KEÄNNÖKSIÄ ANAKREONISTA.

Anakreon, viinan ja rakkauven kuuluisa Runoja, eli 500 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä, ja 400 aastaikoo Homeruksen jälestä. Teos kaupunki Jonian moassa, vähässä Aasiassa oli hänen syntymä-paikkansa. Hänen sanotaan olleen korkeasta siävystä, ja samasta suvusta kuin Solon ja Kodrus. Parthenion luetaan olleen hänen isänsä nimi, ja Aetia hänen äitinsä. Persalaiset, jotka hänen nuoruuessansa hävittivät Jonian maata, kajottivat häntä pois hänen koti-kylästänsä. Hään muutti silloin majansa monen muamiehensä kanssa Abderan kaupunkiin Thrakian muahan, että sillä välttää vihollisten vallattomuutta. Polykrates, Samoisten hallihtia, sai häntä tässä tunteaksensa ja otti häntä kanssansa kotiinsa. Hänen hovissansa lauloi nyt Anakreon runojansa, Viinan ja Rakkauen kunniaksi; ja Kuninkaskin piti häntä parraina ystävänään. Mutta luulo heijän välillä tais viimeinkin rikkoa heijän rakkauen; niin että Anakreon läksi tästä mänemään Athéniin jossa Hipparchos silloin oli itevaltias, ehkä muutoin yksi oppinut ja hyvä-tahtoinen mies. Hään otti tämän nuoren Runojan ilolla ja mielisuosiolla vastaan. Anakreon viipyi hänenkin luonna jonkuun ajan. Vaan koska Hipparchos oli pois-heitetty istumeltansa, niin Anakreon läksi takaisin omaan syntymä-moahansa, Teoon; jossa hään vietteli aikansa mielen-huvitoksilla, tuttaviensa ja ystäviensä joukossa. Hään kuoli 85 vuuen vanhanna. Puhe kävi että yks tarrin eli viinamarjan siemen (russin-kärna) oli juuttunut hänen kulkuunsa, ja hänen tukeuttana.

Teos pystytti hänelle yhen muisto-pylvään hänen nimen kunniaksensa, ja koko Greekan-moa piti häntä suloisimmana Runolaulajana. Niin häntä ylistettiin jo vanhuutessa, ja nykyisetkin kansat kiittäävät häntä, niin kuin viinan ja rakkauen paras Runoja.

Hänen laulut jotka kaikki ovat laulettavia, (Lyriska) on erinomattain mainittavat heijän luonnollisuutensa, kaunukaisuutensa ja vilpittömyytensä suhteen.[134] Suurin osa heistä on jo ajan kululla vaipuneet uneukseen ja kavotukseen, niin että viiestä hänen kirjastansa ei ouk muuta jälellä kuin 11 laulua. Kaikista hänen jälkeenjäänneistä Runoista luvetaan vielä 68 laulua, jotka olemme käsittänyt; ehkä se on tietämätöin, jos hyö kaikki ovat hänen omiansa. Hyö ovat mittauksensa[135] suhteen, kirjutetut erinomaisella tavalla, josta tämä värsynmittaus, on hänen nimensä perästä tullut Anakreontiksi kuhutuksi, ja eroittaaksen muista, siinä, että hyö ovat tehtyt kolm-nivelisistä Jambiloista,[136] yhen jatkauksen[137] kanssa; eli hyö ovat syntyneet uupuvista neljä-nivelisistä.[138]. Herrmann on mittuuttana heitä niin, että se on soanut heistä yhen suuren Jonicus aloittamuksensa[139] kanssa; myö tahtoisimme heitä (erinomattain niitä joill' on kolmet polvee ensimmäisessä nivelessä) lovistaa,[140] niin kuin oisivat kaks-nivelisiä Ditrochaeit[141]; että sillä soaha heitä meijän kielellen sopivaisiksi.

Sillä Suomen kielessä ei löyvyk yhtään sanoo, joka oisi kunnolliseksi Jambiksi kuhuttava; sillä jos kohta jälkimäisessä sananpolvessa oisi pituus,[142] niin on kuitenkin into[143] aina ensimäisessä, jonka karaistamisella paino ikään kuin pois-vaipuu toisesta polvesta, niin ettei hänestä paljon lukua pietäk josko hään on pitkä eli lyhyt. e.m. pataan,[144] joka oikeutta myöten olisi Jambi vaan on lovistettava kuin yksi Spondeus, sillä jos innon ottaisi pois ensimäisestä polvesta, niin sitä ei yksikään Suomalainen ymmärä, vaan jos taas ottaa painon toisesta polvesta, niin että se luetaan lyhemmäksi, niin sitä ymmärtäävät kaikki. Sillä Suomen kielessä on karkaiseminen enemmäksi luettava kuin painaminen. Ja myö niämme sen eistä myöskin heijän vanhoissakin Runoissa, pitkiä polvia jotka ovat lyhyvinä laulettavia, jota aivan hyvin soattaa tehä, ainoastans intopolvet ovat kohallansa. Myö olemme näitä kiännellessä, niin paljon kuin mahollinen on ollut, sovittanut tätä, niin kuin asia myöten antaa, ja erinomattain tarkoittanut että saaha into-polvet paino-polviin paikoillen; että heitä sillä saisi karaistuiksi; ja jonka tähe meijän useasti on täytynyt sovittaa ne pitemmät polvet lyhyisten siaan.

Merkillinen on, että jos Jambiset värsyt lovistetaan takaperin, niin hyö käyvät meijän runoin tavalla, ja ovat luettavat kuin neljä-niveliset Choreukset, joihen viimeinen niveli on yksi Spondeus. Näin heitä soahaan muutetuiksi, jos ensimäinen polvi niissä 7 polvisissa värsyissä, jonkun vieraan sanan jatkamisella tahi liitettämisellä tehään kaheksi polveksi. Ne taas hänen lauluista, joihen värsyissä löytyy 8 polvee entuesta, (nimittäin 3 ensimäisessä nivelessä) niihin ei tarvihte pistä mitään liikoo sanoo, ainoastansa ensimäinen niveli luetaan kuin yks Amphimacer,[145] tahi jos sanat lovistetaan kuin oisivat muka neljä-nivelisiä värsyjä, joka syntyy sillä tavalla, että se ensimäinen polvi tehään pitkäksi, ja leikkaukset pannaan niin, että kaksi polvee luvetaan kussakin nivelessä, josta hyö kaikki muuttaiksen paljaiksi Trochaeiksi eli Choreiksi, ja ovat Suomalaisina Runoina laulettavia.[146]

I.

KANTELESTANSA.

1:nen Ode [147].

Atreidist' tahon laulaa, Kadmost' viritin virttäin Mutt' kielet kantelessain Suloista suovaa soivat, Ma muutin äsköin uuvet Kaik' kielet kanteleesein.

Ja oisin työt Heraklén Laulanut. — Mutta soitto, Se raikui rakkautta. Hyväst siit', Urot uljaat! Mun harppu ainoastaan Nyt helkyy helleyttä.

II.

NAISVÄISTÄ

2:nen Ode.[148]

Härät ne saivat sarvet, Hevoiset kavioita, Jänikset jalon juoksun, Ja Karhut tora-hampaat, Ja kalat uima-neuvot Ja linnut lento-keinot, Ja miehet saivat mielen, Noh, jäikö vaimot ilman? Hyö saivat kauneuutta. Kaik' kilvet kiskoittaapi, Kaik' keihät keikuttaapi, Tulen ja terän voittaa Hyö kaunuellansa.

III.

RAKKAUS.

3:mas Ode.[149]

Oli kerran keski-yöllä, Koska ohta Otavaisen Käteen kiännäiksen Boútin, Väki kaikki väsyksissä Oli uneen uupununna. Eros silloin äkkiästi Kolkutti koan ovellen. "Kuka pieksää portin piälle?" Kyseilin, "ja unein viepi?" Eros vastais; "Avaa oveis! Olen lapsi, elä pelkee! Sateet soattoivat mun märäks, Kaiken yötä kuljellessa." Näitä kuullen mielein taipui, Iskin tulta hiiluksesta, Avoin oven; löysin lapsen, Joll' oil jousi kainalossa, Siven-kynkät, nuolen-kontit; Panin pankoll' istumahan, Kourat oli kohmettunna, Niitä lämmitin omillain; Veinkin viänsin hiuksistansa. Kuin läks kylmä kynsistänsä, Niin hän lausui: "koitelkamme Jos on vannet vaipununna, Jännet veissä vetkistynnä!" Vivun viritti, ja povein Pisti piikinsä, kuin piru. Hyppäis pois, ja nauro-suulla Huusi: "Vieras, kiitos olkoon, Eip' ou vannet vahinkoit'tu; Kivut sinuun kiini käyköön!"

IV.

ITESTÄÄN.

4:äs Ode.[150]

Myrtin heinill' hienoisilla, Lotoin pehmiäisten piällä, Muatessain ma tahon juuva. Eros (hameell' hartiolla Niiniin kanssa, nivottunna) Tuokoon viinaa viipymätä! — Sieväst aika sinkoileekse, Niin kuin vaunu pyörillänsä. Tomuks tulemme ja tuhkaks, Luita luista luopuneita. Miks' siitt' hautain haisuttaisit? Mullan mustan lahjoittaisit? Parempi oisi eläissäini Hajut: kukat kulmilleini Pujota, ja neio nouva! Ennen kuin ma tuonek mänen Tuohon Tuonelaisten tanssiin, Tahon huolein huojennella.

V.

RUUSU.

5:ees Ode.[151]

Kantakaamme Eron ruusut Viinan Dionysiuksellen, Ruusut kulta-karvoinensa Pujotkaamme kulmillemme, Juokaamme ja iloitkaamme. Ruusu, kukkista mun kultain! Ruusu, kevään kauniin karva; Ruusut, rakkaat Jumaloillen.

Kyprin poika, kuin hän tanssii Kaunein Chariteisten kanssa, Ruusut piänsä peittelöövät. Kaatakaamm' siitt' kantelemme Viinan maillen vihityillen; Ruusuin kanssa kaunistetut Siiriä pyöryttelleisimme Nännäkkäitä neitoisia.

VI.

RAKKAUS.

7:ääs Ode.[152]

Hyacinthieisten varrell' Eros kuritt' m'ua kovast', Löi; — ja käski minun käyvä Koskein kuohuviin läpitsen, Läpi soihen, läpi maihen: Hikoilinma hiihtäissäini, Syvän kasvoini kajahti, Luulin kurja kuolevaini. Eros siivill' silkisillä Minun jäähytti, ja sanoi: "Et sie taija rakkaaks tulla"

VII.

RAKKAUTESTA.

14:nees Ode.[153]

Ma sois, et rakas oisin Eros mun tuohon taivuitt' Mutt' mull' oil jäykkä mieli, En totellut ma häntä. Hän jousensa jo jännitt', Ja kualsi kulta-kontin; Mun tahtoi tappeluhun. Ma olallein myös otin Mun varjoin, kuin Achilleys, Mun kilvein, ja mun keihäin, Ja varusteliin vastaan. Hän ampui — piäsin pakoon; Mutt' kuin oil nuolet kaikki, Hän suuttua suhahti, Ja lensi, niin kuin lempo, Ja kävi keuhoin keskeen; Ja minun ruumiin raukeis. Mitäsmä kilvee kannan? Ei aseet mitään auta, Kuin tuli povein polttaa.

VIII.

KULLALLENSA.

20:nees Ode.[154]

Kosk' Tantalonkin tyttö Tuil Phrygin kiveks' tehty, Kosk' Pandionin neito Oil Piäskysennä nähty; Niin — Jos sun peilis oisin, Ett' näkisit mun aina! Jos oisin helmukseisi, Ett' kantaisit mun aina. Ma soisin veteeks tulla, Ett' pesisin sun ruumiis! Ma soisin Myrrhan' olla, Ett' hiukseis haisuttaisin! Ma nännä-riepuis oisin — Ja helme kaulassaisi! Ja virsuis olla voisin, Ett' vajuis'n varpaaltaisi.

IX.

OMASTA TYTÖSTÄNSÄ.

28:nees Ode [155].

Kuules, Maalari mokoma! Tiepäs tietävä tekiä, Konstin Rhódin harjottaja, Tie mun Neitoin, näkemätäk; Niin kuin mie sun muistuttelen. Ensin hiukset hiukistele Mustat, villan villaisemmat; Ja jos taijat taivoltaisi, Tie myös myrhan haisuviksi. — Ohtaa valkoista varusta Tukan mustan kappyrillä, Puna-poskilta kohoova, Elä yhtä eikä kahta Silmän-väliä vetele; Olkoon, niinkuin hänellääkin, Pikkuruinen piiramatak — Silmän karvan karvallista. Silmän-terät, tietävästi Valkiasta valmistele; Siniseksi kuin Athénen, Laupiaksi kuin Kythéren, Tiepäs nenä, että kasvot, Maitokaiset, ruusukkaiset. Huulet Peitohon mukaiset; Suuta suinkin tahtovaiset. Käyköön Chariteijat kaikki Pehmehellä leuvallansa, Kaulallansa kauniillansa. Peitteleppäs muutoin häntä Puna-purpurin hameella; Että pinta pilkistäiksen, Iho ruumiin ruskottaisi. Olkaan! — jo ma häntä keksin; Koht' on kuva kielellissä.

X.

BATHYLUKSESTA.

29:nees Ode.[156]

Kuva kultaisen Balhyllon Tiepäs häntä kuinma käsken! Tiepäs hiukset kiiltäväksi, Juuret mustahan mukaiset, Peätkin päivän säistäviksi. Anna muata mieltäns myöten Hiuksiin niin kuin haiveniinkin, Palmikoillen panematak. Kulmat ohtahaan kuvaile

Kasteheesen kauniheeseen, Niin kuin kiärmeet kiännellessään. Silmät mustat ja uhkavat, Lausutkohon laupeutta; Yksi Marsin mahtavainen, Toinen Kyprin kyynö-silmä, Että yhtä pelättäisiin Toista toivon taottavaksi. Tiepäs posketkin punaiset, Untuiset, niin kuin omenat,

Tieppas (jos sa tehä taijat) Punakkaat kuin kainun Aidun Mutta huulet, enmä tiijä Mitenk' niitä tehtäneeni. Tie heit' Peithon pehmiämmät. — Sanalla, niin olkon kuva Kieletöinä, kielellissä.

Kasvoin alla olkoon leuka. Elfin luuta valkoisempi, Kauniimp' kauniimman Adónin. Tie hänelle Hermen rinta, Kahen kätensäkkin kanssa. Reijet niin kuin Polydeúkon, Ohimmat, kuin Dionysion.

Tieppäs reijet pehmiäiset, Tuliset, ja ylemmäksi Kainummatkin kaunukaiset! Venus heitä halajaapi. — Sull' on konsti kohtalainen, Kosk' et saata selkeä tehä; Sepä paras paikoistahan!

Vieläkös jaloist' nimitän? Ota maksuis mieltäis myöten! Kuappa kumoon päivän kuva, Pane Bathyllusta siaan, Ja jos Sámohon samoisit, Tieppäs Phoibos kuin Bathyllos.

XI.

PIÄSKYISESTÄ.

33:nees Ode.[157]

Sie pieni piäsky kulta, Kuin tulet kesäll' tänne, Ja peseis tiiustelet; Vaan talveks' mänet jälleen, Niilen ja Memphin luokse. Mutt' Eros sytämmeini Pesänsä aina panee. Jo halu yksi lentää, Yks' munaks' kohta joutuu, Yks' kuiskaa kuoressansa. Yks' kumu aina kuuluu Poijilta piiskuwilta.

Ne vanhemmat Erotit, Hyö nuoret kasvattaavat; Ja jotk' on kasvanneita, Jo hautoavat toiset. Mitäs mä tehä taijan? Sill' sellaisii Erotii En saata kajotella.

XII.

OMISTA NIMIKOISTAAN.

(32:nees Ode).[158]

Jos puussa kannat kaikki Lukea uskaltaisit, Jos tiijät lainneen teitä Merellä miärätellä, Niin tien sun tietäväksi Minunkin Nimikoistain

Jos alotat Athénist', Niin suat kaks'kymmenettä; Ja lue viis'toist' siihen. Kokoo siit' Korinthist', Yks joukko, jok on siellä; (Sep' on Achaijan muassa, Joss' on valitut vaimot). Lesbost' luveppas siitten, Ja Jóniahan asti, Ja Káriaan ja Rhódoon, Kaks' tuhatt' tuttavia. "Mitäs"? — Lueppas vielä!

Ei ouk viel' Syyrit lu'ussa, Eik' kanaiset Kanópost, Eik' Krétasta, kuss' Eros Kyll' huiskaapi kylissä, (Jossa suat mieltäis myöten). Tokk' luvetatkos vielä Gádin myös tuolla puolla, Baktriosta ja Indist', Kuss' on mun kultaisia?

SANAUS.

(NOSSILTA).[159]

Vieras, jos Sapphoa nähäkseis soisit, Charíteisten kukkaa Käy Mityléneen, kauniimmaan kaupunkiin ast'; Sano, ett' Lokreisten moa myös synnytti hänelle Siskon, Nimellä Nossis; Runojoin nimikko. — Mää!

G—nd.