VANHUS
Reading edition
"Pois heitä kuokka kourasta sa vaari vanha jo; kas kohta lepoon laskeva on elos aurinko.
Sun selkäsi on köyrtynyt, on hapses harvenneet, Oi miksi, miksi vielä nyt noin paljon työtä teet?
Ja ethän edes, vanhus sa, sarkaasi kuokikaan, muokkaathan vieraan peltoa kuin orja aina vaan.
Et myöskään eteen lastesi aherra ahkeraan, kun hyljäten sun, luotasi he poistui maailmaan.
Miks siis noin ylivoimin sa kuokkaasi käyttelet, jo herjetä ja huoata sa tahdo, ukko, et?"
Ei vastausta vaari vaan suo mulle ensinkään, ei hellitä hän kuokastaan, ei heitä vartta tään.
Vaan helmikirkkaat kyynelet nyt vaarin silmät saa ja kasvot kurjat, kurttuiset ne maahan vuodattaa.