ANNA MARÍA.

Pakina

Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.

(Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla).

Anna María, jo hämärät helviä! Kuules mun kultain — jo päivänmä neän! Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selviä; Hoi, Anna María! — Nouseppas joh! — No, niin nouseppas joh!

Anna María, jo oamu on käissämme, Mehtämies torvellans tojotteloo; Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme, Ylös, mun kultaini! nouseppas joh, — No, niin nouseppas joh!

Voi Tybalt mun kultain, kuin unta ei suonnut; Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'! Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonnut, Niin kuin se salainen suloinen yö, — Kuin se suloinen yö.

Niin laulatkoon linnut, kuin usmat on pois, Ja soittakoon sarvet — niin monta kuin ois! Kuin unein ei haviäis; Jopa tuo jäi! Ja Tybalt mun kultain, sun unessain näin, — Sua unessain näin!

G—nd.

Muistutus.

Siitä, että tämä kirja on kirjutettu Savolaisten puheen-murrella, niin se tuntuu monellen ehkä vaikiaksi tätä ymmärtämään; mutta jos tahotten vähänkään vaivata ihtenne, että, lukiissanne tätä, peräänoatteleman tätä puheen-eroitusta, jos tahotten karaista mielenne sanoin että ymmärtämyksiin tarkoittamuksella, niin hoksatten kohta mitä etten luullut ymmärtävänne, ja löyätten ettei eroitus ouk niin suuri, kuin se ensin teillen näyttäiksen.

Tämä Savon-puhe erotaksen muusta Suomen puheesta jo — 1:sinnik, eänestään, joka kuuluu pitemmällen, leviämmällen ja täyemmällen, sekä eännellisissä että eänettömissä puustavissa, — 2:ksi, monen, niin eänettömän kuin eännellisenkin, puustavin pois-heittämisellänsä tahi pois vaihtamisellansa — 3:neksi, monen sanan eri-taivutoksellansa ja eri-taipumisellansa — 4:ksi, löytyy Savon puheessa monta äkkinäistä sanoo, jota muualla ei tunnetak, vaan joita kuitenkin arvataan asian laijasta. Löytyy myös moni sana, joka Savon kielellä merkihtee toista tykkänään, eli jolla tarkoituksensa puolesta on vastaluontoinen (motsatt) merkitys. Niin e.m. mitä Savossa kuhutaan rihmoiksi kuhutaan Turussa ja Hämeessä lankoiksi; ja mitä toas Turussa ja Hämeessä kuhutaan rihmaksi, kuhutaan Savossa nauhaksi, j.n.e. Niin e.m. merkihtee likistellä Savossa, hyväillä, halailla, rakastaa, (kesk. Esip. XI p) mutta Hämeessä, puristaa, kinnittää, supistaa. Jos moni paikka sen tähen kuuluu teillen ouollen, niin elkeä tuosta naurakee ja suutanne irvistellä, sillä merkitykset ovat monellaiset. Samalla tavalla löytyy sanoja muissakin Suomalaisissa puheenmurteissa, joilla on toinen merkitys kuin tavallisesti. Niin e.m. merkihtee laittaa, Turun tienoilla, moittia: ja tapella merk. Porvon ympärillä torua; joka sana toas Kuopiossa mainitaan kantelemiseksi, yksi sana, jolla on toinen merkitys muualla. Niin merkihtee e.m. rieska, Turussa, maitoa; mutta Hämeessä ja Savossa, leipeä (happamatointa ja otraista) sellaista kuin Turussa huhutaan rieväks leiväksi, j.n.e. Näistä erinnäisistä puheen-parsista ei soahak selvee tietoa, ennen kuin Suomenkieli ennättää tulla enemmän korjatuksi ja ylösharjoitetuksi.

Prenumeranter[1]

I FINLAND.

a) Uti Städerne.

Björneborg.

Gyllenbögel, Anders, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr. Hällfors, Henr. Joh., Kollega. Subskr. Lindeström, G.M., Studerande. Subskr. Palander, J.D., Apothekare. Subskr.

Borgå.

Hirn, Joh., Stads-Kapellan. Homén, G.W. Filosof. Kandidat. Homén, Joh. Fredr., Gymn. Adjunkt. Relander, Adolph, Gymnasist. Subskr. Roschier, Herman, Gymnasist. Subskr. Schroeder, Aron Joh., Gymnasist. Subskr. Swahn, G.A., Gymnasist. Subskr. Wallenius, Henr., Gymnasist. Subskr. Weckman, Carl Joh., Pastors Adjunkt… 2 Exempl. Wiren, Adam, Gymnasist. Subskr. Zitting, Jakob, Gymnasist. Subskr. Zitting, Joach, Gymnasist.

Ekenäs.

Helsingius, Zachr. Wilh., Kronofogde. Subskr. Laurell, Edward Joh., vice Pastor och Kapellan. Subskr. Lindstedt, Erik Joh., Färgare. Subskr. Silfverberg, Simon, Lo-Garfvare. Subskr.

Fredrikshamn.

Bergenheim, Edvard, Filos. Doktor och Lector. Gripenberg, Odert, Löjtnant och Inspektor vid K. Finska Kadett-corpsens Elementar-skola. von Knorring, Frans, Lektor. Krogius, Lars, Häradshöfding. Norström, Gust. Magn., Första Krets-Skollärare. Pesonius, Olof, Kyrkoherde. Pfaler, C.G., Filos. Magister. Schatelowitz, Gustaf, Kaptén, k. Tamelander, Joh. Aug., Stabs-Kaptén vid K. Finska Kadett-corpsen, Riddare. Thesleff, P., Chef för Kejs. Finska Kadett-corpsen, General-Major och Riddare. Wegelius, Gust. Ad., Språklärare vid K. Finska Kadett-corpsen. Wrede, R.F.G., Student.

Gamla Carleby.

Krank. Christ. David, Kofferdi-Skeppare. Libeck, Gust., Apothekare. Nordling, Carl Joh., Prost. Stening, Carl Anton, Tullförvaltare. Winge, Hans Pehr, Borgmästare, Lagman och Riddare.

Heinola.

Von Goes, Carl, Post-Inspektor och Kolleg. Assessor.

Helsingfors.

Agricola, Georg, vice Häradshöfding. Alopaeus, Henr. Gabr. Revisor. Clayhills, N.J., Kolleg. Assessor och Riddare. Edelheim, Fredr. Wilh., Stads-Råd, Lagman och Riddare. Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Falck, And. Henr., Verkl. Stats-Råd, Lagman och Riddare, Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Gyldenstolpe, Carl E., Geheime-Råd och Riddare, vice Ordförande vid Kejs. Senaten för Finland. von Haartman, Lars Gabr., Verkel. Stads-Råd och Ridd. Hiising, Carl Gerh., Lagm. och Ridd., Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Hisinger, Jak. Wilh., Verkel. Stats-Råd, Lagm. och Ridd., Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Ladau, Gust., Verkel. Stads-Råd, Post-Direktör och Ridd. Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Melartin, Er. Gabr., Theol. Doktor, Professor och Ridd. Merlin, Carl, Collegii-Råd och Riddare. Molander, A.J., Öfver-Direktör och Riddare Munck, A.F., vice Häradshöfding. Orraeus, And. Wilh., Lagman och Riddare, Ledamot af Kejs. Senaten för Finland, k. Orraeus, A. Dorothea, (född Wigelstjerna) Lagmanska, k. Peron, Filos. Mag. och Banko-Kassör. Pihlflyckt, F., Syssloman. Richter, Carl Fr., Hof-Rätts-Råd och Ridd., Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Saelan, And., Skollärare. Stichaeus, Joh. Fredr., Stads-Råd, Referend. Sekreterare och Ridd., Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Tamelander, Carl G., Öfverste Löjtnant. Tawast, Joh. Wilh., Hof-Råd. Tawast, Raphael, Plats-Major i Helsingfors. Törnqvist, P. Referend. Sekret. och Riddare. Walheim, Joh., Referend. Sekret., Häradshöfding och Ridd., Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Wetterhoff, Georg Ad, vice Häradshöfding.

Keksholm.

Calonius, S.C., Häradshöfding. Godenhjelm, Bernd A., vice Häradshöfding. Löfberg, W. Krets-Skollärare. Meron, Simon, Borgmästare. Siponius, Joh., Kronofogde och Guvernam. Sekretare. Zitting, Joh. Magnus, Förste Krets-Skollärare.

Kuopio.

Alopaeus, Magn. Gabr., Rysk Språk-lärare. Aminoff, Carl Henr., Kommissions-Landtmätare. Bergh, Joh. Fredr., Adjunkt. Engdahl, E. Em., Kammarskrifvare. Gottlund, Mathilda Sophia, Mansell. Gottlund, Ullr. Soph., (född Orraeus) Prostinna. Laurel, Gust. Fredr., Öfver-Masmästare, Filos. Mag. Linqvist, Aron, Scholaris. Lybecker, G., Baron, Löjtnat vid H.K.M. Svit. Pesoinen, Olof, torpare i Haminalax. Salonius, Gust., Borgmästare, k. Sjöblom, Gabr., Handlande. Tuovinen, Pål, Smed och Skattebonde i Maninga. Wahlstén, J.H., Konrektor. Wenell, Aron, Rektor. von Wright, Henr. Magnus, Major. von Wright, Magnus, Studerande. von Wright, Wilhelm, Studerande. von Wright, Wilhelmina, Fröken. von Wright, Fredrika, Fröken. von Wright, Rosalie, Fröken.

Lovisa.

Björkstén, R., Handlande. Neclair, Gust., Rektor. Neovius, Fredr., Konrektor. Sirén, Herman, Kollega. Wiberg, Pehr, Auditör.

Ny Carleby.

Calamnius, Fredr., Borgmästare. Castrén, Erik, Kyrkoherde. Sjöstedt, Fredrik, Kyrkoherde. Stenbäck, C. Fredr., Kontrakts-Prost. Topelius, Zachr., Provincial-Läkare och Riddare.

Nyslott.

Antell, Sam. Henr. Studerande. Fuchs, Anna Sophia, (född von Nandelstadt), Majorska. Lyra, Fredr., Elementar-lärare. Masalin, Gustaf, Apotekare. Masalin, Henrik, Förste Krets-Skollärare. Tykén, Joh., Förste Krets-Skollärare. Walldén, Erik, Munsterskrifvare.

Nådendal.

Forselius, Gust., Komminister.

Sordavala.

Boehm, Thom., Handlande. Subskr. Björk, Jak. Wilh., Adjunkt. Subskr. Hasselblatt, Br. Wilh., Hof-Rätts-Auskultant. Subskr. Hasselblatt, L., Häradshöfding. Subskr. Laurenius, Henrik, Titular-Råd. Subskr. Löfström, Gust., Kapellan. Subskr. Merlin, Henr., Fanjunkare. Subskr. Wikman, Gabr., Sergeant. Subskr.

Tammerfors.

Hellén, Herm., Stadspredikant. Kiander, Thom. Tim., Filos. Mag. och Pedagog. Lundahl, Joel, Handlande.

Torneå.

Berger, A., Kommissions-Landtmätare o. Ridd. Subskr. Castrén, E.C., Nådårs-predikant. Subskr. Fellman, Jak., Kyrkoherde i Enara och Utsjoki. Heickell, Carl, Pedagog. Subskr. Junnelius, Er., Handlande. Subskr. Matlein, B.J., Länsman i Sodankylä. Subskr.

Uleåborg.

Bergbom, Gust., Handlande. Bergström, Joh., Handlande. Carsström, Isak, Konsul och Handlande. Enbom, J.H., Kamrér och Landt-Räntmästare. Engman, Gustafva, Mamsell. Engman, J.J. Fellman, Joh. Abr., Handlande och Rådman. Franzén, Joh., Handlande. Hasselblatt, H.H., Lagman och Borgmästare. Hedman, Petter, Handlande. Subskr. Högvall, O., Kofferdi-Skeppare. Subskr. Imberg, M., Färgare. Subskr. Levonius, Gustaf, Stads-Fiskal. Liljeqvist, Kronofogde. Lithovius, Joh. P., Studerande. Neuman, Henr., Kofferdi-Skeppare. Niska, Claes, Handlande. Niska, Jon. And., Handlande, k. Niska, John, Handlande. Nylander, Abr., Handlande. Nylander, And., Handlande. Petrelius, J.A., Handlande. Sundborg, Joh. And., Urmakare. Toppelius, G., Stads-Fysikus och Professor. Törnqvist, Lars Henr., Studerande. Wacklin, Fredr. Wahlberg, H.E. Wegelius, Henr., Theol. Dokt. och Fält-Prost.

Wasa.

Aeimelé, Chr., Medisine Doktor. Aminoff, Henr. Gust., Hof-Rätts-Notarie. Asp, C.H. Hof-Rätts-Assessor. Barck, Nils Magn., Hof-R. Not. och vice Häradshöfding. Boy, C.J., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding. Ervast, Henrik, vice president och Riddare. Fagerström, A.E., Hof-Rätts-Assessor. Forssell, C.H., Hof-Rätts-Assessor. Gottsman, J.F., vice Advokat-Fiskal. Hammarin, A.F., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding, k. Hjelt, E.A., Lands Sekreterade. Järnefält, Ol. Anders, vice Lands-Kamrér. Kellander, Ad. Fredr., vice Lands-Sekreterare. Ladau, O.R., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding. Långhjelm, Fredr. Gust., vice Lands-Kamrér. Mellin, C.R., Baron. Monselius, David, Hof-Rätts-Råd. Roschier, Er. Gust., Advokat-Fiskal. Roschier, O.M., Hof-Rätts-Sekretare. Sadelin, P.U.S., Rektor Scholae. Stenbäck, Jos., Hof-Rätts-Aktuarie och vice Häradsh. Sundius, R.W., vice Häradshöfding. Ticcander, Joh., Extra Hof-Rätts Fiskal.

Wiborg.

Alopaeus, Krono-Länsman. Europaeus, And. Joh., Öfver-lärare vid Gymnasium. Gjös, F. Kaptén. Keldan, Prest. Lagervall, F., Kaptén.

Wilmanstrand.

Barck, Fredr. Henr., Löjtnant. Saelan, Dan., Kapellan och vice Pastor i St. Andrae. Soldan, Carl Gust., Kronofogde. Stråhlman, Jak. Alex., Kyrkoherde i Vilmanstrand och Lappvesi.

Åbo.

Ahlqvist, C.H., Studerande af Viborgska Nation. Ahrenberg, Carl Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Akiander, Math., Stud. af Vib. Nation. Alcenius, J.J., Filos. Mag. och Med. Kand. Subskr. Alopaeus, M.E. Stud. af Vib. Nat. Amnorin, O., Häradshöfding. Appelgren, C., Provisor. Arvidson, Sten Sture, Filos, Kand. Aspelund, J.C., Handlande. Aspelund, O.C., Handlande. Avellan, Carl A., vice President och Riddare. Avellan, Carl Fredr., Hof-Rätts-Sekreterade. Bergbom, Reinh., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Bergroth Joh. Mich., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Björkbom, A., Häradshöfding. Bonsdorff, Jak., Theol. Dokt., Professor och Riddare. Borenius, H.J. Brander, Ernst Fredr., Hof-Rätts-Råd. Brunér, J. Lagman och Häradshöfding. Cajander, N.P., Handlande. Cajanus, Lars Herm., Studerande. Carger, A.H.G., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Cavén, Math., Handlande. Cavonius, G.A., Studerande. Cederstein, Pehr Isak, Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Colérus, F.J., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Ehrström, C.R., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Fahlander, Leonh., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Finckenberg, Berndt Fredr., Hof-Rätts-Råd och Ridd. Forsander, J.W. Handlande. Forsell, G.T., Handlande. Friman, Gust., Viktualiehandlande. Frosterus, Abr., Stud. af Österb. Nation. Subskr. Frosterus, Nils, Stud. af Österb. Nat. Subskr. Furuhjelm, H.W.W., Studerande. Gadolin, Gust., Theol. Doktor. Dom-Prost och Riddare. Geitlin, Gabr., Stud. af Boreal. Nat. von Gerdten, O.R., Hof-Rätts Auskultant. Gestrin, Gabr. Kommerse-Råd. Grotenfelt Adolf, Hof-Rätts-Notarie. Gyldén, N.A., Stud. af Wib. Nat. von Hellens, Lars G., Hof-Rätts-Asessor. Hellman, C. G., Viktualiehandlande. Heurlin, J. W., Stud. af Vib. Nat. Holmberg, O., Hof-Rätts-Assessor. Hornborg, Carl Aug., Stud. af Satakunta Nat. Hummelin, J.E., Viktualiehandlande. Hästesko, Gust., Län-Bokhållare. Julin, E., Apothekare. Julin, John, Assessor. Kalm, Math., Med. Doktor och Akad. Adjunkt. Keckman, Carl Abr., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Keckman, Carl N., Mag. Docens. Kekoni, L. Abr., Victualiehandlande. Kingelin, Abr., Handlande. Landtman, Joh. Ad., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Lang, Ad. Reinh., Studerande. Langell, Fredr., Post-Inspektor och Kollegii Assessor. Leidenius, Gabr. Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Lemberg, G.A., Häradshöfding. Lindfors, Adolph, Handlande. Lindh, Dan., Filos. Mag. Linsén, Sam. Jak., Assessor och Landt-Räntmästare. Lode, Otto Joh., vice Häradshöfding. Lohman, Aug., Hof-Rätts-Notarie. Lundqvist, Carl, Stud. af Boreal. Nat. Mechelin, Carl Fredr., Stud. af Vib. Nat. Molander, Torsten, Hof-Rätts-Notarie. de la Motte, C.R., Häradshöfding. Mennander, J.H., Stud. af Nyl. Nat. Munck, B.R., Studerande. Niska, Erik, Stud. af Österb. Nat. Subskr. Nordensvan, Wiktor, Studerande. Nordström, J.J., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand. Norring, J.G., Stud. af Vib. Nat. Ollonqvist, J.M. Handlande. Paldani, Bernd, vice Häradshöfding. Paldani, Nils, Hof-Rätts Ext. Not.

Pinello, Nils, Filos. Mag. Pipping, Fredr. Wilh., Professor, Bibliothekarie o. Ridd. Pomoell, Gust., Hof-Rätts Assessor. Randelin, J., Guldarbetare. Rein, G., Mag. Docens. Renvall, Gust., Prost. Subskr. Sacklén, Nils Gust., Hof-Rätts-Assessor. Sallmén, C.J., Handlande. Sallmén, E.W., Häradshöfding. Salovius. And. Joh., Studerande. Schroderus, G.H., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Schröder, C. Studerande. Sevon, Chr., vice Lands-Kamrér. Sillström, And. Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Sjöman, Sten Edvard, Stud af Boreal. Nat. Sjöström, Ax. Gabr., Akad. adjunct. Snellman, And., Handlande. Stenbäck, C.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Stålström, Ad., Handlande. Sundberg, Carl Gust., Hof-Rätts Extr. Not. Sundvall, C.G., Hof-Rätts Kanslist. Sundvall, Joh. Math., Filos. Adjunkt. Tamelander, Bror Ad., Hof-Rätts-Fiskal. Tamelander, Fredr. Reinh., Polis-Mästare. Tamelander, Wiktor Mauritz, Studerande. Tengström, Jak. Theol. Doktor, Erke-Biskop och Ridd. Ticklén, J.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Tihleman, Georg Ad., Hof-Rätts-Notarie. Trapp, Carl, vice Häradshöfding. Trapp, Rob., Hof-Rätts Extr. Notarie Subskr. Walleen, J.G., Garfvare. Wallenius, Aug. Wilh., Med. Licent. Wallenius, Iwar Ulr., Akad. Adjunkt. Wegelius, Henr, Stud. af Österb. Nat. Subskr. Widenius, Carl Fredr., Filos. Mag. Widenius, Henr., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand. Wikström, Math. Wilh., Stud. af Satak. Nat. von Willebrand, A.F., President och Riddare. Winter, J.P., Hof-Rätts-Råd. Wirzenius, Carl, Borgmästare. Åkerman, C. & F., Handlande. Åkerros, Gust., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Öijer, Carl, Extr. Hof-Rätts Notarie. Subskr. Österman, Matts, Slagtare.

Från Landsorterne.

a) Inom Åbo Stift.

[Minä soan tässä nöyryymmästi kunnioittoo Suomen Peä-Piispoo ja Turun Papis-Neuoittelemusta, heijän hyvätahostaan lähättämään minun Ilmoitus-sanat (anmälan) moa-pitäjillen; yksi ystävällisyys, jota toisessa en tavannut.]

Alftan, Gust., Sergeant. Alm, Anders, Adjunkt i Messuby S:n och Teisko Kapell. Bergroth, Carl Henr., Filos. Mag., Kyrkoherde i Ruovesi. 2 Ex. Castrén, Chr. Joh., Kapellan i Ijo. Chydenius, Carl Fredr., Sockne Adjunkt. Elfving, Carl Gust., Kyrkoherde i Lohteå. Forssman, Carl Henr., Prost i Sjundeå. Fortell, Frans Isak, Adjunkt i Hyrynsalmi. Frosterus, Carl Jak., Kyrkoherde i Muhos. Frosterus, Erik Joh., Kontr. Prost och Ridd., Kyrkoherde i Ilmola. Frosterus, Erik Joh. Abr:n, Kyrkoherde på Carlön. Granfelt. C.G., Kaptén i Birkala. Grönfors, Garfvare i Kangasala. Hanelles, Sal., Filos. Kand. och Jordbrukare. Helenius, Carl, Kyrkoherde i Pöyttis. Hipping, And. Joh., Kyrkoherde i Vihtis. Hirn, Gabr., Filos. Mag., Kontr.-Prost och Kyrkoherde i Kimitto. Hårdh, Carl Henr., Kommissions-Landtm. i Uleåborgs Län. Jansson, Joh., Kapellan i Kalajoki S:n och Haapajärvi Kapell. Ignatius, Carl Andr., Fil. Mag. Kyrkoh. i Halikko. Ignatius, Bengt Jak., Theol. Dokt., Kontr. Prost o. Ridd.

Johansson, Thore Matts, Kyrkovärd i Rusko. Juntunen, Isak, Bonde från Kianno by af Suomussalmi Kapell och Hyrynsalmi Socken. Konsin, Henr., vice Pastor och Kapellan i Längelmäki. Kumlin, M. Sockne Adjunk. Liljenstrand, Abr., Filos. Mag., vice Kontr.-Prost och Kyrkoherde i Kangasala. Lybecker, Gust., Friherre, i Virmo S:n o. Mietois Kap. Meurman, C.O. Kaptén, i Kangasala. Montin, Isak, Kyrkoherde i Siikajoki. Rancken, E., Kapellan. Rydman, A.G., Häradsskrifvare i Ned. Sääksmäki Härad. Rönnbäck, Prost och Theol. Doktor. Setelä, Joh. Henriksson, Skattebonde i Kuumo. Sipelius, Carl Dettlof, Filos. Mag., Kyrkoherde i Saltvik. Snellman, Henr., Theol. Dokt. Kontr.-Prost och Riddare. Kyrkoherde i Wasa och Mustasaari.

Strandberg, C.H., Filos. Mag., Kyrkoherde i Loppis. Sundvall, Isak, Lagman i Töfsala. Tamlander, Claes Joh., Kapellan i Akkas. Tolpo, Martin Joh., Prost och Kyrkoherde i Sagu. Törnudd, And. Gust., Kapellan i Lohteå S:n och Toholampi Kap. Wallenius, Josef, Lagman, i Hvittis. Wegelius, Dav. Joh., Kyrkoherde Eura-Åminne. Wegelius, Esaias, Kyrkoherde i Keuru. Wellenius, Isak Joh., Kapellan i Eura S:n och Kiukas Kap. Wessell, Abr., Kyrkoherde i Kyrkslätt. Vitikkala, Rusthållare i Kuumo.

Åkerman, Wilh., Prost och Kyrkoherde i Hattula.

b) Inom Borgå Stift.

Adam Johansson, Bondeson från Nikinoja by af Mäntzälä Socken. Henrik Thomasson, Skattebonde från Haaviston-Erola i Pyttis. Hoffrén, J.R., vice Pastor i Strömfors, k. Hukkainen, Häradsdomare i Randasalmi. Jeremias Paulsson, Bonde från Haapala By i Elimä Sock. Jung. Gust., Fältkamrér, i Leppävirta, k. Mats Eriksson, Bondeson från Haavisto i Pyttis. Strömmer, Joh. Mårten, Kapellan i Jyveskylä.

Jokkas.

Fabritius, Lisett, (född Leopold), Kapténska. Grotenfelt, Herman, vice Häradshöfding. Homén, Margr. Lovisa, Mamsell. Suomalainen, Henrik, Inspektor. Teitinen, Göran, Rusthållare i Taipale. Teitinen, Matts, Smed och Skattebonde i Taipale. Witting, Otteljana, Mamsell.

Lampis.

Blåfjeld, Gust. Ad., vice Häradshöfding. Cleve, Joh. Fredr., Häradshöfding. Forssell, Lars Reinh., vice Häradshöfding. Lindberg, C.A., vice Häradshöfding. von Platen, F.A., Protokoll-Sekreterare. Waldens, W.E., Hof-Rätts Auskultant.

Mäntyharju.

Berner, Anders, Gymnasist. Forsström, C.M., Expeditions Befallningsman. Godenhjelm, Carl Gust., Kommissions-Landmätare. Godenhjelm, Adolf Fredr., Direktör och Riddare. Hirn, Fredr., Landmätar-auskultant. Kroijerus. E.J., vice Lansman. Majorin, G., Klockare. Niklander, Erik, Nådårs Predikant. Stenius, D.C., vice Pastor. Stierwald, Carl Fredr., Student.

Nastola.

Glansenstjerna, Gust. Magn., Öfverste-Löjtnant. [Myö uskallamme tässä, Herra Evest-Luutnantin suostumisella, kopioittoo ne sanat mitkä hään oli kirjuttanut Peälletarjoituskirjan laijassa (i marginalen) kussa hään, toistukseksi hänen isämmoan rakkautesta ja moamiehellisesta suosiosta, sanoo lyhyvesti, mutta somasti: "Ur Finne. Kan icke Finska. Älskar Fäderneslandets Wänner."] Ticcander, Tob. Jak., Komminister. Utter, Carl Gust., Assessor.

I INGERMANLAND.

St. Petersburg.

Ehrström, Carl Gust., Filos. Dokt, Prost och Riddare. Kyrkoherde vid Svenska Församlingen i St. Petersburg. Finnander, Zacharias, Pastor i Duderhoff. Finnér, Erik, Pastor i Strelna. Subskr. Grundstroem, Pastor i Kattila. Subskr. Nodén, P. Pastor i Peterhoff. Sirén, C.W., Pastor vid Finska Församlingen i St. Petersb., Riddare. Sjögren, And. Joh., Filos. Doktor. Weber, Berndt, Apothekare. Subskr. Zandt, G.F., Filos. doktor och Komminister.

I ESTLAND

Pernau.

Rosenplänter, Joh. Henr., Pastor i Pernau.

I SWERIGE.

[Tämä kirja ei ouk ollutkaan tarjottu Peällentarjotettavaksi Ruotsissa. Ainoasti muutamat minun Tuttavat, joilla tästä oli tietoa, ovat nimellänsä muistaneet minua.]

Stockholm.

Brakell, Gust. A., Banko-Kommissarie. Burman, Fahle, Riksdags-Fullm. från Norrbotten. Subskr. Ekman, Robert Wilhelm. Ekström, C.U., Prost och Kyrkoherde på Mörkö. Finnberg, G.W. Franzén, Fr. Mich., Theol. Dokt. och Prof., Kyrkoherde i St. Clarae Församling. von Gerdten, A.G., Öfverste och Riddare, Ståthållare på Strömsholm. Hedman, Joh., Krydkramhandlande. Subskr. Hård, Adolph. Invenius, Joh., Fällt-Sekreterare. Subskr. Lefrén, P., Öfverste och Ridd., Guvernör på Carlberg. Lindström, Erik, Målare. Subskr. Meinander, Durre, Provisor. Subskr. Montgommery, Gust., Öfverste-Löjtnant o. Ridd. Subskr. Munck, Bror Gust. Reinh., Löjtnant. Subskr. Smolander, Joh., Mantals-Skrifvare. Strömmer, Henr. Joh. van Suchtelen, P., Grefve, General och Ridd. m.m. Kejs. Rysk Minister Plenipot. Tesche, Petter Joh., Löjtnant. Subskr.

Upsala.

Aminoff, Gregorius, Studerande af Finska Nationen. Aminoff, Zacharias, Studerande af Finska Nationen. Baer, Adolf Fredr. Studerande af Finska Nationen. Löwenhjelm, C.A., Studerande af Verml. Nat. Subsk. von Törne, Petter Reinh., Stud. af Finsk. Nat., k. von Törne, Joh. Ulr., Studerande af Finska Nationen. Romansson, Henr. Wilh., Professor och Med. Dokt. Räisäinen, Joh., Studerande af Norrska Nationen. Räisäinen, Matts, Studerande af Norrska Nationen. Zetterström, Carl, Professor och Med. Dokt. Subskr., k.

Gottland.

Andersin, Gust., Kaptén och Tyg-Officer. Subskr. Carpelan, C.M., Friherre, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr. Wilkman, Gust., Sergeant vid Kongl. Vend. Art. Reg. Sub.

Wermland.

Bjurbäck, Olof, Theol. Dokt. och Biskop, L.N.O., k. Jerdin, Joh., Magist., Kyrkoherde i Ny och Dalby.

Wermländska Finskogarne.

Dalby Finskog:

Hartikainen, Anders Persson, i Neuvola. Havuinen, Henrik Andersson, Fjärdingsman i Skallbäck. Havuinen, Henrik Nilsson, i Krigsberget. Honkainen, Joh. Danielsson, i Hjerpliden. Honkainen, Bertil Danielsson, i Medskog. Hämäläinen, Olof Mattson, i Hjerpliden. Hyytiäinen, Erik Henriksson, i Nikkarila. Kalainen, Elias Olofsson, i Roviomäki. Kuosmainen, Jonas Henriksson, i Murtolehto. Kymöinen, Lars Larsson, i Halsjön. Muhoinen, Olof Olofson, i Aspeberget. Puttoinen, Anders Henriksson, i Nikkarila. Räisäinen, Henrik Henriksson, i Kymölä. Siekinen, Pål Danielsson, i Aspeberget. Sikainen, Kersti Mattsdotter, i Antinaho. Tarvainen, Olof Olafsson, i Rögden. Veteläinen, Daniel Danielsson, i Ukonhauta. Vilhuinen, Anders Henriksson, i Vilhula.

Fryksände Finskog.

Himainen, Sigfrid Persson, i Mangen. Hyytiäinen, Anders Andersson, i Våhlberget. Hämäläinen, Matts Olsson, i Stengårds Utskog. Karttuinen, Jan Halstensson, i Karttula. Kirnuinen, Petter Andersson, i Niipimäki. Kituinen, Henrik Olsson, i Myrgubben. Kähköinen, Jan Jansson, Nämndeman, i Kähkölä. Manninen, Per Johansson, i Ratssjöberget. Nunalainen, Anna Mattsdotter, i Snårberget. Orainen, Nils Nilsson, i Norra Leksvattnet. Orainen, Olof Nilsson, i Sarvilampi. Reituinen, Matts Mattsson, i Fagerberget. Riekinen, Anders Sigfridsson i Mammola. Sikainen, Carl Carlsson, i Norra Lekvattnet. Soikkainen, Per Jansson, i Haikola. Tarvainen, Anders Andersson, i Nubben.

Gräsmarks Finskog.

Ikoinen, Matts Henriksson, i Södra Ängen. Norilainen, Jan Pålsson, i Fiskarekärn. Norilainen, Matts Mattsson, Skolmästare i Fiskarekärn. Puuppoinen, Olof Mattson i Puuppola. Riekinen, Sigfrid Sigfridsson, i Suurola. Suuroinen, Johan Johansson, i Suurola. Suuroinen, Matts Jansson, i Långkärn.

Gunnarskogs Finskog.

Kahilainen, Henrik Andersson, i Bogen. Riekinen, Nils Sigfridsson, i Pennala. Riekinen, Anders Andersson, i Kössilä. Soikkanen, Johan Johansson, i Stora Bogen. Suhoinen, Jan Olsson, i Närkilä.

Mangskogs Finskog.

Kukkoinen, Erik Eriksson, i Riitaho.

Ny Finskog.

Hartikainen, Henrik Henriksson, Nämndeman, i Flatåsen. Havuinen, Lars Mattson, i Monkamäki. Hämäläinen, Henrik Henrikson, i Rämälä. Ruohtalainen, Christer Olofsson, i Karvala. Räisäinen, Matts Olsson, i Vaisila. Vaisinen, Brita Andersdotter, i Svenshögden.

Östmarks Finskog.

Haljainen, Staffan Jönsson, i Sikala. Hotakka, Per Jakobsson, i Sparkberg. Häkkinen, Erik Henriksson, i Saunoila. Hämäläinen, Matts Henriksson, i Glekärn. Kauttoinen, Jakob Jansson, i Runsjöviken. Kiiskinen, Staffan, i Lillskogshögden. Lehmoinen, Henrik Henriksson, i Kronskogen. Moijainen, Bengt Mattson, i Poalala. Moilainen, Anders Andersson, i Purustorpet. Oinoinen, Henrik Andersson, i Oinola. Porka, Anders Olsson, Nämndeman, i Runsjön. Porka, Johan Johansson, i Vasikkamäki. Puuppoinen, Anna Jansdotter, i Hvitkärn. Tenhuinen, Johan Johansson, i Tenhula. Valkoinen, Anders Hansson, i Ärnsjön.

I Svenska Lapmarken.

Fjellner, Anders, Präst o. Missionär i Svenska Lappmarken. Laestadius, Lars Levi, Kyrkoherde i Karesuvanto.

I NORRIGE.

Norrska Finskogarne.

Aasnaes Finskog.

Honkainen, Johan Mathisen, i Kirkkomäki. Kuosmainen, Henrik Olsen, i Haukamäki. Piesainen, Ole Andersen, i Piesala. Soastainen, Paul Erichsen, i Östra Vermunden. Veteläinen, Anders Andersen, i Halkoijen.

Brandvolds Finskog.

Hotakka, Matts Larsen, i Jaakkola. Hotakka, Anders Henrichsen, i Ronkaisentorppa. Hähme, Mathis Morthensen, i Grasberget. Liukkoinen, Lars Larsen, i Liukkola, k. Navilainen, Peder Henrichsen, i Tröen. Oinoinen, Erich Olsen, i Salmi. Orainen, Morthen Henrichsen, Skolmästare, i Lehtomäki. Orainen, Henrich Henrichsen, i Lehtomäki. Porka, Anders Andersen, i Naimaho. Räisäinen, Paul Pedersen, i Öijern.

Elverums Finskog.

Suuroinen, Ole Mathisen, i Ulvimäki. Vauhkoinen, Mathis Henrichsen, i Haunamäki.

Grue Finskog.

Hähmä, Paul Morthensen, i Kalnäs. Karhinen, Thomas Andersen, i Hyytiälä. Kiiskinen, Abraham Larsen, i Kalsjöninmäki. Kuikka, Johan Mathisen, i Samulinkankas. Lehmoinen, Daniel Halversen, i Räfhultet. Riddare af Kongl. Danska Dannebrogsmans-Orden, och för tapperhet i fält, begåfvad af Prins Carl Aug. med en hedersvärja. Lehmoinen, Ole Andersen, i Poalala. Mulikka, Erich Olsen, i Mulikkala. Mulikka, Henrich Olsen, i Kalnäs. Multiainen, Lars Pedersen, i Sarvimäki. Multiainen, Lars Andersen, i Koarlola. Navinen, Johan Pedersen, i Orala. Pasainen, Ole Olsen, i Norra Löfberget. Poalainen, Ole Mathisen, i Norra Askogsberget. Räisäinen, Peder Olsen, i Tvegsberget. Räisäinen, Anders Olsen, i Räisälä.

Hoffs Finskog.

Lehmoinen, Halver Larsen, i Harmoamäki. Navilainen, Ole Thomsen, i Röykä. Räisäinen, Ole Pedersen, i Roatikkala. Veteläinen, Bertha Olesdotter, i Fallet.

Trysilds Finskog.

Siekkinen, Ole Danielsen, i Lutua.

Vaalers Finskog.

Käiväröinen, Morthen Morthensen, i Risberget. Käiväröinen, Syver Syversen, i Grabergsmoen.

Vingers Finskog.

Haikoinen, Johan Henrichsen, i Värälä. Karhuinen, Thorbjörn Thorbjörnsen, i Kankas. Kirnuinen, Peder Henrichsen, i Yöperinmäki. Kuikka, Ole Mathisen, i Ämtilä. Orainen, Erich Henrichsen, i Viikero. Orainen, Johan Johansen, i Orala. Soikkainen, Erich Erichsen, i Autiomäki.

Viitteet:

[1] Syy minkätähen tämä Peällentarjojoihen luetus (Prenumerations-förteckning) kirjutetaan Ruotiksi, on, että Peällentarjojoilla on suurin osa Ruohtalaisia nimiä, ja että moni vielä kahtoisi ehkä ouoksi kuulla kunnia-nimensä (karakter) Suomennetuksi. Ne joihen nimensä lopulla mainitaan "Subskr." ovat ainoasti tämän kirjan peälle-kirjuttaneet (subskriberat); ja ne joita merkitään merkillä: k., ovat siittempänä kuoleman kautta meistä pois-erkaneet, mutta joihen peällekirjoitus-oikeus tuloo hyväksi luettavaksi heijän perillisillen tahi tämän heijän peällentarjoitus-kuitin omaisillen.

[2] Toimittaja (kirjan-toimittaja) Författare, egentligen Utgifware.

[3] Tieto, theoretisk kunskap; Tietomus, Wetenskap, Litteratur (objektive).

[4] Taito, praktisk kunskap; Taitomus, t. Taitaus, skön konst. Se on arvattava, ettei Suomalaiset vanhuutesta tunteneet muita taitauksia, kuin runomista (poesi) ja soittamista (musik); mutta se on uskottava että kielen ja mielen harjoittamisella, sytyttäisiin meissä halu toisiakin nouattamaan.

[5] Ymmärtämys, Begrepp.

[6] Oppimus, Lärdom, Litteratur (subjective).

[7] Oma-rakkaus on monessa tarkoituksessa ei ainoastaan luvallinen, mutta myös luonnollinen ja tarpeellinen, sillä se hoitteloo ja johtattaa meitä hyvyyteen. Ne kirjan toimittajat, jotka kiittäiksen vapaaksi kaikesta oma-rakkautesta — elkööt pisteekkää nimeensäkkään kirjaan! Yksi semmoinen luonnollisen ja kohtuullisen oma-kunnian pois-heittäminen, oisi meijän mielestä kamala ja suvaihtamtoin; sillä myö luemme aina niitä kirjoja mielullisemmin, kussa heijän tekiätä meillen ilmoitetaan, ja kussa hänen nimensä on ikään kuin yksi takaus hänen sanastaan. Sitä vastoin luemme vähemmällä mieloisuuella niitä kirjoituksia, kussa Toimittajat ovat nimittämättömät (anonyma); sillä rehellisyys aina paljaistaa ihtesäk, mutta koiruus kätkäiksen, ja piiloitteleiksen salaisuutessa.

[8] Minä olin, niin kuin suurin joukko meijän vallasväestä, ylöskasvatettu Ruohtalaisessa kielessä, joka vielä nytkin tahtoo voittaa minua puheessaini. Sitävastoin olen minä ite aina harjoittanut tätä Suomalaista puhetta; ja koska en ole syntynytkään Suomalaisessa pitäjässä, niin tämä on aina ollut mulle kankia ja vaikia oppiaksein. — Oikeen puhua sitä minä en taija vielä nytkään.

[9] Hään luetti jo silloin yhellen ja toisellen pitäjän Herroista, näitä hänen ensimäisiä aljeitansa, jotka kohta siitten (v. 1810) painettiin Turussa, nimeltä Kirjoituksia Jac. Juteinilda, I:nen Osa.

[10] Minä olen siitten vanhempana, muistellessain tätä, kahtonut ouoksi, että hään hoastatteli minua, lassa ollessain, tällaisista asioista, johon tarvitaan miehen mieltä; mutta "oraassa on laihon alku, Pojassa miehen mukama." Se on moni ehkä joka irvisteleksen näistä lausumuksista minun lapsillisesta ijästäin, joilla minä ainoasti olen tarkoittanut selittee mitenkä minä olen tullut johtatetuksi tällen Suomalaisellen tiellen, jollen minä nyt jo tahtoisin johtattoo muita. Jotka piteävät halpana puhua pienemmistä asioista, kuin oisi suurempia puhuttavia, eivät muistanek että lapsestakin kerran viruu mies, ja "mitä lassa kuullaan lausuttavan, juohtuu miessä mieleen." Se joka näistä nerkästy, muistakoon mitenkä Cornelius alkaa esipuhettansa, puhuissaan varsin näistä pienistä asioista: Non dubito fore plerosque, Attice, qui hoc genus scripturae, leve, et non satis dignum… judicent, cum relatum legent, quis musicam docuerit Epaminondam. Sed hi erunt fere expertes litterarum…

[11] Yksi heistä oli Mikko Torvelainen Kaskista, yksi uhkia parta-suu uro, joka oli mainio Karhun-tappaja, ja joka kanto syämmesäk alla isoja arpeita heijän torahampaaistaan. Toinen oli Pentti Väisäinen Lemetistä, niinikään yksi tarkka mehtä-mies ja kuuluisa ketun-pyytäjä; jonka seurassa minä olin jo monesti ennen vietellyt yötä metän-korvessa.

[12] Nämä Runot löytyy painettunna I:sessä Osassa Pienistä Runoista Suomen pojillen ratoksi, N:o X, ja II:sessa Osassa N:o XI, josta ne siitten painettiin v. Schröterin Finnische Runen p. 66 (keskustele Diss. de Proverbiis Fennicis, p. 11).

[13] Silloinpa se ajatus ensin nousi minussa ettei tälläisiä Runoja pie heittee uneukseen; ja peätin iteksein, että kokoella heitä, pelastaksein heitä häviämästä. Samalla tavalla hain minä siitten myös vanhoja Sananlaskuja, Arvotuksia, Satuja, Loihteita ja muita senkalttaisia vanhan-aikuisia kansallisia puheita, kussa kansan mieli ja tavat ilmoittaiksen, ja kussa Runomus ja kielenhenkitär (Språkets genius) tavataan elävänä. Tämä Suomenkielen suosio nousi siitten vielä synkiämmäksi, koska sain lukeaksein Porthánin ja Gananderin kirjoituksia. Seneistä, kuin siitten näin Geijerin ja Afzeliuksen "Swenska Folkwisor", joista pitivätten niin paljon, ja minä heihin kehnoin lopsutoksiin vertaisin meijän Suomalaisia Runojamme, niin aattelin itekseen, että mullapa on oarteet — teillä homeet.

[14] Tämä pelko tullaksensa kanteen-alaiseksi ja manatuksi lailliseen esi-vastaukseen heijän loihtimisistaan tahi runoloistaan, on Savossa aivan suuri, ja perustaiksen sen peälle, että olivat muinon tulleet näistä sakoitetuiksi ja rankaistetuiksi (lue tästä esipuhetta Väinämöisessämme).

[15] Heijän tapa oli seneistä poisheitteä muutamia sanoja, alinomattain niitä synkimmiä, sillä hyö luulivat että jos voan yksi sana puuttuisi näistä heijän loihtuluvuistaan, niin heistä ei ois mitään apua. Mutta kuin minä tätä keksin, niin minä luetin heitä uuestaan, eivätkä silloin muistaneetkaan samoja sanoja heittee, voan heittivät toisia, jotka mulla oli jo pistetty paperille. Sillä tavalla tuli viimen kaikki sanat kirjaan.

[16] Minä olen monestin perästäpäin mielessäin muistuttanut minun Vanhemmien hyvyyttä minua vastaan, jotk' eivät millonkaan kieltäneet minua soamasta tällaista muistutos-juomista näillen Runo-laulajoillen..

[17] Juvalla, niinkuin niissä muissakin pitäjissä Savossa, on aina se tapa, että ne pitkämatkan-takaiset tuloovat jo lauantaina kirkollen ripillen kirjuttaimaan, lapsiansa kastamaan, kuolleitansa hautoamaan, soataviansa maksamaan ja muita asioista toimittamaan, kuin että myös levätäksensä tästä heijän pitkästä käymisestä. Pyhä- ja juhla-oattoina ovat seineistä pappilat että kirkko-kylät täpötäynnä kirkko-miehiä, jotka piteävät siinä yötä. Tässä kirkko-rahvaassa tapaisin minä aina Runon- ja Virren-tekiöitä, ja muita laulu-miehiä; mutta enin viljelin minä näitä Suomalaisia lauluja syksyllä ja talvella (käräjä-aikoina) jollon minä käräjä-miehiä laulatin; samaten myös keväillä ja syksyllä (rippi-koulun-aikoina) jollon minä laulatin sitä nuorta kansoo. Vanhoja kivullisia ja potevaisia, jotk' eivät kyenneet kirkollen, voan joihen sanottiin taitavan vanhoja Runoja, läksin minä ite hoastattamaan, poski-kylissänsä.

[18] Hyö kävivät usseen mun luonain yö-kunnissa, laulelemassa, kuin eivät päivillä joutaneet tulla. Hyö saivat aina silloin mieltensäk myöten tupakoija ja pakinoija. Ja vaikka se monesti tuntui mullen mielikarvaksi olla heijän parissa, ja kuuleskella heijän joutavia lopsutoksia, niin minä kuitenkin tein tätä mielelläin toivotessain että joukossa aina kuulla parempiakin vanhanaikuisia puheita. Se joka tahtoo oppia tunteaksensa kansoin tapoja ja juohtumuksia, hänen täytyy rueta heijän mukaiseksi, johon voaitaan mielentaipumista, ja heijän tapoin tointumista.

[19] Se ainua kehoitus ja huvitus kuin minulla on tähän asti ollut tästä minun monen-vuotisesta työskentelemisestä ja harjoittamisesta, ja jotama myös luen kaikkiin-suurimmaksi, on minun vanhemmien mieli-suosio. Minun Isä vainooni, joka ensin puhumatak kahteli näitä minun kokemuksia, antoi siitten ei ainoastaan suostumuksensa heihin, mutta mieltyi heihin niin, että hään viimeisellä rupeis jo itekkin ylösharjoittamaan tätä meijän Suomalaista puhettamme; jota kielen-rakkautta Rühsin tutkimus ja Juttelemus Sanan-laskuistamme erimomattain sytyttivät hänessä. Myö ruettiin nyt kumpainenkin harjoittamaan tätä kieltämme, hään Henkellisissä, minä Opillisissa aineissa. Hään oli jo monin kerroin (monta vuotta jo ennen) Ruotiksi uuestaan toimittanut Pyhän Roamatun kirjoituksia (sillä se oli hyvin kielentaitava itäläisten puheessa) mutta nyt heitti hään tätä työtä ja rupeisi keäntämään heitä Suomeksi. — Yksi selvä toistus tästä hänessä ilmauntuneesta palavasta rakkautesta Suomen kieleen on hänen monet salanimelliset (krypto-nyma) kirjoitukset Suomen kielestä. Tämä rakkaus oli hänessä niin palava, että hään jo ensimäisenä vuonna (v. 1820) koska rupeisi kielestämme puhumaan, kirjutti 4 selitös-kirjutosta tästä Suomalaisesta puheesta; kussa hään nimitti ihtensäk milloin "Savolaxbo" milloin "Fennoni Amicus." Nämät löytyy painettunna Mnemosynessä v. 1820, N:o 14, 15, 30, 33, 34, 43, 44. (S.v. painutti hään "Saarnansa, Laskiais-Sunnuntaina, pidetty Juvan kirkossa, v. 1820"). Toissa vuonna, (v. 1821) painutti hään niinikeän aatoksensa siitä kansallisesta mieli-valaistamisesta, ja pappiloihen toimituksista, joka oli hänen viimeinen kirjutos, ja kussa hään kirjutti ihtesäk "Folk-wän"; ja semmoisena se eli ja kuoli. Mutta hään ei ollut ainoasti kirjuttanut meille oatoksiansa, hään oli myös mies heitä käyttämään. Se oli täksi henkelliseksi ja kansalliseksi mieli-valaistamiseksi, kuin hään mieli uuestaan paremmaksi Suomeksi toimittoo, ja omalla kustennoksella painuttoo koko Roammatun. Koetteksi tästä painutti hään Turussa vielä samana vuonna kirjansa: Försök till en omarbetad Finsk tolkning af Apostlarnes Sändebref, jemte Anmärkningar öfwer nu brukliga Finska öfwersättningen, af Math. Gottlund, Prost och Kyrkoherde i Jockas. Åbo 1821, 8:o sid. 384; josta kirjasta enin osa paloi Turun viimen-syksysessä tuli-palossa, paihti niitä kirjan-kappaleita (Exemplar) joitama tuotin tänne Ruotsiin, näillen Norin ja Ruohin Suomalaisillen; ja josita minä nyt olen laittanut ne viho-viimmeiset takaisin Suomeen. Ilman tätä kirjoo oli hään jo lähättänyt Turkuun painettavaksi hänen Suomennoksia koko Vanhasta Testamestistä; mutta hään kuoli jo syksyllä samana vuonna, parraassa i'ässänsä, suureksi vahinkoksi meijän kielellemme ja kansakunnallemme. Merkillinen oli että ehkä myö nouatimme erilläistä kirjoitus-tapoo, hään sitä vanhoa, josta minä olin erkanut; niin ei myö tästä niin milloinkaan riitauntunna välillemmö, mutta kumpainenkin nouatimme tyyvennössä omoo mieltämme. — Mutta se ei ollut ainoastaan minun Isäin joka suostui näihin minun Suomalaisiin vehkeihin; minun Äitikin mielistyi heihin niin, että hään (joka ennen oli kehno kielessämme) lukemisellansa näitä mun ja Isän vainajan kirjoituksia, tuli selväks Suomalaiseksi; ja anto suostumuksensa ei ainoasti näillen minun Suomalaisillen matkustamisillen, mutta on myös rahalla auttanut minua näissä minun kirjan-kustennuksissa.

[20] Tätä Kirjan-tutkimusta luetaan Swensk Litter. Tidning för år 1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50, 51. Tämän Tutkimisen kautta tulin minä jo ennen aikaini näihin asioihin puuttumaan, ja kuin kerran olin alun tehnyt, niin oisin myös loppua tarkoittannut. Säkä tästä minun Tutkimisesta Litteratur Tidningissä, että muutamista lauluin-sipaleista, joita minä (v. 1817, 1818, 1819) painutin Atterbomin ja Bruzéliuksen Kalenderilöissä, kuhuttiin minua jo kerran Phosphoristiksi; yksi sana, joka itestään ei merkihte mitään, voan joka paljon avistaa tyhmiin miehiin päissä. Se on ihmeh ja nauretettava mitenkä hyö monestin reuhoavat tyhjästä; mutta se on surkuteltava, että näitä ymmärtämättömiä tavataan ylhäisemmässäkin seävyssä. Niin e.m. on yksi meijän muinoisista Moaherroista (olkoon nimittömätöin!) sättinyt minua Jakobiniksi, ainoastaan sen perustoksen peälle, että minä olin Paukarlahen kestkiivärissä päiväkirjassa kirjuttanut nimein Suomeksi (!?).

[21] Ehkä nämä heijän puheet kuului kyllä välillensä soveltumattomiksi (oförenliga, inkonsekvanta) niin havaihtin minä siitten, että kumpainenkin heistä puhuivat totta; mutta että yksi puhui yhestä Suomalais-mehästä, toinen toisesta. Sillä koska vielä löytyy näitä Suomalaisia, ainoast tässä Ruotsissa, enemmin kuin 50:nessä pitäjässä, ja 7:ssä erinnäisessä moakunnassa (Prowincer) niin on arvattava että asian-hoarat soattaa olla varsin monellaiset.

[22] Sillä jos nämät Suomalaiset oisivat e.m. asunneet 300 oastaikoa Ruotissa, pois-eroitetut Suomesta, niin on arvattava että se eroitus, joka nyt osoittaiksen heijän ja meijän puheemme välillä, oisi yhtä, kuin jos luettaisiin tätä kielen-muutosta 600:lla oastajalla omassa moassamme; koska kumpaisetkin kansat, pois-eroitettuansa, eri-kohalla ja eri-tavallaan ovat ulos-venyttäneet kielensä — varsin sen tautta vielä ennemmin.

[23] Sillä se oli arvattavana, että jos samat Runot laulettiin heijän moassa, kuin lauletaan meijän moassa, niin olivat jo tulleet Suomessa lauletuiksi, ennenkuin nämät sieltä läksivät; ja mikä nyt heitä eroittaa on se aika ajanluvussa, jota mainittiin.

[24] Minä samoisin silloin jalkaisin, ja iho-yksinäin, lävitten niitä synkiä mehtiä, kussa nämät Suomalaiset asuskelevat. Sillä tavalla tiiustelin minä sinä kesenä niitä Suomalaisia, jotka asuuvat Svärdsjöin, Rättvikin, Oren, Orsan ja Móran pitäjässä, Öster-Dálin moakunnassa; ja niitä, jotka asuuvat Malungin, Äppelboin, Jernan, Näsin, Flódan, Grangärdin ja Säfsin pitäjässä Vester-Dálin moakunnassa. Gestrikinmoan Suomalaisista, kuulustin minä heitä jotka löytyi Boldnäsin, Ofvansjöin, ja Ockelboin pitäjissä. Helsinginmoan Suomalaista tiiustelin minä ainoasti niitä eteläisempiä; nimittäin niitä, jotka asuuvat Altan, Ofvanákerin, Ferlan, ja Ytter-Hógdálin pitäjissä, kuin myös heitäkin, jotka asuivat Svégin ja Lill-Herrdálin pitäjässä, Herjeådálin moakunnassa. Mutta kaikki Helsinginmoan pohjoispuolimmaiset, Medelpadin, ja Ångermanninmoan Suomalaiset, jäivät silloin multa käymätäk. Takaisin-tullessain kävin minä pohjois-puolimmaisia Vermlanninmoan Suomalaisia kahtomassa; nimittäin heitä, jotka asuuvat Gustávan, Gäsbornin, ja Remmin pitäjissä; kuin myös niitäkin, jotka löytyi Hellforsin, Ljusnarsbergin, Skinskattebergin ja Nya-Kopparbergin pitäjissä, Vestmanlannin moakunnassa. Josta kaikesta soahan vastapäin enemmin kuulla.

[25] Muutamia tiiustuksia näistä Dálan Suomalaisista painutin minä jo Mnemosynessä Syyskuulla v. 1821. Että tarkoittoo Hallituksen huolen-pitoa heistä näillä valaistuksilla, painutin minä heihin omat nimitöslehet (tittel-blad) ja annon heitä sekä Upsalan Opiston Peä-Kirjuttajallen (Kanzler) Hänen Kuninkaallisellen Korkeuellensä Peä-Prinsillen (Kron-Prinsen) että muutamillen niillen isoimmillen valtamiehillen (Stats-män): josta siitten kuulin että moniat näistä pitäjin virka-miehistä oisi soanneet käskyn antamaan tästä selitöksiänsä; mutta olen tietämätöin — läksikö tuosta mitään muuta.

[26] Sillä se oli luku-ajan lopulla, ja muutamia päiviä ennen Tietous-Oppian Koroittamusta (Filosofie Magister Promotion).

[27] Heitä painettiin Savon puheen-murrella, nimellä: Pieniä Runoja Suomen Pojillen ratoksi. I:nen Osa. Näitä poislahjoitin minä Suomessa monta satoo, ilman rahatak, jott' ei maku näihin vanhoin Runoin pitännyt varsin pois-häviämän meijän moastamme, niin kuin ovat jo monesta paikoin tehneet; ja jotta meillä oisi jotaik tukkeeksi sitä tulvoa vastaan huonoista veisu-remputoksista, joka vuosittain kuohuu Turun kirjanpajasta. Koska nämäkin Runot (niin kuin suurin osa meijän vanhoista lauluistamme) oli paikka-paikoin murtuneita ja katkaistuneita, niin täytyi minun jatkella heitä monessa kohin omilla sanoilla (werser) samalla perustuksella kuin muut Runo-laulajat.

[28] Tätä painettiin nimellä: Dissertatio de Proverbiis Fennicis, Praes. Joh. Tranér. P.I. 7 1/2 Arkkia 4:o.

[29] Eikä siinä kyllä, että minä kirjutin hänellen näitä; minä keänsin heitä myös Ruotiksi (koska se oli selvä Ruohtalainen) ja anno hänellen muita tarpeellisia valaistuksia, joita hään pisti esi-puheessansa ja muistutuksissansa.

[30] Hyö auttovat häntä, ei ainoastaan keäntäissä näitä Runoja Saksaksi, ja heijän muistutuksiansa kirjuttamisessaan, mutta painuttivat hänelle myös (hänen kustennuksella) koko kirjan; sillä ite hään ei tainut painon-ojennustakaan (korrekturen) lukea. Se on merkillinen mitenkä kiitämättömyys myös osoittaiksen oppineissakin. Ei siinä ainoastaan, ettei hään mullen, eikä heillenkään antanut yhtään kirja-kappaletta (exemplar) kostoksi meijän vaivastamme, jota toinen oisi jo tehnyt varsin mielellään (myö saimmo rahallammo ostoo omia käsitekojamme) mutta hään moittii vielä minua kirjassansa p. 138, minun kirjuttaneen Suomea tavattomasti, ja ymmärtäväisten mieltä myöten varsin pysyymättömästi. Se näyttää ehkä kuin minä kertoisin tätä pahuuellain, tahi tätä paheksissain — voan vielä vainen! Sillä vähä kyllä minä hänen puheitansa suren, vielä vähemmin näiten "ymmärtäväisten mieltä"; se on se vähin, jota hyö taitaavat sanoa minusta, minun moittamiseksi. Mutta totuus pitäis kerran paljastettaman: eikä ainoasti kiitämättömyys yhellä puolella; mutta myös turha-kiittäminen toisella. Sillä kun luetaan kaikkia niitä joutavia kiitoksia, jotka annetaan tällen Schröterillen sekä Upsala Litter. Tidningissa v. 1820, N:o 14, että Mnemosynessä v. 1820, N:o 18, m.m. paihti monessa kohin Saksalaisissa Tietosanomissa, kussa tämä kirja on tuottanut hänelle kuuluisan nimen, — niin en taija olla mainihtematak, ettei hään, mutta kahet meijän moamiehet, Herrat A. ja P. (jotka silloinkin olivat Upsalan Opistossa) ovat tästä ansaineet meijän kiitoksiamme. Ja kuin kiittelivät näitä hänen vanhoja Runojansa, niin eivät lie arvelleet heijän olleen monessa paikoin minun tekemiä — yksi kunnia, joka ei millään tavalla ouk minullen tuleva, ja jotama tämän kautta sanon pois luotaan.

[31] Minä matkustin sillon niinikkään ilman toveritak, ja paljasta jalka-tietä, Vermlannin ja Norin syvämmaita; kussa minä puhuttelin ensin ne Suomalaiset, jotka asuuvat Stáfnäsin, Gilbergan, Långserúdin ja Glávan pitäjissä (Gilbergan kihlakunnassa), ynnä ne jotka asui Sillerúdin, Silbodálin, Karlandan ja Järnskógin pitäjissä, Nórdmarkin kihlakunnassa. Siitten kävin minä myös kuulustamassa niitäkin Suomalaisia, jotka asuuvat varsin rajan-varrella; nimittäin Kölan, Edan, Gunnarskógin ja Mangskógin pitäjässä, Jössin Kihlakunnassa; Gräsmarkin, Fryksin ja Ostmarkin pitäjässä, Fryxdálin kihlakunnassa, ja Exhäradin, Nyin ja Dálbyin pitäjässä, Elfdálin kihlakunnassa. Siitten läksin minä näistä Vermlannin Suomen-mehistä Noriin tahi Norjaan, kuulustamaan heitäkin, jotka sielä löytyi; jossa tapaisin paljon näitä Suomalaisia, erinomattain Meskóin, Vingerin, Brandvaalan, Grúin, Hovin ja Aasnäsin pitäjissä Sollöerin ja Oudálin Vouti-kunnassa; ja Vaalan Elverumin ja Tryssildin pitäjissä Öster-Dálin Voutikunnassa, Hédemarkin Amtista, Aggerhúsin Moakunnassa. Näistä kaikistakin tullaan vastapäin enemmin puhumaan.

[32] Heitä painettiin nimellä: Pieniä Runoja, Suomen pojillen ratoksi. Toinen Vihko. Upsalassa annettu Em. Bruzéliuksen kirjan-pajasta, vuonna 1821, 1 1/2 Arkkia 12:o.

[33] Minä olin jo ensimäisenä vuonna tuottanut heillen Suomesta 2074 monen-loatuista kirjoo, joista 1425 jaettiin heillen ilman rahatak ja mitään maksutak, ja 649 kohtuullisella hinnalla (lue tästä minun Lokakuussa v. 1822 Upsalassa painettua kirjutosta "Niillen Norin rajoilla asuvillen Suomalaisillen", joka löytyy liitettynnä niihin kirjakappaleihin, minun Isän vainajan keännöksistä Apostoleitten kirjoista, joitama tuotin tänne Ruotsiin, ja joista minä niinikkään lahjoitin suurin osan näillen Suomalaisillen). Heijän hyväksi annoin minä vielä Marraskuussa samana vuonna painuttoo Upsalassa yhtä Suomalaista kirjan-luetosta (Bok-katalog) kaikkiin niiten Suomalaisten kirjoin peälle, joita olin sinne kaupaksi lähättänyt, ja kussa hinta oli ulospantu Ruotin rahoissa. Tämä luetos, jota jaettiin ympärin koko Suomalais-mehän kannatti tämmöisen nimitöksen: "Suomalaisia kirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Poavo Räisäisen luonna Oijerin kylässä, Bergon (t. Brandvaalan) Suomalaisissa, Norissa." Siittenkin ovat hyö monestin soaneet kirjoja Suomesta, yksinkin Turun Viikko-Sanomia, joita hyö kahtena vuonna nouattivat postin kautta, kolmet kappaletta. Näihen Suomalaisten puolella, tuloo minun tässä kiitoksella mainita sekä Keis. Suomen Biblatoimitus-kuntoo (K. Finska Bibel-Sällskapet) joka heillen lahjoitti 100 kokonaista Suomalaista Roamatusta, ja 100 Suomal. Uusitestamenttilöitä, että K. Suomen Evankéljumintoimitus-kuntoo (K. Finska Evangelie-Sällskapet) joka lahjoitti heillen 1000 kappaletta heijän kirjuitoksistaan; kuin myös K. Suomen Talontoimitus-kuntoo (K. Finska Hushållnings=Sällskapet) joka niinikkään lahjoitti heillen 300 kirjankappaletta heijän kirjoistaan.

[34] Tämmöinen avonnainen (in blanko) ja vapa-valtainen lupa, että heijän nimessänsä tehä ja vaikuttoo mieltäin myöten, oli annettu mulle 6:lta 100:lta Suomalaiselta Talonpojalta, rajan varrella, jotka asuivat yhtä 12 peninkuorman pitkeä ja 3 ja 4 penink. läveä mehteä, joihen perät teki 8,000 henkee. Mutta ettei Ruohtalaiset pitänneet närkästyä siitä, että minä, joka olin vieraasta moasta, olin soanut niin monen tuhannen heijän moamiesten parasta hakeaksein, niin en pannut millonkaan oman nimein heijän kirjoin alle, muuten kuin kirja-tekiänä, voan pistin mieltäin myöten näihen joukosta 12 niiten nimiä, joitama tunsin rehellisinnä ja ymmärtäväisimminnä miehinnä.

[35] Tätä olen minä myös pitänyt, ja tehnyt tässä tarkoituksessa enemminen kuin ykskään muu. Sillä jos ei kaikkia heijän anomuksia ouk tulleet myötistetyksi, niin on kuitenkin jotaik jo tehty heillen hyväksi, ja on uskottava että aikoa myöten muutkin heijän puutokset tuloo autetuiksi.

[36] Nämä heijän pyytökset oli erinomattain, että Norjan-puolen Suomalaiset piti soaha sisään-lunastoo tilojansa ja maitansa, ja panna heitä Ruunun-veroillen, että myös mehissänsä ylös-ottoo uusia taloja. Ruohin-puolen Suomalaiset, jokta myös pyysivät soahaksensa mehän-juuresta synnyttää uusia tiloja, rukoilivat soahaksensa veronsa alenetuksi niiltä kehnoimilta tiloiltaan. Yhessä pyysivät hyö molemmis-puolin rajan, että saisivat yhistää ihtesäk vissiin pitäjäisiin, ja omaan kihlakuntaan, kussa saisivat toimiittoo Jumalanpalveluksensa omalla kielellään. Ja koska heijän Ruohtalaiset riita-toverit ovat tathoneet varsin tehä näitä heijän kanteitansa tyhjiksi, niin pyysivät että ensin yksi Tiiustamus-Toimitus (Undersöknings-komité) rehellisiltä, kunniallisilta ja Suomea ymmärtäväisiltä miehiltä piti heijän kotonaan tästä asiasta istutettaman. Tästä asian juttelemisesta luetaan 1823 vuotisessa Herroin-päivin toimituksissa, joista yksi osa on painettu Mnemosynessäkin Eloo-kuussa v. 1823.

[37] Se oli arvattava, että niin monessa pitäjässä, niin monessa erinnäisessä kihlakunnassa, ja vielä erinnäisissäkin valtakunnissa, piti asian laita olla erilläinen; tästä tuli että jos nämät kirjoitukset piti olla täyelliset, niin nämä monenkalttaiset selitökset nousi äijän paljoks, ja kohoisi kokonaiseksi kirjaksi. Tämä joka oisi pitänyt olla kevennökseksi sillen tulevallen Tiiustamus-Toimituksellen, luettiin hänen Peä-istujalta, Koarloistahan Moaherralta, varsin suureksi vaivaksi näitä läviten lukeaksensa (lue hänen Betänkande tässä asiassa. Painettu Koarloistaassa v. 1824 p. 5). "Ain on aikaa vireällä, kiire laiskalla kotona, jos ei muutoin-niin makuullen."

[38] Sanottiin muka että myö juoksutettiin valeh-puheita, (vaikka kakkia näytettiin toteen) ja että nämä asiat oli tulleet nostetuiksi yhen nuorukkaisen syvämmen-hillittämättömyytestä (entusiasm, excentricitét) tahi rakkautesta Suomen kieleen. Sillä tavalla hyö tätä sevoittivat ja sotkivat. Ja sanoivat vielä minun tehneen tätä ainoasti oma-hyötymiseksi, (vaik en tähän päiväänkään ouk ottanut heiltä niin tenkoo, kaikesta minun monesta vaivastain ja kirjutoksistain). Ja kuin eivät muuten soaneet tätä asiata moahan-tallatuksi, niin valehtelivat että nämä menot ei olleet minun omiain, voan vieraita tarkoittamuksia jonkun toisen hallituksen. Tätä sanottiin salaisesti että julkisesti, suullisesti että kirjallisesti, kunnekka saivat heitä siihen uskoon; ja kaikki vikain oli siinä, että minä olin vieraasta moasta.

[39] Kaikissa näissä vastauksissa niin oli mulla Hänen Kuninkaallisessa Korkeuvessa Peä-Prinsissä yksi vahva turva. Ilman hänetäk, niin tiesi hänet mitenkä oisi käynyt.

[40] Hänen tarkoitus oli monessa paikoin soveltuva meijänkin kanssa. Häänkin rupeis jo kirjuttamaan Savon puhetta, mutta nouatti kuitenkin vanhoja kirjoitus-tapoja; voan — "ei ouk puolesta, kuin ei kokonaisesta!" Siinäkin eroitti hään ihtesek, että hään kirjutti ainoasti sille roa'alle kansalle; myö, sille valaistummalle. Hään tahtoi aloittoo valaistamisensa kansan juuresta, mutta siinä hään pettiin; sillä kaikki valaistus tuloo ylältäpäin, ei altapäin. Seneistä jos tahomme valaistoo kansakuntoamme, niin ruetkamme ensin valaisemaan heitä, joill' on enemp' mieltä; tuosta soavat siitten toisetkin, joill' on vähämp'. Ne monet moittimiset, jotka tehtiin hänen kielestään (ja jota nyt tehtäneen minunkin puheestain) ja ne monet nuhtelemukset ja varoitukset, jotka tuolta teältä annettiin hänen kirjutoksestaan, teki häntä yhtätyytyväiseksi (liknöjd) koko asiastaan; että hään heitti sitä sipo-sillään. Hänen kaunis aivotus, että valaista meijän mieltämme, ja harjoittaa meijän kieltämme, käytetään nyt toisilta, yhellä tavalla, joka häpäisee meitä kaikkia.

[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag) aina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies muutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin merkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota ei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa Kuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta nuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan minua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä heijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän kirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja kiitoksella mainita veljekset Magn. ja Wilh. von Wright Kuopiosta, Henr. Joh. Strömmer Pieleksestä, Rob. Ekman Uuesta-kaupunnista, ja Ad. Hård Kuopiosta.

[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut tavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista voittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä (bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto minun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.

[43] Se on moni joka lukoo minun nuoruuttain mullen viaksi, ja sanoo, että minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen ajoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka ovat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on juuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta näin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten kaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä ainoastaan halataksein sillä kuuluisan nimen. Mutta hyö eivät ehkä tuntenek että se joka ainoasti tahtoo kunnioitetun nimen, niin hänen pitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin kuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei piek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi mielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikään nimen-kuuliaisuus, eikä mikään oma-rakkaus, joka on minua tähän yllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo itekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan sekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme uusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä Suomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen, ikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen — niin minua hirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään, ilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär (Språk-gudinnan) istuavan surussain suu-kahleissaan — niin minua peloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä olla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut multa tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä ensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän huomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja koska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi kuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se oisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että ne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty ihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet kuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo nuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia vanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat aikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina puhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne joilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä: "joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin"), toiset toas, jotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin vanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut puuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, "joka jeäpi terältä, niin se jeäpikin hamaralta"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain samalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta valvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisin viisauteksi mainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta, koska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen toimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin lyönyt.

[44] Ja ilman tätä kaikkia — kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja korvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita, jotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa, ainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka ovat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.

[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä, kussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe moa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän Moisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen kuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) — kuinka monta heistä nouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen pitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi moisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo — sitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö muuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan, eli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki Talonpojatkin). Ja meijän nais-väki — eihän heilläkään ouk (monessa paikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne välillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on meijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia, emmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten, ellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo hukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja pelistä — kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin laitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi toivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa moa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja hyövyttäis moa-miehiänsä.

[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se vältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä mielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin ei ouk meillen mitään kehumista.

[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua kirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt jo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1 Viipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita, jos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on painettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä aikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.

[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäin Åbo Tidning; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäin Finlands Allmänna Tidning, Mnemosyne (jota on lopetettu) Åbo Morgonblad (jota pois-kielettiin) Åbo Underrättelser, Åbo Tidning, Turun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt. Ja se on uskottava, että näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.

[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa toimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä "Suomen-kieliset Tieto-sanomat"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja niin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin herkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuin Becker v. 1820 painutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita, ja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat nouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka sai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!

[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä seuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätä Otavoain Ecksteinin kirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä paino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja niillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan pujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin vaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen mielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun täyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut mihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa painetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30 kokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi ollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä painettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi. Syksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut (luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti samalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä eneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä loatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa ostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettu Lesseboin paperin-pajasta (Pappersbruk) lähes Vixionin kaupuntia Skånassa, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä, mertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman siihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka yksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun (v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain painetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli uutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä rahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha, viipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik soanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla rupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti, voan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa, nimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistä Norstedtin luonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen kävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli asetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi (sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon Allakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi pitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi jeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina Elo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan, ilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä näihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat antaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä sillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl. Bibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K. Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen Säilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän Vanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja yö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi, ja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat joutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut painuttamaan Väinämöiset ja Valaistajata, jotta lähättäisin heitä eiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin omasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset, että mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei nämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia mullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois omiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi ollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen tavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin tarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa. Kuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat kirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa ja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk ollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi neuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli ainoastaan: "ettei puuttua koko työhön"; ja kuin en ottanut tätä totellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk minulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja, joka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on painettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen ehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä painetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo sitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk mikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos oisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi siihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt kaikki porona ja tuulen nojalla.

[51] Minä olen itekkin jo niin kyllistynyt niihin moniin pieniin juoksu-kirjoin (strö-skrifter) jotka ovat näillä ajoilla ruvenneet mielyttämään yhteistä kansoo, ja joilla ovat ikään kuin jo pois-taivunneet meijän mielemme vaikkeimmista ja isoimmista harjoituksista — ja jotka, jos eivät paljon maksak, eivätkään myös paljon hyövytäk — niin ett'en minä mitenkään tahtoisi tulla luetuksi heijän joukkoon, jotka kirjuttaavat ainoasti rahoin tarkoitukseksi, ei valaistuksen harjoittamiseksi. Sillä hyö tavoittaavat niitä aineita, jotka tänä päivänä meitä mielyttäävät, voan jotka huomena jo unoutetaan, koska heillä ei ollut muuta arvoa kuin hetkellistä.

[52] Minä olen kuullut monen nauravan ja sanoavan Suomalaisten kielen ei kelpoavan mihinikkään, eikä auttavan heitä opillisissa aineissa. Semmoiset puheet on aina pistänyt minun vihaksein, sillä hyö ikään kuin tarkoittaa, että Suomalaiset ovat muita kehnompia, ja silloin vasta tuloovat kunnollisiksi, kuin rupeevat muihin kieliin pauloin. Kuin olen nähnyt mitenkä muista vieraista kielistä ammenetaan oppimuksia, niin olen aina oatellut, eiköshään Suomen kielestä millonkaan haettaisik jotaik tietäksennä.

[53] Näistä, niin ne varakkaammat ja rikkaammat aina ovat saijimmat, sillä hyö piteävät rahastaan enemmin kuin mielen-henkellisyytestään; ja ne toas jotka halaajavat ymmärryksen valaistamista, ovat ehkä vielä meijän moassa kovin harvat.

[54] Sillä jos lasketaan lukua, niin tällaista hienoa paperia ja pränttiä maksaa vähinnik Arkki 5 killinkiä Pankossa; se tekisi jo 40:nestä arkista 4 Riksiä 8 killinkiä Pankoossa. Siitten näitä kuvia maksais vähinnik kappale 16 killinkiä, se tekisi 13:stä, 4 Riks. 16 kill; näitä vanhoin-piirutoksia ei otetak jos 6 kill. Kappale, se tulisi 3 Riksiä; ja soittamus-lähet 40 kill., — ei sekkään ouk paljo. Sitomisesta ja niomisesta 6 kill. Niin se tekisi tästä I:stä Osasta 12 Riksiä 14 kill. Pankkoa — neätse mihinkä se jo ampuu? Ja se oisi siittenkin kohtuullinen hinta. Kahoppas e.m. niin Ruotsissa maksetaan 3 R. Pankkoa kirjasta "Ett år i Swerige", kussa on ainoasti 6 tällaista kuvoo (ei ollenkaan parempoa) ja yks painettu Arkki; eikä se ouk kahottu kalliiksi, koska sillä on toista tuhatta Peällentarjojoita. Jos kahotaan toisella puolella meren, niin maksetaan Vironmoalla 5 Ruploo kustaik osasta Rosenplänterin Viron kielisistä kirjoista (Beiträge zur genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache) jotka ovat painettu paljon karkeammalla ja huonommalla sekä paperilla että painolla, ja joka on ainoasti 10 arkkia ilman mitään kuvitak; joka teköö 50 kopeekkoo joka Arkista, eli 10 kill. Pank., joka on kahta kalliimmaksi, kuin Otavasta.

[55] Koska minä pitän kaikkia Peällentarjojoitaini niinnä miehinnä, jotka ovat tahtoneet ei ainoasti etees-auttaa tätä meijän kielen harjoittamista ja mänestymistä, mutta jotka minuakin kohtaan ovat osottaneet uskallisuutensa ja luottamuksensa, niin minäkin, omasta puolestain, tahon osottoo heillen kiitollisuutta ja kostoa, sillä, että kirjuttelisin heijän mielekseen, ja alennan heillen tätä kirjan-hintoo niin paljon kuin suinkin on mahollinen. Eikä siinä ainostaan, mutta tahon vielä vastakinpäin pitää paljon heijän ystävyytestään, ja heillen halventoo muitakin Suomalaisista kirjoistain, niin kauan kuin ovat ahkeraat lunastamaan tahi ostamaan tätä Otavataini. Sitävastoin niin Peällen-kirjuttajat (Subskribenterne) tämä kirja ei oukkaan tarjottu peällen-kirjuttamiseksi, eli oikeemmittain, ne Peällentarjojat, jotk' eivät ouk peällentarjottamus-rahaansa sisään-lähättänyt ovat kieltä ehkä rakastaneet, ehkei kuitenkaan niin paljon, että oisivat uskaltaneet rahansa (yhen Riksin) eiltä-käsin — vai lie minua ehkä luulleet? Sekin on luonnollinen, sillä vahinkosta viisaaksi tullaan; ja kerran viisas petetään, voan ei toista. Mutta heitä, jotk' eivät ouk niin paljon uskaltanneet äiti-kielensä suhteen, eikä enemmäksi arvanneet isä-moatansa kuin tätä pientä rahan-tarjomusta, heitä emme myökään taija mikskään lukea; voan mielisimme kallistoo heille hinnan vielä isommaksi kuin Ostajoillen, ja sitä moar' tekisimme, ellei saattais olla mahollinen, jotta toimittajoissa oisi viheliäisyyttä. Muut Osto-miehet, jotka tahtoovat ensin kahtoa, haisooko hyvällen, ennen kuin rupeevat tuota ostamaan — heijän tuloo minua kiittää, voan en minä heitä, sillä hyö tarkoittaavat omoo hyötymistä, voan ei toisen auttamista. Sekin on luvallinen, vaikk' ei kiitollinen; sillä parempi kahtoa, kuin katoa. Mutta sillä tavalla niin moni väikkylä, (niin kuin minäki) jäisi kehoittamatak, ja kielen-asia harjoittamatak. Sillä alussa apua tarvitaan, lopulla kiitos seisoo; auta miestä mäessä, elä mäen alla, ja auta sitä joka avun tuntoo!

[56] Vaikka se on näin rikas luonnostaan, niin se on kuitenkin varsin köyhä ja puuttuva opillisessa aineissa, koska sitä ei ouk vielä siihen käytetty. Minun olen seneistä täytynyt ei ainoasti antoo monellen sanallen lavempata tarkoitusta, kuin ennen, mutta olen täytynyt myös sepittää monta satoo uusia sanoja ja puheen-mutkia. Minä olen ymmärtämyksein myöten hakenut heitä ei vieraasta puheesta, mutta omasta, niin että heitä mälkeen ymmärtäisimme ilman selittämätäk; kuitenkin olen minä, huojennukseksi lukemisessa, ensin selittänyt heitä Ruotiksi, että sillä paremmin peähän tarkoittoo heijän merkitystä. Että nämät sanat ovat monestin tulleet pitkiksi, ei pie teitä närkästee, se on meijän Suomenkielen luonto, että rakastaa pitkäisyyttä. Meijän vanhat Roamatun suomentajat ovat ne ensimmäiset ja viimeiset, jotka ovat niinikkään omasta kielestämme sepittäneet uusia sanoja, kussa heitä puuttui puheessamme, erinomattain henkellisissä asioissa (niin kuin e.m. voanhurskas, pitkämielinen, kaikkivaltias, m.m.). Seneistäpä heijän keännökset ei haisek vieraalta, niinkuin monen muun, voan kiitetään hyviksi ja kunnollisiksi. Siitä ajasta ovat kaikki meijän Suomenkieliset kirjantoimittajat (joista ei ouk yks'kään varsin mainittava) synnyttäneet sanojansa näistä vieraista kielistä, sillä että ovat suomentaneet, ei heijän merkitystä, ainoasti paljaat sanat (niin kuin e.m. ojennus-nuora, ylös-rakennus, peäläkatsannos, ylönluonnollisesti, m.m. rättesnöre, uppbyggelse, åsigt, öfwernaturligt) tahi sillä, että ovat ainoasti antaneet näillen vieraillen sanoillen Suomalaisen taivotuksen (niin kuin e.m. bookstavi, breivi, tyyris, falski, flikka, förklaaran, groovi, gongi, m.m.). Tällä tavoin ovat hyö ei harjoittaneet kielemme, mutta ainoasti tärvänneet häntä, ja tuottaneet sisään näitä muukalaisia sanoja, jotka paikka-paikoin ovat jo ruvenneet poistunkemaan omia vanhojamme. Seneistä on syntynyt meillen uusi työ, syseä heitä ulos kielestämme, ja jälleen-omistaa näitä omiamme, joka monellen ehkä näyttää ouoksi, jotka ovat jo kerran heihin tottuneet. Mutta erittäin on pois-sysätä näitä vieraita, erittäin on synnyttää näitä uusia; yks on keviä tehä, toinen vaikia. Mitä niihin meiltä tehtyin sanoin tuloo, niin meijän aivotus ei ouk sunkaan, asettaa heitä mainittavina (klassiska) sanoina, myö oumme ottaneet heitä ikään kuin hätä-varaksi, koska emmö ouk soana sen-parempia; ja olemme heittäneet heitä jälleen, kuin on löyetty uusia parempia: toistukseksi, ettemme piek heistä mitään mahtia, voan heitämme kullenkin oikeutta hakeaksensa parempia, jos löytää; joka aina oisi voitoksi ja lisännökseksi meijän kielessämme.

[57] Tätä olemme erinomattain osottaneet, sekä koettelemuksessamme että selittää vanhoin Suomalaisten viisautta, e.m.p. 15, 151, 161, 163, 173, m.m. että myös meijän oatoksessamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, e.m.p. 193, 195-197, 455, m.m. Vaikka tätä on vielä tehty varsin vähä, ettei väsyttäisimme lukioitamme kovin paljon ymmärtämyksen tarkoittamisella opillisissa asioissa, niin olemme kuitenkin näyttäneet että sitä käypi tekeminen, kunkin asian-laitoa myöten.

[58] Niin olemme e.m. suomentanneet yhen kappalen Homeruksen 4:stä Iliadin versyn-kootuksesta (p. 241-249), yhen ison joukon Anakreonin Lauluista (II. Osa, p. 131-161); niin myös Sapphon Runomuksia (II O. p. 169-180) ja Nossin Sanauksia (I O. p. 326; II O. p. 162) m.m. Myö olemme myös tavoittanut toimittoo Moa-miehillemme Ruohtalaisten Runomusta, ei tyhmällä sanan-keännöksellä (niin kuin tapamme on ollut) mutta hänen henkensä ja luonnonsa tavoittamisella; joka enin osoittaiksen Bellmannissa, heijän kuuluisammassa ja kansallisemmassa Runojassa (mest nationella Skald).

[59] Myö olemme ottaneet tavaksemme (tagit för princip) että eleä suosiossa ja tyyvennössä muihen Suomalaisten kielen-kirjuttajoihen kanssa, jos kohta erilläiset mielet ja oatokset meitä eroittaisi; ja peättäneet ettei moittia eikä soimata ketään heistä — ei sen-puolesta, niin kuin ei heijänkin töissä löytyisi mitään moitittavata; mutta sen-eistä ett'emme tahok tora-sanoilla häväistä ja alentoo ne ainoat jotka ovat uskaltanneet puuttua meijän-kieleemme, eikä sytyttää vihaa ja vainoa välillemme, kussa yksi yhteinen rakkaus pitäis meitä yhistämän. Että rueta niin kuivilla sanoilla syyttää ja nuhtella, niin kuin tehtiin Strahlmannin, Beckerin ja Fellmannin kanssa, oisi ainoastaan että peloittoo heitä rupeemmasta yhteen työhön, kusssa heillä ei oisi muuta kuin pilkkoamista viljelläksensä. Niin rauhallisesti kuin elämme kansallisessa elämässä, niin rauhallisesti tahomme myös eleä opillisissa aineissa, ja sallia kunkin piteä omat luulonsa ja arvonsa. Mutta jos meitä ensin tavoitettaneen ja sormella tarkoitettaneen, eli jos meitä tahotaan tappeluhun kielen-kankahalle, niin silloin ei eneän autak rauhassa istuminen; silloin meijänkin pitäis paljaistaa miekkojamme — "mies se joka puolensa piteä!" Meijän on seneistä jo täytynyt vasten tahtoamme (2:sessa Osassa p. 226. j.s.) veteä tuima tupestamme, ja rueta miekkoin-kapinaan; voan se ei ouk meijän syy — se on heijän, jotka ovat meitä tähän nostanneet, moittimisellaan meijän kirjoitus-tapojamme.

[60] Minä olen kuullut oppineita miehiä, sekä Upsalassa että tässä Tukhulmissa, ja muissakin Ruotin kaupuntiloissa, jotka kummiksii kuin kuuloovat minun puhuvan Ruohtia (koska olen Suomesta); minä olen nähnyt heitäkin, ylhäisemmistä kansan seävystä, jotka ovat pitänneet ihmeksi että Suomessa soitetaan, ja tansitaan, ja heitetään korttiloita; tahi, että meillä eletään, niin kuin muuallakin moailmassa. Semmoisia hulluja luuloja heill' on (jo vanhuuesta) ollut Suomesta ja Suomalaisista. Jokainen tuntoo ne monet tarinat Suomalaisista Ryökinöistä ja Mamsellilöistä, jotka ovat tässä tehtynä heijän nauroksi ja pilkaksi, ja joita moni irvihammas, joka on siellä käynyt ja hyvännä pietty, siitten tässä lasketteloo ja valehteloo. Mutta mitäsmä näistä! Se on vielä ouvompi ettei löyvyk ykskään Oppiva Upsalassa jok'ei muuta tiiä, kuin että Suomalaisessa Opistossa luetaan ja opetetaan kaikkia Suomeksi, ja että tämä kieli kirjutetaan kaikissa meijän lain-asioissa (enkä minä sano sitä ouoksi, että näin uskoovat; se on ouompi ettei ouk näin tehty). Tämä heijän tietämättömyys ei ouk ainoasti kansastamme, mutta myös moastamme. Kuin lähetään Viipuriin, niin laittaavat terveyksiä Ouluun. Mistä tämä tuloo ellei siitä, että olemme ite laimin-lyöneet valaista meitä, että muita, meijän omistamme. Ruohtalaiset ovat tottuneet ettei Suomesta kuulla muuta kuin kaikkumista (ett echo) heijän omasta viisautestaan; ja kusta kaikku kuuluu, siinä on aina tyhjyys ja onto.

[61] Ja kuitenkin eivät tahtonneet hänestä luopua, vaikk'ei häntä ymmärtänneet. Jokainen muistaa niitä kauheita sota-kapinoita, jotka nousi uskon-muutoksestamme (reformation). Ei ainoasti Poavilaiset ja Pappiset paniivat tätä vasten, mutta tuhmat talonpojatkin valittivat itkulla, että messua laulettiin Ruotiksi; sanoivat: "ennen sitä tok piettiin isonna pyhyytennä (helgedom) mutta nyt lauleloo tätä joka mies mehtään männessään." Ja minkälaiset heillä siitten oli messut ja rukoukset? Ne oli sian-saksoo. Niin e.m. oli yksi, tämmöinen: "Arje Maje, Domer i dike, Buller i amen, Maja i more, Meckel i brore, Messe ree, Böcker bree, Guds ord, Amen"! joka lie ollut rumennettu näistä Latinalaisista sanoista: Ave Maria! Gratias Domino dico. Mariam oro, mecum labora, misere. (lue: Fernows Beskr. öfwer Wermland).

[62] Jos vähänkään oivaltaisitten, niin ymmärtäisitten, ettei ilman muutoksetak soahak mitään parempata aikaan, sillä ilman vanhoin rajoin levittämisellä, ja vanhoin tavoin hävittämisellä, seisoisitten aina yhellä kohalla, kunnekka ruettaisiin verkaisillaan vajenemaan taakseppäin. Jos vähänkään siirtämme silmämme ympärillemme moailmassa — miten isoja muutoksia eikös ouk tapahtunut siitä uskon-uuistamustamme (efter Reformationen)! Miten monta uusia kansoja ja kieliä eikö ouk, kussakin moailman kolkassa jo ilmistynneet, jossa ennen oli onttoja syvämmaita, tahi juuri kesyttömiä (wilda) ihmisiä; ja miten paljo eikö meijän omat oatoksemme, monessa asiassa, ovat jo siitä päivästä muuttuneet! Koska Poavin valta kerran laukeis, eli koska katkeis ne kahleet, jotka sulki tätä henkellistä viisautta tyhmiin ulkonaisiin menoin, ja myö tulimmo tuntemaan ettei kaikki autuus ouk uskoa Poavin peälle, eikä Latinan kielessä kaikki meijän viisaus; eli koska havaihtimme että kävi Jumalata rukoellemaan kaikilla kielillä, eikä ainoastaan pappiloin kautta, mutta myös omalla suulla että syämmellä — niin mitä tapahtui? Ei ainoastaan ihmisten henkellisyys ja Jumalanpalvellus toimitettiin nyt kullakin kielellä (joka tapahtui 300 vuotta siitten) mutta koska elämmö yhessä moailmassa, kussa myös tarvitaan moallista viisautta, niin rupeisivat nyt kukin tätäkin toimittamaan omalla puheellansa. Greekan ja Latinan kielet, jotka muita vanhempia, jo kauan oli yksinään loistaneet Opillisissa aineissa, heijän täytyi nyt heittee tätä kunniatansa, muillenkin nuoremmillen. Ne isommat kansat ylös-harjoittivat ensin kieltänsä, jossa asiassa kirjanpainamisen-ilmistys autto heitä merkillisella tavalla. Sillä lailla tuli Franskan, Saksan ja Englannin kielet muita kuuluisammaksi; ja milt' eivät jo tahtoneet oppimuksiin seurasta ikeän kuin pois-tunkeita niitä pienempiä kieliä. Niin että moni luki viisauteksi, oppia ainoasti näitä kieliä, joilla itekseen ei ouk mitään ansiota, ellei heistä jotaik viljelläk. Mutta kuta enemmin valaistus leveni, sitä enemmin tuli ihmiset tuntemaan, ettei yksi kieli ouk paremp kuin toinenkaan, voan että ovat kaikki soveliat toimittamaan ihmisillen sekä henkellistä että moallista viisautta. Ja nyt nähtiin, joka hoaralta, niitä pienempiäkin kansoja, kuhik ottavan kielestänsä voarin. Se on meijän ajalla kuin tämmöinen yhteinen kieliin ylös-harjoittaminen moailmassa on levinyt, ja oisi meille häpiäksi, jos myö aina oisimme muita myöhäisempiä, hyvissä harjoituksissa. Se on Englannin Biblan-Toimitokset (Bibelkomitéer) jotka erinomattain, ja enin, ovat tähän tarkoitukseen vaikuttaneet. Heijän Biblan-levittämisellä ja kirjapajoin-asettamisella, ovat hyö levittäneet moailmassa ei ainoastaan tätä Jumalista sanoo, mutta ovat sillä myös sytyttäneet ihmisten ymmärrystä ja ajatusta, ja antaneet tällen ymmärryksellen tilaisuutta kirjallisesti toimittaaksensa, ja tulla muilta käsitetyksi. Myö neämmö vaikutoksen tästä, heijän omissa kansan-istuttamuksissa (kolonier) sekä Pohjos-Amerikassa että Indiassa, jotka ovat paisuneet ja vointuneet, ei ainoasti rikkautessa ja avaruutessa, enemmin kuin moni muu vanha valtakunta, mutta myös tievollisissa aineissa jättänyt monta heistä jälellensä. Ei ouk missään moailmassa Tietomukset tulleet niin nopeen levitetyiksi, kuin näissä maissa. Siinä kussa ei ollut ennen yhtä Kirjanmerkkiä, siinä kirjutetaan nyt monella kielellä, ja monelta kansalta. Kuin kuullaan mitenkä ne kesyttömät (wildbarne) Indian ja Kanadan maissa, jo ylös-harjoittaavat omoo puhettansa, niin se oisi häpiä jos myö Suomalaiset, jotka jo niin kauan olemme virkistyneet vieraalla valaistuksella, vielä viivyttelisimme harjoittoo omoamme. Johan meijän heimolaiset Ungerilaiset (joihen kieli niinikkään on ollut moahan poljettu aina tähän astikka) ovat heijän viimeisissä Herroin-päivissä peättäneet, että 5:en vuuen sisällä toimittoo kaikkia heijän lain-asioitansa omalla kielellään; ja myö — myö vielä kainustelemme tätä, ja luulemme mahottomaksi käyttää meijän kieltä kirjallisesti.

[63] Moni soattaa ehkä luulla, että vaikka olemme laimin lyöneet harjoittoo Suomea, niin olemme kuitenkin harjoittaneet Ruohtia, josta ansioista meille on kosto tuleva Ruohtalaisilta; mutta, niin kuin Latinan kieli ei ouk viljellyt mitään hyövytystä eikä mitään hyvyyttä siitä, että sitä käytettiin tietollisissa aineissa ympäri koko moailmata (nopeemmin se oli hänellen vahinkoksi ja tärvämiseksi) niin on Ruotinkin kieli ei viljellyt mitään etua siitä, että sitä on Suomessa käytetty — kylläpä sitä arvataan palkastamme! Niin kuin nauretaan meijän Ruohtalaisesta puheesta, niin nauretaan myös meijän Ruohtalaisista kirjoista ja kirjuttamisesta. Lue e.m. Tutkimus Aurasta; Sw. Litter. Tidning 1817, p. 331, 332 m.m. heijän Tutkimus Terpsichoresta; lue Kometen 1827, N:o 17, 23, m.m.

[64] Lue Pappiloihen ja Porvaliloihen juttelemuksia, viimeisissä Herroin-päivissä (v. 1823) niistä Vermlannin Suomalaisten pyytöksistä, soahaksensa Suomalaista Jumalanpalvelusta; jotka löytyy painettunna kirjassa Preste-Ståndets Protokoller wid Riksdagen 1823 (för d. 3 Martii) p. 567-584; samt (för d. 23 Maj) III B. p. 319-329. Borgerskapets Protok II B. P. 1098-1108. Bih. Till samtl. Stånd. Prot. 8:de Saml. P. 303-309, m.m.

[65] Lue meijän oatoksiamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, ynnä heijän vaikuttamisesta kansakunnissamme e.m. p. 202, 209, m.m.

[66] Tätä huuetaan joka paikassa, kussa voan tuloo puheh hänen harjoittamisesta.

[67] Mitähään, jos tulisi käsky, että kaikki pitäis kirjutettaman Suomeksi! Minun mielein ihastuu paljaasta tästä oatoksesta. Mutta niihin aikoin taitaa vielä olla kauka, eikä nähtävät tään-ikäisiltä. Kuitenkin toivotamme, että oisivat lähestymässä, ja pitäisimmö sitä isommaksi iloksemme, jos oisimmo tällä kirjallamme heitä jouvuttaneet, tahi ehkä jo aloittanneet.

[68] Tällä henkellisellä viljalla on sama luonto kuin sillä moallisella: kuta enemmin sitä kylvetään ja karhitaan, (harjoitetaan) sitä enemmin siitä viljellään ja ravitetaan. Kirjuttajat ovat kyntö-miehet, lukiat ovat viljellys-miehet, ja Tietomukset on tämä henkellinen siemen, jota kylvetään, ja josta siitten viljellään viisautta ja valaistusta. Se on harva meistä joka levittää tätä pelto-moatamme, tahi enentää meijän ymmärrystämme uusilla tiejoilla; ne muut käyttäävät ainoasti tätä vanhoo siementä, joka aina muuttuu uueksi eloksi, kylvettyänsä.

[69] Niin kauan kuin eivät valtamiehet itek maltak olla ryyppeämätäk, tahi kirjoin puuttumatak, niin elkööt kielteäk tätä nauttimista alimmaisillensa! Se on luonnotoin ja mahotoin. Sillä kussa viljaa löytyy, siinä löytyy myös viinoo, ja kussa ymmärrystä tavataan, siinä tavataan myös tietoa (Tietomuksiin tarkoittamista). Kumpainen virvoittaa meitä, ja on terveellinen; mutta kumpainenkin meitä juovuttaa, ja on voarallinen. Kielolla hyö meitä himoittaa, mutta luvallisella nauttimisella, huvittaa.

[70] Eikös se oisi parempi että painaisimme ite kirjojamme, kuin että ostoo heitä rahallamme toisilta? Eikös olisi luonnollisempi harjuttoo omoo kieltämme, kuin että harjoittoo yhtä vierasta.

[71] Mistä se tulee, että monesti käytämme viisautemme hullusti, ja villittelemme meitä joutavilla juoneilla? Vika on meijän yksinpuolisessa ylös-kasvattamisessa. Meissä tarkoitetaan (yhellä puolla) kyllä ymmärrystä ja moninnaista viisautta; mutta ei harjoitetak kyllä tätä mielellistä valaistusta (henkellistä viisautta) jotta tietäisimme oikeen käyttää tietojamme. Ja koska sen-eistä käytetään heitä pahoin, niin lykätään Tietomuksiin syyksi. Toisella puolla: niin uskomus tarjoo meille toas tätä henkellistä viisautta (henkellisyyttä) mutta laimin lyö että harjoittoo meissä sitä moallista, joka moallisillen on yhtä tarpeellinen — sillä ilman sitä ei tullak aikaan. Kuin käyttivät henkellisyytensä ymärtämättömästi 14 ja 15 saan vuosluvun hurjuuttelemisessa, niin eipä tätä sillon luettu uskomuksen viaksi; mutta vika luettiin hänen veärässä käyttämisessä.

[72] Moni on seneistä neuonut minua, ett'ei puhua mitään oma-kielen rakkautesta, voan sanoa minun ainoasti tehneen tätä leikiksi, ja ikään kuin lystin vuoksi, kielen-koitteeksi. Mutta minä tunnustan vilpittömästi (sillä minun suussain ei piek kahta kieltä löytyä) ettei mikään muu, kuin tämä palava Suomenkielen rakkaus on minua tähän kehoittanut, sillä kukapa leikin vuoksi rupeisi tällaisiin kustennoksiin.

[73] Jopa on mullenkin moni sanonut: "mikä nyt rupee vielä uutta opettelemaan, ja vaivata ihtemme äkkinäisillä sanoilla?" (Laiskat aina töitänsä luetteloo). Mutta hyö eivät muistanek, ettei opetetak mitään vaivatak! Sillä ei kauhalla mieltä peähän ajetak, voan vaivalla; ja tämä on yksi vaiva, joka ajallansa tuottaa huvituksensa.

[74] Koska valaistus ensin leveni ranta-mailla ja Turun ympärillä, niin se oli arvattava, että heijänkin kieli ensin tehtiin kirjakieleksemme; mutta koska se nyt on levinyt aina Savoon, Karjalaan ja Pohjanmoahan, niin on uskottava että heijänkin puheet tuloo aikoa myöten käytetyiksi kirjoissamme. Tämä on yksi varsin luonnollinen asia, ja se oisi luonnotoin, ellei niin tapahtuis.

[75] Se on kyllä tosi, että kussakin kielessä löytyy vissiä piiroksia, joita se nouattaa, ja joita ovat asettaneet Lakiloiksi. Mutta näihen Lakiin pitäis sovitettaman kielemme mukaan; voan ei kieli näitä Lakia mukaan. Sillä vaikka Laki pitäis olla kuollut ja muuttumatoin, mutta koska kielet ovat elävät ja muuttuvaiset, niin täytyy näihen Lakiloihenkin olla muutoksen alaiset.

[76] Viimeksi minä vielä kerran kysyn teiltä: onkos siitten Suomen nykyinen kirjakieli yksi tahi yhteinen? (tässä muka tarkoituksessa). Ei ikeän! Eri Suome on Roamatussa, eri on Virsikirjoissamme, eri on toas Runoissamme; toista puheen-murretta nouvattaa Ganander, toista Judén; toisellaista kirjuttaa Strahlman ja Hornborg, toisellaista toas v. Becker ja Rénvall; eri Suomea luetaan Turun Viikko-Sanomissa, eri toas Oulun Viikko-sanomissa. Mitä siitten teköö heijän kielet yhteiseksi? Se on heijän tavattomuus kirjuttamisessaan; hyö noutaavat kaikki (vähämpi toinen, toinen enämpi) sitä vanhoa kirjoitus-tapoa, ja kirjuttaavat näitä muukalaisia puustaavia, jotka ei ikeän löyvyk meijän kielessämme (puhtautessaan) voan joihin olemme jo niin tottuneet, että luulemme meijän kielen luontomme varsin seisoavan heissä. Tämä heijän yhteinen virhe luetten heijän ansiokseksi, ja minun ansioini, että olen heistä puhistannut kieleini, luetten mullen viakseni.

[77] Minä olen kuullut monen, muuten ymmärtävän miehen, sanovan, että puhua soattaa monella tavalla; mutta ainoasti kirjuttaa yhellä (?); ja pian kaikki ovat peättäneet, että olkoon kirjakieli yksi (joka oisi yhteinen kaikillen) mutta puhutkoon ja luetkoon kukiin omalla tavallaan. Tämä kuuluupi kyllä kaunisti korvillemme, mutta on ymmärryksellemme kamala. Sillä tämmöinen käytös ei synnytäk niistä moneista kielen murreistamme yhtä yhtenäistä kieltä, mutta se siittää ja synnyttää tästä yhtänäisestä kielestämme monta erinnäistä kielen-loatua. Eikös se aseta meillen ensin yhtä eri kieltä, jolla kirjutetaan, jos meillä on kirjakieli itekseen (ja jota saattaisi kuhtua kirjakieleksi); toinen, jolla lauletaan, koska meijän Runot lauletaan toisella kielen-murrella (ja jota soattaisi kuhtua Runo-kieleksi). Kolmaas, jolla luetaan tätä meijän kirjutettua kieltämme, jos sitä muka luetaan toisella tavalla kuin kirjutetaan (se oisi luku-kieli). Neljäs oisi jota puhutaan, ja jota ei sovitettaisik kirjoin, koska se erkanee kirjakielestä (se oisi puhe-kieli) — ja oisi erillainen kussa moakunnassa.

Minun oatos on aina, niin kuin olen jo ennen sanonut: jos puhutaan eritavalla, niin kirjuttakaamme myös eritavalla; sillä niin kuin kieli on piiros meijän ajatuksellemme, niin on kirjutos piiros meijän kielellemme. Jos meijän ajatus ja hänen piirokset ovat monellaiset, niin täytyy myös meijän kirjutos (kirjuttamiset) ja hänen piirokset olla monellaiset; ja elkeä antako vietellä teitä niiltä, jotka puhuuvat yhestä yhteisestä kielestä; sillä vasta silloin se on yhteinen, kuin se sisällänsä sulkee kaikkia meijän kielen-murteitamme. — Moni on sanonut mulle, ettei Ruohtalaiset, eikä muut kansat ouk ottaneet kirjoitus-kieleksensä kaikkia heijän puheen-murteitansa. Mitäs myö Ruohtalaisista tahi muista! Seneistäpä heijän kieli on itestään köyhä ja puuttuvainen, että ovat poisheittäneet monta hänen piiroksistaan. Se on vierastanut omoo luontoansa, ja lainanut rikkauttansa muista kielistä. Mutta kahotkepas Greekankieltä! Se oli somin ja rikkain kaikista, jotka ovat tulleet kirjutetuiksi. Minkätähen? Sentähen, että hyö ottivat kaikkia puheen mutkiansa kirjaasek, ja harjoittivat kaikkia puheen-murteitansa. Mitäs siitten kerskatten minua, että olen kirjassain noutanut tätä Savon puhetta, joka on kaikista rikkahin ja kaunin? Moni on sanonut mullen (kuin on tullut tästä puheeksi) että "meijän pitää nouattoo sitä vanhoo kirjoitus-tapoo (!?) ja siihän ainoastaan lisätä niitä sanoja ja sanantaivotuksia, jotka löytyy Savolaisten puheessa, ja jotka puuttuu meijän nykyisessä kirjakielessämme." Syntyispä siitä hyvä sanan-höllötös, jos tähän Turun tai Hämeen Suomeen sevotettaisiin Savolaisten sanan-taivutoksia, kirjutettuna vieraalla puheen-murrella. Se oisi yhtä, kuin että pukea tyttölapsi aika-miehen voatteihin.

[78] Minä oun kuullut monen, joka aina ottaa Ruotin kielen esimerkiksensä, koska kysymys tuloo kielen-kirjuttamisesta (ehkeivät muita kieliä tuntenek) — siinäkin kirjutetaan monella tavalla yksi sana, e.m. Johan, John, Jonas, Jönis, Jöns, Jusse, Jösse, Jutte, Janne, Jan, Jankus, Johannes; eikä se meitä siksi villitä.

[79] Se on mahollinen että minä olen näissä joskus erehtynyt, voan toivon että tulla ymmärtäväisimmiltä valaistetuksi ja oijaistetuksi — ei pikaisuuella, eikä irvistelemisellä, mutta mielen tyyneyellä. Sillä tavoin tahon minä juuri mielelläin ottoo niitä muistutuksia vastaan, jotka mullen annettaneen, olkoon siitten suullisesti tahi kirjallisesti. Kuitenkin tahtoisin minä tehä yhtä välipuhetta, joka oisi että kaikki tutkimiset, moittimiset, ja muistuttamiset tästä kirjastain, tehteisiin Suomeksi — ei Ruotiksi. Sillä tavoin ylös harjoittaisimme näillä meijän keskenäisillä juttelemisillamme tätä meijän omoo puhettamme, ja hakisimme kahellaisen voiton, sekä kielen että asian puolesta. Ainoasti sillä eholla, tahon minä annaita jonkuun vastaukseen; muita Ruohtalaisia moitti-puheita mänöövät minun korviain sivuihten, ja jeävät multa vastoamatak.

[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynyt Pyhteen pappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä, josta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssa Porvon kaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua kasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia pitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan seävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo lapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi Askolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen leikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä se kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan yksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli, ja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen Suomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin muutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö kauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun Vanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä, Uuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on tapa valloissa — erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä heikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja kirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan orjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä josma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en malttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi läksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka vaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä. Silloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat huoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme varsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä vallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä, milloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin toas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi, toisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten seassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas heittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin pois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein, ikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni ehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; mutta toinen aika, toinen mieli! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä lailla Ganander, Porthan, Lencquist, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja rakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne pienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska arvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.

[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa puheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistä Pienistä Suomalaista Runoista, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä, ett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka, elleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi, niin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä. Se oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä aloitellessain tätä Otavoa, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi, kuin muuten oisi ehkä ollut.

[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan en ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen henkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja luonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut Suomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin (bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja kielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on kyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet vieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän puheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä tahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini, jota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti Roamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty, mutta oisko se paljon — se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin monella miehellä, on tullut korjatuksi? — eikä sekkään ouk ilman isoja virheitä ja puutoksia.

[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m. ai, au, ei, eu, eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie, m.m. jota muut kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne eänelliset puustavit (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin eänet (tonerna) kanteleessa, niin nämät kaks-eänelliset (diftongerne) ovat ikeän kuin sointumiset soittelossa (ackorderne på ett instrument.)

[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti kuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.

[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi ja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa, peukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun kirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että toisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus kustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään Suomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan. Minua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu minulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan toeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty niistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen vastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisia kontti-puheita.

[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainen Ymmärrys ja Tieto on vihtoinkin perustettu Keksimuksen piällä (på sinlig åskådning, contemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä (tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on arvattava, että myöskin henkellisiä, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi, ennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (genom tankeförmågans reflection, inre riktning) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä poisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset, ja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa ja totuutta.

[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.

[88] Se on tämä sokia usko, joka yksinkertaisessa ihmisessä on yhtä vaikuttava, kuin ymmärryksen valo ja visseyten tieto, valaistuneissa.

[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussa epäjumalan-palvelioiksi.

[90] Se on mainittava, ja varsin merkilliseksi luettava, että kansoihen vanhoissa puheissa ja tarinoissa, ei millonkaan lykätä Jumalan syyksi, meijän tulleen luotuiksi näin heikoiksi ja vihelliäisiksi, vuan sanotaan aina Hänen luonneen meitä hyviksi ja onnellisiksi; mutta että myö ite varoittamattomuuellamme (genom wår oförsiktighet) ja tottelemattomuuellamme oommo kavottanna meijän onnemme. Ruamatussa puhutaan jo mitenkä Eeva oli pikainen puremaan siitä kielletystä hetelmästä, ja sillä suatti turmelluksen muailmaan. Greekkalaisten tarinoissa puhutaan mitenkä Proteys pikaisuuellansa ei malttanut olla Pandoran kielettyä vakkoa ilman avoomata, ja sillä kavotti ihmiskunnan onnelisuutta. Sanotaan että kaikki hyvät onnet lensivät silloin taivaiseen, ainoastansa toivoit saivat kannen pohjalla seisahtuneeksi. Suomalaisilla on samat tarinat, hyö lausuvat Runoissansa että oisivat muka olleet onnelliset, jos Jompainen ja Väinämöinen olisi pohjan vesillä Samman käsittänneet; mutta kovin hätäiset, kajottivat hyö lauluillansa häntä pakoon, ja sillä hävitti meijän onnea. Tästä Samman pavosta, luetaan näin:… "Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen miekalla kaksi varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi mereen, toinen suatiin muallen. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka suatiin mualle, siitä tuli heinät muallen; kuin ois useemmat suanut, niin ois vilja tullut ilman kylvämätä." (Lue tästä: Dissert. de Proverb. Fenn. p. 10. Not. 6, ja Topeliuksen Suomen kansan vanhoja Runoja. II. Osaa, 15 p.).

[91] Tämä heijän luotu onnellisuus, oli se onnisto (paradis) josta Raamattu puhuu; jota ihminen turhuuvellansa kavotti, ja johon hään nyt palaja piästäksensä.

[92] Tarinamus, historie.

[93] Jäänöksiä, Ruiner, ålderdomssmärken.

[94] Eikä myö muuta tarvitak, kuin ainoastansa verroitella näitä meijän viimeisiä aikojamme, ja tiiustella niitä Runoja joita vanhat laulelivat, ja niitä huonoja pahapäiväisiä remputoksia jotka nyt lauletaan, liioitenkin Hämeen ja Turun läänissä, niin nähään kyllä mihinpäin Viisaus vaipuu.

[95] e.m. Jaapan ja Kiinan asujammet, muita mainihtemata.

[96] Ruohtalaiset, Ruijalaiset ja Juutilaiset ovat jo puolestansa kokenut käsittää ja ilmiksi suattaa heijän esivanhemmien opin-keinoja; mutta ei ouk ykskään vielä uskaltanna puuttua meijän Suomalaisten. Jos päivä paisto Ruotin rannoilla, mikä se siitten meijän maita pimitti? Oisiha se uskomatoin luulla olleen silloin yötä toisella puolla järven.

[97] Ruomalaisten rikkautta, ylpäyttä ja hekkumata vastaan hänelle oli ehkä syytä kyllä, pitämään meitä puutteen allaaissa.

[98] Vanhuukset, Häfder.

[99] Tästä heijän Taikausopista tuloo enemmin puhuttavaksi kirjassamme kuin mainitaan: Försök att förklara Taciti omdömen öfwer Finnarne, m.m.

[100] Tietomus, wettenskap.

[101] Tämä heijän taikaus-oppi piettiin niinnä aikoinna muissakin valtakunnissa suurimmassa arvossa — ei niin kuin nyt nauron allaaissa. Silloin laittoivat muilta mailta lapsiansa Suomeen, näitä oppimaan, ja kuninkaat ite harjoittelivat näitä opin-keinoja. Odin joka oli kaikista Ruotin Uroista viisahin ja enin oppinut — hänen viisaus oli taikauksissansa, jotka hänen sanotaan oppineen Gylfeltä Juottalaisten (tahi Suomalaisten) kuninkaalta. Tästäkin jo nähään että tämä taikaus-oppi, silloin luettiin isoimmaksi viisauveksi, ja että se harjoitettiin Suomalaisilta.

[102] Velhoimisen ymmärtämys (sjelfwa begreppet af charlataneri) osottaa (förutsätter) jo yhtä tietoa (kunskap) jota Noijat muka ovat osavoinaan. Että muut kansat ovat tulleet siihen uskoon, että Suomalaisilla oli yksi iso viisaus, totistaa että näillä mahto ennen aikana olla jota kuta erinäistä tietoa, jota ei muut käsittäneet. Jos meijän Poppamiehet ei eneä piäsö sen perillen vaan ovat petturia, niin siitä nähään että tämä tieto on kansasta kavona, ja sevoittu ja sotkettu turhuuvella ja hulluuvella.

[103] Yksi selvä tieto tästä heijän taikaus-opista, on paljon valaiseva meijän vanhoja aikojamme, ja meijän esivanhempiamme. Meillä oisi mielessämme että tuonempana ottoa tätäkin toimittaaksemme.

[104] Piiros, form, begränsning.

[105] Selvemmän tiion näistä, suamme selityksessämme Tacituksesta.

[106] Ruohtalaisessa Oppimus-Tievustuksessa (i Swenska Litteratur-Tidningen). Lue näitä Tiiustuksia v. 1817, p. 371-382. Tätäkin oisi jo moni mielellään moittinut jos oisi vuan käsi käynyt parempoa pannakseen. Luepas v. Schröterin Finnische Runen, esipuheessa IX. p. ja Oskyldigt Ingenting, Åbo 1821, p. 68 & 76. Tässä sanotaan minua pois kieltäneen Suomalaisille olleen Salauksia (Myther), ehkä se oli minä joka ensin tätä ilmoitin. Sillä Salaus merkitsee minun mielestään yhen luonnollisen tavan (ett sinligt sätt) että selittää, tahi salata henkellisiä asioita, taivaallisia toteita, ja käsittämättömiä tapauksia — ei että palvella epäjumaloita, uskoa heitä, ja rukoilla joutavia kuvia, nimiä, ihmisiä, tahi muita seittyisiä; niin kuin muut tätä pitäävät. (Lue Gananderia, m.m.)

[107] V:sä Osassa, p. 43-66. Tästä oli muutamat sipaleet otettu, ja Ruotiksi toimitettu Sanomien Åbo Underrättelser ensimäisissä numeroissa, v. 1824.

[108] Tätä nähään siitä, ettei tämä niin kuin muihen kansoihen Viisaus-Opit ilmisty muallisella tavalla tahrattu ja sotkettu pimeyvellä ja mieli-sokeuvella, vaan osoittaiksen ymmärrykseltä käsitetty, ja toimitettu opetuksissa ja neuvomisissa. Senpä tautta suomalaisilla ei vanhuutessakaan löyvätty Jumalan kuvia, eikä huoneita, eikä uhria, eikä palvellusta, eikä uskomusta (troslära, religionsbekännelse). Sillä kaikki suljettiin heijän viisauven opissa; ja se toimitti kaikkia.

[109] Ymmärtämys, begrepp.

[110] Sanantapa, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä ei löyvy sitä sanoa: jag äger; joka toimitetaan puheella: minulla on (jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina löyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven tautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m. Tekeminen, luotut lapset; syöminen, tehtyt evähät.

[111] E.m. Suomalaiset sanoovat: Pouta pilvien perästä, suvi suuresta lumesta, Ovidius: Nube solet pulsa, candidus ire dies; Suomalaiset: Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy; Publius: Bonum ad virum cito moritur iracundia, etc. Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos lueskentelet Diss. de Prov. Fenn. p. 29-40. Muistettava on myös, että nämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen kansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat jotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei opetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée) eikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän vertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser, sedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös mahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta kokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne ovat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä kuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.: Den som ger så att han tigger, han skall slås så han ligger (?) — Hårdt mot hårdt, sa' käringen då hon bet i sten (!) — När tranan går i dans med stod-hästen, får hon brutna ben (?) Semmoisia suat koko kontillisen, jos tahot lukea Grubbin Penu proverbiale.

[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä Suomenkansalta harjoitettu, — siihen uskoon ei o mikä meitä vuatimassa.

[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius Petri Liber Proverbiorum Fennicorum, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta, ja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702. 8:o, tällä nimityksellä (under denna tittel) Vanhain Suomalaisten Tavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda cootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt. Näistä mahtaa suurin osa olla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se luonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo myö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna Vuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä: Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja. Mutta näihenkin joukossa oli veitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon toimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti Viipurissa Uusia Sanan Laskuja (?) jotka kaikki ovat (jos ei erehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana Sanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss. de Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla toiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki vanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen kansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa Väinämöisellen; ja että nimittää heitä uusia, on yhtä sopimatoin kuin sanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.

[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja vertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan), niin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.

[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei mikskään tarkoittelleet.

[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).

[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta tuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään kuulut Perkelen nimeä ies mainittavan — hään joka taikaus-opissamme on piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit ovat toinen toistansa vasta-kälkäiset (hwarandra alldeles motsatta). Silläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka sanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on myöskin, ettei näissä puhuta Moariasta (joka osottais Poavilaisten oppia) harvoin Kristuksesta (joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen oppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot, sananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.

[118] Alii: riistan.

[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole luonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (genom sin osedlighet, odygd) on joutunut turmellukseen.

[120] Miehellä tässä merkitään ihminen, koska miehet ovat meijän sukukunnassamme, ensimäiset. Tällä sananlaskulla toimittivat hyö että ihmiskunta (menniskoslägtet) ei oo kovin paha, vaan ei varsin hyväkään.

[121] M. tyytymättömyyttä ja mielen huikentelevaisuutta.

[122] Om dess lifstid.

[123] Tämä ja jälkimäinen vertaus osottaa tietämättömällä tavalla yhtä toista elämätä, yhtä tulevaista; tahi että ihmisen henkellinen luonto ei ouk luotu kuolevaksi.

[124] Om Själsgodheten, det moraliskt Goda, Dygden.

[125] "Sika salmen uineeksi", yks somea puheenparsi, jota merkihtee jota kuta kehnoa käytöstä.

[126] Tässä on puhet syvämmellisestä rakkautesta (etherisk kärlek) ei Luonnollisesta (fysisk kärlek) jota haluksi ja himoksi kututaan. Luontokappaleitten rakkautesta, sanotaan puheenparressa: Himo on Hirvelläkin, halu Huavalinnullakin.

[127] Om Sinnes-ilskan, det moraliskt Onda, Synden, Lasten. Että Suomalaiset näillä ajoilla mahto olla viisaammat ja enemmin valaistut, nähään siitä ettei heijän juohtumiset (inbillning, föreställning, fantasi) ollut niin roakat ja moahan vaipuvaiset, kuin monen muihen kansan. Sillä puhuttaissa synnistä ja pahuutesta, hyö eivät tarvihtanna kuvaella ja vertaukseksi vetää tulisia kekäleitä, hiiltyvä helvettiä, ja sarvipäitä perkeleitä. Hyö juttelivat niin kuin vanhanaikuiset oppineet ainoastaan pahuuvesta itekseen puhuttu, ilman mitään kiihkousta, (exentricité, pathetisk ytterlighet).

[128] Moittimisesta (Om kritiker) sanotaan: "Joka vanhoja kiittää, se nykyistä moittii."

[129] D.w.s. Tiden är det äldsta och Rymden det största. (Detta innehåller deras lära om Tid och Rum).

[130] D.w.s. Ex nihilo nihil fit. (Detta innehåller kausalitets-begreppet — att allt måste hafwa sin orsak.)

[131] D.w.s. In nihilum nihil revertitur. (Detta innehåller annihilations-begreppet — att ingenting kan egentligen förswinna, utan blott till former upplösas).

[132] D.w.s. Omne vivum ex Ovo. De trodde således icke på någon generatio aequivoca. (Detta innehåller deras begrepp om propagations-läran). Alii: "Touko."

[133] D.w.s. att djuren handla utan att kunna reflektera deröfwer utan att deraf formera ett begrepp, eller derpå grunda ett annat. (Detta innehåller deras karakters skillnad emellan förnuftiga warelser och blotta djur).

[134] D.w.s. att Planeterne och Stejrnorne hafwa sina bestämda banor och omlopps-tider. (Detta innehåller deras begrepp i Uranografin, eller läran om de himmelska Kropparne). Minä kuulin Norin Suomalaisissa yhen toisen vertauksen, joka tarkeemmin osotteloo Otavaista; nimittäin: Seihtemän tähtiä Otavassa, kaheksan vannetta olt'-tynnärissä. Merkillistä on että vanhoilla Suomalaisilla oli monet omat nimet isoimmillen tähti-sikerillen.

[135] Sanotaan myös: "kuumeeksi kuu kehässä, sateheksi päivä-sappi."

[136] Sanotaan myös "Rinnassa on Särellä sappi" j.n.e.

[137] Hänen puvusta: "Tuntoohan Kuninkaan kyperästä, herrasmiehen, hatusta."

[138] Tässä on puhe vanhoista ajoista, silloin koska hyö matkusti isolla joukollansa, ja sillä rasitti moata.

[139] Uhkaus merkihtee tässä, stränghet; armo, mildhet.

[140] Om dess principer.

[141] Tässä tarkoitetaan tyttölöitä, kuin hyö kutjailleeksen, kurmaelleeksen tahi ketkasteleeksen (kokettera, wisa sig behagsjuka).

[142] Vanhoin aikoina ei ollut vaimoilla muuta arvoa, kuin sen vähän minkän saivat miehiltänsä, joka usein oli varsin hiukka. Miten halvassa arvossa muinon pitivät piikojansa nähään monestakin paikasta, vaan liioitenkin siitä, että sanoivat: "Ei ole Vuohi eläin; Piika, ihminen; Harakka, lintu; eikä tuohinen, astia."

[143] Muutamat sanoovat pikaisuus; kumminkin saattaa olla oikeen sanottu.

[144] Tässä ymmärretään, ettei pie ruvetak omiin piikoihin tahi renkihin pauloin.

[145] Yksin-vaimoisuus, monogyni.

[146] Yksin-naimisuus, monogami.

[147] Nimittäin, laiskan Vaimon.

[148] Armottomista lapsista, lue: Surusta ja murheesta; Köyhistä lapsista, lue: Rikkautesta ja köyhytestä.

[149] Oisi ehkä parempi sanoa: "iäreen, emän, leipoessa."

[150] Om traditioner, fornsägner.

[151] Sana merkihtee tässä: strof, rad, wers; hyryä bebetyder ett slags onomatopojetiskt anklang af ord, som alludera på hwad som blifwit sagt i föregående wers.

[152] Kuokka-vieraista; "Ei niin pieniä pitoja, jos ei kuokka-vieraita."

[153] Sillä ottaissa on hänelle rahoo, vaan ei ottamatak.

[154] Sanotaan myös: "Tuppurainen Tappurainen takaus-mies"; ja: "Tuppuraissa tappuraissa takaus-mies."

[155] "Ei luontaan lisä lykkää" (mera will mera ha).

[156] Rannan-kiertolainen, Wiking, korsar, sjöröfware.

[157] Ymmärretään omoo poikaa talossa.

[158] Taituri, konstnär, artist; Tekiä, fabrikör; Kaluntekiä, handtwerkare.

[159] Ompelia, Skräddare.

[160] "Varhain myllyyn, myöhän kyytiin."

[161] Pitkästä koukusta, sanotaan sanaksi: "Halikon kautta Ruohtiin."

[162] Ymmärretään Tapio (metän kuninkas) tahi Anni (metän miniä).

[163] Merkihtee, se on siitten "muka myöhä" (post festum).

[164] Merkihtee, että käypi rahalla muallakin kalan pyytöminen.

[165] Kosken laskian sanat, purrellensa.

[166] Taitaa merk. että se joka panoo puolen-siemenet, niin suapi puolenkin kasvusta.

[167] Mitenkä tätä Suomessa soattaneen sanoa? ehkä se tapahtuu Virossa, ja eteläisimmissä maissa, missä Suomalaisia löytyy? Sanomme myös: "Ei peätöintä Juhannusta."

[168] T. veneetöinkin, venehetöinkin, muatoinkin.

[169] Sanotaan myös: "Rohkia rokan särpää", j.n.e.

[170] Mielenluonto, karakter.

[171] Luoja. Koska häntä mainittiin, sanottiin aina, että hään oli se "totinen Luoja" jolla sanalla hyö tahtovat ikään kuin eroittoo häntä pois muista Luojista, joita hyö muuten nimittivät Luonnottaret ja Synnyttäret, ja joilla ymmärrettiin luonnon vaikutuksia, jotka synnyttäävät monillaisia uusia äkkinäisiä luotuja, ja joihen luonnollisen voiman hyö tekivät runoissansa eläväksi ja henkelliseksi.

[172] Häntä piettiin myös voimakkaanna, koska kaikissa häneltä apua anottiin. Mutta hänen voimansa näyttää ainoastaan olleen hyvyyttä vaikuttamisessa, ei pahuutta rankaisemisessa, koska hyö taikausten ajoilla panivat pahan hänen rinnallen voimallisuutessa, ja luulivat heijän Noitiinsa ja Velhoinsa taitavan voimuutessansa kilvoitella Jumalan kanssa, niin kuin vielä kuullaan siitä vanhasta sananlaskusta: Kaks kovoo koitteloo, Susi ja Hevoisen varsa, meijän poika ja Jumala. Että heijän Velhot ja Noijat, taikausten ajoilla vielä harjoittivat tätä luonnollista viisautta, nähään siitä sanasta: ken pahat sanoopi, se taivahan tähet lukoopi, meren allot arvoapi. Ja että heillen luettiin voimallisuutta ei ainoastaan myrskyjä pahoja säitä sekä soahaksensa että hävittääksensä, mutta myöskin ajan-juoksuja pitellä ja vuosiaikoja viivytellä, nähään siitä sanasta jossa hyö ikään kuin jo epäileevät heijän voimoa, ja ovat ikkään kuin ristin uskoon taipuvaiset. Joka laittaa pahaa laittakoon suvesta talven; joka kiittää hyvää, kiittäköön hyvät Jumalat.

[173] Ne sananlaskut jotka tarkoittais tähän (13, 14, 709), ovat kaikki syntyneet siitä päivästä kuin keäntyime Ruohtalaisten käsihin, eikä ouk perivanhoiksi luettavia.

[174] Se sana Jumalan-pelko (Gudsfruktan), joka on Ruohin kielestä suomenettunna on vielä nytkin vieras meijän korvissamme, ej ainoastansa siinä, että se ikään kuin pelottais meitä yhestä hyvästä isästä, mutta se kuluu vielä ouvommaksi, niin kuin oisi muka ite Jumala joka pelkäisi. Ettei meijän Jumalan pelvosta ollut meillen pakkoo, nähään Tacituksestakin, joka kirjuttaa meistä: Securi adversus Deos … ut illis ne voto quidem opus esset.

[175] Uhramiset ja muut kirkko-menot oomme myö vasta myöhäisempinnä aikoinna tullut tuntemaan. Tämä Ruohin kielestä Suomeksi murrettu sana, osottaa jo kyllä että myö heiltä ensin oomme oppina näitä toimituksia. Sillä heijän oil tapa ihmisiäkin uhrata lepyttelläksensä heijän Jumaloitansa (lue Tacitusta, Sturlesonnia ja muita).

[176] Yhessä vanhassa Ruohtalaisessa satussa hoastetaaa kyllä, että Biarmilaisilla tahi Permiläisillä oli yksi kirkko pyhitetty Jumalallensa, jossa ne palvelivat hänen kuvaansa, valettu kullasta. Mutta niin kauan kuin se ei ouk väheekään tarinamuksessamme totistettu, niin kauan kuin ei kansassamme eikä kielessämme löyvy yhtä ainuaakaan jälkee, joka tarkottais siihen, niin myö täytymme pitää tätä, niin kuin monta muutakin paikkoo näissä heijän satuissa, aivon valhena ja joutavana.

[177] Meijän nykyisessä uskomuksessamme on Perkele pantu sen Raamatussa puhutun Saatanan virantoimituksellen, ja soanut muka hänen ammattinsa, ensin että vietellä ihmis-poloisten sieluja, ja siiten että tulella vaivutella heitä helvetissä (?).

[178] Kts. viite 117.

[179] Mutta se ei ollut ainoastaan vihamiehiä kuin hyö tarkoittivat, hyö tavoittivat myös muita ihmisiä, ja luulivat hänen kavalluuellansa luvattomalla tavalla keäntävänsä toisen vahinkoa omaksi voitoksensa.

[180] Eiköhään nämät sanat ja muut semmoiset jotka vielä löytyy meijän henkellisissä kirjoissa, ja joita ehkä ennen aikana tarvihtivat kolkutellakseen roakoin korvihin, soattaisi soveliammilla sanoilla muuttaneeksi nykyisen valaistetun ajan vaatimusta jälkeen! tahi eiköhään se nykyinen ihmiskunta ou jo niin valaistu että se käsittää henkellisiä asioita ilman näitä roakoja puheita, jotka itekseen ei toimitak mitään. Toivomme totella että ne Suomessa säätetyt Toimitukset (komiteer), joihen tarkottamus oisi, soahaksensa meijän Suomalaisen kirkko-kirjan käsi-kirjan ja katkesmuksen paremmin korjatuksi ja oijaistuksi, ja jotka jo monta vuotta tässä aivotuksessa ovat näitä lukenneet luskutelleet — mahtaisi viimeinkin soaha näitä asioita junkaan.

[181] Myö neämmö ainoastansa hänen vaikutoksia, hänen viisautta ja voimallisuutta, niin kuin myö luonnossakin käsitämme Jumalan. Myö havaamme kyllä siitä ruumillisesta syntymisestä ja kuolemasta, että henki vaipuu yhestä luonnollisesta piiroksesta, ja ilmauntuu toiseen, vaan ei se siksi saata kavota tahi iäksi hävitä, tahi kiäntyä tyhjäksi.

[182] Minkä tähen meitä kuhutaan Jumalan lapsiksi, tahi sanotaan olevan häneltä luovut, ja hänen kaltaisia, ellemme hänestä oisi soanneet jonkun osallisuuen meijän luotuissa. Meijän ruumis muistuttaa meitä että myö olemme moallisia, muistuttakoon meitä myös meijän henkemme että myö oommo henkellisiä. Se on tämä henkellinen luonto meissä, joka teköö meitä Jumalan mukaisiksi, ja josta meitä kuhutaan hänen kuvaksensa! Mutta ilman tätä ruumista, joka kiinittää meijän henkeemme moahan, niin meijän ymmärrys lentäisi niin kuin meijän ajatuksemme taivaaseen, alku-ymmärrystänsä kohti, ja oisi luonostansa vapa, niin kuin on kaiken ymmärryksen luonto; vaan jos ei meissä oisi toas tätä henkee, joka kohoittaa ja nostaa meijän ajatuksia pois näistä moan laksoista, niin oisimme järjettömät luontokappaleet, joita ei mullasta eroittaisi; ja oisimme kokonansa katovaiset ja muutoksen lain-alaiset niin kuin on kaikkein moallisten luonto. Ihminen on sen eistä se kauniin kappale luomisessa, hään on se panta joka siotteloo Jumalata moailmaan, ja jossa yhellä puolella, tavataan sekä taivaallista henkellisyyttä, että toisella, moallista viheliäisyyttä. Hään seisoo portaalla taivaan ja moan välillä, ja se on annettu hänen omaan valtaansa jos hään tahtoo nousta taivaiseen, tahi laskeita moahan.

[183] Senpä tautta koska ei myö luonnollisella tahi kuin se Raamatussa kuhutaan "omalla" ymmärryksellämme taija tuntea Jumalatamme, niin voaitaan kaikissa Jumalan uskomuksissa, uskoa enemmin kuin ymmärrystä. Ja se on tarpeellisin niillen, joill' on vähä tätä ymmärrystä eli mielen valaistusta. Viisaat toas ja kirjan oppineet, jotka ajatuksillansa ja ymmärryksen tarkoittamisellansa sanoovat muutenkin käsittävänsä näitä taivaan tosia — hyö uskoovat näitä ymmärtävänsä. Sillä tavalla se on heissäkin usko joka vaikuttaa, ehkä se ei ouk tätä sokeata tahi yksinvakaista uskoa; mutta yhtä mielessä valaistettua ja ymmärryksellä tarkoitettua. Ne raukat, joill' ei ouk tätä yksinkertaista uskoa, eikä toas ymmärrystä kyllä käsittämään tätä valaistettua, (ja niitä löytyy ehkä monta kyllä), hyö ovat kaikista luovuista luettavat onnettomiksi. Hyö keäntyyvät kuin meren kaislat mihin tuuli painaa, ja heissä puuttuu se oma syvämellinen luottamus, se henkellinen johtatus ja lohtutus, joka koroittaa heitä yliten kaikkia luontokappaleita, ja onnistaa heitä heijän onnettomuutessansakin. Hyö epäilleevät kaikkia mitä hyö eivät käsitä sillä heijän vähällä ymmärryksellänsä; hyö ovat kahappäin uskovaisia, jos Jumalata ollenkaan löytyy, jos löytyy maailmata ja ihmisiä toin perään sanottu. Hyö ovat tietämättömiä, jos löytyy heijän omaa olentoansa, ellei vaan kaikki liene yksi viettelevä uni, yksi tyhjä mielen-pettäminen.

[184] Tämä meijän luonnollisen piiroksen poisheittäminen tapahtuu meijän ruumillisessa kuolemassa. Ja tästä tulee, että ne viisahimmat ja valaistuneemmat miehet, niin myös kuin ne paraimmat ja urhollisimmat, jotka eläissään aina ovat enemmin harjoittanneet tätä henkellistä, ei milloinkaan kajoo kuolematansa; vaan juuri sen silmiin-nähen harjoittaavat hyvyyttä, ja nouvattaissa jaloja vehkeitä, uskaltaavat ihtiänsä henken vaaroin (654, 283): ja kuin kuoloovat, niin kuoloovat hyvällä suosiolla ja leppeellä syvämmellä, ikään kuin toivoissa toista parempata (53, 55). Sitä vastoin ne taas, jotka kaikissa ovat enemmin seuranneet tämän moailman menoja, ja joihin mieli sen eistä ei milloinkaan ouk puuttunna henkellisiin töihin, hyö pelkäävät kuolematansa ikään kuin pirua, sillä heillä on aina ollut vähä siitä henkellisestä uskalluksesta; ja hyö kuoloovat usseemmittain kauhistuksella ja sisällisella vaikeutella, ikään kuin peljätessä jotakuta pahempata (53).

[185] Millä tavalla tämä piti tapahtua ei selitetä, koska eivät Jumalastakaan puhuneet, että se oli pahuutta rankaiseva, ja vainoava kova-korvaisia ja hänen käskynsä kuulemattomia; (sillä vainoomisen luonto ei ollut heijän mielestä sopiva Jumalan hyvyyteen). Sanottiin ainoastansa: peljäten pahat mänöövät. Se oli tämä heijän oma pelko, joka heitä ajeli ja ahisti, se oli tämä heijän omantunnon rauhattomuus, jok' ei antana heillen lepoa, eikä yö-rauhoa, tämä oli se tulinen helvetti joka jo eläissä poltti heijän poveansa, ja kaluisi heijän syvämmiä; ja tämä oli se rankaistus, jonka pahuus ite myötensä tuottaa.

[186] Suomen kielessä ei löyvyk sitä sanaa dygd joka alustapäin (ursprungeligen) merkihtee hyvyyttä tahi mielen nouvattamista Jumalata vastaan; eikä myös sitä sanaa synd, joka merkihtee pahuutta tahi rikosta Jumalan tahtoa vastaan. Se näyttää niin kuin Suomalaiset eivät oisi tehneet tätä erotusta; vaan että hyö pitivät hyvyyttä ihmisiä vastaan, hyvyyveksi Jumalatakin vastaan, ja pahuutta luotuja vastaan, pahuuveksi heijän luojaansa vastaan. Tahi toisilla sanoilla: mitä hyö kahtovat hyvyyveksi moalla, sitä lukivat myös hyvyyveksi taivaassa; ja mikä oli pahuus moalla, se oli pahuus taivaassakin.

[187] Sanottiin kyllä: pettää paha valansa; mutta näillä sanoilla ei kuitenkaan tarkoitettu semmoisia, jotka oisivat varsin tahallaan tehneet veärän valan; mutta ainoastaan sellaisia koiruus-miehiä, jotka pahasta tavasta ovat heittäneet heijän valansa (lupauksensa) pitamätä. (Tässä mahtaa puhe olla erinomattain naiman-kaupoista).