KERVISEN KOIRA.

Kervisen talo on maantien varrella Savossa. Tunnemme sen kutakuinkin. Vielä paremmin tunnemme Kervisen koiran.

Se on - tai oikeammin oli - pahimpia räyskiä mikä ikänä on valtamaantien varrella räkyttänyt ohikulkijoita ja hätyyttänyt polkupyöräilijöitä. Ja kun siitä valitettiin ukko Kerviselle, niin ukko tietysti puolusti sitä, vieläpä ylpeilikin siitä, että hänellä oli sellainen koira. Taivaan isä on, rangaistakseen ohikulkijoita heidän synneistään, asettanut semmoisia Kervisiä juuri maantien varteen asumaan.

Kervisen koira väijyi ohikulkijoita, maaten portinpielessä taikka saunan nurkan takana, mistä sitten kamalasti rähisten hyökkäsi esiin. Hevosella ajajia se haukkui turvallisen välimatkan takaa, sillä ajajalla saattoi olla piiska, jonka kipeätä siimaa Kervisen koira useammankin kerran oli joutunut maistamaan opikseen vaikkakaan ei huvikseen. Jalankulkijoita täytyi myöskin varoa, sillä ellei niillä ollut keppiä, niin olivat ne kovin kähveliä koppaamaan kiven ja paiskaamaan sillä.

Mutta turvattoman pyöräilijän kimppuun se hyökkäsi kuin peto, koittaen käydä hampainkin kiinni housunlahkeeseen tai hameenliepeeseen. Nykyajan pyöräilijätyttöjen hameenhelmaan se tietysti ei ylettynyt - se ei ymmärtänyt niillä hametta olevankaan - mutta se koitti puraista suoraan nilkkaan.

Ja Kervistä se vain nauratti. Sen täytistäkö ne lakkaamatta rahtautuvatkin edes takaisin tietä pitkin hänen talonsa ohi!

Raivokkaimmin haukkui Kervisen koira autoja.

Se haukkui niitä henkensä uhalla. Se vihasi niitä rajattomasti eritoten siitä syystä, ettei voinut niitä säikyttää eikä puraista, ja että sen piti varoa jäämästä niiden häikäilemättömien pyörien alle, kun ne ylimielisesti ja ylpeästi suhahtivat Kervisen talon ohi. Tietysti vihasi ukko Kervinenkin autoja, joille ei hänen koiransakaan pystynyt häiriötä tekemään.

Mutta jollei Kervisen koira autoille muuta voinutkaan, niin kyllä se niitä ainakin haukkui, haukkui koko keuhkojensa ja kitansa voimalla, juosten vimmastuneena perästä kunnes oli menehtyä.

Kerran tapahtui sille kuitenkin aivan odottamaton sutkaus:

Tiet olivat kuravellillä.

Kauppias Hämäläisen auto tuli hyvää vauhtia kaupungista päin.

Kun se oli päässyt Kervisen kaivonvintin kohdalle hyökkäsi tunnettu koira täysin voimin sitä vastaan.

Koira pysähtyi ikenet irvissä ja karvat pörhössä tien viereen ja avasi kitansa, päästääkseen sieltä sapekkaimman sadatustulvansa.

Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Ei nyt eikä koskaan. Kervisen koira vaikeni, vaikeni kuin muuri.

Samassa silmänräpäyksessä auton vasen etupyörä näet löi hirmuisen kura-annoksen juuri päin Kervisen koiran kuonoa.

Kervisen koira oli hetken aikaa aivan sokaistu. Sen silmät, korvat ja sieraimet olivat täynnä lokaa. Ja mikä pahempi, se oli tukehtumaisillaan. Sen suu oli niin täynnä rapaa, että henkeä salpasi.

Kervisen koira yski, päristeli, sylki ja kakisteli. On omituista nähdä koiran sylkevän, ja sitä juuri ohi kulkeva Hirvolan renki, jota Kervisen koira vanhastaan vihasi kaikesta mielestään ja kielestään, nauroi kauheasti.

Tämä nauru se lopullisesti murti Kervisen koiran sydämen. Kun se oli tullut vähän tolkuilleen, loi koira Hirvolan hohottavaan renkiin sanoin selittämättömän vihan, häpeän ja epätoivon katseen ja hiipi saunan taakse.

Sen erän perästä ei sitä olisi enää tuntenut samaksi koiraksi. Se luihuili levottomana milloin missäkin ja pysytteli poissa maantieltä.

Vihdoin se, niinkuin sanotaan, otti ja kuoli, suruksi ja kaipaukseksi Kerviselle, joka epäili myrkytystä.

Turha epäluulo! Kuoleman syynä oli murtunut sydän. Silläkin oli näet sittenkin ollut sydän.

Tiitus (Ilmari Kivinen).

Letkauksia.

Letkaukset ovat pistosanoja, enemmän tai vähemmän hyväntuulisia. Naiset osaavat letkauttaa purevammin, niinkuin narttukoiratkin ovat julmempia toisilleen, miehet taas letkauttelevat enemmän ojentaakseen toista kuin häntä loukatakseen. Savolainen akkahan on maailman paras kertoja - mahdollisesti ryssän maatushkaa lukuunottamatta - mutta ei hänkään valitse humoristisia aiheita. Mies se sutkauksia latelee, nainen on vain se lipevä kertoja. Savon akka varmasti voittaa kaikki sisarensa ainakin siinä, että hän puhuu niin koreaa kieltä. Hän syytämällä syytää suustaan runollisia kaunistuksia, niinkuin alku- ja loppusointuja kaikkein arkipäiväisiimpiinkin asioihin. Niinkuin Miina Möykky Rantasalmella, joka tapasi- pienen näpistelijän pensaaseen piiloutuneena. Hän tarttui poikaa niskasta kiinni ja mörisi matalalla alttoäänellään: "käy känkkyrä käräjiini". Taikka se vanha akka Varkaudesta, nimeltään Ursin ja syntyjään Afleck, joka näin korealla lauseella pyysi almua: "raottakeepa hyvä herra armonne ovvee ja pistäkee penni vanhan vaivasen kohmettuneeseen kopraan." Mikä alkusointujen helinä, mikä loistava vertaus armon oven raottamisesta! Seuraa miehen letkaus:

Pekka Kansanen, mahtava pomo Leppävirroilta oli Savonlinnassa kylpemässä. Samoihin aikoihin hoiti terveyttään kylpylässä Ilmajoen provasti Heickel. Heickel oli pitkä, lihava mies niinkuin Kansanenkin. Tulivat joka päivä vastatusten kylpylän käytävillä. Kansasta vaivasi uteliaisuus saadakseen tietää, kuka tuo outo vastaantulija oli. Eräänä päivänä hän rohkaisi mielensä, seisautti rovastin ja kysäsi:

- Suapko luvan kysästä, mistee kaukoo se vieras on kotosin?

- Minä olen Ilmajoelta.

- Kettee sieltä?

- Minä olen Ilmajoen provasti.

- Vai rovast, vai rovast. Sitähän minnäi tuolle Antille sanoin, että rovast se on, kun sillä on niin suur maha.

Heickel oli kuuluisa sanavalmiudestaan ja tokaisi vastaan:

- Oletteko tekin provasti, kun teillä on noin suuri maha?

- Enhän minä mikä rovasti ou, muuten oun vuan laiska mies.

Ernst Lampén.

Onnentoevotusraketti häehe.

Sotaurroot peästyväsä Tappeluje makkuu, Rauha-aekanae myös lähtöö Kamppaeluje hakkuu: Jos ei muuta, niin ne ryhtyy Rakkavuuve sottaa, Syvämmiä vallotelle Ihan täyttä totta

Eivätkä ne silloin liiku Miekkae, pyssye kansa: Silimäelykset, valssit, polokat Ouvat asseinansa — Lopuks impyve ne sitte Sylliisä voan koppoo, Niinku kuularueskulla ne Saukkosia loppoo.

Ja jos hätähuuvoks impi Suuta tahtoo aukoo, Suukkosruesku estää sen ku Ampuu se ja laukoo — Sitte nielöö kumpasennii Lemmenvirrannielut: Kahe siinä yheks muuttuu Syvämmet ja sielut.

Samallaene tapahtunna Tässäkii on tiisa: Ratsumestärj uljas valtas Neiti Anna-Liisan: Monin kiertoliikkei keäräs Tytö lemmentaekaa, Sotasoalii voettamalla Syvän rauhan aekaa.

Eikä sitä seälittännä Aenuvata kukkoo Talon ottoo, siskoseta Jättee veikkorukkoo… Mut on johosta tään tempun Kaekki ilomieli: Siunavuksi onnitelle Syvämmi ja kieli.

Niinku myös on oltavakkii, Laen ku käsky suurin – Rakkavuus - on yhistännä Kaks toas yhtee juuri: Kuenka onkaa onnellista Sekä suurenmoesta Olla ite rakastettu, Rakastoo myös toesta.

Teijjä vastavihittyje Onnel ei ou meäree! Voan jos lissee toevottaa, ei Sekkää liene veäree: Sikspä raketin nyt lasken Onnentoevotukse: Onni Teille suurimpasa Avatkoompa ukse.

Lemminkäene Kyllikkisä Otti ryöstämällä Ja olj lähtö kiireine ja Ja mänö kova halla. Mut tää herra ratsumestärj Ajakoo voan hiljoo, Varotelle kulettakkoo Pientä valakoliljoo.

Uutee kottii huonekuriks Nimessä ei missää Ratsupiiskoo soaha ottoo, Eikä tuuvva sissää! Luuta toas jos asseeks sattuu, Lyyvä luutapuolla: Luut ei säry, eikä myöskää Hoavoo synny tuolla.

Paras keino kuetennii on Käyttö suukkorueskun, Hellä sylleely ja lämmin Antamine mueskun: Ku voan aena toene toestaa Syyttää suuvvelmilla, Elo niin on herttaesta ku On se keijusilla.

Kotikii on silloin kirkas Sekä aurinkoene, Hapannoama, murnotuskaa Ei ies siin ou loene — Yks on toevo, usko, lempi, Niinku yks on sänky, Eikä myrskyt tunnu, vaekka Muuvvalla ne mänkyy.

Ja ku ympärille nousoo Pikku enkeleitä Jumaloemaa, rakastammaa Vanahempijjaa - Teitä, Niitä sekä isänmoata Rakastaissa aena Ellee lerotelkoo sitte Oekee onnekkaena!

Kaarlo Hemmo (Kaarlo Tiihonen).

Soinis-Jussi (pankkiin tultuaan): Onkoon piärovast kotosalla?

Pankkivirkailija (osottaen johtokunnan huoneeseen): Tuolla se sakastin puolella.

* * * * *

Tukkipomolta, jonka nimi on Boman, tiedustelee Sarkaharjun Taavetti: - Mitenkä kaavan sitä pittää palavella virmoo, jotta piäsöö oikein Puumanniks?

* * * * *

Automyyjä (innokkaalle hevosen kasvattajalle): Myykää vain se oriinne pois ja ostakaa auto. Autoa ei tarvitse ainakaan joutilaana tallissa ruokkia.

Isäntä: Kyllähän se voorti kulukusa puolesta mänis, mut se hänen ties, miten sitä meijän varsantekijät suvahteis.

* * * * *

Ensi kerran autolla ajettuaan selvittää Tuusjärven ukkeli: - Soon sitte hurjoo männöö tuolla aatolla kulukiissa, ihan siinä partai juoksoo piklankana perässä.

* * * * *

Vankilan pastori: Mistäs rikoksesta te olette tänne joutunut?

Vanki: Söinpähän kerran uuvispuuron kanssa leipee.

* * * * *

Isäntä: Kyllä tuollaisella ruumiilla passois työtä tehä, eikä talosta talloon kuleksia ja tuvan penkillä pötkehtijä.

Laiska-Lassi: Voi hyvä isäntä, kun minä tekisinnii mielelläni työtä, jos sei veis niin paljo aikoo.

* * * * *

Rupesipa kerran Itämerellä ukko-Riekko vahtivuorolta päästyään syömään. Mutta samassa heilahtelee laiva pahan kerran paiskaten ukon kanssin lattialle istuilleen ja leivät, kala- ja voipunkat syliin, jolloin ukko murahtaa:

- Luulookkoon se nyt, että minä syön kaikki yhellä kertoo.

* * * * *

Kala-Taavetti saattelee herrasväkeä järven yli. Tuulee navakasti ja keskellä järveä alkavat kyydittävät kiljua:

- Vene kaatuu, kaatuu tuossa paikassa ja kohta ollaan järvessä.

Kala-Taavetti: No, kesäinen ves, ei siinä vilustu…

* * * * *

- Montako sullon hevosta nykyjään?

- Se ensimäinenpä se on vuan yksinlukkiin.

- No, eipä, eipä sitä juuri sen vähempee kehtoo isäntämies pitteekkää.

Oamupuhteella.

Kirj. O. Räisänen.

Akka herree, tuler roapii, lieteen pistää pannun, koapii pohjospuoltaa, haakottelloo, siristellen sihtoo kelloo, toata räekkee, naksuttajjoo: neljästä on hintiv vajjoo - —

Soap jo viimmenj jaahot pannuun. Vilikasoo ukko-Jannuun, joka vielä vettää unta, niinkuin muuhii tupa-kunta. Sikiöitä siellä teällä, lattialla, penkkiin peällä. Uunin kuppeella om piika, peite potkittuna poes, kul liika lämmin tullunna on tälle lihavalle ryllykälle - -.

Havahtuupa viimmenj ukkoe, haakotuttaa häntäe: hohhoe! Kämpii siitä lattialle katastaa jo pihasalle — koapii siinä kaenaloetaan, mulukuiloo kakaroetaan. Herättääpä ylös piijjan murahtaen piener riijan: - niinkuh hako siinä - makkoo, — kello viijettä jo hakkoo — koko päevee passoom muoata — — Piika ihan säekäht, toata, tormasj ylös, voatteet vetj peällesä ja aeva' hetj hävisj, männen navetalle. Ukkoe siitä pihasalle pistäätyy - näet nurkan taa — — Eiline' om poskessaa’ aeka mälli, sitä siirtää. — Keltaviiruh hankeem piirtää - —

Palloo toaisj jo tuppaan siitä, kylymä kun selekpiitä karmii. Akka kuppiij jo koataa kahvin, sannoo: no toassa kaete toata oes' — luirua - ka, hörppee, poes - — —

Hörppee. Kaevaa piippuvärkit, näköjäsä oekeen tärkit kapistukset. Kessujasa polttaa siinä istuissasa, eekä mietij justiim mittää — totta huokastahhii pittää — kerkiää tok vähemmälläe ohha aekoo päevemmälläe − — —

Piikae tulloo navetasta elikoeta ruokkimasta. Sannoo niinkuih hättäessäsä: - Torstikki on touhullansa.

- Sitäkö se pittiim myyvä härkä, sekä rahat syyvvä, — akka äkäsenä mannoo. Sylykäsöö ukko, sannoo: - Mikäs toassa nyt on hätä — jotta iham mannoot tätä. — Löyskäv Ville lupasj härkee silloinj ku' on tarve tärkee − − −

Piika lähtii siitä pija' tormuuttammaa Torstikkija - — —

Ehkä ensimmäisiä vääränrahantekijöitä maassamme olivat Talviainen ja Turpeinen. Ainakin he olivat maailman kaikkein huumorintajuisimpia väärentäjiä. Kun heidän piti kirjoittaa nimensä siihen kohtaan, mihin pankinjohtajatkin sen piirtävät, ei heidän mielestään Talviainen ja Turpeinen olleet kyllin hienoja nimiä. He koettivat saada nimiinsä hiukan ruotsalaista väritystä ja kirjoittivat: "Dalviainen ja Durbeinen." Mutta ei sillä hyvä. He painattivat seteleihin sitä paitsi seuraavan sutkauksen:

"Suomen pankki ei maksa tästä setelistä kymmenen markkaa!"

Oikeastaan miehet eivät olleet muodollisesti syypäät rikokseen. Ensiksikin he käyttivät omia nimiään seteleissä, joten itsekullakin oli tilaisuus arvostella heidän lunastuskykyään miten tahtoi. Eivät siis väärentäneet kenenkään nimeä. Toiseksi: he suoraan lausuivat julki, ettei Suomen pankki niitä suinkaan lunasta. Olivatpahan vain savolaisia, leikillisiä sutkauttelijoita, jotka ottivat sutkauksistaan hyvän maksun, ehkä paremman kuin moni suuri kirjailija.

Suomen laki ei tajua huumoria. Mikäli tiedetään joutuivat Dalviainen ja Durbeinen tiilejä laskemaan Kakolaan tai muuhun yhtä epämukavaan vankilaan.

Valitus runo

ylitzen caiken tyhmyden / Ahdas-Mielisyden / ja Noituden harioituxen / quin Ihmisildä käytetän vielä Nyky-Päivinä. Suomenkielen siteitä

TATU PECKARISELDA cocon ja Pränttin pandu

Ah quinga cauhisdus / tusca / nöyrän Mielen valda / Tutkeisan Mailman meno nijn Yldä / quin aida. See päänäns pahutt ombi ia Synnin lica / Quin rabacoss rypeisän yx riedas Sica.

Nytt ylpiydest pullisdu Ihmis-Sucu aivan / Hee röyckiäst hallitt pyydä Maan ja Taivan Nytt Luonon laeist ia Laitoxist eij pijta cucan / Vaan väärisdät ia falskat ne tyhmän iärges mucan.

Hee Velhoin Osvijtall ylös-löysit glasi-putket / Nijll cuuda / Auringota muca läpitz tutkeit. Hee falskeill consteilans fangitzit Pitkäisen Blicxtin / Glasi-pottijn sen pistit / ja cutzut valox Electritzin.

Eij maasa mateleman enän Ihmis-parca tyty / Noituden toimituxin on heilä yx kijren hyty. Hee Aeroplani-Coucon sijvill räpisdät ilmass / Gans Turiain ja Yököin hee lendelet kilvass.

Heill Authomobijlit muca Bentzin-Voimall lijcku / Vaick vissist itz Beelzebub nijss pyörisä kijcku. See culkeisans pärisdä / ja ilkiän haisun lyckä sisäst. Å Ihminen / Se Bentzin käy ulgos Synnin Isäst.

Hee luulet cuulevans Taivan ilon maalisill corvill / Quin Rienaia heit skoiia Rathiio-Torvill. Hen Cinemathographeit seinill muca elävix teke / Eij quingan nijss Hengi löydy / sen vijsas näke.

Quin porsat hee Ravindotans nuuskit ja tongit. Cuulema jongilaist Vitaminij hee ruastans ongit Josco hee minkän löysit / en usco Minä sitä. On surket quin tyhmys viel nyky-Mailmass itä.

Näin turhuden / Synnin toimiss hee aigans huckat / Guin räknat ja tutkit ja Machinoidans ruckat. Taincaldaist meno hee cutzut Kehityxex muca / Vaick tacaperin hee culget / sen havaitze ios cuca.

Tätäkän kirioidust hee tuskin ymmärdä mahdat / Quin iärgens siat heill pääsäns on lian ahtat. Opix ja oiennuxex heill quingin tämä tulcan. Nytt corvatan taca Murhell pistän Kynä-Sulcan.

Ku ratijovehkeitä syvämmualle laitettiin.

Ku tässä Savo heemojulukasussa hoastetaa vissii kaekista ihmeasijoista, niin eehä tuo taetas pahhoo tehä, jos muutamalla sanalla sannoo livvaattas tästäe asijasta, ku niitä ratijorakkineita alako ilimestyä tännehhii Savommuaha ja tännekkii Mäläklahe kylälle.

Se yritti olla kummdo aekoo… Siitä kun niät muutamissa paekossa pitivät iha ihtesä piäjuavelin - joka siihe syntii immeestä keekuttaa ja nytkyttää - keksintönä. Kyllähä tua miesväk paremmi käsitti, että nykyaeja viisaus ja se tekniikkaha tässä pelloo, mut akkojen järk tahto sakkeentuva siinä asijassa. Oljha nuita semmosijakkii akkoja varsinnii nuoremmissa, jotka muutamissa paekossa oekee ruihnasivat laettamaa ratijota, mutta semmoset vähä vanahemmapuoleiset akat eevät ymmärtännä tämä ratijom piälle kerrassaa mittää, tekivätpä sitten myöhemmi hankaluuttakii koko asijassa. Niinpä minunnii toespuoleisenj säksätti hirveesti ku kuul, että minä meenoon lähtee ratijota hakemaa kirkonkylästä. Panj kelevoto rahakukkaronniip piiloo, vua minä naaroo höksötim mokomalle ..hehe.. ja pistin ruuna aesoe ja ajjoo huilautin kirkonkyllää, ja oljpa tuota Mikko Tolose luona sev verra luottoo, että anto velaksii. Tiesihäm minä, että ku eukko soap kuulla yhe illa ratijota, nii antaa kukkaro jo iha lemmessä poekkee ja pittää muutennii hyvänä, iha kaalastapittäe…

Nii sitte toen ne ratijovehkeet ja voe taetamato, mite eokko älämens, ku rengit alako laitella antennimastoja pystyy. Olj sitä sillo yhenkerra iäntä Myhkyrimäellä, mut ratijo vua laetettiin paekollee, ja kohta alettii sitä sitten vinguttoo. Vinkuha se kelevoto ensi ku sijan porsasta oes aeja raassa vinguttanna ja se pist akannii vielä enemmä vihaks.

Eehäm myö ensaluks osattu niitä annootia ja mukkulaattoria vissiinkää kytkee oekeella tavalla, koskapa pahhuus pit niim pahhoo elämee ja vuoroo sano jonnii sanannii, pistpä vällii vähä rysseekii. Monta iltooha sen mokoma kans män tuhratessa ja se lisäs akalle intoo. Kyllä siinä Myhkyrimmäk raeku ku uamusta iltaa paahas näetä nykyaeja vehkeetä ja hullutuksia, ja nii olj iha ku äkääntynyt kana, että ee tahtonne yöpuulleenkaa asettuva, vua mourus vielä sängystäännii. Eehä siihe sängy lähelle ollunna ietimistäkää minulla sillo, vua makkailinpa saanassa niin kaava, ku suatii vehkeet reelaa ja piästii eukom pahhoo tuulta sillä laahuttammaa.

Tämä kuntoon suant kest kuitennii nii kaava, että eukko rukka mänetti kokonaa malttisa.

- Siinä sen kans joka ilta puolee yöhö tuhrootte ja poltatte kallista öljyvä ilima-aekojaa ja päevällä ee tule töistä mittää, älämes ja ku toeset vielä alako suotta-aekojaa mokomata härnäilemmää, nii eekös kelevoto ottanna korentata ja hujjaattanna koko värkkiä nuri.

Pisthän tuo vähä vihaks, mut aattelin, että etpä toesta kertoo tie sitä, etkä aenakaa yletä antennia hujjaattoo lattiaa, on se siks korkeella. Kävin hakemassa uuve värki ja sepä alakokii kohta laaloo ja panna kaekinpuolim parastaa.

Jo eukkokii tukkes suusa ja seol hyväm merkki. Ku sitte pantii pyhäoamuna kirkkotoemitus kuulumaa, nii sillo jo euko syväala sulj kokonaa ratijota kohtaa. Siihe tulj muihe jookkoo istumaa ja ihmeessää näätti oleva. Kun siihe sattu muitae kylä eukkoja, nii kilivan siinä sitte kehuvat ja rijostivat ratijota, että ku ee tarvii ennee lähtee tästäpittäe kirkkoo kulukee rutkittammaa.

Eekö ollut eukko iha sillälaella asija?

He… oljha se…

Ja siitä se sitte läks alaku niihe laettamissee Mäläklahe kylälläkkii niinku muuvallakkii. Oljha sitä taenna olla samallaesta kähäkkätä muuvallae ee vua meellä, koskapaha Holopaise eukkokii olj nii tuskaantunna ens alussa siihe vinkumissee ja turisemissee, ku ee nekkää käenkiänteessä soanna vehettä kuntoo, että olj herja koatanna piimävellijä koko ratijoluatiko täätee ja äkässynnä, että siino ruokoo, että jaksat vielä kovemmi huutoo ..hehe..

Nii että mittee minum pit sannookkaa..

Nii siitä, että nyt tämä ratijolaetos on tullunna meille jo nii mieleeseks, että ee hennottas siitä erota millää. Enne minnäe hyvästä hevosestanj vaekka luopusi ku tästä ratijosta. Tämä ku on niät meelle moalaesille semmone sivistyslaetos, ettee sitä korvoo mikkää.

Soaha kuulla esitelmiä kaekista tärkeestä asijoesta ja sitte vällii mussiikkia - elekee naaroo, kyllä minä mussiikkia ymmärrän, vaekkoon vähä tolohon näköne - ja laaluva jos minkä sorttista. Entäs sitte, kun ee tarvihe pyhästä uamupäiveesä ilima-aekojaa istuva nököttee, vua ku suap ensim mahasa täätee ja ruokalevot piälle, nii siinä alakaa urut soeja höröttee iha korva juuressa. Tämä kirkkotoemitus tekköö oekee mukavoo, ku sua joka pyhä olla kotonaan kirkossa, eekä tarvii lähtee tuiskuu ja vessatteesee.

Entäs sitten kuv vällii soahaa kuulla mukavia juttuja ja tanssipelinnii lirraatosta. Sehä se on nuorev väe mielee, eevätkä sillo pakkoo kyllee juoksemaa ja jootavassa aekoosa ja voimijaa kuluttammaa. Ja jos sattuu olemaa oekee tanssinkitka nuorilla, nii soavatpa siinä pyörähteekkii mielesä hyvikkeeks, että oovat sitten virkumpia tuas työhönnii käämää.

Ja monta muuta hyvvee puoltaha tällä ratijolla on jokkaeselle, mut meelle mualaesille varsinnii. Ja tyytyväesijä on oltu ohjelmiinnii.

Joka niistä männöö kirjeellä taekka muute marisemmaa, on iha taetamatom pölöhö. Kun kerra viisaat ja oekeet immeeset on tyytyväesijä näehi ohjelmii, nii pitäs sillo joutavii oekkuilijoehe pittee suusa korreesti kiini, eekä tyhjee lööhästellä. Sitä mieltä myö ollaa siellä Mäläklahem puolla ja eekö liene samat mielet joka paekassa, näetä muutamia hoohakkeeta lukkuun ottamata, jotka on kun pahaset musikat, että kun on jo vehnästä nenän alla, nii pitäs vielä soaha sokerleepee.

Ohan tuota kuultu siellä Mäläklahem puolla semmostakkii, että tässä ratijohommassa pitäs muka ruveta mullistelemaa ja muuttelemmaa niät siihe suoattae, että valtijom pitäs muka ottoo koko tämä ratijohuusholli hotteellee.

Mut siihe sanom minä ja kaekki muuttii mualaeset, että siitä ee tule kerrassaa mittää. Kyllä sillä ukkovaltijorukalla on hikkee asti hiäreemistä muussae, että ee tarvihe ennee lissee laettoo pyyvyksiä sen niskaa. Sittehä täällä ee kuulla muuta kuv valtijollisiä asijoeta ja puoluvejuttuja, joita myö suahaa iha tarpeeks sanomalehistäkkii. Kyllä sillä valtijolla on työtä siinäe, ku koettaa suaha virkarenkijää pysymää paekollaa, ee siinä tarvii ennee ratijota vastuksina.

Hyvähä tämä ra ti jo pakana on. Kuv vua suavat hyvvee ohjelmoo ja sittev vällii aena oekee raelakoeta poloka hykääksiä.

V. K-nen (Veikko Korhonen).

Istua torjottaapa Hisko-suutari tupansa penkillä muutamana maanantai-aamuna kohmelon kutkeissa. Tulee "Sepeli"-koira tervehtimään isäntäänsä. Hisko silittää "Sepeliä" ja juttelee: - Miten hyvä koeralla on ollakkaa, kun sei juo viinoo, eikä tarvihe pittee kohmeloo.

Emäntä: Kylläpoes sullae jo aika ruveta koeraks..

* * * * *

Alkoivatpa Sonkajärven sepän perunat lähteä kävelemään kuopasta ilman lupaa. Jäipä seppä kerran vahtimaan nähdäkseen rosvon naamasta naamaan. Rosvo tulikin ja painautui perunakuoppaan ja seppä laskeutui kohta lyhty kädessä perästä. Voro hätkähtää, mutta seppä alkaa rauhoittaa:

- Kah! Naapurin Pekkahan se onnii ja minä kun luulin rosvon tiällä käävän perunaverolla.

Kun Pekka rupes säkkiään tyhjentämään, jutteli seppä edelleen totisena:

- Anna vuan olla perunat pussissaes tai pistä vaekka vähä lissee, jottei reissus ihan vätyksellee lörrää. Mut muista panna kuopan suu hyväst kiini lähtiissäs.

* * * * *

- Tuolla naapurissa oljvatte tappaneet sen mahottoman suuren sijan.

- Vai nii - kukkaa tuosta hengen otti?

- Ei kuulu kelevannee kellekkää - ilimaan oljvatte vuan piästäneet.

* * * * *

Korven Mikko Lienalleen: Tules pitelemmää tuan ruuna jalakoo, jotta suan kengän kiini isketyksi.

- Mut jos se potkasoo…?

- No, riäkäsemällähän siitä piäset.

KINKERILLÄ.

Rovasti: (ajellen perästä parempaan elämään pääsyn vaikeutta) Voiko kukaan sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle tässä maailmassa?

Kun ei vastausta ala keltään irrota, rupeaa hän heruttelemaan Niskalan Iisakkia, joka, vaikka olikin tunnettu sutkauttelija, ei ollut vieras paremmillekaan asioille. - No, Iisakki, onhan sinun suupielissäsi ennen tuulta puheen juureksi piisannut, vai joko löi tuo kysymys aivan ölleröksi. Etkö osaa sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle?

Iisakki: (jota ei ahdisteleminen oikein miellyttänyt) Kirnun nuoleminen, kun ei mahu piä eikä yletä kiel.

Rovasti: Ja niin saisit vaan vesi suussa kirnuun katsella, ellet älyäisi vanteita irti kopsautella.

Niin sai sitten rovasti hyvän aiheen alun puhua Iisakille kuten muillekin synnin vanteista ja taivaallisista herkuista. Ja toimituksen loputtua niin rovasti kuin kinkeriväki tunsi päässeensä entistään läheisempiin suhteisiin.

* * * * *

- Siinolj tuas naala ruumiskirstuis, tuumi savolaissälli tarjottuaan ryypyn kaverilleen.

- Niinpä iske yksintein toinennii, kerran kun on vasara käessäsi tuumi kaveri.

* * * * *

Sakari on poikineen Kumpulassa korjaamassa nuottaa. Kun poika ihmettelee, ettei heille annettukaan päiväkahvia kun yks kuppi kummallekin, jorauttaa Sakari:

- Kaiketi on toinen kuppi särkynnä.

* * * * *

Jolla paljon on, sille enempi annetaan.

Joro (suuren lumituiskun jälkeen): Tais sitä tuota lunta tulla siellä teijännii kylässä?

Jere: Eihän sitä sitäkää kaikille yhenverran anneta, vuan jollon isot mua-alat, se suap enemp ja pienpalstaset vähemp.

* * * * *

Ihatsunlahteen tulee reisusälli ja pyytää ruokaa maksua vastaan. Syötyään tiedustelee hän maksun määrää. Kun hän pitää hintaa liian kalliina, arvelee isäntä puolestaan:

- Jos piet hintoo kalliina, nii alota uuvestaan.

* * * * *

- Tuosta pojasta mies tulee, arveli lääkäri, kun hän leikkasi kolmivuotiasta naskalia ja poika horroksissa lauleli:

- Mittä minä taitin tellaiten heilan, jolloit tuhantia tatkutta. Viit minä hänen lemmettäin, ei te kaavan kettä kumminkaan.

* * * * *

Syytä "jiävätä".

Tuomari: Onko vastaajalla mitään syytä jäävätä todistaja-Oikarista?

Vastaaja (silmäillen Oikarisen puolen metrin pituisia takapassaria): Mikä toista ja tuollainen on, jolla kulukiissa takapuol muata viistää.

* * * * *

Ystävä, jolta Pettäin Lassi, vanhapoika kohmelossa elämätään surkeillen ja vaivojaan valitellen kärttää päänparannusta:

- Kyllä soon nyt Lassi sillä lailla, että ellet sinä tie kiännettä elämääs ja ota eukkoo, nii sulle ei kunnian kukko laala.

Lassi (oltuaan hetkisen aatoksissaan): Voishan se olla hyväks sekkii, mut misteepähän sen eukon nyt tähän tuskaan tempoo…

* * * * *

Leppävirtalainen kehuu hevostaan: - Ja siinon sitten otus, jottei oo jokkaisen turvelon tallissa. Kato sen rintoo, eikö se oo kun ryövärillä ja silimäile sen reisijä, eikö ne oo kun joulumakkarat. Ja jos ajat, niin joka jouh soip erj iänellä.

* * * * *

Eukko (tulee sianporsaita talosta ostamaan): Onko nämä nyt sitä äkkiviäree lyhytkärsärotuva?

Isäntä: No nii äkkiviärän lyhyttä, jotta pittää lusjkalla syöttee, kun ohta yltää altaan pohjaan ennen kärsän-piätä.

* * * * *

Lassilassa on välikäräjät ja käräjäherrat pitävät muutamana yönä talon halkaisevaa remua asuntopuolellaan.

Emäntä (heräten kesken makeinta untaan): Herra jee! Mikä metelj ja huuto tuolla herrain puolella oikeen on?

Isäntä (kääntää kylkeään ja vetäisee nahkasten lievettä korvuksilleen): Soon vuan sitä lainhuutoo.

* * * * *

- Vieläkö se Villiina ossoes - Jos niinku yritettäsj -?

- Voe voe - toata nyt toammosta kuj jenkkoo - pyh! Minusta tok' lähtöö, ku' oekeeh heruttelloo, vaekka ihteesä vinteriskoo!

* * * * *

Turun puolen mies Kuopion ajurille: Tieräks' mist' sais potin viinaa?

Ajuri: Mistees minä sellaisija tietäsin, mutt - istukeehan tuonne rekkeen, jos tuolla ruunalla ois jottain kiikarissaan!

* * * * *

Ville oli lähdössä laskiaisajelulle, mutta aikoikin jäädä pois, kun ei ollut daamia. Joku kehoitti häntä ottamaan pitkän Eveliinan, johon Ville lausui:

Enpä arvannu ottoo takarekkee.

* * * * *

Hämäläinen souvaripoika: (tarkastellen kaverinsa pukeutumispuuhia) Eikö sinulla Iikka ole paitaakaan päälläsi?

Savolais-Iisakki: Mittee sitä paijalla kerran kun on simpsetti kaulassa.

* * * * *

Valokuvaajalla.

- Nyt vähän aikaa hiljaa - hymyilkää kauniisti - vielä enemmän. Vetäkää alahuulenne kijnni ylähuuleen, isäntä!

- Sepä ku' ee mää − − −.

- Kuinka niin?

- Kun toa mälli tulj hintiv verral liijan suur' - -.

* * * * *

Vihillä.

Rovasti: "- - - Ken ei jaksa itseänsä hillitä, niin naikoon, sillä — - -"

Sulhasmies Lipponen: Rovast voal lukkoo raahassa loppuu' ast' - ee tässä nii hättee oo…

* * * * *

Mikäs siinä.

- Yhä sinä vaan sairastat − − −?

- Mikäpä toassa lie sairastaessa, jos vuan toassae terveyvessä pyssyy — —.

* * * * *

Varmuuden vuoksi.

- Tuota… sitähäm minä läksiv varmuuvev vuoks' tievustammaa kirkherralta, jotta oeskoon siellä kirkonkirjassa minun kontollanj vielä sev verran tyhjee paekkoo, jotta voesj yhe’ immeisealum merkitä, jos näet sattuu tässä vielä ilmestymään…?

- Kyllähän niitä aina kirjoihin sopii - mutta mitäpäs Hilarus nyt enää sellaisia hommia - vanha mies. Pois jo sais jättää nuorempien asiaksi…

- Niihhän sem puusta kahtoin luulis… voaj jottaehan sitä joutessaan näpeksii… minä ku' oon ne muut talon hommat jo jättännäe - — —

* * * * *

Sairaus.

- Mitenkäs se Alapreetti jaksaa?

- Huono on. Ee se ennee jaksa hoastellakkaa. Pyysin, jotta sanoppas pöytä. Ee se kun kahto voa'. Sitte pyysin, jotta sanoppas kello. Ee toaiskaan muuta kun kahto voa'. Vieläe pyysin, jotta sanoppas putelj, — niin sillonj kysy, jotta: "onkoon siinä putelissa ennee mittää -?"

* * * * *

Syvimmässä Savossa.

- Sulta se akka kuolj

- Niin tek. Kylymilleenj jäe sänky - -.

- Meenootko ottoo uuvven?

- No eehän sitä Himankaa' - kun siihen rutjaan kerkis tottua — —

- Niij - ja on se niin sypäkkätä, ku’ on akka - -.

- Joo - ja paremmin se toa vanaha immeine tarkenoo, ku' on nahkasissa tuplalämmin.

- Joo! —

* * * * *

Laivarannassa Iisalmella.

Täkkimies, irroitettuaan laivan puhelinlangan laivan lähtiessä: - Nyt ne toais noa tiplomaattiset välit katkes' - -.

* * * * *

Oekee koera.

- Ostootev vallesmanni yhen kerra' oekee koera!

- Onko sillä jokin sukupuu?

- Jottako onko jokkii erityinen puu? Ee ee! Siitä tämä justiisa onnii hyvä, jotta se sihhoataa - oljpa mikä puu hyvvääsä - - -.

* * * * *

Viisastelevia sutkauksia.

Suonenjoen poika siinä 18 v. iässä oli kupsahtanut jäihin. Peppuroi siinä tuntikaupoilla. Huusi kuin halvattu. Tuli viimein apumiehiä. Nostivat pojan lujalle jäälle. Poika värisi jäällä vaatteet jo hilseissä. Ei virkkanut mitään, tuijotti vain eteensä. Miehet kysyivät:

- Mitä se poika siinä aprikoi?

- Sitä tässä mietin, että unohtupa se kerran tyttö mielestä.

* * * * *

Ukko Pöllänen on tullut Helsinkiin tytärtänsä katsomaan. Matkalla hän on tullut sairaaksi, ja menee kaupunkiin tultuaan lääkäriin.

- Milläs kohtaa se kipu alkoi tuntumaan? —

- No,- siellä se muistooksenj - Selämpeähäm peästessä - — —

* * * * *

Veipä torppari kerran vesikesän viljoja pappilaan. Rovasti kourii jyviä ja arvelee, että kovin pehmeitä nämä ovat, johon torppari jorauttaa:

Pehmeenpuoleisiapa nuo alakaavat olla errään papin suarnattii.

* * * * *

Sattuipa pastori sairasmatkoillaan kulkemaan Sivulan töllin ohi ja nähdessään Matin hääräävän pihasalla, alkaa rivakasti tiedustella sen voinaulan kohtaloa, joka murikka on vielä pappilaan tuomatta. Matti koittaa selitellä, että ainoasta lehmästä ei heru papille asti tuumalla millään, kun lehmä on vielä miltei maho.

Pastori: Kyllä papin osa pitää herua vaikka hännästä.

Matti: Kiertäkee sitte hännästä!

* * * * *

Juokseepa mies asemalle, mutta juna ennättää lähteä juuri nenän edestä. Kuivaillen hikeä päivittelee mies:

- Voi sen ryökäs kuitennii, kun vähä myöhästyn.

Irvake: Oljpa onni, ettet enempee myöhästynyt.

Rautatielaitoksemme.

Vuodelta 1908.

Mikä on rautatie tai oikeammin: mikä on meidän rautatiemme?

Kysymys äkkiotteeltaan ei näytä juuri olevan suorasyisimpiä, mutta asiaan painautuen saa pian käsiinsä sen punaisen johtolangan, joka juoksee läpi rautatielaitoksemme aina sen alkuvaiheista viimeiseen vihellykseen saakka. Kun siitä siimasta vetää, tulla köllöttää kohta vastaukseksi alussa tehtyyn kysymykseen: rautatiemme on eräs sallimuksen, ruotsalaistemme edustaman länsimaisen sivistyksen ja suomalaisen tyhmyyden yhteistyön sorjimpia aikaansaannoksia.

Sallimus näet johdatteli, että entisille valtiopäiville keräytyi sieltä täältä ympäri maatamme hevosmiehiä ja entisiä lautamiehiä. Kun nämä kaikkia asioita pyrkivät höystämään markkinakaskuilla ja lehtolasten ruokkojutuilla, täytyi heistä muodostaa oma valiokuntansa ja jättää sallimuksen varaan, mitä he mahdollisesti aikaan saisivat. Mutta annapa ollakaan! Eräänä päivänä ilmausi valiokunnasta lähettiläitä kuhunkin säätyyn esittäen, että maahamme on rakennettava rautatietä. Asia punnittiin sekä länsimaisen sivistyksen että suomalaisen tyhmyyden puntarissa, ja seurauksena näiden kolmen voiman toisiinsa kosketuksesta oli kuin olikin - rautatie.

Muistoksi annettiin valiokunnalle nimeksi rautatievaliokunta, ja kenessä on vähinkin ollut hevosmiehen vikaa, sen pääsy tähän valiokuntaan on ollut varma.

Kerran alkuun päästyä on rautatieasia näiden kolmen voiman vaikutuksesta ripeästi kehittynyt. Sallimus on säätänyt tuon tuostakin hallavuosia, vesikesiä, pakkastalvia j.n.e.; suomalainen tyhmyys puolestaan on puutteen uhatessa kehottanut nousemaan uunille ja huutamaan valtiota avuksi; länsimaisella sivistyksellä ei taas ole ollut sopivampaa lievennyskeinoa kuin esittää rakennettavaksi uusi rautatie.

Niin sitä on vähitellen menty eteenpäin ja rata toisensa perästä saatu valmiiksi.

Mihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri mieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä idän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo luonut raja-aidoiksi pitkin maata rahkasuoselänteitä ja vesijaksoja, ja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin kulkisivat ainoastaan pitkin maata, eikä olisi mitään riitoja ja tappeluita aiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut poikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että radat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten ja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät harvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina vihdoin kulkevat pitkin maata - sallimuksen varassa.

Hartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan ratasuuntiin maamme pohjoisosissa, niin että ne tulevat kulkemaan rinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan asti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen täytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta. Mutta onhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin! Sitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on suomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä vaikutuksesta.

Rautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin vähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta. Tämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, — mutta -sanoaksemme toveri Huoposen lailla - mitäs me olemme turhan nuukia silloin, kun me voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja vaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me kuljemme taas samaa rataa vuosi viitisen perästä sen jälkeen, kun se liikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset ja parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi mielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku paisua.

Rautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa kalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja jälkimmäiseen vaunut, veturit ja rauta tiehenkilökunta. Vaikeata on kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on, kumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim, pohjoisratojen - sekajunat.

Tekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko rautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme rohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön - ainakin toisinaan.

Henkilökunta jakaantuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin, virkamiehiin ja palvelusväkeen - edelliset luonnollisesti ovat sitä varten olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimmäiset ketkä palvelevat. Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii palvelijoista, länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni oikeudesta saada yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän onkin luonnolliset syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi näet kasaantua hiin paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää riittänyt tilaa kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa ja Evossa. Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut vastaavaa velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim, siinä tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu, sillä melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen perusteelliset pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme oppilaitoksissa.

Suomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle virkamiehiksikin, mutta siitä on vain seurannut riitaa ja on valitettu, että tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme arvoa.

Kieliasiassa on rautatiellä noudatettu järkähtämätöntä tasapuolisuutta ja ratkaistu asia siten, että palvelijain virallisena kielenä on suomi ja virkamiesten ruotsi. Tätä sopusuhtaisuutta on tosin suomalainen tyhmyys pyrkinyt tavan takaa häiritsemään vaatimalla - törkeästi kyllä - että suomea olisi virkamiesasioissakin käytettävä, mutta nämä tungettelemiset ovat länsimaisen sivistyksen taholta näihin asti loistavasti torjutut. Kumoamattomasti on todistettu, että yleinen häiriö ja liikkeen seisahtuminen olisi heti seurauksena, jos esim, kaavakkeet muutettaisiin suomenkielisiksi. Virkamiesten keskinäinen kieli on jo taas siitä yksinkertaisesta syystä oleva ruotsi, että jos esim, junan lähdöstä ilmoitetaan toiselle asemalle, niin siinä ilmenevää ajatuksen syvyyttä tulkitsemaan ei ole suomenkielessä vastaavia käsitteitä eikä sanoja. Tässä asiassa on sallimus vetänyt yhtä köyttä länsimaisen sivistyksen kanssa, sillä niin pian kun suomalainen tyhmyys on asiaan puuttunut, on seurannut - kuten on selitetty - rautatieonnettomuus.

Junat kulkevat höyryn voimalla, mutta koko rautatielaitoksemme käyttövoimina ovat - kiertokirjeet ja reklementit. Niitä laatii rautatiehallitus. Perusreklementti on: Älä koskaan hätäile! Tästä johtuukin se perinpohjaisuus ja pienimpiinkin yksityiskohtiin kaivautuva tunnollisuus ja tarkkuus, joka rautatielaitoksemme johdossa ilmenee. Niinpä voi sattua, että vasta kymmenvuotisen tarkimman tutkimuksen jälkeen on tultu täysin selville, ettei joku henkilö olekaan riittävän kompetentti työtänsä tekemään. Silloin tietysti annetaan käsky, että toimi on heti jätettävä toisiin käsiin. Ja kun päätös kerran on tehty, ei se siitä parane. Sallimus kyllä sattuessaan leikkisälle tuulelle voi asetella, että tekeillä oleva työ onkin niin tärkeä, ettei sitä voi jättää kompetenttien heteille. Silloin täytyy hallituksen odottaa eroittamiselle soveliaampaa tilaisuutta.

Usko reklementtien voimaan on hallituksessa horjumaton ja pian se muissakin virkamiehissä vakaantuu, varsinkin, jos saa niin opettavan läksytyksen, kuin eräs nuorukainen kerran sai. Hän oli näet hautonut jotain parannushanketta ja esitti sen eräälle ylemmistä, tukien tuumaansa vielä sillä, että Ruotsissa on myös jotain sen suuntaista jo tehty.

"Ystäväni", sanoi ylimmäinen laskien kätensä hänen kiireellensä, "huomaan teissä siinneen harha-ajatuksia. Mikään parannus ei laitokseemme voi tulla sieltä alhaalta, vaan täältä ylhäältä. Pidätte Ruotsin rautatielaitosta parempana kuin meidän, mutta luokaa silmänne tuohon nurkkaan, niin huomaatte kiertokirjepinon, joka on ainakin pari vaaksan mittaa paksumpi kuin Ruotsin."

"Lukekaa vielä uskonne vahvistukseksi meidän reklementtikirjamme pykälät. Jo yksistään veturinkuljettajille annettu reklementti sisältää kokonaista 47 eri pykälää, kun itse Englannissakin on vastaava luku vähäpätöistä 20. Voitteko vielä minkään maan rautatietä pitää meille esikuvaksi soveliaana? Menkää herran rauhaan!"

Kiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, ja niinpä rautatiehallitustakin pyritään tuon tuostakin näykkimään; Milloin valitetaan vaunujen puutetta, milloin mitäkin, vaikka Jyväskylänkin radalla jo vallitsee sellainen ihannetila, että matkustavaisilla on kullakin - vaunu mieheen.

Suurta ääntä on myös pidetty siitä, ettei maamme koskien voimaa käytetä rautatien liikenteeseen. Sallimus on kylläkin antanut meille kosket, mutta niin kauvan kun sallimus ei saa suomalaisen tyhmyyden ja länsimaisen sivistyksen kannatusta, ei asiasta tule munia eikä poikasia. Ja suomalainen tyhmyys pitää sulana järjettömyytenä luopua höyryn käyttämisestä, ennenkuin metsämme ovat kaikki poltetut. Länsimaisella sivistyksellä on kyllä jo kauvan ollut asiata koskevia ajatuksia hautumassa, mutta vielä ei ole voitu saada hankkeelle tarpeeksi tukevata perustusta. Toisarvoinen asia on näet se, millaisia laitoksia pitäisi rakentaa, jos koskien kehittämä sähkö otetaan liikevoimaksi. Pääasia on saada selville koskivoiman pysyväisyys. Koskikomitea on kyllä saanut selville, että koskia meidän maassamme on varmuudella ollut jo Juhana herttuan aikana, ja että ne siis ovat laadultaan jotenkin pysyväisiä. Mutta ratkaisevan päätöksen on komitea sanonut voivansa antaa vasta sitten, kun on päästy varmuuteen, että niitä on ollut jo silloin, kun - Sammon ryöstö tapahtui.

Juutas Puustinen..

Iisalmen rovasti vainaja, Th. Brofeld, Juhani Ahon isä, oli täydelleen omaksunut savolaisen kielen ja lausumistyylin.

Hän puhui totisia asioita ainoastaan saarnastuolista, mutta nekin savolaiseen malliin. Kun hän sai kuulla, että poikansa Juhani oli otettu kielensiivoojaksi iät päivät istuvaan raamatunsuomennos-komiteaan, lausui hän ystävilleen:

- Niinpä, niin! Kun se Hanne oli kasvavana nuorukaisena, ei sitä hevillä saatu raamattua sellailemmaa. Mutta Herralla, sillä on omat keinonsa. Nyt se näet on pannunna Jussin lukemaan raamattua oikein — päiväpalakoilla.

* * * * *

- Kyllä se on nyt sillälailla, Rikkina, että myö lähetään ens viikolla tuon meijän possun kansa Kuopion muanviljelysnäättelyy.

Emäntä-Rikkina (luoden yleisilmäyksen tavallista ihraisempaan Vilhelmiinsä): Sitä täätistäkö työ siellä molemmat tiettä?

Päästyään palkinnoille, menee Vilhelmi possuneen valokuvaajalle, joka ihmetellen kyselee, että kummastako se kuva otetaan.

Vilhelmi: Säikäytetään vuan meijät molemmat sammaan kuvvaan, sillä yhessä meijät mainittiinnii.

* * * * *

Sunnuntai-iltana palautuu jänismiehiä Kuopioon, tullen junaan mikä miltäkin pysäkiltä. Kuten tavallista ainakin, tiedustellaan kunkin tulijan tai sakin saalispuolta.. Niinpä Metsolan miehet tiedustavat Kurkimäeltä tulevilta:

- Mitenkä asia lykästi?

Kurkimäeltä tuleva: Olisihan huonomminkin voinut käävä - vähällä pit, ettei oo viis "Jussia" pussissa.

- Elä valehtele…!

- Ei valetta karvankaan vertoo, sillä jos se ois suatu, jokkolj ylläällä ja vielä toinen, niin kolome vuan viijestä puuttus.

* * * * *

Eukko: Tuas oot juonna ihtes ihan sikahumalaa.

Ukko: Ke… kennen… kä mu… muun minnoisin juonna.

* * * * *

Poika sieltä Karjalan puolelta tuli Kuopioon lyseoon. Kun opettaja teki kysymyksen, viittasi poika heti, mutta kun opettaja yrkäili kysymään pojalta, laski hän äkkiä kätensä alas. Tätä jatkui pitkät ajat. Lopuksi opettaja närkästyneenä kysäsi:

- Viittaako Karjalainen, vai eikö Karjalainen viittaa? Karjalainen vastasi kuin pyssyn suusta:

- Konsa viittoen, konsa en.

* * * * *

Jukarainen ja Jakarainen tapaavat vuosikymmenisen perästä toisensa. Siinä toistensa elämänvaiheita tiedustellessa kysäisee Jukarainen muutamakseen:

- Vieläkö sun eukkos on pysynnä nuoruuven pulskuuvessaan.

Jakarainen: Johan siit’on paikka paikoin luuti kulunna, mut vielä se silton tääs tuntonen immeinen.

* * * * *

- Sekö kuul toais mestarilta emäntä kuolleen?

- Niin tek'. Neljääs ol toa jo − − −

- No vieläkö otatte viijennen?

- Empä taejak ennee viihtiä, - ku' ee just oo jootanha muuhun kuh haotaestem pittoon. Ja se kun näätäksen siltä, jotta nei noa nykyiset naes-eläjät kestä suutarin leikkiä, nii' olokoon - - -.

* * * * *

Rovasti tapaa Asikaisen.

- Oliko Asikainen kirkossa viime sunnuntaina?

- Jo jo -.

- Kuunteliko Asikainen minun saarnani aivan loppuun asti?

- Jo jo -.

- Eikös se ollutkin hyvä saarna?

- Jo jo. - Oes' voan soanna olla hintiv verran er laesemp, kun ne entiset - - -.

* * * * *

- Tuota - sekum multa eokko kuelj - nij jotta jos niinku ilimotus lehteen. Tuliskoon tuo hyvin kalliiks?

- Se riippuu siitä kuinka pitkä se on-.- - − Niij jotta pitkäkö? Ee se niim pitkä oo, voal levveyttä sillä on ihan sylen tääveltä - - -.

* * * * *

Pari herrasmiestä äykkäröi Kuopion rannassa moottoriveneessä kiertäen kampia vuoronperään, eivätkä saa konetta käymään kuin pari kolme rykäsyä kerrallaan. Suu maareissa seuraa takkukarvainen maalainen herrojen edesottamusta. Kiukuissaan jo moottoriinsa on herroista päältäkatselija aivan liikaa. Toinen kammin kiertäjöistä kiljaiseekin hikeä kuivaillessaan:

- Ryökästäkö sinä siinä toljotat, vai onko muutai asiata!?

- Oishan mulla muutai…

- Mitä sitten, pura ulos ja äkkiä!

- Sitä vuan aattelin kysyvä, että oottako työ lähössä vae tulossa…

* * * * *

Uisteleepa kesävieras kala-Ollin ohi, joka onkii.

- Syökö kala Ollin onkea?

Kala-Olli katastaa muljauttaa kysyjää, syläistä ruiskauttaa ja murahtaa:

- Mikä syö, mikä ei.

* * * * *

Savolainen ylioppilas oli joutunut putkaan liiallisesta äänenpidosta kadulla ynnä perinpohjaisesta juopumuksesta. Seuraavana aamuna seurasi tutkinto poliisikomisaariuksen edessä. Komisaarius kysyy: - Mikä ammatti?

Ei tullut vastausta.

- Oletteko työmies?

Ei vastausta.

- Oletteko kirjaltaja?

- En.

- No, mikä te sitten olette?

- Oiskoon tuo paljon, jos pantasj herraks?

* * * * *

- No, ne sinun kaksoisesi ovat tietenkin yhtä vanhat?

- Jokseenkin. Kerkesin siinä sentään hörpätä kupin kahvia välillä − − −

* * * * *

Apteekkari Pulliainen ja maisteri Hornborg (Sarvela) matkustivat samassa reessä Pielavedeltä Kuopioon. Molemmat olivat hyvin pyyleviä herrasmiehiä. Viimeisen majatalon kyytipoika kääntyi apteekkariin päin ja kysäsi:

- Suapko luvan kysyä, kettee työ ootte?

- Apteekkari Pulliainen Pielavedeltä.

- Niin voan, niin voan.

Hän odotti, että maisteri Hornborgilla ilman lisäkyselyjä olisi älyä esitteleidä. Mutta Hornborg vaikeni kuin muuri ja punotti siinä reessä kuin laskiaispulla, kiiltävänä ja punakkana. Poika ajoi parisen kilometriä. Vihdoin hän kääntyi Hornborgiin ja tokaisi:

- Taijatte olla yksiä Pulliaisia.

* * * * *

Ovatpa kaverit ruvenneet illalla nukkumaan mustan maan aikana, mutta aamulla herättyään huomaa toinen lunta satavan taivaan täydeltä, johon huomauttaa, että näättääpä siltä kun tulis talav..

Siristeleepä sitten toinenkin silmillään ulkosalle arvellen puolestaan:

- Nuista tarpeistahan soon talav tehty ennennii.

* * * * *

Tuomas Kääräkäinen: Onkoon tuo tohtorj kotosalla?…

Lääkäri: (nuorenpuoleinen, hintelä mies) Kyllä - minä se olen.

Tuomas: Oo tok poeka narroomata vanahoo miestä… Määhhän ja käske isäsj tänne!

* * * * *

Kun savolainen huomaa, että veitikalla on veitikka todistajana, joka koettaa peitellä toverinsa rötökset, sanoo hän yksivakaisesti:

- Tuppurainen Tappuraisella takkuumiehenä.

Tarkastaja O.A.F. Lönnbohm.

Antti-tarkastaja oli tosihumoristi. Hän vastasi sutkaukseen sutkauksella. Hän särvinteli niin tieteellistä ja taiteellista kuin tavallista arkikeskustelua aina asianhaarojen mukaan. Mutta vieläkin enempi: hänellä oli lahjat ja taito selvittää elämäntaipaleella eteen kiertyvät sekä pienemmät että suuremmatkin sykkyrät vapauttavan huumorin avulla.

Ja jos kenen, niin juuri kaupungin kansakoulun tarkastajan eteen kiertyy joka päivä toinen toistaan kierosyisempiä sykkyröitä.

Muistan erään tapauksen, jossa kuvastuu, millä lailla Antti-tarkastaja niitä selvitteli.

Tulinhan seminaarista päästyäni opettajaksi Kuopion kaupunkiin. Siis aikana, jolloin olin perin viisas ja oppinut herra. Eikä syyttä, sillä olinhan lukenut ja opiskellut kaikki tieteet loppuun, aivan viimeiseen aameneen asti. Kun tämän inhimillisen viisauden lisänä oli vielä vuoren vankka usko, ettei yhteiskunnan suuressa ruumissohjossa ole yhtään valuvikaa, ei sisällisen taudin aiheuttamaa raihnaisuutta, eikä historiallisen kärrinpyörän hankausjälkeä, joita ei voisi kansakoulunopettaja parantaa, saivatkin pojat tuntea kohta pääkuoressaan, ellei sen sisäpuolelle alkanut opetukseni upota ja uskoni pesiytyä.

Sattuipa kerran seuraava tapaus:

Oli voimistelutunti. Komensin "asentoon". Mutta juurikun olin saanut karjutuksi rivit suoraan, alkoikin pari poikaa tapella, että höyhenet pölisivät. Ehätin kolmanneksi. Kahmasin toista tukasta, mutta toisen pääkamarassa eivät kynteni pysyneet, sillä hän oli "kulipää". Hän sai puolestaan korvuksilleen. Se, joka sai tukkapöllyn, näytti tyytyvän osaansa, mutta kopsaukset saanut läksi huutain parkuin koulusta kotiinsa.

Tunnin loputtua läksin koulusta ja tarkastaja tuli vastaani. Kerroin hänelle asian kulun yksityisseikkoineen.

Jahah! No, ei pojalta rikkunut jäseniä?

- Tuskinpa, vaikka pitkälleen kaatui.

- Mutta jalat eivät katkenneet?

- Omillaan näytti kävelevän.

- Entä kädet?

- Molemmilla piteli korvuksiaan.

- No, niin… kaipa tuo selvinneen… tavallisesti tulee isä tai äiti minun luokseni selvittämään.

Jo saman päivän iltana oli pojan äiti tullut juuri julmana huutamaan millaisia petoja täällä kansakoulussa on opettajina. Kuulin myös miten tarkastaja oli sykkyrän selvittänyt.

Annettuaan ensin pojan äidin pahimman äkänsä huutaa kaiken maailman ilmoille oli Antti ruvennut selvittämään:

- Katsokaas nyt, emäntä, silloinkuin kaikkien pitäisi olla niin siivosti ja liikkumatta rivissä, ettei evä heilahda, alkaakin pari naapurusta mukiloida toisiaan sen kun kerkiää. Silloinhan menee koko hoito sekaisin. Minä kyllä kuulin, että tuo opettaja on pöläyttänyt sitä Miettisen poikaa saivaristosta ja taas teidän Lassille antanut pari kopslaakia. Eikö se teidänkin mielestänne ole tehty jotenkin tasapuolisesti, sillä yksi "mylly" vastaa aina kaksi "kopslaakia"… vai mitä emäntä arvelee?

- Voihan tuo olla niinkin, mutta eihän opettajalla ole oikeutta kopslaakata enemmän kuin myllytelläkään.

- Ei olekaan, mutta nähkääs, asia on niin, että tuota samasta opettajaa itseään on juuri samassa koulussa sukanaan sekä myllytetty että kopslaakattu omasta mielestään paljon enempi kuin oli ansainnut, joten hän maksaa tavallaan kuin vanhoja velkojaan.

Tähän tapaan oli keskustelu jatkunut

Ja niinkun tämän syhkyrän ja satoja muita paljon äreämpiä Antti-tarkastaja paineli siloiseksi huumorin villavalla kintaalla.

Juutas Puustinen.

Iisalmen-Ylivieskan rautatietä rakennettiin. Tehtiin töitä Kiuruvedellä. Muutamassa talossa asui rautatieinsinöori. Pyysi emännältä lauantaina saunaa. Emäntä vastasi auliisti:

- Suaphan sitä tok saunoo lauvantaina.

Lähetti punaposkisen palkkapiikansa saunottajaksi maan tavan mukaan. Insinööri ei malttanut, vaan suudella nappasi tyttöä. Tyttö närkästyi ja juoksi kaipaamaan emännälle. Emäntä suutahti myöskin tätä saunapyhyyden loukkausta. Näin ei savolainen insinööri koskaan tee. Tämä oli Helsingistä kotosin.

Kun insinööri seuraavana lauantaina taas pyysi saunaa, vastasi emäntä:

- Kah, suaphan sitä saunoo, mutta tällä kertoo minulla ei ou sen makkeempoo saunottajjoo kun Renk-Pekka.

* * * * *

Koni-Jussi on myynyt rovastille hevosen. Viikon perästä hevonen otti ja kuoli. Kun Jussi tuli pappilassa käymään, alkaa rovasti kovistella Jussia hevoskaupasta. Jussi puolestaan alkaa pestä käsiään:

- Mut näkhän rovast ite, miten riski ruuna olj ostaessa.

Rovasti: Virkultahan se näytti, mutta kun minä menin muutaman päivän perästä talliin, niin hevonen jo horjahteli ja katselikin minua niin sameasti ja sittepä se yöllä oli kuollut.

Jussi: Vae kahtelj se ruuna oikee rovastia - no, oljpa se hyvä asja, jotta ruuna ies eht ennen kuolemoosa papin nähä…

* * * * *

Mustalais-Santtu makaa sairaana jotenkin henkihieverissä, eikä ole syönytkään moneen vuorokauteen. Kysyipä Santun muija aamuna muutamana:

- Ai kultaseni, kun sinä käyt huonoksi…! Etkö sinä sois ies leipäressuva, jos laettasin?

Santtu: Leipäressua…! Ai, Santraseni… voiko nyt kukkaa immeinen olla niin kippee, ettei kävis syönt leipäressuva!

* * * * *

Kuopion markkinoilla sikeytyi kerran tappelun jytäkkä, jossa Santun poika pieksettiin aivan lapialla nosteltavaksi. Luullen poikansa kuolleen voivottaa Santtu:

- Voi surkeutta, mikä pit tulla…! Tuolla lailla se nyt poojalle käv, jotta ihan kuel… Kyllä minnää oon reuhanna ja tapellu aikanan satojai kertoja, mut en oo vuan millonkaa kuollu…

* * * * *

- Kappas kun luonto pakkookse talavpukkuusa, sano Puusniekan Topi-poika, kun tunsi parran alkua leuvassaan.

* * * * *

Kolmekymmentä vuotta taaksepäin oli naisilla hyvin "kireä" aika, sillä silloin koittivat naiset korsettien avulla antaa syntiselle ruumiilleen ampiaisen muodon. Tulipa siihen aikaan Suurusharjun emäntäkin, joka painoi noin 130 kg kaupunki-ompelijattaren luo leninkiä teettämään. Kun ompelijatar kysyi, että minkä mallinen puvusta tehtäisiin, tuumiskeli emäntä:

Tyköistuvahan se pitäs olla mullekkii.

* * * * *

Kaljaman Kusti, pienoisen palstatilan asuja, on pappilassa käymässä jutellen rovastin kanssa kireästä ajasta. Kun rovasti kuvailee alkavan talven ankaruutta, vakuutellen johtopäätökseksi, että nyt on elettävä säästin mukaan kaikkien, niin rikkaiden kuin köyhempienkin, julkaisee Kusti puolestaan kuin vakaumuksenaan:

- Siästin mukkaahan siton vaelluksesa viittilöitävä kaikkii, jopa pohatoehennii… Ja voeppa se kööhäe seästee jossei muuta nii ies mahhoosa.

* * * * *

Jahvetin Justiina: … ja sitte huuvetaa ja hoilataa siästä, siästä… ryökästäköhän tässäe tönössä sitte siästää…?

Justiinan Jahvetti: - Kyllä vuan sinnäi voesit siästee, jos piävärkkis pitäs kutiaa.

Jahvetin Justiina: - Mittee täätistä?

Justiinan Jahvetti: - Siästäsit vaekka tuota suutas.

Jahvetin Justiina: - Atuulaa… vae suutanj.. Mikä leivän lisä sitte sulle tuostois?

Justiinan Jahvetti: - Siästyshän mun korvanj samalla kertoo.

* * * * *

Muutamassa maaseudun kahvila-ruokalassa on pari naapuripitäjän miestä tilannut pullakahvit. Nähdessään naapurinsa nyrpistelevän nokkaansa pullatavaroille arvelee toinen:

- Jottako meinoot niihin olevan ku ylivuotisia.

- Joshan nyt ei aevan niinkään, mut pieniä nämä näättäävät kuitennii olevan ikkäisikseen.

* * * * *

Kuvernööri (odotellessaan kievarin pihalla hevosta) - Annappa äijä tulta sikariini!

Verkko-Heikki: Suathan tuata…

Kuvernöööri: Miten sinä niin tyhmästi sanot, etkö sinä tiedä, että minä olen kuvernööri!

Verkko-Heikki: No, suathan tuata tulta sitteennii.

* * * * *

Nähdessään poikansa suupielessä savukkeen roikkuvan arvelee Jyskyn ukko:

- Eiköön sullekkaa ennee piippu passoo, ku pittää olla oikee pastilliertupakoita.

* * * * *

Kuopion sairashuoneella on laulukuoro käynyt uudenvuodenpäivänä sairaille laulamassa. Kuoron mentyä kyselee sairaanhoitajatar muutamalta mummolta, että mitä hän niinkuin piti laulusta.

Mummo: Mänhän tuo muun vaivan lisänä.

* * * * *

Vierailipa muutamana syyskesänä halla Kuopion ympäristöllä parina yönä peräkkäin. Kyselipä toisen hallayön jälkeisenä aamuna joku Vehmersalmen mies Kuopion kauppatorilla Pulloniemen isännältä, miten perinpohjaisesti halla Kehvolla vieraili.

Pulloniemen isäntä (jonka viljelyksillä oli halla tehnyt aivan puhtaan pelin): Toissyönä pit kirjutuksen ja viime yönä huutokaupan.

* * * * *

Suonenjoen Iivanainen: (joka kuulee allakan myyjältä, että hintaa on puolella petrattu, maksaen vuoden 1930 allakat 2 markkaa kappale) Jopa kerrankin on ahvier tarjolla ja vielä näen hiljaseen aekaa. Juokseppa poeka makasiinista kahtomaa paljoko meillon vielä entistä varastoo jälellä.

* * * * *

Ärjyn Aaron ovat iltamissa puukotelleet vallan seulaksi. Paikalle haettu lääkäri alkaa haavoja lähemmin tarkastella ja samalla vähän surkutellakin huomattuaan rintakehässä olevan kymmenkunta läpeä. Tuohon rätingintekoon herää Aarokin horroksistaan ja torahtaa:

- No, ei aenakaan nyt sitte pitäs hengen pahast rintoo ahistoo.

* * * * *

- Viina-Mikoltahan ne oljvatten kaappaystäväsä meinanneet viime viikolla hengen ottoo.

- Liekköö suaneet?

- Ruumiin vuan… henk olj piässy karkuun.

* * * * *

Iltamassa.

Oskar: Tuolla ikkunan kohalla istuu ryökäleen korree tyttölaps. Pitäisi sitä tanssittoo, mut en ilikii oikee, kun en oo tuttu… Ootkos sinä, Asko?

Asko: En sen enempee, mut ammu käsvaralta… kyllä se jatsatessa kessyyntyy!

* * * * *

Vuokralainen: Joshan eijoo kallis vuokrae, mut tällaiset rottelot.. ja nii kosteettii, että seinänraat kasvoo törröttäävät sammalija.

Talonisäntä: Taetas pittee sitte eto vuokraa oikee ruusunkukkija kasvoo.

* * * * *

Pääkaupunkilainen liikemies: Mitenkäs ne liikemiehet voivat nyt siellä Savon puolessa?

Savolainen: Kae samallalaella, kun muuvallae, että uamupäivän järjestellöövät vekseliijää ja iltapäevän oovat kylymissä kiäreissä.

* * * * *

Seppäsen isäntä tulee pappilaan sopimaan aitaosuuksista. Astu saliin, istua röhähtää sohvaan ja kopistelee piipustaan perskat lattialle. Rovasti katselee tätä siivontekoa happamen näköisenä eikä malta olla huomauttamatta:

- Ei se meidän ruustinna oikein tykkää siitä, että piipun porot kopistellaan lattialle.

Isäntä: Sitähän se morisoo meijännii eukko, mutt enpä minnoo siitä tietäkseenkään.

* * * * *

Nilsiäläinen: Mitenkäs siellä Muaningalla on suhtaavuttu tuoho kieltolakkii?

Maaninkalainen: Onhan sitä suhtaavuttu sielläe.

* * * * *

Jokelainen lotjakippari (Saimaan kanavassa): Lousi, lousi, Pekko sielt vyörit ja tule ahterille ähkämään (vetämään köydestä).

* * * * *

Isäntä: Kää vierassii pöytää, jos vuan ruoka suustasj maestaal

Kulkija: Eipä mun suun ja mahan oo ennen kalakukkoo vierastanna.

* * * * *

Souvaripoika: Eipä sun pieksusp ohjista ooö paljo tietoo.

Kulkuri: Oonpa tullu siihe kokemuksee ja vakkaamuksee, että pieksut rupeevattii sitte vasta oikee kestämäännii, kun niiston pohjapuolet tyyten kuluneet.

* * * * *

Rovasti: "… niin että… ei siellä taivaassa rakenneta raatateitä, eikä aaloppia, eikä huuveta hiijoppia…"

Tuakki (jonkun aikoo arveltuaan): Vuan siellei sitte kaeketi kule sekkää topparoekka.

* * * * *

Lovelan Lassi: Voe ryökkään ryökäs kun minuva harmittaa tuo viime viikkonen markkinareissu!

Ystävä: Joet ihtes humalaa…?

Lassi: Sinäpä sen sanot…

Ystävä: Ja jouvut putkaa ja suat maksoo muuntaman satasen huvverroo… sekö sinuva leikkelöö?

Lassi: Vähin sekkii, mut vieläe enemp mun peätän vannehtii se, että kun minnoon pitännä tarkkoo kirjanpittoo kohta kuukaaven päevät, niin millekkä tilille sen ruljanssin mänöt kaekkine pehkupolstarinnee ja huvveroneen oekee merkkoes… Sano sinä!

Ystävä: Jaahah… jäahah… niinpä niin… pehkut ja muut ryvetökset… mut annappa ollakkaa ku aattelen… veisköön tuo ettäälle asjasta, jos ne kaekki merkihteisit sikalantilin mänöpuolelle.

* * * * *

Joku herrasmies on seisauttanut autonsa kirkonkylän apteekin eteen pyörähtäen itse putiikkiin. Auton ympärille keräytyy ukkoja tekemään asiasta ulosvetoja.

- Mikäs sen tuohon uuvutti?

- Lienöö juoksutin loppunna, kun käävä hyrrittää eikä kuluku kelepoo kuitenkaan..

- Se joskus tuokii rakkine kirnuvaa kylymiltäännii.

- Mutt kyllä se kohta irtoo, sillä tuolla näkkyy jo atteekissa isäntäsä työntävän takataskunsa "sitä ihteesä".

* * * * *

Vääräänlahteen on tullut musiikkiopistolainen kesävieraaksi. Nähdessään nuottikirjan levällään tuumii ukko Taavetti:

- Onpas tuossa herneitä huasiapuilla.

* * * * *

Viipurin satamassa.

Sulkavalainen lotjapoika: Isä, piisookos kappa ryynijä kahen miehe hutuks?

Isä: Elä sinä nyt kärseis riäkkee, kuopiolainen kuuloo ja vielä naaraa…! Jossei piisoo, nii syyvä leipee lisäks.

* * * * *

Juurikkaniemen Tuomaalla on pahakurisia sikoja, jotka tuon tuostakin käväisevät naapurin Matin perunamaata tonkimassa. Matti kärmeytyy lopulta, tulee Tuomaan pakeille ja uhkaa ampua sikoja. Tuomas kyhni korvuksiaan, siristelee silmiään ja niin aikansa arveltuaan tuumii:

- Mut jos sinä ammut niitä sikoja, nii ne vielä kuoloo.

* * * * *

Pitele kovast, mut piä kyntes erillään, sano Kasurinen eukolleen jakkarata tehhessä.

* * * * *

Riekkolan Ville on käväissyt pääkaupungissa. Naapurit utelevat kuulumisia ja joku tiedustelee sitäkin, että: "miten nuo vaemväk oljvatten ku vuatteesa puolesta niissä iltamapaekossa".

Ville: No, eipä niihe vuotteista ollu paljokaa tietoo.. millolj piällään vuan jonkullaeset kartiinit… mikolj tuas ihan salusiinisillaan ja oljpa joukossa sellaesijaa, ettolj ympärillä vuan pelekästää rokluurihmoja.

* * * * *

- No, teijän "Nallehan" se kuuluu lähtenee karkuteille?

- Se kaet sen mielee lienöö juolahtanna, kun ei oo ilimaatunna kotosalle.

- Et oo ilimottanna sanomissa?

- Turhoo käet se oes, sillä eihän se "Nalle" ossoo lukkee kuitenkaa.

* * * * *

Rustaapas mies uutta rakennusta. Muudan ohikulkija seisahtaa värtieroomaan miehen pykäyksiä ja kysäsee:

- Montako huonetta mies meinoo rustata?

- Yks tupa vuan tähän tulloo.

- No, eipä sitä juur kehtoo aikuinen mies sen vähempee tehhäkkään.

* * * * *

- Mite se vanha silmällä tekke, sanoi Nylander tohtori Savolan mummolle, joka meni hänelle näkimiään näyttämään ja parannusta pyytämään.

* * * * *

Eipoo päivettynnä, sano Nykäs-ukko, kun kahteli kipsikuvvoo heinäkuussa.

* * * * *

Voi riähkee, kun riäkyy korreesti, sano iisalamelainen posiveevarille.

* * * * *

Eläpä huonompoos jätä, sano petunpurija kokkelille.

Kiho Vauhkosen Tietosanakirja.

Kirj. Juutas Puustinen.

A on ensimäinen tienviitta kohti oppia ja sivistystä. Äänne syntyy monellakin tavalla, mutta puhtaimpana ja alkuperäisimpänä saa sen esille, kun kietaisee lähimmäistään nyrkillä vasten kuonoa niin, että ruokasalin kalusto alkaa tehdä majanmuuttoa.

Äänne esiintyy suomen kielessä lyhyenä ja pitkänä, lyhyenä esim, sanassa "asia", pitkänä esim, sanassa "aasi". Jälkimäisessä tapauksessa kehitetään äänne seuraavan menettelyn mukaan: aa sano aa, pitkä aa, aa.

Aatami. Rippikoulutieteen mukaan leipoi Herra Aatamin englantilaisesta savesta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen. Edenin yrttitarhaan rakensi Herra Aatamille talvihuvilan (kahdeksan huonetta, keittiö, kylpyhuone, V.C., kellari ja sauna). Täällä majaili Aatami syöden viikunia ja marakatin reittä aina siihen asti, kun kehvelti kiellettyjä omenia. Silloin sai hän Eevoineen lähteä laputussakkiin.

Esi-isämme jälkeen on kyllä tehty Aatamia paljonkin ja ne ovat varastaneet omenia hehtolitrottain, mutta ne eivät ole saaneet läheskään niin mullistavia aikaan kuin kunnianarvoisa esi-isämme.

Aatamin pala, ks. Viinakuppi.

Aatamin kylkiluu. Siitä rakensi Herra Aatamille Eevan. Aatamin silta, ks. Laiskan suoni.

Aapiskukko on niitä harvoja koiraksia, jotka synnyttävät. Sanotaan kyllä sonninkin poikivan, kun tiukan näkee, mutta näihin asti ei tiede ole antanut asiasta loppulausuntoaan, joten se on vielä avonainen. Aapiskukon kotipaikka on aapisen kannessa ja se munii kilteille lapsille namusia.

Aalberg, Ida Emilia, nerokkain tähänastisista suomalaisista näyttelijättäristä, syntyi Leppäkoskella jo hyvin nuorena. Draamattisia lahjoja ilmeni hänessä harvinaisen varhain. Jo vuoden vanhana osasi hän heittäytyä äkäpiikkiin, näytellä kieltään ja alaleuan etuhampaita. Varsinaisen taiteilijauransa alkoi hän 15 vuoden vanhana. Siitä päivin hän näytteli sekä koti- että ulkomaiden näyttämöillä, esiintyen enimmäkseen naisosissa. Raskaan ja kunniakkaan taiteellisen työnsä ohessa hän oli puolitoista kertaa naimisissa.

Aaria on oopperaan kuuluva itsenäinen, piirteeltään laajahko, yhden laulajan esitettävä laulukappale, jossa laulajalla on tilaisuus tuoda taitonsa esille mitä moninaisimmilla lirkutuksilla. Oopperassa "Avioliitto" laulaa aariat vaimo ja tavallisesti sen jälkeisenä aamuna, kun mies on illalla tavannut "vanhan koulutoverin".

Aasia on maapallon suurin ja syntisin maanosa. Pinta-ala on niin tavattoman laaja, että se ulottuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Miten paksu Aasia on, siitä ei ole vallan tarkkoja tietoja, mutta merenpinnan yläpuolelle kohoo Aasian korkein kohta aina 8,800 m 5,5 cm asti. Aasiaan on meiltä hyvin pitkä matka tai tarkalleen sanoen aivan yhtä pitkä kuin sieltäkin tänne. Matkan pituudesta johtuu, että suomalaiset voivat matkustaa sinne vain valtion myötävaikutuksella. Ennen oli matkustajaliike Siperiaan hyvin vilkas, sillä ukko-ruunu kustansi vapaan matkan jokaiselle kunnon kansalaiselle syntyperään katsomatta, joka nitisti hengen lähimmäiseltään sopivalla tavalla tai osoitti heltiämätöntä tarmokkuutta toisen tavaran kehveltämiseen. Saadakseen nyt vapaan matkan, tarvitaan taipumusta kieliin tai ylhäisiä tuttavuuksia. Aasia on myös Europan suurvaltain paras lypsylehmä.

Aamu on se vuorokauden aika, jolloin talonpoikaiset ihmiset nousevat unitiloiltaan ja sivistyneet menevät unitiloilleen. Aamulla pesevät myös koululaiset päänsä siltä puolen, jossa on silmät.

Aamunairut oli eräs aikakauslehti, joka sikisi ja syntyi viinan paljoudesta ja kuoli viinan vähyyteen.

Aamurusko on sana, jota nuoret runoilijat käyttävät mielellään kehuessaan helluaan.

Aamuruskon siivet, paljon käytetty yksitasoinen lentokone Vanhan Testamentin aikana.

Aasi on hevosen köyhä sukulainen. Aasiksi tituleerataan myös ihmistä, jolla on synnynnäinen taipumus lyödä kirveensä kiveen.

Aasin leukaluu. Sillä sammutti Simson ruokahalun tuhannelta filistealaiselta.

Aasinpää, ks. Möllykkä.

Aate on ylevä, korkealentoinen ajatus. Aatteet ovat ikäänsä nähden kolmenlaisia, s.o. sellaisia, jotka ovat olleet olemassa, ja sellaisia, jotka ovat parastaikaa sekä sellaisia, jotka tulevat vastedes. Vanhin aate on ruumiin ruokkimis-aate ja heti sen perästä sielun pelastamis-aate. Molemmat tulevat myös varmasti aina esiintymään ihmisten keskuudessa, joten niitä voisimme nimittää penis-aatteiksi eli oikeammin sanoen napa-aatteiksi, sillä kaikki se hyörinä ja pyörinä, jota nimitetään ihmis-elämäksi, kiertää äsken mainituita napoja. Jokaisen muun aatteen arvo riippuu siitä, miten tarkoituksenmukaisesti se palvelee napa-aatteita. Jos jokin aate asettuu napa-aatteisiin nähden vastahakaan tai kuluu käyttökelvottomaksi, saa se armotta väistyä syrjään. Tätä alituista aatteiden vaihtelua sanotaan edistykseksi. Suppeammin määriteltynä olisi siis edistys ihmisten luontoperäinen pyrkimys keksiä sieluun nähden toinen toistaan pelastavampia ja vatsan suhteen toinen toistaan ruokaisampia aatteita.

Aatteellinen on sellainen ihminen, joka on herkkä kaikenlaisille aatevaikutuksille.

Aatteenounailija on taas sellainen otus, joka on haistelevinaan aatteita, vaan ei viitsi ryhtyä niitä toteuttamaan. Se vain niitä ounailee kuin Mannisen sika taivaanmerkkejä, pääsemättä puuhun tai petäjään.

Aatevirtaukset, valtiollisten puolueiden yleisempiä iskusanoja.

Aatesielu, ks. Tyhjäntussuttelija.

Aatteen vastustaja kokee vastustaa jonkin aatteen toteutumista. Aatteen vastustaja on esim, poika, joka kynsin hampain pitelee housujaan ja rimpuilee saadessaan selkäänsä.

Aatteen uhri oli esim, se mustalaisen hevonen, joka kuoli, juurikuin oli oppinut syömättä elämään.

Aatesankari, esim. Nummisuutarin Esko.

Aatelisääty, ks. Museotavarat.

Aavasaksa on vuori, jossa juhannusyönä joukko tyhjäntoimittajia töllistelee aurinkoa.

Aavistus on hämäristä syistä herännyt luulo eli tunnelma, että joku määrätty asia on tapahtuva. Jos esim, nuori makasiinimies menee kauppaneuvoksen puheille ja ilmaisee jo kauvemmin aikaa viljelleensä sellaisia ajatuksia, että hän voisi niinkuin ottaa talon ainoan tyttären, ja kauppaneuvos potkaisee hänet eteisen permannolle, niin tällaisessa tapauksessa herää hänessä aavistus, että mahdollisesti kauppaneuvos käsitti hänet jossain suhteessa väärin. Joskus esiintyy aavistus selittämättömän voimakkaana. Jukolan Timossa, joka palasi Karkkulan vinttikamarista kolmipäiväiseltä ryyppyretkeltään, heräsi aavistus vaimonsa Venlan tarjoamista "voinsuolaisista" niin voimakkaana, ettei hän uskaltanut tupaan mennä, ennenkuin oli latonut pinosta suuren sylyyksen halkoja ottia tuota niinkuin lepykkeeksi. Saattaapa ihminen joskus aavistaa niinkin voimakkaasti, että se suorastaan toteutuu. Niinpä eräs poika, joka oli tervannut uudet molskihousunsa, aavisti, että hänen pohjoispäälleen tapahtuu jokin vahinko kotona. Ja niin kävikin: poika sai selkäänsä.

Afriikka on maanosa, jonne europpalaiset levereeraavat viinaa, kiväärejä ja kristinuskoa, ja josta viedään muihin maihin timanttia, norsunluuta ja orjia.

Afrodite, rakkauden jumalatar, jonka takstuolit olivat niin kuivuneet, ettei ole osattu sanoa, oliko hän teeri vai matikka.

Agamonoecia, perhe, jossa on setämiehiä.

Agent provocateur = provokaattori on eräs tärkeämpiä hammasrattaita valtiollisissa koneistoissa.

Agentti, asiamies, kärkkyjä, on eräs suurempaan heimoon kuuluva loiselävä. Voidakseen elää agenttina, pitää ihmisellä olla luontoperäinen hävittömyys, leuat yhtä paria ja venyvä, hyvin koulittu omatunto.

Agglutineeraavat kielet = liitävät kielet, ks. Puhemiehet ja naimiskauppojen hierojat.

Agio = keinottelu, ks. Ammattirosvot.

Agitaattori, ks. Akutaattori.

Agronoomi on viattomuuden tilassa oleva maanviljelijä.

Agraariasiat, ks. Maatalouskysymykset.

Agraarikomitea, valtion, suurlakon jälkeen asettama komitea, joka vihdoinkin sai selville, että meidän maassamme on myös maataviljelevää väestöä.

Agraaripuolue on puolue, joka on harrastavinaan maanviljelijäin etuja. Vaalin aikana ovat meidän valtiolliset puolueemme kaikki agraaripuolueita, eivätkä ne silloin rakasta niin lämpimän liikuttavasi ketään muita kuin itsellisiä ja loisia.

Agrikola, Mikko, meidän ensimmäinen lutherilainen piispamme ja suomalainen kirjallisuuden pappa, oli onkimiehen poika Pernajasta. Enemmän kuin kukaan kuolevainen on Agrikola poikiamme pieksättänyt. Hän näet teki ensimmäisen aapisen. Suurin ansio siitä, että karjalaisilla on niin sakea tukka ja hämäläisillä tuumaa paksu selkänahka, tulee Agrikolalle. Kiitokseksi hyvän opetuksen edestä ovat poikamme pystyttäneet Mikolle muistopatsaan Viipuriin.

Ah on sana, jota käytetään silloin, kun tunnustetaan rakkautta. Ah sanaa käytetään joskus myös s-nan asemasta tai sen yhteydessä silloin, kun on kysymyksessä liikavarpaille polkeminen. Silloin on sanalla teräskirkas sointu.

Ahaa! purkautuu puutarhan omistajalta tarttuessaan omenan varasta takajalkaan. Samoin sanoo sokea, kun saa kirpun kiinni.

Ahab oli Israelin kuningas. Hänen aikanaan panivat israelinlapset Jehovan viralta, ottaen jumalakseen Baalin.

Ahasveerus, ks. Jerusalemin suutari.

Ahava, Pekka, kauppias, Kuusamossa, oli Vienan karjalaisten kantakirjalaisia.

Ahdin, köysi, jolla laivan raakapuuta käännetään ja jonka pätkällä kapteeni jouduttaa laivapojan kehittymistä merimieheksi.

Ah, hah, sanovat taas ne, jotka saavat kosiessa rukkaset. Muuten on ah, hah sanojen käytöllä useita poikkeuksia. Ah, hah! sanoi esim, ennen Aurenin akka, kun hänet laskettiin hautaan.

Ahlberg, Axel oli aikanaan maamme etevin rakastaja. Siinä kahdenkymmenenkolmen vuoden nurkissa pihkautui hän ensi kerran erääseen Julia-nimiseen italialaistyttöön suomalaisen teatterin lavalla. Siitä saakka hän tuskin muuta teki kuin rakasteli. Väliin hän kyllä kuolikin, ei kuitenkaan luonnollisella tavalla, s.o. luojan taudin tappamana, vaan Axel-paralta henki hierottiin myrkyllä, puukolla tai hirttonuoralla. Mutta huolimatta siitä, että hänet kymmeniä, jopa satojakin kertoja niin pahoin pehmitettiin, että häntä tuskin voitiin liikutellakaan kuin lapiolla, liehui hän taas parin päivän perästä entistä norjemmin lemmen kiemailussa. Rakkaus-asioissa Axel ei ollut ranttu ruuvilleen enemmänkuin mustalaisen hevonen. Tänään hän voi seikkailla kuninkaan tyttären kanssa ja vannoa hänelle taivaan ja maan kautta rakastavansa ensimäistä ja viimeistä kertaa, mutta huomenna hän naurattelee taas paimentyttöä samoilla valeilla. Väliin hänellä oli heilana mammantyttö, väliin leski, olipa joskus toisen eukkokin. Axelilla oli kyllä hauska ammatti, hauskempi vielä kuin leipurisällillä tai olutkuskarilla, mutta joka pojan ei siltä pidä ruveta ensimäiseksi rakastajaksi, siihen tarvitaan jotain muutakin kuin avara sydän ja pusuhuulet.

Ahlgren, Kust Riekko, rengin poika, joka jätti kuollessaan 700,000 markkaa niinkuin ei mitään. Sitä ei tee moni papinkaan poika. Mutta lienee Kust Riekkokin eläissään molemmatkin kellot huikkinut. Omaisuutensa hän testamenttasi yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Ahlgrenin rahaston korkovaroilla hankittiin ennen Tampereen ympäristöpitäjien köyhemmille kansakoulu-oppilaille kenkiä, vaatteita ja taskukelloja.

Ahlman, Ranssi, Vertinantti, etevä kielimies. Hänellä oli kyllä vain yksi lihallinen kieli, mutta hän osasi käyttää sitä useampaankin "sorttiin". Hänen kirjallisista töistään mainittakoon "Ruotsalais-suomalainen sanakirja" ja "Ruotsinkielen alkeiskirja" eli "Alkeisjussi", kuten sitä koululaiset ennen nimittivät. "Alkeisjussin hautajaiset" oli ennen tavanmukainen kevätjuhla Jyväskylän seminaarin kolmasluokkalaisilla.

Ahlström, Antti, oli eräs maamme etevimpiä tukkimiehiä, tukinuittajana, metsänlukijana, mutta varsinkin rahojen yhteen kasaan kerääjänä. Suunnattoman omaisuutensa kanssa menetteli hän osin taitavasti osin tyhmästi. Edellisellä tavalla käytti hän ne rahat, jotka hän sijoitti liikelaitoksiin ja jakoi yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja jälkimäisellä ne, jotka hän antoi talollisille maksuksi metsistään. Talolliset ovat näet järjestään tuhrutelleet tukkirahansa konjakkiin, pullakahviin ja ulkolaiseen rihkamatavaraan.

Ahlqvist, Aukusti, tiedemies ja runoilija. Hänen syntyessään oli ihmisillä yleisesti ja Kuopion akoilla erikseen sellainen vakaumus, että nallikka tuli maailmaan ilman asiaa. Vasta kauan jälkeen päin tuli selville, että Aukustilla taisi sittenkin olla jonkun verran syytä tulla maailmaan. Hänen ja syntymisensä on muuten peräti hämärä historia vieläkin. Tietosanakirjassa ei mainita hänen äidistään sanaakaan, lieneekö ollut ollenkaan, ja ilman Kuopion akkoja tuskin hänelle olisi saatu isääkään. Mutta huolimatta Aukustin sekavasta esille astumisesta, ja aikalaistensa juorupuheista, paisui hänestä mies, josta oli paljon hyötyä ja kunniaa kansalleen. Mutta vaikka Aukustin oma maailmaan tulo oli jotenkin vapaamielinen ja hänen elämäntyönsä kauttaaltaan uusia uria aukova, osottautui hän siinä perin vanhoilliseksi, että hän kurikoi jotenkin homeisella nuijalla Aleksis Kiven radikaalit kirjallisuus-lapsukaiset henkihieveriksi. "Kapa ei muista tuoreena ollessaan", soveltuu siis häneenkin.

Ahkeruus on mitta, jolla arvioidaan palvelijain henkiset lahjat.

Ahmatti on sellainen, joka tuppaa syömään saaliinsa yhdellä kertaa.

Ahlman, Pekka. Ollessaan säätyvaltiopäivillä, oli hänen velvollisuutenaan tärkeiden asioiden esillä ollessa esittää vapaamielisten isänmaallinen kanta navetan ikkunasta katsottuna.

Ahneus on eräs elollisten luontokappalten parhaita hyveitä. Jos luoja tuon ominaisuuden ottaisi yht’äkkiä pois, seisahtuipa maailman meno jotenkin puoliltapäivin. Silloin lakkaisivat siat lihomasta, kanat munimasta, papit kantamasta voita ja jyviä, asianajajat ajamasta ihmisten asioita; henkivakuutusasiamiehissä kuivuisi lähimäisen rakkaus mitättömiin ja kauppiaissa samoin halu palvella yleisöä; pelastusarmeijalaiset lakkaisivat pelastamasta, parturit kaapimasta leukapieliä, tiedemiehet tutkimasta, lukkarit laulamasta j.n.e.

Ahteri on se pää laivasta, joka on kulkiessa jälkimäisenä.

Ah tii turakki! karjasee ryssä kun tapaa sopassa torakan.

Ahti oli ennen vanhaan vesien herra. Hänellä oli komea kristallipalatsi syvimmällä meren pohjassa. Ahti oli mahdottoman rikas. Kaikki kalat ja muut vesi-moukeiset olivat hänen omiaan. Jos ihminen aikoi niistä murusenkin nipistää, piti hänen koreasti pyytää Ahdilta tai hänen akaltaan, Vellamolta. Sivutoimenaan harjoitti Ahti laajaa meriliikettä ja hyötyi siitäkin suunnattomasti. Mutta hänpä ei sekotellutkaan ahvieriansa millään "valtion avuilla kotimaisen laivaliikkeen elvyttämiseksi" eikä "uhrauksilla matkustajien mukavuutta silmällä pitäen" tai muilla nykyajan konsteilla. Liikkeensä hoiti hän kahden liike-elämän peruspykälän mukaan, jotka ovat oma ahneus ja toisten tyhmyys. Kun ihmiset tyhmyyksissään läksivät tuulella vesille, varautui Ahti jonkun salaisen karin kupeelle vahtiin. Kun laiva tuli lähettyville, johdatteli hän sen karille, jotta se meni tuhannen nuuskaksi. Asiat tälle pohjalle järjestettyään sujui loppu kuin itsestään. Yksinkertaisemmalla tavalla Ahti korjasi tavarat haltuunsa, sillä kauppatuttavilla oli silloin jotain muuta tekemistä, kun jaaritella "ahtaista oloista rahamarkkinoilla", "raaka-aineen vaikeasta saannista", "työvoiman kallistumisesta", "yhä lisääntyvästä kilpailusta" j.n.e. Kun ristinusko tuotiin maahamme, alkoi Ahdinkin valta ja mahti vähitellen raueta. Lopulta vaati Luoja pappien välityksellä äijän asetettavaksi vararikkotilaan. Luovutettuaan omaisuutensa häntä mahtavammalle ei ukkoparalla ollut muuta neuvoa kuin vetäytyä istukkaaksi salokulmille ja siellä hän taitaa vielä nytkin elää kitkutella. Mutta laivoja hän ei enää kykene kaatelemaan, tuskinpa ruuhtakaan. Jos nyt laiva hukkuu, tapahtuu se siitä syystä, että laivan omistajalla on pienen rahan puute tai sitten "iliman aikojaan", niinkuin Saimaan vesillä.

Ahrain, ase, jolla ennen tuulastettaissa kutkuteltiin hauvin niskapieliä. Sen jälkeen kun alettiin kaloja tappaa suurrysällä ja dynamiitilla, on ahrain jäänyt vanhan-aikaisena pois muodista. Nykyisin käytetään ahrainta vain kirveen ja puukon ohessa huvituskapineena maalaishäissä.

Ahven, kala, jonka pojat särjen ja kiiskin ohella oppivat ensin tuntemaan. Sen päähyve on ahneus, josta syystä se onkin onkimiehestä ihannekala. Luonteeltaan on ahven töykeä; ei liehittele ketään, eikä liioin salli itseään hyväiltävän. On jyrkkä perustuslaillinen ja pitää peräänantamatta kiinni oikeudestaan: ottaa onkeen silloin, kun tahtoo.

Ahven on päässyt jotenkin varoihinsa, sillä sen päässäkin on enemmän rasvaa kuin köyhän miehen aitassa. Ahven kutee silloin, kun on määhnässään.

Aho, Juhani, Suomen etevimpiä kirjailijoita. Hän syntyi Lapinlahden pappilan sänkykamarissa täysin lain ja evankeliumin mukaisessa järjestyksessä, joten aikalaistensa ei ole tarvinnut hänen syntymistään hävetä eikä jälkimaailman punastellen peitellä hänen vanhempiaan. Mullikkana ollessaan oli Aho pahimpia puskureita. Kaikkein kiivaimmin rynkytteli hän pappeja ja poroporvareita. Mutta antoipa hän joskus hiehoille ja kellokkaillekin aika tussosia, niin ritarillinen kuin hän pohjaltaan olikin. Aina hän kuitenkin sarviensa jälkiä silitteli villaisella. Sen jälkeen kun hänet yleisesti hyväksyttiin ja merkittiin kantakirjaan, hän esiintyi rauhan miehenä. Ahon kirjallinen työ on hyvin runsas. Lastuja hän veisteli lapiokaupalla. Paraimmat niistä ovat "Mullikka", "Hula" ja "Sasu Punanen". Romaaneista ovat suurimmat "Panu" ja "Kevät ja takatalvi" ja paraimmat "Rautatie", "Yksin" ja "Juha". Täyttäessään viisikymmentä vuotta sai Aho kauttaaltaan yksimielisen tunnustuksen kirjailijana ja suomenkielen kehittäjänä. Sanomalehdissä ja juhlapuheissa tehtiin Juhanin ruumiista, sielusta, mielestä, kielestä ja munaskuista läpileikkauksia tuhanteenkin eri suuntaan, ja useimmat tulivat lopuksi siihen tulokseen, että Aho on sisimmältä pohjaltaan ja perustukseltaan tunnelmarunoilija. Mutta kuinka kummallinen onkaan ihmisluonto! Juuri "Juhassaan" oli Aho oikeilla pohjillaan, antaen itsestään parasta, mitä hänessä oli. Mutta miten perin harvat nauttivat "Juhan" sinä herkullisena tunnelmatalkkunana, joksi Aho oli sen aikonut. Useat maiskuttelivat suutaan vakuutellen sen olevan aika hyvää, mutta että se olisi ollut vieläkin parempaa, jos tuossa talkkunassa olisi ollut paikallista puurotuntua tai viipaleita suomalaisen sonnin reidestä tai rusinoita j.n.e.

Välitöikseen teki Aho hevosajoja ja suomenteli raamattua ja huvikseen onki lohia.

Mutta musiikkimies ei Aho ollut vähääkään. Tokko lienee eläissään muuta musiseerannut kuin yhden virren. Ja tuskinpa olisi sekään purkautunut ulos, elleivät Lampén'in pojat olisi ruvenneet reessä tappelemaan.

Ahriman, Zoroasterin uskonopin pahahenki. Olemukseltaan on se melkein samanlainen kuin meidän vihtahousu. On lakkaamattomassa riidassa hyveiden jumalan kanssa, ja kuten meilläkin, on niidenkin kesken ihminen ainaisena riitakappaleena; molemmat tahtovat saada ihmisen palvelijakseen. Ahriman ei, ikävä kyllä, ole lähettänyt meille valokuvaansa, mutta luultavasti ei se paljon eroa ulkomuodoltaankaan meidän vihtahoususta. Akkain ja lasten mielestä on se siis tuollainen lyhyillä mullikkasarvilla ja pukinsorkilla varustettu, pitkäkorvainen mies, joka asustaa ullakolla, hautausmaalla, leikkuuhuoneessa, murhapaikoilla j.n.e. Miehistä se lienee taas tuollainen pumaatalle tuoksuva epeli, jolla on paljon sanovat lantiot, pienet jalat, hoikat nilkat, pullakat pohkeet, kysyvä povi ja herkulliset huulet.

Ahvenanmaan saaristo on Turun ja Tukholman välillä ja jotenkin sillä kohdalla, jossa Turun kautta ulkomaille valtion apurahoilla matkustavat agronoomit, insinöörit y.m. alkavat saada, "mielipiteitä" ja puhua "pienen tunnustuksen antamisesta erittäin lahjakkaille kyvyille". Ahvenanmaan saariston vedet ovat hyvin kalaisia ja kalat erittäin lihavia. Se johtuu siitä, että sekä Turusta että Tukholmasta lähtevillä matkustajilla on tapana saariston kohdalla "nylkeä pukki". Saariston asukkaat ovat ruotsalaisia. Kesäisin oleskelee siellä paljon suomalaisia oppimassa ruotsia ja muutenkin irtauttamassa suomalaista moukkaa itsestään, sillä heillä on vakaa aikomus käydä joskus sivistyneestä ihmisestä.

Aidas, halaistu, parin sylen pituinen puu, jolla Hämeessä kuritetaan hevosta. Toisen aidassa olevat aidakset ovat mainioita polttopuita, varsinkin loisista ja itsellisistä.

Aidaskoitunut, sana, jota käytetään määritellessä teoltaan ja väriltään vähemmän onnistunutta naamanahkaa.

Aie eli aikomus merkitsee tahtomista, jonka takana on selvä käsitys tahdotun teon seurauksista. Laadultaan ovat aikomukset perin kirjavia. Niitä on synnillisiä ja synnittömiä, puolueellisia ja puolueettomia, tärkeitä ja turhanpäiväisiä, akkamaisia ja miesmäisiä j.n.e. Mutta vieläkin vaihtelevampia kuin itse aikomukset ovat niiden toteuttamistavat. Samaan päämäärään voidaan pyrkiä tuhansilla eri tavoilla. Esim, aikomusta rikastua; kuinkahan monella eri tavalla sitäkin yritetään toteuttaa! Muutamat uneksivat hyviä talonkauppoja, toiset etsivät rikasta akkaa, useat uskovat rikastuvansa sikoja porsittamalla tai kanoja munittamalla. Onpa sellaisiakin houkkioita, jotka luulevat pääsevänsä pohatoiksi pelkällä suoravartisella työllä. Usein voi jo eleistä päättää, mikä aikomus lähimmäisellä on mielessä. Jos rintalapsi itkee, tietää äiti hyvin, että se haluaa saada suuhunsa erään määrätyn nappulan. Jos näkee kaksi poikaa kyyräilevän noin syrinkarin ja keskustelevan "sisaren sukista" tai "akkain kengistä", voi olla aivan varma, että siinä on vakaa aikomus koitella, kenen paidassa kaulus kestää. Kun taloon ilmaantuu joskus vanhempi mies jonkun mullikkapojan kanssa, molemmat sunnuntaivaljaissa, ja vanhempi mies alkaa puhua mullikkapojan suuresta talosta, hyvälypsyisistä lehmistä, villaisista lampaista ja komeista porsliiniastioista, jolla aikaa mullikkapoika kyhnii niskaansa, kohauttaa housujaan ja hypistelee kellonsa periä, ymmärtää talonväki hyvin, että mullikkapojalla on eukon tarvis. Tai jos häissä kohotaksen vanhemman puoleinen kansakoulunopettaja seisaalleen oikaisten liivinsä suoraksi ja kakistellen kuin ruoto olisi kurkkuun tarttunut, saa olla vakuutettu, että "hänellä on tällä ylevällä juhlahetkellä äsken avioliittoon yhdistettyjen vanhana opettajana muutama vakava sana julkituotava".

Aihe on niin paljon kuin syy eli vaikutin, josta jokin teko aiheutuu. Jos esim, virkamies siistii itsensä, panee "padan valtiksi" ja menee ylimpänsä puheille, esiintyen selkä vääränä, oikein ajattelevana kansalaisena, jolla on niin ja niin paljon avuja, niin aiheutuu tuollainen menettely siitä, että hänen kanssahakijansa johonkin virkaan ovat häntä etevämpiä ja ansiokkaampia. Aiheista puhutaan paljon myös taiteilijoiden keskuudessa. Tositaiteilijat ovat huolissaan siitä, että heillä on niin paljon aiheita, etteivät he niitä ehdi toteuttaa, vaikka saisivat kolmenkin ihmis-ijän ajan työskennellä. Tusinataiteilijat surevat taas sitä, etteivät he löydä aihetta, jossa he voisivat kykynsä täydessä loistossa esittää.

Aika on jotain, jota emme voi nähdä, kuulla, tuntea, haistaa tai maistaa, vaikka olemmekin sen kanssa yhteydessä lakkaamatta, yötä päivää. Aika voi olla pitkä ja lyhyt, mutta ei paksu eikä korkea. Samoin on aika kallis, helppo, raskas, huono ja hyvä, mutta ei makea, hapan eikä lihava. Aika on pitkä esim, silloin, kun anoppi on vieraisilla, eikä sen lähdöstä näytä tulevan tuon taivaallisempaa. Pitkä on aika myös siitä, joka odottaa palkan korotusta, helluaan kadun kulmassa tai viinan hakumiestä. Rikkaiden sukulaisten elinaika on myös melkein poikkeuksetta liian pitkä. Sitävastoin on aika lyhyt esim, siitä, jolla on vekseli pankissa tai eukko matkoilla. Koululaisista ovat lupapäivät hyvin lyhyviä samoin rengeistä pyhäpäivät ja mustalaisista markkinat. Lyhyviä ovat myös postitoimistojen ja pankkien aukioloajat ja sakkotunnit klupeissa. Aika on huono kauppiaasta silloin, kun rojutavara ei mene hyvin kaupaksi, ja maalaisesta silloin, kun perunat maksavat 30 markkaa hehto. Kun ihmiset maksavat velkansa ja veronsa ryöstämättä, on asianajajilla ja nimismiehillä huono aika. Aika on kriitillinen silloin, kun suurvaltojen kesken tulee kinaa jonkun maan rosvoamisesta. Kireä on aika talonhuijareista silloin kun muutama "liikekumppani" on jonkun vähemmän onnistuneen kaupan johdosta lähetetty "Säkkijärvelle sukulaisiinsa" ja toisia yhtiötovereita röykytetään kilstuvassa. Kun sattuu vesikesiä, hallavuosia tai rutto raivoo tai sota riehuu, sanotaan olevan raskaat ajat. Joskus voi aika heittäytyä kevytmieliseksi vieläpä riettaaksikin. Sellainen on aika esim, rovastin mielestä silloin, kun seurakunnan keskuudessa ilmaantuu lehtolapsia yli kohtuullisen määrän tai kun juodaan ja tapellaan tavallista ravakammin. Jos rouva sattuu tulemaan keittiöön silloin, kun palvelijan sulhanen on parast'aikaa sukimassa kupuunsa herkkupaloja, tapahtuu rouvan tulo vallan sopimattomaan aikaan. Rikkaan appiukon kuolema taas ei koskaan tapahdu sopimattomaan aikaan, enemmän kun lihavan sivutoimen saaminenkaan.

Aikamuoto on asia, jonka uskotaan uppoavan kansakouluoppilaan päähän ja myös siellä pysyvän. Tavallisen järjen mukaan kuuluisi asia tiedemiesten työpiiriin.

Aikamies, koiraspuolinen ihminen, jonka nenän alle ilmestyneestä lisäkasvusta ei yleisesti enää ole eri mieltä onko se karvaa vai untuvaa. Ennen aikamieheksi pääsemistään nimitetään koiraspuolista ihmistä nulikaksi, lopiksi j.n.e. Aikamiehellä on kaikenlaisia oikeuksia, jotka puuttuvat nulikalta. Aikamies saa polttaa tupakkaa muuallakin kuin nurkan juuressa ja käymälöissä ja mälliä hän saa pitää poskessaan vaikka kirkossa pelkäämättä selkäsaunaa. Aikamies sai ennen viinaa viinakaupasta ja hänellä on oikeus juoda itsensä humalaan ja pitää humalan jälkeen kohmelo. Nykyisin ovat nämä oikeudet jonkun verran eräänkaltaisella lailla rajoitettu. Aikamiehellä on vapaus pyydystää luvallisilla keinoilla itselleen heila, vaihtaa niitä mielensä mukaan, kunnes tapaa mieleisensä. Aikamies saa myös lähteä kävelylle mielensä mukaan ja tulla kotiin, koska haluttaa. Poikkeuksen alaisia ovat kuitenkin sellaiset miehet, joilla on housut takaperin s.o. tohvelisankarit.

Aikaihminen eli aik'immeinen. Ellei ihmisen nenän alla kahteenkymmeneen ikävuoteen päästessä näyttäydy mitään lisäkasvua, katsotaan lopullisesti selvinneeksi, että hän on heikompaa sukupuolta ja häntä aletaan nimittää aikaihmiseksi. Kuten aikamiehelläkin, on aikaihmiselläkin kaikenlaisia etuoikeuksia. Aikaihminen saa esim, määrätä hameensa pituuden, hänellä on oikeus polttaa hiuksensa kippuraan kuumalla raudalla ja kun hiukset murenevat, saa hän käyttää pässin villoja täytteenä hiuslaitteessaan. Sitävastoin ei aikaihminen saa kunniansa menettämisen uhalla viettää öitään kapakassa, ei näyttäytyä juovuksissa, ei ottaa jotain miestä "kiinni" kadulla j.n.e. Aikaihminen ei myös pääse papiksi, ei lukkariksi, ei tuomariksi, eipä edes lautamieheksikään. Tämä johtuu siitä, että aikamiehet vakuuttavat luojan sanoneen aikaihmisillä olevan heikomman järjen juoksun kuin aikamiehillä. Tähän puheeseen nojaten ovat aikamiehet pidättäneet itselleen yksinomaisen oikeuden päästä lihavimpiin virkoihin ja muutenkin muokanneet maailman mieleisekseen sekä alistaneet aikaihmisen orjakseen. Todellisuudessa on aikamies edellä aikaihmisestä vain siinä, että hän on ruumiinvoimiltaan väkevämpi ja sielultaan sisukkaampi sekä heti valmis vahvistamaan puheensa ja tekonsa järkevyyden - nyrkillään. Tätä käsitystä tukee se joskus havaittava ilmiö, että milloin vaan perheessä on vaimo miestään väkevämpi ja sisukkaampi, on asioita ohjaava järkikin vaimon eikä miehen päässä.

Aiheeton on teko, joka on johtunut joko perin mitättömästä tai laadultaan koomin kuin huonoista vaikuttimista. Aiheettoman vastakohta on aiheellinen. Jos tutkitaan ihmisten tekojen aiheellisuutta ja aiheettomuutta suurpiirteisesti, nimitetään sitä tieteelliseksi työksi, mutta pienin piirtein liikuskellessa nimitetään sitä rollimyllyn pyörittämiseksi. Henkilöitä, jotka tutkivat esillä olevien valtiollisten tekojen aiheellisuutta ja samalla itsekin ottavat samallaiseen työhön osaa nimitetään politiikoiksi. Mutta jolleivat he itse ota työhön osaa, ovat he vaan politikoitsevia kansalaisia. Jälkimäisiä on hyvin paljon ja ne ovat poikkeuksetta viisaampia kuin, politiikot.

Aikakauppa, tavaroiden myyminen ja lupaaminen toimittaa ne määrätyn ajan kuluessa. Suurimpia humoristia aikakaupoissa ovat suutarit ja räätälit, sillä ne eivät edes valevihjaksi valmista tilausta määrätyn ajan kuluessa.

Aikakauslehti, säännöllisesti ilmestyvä lehti, joka ilmestyy harvemmin ja johon kirjoittajat pitävät selostamiaan asioita tavallista tärkeämpinä. Laadultaan ne ovat joko hengellisiä tai maallisia. Molempia kuolta keikahtaa tuon tuostakin ja taas perustetaan uusia. Uusi hengellinen aikakauslehti saa useinkin alkunsa siitä, että on löydetty joku ennen tuntematon oikopolku taivaaseen, joka polku on valtion kartteeraamaa valtaväylää hauskempi tai suorempi. Maalliset aikakauslehdet taas palvelevat jotain aatesuuntaa tai ammattia. Jos eroitamme pois kupparit, akutaattorit ja taskuvarkaat, on jotenkin kaikilla muilla ammattilaisilla oma äänenkannattajansa.

Aikakautinen lisäkasvu, asia, josta vain metsäherrat ovat selvillä. Koiraspuolisen ihmisen päälaella ja leukapielissä ilmenevästä aikakautisesta lisäkasvusta ovat taas paraiten perillä parturit.

Aika maha ks. Ihramaha eli talivatsa.

Aikataulu on järjestyslista, jonka mukaan junien ja laivojen pitäisi tulla ja lähteä. Aikatauluihin ei kuitenkaan ole oikein luottamista, sillä junat ja laivat tulevat ja lähtevät vain jotakuinkin niihin aikoihin, mitkä taulukkoihin on merkitty. Ainoa, joka ehdottomasti pitää paikkansa, on sisävesiemme talvi-aikataulu. Junien aikatauluja tekevät henkilöt, joilla matkustavan yleisön mielestä on jonkun verran eräänkaltaista ymmärrystä käsittää vuodenaikoja, päiviä ja tunteja, mutta joilla, ei ole kaukaisin takaan aavistusta siitä, milloin minkin matkustajan paraiten sopisi lähteä matkalle. Tästä onkin seurannut paljon nurinaa, eikä se lopu ennenkuin aikataulujen laatijat ovat kehittyneet sille asteelle, että he jo aikataulua tehdessään arvaavat, milloin ihmiset saavat vekseliasiansa järjestetyiksi, koska selviävät humalastaan ja muutoinkin ovat valmiita taipaleelle.

Aine on ollut pahimpia riitakapuloita tiedemiesten keskuudessa. Jo vanhoista ajoista on aineesta kiistetty, että onko se mitään, vai eikö, ja jos aine on jotain, niin mitä se sitten on? Ainetta on myllätty ja jyllätty, punnittu ja mitattu, käsitetty ja ymmärretty, ja kun ymmärrys on loppunut, niin usko on alkanut. Niinpä sitten onkin muodostunut monta eri uskoa aineesta. Ahtaammassa merkityksessä käsitetään aineella jotain "kouraan tuntuvaa", josta tai johon jotain toista ainetta yhdistämällä voidaan jotain tehdä. Niinpä jos esim, jauhot, vesi, hiiva, halot ja vaimoihminen sopivalla tavalla yhdistetään, on tuloksena - leipä. Samoin, jos parkittu lehmän vuota, kyläsuutari, piki, naskali, rihma ja sianharjas yhdistetään, muodostuu yhdistelmästä lapikkaat ei pieksut. Aina ei aineyhdistelmistä muodostu olemukseltaan niin valmista kuin leipä ja lapikkaat. Niinpä jos yhdistää omenan kahteen poikaan, niin tulee siitä vain tappelu. Väliin supistuu tulos vieläkin vähempään. Faraon unessa näkemät laihat lehmät nielivät lihavia lehmiä kuin purasnuijia eikä karva tullut sen kiiltävämmäksi, lieneekö edes märehtimään pannut.

Aineita voi yhdistellä, paitsi toisiin aineisiin, myös pelkkiin järkikäsitteisiin. Jos esim, mies yhdistetään johonkin virkaan, on tuloksena virkamies. Sama on seurauksena silloinkin, kun miehen asemasta käytetään naista, nainen muuttuu virkamieheksi, kuitenkaan kadottamatta sukupuolisia ominaisuuksiaan. Joskus muuttuu aine tai aineröykkiö vallan toiseksi aivan itsestään. Niinpä voi viskaali muuttua kuvernementin sihteeriksi, lautamies herrastuomariksi, maanviljelijä kunnallisneuvokseksi, jukopää hovineuvokseksi, ilman mitään sekotuksia.

Aineellinen on olento, jonka pääharrastuksena ovat aineelliset asiat. Aineellisen vastakohta on henkinen. Aineellinen on esim, sika, jonka henkinen harrastuspiiri on verrattain suppea. Aineelliseksi voi myös helposti muuttua talonomistaja kaupungissa, koroillaan eläjä ja syytinkiläinen.

Ainekirjoitus on pahimpia loukkauskiviä ylioppilastutkinnossa syystä, että siinä on hankalampi "luntata" kuin muissa aineissa. Ainekirjoituksessa ei käsitellä ainoastaan kouraantuntuvia aineita, vaan yleisesti sommitellaan äidinkielellä kirjoitelmia mitä kulloinkin mieleen johtuu. Ainekirjoituksen opetus aljetaan jo kiertokoulussa ja sitten sitä jatkuu läpi kaikkien koulujen paitsi rippikoulun. Luoja itse on kyllä lähestynyt ihmisiä kirjallisesti, tehnyt kirjalliset sopimukset y.m., mutta ihmisten kanssa ei hän ryhdy kirjeenvaihtoon. Vihtahousu on sitä vastoin tehnyt ihmisten kanssa molemmin puoliset sopimukset kirjallisesti. Varsinkin silloin, kun joku ennenvanhaan äkkiä rikastui, tiedettin hänen myyneen sielunsa vihtahousulle "urkkomissa" ja kirjoittaneen kauppakirjan omalla verellään. Nykyisin käyttää vihtahousukin jo valmiiksi painetuita kaavakkeita, sen kun tökkää vaan nimensä alle.

Aineen korjaus eli "pukitus" on opettajista kaikkein kuitimpia tehtäviä.

Ainevihko, vihko, johon ainekirjoitus kirjoitetaan. Alemmilla luokilla on oppilailla tapana käyttää ainevihkoa myös nenäliinanaan.

Aineen jäsennys tarkoittaa sitä, kun opettaja purustaa kirjoitettavan aineen määrättyihin märepaloihin ja nielettää ne oppilailla. Uudemman opetusmenettelyn mukaan annetaan oppilaille vain asia, josta saa itse kukin kirjoittaa aineen kykynsä mukaan. Kun oppilaille näin menetellen annetaan tilaisuus itse pureksia ruokansa, otaksutaan henkisten hampaiden paremmin karkenevan.

Aineenvaihdoksella ymmärretään sitä, kun elollinen olento muuttaa erinäisiä aineita oman olemuksensa rakennustarpeiksi samalla hyljäten ehtimiseen ne kudososat, jotka ovat kuluneet kelvottomiksi. Niitä aineita, joita elolliset olennot käyttävät, sanotaan ravinto-aineiksi. Kasvit saavat ravintonsa maasta ja ilmasta, eläimet syövät taas kasvia ja toisia eläimiä. Aineenvaihdos ei ole yhtä vilkas samanlaisillakaan luontokappaleilla. Ihmisistä on vilkkain vaihdos lapsilla ja kulkureilla. Siinä syy, minkätähden kulkureilla on aina nälkä ja minkätähden lapset varnuavat lakkaamatta kakkua. Kun eläin ahtaa sisäänsä ravinto-aineita enemmän kuin hän tarvitsee, muuttuu liha-aines rasvaksi ja kasautuu erityisiin paikkoihin. Sialla on rasvamakasiini levinnyt ympäri ruumiin. Ihminen on taas vuokrannut liikarasvalleen säilytyspaikan vatsalta. Sellaisia ihmisiä, jotka harrastavat rasvan kartuttamista laajaperäisemmin, haukkuvat laihat talivatsoiksi, itra- ja mätimahoiksi.

Aino, Joukahaisen sisar, joka ennen juoksi järveen, kun meni vaimoksi Väinämöiselle, ikälopulle ukonkupekselle. Aino-runo on Kalevalan kauneimpia. Se on antanut aihetta moneen taideluomaan. Eräs niistä Gallén-Kallelan maalaama Aino-taulu herätti aikoinaan kovan jupakan. Taiteilija oli maalannut Aino-neidon alastomaksi ja sekös rikkoi vatsan monelta. Useimmat kirkuivat, että taulu on roviolla poltettava ja sen sijakin Ateneumin seinällä kataiteltava, muutoin luoja rankaisee hallavuosilla, ruttotaudeilla j.n.e. Maltillisimmat eivät tahtoneet hävittää taideteosta, mutta esittivät, että eräs paikka Ainossa on peitettävä viikunan lehdellä, ikäänkuin ihmiset eivät sen alle olisi kurkistelleet, kuten eräs irvihammas viikunanlehtimielisille huomautti.

Ainoa vekseli eli solovekseli, ei merkitse sitä, että henkilöllä, joka sen on hyväksynyt, on vaan yksi vekseli pankissa hautumassa, vaan sitä, että vekseliä on laadittu vain yksi kappale. Vekselit ovat joko vääriä tai oikeita. Vääränä pidetään sellaista vekseliä, johon on pistetty nimiä asianomaisilta lupaa kysymättä. Väärät vekselit ovat varmimpia arvopapereita, sillä verrattain harvoissa tapauksissa ne lasketaan menemään protestiin. Oikeita vekseleitä on useamman laatuisia, kuten maisterivekseleitä, apuvekseleitä, lankkuvekseleitä, talonkauppa-vekseleitä j.n.e. Viimeksimainituita käyttävät talonhuijarit ja niiden arvo on hyvin vaihteleva.

Ala-arvoinen, aine tai asia, jonka hyvät ominaisuudet eivät kohoa yleisesti hyväksyttyyn määrään. Ala-arvoinen maito on sellaista, johon on lirautettu vettä tavallista runsaammin. Laissa on tarkkaan määrätty, miten paljon prosenteissa määrättynä maidon pitää sisältää ravinto-aineita ennenkuin sitä saa julkisesti kaupata. Jos vettä on kolautettu liiemmalta saa sakkoa niin, että rapisee. Ala-arvoinen paperi esim, osakekirja, jolla ei ole muuta kuin korean paperin arvo. Rahamiehillä ja romukauppiailla on sellaisia papereita kaikkein runsaimmin.

Airollinen, soutaja. Sisävesillä käytetään tavallisesti soutajana naista, sillä kansalla on sellainen luulo, että jos nainen on perässä, niin kalavedet pilautuvat.

Airot, veneen soutuvehkeet.

Airut oli ennenvanhaan ylhäisen henkilön juoksupoika.

Nykyään nimitetään airueiksi juhlien ohjaajia. Niiksi valitaan tavallisesti paikkakunnan koreimpia poikia.

Aisankannattaja, aviomies, jolla on "housut takaperin" jalassa. Aisankannattaja on myös jokin vähäpätöinen henkilö jotain työtä tehtäessä ja asiaa ajettaessa.

Aisanpätkä, eräs käytännöllisempiä tappeluaseita.

Aisat, ajoneuvojen vedinpuut. Parhaat reen aisat saadaan toisen maalla kasvavasta pihlajasta.

Aistillinen puku, naisen puku, jossa naiselliset sulot paljastuvat tavallista enemmän miesten ihaltavaksi.

Aistilliset liikkeet, ks. Kansainväliset kintunvilkiittajat.

Aistinhairahdus on havaintoerehdys. Ne ovat todellisia ja teennäisiä. Jälkimäiseen ryhmään kuuluvia on esim, jos henkilö ei näe halpa-arvoisempaa kadulla tai muulla yleisellä paikalla. Hyvin paljon tapahtuu aistinhairahduksia sanomalehdissä. Pitkät polemiikit eli riitakirjoitukset rakentuvat pääasiallisesti aistinhairahduksille; vastustaja on tappelutoverinsa kirjoituksessa joko nähnyt jonkun kohdan väärin tai käsittänyt sen päinvastoin kuin olisi pitänyt j.n.e. Useissa tapauksissa ei riiteleviltä aistinhairahdukset loppuisi, ellei toimitus auttaisi asiaa oikealle tolalle sitomalla kummankin riitelijän "viimeisen sanasen" yhteen nippuun ja pistäisi sen - paperikoppaan. Paperikopassa tapahtuu enää verrattain harvoin enemmän näkö- kuin ymmärryshäiriöitäkään.

Puolueiden toimeenpanemissa väittelykokouksissa erehtyy taas väittelijöiden korvat hyvin herkästi. Todelliset aistinhairahdukset ovat myös jotenkin tavallisia ilmiöitä. Juopuneet näkevät pikku-ukkoja ja kärpäsiä, sunnuntaimetsästäjät näkevät linnun istuvan aivan väärässä paikassa ja yhden jäniksen asemasta viisi rinnan juosta vilistävän. Lasten ja naisten näkemät kummitukset ullakolla, hautausmaan aidalla ja kirkonseinustalla ovat kaikki aistinhäiriöitä. Mutta kaikkein enimmän tapahtuu aistinhäiriöitä seuranäytelmätekeleissä ja roskaromaaneissa. Ne ovatkin rakennetut aistinhairahduksille ja kuvitelluista aistinhairahduksista nauttivien ihmisten tyhmyydelle. Ennen uskottiin hyvinkin lujasti - ja paljon sitä on vielä nytkin - että on sellaisia ihmisiä, jotka voivat kääntää silmät. Markkinoilla varsinkin käärivät kaikenlaiset konstmestarit rahaa kokoon lapiokaupalla. Kuuluisia silmänkääntäjiä meidän maassamme on ollut Kiho Vauhkonen. Vieläkin kansa kertoo suurella ihastuksella Kiho Vauhkosen mainetöistä. Niinpä voi Kiho nousta takaperin sileää seinää katolle, syödä yhdellä aterialla lehmänreiden, puolitusinaa leipiä ja kukkuran nelikon perunoita.

Sellainen temppu kuin järveen pujahtaminen ja sinne jääminen kävi Kiholta kuin leikillä. Markkinoilla ei Kiho koskaan tinkinyt hevosta ostaessaan, maksoi mieluummin muutaman kympin yli pyydetyn hinnan, mutta muutaman ajan perästä olivat Kihon antamat setelit muuttuneet paperiliuskoiksi.

Aistit, elimet, joiden avulla ihminen ja eläin tekee kaikenlaisia havaintoja. Aistia on viisi: näkö, kuulo, tunto, haju ja maku. Nykyajan viisaat väittävät niitä olevan useampiakin, mutta eivät ole vielä keksineet niille sopivaa nimeä, et varmaa olinpaikkaa eikä tehtävää. Aikasemmin kehittyy ihmisellä tunto-aisti ja se on lapsilla herkin huulissa. Kihloissa olevat ihmiset luottavat myös paraasta päästä huuliinsa tunnustellen niillä toisiaan. Vihkimisen jälkeen luottaa nainen enimmän kynsiinsä ja hampaisiinsa ja mies nyrkkiinsä. Korkeimpana aistina pidetään näköä ja kuuloa. Tässä tehdään kuitenkin tunnolle ilmeinen vääryys, sillä ilman pääkamarassa sekä naama- ja peränahkassa olevaa tuntoa ihmisestä ei koskaan kasvaisi ja kehittyisi kunnon kansalaista eikä taivaanvaltakunnan perillistä, ei ainakaan suomalaisesta. Tunto on kyllä levinnyt yli ruumiin, mutta lasten kasvattajat ja kuhnijat antavat suurimman arvon peränahkassa olevalle tunnolle. Haju- ja makuaistit on ihmisellä verrattain hyvät. Hajuaistin hyvyys ei kuitenkaan riipu nenän koosta eikä nenän muodosta, eikä maun tarkkuus kielen ketteryydestä. Hajuaistinsa pitää ihminen herkkänä nuuskan avulla ja makunsa taas mällin, kahvin ja viinan myötävaikutuksella.

Aistiton eli mauton on ihminen, joka työntää päälleen kaiken maailman korut ja helyt. Ja olipa mitä hyvänsä, jossa vain liikanainen koristelu rikkoo sopusoinnut, on se aistiton.

A la bonne heure, ranskalainen puheenparsi, joka merkitsee suomeksi jotakin siihen suuntaan kun: an roihuta!

A la daube, alatooppi, alatoo, hyytelöksi keitettyä, kylmänä popsittava kala- tai liharuoka. Sen käyttö on meidänkin maassamme jo niin yleisesti levinnyt, että melkein jo kaikissa maalaishäissä ja hautajaisissa tarjotaan munanpuolikkailla ja appelsiinin kuorilla koristettua alatoopia.

Susiahon Ville hieroo pastorin kanssa kaurakauppaa. Villen mielestä on pastorin tarjooma hinta halpa. Hän alkaakin nureksia, ettei nykyisin maanviljelystuotteista makseta juuri mitään. Pastori puolestaan alkaa selitellä siihen suuntaan, että taivaan isästä se riippuu maanviljelijäin työtulokset ja niin niiden hinnatkin, johon taas Ville jatkoksi:

- Voihan se olla niinkin päin, vaekka tuntuu minusta siltä, että pastuor nyt kaarojen hinnan värtieringissä aattas taivaan issee.

* * * * *

- Sannoovat, jotkon nähneet, että kovin matalakaplaesen eukon sinnoot, Juoso, sieltä etelänpuoIestä kotiis tuonna.

- Juoso: Eehän silloo ne takapassarit pitkän pitkät, mut kun hellalle nousoo, niin hyvin ylettää peätään ruopija.

* * * * *

Kun Impalta halpautui toinen puoli ruumiista ja sitä käytiin surkuttelemässä, arveli hän:

- Laaki on kuitennii siitä hyvä taat, ettei siinä ruumista pakota.