YLÖSNOUSEMUS
Reading edition
Yö. Kirjaa woimallista luin. Sen sanain taakse taiwalsin. Ja sieltä nousi tuoksu kuin luun, lahoawan ruumihin. Kun pöytää wasten kallistuin yön siiwen alle nukkumaan, ma haudattuna hawahduin. Ja rintaa painoi multa maan. Mut haudan poween pimeään löys tiensä outo kirkkaus, ja rinnalta ja päältä pään pois ratkes paino, ahdistus. Maan kuori halkes. Ilma soi ja pursui wirttä lintujen, ja niityt, nurmet kirjawoi — kuin ennen — silmät kukkasten. Niin, aamuun katoomattomaan se räiskyi wirsi lintujen kuin pienet rinnat riemuaan ois räjähdelleet haljeten; ja keskeen kastepisarain ne satoi ruumiit pikkuiset — kuin ennen — siipi-laulajain luut wärisewät, lämpöiset.