IV. LISÄSUOMENNOKSIA.

Jos vain minä muuttaa saisin.

Oih, kuin sopimattomaksi Ihmislapsi luotu on: Neljän jalan sijaan kaksi; Noin on käydä mahdoton.

Vanteet vahvat vaatis maha Ynnä tinakerroksen, Jott'ei juomat oivat pahaa Tekis koko laitoksen.

Suunkin pieleen tarvittaisi Suppilo niin sievä, niin, Josta juomat juosta saisi Päivin, öinkin sisuksiin.

Nenä — tuo on tosi sana — Toisin olla tulis sen: Tulis saada kansi, hana, Lukko kanssa avaimen.

Torven kallon korkein töyry Sietäis edes pienenkin, Jotta pääsis juomain höyry, Ulkoisihin pilvihin.

Muutokset nuo tarvittaisiin, Sitte syntyis ihminen. Jos vain minä muuttaa saisin, Kyllä muuttaisinkin sen.

Valtiopäivämiehillemme.

Tuo mielet julki sä valtiaalle, Tuo julki, mikä on tarvis maalle, Ja mitä kansasi halajaa! Tuo julki miettehet sydämestä! Imarrus, juonet ei sua saa estää. Rakasta totta ja oikeaa.

Sä kumppaneillesi kerro siellä, Ett' yhteiskunnass' on vaaraa vielä, Vaikk' onkin rauha nyt ulkoinen. Vaan rauha on kuni linnan vangin Tai sen, mi suuss' on jo kuolemankin, Ja aika aivan on murheinen.

Ah, synti maatamme häviitääpi, Ja kahleet juoppous kiinnittääpi "Vapaiden" miehien käsihin. Ja perhe kulkevi kruunun sarkaa. Parempi neekeriorja parka Kuin vaimo, lapsetkin juomarin.

Pois, viinaherra, jo polttamasta! Sä omaatuntoas älä lastaa! Sä poltat kansasi ytimen. Teostas kurja on voitto sulle; Vaan heräämähän jo kansa tullee, Kuumeesta kohmelon selviten.

Jos viinan virta saa vielä juosta, Niin kaikki hyvä jo haihtuu tuosta, Kirous vain osanamme on. Siis, edustaja, nyt aikanansa Tuo rutto poistaos! muutoin kansa Saa osalleen ihan turmion.

Sä turhuus tullaa ja paheet poista! Elatuskeinoja auta, joista Kansamme saa elintarpehet. Teollisuus sekä kauppa nosta, Rikokset ansion mukaan kosta: Ne ansaitsee lujat sitehet.

Ei ainoastansa varkaat pienet, Vaan "herrat", jotka on paljon vieneet, Myös rangaiskoon sama laki maan. Esimies kun uskollinen on vainen, Niin myöskään ei riko alammainen: Kulkeehan vaunut kuin johdetaan.

Harrastus ylevän miehen onkin Lastensa hyöty ja puolisonkin Ja kansaa varjella vaaroistaan. Pyrintö meillä on onni maamme; Viisaasti tuota me turvatkaamme! Suojelkoon Jumala Suomenmaata!

Suomen äideille.

Äiti, Sylissäsi hoidat toivoa sä isänmaan. Kuihtuuko se vaiko valoon puhkeaako kukkimaan? Vastaa itse! Heikko taimi taipuu kuten taivuttaa. Ensimmäiset vaikutukset lapsi huuliltasi saa.

Äidit! Teitä kohden katsoo ynnä kysyy isänmaa: "Juoppoutta vastustamaan apuako teiltä saa? Myrkkyjuomat lasten hyväks saatatteko jättää pois? Eikö armaat äidit noita itseltänsä kieltää vois?"

Sanotteko: "Suomalainen ei ol' orja ollutkaan; Siksi omat kahleet poistaa hänen tulee jaloistaan?" Lapset lähteen luoko viette katselemaan muotoaan, Lainehessa lapsen kasvot hymyilevät huomaamaan?

Käskettekö poikienne juomaan siitä juomasta, Josta Luojan kuva päilyy niinkuin lähteen kalvosta; Kiellättekö koskemasta lasiin, joka poistaapi Miehen ihanteen ja kirkkaan sielun peilin särkeepi?

Vihittekö heidät taistoon vastaan pahaa, syntiä? Niin on viinan puoltajilta miekka pois: he häviää. — Äidit! Teidän sylissänne miljoonien onni on. Tahdotteko jättää heille kiitollisen muistelon?

Sulkekaa siis kallis koti siltä korpiviinalta, Joka myrkkyjuomin saapuu, vieden ruusut poskilta! Vihkikää jo kehdossansa pienoisenne sotahan, Vapauden suureen sotaan natsiireina Jumalan!

Minkä puolesta sodimme?

Sun puolestas, orja, me sodimme, Sun sielusi myyt sinä paheelle, Mi onnea milloinkaan ei tuo, Vaan ennenaikaisen haudan luo.

Sua puollamme, äiti ja puoliso, Kun miehesi petti ja ryösti sun jo. Sun tuskas ja kyyneles tunnemme me Ja pelastaa sinut mielimme.

Teit' autamme, itkevät pienoiset, Kun päivänne niin ovat murheiset, Kapakassa kun kaikk' isä tuhlaa vaan, Ilon löytää siellä, on kuin kotonaan.

Teit' autamme, joilla ei viel' olekkaan Himo polttava ainoa aarre vaan; Puhtaana mielenne olkohon, niin ett'ei kuuluisi: "myöhäistä on!"

Isänmaan, kodin puolesta sodimme, Ihanampaa päivää vartoomme, Min sätehin poistuu synkeä yö, Joka leimansa kolkon kaikkihin lyö.

Raittiusväelle.

Sun uljuutes on raudasta, Aseesi rakkaudesta, Ja tarkoitukses korkea On elinorjuudesta Katalat raukat pelastaa, Sydämet, mielet irroittaa Himojen vallan alta.

Rannoilta Ruijan jäätyneen Sä Toivonniemeen saakka Kotiinsa kanat eksyneen, Huojennat huolten taakkaa; Sä Pohjolassa vapaassa Ja palmuin maassa kuumassa Levität lippus laajan.

Sä pyyhit monta kyyneltä, Mont' autat hukkumasta, Hädästä päästät äitejä, Kuolosta monta lasta. Nuoruuden punaan takaisin Saa monet kasvot valjutkin Sun rakkautes voima.

Monelle loit sä uuden maan, Soit uuden riemun maistaa; Paennut taivas uudestaan Taas saapuu, päivä paistaa, Miss' epätoivolta jo on Elämä saanut suutelon, Vihitty kuolemalle.

Käy, joukko uljas, eteenpäin, Hävitä himoin valta! Myös etuluuloin tomut näin Puhdista kaikkialta! Käy avuksi, kuin ajan puu Lahonnut sortuu, kukistuu Pois edistyksen tieltä!

Siis poista piittaamattomuus, Pilkasta huolimatta! Kas! Kerran koittaa kevät uus, Siis sodi sortumatta. Niin vaivas kukkaan puhkeaa, Ja tuomionsa kurjuus saa: Sen nielee hyveen voitto.

Ota minut kokonaan!

Haltuhusi, Herra taivaan, Ota minut kokonaan, Penseys ja kylmyys saata Eloks, tuleks muuttumaan!

Ota sydän kokonansa, Ett'ei tästä lähtien Siellä yhtään paikkaa saisi Maailma ja rakkaus sen!

Ota tahtoni ja muuta Sinun tahtos mukaan tuo; Mitäkin jos mua kohtais, Tahdokseni tahtos suo!

Ota kieli! Nimestäsi Suo mun laulaa, puhua, Leväten Sun luonas niinkuin Lapsi äidin povella!

Ota kädet! Teko niiden Kelvollinen olkohon Sulle! vaikka maailmalle Tuo on kehno, kelvoton.

Ota jalkanikin! Niitä Tahtos tietä juoksemaan Opeta ja asioillas Mieles mukaan kulkemaan!

Ota hetket haihtuvaiset, Jotka annat armostas! Niidenkin suo näyttää, että Olen aina omanas!

Rakkauten' ota! Sua Rakastamaan opeta, Kun Sä iki rakkaudella Hoidat, holhoot minua!

Henken' ota haltuus! Suo sen Henkes kanssa todistaa, Että olen perillises, Joka luonas osan saa.

Tähän asti.

Kun riemumielin muistat, kuinka Herra On uskollinen ollut sinullen, Niin lailla Samuelin Mitspan luona Voit kirjoittaa tuon vanhan lausehen: "Mua tähän asti auttanut on Herra, Läsn' ollut, vaikk'en ole huomannut, Siunannut, miten yksinään Hän siunaa Ja antamansa kuorman kantanut."

Niin, tähän asti on Hän kanssas ollut, Vaikk' ain' ei ole nähnyt jälkiään. Hän tähän asti kolkkoin paikkain halki On kantanut sun armosylissään Ja rakastanut sua äidin lailla Ja kaikki tarpees sulle antanut Ja kallionkin vettä juosta suonut, Merenkin halki tiesi raivannut.

Tuo tähän asti uskoville myöskin Eteenpäin lupauksen kätkeepi: Kuin tähän asti, niin Hän holhoo vielä, Hän sama eilen, tänään, ijäti. Jo paljon olet saanut, mutta eikö Herralla lienee vielä varoja? Lieneekö mikään liian suuri Hälle, Jok' itsens antaa tavaroinensa?

Siis juoskoon Herran hyvyys uusin virroin Kotiisi, sydämesi sisällen, Ja suokoon sulle Herra, mitä pyydät, Ja vielä paljo muuta yli sen, Siks että kerran jälleen — miten nytkin, Vaan silloin satamassa autuuden —, Saat laulaa: "Tähän asti Herra auttoi, Ylistys, kiitos Herran nimellen!"