KIRJANOPPINEET
Reading edition
Me olemme liian monta ja hyvää kirjaa lukeneet, mont' yötä unetonta sanan aarteita turhaan tutkailleet.
On selkämme käyristyneet ja aatos jo raukeaksi käy, on silmämme hämärtyneet, mutta vielä ei Jahven merkkiä näy.
Ja kansa jo tuntee, että ei meiltä se lohdun voimaa saa, se kaipaa elämän mettä, mutta hengetön kirjain kuolettaa.
Ja Natsarealaista jo tuhannet uskoen kuuntelee, hän on luopunut isien laista ja hän harhaan vie ja villitsee.
Mut on suussaan kuin salama Herran ja kuin balsamin lohtu on äänessään. Hän on elänyt korvessa kerran, missä sairaat terveiks lääkitään.
Vuoks kirjan monen ja hyvän toden suuremman liemme me unohtaneet, ikiviisauden lähteen syvän ohi sokkoina harhaten kulkeneet.
Hän on kuullut Jordanin juoksun, hän on katsonut tummuutta seedripunn, hän on tuntenut liljain tuoksun ja nukkunut lintujen lauleluun.
Hän ääressä tumman kaivon on pilvien kulkua katsellut, hän tähtiä tyyniä taivon on sykkivin sydämin seurannut.
Häll' on nuoruus ja nöyryys ja hyvyys, häll' on voimaa voiton ja taistelun, häll' on luonnon loputon syvyys, joka ei ole enää mun, ei sun.
Sanaa tutkien lohdutonta me olemme varhain väsyneet, me olemme liian monta ja hyvää kirjaa lukeneet.