SISÄLLYS:

Esipuhe. Urvut.

I. Lapsuusmuistoja.

Lapsuuteni tölli. Töllin uurre. Siperian tiellä. "Niin se aina kulkeminen tääll' on köyhän lasten."

II. Maa ja kansa.

Z. Topeliuksen täyttäessä 75 vuotta. Professori J.R. Danielson'ille. Viktor Löfgren'ille. J.L. Runeberg'in haudalla. Kesäksi maalle. Haapaniemessä. Savonlinna. Talvi-iltana. Kylvöajan lähestyessä.

III. Kuvauksia.

Miljonääri. Vanha viulu I. II. III. Elämän paras osa. Osat vaihtuivat. Kusti kinkerillä. Neuloja. Lämpömittari. Rannan Helka. Keinutuoli. Kerjuri. Jouluna. Enkelinlaulu-vuori.

IV. Tunteita ja mietelmiä.

Ruusun umput. Ystävälleni. Kuihtuva impi. Olis aika armastaa. Kihlautuneille. Sormuksia vaihtaessa. Aprilli-päivänä. "Merkki" sai. Syystuulella. Onni. Vuoden vaiheessa. Äidin haudalla. Ei ole taivas kaukana. Taistelua ja lepoa. Papinvirkaan asettamisen johdosta I. II. III.

V. Käännöksiä.

Kuolon enkeli.

Esipuhe.

Ennenkuin uskalsin ryhtyä tämän kirjasen julkaisupuuhiin, kysyin Herra Professoori A. Genetz'iltä, joka oli tarkastanut "Kuolon enkelin" suomennokseni ja siinä minua muutamissa vaikeissa kohdissa hyväntahtoisesti auttanutkin, ottaisiko hän tarkastaakseen julkaistavaksi aiotun runokokoelmani käsikirjoituksen. Saatuani siihen myöntävän vastauksen, kokoilin yhteen ne runoni, joiden luulin johonkin määrin runoutta olevan, ja vein ne professoori G:lle. Tarkastuksen jälestä antoi hän niistä kehoittavan lausuntonsa kirjallisestikin. Se teki kustantajan löytämisen helpommaksi ja antoi minulle rohkeutta yhteen koottuna julkisuuteen päästämään nämä yksinkertaiset laulelmani. Käytän tätä tilaisuutta ilmaistakseni Herra Professoorille nöyrimmän kiitollisuuteni.

Helsingissä Marraskuun 30 p. 1894.

Alpo Noponen.

Urvut.

Pirteissä pieniss' elin Savonmaan, Ja verkkaan vieri pitkät talvet multa; Ja henki kaipasi, ikävöitsi vaan, Mut kauan viipyi armas kevät-kulta.

Kun päiväpuolta kummun kuitenkin Kinokset talven vitkallensa suli, Ja pälvipaikat syntyi metsihin, Ja lehdon paltaat paljahiksi tuli;

Mä kaihomielin sinne kiiruhdan, Reunasta lehdon oksan urvut poimin, Mä povelleni niitä painallan Ja sommittelen yhteen hartain toimin.

Sydämmein lämmön niihin hengitin, Kun toivoin niitä oikein vihanniksi, Ja kyynelin mä niitä kastelin — Mut sittenkin ne jäivät urpusiksi.

Niit' en mä tohtis teille tarjota, Jos ei ne Suomen lehtoloista oisi, Kotoisten tuulten tuttu huo'unta, Jos niistäkin ei hiljallensa soisi.

Kun Luojan päivä ilman lämmittää, Elämä uusi lehdoissamme koittaa, Ja hanget haihtuu, sulaa jäykkä jää, Ja kanteleet ne kaunihimmin soittaa.