KAIPAUS.
Reading edition
(Runebergin mukaan.)
En oksaa, missä lehti ois, ma metsäss' enää nää, on suvi aikaa mennyt pois ja tullut talvisää.
On ympärilläin talvi vain ja povessani mun, ja talvi ois mun tullessain maailman loppuhun.
Jos seestyis ilmat, seutukin ja lehto vihertäis, poveeni kylmyys kuitenkin yht' autiona jäis.
Oi riemu, kevät katsehein, en sua nähdä saa, oi aurinko mun sydämein, et voi sa sarastaa.
Sun elos oli elämäin, mun tunteheni sun, vain kaipaamahan yksin jäin, kun läksit luota mun.
Mun paras on, kun muistellen ma istun lieden luo, eik' avuks illan askarten valoa hiillos suo.