottuna köytenä.

Kannet.

Konehuoneista ylöspäin kulkiessa tullaan lastin, ruokavarojen ja polttoaineiden ynnä raittiin- ja lämmitysveden säilytysosastoon. Ensinmainitut on sovitettu laivan kyljille tarkoin ilman- ja vedenpitäviin kammioihin, niin että ne yhdeltä puolen ovat mahdollisimman tarkoin varjellut tulenvaaralta ja toiselta puolen vahvistavat osaltaan kylkilevyjä ja ulkoapäin tulevan törmäyksen sattuessa ottavat sen vastaan ja heikontavat sen voimaa. Tavaralastia ei pika- ja postihöyryihin oteta paljoa, mutta sen sijaan enemmän ruokavaroja. Ajateltakoonpahan vain, mitkä mahtavat vuoret niitä oikein tarvitaankaan, kun viitisentuhatta ihmistä elää lähes viikon päivät moisella matkalla koko ajan "talon ruoassa". Se olisi sama, kuin jos tavallisen Suomen kaupungin asukkaat löisivät kimsunsa ja kamsunsa kokoon ja muuttaisivat viikoksi asumaan johonkin jättiläishotelliin, jossa ilman torikaupan ja tavaranhankkijain apua tarjottaisiin heille 3-4 kelpo ateriaa päivässä sekä välipalaa ja virkistyksiä mielen mukaan. Mutta jatkakaamme tarkastustamme.

Välikannella sijaitsevat III luokassa kulkevain siirtolaisten y.m. vähempivaraisten matkustajain avarat yhteiset makuusuojat ja ruokailuhuoneet — kumminkin siten, että perheet ovat erotetut naimattomista ja poikamiehet neitosista. Sitten seuraavat kerroksittain alikannella II luokan hytit, iso uima-allas suihkukylpyineen, keittiöt; pääkannella ja yläkannella laivan koko leveyden yli ulottuvat ruokasalit ja upeat I luokan hytit — saksalaisissa laivoissa m.m. erityiset "keisarihuoneet" ylhäisiä matkustajia ynnä virallisia kutsuvieraita varten. Kävelykansia on päällekkäin 3-4, ylimpänä aurinkokansi. Kierrettyään yhden sellaisen kaksikin kertaa ympäri tietää tehneensä kilometrin mittaisen kävelymatkan. Niiden tasalla sijaitsevat seurustelu-, tupakka-, konsertti-, naisten- ja lukusalongit; ja yhdellä tai kahdella ylimmällä kävelykannella, jonne merenaaltoilu ei pääse koskaan vettä räiskyttämään, on kaikkein rikkaimpia matkustajia varten n.s. valta- eli loistohuoneet, joihin piletti maksaa useita tuhansia markkoja.

Köyhät ja rikkaat matkustajat

Raamatun mukaan on rikkaan vaikea päästä taivaan valtakuntaan; mutta aivan mahdotonta on köyhän välikannenmatkustajan Atlantinlaivalla päästä rikkaiden valtakuntaan, s.o. kävelykansille ja muihin luokkamatkustajain mukavuuksiin. Siinä kohdin on laivalaki rautaisen ankara. Silloin kun he eivät ole sullotut vieriviereen kerroksittain yleneville makuulavereilleen tahi aterioi ruokailusuojissaan, saavat he nauttia raitista ilmaa — jos merikivulta kykenevät — etukannella, johon sentään helähtelee rikkaiden ruoka- ja konserttisalongista kuuluvan laivaorkesterin säveleitä. Väririkas onkin kuva tällaisen jättiläislaivan etukansielämästä. Siirtolaisten joukossa tapaa jokaista Europan kansallisuutta, mutta slaavilaiset, juutalaiset ja italialaiset ovat kumminkin valtaosana. Mikä perempänä matkustaville on aivan pian ohimenevä liike- tai huvimatka, merkitsee heille käännettä koko elämässä, matkaa vapaiden valtio- ja yhteiskuntaolojen ja rajattomien työmahdollisuuksien luvattuun maahan — niin ainakin heidän omissa ajatuksissaan. Kohtelu, siisteys ja ruoka-järjestys on nykyisissä upeissa jättiläislaivoissa mallikelpoinen, verrattuna 80- ja 90-lukujen siirtolaislaivoihin, joissa komento kaikessa kurjuudessaan melkein muistutti oloja edellisten vuosisatojen orjalaivoissa. Ravintoa jaetaan runsaasti jokaiselle, ja laivamiehet pitävät ahkerasti heidän oleskelusuojiaan puhtaina meritautisten ja muuten siivottomain matkatoverien iletyksistä.

Joka tapauksessa kuvittelee siirtyvänsä Danten manalasta ylös paratiisiin, kun kurkistaa varakkaampien matkustajain puolelle. II luokassa sovitetaan 6-8 matkustajaa samaan makuuhyttiin, I luokassa 2-4; ja ravintojärjestys ja muut mukavuudet ovat molemmissa jokseenkin samat. Aamukahvi tai -tee voileipineen, puolinen lämpimine ruokineen, iltapäivätee, päivällinen monine ruokalajineen ja illallispala kylmine leikkeleineen ynnä maitoannoksineen kuuluvat matkalipun hintaan. Tuoretta leipää leivotaan laivassa joka päivä, juomavettä — ruokapöydässä Amerikassa niin suosittua jäävettä — saa mielinmäärin. Olut ja viini on itsensä kustannettava, ken niitä haluaa, paitsi sairaustapauksissa, jolloin laivanlääkärin määräyksestä viiniä ja etelänhedelmiä tarjotaan laivan puolesta. Kala- ja mätivoileipiä jakavat edeskäyvät samoin ilmaiseksi merikivun lievennykseksi. Välipalaa, erikoisannoksia ja virvokkeita saa eri maksusta tilata ja nauttia yläkerroksissa sijaitsevassa annosruokalassa, joka upeudessa vetää vertoja minkä hyvänsä maahotellin kahvilasalille.

Merikivusta on jo mainittu. Sepä onkin valtamerenmatkustajan pahin vihollinen ja säästää laivayhtiöltä melkoisesti ruokavarojen menekkiä. Se aiheutuu meren aaltoilemisesta ja laivan vaappumisesta, eikä sitä voi millään lääkkeillä estää eikä parantaa. Kenellä on roteva ruumiinrakennus ja varsinkin terve vatsa, se kärsii siitä vähemmin. Tottumus on myöskin tässä toinen luonto, niin että ammattimerimiehet eivät siitä paljon tiedä. Viimeisten 10-15 vuoden kuluessa, kun vakavakäyntisiä jättiläislaivoja on rakennettu valtamerireiteille, sanotaankin tämän merenkauhun menettäneen puolet voimastaan. Taudin erikoistunnustuksena on, ettei nautittu ruoka pysy lainkaan sisässä, ja kalvavasta nälästä huolimatta jo pelkkä ruoan näkeminen ja ajatteleminenkin alkaa ylöttää. Makuulla on pakostakin oltava, vaikkei silloinkaan löydä mistään asennosta lepoa eikä lievennystä. Vahvan shampanjan nauttiminen pitäisi kumminkin olla hyväksi, mutta ei muiden väkijuomien. Ylhäällä kannella ollessa on vältettävä katsomasta mastonhuippuihin ja muihin huojuviin laivan osiin ja sen sijaan vain jäykästi tuijoteltava ylös taivaalle tai kauvas merelle. Suolaiset voileivät ovat myöskin vahvistukseksi.

Elämä yläkansilla.

Harvat raukat sentään jaksavat pitää merikipua koko matkan, jollei pitkittyviä tuulisia säitä satu. Useimmat virkistyvät siitä parin ensi vuorokauden potemisen jälkeen ja hoippuvat kalpeina kärsimyksen haamuina jälleen ihmisten ilmoille kävelykansien mukaviin lepotuoleihin tai — mikä vielä parempi — ruokasaliin, ottamaan takaisin menettämiänsä ruokailuetuja. Pitkissä, lumivalkein liinoin katetuissa pöydissä saattaa istua 700:kin ihmistä yhdellä haavaa, laivan kapteeni kunniapaikalla ja arvokkaimmat matkustajat hänen ympärillään, toisten odottaessa vuoroansa toiskertaisen tarjoilun tapahtuessa. Aterian kuluessa soittelee laivan orkesteri ylhäällä lehterillä.

Ateriani väliajoilla nautitaan raittiista, suolaisesta meri-ilmasta kävelykansilla, jotka ovat niin leveät, että niillä voi harjottaa ajanvietteeksi monenmoisia leikkejä ja urheiluja. Miespuolinen yleisö viihtyy kernaasti tupakkasalongissa tarinoimassa ja korttia lyömässä, naiset omassa erityissalongissaan. Toiset istuvat runsaskirjastoisessa lukusalongissa, toiset taas pistäytyvät vaihteen vuoksi katselemassa välikansimatkustajain kirjavaa päiväelämää.

Kaikenlaisia muitakin mukavuuksia on tarjolla, jotta maantuntu ei unohtuisi matkustajilta. Avara uima-allas suihkeineen tarjoo mieluista virkistystä ruumiille. Sieltä päästyä sopii poiketa parturitupaan ajattamaan leukansa sileäksi ja saamaan hajuvesisuihkeen nenäliinaansa. Sievästä kukkaismyymälästä voi ostaa kukan napinläpeen ja kokonaisen kimpun jollekin naistuttavalle. Verkkopallonlyöjillä on tennishallinsa ja lapsilla leikkisalinsa, joissa käy ilo ja elämä yhtä vilkas kuin konsanaan maankamaralla. Eräissä uusimmissa laivoissa painetaan omassa pienoiskirjapainossa jokapäiväinen sanomalehtikin, joka sisältää päivänuutuuksia laivaelämästä, lokikirjan itsessään kuivia mutta mielenkiinnolla seurattuja salaisuuksia sekä todella tuoreita tietoja vanhan ja uuden mantereen valtio- ja pörssielämästä, jotka laivan kipinäsähkötyksen teräslangat sieppaavat rannikkoasemilta tahi ohikulkevista aluksista.

Illan tullen päivällisen syötyä suuressa ruokasalissa raivataan pöydät ja tuolit peremmälle ja avara suoja muutetaan tanssisaliksi, jossa hännyshelmaherrat ja avokaulanaiset pyörivät uusimpien muotitanssien tahdissa. Säännöllisesti toimeenpannaan joka matkalla myöskin hyväntekeväisyyskonsertti, jossa joukkoon sattuneet ammattitaiteilijat esiintyvät ja jonka pääsymaksut tulevat laivamiehistön ja erinäisten puutteessa olevien välikansimatkustajien hyväksi. Pimeän tullen muuttavat monet tuhannet sähkölamput kaikkialla yön valoisaksi päiväksi. Komean näyn tarjoo vastaantulevalle laivalle tällainen uiva kaupunki, joka lukemattomista akkunoistaan valoa säteillen kyntää järkkymättömän varmana valtameren aavaa ulappaa.

Tulo uuteen maailmaan.

Sivuutettua New Foundlandin tasalla sijaitsevan vaarallisen jäävuorivyöhykkeen, jossa Titanic ja epälukuiset pienemmät alukset ovat tavanneet tuhonsa, alkaa Amerikan "maantuntu" vaikuttaa. Avarana kuin valtameri aukee laivankeulan eteen New Yorkin kanavan suu. Kohta pilkottaa Long Islandin matala, keltainen hietarannikko oikealla kädellä ja Majakkasaaren vilkkuvalkea suoraan edessä. Monilukuisia pieniä höyryjä vilisee selällä, välittäen liikettä uuden maailman pääkaupungin ja rannoilla sijaitsevien huvilakylpyläkaupunkien välillä, ja jolloinkin porhaltaa vastaan samallainen jättialus matkalla Europaan. Sandy Hookin kohdalla hiljentää tuleva laiva vauhtiaan saapuessaan kapeaan, ankkuripoijujen saartamaan kanavaan; ja silloin alkaa etäällä häämöttää eriskummallinen, häikäisevän kirkas vuorirykelmä. Kuljettua kahden, maailman järeimmillä rannikonpuolustustykeillä varustetun linnoituksen välistä seurataan New Jerseyn kaunista, lukemattomain huvilain kattamaa rantaa, kunnes saavutaan Hudson-virralle, joka yhdessä Itävirran kanssa kaartaa varsinaista New Yorkia Manhattan-saarellaan. Nyt leviää silmäin eteen maailman ihmeellisin satamapanorama — tuo merkillinen, valkeana kajastava vuorirykelmä irtautuukin joukoksi erillisiä, huikean korkeita rakennuksia. Ne ovat New Yorkin kuuluisia "pilvenpiirtäjiä", teräksestä ja marmorista rakennettuja monikymmenkerroksisia jättiläistaloja.

Kun laivalla ei ole "Keltaista Jaakkoa" (keltaisen-mustaa koleera- tai ruttolippua) mastossaan, pääsevät matkustajat sivuuttamaan ikävän karanteeniaseman. Mutta tullista he eivät yhtä helposti selviydy, jo kanavan suulle tullessa ovat he varustaneet matkalaukkunsa ja -arkkunsa käsille ja ottaneet kalleutensa laivan tulen- ja tiirikankestävästä aarreholvista; niin että kun pikku tullipursilla vastaan kiirehtivät "publikaanit" nousevat niitä nuuskimaan, käy toimitus nopeasti ja tottuneesti. Tullipetosta yritetään mielellään, sillä Yhdysvallat asettavat maahantuoduille ylellisyystavaroille erittäin korkeat tullimaksut.

Tämän viimeisen kiirastulen läpikäytyä pääsevät luokkamatkustajat vapaasti maihin, mutta III luokan siirtolaiset ahdetaan kuin lammaskatras Ellis-saaren pelolla odotellulle vastaanottoasemalle. Siellä tutkitaan kansallisuus, terveys, rahavarat, perhesuhteet ja työnsaannin mahdollisuus. "Setä Jonatan" (Yhdysvaltain pilanimi) ei enää otakaan uusia tulokkaita yhtä mieluisesti vastaan kuin 1880- ja 90-luvuilla. Maihinpääsyehtoja siirtolaisille on tiukentamistaan tiukennettu, ja monesti saavat näitä kuljettaneet yhtiöt palauttaa laivanlastittain takaisin sellaisia matkustajia, jotka eivät täytä kaikkia ankaria vaatimuksia. Mutta myöskin kaikkea mahdollista apua ja neuvoa annetaan hyväksytyille siirtolaisille, varsinkin mitä majapaikkoihin ja matkan jatkumiseen tulee; ja erityisellä huolella koetetaan varoa, etteivät he joutuisi tunnottomien siirtolais-"runnarien" käsiin, jotka jo heti alussa ovat nostaneet tien pystyyn tuhansilta lännen kultalaan pyrkiviltä.