PILARUNOJA.

Kas sitä lajia kaljaa! Nyt juomme veljenmaljaa. — Vaan katsos tuota veikkoa, Se kaatui kuperkeikkoa!

N:o 1.

Möhösen muorin saunamatka.

Möhösen muori uudelleen Jo huusi saunapiialleen: "Joudu nyt Kaisa vähän, Lähdemme kylpemähän!"

Möhönen oli juoppomies, Myös vaimonsa tuon keinon ties, Hän viinaa varasteli Ja salaa nautiskeli.

Nyt Möhönen taas viinaa toi, Myös muori samaan tapaan joi Ja tuli humalahan, Nyt tahtoi vihtomahan.

Valmiiksi tyttö saunan ties', Sai lyhdyn ja nyt otsa hiess' Juoppoa johdatteli, Pystyssä pysytteli.

Näin saunaa kohden koitettiin, Muorista tyttö piti kiinn', Hoiteli horjuvaista Möhösen hempukaista.

Saunahan täten tultuaan, Nyt akka, kupin saatuaan, Hän vettä viskaeli, Löylyä paiskaeli.

Vaan pahoin muori hairahtui, Hän väärään nurkkaan osaantui, Heitteli vettä — minne? — Nurkkahan tyhjään sinne.

Siis kihinää ei ensinkään. "Noh! — kuinka laita lieneekään?" Hän heitti toisen erän Ja kerta kerran perään.

Ääneti seisoi tyttö vaan Ja pidätteli nauruaan, Nähdessään mikä vuoksi Nurkasta ales juoksi.

Jo viimein akka tiuskaisee: "Kiuas ei lainkaan kihise, Ei vaikka saavin kaatais, Täältäkö löyly saatais!?"

"Voi sentään sua pöllöpää! Mimmoista saunaa nyt on tää? — Tuossa on naappu — paiskaa! Löylyä heitä, laiska!"

Vaan tyttö tähän vastas näin: "Emäntä kulta — nurinpäin On koko asiamme, Hukassa humalamme.

Katsokaa! — tyhjä nurkka vaan, Kiuas on mennyt menojaan, Voi raukat löylyämme, Poloiset päiviämme!"

Jo tähysteli akkakin. "Kas — seinäänkö mä heitinkin? Peikko on kiukaan vienyt, Sitä en minä tiennyt."

Hän syrjään astui, hoipersi, Pelolla sanoi, sopersi: "Lähdetään kotiin, — täällä On peikot vallan päällä!"

Vaan tyttö vastaeli näin: "Katsokaa tänne taaksepäin! Täällä on joku rymy." Ja (huulillansa hymy)

Hän heitti vettä vareesen, Ja höyry huokui huoneesen, Jo kivet pamahteli Ja löyly lehotteli.

Nyt akka oli ihmeissään, Ei huomannut hän virhettään Vaan kovin kummasteli, Jo viimein lausueli:

"Sun kanssas täällä olkoon hiis', Mä löylyllesi annan viis', Sä koska silmät käännät Ja nurin kaikki väännät!"

Hän kovin alkoi pelkäämään, Ja läksi kotiin pötkimään, Vaan sattui surun seikka: Hän kaatui kuperkeikkaa.

Pelkonsa tuosta kiihtyi vaan, Hän nousi, riensi uudestaan, Vaan kaatui toisen erän Ja kerta kerran perään.

Vaan tyttö huusi saunastaan: "Hoi mamma! juoskaa hyvin vaan! Kovin on kiiru teillä, Jo peikot kintereillä."

Ja akka pani parastaan, Hän ähkyi, puhkui kiiruussaan, Vaan roiskis! — taasen kaatui, Kurahan kurja maatui.

Katsokaa! — minkä näköinen Nyt on tuo muori Möhönen, Kurassa hameet, liina! Voi sentään sitä viinaa!

Se naisetkin saa hulluiksi, Saa viisaat toisten nauruksi, Se väärään viepi uraan Ja viimein kaataa kuraan.

N:o 2.

Possilan kylmä kylpy.

Anttipossin huvilassa Onpi olut-tupa. Siellä ollaan humalassa, Ai, kun siell' on hupaa!

Sinne lähti Hutikainen, Vanha juomaratti, Kanssaan Jussi Jöröläinen Sekä Renttumatti.

Aisti ei voi ajatella Sitä suloisuutta, Jota saivat nautiskella Joka hetki uutta.

Siinä pullot olvinensa, Siinä lasit, — kortit! Tuntui jo kuin aukenisi Paratiisin portit.

Miehet iki iloissansa Maistelivat kaljaa, Jopa rati-riemuissansa Joivat veljenmaljaa.

Matti soitti, — säkkipeli Suloisesti kaikui, Voi kuin hauskaa! — "rakas veli" Riemulaulut raikui.

Ken ei antais rahojansa Päästäksensä tähän? Ken ei joskus iloksensa Olutta jois vähän? —

* * *

Mutta Jussi Jöröläinen Kaatui penkin alle, — Miksi niin? — ja Hutikainen Vaipui laattialle.

Renttumatti yksinänsä Ulos tallukoitsi, "Kinnaspeli" kädessänsä Mennä hoiperoitsi.

Talvisuoja talon luoksi Järven oli tehnyt, Tuota nyt ei (juonnin vuoksi) Renttumatti nähnyt.

Äkisti hän liukkahalta Kaatui kylmään veteen, Pää vaan näkyi pinnan alta, Tosi tuli eteen.

Sinne meni renttulainen, Siellä Matti rämää, Kiroten ja kummastellen: "Helvettikö tämä?"

Eräs ohikulkevainen Huusi hälle vielä: "Lienet Possin saunalainen, Kylvö siis vaan siellä!

Se on sulle tarpeellista, Tiedän myöskin varmaan, Että sait sä Possilasta Saunaryypyn armaan."

Matti aikoi tulisesti Saavuttaa tuon miehen, Mutta liukas pohja esti, Taas löi Matti siihen.

"Tuhat tulimmaista sentään!" Märkänä kuin katti, "Eikö enää auta kenkään?" Huusi Renttumatti.

Silloin Jussi Jöröläinen Nousi penkin alta, Myöskin Heikki Hutikainen Virkos laattialta.

Nuopa riensi auttamahan Toveriaan tupaan, Matti raukkaa ohjaamahan Juomaseuraan hupaan.

Mutta kävi kamalasti, Hekin kaatui, — minne? Samaan lammiin korviin asti, Jäitten joukkoon sinne.

Siellä herrat mulikoitsi Toinen toisen päällä, Kaikki kolme pulikoitsi Talvisella säällä.

Yksi siellä roiskinalla Kaatuili ja nousi, Toinen koitti konttaamalla, Kolmas käsin sousi.

Kirous ja "hui, ui!" "hui, jee!" Kuului kaikkialle, Viimein toki pääsivät he Taasen "mannermaalle".

Mutta mimmoinen nyt onkaan Matin "säkkipeli"? Se kuin paloruisku nyt vaan Vettä purskueli.

Vaatteistansa vesi valui, Saappaat sitte? — — Hirmu! Ne nyt molskottelivat kuin Pöllön muorin kirnu…

Ken ei antais rahojansa Päästäksensä tähän? Ken ei joskus iloksensa Olutta jois vähän? —

N:o 3.

Toppisen kaljatynnyri.

(Tosi tapaus.)

"Oi Tuomo kulta, älä juo! Tuot' oltta enää kotiin tuo, Se kulta vie vaan rahaa, Ja tuottaa monta pahaa."

Noin lausui eukko Toppinen, Rakkaalle Tuomo pojalleen Ja koetti häntä kääntää, Pahasta poijes vääntää.

Vaan Tuomo tähän vastas näin: "Ei mamma kulta, se käy päin, Tuo olut, tehtaan tuoma, On kaikkein lempijuoma."

"Olkoonpa!" vastas eukko vaan, "Se jätetään nyt kokonaan, Miks tahdot olutmaljaa, Kun mull' on hyvää kaljaa?"

Vaan tuost' ol' Tuomo vihoissaan, Hän mietiskeli yhä vaan Tuot' tynnyriä tuolla Kellarin nurkkapuolla.

Jo muisti mutkan: "Teenpä niin." Hän hiljaa hiipi kellariin, Ja virtana kuin vuoksi Nyt kalja maahan juoksi.

Tuon työnsä tyhmän tehtyään, Hän haki, huusi äitiään: "Tuokaa nyt mamma kaljaa! Jo jääköön 'olutmalja'."

Nyt oli eukko mielissään Hän riensi tuoppi kädessään, Ja väänsi iloissansa Tynnyrinuppiansa.

Vaan "herran pojat!" huusi hän, Ja yhtehen löi käsiään: "Tää onpi ihme suuri! Tynnyri tyhjä juuri!"

"No oltta! ärjyi Tuomo vaan, Koska ei kaljaa olekkaan! Siis täytyy oltta tuoda, Pitäähän jotain juoda."

Näin teki Tuomo Toppinen, Saadakseen oltta, poloinen, Vaan palkakseen hän vainen Sai juopporentun maineen.

Se, ken on hyväoppinen, Ei tee kuin Tuomo Toppinen, Vaan opin ottaa tästä Toppisen elämästä.

N:o 4.

Miten räätäli paransi tautia.

(Tosi tapaus.)

"Ai, ai, kun päätä porottaa, Mua lentsu-tauti kolottaa", Voivotti Matti Mäntynen, Valitti tuota langolleen.

Lankonsa tuohon vastas' vaan: "Käy meille vähän troppaamaan, Viinaakin mulla vähän ois, Se taudin kyllä ajaa pois."

Lankonsa luona oltuaan Ja viidet "punssit" juotuaan, Hän kotiin lähti koittamaan Taas takkiansa neulomaan.

Vaan miten nyt lie ollutkaan, Kun työ ei käynyt ollenkaan, Lanka löi solmun etehen, Ja neula pisti kätehen.

"Tuo tauti häijy kiusaa vaan, Troppia lisää tarvitaan", Tiuskaisi ukko äreissään, Ja heitti sakset kädestään.

Hän viinaa lähti hakemaan, Ja onnistuikin toimessaan. Hän pois nyt ajoi tautia, Siis paljon täytyi nauttia.

Ehtoolla kotiin tultuaan Hän horjui, hak' vaimoaan, Vaan kun ei tuota löytänyt, Hän laattialle laski nyt.

Hän siinä suri surujaan Ja itkeskeli iloaan, Kun tauti kovin kolotti, Vaan viina mielen iloitti.

Ah! kova oli ottelu, Viinan ja taudin taistelu, Hermoja tauti heikonsi, Vaan viina voimat enensi.

Kun niin hän siinä käänteli, Itseään maassa väänteli, Hän kovin kolhas silmänsä, Terävään puuhun pimeissä.

Nyt naurettava alkoi työ: "Ken paholainen mua lyö", Ärjäsi ukko unissaan Ja hyppäs' pystyyn vihoissaan.

Hän luuli jonkun lyöneen sen, Siis raivosi hän kiroten, Sai karmituolin käteensä, Ja alkoi lyödä eteensä.

Voi merkillistä myllyä, Mestari huusi hyllyä, Ja minne tuoli sattuikaan, Kaikk' kolhi pirstaleiksi vaan.

Selkäänsä sai nyt muorikin, Kunnekka itse tuolikin Pirstoiksi särkyi kädessään, Ja kappaleet vaan edessään.

* * *

Kuunvalo oli himmeä, Huoneessa puolipimeä, Kuitenkin siinä näkyi nyt, Mitä hän oli kyhännyt:

Sekaisin puurot, perunat, Sallatit, sillit, silakat, Ei mitään enää "koosia", Voi surullista "soosia".

Hän haki joka nurkan nyt, Vaan ketään kun ei löytänyt, Jo alkoi ukko pelkäämään Ja piti pakoon pötkimän.

Vaan ovi kun ei auennut, Sen vaimo oli lukinnut, Niin kauhu kiihtyi yhä vaan, Ja äijä alkoi huutamaan:

"Voi voi! — miss' olla mahdankaan! Mä pelkään! tulkaa auttamaan! Voi! missä vaimonikin lie! Mun pahat henget varmaan vie."

Vaan vaimo pysyi lymyssään, Ja oppipoika ihmeissään Tirkisti salaa nurkastaan: "Mikä nyt enää riivaakaan?"

Kun apua ei tullutkaan, Ei auentunut ovikaan, Hän permantoon taas rojahti, Ja siihen sitte nukahti.

* * *

Kun aamu armas valkeni, Ja räätäli taas selkeni, Ai, ai, kun päätä porotti, Nyt joka jäsen kolotti.

"Jos saisin tohtorin nyt vaan," Huokaili ukko huolissaan, Hän raukka pohti, punotti, Ähkyili, yski, hengotti.

"Hui hai! juo viinaa hyvin vain," Vastasi vaimo vihoissaan, "Juo viinaa! — Ota troppia! Saa muutkin lääkeoppia."

"Aiaih! kun kovin kolottaa, Se joka paikkaa porottaa," Ruikutti mestar' Mäntynen. Ah! aika oli suruinen.

N:o 5.

Käynti Hölmölässä, eli juoppomiehen koti.

Kerran tuolla Hölmölässä Kuljin Kurakoskeen päin, Olin siellä Pöllölässä, Kerron mitä siellä näin.

Huoneet ovat kaikkialla Risat, rasat, riutuneet, Hirsiä on kartanolla Mutta siihen mädänneet.

Lähellä on Hölmöjoki, Siinä kuohuu koskikin, Mutta mustat on kun noki Penkit, punkat, pöydätkin.

Kirjoja mull' oli. Niitä Tarjosin mä heillekin: Mutta Pöllön muori siitä Sanoi: "Mitä … meillekin!"

"Meill' on niitä liiaksikin, On vaikk' antaa sullekin; Yks' on tuolla kaapissakin, Missä kaikki lieneekin?

"Toimeen tulen ilman noita, Olen talon pitänyt, Ilman herrain höpinöitä Olen täksi elänyt."

* * *

Pöllö tuli markkinoilta. Kuinka hänen laitans on? Tulee tallustellen noilta, Horjuu ja on lakiton.

"Huonon reisun tuo taas teki" (Alkoi akka taasenkin) "Poiss' on hevonen ja reki, Poissa varmaan rahatkin.

"Kädet kohmettuneet jäässä, Missä lienee lakkikin? — Mutta värkkiä on päässä, Povessa on pullokin."

"Tulkoon tänne vaikka viisi!" (Alkoi äijä vääntämään) Tulkoon vaikka itse hiisi! Nyt en pelkää ketäkään.

"Täss' on, pojat, Pöllön ukko, Hölmölässä viisain mies, Vaan tuo ämmä, riikinkukko, Seiliin kelpais kukaties.

"Malja! meidän markkinoilta; Näetkö, mull' on viinaakin! Ämmäkös vaan ryypyn ottaa? Liitte, liitte mullekin."

Seikoissa nyt seuraavissa Sanat eivät riitä, ei: Akka niinkuin villikissa Ukkoparan pullon vei.

Itkenkö mä vaiko nauran Pöllöparkaa? Juuri kuin Piti tuloryyppy saaman, Jäikin äijä tyhjin suin.

Mutta leukanalkutukset Alkoi tuosta tulvailla, Sitte korvain kalkutukset, Tappelua, tohinaa.

Pöllö potki, pytyt kieri, Pulloaan ei saanut vaan, Vakaa vaimo, vankka muori, Säilytteli saalistaan.

Viimein äijä harmissansa Kojuhunsa koikahti Luki kostosanoansa, Siihen sitte nukahti.

* * *

Mutta mummo kuultuansa Ukon kovin kuorsaavan, Läksi hänkin puolestansa Herkkuunsa hakemaan.

Pian löysi, haisti, maisti, Virvoitteli voimia, Pian virtas akan aisti; Tuopa tuotti toimia:

Pullon pisti povehensa, Alkoi voita kirnuta, Rynkytteli riemuissansa, mutta, — voipa hirmua!

Pullo putos povestansa, Loiskis! — kirnuun luikahti, Sinne meni menoansa, Alle piimän puikahti.

Muija haki hartahasti Pudonnutta pulloaan, Käsin olkapäähän asti Kouraeli kirnuaan.

"Eipä mennyt rikki sentään," Huusi iloisesti vain. "Kyllä sulle paikan näytän, Kosk' et pysy povessain."

Maistoi kerran, kohta toisen, Pulputteli pullostaan, Pisti pian pullon moisen Poskehensa kerrassaan.

Nytpä kuohui kirnu kurja, Koskena se kohisi, Muori mänttäsi kuin hurja. Vaahdoten voi sohisi.

Viimein viina voiton voitti, Akka kaatui, keikahti, Tarttui kirnuun, ylös koitti, Siihen sekin luikahti.

Siihen Pöllön muori kaatui, Siihen piimät pirisi, Siihen voi ja maito maatui, Kirnu kieri kolisi.

Päivä päättyi, kirnumiset, Kaikki oli levossa, Ainoasti kuorsaamiset Kuului Pöllön talossa.

Permannolla piimän päällä Vankka vaimo kuorsaili, Ukko sängyssänsä siellä Vaimoansa vastaili.

N:o 6.

Teeliemikö vai viina?

(Kaikuja Sampolasta.)

Kas Sampolassa tuolla On hauskaa joka puolla, Liikettä, helua: Kun Sampo käypi, kyhää, Ja kultaa karttuu yhä, Oi, siell' on iloa!

Vaan katso! — kaikkialla Puhutaan nauramalla Tuot' seikkaa Sammossa: Ei kahvia sais juoda, Ei edes teetä suoda Raittiustalossa.

Ah! miten monet kerrat Nuo Sampolankin herrat, Järjestys-miehetkin, Vapaasti ovat juoneet Ja rahvaallekin suoneet Olutta, viinaakin!

Ja siitä syystä juuri On rauhattomuus suuri Maanteillä, majoilla, Tohinat tappelukset, Pahimmat puukotukset Kaduilla, kujilla.

He kuitenkaan ei vielä Näy käsittäneen siellä, Kumpainen päihdyttää: Teeliemikö vai viina — Kas sepä päätä piinaa Ja mielet jännittää.

Vaan viimein luuli, tiesi Arvoisa herrasmiesi, Mi saattaa humalaan: Kas: "Tee ja kahvi kulta, Ne käskyn saavat multa Marssia manalaan."

Niin sanoi hän ja läksi Nyt käymään edemmäksi Raittiusjuhlahan, Siell' lausui tuttaville, Isänmaan ystäville: "Hoi pojat, kuulkaahan!

"Teen tiettäväksi teille, Mi parahin on meille, Mi viepi voittohon: En muuta näette pyydä, Vaan: Teetä ei saa myydä, Se tuottaa turmion.

"Ja kun on pääsy vapaa, Niin, näyttäkääs, sillä tapaa Saa kansaa enemmän. Kunniavierahaksi Myös poliisia kaksi Mä tänne lähetän."

Vaan nytpä alkoi tuosta Väkeä juhlaan juosta, Nuoriso, vanhatkin, Kun pääsy oli vapaa, Antoivat tuolla tapaa Runsahat lahjatkin.

Ja teetä juotiin kilvan, Kun sitä saatiin ilman, Kas hauskaa iltamaa! Kun Hosianna kaikui, Ja laulu reipas raikui, Ai, miten ihanaa!

Kuusoset, koristukset, Ja monet valaistukset Myös mielet virkisti, Lausunnot, keskustelut, Vilkkahat seurustelut Sydämmet yhdisti.

Noin osaa ottavasti, Todella viisahasti Vaikutti herrasmies. Eduksi isänmaalle, Raittius-asialle Työskeli kukaties.

Ken uskoisi niin pahaa, Ettei hän soisi rahaa Raittius-juhlihin, Kun estää juoppoutta, Edistää siivoutta Jo vaatii virkakin!

N:o 7.

Lehmä viinapoliisina.

(Tosi Tapaus Laukaassa.)

"Hoi, Heikki! hutki hyvin vaan, Lyö kovaa vaan selkään! Kun aikalailla kuljetaan, Niin nimismies ei huomaakaan, Mä tuota julmaa pelkään Hoi! — hevosta vaan selkään!"

Noin lausui aivan innoissaan Tuo viisas Laukaan Jussi. Hän piiloon pyrki talon taa Lekkeri suuri rattaillaan Ja joku pieni pussi. Hoi, hutki! — huusi Jussi.

Vaan kirous! — kas kuitenkin! Mitenkä päättyi retki! — Etehen lehmä astuikin, Hevonen kumoon, kärrytkin! Kamala oli hetki. Tuo Jussin viinaretki.

Ojahan heitti lekkerin, Ojassa Heikki, Jussi! Ojassa kunnon kimokin Ja sokuri ja kahvikin, Ja palasina pussi! Voih!! — voivotteli Jussi.

Nyt akkunastaan nimismies Jo huomasi tuon ryhmän Ja kävi katsomaan: "kenties Juoppo tai muuten hullu mies." Hän talteen otti tyhmän, Korjasi koko ryhmän.