ANNA MARÍA. (continued 2)

[188] Tuonela, on siitä ehkä soanut nimensä, että sanottiin heijän vienneensä kuolleitansa tuonek t. tuonne (kylmiin kartanoihin), josta siitten rupesivat kuhtumaan paikkoo kuhun heitä vietiin tuonelaksi.

[189] Manala, tahi maan-ala on samalla tavalla nimensä soanut siitä että heijän kuolleita laskettiin maahan tahi maan ala (alle).

[190] Yhessä laulussa, kussa lausutaan yksinäisen miehen kerran ajanneen rahtain kirkkomoan sivuitten, sanotaan Keijuisen tahi Männinkäisen eli kuolleen ihmisen varjon nousseen hänen tarakkaan, ja lausuineen: Kuu paistaa, kuollut ajaa, tuonelassa häitä juuvaan — etkös pelkää? Vaan tämä laulu mahtaa olla nykyisempiä, ja Ruohista ehkä Suomenettunna. Mutta taikausten ajoilla, koska kyöpelit ja muut hoamut ilmistyivät, silloin puhuivat jo kuolleistakin; vaan ej silloinkaan vielä heitä nimitetty minkään toimittavaisiksi, mutta luultiin olleen nukuksissa, koska noijat tulivat heijän luita ja ruumiita koluuttelemaan, uskoissaan soavaan sillä jotakuta aikaan.

[191] Kalmistot (benhus) merkihti semmoisia paikkoja, kussa säilytettiin kuollein luita, ja kusta kalma (kuolluin paha haisu) kävi nenään. Muutamissa on kalma ja kuolema yhtä toimittavaiset.

[192] Näin kauniisti vertaisivat hyö heitä, ainoastaan niin kuin vuoteillansa makoovia. Tämäkin osottaa, että hyö vielä kerran piti havahtua ja nousta, ehk ei eneä tällä heijän luonnollisella piiroksella (1120, 1121).

[193] Lue tästä: Vanhoin Suomalaisten ajan-luvusta (Otavassa II:ssa Osassa, 48 p. ja jälkimäisiä).

[194] Se näyttä niin kuin varkaillen oisi muinon ollut henkellinen rankaistus (104. Pien. Run. II. O.V.) mutta tämäkin saattaa olla asetettunna Ruotin vallan aikana.

[195] Luonnollinen vallollisuus, naturligt oberoende, natur-frihet.

[196] Vallattomuus, oförrätt, wåld.

[197] Luonnollinen Laki (Natur-rätten, den naturliga lagen) tahi luonnollinen oikeus, kuin sitä myöskin kuhutaan, on se tietomus joka osottaa meillen minkälaisia myö olemme Jumalalta luovut, tahi minkällaisia myö olemme hänen eissä; ei missä arvossa myö olemme ihmisten silmissä. Elikkä se on se oppi, joka toimittaa meillen minkälainen ansio ja arvio on meillen tuleva ihmisinä, ei alamaisina eikä valtamiehinä. Tämä oppi joka yksin puolin koroittaa ne alhaiset ja onnettomat moailmassa, ja toisin puolin alentaa ne muka ylhäiset ja onnelliset, teköö meitä kaikkia tasapäisiksi Jumalamme eissä. Mutta että luulla tällaisen tasauven ja yhtävertaisuuen olevan tässä moailmassa toivottavan, tahi sopivan, tahi ies mahollisen, se oisi että kukistaa koko meijän kansallista elämätä (Samhällslifvets bestånd), ja ettei lainkaan ymmärtää mihin nämät opin-keinot tarkoittaavat.

[198] Yksi toinen vertaus on myös: "opiksi ikee, vaan ei eleek," joka vielä selvemmin osottaa, että tämä nykyinen ikä ei ouk tehty meillen eleäksemme (ikuiseksi, ainuaksi), vaan ainoastaan opiksemme (koettelemukseksemme, harjoittelemukseksemme). Yksi juuri tarkka sana!

[199] Myötäinen ja (plural.) myötäiset, niin myös, myötyys medgång.

[200] Tämä meijän luontomme, että aina olla omin varoisek, eikä luottaita muihin (josta siitten myös seuraa, ettei kaikkia uskoa eikä puhua) ovat Ruohtalaiset kuhtuneet luulemukseksi (misstänksamhet) ja salamielisyyteksi (förbehållsamhet), ja saattaa ehkä niin olla. Tässä myö heistä eroitamme meitä: sillä hyö ovat puheissansa, käytöksissänsä ja tavoissansa julkinaiset (öppna), niin että ne monestin paljastaavat ihtiänsä ehkä liiaksikin. Tämä on yks kaunis tapa, joka osottaa heissä rehellisyyttä ja kunniallisuutta (jos se vajuu syvämmestä); mutta jos se vajuu kielenkantimesta, tahi mielen-keveyvestä, niin se ei toimitak muuta, kuin että ovat loskariloita (skrodörer), liian-puheliaita (pratmakare), veltto-luontoisia ja pehmyt-mielisiä.

[201] Se on vielä nytkin yksi tapa Suomalaisten mielen-luonnossa (ett nationaldrag, karaktersdrag), ettei joutavat jaaritokset ja irvistelemiset heitä mielytä. Siinäkin eroittaiksen hyö muista monesta, etteivät naura tyhjästä.

[202] Tästä meijän kankeasta ja jäykästä, tahi kiivaasta ja kovasta luonnostamme, löytyy myös meijän kielessämme montaa sanaa jotka merkihtee tään-tapaisia mieliä, jotk eivät taivuk muihen mukaan, vaan ovat kovia ja taipumattomia; niin kuin e.m. jäykkä-niskainen (hallstarrig), uppi-niskainen (uppstudsig) kovakorvainen (ohörsam), kylmä-kiskoinen (ofördragsam), eripurainen (egensinnig), iteppäinen (envis), vastahakoinen (motspänstig), suuri-syväinen (stormodig), äkäpertty, äkäpässi, syvämikkö, jurrikka, m.m.

[203] Kaikki mitä tässä puhutaan meijän tavoista ja mielen-luonnostamme, tarkoittaa erinomattain sitä talon-pojallista kansoo, vaan tapoo myöskin ussein herrasmiehiä. Kuitenkin sanotaan Savon herroin, liioitenkin vanhalla rajalla, ennen tulleen jo muilta Suomalaisilta rajuutetuksi, heijän roivaillemisesta ja valehtelemisesta, jolla ne tultua rantamaillen toimittivat muka koti-vehkeitänsä.

[204] Sanotaan myös: Hullu kiitti miestänsä, mielipuoli naistansa: ja Hullu kiitti hevoistansa, miespuoli akkaase. Tämä on yksi kaunis tapa meissä, ettemme kiitä ihtiämme eikä omiamme, eikä myös vanhojamme; joka osottaa ei ainoastaan, ettemme ole paisuvaisia eikä ylpeileväisiä; mutta myös että meissä vielä löytyy sitä miehullisuutta, urhollisuutta, ja luonnollista voimallisuutta, joka jo monelta puuttuu. Sillä yksi urhollinen mies, ei se kehu milloinkaan uhkeuttansa (hänen käytökset osottaavat tätä jo kyllä): samaten yksi urhollinen kansa — ei sekkään tuosta pöyhistelete eikä isoinna käyttelete. Vasta kuin voima ja uskallus (joka aina luottaiksen voiman peälle) on hänestä kavonna, silloin vasta rupiavat tuosta puhumaan ja pauhamaan, että sillä saattaisivat muitakin muka uskomaan tätä vielä löytyvän heissä; ja jos eivät muuta taija, niin hoasteloovat ies esivanhemmistansa, jott' eivät heijän ansiosta jäisi varsin osattomiksi. Silläpä on jo niin monaisten sekä luettu että laulettu siitä pohjoisen voimallisuuesta, siitä rauta-kivisestä moasta, ja niistä vanhoin Jööttiläisten uhkeuesta, että mahtaisivat tuosta jo kerran kyllästyä, ja ite osottoo jotaik jaloutta.

[205] Näistä heijän Runoista käytettiin heitä ussein oikeuteen, ja tahottiin muka laulajat sakoillen näistä heijän runon-teoistansa. Nämät toas luulivat ettei heillen tuosta pitänyt olla sakkoa, kuin olivat vaan vetäneet oman nimensä virteen, jonka tähen sitä myös usseemmittain tavataan siihen liitettynnä.

[206] Tästä meijän hitaisuutesta ja hiljaisuutesta meitä syytetään kehtoomattomiksi (flegmatiska), ja pitkällisiksi (långsamma); ja kyllä se on tosi, etteime suinkaan joutavasta löyhistele, emmäkä tyhjästä hätäile. Meijän luonnossamme löytyy merkkillisellä tavalla yhistettynnä yksi ulkonainen jäykkäys ja yksi sisällinen tulisuus, joka ikään kuin yhtaikoo meissä muistuttaa näitä kylmiä pohjan-maita kussa asumme, ja niitä lämpöisiä iän-mantereita kusta olemme lähteneet.

[207] Otavan II:ssa Osassa, 60:nellä puoliskolla muist.

[208] Tätä on monikin tainnut jo liian paljon ottoo tavaksensa, koska heitä tuosta varotetaan ja nuhtellaan.

[209] Tämä heijän koti-rakkaus ei ollut mikään isänmaanrakkaus; sillä ehkä nämät syntyyvät ja kasvaavat yksissä, ja ikään kuin yhestä juuresta, niin hyö kuitenkin eroittaiksen toisista eri-tarkoituksillansa. Yksi heistä ei kasvata muuta kuin pieniä pähkineitä omallen suullen; mutta toinen kantaa hetelmiä, jotka kypsyyvät vielä tulevinna aikoinakin, ja tuottaa meillen siunauksia meijän sikiellisten. Että rakastaa sitä yhteistä kansoo, tahi sitä yhteistä isämme-maata, sitä eivät hyö ennen ymmärtännä, ja moni ehkä ei vielä nytkään sitä oikeen ymmärrä. Sillä niin kauvan kuin olimme Ruohin vallan alla, niin minkä mieli ei palana omaan hyötymiseen, niin sen syväntä poltti se Ruohtalainen nimi, ja ne Ruohtalaiset käytökset, Oma kansa piettiin halpana ja jaloin poljettavana, ja nouvattaissa vieraita tapoja heitettiin omat unoukseen. Kansan kieli ja valaistus jätettiin sipo sillään seisomaan omillen kannoillensa, ilman harjoittamata, sillä mitä hänestä harjoitettiin, harjotettiin vieraalla kielellä, että sillä oisivat tekevöinään meitä muka muukalaisiksi. Meijän mielestämme ja meijän muistostamme poistaivutettiin kaikki, joka oisi valistannut meitä meijän vanhoistamme, tahi tarkoittannut tietoa omasta tarinamuksestamme. Kaikkia sevoitettiin ja sotkettiin siihen Ruohtalaiseen nimeen; niin että jos nyt tahtoisimme tiiustella meitä ihtiämme, niin meijän täytyy vainehtia niitä jälkiä jotka vielä ehkä löytyisi näijen kirjoissansa ja heijän tarinamuksessansa. Mutta siitäkin ovat hyö jo tarkasti poispyyhittynnä; sen eistä eroittua heistä, seisomme tässä varsin avopäinä, tietämättömät mistä olemme lähteneet. Meijän tuloo sen eistä kiitoksella kostella heitä, jotka suurella vaivalla ovat kokeneet tahi vielä kokeevat säilyttää meillen näitä meijän muistojamme, pelastain heitä heijän kavotuksesta ja hakiin heitä valkeuteen. Jos sen eistä Ruohtalaisten muinoot Ruhtinat yllytti meitä luopua omistamme, ja tunkiissa meillen tapojansa vaativat meitä hylkeämään ihtiämme, niin se olkoon heillen anteeksi, sillä hyö näyttivät meillen muuten hyvyytensä ja laupeutensa; eikä kielistä niinnä aikoinna pietty suurta lukua, joina eivät paljon pitäneet henkestäkään. Mutta se oli tämä heijän mielikarvaus kieltämme vastaan, ja meijän oma huolimattomuus, joka vahinkoitti meitä juurin juuressamme, ja joka eroitti sen valaistun kansan meistä pois meijän moarahvahasta. Tämä jäi uskollisesti seisomaan omillen anturoillensa, vaan tuo nouvattaissa vieraita tapoja, vieraistui pois joukostamme. Jos sen eistä Ruohtalaiset halaisivat meitä nieltäksensä, sillä että tahtoivat tehä meijän ihteyttämme (individualitet) tyhjäksi, niin se on nykyisten aikoin valaistusta, jota meijän tuloo kiittää, etteivät voittajat eneä syö voitettujansa suuhunsa, tahi uhraa heitä Jumaloillensa niin kuin muinon tekivät (ja jota vielä joskus tapahtuu), eivätkä tie heitä (niin kuin muullon) varsin orjaksensa, ryöstettyä heiltä vapautensa, lainsa, nimensä, puheensa, moansa, valaistuksensa — ainoastaan henken heillen tuskin heittävänä; mutta että niitä nyt turvataan henkellisellä vakauvella (med personlig säkerhet) ja suojellaan ja varuistellaan laillisella asetoksella, annettua heillen tilaisuutta harjoitella omoo parasta, ja kieltänsä että valaistustansa tarkoitella; tekiin heitä sillä niin onnellisiksi alamaisiksi, niin vapaisiksi kansallisiksi (medborgare) kuin on suinkin mahollinen.

[210] Tämä on yksi kaunis tapa meissä, ettei liukkaalla kielellä ketään kiusata tahi lepyytellä; ja se on kunniaksi meillen, ettei koko meijän kielessämme löyvyk yhtä sanoo, joka juuri merkihtee smickra, smila, (liukastella, viekastella). Samaten ei myöskään löyvyk meissä sitä tapaa että kaikkia joutavia kuuleskella (vara nyfikna), joka on varsin vasten meijän vakaista luontoamme; senpä tähen ei kielessämmekään löyvvk yhtä sanoo, joka merkihteis nyfikenhet, (uteliaisuus).

Mutta koska olemme nimittänyt näitä meijän hyviä tappjamme, niin emme myöskään saata salata niitä kehnompia, tahi luulla ettei meissäkin löyvyk viheliäisyyttä. Suomalaisilla on ensinnik se paha tapa että hyö luuloovat ja soimaavat toisiansa; kuitenkin eivät tiek sitä pahuuella eikä pilkan vuoksi, (niin kuin on muualla nähty). Toinen paha tapa löytyy meissä myös: myö olemme harvoin yhtä-pitäväiset. Tämä vika on nähty muissakin muuten urhollisissa kansoissa. Greekkalaiset (vanhassa tarinamuksessamme) ja Puolalaiset (tässä meijän nykyisessä) hyökin ovat aina näin välillään juonittelleet ja riitauntuneet. Tämä tuloo ehkä meijän eripuraisuutesta. Muut kansat ovat myös totistaneet meijän olevan pikaisia (häftiga, hastiga, snarstuckna) iteppäisiä (envisa, egensinniga) ja jäykkä-luontoista (buttra, trumpna). Eikä sitä saata salata, että meillä on karkia luonto, jos sitä kerran nostetaan. Mutta jos tällainen kiivas luonto taivutettaisiin hyviin tarkoituksiin, niin se oisi pystyvä ja saattaisi paljon aikaan, ja oisi tämä into hyvä soaha meistä vielä yhen mainittavan kansan. Mutta niin kuin tämä luonto nyt usseen osottaiksen meissä, nimittäin taipumattomuuella joutavissa, niin se on luettava meillen nauroksi vaan ei kunniaksi.

Kuitenkin niin kaikeista meijän virheistä meijän yhtätyytyväisyys (liknöjdhet) ja kehtoomattomuus (flegma) on suurin luettavaksi, se on häijyn heistä kaikista, ja yksi sikiä laiskuutesta ja mielenvalaistamattomuutesta; eikä sitä saata muuten hävittää, ellei paremmalla toimella ja mielen valaistuksella.

[211] Tämä hoivauttamisen tapa (vårdande egenskap) kuhutaan meijän uskomuksessamme, Jumalan edeskatzomus (Guds försyn), tahi Jumalan sormi (Guds finger).

[212] Rühs I D. p. 3, 187. III D. p. 133. Että nimittää niitä kaikkia jotka kiittää meitä urhollisiksi, oisi että täyttää kirjan tykkenään; myö tyytymme sen tähen ainoastaan tähän.

[213] Rühs, I D. p. 182, 187.

[214] l.c. II D. p, 38. III D. p. 133. Boëthii bref. lue Mnemosyne 1821. p. 272.

[215] Rühs, II D. p. 38. I D. p. 3. III D. p. 133, 134

[216] l.c. II D. s. 38. III D. p. 133. Mnemosyne 1821. s. 269, 270.

[217] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133.

[218] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133, 139.

[219] l.c. I D. s. 9. III D. s. 133, Eikä alunkaan utelevaiset (nyfikne) Rühs II D. 38.

[220] l.c. II D. s. 38. III D. s. 140.

[221] Meijän Suomen vaimoväki on aina tullut kunnioitetuksi heijän puhtautesta sekä voatteissansa että ruuissansa. (Rühs, III D. s. 134. Mnemosyne 1821. s. 269). Yksi kiitettävä tapa joka juuri koroittaa heitä meijän silmissämme. Erinomattain ovat Karjalaiset ja Pohjalaiset tässä olleet kuuluisammat.

[222] Tätä Suomalaisten kovuutta vaimojansa vastaan, mahtaa ehkä moni pitää to'istuksenna heijän ennen olleen varsin roakoja, koska se tapa usseemmittain tahtoo nouvattaa raakoja kansoja, että alentaa vaimojansa. Mutta myö piämme tätä (ikään kuin heijän kylpemistä, ja monta muuta tapaa) to'istukseksi heijän tulleen iästäpäin, ja nouvattaneen itäisten tapoja. Siinä vielä tänä päivänäkin vaimot pietään varsin kovassa kurisa.

[223] Meijän täytyy tunnustoo, että ehkä nämät vertaukset eivät suinkaan ihaillut heitä, mutta nopeemmittain alensivat ja häväisivät, niin hyö eivät kuitenkaan olleet varsin ilman tarkoitusta.

[224] Eikä Suomalaiset olleet ne ainokkaiset, jotka näin vaimoissansa polkeisivat ihtiänsä. Muut kansat ovat niinikkään ilkaistelleet, ja ovat juuri tahtoneet totistuksilla vahvistaa näitä heijän lopsutoksia; lue e.m. Disp. qua probatur mulieres homines non esse. Parisiae 1593. 12:o.

[225] Tästä on vielä nytkin se puheen-parsi meijän kielessämme: "joko hään on naiman-kaupoissa?" Lue muuten tästä Paul. Juustenin Chronic. Episc. Finl. p. 70; Rühs Finland och dess invånare, I:a Del. p. 16. — Swensk Litter. Tidn. 1817, p. 343.

[226] Että sen eistä heillen uskaltaa talon hallitusta, luettiin vasten huoneen-lakia, ja häpiäksi olla heijän kurituksen alla.

[227] Pieniä Run. II:ssa Osassa XI:nessä kappalessa.

[228] "Naura hyvällä, naura pahalla, naura naisen kuolemalla," (vertaus).

[229] Viattomuus, oskuld.

[230] Sillä se oli muka uskottava, että se joka matkan peästä haki itellensä vaimoa, ei soanut häntä likempänä, vaan oli kajottu (afskydd) oman kylän tyttäriltä. Koto-naimisesta lue viite 144.

[231] Tämä sananparsi ei ouk suinkaan Savolaisten mieltä myöten sopiva, sillä hyö kahtoovat ihanaisiksi suuria hilpeitä (riskiä) tyttölöitä, jotka ovat hyvin työn-tekeväisiä, ja joista on hyviä työmiehiä toivoo. Hyö halajaavat valkee-verisiä (ljuslåtta, blonda) ja punapintaisia (rödbrusiga); vaan kajoovat pieniä musta-kulmaisia (brunetta). (Pieniä Run. I Osa, 11 k.)

[232] Myö olemme tällä koettelemuksella ainoastaan tahtonna näyttää millä tavalla näitä vanhoja sananlaskuja pitää käytettämän jos heistä tahomme hakea jonkun evun valaistokseksi meijän tarinamuksessamme. Ne jotka tahtoovat tätä laveammasti nouvattoo, niin olemme heillen hyväksi asettanneet yhen sisälläpion, josta hyö numeroijen osottamisella aivan huokiasti taitaavat ihtiensä johtattaa.

[233] Mutta se ei ollut ainoastaan sananlaskuissa, jossa meijän esivanhemmat säilyttivät meillen viisautensa, sillä niitä löytyy kansassamme muitakin opin-puheita jotka ovat vajunneet meijän vanhoistamme, ja joissa tavataan samoo tarkoitusta, nimittäin meijän mielen-valaistusta. Nämät ovat pitempiä puheita, jotka ovat tehtyt ikään kuin luvun tavalla, että hyö sillä pysyttelisivät heitä meijän muistossamme. Näistä on e.m. yksi joka opettaa meitä miten monta kuuta eläimet käyvät tiinehennä, ja joka on siitä merkkillinen, että se ikään kuin asettaa elävät eäntänsä myöten vissiin joukoihin tahi sukukuntiin, jonka (eänen) vaarin ottamista meijän nykyiset luonnon-tutkisteliat ovat tykkenään laimin lyöneet. Se kuuluu näin:

Kymmenen kuuta naurava (ymmärretään Ihminen). Kaksitoista-kymmentä kuuta hirnuva, (Hevoinen). Kymmenen kuuta ammuva, (Lehmä). Viisi kuuta vinkuva, (Sika), Neljä kuuta popottaja, (Jänis). Kolmet viikkoo kaakottaja, (Kana). Neljä viikkoo kotkottaja, (Hanhi). Seihtemän kuuta mököttävä, (Vuohi). Kuusi kuuta meäkyvä, (Lammas). Kuusi kuuta reäkkyvä, (Kettu, Koira). Neljä kuuta naukuja, (Kissa).

(Martini Hodeg. Lingu. Fenn. & Petraei Brev. inst. Lingu. Finn). Mutta tämä luku mahtaa olla heiltä veärin kirjutettu. Minä on kuullut tämän luvun Savossa toiseppäin, nimittäin: "Kasi kaks; Koira kolm; Neito (sika) neljä; Villur (lammas) viisi; kymmenen Lehmoinen ementineen."

Yksi toinen tällainen puheen-liitos joka niinikkään muistuttaa meitä vähä yhtä ja toista, kuuluu näin:

Mikä yksi? Minä tässä. Mikä kaksi? Kaks silmää peässä. Mikä kolme? Kolmet jalkoo pa'alla. Mikä neljä? Neljä nänneä Lehmällä. Mikä viisi? Viis sormee käissä. Mikä kuusi? Kuusi kaplasta reessä. Mikä seihtemän? Seihtemän tähtiä otavassa. Mikä kaheksan? Kaheksan vannetta tynnörissä. Mikä yheksän? Yheksän reikee ihmisessä. Mikä kymmenen? Kymmenen kynttä varpahissa.

Kolmas, on yks joka on jo tehtynnä Runon tavalla, ja näyttää kuin oisi variten vasta rakettu Runon-piirokseksi (till ett schema för runor). Se alkaa: oli meillä olli-malli, olli-mallista matikka j.n.e. Tästä olen minä kuullut monet erintapaiset luvut (olika läsearter). Niin se kyllä ensimältä näyttää, kuin tämäkin oisi ainoastansa yksi tyhjä lopsutos, mutta kuin tarkemmin ajatellaan, niin se osottaa meillen yhtä aina-seuravaa järjestystä, (serie) joka juoksoo ikään kuin ihtensä yhteen, tahi jolla ei ouk alkua eikä loppua. Eli se toimittaa meillen ymmärtämystä iankaikkisuutesta.

[234] Moni mahtaa ehkä luulla, jos Suomalaisilla vanhuessa oli tällainen luonnollinen viisaus ja mielen-valaistus niin, oisiha se tok pitänyt olla jossa kussa paikassa mainittunna, ja tullut tietyksi muilta äkkinäisiltäkin kansoilta. Myö vastoamme siihen mitä myö 22:nella puoliskolla (pagina) jo sanoimme, ja muistuttamme vielä siitenkin, meijän aivotuksemme ei olleen muijen vieraisten puheita meistä kerroitella (ehkä myö vastapäin tulemme tuostakin puhumaan) mutta että meijän kielestämme ja meijän omista vanhoistamme tiiustella meitä ihtiämme.

Vaan saisimme nuon arvolta sanoa, että Ruomalaistenkin vanhat Tarintajat (Historiker) toimittivat kirjoissansa pohjossa päin olleen kansoin joukossa niitä jotka elivät yhtä hiljasta ja onnellista elamätä, ja jotka ovat tullut kuultuiksi muista heijän Rehellisyytestänsä. Sillä paihti sitä mitä Tacitus meistä puhuu (joka eli 90 vuotta jälkeen Vapahtajan syntymistä) sanova meistä: illis voto quidem non opus sit; niin näyttää kuin hään näillä sanoilla oisi tarkoittannut sitä mitä Plinius (joka eli 60 v. jälkeen. Vap. synt.) kirjutti Hyperboræilöistä (peri-pohjalaisista), koska hään sano, että Riphaein (Uralin) tunturiin tuolla puolla, aina pohjoiseen hamaan, löytyi yksi onnellinen kansa, aivan kuuluisa heijän kummituksista: Pone eos montes ultraque aquilonem gens felix (si credimus) quos Hyperboræos appellavere, annoso degit ævo, fabulosis celebrata miraculis (Hist. Nat. Lib. IV. c. XII). Se näyttää juuri kuin Plinius oisi tällä puheella tavoittannut sitä mitä Strabo (joka eli 20 v. jälkeen Vap. synt.) lausui niistä Scythilöistä (Scythit l. Tschudit, merkihti Suomalais-sukuiset kansat) jotka hään muista rajutti siitä heijän hyvyytestänsä, josta hyö ovat tulleet muilta mainituksi: De iis loquor, qui moribus utuntur probissimis. Sunt enim quidam de vagis seu nomadibus Scythis, qui…. justitia omnibus hominibus sunt superiores, quorum et Poëtae meminerunt. (Rer. Geograph. Libr. Paris 1620. fol. p. 302). Jornandes (joka eli 500 v. jälkeen Vap. synt.) on se ensimäinen, joka ikään kuin kerroitessa samoja sanoja, selittää Suomalaisista: Finni Mitissimi, Scanziæ cultoribus omnibus mitiores (De Gethis. Cap. 3).

[235] Puheen-pulma, Logogriphus (ordgissning, charad).

[236] Yhellä ajalla jolla pauhataan niin paljon valistusta vastaan, kuin muinon sotivat uskomusta vastaan, oisi minusta luonotoin ettei tästä jotaik puhua. Sillä se joka hylkee valaistuksensa, tahi sallii sitä pimentymään, se on myöskin hyvä luopumaan uskomuksestansa ja antoo sitä muihen pilkan alle; sillä minä uskon puolestani, että ne molemmat yhtä halullisesti tarkoittaavat ihmiskunnan yhteistä hyvyyttä, ja ettei yks totinen uskomus ouk aateltava ilman mielen valaistamiseta, eikä toas yksi totinen valaistus ilman henkellistä uskomusta. — Sillä ikään kuin yksi yksinvaltainen henkellisyys keäntyy henkelliseksi hurjuuteksi (fanatism), tahi henkelliseksi orjuuteksi, (hierarki), niin vaipuu myöskin yksi yksintoikoinen valaistus joutaviin ajatus-juohtumuksiin (sophismer, kabbalistiska spitsfundigheter, grillfängerier), tahi turhiin sanoinjuonittelemuksiin (logomakier, ordstrider). Valaistus (sekä se luonnollinen että henkellinen) osottaiksen sillä, että se kokee hakea ihmisillen selkeyttä, ymmärrystä ja tietoa kaikissa asioissa, jotka jollakulla tavalla enentää ja lisee meijän ymmärrystämme, valaisee meijän mieltämme, sivistää meijän tapojamme ja onnistaa meijän elämätämme. Sen tarkoittamus on että tehä ihmisiä ymmärtäväisiksi, hyviksi ja onnellisiksi, ja sen luonto että ihmisissä levittää rakkautta, yhtäläisyyttä ja tietoa. Tästä hänen sulasta luonnostansa hään ej kanna salavihoo kellenkään, sitävähemmin hään ketään soimoo ja panettele, ei tyhmyyttä eikä turhuuttakaan, (ehkä hyö ovat hänen pahimmat vihamiehensä), vaan nopeemmittain hään heitä seälii ja hyviksi harjoittaa. Tästä hänen rehellisyytestä ja totuullisuutesta, hään ei myöskään pelkeä muita joutavia oppia, eikä muihen kavaluutta ja juonittelemista häntä vastaan; vaan vaeltaa sitä suoroo tietä, jota hään on pantu vaeltamaan.

Valistamattomuus taas on sen tapainen, että koska se ei itek ymmärrä mitään, niin se ei myöskään salli muihenkaan mitään ymmärtämään. Sen valta on perustettu pimeytessä, jossa hään on ite yksinvaltias ja siinä hään pimeenpeässä luuloo ja pelkee kaikkia joihen kuvat ovat häntä valkoisemmat, uskova muka heijän olevan outoja kapeita (spöken), jotka tavottaavat häntä. Sen eistäpä hyö häntä peloittaa ja juuri hirvittää ikään kuin valkoisia vaatteita, jotka yöllä peloittaa pelkuria ja kehnosti opetettuita lapsia. Tästä tuloo että valaisemattomuus ei ainoastaan pelkää, mutta myöskin vihoo ja vainoo kaikkia niitä opin-aineita, jotka tuottais hänellen valkeutta, sillä ne silloin hävittäis hänen oman luontonsa, paljastais hänen tyhmyyttä, ja pesisivät häntä valkoiseksi. Tästä tuloo että valaistuksen levittäminen moailmassa on aina käynyt niin hitaisesti ja voatinut monta vuos-satoja vaeltamiseksi, sillä valaisemattomuus on aina sotina urhollisesti häntä vastaan; ja sitä hyvyyttä mitä muutamat oli valaistuksellansa jo moailmassa matkaan saanneet, sitä ovat monta olleet hävittämässä ja moahan sotkemassa. Sillä tavalla on aina hyvyys ja pahuus, valaistus ja valaisemattomuus, valkeus ja pimeys olleet vastatuksin, ja ovat aina näin olevat.

Kuin Ristin usko ensin onneksi koko ihmiskunnan levitettiin maailmahan, että sillä soaha sen vanhan pakanallisen pimeyven hänestä häviämään, niin nähtiin kyllä mitenkä hyö silloin jo pelmuisivat tätä vasten. Pitkälliset vihat ja vainot rasitti ne ensimmäiset kastetut, ja monta tuhatta heistä tapettiin ja surmattiin heijän saarnansa ja uskonsa tähen, jota hyö kaikki kärsivät tyynellä syvämmellä, heijän uskomuksen uskollisuutensa kautta.

Samalla tavalla on myös se luonnollinen mielen-valaistus, tahi tietomuksiin harjoittaminen ja levittäminen moailmassa, tullut valaisemattomukselta vastuutetuksi ja vainotetuksi, sillä sekin oli siitä luonnosta, että se tarkoitti hävittää tätä hänen tyhmyyttänsä ja pimeyttänsä. Senkin harjoittajat täytyi sen eistä myöskin monestin vuotattaa verensä, oppinsa ja opetuksensa suhteen; ja hyö kärsivät tätä kärsivällisyytellä totuuen rakkautensa tautta.

Koska kesk-ajan mielen-sokeuvesta ihmiset taas rupesivat mieltymään, niin nähtiin heissä vielä kauvan sekä se henkellinen että luonnollinen valaistus vaipununna siihen ymmärtämättömyyteen, joka on valistamattomuksen omainen. Hyö olivat jo kumpaisetkin soanet hänen luontonsa, että pelätäk ja vainota muita uskovaisia ja opin-johtattajoita. Silloin muka kuin papit ja ne henkelliset toimittajat juhlallisesti heijän uskon kunniaksi elävinä poltivat niitä petturiloiksi (kättare) mainittavia eri-uskoisia; silloin Tuomaritkin ja lain-toimittajat poahtaisivat ja tulessa paistattivat niitä taikuriloiksi (trollkarlar) kuhuttavia villitettyjä ihmis-poloisia. Vasta monen ajan peästä, ja miehen monen ansiolla, oli tietomukset taas tullut niin paljon harjoitetuiksi, valaistus niin paljon levitetyksi, ja uskomukset niin jälleen puhistetuiksi, ettei hyö eneä tuomihtineet kuolemaan ja kavotukseen niitä, joihen aatokset ja uskomukset olivat toiseppäin. Mutta nykyisinnä aikoinna ovat ihmiset toas ruvenneet kuhisemaan ja sohisemaan. Hyö ovat nyt vuorostansa ruvenneet pelkeämään varsin tätä valaistusta, joka teki heitä onnellisimmaksi ja ymmärtäisimmiksi, ja ovat peättäneet tietomuksen ja valaistuksen olevan kansakunnissamme varsin vaarallisen ja vahinkollisen. Hyö ovat sen eistä nyt ruvenneet julkisesti poltamaan niitä kirjoja kussa näitä opetuksia heillen johtatettiin, sanoten heijän olevan manatuita ja kirotuita pahuuven sikiöitä — ikään kuin muinon kalttaisivat pieniä viattomia lapsia, joita syytettiin yhteyttä pitänneen perkelen kanssa. Etteivätten ne ouk valkeutesta lähteneet jotka tätä saarnaavat, nähään kyllä, mutta hyö ovat pimeyvestänsä nyt taas uskaltanneet lähteä valkeuen kanssa sotaan. Näin on nyt toas valaisemattomuus ruvenna ihmisiä vallottamaan ja tekemään heitä orjiksi pimeyven pauloin. Mutta se on ainoastaan yksi yhteen-liitetty vallatoin joukko (sekt) joka näitä juonia harjoittaa ja levittää omaksi mielen-nouteeksi (intresse); ja se on jo myöskin havaittu, että hallitukset niissä valtakunnissa joissa näitä suvaihtaan, ovat jo olleet, tahi heti tulleet, rauhattomilta rasitetuiksi.

[237] Ne ymmärtäväisemmät pitäävät Jumalan kaiken luonnollisenkin voiman ensimmäisenä alkuna. Tahi ne ymmärtämättömät äkkäävät ainoastaan yhtä selittämätöintä voimallisuutta (jumalatansa) kussa se luonnollinen järjestys moailmassa (serien, kedjan af de skapade tingen) on heijän silmissä ikään kuin katkaistu; sitä vastoin ne ymmärtäväiset selittäävät tätä voiman jaloutta ja viisautta (Jumalata) ite tässä järjestyksessä ja joka jumalainuassa hänen pannoissa ja liitoksissa.

[238] Että ihmiset aina kuvailleevat Jumalansa oman muotoisensa, on meijän mielestämme yksi merkillinen tapaus, joka ikään kuin saloapäin toimittaa, että hyö lukoovat häntä kaltaisekseon, ikään kuin Jumala loi heitä omaksi kuvaksensa.

[239] Oppineet ovat olleet kovin kiivaat ja mielettömät, kuin ovat uskoneet yksintoikoisien rukoilleen ainoastaan paljaita kuvia, ja sen tautta kuhtuneet heitä luonottomiksi Jumalanpalvelioiksi (onaturliga Gudsdyrkare, afgudadyrkare); samaten ovat myös ne vähemmin valaistut puolestansa, olleet pikaisia ja ymmärtämättömiä, kuin ovat peättänneet, Oppineitten, jotka luomisessa käsittäävät Jumalatansa, pitänneen kaiken luonnon Jumalana, ja sen eistä (siinä tarkoituksessa) nimittäneet heitä luonnollisiksi Jumalanpalvelioiksi (naturliga Gudsdyrkare, naturdyrkare, pantheister). Ne valaistut ja viisaat vaeltavat keskellä sitä väliä, ja eroittaavat ne sisimäiset ymmärtämykset heijän ulkonaisista piiroksista, sitä henkellistä (ideella, andeliga) maallisista aineista (materiella, sinliga).

[240] Tahi kaikkein henkellisten (alla förnuftiga warelsers) luoja, rakastaja ja pyhittäjä.

[241] Paitsi Jumalan Poika, joka on ilmoittana ihtensä meillen luonollisella tavalla — häntä olemme kuvaellut hänen ihmisen haamussansa.

[242] E.m. persona (henki), Isä ja Poika (yhtaikoo).

[243] Se on aivan luonnollinen (naturligt), ettemme millonkaan taija tulla varsin tuntemaan Jumalaamme, ja oisi muka hävittömästi vaatia, että myö ihmisen ymmärryksellä käsittäisimme Jumalan henkellistä luontoa, tahi hänen ymmärrystä. Eihään myö siitten oltaiskaan ihmisiä jos saattaisimme luojamme näin peripohjin tutkistella. Mutta tästä ei seuraa etteime hänestä pie tarkoittoo meijän ymmärrystämme; senpä tautta se on meillen antanut ymmärryksen valoa, että myö sillä mahtaisimme selittää hänen viisautta, hänen jaloutta, hänen tahtonsa ja olentonsa, niin paljon kuin suinkiin on mahollista; vaan ei että pyrkiä sinne jonn ei meijän ymmärrys ylty. Ikään kuin se on kuurollen mahotoin että soiton soitumisesta (klang, samljud) tulla tietäväksi, tahi että selittää sokeellen päivän valoa, niin se on myöskin mahotoin että ilman henkellistä ymmärrystä (ymmärrystä henkellisistä) käsittää Jumalan viisautta ja jaloutta. Ja tähän voaitaan luonnottomia ymmärtämyksiä (öfwersinnliga begrepp), vaan ei luonnollisia nimiä.

[244] Ne uskomukset kuhumme viisaat ja avulliset jotka onnistaavat koko ihmiskunnan, jotka harjoittaavat hyvyyttä ja rakkautta moailmassa, ja lähestyttää meitä meijän Luojaamme. Mutta ouvoiksi ja turhiksi kuhumme niitä, jotka poistaavat meistä näitä tarkoittamuksia, tahi eksyttelöövät meitä heijän käsittämisestä.

[245] Myö löyvämme näissä muutoksissa, että ulkonaisuus ja turhuus on tullut heitetyksi, ja sisällisyys ja henkellisyys tarkoitetuksi. Tahi toisinpäin, ne ulkonaiset salvokset ja piirokset ovat itestään lauenneet ja pois-vaipuneet, ja sen sisällisen ymmärryksen vapaus, ynne sen hänen peällen luotettu uskon-vakaus, tullut vakuutetuksi ja perustetuksi.

[246] Tämä on se korkein tarkoittamus kaikessa meijän elämässämme, nimittäin että tehä meitä täyvellisemmiksi ja ymmärtävämmiksi. Tämän tarkoittamuksen tautta, joka tarkoittaa että valaista ja onnistaa sitä yhteistä ihmiskuntoo, on jo niin monet tuhanneet hyviä ihmisiä vuottaneet verensä ja henkensä heittäneet, kärsinneet veäryyttä, vaivoja ja rasitoksia, ja kuitenkin yhtä rakkaat, osottanneet hyvyyttä vihamiehillensäkin. Tämän tarkoituksen tautta — että harjoittoo hyvyyttä ja rakkautta ihmisissä, että levittää moailmassa valaistusta ja totista onnellisuutta — pitäis vielä ihmiskunnan hyväksi, monta tuhatta viattonta uhrattaman, ja ihtiänsä uhrata — pitäis ihmisten vielä elämiin monta-monuista aikaa ja ihmis-ikeä — pitäis vietä ihmisten monin kerroin lankiaman epä-uskoon, turhiin menoin, suuriin syntiin, ja nouattaman isoja villityksiä. Miksi? — Siksi, että heijän joukko on vielä isompi, jotka harjoittaavat pahuutta, ja jotka omaksi voitoksensa ettiskelevät että ihmisissä levittää pimeyttä ja mielen-sokeutta, tehän tätä huikentelevaisuuellansa ja mielettemättömyellänsä, tahi saastaisuuellansa ja saittaisuuellansa, eläin sillä turmioksi itellen että muillen. Eikös myö luetak joka päivä, mitenkä kussakin kansakunnassa, liioitenkin Europan luoteisimmissa valtakunnissa, pimeys ja valistus ovat olleet, vastatuksin, ja kuinka hyö sielä ovat taas ruvenneet ihmisiä innoittelemaan. Se on tämä henkellinen mielen-orjuus ja vapaus (josta siitten myös seuraa laillinen orjuus ja vapaus: tästä toas seuraa puheen ja painon orjuus ja vapaus) jotka kussakin hallituksessa ovat jo väk-karttua vetänneet, ja jotka nyt toas Frankriikin, Spanjan ja Portugalin maissa ovat tukka-nuotaisillaan.

[247] Vastaan-peätetty uskomus, den protestantiska Religionen; uuistettu, den reformerta.

[248] Yhtäläisyys, Jemnlikhet. Tästä henkellisestä yhtäläisyytestä seuraa siitten myöskin laillinen yhtäläisyys. Josta on arvattava että kansoihen laillinen vapaus ja yhtäläisyys on viimeinkin perustettu heijän uskomuksensa peälle; sillä minkälaiset heijän aatokset ovat henkellisissä asioissa, sellaiset ovat myöskin moallisissa. Kussa uskomus on yksinvaltainen (despotisk), siinä on myöskin yksinvaltainen hallitus; ja kussa toas löytyy yksinvaltainen hallitus, siinä löytyypi ussein yksinvaltaisuus (despotism), ja kussa tämä löytyy, siinä ej kansallinen valaistus menesty; sillä valaistus aina tuopi myötensä ymmärtämystä yhtäläisyytestä ja vapautesta. Eikä muut kansat ook oikeen arvaneet ja ansaineet vapauttansa, kuin valaistuneet; sillä valaisemattomissa tämä heijän vallollisuus välleen muuttaisiin vallattomuuteksi. Soannoonhan seneistä kahtoa jos Portugalin valtakunnassa yksi asetoksen-alainen hallitus (konstitutionell Statsförfattning) jääpi pysyväiseksi, ellei tämä heijän poavilainen uskomus tule monessa paikassa oijaistuksi ja vapaallisemmaksi; sillä meijän tietyviksi ei ouk vielä poavilaisissa maissa yksi asetoksen-alainen hallitus mänestynyt. Sitä vastoin kussa kansassa löytyy yksi rauhallinen ja vapaallinen uskomus, siinä myöskin aina tavataan yksi kansallinen ja yhtäläinen asetus eli hallitus. Ja ellei sitä tavatak nimestään, niin sitä kuitenkin tavataan luonostaan; niin kuin e.m. Danmarkissa, kussa Hallitus on kyllä nimeltään yksinvaltainen, mutta kuitenkin luonostaan aivan vapainen ja kansallinen. Koska pohjos-Amerikassa ei löyvyk minkäänlaista peä-uskomusta (Stats-Religion, hufwudreligion) vaan kaikki uskot ovat yhtäläiset ja yhestä arvosta, niin seuraa myöskin siitä, ettei siinä milloinkaan taija löytyä yhtä peä-valtiasta (Monark, yksi-valtias), sitä vähemmin yhtä yksin-valtiasta (despot), niin kauan kuin asian laita on muka tällainen; vaan että kaikki asujammet täytyy olla yhtäläiset ja varsin vapaat. Se oisi muuten mahotoin asettaa tässä yhtä omoo hallitusta, ilman tällaista ehota, ja tulevaiset ajat soanoovat totistoo jos tämmöinen outo ja merkillinen Hallitus on hyvä jäämään seisalleen. Sillä muissa maissa yhtäläinen uskomus on ollut se ensimäinen peä-tarkoittamus, vaan tässä yhtäläinen hyötytys. Muualla ovat perustanneet hallituksensa ja lakinsa henkellisyyen peälle, mutta tässä ainoastaan laillisuuen peälle (på laglikmätighet).

[249] Tästä seuraapi myös että kaikissa Poavilaisissa maissa, kussa valaistus paihti uskomuksensa on ilmistynnä, siinä ovat hyö toisiaan vastaan ponnistavaisia; sillä heijän uskomus (joka tarkoittaa henkellistä orjuutta) ei salli tätä mielenvalaistusta (joka tarkoittaa henkellistä vapautta). Sen eistä ovat hallitukset heissä kahen riitauntunehen käsissä. Sillä jos pitäävät uskomuksensa puolta, niin heijän täytyy vastuuttella ja ikään kuin alaspainaa valaistusta, vapausta ja tietomusta; jos tahtoovat toas näitä suojella, niin heijän täytyy helpoittoo sitä henkellistä orjuutta, josta papit taas paheksiivat. Sitä vastoin muissa ristityissä maissa, kussa ei löyvyk tällaista orjallista uskomusta, siinä on sekä mielen- että henkellinen-valaistus yhäppäin taipuvaiset, siinä käyvät hyö käsityksin, ja onnistaavat yhteistä kansoo. Ei siinä hallitus eikä uskomus pelkeä tietomusta, vapausta ja mielen valaistusta, mutta nopeemmin hyö heitä harjoittaavat.

[250] Näistä uskon-nouattajoista on erinomattain ne Jesuiittilöiksi mainittavat henkelliset velhot, ne enin rauhattomat. Ehkä näitä ei löyvyk meijän maissa, niin löytyy kuitenkin niitä jotka ovat julenneet sanoa valistuksen olevan meillen juuri vahinkollisen (Mnemosyne 1820. N:o 100, 104), kuitenkin hyö ovat varsin harvat, eikä heitä ouk ykskään malttana kuuleskella. Se kunnioitettava Toimitus jonka huolessa meijän Suomalaiset Opin-laitokset äsköttäin ovat olleet uskotut, on heijän nöyrymmässä koettelemuksessa (förslag) Keisarin armollisimmaksi suostumukseksi suonneet, että Suomessa piti asetettaman 4 lukistoa (Gymnasier), 13 peä-koulua (Trivial-Scholor), 13 isompaa koulua Tyttölöihin neuoittelemiseksi, ja ilman näitä, yksi alutos-koulu (pedagogi, elementarskola) Bell-Lancasterin tavan jälkeen kussakin kaupunnissa; ja samalla opetus-tavalla, 200 pitäjän-koulua kussakin hippakunnassa, eli yhteseen 400 pitäjän-koulua. Ja vielä siittenkin että kuhunkin lukistoon ja peäkouluun piti pantaman yksi Suomen kielen opettaja, jotta saattaisimme tätä vähittäin harjoitetuksi ja parempaan kuntoon. Se on meijän onneksemme ja kunniaksemme, että tällaiset asetokset ovat tulleet toimeen; ja että kansan paras on tullut annetuksi haltuun tällaisten miesten, joita ei myö eikä meijän lapsemme taija tästä täyvellisesti kyllä kostella.

[251] Villiturkit, barbaresker, Marockaner.

[252] Mitä on sanottu kansan henkellisyytestä, on myöskin sanottava kansan valistuksesta, joka on luonnostansa henkellinen. Sillekin on annettu omat holhotukset, joihin ei muut maalliset menot puutuk.

[253] Vapa-valtainen Hallitus, Fri-Stat; Yhteen-liitetyt vapa-valtaiset Hallitokset, förenta Staterna i Norra Amerika.

[254] Nämät yhteen-liitetyt vapavaltaiset Hallitukset ovat pituueltansa 430 Ruohtalaista peninkuormoa, ja leveyeltänsä 260 penink. eli hyö ovat 47,190 peitto-peninkulmaa (qwadramil), josta moasta Indialaisilla vielä on 2/3:tta osoo; tahi hyö ovat yhteisesti 7 kertaa isommat kuin koko Ruohti (joka on 3,871 peitto-penink.) ja Nori (2,828 p. pen.) yhteiseen (6,699 p. pen.).

[255] Nämät yhteen-liitetyt Hallitukset pohjos-Amerikassa ovat moailmassa ne ainuat Ristilliset kansakunnat (samhällen) jotka ei nouvata yhtä vissiä peä-uskomusta, ei Ristillistäkään, mutta jotka juuri kieltää ja epuusteloo, ettei milloinkaan sellainen valta-uskomus pie heissä löytyä (Swea VII. H. p. 165; IX. H. p. 17; XH. p. 13). Ne vanhimmat Hallitukset pitivät kuitenkin Ristilliset uskomukset parainna, erinomattain sen vasta-peätetyn; mutta näinnä aikoina kahtoovat tätä asiaa niin vähästä arvosta, että Louisianan perustus-laissa ei uskomuksesta ollenkaan mainitak, ja Columbiankin perustus-laki, joka alkaa näillä sanoilla: "Jumalan nimeen"; niin ei puhutak sen kopoisen-koommi tästä heijän Jumalasta. Mississippin ja Tennesseen perustus-laki voatii ainoastaan ikäin kuin ehonna (ett wilkor) peästäksensä Lailliseen virkaan (ett civilt embete), että pitäis muka uskoman Jumalan löytyvän, ja rankaistuksen että kostamisen perästä tämän elämisen. New-Englannin perustus-laki suostuu siihen, että jos jokuu uskomus ei salli tunnustajoitansa tekemään valaa, tahi vannomaan sen Jumalan nimeen jota tunnustaavat, (jos muka tuntoovat ketään) niin on kyllä kuin hyö ainoastaa teköövät vahvistuksen (försäkran, affirmation) kussa ei Jumalata mainitak. Tällainen on myös se vala jota Hallitus-liitoksen isoin hoivauttaja (högsta styresman) tekööpi. Tuomarit tahi lain-tutkiat, ja peäkokouksen että lain-asettamuksen osalliset (Kongressens och Lagstiftningens medlemmar) teköövät ainoastaan varman lupauksen että voimassansa piteä liitoksen perustus-lakia, sillä kansakunnan (tahi lain ja hallituksen) tarkoitus on heijän mielestänsä, niin kuin myös Liitoksen asetuksessa luetaan: "että vahvistaa (turvata) oikeutta ja sisällistä tyyvennyyttä (t. vakautta), että pitää huolta yhteisestä varuistamuksesta (t. varjelemuksesta), ja eis-auttaa yhteistä parasta ja hyötytystä (hyvyyttä)."

Sen eistäpä se on peä-kokoukselle kovasti kiellätty julistamasta yhtä lakia, kussa yksi uskomus koroitettaisiin peä-uskomukseksi, tahi jolta toinen uskomus tulisi millään tavalla estetyksi hänen julkisesta toimituksesta, ja ettei yhelläkään ouk oikeutta pakottaa toista vastaan-luontonsa kuuleskelmaan yhtä Jumalanpalvelusta, joka ej ouk hänen uskoansa tahi mieltänsä myöten sopiva.

Tästä henkellisestä vapautesta ja yhtäläisyytestä, niin peä-kokous valihtee päiväksi mieltensä myöten yhen papin, milloin yhestä milloin toisesta uskomuksesta, soarnamaan tahi pitämään heillen ilta-rukouksensa. Tästä tapahtui kerran Virginiassa, nimittäin vuonna 1817, että koska papit aina nouvattaavat yhtä vissiä uskomusta, niin suurin osa Ala-huoneesta (pluraliteten i Underhuset) ei suvainna itelleen mitään pappia soarnomaan, koska lukivatten sitä vasten lakia, että ainoastaan nouvattaa yhtä uskomusta; josta myös jäivät sinä päivänä ilman rukouksetak. Tästä heijän henkellisestä että laillisesta yhtäläisyytestä tapahtui myöskin kerran, nimittäin vuonna 1823, että yksi Juudalainen (Jude) nimellä Mardoch Noach tehtiin New-Yorkissa High Sheriffiksi eli ylimäisiksi peälys-mieheksi. Tästä heijän henkellisestä vapautesta on selittävä, että ainoastaan New-Yorkin kaupunnissa löytyi v. 1824, 150,000 henkee, 97 kirkkoa 16:nestä erinnäisestä uskomuksesta, ja kaikellaisista kielellisistä. Jos tämmöinen henkellinen vapaus pohjos Amerikassa vierastuisi (skulle urarta) uskomus-yhtätyytyväisyyteksi, tahi (joka oisi vielä pahemmin) uskon-vallattomuuteksi ja varsin uskottomattomuuteksi, niin kuin moni jo varoo, silloin myöskin seuraisi tapoin pahennamus, ja koko Hallituksen kavotus.

[256] Meijän aatos ei ouk suinkaan, ettei uskomusta ollenkaan tarvitak, tahi että se on muka yhtä, olkoonpa tuo minkälainen tahaan. Myö luulemme sitä vastaan että se on varsin tarpeellinen, niin valtakunnissa kuin yksinäisissäkin ihmisissä. Sillä kussa ei löyvyk uskomusta, siinä ei myöskään löyvyk henkellisyyttä, koska henkellisyyen (ehkä sisällinen luonnostansa) täytyy ilmauntua jonkuun ulkonaisen piiroksen alla, tahi jollakulla tavalla tulla ihmisillen toimitetuksi. Tämä tapahtuu niissä erinnäisissä uskomuksissa. Myö luulemme seneistä, että uskomus on kansakunnissamme kaikkiin tarpeellisin, mutta että hänen ulkonaiset piirokset eivät ouk yksinään hyvät kiinittää ja yhistää muita ihmisiä kuin valaistamattomia, jotka pitäävät näitä juuri henkelisinä; ja että sitä vastoin henkellisyys (uskomuksiin henkellinen, sisimmäinen luonto ilmautunna meijän syvämmessämme) yhistää kaikkia ja kaikkia kielellisiä. Sen eistä ihmiset ennenaikana (mielen-valaisemattomuutessansa) pitivät sotoo ja vihoo keskenänsä, ja tappoivat toisiansa ainoastaan uskomuksen ulkonaisesta puvusta ja piiroksesta; mutta nyt eläävät hyö (mielen-valaistuksellansa) rauhassa ja ystävyytessä muihenkin uskollisten kanssa, jotk eivät pue uskomuksensa samoihin piiroksiin kuin hyö.

[257] Tämä näihen vapavaltaisten Hallitusten yhteinen liitos ja hallitus-meno on rakettu sen perustoksen peälle, että kaikki ihmiset syntyyvät vapauteen, ja että kaikki vapaat ihmiset ovat yhtäläiset ja samasta arvosta, koska ovat luonnolta soaneet samat oikeuvet (Swea XH. p. 11); sen eistä ei yhtään heistä, ei syntymisellänsä eikä muulla ulkonaisella kunniallansa eli kauneuellansa, pietäk muita ylhäisempänä. Kansa asettaa seneistä itek lakinsa, ja ulos-valihtee toimitusmiestensä kautta (genom sina ombud) isommat virkamiehet, sekä lailliset että sotalaiset (civila och militäriska) ja piteä heitä velkapeännä laillisesti vastoamaan viran-käyttämisestänsä. Nämät soavat siitten valita niitä alaisempia virkamiehiä. Samalla tavalla kansa yksinään valihtee ja palkihtee pappiansa ilman Hallituksen siihen puutumatak. Sitä vastoin eivät papitkaan soa puolestansa puuttua hallitus-toimituksiin. Ehkä tämä liene syy että moni on heistä tullut sieltä takaisin, valittain heijän tyytymättömyyttänsä.

Tällainen on kunkiin vapavallan yksinäinen hallitus, mutta yhteisesti heitä hallitetaan peä-kokoukselta, joka on heijän yhteinen peähallitus, ja johon hyö kukiin lähettelöövät puolistajoitansa (representanter). Peä-kokous on jaettu kahteen toimituskuntaan (departementen) tahi kahteen huoneseen (twenne hus); joista yks kuhutaan lain-asettamuksen kunta (lagstiftande magten, corpsen) tahi ala-huone (underhuset) jonka velvollisuus on että asettaa ja oijaista hallituksen lakia; toinen, lain-toimittamuksen kunta (lagskipande magten, corpsen) tahi ylä-huone (öfver-huset) jonka asia on että oikein käyttää ja toimittaa lakinsa, ja jonka käsiin seneistä laillinen valta on uskottu. Heijän peämies kuhutaan praesidentiksi (esi-istuja) joka on vapa-vallan ylimmäinen virkamies, ja jonka käsissä on toimitus-valta (werkställande magten). Kansa valihttee häntä aina 4:en vuuen peästä uuestaan, niin myöskin molemman huonein osalliset, nimittäin Ala huoneen aina 2:hen vuuen peästä, ja Ylä-huoneen 6:en vuuen peästä.

Näihen vapavaltaisten hallitusten tavalla ovat näinnä vuosinna ne muutkin Amerikan valtakunnat eroittaneet ihtiänsä Spanjan ja Frankriikin vallasta, ja asettaneet ihtiänsä tällaisiin vapavaltaisihin hallituksiin kuin nämät yhteen-liitetyt pohjaiset; ainoastaan siinä hyö erkaneevat näistä, että pitäävät poavin uskon peä-uskomukseksensa. Sillä tavalla on nyt pian koko Amerika asetettu vapavaltaisiin valtakuntiin. Nimittäin (pohjos Amerikassa) Mexico joka tehtiin vapavallaksi v. 1821, ja kussa löytyy 6,600,000 henkee; ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset hallitukset Amerikan navalla (i central Amerika) jotka tehtiin vapaaksi v. 1821 ja joissa löytyy 1,300,000 henkee; ja (etelä-Amerikassa) Columbia joka tehtiin vapavaltaiseksi v. 1811, kussa löytyy 3,145,000 henkee; Peru jota vapautettiin v. 1818, kussa löytyy 1,300,000 henkee; Bolivia joka peäsi vapaaksi v. 1824, kussa löytyy 600,000 henkee; Ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset maakunnat Platan kymin ympärillä, jotka vapautettiin v. 1810, ja joissa löytyy 2,100,000 henkee; Paraguay joka tekiin omin valtaiseksi v. 1809, ja kussa löytyy 600,000 henkee; Chili tuli vapavallaksi v. 1818, siinä löytyy 1,000,000 henkee ja Hayti (St. Domingo) yksi Vestindian soaren-moa joka v. 1794 tuli vapaaksi ja joka on yks vapa-valta negrilöistä ja mulattiloista (tahi mustista ja turpasuisista) joita luetaan 1,000,000.

[258] Vuonna 1584 anto Kuninkatar (Drottning) Elisabeth Englannissa, luvan Walter Ralighille että omistaa kaikkia niitä maita pohjos Amerikassa, kussa ej muut ristityt ollut vielä majojansa asettaneet. Mutta koko tämä hänen toimitus kävi tyhjään, samaten myös v. 1587, ja 1590. Vasta v. 1603 seisahtuivat Englannilaiset näissä maissa; v. 1609 laitettiin heillen peälysmies; v. 1618 kajottivat sieltä pois Hollannilaisia, ja v. 1625 muutti sinnä paljon väkee Englannista Kuninkaan Carle I:sen ymmärtämättömän käytöksen tautta. Vuonna 1773 s. 21. p. Joulu-kuussa puhkeisivat kapinat Bostonin kaupunnissa. Sinä 5. p. Joulu-kuussa v. 1774 kokontuivat kustakin niistä 13:nestä isoimmista moakunnista valitut miehet peäkokoukseen (till en congress) Philadelphian kaupunkiin, kussa ne peättivät että henken-aseilla pitää puoltansa. V. 1775, s. 19 p. Huhti-kuussa tulivat Englannin sota-joukolta kohtatuiksi. Sinä 1. p. Touko-kuussa tekivät yhteisen liiton (ett förbund, en union) välillänsä, ja ottivat s. 18 p. Heinäkuussa Washingtonnia peämieheksensä; s. 23 p. Elo-kuussa kuulutti Englannin Kuninkas heitä uppiniskaisiksi ja metelin-nostajoiksi. Vuonna 1778 niin Frankriiki ja Spania vakuutti heijän vapautta, ja v. 1783, täytyi ite Englannikin siihen suostua. Ne 13 ensimäiset hallitukset olivat: Virginia, Massachusetts, Maryland, Rhode-lsland, Connecticut, Nord-Carolina, Syd-Carolina, New-Hampshire, Pensylvania, New-York, New-Jersey, Delavare ja Georgia. Siitten on vielä syntynyt 11 uutta, nimittäin: Vermont, Kentucky, Tennessee, Ohio, Louisiana, Indiana, Mississippi, Illinois, Alabama, Maine, ja Missouri. Ilman näitä luetaan tähän vielä 7 maan-kappaleita (distrikter, territorier), nimittäin: Florida, Michigan, Arkansas, Columbia, Missouri, Oregan tahi Länsi-maa (westra territ.) ja Luve-maa (Nordwestra territ.).

[259] Että mahtaisimme selittää miten paljo kansa on näissä maissa läsäyntynyt, niin mainitaan että Baltimooressa, kussa ennen nostelemusta (före revolutionen) tahi 50 vuotta siitten ainoastaan löytyi 5,000 henkee, siinä löytyy nyt 62,700, New-Orleanissa jossa vielä v. 1783 muutamat sala-kauppiaat (smyghandlare, lurendrägare) ainoastansa asuskelivat, siinä löytyypi nyt 27,000 henkee; ja New-Yorkissa jossa samana vuonna luettiin 26,000 henkee, luetaan nyt 150,000. Ne jotka vuotesta 1790 vuoteen 1815 muuttivat tähän, oli yliten 123,000 henkee, tahi nuon 5,000 vuosittain. Siitä päivästä ne ovat aina lisentyneet, niin että yhellä vuuella (v. 1817) muutti tähän 22,240 henkee, josta suurin osa oli Englannista (VIII. H. p. 114), kussa ne henkelliset riitaukset pakotti monet tuhannet muuttamaan majansa niihin maihin, kussa laillista että henkellistä vapautta piettiin arvossa. Jos luettaisiin kaikkia niitä, jotka ovat muista maista vajuneet näihin vapa-valtaisiin Hallitoksiin, ynnä niitä mustia orjia, joita Afrikasta tähän kuletettiin, niin se näyttäisi kyllä uskottomaksi. Puolen verran heistä sanotaan jälleen muuttaneen tästä muuvanne, ja niistä jotka asuuvat rannoilla olevissa hallitoksissa, pois-muuttaavat vielä nytkin vuosittain 60,000 niihin kaukaisempiin maakuntiin, kussa löytyy heillen enemmin tiloo ja vapautta. Siitä kansan-luvusta kuin tehtiin vuonna 1820, niin löyettiin että koko yhteinen väkikunta oli jo silloin 10,123,477 henkee, joista 7,883,835 oli valkoisia tahi Europasta lähteneitä; 238,029 vapaallisia painetuita (mustia ja vasken-karvaisia); 1,544,971 orjia; ja 456,642 Indialaisia eli tään-moan sukuisia. Näistä valkoisista oli 7,060,000 Englannilaisia, ja 823,835 muita kielellisiä, yksinkin Suomalaisia. Mainittuna vuonna oli kansatus (befolkningen) niissä erinnäisissä hallituksissa, niin kuin seuraa, nimittäin: Mainessa 298,566; New-Hampshiressa 241,158; Vermontissa 235,764: Massachusettissa 522,475; Rhode-Islandissa 83,479; Connecticutissa 275,598; New-Yorkissa 1,377,652; New-Jerseyissä 277,575; Pennsylvaniassa 1,049,458; Delawaressa 72,749; Marylandissa 407,400; Virginiassa, 1,065,366; Nord-Carolinassa 638,889; Syd-Carolinassa 503,191; Georgiassa 356,489; Floridassa 18,000; Alabamassa 162,901; Mississippissä 95,448; Louisianassa 157,507; Tennesseessä 427,813; Kentuckyssa 504,307; Ohiossa 584,520; Indianassa 154,064; Illinoissa 63,917; Michiganissa 17,967; Luuve maassa 19,109; Missourissa 67,086; Arkansassa 28,980; Missourin maakappalessa 200,000; Oreganissa 120,000; Columbiassa 33.039. Näistä hallituksista niin New-Hampshiressa, Vermontissa, New-Jerseyissä, Pennsylvaniassa, Delawaressa, Virginiassa, Kentuckyssa ja Columbiassa, ei mahak eneä löytyä yhtään Indialaista, mutta niissä toisissa heitä vielä löytyy, muutamissa enemmin, muutamissa vähemmin. Ainoastaan Luoteen, Missourin, ja Origanin maalikappaleissa ei löyvyk muita, kuin paljaista Indialaista, paitti muutama linna joka on näihen vieraisten käsissä.

[260] Pelto- ja puisto-maat, sädesfält och trädgårdar.

[261] Näihen hallituksiin sisään-tulot oli kahen vuuen eistä (v. 1823-1825) yhteisesti 75,986,657 Dollars, ja heijän pois-kauppaus (export-handel) 25,337,157 Dollars, (yksi dollars on likimmittäin samassa arvossa kuin 1 Riksi hopeassa). New-Yorkissa löytyi v. 1824, 14 rahastoa (bankar) kussa peäsumma (kapitalet) oli 17,000,000 Dollars; 10 meri-varjotus kuntoa (Sjö-Assekurans-Sällskaper) joihen peä-summa oh 4,650,000 Dollars; 24 tuli-varjotus kuntoa (brandförsäkrings-societeter) joihen peä-summa luettiin 9,850,000 Dollars. Sinä vuonna löytyi 65 laivoo, jotka kantovat 15,831 tynnäriä. Vuonna 1824, niin oli yhteinen sotaväki 30,000 miestä, nimittäin 20,619 miestä pestättyä väkeä (linie-troppar) ja 9,381 moan-väkeä (province-troppar) joihen kostaminen teki vuuessa 9,922,782 Dollars. Ilman heitä niin oli samana vuonna 1,053,387 miestä nosto-väkeä (miliser, bewäring) (Neue Allgemeine Geographische und Statistische Ephemeriden XVI B. p. 413, 414, m.m).

[262] Mitä näihen yhteen-liitetyihen Hallituksiin opin-keinoista ja tietomuksien asettamuksista (wettenskapliga stiftelser) oisi sanottavoo, niin oisi mahotoin voatia että näissä näin äsken syntyneissä valtakunnissa, kussa ulkonaiset soat että sisälliset riiat ja kapinat ovat tähän asti heitä rasittaneet, kussa niin monen miljonan ihmisten, kaikkein kielellisten ja kaikkein uskollisten, yksinäinen että yhteinen paras on ollut sovitettavana ja haettavana, että tässä mahottomassa kansoin kuhinassa, kaikki oisi muka jo sillä jalalla, kuin tavataan vanhoissa valtakunnissa. Viisauen harjoittaminen ja Uskomuksen holhottaminen on täytynyt pysähtyä ja jäähä muita myöhemmäksi, erinomattain koska hengellisyyttä ja kansallista valaistusta ei kaivattu, vaan löytyi jo itestään kansassa levitettynnä, sillä hyö toivat heitä kukiin myötensä mistä tulivat. Se on uskottava, että kuin soavat aikoa tuonempana, niin eivät suinkaan laimin lyö näitäkin harjoitella. Hyö ovat jo asettaneet Akademioita ja muita Opetus-kouluja nuorillen; ja ettei valaistus ouk heistä häviämässä, mutta nopeemmin heissä leviämässä, nähään siitä, että kuin ennen vapauttansa ei annettu heillen muuta kuin 2 aviisia (tievustuksia, tieto-sanomia) niin annettiin kohta vapaaksi tultuansa 39, joista 33 oli Englannin kielellä ja 6 Franskan kielellä. Siitten ovat hyö vuosittain enentyneet. Vuonna 1810 annettiin 158 tasanvaltaista tievustusta, (republikanska tidningar) erinnäisillä kielillä, 157 yhteen-valtaista (federalistiska) ja 49 mitettömöö sanomoo, (neutrala tidningar) eli yhteseen 364 tietosanomoa. Vuonna 1823 painettiin yhteen-luettu 538 tievustusta, ja nykyisin sanotaan heijän vuuessa olevan 640. Moni on kyllä pitänä tätä tiion liian levittämistä kansakunnissamme (jota liioitenkin tieto-sanomien kautta harjoitetaan) hallituksillen vaaralliseksi, koska sillä hallituksen menot tuloo kaikillen tietyiksi, niin hyvimmät kuin huonommatkin. Niinpä pitivät ennenkin Jumalisen sanan levittemisen vahinkolliseksi Poavillen ja hänen Piispoillensa, koska uskomuksen harjoittamisella usein kuorittiin heijän tyhmyyttä ja vilpeyttä. Yksi uskomus joka on toimituksessansa julkinen, eli kussa ej pietäk mitään salassa, ja yksi hallitus joka on käytöksissänsä julkinen, eli kussa ei mitään peitetäk, ovat kumpaisetkin yhtä kunnioitettavat ja rakkaat. Samaten yks kansa joka uskaltaa puhua ja kuulla puhuttavaksi totuutta ilman viipistelemätä, sekä maallisissa että henkellisissä, sekiin osottaa sillä mielenvalaistusta, ja totistaa että elätään valaistuilla ajoilla. Sillä totuus on aina ylistettävänä missä sitä vaan löytyy. Ennen asettivat hänellen temppelilöitä, ja rukoilivat häntä Jumalana, nykyisin on hään ite assettanut temppelinsä rehellisten syvämmissä — kunnioitakamme häntä siinä, kussa löyvämme hänen asuskelevan! Että totuuen harjoittaminen on tarpeellinen valtakunnan vakauveksi, on jo vanhat havanneet. Tämän käsittämiseksi ovat ne jalommat valtiat ennen vanhuutessa pueneet ihtiänsä yksinkertaisiin talonpoikaisiin voatteihin, että sillä tavalla muihen joukossa kuulla tuntemattomina mitä kansa heistä, heijän hallituksesta ja virkamiehistä puhui, ottain siitä vaaria ja opetuksiansa; Sitä vastoin ne kehnommat suljivat ihtensä vaimoväin joukkoon ja turvaiksivat palvelioihinsa, jotka kantain konttia ja valleita rehellisten kansalaisten peälle, sillä kuiskutteli heijän herransa korvia, ja heijän mielettelemisella toimitteli valtakunnan hallitusta. Nykyisin eivät valtiat tarvihte käyvä totuutta kuuntelemassa muihen oven takoo, niissä valtakunnissa kussa on jokaisellen lupa annettu peästä heijän puheillen, ja kussa löytyy puheen ja painon vapaus. Siinä soavat hyö oppia tuntemaan alamaisten aatoksia ja virkamiestensä vikoja ja ansioita, näistä heijän tieto-sanomista. Sen eistä ovat ne viisahimmat ja valaistummat valtiat näinnä aikoinna juuri suojellut ja kalliksi arvannut tämän painon-vapauven, eikä siitä pölähtänyt eikä närkistynyt jos jolonkullon heistäkin jota kuta oisi mainittunna; Sitä vastoin ne heikommat, jotk eivät uskala antoo käytöksiänsä tulla muillen ilmiksi, tahi jotka pelkeävät tullaksensa moitituiksi, hyö ovat varsin asettaneet tämän painon vapauven kahleissa ja vahvoissa rauoissa, salpataksensa muka sillä alamaistensa korvia totuutta kuulemasta; mutta hyö ei taija sitä siittenkään salata, sillä asiat tuloo kuitenkin tietyiksi; vaan hyö salpaavat sillä ainoastaan omat korvansa, kuulemasta totuutta alamaisiltansa. Kuitenkin halajavat hyö sitä kuuleskella! Ja koskeivät uskala kuunnella sitä julkisesti, niin kuunteloovat saloapäin. Hyö ovat täksi tarpeheksi asettaneet yhtä sala-kuria (hemlig polis) joka juoksuttaa heillen muihen puheita, usein ehkä veärin kuultuja ja pahoin selitetyjä, usein ehkä toisinpäin keänättyjä, ja monestin ehkä kuulustajoihen omilla lisättynnä.

[263] Ilmoitus, upptäckt.

[264] Moa-kaari, hemisfer. (Otava. II. Osa. 50 p.)

[265] Tämä kokemus, että vapaus antaapi voiman (ehkä voima siitten vuorostansa täytyy hallita vapautta, ikään kuin hyvä lapsi vanhempansa) on nähty jo vanhuuesta. Sillä tavalla Ruomikin ensin perustettiin, että kaikellaiset kielelliset ja mielelliset saivat siinä vapautensa, josta siitten syntyi se kansa joka monessa vuos-saassa hoitteli koko maailmata.

[266] Tieturi, wetenskapsman; Taituri, konstnär.

[267] P. Hallitus-meno, Regerings åtgärd.

[268] Uskomus-rauhallisuus, (tolerans, religions fördragsamhet). Rauhallinen, (tolerant); rauhatoin, (intolerant).

[269] Taranko (Taganrog) on yks kaupunki musta-meren rannoilla.

[270] Sanaus, (epigram). Tämä ja ne jälkimäiset sanaukset ovat ne iho-ensinmäiset koettelemukset, että Greekkallaisten tavalla, Suomeksi kirjuttaa lyhyväitä somia ajatuksia.

[271] Se tyytymys siveyteen ja hyvyyteen joka ilmauntui kokonaan tämän Nuorukaisen olennossa, ja jolla hään mielytteli ja suosioitteli kaikkia ympärillänsä, on vakuuttanut minua, että hään suosiolla ja leppeellä silmällä on vastaan-ottava näitä pieniä heinän-heikkaleita, joita minä hänen muistoksi olen uskaltannut asettaa hänen hauvallensa.

Neito Agnes Louise Godenhjelm oli syntynyt v. 1803 Gröndalin hovissa, Mäntyharjun pitäjässä Savossa, ja kuoli 19 vuuen vanhana, yhestä veri-paiseesta hänen rinnassansa (bröstböld) joka lopetti hänen päivänsä sinä 5:enä päivänä Marras-kuussa v. 1822 Tyllilän moisiossa samassa pitäjässä, suureksi suruksi ja mielikarvaksi kaikillen jotka tunsivat hänen kauneutta, siveyttä, ja mielen-tyyneyttä.

[272] Oppiva Turun Opistossa (Studeranden wid Åbo Universitet) Ulrik Wilhelm Hasselblatt, syntynyt Sortavalan kaupunnissa Karjalassa, tuli kesällä vuonna 1825 veljensä kanssa Tukhulmiin, jalkaansa poikki-leikkuuttamaan, koska yksi liha-keäpä (whit-swelling) oli polven kohalla tärvänyt koko jalan. Otettua meiltä jää-hyväiset, pois-sahattiin häneltä reisi polven ylä-puolelta, suapuvilla ollessaini. Ilman pitelemätä, ilman järähtämätä, ja varsin ilman minkäänlaisetak kujerokseta kahteli hään ite vilpittömästi tätä ruumiinsa raatelemista, ja ouvoksi kaikkein lässä-olevaisten kannatteli kärsimistänsä, ei lapsen tyhmeyellä, mutta Uron uhkeuella. Perästä tämän toimituksen hään ei väikistynnä siihen tavalliseen jälkitautiin, mutta virkistyi päivä-päivältä, niin että kaikki — yksin Leäkäritkin pitivät häntä kohta terveksi tulevana. Mutta pari viikon peästä niin hänen korjajan varottamattomuuella valmistettiin tapaturmauksen kautta (genom en olyckshändelse) kuolema hänellen uuvesta, josta ei eneä ollut pelastusta. Hään kuoli s. 23 p. Loka-kuussa Kuninkaallisessa Seraphimin poto-huoneessa (Lasaretissä), ja hauvattiin s. 26 p. samassa kuussa Klaran kirkolla, 19:nellä vuuellansa. — Siihen katkistuivat kaiket meijän hyvät liitoksemme! Hään oli muka luvanut että terveeks tultuansa, tulla mun luoksein Upsalahan, että siinä yhessä työskentellä Suomen kielen harjoittamisessa. Suomalaiset, jokainen meistä jok on kielessämme rakas, se on rakas mielessämme, vuotakaamme yhen veljellisen kyynelen hauvalla tämän nuoren Karjaleisen!

[273] Oppiva Upsalan Opistossa Pehr Reinhold von Törne oli syntynyt Poason hovissa, Heinolan pitäjässä Savossa s. 16:nä p. Touko-kuussa vuonna 1803. Hänen isänsä oli muinonen Savon Jalkaväin-Rykmentin Majori Johan Reinholdt von Törne, ja hänen äitinsä Hedvig Sophia von Essen. Jos luettaisiin hänen vanhojansa (hans anor) niin hään isänsä puolesta oli suvussa sen kuuluisan Suomalaisen sankarin Carl Armfeltin kanssa, joka ikusti ihtensä (förewigade sig) Kyron tappeluksessa, ja joka oli hänen isän-äitin-isä.

Törnen nuorra ollessa kuoli häneltä vanhemmat, josta hänen täytyi ite pitää huolta ihestään. Hään tuli v. 1821 Upsalan Akademiaan tietomuksia harjoittaaksensa, ja tässä juurtuvat hänessä ne taivut (de anlag) jotka oisivat aikoa myöten soattaneet hänestä miehen, johon ei ollut moni verrattava. Mutta ehkä hään ei ennettänä siihen lailliseen ikään, niin hään oli kuitenkin elänyt kyllä, että rakkautensa tautta totuuteen ja hyvyyteen, tulla meiltä mainituksi ja kaivatuksi. Kesällä vuonna 1825 keäntyi hään keuhko-tautiin, josta hään peäsi Tukhulmissa s. 12:nä p. Tammikuussa v. 1827. Häntä kannettiin ystäviltänsä Johannin kirkolle, jossa lepo-kammio oli hänellen asetettu, ja johon häntä pantiin s. 15:nä p. samassa kuussa 24:nellä vuuellansa. Suomen-niemi, jokainen nuorukainen joll on syvämmen-lämpeyttä ja isämmaan-rakkautta, ja jota näin ennen aikanansa lasketetaan hautaan, on yksi toivo joka katoa, yksi nuori tähti joka sammuu sinun taivaallais — Ole murheessais ja istuta yksi kaipo-kukkainen hänen muistiksensa!

[274] Sanan-vaihetus, Ordbyte, (anagramma).

[275] Nämät olivat Smyrna, Kolophon, Chios, Argos, Athén, Rhodos ja Salamis.

[276] Voitto-runo, segersång, hjeltedikt, epos.

[277] Suojatar, skyddarinna, Patronessa.

[278] Emoinen t. Jumalatar, Gudinna. Vanhanaikuisia vaimoja, joita vanhat pitivät Jumaloinaan.

[279] Iliadi, kuhutaan sitä kirjoa, jossa Homerus lausuupi Ilion kaupunkin kymmenvuotisesta piirittämisestä, ja hänen viimeisestä hävittämisestä.

[280] Rapsodia eli Kokous. Homeruksen laulut ovat jaetut vissiin kokouksiin; joissa kussakin puhutaan erinomaisia merkillisiä tapauksia. Iliadissa niin hyvin kuin Odysseassakin löytyypi 24 tällaisia erinnäisiä versyn-kootuksia, joista kukiin sisällänsä pitää nuon viiesta saasta — aina yheksään sataan värsyyn.

[281] Episodi eli Poikennos, on Greekan kielestä sepitetty sana, jolla ymmärretään sellaista puhetta, joka ej o piäasiaan puuttuva, mutta ainoastans siihen kuuluva niin kuin yks erinäinen, hänestä kyllä lähtevä, vaan itekseen kuitenkin luettava, pakina; jokapa näin erilläns, on piä-asiaan sovitettava, koska se jolla kulla tavalla on hänestä puhuva. Niin ovat tässäkin, Hektorin ja hänen vaimonsa keskinäiset lausumiset, ei suinkaan sotaan koskevia, vaan omaan elämänkeinoon, kuitenkin heitä siihen liitetään, koska ne ovat soasta mainihtevia.

[282] Mittaaminen, metrisk indelning; mittamus, Metrik, läran om meter; mittaus, meter.

[283] Karaistus, rytm;

[284] E.m. hyvyys, pataan, näissä on into ensimmäisessä polvessa, mutta paino toisessa. Painon sais ottoo heistä pois, ja heitä ymmärretään kuitenkin; vaan jos into otetaan, niin heitä ei ymmärek ykskään.

[285] Into, en kort, skarp accent, (acutus).

[286] Paino, en lång accent utan aspiration, (gravis).

[287] Kuus-niveliset värsyt, hexametrar, kuhutaan ne värsyt, kussa löytyy kuus niveltä. Yks niveli, wersled, takt (pes), kuhutaan ne erinnäiset meärätyt osat värsyssä. Kussakin nivelessä löytyy taas vissiä polvia, noter (i takten), stafwelser (i ordet), jotka ovat yksinäisiä puheen tahi soiton eäniä.

[288] Leikkaus, cäsur, taktstreck, wersafmätning.

[289] Kuitenkin olemme myö koitteeksi leikanna yhen värsyn sanoin-jakaamisella, nimittäin:

Vaan lie heit | kehoitta- | -neet ja yl- | -lyttänyt | omahat mielet.

[290] Dactylus, kuhutaan yksi kolm-polvinen niveli, kussa ensimäinen polvi on pitkä, vaan toiset molemmat lyhyvet, e.m. juoksulla, syömäri.

[291] Spondeus, kuhutan yksi kaks-polvinen niveli, kussa molemmat polvet ovat pitkät, e. m. moahaan, juoksoo.

[292] Lovistan, skandera, efter metrikens reglor prononcera.

[293] Koiton vuoksi olemme heittänyt 4 spondeusta yhessä värsyssä: e.m.

Pùhuttu | Hektor | maasta | rauta | làkinsa | òtti.

[294] Anapaestos, kuhutaan yks kolm-polvinen niveli, kussa ne molemmat ensimmäiset polvet ovat lyhyvet, ja se viimeinen pitkä, e.m. kuninkaan, kirjuttaa.

[295] Ainoastaan 493 versyssä löytyy neljä näin katkaistuita sanoja, vaan hyö ovat kielessämme jo kaikki tavalliset. — Koska Suomen kielessä ei pietäk painosta, niin suurta lukua kuin innosta, sillä se tapahtuu ussein että samat polvet, toisinaan painetaan, toisinaan puhutaan painamatak, niin kuin myös vanhimmissakin Runoissa ussein lyhyviä pitkistetään, ussein taas pitkiä lyhenetään, niin on meijänkin toisinaan täytynyt asettaa pitkiä polvia lyhyvien paikoillen, niin kuin tässäkin, kussa syntyneet ja syntynyt ovat yhtä muka lovistettavat.

[296] Homeruksen Ruohtalaiset kiäntäjät, ovat Ruotiksi toimittaneet tämän sanan, puheella: hjelmbuskwinkande (Tranér ja Ingelgrén), tahi: med fladdrande buske på hjelmen (Wallenberg).

[297] Pyrrhichius, merkihtee yhtä kakspolvista niveltä, kussa molemmat polvet ovat lyhyvet.

[298] Se on varsin mahotoin että meijän kielellä käsittää muihen vierain kansoin Runomuksia ja Opin-keinoja, ellei me vähä taivutak meijän kieltämme heijän mukaan tahi helpoitak ne meijän vanhat piirokset. Niin ovat myös Ruohtalaisten ja muihenkin kansoin täytynyt tehä.

[299] Runomus, poesi, skaldekonst.

[300] Vanhat kansalliset laulamukset, gamla folk-melodier.

[301] Soittamus, musik. Kansallinen soittamus, national-musik.

[302] Plinius sanoo Hyperboræiloista: Apollinen praecipue colunt; ja Saxo Grammaticus, nimittää meistä: incantationum studiis incumbunt; joka toistaa että meijän vanha Runomus oli jo silloin muuttunut Loihtumiseksi.

[303] Puhe, merk. tässä kohassa puhumus, lukemus, prosa.

[304] Puhkaus, uttryck.

[305] Sointu, ackord. Sointua, ackordera, stämma tillsammam.

[306] Viulu, fiol. Ikään kuin hyö ovat hyljänneet heijän kantelettansa, niin ovat myös hyljänneet heijän vanhoja kauniita runojansa, ja lauleloovat nyt ruokottomia ja hävittömiä lorpotuksia, kuissa ei löyvyk kielessä eikä laulussa miitän kunnollisuutta.

[307] Soitikas, t. soittelo, Musikaliskt instrument.

[308] Se on piiroksestaan melkeen yhen-näköinen kuin Dávidin harppu, jota luetaan yheksi niistä vanhimmista soitteloista joita tunnemme.

[309] Yksi yksinkertaisempi soitikas on tuskin aateltava. Ei naulattu eikä liimattu, vaan yksi koppa koverrettu puusta, johon pohja tuohella kuvotaan kiini. Ne vaskiset kielet näyttää olevan myöhäisemmän ajan (lue Swensk Litter. Tidn. 1817, p. 340). Kuitenkin se on niin soma-eäninen, ettei parempia eikä syvämpiä sointuja soahak mistään, se on ainoastaan siinä puuttuvainen, ettei se annak muuta kuin 5 eäntä kaikkiaan. Se joka tässä nähään kuvailtu, sen ostin minä talon-mieheltä Tuomas Teitiseltä Taipalen kylässä Juvalla, joka oli ite sitä tehnyt. Enkä minä saata sitä kovan kalliiksi sanoa, sillä se tahtoi tuosta kuus markkoo (4 kill. riksel.). Tään-näköiset ovat kaikki ne kantelet jotka minä olen Savossa nähnyt, ilman niitä jotka ovat moninkieliset, ja joita ainoastaan herroissa tavataan. Savossa löytyy harva kylä kussa ei ouk kantele talossa. Turunmaassa, Uuvellamaalla ja Hämeessä eivät eneä tunnek hänen nimensäkkään.

[310] Lue Swensk Litter. Tidn. l.c.

[311] Ala-uloinen, melankolisk,

[312] Lauhkia-eäni, moll-ton.

[313] Ainoastaan kahet olen minä näistä kuulut laulettavia, nimittäin N:o 2 ja 3. Siihen ensimmäiseen soitoon laulettiin: Jo tuleni kotiin, etc; ja siihen toiseen: Kulu päivä kuusikolle, etc; (lue Schröterin Finnische Runen, p. 90. n. 5, 6).

[314] Meärätöin eäni, partikulieradt ljud.

[315] Meillä löytyy kahellaiset paimenen sarvet, yks on tehty Pukin-sarvesta ilman pulikata, (utan propp) ja toinen on Lehmän-sarvesta, jossa on ylä-peässä puusta tehty pulikka. Kumpaisessa on 5 reikee tahi lävee, eivätkä anna usempoa eäntää, jos tuskin 5 kaikkiaan, eikä nekään ouk aina yhteläiset, tahi meärätyt. Samaten ei löyvyk meijän vanhemmissa kanteleissamme muta kuin 5 kieltä kaikkiaan, ja 5 eänteä. Ne ovat tehyt varsin sarvein mukaan, joka osoitta että hyökin ovat aivan vanhat. Sen eistä mitä soitetaan sarvella pullittamisella, sitä soitetaan Kantelella sormittamisella; ja koska kumpaiset ovat ainoastaan viiskielelliset (pentachordos) niin ovat myöskin kaikki nämät laulut ainoastaan viis-eäniset.

[316] Karjan-kaitsia, herde, boskaps-idkare.

[317] Merkillinen on, että muutamat Schveitziläisten (e.m. heijän Kuh-Ränzen) ja Tyrollilaisten vanhoista laulamuksista jotka ovat tulleet meijän tietyviksi, ovat melkeen yhtäläiset luonnostaan, kuin meijän paimenen-soitot.

[318] Sen ensimmäisen näistä, kirjutin minä tässä Tukhulmissa, Oululalaisilta merimiehiltä. Ja muistan kuullein samanlaisen soiton Norjan Suomalaisissa (på Norrska finskogarna).

[319] Yksi meijän tolpparista, vanha Hanno Laitinen Syvänmaan-Hännilästä, jota piettiin isona tietäjänä, soitteli heitä kantelellansa. Häneltä ja kirkkomäin tyttölöiltä olen minä saannut viiettä kymmäntä tällaisia vanhoja soittoja, osittain paimenen loilotuksia, osittain muita vanhoja laulamuksia. Erinomattain saan minä tästä kostella Liisaa Puraista, Anna Kaisa Leinoista, Maija ja Anna Liisaa Kiukasta, ynnä heijän veljensä Aato Kiukasta, joka niin ikään soitti heitä kantelellansa. Siitten ovat Herrat Dráke ja Barkenbóm tässä Tukhulmissa heitä leviten kahtona ja oikoina, sitä myöten kuin minun renki-poika Tahvo-Immoinen (niinikkään Juvalta kotoisin) lauleli heitä, heijän kuulla.

[320] Tästä tuloo että nämät laulut näyttäiksen monellen ehkä yksin-mukaisiksi (enformiga); niin kuin moni ehkä kahtoopi heijän soittamusta yhtä-eänelliseksi (monotonisk).

[321] Merkillinen on, että kaikki meijän vanhemmat laulut olivat runot, ja että runo ja laulu on vielä nytkin usein merkihtevä yhtä. Sana raunen, runen t. rynen merkihtee Saksan kilellä yhtä puoskaroittamista, tahi yhtä sellaista sanoin-sopottamista, jota Egyptin muinoiset papit, Persan tietäjät, ja Gymnosophistat Indiassa ennen ruukkaisivat heijän rukouksissansa ja kahtouksissansa. (Zedlerin Universal-Lexicon, T. XXX. p. 1133. T. XXXII, p. 1821).

[322] Viis-neljäinen niveli, t. viis-polvinen niveli, fem fjerdedels, fem-noters-takt.

[323] Vaihos, repris, stroph, ombyte af takt (i musiken).

[324] Vaihtaus, variation; vaihtama, varietet.

[325] Sana, vers, stroph, ombyte af rad (i poesien).

[326] Samalla tavalla tavataan sanoissakin useemmittain ainoastaan kaksi sanaa kussakin värsyssä. Mainittava on myös, että kuin kahet sanat eli värsyt (jotka aina ikään kuin seuraavat yhessä) lovistetaan yhteen, niin synnyttäävät kuusnivelöksen (en hexameter).

[327] Nimittäin sillä tavalla, että kukiin kieli kahesti koputetaan; niin kuin olemme soitto-lehessämme osattanut.

[328] Kolmet näistä tavallisista Runon vaihtauksista luetaan Rühsin Finland och dess inwånare, viimeisessä osassa, soitto-lehessä (å musik-bilagan). Se joka tavataan v. Schröterin kirjassa, kuhuttu Finnische Runen, ei ouk kansallinen.

[329] Sparrmanin Resa i Afrika.

[330] Soitto-johtaus, musikalisk skala.

[331] Viserrös, drill.

[332] Heläjäminen, rulad, passage.

[333] Suomalaiset nimittäävät useen Lehmiänsä sillä päivällä jollon syntyyvät; niin e.m. (viikauven-päivistä) Moatik', Tiistik', Kestik', Torstik', Perjaka, Lauker'; Sunter' (nimi-päivistä) Aner', Petrik', Tuomik', Ristik' m.m. (juhla-pävistä) Peästik', Heluna, Juhlik', j.n.e.

[334] Muksa, merkihtee Tyttöä Norjan Suomalaisissa.

[335] Äitiä kuhutaan munnaksi, Norjan Suomalaisissa.

[336] Mutti, on yks hutun (puuro) laji, joka keitetään Ruotin ja Norjan Suomalaisissa. Lue Swensk. Litter. Tidn. 1817. p. 800.

[337] Tämä soma soitto jotama muinon kuulin Moision ja Ilamäin tyttöin soittavan sarvillansa, sanottiin olevan niistä vanhemmista paimenen soitoista Juvalla. Mutta koska ainoastaan ensimmäinen vaihos on minusta paimensoittoihin mukainen, niin olen minä heistä ikään kuin eroittanut hänet, ja kirjuttanut sille sota-sanoja, koska muka ne ensimmäiset nivelet käyvät niin ramakasti ja urhollisesti, kunnekka raukenoovat niissä viimeisissä aivan laukeeksi.

[338] Minä en ole kuullut eläissäin muita kuin kaks suomalaista Juoma-laulua; yksi oli Ruotista käätty ja alko: Jos sull' on yksi ystävä niin juo, ole ystävyyteis pysyvä ja juo! toinen oli yks runo, vaan vasta näitä aikuisia, joka alkoi: Viinast' on valitus-virsi, runo ruoka kultaisesta (Pieniä Runoja I, osassa) joka siitten on tullut lisätyksi ja kerroitetuksi. (Turun Viikko Sanomat, v. 1826).

[339] Henkellinen rakkaus suljetaan siinä luonnollisessa, ikään kuin henki ruumiissa, kuitenkin heitä hyvin eroitetaan, sillä se luonnollinen ei ouk henkellinen.

[340] Lauletan sillä tavalla kuin Ruohtalaisten laulu; Här är ock en fyllehund! Mina bröder — Lambo.

[341] Lauletaan kuin: Hjertat mig klämmer, Sorligt jag stämmer.

[342] Tapaillemus, Imitation. Kirjuttamus, Epistel.

[343] Lauletaan kuin: Gubbarne satt sig att dricka.

[344] Lauletaan kuin: Så lunka wi så småningom.

[345] Mitä tässä sanotaan Papista ja muista virka-miehistä, niin se on sanottu heistä leikin-vuoksi, heijän muka juominkissa; — ymmärtänöönhän hyö leikki-puhetta! — Tolho, stoft.

[346] Nimittäin, punsi-maljaiseen.

[347] Nossis oli yksi kuuluisa Runotar (Sångmö) Greekalaisissa. (Lue: Otava II Osaa, p. 162. m.) — Simo, t. mesi, håning, nektar.

[348] Elämys, Biografi, lefwernesbeskrifning.

[349] Hyvistyminen, förädling, moralisk förbättring.

[350] Halventaa, förringa, förakta.

[351] Tämä kuuluu kyllä ouvollen; vaan niin se kuitenkin tapahtuu. Seneistä, työ jotka tietten hyvyyttä ihmisillen, elkeeten ajatella jotta hyö (aina) kostaavat teitä! Jos työ sitä luuletten, tahi, jos toimitatten hyvyyttänne (ainoastaan) että tulla jollakulla paremmalla palkatuiksi; niin työ, jotka tahoitten muita sillä hyvä-syvämmellänne pettää, tuletten ite petetyiksi. Sillä hyvyyven palkinto on omassa tunnossamme, vaan ei toisten puheissa eikä muihen arvoksissa. Sen eistä ei sanotak ilman syytä, meijän uhravan ihtiämme ihmisillen; sillä kuin haemme heijän parasta, niin kavotamme usein omaamme. Tästä tuloo, että ne parraammat, kunnollisemmat ja kunniallisimmat miehet usein ovat vähässä varassa, sillä hyö kahtoovat sitä ouvoksi ettei käyttää rahansa hyviin harjoittamuksiin, tahi ettei auta lähimmäistänsä, hänen hätässänsä. Hyö pitäävät tavaransa ainoastaan yhtenä välikappaleena (såsom ett medel) että sillä vaikuttaa moailmassa hyvyyttä, eivätkä seneistä heitä pitele eikä kiinitä, vaan mänettäävät, koska hyö taitaavat heillä muita hyötyttää. Sitävastoin ne toas, jotka kaikissa ensin kahtoovat omaan kukkaroon, hyö eivät suinkaan toimitak hyvyyttä muillen, ja jos jollon-kullon jotakin toimittaisivat, niin hyö sillä kuitenkin tarkoittaavat omoo voittoansa, tahi teköövät sitä ainoastaan ulkokullaisuuteksensa. Hyö pitäävät rahansa isoinna peätarkoittamuksena, johon hyö pyrkiivät ajatuksillansa, ja jonka käsittämisessä hyö ovat hyvät kaikkia muuta altiiksi antamaan (uppoffra). Tästä myöskin tuloo, että ne saijimmat ja saastaisimmat ihmiset, aina usein ovat varakkaammat ja rikkahimmat; tahi toisinpäin sanottu, että ne rikkaat ja varakkaat aina useemmittain ovat ahnaat ja itarat. Kuin kuulet seneistä ketään mainittavaksi mainion rikkaaksi, niin elä aina ajattele hänen rahojaan, vaan muistappas myös niitä monta, jotka ehkä hänen rikkautensa tautta ovat tulleet köyhytetyiksi ja vaivatetuiksi, ja kiitä ihtiäis ettet sinä ole näitä niänyttänyt; ja kuin toas kuulet ketään köyhtyneeksi, niin elä häntä alena: kuulustappas perään, jos ei hään sinun tahi sinun veljeisi tähen ou joutunut köyhyyteen, ja ole nöyrä häntä auttamaan, jos taijat! Myö tavamme sentähen köyhäin ja alhaisten joukossa (usseen) usseempia hyviä ja hyvä-tahtoisia ihmisiä, kuin rikkain, pajaristen ja äväriäisten parvessa. (Lazaruksen ja sen rikkaan tarina opettaa meitä, että ennenkin moalimassa on ollut niin). Kaikki älyrit (snillen, genier) tietyrit ja taiturit ovat niin ikkään usein köyhät ja varattomat, joka on luonollinen; sillä hyö arvoavat tietoansa ja taitoansa enemmin kuin rahaansa, ja mänettäävät tätä heihin. Tästä seuraa, että niillä joll ois varoo, ei ouk ymärrystä sitä käyttää; ja ne taas jotka ymmärtäisivät sitä käyttää, niillä taas ei ouk varoa. Kuin kuulet seneistä autuan ja rikkaan myöskin olevan muillenkin avullisen, niin osota hänellen kahesti kunniataisi, sillä hään on voittanut luontoansakin.

[352] Ennustaja, Prophet.

[353] Tämä meijän katumus, on meissä yksi hyvä merkki, ja osottaa että se kansa, joka näin kunnioittaa heijän muinoisia hyväntekiöitä, on jo vaeltanut yhtä askeletta etemmäksi valaistuksen tiellä, kuin olivatten koska nämät heijän uro-vainaat heissä löytyivät. Tästä seuraa että tällaiset miehet, missä hyö voan ilmistyyvät, niin eläävät ennen aikasek, tahi ne käyvät heijän aikuisiansa eitten. Senpä tautta heijän iälliset eivätkään heitä tunnek, vaan nauraavat heillen ja pitäävät pilkka-puheita heijän käytöksistään.

[354] Se on tosi kyllä, että se totinen hyvyys ja ansio harvoin palkitaan, tuskin tunnetaan. Sillä se vaikuttaa usein salassa muihen tietämätäk. Vasta kuin varsin voaitaan, silloin se uskalluksella astuu eteen, ja viattomuuen suojelemisella, tahi pahuuen paljastamisella ottaapi totuuen turvataksensa; josta hään ussein tuloo pahoilta vihoitetuksi, ja viimäinkin ehkä vikuutetuksi. Sillä tavalla uhraa 'hyvys' ihtensä hyväksi muillen, ja niin se on tehnyt iankaiken. Kutka siitten palkitaan ellei hyvät? Heitä (usseemmittain) jotka kaikkiin näkyvillä luetteloovat töitänsä, ja lukoovat vielä muihenkin omiksi; heitä, jotka ulko-kullaisuutella kaunistaavat ihtiänsä heijän silmissä joilta palkka on muka tuleva; eli jotka teköövät hyvyyttä ei hyvyyven tautta (rakkautesta hyvyyteen) vaan palkinnon tautta; tahi niitä, joita luullaan puolestamme taipuviksi, ja kelpooviksi joksi kuksi omaksi voitoksemme. Sillä harvoin kyllä hyvyyttä palkitaan hyvyyven tähen, ellei siinä sivussa ouk joku toinenkin tarkoittamus joka huvittaa meijän joutavaisuuttamme eli omaa hyötytystämme (som tillfridsställer wår fåfänga eller egennytta). Millä heitä siitten palkitaan? Ulko-kunniallisuuella, tahi semmoisilla aineilla, jotka muihen moallisten silmissä antaavat heillen arvoa, vaan jotka eivät kuitenkaan heijän omissa, tahi muihen ymmärtäväisten, (yksin) ouk hyvät tuottamaan heillen mitään ansiota. Sen eistä jos nämät ulkonaiset kunnia-merkit eivät katoa jo ennen heijän kuoltua, niin häviävät silloin, ja poisriisutaan ikään kuin ne voatteet, joissa hyö ovat koreillunnaan. Sitä vastoin, niin totinen ansio ja kunnia vasta silloin ilmistyy, kuin ne ulkonaiset piirokset katoovat. Tätä sisimmäistä kunniata ei annetak meillen (muilta) ellei me (ite) ouk sitä ansainneet; ja jos ei sitä annetak ennen kuolematamme, niin annetahan jälkeen; ja ellei sitä annettaiskaan, niin se on kuitenkin meihin tuleva; sillä totuus aina omaansa perii. Minkä tautta heitä vasta kuoltuansa näin kunnioitetaan? mahtaa ehkä jokuu aatella. Sen tautta etteivät ihmiset arvoo ansiota, ellei se ouk kullassa kuvattu, eivätkään tahok tuntea sitä toisessa, koska se heissä muka puuttuu; sen eistä, että silloin jo rikkainkin livistäjät (smickare) ja köyhäin kielen-lakkarit (bak-dantare) homehtuuvat kukiin hauvassansa. Silloinpa vasta totuus aukaisoo suutansa, ja silloin vasta kansankin mielet ja silmät avauntuuvat.

[355] Se on näissä heijän voaroissa ja vastuksissa, kuin jaloja miehiä vasta koitellaan ja tunnetaan; sillä myötäisissä taitaa ehkä jokainen olla mies puolestansa.

[356] Ilman näitä varsin hyviä ja ylistettäviä ihmisiä, niin tahomme myöskin puhua muista, jotka jonkun muun syyn tähen ovat olleet muita merkillisempiä; tahi joihen ruummiillisessa eli henkellisessä luonnossa tavataan jotakuta erinäistä ja äkkinäistä, eli joihen elämä jostakusta tapauksesta tuottaa valaistusta meijän tarinamukseen.

[357] Se ei ouk ainoastaan näistä meijän ylhäisimmistä virkamiehistämme joista meijän tuloo puhumaan, sillä heillä löytyy kyllä ylistäjöitä muutenkin; myö tahomme nopeemmin hoastoo niistä alhaisemmista ja yksinäisistä moa-miehistämme, jotka ovat ansainneet tulla meiltä ylistetyiksi; ja meijän täytyy ainoastaan valittaa, että moni mies joka oisi ehkä ensin arvon ansaihteva, tuloo muita myöhämmäksi, koska meillä tässä puuttuu ne tarkemmat tievot heijän elämäkerrastansa, joita tarvittaisimme.

[358] Sillä missä vaan into ja voima löytyy, siinä hyö ovat myöskin vaikuttavaiset; ja missä näitä ei tavatak, siinä heitä tyhjään haetaan.

[359] Näistä ovat erinomattain, Vhaelin, Gananderin, Porthanin, Messeniuksen, Juustenin, Calamniuksen, Salamniuksen, ja monen muihen nimet, mainittavat. Ylikynteen sanottu, niin Pohjalaiset ovat olleet parraat Suomalaiset, hyö ovat tähän astikka enin rakastanneet Isämmoatansa, ja omoo puhettansa. Kuin vallasväki muualla Suomessa eivät milloinkaan puhuk Suomea keskenänsä, vaan Ruotia, niin Pohjolaiset nouattaavat Suomea heijän jokapäiväisessäkin puheessaan, sekä kaupunkiloissa (erinomattain Oulussa, Kokkolassa, Salossa ja Kajanassa) että muualla. Tästä ehkä tulee, että hyö pitäävät muita Suomalaisia ikään kuin halvempana ja ansionsa alla; tästä tuloo, että hyö vanhoinna sota-aikoinna olivat kaikista enin urholliset ja vihollisiansa vastaan vasta-sotivaiset, ja hallitukseensa uskolliset.

[360] Tästä tuloo että meillä on parempaa tietoa Pohjanmaasta, kuin muista Suomalaisista maista, erinomattain sota-ajoilla. Savossa ja Karjalassa minä en tunnek yhtään, joka näinnä aikoinna oisi jolla kulla tavalla harjoittanut hakeaksensa tietoa meijän tarinamuksesta eli kielestämme. Se oisi toivottava, että meijän toimellisemmat miehet, tästäpuolin enemmin tarkoittaisi näitä asioita, ja pistäisivät kirjaan kaikkia mikä on valaistusta meillen tuottava, niin yhessä kuin toisessakin; jott' ei eneä saatettaisi meitä syyttää kehtamattomiksi laiskuriloiksi ja huolimattomiksi kapeiksi, niin kuin on moni meistä ehkä ollut. Se on surkuteltava kyllä kahtoa, miten kelvottomasti myö monestin käytämme näitä meijän vanhoja kirjojamme, joissa löytyisi moni tarpeellinen tieto ja selitys vanhoista ajoistamme. Ei siinä kyllä, että viholliset ovat heitä hävittäneet ja polttaneet, mutta myö turmelemme heitä vielä itekkin. Minä tiijän e.m. että Lain-tutkian Malénin kuoltua Savossa, niin kaikki kihlakunnan vanhat peätökset ja lain-toimeukset (rättegångs-handlingar) (kussa löytyyvät kaikki Savon vanhat lain-asiat) jätettiin hujan-hajan hänen perällisten korjuun, varsin tuulen nojalle. Ne jotka hänen perästä tulivat siihen virkaan, eivät ouk vielä sieltä hakenneet näitä vanhoja tois-sata vuotisia paperia, jotka jo lähes 30 vuotta ovat olleet näin heittiollen heitettynnä. Niitä makuutetaan vielä nytkin yhessä vanhassa pahapäiväisessä lukottomassa vaunu-majassa (wagnslider) Sairilan hovissa, Mikkelin pitäjässä, kussa heitä linnut ja muut sonnittaa ja panoo tärviöllen. Eiköhään joku sielä oisi niin armahtavainen ja hankkisi heillen parempata korju-paikkoa, kosk' eivät hyö sitä tie joihen pitäis.

[361] Näistä hänen kirjutoksista on erinomattain mainittava hänen visitions-akt af år 1701, (festo Mariae annunciationis), joka löytyy Turun Papin-neuoittelemuksen kirjan-säilyksessä (arkif); ja jossa hään antaapi monet tarkat tievot Pohjanmaasta. Se oisi toivottava, että kaikki sellaiset vanhat selistykset (beskrifningar) tulisi painetuksi.

[362] Er. Castrénin beskrifning om Cajaneborgs Län, p. 43.

[363] Yksi nimeltä Ericus Wallenius sanotaan pitänneen ruummis-saarnan hänen yliten, jota painettiin v. 1706 Turussa tällä nimitöksellä (under denna titel, benämning): "Christillinen Ruumis Saarna, cosca — Herr Joh. Cajanuksen … ruumis lepocammioons, ja hautaan johdatetuxi ja lasketuxi tuli", 1703. (lue Keckmans förteckning å Finska skrifter p. 18); mutta kovaksi onneksemme, niin ei sitä ouk soatu käsihimme. Siinä ehkä löytyisi selvämpee tietoa hänen elämästä.

[364] Kuuluistamus-toimeus, visitations-akt.

[365] Poiskirjuttaa, utskrifwa, proskribera.

[366] Moa-viljelemus, åkerbruk.

[367] Paikka, punkt.

[368] Vara-laillinen, extra-ordinär.

[369] Näitä 150 miestä, joita pitivät sota-aikoina kostentaman, niitä kustentivat ja palkihtivat hyö rauhallisinna aikoinakin, ynnä heijän upserinsa; sillä tavalla, että talonpojat talonsa ja varansa myöten meärätteleiksen heijän kustentamiseksi. Tämä meärätteleminen (rotering) tehään aina uuvestaan 10:nen vuuen peästä, sitä myöten miten talot ovat varakkaat. Heijän upserin palkkaamiseksi, maksetaan joka tilasta 1/12 tynnäriä riistoa. Eikä sen isompata väkee tässä millonkaan ouk ollut. Ilman tätä, niin maakunta äksierattiin kahestin vuuessa, niin ikään omalta Katteiniltansa, jota tehtiin aina vuoteen 1733. Silloin moaherra Rålamb epusti tätä, ehkä maakunta aina oli sitä halainut. Henki-pano kirjoista nähtiin, että ilman talon-isäntiä löytyi 800 nuoria miehiä, jotka heijän hihtemisensä ja tarkka-ampumisensa suhteen, oisi ollut kyllä, näitä ahtaita mehtä-rotkoja varuistelemaan ja salpamaan. Vuona 1790 oli tämä nosto-rahvas (bewäring) jo kohonna 1500 mieheksi.

[370] Jos yksi yksinäinen mies jollon kullon toisella ajalla oisi uskaltanut puuttua semmoisiin töihin, niin hään oisi jo kohta yheltä valaisemattomalta hallitukselta tullut nosteliaksi (för en upprorsmakare) luultuksi, ja sala-kurilta käsitetyksi, ja pantuksi ehkä semmoiseen paikkaan, kuhun ei kuu eikä päivä paistaisi hänen peälle. Niin se kävi Brennerin kanssa (yksi toinen Suomalainen pappi); kuin hään sai tietäksensä niitä juoneita, jotka salassa viritettiin Koarle XII:nen vastaan, ja joilla hänen ikeensä viimeinkin lyhenettiin, niin hään varoitti Kuninkastansa, ja ilmoitti hänelle koko asian. Mutta Kuninkas ei uskonut häneen. Seneistä kuin se oli tapettu, niin Brenneriäkin tavoitettiin, ja tuomitettiin kuolemaan. Häneltä hakattiin peä poikki Tukhulmissa s. 4. p. Heinäkuussa v. 1720, Sepä oli hänellen palkaksi uskollisuutestansa: "Onni toisen autuahan, toisen vaivaisen vanhinko."

[371] Tällä sanalla ei ymmärretäk aina ummikko-Venäläisiä, vaan Venäjän puolella asuvia Suomalaisia ja Karjalaisia, jotka ovat Greekan uskoon kuuluvaisia. Moni kuhtuu heitä myös Ischoriloiksi, koska suurin osa heistä asuu Ischoran kymin tienoilla. Ne heistä jotka asuuvat Inkerin-moassa, pienissä kansakunnissa muihen Suomalaisten välillä, kuhtuuvat ihtesek Inkrikoiksi, ja puhuuvat kaikki varsin selvee Suomea.

[372] Ansioittaa, göra förtjent.

[373] Kuninkaallinen Linnan-Pikku-piiruttaja, Kongl. Hof-Miniaturmålare.

[374] Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä, Assessor wid Kongl. Antiqvitets-Arkifwet.

[375] Gezelii Biogr. Lexicon, I D. s. 131. Mutta And. Ant. v. Stjernman nimittää, että se oli syntynyt s. 8. p. Huhti-kuussa. (Matrikel öfver Sw. Rik. Riddersk. och Adel II D. p. 1083). Yhtäpä tuo meillen liene minä päivänä se oli syntynyt, mutta hakeaksein parempoo perustusta, olen minä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä (i Kongl. Riks-Arkifwet) perään-ehtinyt niitä käsikirjoituksia, jotka näistä ajoista löytyy. Vaan siinäkin seisoo yhessä kohassa, että se oli syntynyt s. 8:na päivänä, vaan toisessa toas, että se oli syntynyt s. 18:nä.

[376] Joensuu-kaupunki t. Uuven Koarlenkylä, Ny-Karleby.

[377] Jouto-aikoina, under skol-ferierna.

[378] Mikä Messenius tämä mahtoi olla, on tietämätöin, mutta on uskottava, että se oli se nuorempi. Sillä Lain-istuja Joh. Messenius viskattiin jo v. 1616 vaimoneen ja Lapsineen ikuiseen vankeuteen Kajanin linnaan, jossa häntä suljettiin 19 aastaikoa. Irti-laskettunna v. 1635, muutti hään Oulun kaupunkiin, jossa hään asui kunnekka hään kuoli v. 1637. Hänen poikansa Vallan-Tarinamus-Kirjuttaja (Riks-Historiographen) Arnold Messenius, täytyi ynnä isänsä, kauan istua vankeutessa. Peästettiin kyllä vihtoin ulos, vaan pantiin v. 1624 Tukhulmissa toas arastiin. Sieltä laitettiin häntä v. 1626 Käkisalmellen, jossa häntä piettiin 12 vuotta vankeutessa. Laskettiin sieltä v 1640; koroitettiin isoimmiin virkoin, ja tehtiin jo v. 1648 Vapa-sukulliseksi; mutta tuli kohta sen perästä toas vankeutetuksi, ja v. 1651 Tukhulmissa leikatuksi, ynnä hänen 17 vuotias poikansa, nimeltä Joh. Messenius, joka silloin jo oli Kuninkaallinen Kirjuttaja (Kongl. Sekreterare).

[379] Matkustaminen muissa maissa, on iankaiken pietty parahainna johtauksenna soahaksensa hyviä ja tarpeellisia tietoja; tahi kunnollisia ja valaistuja kansallaisia. Europan hallitukset ovat seneistä monella tavalla ei ainoastaan kehoittaneet viisauen harjoittamista omassa moassa, vaan rahoilla auttaneet alamaisiansa ehtimään sitä muualtakin. Erinomattain ovatten raha-auttamuksilla kehoittaneet oppiviansa ja nuorempia moamiehiänsä vieraissakin Opistoissa tietoansa lisentemään. Että tällaiset matkustamiset ja tietomuksiin harjoittamiset muissa maissa, jo vanhoinnakin aikoina luettiin tarpeelliseksi, nähään siitä, että ne muinoiset Greekkalaiset käyttivät aina nuorukaisiansa koulussa muissa maissa, kuin olivat kotona ensin lopettaneet opetuksensa; samaten Ruomalaiset, ja muut valaistut kansat. Myö vielä pistämme siihen, ja sanoomme olevan varsin mahottoman, että käymätäk vieraissa maissa, oikeen rakasta isämmoatansa. Sillä silloin vasta sitä tunnetaan ja arvataan, koska sitä muihen maihen kanssa verrataan; ja myö uskaltamme sanoa, että ne miehet, jotka enin ovat harjoittaneet isämmaan parasta ja hyvyyttä, ovat kaikki nuoruuessansa käyneet muissa maissa. Sillä ilman tätä, hyö eivät tuntisikkaan omia puutoksiansa, sen vähemmin osaisi heitä auttoo. Myö otamme ite Zaari Pietaria Venäjän vallan perustajaa mainioksi esimerkiksemme.

[380] Aljet, lärospån.

[381] K. Vanhain-Kootus, Antiqvitets-Collegium, asetettiin Upsalassa v. 1667, jonka asettamiseksi valitettiin 7 miestä; joihen joukossa Hadorphia tehtiin osalliseksi; nimellä: "Kirjuttaja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä" (Sekreterare i Kongl. Antiq. Arkifwet).

[382] Piiruttaja, ritare, figurtecknare.

[383] Tämä kaikki sanottiin Hadorphin syyksi, joka oli kyllä toimellinen ja kiivas Vanhoin koottamisessa; mutta muuten juonikas ja yksin-valtias. Hään keänsi kaikki kunniaksensa mitä Brenneri teki, (sillä hänen omasta piiruttamisestaan ei ollut mitään) ja piti ite kunnian että palkan. Samaten antoi hään nimessänsä ulos Rim-Krönikorna v. 1674, Olof den Heliges Saga v. 1675, m.m. ehkä jokainen kyllä tietää ettei hään kelvana paino-ojennustakaan (korrekturen) lukemaan.

[384] Näistä Brennerin Monumenta Templi Cathedr. Upsal. on mainittavat, "Pyhä Brigittan, ja Birge Pedersonin tahi Brigittan isän hauta-merkki" Upsalan kirkossa, jota hään on siitten piiruttanut kuparissa; ja "Pyhä Eerikin taulu", joka oli pantu hänen hauvan yliten Upsalan kirkossa, kuvaellen tämän Kuninkaan isoimmat vehkeet, tehtynnä sekä puol-kuvauksessa (i basrelief) että maalauksissa, monessa osa-kunnassa (i många fördelningar). Jota kaikki Brenneri aivan kauniisti paineihinsa kanssa kuvaili. Alku-perä (originalet) on jo kavonnut, mutta taulu on uuestaan Holmilta piirutettu ja painettu kirjassa Monum. Upsal. 1: 186.

[385] Näistä, niin hauta-kivein kuvat vielä löytyy Kunink. Kirjan-Kootuksessa N:o F. b. 5; vaan Runa-kiviin piirutokset tavataan Nescherin luomia, Vest-Göthan merkillisytein seassa (bland West. Göth. märkwärdigheter). Brennerillen luvattiin tästä 300 talaria hopeassa, vuosilliseksi palkaksi.

[386] Suljetus, Kloster: Papin-suljetus, munk kloster; piikoin suljetus, nunne-kloster.

[387] Kunink. Vallan-Säilyksen käsikirjoituksia, Kongl. Riks-Arkifwets Manuskripter.

[388] Kunink. Runomus-, Tarinamus- ja Vanhain-Opiston Kirjuttaja, Kongl. Witterhets, Historie och Antiqvitets-Akademiens Sekreterare.

[389] Hauta-kivet tässä Vadstenan kirkossa, joita hään piirutti, oli 64 kappaletta, jotka siitten tulivat puuhun kuurmatuiksi, ja joista ainoastaan otettiin 4 tahi 5 painosta (aftryck) kaikkiaan, joita muutamissa Kirjan-Kootuksissa säilytetään ja näytetään kalliinna harvauksina (rariteter). — Merkillisyys, märkwärdighet.

[390] Lue muist.[399]

[391] Gezelius nimittää, että hään ite Tukhulmiin tultuansa otti erotustansa (afsked) ammatistaan, koska se ei häntä kuitenkin elättänyt, ja rupeisi Pikku-piiruttajaksi, joka oli hänen mielestä hyötyllisempi (?).

[392] Ne merkillisimmät näistä hänen kuvista, joita hään piirutti aivan tarkasti meärän-laskemisen jahtauksella (enligt en Geometrisk skala) on e.m. — Pyhä Henrikin muisto-merkki Nousisten kirkossa, jota hään piirutti v. 1672, ja jota hään siitten anto Sartoriuksen piiruttaa kupariin; — Ruhtinaan Birger Jarlin kuva, joka oli tehty Hämeenlinnan linnassa, ja joka on niin ikään siitten piiritetty kupariin, ja löytyy myöskin painettu kirjassa Svecia Antiqua & Hodierna; — Viipurin pata, joka on vielä painamatak; — Pyhä Eerikin kuva Naantalissa, jota piirutettiin kupariin v. 1677, ja sisään-liitettiin yhteen Juttelemukseen Pyhästä Eerikistä; Yksi kuva Pyhästä Henrikistä ja muutamista Suomalaisista talonpojista, joka löytyi Iso-Kyrön kirkossa Pohjan-moalla, ja jota siitten on puuhun piirutettu, vaan ei ulosannettu, m.m.

[393] Kuvitus, teckning.

[394] Nahka-kirjoittamus, pergament-skrift. Näistä vanhoista Suomalaisista kirjoista, joita hään oli tuonnut sieltä myötensä, oli: Ansgarii Lefwerne (Ansgariuksen Elämä) jonka hään löysi Turun kirkossa, poisviskattu vanhoin lapioihen ja luutoin joukkoon. Tämä kirja jonka luullaan olleen Linköpingin Piispan Nikolauksen tekämä, painettiin siitten Örnhjelmiltä sekä Ruotiksi että Latinaksi, nimellä vita Ansgarii gemina. — Chronicon de Sancta Brigitta. — Juusteni Chronicon Episcopor. Finland. (Käsi-kirjoituksessa). — Adagia Fennonica; mutta mihin hyö ovat joutuneet, on tietämätöin. — Dissertatio epistolaris, jossa näytetään, että Suomalaiset sanat ovat emä-sanoja (stamord) Ruohtalaisessa kielessä. Ei tätäkään kirjoo eneä löyvetäk. Nämät ja muut semmoiset vanhat kirjat antoi hään Vanhain-Kootuksellen, josta annettiin hänellen osa hänen kahen vuotisesta palkasta. Suureksi vahinkoksemme niin on suurin osa näistä meijän Vanhoin tuntemisessamme tarpeellisista kirjoista jo joutuneet hukkaan. Minä olen heitä ehtinyt Kuninkaallisessa Kirjankootuksessa (Kongl. Bibliotheket) tässä Tukhulmissa, että Kunink. Vallan-Säilyksessä (Kongl. Riks-Arkifwet) ja Kunink. Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqvitets-Arkifwet) — mutta tyhjään. Ainoastaan muutamia näitä Brennerin piirutoksia olen minä ynnä muita Suomalaisia kirjutoksia käsittänyt pois-salaistuna vanhoin paperien pankoissa Kuninkaallisessa Kirjan-Kootuksessa tässä Tukhulmissa, kussa heitä löyettiin hänen virka-kumppalinsa Kirjotus-Neuon (Kansli-Rådet) Peringsköldin käsikirjoituksissa. Meijän, ja meijän Suomalaisessa Tarinamuksessammc arvossapiettävä, maamiehemme Kunink. Kirjuttaja A.I. Arwidsson, on näissä ylöshaetessa, kaikella tavalla osottanut minulle avullisuuttansa ja hyvä-tahtoonsa. Nämät Brenneri vainaan kuvaukset, sisällensä pitää piirutoksia sellaisista vanhoista kuvista, joita hään löysi kuvailtuna vanhoissa kirkko-muuriloissa, ikkunoissa ja seityisissä, liioitenkin vanhoilla hauta-kivilöillä. Ne ovat yli-kynteen pienemmiin ja suuremmiin kanssa yhteen-luettu kaheksatta kymmenettä. Meijän aivotuksemme oisi, että tilaisuuttamme ja vähä varoamme myöten, tässä meijän Otavassamme heitä moamiehillemme toimittoo, että sillä mahtaisimme heitä pelastaa kavotuksesta.

[395] Lue: Hadorphs Concept Memor. till K. Colleg. d. 30 Maj 1671. 6:101.

[396] Näistä on erinomattain mainittavat, Varnhemin kirkon vanhat muistomerkit, joita hään myöskin anto Vanhain-Kootukselle.

[397] Pyyhikas, pensel.

[398] Rahan-tietomus, Numismatik, wetenskapen om mynt.

[399] Hadorph kirjuttaa ite tästä Gréve de la Gardielle (joka piti Brennerin puolta) näin: "jag kan ingen hjelp och resepenning för Ritaren bekomma, utan spisar honom (Studenten Brenner) med godt hopp." (Lue: Hadorps bref af d. 12:te Juli 1670).

[400] Valtamies, Statsman.

[401] Sanan-Toimittaja, Minister.

[402] Vapamerkin-Piiruttaja Kuninkaan Kirjutteluksessa, Wapenmålare wid Konungens Kansli.

[403] Vapatietomuksen vaatimuksia myöten, enligt Heraldikens reglor. Vapa-kirja, Adels-diplom, bref.

[404] Vapa-Huone, Riddare-Huset.

[405] Nämät, että myös kaikki Brennerin piirutokset, ovat merkilliset ei ainoastaan heijän soreesta kuvittamisesta, mutta myös sen kauniin ja korean painin tautta, jota hään on ollut hyvä heillen antamaan, ja josta hyö vielä nytkin toist'-sata vuotta vanhat, näyttäävät kuin oisivat vasta äsken tehtyt.

[406] Valta-Kirjuttaja, Stats-Sekreterare.

[407] Valta-lupa, privilegium.

[408] Se ulos-annettiin nimellä: Thesaurus Nummorum Svio-Gothorum, &c.

[409] Apu-raha, t. elo-raha, pentio, underhåll.

[410] Tämä Peringer tuli vielä samana vuonna koroitetuksi Vapasukullisuuteen, ja kuhuttiin Peringsköld. Häänki on mainittava rakkautensa suhteen Vanhuksia tiiustella; sekin kuvitteli ja kirjutteli kaikkia vanhoja jäännöksiä. Mutta sekä kuvittamisessa että piiruttamisessa ei hään, eikä Hadorph ouk Brennerin kanssa verrattava.

[411] Vanhain-Selittäjä, Antiqvarius.

[412] Lue: Kongl. Resol. d. 16 Sept. 1693.

[413] Painuttamus, tryckning; seuramus, fortsättning.

[414] Aivostella, uttänka, uppfinna, föreslå.

[415] Hänen Vapa-merkki osottaa yhen osan Vanhain-Kootuksen kiinitöksestä (af Ant. Koll. sigill), nimittäin yhen Phoeniksen.

[416] Taitavaisuus, skicklighet. Kunink. Vallan-Säilyksen kirjoissa, annetaan Brennerillen tämä kiitos: "i sina arbeten war han aldeles outtröttelig och ytterst noggrann… Han war särdeles skicklig, helst han gjorde wäl, hwad han gjorde."

[417] Juonittelemus, nioittelemus, intrig, kabal; viran-kilvoittelemus, tjenstsökeri, lycksökeri.

[418] Hään oli Kauppamiehen Niklas Weberin ja hänen vaimonsa Christina Spoorin tytär; syntynyt Tukhulmissa v. 1659, s. 29. p. Huhti-kuussa, ja kuollut v. 1730, s. 14. p. Syys-kunssa. (lue Act. Litt. Sv. vuonna 1731, p. 18). Hänen kuva löytyy liitetty hänen kirjassansa, ja muutenkin kuvailtu yhessä miehensä kanssa, (lue: viite 424).

[419] Ensimäinen kokous näistä hänen lauluistansa painettiin Tukhulmissa v. 1713, heissä ei löyvyk muuta kuin paljasta Hiä-, Nimipäivällisiä- ja Hauta-virsiä, tahi muita seittyisiä Surun ja Onnen toivotuksia. Toinen osa heistä painettiin v. 1732.

[420] Tämän hänen oman käsitekonsa olemme kivelle piiruttaneet, ynnä hänen monet kuvaillukset.

[421] Tämä kaunis Kirjan-kootus tuloo nyt kohta huutokaupalla (genom auktion) myötäväksi ja hajotettavaksi. Se oisi hyvin jos joku ostaisi nämät meijän Moamiehen kirjutokset, Turun Opiston Kirjankootuksellen.

[422] Tämä kallis ja arvattava kirja sisällensä pitää 580 aivan kauniisti kupariin piiritettyjä Ruohtalaisia, muisto- ja kunnia-rahoja, ynnä muita kulta-, hopia- ja vaski-rahoja, ynnä heijän selistystä Latinaksi.

[423] Tämä kuva, joka näyttää olevan tehty hänen vanhuuellansa, ei ouk ollenkaan sen näköinen kuin se jonka hään oli ite tehnyt v. 1693, ja jota luulemme uskottavammaksi.

[424] Tämä Brenneri-suku-kuvaus mahtaa olla varsin soma, jos saisimme peättää sitä myöten, mitenkäs se on kuparissa kuvailtu. Keskellä nähään Vapahtajan muoto, jonka yliten on kirjutettu: jehovah, ja jonka ympärillen on tehty kaikkiin Brennerien kuvat. Nimittäin — 1) Lainistujan Ukon-isä, Mustasaaren muinonen Rovasti Martinus Matinpoika Brenner, syntynyt Nerpissä v 1516; Kuollut Vaasassa v. 1595. — 2) Hänen poikansa Vaasan entinen Rovasti Henrik Martinpoika Brenner, syntynyt Vaasassa v. 1552, ja kuollut samassa paikassa v. 1616; — 3) Hänen poikansa Iso-Kyrön Kirkkoherra Isak Heikinpoika Brenner, syntynyt Vaasassa v. 1603, kuollut Iso-Kyrössä v. 1670. — 4) Hänen poikansa Lainistuja K. Vanh. Säilyksessä Elias Isakin-poika Brenner, syntynyt Iso-Kyrössä v. 1647. — 5) Hänen vaimonsa Soph. E. Brenner, syntynyt Tukhulmissa v. 1659. Kaikkien näihen alla on siitten Latinaksi kirjutettu: Proavo avoque ecclesiae hujus Pastoribus quondam dignissimis, qui et centesimo abhinc anno decretum conciilii Upsaliensis ambo subscripsere nec non patri charissimo monumentum posuit Elias Brenner Reg. Colleg. Antiquit. Assess. et Reg. in Min. Pict. P. A:o MDCXCIII.

[425] Pikkuus, Miniatyr.

[426] Peä-Majuri, General-Major.

[427] Linnan-isäntä, Ståthållare.

[428] Sota-Evesti, Krigs-Höfding.

[429] Henken-Rykmentti, Lif-Regementet.

[430] Varuistus, festningswerk, förskansning.

[431] Saksilaiset, Saksin-moa, Saxare, Saxen; tällä nimellä eroittamme heitä Saksalaisista ja Saksan-maasta, Tyskar, Tyskland.

[432] Uskaus, mod, tapperhet; Uskallus, wågsamhet; Uskallisuus, tillförsigt, förtröstan, säkerhet; uskollisuus, trofasthet, trohet.

[433] Lue: Stockholms Dagl. Allahanda 1776, N:o 13; Gezelii Biogr. Lexicon, III D. s. 60; Gyllenstolpes descriptio Sveciae, Lib. VIII, cap. VI.

[434] Sota-Asettaja, Fältmarskalk.

[435] Valpas kulettaja, waksam Anförare.

[436] A. v. Stiernemans Genealog. Matrikel öfwer Swenska Riddersk. och Adeln, Stockh. 1770, 8:o p. 94.

[437] Balkisten Herraskartano on Vehmaan pitäjässä Turun läänissä.

[438] Hänen vanhemmat oli Kenral Henrik Clausson Flemming, Herra Viurulaan ja Balkiseen, ja hänen toverinsa Brita Henriksdotter Risbet Nääsistä.

[439] Hänen isä oli Linnanisäntä Joachim Flemming, ja hänen äitinsä Ingeborg Stjernkors.

[440] Mälkilän moisio on Iso-Lohjan pitäjässä, Uuvella-maalla Turun läänissä.

[441] Vara-Merikäyttäjä, Vice-Amiral. Merisoturi, Vikinge.

[442] Jonka isä oli Lainjulistaja, siitten Käskyn-käyttäjä, (Befallningsman, Befallningshafwande) Hämeenlinnassa, nimellä Erik Bergen, Herra Hyväkylään ja Mälkkilään, joka ensin piti 5 kantaisen tähen kilvessänsä ja ristin rautalakissansa, mutta siitten otti äitinsä nimen Spåra, ja hänen sotamerkinsä.

[443] Lahtipujon moisio on Hämeen läänissä

[444] Piäratustaja, Ryttmästare.

[445] Pähkinä Linna, Nöteborg.

[446] Selittäjä, Comissarie, Utredare.

[447] Moa-tutkimus, Jordranfakning.

[448] Piä-Sovittaja, Hufwudmedlare, reglerare.

[449] V. Stjernm. Matr. öfwer Sw. Ridd. och Ad. I D. p. 256. Finska Ad. och Riddesk. Hist. Praes. J.F. Wallenius. Åbo 1827.

[450] Hänen isänsä oli Juho Pertunpoika Boose Lahenpujosta ja Korunasta, hänen vaimonsa oli Ingeborg Heikin tytär.

[451] Lue: Schefferi Lapponia.

[452] Sekä Tuneld (Geographie öfwer Konunga-Riket Swerige IV D. p. 129) että myös Gjörvell (Det Swenska Bibliotheket I D. p. 53) sanoopi että se oli 8 jalkaa ja 4 tuumaa pitkä; mutta Castrénin Juttelemuksessa Beskrifning öfwer Cajaneborg p. 15 ja 16, seisoopi, että sanottiin hänen olleen 3 kyynärtä ja 3 1/2 (puoli neljättä) korttelia pitkä, eli puolta korttelia vajoo 4:een kyynäreen. Nämät puheet ei ouk oikeen yhtä pitäväiset. Castréni toimitti mitenkä hään on kuullut puhuttavaksi; vaan ne toiset, sitä myöten kuin häntä Harlemissa mitattiin. Se on mahollinen, että jos se kotoa lähtiissänsä, oli nuori ja kasvavainen, jotta hään oisi pois-ollessansa vielä kasvanut muutaman tuuman; tahi, että jos miittuutivat häntä kuoleena, että se oli kuoltuansa virunut, niin kuin sanotaan tapahtuvan; on myöskin mahollinen, että tässä ymmärretän Hollannilaisten mittuutta, joka on vähempi meijän. Olkoonpa tuo miten tahaan, niin oli hänellä pituutta kyllä.

[453] Kuninkas Fredrik II eli Jaloinen, kuin häntä myöskin kuhutaan, valitti ne pisimmät miehet kaikista hänen Rykmenttilöistään, ja asetti heitä yheksi erinäiseksi väeksi. Mutta ei ainoastaan sillä, että hään valihti heitä omasta valtakunnastansa, hään maksoi myöskin isot rahat soahaksensa heitä muista maista. Näihin joukkoon pestaisi hään myöskin Cajanusta, mutta se ei kelvanut, koska se oli ikään kuin Jättiläinen muihen seassa.

[454] Hään oli kuuluisa ei ainoastaan pituueltansa, mutta myöskin voimaltansa. Hänen sanottiin olleen kauhian väkevä, mutta niin hiljainen ja tyynnä-tapainen, ettei häntä mitenkä saatu suuttumaan. Yhen toisenkin voipaan sanotaan silloin olleen Preussissa, ja tulleen rinnustelemaan tämän Suomalaisen kanssa. Mutta Cajanus ei tahtona häneen puuttua. Toinen rupesi tuosta vielä enemmin häntä kiistelemään, ja sanotaan hänen viimein yllyttäneen häntä mänemään siihen kauppaan, että hyö piti kerran kukiin soaha antoa toinen toisellensa korva-puustin. Viskattiin arpoo, ja Preussilainen sai vuoron ensin paiskataksensa. Silloin sanotaan hänen antaneen Cajanuksellen semmoisen aika kajauksen, että hään oli vähältä koatua; mutta kuin tämä siitten suutuksissaan sukaisi toista korvalleen, niin sanotaan hänen laskenneen häntä niin, että se mäni henkettömäksi. Tämän sanotaan olleen syyn, minkä tähen Cajanuksen täytyi peät-suoroo paeta pois Preussin maasta.

[455] Elo-leipä, Fri-bröd.

[456] Gyllen on yksi pieni hopea-raha Saksan maalla, joka teköö meijän rahassa 44 killinkiä pankkoossa. Hään lahjoitti sillä tavalla pois 11,625 Riksiä Pankkoossa.

[457] Mennoniittiläisten seurakunta, (Mennoniternas diaconat). Mennoniitit eli Uuestaan-kastetut, nouatti yhtä uskon-erkamusta.

[458] Tämä Daniel Cajanuksen silkki-takki (kappa) löytyy vielä Pohjan- moalla tallella.

[459] Tästä on moni aprikoinut, että myö tällä meijän lyhyellä i'ällä kuitenkin vaikutamme ja toimitamme enemmin, kuin moni meijän esivanhemmista, sillä heijän pitkällä i'ällänsä. Jos lienöön niin! Mutta kyllä moni vielä nytkin löytyy, josta ei saata sanoa muuta, kuin että hään on ollut muka elossa.

[460] Salméns Beskr. öfwer Kalajoki Socken under P. Kalms praesidium. Åbo 1754 p. 18. Jos hään oisi ollut Jämtlannissa Suomen armean kassa v. 1718, niin hään olis silloin jo ollut 78:nen vuuen vanha ukko. Se on uskottavampi että hään v. 1656, kuusitoistkymmenellä vuuellansa, muutti ehkä muihen Suomalaisten kanssa Ruottiin, koska Venäläiset silloinkin, Zaar Alexei Michailowitschin hallituksen alla, hävittivät Pohjan maita; ja että kuin toiset seisahtuivat siihen, niissä heijän synkissä mehissä, niin tämä keäntyi Suomeen takaisin.

[461] Stockholms Post-Tidender år 1753, N:o 19; seisoo että hään 105 vuuen vanha, mäni kolmannen kerran naimiseen, yhen 60 v. vanhan piian kanssa (hään oli sen eistä jo ennen ollut kahesti naitu).

[462] Lue: I Jesu namn! Historisk och Deconomisk beskrifning öfwer Kajaneborgs Län, under Per Kalms praesidium, af Erik Castrén. Åbo 1754, p. 10.

[463] Leal-Socken.

[464] Tämä pitäjä on 10 peninkuormoa Pietarista. Häntä tahottiin sinne yksinmielisesti, sekä hänen opetuksensa suhteen, kuin että myös hänen kunniallisesta elämästänsä. Vulmahtia annettiin hänälle siltä henkelliseltä Synodilta.

[465] På Amiralitets-holmen.

[466] Se on juuri merkillinen, etteivät Ruohista eikä Suomesta antaneet mitään apua tähään aivotukseen, ehkä se oli heijän maamiehillen hyväksi, kuin tätä tehtiin.

[467] Tätä tehtiin Saksan kielellä, Nazziukselta, Saksan Seurakunnan Kirkkoherralta.

[468] att han warit missionär i Finnmarken.

[469] Saatiin nyt tietoa, että hään oli koulusta ruvennut Sotamieheksi, ja sillä lailla tullut monta maata liikkumaan. Sitä vastoin niin hään kyllä puolestansa näytti heillen yhtä kirjallista totistusta, että hään Trondheimin kaupunnissa Norissa oli tullut tehtyksi papiksi Rovastilta ja Konsistorin-Neuvolta (Consistorial-Rådet) Paul Roggersilta (jotapa kirjaa perästä-päin löyvettiin olevan hänen oman tekemänsä); mutta Köpenhamina-Piispan Herslebin kirjuttamisesta havaittiin, että yhtä Nordenbergin nimellistä ei millonkaan ole käynyt Köpenhaminan kouluissa, eikä yhtä Konsistorin-Neuvoa Roggers ollenkaan löytynyt Trondheimissa. Viimeisellä löysivät myös Nordenbergin luomia sitä painitinta (pitschaft) jolla hään muka oli seilanut tätä nimitettua papintotistusta. Sanalla sanottu, hään oli yksi suuri koira.

[470] Ensin Oikeus myötistyi siiheen että, hänen anomuksellansa, annettiin hänelle lupaa, lähteä Saksan muahan parempia totistuksia itellensä hankkimaan, ja pantiin yhtä Papismiestä nimeltä Henr. Skyttenius että niin kauvan hänen siassansa olla viran toimituksessa. Mutta koska Nordenberg ei tullunakaan vuuen piästä takaisin, niin kuin hänelle oli miärä tulla, niin antoi Oikeus hänen virkaansa tällen Skytteniuksellen, joka tehtiin Suomalaisten Kirkkoherraksi joulu-kuussa vuonna 1747. Näin eroitettiin nyt Suomalaiset pois Ruohtalaisista, ja tehtiin heistä eri-seurakuntaa, ja sillä loppui ne pitkälliset riiat, jotka molemmispuolin oli heitä yllyttäneet. Nordenberg tuli jonkun ajan perästä kyllä takaisin, vaan ilman mitään totistusta, jonka tähen hänen myös täytyi lähteä tästä pois. Hään läksi silloin Stettiiniin kaupunkiin, ja oisi siinäkin viisastellut ihelle virkoa, vaan tuli ajallansa poisi-ajetuksi. Hään tuli vielä siittenkin yhen kerran Pietariin, toivoten Suomalaisia houkutellakseen, mutta ne eivät eneä häneen puuttuneet, jos täytyi hään järkiään lähteä tästä pois, eikä o siitä päivästä hänestä mitään kuuluna. (Gjörv. Hist. och Polit. Mercurius; V D. p. 677; — Büschings Geschichte der Evang. Lutherischen Gemeinen im Russischen Reiche; Th. 2 (Altona 1767, 8:o) sid. 74. — Gezelii Biogr. Lexicon; II D. sid. 105).

Tämä Pietarissa oleva Ruohtalainen ja Suomalainen seurakunta oli alustapäin ainoastaan yksi yhtyys niistä Suomalaisista ja Ruohtalaisisia sota-vankiloista, joita pantiin tänne työllen, rakettaisa tätä uutta kaupuntia Nevan rannalla; ja joillen annettiin omat papit, heijän muka henkelliseksi ravinnokseksi.

[471] Tämä heijän suloinen ja helläsyvämminen Kuninkas, muutti siitten nimensä Kontaschiksi, joka heijän kielellä oli merkihtävä yhtä jaloa Valtiasta. Bucharian valtakunnat, jotka nyt ovat Venäläisten hallituksen alla, kuhuttiin Aleksander Magnuksen aikana Sogdianaksi, ja jaetaan pienempään ja surempaan, joihen luetaan, suurin osa Tarttarian maista. Tämä loaja valtakunta eli maakappale, levittääksen Turkestan ja Kalmukkiloihen maista pohjoisesta, aina Indiaan, etelään; ja Persan vallasta ja Kaspinmerestä loutehesta, aina Mongalin ja Chinan synkiöihin. Kalmukkilaisten ja Tarttarilaisten kansat asuskeleevat iässäpäin näitä avonaisia maita. Heijän uskomus on Muhametin opista erkaneva. Heijän piäkaupunit ovat (Suuressa Buchariassa) Buchara ja Walikk, jotka kumpaisetkin luetaan Moskuan toista mokomin suuremmaksi (?) ja (Pienemmässä Buchariassa) Jerken ja Kaschgar.

[472] Lähettämys, Beskickning, Legation; Lähettämä, Sändebud.

[473] Miksei hään Tarttarin piioillen pyytänyt Suomalaisia sulhaisia? mahtaa ehkä joku meistä kysyä; — Tiesi hänen! Mutta uskottava on, että silloin ois hänen anomus ehkä käynyt paremmin toimeen.

[474] Tämä tarina on otettu kirjasta: Das veränderte Russland. Siinä luetaan ensin (I:ssä Osassa 254:llä puoliskolla) että hään pyys "Ruohtalaisia tyttölöitä", mutta tämä on yks ereys, sillä Zaarilla ej ollut Ruohtalaisten kanssa mitään tekemistä, sitä vähemmin heijän likkoja myyksentellä; sillä jos hään kohta oisi soanut Ruohtalaisia vankiakin (niin kuin hään sai) niin ne oli miehiä, vaan ei vaimoja. Mutta Chan kuhtui Suomalaiset Ruohtalaisiksi, siitä, että heitä luettiin Ruohin valtakuntaan. Silloin olevassa soassa vietiin Suomesta, niin kuin muulloinkin, monta tuhatta lasta ja vaimoa Venäjäseen, jossa heitä hajotettiin ympäri tätä laveata moata (ja joista meijän vastappäin tuloo ehkä enemmin puhua). Yks osa heistä jaettiin suurillen hoviloillen ja moisioillen alusväeksi, yhen osan veivät Kasakat myötensä omahan moahan, josta heitä osittain kaupustettiin Turkkilaisillen, osittain muuallenkin. Tällä tavalla oli vihtoin myös Bucharilaiset tulleet heitä tuntemaan, ja heijän Herransa kahtomaan tätä kauppaa evulliseksi. Että tässä ei maha olla puhe Ruohtalaisista, nähään myös siitä, että tämä kirja itekkin toisesa kohassa oikaisoo tätä paikkoo, selittävän tämän asian sillä, että se sanoo hänen tahtoneen "Ruohtalaisia, eli oikeimmittain Suomalaisia" (p. 326) Olipa tuo kummin tahan! Anomus on kuitenkin aivan merkillinen.

[475] Tätä nimeä, (jolla nimitettiin sekä linnoo että soarta, ja josta koko kappeli on siitten nimensä soanut) kirjutetaan meijän nykyisissä kirjoissa Kustö, niin kuin se oisi muka tullut näin kuhutuksi Ruotin sanoista kust ja ö; mutta tämä on viärin. Vanhoissa kirjoissa sitä kirjutettiin Cuusto, joka nimi oli yhteen-veitty sanasta kuusisto (granskog); ja niinpä sitä ennenkin kirjutettiin Turun läänin vanhoissa Maavero-kirjoissa (Porth. Chron. Episc. Finl. p. 605).

[476] Niinpä nähään heijän jo Suomessakin ruvenneen Kuninkaansa vastaan niskoittelemaan. Niin e.m. rupeisi jo Piispa Conrad Bitze yhtenä aikana ponnistelemaan Kuninkas Carl Knutsonnia vastaan; eikä antanutkaan hänellen Raseborgin linnoo, jota hään v. 1465 häneltä pyysi. Niin että Kuninkaan täytyi koko kesäkauven säilytteä ihtensa Dominicanarein pappilaisten luonna Turussa (hos Dominicaner-munkare i Åbo) Rhyzelius, p. 338.

[477] Ilman Piispaa Henrikkiä, joka oli se neljäs Piispa Upsalassa, ja joka ensin yllytti Eerikki kuninkasta, tulemaan Suomeen, miekallansa levittämään Ristin oppia, ja joka kostoksi tästä, tuli tapetuksi sinä 19 p. Tammi-kuussa v. 1157, yheltä Suomalaiselta talonpojalta, nimellä Lalli, jota hään vaati kirkko-rankaistukseen, yhestä hänen murhan töistä, niin se ei käynyt paremmin hänen jälkeen-tuliallen. Sillä Rodolphus tahi Rolf, joka oli se ensimmäinen Suomen Piispa (syntynyt Vester-Göthlannissa) tuli v. 1178 pois vietyksi ja surmatuksi Kuurolaisilta, jotka sinä vuonna rosmaillivat ja hävittivät meijän rantamaita, joka tapahtui viienellä vuoella, siitten kuin se tuli Suomalaisillen soarnoamaan.

[478] Ahvenanmoa, Åland. Tämä Ragvald, joka kuoli v. 1321, oli 9 vuotta ollut Piispana (v. 1312-1321).

[479] Porth. Chron. p. 14, 216, 217. Rhyzelii Episcoposcopia Svio-Gothica, p. 331. Rhyzelii Sveog. munita, I D. p. 115, sequ.

[480] Tämä Magnus Thunsson oli se 8:saas Piispa Suomessa, ja se ensimmäinen Suomalainen joka oli piäsyt tähän piispa-virkaan. Se oli syntynyt Märtälän kylässä Ruskon kappelissa, ja kuoli v. 1308, oltua 17 v. Piispana (v. 1291-1308). Hään muutti Piispa-istumen v. 1300 Räntamäestä Turkuun, eli niin kuin sitä ennen kuhuttiin Unikankareeksi.

[481] Porth. Chron. p. 183, 216.

[482] Tämä Magnus Ollinpoika Tavast, joka oli se 16:nees Piispa Suomessa, oli syntynyt s. 14 p. Loka-Kuussa v. 1357 Alasjoen tahi Tavastilan kylässä Virmon pitäjässä, ja kuoli s. 9. p. Maalis-kuussa v. 1452, 95:nellä vuuellansa. Hään oli 37 vuotta Piispana Suomessa (vuuesta 1413 vuoteen 1450) ja oli yks niistä merkillisemmistä Poavilaisista Piispoista meijän moassa, jonka tähen meillä oisi mielessämme vastapäin hänen elämästä jotaik puhua.

[483] Rhyz. Episc. p. 334. Porth. Chron. p. 20, 465, Messenii Scondia T. X. p. 19.

[484] Tämä Conrad Bitze. joka oli 19:nees Piispa Suomessa, tais olla syntynyt Turussa, kussa hänen isä Henrik Bitz oli Katteinina, hään kuoli Kuuston linnassa sinä 13. p. Maalis-kuussa v. 1489, ja hauattiin Turun kirkossa. Hään piti Piispan virkaa 29 vuotta, eli vuuestä 1460-1489. Tässä Kuuston linnassa lopetti myös Piispa Johannes Olai päivänsä s. 9. p. Heinäkuussa v. 1510, sillä että hään syyvässänsä tukehtui. Siinä kuoli myöskin Piispa Frat. Bero Gregorii Balk s. 29. p. Kesäk. v. 1412.

[485] Scondia. T. X. p. 21. Chron. Rhythm. Finland., p. 38; Porth. Chr. p. 26, 585. Rhyz. Episc. p. 338.

[486] Tämä Arvid Kurck, jonka sanotaan olleen syntyneen Laukossa, luullaan olleen Jeppe Kurkin poika, ja Niiles Kurkin pojan-poika, joka oli yks kuuluisa Hallitus-Neuvo (Stats-Råd) Ruotissa. (Porth. Chr. p 651) Hään oli se viimeinen Poavilainen Piispa Suomessa. Koska se Danskalainen meri-sotilas Severin Norby v. 1522 vapautti Turun linnoa, niin täytyi tämä Piispa paeta Ruotiin; mutta hukkui joukkoinensa tiellä. Tästä puhuu Tegel hänen Tarinamuksessansa Kyöstä kuninkaasta p. 36, näin: "Samma tiidh (då Norby uphäfde belägringen för Åbo) måste Biskop Arffuedh i Åboo rymma, och gaff han sigh först til Raumo, ther han hadhe sitt Skep liggiandes, och så sjödeles tädhan och til Ulffsby (Björneborg). Men effter han ther icke säker och frij bliffua kunde, och fick altijdh tijdender, at sienderna drogho allastädes omkringh och föchte effter honom, gaff han sigh medh mångha aff then Finska Adel, Frwer och Jungfrwer, som aff fruchtan och räddhoga flydde för samma Konung Chrtistierns tyranniske påbudh skuld, til sjöss, och achtade sigh åth Swerige til Konung Gustaff. Men them kom en gräseligh stoor storm och owåder uppå, så at the alle med skep, folck och godz förginges och bleffue borta, utan för Öregrund i Wiggian (Grepen lahessa)."

[487] Kuustoo joka kuuluu Piikisten pitäjään, luetaan 5 neljännestä Turusta, (maantietä myöten) itä-etelään.

[488] Porth. Chron. p. 730. — Mutta uskottavampi ehkä on, että kuninkas teki tätä vähänteeksensä Suomen Piispan-valtaa. Siinäkin ehkä tarkoituksessa hään jokoi hänen Hippakuntaa kahtiaan, ja teki v. 1554 Viipurissa toisen Hippakunnan istumen. Kuusto-linnan hävittämisellä, hään ei heittänyt tilaisuutta Turun Piispoillen varustaksensa sotamiehillä ja sotavarjelluksilla.

[489] Ehkä tämä soari ei ouk sen pitempi kuin yhtä kiven heittämistä, niin nähään kuitenkin että tässä ennen aikana on pietty oikeata Sotaväkeä, linnan varaksi; ja ettei heitä ollut vähä joukko, on siitä arvattava, että Piispa Johannes Olavi (syntynyt Pargas pitäjässä) joka oli toinen Piispa Bitzen perästä, eipä soanutkaan tätä linnoa sen kuolleen Piispan Laurentiuksen Michaelin (sota-) rahvaalta (familiares) ellei hään heillen maksanut 200 Ruotin markan-rahoja (joka tais olla maksamatak heijän palkastaan). Eikä näinnä aikoina käynyt Piispoin kanssa niskoitella, ellei suuren voiman kautta. Tämän sanan familiares on Messenius (Scondia X. T. p. 23, & Chron. Rhyth. p. 43) ja Rhyzelius (Episc. p. 340) selittänyt sillä, että se oisi muka merkihtenyt sen autuahan Piispan sukulaisia ja omaisia, mutta siinä ovatten erehtyneet, sillä Episcopi familiares kuhuttiin heitä, jotka olivat heijän palveluksessa, ja saivat palkkansa heiltä (Porth. Chron. p. 647). Näihen sotamiesten peämies, kuhuttiin Praefectus Custoensis, (häänki sai palkansa, ei Kuninkaalta vaan Piispalta). Tätä nähään yhestä kirjasta Piispalta Hemmingiltä, kirjutettunna Turussa v. 1356, kussa yksi nimeltä Johannes Pedherson kuhutaan Linnanisäntä Kuustossa (Bih. till Åbo Tidn. 1785, p. 25, och följ. Porth. Chr. p. 262). Niinikään oli Piispa Magnus Olai Tavastin isä vainaa, nimeltä Olaus Nilsson Tavast, tässä linnassa Isäntänä, Piispa Hemmingin aikana (v. 1339-1367).

[490] Kahtomus, vue, utsigt. — Luettaja, Lector.

[491] Tunelds Geographie, 6:te Uppl., 8:de Del., p. 49.

[492] Kunink. Kirjotus-Kokous, Kongl. Kansli-Kollegium.

[493] Myö tahomme kiitoksella mainita tätä Turun muinosta Maaherroa, siitä huolenpiosta, jolla hään on kavotuksesta säilyttänyt näitä vanhoja muistomerkkiä; niin myös muistelemme kiitollisuuellamme sitä silloin olevata ylistettävätä Sonnäsin isenteä, ja sitä kunnioitettavata Rovastia, jotka mielensä tarkoittivat näitä vanhoja ilmin-hakeaksensa; ja soisimme että meijän muut moamiehet ottaisivat heijän esimerkkiä opiksensa.

[494] Se oisi ollut valaistukseksi asiassa soveliampi, jos Moaherra oisi kirjuttanut aivan samat sanat kuin oli kiveen piritetyt, eikä heitä ruvenut selittämään. Sillä niinkuin perästäpäin soahan kuulla, niin se ei ollut Gustaf Fincke, mutta Gödrik Fincke, joka oli naitu tämän Ingrid Boijen kanssa. Senpä tautta on uskottava, että hauta-kivellä ainoastaan luettiin alku-nenät näistä nimistä, nimittäin G.F. ja I.B. joista G.F. ei merkihtenyt Gustaf Finckiä, mutta Gödrikkiä.

[495] Näitä kolmellaisia vapamerkkiä olemme tässä kuvailleet varsin semmoiset kuin heitä tavattiin kuvailtunna yhellä paperilla, joka oli sisäänpistetty siihen kopioon tästä Moaherran kirjotuksesta, jota löysimme Kunink. Kirjan-Kootuksessa. Ainoastaan että olemme tehnyt heitä puolen pienemmiksi. Mutta jos ne kuvat jotka löytyi siinä, olivat yhtä suuret, tahi (uskottavampi ehkä) pienemmät, kuin ne hopeiset vapa-merkit, joita hauvassa löyettiin, siitä meillä ei ouk mitään tietoa.

[496] Myö olemme tässä, niinkuin muuallakin, uskollisesti peräänkirjuttanut sitä kopiota, joka löytyy K. Kirjan-koossa, ehkei hänessä monessa paikoin löyvyk järjellisyyttä.

[497] Tätä Chiffern N:o 5, ja ne tässä viimeks mainitut Kirjotus-nenät ei löyetäk näissä paperiloissa kuvailtunna. Hyö ovat jo vissiinik joutuneet hukkaan.

[498] Jos tämä aatos on Moaherran omainen, niin oli hään oikeen asian arvanut; mutta merkillinen on, ettei hään, eikä pitäjän Rovasti tienyt paremmin tästä selittää. Silläpä tästä nähään ettei kumpainenkaan tuntenut J.A. Forteliuksen juttelemusta de primis initiis Björneburgi, joka oli painettu 33 vuotta ennen tätä, ja kussa luetaan 15:nellä puoliskolla, että silloin (v. 1732) löytyi tässä Liikisten (tahi Ulfsbyin) kirkossa yhtä leipä-rasiaista (oblat-ask) jonka peällä oli tämmöinen kirjotus: "Denna asken är gjord af silfwer, som är funnit uti Högwälborne Herrarnas salig Herr Finckarnas graf, hwilka äro begrafne år 1139 (?) och med Högwälborne Herr Carl Horns omkostnad efter dess Förfäder å nyo försärdigat år 1684." Tästä nähään että oli jo ennenkin otettu hopeita tästä hauasta, ja sulattu kirkon tarpeiksi. — Oisikkohan jo tämä rasiainen Rovasti Lebellin aikana (v. 1765) katonut, tahi hänen kirjutos tummentunut? Minkä perustuksen peälle tämä Carl Horn kuhtuu Finckilöitä esivanhemmiksensa, soahaan kohta p. 411. paremmin kuulla; sillä Peä-Sota-Asettaja (General-Fältmarsaken) Evert Koarlenpoika Horn, herra Kankkaan, Porkkalaan ja Sonnäsiin, oli naitu Margaretha Finkin kanssa Porkkalaan ja Anttiseen, joka oli tämä Gödrik Finkin tytär. Mitä toas tähän vanhaan vuos-lukuun tuloo (1139), niin Porthan vainoo jo kyllä tuossa piti tora-puhetta, ja peätti tämän olevan kirjotusvian rasiaisessa, eli painovirheen juttelemuksessa; eli yksi häpäisevä tietämättömyys kirjan toimittajalta, näistä vanhoista asioista, ellei hään tahtonut meitä tahallaan petteä (Porth. Chr. p. 329, 469, 470) koska hään mainihtee v. 1139, joka muka (Porthanin aatoksesta) pitäis olla 1439, tahi 1539. Myökin uskomme että tässä jossakussa mahtaa olla erheys, vaan tahomme kuitenkin muistuttoo, että ennen tätä Finkin sukua (joka alotti Gödr. Nilsson Finkin kanssa, lopulla 1400 vuuen luvulla) niin oli Suomessa yksi toinen vanhempi suku samalla nimellä, joka mahto sammua jo kahta polvea ennen tätä Gödr. Nilssonina, koska sanotaan hänestä, että hään otti itellesek tätä Finkin nimeä, hänen Ukkovainaansa perästä (efter sin Mor-Far) joka sillä tavalla mahto olla se viimeinen peru siitä vanhasta Finkin suvusta (Stjerneman, Swea och Götha Höfd. Minne. I D. p. 330. II D. p. 327. Tämä toinen osa, joka enemmitten sisällensä pitää Suomenmoan muinoisista peä-miehistä, on vielä painamatak, ja säilytetään kasikirjotuksinna Kunink. Vallan-Säilyksessä. Se oisi toivottava, että tämä kirja, josta ainoastaan yksi vähäinen osa on painettu Turun vanhoissa Tiiustuksissa v. 1785, tulisi painon kautta ulos-annetuksi). Tästä nähään että Finckilöitä on hauvattu jo 1200 ja 1300 vuosiin luvulla, ellei jo ennenkin. Että tämä vanhakin Finkin suku (joka taisi hävinnä jo lopulla 1300, tahi alulla 1400 vuuen luvulla) on mahtanut olla kuuluisa aikanansa, on siitäkin arvattava, että Piispa Magnus Olai Tavastin isä, nimeltä Olof Niileksenpoika Tavast (joka oli Kuustossa Linnan-isäntänä vuosien 1339 ja 1367 välillä) oli naitu yhen Catharinan Finkin kanssa. (Bång Schema familiae Tavastianae, painettu Tukhulmissa 1756. — Porth. Chr. p. 423).

[499] Oisihan tämä tainnut tapahtua ilman Kunink. Kirjotus-Kokouksen kyselemätäk. Tarpeellisempi oisi muka tietää jos ei Liikisten vanhoissa kirkon-kirjoissa löyvyk näistä asioista mitään kirjutettuna, ja mitä heissä seisonnoon.

[500] Tästä Gagneruksen tarkautesta, että Tarinamuksesta ja vanhoista suku-kirjoista tahi polven-juoksuista ylöshakea niitä suku-polvia, jotka ovat muinon näitä nimiä kantaneet, tulemme kohtsillään enemmin puhumaan; ja tahomme ainoastaan nimittää, ettei hään meijän mielestämme ouk ollut ollenkaan halukas (angelägen) näitä tietoja hakeaksensa. Eikä se ou kumma, sillä se on arvattava, että hään joka oli Ruohtalainen ei pitänyt paljon huolia Suomalaisten asioista.

[501] Koska harvat ehkä meijän lukioista ovat siinä tilassa, että näitä nimittyjä kirjoja käsittää, ja kuitenkin tahtoisi ehkä kuulla, mitä heissä seissoo näistä Finckilöistä, niin tahomme tässä näitä paikkoja luettaa. Messenii Scond. Illustr T. VI., p 12. "Transmissis in Moschoviam legatis hoc tempore, Benedicto Gylte ac Gustavo Finchio, Tyrannum invitat ad foedus contra Polonum, velut hostem utriusque communem … Rex Ericus xv Febr. per Daniam suos destinat legatos Stenonem Ericium, Gabrielens Christierni, Liberos regni Barones, et Georgium Finchium, in Hassiam abituros, Christinamque Lantgravii filiam, sibi conjugem postulaturos."

[502] Dalin, Swea Rik. Historia II Del. I B. p. 557: "Som han (K. Eric XIV) från Hessiska Hofwet i sit frieri fådt benägna swar, så skickade han nu (v. 1563) trenne Riksens Råd, at det samma fullborda. Dessa woro Sten Erikson (Lejonhufwud) Gabr. Christerson (Oxenstjerna) och Jöran Fincke. Då Ambasaden kom till Köpenhamn, lät K. Fredric arrestera dem allesamman, och insätta dem på Kallundborgs slått, ty han ville ej blott hindra ägtenskapet, utan äfwen få en förewändning till krig." Tätä kerroitetaan uuestaan p. 597. "Sten Erikson Lejonhufwud, Gabr. Gabr. Christerson (Oxenstjerna) och Jöran Fincke, desse tre woro fängslade under sjelfwa freden, som Ambassadeurer till Cassel."

[503] Stjernman, Swea och Götha Höfdinga Minne 1 D. p. 330: "Jöran Fincke till Pernou förde i wapn twå sparrar öfwer hwarandra, och hwardera sidan om öfwesta sparren en liten Sparf eller Talgore (eiköhään se liene Peipponen?) år 1552 Hof-Marskald samt tillika Lagman på Öland, år 1561 Riddare i Kon. Eric d. XIV:s Kröning, år 1562 Riks-Råd, år 1567 i Junii månad befullmäcktigad att mönstra Knektarne i skären, år 1568, d. 3. Dec. Lagman öfwer Norra Finland, Satagunden, Österbottn och hela Åland. Gift med Malin Olofsdotter, som sedan fick Lasse Jespersson. Son af Gödric Nilsson Rangonen som först kallade sig Fincke och Margaretha Gustafsdotter Slatte." Siitten luetaan p. 24. "År 1542, d. 7. Sept. fick Ture Persson till Kråkerum wår befallningsman på Stockholm, med desse efterskrefne Wåre trogne Män, Råd och Tjenare, neml. Herr Eric Fleming till Quidja och Göstaf Fincke, Wårt och Cronens Slått Stockholm, och Stockholms Stad till getreuer hand och uti en ärlig Slåttsslåfwen."