LUKIJALLE.
Reading edition
Voimakkaat piirtävät elämän ilmiöiden ääriviivat, sillä sellaiseen työhön tarvitaan vakava käsi, varma silmä, selvä tietoisuus tarkoituksesta ja keinoista. Kuvio, jossa on ainoastaan ääriviivat, on kuollut, vaikka voimmekin nähdä mihin se tähtää. Siitä puuttuu valon ja varjojen jako sekä väritys. Silloin alkaa voimattoman väen työ. Voimaton on liian heikko luodakseen uusia ääriviivoja, mutta hän voi omaksua voimakkaan luoman kuvion ja voi koko sydämellään antautua luomaan eloa siihen. Hän voi johtaa valon oikeaan kohtaan, asettaa varjon paikalleen, panna väritäplän tähän, toisen tuohon. — Voimakas tietää täsmälleen, mitä hän tahtoo, kuinka syvälle hän painaa ääriviivat, miksi hän laittaa kuvion juuri tuollaiseksi eikä muunlaiseksi. Voimaton ei aina tiedä yhtä selvästi, miksi hän jakaa valon ja varjon juuri noin, miksi käyttää värivivahduksia juuri tuolla lailla. Häntä johtaa usein vaisto ja tunne enemmän kuin kylmä järki. Siksi sattuukin joskus, että hän ei selvästi seuraa ääriviivoja, vaan antaa varjon taikka värin luiskahtaa ulkopuolelle rajaa. Jos ääriviivojen luoja on saapuvilla, voi hän helposti korjata sellaisen erehdyksen, mutta jos häntä ei enää ole olemassa, saattaa käydä niin, että taitamaton värien käyttäjä turmelee koko kuvion, niin ettei alkuperäisestä luonnoksesta jää mitään jälelle. Silloin täytyy toisen voimakkaan tulla apuun ja joko luoda uusi kuvio, taikka etsiä vanhat ääriviivat esiin ja laittaa ne selviksi taas. Sillä lailla elämä kuluu ainaisessa vuorovaikutuksessa voimakkaiden ja voimattomien välillä. Molemmat ovat välttämättömiä elämän ilmiöiden luomiseen ja kuvaamiseen, ja molemmat ovat siis yhtä tärkeitä. Voimakkaita ihaellaan ja peljätään, voimattomia rakastetaan ja vihataan. Voimakkaiden ilmapiiri on ylimalkaan viileä, voimattomien lämpimämpi…
Minulta kysyttiin, sisältääkö tämä uusi kirjanen novelleja vai tosi-elämästä otettuja kuvauksia. Kaikki ovat otetut elämästä, muutamat aivan sellaisinaan, niinkuin elämä ne antoi, nimet vain muutettuina. Nimet ovat yhdellä ainoalla poikkeuksella kokonaan muutetut. Paitsi sitä huomasin pian, että muutamia piti muuttaa niin paljon, että ainoastaan ydin säilyi koskettamatta. Se oli välttämätöntä, jotta lukijat eivät yrittäisi ruveta arvailemaan, kuka kulloinkin on ollut "sankarina". Siksi luulen, että paria kolmea pätkää voi yhtä hyvin sanoa novelliksi kuin elämän valokuvaksi. Ytimen, s.o. sen kohdan tapahtumassa taikka ihmiskohtalossa, joka enin herätti mielenkiintoa, olen koettanut säilyttää ehyenä.
Muuta selitystä en osaa antaa.
Lontoossa, syyskuussa 1927.
Aino Malmberg.