VIESTI

Vierii viesti kummanlainen nyt jo joka mökkihin, kuss' on elonorja vainen surun lyömä yksikin.

Sait jo kyllin tuta iestä pakon paljon vaativan, sait jo tarpeeks tyhjää hiestä yön ja päivän raadannan.

Ethän mieli enää olla orja, juhta joutavin, ase toisen, porras, jolla astuu jalka öykkärin?

Ethän tahdo että suruun sortuu jälkeläisesi, Vaikka itse tyydyit muruun, kun et saanut enempi?

Ethän usko, että vasta, korvaukseks kärsinnän, saat sä palkan taivahasta jälkeen tämän elämän?

Miksi siis sa vielä voihkaat toivotonta voihkinaa, yöt ja päivät pitkät oihkaat, kun et mitään siitä saa?

Etkö tohdi kättä nostaa kärsimystä vastahan, ajan toisen oikeutt' ostaa vaikka lailla marttiiran?

Jos sa tohdit, niinpä lähde tuskan kanssa taistohon, itsesi ja lastes tähden, joilla elo eessä on.

Muutoin yhä vielä huole, kärsi, kärsi katkeraan, päättyessä päiväs kuole niinkuin pienin mato maan.

Oma harras halu ynnä oma voima käytä siis, onnes sarka itse kynnä, usko uusiin unelmiis.

Etsi elon tieltä toinen sinunlaises orja myös, elononnen kurja loinen, jonk' on mieli myöskin yöss'.

Kolmas, neljäs — kymmeninkin oot sa heitä tapaava; etsi, etsi, mistä minkin; noit on oiva armeija.

Eihän ole tarvis yksin käydäkään sun taisteluun, Vaan sa kulje käsityksin kanssa kurjan monen muun.

Noin sa voit kuin leikilläsi käydä sotaa sorjimpaa; noin vaan loppuu kärsintäsi, Valhe kuoliniskun saa.

Nouse vaan ja työhön ryhdy miehen mielin luottavin, valonarmeijahan yhdy sotilaana kertakin.

Taisto tää on suurin, josta tietää aika kertoa, pyhin myös, kun taistelosta täss' on hyöty kaikilla!

* * *

Näinpä kertoo viesti. Kohta jokainen sen kuullut on; kunpa vaan vois sanat johtaa kunkin tähän taistohon.

Kunpa siemen, jonka kylvää aika rintoin ihmisten, toisi sadon suuren, ylvään, kasvun tuhatkertaisen.