VIII. VIRSIÄ.
Reading edition
Virsi kotimaan puolesta.
Oi kuningasten kuningas, Sä maan ja taivaan valtias, Myös tälle maalle silmäs luo Ja armos runsaat lahjat suo!
Vähäinen meidän kansa on, Maailman silmiss' arvoton; Vaan mitä mahtavinkin vois, Jos voimaa Sult' ei saanut ois?
Kuin tomu edessäs on maan Suuruudet, voimat, vallat vaan; Kun viittaat, korkein alenee Ja matalaiset ylenee.
Kuink' usein juuri valitset Aseikses pienet, alhaiset, Siks että Sinun voimasi Selvemmin heissä näkyisi.
Kun tahdoit kansan valitun, Otitpa ylenkatsotun Ja halvan Juudan kansan, sen Teit vartijaksi totuuden.
Ja Bethlehempä, pienoisin Tuo kaupungeista Juudankin, Sai armon armoist' ylimmän, Messiaan nähdä syntyvän.
Oi Herra, kuule meitä myös, Tee meissäkin Sun armotyös! Suuruutta emme rukoile, Me pienuuteemme tyydymme.
Jos meidän kansa aina sais Vaan olla palvelijanais, Sun töitäs aina toimittaa, Valistua ja valistaa!
Taavetin 127:s psalmi.
Jos huonetta ei rakenna Jumala, auttajamme, Työ kaikk' on tyhjäks raukeeva, Me turhaan harrastamme. Mit' ihmisvoima, nero loi, Ei itsestään se kestää voi, Jos tueks ei käy Herra.
Jos kaupunkia varjella Ei tahdo itse Luoja, Turhaanpa valvoo vartija, Ei turvaa siit', ei suojaa, Mit' auttaa vahvin hallitus, Jos puuttuu Herran siunaus? Kuin kuiva puu se kaatuu.
Myös taitavinkin hankkeemme, Paraiten perustettu, Ois, ilman Herraa, hiekalle Löyhälle rakennettu. Kun vaaran virrat kuohahtaa, Kun ajan myrskyt riehahtaa, Jäljettömäks se katoo.
Vaikk', aniharvain noustenkin, Puuhaamme myöhään yöhön, Eip' yksin toimi ahkerin Viel' onnea tuo työhön. Vaan työ jos tehdään Herrassa, Nöyrästi Herran neuvolla, Ei puutu siunausta.
Miks suureen lapsijoukkohon Katsoissa meill' on suru? Herranhan lahja lapset on, Hält' on myös leipämuru. Saavathan kedon kukkaset Häneltä ruoan, pukimet; Kuink' ei Hän huolis meistä!
Mit' useampi pieni suu On pöydässämme lässä, Sit' innokkaammin raikahtuu Myös rukouskin tässä. Näin missä Herran kiitos soi, Ei hävitä se talo voi; Se vaurastuupi aina.
Ja pienoisista miehiä Varttuupi vielä kerran; Ne on kuin nuolet kädessä Väkevän sotaherran. Se maa, se kans' on mahtava, Joll' onpi noita nuolia Viinensä aivan täynnä.
Oi Herra suuri, turvissas Myös olkoon meidän kansa! Se etsiköön Sun armoas Kaikissa toimissansa! Jos sulta vaan on siunaus, Ei estäkään sen heikkous; Se työsi tehdä voipi.
Iankaikkinen autuus.
Oi riemua! Oi autuutta! Kuink' kepeeksi Nyt tuntuupi. Ei murheet maan Mua painakaan; Ei pahat työs, Mun sielun', myös. Ah aivan on kuin lentää vois!
Oi valkeus! Oi kirkkaus! — Mi päällä maan Kuin peiliin vaan Häämöitteli, Kajasteli, Se paistaa jo Kuin aurinko Nyt selkeänä kirkkaana.
Maan päällä sain Vaan puolittain Tät' oivaltaa, Tät' aavistaa Mun toivossan', Mun uskossan'. — Nyt, Jumala, Sua kasvoista Jo näen kasvoihin!
— — —
Oi Korke'in! Mill' ansaitsin Mä syntinen, Mä saastainen, Tään kaiken nyt? Ei täyttänyt Mun voimani, Vaikk' koitteli, Sun käskyjäsi pyhiä.
Kyll' rakasti Sua sieluni; Pyrkinyt pois Maan tomust' ois; Ja hurskauteen Ja pyhyyteen Se halavoi — Mut aina — voi! Taas vaipui kesken lentoaan.
Oi rakkaus! Oi armahdus! Sä rajaton, Sä verraton! Maan madon tään Niin viheljään Sä armahdit Ja puhdistit, Pyhitit omaks' lapsekses.
Tuhatkin ois Jos kielt', en vois Sua kyllin mä Täst' ylistää; Vaikk' ääretön Ja määrätön Ijäisyys on, Ah mahdoton Täydesti kiittää armostas!
Oi riemua! Oi autuutta! Ei hetkeä Ei vähintä, Jok' erottais, Luovuttaa sais Mua Sinusta, Oi Jumala, Mun Herran' ja mun Isäni!
Kastevirsi.
Otettu kasteen kautta sisään Mä olen, Herra, huoneeses; Sun lapses olen, Sä mun isän', Siis mun on kaikki rakkautes; Pelotta tykös tulla saan, Mua pois et sysää milloinkaan.
Sun puoleltas tää liitto kestää, Vaikk' murtuis vahvuus taivaan, maan; Ei rakkautt' Isän sydämestä Voi mikään saada sammumaan; Poikaskin annoit ainoan Sä piinaan, kuoloon puolestan'.
Ah lapses myös jos Sua voisi, Näin puuttumatta rakastaa, Jos tietäis, taitais se, kuin soisi, Sun käskyjäs ain' noudattaa! Mut voi kuink' usein kylmennyt Mä olen, luotas eksynyt.
Vaan lastasi hairahtunutta Armost' et hylkää silloinkaan; Sun lammas-raukkaas kadonnutta Kuin paimen riennät hakemaan; Et heitä, siks kun löysit sen, Toit lauman luokse jällehen.
Ja vaikka lapses tuhlaajana Pois sirottais Sun lahjasi, Armahdat taas, kun katuvana Se jalkais juureen lankeepi; Ain' ovi auk' on huoneeses, Ain' auki isänsydämes.