YSTI.
Reading edition
Ysti oli maallisen tomumajan jaossa joutunut verrattain hyvälle osalle, mutta niiden henkisten lahjain kanssa oli vähän niin ja näin. Ruumis, joka oli pituudeltaan kolme kyynärää 6 tuumaa, päättyi tuuheatukkaiseen, punanaamaiseen päähän, joka jyhkeiden hartiain päällä vaikutti hieman pienehköltä. Vaikka Ysti oli parhaissa miehuusvoimissa, oli kasvoissa ja varsinkin niskassa tukevia ryppyjä. Vanhuutta ne eivät todistaneet, mutta suuremmalla syyllä sitä, että hänen ulkomuotonsa oli jäänyt viimeistelyä vaille eli niinkuin sanotaan työkirveellä tekaistuksi. Pukeutumisensa ei ollut myöskään aivan viimeisteltyä. Takki pyrki lyhyeksi helmasta ja varsinkin hihojen kohdalta, jolloin tukevat ranteet ja turpeat kädenselät pääsivät oikeuksiinsa ja näyttivät varsinkin pakkasella aivan tuskanpunaselta. Käsineitä ei Ysti käyttänyt koskaan eikä sanonut käsiään palelevan. - Kesällä hän käytti ehyitä kenkiä sen vuoksi, että hiekkaa menee, mikä jalat verille hieroo, mutta talvella sai olla kengät minkälaiset kulloinkin sattuivat, koska ei hiekka ollut tunkeilemassa. Kengissä pyrkivät terät olemaan pitemmät varsia, jotka eivät ulottuneet useinkaan kuin puolisääreen, näyttäen perin turvattomilta ja ujoilta pitkällä taipaleella. - Näitä suuria jalkojaan ei Ysti tavallisesti ripeässä tahdissa muutellut, mutta sitä suurempi taival katkesi kertamuutolla ja lovi hangessa osoitti, että aikamies oli taipaleella. Sattuipa kerrankin, että Ystin oli lähdettävä kaupunkiin 30 km päähän viemään kauppiaan suurta rahasummaa. Laivasta Ysti myöhästyikin, mutta jokseenkin yksin ajoin hän pääsi perille kuin laivakin. Parin kolmen peninkulman matka oli hänelle leikintekoa.
Niinpä Ysti tuumasikin, että "tuo Jeäskelän Pekka seon kunnon mies. Se se ei iliman tietä. Nyttii kävin Pällikkäällä ja sain kolomet sikkaaria". (Pällikkäälle oli matkaa 30 km.)
Ystillä oli muhkea ääni, mikä kumahteli kuin tynnörin läpi puhuttaessa kovalla pakkasella.
Kerran oli Mykkäs-Taavetti ampunut kuren ja kuivannut sen siivet leväälleen. Ystille sanottiin, että niillä sitä voisi lentää. Ysti nousi makasiinin katolle, ja ryhtyi koittamaan. Varmuuden vuoksi hän pari kolme kertaa koitti kuinka ne kannattavat ja lausui: "kyllä nämä tuntuu kannattavan" ja samassa juoksi makasiinin harjaa pitkin, mutta ei muistanutkaan siivillä humauttaa yhtään kertaa alas tullessaan ja putosi vähemmin sulavalla tavalla hiekalle niskalleen, missä alkoi surkeasti panna, että: "voi, voi".
Kähkösen puotiin tullessaan huomasi Ysti jänislankaa oven pielessä ja lausui, "tuossapa on huonoo jänislankoo. Se katkiaa miehen kaalassa". Puotipojat sanoivat: "annatko katkaista?" "No kun annatta par sikkaaria." - Sovittiin niin, että Ysti rupeaa tiskille selälleen ja lanka pannaan kaulan ympärille, ja toinen pojista vetää toiselta puolen tiskin, mutta jos liian tiukalle menee, niin Ysti ärjäsee, jolloin otetta helpotetaan. Pojat tiskistä ponnistaen vetävät niin paljon kuin jaksavat, mutta lanka ei katkea eikä Ysti ärjäse. - Onneksi sattuu kauppias tulemaan puotiin ja huomaa tilanteen. Hän sanoo pojille: "johan te miehen tapatte!" - Nyt vasta pojat huomaavat, että voihan se kyllä Ystikin kuolla. Samassa aletaan lankaa kiertää pois, mutta hätäpäissään kiertävät väärään suuntaan. - Kumminkin lanka katkesi, mutta Ysti paran jyhkeä ruumis ei nouse. Nyt aletaan hieroa ja pieksää rintaan ja hartioihin. Jopa alkaa puhaltaa ilmaa muhkeasta ruumiista kuin tulivuoresta, ja Ysti avaa silmänsä ja hieroo kaulaansa ja lausuu harvakseen ihmeissään: "mikähän siinä lienee ollu ku minen suanna eäneen."
Kun Ysti söi, niin ei piimä, särki ja leipä olleet omalla asiallaan, eikä siinä tarvittu pöytä veitsiä eikä kahveleita. Sären hän väänsi kaksin kerroin ja laittoi nurin niskoin taipaleelle ja ryyppäsi piimää päälle. - Kahvia hän ei myöskään pannut sivu suun. Harvoin sitä tuli liian paljon, mutta useimminkin päinvastoin. Kerran hän joi vedon perästä 40 kupin vetoisen pannulisen aivan yhteen menoon, mutta viimeisiä kupillisia juodessa ei tahtonut enää kuppi kädessä pysyä. — Tyhjäksi meni pannukin.
Ysti oli ammatiltaan - juoksupoika. Luultavasti ammattikuntansa muhkein. Hän toimitteli ihmisten, etupäässä kauppiaitten asioita, kuljetti heidän tavaroitaan. Haki ja vei teurastettavia härkiä, sikoja y.m. Kerrankin hän haki 70 paria rukkasia sisältävän säkin 35 km päästä talvella ja koko matkan hän kulki säkki hartioillaan. Jos talossa oli vanha kissa, vesikauhuinen tai vanha koira, niin Ysti ne toimitti isiensä luo. Kerran oli koiria kertynyt kokonaista 13 kpl, joilta olisi pitänyt kurja henki eroittaa eri taloksi. - Ysti oli nämä kuljettanut Pajuharjun riiheen telkien taa ja aikoi sitten lähteä puimaan "koirariihtä". Varmuuden vuoksi otti hän apulaisia, jotka vartioivat ovea, etteivät puitavat karkuun pääse. Ysti meni riiheen ja moksautti muutamaa koiraa vartaalla, mutta silloin nousikin sellainen rähäkkä ja melu, ettei Ysti parka arvannutkaan. Kaikki koirat hyökkäsivät Ystin päälle ja hän alkoi revityin vaattein juosta ympäri riihtä ja huutaa surkeasti oven takana: "aakaskoo sukkelaan ov', ne juuttaat syöp' minut!" Kun ovea raotettiin säntäsivät koirat reuhaten ovesta ulos ja perästä tuli Ysti housut revittynä, pitkät sääret verillä, surkean näköisenä, eikä yhdeltäkään koiralta saanut nahkaa, vielä vähemmin omistajilta tapporahoja.
Kerran lupasivat nuottamiehet Ystille sikaarin, jos nielee elävän kiiskin. Kiiski menikin alas odottamattoman helposti. Sitten arveltiin, että saiskohan kiisken menemään vastahakaan. Kun luvattiin kaksi sikaaria, niin Ysti nielasi kiisken vastahakaan, siis häntä edeltä ja purematta. Suuret vesikarpalot poskilla ja tavallista punakammat posket ilmaisivat, ettei se niin helposti käynytkään kuin oli luullut ja sillä kertaa ei hän useampia sikaaria ruvennut ansaitsemaan.
Ysti oli taitava kulkemaan yhdellä tukilla. Kerran hän lähti vedon perästä kulkemaan Karvalinlahden yli yhdellä tukilla. Vetokaverit olivat salaa lyöneet haa’an puun päähän ja siihen sitoneet lujan narun. Kun Ysti pääsi keskelle lahtea, kiskaistiin nuorasta syrjään päin ja silloin Ystin mahtava rovi moiskahti järveen. Ysti meni uudelleen tukille mennen vähän matkaa eteenpäin ja sama temppu uudistui vielä pari kertaa. Ysti parka ei huomannut petosta, ihmetteli vaan, että mikä ihme siinä on, kun ei nyt pysy tukin päällä ja muulloin on aina pysynyt ja - hävisi vedon.
Kirj. Alb. Sonninen.