TAISTELU KÄYMÄÄN!
Reading edition
Surkeus, surkeus koska sa lakkaat, milloinka päivämme paistaa?
Kalpeina, valkeina vaivansa alla sammuvin silmin, kuolevin katsein, koukussa käyden, läähättämällä kulkevat luonnon korkeat herrat, ihmiset täällä, orjina vapaat ja vapaiksi luodut, juhtina teillä, joill' ei loppua laisin.
Suissa on siteet ja kielissä kahleet ihmislapsilla, joilleka vainen haastamistaito ja suun sanat suotiin.
Hyi tätä pilkkaa ja sortoa luonnon, hyi väkivaltaa alhaista, inhaa, luonnottominta ja kauhistavimpaa!
Eikö jo pakahdu piinattu luonto, kärsiessänsä tällaista täällä, taikka se lankea vuorena noiden kurjien yli, jotka sen kauneutt' tallaa ja sylkee, rutsaajajoukon mielettömimmän ja hullun?
Eikö jo suoriu sorrettu lauma päällensä pannen sotisovan sorjan teilaajiansa vastahan vimmoin ja kiukuin, kun ylivoima on sillä ja voitto varma on taattu? Taistelu käymään! Pitkin linjaa taistelu käymään armahtamatta vastustajoita, koska on armahdus käytetty kaikki aikojen vierren, eikä se satoa suonut.
Kuuroiksi korvat, ettei valitushuutojen vuoksi taistelu jäisi kesk'eräseksi. Sulkekaa silmät, ett'ette voisi heltyä kesken; lyötävä näät on vihdoin jo kaikki ihmisen tielle estettä luova.
Mutta jos antavat vastustajamme aseensa meille: — anteeksi heille. Oikeus ensin ja viimeksi kosto. Emmehän seuraa neuvoja heidän, emmehän pöyhkiä matki. Oikeus elää ja oikeus olla! Siinä on kaikki, missä me riipumme kiinni.
Kuin kevätvirtojen voimakas juoksu olkohon meidän kulkumme kaunista kohti. Kuin suven suuri ja selkeä päivä, onnemme päivä olkohon taistelun tauottuessa.
Syys oli synkkä ja sairas jo meillä, talvea tarpeeksi saimme jo täällä. Nyt suven vuoro on tullut!