HULUKKOSEN RADIO.

Ihalainen kehuu naapurilleen Hulukkoselle radiolaitteitaan ja siitä sukeutuu sitten seuraava keskustelu:

Ihalainen: Ohan se nyt mullae tok ratijo.. kelepoohan sitä riähkee kuunnella.

Hulukkonen (muhoillen, tarkoittaen akkaansa): Etkö luule mulla sitten oleva. Oekee onnii kovaeänine…

Ihalainen: He.. millonka sinä sen oot ottanna, kun ee oo mittää kuulunna.

Hulukkonen: Jonnii kerraha tuo reähkä tulj otetuks.

Ihalainen: Taetaa olla tos kuje? Itekkö laetot kuntoo?

Hulukkonen: No on siinä kujetta kerraksee… Ja itehän minä sitä aekanj kuluks kouhentelen.

Ihalainen: Taitaa kuuluva hyvästi muuttii ku Lahe asemat.

Hulukkonen: No ee siinä toeset asemat sua suuv vuoroo, ku se ruppee holoventammaa ja huutamaa.

Ihalainen: Syökö tuo mitev virtoo. Minur ratijon on hyvi näkysä virralle.

Hulukkonen: Jo tok kolome kertoo päevässä ottaa aeka lastin.

Ihalainen: (muhoillen) Jopa minä nyt sinur ratijos arvoon. Sinullo kaksjalakane ratijo. Voi häekköläene sun ratijotas.

Hulukkonen: Siinä sitä onnii ratijota, eekä lopu ohjelma eekä virta. Kyllä sen kans kuiluu aeka hupasesti, hehe.

* * * * *

Hämäläinen sanoo tulta valkeaksi. Savolaisella valkea aina merkitsee vain valkoista väriä.

Kysyy hämäläinen Kaavin savolaiselta:

- Anna valkeata piippuuni.

- Ei minulla muuta valakeeta oo kuin paita.

* * * * *

- Rahat tai henkii kiljasee kiertolainen syyshämärässä maantietä tallustelevalle vanhahkolle vaimolle.

- Voi hyvä ystävä kum mullei oo pennin pyörylätä ja henkennii haisoo niin pahalle.

* * * * *

Junassa kulkiessa pari Karttulan isäntää kehuu peltojensa voimaa ja väkevyyttä. Tuota rellestämistä ei malta enää muuan pielaveteläinen kuunnella, vaan älähtää:

- Elekee työ puhuva jonnii joutavia peltojenne voimasta. Enempi kun teijän pellossanne tuota lantatavaroo on meijän tuva lattijallae.

* * * * *

Pari savolaista on tilannut muutamassa Helsingin ravintolassa vasinkanliha-annokset. Kun niitä ei ala ilmestyä näkösälle, kysäsee toinen:

- Missee ne paistokset oikee viipyyvät, vai tokkoon se vasikka on ies syntynykkää, jota meijän pit tässä ruveta järsimää?

Palvelija, joka myös sattuu olemaan kotoisin tuolta Pielaveden puolelta: - Voi tok jos se oissii jo syntynnä, mikä hätä tässöiskaa, mut kun vasikan issäi on jo toista vuotta ollu karkuteillä.

Politiikasta.

Vuodelta 1908.

Lähes tieteellisenä varmuutena on näihin asti pidetty, että meidän maassamme olisi kaikkein enin - unta ja nälkää. Mutta jos tämän kansallisen rikkautemme runsaus onkin valtava ja tyhjentymättömältä näyttävä, täytyy meidän kuitenkin totuudessa pysyäksemme sanoa - niin haikealta kuin se monestakin voi tuntua - että se on enemmyys-arvostaan näinä aikoina painunut toiseen sijaan, ja etualan on anastanut — politiikka. Sitähän on nyt kaikkialla. Siitä saarnataan kirkoissa ja kokouksissa, puhutaan pappiloissa ja partureissa. Politiikka se määrää virkoihin niin senaattorin kuin urunpolkijankin. Se rakentaa ja rikkoo naimiskaupat. Se mittaa ihmisen viisauden ja tyhmyyden, taiteilijan kyvyn ja kauppiaan kätevyyden.

Mitä oli haukkuminen ja tappeleminen ennenvanhaan! Paljasta maitovelliä! Politiikka sitävastoin on edelliseen hionut henkevyyden ja vihlovan terävyyden samoinkuin se tappeluunkin antaa rientoisan vauhdin. Ei mikään pullauutuus ilmesty, ellei sen luomistyöhön jollakin tavalla olisi koskettanut politiikan aina ojolla oleva sormi, puhumattakaan nimen antamisesta kissalle tai koiralle, joka toimitus on ehdottomasti politiikan kontrollin alainen. Kerrotaanpa erään kellahtavan perustuslaillisen, joka ennen politiikkabasillin ilmestymistä maahamme oli vierustoverikseen ottanut tavallisen suomalaisen maatiaisihmisen, kiihkeällä jännityksellä odottaneen avionsa kukoistuksen kuorestaan puhkeamista, nähdäkseen, osoittaisivatko tulokkaan ulkoiset tuntomerkit hänestä tulevan perustuslaillisen tai suomettarelaisen.

Annappa sitten maamme politiikasta ja siihen yhdistetyistä eri aatevirtauksista kuvaus! Ohhoh!

Mutta jos tekaistaisiin pieni asia, pieni perhenäytelmä. Jos Pohjanmaalla, Pukarin pitäjässä olisi suomalais-syntyinen Saara roidellut halolla "hurrisukuista" Aabrahamiaan niin rotevanlaisesti, että rytäkässä olisivat kintut katkenneet, niin emmeköhän kohta saisi lukea seuraavanlaisia selityksiä:

U.S. "- - - - - kansallisuusasiassamme. Teko on tietysti raaka eikä suinkaan esimerkiksi suositeltava suomalaisuuden voittoon viennissä. Kuitenkaan emme luule erehtyvämme, jos otaksumme tämänkin edellä kerrotun tapauksen johtuvan siitä luonnottomasta tilasta, joka meidän maassamme on vallinnut s.o. että kourallinen ruotsalaisia ylimyksiä ja rahapohatoita on sortonsa alla pitänyt suurilukuista suomalaista väestöä, jota se vielä tänäkin päivänä nuorsuomalaisten avulla tekee."

N. Pressen: "- - - - - ja ettei kenkään meistä germaaneista, jotka historiallisten tapausten kautta olemme joutuneet tähän raakalaismaahan, unohtaisi asuvansa barbaarien, vandaalien ja koirankuonolaisten seassa, siitä on tämä tapaus vereksin muistutus."

Vaasa: "- - - - - Tapaus kuvaa erinomaisesti meidän suomalaisten suhdetta ruotsalaisiin 'hurreihin'. Meitäkin, samoinkuin tuota vaimoa, ovat 'hurrit' kiusanneet ja orjuudessa pitäneet, mutta siitä kaikesta on koitunut oikeutettu kosto. Ja niinkuin tuo vaimo, nouskoot suomalaiset kostoon yli maan. Pois 'hurrit' rantakiviä myöten!

"Herää Suomi, valveudu leijona!"

Hbl: "- - - - - Jyrkkään eristäytymiseen hunneista ja mongooleista, siihen tämäkin tapaus meitä entistä kiivaammin kehoittaa; ero koko linjalla, se olkoon tunnussanamme. Älköön kukaan pitäkö heitä työssään. Pois kaikki samojeedilainen palvelusväki syöpäläisineen ruotsalaisten taloista. Kavaltaja on se nainen tai miesnuorikko tai leski, joka antautuu lemmenkauppoihin ostjakkien kanssa. Ainoastaan, jos on tilaisuus rahallisesti perinpohjin nuolaista, olkoon jonkunlainen yhteisyys sallittu."

Työmies: "Luut ruskaa, veri purskaa, - - - - - rääkkää sosialistia, sillä mikäli tiedämme, on mies meikäläisiä ja akka suomettarelainen. Mutta rääkätkööt, iskekööt hampaansa lihaamme ja imekööt vertamme, sitä pikemmin vain tulee se päivä, jolloin porvarien haiseva yhteiskunta luhistuu omaan mätäänsä."

Hels. San.: "Niin jokapäiväiseen menoon kuin tuollaiset tapaukset kuuluvatkin, on siinä kuitenkin U.S:lle kyllin aihetta sivellä nuorsuomalaisia keltavärillä. Pettymystä myöskin tuntisimme, el Veivät ruotsalaiset lehdet sotkisi asiaan mongooleja ja germaaneja samoinkuin Työmies mätää porvarillista yhteiskuntaa."

Kansan Lehti:"- - - - - Miksi sitten mies taipuu tuollaisen syöjättären kanssa yhdessä elämään? kysynee joku yksinkertainen. Siksi, että meillä on kirkko, joka kahlehtii ihmiset yhdessä elämään, vaikka toinen toisensa palasiksi repisivät. Meillä on rasvaisia pappeja, joiden tehtävänä on sokaista ihmisten järki, että ne taipuvat kirkon ikeen alle. Porvaritkin hyvin kirkon ikeen painon tuntevat, mutta ne kuitenkin sitä ylläpitävät. Viikon köyhälistöä nyljettyään, antaa pappi taas kaikki anteeksi ja lupaa, kun vaan kymmenyksen kiltisti heille suorittaa, pääsön taivaaseen. Siinä niksi, miksi porvarit kirkkoa suosivat. Mutta sosialistit sitä laitosta vihaavat ja entistä voimakkaammin karjasevat:

"Alas kirkko, vaikka olis s-a!"

Kansakoulun Lehti: "- - - - - eikä tapaus kuulukaan niihin asioihin, joita me harrastamme, mutta kun tuollaista sivistymättömyyttä ilmaantuu, panee se meidät surulla kysymään, koska vaikenee rusopuhtoinen päivä, jolloin tuollaisia tekoja saamme silmäillä vain historian lehdiltä? Koska leviää eteemme ne sivistyksen ikivihreät tasangot, joiden suloutta eivät mitkään epäsoinnut häiritse? Ja vastauksemmekin on siihen valmis. Vasta silloin, kun kaiken sivistymättömyyden pohjasyy on poistettu s.o. kun — kansakoulunopettajain palkat ovat korotetut."

Aamul.: "- - - - - on selvästi tämän aikaansaanut sosialistien valama myrkky, sama väkihappo, jolla kunnioitus uskontoa ja kirkkoa kohtaan kansasta syövytetään, pyhät avioliiton siteet rikki ratkotaan ja koko historiallisesti kehittynyt yhteiskuntalaitos, esi-isien työn tulos, raadellaan."

Sotahuuto: "Kiitos oi Herran!

"Vihdoinkin on toteutunut kauvan vireillä ollut aije perustaa osasto Pukarin pitäjään. Hiljan siellä sattunut tapaus on sitä jouduttanut niin pitkälle, että luutnantti Baryton ja korpraali Kitara läksivät eilen sinne.

"Herran haltuun! Halleluja!"

Vartija: "- - - - - Antikristuksen valta paisuu; vaimo pieksänyt miehensä puolikuoliaaksi Pukarin pitäjässä. Mitä ennustavat tällaiset tapaukset, mihin viittaavat myös teot sellaiset, että käärme maalataan kirkon kattoon sille sijalle, jossa raamatun mukaan pitäisi olla pyhähenki kyyhkysen muodossa, ja alastomia poikia paikoille, josta rukoukseen polvistuneen uskovaisen korviin pitäisi kuulua enkelien siipien suhina. Mihin viittaa myös se, että kirkon ja teatterin välimaaksi jätetään vain 20 metriä? Niin - ne kaiketi viittaavat siihen, että viimeiset ajat ovat käsillä. Kristiveljet ja sisaret! Onko lampuissanne öljyä?"

Velikulta: "Kautta maan valitetaan nyt halkojen kallistumista, mutta kummakos se on, kun niitä Pukarin pitäjässäkin on ruvettu käyttämään välineenä perhesolmuja selvitellessä. Muuan muija kuuluu näet kopiloineen halolla herraansa ja lopuksi - rikkoneen sääriluut.

"Mikään uutuus asia ei ole, sillä aina maailman alusta on ollut avioliittoja, niissä sattuneita solmuja ja sykkyröitä sekä niiden selvityksiä. Tavallisimmin ovat solmut selvitetyt saivariston jauhamisella tai korvatillikoilla. Kun on kättä pitempää tarvittu, on käytetty luutia, kattiloita ja vähemmässä määrässä halkoja, puntareita ja kirveitä. Vallan tarpeetonta on meistä Pohjanmaalla halkoja käyttää, kun siellä muutenkin on puutavara vähissä ja kun Kokkolastakin niin helposti saa hyvää kotimaista tervanarua. Huonosti harkittua on meistä myöskin lyödä säärille niin, että ne katkeavat, syystä, että sääriä tarvitaan kulkuvälineenä joka päivä, ja vielä sitä tarpeettomampaa, kun kerran luonto on vartavasten kasvattanut nimenomaan erikoisen paikan sellaista toimitusta kuin selkäänantamista varten."

Juutas Puustinen.

Reissusälli oamiaene.

Savolaene tietä astu sälli, Kilometritehtaelija kuluki, Nälännäevettymältä se näytti, Kuluneelta sekä kuehtuneelta. Varsin ryysyset olj yllä voatteet: Paekon ihon paljaan vilikku pinta, Kurkistel myös varpaat kengistäkkii. Ihhaillaksee luontoo sekä ilimoo. Vastaa tulemaa ku sattu vanahus, Keppi käissä ukko kompuroeva, Tievustella alako sälli tältä: "Voesitteko laenaks antoo veistä, Että murkinoejja saesin einnee?" Kuppeeltasa ukko kopeloejje Tupestasa ojens puukkotyngän. Sukas vyöltää sälli remmin vettee Sekä uuvve reijjä kaevo siihe, Vinnate sen tiukkaa vyötäesillee, Suolet ettei voenna yhtää soejja — Ilimotella leivä ikävyyttä. Vei te antaissasa vanahukselle, Sälli sitten lausu tällälaella: "Kiitos laennasta. Nyt toas mun kelepoo Tietä myöte eespäe tallustella, Syyvvä ku saen tässä oamiaese". Alako sitte jällee astuksella, Renkkuvirttä hauskoo rallatella.

Kaarlo Hemmo.

Sanasutkauksia.

Shakespeare, maailman monipuolisin kirjailijanero, oli intohimoinen sanasutkauttaja. Tämä hänen niin usein esiintyvä leikillinen tapansa on hankkinut harmaita karvoja hänen teostensa kääntäjille. Sillä eihän sanasutkaus ole käännettävissä toiselle kielelle. Sanasutkaus riippuu yksinomaan jostakin leikillisestä sanan merkityksen tai äänen väärentämisestä.

* * * * *

Helsingissä Ison-Roopertin kadulla sijaitsi muinoin kolmannen luokan kahvila. Se oli siihen aikaan kuin ravintoloissa tarjoiltiin väkeviä. Emäntä oli ottanut uuden tarjoilijattaren, vasta Maaningalta kaupunkiin muuttaneen tytön. Tämä oli tielle tulematon suupaltti. Kun tarjoilu iltasilla loppui, kerääntyi emäntä ja palveluskunta tytön ympärille kuulemaan hänen sutkauksiaan ja letkauksiaan. Kaikesta oudosta minkä suuressa kaupungissa näki ja kuuli, oli hänellä leikki valmiina. Se häntä enin ihmetytti, että tytöt Espiksellä iltasilla "aituuttivat" tuntemattomia miehiä. Ei niin Maaningan kirkolla.

Tuli kerran humalainen mies kahvilaan. Istuutui pöytään ja komensi äreällä äänellä viinaa itselleen. Tyttö riuskasi vastaan:

- Ei teällä kellekään viinoo anneta.

- Mitäs teillä sitten tarjotaan?

- Ei kun kahvia.

- Minä en teidän sumpistanne huoli. Eikö teillä parempaa tavaraa ole?

- On tietä.

- Tietä, tietä, tietä, vatkutti humalainen. Minä en teidän kuravesistänne huoli.

Silloin maaninkalainen tyttö muka oli kimmastuvinaan ja huusi kovalla äänellä:

- No, jos ei tie kelepoo, niin kelepoohan katu.

Samassa tyttö kiepsahti ovesta pellolle, vihelsi poliisin ja ja mies nakattiin kadulle.

Huhu kertoo, että mies tästä sukkeluudesta ihastui niin maaningattareen, että rupesi selvänä latkimaan sekä teensä että kahvinsa hänen kahvilassaan. Esiintyi aina selvänä, kosi ja vei maaningattaren vihille.

Käyttääkö aviovaimo miestään silloin tällöin kadulla siitä ei huhu enää virka sen enempää.

Kulin kerran laivassa Karjalankoskelta Kuopioon. Meitä oli joukko turisteja muilta seuduilta, joku ulkomaalainenkin. Muuten laiva täynnä rupattelevia alkuasukkaita.

Tultiin muutamaan laivalaituripahaseen, joka vanhuuttaan jo näytti tutisevan ja jota jokainen suuri aalto hieman heilutteli. Sellaisia on paljon Savon vesillä ja niihin laiva laskee täyttä kyytiä ollenkaan surkumatta sen heikkoa rakennetta. Mutta se vain kestää, sillä se ymmärtää kimmoavasti väistää ja matkustajat ovat myöskin tottuneet ylläpitämään tasapainoa odottaessaan laiturilla.

Sieltä tuli mökistä mies rallatellen ja lähestyen laiturille. Hän oli yöllä saapunut mökille ja aamutuimaansa ryypännyt joitakin puolikuppisia. Linnut puissa laulelivat ja mies hikkasi: "hih pihlaja ja muita puita lisäks". Jalat olivat niin ihmeen irti maasta ja punaset pieksut loistivat aamuauringon säteissä. Tuli sillalle ja teki nousuaan laivaan. Silloin kapteeni, joka kainosteli hienoja matkustajia, kurkotteli kaiteen yli ja lausuu arvokkaasti ja varmasti:

- Me emme voi ottaa teitä laivaan, te olette nauttinna.

Viimeinen sana sittenkin ilmaisi, että hän oli savolainen. Silloinpa mies kimmastui, hyppäsi kahenjalan ja huudahti:

- Minäkö humalassa! Haistak!

Hyvin hieno sana Savossa, aina ilman lisäyksiä ja aina k. lopussa. Tosinhan siinä vähän parfyymiä on, mutta hyvin epämääräistä, kun ei sanota mitä.

- Oon tok' jo aikoja sitten heittännä naattimiset hiiteen. Enhän minä ennee naati sen kun häthättään kansalaisluottamusta.

Meidän välityksellä mies laskettiin laivaan, sillä eihän tuollaisia sukkeluuksia joka mies laskettele. Englantilainen Shakespearekin hymähti haudassaan. Ei hänkään kykene sitä omalle kielelleen kääntämään.

Pienet poikasetkin Savossa harjoittavat sanansutkauksia. Iinalammen talossa Rantasalmella oli muinoin majatalo. Siellä oli kyytipoika, joka oli kuulu liukkaista vastauksistaan. Kerran otti eräs vanha rouva, joka oli hyvin huono suomenkielessä, kyydin majatalosta ja poika pantiin ajamaan. Sattui olemaan korskuva ori majatalossa ja se pantiin aisoihin. Ori hirnui ja peppuroi, peruutti rekeä ja korskui. Päästiin vihdoinkin liikkeelle. Silloin rouva kysäisi parhaimmalla suomenkielellään pojalta:

- Onko tema hevonen eksy? (Tarkoitti: äksy).

Poika katsahti rouvaan ja virnisteli ja sanoi:

- Eihän tuo nyt hitto vie eksyne keskeltä maantietä.

Metsässähän sitä eksyy, jos eksyäkseen, mutta kuka sitä nyt vallanmaantieltä eksyy, tuumaili muka poika.

Professori Theodor Homén, Savolaisen osakunnan inspehtori, oli huono suomalainen vaikka Pieksämäellä syntynyt. Laivan seistessä eräässä laiturissa halonoton takia kauemman aikaa, lähti professori hieman jaloittelemaan. Tapasi maantiellä lapsenlikan, joka kantoi lasta sylissään. Tyttö oli savolaiseen tapaan punakka ja pullakka, niin että professori päätti häntä puhutella. Asian aluksi hän kysäsi tytöltä lapsen sukupuolta:

- Onko tuo yks poika? (Ruotsalainen sanoo näin: yks poika).

Tyttö katsoo kauan professoriin, hymähtää hieman ja sanoo:

- Yks on.

Lukemattomat ovat ne ruotsalaisten ja muukalaisten nimien väännökset, jotka kansa lausumisen helpottamiseksi, ovat sepittäneet. Tässä muutama esimerkki:

Saxbäck ja Göös = Kapsäkki ja Kiessit Gyllenbögel = Kylänpyöveli Kammarjunkare = Tupalurjus Orbinsky = Piiska Sprengtporten = Römpätti.

Eräässä kylässä oli kaksi Bernhard nimistä poikaa. Toista sanottiin: Pienhaartti ja toista Suurhaartti.

Fischkuchen eli Fischkucken, saksalainen sana, joka merkitsee kalakakku eli kalaleivos, on muuttunut Savossa sanaksi kalakukko.

Tällaisia sanasutkauksia on loppumattomiin.

Pieni lapsikin saattaa sutkauttaa ehkäpä vasten parempaa tahtoaan.

Eräs täti Helsingissä kysyi pieneltä rantasalmelaiselta kerran:

- Matkustatko suvella Rantasalmelle?

- Suellako, kysyi poika. En suella, en suella, hevosella, hevosella.

- Lännessä ja etelässä kesä on suvi, joka taipuu muutamissa muodoissa jokseenkin kuin susi.

Ernst Lampén.

* * * * *

Alapetti (Joosepille, jonka on yhyttänyt kokemassa omaa rysäänsä): Etköö oo nuapur nyt erreyksessä, kuv viet kalat minun pyyvyksestänj?

Jooseppi: Enkä oo.. nua kalatpa tuassa ovat erreyksessä männeet sun pyyvyksees, vaekka oovat minun kalojan.

* * * * *

Tuariainen (Jauhiaiselle) Sinäkö kuulut hierova erroo akastasj?

Jauhiainen. Niinhän minnoon hieronna, mut eehä tuosta taho valamista ruveta syntymää.

Tuariainen: No mikä siinä on hankoomassa, ettee seleviä?

Jauhiainen: No ku sitä torroo piisoo aena, että ee ennätä toene eekä toene lähtemää.

* * * * *

Kaksi ylioppilasta, toinen Yrjö Kiljander ja toinen sittemmin Heinäveden rovasti Mielonen, ajoivat kyydillä Helsingistä Kuopioon. Kiljander oli hyvin hermostunut ja riiteli Mieloselle siitä, että hän sinutteli kyytimiehiä. Se ei muka sopinut sivistyneelle miehelle. Hän piti pitkät saarnat tästä majataloissa, joissa kaikki rekikunnat ylioppilaita aterioivat yhdessä.

Sattuipa kerran niin, että Kiljanderin ja Mielosen kyytipoika kaatoi reen ja Kiljander kupsahti syvään hankeen. Kiljander vimmastui ja haukkui kyytipojan pahanpäiväisesti. Vihapäissään sinutteli poikaa.

Kun sitten majatalossa kaikki ylioppilaat yhdessä aterioivat, sanoi Mielonen hienotunteisesti:

- No, yhtypä se Yrjökin kerran veljeensä.

* * * * *

Onko tänne perästätulevia! huusi Kinkuvan Kusti, kun kaivoon putosi.