KEDON KUKKIEN LAULU.
Reading edition
Me kainoja, pienoja, heikkoja vaan, Toki vaalivi meit' Isä taivahan, maan. Hänen vehreän kesk'kesähuonehens me, Hänen niittynsä, laaksonsa kaunistamme.
Tapa meillä ei kehrätä, neuloakaan, Uus on toki meill' yhä vaatetus vaan. Niin loistanut ei jalo Salomokaan Kuin meistä yks pieni, jot' tallaellaan.
Maailmassa köyhänä kärsiä saa; Hyvä, voimakas Herra tok' niin asettaa, Ett' on pian haihtuva suurellisuus, Vaan kestävi halpa ja viattomuus.
Mist' tunturin honkia suurempina Näin värejä saisimme hohtavia Ja tuoksua herttaista niin kuni tuo, Jota laaksojen kukkivien tomu suo?
Meill' on maja halpa ja alhainen näin, Vaan latvamme nostamme taivasta päin. Se suo valon myös alas loukkohon niin Kuin tunturin otsihin korkeampiin.
Me laulaen kiitämme myös Jumalaa Niinkuin hovit metsien, jotk' humajaa. Hän kuulevi pyyntömme hiljaiset Niinkuin ukon pauhinat juhlalliset.
Jumalassa me emmekö riemuita vois? Puvustamme ei erkane lehtinen pois Hänen tahtomattaan; jyvä pienosinkaan Isän tahdotta ei tule mullaksi maan.
Rakas, pienonen pilttinen, kiehkurahaps, Jumalan kevätkukka, sä Jumalan laps Ole ainian; kevähäs vaikk' ohi on, Ole Luojasi laps, kuni me, viaton!