HUOLETTOMUUDEN OODI.

Ol' aamuhetki. Edessäni näin kuin kolme kuvaa, viitoin valkoisin, jotk' äänetönnä liikkuin, allapäin, vei toinen toistaan tyynin askelin; ja sivuttain ne ohi kulkivat kuin uurnan kuvat, jonka hiljalleen näät kääntyvän. Ne palas uudestaan, yht' äänettömät, yhtä ihanat. Niin oli näky outo kulkueen kuin aaveilmestyksen alta maan.

Kuink' olikaan, kun teit' en tuntenut? Noin eikö huntuverhoin peittää vois yön hankkeet, juonet tarkoin harkitut: juur' ottaa päiväs huolettomat pois, pois hetket armaat, tunnit joutilaat, kun silmäs raukee suven utuihin, kun valtasuones tykkii hiljaa vain ja ilotta ja tuskatt' olla saat! Pois menkää, että jälleen vaipuisin ma tyhjyyteen - siell' olo autuain!

Ne kulki kolmannesti ohitsen', mua silmihin nyt kukin katsahtain, ja häipyin pois. Jo syttyi sydämmen', — ma näin, tunsin muodot tuttavain: Sun nimes, tyttö kaunis, Lempi on; sä olet Maine, silmin palavin ja kiusatuin, yön kiihko poskillas; ja sinä, soimattu ja osaton, jot' enin palvelin ja rakastin, oot Runous, mun elon' valtias.

Ne häipyi pois. Ne kaihoisaks sai mun. Oi hulluus! Mit' on lempi miss' on se? Ja kunnia — vain kuumehourailun ja mielenharhain turha kuvite! Ja runous — se iloa ei suo niin suloisaa kuin päivän unteluus, kuin illan tuoksu, lepo armaan yön. Oi, ettei aika mulle rauhaa tuo, jonk' unelmissa joka päivä uus veis ohi maisen aatoksen ja työn!

Ne tuli vieläkin — ah, miksi taas? Ma unten pimennossa uinailin, join kukkain rauhaa, vihreyttä maass' ja valon kuihtumusta varjoihin. Ol' aamu pilvinen, vaan sateeton, vaikk' kevään kyynel kiilti silmäss' sen, ja nuoret lehvät nuojui hiljalleen, ja rastas lauloi, puu sai silmikon. — Oi varjot, menkää pois — en itkien teist' eroo nyt, en kuole kaipuuseen.

Siis jääkää hyvästi! Mua ette saa pois ruohon-kukkaisalta vuoteeltain. En kaipaa sylilampaan kunniaa, joll' elon ilve ruokkis kaihojain. Niin menkää rauhaan, hennot aavehet, ja uurnan uniks jälleen muuttukaa. Yö näkyjään suo mulle runsaimmin ja päivän unet viel' on kylläiset. Pois kadotkaatte, pilviusvain taa, pois, palaamatta konsaan takaisin!