AAMUTAIVAS
Reading edition
On eessäni aamun autio taivas, kun silmäni aukaisen. Sydän, vain on sun haikea katumusvaivas tuon taivahan kaltainen.
Mihin nuoruudenaikasi parhaan heitit ja osan, jonka sait? Mihin synnyinperintös ainoan peitit? — oot tunnonsairas ja vait.
Avaruuksia kaihtavat verhot harmaat, ja tumma on huoneeni mun. Oi mennehet aamut ja päivät armaat, ma eteenne polvistun:
pyhän, vaikeimman paisteensa taivaanne soivat ja tuoksunsa puhtaimman — omat erheeni pilvisen hämärän loivat ja tuskan ahdistavan.
Mut ihmisen askeleita vetää veren kuume ja kaukaisuus, siks kunnes ei kumppania ketään — vain yllämme avaruus.
Miten ikävöin ikeestä levottomuuden ja vuosien harhasta pois! Ah, armotaipaleen ani uuden — jos vielä sen alkaa vois!