PAENNUT RUNOTAR.
Reading edition
Sa saavuit muinen helisevin valjain äärelle kuohuvaisten tulomaljain ja viihdyit yössä, missä huilut soitti, ja haihduit harmauteen, kun aamu koitti.
Sun kanssas, lemmitty, riens vuodet kuni vain yksi yö, yöt niinkuin kuuma uni… Mut kerran herätessäin orgioissa näin sijas tyhjäksi — sa olit poissa —
Niin katosit sa kauas elämästä… Ma luovuin riemusta ja hälinästä, en enää laulanut, en karkeloinut: iloita sua ilman en ma voinut.
Sua etsin, etsin kauan kaikkialta: sydänten yöstä, ripsihuntuin alta, hymyistä huulten, silmäin salamoista; sua löytänyt en yhdestäkään noista.
Ol' ovet kiinni taivaiset ja maiset, ol' onnen kaiken harmaat hautajaiset… Ja hiljaa kera kuolleen kanteleeni ma painuin korpeen, yksinäisyyteeni.
Ah, kuin on laupias maan vilvas helma! Kuin kevyt autiuden kuvitelma on sille, joka ihmis-iestä kantoi…! Takaisin korven yö sun mulle antoi.
Sun nummen yllä tuulena näin käyvän, yön hattaroissa viittas sinertäyvän… Ja äänes kuulin vuorilta ja soilta… Pois polkus johti ihmisasunnoilta.
Ain' etäämmäksi! Pylväspyhättöihin, miss' aamunnousut yhtyy tähtiöihin. Ol' laulus luonnon syvää hiljaisuutta ja otsas kaari koskemattomuutta.
Ah, kauniimpi kuin koskaan nyt sa olet! On kastehelmiä sun kutreis solet ja harppus, mi soi angelusta ehtoon, kuin sädevihmaa kuun, mi paistaa lehtoon.
Oot lähteen nymfi, metsän keiju arka. Oi ihanainen, ota sielu-parka, se kasta Hippokrene-lähteeseesi! Taas voittaa tahdon runoseppeleesi!