SYKSYLLE.

Syys, aika usvien ja hedelmäin, jok' ystävältäs auringolta saat taas neuvot, kuinka runsain, täyteläin ja kypsin sato siunais puut ja maat ja räystään rypäleet, kuink' oksiaan maan puoleen omenat taas taivuttais, ois ydin maittavainen pähkinäin, viel' uudet silmut puihin puhkeais, ja kuinka mettiset, kun yhä vaan ois kesän mettä kennot tulvillaan, ei näkis päätä päiväin lämpimäin.

Ken nähnyt ei sua maillas, aitoillas, tai riihen kynnyksellä toisinaan, miss' istuit kauan ilman aikojas, ja tuuli nostatteli tukkaas vaan; tai uneen vaipuneena sirppis luo, kun valmut elopellon petti sun, niin hetkeks säästäin viljan kukkineen; tai joskus katsellen, kun virran vuo sun kiiti ohitses, tai vartoin, kun puun lehtevän, yön kastein puetun, pois tihkui helmet aamuun hiljaiseen.

Miss' on nyt kevään laulut — miss' on ne? Niit' älä muistele: syys vuorons' saa, kun iltapilvet jättää päivälle jo hyvästi, ja sänget punertaa, kun survoo hyttys-kuoro suruinen tuoll' alla rannan raitain nyyhkyttäin ja väistäin tuulen leyhkää lempeää, kun lammaslauma määkyy kotiin päin, ja sirkat aitovieress' soittaen kun yhtyy lauluun kultakerttusen ja pilviss' asti pääskyt visertää.