ERILLÄISÄ LAULUJA. (continued 2)

— Part, r. t. parts, d. "sorsa, vesilintu"; Anka, and.. — Ikka, t. ikke, ik, r. ikkes, d. "aina, ainiian, ikuisesti." — Polle (yhteen veitty sanoista ep olle) "ei ole." Se on muistettava että kieltäväisiä toimitus-sanoja (verba negativa) taivutetaan Vironkin kielessä toisinpäin tykkänään kuin myötistyväisiä (affirmativa); ei ainoastaan sillä, että hyö eroitaiksen taivutoksissaan, vaan silläkin että nenä p yhistetään heihin eteeen. — Metsa-määr t. määr, mäggar, r. kähr, mötsik, d. "mehtä-sika." Se näyttää kuin tämä sana oisi sukuisin meijän sanan "mykrän t. myyrän" kanssa; joka taas Viron kielellä on myt, rot, mut, r. myggur, myrk, mitter, migger, myyta, d. — Mängima, "soittamaan"; mängiminne, "soittaminen" — Sirg, t. sirge, "suora." — Kask, G, kasse, "Koivu." — Hallastama t. hallestama, "kujertella, valittaa, ruikutella." — Välja, merk. ei ainoastaan "ulos, ylös", mutta myös mikä on ulkona, niin kuin "vainio, piha pelto." — Könnelema t. könnelma, "puhua, hoastoo, lausua, pakinoija, virkaa." — Pajatama, "puhumaan, soarnomaan." Tästäpä se Suomen sana "paipattaa" mahtaa olla kotoisin, jota sanotaan kuin puhutaan yhestä asiasta kovan paljon. — Muistma, t. moistma "ymmärtää, osata"; tästä se Suomen sana "muista", (Virk. mällestama). — Kullerkuppud, m. yhtä heineä t. kukan loatua, ja taitaa merkihtää niitä joita myö kuhumme "kelta-kukkiks" (Caltha Palustris); joita saisimme Suomeksikin kuhtua "kulta-kukkia, t. kulta-kupuja." — Angervaksad on yks toinen heinä laji, joka taitaa merkihtee sitä, mitä Suomessa kuhutaan, "ankervoa t. ankerias-ruho" (Spiraea Ulmaria); eli jos liene yhtä, kuin mitä Virolaiset kuhtuuvat _Angerpist, t. _angerpisti (Spiraea Filipendula). — Vaene, "vaivainen, armotoin, katala." — Nut, G. nutto "itku, parku, poru." — Liiv, t. liva "hieka, hieta"; tästä ehkä Suomen sana "lieto." — Arro, "hieno, harva, kova". — Kullo t "kulo", sellaista vanhoo heinee, joka on toist' vuotista, — Jallai, t. jallaka pu, e. jallaja pu, d. Jallakas r. "jalava", (alm-träd); kynneppää (Virk. kynnarpä, kynnapä pu); merk. myös "voahteria" (lönn). — Pern, "Lehmus, niini-puu" (lind) — Akkama, "rupeamaan, alkamaan." — Lin r. Liin d. G. linna, merk. ei ainoastaan "linnoa" mutta myös "kaupunkia." — Allev, "hakuli, esikaupunki" (förstad, hackelwerk), — Turg, G. turro, "markinat." Tästä ehkä lie Turun kaupunki nimensä soanut; jota Vironkin kielellä kuhutaan Turro, turru, turru lin, r. turro liin, d. — Kruus, G. Kruusi, "muru, muju, mujuja", Grus. — Anto, vakka puhe on tässä siitä arkusta, joka hänellen oli antimiin kanssa tuleva, koska hään joutui morsiammeksi. Tällä tavalla kuvaillaan aivan somasti hänen lapsillista mieltä.

[181] Tämä pieni ja soma laulu — jossa kuvaillaan yhtä paikkoa kussa nuori-väki pyhä-iltana kiikuttamisella viettelöövät aikansa, ja joihen joukossa muutama kylän-vanhin keskusteloopi välillänsä, mitenkä saattaisivat tätä heijän vaarallista huvitosta hävittää; vaan joihen puhesta ainoastaan silloin-tällöin sanaa selitetään, tässä nuortein riehumisessa — löytyy painettu Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der Ehstnischen Sprache, 1:sessä osassa p. 12; nimellä: Schaukellied; ja alakirjutettuna nenällä B; joka merkihtenöön Kirkkoherra Brockmannia Auderman pitäjässä.

[182] Meijän tuloo kostelemaan ja kiitoksella mainihtemaan niitä miehiä, jotka ovat saattaneet meillen sitä vähee tietoa, joka meillä muka on näistä Vatjalaisista. Näistä on erinomattain mainittavat oppiva Herra Ludolf And. Zeträus, joka oli niillä paikoilla syntynyt, ja joka tarinoi näistä, meijän Porthani vainoollen (lue Åbo Tidning, vuonna 1802, N:o 65); ja Narvan muinonen Pappi Herra Fredr. Ludolf Trefurt, joku variten vasten kävi heijän kylissä, heitä tiiustelemassa (lue Gadebuschin Versuche in der Livländischen Geschichtskunde und Rechtsgelehrsamkeit. I.B.V. Stuck). Yks minun tuttavistani ja opisto-kumppalistain (Akademie kamrater) Herra Grundstroem, on näinnä viimeisinnä vuosinna ollut pappina silleen Suomalaisellen seurakunnallen, tässä samassa Kattilan pitäjässä; minä olen jo kahestikkin kirjuttanut hänellen, pytäin häneltä muutamia tiiustuksia näistä Vatjalaisista ja heijän kielestä, vaan en ole soanu niin vastaustakaan.

[183] Juvanpitäjässä Savossa löytyypi myös e.m. yksi kylä jota kuhutaan kolkon-peäksi; ja toinen taas, kolkon-taipaleeksi; josta selitetään että heijän kylän nimetkin ovat varsin Suomalaiset.

[184] Tällä Tschuudin nimellä nimitetään Suomalaisiakin Venäläisiltä, jota moni luuloo olevan yhtä, kuin Schyythit vanhassa tarinamuksessa.

[185] Se näyttää ikään kuin Lappalaisetkin oisivat ennen vanhuutessa tunteneet näitä Vatjalaisia, ja tulleet heiltä rasitetuiksi ja pahoin käytetyiksi, koska heijän nimi (tjude, vassjolats) vielä nytkin heijän kielessä merkihtee Vihollista. Muutoin on myöskin mainittava, että se sama Vatjalainen on pian yhtä-kuuluvainen kuin Votjalainen (votjak, votjäk) yks toinen Suomalais-sukuinen kansa, joka asuu Vätskin Kasanskin, ja yhessä osassa Orenburgskin Kuvernissa, Venäjässä, ja josta vasta enemmin.

[186] Lue Juustenin Chronicon Episcopor. Finl. p. 103. ja 140.

[187] Että se monessa sanassa eroittaiksen yhellä eli kahella nenällä on arvattava, e.m. illeminne ("ihminen, imeinen, inhiminen", — Vironkielellä, "inniminne, innimenne") mess ("mies", Virk. "mess") potjo ("poika" Virk. "poeg, poig, pois", — Lapk. "päitja, patja") tyär ( "tytär", Virk. "tyttar, tyttär, tyddar, tytrukka") j.n.e.

[188] Tälläisiä heijän kielessä löytyviä omia sanoja, on e.m. järky (tuoli), pellduschka (korvarenkas), riikka (yksi voatte, jota vaimoväk siotteloo peähäänsä; "ride t. rie" merk. taas Vironkielessä "liinaisia vaimon-voatteita"). Kolttana (punaisia sarkakaistoja heijän esliinoissa) m.m.

[189] Niin e.m. merkihtee Morsian Vatjalaisen kielellä lapsetointa vaimoa, niin naitua kuin naimatointakin, mutta ei sitä, mitä morsia Suomessa; tahi mårse Lapissa; ja morsja t. mörsja Virossa. Vatjalaiset kuhtuuvat tuvansa tahi pirttinsä riihi, jolla myö ymmäretään sitä huonetta, kussa puijaan viljojamme. Samalla tavalla kuhtuuvat Vermlannin, ja Sollöerissa Norissa asuvaiset Suomalaiset, tupiansa, saunoiksi; joka toistaa mitä olemme jo ennen sanoneet: että Suomalaiset ennen vanhuutessa sekä kylpivät että tappaisivat riihtänsä asuma-huoneissansa (lue Försök att förklara Taciti omdömen öfver Finnarne). Virolaiset kuhtuuvat tupiinsa tubba (tupa) r. ja pird (pirtti) ja tarra, d. (josta meijän sana "tarha" on otettu). Lappalaiset taas, jotka eivät asuk tuvassa, vaan koassa, kuhtuuvat näitä asuma-huoneitansa käte (kota); josta se Suomen sana "koto" on lähtenyt. Pirtin kuhtuuvat hyökin täppe ja stäpe. Se oisi meillen Suomalaisillen varsin suloinen ja hyötyllinen, niin kielen kuin kansan tiiustajoillen, jos kerran tehtäisiin tarkan tutkistelemuksen näihen Lapin, Viron ja Suomen kieliin välillen, josta meille moni tieto selvisi meijän kielestämme. Se on merkillinen ettei ouk vielä yksikään tähän asiaan puuttuna, joka näyttäis meistä niin luonnollisellen ja tarpeellisellen. Siittenpä vasta nähtäisimme mitenkä sanat ja heijän merkitökset ovat toinen toisestaan vajuneet, ja kuinka hyö ovat ikään kuin sukuisin yhestä kielestä toiseen.

[190] Se on mainittava, että koko meijän Suomalaisessa kielessämme ei ollenkaan tavatak eäntä sch, ehkä sitä kaikissa muissa meijän suku-kielissämme tavataan liiaksikkin. Samaten sanottiin että yksi suku-kunta Hebrean kansasta, eivät olleet hyvät sanomaan sch, vaan sanoivat silloin aina s (Tuomar. kirj. 12. 6)

[191] Merkillinen on että k muutamissa Ruohtalaisissakin puheen-murressa puhutaan niinikkään, nimittäin kuin tj erinomattain Helsingin maassa e.m. brutjet (bruket), myttje (mycke) m.m.

[192] Hään läksi Pietarista jo kesällä v. 1824 pitkin Ladogan rantoja pohjoiseenpäin, ja on nyt jo lähes kolt aastaikaa oleskellut Aunuksen ja Archangelskin kuvernissa. Hänen viimeisessä kirjassansa, annettu Kargopolin kaupunnissa Aunuksessa, s. 18 p:nä viimeisessä Loka-kuussa, kirjuttaa hään meillen näistä hänen matkoistansa. Mitenkä hänen, rospuutan tautta, täytyi syksyllä v. 1825 viipyä 3 kuukautta Soankylässä, jossa hään sillä ajalla opetteliin Lappia. Tästä läksi hään siitten Utsjoen kautta Varangerin-suvannollen, kusta hään keänsiin Kantalahteen tahi Koolan kaupunkiin; josta hään tuli Archangelskiin ja sieltä Meseniin. Kuin hään tästä oli keäntämässään takaisin Archangelskiin, niin hään Touko-kuussa v. 1826 keäntyi tautiin Pinegassa, ja täytyi kaikeks siks kesäks jäähä Archangelskiin, vointuamiseksensa. Siinä kirjutti hään sillä ajalla "tiiustuksiansa niistä Kemin Lapissa löytyvistä Suomalaisista Seurakunnista", joita hään Elokuussa lähetti painuttamaan. Syksyllä (Loka-kuussa) hään keänsiin pohjoisesta eteläiseen, ja oli silloin paraillaan mänemässä Bieloserskiin, kusta hään siitten toas aatteli lähteä pohjoiseen ja itä-pohjoiseen päin. Bieloserskissa varoi hään soahaksensa jotaik tietäksensä, koska tämä kaupunki oli jo lahes 1000 aastaikoa vanha, sillä niin kuin tiijetään, niin Rurikin veli Sineus piti siinä asumasiansa; ja Nestori taas kirjuttaa että se Tschuudalainen (t. Suomalainen) sukukunta Vesj piti tässä peä-asuntonsa. Vielä nytkin asuu tässä ymperillä Suomalaisia kansoja.

[193] Tämä laulu on paperillen pantu Narvan papiltä Fredr. Ludolf Trefurtilta, kuin se näillen paikoillen matkusti, ja löytyy painettu Gadebuschin: Versuche in der Livländischen Geschichtkunde und Rechtsgelehrsamkeit. I.B.V. Stuck p. 13. Hään sanoo itekkin ei ymmärtäneese heijän kieltänsä, vaan kirjuttaneen sitä myöten miten hään taisi kuuntellessaan sitä käsittää. Uskottava on, että sanat sillä tavoin ovat tulleet virhen alaisiksi.

[194] Tahi nykyisissä runomuksissa tahotaan ainoastaan sanoin-sointumista kunkin sanan-juonen viimeisissä sanoissa, tahi sanan polviloissa; meijän Runoissa voaitaan toas sanoin tointumista kussakin sanassa yksissä sanan juonissa; mutta ei viimeisissä, vaan sanoin ensimäisissä polviloissa, joka on meillen paljon luonnollisempi; koska myö puhuissamme karaistamuksellamme aina enin tarkoittamme sanan ensimmäistä polvea. Tällainen sanoin alussa tointuva runomus, on myöskin ennen aikana ollut se vanha Islandilaisten ja Göthilaisten.

[195] Tämä Runomus-laji, kussa yksi sanan-juoni jo luettiin värsyksi, mahtaa olla niistä kaikkin vanhemmista. Tällainen on meijän Suomalaistenkin Runo-soitto, ei sekkään vanhueltaan ouk yhtä sanan-juonta pitempi; ehkä sitä nyt puoltajan kertoamisella tehän kaheksi.

[196] Niin tekivät ne Lappalaiset, joita minä kuulin. Koko heijän laulamuksesta ei selitetty muuta kuin kaks ääntä ja heijän välillä yhtä rönkymistä, sellaista piamittain kuin on porsailla. Jollon-kullon vetivät tätä eänta aivan pitkäksi, ikään kuin sillä oisivat polven kannattaneet.

[197] Myö olemme jo ennen maininut, että Suomalaisten tavoissa ja voatteen parissa tavataan jotakuta, joka ikään kuin muistuttaa, että hyö ovat tulleet iästäppäin (Otava I, p. 23); tässä nähään että Lappalaistenkin laitoksissa on jotaik, joka tarkoittaa sinneppäin.

[198] Näista heijän laulamuksista sano hään yhen olevan tehyn iloisillen asioillen; toisen, suruisillen ja murheellisillen.

[199] Näistä Laestadiuksista, niin se ensimmäinen (joka nyt on Kirkkoherrana Karesuvannossa) on jo hyvin tunnettu hänen harjoituksistaan Heiniin-Tietomuksissa (i Botaniken), ja siitä hänen kirjastansa, jota hään jo Oppivaissa ollessaan painutti, nimellä: om Möjligheten af allmänna uppodlingar i Lappmarken. Stockh. 1824. Toinen heistä tehtiin tänä vuonna Tietous Oppiaksi.

[200] Sitävastoin lausutaan heijän vanhoissa savuissa ja loruissa paljon vanhoista Jättiläistä, jotka hyö kielellänsä kuhtuuvat jättenes, stalo, stourak, ja jotka meijän pohjoisessa vanhimmassa Tarinamuksessamme usseen ilmoittaiksen. Lappalaisten puheen perästä niin olivatten muka mainion isoja ja voimakkaisia ihmis-kapeita; mutta varsin tuhmia ja ihmis-syöpäläisiä; kuitenkin voitti meijän sukulliset heitä aina viisauellansa. Hyö sanoovat heijän asunneen heitä lähellä mehissä ja korvissa ja kantaneen Lappalaisillen sala-vihoo. Näistä luonnottomista ihmisistä, joista Suomalaistenkin vanhoissa kansan-pakinoissa paljon puhutaan, tuloo vastappäin ehkä enemmin puhuttavaksi.

[201] Tämä Lapinkielinen laulu, kirjutin minä yheltä Lappalaiselta pojalta, nimeltä Anders Olaus, joka kävi tänä kevänä tässä Tukhulmissa isäntänsä kanssa, ynnä hänen tyttärensä. Hyö sanoi olevase kotoisin Ovikin-vaarasta (från Ovikens fjäll) Héden kirkonkunnasta Herjedálin Liänistä, ja tuoneese tänne kolme Poroa, joita yks Herra viimeis kesänä, heijän maita matkustaissa, oli heiltä ostanut. Ehkä tämä värsy ei ouk sen pitempi kuin 4 sanan-juonta, niin tahtoipa kuitenkin Anttia hämmentyä, heitä laulaissaan. Milloin unohtu häneltä yksi sana, milloin toas toinen. Samatenpa se oil laulamus, ei sekkään aina ollut yhellainen; toisinaan hään kannatti yhtä polvea, toisinan toas toista. Koska minä ite olen vielä varsin äkkinäinen Lapinkielessä, niin kirjuttelen minä sitä, ikäänkuin hyö sillä puheen-murrellansa sitä puhuivat. Mutta muistutuksissa (i noterna till texten) olen minä nouattanut sitä Lappalaisissa kirjoissa tavallista kirjutosta. Herra G. Barkenbom, Soitturi K. Soiton-Rahvaassa (Musikus vid Kongl. Kapellet) koitteli kyllä panna tätä heijän Laulamusta polvillensa (på noter); mutta sanoi tämän olevan varsin mahottoman kosk'ei eroitettu selveä eäntä missään, ainoastaan yhtä sanoin räyhkymistä. Kuvat jotka tähän liitetään, ja jotka kuvailee tätä ennen mainittua 17 vuotiasta poikoo joikatessaan, ynnä sen 16 vuotisen tytön, seisova hänen eäressään, ovat tehty Herra M. v. Wrigthiltä, joka on osottanut mullen sen hyvyyven, että piiruttaa heitä sekä paperille että kivelle.

— Aldo, "voahin"; Ren-ko, Waija. — Mese, "vasa, Peuran vasikka"; Ren-kalf. — Ronk, t. råntjo, "veto Poro, Härkä"; för-Ren, åk-Ren. — Wuolget t. Wuolket, "vaeltaa, poislähteä." — Qwekt, t. qwekte "kaksi." — Kolm t. kolma "kolmet". — Sierken pitäis merk. "sivu-teitä, uroja, polkuja, jotka eroittaiksen sillä isolta tieltä"; ja taitaa ehkä tulla sanasta siratet, "eroittaa, hajottaa"; tahi sanasta säret, t. särretet, "särkee; säveltee." (Tämä sana ei löyvy Lindahlin ja Öhrlingin Lappalaisessa Sanan-kirjassa). — Ruoket "kaivata, haukkua"; josta siitten ruouket, merk. "mylvämistä, ammumista, pylvimistä"; tahi sellaista huutamista, jolla voahit kuhtuuvat vasansa luoksensa. — Riide "risukko paikka, korpi"(?) — Puoiltum, "koivisto, koivukko-paikka"(?) Tätä ja eillimmäistä sanoo ei tavata Sanan-kirjassa. — Tjautet, "ylös-kantaa, ylös nousta". Waren nal tjautet, kantoa ylös vuoren peälle, nousta vaaralle; tjautasattet, dimin. frequent. ja tjautegåtet; inchoat. — Piejet, panemaan. — Vare, "vuori, voara"; varesabmelatjeh, "vuori-Lappalaisia", fjäll-lappar. Muutoin sana fjäll (tunturi) kuhutaan Lapin kielellä tuoddar, kaise, gweutel. — Tjärro, "kulma", ware-tjärro "vuaran-harju"; fjäll-rygg, öfversta spets. — Nal t. nil, nala, peälle. — Pätso, Poro; — Juoikem, laulu.

[202] Tämän ja jälkimmäisen laulun sain minä (Lapiksi) Oppiaiselta Pet. Laestadiukselta; joka oli kuullut Lappalaiset Arjeplogin ja Lykselin Lapissa laulavan heitä. Ne ovat myös sen eistäkin heijän puheen-murrella kirjutettu. Että heijän Suomal. keännökset, ja selitykset ovat minulta, tahon minä sen puolesta nimittää, että mikä heissä lie viallista, ei mahak tulla hänen syyksi. Tämä ensimmäinen laulu mahtaa olla yksi Laps-tuuvitos-Virsi, jossa häntä peloitetaan itkämästä. — Jöijuhtahta t. juoikem "laulu, veisu." Uhtje Herjedalin Lapin puheen-murrella, on yhtä kuin uttje t. utses, "pieni." — Mana, "lapsi." — Piijel, t. paijel, "yliten", josta ehkä tulee se Suom. sana "peälle". — Korko, t. kåtka, kåtk, kåtakes_, "kusiainen, muurainen"; kåtka pesse, "kusiais-pesä." — Gradne, t. kradne, kradna "kumppali, toveri, puoliso", pohjossapäin sanotaan radna. Kradnatjam påte merk. "tule veikkonen"! — Påtet, "tulla"; påte teke, "tule tänne." Påtestet, dim. "tulla vähittäin"; påtegåtet, inchoat. "alkaa tulla." Påtelet, frequ. "tulla huuhatteloo, tuihakkaasti, vikevästi"; påtelastet, dinin. ja påtelatjet, inchoat. — Keset, "veteä"; kesestet, dim. "vetäillöö"; kesajet t. kesegåtet inchoat. "alka veteä" kesatet "pois-veteä"; _kesetattjet "taitaa veteä"; kesetet, "kulettaa." Kesetastet dim. "kuletella"; kesetatjet inch. "alkaa kuletella"; kesatallet frequ. "kuletella." Tästä vielä, kesot, kesatjet m.m. — Jaure "järvi." — Wuopt, wuopta "hiuksi"; wuoptist keset "hiuksista veteä." — Labtje, ohjas. — Wanat, "veteä"; wanatet, "venyttää"; wanatastet, dim. "venytellä"; wanatatjet, inch, "alkaa venyttää"; wanatallet viruttaa, pitkäksi venyttää.

[203] Minä en varsin tiiä, jos tämän laulun pitäis nostattaman Karhua keväillä pesästään, tahi jos sillä ainoastaan pieniä lapsia tuuviteilaan. — Bire, Karhu, ohto, kultakämmen, m.m. — Puold, "mäki, rinne, töyri." Se näyttää kuin Suom. sana "pelto" (Lapk. päldo, Virk. pöld oisi tästä lähtenyt, koska Suomalaiset ennen vanhuutessa usseemmittain tekivät peltojansa ja halmeitansa rinteillen. — Aija, "ukko, ukkoinen, pitkäinen", _farfar, morfar, åska. Tästä ehkä Suom. sana "äijä" (Gubbe, bisi, stor) ja Vir. sana äi, ai, öi ("appi", Lapk. wuopp), "Anoppi" on toas Virk. ämmä, äm, öim, joka sana Suomk. merk. gumma; Tästä nähään mitenkä sanat näissä Suomen, Viron ja Lapinkielissä ovat yhteiset, mutta merkitykset usein erinäiset, — Tjodtjot t. tjuodtjot, "seisoa"; josta siitten tjodtjostet, dimin. merk. "seisoilla"; tjodtjogålet, inchoat. "seisauttua"; Tästä siitten tjodtjatet, t. tjodtjetet merk. "seisahtua"; ja tjodtjetastet, dimin. "seisahtella"; ja tjodtjetatjet, inchoat. dimin, "seisauttella." Josta siitten tjodtjotet, permiss. merk. "seisottoa"; ja tjodtjotatjet, inchoat frequ. "peällä seisottella", begynna påstå; ja tjodtjalastet "vastaanseisoa." Kusta siitten tjodtjelet t. tjuodtjelet m. "nousta, ylösnousta"; josta toas tjuodtjelastet dim. merk. "nouskella", ja tjuodtjelatjet, inchoat. "nousua", begynna stiga upp; tjuodtjaldattjet, t. tjuodtjaltattet, permiss. "nostoo"; tjuodtjeladdet, frequ. "nostella, nostatella"; tjuodtjalastet "vastaan nousta"; tjuodtjadattet, merk. "eteen asetella". Tästä sanoin synnyttämisestä nähään, ettei Lapin kieli ouk niin köyhä, kuin moni ehkä luuloo. — Last, lasta, "lehti"; — leb, "olen, on", e.m. mon leb nuora, "minä on nuori". Tämä sana taivutetaan Lapinkielellä näin: (Sing.) leb, olen, on; leh, olet, out, oot; le, on, ou, oo; (Plur.) lepe, olemme, oumme, oomme; lepet, oletten, outten, ootten; leh t. läh, olevat ovat; (Dual.) len, myö kahet ollaan, t. oumme; lepete t. läpet, työ (kahet.) oletten, t. ootteen; lepa t. läpah, hyö (kahet) ovat. Tästä Lapin sanasta mahtaa Suom. sana liene (joka merk. "taitaa olla t. mahtaa olla") ja Vir. sana leeb, (joka merk. yhtä) tullut synnytetyksi, koska heillä ei löyvyk näissä kielissä emä-sanoo (stam-ord). Sillä e.m. le-kus (Lapin-kielellä) sanotaan Suomeksikin "liek-kös" j.n.e. — Stuor, stuorak, stuores, "suuri, iso" — Ko, "kuin". — Snjära, "hiiri"; snjärats, dimin. "hiiröinen". — _Pelje, "korva"; pelje pele, "korva-puoli"; peljats, dim. "korvainen".

[204] Tällä sanalla ei tässä ymmärretäk niitä Karjalaisia, jotka asuu Suomessa, molemmin puolin sitä vanhoa rajoa, ja joista yks osa on Greekkalaisia; mutta niitä Venäjän maan perillä asuvia Suomalaisia, jotka asuuvat siinä Venäläisten keskellä, synkissä mehissä, ja joita Karjalaisiksi kuhutaan, koska hyö ennen vauhuutessa ovat Karjalasta lähteneet. Heitä löytyy monessakin kohassa Venäjässä, vaan liioitenkin Tverskin, Nischneinovogorodskin, ja Pleskovskin Kuvernissa.

[205] Näihin luetaan ne jo ennenmainitut Syrjäläiset, Permiläiset, Votjalaiset, Vogulilaiset, Tscheremissiläiset, Tschuvassilaiset, Ohin-Ostiakilaiset, Morduinilaiset ja Tepteriläiset, jotka kaikki ovat ehkä ulossiirtyneet Uiguriloista, tahi siitä yhteisestä vanha Tschuudalaisesta kansasta, joka Venäläisten puheen perästä on ennen aikana valloittanut näitä muita.

[206] Moni on ehkä luullut, että nämät kansat oisivat puolittain jo Venäläisiä, tahi alustapäin vanhoja Suomalaisia sukullisia, jotka oisivat jo poissotkettu Venälaisten ja Tartarilaisten kansoin joukossa, mutta Opettaja Rusk, joka äskettäin on matkustanut heijän maissa, heitä tarkemmin muka tiiustellaksensa, toistaa etteivät out ollenkaan näihin kansoin kanssa ihtiänsä hämmentäneet, mutta että hyö vielä nytkin asuuvat itekseen, eikä lainkaan suvaihte toisia luonnaansa, sen vähemmin menisi heijän kanssa naimisiin (lue Mnemosyne, 1821 p. 371). Tällainen merkillinen yhistys keskenänsä, ja jäykkäys muihin puuttumasta, tavataan yltä-kyllä Suomalaisissa kansoissa, ikeän kuin heijän kielessä, jota ei vielä missään tavatak muihin antaineen, tahi muihen kieliin kanssa velloittuna. Sillä missä se vaipuu, siinä se poisvaipuu omassa puhtautessansa, vaan ei pois-sotkimisella, eikä toisiin kieliin sevoittamisella. Tätä merkillistä esimerkkiä löyvämme, ei ainoastaan niissä Suomessa löytyvissä Suomalaisissa ja Ruohtalaisissa kylissä, jotka jo monta sata aastaikoo ovat noapuruksissa asuneet, eikä vielä ymmärräk toisiin puhetta, tahi ovat toisisek kanssa ihtensä sevoittaneet; mutta myöskin niissä Norissa ja Ruotissa löytyvissä Suomalaisissa, jotka jo monta aikoo salpattu pois omasta moastaan, ja suljettu näihin vieraihin kansoin, eivät vielä ouk heittäneet tavansa, eikä kielensä, ehkä heitä monesti on jo kovasti kuritettu omistaan luopumasta.

[207] Tästä on arvattava, että näitä Karjalaisia mahtaa olla äijä paljon, koska variten vasten rupeisivat heijän kielellä kirjoja painuttamaan.

[208] Tämä kirja kuuluisi näin, jos sitä kirjuittaisimme meijän nenillä: Herran mijän Schyndy-Ruohtinan Svätoi Jevangeli Matveista, Karjalan kielellä. Petschatoidu Sväteischago-Pravitelstvujuschtschago- Sinodan käschschennäschtä, Venijän Bibleiskoin kanscha-kunnan elolla. Pijteri 1820. 96 p. nälj.; joka meijän kielellä merkihtäis: "Meijän Herran Vapahtajan Pyhä Evankeljumi, Matheukselta (kirjutettu). Karjalan kielellä. Painettu-Henkeellisesti-valvottavaisen Synodin suostumuksella, Venäjän Bibla-Toimituksen kustenoksella, Pietarissa 1820".

[209] Hään sanoopi: "se ensimmäinen ja isomp'arvattavana nuhtelemus, jota meijän täyty sanoa tästä keännöksestä, on meijän luulossamme — että se on painettu Venäjän nenillä". — Aivan niin! mutta jos eivät tienneet, että tätä kävisi paremmin Suomalaisilla nenillä kirjuttamaan — niin ei ouk heitä nuhtela eikä moittia. Muuten se näyttää meistä ouvollen, että koska Herra S. niin paljon lausuu tämän kirjan virheistä ja puutoksista, ettei se niin sanalla mainihte hänen monesta ansiosta ja hyvästä aivotuksesta, yksi asia, josta oisi meijän mielestämme ollut muka tarkemmin puhua.

[210] Hään alkaa jo että tämän keännöksen kehnouen tantta, sillen sovittaa, nämät Ennustajan sanat: "vi bedje efter ljus! Si, så varder det mörker; — efter sken. Och, si vi vandre i tökno"; ja lopettaa että puhua: "om författarens öfverraskande vördslöshet… och otillräckliga kännedom af Finska språket i allmänhet och Karelska isynnerhet." Yksi syyttäminen jonka perustus kohta tuloopi meijän koittelemuksemme alla.

[211] Tässä asiassa on se Henkellinen Synódi osottanut yhtä kauniimpata käytöstä, yhtä valaistettuampata mieltä ja yhtä Jumalallisempata ja rauhallisempata syväntä, kuin yks osa siitä Vermlannissa Ruotissa löytyvästä papin-juokosta, joka ei ainoastaan ouk pitänyt näitä heijän moassa löytyviä Suomalaisia pilkan ja kovan kurituksensa alla, mutta estänyt heitä soamasta Suomalaisia henkellisiä kirjoja, jott' eivät heistä saisi mitään tietoa Jumaluutesta omalla kielellänsä. Ja kuin olemme Keis. Suomessa olevaisen Bibla-Toimituksen hyvyyvellä hankkinut heillen Suomalaisia Biblilöitä ja Uusi-Testamenttilöitä aivan ilman mitään maksutak, ja tuottanut heillen omalla kustennoksellamme muitakin henkellisiä kirjoja, niin kuin Suomalaisia Virsi-kirjoja, Katekismuksia, Aapis-kirjoja m.m. niin ovat nämät heijän papit, ei ainoastaan paheksinneet tätä, ja pahoin soimaneet; mutta myös viimeisissä Herroinpäivissä paljon juonittelleet näihen Suomalaisten anomuksia vastaan, joissa muka rukoilivat Kuninkastansa ja Valtakunnanyhteisijä siätyjä soahaksensa omalla kielellänsä, ja omalla kustennoksellansa yhtä Pappia ja Jumalanpalvelusta, heijän henkelliseksi ravinnokseksi. Kuitenkin meijän täytyy Ruohin yhteisen papis-siävyn kunniaksi sanoa, että hyö, ynnä ne toisetkin valtakunnan siävyt, pyysi yhteisesti Kuninkastansa juuri hartaasti, että hään ottaisi näihen Suomalaisten asiat armollisemmaan huostaansa. Tulevaisuus osottanoon meillen mitenkä nämät asiat ovat tulleet toimitetuiksi.

[212] Sillä jos heitä kerran opetetaan tuntemaan Suomalaisia painia, ja Suomalaisia neniä, niin taitaavat sillä lukea Suomalaisia henkellisiä kirjoja varsin rentonaan (obehindradt) josta piästäisiin siitä vastuksesta, että varsin heijän tautta kustentamaan ja painuttamaan Suomalaisia kirjoja Venäläisillä nenillä.

[213] Lue meijän Tutkimuksemme (Recension) Rühsin kirjasta: Finland och dess invånare painettu Upsalan Tietomus-Sanomissa (i Upsala Litter. Tidn.) vuonna 1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50 ja 51; meijän Juttelemuksemme: de Proverbiis Fennicis. Upsaliae 1818 ja Pieniä Runoja, Upsalassa 1818.

[214] Myö soamme vastapäin kuulla että v. 1821 kirjutettiin jo Norissa ja Ruohin Suomalaisissa, niin ikään tällä tavoin. Josta nähään että tämä Savolaisten puheen-murre puhutaan ei ainoastaan muualla kuin Savossa, mutta paljon laveammasti kuin ykskään muu Suomalainen puhe; ja että kuin sitä kerran kohoitettiin kirjotus-kieleksi, niin sitä tehtiin Ruijan Tunturista aina Aasian rajoillen, vähemmällä ajalla kuin neljällä vuuella.

[215] Syy tähän hitaisuuteen on ollut osittain nämät äkkinäiset nenät joilla se on kirjutettu, osittain myös, ettei tunnetak Venäjän kieltä, josta tämä keännös mahtaa olla tehty; mutta erinomattain, että olemme näinnä aikoinna olleet muista töistä niin ahistetut, ettemme ouk heri joutaneet näitä tarkemmin tiiustella. Taitaapa moni nyt jo kahtoa liian pitkiksi näitä tiiustelemisia (otettu yhestä luvusta); miten sanoisivat siitten jos oisimme koko kirjan ottaneet tutkistellaksemme.

[216] Ne molemmat ensimmäiset näistä syyttämisistä on hään ite perästäpäin antanut myöten, luulevan sillä sanallaan olevansa vakuutettu kaikista nuhtelemuksista. Mutta ei niin! Kuin ruvetaan mitään moittimaan, niin pitäis siihen tok' olla jotaik perustusta ja syytä, erinomattain kuin pietään sellaista tora-puhetta, niin kuin täss' on tehty. Sitä kolmatta syyttämistä on jo tehty toisilta ennen meitä (lue: Ueber Erwartungen im Betreffe der finnischen Sprache und ihre Litteratur, von Joh. Strahlmann. St. Petersburg, 1822.) Myö tunnemme aivan hyvin että Herra S. on syntynyt varsin Suomalaisista vanhemmista, ja pitäis seneistä osata Suomea paremmin kuin mitään muuta. Myö uskomme myöskin että se taitaa Suomea paremmin kuin myö, nimittäin Hämeen Suomea; vaan toisin puolin emme saata kaisea, että se on Savon ja Karjalan puheessa varsin äkkinäinen (jota hänen puheetkin toistaa); ja nykyisin tarvitaan Suomen-kielen tuntemiseen, että tuntea näihenkin puhetta, ilman ompi tämä meijän tietomus varsin vajoava ja puuttuva.

[217] Koska ei yhessäkään kirjanpajassa tässä kaupunnissa löyvyk niin Venäläistä neneä, niin täytyy meijän hätävaraksi ottoo Greekkalaisia.

[218] Niin e.m. kuuluu g toisinaan Venäjänkin kielessä kuin h tahi ch, e.m. sanoissa noga, nogi. Ruotin-kielessäkin sillä on monta eäntä; milloin muka kuuluu kuin k, e.m. sanoissa flygt, wigt, pligt,; milloin kuin j, e.m. sanoissa ferg, berga, göra, milloin toas kuin v, e.m. sanoissa, stuga, sugel, j.n.e. toisinaan kuuluu selittämättömänä, arvaten kuin ng, e.m. sanoissa ring, gunga, ång. Muissa kielissä tehään tätä neneä vielä luonnottomaisemmaksi, e.m. Franskan kielessä kussa kuuluu toisinaan kuin sch, e.m. gage, génie, loge; toisinaan kuin j, e.m. George, campagne, compagnon, j.n.e. ja tätä huikentelevaista sanan-neneä, jonka oikea perustus-eäntä Suomalainen ei taija kuolemaksikaan suustaan sanoa, sovitetaan väkisekkin heijän kielesehen, meijän kielen muka murtajoilta.

[219] Että muuten Tutkian tavalla pelätä, että syntyisi kielessämme muka hämmenys, jos kirjutettaisiin kahta sanaa yhellä tavalla — niin luin e.m. tässä elä, låt bli! (Käskevässä Lovessa Puuttuvaisesta Toimitus-sanasta elä, i Imperativi Modus, af Verbum Definitivum elä, älä); ja elä, lef! (Käskeväisessä Lovessa Syntyvästä Toimitus-sanasta elän) — on yksi turha luulo, sillä jos eivät hämmenek meitä puheissamme, niin eivät myöskään hämmenäk meitä kirjutoksessamme. Että eritavalla kirjuttoo yhtäläisiä sanoja, jotta sillä muka eroittoo heijän erinäisiä merkityksiä, on yks tyhjä neuo, joka ei maksak mitään, vaan ainoastaan matkaan saattaa liikoo vaivoo tätä mieleen juohuttaissamme. Eihään se pieni sana led, jolla on Ruohin kielässä 10 erinäistä merkitystä (nimittäin, veräjä, niveli, suku-polvi, tie, juno, ilkiä, joutui, kärsi, taluta) ja jota kuitenkin aina kirjutetaan sillä yhellä tavalla, ouk millonkaan tehnyt heijän kielessä villitystä.

[220] Eipä myö Suomessakaan kirjutamme tätä nenee varsin kannallensa; Myö kirjutamme j (mykkänään) sekä pitkällä että lyhyvellä i, e.m. ja, ai, ehkä eännös on varsin samallainen. Että kirjuttaa häntä erillä nenillä sanoin lopussa, erillä heijän alussa, on meijän mielestämme yks joutava laitos.

[221] Koska meillä tässä ei ouk Venäläisiä neniä niin emme näillä puuttuvaisilla Greekkalaisilla taijak tätä toimittoo. Mutta kyllä kaikitekkin ott' (ott') toimitt' (toimitt'). koir'lla (koir'lla) on niin selvee kuin "otti, toimitti", koirilla (nimittäin jos ' merkihtee yhtä lyhyttä tahi puoleksi katkaistu i). Samaten sanotaan Savossa sekä "pojan, piian, ajan" että myös poijan, piijan, aijan (ehk ei Tutk. sano tätä ymmärtäväsek) — kumpaisetkin ovat oikeet. Niin ikään erehtyy Tutk. kuin hään moittii sitä, että Toim. on kirjuttanut piiterissja (piiterissä) ja sanoo että se on varsin sotiva Suomen kielen luontoa vasten, ja että ois pitänyt muka oleman Piitarissa. Mutta tämäpä vasta sotii kielemme vasten. Sanonoovathan hyö Hämeessäkin "liiterissä, kinkerissä", j.n.e, ja koska Tutk. tahtoo soaha tätä sanaa oijastanneeksi, niin silloin oisi hänelle ollut suurempi syy muistutella Turun Viikko-Sanomien Toimittajaa, kosta se viisauessansa rupeisi lehissänsä kirjuttamaan "sanomia Pyhästä Pietarborista." Samalla tavalla nuhtelee hään häntä varsin syyttömästi siitä, että hään kirjuttaa niina pjaivina (niinä päivinä), ja tahtoo että se pitäis muka olla "niinä päivinä." Mutta kennen lualla hään vaatii että kaikki pitäis olla kirjutettu Suomen kielen perästä? eihään se siitten oisikkaan omoo kieltä, jos ei ois jossaik eroitus. Jos Tutk. oisi väheekkään tuntenut Viron-Suomea, niin oisi hään muka löytänyt, että tämä Karjalaisten puhe taivuttaiksen Viron Suomeen, kussa ä ja a usseen tavataan yksissä sanoissa, ja varsin tässäkin puheessa; "päivä" on Virk. päva, ja "niinä", niina. Savonkin puheessa sanotaan "tällainen, tämmoinen" j.n.e (liitettyissä sanoissa). Tutk. soimaa sitäkin että Toim. välisten kirjuttaa ??? (nin 3, 8) välistän toas nin (nin 3, 15.) Tämäpä toistaa ettei hään piä yhtä puhetta toista halvempata; puhuuvatpa ne Suomessakin tätä sanaa sekä pitemmin että lyhemmin, sekä niin että nin; ikään kuin hän, että hään; me, että myö, j.n.e.

[222] Paino-virheiksi luemme e.m. sitä, että hään kirjuttaa Gud, kuin pitäis olla ljud, j.n.e.

[223] Kielen-virheiksi, luemme sitä, että hään p. 152 kirjuttaa murhelliset, kuin pitäis olla murheelliset (ja vieläpä kiittääpi tämän sanan hyväksi).

[224] Kiännös-virheiksi, luvemme sitä, että hään toimittaa sanan kuuntelee Ruotiksi, sanalla han lyder; ehkä se merkihtee han hörer; ja kaatua (falla) on hään toimittanut sanalla försjunka (hukkua)., j.n.e. Mutta ei sillä kyllä, eipä hään ou aina osana oikeakaan lukea kirjasta, koska hään kirjuttaa hiään kussa Toim:lla on gijan (hiän); ja piäälläs, kussa Toim:lla on pijalljas (piälläs); paakkoavaisille, kuin on pakkoiasilla (pakkojasilla); äljgää; kuin on äl'gija (äl'giä); koiryilla, kuin on koirilla (koirilla) j.n.e. Sellaistapa myökin kuhtuisimme huolimattomuuteksi.

[225] Tällainen halu, että pahentaa kaikkia, on viettellyt Tutk. että sotkia ne juuri selvimmät paikat, niin e.m. kuin seisoo: "syntiin kadoneot" (kavoneita), niin hään tahtoo että pitäis olla "syntiin kaatuneita", ja luetteloo viaksi, ettei Toim. ouk näin muka kirjuttana.

[226] Lovi modus, Käskeväinen, Imperativus; käskeväisessä lovessa, i imperativi modus.

[227] Se ensimmäinen Suomalainen kirja, jota tunnetaan, on painettu v. 1544 ja kuhuttiin: Rucouskirja Bibliasta.

[228] Niin kuin Tutk. ilman mitään perustuksetak moittii kaikkia tässä Karjalaisessa keännöksessä, niin hään toisin puolin kiittää kaikkia meijän Suomalaisessa keännöksessämme (niin kuin luullaan) myöskin ilman perustuksetak, (ilman asian koittelematak.)

[229] Moni luuloo ehkä, että nämät keännökset pitäis kaikki olla välillensä yhteläiset, koska hyö kaikki toimittaavat samat asiat. Sen hyö ovatkin kyllä asian puolesta, mutta kielensä puolesta, tahi tavat millä tätä asiaa toimitetaan (sanat ja sananparret) ovat erinäiset — erinomattain, jos uskaltaisiin (Tutk. luvalla) seurata kunkin kielen luontoa ja puheen-piirosta.

[230] Sillä jos semmoiset sanat, kuin proroka (Propheta) rijächki (synti) j.n.e. ovat otetut Venäjän kielestä, niin ovat samat sanat meijän kielessä taas otettu Ruotin kielestä, ettei siitä piek suuttua. Se oisi toivottava, jos heitä soataisiin Suomalaisilla vaihtaneeksi.

[231] Toisessa kohassa kirjuttaa hään tätä sanoo aivan oikeen, kahella t, nimittäin 3:12. polttav (polttav). Koska tässä nyt on tullut puheeksi Suomen kirjuttamisesta meijän Biblan-keännöksissä, niin tahon muistutella että juuri tämä sana, tässä samassakin paikassa, on viärin kirjutettu meijän omassakin Suomalaisessa Bibliassa. Siinä seisoo: "mutta ruumenet poltta hän sammumattomalla tulella"; meijän luulomme jälkeen, oisi tämä näin: "mutta ruumeneet polttaa hään sammuttamattomalla tulella."

[232] Myö ei tahoitak siksi alentoa meijän omaa keännöstämme — sillä se on mahollinen että erehtymme. Mutta sillä tarkoituksella ja ymmärtämyksellä, jolla myö käsitämme kielemme, niin oisi harva värsy, joka ei tarvihtis oijastamista.

[233] Luulookohaan Tutk. Suomalaisessa Bibliassa kuulua paremmallen, kuin luetaan (Makkab. 7, 24) "Koska Antiochus sen kuuli, luuli hän hänen händänsä kazovan ylön" (Sic!) Pitäis olla: "luuli hään hänen pilkanneen häntä".

[234] Oikeempi ehkä oisi sanoa hänen (Minkän Loukassa) jollon sana käskynsä (joka on pois-heitetty) siihen ymmärtäisimme. Niin on myös Suomal. Raamatussa.

[235] Meijän mielestä on koko tämä värsy paljon paremmin toimitettu Karjalaisen keannöksessä, kuin meijän Suomalaisessa, jos on muka kysymys, mikä heistä on selvempi, ja meijän kielemme myöten luonnollisempi. Suom. Bibliassa seisoo: "Ja sanoma kuului hänestä kaikkeen Syrian maahan. Ja ne toit hänen tygönsä kaikkinaisia sairaita, moninaisilla taudeilla ja kivuilla vaivatuita, ja Piruilda riivatuita, ja kuutautisia ja halvatuita: Ja hän paransi ne." — Karjalaisessa on: I kaikie Sirijoa-myöt rubei hiän kuulovilla olomach: i tuodich hänen luo kaiki voimattomat, kaiken-ualasissa (kaikellaisissa) taudiloisa i kivuloisa venyjat, i lèmbolasèt, i kuun-muuttèila piekschiätschiät, i hermattomat, i hijät tervehytti.

[236] Niin e.m. sanoovat hyö ei pole, kuin myö sanomme eipä ole, j.n.e. Eivätkä tyyvyk siihen, hyö eroittaavat toisinaan näitä liitto polvia, sekä eillimmäisestä että jälkimmäisestä sanasta, ja kirjuttaavat heitä varsin itekseen; ja (joka on vielä ouvompi) hyö alottaavat toisinaan värsynsä tällaisella liitto-sanalla, e.m. "kas on söas naene armas" (Otava II) jollon myö sanoisimme "onkos soassa nainen armas." Sen eistä ei ouk Karjalaisen kirjutosta nuhtella, jos häänki kirjuttaisi tämän liitto-polven erikseen. Samaten teköövät myös Lappalaiset, hyö kirjuttaavat tämän sanan sekä toisen lopulle, kuin Suomalaiset e.m. päta-kus (tulet-kos) sekä myös itekseen, kuin Virolaiset e.m. tietah kus todn (tiiät kos sinä). Kyllä Suomalaisetkin sillä sanalla taitaisi ikäänkuin Virolaiset alottoo puheensa, mutta hyö voatii sitä silloinkin liitettynnä, e.m. "tokkos tulet". Samalla tavalla, koska Lappalaiset sanoovat ko tjatse (kuin vesi) niin Suomalaiset sanoisivat mielellään (liitettämisellä) "niin-kuin vesi".

[237] Se on juuri haikialla mielellä, kuin meijän on täytynyt näin kiivaasti kohtata näitä hänen muistutuksia, sillä muuten myö mielellään ylistämme hänen hartautta ja rakkautta Suomenkielen tiiustamisessa, ja uskomme että meillä on syytä häneltä vastapäin toivoa parempia tiiustuksia näissä asioissa. Myö olemme siitä vakuutetut, että jos hään ite nyt jälestäpäin lukisi näitä hänen omia lausumuksia, niin hään löytäisi heijän olevan pikaisuutessa ja kokemattomuutessa tehtyt, ja kahtoisi hyväksi, että myö olemme nuoita oikoina.

[238] Niin e.m. kirjutetaan hänessä "ua", kussa muualla Suomessa sanotaan aa, ja "iä", kussa muualla sanotaan ää, e.m. mua (maa) työ (te) myö (me) hiän (hään) iäni (ääni), piällä (päällä) j.n.e. Mutta tätä sanotaan heissä ei ainoastaan ensimmäisessä ja viimmeisessä sanan polvessa, mutta myöskin keskimmäisissä, niin kuin meijän jäykkiimmissä puheen-murreissa, e.m. Jsruaelin (Israelin). Meilläkin sanotaan Isroaelin ja Israaelin.

[239] Yksisyys on parempi sana ehkä kuin yksinäisyys, merkihtemään Singularis.

[240] Toimitettu Ruohtiksi, oisi tämä sana-juotos: "Häraf skulle det synas som hade de swårt att uttrycka passiva begrepp (begreppet af ett Passivum) emedan de begagna sig af sina Verba Passiva i förening med Nomina eller pronomina, såsom Impersonella Verber för att genom dem uttrycka aktiva begrepp (begreppet af ett Aktivum)."

[241] Teko-sana (aktivum) supistettu sanasta "Tekevä toimitos-sana." Teho-sana (passivum) kurnittu sanoista "Tehtävä toimitos-sana", vältteämiseksi erinnäisyyttä ymmärtämyksessämme.

[242] Muualla Suomessa sanotaan kummaistakin, (e.m. yksisyyessä) sekä "minä piiskataan" (jag piskas — tehtävänä toimi-sanana) että "minua piiskataan" (man piskar mig — mainittomana toimi-sanana) ilman erottamatak. Sillä ehkä kumpainenkin puhe toimittaa yhtä asiata, on ymmärtämyksessä kuitenkin iso eroitus, siinä että toinen heistä enemmin tarkoittaa sitä jota piiskataan, toinen toas — enemmin tätä piiskuttamista. Vaikka jo monta vuosisatoja tämmöisiä teho-sanoja ja tehtäviä ymmärtämyksiä ovat sekä kielellemme että kirjoihimme sisääntunketut, niin vielä nytkin korvat selittee sananparren "minua piiskataan" olevan (kielensä puolesta) selvempee Suomea kuin sanat "minä piiskataan"; johon muukalaisuuteen (barbarism) Savolainen ei mielellään puutuk. Ja jos toas tarkoitetaan sanat (merkitöksensä puolesta) niin löyvämme siinäkin eroitusta, nimittäin sama eroitus kuin tavataan mitän ja minkän loukaisten välillä (emellan ackusat. partialis och totalis) koska mikä-loukasta tällaisissa sanan-tavoissa käytetään minkän-loukan varaksi. Jos käytettäisiin samat sanat monaisuunkin luvussa, niin havaihtaan että "myö piiskataan" on kyllä kielen puolesta selvee Suomea, mutta merkihtee Savossa toista tykkenään, ja juuri vasta-loatuista, kuin "meitä piiskataan" (muualla Suomessa merkihteevät yhtä). Samatek näissä Karjalaisissa, kussa "hyö piiskataan" ja "työ piiskataan" sanotaan, kuin Savossa sanotaan "hyö piiskoavat" ja "työ piiskoatten." Koska nyt merkitöksensä suhteen sana "minua piiskataan" ei toimitak juuri yhtä ymmärtämystä kuin sanat "minä piiskataan" (joka puheenparsi, muutoinkin kielensä puolesta, ei ouk kunnollista Suomea) sillä minä ja minua tarkoittaa eri ymärtämystä, niin Savolaiset ja Karjalaiset, jotka mielellään tavoittaavat puheellansa käsitteäksensä pienimmiäkin ymmärtämyksiä, eivät ouk tahtona olla näistäkään vajoolla. Se näyttää kuin oisivat variten vasten täks tarpeheksi synnyttäneet vara-sanoillensa uuven loukkaan, jota ei vielä yksikään meijän kieli-kirjuttajoistamme lie hoksanut, ja jolla Suomeksi toimittaavat sitä mitä toiset kielen-sortamisella hakeevat tehosanoillaan. Sentähen kuin muualla Suomessa sanotaan (yksisyyen luvussa) "minä piiskataan, sinä piiskataan, hään piiskataan" (jag piskas, du piskas, han piskas), joka sanantapa ei ouk Suomalainen, niin Savossa sanotaan: "minut piiskataan, sinut piiskataan, hänet piiskataan" (joka on juuri parasta Suomea). Samatek, sanotaan myös (monaisuuen luvussa) "meijät piiskataan, teijät piiskataan, heijät piiskataan" (vi piskas, ni piskas, de piskas) kuin muualla Suomessa sanotaan "me piiskataan, te piiskataan" &c. Niin kuin taivutellaan olevassa ajassa, niin taivutellaan myös olleessa ajassa "minut piiskattiin, sinut piiskattiin" &c. Niin vaston niin sanalla "minua piiskataan, sinua, piiskataan" (man piskar mig, man piffar dig te) on Savossa sama merkitys kuin muuallakin; niin että jos sanotaan "minua piiskattiin" niin silloin minua ei lyötiin niin paljon, eikä niin kovin, kuin koska sanotaan "minut piiskattiin." (Tästä ja muutamasta toisesta ennen ei keksittäneistä sanan-loukaista puhutaan vasta enemmin). Puhuissamme Norjan Suomalaisten kielestä, olemme kohta löytävinnä vielä merkillisemmän tapauksen puheessamme, nimittäin: hänessä alustapäin ei myöskään löytynnen teko-sanoja, jos ainoasti mainittomia; eli että meijän nykyiset teko-sanat, alustapäin eivät olleet muuta kuin supistetuita mainittomia, joita silloin käytettiin, ilman taivuteltamatak, varsin mainittominna toimi-sanoina.

[243] Tässä se lähestyy Lapinkieltä, kussa sanotaan mije (myö, mie) mijen (meijän) miji (meille) j.n.e. Muuton niin, tästä Karjalais- kielen venäjän-loatuisesta kirjuttamisesta, en saatak oikeen sanoa luetaanko sitä hijät, hiejät, vai hieät.

[244] Vatjalaiset taitaa tässä loukassa heitteli polven un, josta syntyy min, heijän puheessa; Virolaiset lyhenteevät kovin paljon, hyö sanoovat mo (ja minno). Samaten teköövät Lappalaiset, jotka pohjoisimmissa Lapissa sanoovat mo ja mei, voan eteläisimmissä mun. — Niinikeän sanoovat nämät Karjalaiset millen-loukassa (i dativen) mivla, t. miula; Suomalaiset, minulle, mulle; Vatjalaiset, mille; Virolaiset, mulle, mul, minnule, minnul; Lappalaiset, munji, munjen, j.n.e. Sillä tavoin sanoovat Karjalaiset myöskin schivn, schiun; Suomalaiset, sun, sinun; Vatjalaiset, schin; Virolaiset, so, sinno; Lappalaiset, to, j.n.e.

[245] Kirjasta H kaine diatheke;, pain. Strengnäsissä 1758. 4 p.

[246] Jota luetaan kirjassa "Nya Testamentet, med stående stilar". Andra Upplagan. Stockholm, 1817. 2 p.

[247] Suomalaisesta Uuesta Testamentista, painettu Turussa, v. 1820. 1 p. ("Suomen Biblia-Seuralda toimitettu.")

[248] Pieä, "luku" (Ruomalaisten Caput). Tämä Karjalaiselta sepitetty sana toistaa jo, niin kuin monet muut, mitenkä se uusiin sanoin synnyttämisellä on tahtonut vältteä käytteä Venäläisiä, eli muita vieraan-kielisiä puheita — Karjalaisessa kielessä.

[249] Luc e.m. Åbo Tidningar 1778, p. 174; Matth. Gottlunds Försök till en omarbetad Finsk Tolkning af Apostl. Sändebref, jemte anmärkn. öfver nu brukeliga Finska öfversättningen, esipuheessa p. IV.

[250] Tuntematoin se on kyllä nimestään, mutta hyvin tunnettu toimestaan ja työstään. Että hään vielä mahtanoon olla nuori ijältään, arvattaisimme siitä, että hään on uskaltannut hävitteä vanhoa tavattomuutta, ja yksinään siellä-maisin ruvennut harjoittamaan kielensä kirjallisesti. Luultaisimme hänen varattomaksi, jos varakkaaksikin, sillä, kummin-tahan, oisi hänellä ollut muuten huolta kyllä — ei puuttua kirjan-töihin, eikä tarvinut Bibla-Toimituskuunan painon kustentajaksi. Olkoonpa tuo miten-tahan, niin on mies tehnyt työtänsä uskollisesti, eikä ropottanut paljaan palkan tähen (niin kuin moni muu) eikä myös kunnian tähen, jota annettiin hänellen Mnemosynessä — palkan-peälliseksi. Mutta tahtoisimmo tuon arvolla tuntea — tämän hartaan, kansan valaistusta rakastavaisen, ja toellista Jumallisuutta levittäväisen miehen. Sillä, in quibus enim eadem studia sunt, eaedemque voluntates, in his fit, ut aeque quisque altero delectetur, ac se ipso. (Cicero, de Off.)

[251] Moni ehkä syyttää minua, olleeni kovin kiivas näitä tulkittaissa, ja moittineen joutaviakin. Saattaa ehkä niin olla! Sillä kuin toiset ovat kielestämme olleet varsin huolimattomat, niin minua nyt kahotaan aivan tiuskuvaksi. Monikin ehkä myös nuhteloo minua, näissä, omasta kirjuttamisestain. Tiijän hyvinkin monesti kirjuttanein tavattomasti, josta mieleni karvastuu; mutta eihään minun viheliäisyys vapautak Roamatun. Mahollinen on myös, minun tässäkin jossakussa erehtynneen; mutta jos voan puoletkaan, eli jos ies kymmeneksen, minun moitteistain löyätten perustetut, niin siinä on teillä syytä kyllä toimittamaan toisen paremman Suomennoksen; sillä Jumalan sanassa ei piek löytyä yhtäkään virhettä — meijän kautta. Mitäshän siitten sanoisitten, jos kuulisitten minun julistavan, meijän nykyisessä äsken painetussa Uuessa-Testämentissä vielä löytyvän 5 tuhatta isompata kielenvirhettä, 15 tuhatta keännös-villitöstä, ja, paihti tätä huonoa Turunpuolimmaista Suomea, lukemattomia kirjoitus-vikoja. Työ hämmästytten! Niin moar' minäkin! Mutta, se on kohta havattu: sillä jos lasketaan lukua, niin kaikki nämät minulta tässä moititut virheet tavataan jo kirjan ensimmäisen lehen puoliskolla. Nyt löytyypi Uuessa Testamentissamme 320 tällaista viheliäistä lehen-puoliskoa; kuin tätä lukua monistellaan (multipliceras) näillä 114:llä multa keksittyä virheellä (tarkoin luettu, ovat 47 Keännös-, 16 Kielen-, ja 5l Kirjoitus-virhettä — siinä on kyllä, yhellä puoliskolla!) niin syntyy 36,480 virhettä koko kirjassa. Sillä lukemisella oisi koko Roamatussa 136,231 virhettä. Enkä ouk vielä siittenkään niin mitään nimittänyt tästä vanhasta tavattomasta kirjoitus-tavasta, näistä muukalaisista kirjan nenistä, näistä joka-paikassa Turun puheen-murella katkaistun noista Toimi-sanoista, näistä monessa kohin vallan Ruohtalaisista sanan-tavoista, ja niistä hairauksista, jotka, synnytetyt eroitus-merkkien tavattomasta käytettämisestä, ovat tehneet monta monuista paikkoa selittämättömäksi; jos vielä — heitäkin kaikkia luettaisiin, niin ei oisi muuta neuvoa kuin kopioittoo koko kirjan, teillen näytteeksi. Ja tätä kielen virheillä ja villityksillä turmeltua kirjoa on jo monessa Herrainpäivässä hyväksi kahottu, monelta Kuninkaalta vahvistettu, monelta Piispasilta ja Papilta lävitek luettu ja tulkittu, on jo monta mies-polvessa käytetty kaikilta lasten- ja kansan-opettajolta, ylitek koko Suomenmoan, käytetään vieläik tänä päivänä, ja tarjoitetaan tulevillenkin ajoillen, pystytetyllä painattamisella. Ja kuin tahotaan tätä paremmaksi, onnistuneeksi ja uuestaan Suomenetuksi, niin vastataan; "ei oleva syytä kyllä, koska tätä kirjoa toella luetaan olevan niitä parhaimpia kielen-toimituksia Jumalan sanasta".(?!)

[252] Luulisin minä että monikin mieluisasti lukisi tämän avullisen kirjan, jos oisi muka kauniisti toimitettu Suomen suloisella kielellä; mutta nyt niin moni irvis-hammas moittii ehkä asiata kielensä tautta, ja saattaa sillä vielä toistakin epä-luuloon. Tätäpä minä tahtoisin esteä: minä tahon piteä asian puolta — ei tämän kehnon kielen.

[253] Tässä ei puhutak paino-virheistä, heitä eroittaa vähä kukin, ja oijaistetaan kussakin painoksessa; eikä myös kirjoitus-virheistä, joita tavataan tapansa suhteen; mutta kysymys on kielen- ja keännöksen-virheistä — ne, ne villittää ymmärrystä, ja — niitä heitetään oikaisematak. Ridiculum est, quod est dubium, id relinquere incertum; quod nemini dubium potest esse, id judicare. (Cicero, pro Murena.)

[254] Jos tarkoitamme niitä miehiä, jotka ovat Suomentaneet meillen Roamatun, niin ovat olleet Turkulaisia, rantalaisia (kustboer) ja Ruohtalaisia — ilmankos se kieli maistaa siltä?

Turun muinonen Piispa Michael Agricola (syntynyt Pernajassa, Ruohtalaisessa pitäjässä Uuella-moalla) oli iho-ensimmäinen, joka, uskon-uuistamuksemme jälkeen, toimitti meille Roamatun kirjoituksia Suomeksi. Hänen Runo-töistään (ehkä oijaistut muilta) nähhään vieläik hänen olleen varsin kehnon Suomalaisen. Jo Kouluttajana ollessaan Turussa, painutti hään v. 1548 Tukholmissa Uuen Testamentin Suomeksi, nimellä: Se Uusi Testamenti tulkittu Somen Turws, vaan prentattu Stockholmisa Amund Lauritzan poijalda. 1548, 4:o. Hään ilmoittaa ihe kirjuttaneesek Turun ja Porin liänin puheen-murrella, ja jollon-kullon, puheen puutteessa, ottaneen sanoja muistakin puheen-murteista. Vuonna 1551 painutti hään, Vara-Piispaana ollessaan, virristön (Psaltaren) eli Davidin virret, Kuninkaan Kyöstin käskyllä, joita Turun koulu-pojat, Kouluttajan Paul Juustenin sanalla, olivat Suomeksi tulkkineet kirjoitus-harjoituksissaan (vid sina stilöfningar). — Niinpä se näyttää vielä nytkin, monessa paikoin, kuin oisi koulu-poijilta Suomenettuna. Samana että seuravinna vuosinna painutti tämä toimeellinen Piispa, ennen mainitussa kirjan pajassa, muutamia luvun-kappaleita Suomeksi, Móseksen, Hannan, Samulin ja Tarinoin kirjoista, niin myös muutamia lukuja niistä neljästä jaloimmasta Ennustajasta, ynnä pienempien Ennustajoin kirjat kokonaan; mutta kansan varattomuus ja näitten aikoin rauhattomuus esti vielä kauan koko Roamatun Suomentamista.

Vasta Herroin-päivillä v. 1636 ja 1638 rukoili Suomenmoan Papis-seäty Kuninkatarta Kirstiä, soahaksensa tätä puutosta autetuksi. Luvattuaan tätä, käski hään heijät välillänsä valittamaan toimeellisia miehiä tähän työhön. Valittiin silloin Peä-Rovastia (jota siitten Piispaaksi tehtiin) Aesehillus Olai Petraeus (papinpoika Philipstaasta, Vermlannissa ) Greekan-kielinen Luettajaa (Lektorn) Oppia Martinus Stodius (jota kaksi vuotta sen jälkeen jo käytettiin laissa, ja syytettiin taikon-tekiäksi) Maskun pitäjää Rovastia Henrik Hoffman, ja Kirkkoherraa Piikkiöissä Gregorius Matthaei, jotka työskentelivät sillä innolla, että koko tätä ensimmäistä Suomenkielistä Roamattua painettiin Kuninkaallisella kustennoksella v. 1642, puolen arkin loajuuella (in folio); josta toimeesta paljon kiitettiin Suomen silloin olevaista Peä-Holhottajata Greve Pehr Brahea. Nämät oli ne miehet jotka ensin toimittivat meillen Roamatun, kussa Suomenkieltä ja kirjoitus-tapaa paljon korjattiin vanhoista virheistään.

Vuonna 1685, eli 43 vuotta myöhämpänä, toimitti jo Turun sen aikuinen Piispa, Oppia Joh. Gezelius (se vanhempi, sillä nimellä) Kuninkaan Koarle XI:sen käskyllä ja rahan avulla, uuven ja toisen painon, jota jo painettiin Turussa Piispaan omassa kirjapajassa, neljäs-osan arkin loajuuella. Koska hään siinäkin sivussa myös tahto kielen puolesta oikaista tätä vanhoa Suomen-keäntöä, niin pantiin siihen työhön Paimion pitäjän Rovastia Henr. Florinus, joka toimitti tätä muihen Oppineitten avulla. Suomen kieli ja kirjoitus-tapa tuli silloinkin paljon paranetuksi; ja kirjaa omistettiin Kuninkaallen. Tätä luettiin ja ostettiin sillä halulla, ettei ollut vielä 20 vuotta kulunutta, ennen kuin jo uuestaan valitettiin tästä Roamatun puutoksesta. Mutta silloinkin sen aikuiset soat ja muut onnettomat ajat estivät tätä. Herroin päivillä v. 1741 valitti Suomal. papis-seätös Kuninkaallen tästä heijän tarpehestaan, niin myös Herroinpäivilla v. 1744; mutta kuin ei siitä lähtenyt niin mitään, niin Turun Pappis-Neuoittelemus keksi toisen paremman neuon, jonka hänen Kirjuttelia David Deutsch ensin äkkäis'; nimittäin, että tätä uutta Roamatun painamista piti toimitettaman Suomen yhteisten kirkkoin kustentamisella. Seurakuntojen kuultua, vahvistettiin tätä peättämistä (förslag) Herroinpäivillä v. 1747. Huojennokseksi näijen kirkkoloihen kustennoksissa koottiin myös rahoja yksinnäisellä peällen-tarjoamisella. Mainittava on että Venäjän puolimmaisetkin pitäjät, kiitettävällä tavalla, auttoivat meitä tässä toimeessa, niin e.m. peällentarjoitettiin Viipurin Pappis-Neuoittelemuksen kautta 411 Roamattua, Lappeenrannan Pappis-Neuoittelemuksen kautta 186, ja Narvan Pappis-Neuoiltelemuksen kautta 11 Roamattua, joista kaikista jo eiltäkäsin maksettiin rahat, painamisen varaksi. Pappis-Neuoittelemus Lundissa lähetti 124 Talaria kuparissa, jotka siellä olevainen Moaherra Vilh. Lindenstedt, Rouineen ja Kirkkoherra Lars Lefgreen olivat antaneet, lunastamiseksi siltä Roamattuja köyhillen Turun leänissä. Ainoasti Hallitus puuttui vähin tähän asiaan, eikä tehnyt muuta, jos suostui siihen, että kirjoituspaperia, jota Hollannista haettiin tähän tarpeisehen, saatiin ilman Tulli-rahan maksamatak (lue Åbo Tidningar, v. 1778).

Soahaksensa sekä kielemme että keännöksemme paremmin korjatuksi, oli Turun Pappis-Neuoittelemus jo v. 1749 kulko-kirjallansa (genom cirkulär) kehoittanut Hiippakunnan pappis-miehiä ilmoittamaan niitä vikoja, jotka olivatten, kirjan luettaissa, löytänneet vanhasa Roamatussamme, ja johattamaan heitä omilla muistutuksillaan. Mutta eipä heistä monta kuuluna! Ainoasti juuri muutamat sisään-lähettivät muistuttelemisiansa, eivätkä nekään — jos varsin harvaat. Niistä oli Pöytäisten pitäjän silloin olevainen Kirkkoherra Oppia Anders Lizelius, jota muista piettiin juuri aika-Suomalaiseksi. Deutschin anomuksella, käskettiin häntä Turkuun jo v. 1754, painamisen aloittaissa, josta peä-toimitus uskallettiin hänellen ja Deutschillen. Heitä käskettiin: 1:siksi, oikaisemaan vanhassa Roamatussa löytyviä paino-virheitä; 2:seksi, harjoittamaan yhtämuotoista ja tavallista kirjoitus-tapoa; 3:nneeksi, tarkoittamaan Suomenkielen henkellistä luontoa, jotta välttäisivät joutavoa sanoin katkaistamista, ja heittäisivät tavattomia sanan tapoja, nouattaissa selvempätä ja toimeellisempata puhetta; 4:nneeksi, parantamaan julkinaisia keännös-virheitä, ja selkiemmällä, ja perustus-kielen kanssa sopivammalla tavalla toimittamaan selittämättömiä, kahappäin ymmärrettäviä sanan tapoja. Tätä uutta Roamatun painamista aloitettiin Piispan Brovalliuksen (syntynyt Vesteråsissa) ja Opettajan earl Abr. Clewbergin hoivauksen alla, ja lopetettiin v. 1758, Turun sen-aikuisen Piispaan C.F. Mennanderin (syntynyt Tukholmissa) johtattamisella. Tästä Roamatusta painettiin 4,500 kirjan-kappaletta; mutta mainittava on, että kahet kokonaiset värsyt pois-unoutettiin hänestä tykkänään, nimittäin Syrachin XIX Luvusta 14 värsy, ja 1: Corinth, XVI L. 14 värsy, joista toinen, jota ensin havaittiin, painettiin erittäin irtonaisella paperin-tilkulla, ja ympärillen lähetettiin jaettavaksi kullenkin kirjan ostajallen, kirjahan muka kiini-liitettäväksi.

Ei ollut 20 vuotta toas kulunutta, ennen kuin jo kaivattiin tätäkin kirjoa, niin että sitä jo v. 1776 painettiin Turussa uuvestaan, ja v. 1777 vielä Reävälissäkin, kumpaistakin neljääs-osan arkin loajuudtaan. Jos sitä silloinkin toas kielensä puolesta koskettiin, en tunnek; enkä myös mitä tehtiin näissä nyt äsken painettuissa, Bibla-Toimituksen ulos-antamia. Mutta tästä meiltä nyt tutkitusta Luvusta on arvattava, että oisi vieläkin tarpeellinen perinpohjin unestaan Suomentamaan koko Roamatun, kussa ei ainoastaan löyvyk kaikellaisia paino-virheitä, kielen-virheitä ja keännös-virheitä, mutta joka teoltaankin on tykkänään Suomennettu — ei perustuskielen mukaan, mutta Ruotin kielen mukaan; josta se on soanut ei ainoastaan tätä Ruohtalaisuutta kielessään, mutta myös nouattannt Ruotin keännöksen viheliäisyyttä, lisätty Suomalaisilla kielen-puutteilla.

[255] Tässä ei puhutak juuri näistä nykyisistä miehistä, mutta jo mäntyistä: sillä eipä tiijä vielä yksikään, mitä miehet meijän aikuiset aivoavat. Erinomattain tuloo meijän kiitoksella muistaman tätä meijän nykyistä Peä-Piispoa, joka, sekä toimeensa että oppinsa suhteen, on kaikista mainittava. Hänen monet kansalliset että tievolliset ansiot, valaistamisessa meijän Tarinamuksemme, hänen vehkeet tässä meijän Uuen Virsikirjan toimituksessamme, m.m. tuntoo jokainen; eikä sekkään yksin jouvak kaikkiin paikkoin! Oisihan se mahotoin voatia yheltä mieheltä tarvista monen tuhannen.

[256] Minun tekisi juuri pahat mieleni, jos minä näillä viattomilla sanoilla oisin suututtanut meijän kunniallista Pappis-seätyä, jotama kunnioitan, ja josta on montaik kunnollista. Minä pitälen heijät arvossa, mutta pitäisin vielä isommassa, jos yhistäisivätten taitonsa toimittamaan meillen Jumalan sanaa selvemmäksi. Luulen myöskin kunkin totinen ja hurskas-mielinen heistä, pitävän minun kanssani yhtä puhetta, halaissamme samoa toivotusta. Sillä yhtä asiatahan myö ajamme, kansan valaistusta, henkellisissä että moallisissa. Työ haetten tätä viran puolestanne; minä, poika, ilman palkatak. — Minä pien papit arvossa, liijaksikin Suomalaiset: minä annan kullenkin kunniansa; mutta rakastan totuutta. Amicus Plato, amicus Aristotiles, sed magis amica veritas.

[257] Tok' löytyi silloinkin Suomessa mies, joka yksinään uskalsiin paneita näitä aikomuksia vastaan. Se oli Juvan pitäjän muinonen Rovasti Matthias Gottlund, isä vainooni, Osallinen sekä meijän Suomalaisesta Biblan Toimitus-kunnasta että Uuen Virsikirjan Toimituksesta. Kirjassansa tällen Keis. Suom. Biblan Toimituskunnallen, kirjoitettu 4:nä Moalis-kuussa v. 1816, ponnisti hään juuri kovasti vastaan tätä Roamatun uutta painattamista, virheineen, vikoineen. Hään sanoi, jos aivoatten aikoin soattaa tätä jaloa ja mainionta tarkoitusta, levittämään Suomessa laveampata Jumalan sanan tuntemista, Roamatun julkinaisemmalla lukemisella, niin elkeätte hätäilkee! Tehkeemme tätä kunnollisesti, oikaistamisella ja tarkalla tutkistamisella meijän Suomennoksemme perustuskielen kanssa. Levittäkee tämän Jumalisen sanan selkiännä, ei selittämättömänä; ja kylvälkee tätä pullasta siementä — voan ei pujoja eikä ohtakkeita. Asettakaamme toimeellisia miehiä, jotka perin-pohjin perkaavat, ja uudestaan selvällä kielellä toimittaavat meillen, näitä Roamatun kirjoituksia! Siitten vielä vastaik meitä kiitettäisiin ja siunattaisiin. Ainoasti sillä tavoin hyövytetään ja valaistetaan kansakuntoamme; mutta levittämisellä näitä kunnottomia Suomenuoksiamme, mänöö koko laitoksemme tärviöllen.

Kejs. Suomen Biblan Toimituskunta otti näitä sanoja korvihisak, ja lykkäisi asian molempahan Pappis-Neuoittelemuksehen, — heijät muka kuultaksensa. Ei ollut aikoakaan, ennen kuin jo tuloo kirja Porvon Pappis-Neuoittelemukselta Isällen, kysellen: oliko hänellä muka lupa moittia tätä vanhoa Ruotin Kuninkaalta ja Valtakuntain Seätyiltä jo kerran hyväksi kahottua ja vahvistettua Suomen Roamattua; käskein häntä havilla Neuoittelemuksellen julistamaan millä pakolla hään oli voativa tätä uutta tutkistelemista, vanhasta Suomalaisesta Biblan-keännöksestä?

Mutta Ukko ei puhuna tuuleen, eikä juoksut joutavista. Hään oli jo nuorra ollessaan (Kappalaissa, Porvossa) Ruohiksi uuestaan toimittanut Esaiaksen ja muutamien toistenkin Ennustajoin käsitekoja; ja siitten — juuri näinnä viimeisinnä vuosinua (Kirkkoherrana Juvalla) oli hään jo kahteen tottiin Suomentanut pian koko vanhan Testamentin. — Silläpä hään hyvin tiesi mitä vanhoa Suomentamustamme vaivais. Päivällä hänen oli tapa, pitämään huolta tämän ison pitäjän toimituksesta; mutta yöllä, muihen liittäissä levollen, työskenteli hään näissä henkellisissä harjoituksissa. Näytteeksensä Pappis-Neuoittelioillen hänen ei lähteneen tyhjästä, lähetti hään heillen monet arkit, täpö-täynneet maineista (af citationer) vianalaisesta kielen käyttämisestä Roamatussamme; ja, koitteeksi, toimitti heillen myös uuen Suomentamuksen 3:mesta ensimmäisestä Luvusta Poavalin kirjasta Ruomalaisillen. Pappis-Neuoittelemuksen vastaus tämän peälle, annettu samana vuonna 12:nä päivänä Loka-kuussa, on varsin merkillinen, ja kuuluu näin: jos kohtakin jotakuta löytyisi Roamatussamme, joka tarvihtisi ehkä oikastamista, niin Pappis-Neuoittelemus ei kuitenkaan käsittänyt semmoisia vaikuttamuksia (?) jotka voatisivat paremman Suomentamuksen, liijoittenkin koska nykyinen Suomalainen Biblan-Keännös toella luetaan olevan yksi niistä pareimmista Roamatun tulkkimisista (?!) Kuitenkin ei ollut hänellen kieltoa, omalla kustannuksellaan painottamasta moitteitansa ja Suomentamuksiansa Kielen-tiijustajoillen tutkittaviksi; eli toisilla sanoilla: hyö tahtoivat, että hänen (ainoasti koitteeksi muka muillen) piti yksinään aikoin soamaan, ja omalla valallaan toimittamaan, tätä yhteistä tarvista, johon koko pappiskunta ei tahtona eikä pystynä puuttua; ja jota ei vielä missäkään moailmassa (minun tietäksein) on saatu toimeen yksinäisellä rahan-neuvolla (lue tästä Esipuhettansa, kirjassa: Försök till en Omarb. Finsk Tolkn. &c. p IV.) Tätä annettiin hänellen kehoitukseksi tästä hänen laveammasta Suomen ja perustuskielen tutkimisesta. Kostoksi hänen aivotuksesta, soaha Jumalan sanan selvällä kielellä toimitetuksi, ja palkaksi monen vuotisesta harjoituksistaan, näissä toimeissaan, syytettiin niitä tyhjiksi ja joutaviksi, kiittäin tätä vanhoa kirjotusta, joka ei parannusta tarvittu. — Mitähän, jos oisivat oikeen ymmärtänneet käyttää Ukon peätä ja tointa? Silloin se oli heillen tarjoolla — ei nyt eneän.

Näytteäksensä kullenkin selvällen kirjanlukiallen, hänen ei turhaan ruvenneen kehoittamaan parempaan kielen-harjoittamiseen, julisti hään, aluksi, muistutuksiansa Apostoleitten kirjoin Suomentamisesta, ja sovitti tähän (ainoasti koitteen vuoksi) omankin keännöksensä, ymmärtäväisiltä tutkittavaksi. Näitä painettiin Turussa vuonna 1821 (lue tästä Esipuhettamme I:seen Osaan p. XIII); mutta hään kuoli jo syksyllä samanna vuonna. Hään oli muutamia vuosia tätä ennen, ilman itekseen, uuestaan Suomentanut ne neljän jaloimman ja kahentoista pienemmän Ennustajan kirjat; ja vuotta ennen kuoltuaan, suomenteli hään heitä vielä toisen kerran, ynnä muita Vanhan Testamentin kirjoituksia, kirjuttain muistutuksiansa kunkin kirjan lopullen. Mulla on kumpainenkin näitä hänen käsi-tekojansa, varsin puhtaanna, hänen omia kirjuttamiaan, toinen 71, toinen 173, arkkia, paksuueltaan. Tämän toisen heistä oli hään jo v. 1820 lähettännyt Turkuun painattavaksi; mutta kuoltuaan noutin minä sen sieltä pois, koska perellisten varat ei yltynyt semmoisiin kustannuksiin. Eikä aikakaan ollut vielä lähestynyt, Suomenmoassa, matkaan soattamaan tämmöisiä toimituksia henkellisissä. Hyö olivat vasta silloin (varsin äsken) havainneet tarpeelliseksi toimittamaan itelleen uuen Suomalaisen Virsikirjan. Puutokset Roamatussansa eivät keksineet (eivätkä vielä keksi) ja puhua heistä piettiin Jumalattomaksi, milt'ei mielettömäksi. Tämäkin miesi eli ennen aikaasek, ja tunnetaan tuskin omassa moassa, kuin häntä muissa maissa kunnialla mainitaan (lue e.m. Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache, Esipuhettansa 18:neiseen Osaan, VII p.)

Poisi on vanha jo vaipunut! Mutta joka peri hänen verensä, peri myös hänen mielensä; ja jos kohta minun täytyy tuosta kärsiä, niin en kuitenkaan maltak olla innoittelemasta moamiehiäni — samaan henkelliseen tarkoitukseen. Jos tällä tutkimisellani olen joksikin johattanut teijät tielle, niin se olkoon minun mielen nouteeni!

[258] Niinpä se tahtoo usseemmittain olla, että miesi yksi toimeellinen saattaa enämmän aikaan, kuin koko joukko toimittamattomia.

[259] Kuin kuulen Bibla-Seuroin selityksistä vuosittain ylösluettavaksi, miten monta Suomalaista Bibeliä ja Uutta Testamenttia ovat ympäriin levittänneet, niin olen oatellut itekseen: voi toki, kuin ois tehty työtä kunnollista!

[260] Minä tahon vielä kerran muistutella, minun ei niin millään tavalla moittineen Roamattua, jos ainoasti tavan millä lailla se on meille Suomennettunna. Jokainen mahtaa ymmärteä tässä olevan iso eroitus; sillä erittäin on soimata Jumalan sanaa, erittäin ihmisten ymmärtämättömyyttä. Jos viha-mies sanoo: minun kuitenkin näillä moitteilla tehneen tämän Jumalisen kirjan halvaksi ja arvottomaksi yksintapaisen kansan silmässä; — niin sanotkee, että se on valeh! Minä on antanut tälle kirjalle isomman ja suuremman arvon, sillä että olen selittänyt, mitä hänessä löytynöön sopimatointa, ymmärtämätöintä, ja hulluusti toimitettunna — ei oleva Roamatun vika; mutta hänen Suomentajoihen. Jos sanotaan: minun torunneen pappiloita, niin enhään minä ouk muuta tehnyt, kuin päivittänyt elleivät ole oikeen meille selittäneet ja Suomentaneet Jumalan sanaa. Paheksiihan sitä jokainen! Jos tästä tahottaneen minua syyn alaiseksi — niin olkoon asia riitamies! Nopeemmin mä koston ja kiitoksen luulisin tuosta ansainneen — ei vihan ja vainon.

[261] Meiltä jäi äsken muistuttamatak, meillä olleen suuri vastuus, toimittamaan tätä Karjalaisen puheen-karaistamusta — hänen muka tavallaan, koska meijän kirja-neniin ei löyvyk kiini-juotetut semmoiset paino-merkit kuin tavataan näissä Venäläisissä. Tätä olemme kuitenkin koonneet tehä aina 255:näiseen puoliskohon; mutta siitä eteenpäin on meijän täytynnä ottoo toisia — meillä tavallisia; niin että sitä sanoa jota ensin (Karjalaisen tavalla) kirjutimmo e.m. Kuundéli, olemme siitten (257:stä puoliskosta eteenpäin) kirjuttaneet Kuúndéli.j.n.e.

[262] Yhistettyä Venäjän kanssa, toivottaisimme soaha tarkempoa tietoa näistä Venäjän moakunnissa asuvaisista moamiehistämme, erinomattain koska Herra Oppia Sjögren variten vasta, tässä tarkoituksessa, on käynyt heitä tiijustamassa Suomen Hallituksen kustannoksella, jonka valaistuksia olemme jo kauan halulla outtaneet — vielä mielelläkin, koska tunnetaan hänen mielen-hartautta tiijustamaan meijän Tarinamuksessamme. Monikin Venäjän sotaväissä olevainen Suomalainen nuorukkainen on näinnä aikoina kuljeskellut näissä maissa, heiltäkin luultaisimmo soavaan jonkun tiijon näistä Ischoriloista; mutta — joutaako ne semmoisihin? Minä olen kuulustellut moneltakin, kirjallisesti että suullisesti — mutta turhaan! — Ainoa joka heistä vähä tiesi, oli pitäjänmieheni Herra Kattein P. tt…r, mutta ei sekkään muuta jos yhen kylän nimen. Josta hään kirjuttaa 13:nä Elok. 1823: "I följe af Brors önskan att få uppgift om några finska byar i Tverska Gouvernementet, får jag härmedelst tillkännagifwa, det jag uti mina annotationer blott har en sådan antecknad; och det är af den orsak, att vi, under vår marche endast en gång träffade att ha nattquarter uti en Finsk by. Men jag will påminna mig, att der finnas flera byar med Finnar till innevånare. Denna heter Saschina och ligger 30 virst från staden Wesjugonsk wid vägen åt Jaroslavl innom Tverska Gouvernementet." Toinen moamies Evestluutnanti T…I…r oli toas tavannut paljon niitä Pleskovin Kuvernissa löytyviä Suomalaisia, joista suuri osa on ollut Gréve Zuvarowin alusväkeä, ja joihen luonna hään oli kauankin asunut. Mutta koska hään oli syntynyt Uuella-moalla, eikä ymmärtänyt Suomea, niin hään ei taiha paljon tästä hyötyä. Kuitenkin kirjutin minä ylös hänen tietojansa; mutta ne paloi multa, ynnä muita kirjoituksia, tuli-palossa toissa syksynä.

[263] Mainitaan tietämättömillen, suurin osan Venäjän moata muinon olleen asutettu Suomalaisilta kansoilta, ennen kuin Venäläiset heitä vallottivat. Ja vielä Rurikin aikana, eli nuon vuonna 870, niin asuivatten sen mainion ison moa-kappaleen joka Valkoisesta merestä, pohjoisessa ylettyy Mustaan mereen etelässä; ja Uralin tuntureista iässä aina Itä-merehen, luotehessa.

[264] Tverin Kuvernia jaetaan 12:neen maakuntaan, jotka yhteisesti pitäävät 1140 peitto-peninkuormoa, kussa kuhunkin luetaan 1,096 ihmistä, eli yhteeseen nuon 1,250,000 henkee. (Tableaux Historiques. Chronologiques &c. de l'Empire de Russie, par Alex. de Weydemeyer. St. Petersbourg 1828).

[265] Tässä mahtaa jossa kussa olla erähtys kuurmoin (ziffrornes) kirjuttamisessa, sillä tekisivät yhteen 76,843.

[266] Novgorodin Kuvernia jaetaan 10:neen moakuntaan, jotka yhessä pitäävät 2,300 p. penink., joista kuhunkin luetaan 347 henkee, eli yhteisehen nuon 800,000.

[267] Pleskovin Kuvernia jaetaan 8:saan moakuntaan, jotka piteävät 1050 p. penink., ja 742 henkee kullakin peninkuormalla; eli yhteisesti lähes 780,000 henkee.

[268] Sekä näistä että seuravaisista sanoista arvataan näihen Suomalaisten jo kauan asunneen näissä maissa, koska olivat tähän jo niin taipunneet ja höystynneet, etteivät eneän tahtoneet keäntäitä takaisin omahan moahasak. Myö arvelemme sen tähen: ellei nämät jo lie otetut Suomesta Kuninkaan Koarle X:näisen päivinnä, jollon Venäläiset 1650 vuosien luvulla, Zar Alexei Mikailovitschin hallituksen aikana, paljon hävittivät Suomenmoata. Vuotesta 1710 vuoteen 1720 ottivat niinikkään Suomesta paljon väkeä, jota kuletettiin Venäjäsehen, liijaksikin v. 1716 ja 1717. Sillä kuin eivät soaneet muuta soalista, niin ottivat ihmisiä, koska tiesivät mihin kelpaisivat. Niin nyt, koska Ruotin Kuninkas löysi heijät siellä, niin hään kahtoi heijät omaisuutenaan, ja otti heijät pois väkisekkin, niinkuin tästä selitetään — sillä hänellä oli miehen tarvista sotaan. Myö heitämmö kullenkin lukiallen aatellakseen, josko se oli oikeen häneltä tehty, ottoa miehet pois vaimoiltaan, ja jätteä näitä lapsineen turvattomiksi tähän äkkinäiseen moahan, koska hänessä ei kuitenkaan ollut miestä saattamaan heitä kaikkia sieltä pois. Tätä tehtiin vähä ennen Pultavan tappelusta, ja on uskottava, että, vankitettua Venäläisiltä, peästettiin heijät jälleen mänemään kotiisak.

[269] Kyllähän toki! Tätähä ne kahtona — minkellaiset muka oli — kirkko-menot.

[270] Väkisinkö ne muut siitten otettiin ja ylös-ehittiin?

[271] Eiköön ne lie tulleet lapsiansa itkemään — toiset miehiänsä ja sulhaisiansa?

[272] Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.

[273] Lauletaan niin arvolla kuin:

"Toinen oli Tommi, ja toinen oli Aatu", &c.

[274] Koottua Suomalaisia laulu-soittoja, aattelin minä ensin pysyytteä heitä mielehemme kirjuttamisella sanoja heihin, soattain heistä tauluja. Siitten aivotin kuitenkin näistä erinnäisistä lauluista synnyttää jotakuta kokonaista, eli yhteistä ainetta. Mutta koska sekin tuntui yhtäläiseksi (enformigt) niin sovitin heihin ja sevoitin kuvailevaisia Osotuksia (teatraliska presentationer). Semmoiseksi laulun aineeksi tuli Joukkahainen, muuan nuori Karjalainen, joka 21 vuuen vanhana valmisteliin Ruohtalaiseen sotaan; ja läksi Viipuriin, kussa oli Karjalaisten kokous-paikka. Koska hään oli vimpa ja vähä ylön-annettu luonnostaan, niin pani äiti hänellen matka-toveriksi Huson nimellisen orjan, joka toas oli aika pelkuri — suuri ja levee-suinen, mutta vähä-syväinen, jotta hänen muka arkauellaan hoivautettaisiin pojan rohkeutta. Joukkahainen otti parahan orhin; mutta Husolle annettiin vanhan Hiirakan. Läksivätten siitten sota-kaluissaan rahtain, synkiä syvänmaita myöten, Viipuriin. Mutta tästä Husosta ei ollut Joukkahaisella muuta, kuin paljasta vastusta, pitkin tietä, niin kuin luetaan tässäkin laulussa, jota koetteeksi julistetaan. Heijän keskinäiset pakinat, tarkoitetaan erillä merkillä.

[275] Lauletaan arvollakin kuin "Yksi päivä nyt ehtii ehtoolle, ei murheesta mistäkään tietään", &c.

[276] Loilu, Ballad. Aineeksi on otettu tarinaa jota luetaan Ganand. Mythol. Fenn. p. 30.

[277] Lauletaan kuin: Niputtelen, naputtelen, Likkaa luhtiin pannaan. &c.

[278] Katkaistu ensimmäisestä Näytöksestä (Scenen) ensimmäisestä Käytöksestä (Akten) Joukkahaisessa.

[279] Niin kuin muistammo niin soitti Kellon-soittaja kelloansa, tässä hirmuisessa Tulipalossa, kunnekka ite muuttui mustaksi tornin palatessa.