II. MUKAILUJA.

Maailman korvessa.

(A. Vilón'in mukaan.)

Raittiuden ystävät, Suomen veljet, sisaret, Kaikki pois nyt kiiruimmin Orjuudesta Egyptin!

Herra meitä johdattaa, Pyhä Henki valistaa Tietä tulenpatsaalla Herran sanan valolla.

Tulva uhkaa upottaa, Ajan henki ahdistaa; Mutta Herra lohduttaa, Meren halki kuljettaa.

Meri tuo on punainen, Aava, hurja, hirmuinen; Vaan kun Herra meitä vie, Meille aukee kuiva tie.

Kautta Herran ihmehen Tullaan rantaan toisehen. Silloin kaikki riemustuu, Herraa kiittää joka suu.

Silloin kaikuu kannelkin Miten muinoin Mirjamin Kädessä, ja lauletaan: "Kiitos Kaikkivaltiaan!"

Siis nyt, veikot, siskomme, Tuokaa huolet Herralle! Armas Isämme Hän on Jesus veli verraton.

Kyllä saamme Kaanaan maan; Rientäkäämme riemuin vaan! Mutta mereen punaiseen Farao jää joukkoineen.

Kolkkoon korpeen kuolevat Mässääjät ja kiroojat, Kullan kumartelijat. Herran nimen herjaajat.

Suomen veljet, sisaret! Koska käärmeet myrkkyiset Pistävät, niin muistakaa: Vaskikäärme vapahtaa.

Meidän maiset johtajat, Miten Mooses, kuolevat: Jesus, taivaan Josua, Kanaaseen on johtava.

Hän se vakooja ompi maan, Joka viepi yksin vaan Kautta kuolon Jortaanin Meitä Isän majoihin.

Hän se tulenpatsas on, Mailman valo verraton, Totuus, tie ja elämä, Isän luokse vetäjä.

Taivaan manna Hän on vaan, Alas astui päälle maan. Eipä kohtaa kuolon yö Sitä, joka Häntä syö.

Myös se kallio on Hän, Josta lähde elämän Juoksee. Joka Häntä juo, Siitä virtaa elon vuo.

Horjumatta huone on Päällä Kristuskallion, Vaikka tulva raivoais, Kita kuolon aukeais.

Hän on vaskikäärmeemme, Kallis veriylkämme. Kaikki, kaikki elää saa, Jotka Häneen katsahtaa.

Hän on ristiinnaulittu, Edestämme uhrattu. Hänpä kaikkein synnit vois Puhtahaksi pestä pois.

Siispä, veljet, sisaret, Raittiuden ystävät, Jesuksehen turvatkaa, Mielen muutos anokaa!

Rukoilkaamme, että tois Monet sielut Herra pois Tieltä tämän maailman, Kääntäis tielle taivahan!

Viinaseppä.

Mä vanha, heikko olen jo, Vaan veisu mulle maittaa, Vaikk' onkin kevyt kukkaro Ja tyhjää täynnä aitta.

Mut mistä syystä käydäksein On tullut kruunun sarka, Vaikk' ijän pitkän työtä tein Raskaasti vanha parka?

Mä vanhemmilta jaloilta Sain tavarat ja talon; Vaan multa, kuin niin monelta, Vei pahuus sielun valon.

En ymmärtänyt ollenkaan, Ett' antais rahaa multa; Mä luulin lumoomalla vaan Saavani kyllin kultaa.

Rikastuvathan useat Vaan viinaa polttamalla, Kokoavat rahat runsahat Vain kapakoitsemalla.

Ja siksi luulin minä sen Myös mulle luonnistuvan; Mä liiton vannoin viinallen Sitä paljon valmistavan'.

Mut en mä tainnut osata Tapoja hengen pahan, En taiten taskut kouria Ja viedä veljein rahan.

Viinaakaan veden kanssa en Osannut sekoitella, Aineiden kanssa karkeiden Pyreissä pysytellä.

Ilkeitä ei noit' ainetta Voi julki julistella; Noin paha saattais paheta Ja oudot osoitella.

Ne aineet salaa kuolettaa Jo kitutaudin kanssa. Näin riemun rumat henget saa Sadoista saaleistansa.

Ma puolet pellon tuloni Viinaksi poltin aina; Tarkoitin tulla rikkaaksi, Vaikk' otin salvoon lainaa.

Vaan sille, jota kauankin Juonensa julmat auttaa, Tuleepi kosto kuitenkin Korkeimman käden kautta.

Viljasta viinaan juopoksi Vajosi vaimo raiskan'; Irstaiksi lankes lapseni, Ollessaan usein laistan'.

Vihdoinkin nämät huomasin, Näin pellot pelehtyvän, Näin väärän voiton muutoinkin Huoneeni hävittävän.

Mut tauota en tainnutkaan Mun riivas häijy henki; Se pakotti mun polttamaan Viljani viimeisenki.

Elossaan kukin erehtyy, Kun mont' on elon pulmaa; Vaan jokainen, ken viinaa myy, Se murhamies on julma.

Ken viljasta viinan polttaapi, Mi ruokamme on kallis, Se muuttaa leivän myrkyksi. Ei Herra sitä sallis.

Mut minä onneton niin tein; Siks kirous mua väijyy, Siks on nyt tullut osaksein Hävitys kyllä häijy.

Perheeni lisäks itse mä Myös riuduin ruumiiltani, Kun otin ruokaryyppyjä Aterioidessani.

Tavarani ja taloni On viina viekas vienyt Ja viinoin kootut varani. Edeltä sit' en tiennyt.

Vaikk' olisinkin suorastaan Sen viljan vienyt veteen, Ei olis kosto kuitenkaan Tällainen tullut eteen.

Ei kenkään sillä oliskaan Itsensä kuolettanut, En itse sukunikaan Tyhmästi teloittanut.

Mut millä vastaan vaivainen Sen myrkyn myymisenkin, Sen pirullisen petoksen, Mi monelta vei hengen?

Siit' toiset kuoli kohdastaan Ja toiset aikain takaa; Paikassa pahain moni vaan Viinaini vuoksi makaa.

Ei ole paikkaan parempaan Myös toivoa mun tulla, Kun oli tuohon kuolemaan Syy kokonansa mulla.

Voi, viina! kuinka taitaisin Tapasi tarkoin näyttää, Sydämen joka juomarin Vihalla vastaas täyttää?

Mut syntymättä on se mies' Ken tapas tarkoin tutkii. Helvettiin tuhannet vie ties Ja monenmoisin mutkin.

En solvaa juomaria vain; Hän vihollistaan, viinaa, Rakastaa — täyttääkseen kai lain! — Näin himo häntä piinaa.

On juoppo raukka onneton, Syy hänt' on surkutella; Hän häijyn himon orja on, Vaan sitä ei ajatella.

Hän ensin ryyppy ryypyltä Viekkaasti viekoiteltiin; Näin himo alkoi herätä, Näin sydän suostuteltiin.

Näin saatiin hänet tottumaan Ahneesti aivan juomaan Ja kapakoitsijalle vaan Varansa kaikki tuomaan.

Tuo himo asuu aivoissa, Ei lakkaa kiusaamasta, Jos et sen täytä tahtoa Ja kurkkuansa kasta.

Vaan siitä ruumis runneltuu, Verenkin viina pilaa, Ja järki sortuu, sekaantuu, — Ei parannuksen tilaa!

Näin juomari on onneton: Mieli ja miehuus puuttuu, Ja kun on kurja saamaton, Niin päiviinsäkin suuttuu.

Monikin kerroin tuhansin Kapakkaan juomaan juoksi, Vaan viimein itsens surmaskin Myös saman viinan vuoksi.

Ei kalua niin kallista Kuin terveys ja järki; Vaan juoppo nämät viinalla Hävittäin hylkäs, särki.

Jokainen, yksin mato maan, Sois surman voivan voittaa; Juomari raukka yksin vaan Osakseen surmaa koittaa.

Ja lapset polvi polvelta Onnettomia ovat, Ei pahastaan voi parasta Ja kärsii vaivat kovat.

Myös siihen vakuutuksehen On ihmiskunta tullut, Ett' ovat lapset juoppojen Useinkin tylsät, hullut.

He kärsii jo kapalossaan Vanhempainsa viinan saastaa; Siks kiljaisevat kivuissaan, Kun taudit repii, raastaa.

He perii veren saastaisen Vanhempain viinan kautta, Myrkkyiset luut ja ytimen, Jot' ei voi rohdot auttaa.

Juoppoja, juoppoin lapsia On täynnä vankihuoneet, Enimmän sairashuoneissa On niitä, jotk' on juoneet.

Ja hulluinhuoneet oikein on Kuin juomarien seurat: Niiss' asuu joukko ajuton, Henkiset viinan teuraat.

Viinasta köyhyys karttuupi Ja kerjäläisten luku; Kuntansa apuun turvaapi Niin monen juopon suku.

Viinall' on kylät poltettu Ja toiset hävitetty, Viinalla kansa turmeltu, Sen tarmo tylsytetty.

Ei viina kelpaa ruuaksi, Ei vaatteeks pitää yllä, Ei myöskään muuksi tarpeeksi; Sit' ilman elää kyllä.

Viinassa ain' on kirous, Se kun on viljan turma. Siit' on kuin seurais virvoitus, Vaan seuraa surut, surma.

Se riemun saattaa raivokkaan, Hulluuden puuskat nostaa, Mut murhaavalla murheellaan Taas riemun kyllin kostaa.

Se järjen ottaa kokonaan, Se rohkaisee ja hurmaa, Niin ett'ei juoppo kammokkaan Ruumiin, ei sielun surmaa.

Ja moinen tyhmä rohkeus Vaikuttaa paljon sitä, Ett' tulee viinaan tottumus, Ja moni siitä pitää.

Sen vuoksi karttaa, kammoa Vähääkin viinaa saapi, Kun, jos ei sitä karteta, Se järjen sammuttaapi.

Ja siksi kaikki viekkahat Tapana pitää, että He ryypyn sille kaatavat, Jot' aikovat he pettää.

Siit' onkin tullut tapa tää, Ett' kaikki viinaa tarjoo; Vaan viinalla, mi myrkyttää, On vieraanvaran varjo.

Näin kaikki saadaan nauttimaan, Viisainkin viekoitellaan, Ket' ei saa muutoin tottumaan, Sill' lahjaks tarjoskellaan.

Mitähän viina vaikuttaa Ihmisten töihin, tapaan? Se monta miestä laiskuuttaa, Saa viettoon päivän vapaan.

Näin yhteen mennään juomaankin, Ja paljo pahaa tehdään, Monesti kuva helvetin Näin kapakoissa nähdään.

Juo vain, niin jyväsalvosi On pian tyhjä, paljas, On pettua vain leipäsi Ja vesi kylmä kaljas.

Villitsee viina väkes myös. Pahentaa palkolliset: He huolimatta tekee työs, Vaikk' ovat velvolliset.

Välille hyväin veikkojen Vihankin viina saapi Ja vainon vallan verisen, Mi monia kuolettaapi.

Se vanhempien välille Riidat ja torat tekee, Pahennukseksi lapsille, Jotk' olon moisen näkee.

Jumalan, esivallan, lain Juomari halventaapi, Pyhintä pilkkaa, herjaa vain, Valheeksi toden saapi.

Jos aiot olla onneton Ajassa ja sen takaa, Niin juo ja ole suruton Ja synnin unta makaa!

Ei rikosta niin rietasta, Johon ei viina kestä, Ei onnea, ei autuutta, Jost' ei poijes estä.

Viinalla vilja lopun saa, Se kunnian on saasta, Se terveyden teloittaa Ja rakkauden raastaa.

Se vihamies on meidän vaan, Se häijyin hävittäjä, Häpeän tuova konna vaan, Työvoimain menettäjä.

Se kukkaron on syöjä koi Ja jyväsalvon rotta: Rahamme helposti se voi Pois meidän maasta ottaa.

Kun jyvät viljavuosina Viinoina kurkkuun juodaan, Niin katovuonna viljoja Taas ulkomailta tuodaan.

Näin varat menee menoaan Läpitse pannuin piippuin, Ne kyllä ehtii tuhlaamaan. Ne vaikka valuu tippuin.

Jokainen viinanpolttaja On valtakunnan varas, Maanpettäjä, kavaltaja, Min palkaks nuora paras.

Jos rakkautta rinnassaan Kell' on, hän käyköön pian Suomesta viinat poistamaan, Niin siunaus saadaan sijaan.

Ei paljon hyötyis viinatta Perkele pauloillansa: Jumalan sanan valossa Vaeltais Suomen kansa.

Vaan vilja väärin käytetään, Siit' tehdään kansan hauta: Kun viinaksi se keitetään, Niin ei se ketään auta.

Kun nälkä näppii, lainaamaan Vain mennään laina-aittaan, Köyhäinkin osa raastetaan — Taas viikko elää taitaan;

Sen selvät suureks ihmeeksi Niin monta kertaa näki, Ett' itsensä myy orjaksi Ehdollaan juoppoväki.

Se viinan, nälän orja on Ja vihollisen viekkaan, Ja lopuksi se onneton Kaatuupi kalman miekkaan.

Ah, vältä viinaa, pakene Himojen syötinpalaa! Viisaatkin vietteleepi se, Ja tyhmät tappaa salaa.

Tuo viina-epäjumala Pidoissa tuodaan pöytään, Kamareissa ja kaapeissa Sitä palveltavaks löytään.

Ja jos ei viinaa tarjota, Niin että vieraat vaipuu, Ja kaljahankin kaadeta, Niin harva tuohon taipuu.

Viinalla väet palkataan Ja vieraat viivytetään, Viinalla viikot aljetaan Ja pyhät pyhitetään.

Ja lyhyesti lausuen: Jos keltä viinaa puuttuu, Jos ken sit' ei suo väellehen, Niin kohta kaikki suuttuu.

Voi tapoja, mit taivuttaa Myös sen, mi syntyy vasta Ja himon valtaan vaivuttaa, Vieroittaa Jumalasta!

Se miehuutena pidetään, Kun kovin jaksaa juoda, Siks kaikki siihen vietellään, Ei selvän' olla suoda.

Kun isä armas lapsilleen Ei veistä käteen anna, Ett'ei he saisi toisilleen Surmaksi haavaa panna;

Niin ei myös hyvä Herrakaan Voi antaa viljavuotta, Kun vilja viinaks laitetaan, Mi kuolon kolkon tuottaa. — —

Mut turhaan aikaa tuhlaankin, Kun koitan viinaa lastaa; Ei sille mitään voikaan, min Puolesta kansa vastaa.

Kuhunka kukin tottuupi, Sen perii se ja pitää; Jos lukeepi tai laulaaki, Niin se vain nauraa sitä.

Vaan viinaan vieras nuori mies, Sä oppia täst' ota, Niin onnellinen on sun ties, Ja voittoon päättyy sota.

Siis kilvoittele, taistele Alati miehuisasti; Siis viinaa älä maistele Sun kuolinpäivääs asti!