ERILLÄISÄ LAULUJA.

NYT ja ENNEN [272].

Ennen eli jokainen kuin asian oil laita; Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.

Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin; Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.

Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta; Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.

Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät; Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.

Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa; Nyt niin juopi joka miesi yksin kotonansa.

Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa; Nyt ei löyvyk talossa — kuin velkoa ja viinaa.

Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina; Nyt jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa.

Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat; Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.

Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä; Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.

Ennen oli neijot nöyrät, tyynneet tytöt vainoot; Nyt on likat ilkiöät, ja ylpiät on vaimot.

Ennen kävi poika kerran tyttöänsä luokse; Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.

Ennen anto piika tuskin sulhaiselleen suuta; Nyt hän muillen muikkarillen antaa vieläik muuta.

Ennen lapset kasvatettiin kurihissa Herran; Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.

Ennen oli Pappi paras ystävä ja tuttu; Nyt on sillä laissa joka miehen kanssa juttu.

Ennen laulo Lukkair ite kirkossa ja häissä; Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.

Ennen tutki Tuomair aina mikä oli totta; Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.

Ennen oli Lautamieskin laissa hyvin norkko; Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan — ja torkuu.

Ennen Vouti tilin teki veroista ja muusta; Nyt hään heitteä rästiksi, ja panttoo kustaik kuusta.

Nimismiesi ennenkin hän toimeessansa suitti; Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä on kuitti.

Ennen Mittair puikon pisti juuri rajan-selkään; Nyt hään rajat rakenteloo tikkujansa jälkeen.

Ennen oli Kauppamiehet rehelliset vielä; Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.

Ennen oli Sotamiehet tappelussa tuimat; Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.

Virkamiesi ennen oli virassansa nöyrä; Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.

Mitenkäs siitt' minä olin? — Elin niin kuin Herra; Nyt on kaikki kavonna, vaan — laulan vielä kerran:

"Joka kiittää vanhoja, hään nykyjähän moittii; Ajat oli kiistallaan, vaan — vanhatpa nuo voitti."

G—nd.

SOIJIN.

Kulkiisani vainiolla Kuulin Annin laulavan, Kuulin kuuset, takalolla, Kalliotkin kaikkuvan: Tulan, tulan tee, :|:

Suksutellen mehu miellä Annin kumppaniksma jäin, Sanoten: Ka' "laula vielä"! Ja se armas laulo näin: Tulan, tulan tee, :|:

Niin hän laulo hymy-huulin, Sima-silmin, sulo-suin, Hiljaan hengiten ma kuulin, Enkä muista muuta kuin: Tulan, tulan tee, :|:

Taivas leimahti ja loisti, Kuin hän istu vieresäin; Suuta pyysin: "toisti, toisti!" Vastas hän. Ja laulo näin: Tulan, tulan tee, :|:

Vapaus on rinnastani, Rauha, riemu, rientänyt; Yöt ja päivät korvisani Soittaa sama ääni nyt… Tulan, tulan tee, :|:

Kallio.

YSTÄVÄLLENI.

Muistan sua ensimmäisen Leivon laulaisa laella, Pouta pilviin povilla; Muistan — myöski ensimmäisen Kullaisen kukan kuvasta Lailleen silmäsä, sulosa — Millon muistelet minua? Millon?

Muistan sua sulosimman Ajan, armahin, ihanin, Jon' ei öillään sammu' päivä; Muistan — kukkuisa käkien, Pikku lintuin livertäisä, Haju tuomikon nenillä — Millon muistelet minua? Millon?

Muistan sua suhinasa Raju-tuulten tuuvittaisa Kellastuneita ketoja; Muistan — kuin sekeenen taivas Kuvauupi, kuutamolla, Jäisen järven iljanneisa — Millon puistelet minua? Millon?

Muistan sua, koska korvet Seisovat lumi sovissa, Päivän mentyä pesäänsä; Muistan — tuolla korkialla Kevon tulten tuprutesa, Joski taivas ois tulesa — Millon muistelet minua? Millon?

Muistan sua kuun ikäni, Päivän puolelle soluisa, Päivän puolelta soluisa; Muistan hengiteltyäni — Muistan täällä, muistan tuolla Tuolla taivaassa sinua, Millon muistelet minua? Millon?

Kallio.

SIRKKA.

Laulo Sirkka lystiksensä Huviksensa hyräeli, Mättähällä, mesikkoisa, Sima kukkien seasa. — — —

Päivä paisto. Kukat kuuli Auki suin, hyvillä mielin, Kuin hän laulella liritti. "Mitä laulat laiska roisto! Hullutuksia hyräilet? Teehän työtä — sill' ei vatta Täyvy' tyhjistä loruista. Raipat selkään semmoisille!" Toru muuan muurahainen, Tämä itara itikka, Sirkkaa aivan syyttömästi.

Sirkka laulo lystiksensä Huviksensa hyräeli Mättähällä mesikkoisa Siinä kukkien seasa,

Kallio.

RUNO.

Pois meni merehen päivä, Poijes kuiluna keränä, Laillisille lainehille; Meni kevät, meni kesä, Kukkinensa, kultinensa, Meni linnutkin minulta Muille maille laulamahan; Jo menivät — — — — Jo tulivat Kaikki tulivat takaisin, Tulihan koilta ilman Päivä kahta kaunihimpi, Tuli kevät, tuli kesä, Tuli ne iloiset linnut, Tuli kultaiset kukatki, Ei tule' syän alaini, Ei ikänä, ei eläisä Tule' mieli miekkoseni, Toivottavani takaisin. Veikko kulta, veli kulta, Älä nuhtele minua Josma sentähen murehin, Tahi ryhtynen Runolle!

Kallio.

OMA MAA.

Oma maa mansikka; Muu maa mustikka.

Vallan autuas se jok' ei nuorena sortunu maaltaan, Hyljetty onnensa kans' urhoin hauvoilta pois. (Ei sopis miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä; Mutta mun syömeni taas — tahtoopi huokata ees.) Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin, Nousevat silmiini nyt vielä'in viljavat veet. Ei mun mielestä, ei, mee pohjolan tunturit, joilla Lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi. Siell' eli toimesa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot, Poijat ja karhut puun juurella painia löit. Raittihit talviset seät; revon tult' ovat taivahat täynä, Kauniimmat kattoa kuin aamulta alkava koi. Oi, Te pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa, Myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans'! Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähteet ja kuun. Siellä mun huoleeni on, ja siellä ne muinosat muistot, — Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös. Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks', Kauniimpi, kalliimpi on mulla — mun syntymä maa.

Kallio. ————-

MEHTÄ.[273]

(Katkaistu isommasta Runon-aineesta, kuhuttu: "Joukkahainen").[274]

Päivä oli pilvessä, Pimeytti tiellä; Eikä kukan silmässä Tuntui märkä vielä. Tuuli horjui honkikoissa, Puistel' hirren päitä; Suet vuorten louhikoissa Ulvoi myrsky-säitä.

Hepo jouksi jouvusti — Suihtet valui suusta. Hiisi hirvitt' ouvosti, Kahto kustaik puusta. Karjalainen välistänsä Kiiruhteli Ruunaa. Husso, hänen jälestänsä, Lenteil tuppi-suunna.

Husso huusi, huikkais: "Herra! — mikäs tuota? Joka tuli luikkais', Juoksi pitkin suota? Syltä otti astussa! … (ja Rosmot liikkuu näissä) Puukko sill' oil taskussa, ja Aseh kova käissä!"

"Tarka silmä sulla! Korvainkin on tarka — Hyvä syvän mulla! Mutta varsin arka… Tuolta tuloo aijan takoo! Hiirakkain jo karkaa …. Lähkee Herra kulta pakoon! Lähe Herra parka!"

"Häpiä ja huuti! Ohaan miessä meissä. Niinpä teköö muuti Kuin on kova eissä! Herra Kiesus! … mikä Miesi! (Silmät minun petti'!) Jänis oli — — Lempo tiesi! — Jo sen jalat jätti" …

"Hyvä syvän sulla, Mutt' ei ollut mieltä! Joutapahan tulla — Enkä mänek tieltä. Jos ois joussein — pirun pukki! — Minun taikkaat nuolet … Oisin pannut mahais puhki! Läpi perän puolet."

* * *

Päivä oli pilvessä, Pimeytti tiellä; Eikä Huson silmässä Tuntu unta vielä; YÖ se illitt' silmillänsä, Musta niin kuin pirko; Hiisi vihels' pillillänsä, Mutt' ei mitään virko.

"Hepo, kappas, minnek, Joko pyrit tieltäis? Vielä vainen sinnek Tekisi sun mieltäis? — Etkös kuulek korvettava! (Pahuus, kuin ei viänyk) Seiso, Susi! Karhun pala! (Eipä juutas kiänyk)."

"Herra kultas, malta! Jo nyt miestä viijään … Autas!" — "Mikä valtaa?" "Hepo …. enkä tiijä, Noijat teällä ovat lässä, (Joko liennöön sielläik?) Hepo hurja seisoo tässä, Eikä nousek tielle."

"Onhan suihteet suussa, Keppi miehen käissä! On! — vaan vika muussa — aikaus on eissä. Siottu on Ruunain kiini. Seisoo joka jalka. Voahessa on varsain niini, Sepä Hiijen palkka!"

"Nouse moahan lurjus! Mitäs minä taijan? Hepo seisoo. — Nurjin Kahtoo läpi äijän. Raon läpi meäräksi ois Pujkahtella tuonek. Vetin sormein veäräksi. Voi! … Pakottaapi suonet" …

"Niitty hyvä tiellä; Eikä suihteet suussa — — Kas pakana! vai vielä … Murehtin jo muusta. Hepo luuli: nälässäin, mä Tahon mahain täynnä; Lurjus, jok'on selässäin, tuo Oisi hyväik käymään."

* * *

Matka joutu välleen, Jo oil puoli verran — Mutta Husso jälleen Avais suutaan: — "Herra! Jo on kylä! — korvassani Kuuluu piska rukka. — Haukuu koira korvessakin, Kylä, kussa kukko!"

Tuiskut kävi tuimasti, Ryöpyi yhtä peätä; Myrskyt riehui huimasti, Heiti hyytä, jeätä. Joukkahainen nuttuansa Kiinitteli vyöllä. Husso lopett' juttuansa, Juuri syvän yöllä.

Parta oli hallassa, Huuhtehessa huulet. Sopat, lumen vallassa; Turpa, vasten tuulet. Satula oil sula eissä, Takana oil jeässä; Keihät oli kunkin käissä, Rauta-lakit peässä.

G—nd.

KALEVAN TYTÄR.[275]

Loilu.[276]

"Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas, Laske minun ketollen käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa ketolla öyläin." —

"Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas, Laske minun kukissa käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa kukissa öyläin." —

"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas, Laske minun marjassa käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa marjassa öylöin." —

"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas, Laske minun karjassa käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa karjassa öylöin." —

"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas, Laske minun kylässä käymään!" "Määppäs jos! — Luuletkos Ettäsä kotihis löyät?"

Piikapa läksi: ja ketollen hän kävi, Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Karjalassa kauvas hän juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hän vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Savon-maita samoi ja juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Hameen-maita hätin hään juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi. Mitäs hän tei? Ja mitä hän vei Emonsa kultansa luokse?

Löysi hän kyntäjän ja Hevoisen ja auran, Ja kaikki hään helmassaan peitti. Kaikki hään voi, Ja kotiisak toi: "Kuules mun kultainen Äiti:

"Mikäpä Herhiläinen lehossama löysin? Moassa se möyräis ja möykkäis. Tarttui niin Karttuihin kiin, Ja turvessa toukkais ja töykkäis."

"Kuules mun Piikasein, kultasein — kuuleppas, Laske häntä mehtähän jälleen! Tännepä hyö! Tuloovat. Myö Vaipumille pois tästä välleen."

Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset, Ja minä heijän voimansa kiitän. Moasta ja soist', Muuttivat pois, Eik heit' ouk kuuluna siitten.

G—nd.

HULIVILI.[277]

(Poika Joukkahainen laulaa Ukko Vilhuisen tuassa, Tyttölöihen kuulla).[278]

Minä olen poika, jot'ei surut paljon paina; Vilpiä ja hilpiä — niin olen minä aina.

Mutta enmä aikoin tulek, olla eneän teällä, Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.

Ämmät vanhat äykkäävät. Ja nauraa pahat naiset; Ja ne nuoret vaimot ovat kaikki samallaiset.

Josma oisin jonkun kerran joukossakin päissä, Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.

Josma jollon korttiloissa onneani koitan, Siitten tuostaik torutaan — jos kohtakinma voitan.

Josma jollon ottaisini tytlöäin mun luokse, Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.

Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne! Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.

Eihään siihen tullekkahan tekemistä kennen. Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.

Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten; Syleilen, ja hyväilen, käsillään että suuten.

Tule tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais! Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.

Josko mummu murahtaa, jos toruu vanhat naiset, Sano heille että ne oil nuorra samallaiset.

Vanhat piätään puisteloovat, muisteloovat mieltään, — Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?

Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik; Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.

G—nd.

TURUN TULIPALO.

(Syyskuun 4:nä ja 5:nä päivänä vuonna 1827)

Tuli on Turussa turmion soannt; Vallatoin valkia, vahinkot suuret. Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit, — Kaikki on koanut.

Tuulik'kin tuli, ja paiskaisiin paloon, Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui. Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui Talosta taloon.

Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan, Suojatkin surimmat suikkaisi suuhun; Kaluisi kiviä, puraisi puuhun, Jumalan julma. —

Karsast' oil kahtoa turhoa työtä — Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri. Kauniimmat kavut oil poronna, juuri Raunioin myötä.

Voi tätä kauhea syksyistä yötä! Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo — Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu Rantoja myöten.

Ei ollut majoa monella sa'alla! Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa Murheissaan tuhannet panihin moata Routalla maalla.

Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä — Yhet jos koroitat, alennat toiset! Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset, Nukkuivat tässä.

Orjat ja Herrat ei eroittu joistaan. Tekivät sovinnon viha ja vaino. Ylpeys tässä, ja tässä se kaino — — Tapaisi toistaan.

Aura, kust' tieto, ja viisauen valo, Valaisi moata, ja laveast loisti; Kirjat — jotk' asiat vanhimmat toisti, — Kaikki ne palo.

Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt, Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen; Tuli ei suvanna suojoa kellen. Hirmuisat hetket!

Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin) — Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt! (Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt) — Hävittim juurin.

Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin, Kusta jo kuparin sointua kuultin;[279] Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin, Lieskana nähtiin.

Ilo se muuttuupi murheeksi välleen! Muinoisat muistot! Voi autuas aika! Kaikki on kavonna, Ainoast' paikka Löytyypi jälleen.

G—nd.

Viittaukset:

[1] Onneksein, en kuitenkaan ottanut moallen kaikkia kirjojani ja käsitekojani. Mitkä kaupunnissa olivat, säilyvät; niin myös sen kirjaksi painetun Otavan, joka oli kirja-sitojan korjuussa.

[2] Tästä hänen mielen-taipumisesta, että muutenkin kirjoin jouvuttamisesta, tuloo minun kostella hänen Kauppa Kasakkaansa (Kontorist) Alb. Joh. Brodellia, nuorta Lankoani, jonka ansio näissä toimeissa ei ouk vähinarvattava.

[3] Näistä kuvista ja kiven piirutoksista ei ouk ollut mulla muuta kuin paljasta vastusta ja joutavia kustennoksia. Ensinnik — heijän hakiissa, siitten — heijän kivellen piirittämisessä, ja viimen — heijän painiin-panemisessa; mutta paloivatpahan ilman vaivatak, ehkei tuotakaan kunnollisesti. Sillä porossa löyettiin vielä monet pankot heistä puoleksi poltettuita. Minun oli aikomukseni, näillä lahjoittoo kielen-ystäviämme; senpätähen en ottanut Peällentarjojoilta heistä mitään maksua (lue Esip. XXXVII p. 1:seen Osaan) voan sovitin heijät. Suomalaisinna tuomisinna (herkkuina) kirjoin paritsaksi. Minä luulisin sen tähen, heijän palattua, en oleva velkapeä vielä toisenkin kerran toimittoo heitä, koska ovat muka minun antamia, ei — Teijan ostamia; ainoasti vapa-taholla tahon minä heitä toimittoo, niinkuin näitäkin; jottei sanottaisiin, muutamien soanneen heitä, muutamien ei.

[4] Tätä tahon Kirjan-sitojoillen muistuttoo, etteivät siotak hänet kovaan kanteesek, ennenkuin joutuu toinenkin puoli, kussa seuraa Sisälmys (innehåll) virhein oikastamus, ja kauniimpi kivellen piiritetty alku-lehti.

[5] Vaikka, omaksi vahinkoksein, olin hinnan alentanut Peälletarjojoillen, puolta vähemmäksikuin Ostajoillen, niin olen kuitenkin kuullut, monian, jok'ei ymmäräk eikä tunnek kirjain hintoa, sanovan, tämänkin jo olleen kalliin. Olen jo ennen toimittanut teillen Ruohtalaisten ja Virolaisten kirjan hintoja; jos tahotten Juuttilaisiakin kuulustoo, niin siellä nytkin Oppetaja C.C. Rafn, joka ulos-antaa Nordlanda Fornaldas Sögur, eptir Gömlum Skinnbokum, ottaa Peällentarjojoilta 7 kill. Pankossa, kustakin Arkista — eikä muuta työtä, kuin kopioittoo vanhoja, ennen painattuita Satuja. Ja tätä hintoa otetaan Danmarkissa, (Ruunun-palkatulta mieheltä) kussa on monta tuhatta usseempia kielen- ja kirjan-ystäviä, kuin mitkä löytyy meijän moassa; joihen kirjoja ostetaan ja luetaan Ruohissa, Norissa, Suomessa että koko Saksan moalla, samalla heri kiivanella, kuin omassa moassaan.

[6] Paihti muita virheitä, olen nyt perästäpäin keksinyt, minunkin puheessani, paljon Ruohtalaisuutta, joka oli jo niin kielellemme takertunut, etten minäkään ollut hyvä tuota oivaltamaan. Kielen virheeksi tätä ei juuri saatak sanoa, ainoasti muukalaisuueksi puheessamme.

[7] Minä tahon tässä käsken puheen nimittää niitä käsitekojani, jotka oisi mulla painatettaviksi, voan joihen paino-kustentamisehen minun ei yltyk varani, siinä toivossa, että jos löytyisi Suomessa mies, joka tahtoisi rueta heijän kustentajaksi, eli joka rahan lainuulla tahtoisi auttoa minua, heijän painattamisessa, niin tehtäisimmö tätä sillä eholla, että hään saisi niistä hänen kustennoksella painatuista Suomalaisista kirjoista, niin monta kappaletta, jotta hänen maksut tulisi sillä suoritetuiksi, joita kirjoja hänellä oisi lupa ensin myyä kirjan-kaupoissa, kuittataksensa sillä kulunkiansa. Mitkä jäisi tähteiksi, pitäisin minä työstäni ja vaivastani. Eli toisellakin tavalla: että hään panoo rahat, minä — työn ja vaivan; voiton eli vahinkon pannaan kahtiaan. Itemä tahon huolta piteä painamisesta ja paino-ojenusten lukemisesta (om korrekturen). Valitetaan kyllä, ei meissä löytyvän Suomalaisia kirjantoimittajoita; voan luulen suuremman syyn olevan paheksia, ettei Suomessa löyvyk kirjan kustentajoita. Nämät minun käsikirjoitukset ovat, niin kuin tässä seuraa:

1) Otava. Toisen Osan toinen puoli, niin myös Kolmaas Osa, jota aattelisin painuttoo monessa pienessä, nuon 6:en tahi 7:män arkin kokonaisessa siteessä, että tulisivat Ostajoillen huokiammiksi, eivätkä tuntuisi minullenkaan kalliiksi.

2) Lapin Otava, eli tiiustuksia niistä Venäjässä löytyväisistä Suomalais-suvullisista kansakunnista, heijän kielestä, m.m. ynnä kuvauksia heijän voatteen-parista, m.m. Tässä ymmärretään ne 181:lla, 182:lla ja 226:lla puoliskolla mainitut kansat, johon myös Lappalaisetkin kuuluu, ja näihin ehkä puolittain Samojedilaiset, jos ei kielestään, niin elämästään.

3) Matkustamus, vuonna 1817, Dalan, Helsinginmoan eteläisissä, Vestmanninmoan ja Vermlannin pohjos-puolimmaisissa Suomalaisissa; ynnä Kartan kanssa.

4) Matkustamus, vuonna 1821; Vermlannin luoteisemmissa ja Norin-Suomalaisissa, ynnä kartan kanssa.

5) Koarle XII:nees; ja hänen sotoamisesta, eli Suomemoan Tarinamus vuotesta 1700 vuoteen 1720.

6) Valaistaja, eller Handlingar till upplysning i Finlands äldre Historia. Näitä oisi monta osoa. Peäkirjutos (terten) on milloin Ruohtalainen, milloin Latinalainen, milloin Saksalainenkin; mutta ne minulta tehyt muistutukset ja valaistukset, ovat kirjutetut Suomeksi.

7) Lukulasku, eli kirja joka toisen opettamatak neuoo Suomalaisia luvunlasketella. Tarkoitettu sekä varsinaiseen että Vissinnäiseen Luku-laskemisehen (med afseenbe så wäl å den rena som tillämpade Aritmetiken) selvällä johtauksella, toimitettu hyväksi nuorillen että vanhoillen.

8) Kuus ensimmäiset kirjat Euklideksen Peätoteista, eli hänen esi-johtattamus Meärä-laskemisehen, Suomennettu opiksi nuorukkaisillen. 5:nessä kirjassa olen minä uskaltannut muistutuksissani luvunlaskemisenkin keinolla johtattaa hänen toistuksiansa.

9) Försök att förklara Caj. Corn. Taciti omdömen öfwer Finnarne; jemte en öfwersigt af deras fördna widskeppelse. Ämnadt såsom ett bidrag till upplysning i Finnarnes Historiska Fornhäfder.

10) Tillförlitliga Underrättelser om de från äldre tider sedan i Swerige och Norriqe bosatte Finska kolonier, jemte i ämnet upplysande handlingar. Ett bidrag till samtidens historia. Näitä tulisik monta Osoo, ynnä kartioin kanssa.

11) Soldatens wid f.d. Generalen Grefwe Ad. Ludv. Lewenhaupts TremänningsRegemente Erik Dahlgrens Dag-Bok unber Carl XII:s fälttåg, åren 1700 — 1709, fortsatt så wäl under fångenskapen i Moskwa, som under kampanjerna i Roslagen 1714 — 1720; jemte en Samling af Sånger och Psalmer, författade under fångenskapen i Rysland; äfwensom afskrift af åtskilliga Officiella Handlingar, med afseende å Swenska Arméen. Tämän Dahgrenin omaa käsi-kirjutosta käsitin minä jo vuonna 1817 talonmieheltä Lassi Kavialta Rynkan kylässä (Ruotiksi Kroktorp) Järnan Suomalaisissa Dálan-moassa, ja on senpuolesta meitä Suomalaisiakin koskevainen, että tämä Dahlgren, joka vihtoin tehtiin Sotaherraksi, seuraisi Lewenhauptin onnetointa sota-rahvasta, kussa oli enin osa Suomalaisia Rykmenttiä.

12) Tiijustuksia Kuninkaan Koarle IX:sännen käynnöstä Suomenmoassa vuonna 1597 ja 1599.

Että tässä luettoo muita pienempiä käsitekoja oisi joutavoa, niin myös minun Isä-vainajan Suomennoksia Roamatusta. Ajat eivät ouk huitenkaan sen-näköiset, että taitaisivat heistä hyötyä. N:o 3, 4, ja 5, aattelin minä ensin painuttoo Otavahan; mutta tulivat siihen kovin viljaisiksi. N:o 9 ja 10 ovat jo joksikin peälle-tarjoitetut. Muutamia näistä ovat jo olleet valmiiksi kirjutetut vuotesta 1820; vaikka en ouk ollut mies soaha heijät painetuiksi, joka toistaa kehoituksen Suomeksi kirjuttoo vielä olevan varsin kehnon. Minun olen sen tähen täytynyt monestin mainita (citera) heijät käsi-kirjoituksenna.

[8] Minä kuulin jo vuonna 1814 ensimäisen kerran puhuttavan tästä Rilvalan Helasta, ja olen siitten tiiustellut, sekä Sääksmäkiläisiltä että muilta Hämäläisiltä tästä heijän Juhlanpitämisestä, voan eivätpä hyö tuosta tainnut antoa mullen sen selvempöö tietoa, kuin että se oli yksi vanha pakanallinen Juhla, jonka vaimoväki rajuttivat, ja jossa hyö lauloivat vanhoja Runoja, joita eivät itekkään eneä ymmärtännä. Näihiin tiiustuksiin emminä tainnut mitenkään tyytyä, jos kehuittivat minua enemmin tästä kuullostella. Minä kirjutin jo monisten Sääksmäkeen, (jossa mulla oli tuttuja miehiä), ja pyysin heitä panemaan paperillen ja minulle lähetteä näitä vanhanaikuisia lauluja. Lupa tuli hyvä kyllä, vaan se on vielä pitämätä. Minä kuljeskelin jo itekkin Hämeenlinnan kautta, kuin läksin Turusta kotiin, mutta satun aina liikkua, sillä ajalla kuin ei enee Helkoa huuettu. Vasta v. 1824, koska minä läksin Äijin asioillen Lammin pitäjäseen, niin peätin minä että tästä lähteä Sääksmäkeen soahaksein tästä jotaik perustusta. Sinä 15 p. heinäkuulla tulin minä myöhään iltaisella Syrjäntaan Kestkievariin; pitelin siinä vähä yötä; ja tulin toissa pänä hyvällä ajalla Ritvalan kylään. Minä pistiin Lautamiehen Heikki Örtin luokse, joka oli ymmertäväisin ja toimellisin mies kylässä. Kuultua minun asiaini, seuraisi hän minua samassa niihen tyttölöihin luokse, jotka hään tiesi parraittain taitavan näitä laulella. Yhessä ihmettelivät hyö, että minä olin lähtenyt niin pitkän matkan taakse, varite vaste näitä hakemaan. Niitä oli kylässä monta, jotka taisivat näitä virsiä virittää, mutta yks nuori akka oli kaikista hilpein. Hänen suusta minä kirjutin näitä runoja paperillen; ja panin häntä muutoinkin toimittamaan minullen koko tämän Juhlan pitämisen. Mutta koska se oli minusta tarpeellinen että soaha nähäksein heijän käytöksiä, niin minä hyvillä puheilla yllytin heitä, että ens pyhänä huutoo Helkoa, vaikka se meärätty aika oli jo ohitten. Jota hyö suusanalla lupaisivat. Tässä kaunissa Herran hovissa viettelin minä koko sen päivän, ja vielä toisenkin; ja läksin vasta sunnuntaina, iltapuolla päiveä, yhen hänen Herrojen kanssa, nimelle Bergströn, Ritvalaan. Tästä läksin minä Lottilan moisioon, Laintutkian Blåfjeldin luokse, jonkan kanssa minä olin tuttu. Myö tulimmo vähä ennen sinne päivän laskua, ja näimmö ison joukon nuorta väkeä istuvan raittein ristillä, halkopinoloilla. Miehet kahtoivat niin vihaisesti ja mulistivat silmiänsä meijän peällämme, josta arvasin että hyö olivat vasten näitä laitoksia. Kuin rupeisin Tyttölöitä pyytämään tähän tavalliseen juhla pitoon, niin olivat jo jäykistynneet, ja pojat vetivät kaikellaisia verukkeita (svepskäl) ja kielsivät piikoja kovasti tähän puuttumasta. Kuin hyvin kiusaisin niitä joita olin jo ennen puhutellut, niin pitivät lupauksensa, ja sillä sain minä viimein kaikki Tytöt houkutelluksi että vasten miesten tahtoa rupeemaan parviloihin ja näitä laulelemaan. Sillä lailla sain minä nähä mitänkä hyö tässä käyttäitivät, ja olen sitä myöten myös tässä toimittannut tätä asiata. Näillä sanoilla, olen minä tahtona vakuuttoo, että jos oisin missä paikassa erehtynnyt, niin oijaskoon muut, jotka ovat olleet tässä juhlassa suatuvilla. Ne soriammat ja hilpiämmät neijot joukossa suattovat lauluillansa kuin peämiehet niitä toisia, joista oli mainittavat: Kaisa Mikkola, Hedda Yrjöntytär, Kerttu Juhanantytär, Tiina Eerikkintytär ja Maija Nikkilä, m.m. Että jollakin tavalla kostoo heitä, tästä heijän taipumisesta ja mielen nouattamisesta, lahjoitin minä heitä, niillä Pienillä Runoilla, jotka olin Upsalassa painattanna.

[9] Jokainen kyllä oivaltaa ettei tämä ouk mikään pakanallinen juhla, mutta yks johtatus Poavilaisilta, jossa ne ovat aivan ouvolla tavalla yhteen-sotkineet ja velloineet asioita, joista Raamatussa puhutaan, niin kuin heijän oil tapa tehä, sepittäissä vanhoja satujansa (gamla munklegender). Koska Vapahtaja oli ristiin-naulittu hirsipuuhun ja näki ystäviä ympärillensä, niin se pyysi heiltä juuvaksensa. Maria Magdalena oli yksi näihen joukossa, joka silloin ojensi sienen hänellen imee, (Joh. 19, v. 25). Hään oli myös muihen Vaimoen kanssa soapuvilla koska asettivat Vapahtajan ruumiin hautaan (Math. 27, v. 56, 61. Mark. 15, v. 47) ja oli yksi niistä joka ensin läksi voiteineen sunnuntainaamunna käymään hänen hauvallen (Math. 28, v. I. etc. Luuk. 24, v. 10, etc. Mark. 16, v. I, 2.) hään puhutteli silloin Jesusta, vaan piti häntä ensin ruohiston vartianna (Trädgårdsmästare) ennen kuin hän hoksaisi ihtensä (Joh. 20, v. I, 14, 15, 16). Tästä vaimosta oli Vapahtaja jo ennen poiskajottannut seihtemen pahan panemista (Mark. 16, v. 9.) Toisessa paikassa puhutaan Raamatussa yhestä toisesta vaimosta Mariasta, Latsaruksen ja Marthan sisärestä. Hänestä sanotaan että hään oli suurin synnintekiä, vaan että hään syntiänsä katuin kylvetteli Jesuksen jalkoja kyyneleillänsä, pyyhki heitä hiuksillansa, ja voiteli heitä hyvillä hajuilla, josta hään myös sai rikoksensa anteeksi annettuksi (Luuk. 7, v. 37-50. Mark. 14, v. 3. Math. 26, v. 7. Joh. 12, v.3). Näitä kaikkia on Matalenan Runossa yhteen veitty, ja siihen vielä lisätty Ruohin Ritaria, Suomen Sulhaisia, ja muita niitä näitä lausumia.

[10] Tämä asia näyttää luonnostansa, ikään kuin se oisi yksi niitä monesta keski-ajan Sankarin tarinoista (af de många medeltidens Riddare-Romancer), koska tässä puhutaan Riddariloista, uskollisuutesta, ja seittyisistä. Mutta jos on asia tapahtunnut Suomessa, tahi muualla sitä ei lauluista selitetä. Eikä myös mikä mies, ja mikä virka Lalmantilla oli.

[11] Tämä osottaa ikään kuin jota kuta Lappalaisen elämätä, tahi muistuttaa meillen, peri vanhoja aikoja.

[12] Tämä laulu osottaa jota kuta Turussa tapahtunutta, ja on sen eistä Suomalaiseksi luettava. Vaan site selvempee tietoa hänestä ei soaha. Ainoastansa että yksi totuus ja tapaus, mahtaa tässä niin kuin toisessakin olla perustettunna.

[13] Näin toimittivat hyö kylässä mullen asian. Soahaksein tästä tarkemman tiion, olen minä kirjuttannut Turkuun, Neuoittelemus-Kirjuttelian (Consistorie-Notarien) M. Hällforssin luokse, tiiustellen häneltä jos ei Papin-neuoittelemuksen vanhoissa kirjoissa löytyisi tästä jota kuta perustusta. Mutta hään on mullen vastannut että ainoastansa yksi Joh. Forseliuksen nimellinen Pappi, on ollut tässä pitäjässä Kirkkoherrana vuosien 1735 ja 1741 välillä; ja ettei tälläistä asiata hänen ajallansa löyvy tässä ilmoitettunna. Muutoin niin Papin-neuoittelemuksen paperit ei ole sen vanhemmat kuin vuoteen 1681, koska hyö silloin paloivat poroksi yhessä tuli-palossa. Sen tähen tämä asia mahtaa olla tätä aikoa vanhempi, tahi ainoastansa moa-oikeuessa peätätty. Minä olen siitten myös kirjuttanna tästä Kihlakunnan Tuomarillen, mutta en ole soanut vastausta.

[14] Tämä pitäjä mainitaan jo 1335 vuuen kirjoissa (Porthanin Chronic. 241 p.) ja on nimen antanut kahellen kihlakunnallen, ylä-Sääksmäin ja ala-Sääksmäin kihlakunnat.

[15] Gananderin Mythol. Fenn. 8 p. Semmoisia Hakoisten kuhuttavia linnoja, löytyy myöskin Janakkalassa ja Hattulassa.

[16] Se on epäilemätä, ettei nämät Runot ole näillä tienoilla synnytetyt, ja ettei näissä löyvy mitään paikkoa jonka piällen hyö tarkottaisi. Ei ies Helka-vuorestakaan kuulu mitään sellaista erinomaista puhetta. Yksi Vanha ukko tässä Ritvalan kylässä, sanoi muistavansa kuulleen puhuttavan, että ne asiat joista runoissa mainitaan ovat tapahtuneet Virossa tahi Inkerin muassa. Mutta mikä kieltää ne vanhat, valetta kuulemasta, niin hyvin kuin ne nuoretkin? Merkillinen on kuitenkin että kieli ikään kuin totistaa tätä.

[17] Nämät alku-sanat osottaavat ikään kuin Helan huutajat oisivat tällä käyttämisellä poisheittäneet kansan vanhoja tapoja ja opetuksia, koska pelkäisivät tulla pilkan ala. Ja koska lapset käyttäävät tämän Juhlan, ja on arvattava, että ne nuoret olivat enemmin taipuvaiset kuin vanhat, luopumaan vanhoista tavoistansa, ja antamaan ihtiänsä ristitä, niin on uskottava, että tämä käytös on luettavaksi siitä ajasta, kuin Poavilaiset levittivät Ristin oppia meijän maissa. Sillä heijän oil tapa pitämään tälläisiä kävelemisiä (prosessioner) ja laulelemisiä (chörer, andeliga sånger) kuin tahtovat jonkun pyhän juhlallisesti käyttää.

— Elkäs, t. elkös, elkee, elkeä. — Eäntämme, oisi pitänyt olla eäntänne; tahi järkeen: "elkäämmö eäntämme hävetäk." — Heittäjä, affälling, den som skiljer sig från de andra, och äfvenså af dem blir öfvergifven. Taitaa myöskin tässä m.y.k. laulaja, tahi "virren heittäjä." — Meri-helmet, koraller, sandperlor, ovat tulleet niin kuhutuksi koska heitä tuotiin meren takoa; tahi oikeemmittain, koska heitä haettiin meren pohjalta. — Saksan pehkineet, utländska nipper och grannlåter. — Raakoisten puheella, "med råa, plumpa, grofva uttryck", kan äfven få betydelse af "kraftiga ord." Mutta on myös mahollista että oisi luettavana puhella, joka oisi samassa taivutos-loukkaassa (samma tempus och modus) kuin eillimäiset sanat, "Sanella ja helkytellä." — Uikkaja, begråtare, jämrare, m.y.k. Vaikkaja, tadlare, beklagare, belackare. — Urvut, t. "urut"; oisi ehkä pitännyt olla: "Turun urvuin uikkajoillen." — Väätty-vaski, hamrad, utsmidd, dragen koppar. — Sinelle, oisi ehkä soveliampi sanoa: "sisällen", nimittäin tyttölöihen parveen t. piiriin. Mutta uskottavampi on, että se m.y.k. "sinisille"; sillä sini (blå) mahtaa olla vanha heitetty sana, joka nyt ainoastansa tavataan liitettyissä puheissa (i sammansatta ord), n.k.e. "sini-marja, sini-kello" j.n.e. — Matarat t. "mataran heinät", Galium Verum (Jungfru Marie Sånghalm, Honungsgräs, Gul-Måra) kuin myös Lysimachia Vulgaris, (Lysing, Gullspira). — Tehkesme sinistä siltaa, taitaa sekä merkihtää "heinillä pujotettunna ja kaunistettunna", että myös "heiltä iheltä koreistunna", (jos olivat muka sinisissä voatteissa). — Uikamme t. uikkaamme, laulatkaamme, ruikuttakaamme. — Käjen t. käen (Gök).

Ruotin kielellä oisi tämä laulu arvaten näin:

Låt oss börja, låt oss våga, — Blygoms ej för våra stämmor! — Om som unge än vi sjunga, — Höja våra späda röster! — Svag är den förgätnes visa. — Låt min Sångmö lyran stämma, — Mina perlor sakta klinga, — Mina Tyska smycken tala — Med de Svenskes hårda termer! — Åbo argor åt dem som kälta, — Messingspipor åt dem som knota! Stigom syskon på det blåa, — Honungsgräset såsom brudar! — Hämtom derifrån ett såll fullt, — Utaf Spir-gräs full en vacka; — Bindom deraf grön en matta, — Sjungom rosor på vår gångstig, — Då vi gå till våra Gudar, — Till de rena, trogne Gudar!

[18] Tämä tarina löytyypi pian yhellä tavalla toimitettu vanhanaikuisissa Ruohtalaisissa lauluissa, jotka vielä lauletaan erinäisissä muakunnissa. (Svenska Folkvisor af Geijer och Afzelius, 2 D., p. 229. — Atterboms Poet. Kalend. 1816, p. 20). Jos ei Ruohtalaisten laulu o Suomesta kiännetty, niin ei Suomalaistenkaan ouk Ruohtalaisesta. Tämä ja ne seuravaiset Runot lauletaan samalla tavalla kuin alku-sanat, nimittäin että jokaisen sanan perästä lauletaan aina: "Kaunissa joukos'."

— Neiro, t. neito. — Korko-kengät, Skor med höga klackar. — Hirren päänsä päältä, merkihtee: "Oven piälystä." — Muuttununna, t. muuttunna. — Karunna, t. katonna, kavonna, eli ehkä: "karanna." — Rinta-kisko, t. solki, risku (brisk). — Hohra t. hohta. — Peä-hopeet, diadem, silfver-bindlar, som brukas kring håret. — Pajussa, merkihtee että hään istui puussa; paremp oisi ehke sanoa: "pajukossa." — Karjaluissa, m.y.k. "karjan-alaisessa"; sillä eihään tässä lie puhe "Karjalasta." — Pikarit pinona vierit, merkihtee että hänellä oli niin paljon pikaria, että hään pani heitä pinoon, eikä siinäkään pysyneet, vaan maahan vierivät. — Kaalsit, m.y.k. "kalasi, t. kalisi, t. kalahti" (skramlade). — Pivo, t. "kopra." — Kanniksella, pitäis vissiinkin olla: "kanneksele", (bär hit — "kanna tänne"), tahi jos merkihtennöön: "kannellaisi" (med hvad du bär, tahi: med locket). — Mairen, t. "maihen." — Ruoti, t. "ruoti-vaivainen." — Ruorolla, t. ruovoilla, kalan ruojilla (ben-knotor), taitais myös merkihtää "ruojolla", (dorg, afskrap), ja saattais olla: "Ruojin-ruojolla elänyt." — Elänyn, pitäis olla "elänyt." — Ellemme elkiäs sanelen, jos en ilkiäis sanoa (om jag ej vårdade mig om att såga) mutta elkiäs taitaa ehkä tässä, niin kuin jälestäpäin myös merkihtee "ilkeyttäis." — Tierät, t. tiiät. — Yhren, t. yhen. — Karkeisehen, t. kankaisehen, multaan. — Kiulun täysi, pitäis olla "kiulun täyvän." — Kusmuin, t. kuinsmun. — Elkeeni, t. "ilkeeini, ilkeyttäini." — Minkäs, t. mihinkäs. — Tahrot, t. tahot. — Turjotella, t. heilyttellä (vagga af och an). — Laaja lainen larella, pitäis olla: "loajan laineen lajella" (sköljas öfver) t. ajella (vråkas för vinden).

[19] Tämäkin tapaus kerroitetaan vanhoissa Ruohtalaisissa lauluissa, vaan toisilla nimillä. Siinä Inkeriä kuhutaan Lilla Rosa, Lalmantia kuhutaan Hertigen, ja Eerikkiä, Grefven. (Sv. Folk-Vis, 1. D., p. 116, 120 och 123) tähän tarkoittaa myös yks toinen laulu, kuhuttu, Oväntad Bröllopsgäst, (2 D., p. 3, 212). Se näyttää vähän vähältä, niin kuin asia oisi tapahtunut Suomessa tahi Virossa, ja että se Ruohtalainen laulu olisi kiänetty Suomesta. Tämä on siitäkin uskottava, koska muutamissa Ruohtalaisten muakunnissa alotetaan tällä versyllä: Det var två såta vänner, som höll hvarannan kär; den ena for till (från) Finland, ifrån sin fästemö.

— Varas se vakuhun nais, pitäs ehkä olla: "varraain sen vaussa nai." — Lalmanti, mikähään nimi tämä liene? Lienöököhään Sukunimi, vaan Virkanimi, niin kuin e.m. Vallevan (yks vanha Sankari josta vielä nytkin paljon lauletaan), t. Vallerman (Pilgrim), tahi ehkä Lagman? — Kätkyä, pitäis olla "kätkyveehen, t. kätkyheesen, t. kätkyysen." — Ison kimpun, ett stort smycke. — Kihlajell, t. Kihloojallen. — Lunasti, muka rahalla, t. osti. — Ottakoos, t. ota siitten, t. otapa jos. — Muotohitteis, t. muotoseis, efter ditt tycke. — Sorissa, t. soassa. — Voit'tu, supistettu (contraheradt) pitäis olla "voitettu." — Väein, t. väkisin, väkisek. — Viintupa, t. vihkitupaan. — Miakkan, t. miekoin. — Lutti, t. luhti (loft) ylinen, parvi. Jossa lienet lintu-parvi, niin se lehrä lentemään, nämät sanat luetaan myös yhessä toisessakin vanhassa Runossa (Topeliuksen kootuksessa 2:sessa Osassa 6:lla p:lla). — Silkki, siden. — Kairehtima, t. kutoma, virkad, broderad. — Veljykkeinen, tämä sana näyttää olevan Viron kielestä, jolla se on vellekenne ja vellikenne (veikkoinen). — Ota ohrilta oriis, tag din Hingst ifrån fodret. — Irulta, taitaa merkihtee "iteiltä" (från grodden). — Ikä-lihanen, kuhutaan vanha Hevoinen. — Maata-jalka, t. lyhyt-jalkainen. — Naera-mies taitaa m.y.k. lankomies. — Lareltu, t. lavottu, jaettu. — Nasta, t. nappula.

[20] Tästä Annikaisesta, ja hänen vieraan toivomisesta mahtaa myös se Runo puhua, jota kuulin Juvalla laulettavan, ja joka alkaa: "Annikka soria Neito, istui saaren sillan piässä, sekä istui että itki, uoti miestä onnellista, lykyllistä lyyretteli. Kulta mies merestä nousi", j.n.e. (Lue: Pieniä Runoja, Upsalassa 1818, I. O. VI. josta se on uuesta painettu v. Schröterin Finnische Runen p. 118) samasta neijosta lausuupi toinenkin Runo, jota lauletaan Arkangelin liänissä, ja joka alkaa: Annikk' oli soaren neiti, se oli poukkujen pesiä, voatehitten valkaisia, j.n.e. (lue: Topeliuksen Vanhanaikuisia Runoja, 2. O. 6. p.). Tästä arvaamme tämän asian tapahtuneen Suomenmaassa. Mutta Ruohtalaisissakin vanhanaikuisissa lauluissa hoastetaan samoo tarinata, yhessä laulussa kuin kuhutaan: Jungfru-köp; vaikka siinä ei nimitetä hänen nimeensä. (Svensk. Folk-Vis. 1. D. p. 92). Merkillinen on myös että Saksan, Hollannin ja Englannin maissa lauletaan vanhuuesta, yhestä prinsessasta nimeltä Anna, joka niin ikään sala-kähmessä vietiin pois vieraillen maillen, ja jota luultaan olleen yhön Englannin muinosen Kuninkaan tyttären, jonka veivät Meklenburgin. Oisikohaan nämät Suomalaiset runot hänestä puhuvia?

— Kaitsea, vårda, handhafva. — Kaupunnin Kanoja, Stadens Skönheter, unga Damer. — Kesti, gäst, fremmande. Muutamissa paikoissa se merkihtee myöskin "loisi, koturi", inhysning. — Pelto-paita, taita merkihtee sellaista aivinasta tehtyä mekkoa, jota Hämeessä ruukataan. — Herantiestä lähtehä, "Hera" kuhutaan sellaista pientä vesi-juottia, joka juoksoo kuikeroitteloo. Merkihteeköhään siitten että Hirvi oisi juonut koko lähteen vesisestä tiestä, tahi että hään joi "Härän-tieltä lähteestä" (ifrån källan invid fävägen). — Haivenet, t. hapenet, hår. — Siihen kuolansa valutti, siihen heiti haivenensa, osottaa ikään kuin Hirvi kovasta juoksusta ja janosta, oisi juonut ihtiensä kuoliaksi. — Tuomu, t. tuomi. — Lemmen, lycka, välgång. — Joka siitä lemmem leikkais, den som deri skar sin lycka. — Tehruillen, t. tehtyillen. — Tela, t. rakkineet, botten, underrede, grundställning. — Aluttoillen, pitäis olla Alutetuillen.

[21] Nuoruuvessa minä kyllä kuulin vanhat sanovan, kuinka monta hetkee luettiin tunnissa, mutta nyt se on minulta juohtunut pois piästäin, kosk en silloin ymmertännyt panna muistiin. Hämehessä ja Turussa, on hetki ja tunti yhtä merkittävä.

[22] Tunnin-tuikkari, Bordstussare. Vielä nytkin niin on Savossa ja Karjalassa harva kylä kussa löytyy kelloa talossa.

[23] Se on merkillinen ettei Lapin eikä Viron kielessä löyy jotakuta sanoo joka merkihtis Vuorokautta; sillä Lapin kielellä tätä kuhutaan peiwe akten ijan (päivä ynne yön), ja Viron kielellä: ööd a päwad (yöt ja päivät); ei paremmin Saksank. Tag und Nacht; ja Latk. integer dies cum nocte.

[24] Päivä, Vironkielellä, pääw, päiw, ja paiw; Lapinkielellä: peiwe: Ungerin kielellä: nap.

[25] Yö. Virk. ö; Lapk. ija; Ungk. ey, eijel; Samojedin- ja Vogulin-kielellä: ji; Votjan-kielellä; ui, uin; Permin-kielellä: oi; Syrjän-kielellä: woi; Morduinin-kielella: wei; Tscheremisin-kielellä: jyt; Turkin-kielellä: ei; Ostiakin-kielellä (Wassjungan virralla) ei; Kiinan-kielellä: je, ö; Vogulin-kielellä (Berezowan tienoilla) eti; Tartarin-kielellä: soey tjel.

[26] Aamu, huomen, Virk. homme, home, hommen, ommuk; Lapk. iddiet (joka mahtaa olla sukuisin Suomal. iän kanssa) ja aret (joka näyttää oleva sanasta are, jota merkihtee sitä puolta puuta, kussa on paksuinta kuorta; niin kuin Suomal. ovat koarnasta soaneet koarna-pohjonen). Muutoin niin kaari Suomk. ja kaar Virk. merkihtee yhen osan kehän piiristä (en cirkel-båge), useemmittain sitä taivaan piirtä jota niämme (halfva hemispheren, fästet, firmamentet). Estin kielelläkin niin hommiko kaar, t. kare pool, merkihtee itäisen päin, iän ilma, iän kohta; siitä vessi kaar (länsi) ja maa kaar (itä) — Ungk. honap.

[27] Ilta, ehto, Virk. öht, öhto, öddang (yön-tanko) koska ehto ottaa yötä vastaan, ikään kuin tankolla t. hankolla. Lapk. ekked, jota taitaa olla tehty puheesta ekewe (ikuinen) koska päivä aina iltaisella on ikäinen, mutta Lapissa (kussa sitä nähään kaiken yötä) myöskin ikuinen. Ungk. östwe, estwe, este, Vogulk. (Jugurin vuorilla) ete, et: Samojedink. ja Vogulk. (Verchoturjin maakunnassa) iti; Vogulk. (Obin suvanolla) edi; Ostiank. (Berezovan ympärillä) etno, jetno; Ostk. (Juranjen kymin taakse, ja aina Obin ja Vassjungan vesillen) itna.

[28] Virk. sanotaan myöskin öhto-polik, öddango-polest.

[29] Yhen tunnin hyö kuluttaavat syömisessä, ja yhen vetjustelöövät hyö siitten vielä pitkällänsä, niin kuin muka levätäksensä.

[30] Virk. sanotaan myös puhte ajat, joka merkihtee koitto-aikaa; koska puhte heillä merk. aamu-ruskoa, t. päivän koittoa.

[31] Sanotaan e.m. kukon laulun aikana (Virk. kukke aeg); kukko oli jo kahesti laulanut — kukko lauloi kolmaannen kerran (Virk. kukke lauldes kolmat korda), j.n.e.

[32] Suuruspaloilta luetaan 2 tuntia aamiaisiin, ja ennen suuruspaloja ovat hyö jo kahta tuntia tehneet työtä. eli vähä enemmin. Muutamissa eivät syö tätäkään einettä, vaan ovat aina oamiaiseen syömätä. Pohjan maalla pitäis heijän paikka paikoin, Ruohtalaisten tavalla, syyvä jo ennen kuin lähteevät työhön, jota he kuhtuvat ettonetta. Viipurin tienoilla merkihtee tämä sana sitä lepoo kuin nouetaan syötyä.

[33] Tämä sana on otettu siitä, että koska selänneet kulkoovat kaikki yhänneppäin, nimittäin lue pohjoisesta ite-etelään, niin päivä nyt paistaa heijän halki, t. pitkin päin, — yhestä peästä toiseen. Ne sanoovat myöskin Savossa, että se tuuloo halki ilman, joka merkihtee, että se tuuloo lounalta luoteseen, tahi luoteesta lounallen.

[34] Silloin paistaa päivä poikki selänneihin. Kuin pyörähtää puolesta poikki, niin sanotaan että se alkaa käyvä poikki moan.

[35] Tätä sanovat aina kuin ovat mehtä maissa työsiöillänsä.

[36]) Tälläisiä outoja nimitöksiä ruukoovat erinomattain syvänmaan miehet, jotka puista ja päivästä ottaavat merkkinsä. Hyö sanoovat myöskin; nyt tuuloo päivän alta, t. linnun lentämästä, t. linnun lennosta, kuin tuuli on etelestä.

[37] Viipurin leänissä kuhutaan oamiainen murkinaksi, ja Torneossa sanotaan sitä lounaksi.

[38] Päivä sanotaan olevan vitaisissaan, kuin se keäntöö paistamaan vitalikkoon selänneitä koht; tahi teköö heitä vasten yhen 45 mittuisen polven (45° winkel).

[39] Syvän kesällä lämmitetään saunoo jo k. 6:en aikana, mutta syksyn puolla aikaisempana; ja talvella pannaan jo k. 3 tulennokset uuniin.

[40] Savossa sanotaan että päivä männöö mailleen; pohjosessapäin sanoovat, että se mänöö majoilleen; meren rannoilla sanotaan, että se laskekseen mereen; ne jotka ovat olevoinaan muka hyvin jumalallisia, sanoovat että se mänöö Jumalan nimeen t. haltuun. Virk. päiw lät alla, t. mahha, e. pääw katsub metsä ladwa, päiw lähhäb loja, t. jumala valda t. maria valda, t. jumalide kätte e. loja kätte.

[41] Heijän nousu-aika on erilainen eri moakunnissa. Savossa, niin ne talonpojat jotka ovat muita ahkerammat, nousoovat talvella ja kesällä jo k. 2, vaan keväillä, nuon maalis-kuussa, kuin heill' on vähemmän työtä, niin makoovat aina k. 4:een ja 5:teen. Laskeaisesta eteen-päin, ne makoovat siihen, kunnekka valkenoo päivä. Mutta kuin heill' on mitä erinomaista työtä, niin kuin loahtia (teuramista), riihen puimista, ja semmoista, niin silloin nousoovat jo k. 1, toisinaan yön puolessa, että saaha tätä tehtyksi pois luotaan ennen päivän koitetta.

[42] Tätä ja niitä jälkimäisiä aikoja, ei mainitak kesällä, koska silloin on valo kaiket yöt. Nämät sanat ovat hyö soaneet siitä, että vanhoilla ajoilla ei ollut heillä muita kuin lautaisia ikkunoita, ja koska tiiustelivät joko päivän piti tuntuman, niin availivat aina lauvan. Se joka kahto toimitti siitten niillen toisillen, siinä pimeessä tuvassa, mitenkä päivä oli joutumassa. Tästäpä ne monet nimet, joilla eroitetaan ja tarkoitetaan ajan välityksiä, ja joita erinomattain mehtä-miehet tapailivat. Että kellolla tarkoittoo näitä aika-kausia, ei käyp mitenkään, silla hyö ovat pikkuruikkuisia ja päiviä myöten vajenevaisia.

[43] Ei ouk mikään niin kaunis kahtua, kuin koska talvisi maa oamuisina tyynennä ja pakkaisinna ilmana tullaan tällä ajalla Suomalaiseen kylään. Silloin nousoopi savu joka lakasta taivasta kohti, ja asettaa semmoiset kynnet eli lienet, jotka päivee vasten paistaa kuin hohtavat hopeet.

[44] Savossa syövät hyö murkinansa, talvella aina k. 2. ja kesellä k. 3, mutta muissa paikoissa kuuluu hyö toisinaan syövä jo k. 12:nen aikana.

[45] Minä kuulin kerran piiat kotona huutavan: "pankee pois siat kiini, ilman Hukan poika tuloo illan viurussa, (vihissä) — niin viep' jott' ei tiiäkkään."

[46] Päivän salo, merkihtee iltaisella sitä samoa kuin päivän piiri, oamuisella.

[47] Siitten kuin poavilaiset tavat tulivat tänne, niin näyttä kuin Suomalaiset Juudalaisten tavalla oisi alottaneet vuorokauven k. 6 iltaisella, koska ne usein pitivät juhlan aatot isommassa arvossa, kuin juhla-päivät (5 gr. sanal.)

[48] Merkillinen on että Lappalaisilla on eri nimet joka viikolle vuuessa.

[49] Viikko, Lapk. wakko; Virk. Näddal, jota on otetta Venäjän sanasta Nedell (viikko) Ungk. heith t. hit, jota merkihtee seihtemen. Samojedink. sati.

[50] Måndag (dies lunæ), näyttää soaneensa nimen siitä että se oli ensimäinen päivä kuussa — nyt se on ensimäinen viikossa.

[51] Tisdag (dies Martis) pitäis merk. Thyrs- t. Disas-dag,

[52] Onsdag (dies Mercurii) on yhteen veitty sanoista Odins-dag.

[53] Thorsdag (dies Jovis) merkitee Thors-dag.

[54] Fredag, (dies Veneris) luullaan olevan yhteen veitty sanoista Freys dag t. Freyas-dag.

[55] Lördag (dies Saturni) merk. löger t. löge-dag. Tämän Suomal. nimi näyttää tulleen siitä, että hyö ennen aikana mänivät lauvantaina Herran ehtollisellen tahi kuin se silloin kuhuttiin: "lauvallen" eli "pöyvällen." Tätä tekivät hyö ehkä sen tautta, että Vapahtajakin asetti atriansa juhla oattonna. Viron kielellä kuhutaan vielä nytkin sitä ihmistä joka käypi liinallen, laua-rahwas (lauta-rahvas).

[56] Söndag, Saksk. Sonntag (dies solis) on tullut näin kuhutuksi aurinkon kunniaksi; ja pietään lepo-päivänä, viimeiseksi viikossa.

[57] Ailes m. kokonainen, ehkoinen, eheä, koskematoin, rikkomatoin, josta siitten Ailekes m. pyhä. Sodno, merk. häntä, sinua; josta sodno-peiwe saattaisi merk. Hänen, Sinun (Herran) päivä.

[58] Arki. Suomenkielestä on jo emä-sana (stam-ordet) hävinnä; vaan Lapink. niin pargo vielä merk. työtä, ja Vironk arrima merk. laittaa, parantaa, käsittää.

[59] Pyhä. Tämä sana on ehkä siirtynyt sanasta puhas, koska heijän silloin piti olla puhtaat, voatteissansa että syvämmessänsä, Niin on Ruoht. sana helig ensin ehkä siitä venynyt, että silloin piti olla eheissä (hela) voatteissa.

[60] Passe. Tämä sana on ehkä vajunut sanasta passat (pestä), koska heijän silloin piti olla pestyt; tästä tuli siitten passotet merkihtemään pyhittää. Vaan oisikohaan tämä sana sukuisin Morduiniläisten sanan paasto kanssa, joka heijän kielellä merk. Jumalata?

[61] Juhla; mistä tämä sana lie lähtenyt, liekköhään se tullut sanasta jul (joulu), tahi lie tämä sana tullut juhlasta?

[62] Jos oisivat uuvesta joulusta aloittaneet luvunsa, niin se näyttää kuin oisivat jo kuuen päivän perästä sen lopettanneet, koska kolmen kuninkaan päivä tahi 6:nes päivä Tammi-kuussa kuhutaan loppiaiseksi, (mutta tästä kohtsillään enemmin).

[63] Sillä tavalla on monet muutkin kansat ennen lukeneet päiviänsä. Niin tekivät ne vauhat Ruomalaisetkin, kunnekka saivat toisia nimiä. Vaan hyö alottivat aina Sunnuntaista, jota kuhtuivat dies prima hebdomadis; manantai dies altera, j.n.e. Se näyttää vähä vähältä kuin se Ruohtalainen sana Tisdag, oisi otettu siitä Suomal. sanasta tois- pänä (tois-dag).

[64] Ektas peiwe. Tämä on tullut näin kuhutuksi, koska Lapissa kesällä päivä ei määkkään mailleen, vaan ainoastaan alentaiksen. Siinä ei oukkaan silloin öitä, ainoastaan ehtoja, jotka eroittaavat päiviä.

[65] Samaten sanoovat myös tois'iltana, tois'aamuna, j.n.a.

[66] Se on merkillistä että muihen kansoin kielissä löytyy sama vika; sillä tavalla e.m. quondam ja olim Latinan kielessä, merkihtee sekä männyttä että tulevaista.

[67] Toimitus-sana, verbet, tids-ordet.

[68] Mistä se sana vuosi liene otettu, on sanomatoin; vaan se näyttää, kuin ne oisivat sanoneet, että aika vuoti t. vuosi (juoksi, kului), ja että vuosi kausi merkihti kaiken sen ajan kuin oli näin vuotanut, ennen kuin päivät rupesivat toas lisentymaän. Lapinkielellä sanotaan kuusta vielä nytkin, kuin uusi kuu on syntymässä mano wuotja (kuu vuotaa).

[69] Sana ajastaikaa näyttää kuin se oisi yhteen veitty sanoista ajasta (yks) aika; Virk. aasta, aast, ajastaig. Lapk. jape, t. jake jotka ovat ehkä saatut sanoista aike (aika), Ungk. assta, esztendö, eztendeii. Vogulk. (Jugurin vuorilla) ita, idö, ideje; joita sanoja Tschulim kymin tienoilla asuvien Tatarilaisten kielellä merk. aika jota myös Ungk. kuhutaan igö, idö, Suomk. ikä (ålder), aika (tid).

[70] Kesä, suvi, Virk. suwwi, suwwe, sui. Lapk. kese; Morduink. kiase. Ungk. kies, nyar; Mongolilaistenk. nará, njara; Kalmukkiläistenk. narán.

[71] Suvi merk. Savossa kuin on suojat ja nuoskat ilmat talvella, t. kuin lumi on tuoresta; Hämeessä, kesä, kevät kesä; Turussa kaiken kesee, ja Pernajan miehiltä kuulin minä tässä Tukhulmissa jo syksynkin näin kuhuttavaksi.

[72] Talvi; Virk. talwe, talw, talli; Lapk. talwe. Ungk. télwe, télbe, téli, teel. Tatark. telli. Nämät nimet ovat suvussa sen sanan tuulen kanssa, joka useemmissa Suomen-sukuisissa kielissä on pian yhtä kuuluvainen, e.m. Virk. tuul, Lapk. pjägg, Ungk. szél, szélvesz; Tschuvaschink. szil, szial; Syrjänk. tel; Permink. til; Votjank. tél, tyél, tol; Ostiakink. til, tel; Tatarink. (Kasanin ympärillä) gil, eil; Tatarink. Ufan kuuluvilla, el; Batschkirink. el; Tatarink. Tobolskin, Tsatzin ja Tschulimin seutyvillä, il, gil. Samalla kielellä toisella puolla Jenisei virran, tsil; ja Obin ja Irtyszin kymiin välillä, dil, hil; Kangatink. Tom-virran varrella, ja Kirgisink. Aral-merestä itäiseen Kuban kymiin saakka, d'sil; Chivink. pohjospuolla Aralin meren, ja Turkomannink. Kaspin meren rannoilla, el; Jakutink. molemis puolen Lenan kymiä aina jää-merehen, tjel.

[73] Kevät; Virk. käwwäja, käwwäi, kewwade, köwwaig; Lapink. kidda; Ungk. tawasz, tawai; Tatarink. towi; Valesink. (Valliserlandin moassa) tovai, Ostiakink. Berezovan ympärillä, towai, tauen, Vogulink. Berezovasta aina Obin kymiin, toja.

[74] Kuin lumi kerran rupea Suomessa sulaamaan, niin silloin se jo mänöökin tipotiehensä; niin että vaikka olisi minkälaisia hankia tahi lumen nietoksia, niin lainehtivat jo useemmittain neljän viikon peastä veinvuahenna pohjan meressä.

[75] Syksy Virk. syggise, syggisi, syggis, siggis; Lapink. tjaktja. Ungk. ösz, eylss; Venäjänk. oszen; Ostiakink. Berezovan kohalla szyz.

[76] Lappalaiset jakaavat kesänsä niinikään kolmeen osaan, joita hyö kuhtuuvat, kidda-kese (kevät-kesä) ja tjaktja-kese (syksy-kesä).

[77] Nämä kuut eroitettiin sillä, että Heinä-kuu aina kuhuttiin heinänteko-aika, ja Elo-kuu leikkuun-aika.

[78] Että nämät kuut jo vanhoina aikoina luettiin talveksi, nähän siitäkin, että Marras-kuu vielä nytkin Vironk. kuhutaan talweku, ja Joulu-kuu talwista pyhha ku, ehkä hyö sielä etelässä mahtaa olla monta suojemmat. Lappalaiset kuhtuvat tätäkin aikoo tjakta pelest (syksyn puolla), jolla ne eroittaavat sitä syksystä; syvän talven kuhtuuvat hyökin talwe qwoutel (keski talvi).

[79] Nämät kuut kuhutaan vielä nytkin syvän kuut, koska silloin pakkaiset ovat kaikkiin pahimmat — erinomattain päivän noustessa. Tästä on se Viron puheen parsi: suwwe silmä talwe hamba(suven silmä, talven hammas). Tästä kovasta talvesta ne Suomen sanalaskut: Takana Joulun talvi kaikki; ja Kesee kekriin, syystä jouluun, siitten vasta talvi taksahtaa. Muotoin käyp näistä syvän kuista yksi vanha puhe, joka kuuluupi näin: "Pieni Tammi sanoi isollen Tammellen: Jos minä oisin sinun siassais, niin kylmäisin varsan hevoisen vattaan, akan käit taikinaan, sian jalat tantereeseen; mutta jos yöllä vähä kilistäiksen, niin minun toinen silmäin vettä vuotaa."

[80] Roskuu t. rospuutos t. rospuutta, roskuutta (menh före) kuhutaan myöskin Pohjan-maalla kelin-rikko t. kelin-riket.

[81] Muuttumatoin juhla, oföränderlig, orörlig fest.

[82] Silloin nimittelivät kuin mones päivä se oli ennen tahi jälkeen tätä mainittua juhla-päiveä; eikä sanonneet kuin toanon, kuin mones päivä se oli siitten, peästä, perästä t. takoo (niin kuin nimittivät, koska läksivät lukemaan siitä kulkevasta päivästä.)

[83] Erittäin on toas, mikä on seätty esivallalta, ja jota ei ykskään saata moittia.

[84] Svensk Litter. Tidning 1817; p. 296, 297.

[85] Joulu (Lapk. joulo, Virk. joula). Joulua käytetään nyt meijän Vapahtajan syntymisen muistoksi, mutta muinon sitä piettiin vuuen (tahi Aurinkon) syntymäpäivänä; jostapa tällä juhlalla on tätä omoo vanhoo nimee. Hyö ovat monella lailla tiiustelleet mistä tämä nimi on ensin otettu (Ganand. Myth. Fenn. p. 25). Eiköhään myö puolestamme saisi luuleskella että se saattaisi tulla sanasta joutu (joulu), koska uusi vuosi sinä pänä on joutumassa. Mainittava on myös että Suidas sanoo Greekkalaisilla olleen juhlan nimellä ioleia; ja Scapula nimittää että se kiitos-virsi kuin vuuen lopulla laulettiin Cereksen kunniaksi, kuhuttiin oulos t. iolos.

[86] Kekrin, on Viipurin muinonen Piispa Mich. Agricola (ilman mitään perustusta ja toistusta) kuhtunnut Karjalaisten Roavain-Jumalaksi (Bång, Prisc. Sveo-Goth. Eccl. p. 206). Samaten ovat myös monet muut, jotka lukoovat Jumaloiksi niitä vanhoja nimiä joita vanhoissa runoissa kerroitaan, saaneet tästä karjan-kahtojan (Castrén, Beskrifn. öfver Cajaneb. Län, p. 76; Ganander, p. 37; Renvall, Suomal. Sanakirja I O. p. 177).

[87] Laskiainen, on saanut nimensä siitä että ne sinä pänä laskivat mäkee, ja koittelivat talvista keliä.

[88] Loppiainen, on niin kuhuttu koska se lopetti vanhoin joulua.

[89] Runttu t. vuoten-alkaiset, t. lakainen (Savolaisten uutiset), kuhtuivat niitä pitoja kuin piettiin syksyllä, koska olivat tehneet leikkuunsa pois luotaan, ja soanneet viljojansa katoksen ala.

[90] Päivän-palaus on meijän nykyisissä Suomalaisissa allakoissa (vuonna 1824, viimeinkin) kuhuttu päivän-seisoukseksi(?) jolla sanalla tavoittanoovat Ruohiksi Solståndet. Muutoinkin niin on tässä allakassa keväisen päivän tasaus pantu 4 päivee aikaisemmaksi kuin pitäis; mutta syksyisen päivän tasaus toas 2 päivee myöhämmeksi(??)

Päivän-palaus kuhutaan Virk. päiwa känik, t. kään, t. käni, t. käände (päivän kääntö), sitä sanotaan myöskin pöri-pääw ja päwa pöri-pääw (päivän t. aurinkon pyöri-päivä), koska päivä silloin ikään kuin pyöraistäiksen takaisin. Muutoin nimittäävät sitä lyhintä päivee vuuessa, lutsna-pääw (Lusin päivä). Sanoovat myös silloin päiw om pessan (päivä ompi pesässänsä). Lapink. kuhutaan kesäisen päivän palaus kukkimus-peiwe (pisin t. kaukaisin päivä). Karjalassa ja Pohjan moalla sanotaan myös talvisen päivän palaamisen aikana, eitä päivä silloin on pesällään, koska se oli heiltä kateessa. Hyö olivat silloin aina murheessa ja surun alaissa. Vaan ikään kuin se taas tuli nähtyvillen, niin ihastuivat ja iloittelivat toivoessa toisillensa hyvee onnea, koska pisimmän yön pimeytessä synnytettiin heillen yhtä uutta vuotta. Tästä syystä on Joulu jo aikoa ennen Vapahtajan syntymistä, muista juhlista isoinna pietty kaikilta pohjosessa asuvilla kansoilta. Ja rajuuttamme vielä nytkin sen vanhan tavan, että joulu päivänä toivotella toisillemmo hyvää onnea.

[91] Päivän-tasaus, Virk. suur pöri pääw, (suuri pyori-päivä).

[92] Karkauspäivä, Virk. liig-pääw (liika-päivä).

[93] Se näyttää ikään kuin ne oisivat aloittaneet vuotensa siitä 25:nestä päivästä Joulu-kuussa, tahi vanhasta joulupäivästä, koska uuven-Joulun päivä vielä nytkin Lapin kielellä kuhutaan kaktsad peiwe (kaheksaas päivä), ja Loppiainen Ruotin kielellä Tretton-dagen (kolmtoistkymmenees päivä) ja Nuutin päivä (Ruohiksi), Tjugundagen (kakskymmenes päivä) joka kaik tarkoittaa että ne alottivat luvunsa vanhasta joulusta, tahi että vanha Joulu päivä luettiin ensimäiseksi vuuessa. Ne vanhat Suomalaiset lopettaavat vielä nytkin Joulunsa ja lukulaskunsa Loppiaisella, joka on 13:nees päivä vanhasta Joulusta, ja joka osottaa että hyö vielä mielessänsä nouvattaavat tätä vanhoa luvun-laskua; Ruohtalaiset loppettaavat Joulunsa ja luvunsa Nuutin päivällä joka on 13:nees päivä uuvesta Joulusta, ja joka osottaa että hyö jo silloin nouvattivat tätä uutta luvun-laskua. Mutta minkä tähen se kolmas-toistkymmenees päivä piti sekä vanhassa että uuveasa vuos-luvussa olla se viimeinen, tahi heijän lopetus-päivä, ja minkä tähen sitä kansalta piettiin Juhlana? Tiesi hänen! Merkillinen on, että juuri se 13:nes päivä ensimäisessä kuussa vuuessa lankiaa Ruomalaisten iduksen päälle tässä samassa kuussa, jota ne muista päivistä rajuuttivat ja pyhänä pitivät. Se oisi arvon ansaihteva että tarkemmin tiiustella jos ei Ruomalaisten ajan-lasku oisi pohjoisessapäin asuvissa kansoissa ollut tietty. Se näyttää piamittain kuin oisi muka syytä näihin arvelluksiin; niin e.m. kuhuttiin ennen aikana vissiä päiviä katehen t. katet-päiviä, jotka piettiin juuri vaarallisinna, ja joilla eivät uskaltanna toimittoo mitään erinäistä työtä. Heitä rajutettiin Suomessa ikään kuin Ruomissa välitettiin dies nefasti. Ja jos tarkoitamme millä tavalla kussakin paikassa jakoivatten ajankulut vuoro-kauessa, niin tavataan siinäkin ikään kuin jotakuta yhtäläisyyttä. Sanotaan Ruomalaisten jakaineen vuorokautensa näin:

1) Media nox (syvän yö), 2) Gallicinium (kukon-laulu), 3) Conticinium (levon aika), 4) Diluculum (koitto), 5) Mane (aamu), 6) Tempus antemeridianum (ennen puolta päivee), 7) Meridies (puolipäivä), 8) Tempus postmeridianum (jälkeen puolta päivee), 9) Solis occasus (päivän lasku), 10) Vespera (ilta), 11) Crepusculum (ilta-hämärä,) 12) Prima fax (ilta-puhe), 13) Concubium t. concubia nox (makuun aika), 14) Intempestina nox (syvän-yö).

[94] Joulun viimeiseksi pyhäksi luettiin neljäs päivä, tahi s. 28 p. Joulukuussa.

[95] Tätä tekivät sillä tavalla, että vetivät veitellänsä viivan tahi kuurnan ikkunan lautaan, kuhun päivän paisto kävi korkeimmillaan, josta näkivät että päivänpaiste oli jo neljän päivän takoo vajunut ylemmäksi.

[96] Kuu; civil månad; Kuukaus, periodisk månad. Myö tahomme näillä nimillä heitä eroittoo. Näistäkin tulemme kohtsillään puhumaan. Romuluksen Ruomin vallan perustajan sanotaan ensin asettaneen kuihen lukua, tahi jakaneen Vuuen vissiin kuihin; mutta hään ei lukena muuta kuin 10 kuuta aastaijassa, joita hään nimitti vuoroansa myöten, ikään kuin Virolaiset päiviänsä, nimittäin Maalis-kuusta (Martius) joka silloin luettiin ensimäiseksi, aina Joulu-kuuhun (December) joka silloinkin luettiin viimeiseksi, ja joka oli hänen luvussa kymmenees, niin kuin vielä nytkin nähään hänen nimestänsä. Mutta koska tämä asettaminen ei luonistunna kuun- eikä päivän-juoksuun, niin tapahtui välisten että syvän-talvi tammaisi kesäkuillen, välisten taas kesä-kuut, keskellen talvee. Auttoaksensa tätä, täytyi Numa Pompiliuksen, joka Romuluksen jälestä peäsi hallitukseen, jollaik tavalla oijaistaa tätä villitystä. Hään lisäisi sen eistä näillen 10:nillen Romuluksen kuillen 2 uutta; nimittäin Januarius (Tammikuu) joka silloin pantiin ensimääiseksi, ja Februarius (Helmi-kuu), joka viskattiin viimeiksi, kunnekka se siitten Apollonin pappeilta (Decemviri Sacrorum) — joihen virka vaati heijän varjelemaan Cibylliset kirjat ja pitämään huolta vuuen juhlista — tehtiin toiseksi. Sillä tavalla syntyi nyt vuuessa 12 kuuta, joista niillen 8:sallen ensimäisillen annettiin toisia, nykyisiä nimiä; mutta ne 4 viimeiset pitäävät vielä nytkin sen vanhan Romulukselta heillen annetun nimen.

Mutta pappismiehet (pontifices) joihen velvollisuus oli pitämään ajanluvusta vaaria, olivat sekä ymmärtämättömyyellänsä että saastaisuuellansa (Lindbergs Antiqu. Lexic., p. 66) saattaneet tämän Ruomalaisten vuosluvun semmoiseen hämmenykseen, että se eroittiin 67:ellä päivällä vähemmin kuin oisi pitänyt. Tämä pakotti Keisari Julius Caesaria että jollakulla tavalla oijaista tätä puutosta. Tätä tehtiin 45 vuotta ennen Vapahtajan syntymistä, Greekkalaisen oppineen Sosigenuksen avulla; sillä tavalla, että sinä vuonna luettiin 14 kuuta, jota vuotta seneistä kuhuttiin hämmenös-vuosi (annus confusionis). Peätettiin myös että tästäpuolin piti vuuessa luettaman 365 päivee ja 6 tuntia. Mutta näistä kuuesta tunnista syntyi aina kolmen vuuen peästä, tahi joka neljäs vuosi, kokonainen vuorokausi, jonka tähen se vuosi kuhuttiin karkaus-vuoteksi, ja piti 367 päivee.

Mutta Caesarin kuoltua, niin papit tekivät taas saman kokkaisen, sillä hyö lukivat erhetyksessä 36:nessä vuuessa joka kolmannen vuuen karkaus-vuoteksi, josta olivat tällä ajalla soaneet 12 karkauspäivee, ehkä oisi ainoastaan pitänyt olla 9. Macrobius kirjuttaa että Keisar Augustuksen täytyi toas tätäkin vikoo oijaista, sillä tavalla, että niistä 12:nestä seuravaisista vuosista ei luettu yhtään karkaus-vuotta; sillä lailla peäsivät pois näistä kolmesta liijoista päivistä. Ja ettei vastapäin pitänyt tapahtua tällainen sotkemus, niin hään antoi käskyn että piti kupari-tauluin piiritettämän sitä asetusta mitenkä karkaus-vuuet piti tästä-päin luettaman.

Tämä Caesarilta toimiteltu vuosinko, jota kuhutaan Julianuksen ajan lasku tahi vanha vuosluku (gamla stilen) nouvatettiin ja kahottiin hyväksi lähes 1500 aastaikoa hänen perästä, kunnekka Paavi Gregorius XIII vuonna 1582 paranteli tätä sillä perustuksella, että olivat tarkemmalla luvunlaskemisella havainneet, ettei vuuessa ollutkaan täyttä 365 päiveä ja 6 tuntia, mutta ainoasitaan 365 päivee, 5 tuntia, 49 pientä (minuter) ja 16 pikkua (sekunder). Hyö olivat sillä tavalla vuosittain lisänneet 10 pientä ja 44 pikkua, jotka yhteen-luetut Nicæin kokouksesta (jota pietiin v. 325) kohotti 9 päivee liikoo, ja 16 tuntia, 33 pientä. Näihen pois otettua ampui tämä uusi vuos-luku (nya stilen) joka myös kuhutaan Gregoriuksen ajan-lasku, lähes 10 päivee takaisin, sitä kulunutta aikaa (eli 10 päivee ennen, sitä kulumatointa). Tätä oijaistiin sillä, että se 5:ees päivä Lokakuussa mainittuna vuonna 1582 kirjutettiin 15:eksi, ja josta taas tapahtui että keväisen päivän tasaus peätyi sinä 21:nenä päivänä Maaliskuussa, niin kuin se oli ollut. Nicæin kokouksen ajalla, ja niin kuin se Dionysiuksen, Exiguuksen v. 525 jälest. Vap. synt. löyvetyn peäsias-pyöräistyksen (cyclus paschalis) jälkeen piti tapahtua. Se oli tämän ereyksestä, josta jo kauvaan oltiin arvoksissa tämän ajanlaskun olevan vian-alaisen, ja jota jo 400 vuotta ennen Gregoriusta mainittiin. Mutta se oli yhen uuven tähen tarkoittamisella Cassiopaean tähti-sikerissä, josta tämä vika tuli selkiämmäksi, ja huokiammaksi muka auttoo. Kuitenkin ei Gregorius uskaltanna puuttua tähän muutokseen, kaikkein Poavilaisten hallitusten kuulustelematak, jotka sanoivat siihen muka suostuvansa. Silloin synnyttivät tätä uutta vuos-lukua erinomattain kahen kuuluisan Laskelioihen (mathematikers) avulla, nimittäin Alysius Liliuksen ja Christopher Clauiuksen. Ne vastaan-peätetyt Hallitukset peättivät vasta Herroin-päivillänsä Regensburgisaa v. 1699 että myöskin oijasta tätä vanhoo viallista ajanlaskua, jonka kautta heillä oli jo 11 liikoo päivee, luettu Nicæin kokouksen ajasta; jotka luetut tulevan ajan peällä ampui 11 päivee eillepäin. Tätä oijaistiin sillä tavalla, että se 19:nees päivä Helmikuussa v. 1700, kirjutettiin siksi 1:seksi päiväksi Maalis-kuussa. Ainoastaan Greekkalais-uskovaiset hyö eivät männeet tähän uuteen lukuun, vaan nouattaavat vielä sitä vanhoo, josta aina soavat 140 vuuen peästä yhen päivän liikoo, joka luettu muihin lykkää heitä yhen päivän taaksemmaksi. Tämä vuos-luku jota seurataan Venäjän moassa, eroittaa heitä nyt 13 päivee muista myöhemmäksi.

[97] Tämä kuu tuli näin kuhutuksi Januksen muistoksi, Italian ennen muinosen avullisen kuninkaan.

[98] Februarius, sai tämän hänen nimensä puhistos-juhlasta (Februa, Renings-festen) joka piettiin tässä kuussa, ja jota Numa oli ensin asettana. (Silloin luettiin tätä kuuta viimeiseksi vuoessa).

[99] Martius, tehtiin Marsin nimelliseksi, jonka luultiin olleen Romuluksen Isä.

[100] Aprilis, sanotaan saaneen nimensä Aphroditiltä t. Venukselta, Rakkauen Emoiselta. Muutamat ovat myöskin aprikoineet, että se on tullut sanasia apricus (avonainen) koska se oli ikään kuin aurinkollen avattu.

[101] Majus, luullaan näin tulleen kuhutuksi vanhoin muistoksi, ja Junius kunniaksi nuortein, sillä Romulus oli jakanut koko Ruomalaisen kansan kahteen osaan, Vanhat, (majores) ja Nuoret (juniores). Toiset taas aprikoivat että tarkoittivat tällä nimellä Jupiteria, joka myös Majuksi kuhuttiin, liioitenkin Tusculumin kaupunnissa; toiset taas että ne tällä nimellä tapailivat Majaa, Merkuriuksen äitiä.

[102] Junius, ne jotka eivät usko että Romulus tällä nimellä tahtoi kunnioittoo Ruomin nuorta kaasoo, ovat luulleet, että tätä kuuta nimitettiin Junon muistoksi, joka oli Jupiterin sisar ja puoliso. Toiset ovat taas arvanneet, että tällä nimellä kunnioitettiin Junius Brutusta, joka lopetti kuninkaan-vallan Ruomin hallituksessa.

[103] Julius, tätä kuuta kuhuttiin ennen Quintilis (viies kuu), koska se oli viies vuuessa, Romuluisen kuun-luvussa. Mutta Consulin Marcus Antoniuksen voatimuksella, niin muuttivat nimen kunniaksi Keisarin Julius Caesarin, joka oli syntynyt s. 12 päiv. tässä kuussa.

[104] Augustus, tätäkin kuhuttiin muinon sextilis (kuueens kuu) koska se Romuluksen luvussa oli 6:nnes vuuessa; mutta Consulien peätöksellä muuttivat nimen Keisar Augustuksen muka muistoksi, koska hään tässä kuussa sai sen kuuluisan voiton Antoniuksen ja Cleopatran yliten.

[105] September, tämä ja ne jälkimäiset kuut ovat vielä pitänneet sen vanhan nimensä kuin Romulus heilien anto. Tätä nimitettiin heijän sanasta septem (seihtemän), koska tätä luettiin seihtemänneksi kuuksi vuuessa, luettua Maalis-kuusta; nyt se on yheksääs.

[106] October, merkitee kaheksaas kuu, ehkä se on kymmenees meijän luvussa; se on nimitettynnä sanasta Octo (kaheksan).

[107] November, joka merkihtee yheksääs kuu, on nyt ykstoistkymmenees, ja on soanut nimensä sanasta novem (yheksän).

[108] December, on tullut näin kuhutuksi sanasta decem (kymmenen), koska se ennen luettiin kymmeneneeksi kuuksi; nyt se on kaksitoistkymmenees.

[109] Tämä tapa jota tavataan kaikissa kansoissa, nimittäin etta pestä ihtiänsä jouluksi, on varsin vanha. Ruomalaisetkin ruukaisivat jo että vuuen lopussa tahi viimeisellä kuulla vuuessa, pestä ja puhista ihtiänsä, soahaksensa sillä Jumaloiltansa rikouksensa anteeksi. Hyö tekivät tätä juuri juhlallisesti ja sauvuttivat ihtiänsä pihkalla ja tulikivellä. Tästä kuhuttiin myös tätä viimeisiä kuuta puhistos kuuksi (Februarius). Suomalaiset, peseiksevät vielä nytkin joka pyhä aattona, tahi viimeisellä päivällä viikossa. Ja se näyttää kuin Ruohtalaisetkin ennen oisivat rajuuttanneet tämän tavan, kosta lauantaina vanhuutessa kuhuttiin Löger-dagen (pesu-päivä). Sillä jos eivät ennenkään pesenneet ihtiänsä, niin pesöövät vielä nytkin voatteitansa ja huoneitansa.

[110] Mullo tämä sana ei eneä löyvy Suomenkielessä, vaan uskottava on, että se on ennen löytynyt, koska mulli, ja mullikka, merkihtee (Hämeessä) yhen vuuen vanhaa varsaa, ja (Savossa) yhen vuuen vanhaa härkä-vasikkaa. Sanoomme myös muulloin (muilon) joka merkihtee männyttä aikoo (muinon), ehkä sillä ei tarkoitetak tätä viimeistä vuotta.

[111] Lappeenrannan tappelus pietiin s. 3. päiv. Syysk, v. 1741.

[112] Kyrön tappelus pietiin s. 14 paiv. Maaliskuussa v. 1714.

[113] Mainittava on että minä juuri näinnä päivinä satun lueskentelemaan yhtä vanhoa juttelemusta annettu Erik Castrènilta, ja painettu Turussa v. 1754, nimeltä: Historisk och oeconomisk beskrifning öfwer Cajaneborgs län. Siinä luetaan 72 p. että talonpojat Paltamossa lukivat muinon aikojansa näin: Rauha vuosi, joka merk. vuonna 1721; Pouta-kesä v. 1730, Yksinäinen halla-vuosi, 1731; Kemiläis-talvi v. 1742 (koska Kemin-komppania silloin asetettiin Kajanaan, rajan varjellokseksi); Kasakka-talvi, v. 1743 (jollon Venäläiset viimeisen kerran näitä maita vallotteli). Siinä mainitaan myös, että muinonen Rovasti Joh. Frosterus, joka niinnä aikoinna oli Kirkkoherrana Kajanassa, oli tavanut yhessä vanhassa virsikirjasta kannella näin kirjutettuna: v. 1600, hyvä olki-vuosi; v. 1608, Johan Otin pojan maavero-paneminen (jordrefning); v. 1611, ensimmäinen karku-vuosi; v. 1622 matkusti kuninkas Gustav Adolph Säräsmäin, Käkilahten ja Säresniemen kyliin kautta; v. 1656 toinen karku-vuosi; v. 1669, vaikia vuosi; v. 1675-1677 kalliit ajat pohjanmaalla; v. 1676 sito-vuosi (silloin vietiin miehiä tästä Juntin sotaan); v. 1687, 1688 katovuosia ja kallis aika Pohjanmaalla. V. 1695; 1696, 1697; mahottomat nälkä-vuoet; v. 1712, s. 13 p. Maalis-kuussa kankas sota; v. 1716, s. 14 p. Helmikuussa otettiin Kajanan linnoa.

[114] Ei ainoastaan ajan luvussa, mutta muissakin maallisissa toimituksissa, niin kuin e.m. kalastamisessa, linnustamisessa, kylvämisessä, j.n.e. rajuuttaavat paljon jos on ylä tahi ala-puol kuuta.

[115] Että vanhat ovat heitä ennenkin lueneet, tarkoittaissa miten kauan eläimet käyvät tiineenä, oommo jo nähnyt (Otava I. O.)

[116] Lapinkielellä sanotaan toas päivästä, peiwe lueje, kuin se iltaisella rupia hämärtämään, ja synnyttämään toista päiveä.

[117] Turun puolella sanotaan jo Ruohtalaisten tavalla, ensimmäinen kortteli; toinen kortteli (första qwarteret, andra) j.n.e.

[118] Kaikki nämät tarkoittamiset vissiin päiviin on otetta nuon arvolla (på höft, gisningswis) ilman tarkempata tiiustelemista.

[119] Koska kuu kahesti kuukauvessa oli puolillaan, tahi näytti puolta pohjansa, niin kuhtuivat yhtä ylä-puoleksi, toista ala-puoleksi; mutta usseemmittain merkihtee ylä ja alapuol yhtä kuin ylä ja ala-kuu.

[120] Kuumet, kuuvalo, kuutama t. kuutain kuhutaan kuun paiste. Virk. ku valgejt, valio; Lapk. Mano tepe; — kuu kuumottaa, t. kuuluu, sanoovat kuin se paistaa kuulakkasti. Virk. ku aimoke.

[121] Meijän talonpojat ovat päivän ja ajan tuntemisessa niin tarkat, että jos heitä pantaisiin vaikka mihin äkkinäiseen paikkaan, niin kuin vaan kahtoovat taivasta koht tahi ympärillänsä, niin tuntoovat samassa ilman-kaaret (väderstrecken) tuulet ja ajan-kulut. Paitti päivästä, josta hyö tarkoittaavat aikansa, ottaavat hyö merkkiänsä muistakin paikoista. Etelän tuntoovat siitä, että oksat ovat puussa aina sillä puolla tihjämmät, ja kuori paksumpi, mäit ja rinteet ovat myöskin sillä puolla aina lihavammat ja puistosemmat. Pohjoinen tunnetaan siilä, että oksat ovat sillä puolla harvat ja kuori ohut, mäit laihat, ja puut vaivaisia. Hoavassa juoksoo kuoren peällä yksi musta juova pohjos puolla; ja kusiais-pesät ovat aina sillä puolella jyrkät, vaan loitot ja viettävät etelän puolella. Tyynenä ilmana tiiusteloovat tuulen henkee, sillä että kasteloovat nuolu-sormen suussansa, ja pitelöövät sitä ilmassa pystyssä, jollon se tuulen puolla vilusteloo.

[122] Se on merkillinen että vanhoilla Greekkalaisilla oli juuri samallainen sananparsi. Anakreon kirjuttaa kolmannessa laulussansa: Mesonuktiois toth' orais, otrepsetai ot' Arktos ede kata kheira ten Boooton (Otava keännäiksen jo yön syvämmellä miehen, Boutin, vastaan). Greekkalaiset tarkoittivat näillä sanoilla miehen- eli kyntäjän -tähteä taivaassa; vaan Suomalaiset tavoittaavat sanallaskullansa miehen t. ihmisen maassa.

[123] Egyptiläiset jotka ensin ja enin harjoittivat tähti-tietomusta (Astronomi) ei nekkään Ptolomaeuksen ajalla tunteneet usseempaa kuin 21 tähti-sikeriä pohjosessa taivaan-kaaressa, johon siitten ovat lukeneet 20 uutta.

[124] Otava, mitä tämä sana alustapäin on toimittanut, on arvamatoin, ja oisi tarkka tietäksemme. Totta se on merkinnyt yhtä eläintä, koska tähet a ja b kuhutaan sarvet; d ja g, pursto; ja e, ks, n, häntä. Muutoin kuhtuuvat Lohen verkoakin Otavaksi.

[125] Ämmän-rukki, näyttää olevan sukuisin sen vanhan Ruohtalaisen sanan kanssa Frenas rock, jolla ne tarkoittivat kuuta.

[126] Abrudijus, kuuluu ikään kuin se oisi sukuisin sen Greekkalaisen sanan Aphroditeksen kanssa, joka siitä vielä enemmin on arvattava, että Ruomalaiset kuhtuivat tämän saman tähen (iltaisella) stella Veneris (Afroditeksen tähti).

[127] Haaga on yksi kuninkaallinen huvituspaikka (lustslott) 3 virstaa Tukhulmista. Se jok on käynyt näissä soreissa Haagan puistikoissa, erinomattain kesällä pyhäiltoina, koska kuninkaalliset oleskelevat siinä, hään taitaa ehkä paremmin, ilman näitä puheitak, arvata tämän asian.

[128] Tämä ilta oli Josephinan ja Oskarin vihkimisen oatto. Monet tuhannet vallasväeistä vietteli tämän päivän Haagan huvitusmehissä, jossa myös minä muutamien Suomalaisten valtoin kanssa iloittelimme sinä iltana. Minä heitän Ruohtalaisillen Runojoillen lauleskella Juhlan ja Hiäpäivän jaloisuutta, ja ite mielessäin muistuttelen tämän päivän suloisuutta, — minullen vielä liiaksi.

[129] Mahotoin on ilman näkämätä uskoa sitä paljoutta vallasväin vaimoväkee, joka silloin tässä kuhaili. Prinsitär (Prinsessan) tuli jo s. 12, p. kaupunin saatamaan, vaan vanhan tavan jälkeen häntä ei laskettu kaupunkiin ennen kuin häntä vietiin sinne vihillen. Häntä johdatettiin sen eestä Djurgårdin kautta Haagaan, (jossa hään oleskeli sinnek asti, kuin häntä s. 19 vihittiin). Kaikki kaupunkin vaimoväki karkaisi tännä, kahtomaan heijän mielitietoansa. Se joka tuntoo sitä levottomuutta, kuulustelemisuutta, ja utelevaisuutta, joka heitä vaivaa, niin hään ei kaho paljoksi, jos sanoisimme että kaiken tämän ajan oli jokapäivä 3 tahi 4 tuhatta Naisväkeä Haagan mehissä.

[130] Nämät oli kaks kuninkaallista soutokasta (slupar) jotka aina löytyy Haagan tarhassa, kuhuttu yksi Galten, toinen Suggan. Ne ovat katoksen kanssa varuistetut, ettei paljon selitäk onko heissä väkee tahi ei. Kuninkaalliset mänivät nyt niillä Haagasta Vanhaan Haagaan, josta Kuninkas ja Kuninkatar läksi Tukhulmiin, vaan Prinsi ja Prinsitär, ynnä koko heijän seuransa, maata myöten takaisin linnaan, niin kuin kohta luetaan.

[131] Olivat Ouluista äsken tulleita.

[132] Tällä kauniilla ja armollisella käytöksellä tahto Hään ikään kuin suosioitella ja kostoo minua siitä viiattomasta Polisin-tarinasta, joka kohtais minua pari viikkoa sitä-ennen tässä Tukhulmissa, ja jota hään mielellään oisi estellyt, jos oisi suinkin käynyt.

[133] Sanan-salaus, Achrostichis.

[134] Senpä tautta hyö myöskin ovat keänetyt muihin kieliin, ehkä hyö ussein ovat tulleet kehnosti käytetyksi. Koska Suomenkieli on vielä minullakin liiaksi kankea, ja tähän laulu-loatuun aivan sopimatoin, niin olemme myö toimittaaksemme ottaneet yhtä työtä, joka ei suinkaan ouk kostoa meillen tuottava.

[135] Mittaus, méter.

[136] Jambi, on kaks-polvinen niveli, jonka ensimmäinen polvi on lyhyt, vaan toinen pitkä, e.m. kauniin, ajaa, j.n.e. Kolm-niveliset Jambit, tre-taktige jamber (versus jambicus ternarius).

[137] Jatkaus tahi Liitto-polvi, kuhutaan yhtä liikoo polvee joka liitetään värsyn loppuun.

[138] Uupuva neljä-nivelinen, bristande fyrtaktige. Quaternarius mutilus t. catalecticus.

[139] Aloittamus, för-slag, optakt, Anacrusis.

[140] Lovistaa, skandera.

[141] Ditrochæus, kuhutaan sitä neljä-polvista niveltä, kussa löytyy kaks Trochæit e.m. Suomen-maata, mielisuuven.

[142] Pituus t. Paino, lue Otavan 1. osaa, 238 p.

[143] Into, lue sam. paik.

[144] E.m. "Pantiin tähään pahaan paikkaan", oisi e.m. yks jambin versy, vaan ei se kuulu millenkään, jos ei alkupolvia hyvin karaistak; ja se kuuluu siittenkin paremallen että lukea häntä kohasten toisin-puolin (tvertom) niin kuin Trochæit.

[145] Amphimacer kuhutaan yks kolmpolvinen niveli, kussa ensimäinen ja viimeinen polvi ovat pitkät, vaan keskimäinen lyhyt, e.m. juotavoo, piikaisuus.

[146] Tällaiset ovat N:o III, IV, V, VI, IX ja X; mutta niissä värsyissä kussa ainoastaan löytyy 7 polvee, ei käy muuten lovistaminen, kuin Jambiloin tavalla. Semmoiset ovat N:o I, II, VII, VIII, XI ja XII.

[147] Tässä ensimmäisessä Odessa, ilmoittaa Anakreon aivan suloisella tavalla mitenkä hään niinkuin muutkin kuuluisat Runojat oisi mielestänsä laulanut soasta ja sota-uroista; vaan että hään ei soana muita soittoja taipumaan kantelelleen, kuin rakkauen ja helleyen.

Ode, kuhtuivat Grcekkalaiset sellaista laulua, jota kantelen soittaissa laulettiin. Hyö lauloivat heitä väin joukossa, hauskaksensa ja huvitokseksens. — Atreidit, kuhuttiin Atreyn pojat Menelaus ja Agamemnon; jolla sanalla tässä tarkoitetaan "Trojan sotaa", Kádmos, oli kuninkaan Agonorin poika Phæniciasta, joka ensin perusti Kadmean tahi Thében kaupunkia Bæotian moassa. Vaan tässä ymmärretään sitä sotaa, jota piettiin tässä kaupunnissa 35 vuotta ennen Troijan sotoo, veljeisten Polyniken ja Etheoklen välillä, jotka olivat Kadmon pojan-poikia. Thében ja Troijan tappelukset olivat ne kuuluisammat soat ennen vanhuutessa, joista Greekan muinoiset Runojat ovat lausunncet lauluissansa. — Suova, merk. gunst, ynnest, mutta myöskin kåttja, brånad, kärlekstrånad. Tämä sana ei ouk nykyisessä Suomenkielessä varsin tavallinen, kuitenkin sanotaan sitä vielä yhessä taipumuksessa, nimittäin (kuin puhe on noaraista): "Se on suovallaan", tahi "se on suovakas." Koska meijän kielessä ei löyvyk muuta kuin yks ainua sana joka merkihtee rakkautta (Eros) ja sekiin on karkia ja aivan roaka puheessamme, niin olemme löytänyt, sekä tarpeelliseksi että myös otolliseksi, että muilla someimmilla sanoilla, täyttää tätä puutosta meijän kielessämme, niin kuin e.m. sanoilla: suova, helleys, mieloisuus, suloisuus, m.m. Rakkautta kuhutaan Viron kielellä, arm ja armastus, josta meijän kielellä armo ja armollisuus ovat haettavat. Lapinkielellä sanotaan kereshwot. — Herakles t. Herkules, oli Zeuksen poika Mycenan Hallittaren (Drottning), Alkmenen kanssa, ja on verratoin hänen väkevyyvestänsä ja voimallisuuvestansa. Ilman monta muuta hänen urhollista työtä, on ne erinomattain kuuluisammaksi luettavat, jotka hään teki ollessansa hänen sukulaisen Eurysthein hovissa, ja jotka kuhuttiin hänen 12 suuremmiks vehkeiks. Näitä hänen töitänsä ja tekojansa ylistivät Greekkalaisten Runonlaulajat ja virren-virittäjät. — Uroot uljaat t. "sankarit", jolla ymärretään Troijan ja Kadmean sotioita, niin myös kuin Herkulesta ja hänen riita-toveriansa. — Helkyy helleyttä, on yhtä kuin toanoinen "raikuu rakkuutta."

[148] Tässä puhuupi Runoja mitenkä luovut saivat kukiin aseitansa toisiaan vasta, paitsi vaimot. Hyö saivat kauneuen aseheksensa, joka oli muita voimallisempi.

Saivat nimittäin "Luojalta." — Karhut. Perustus-kielellä seisoo Léouo'i, joka merkihtee "Jalopeurat" (Lejuonat); vaan koska tämä sana on Suomeksi niin pitkä ettei sitä saahak sopimaan värsyyn, niin olemme ulos vaihtanut sitä karhuksi, joka on meijän Jalopeurana, ja joll' on hyvät kyllä hampaat että kynnet. — Uima-neuvot t. ujmukset, uistimet, evät. — Lento-keinot t. lennättimet, löyhyttimet, siivet.

[149] Laulaja lausuupi tässä Runossa, mitenkä Rakkaus lapsen hoamussa, kerran pyysi yö-sioo piian vuotehella; ja suatuansa tätä, hivuitteli häntä niin kauvan himoillansa, kunnekka se sai piikillänsä hänen syvämmeensä pistänneeksi. Yksi vertaus jota ehkä moni tyttö saattaa toeksi sanoa.

Koska ohta Otavaisen, t. "koska pohjos pohjinensa"; jolla tarkoitetaan tähet Otavassa. Boútes (Juhtan-hoittaja) tahi Arktóphylax (Karhun-vartia) oli yksi tähti-sikeri, joka oli heti luoepuolla Otavan; kuin sanovat että Otava "kiännäiksen Boúten kätehen," niin se merkihtee, että se "laskeksen luoteeseen", joka taas toimittaa, että yö oli jo hyvin puolessa. — Siiven-kynkät, t. "pienet siven ripalet." — Nuolen-kontti (koger) oli yksi tuppi jossa nuolet piettiin ja joka kannettiin selässä. — Vetkistynnä, t. "vetynynnä, venynnä." — Kivut, merkihtee tässä ne "vammat" jotka sikiävät rakkautesta. — Eros t. Cupido, merkihtee rakkautta kuvaeltu pojan hoamussa, kantava kourassansa jousen nuolineen.

[150] Anakreon muistuttaa meitä tässä meijän lyhyvestä ja tietämättömästä elämästä, kehottain meitä ettei joutavilla juonilla kuluta aikoamme, mutta vietellä häntä ilossa ja riemussa, viinan ja tyttölöihen turvissa. Hään totistaa ettei se maksa mitään, jos kohta meitä kuoleman perästä ylistettäisiin, jos myö eläissämme olemme surussa ja murheen alaisia. — Myrti-heinä (jota Eestiläiset kuhtuuvat "sinniko-vardet"), on yks pensas joka kasvaa eteläisämmissä maissa, ja jonka oksat että lehet ovat aivan kuin meijän puolukanvarret. Tämä puu joka oli Venuksen pyhittämä osotti jo vanhuuesta syvämmen rakkautta, ja on vielä tänä päivänäkin tätä merkihtevä. Ne vanhan-aikuiset pitivät hänen marjansa pippuriksensa. — Lotos on (niin kuin Myrtikin) yks lehvakas ja hyvällen haiseva puu-laatu, joka kasvaa Aasian ja Affrikan maissa. Hänen hetelmistä puserretaan viinoa, ja hänen oksat (toisellen annettu) osottaavat ystävyyttä, rauhallisuutta ja melisuosiota, tahi (vieraillen) terve-tulemista. — Niiniin kanssa nivoittunna. Juvenalin puheen perästä, niin orjat ja palkolliset solmuttivat hameensa Papyruksen niinillä hartiallenssa, koska olivat jossakussa työssä eli toimituksessa. — Sinkoileekse t. "luiskahtaaksen, vieretäksen." — Hautain haisuttaisit Homerus puhuu että tapa oil hyvillä hajuilla ja voiteilla voijella ystävien ja tuttavien hautakiviä, kuin myös että heijän muistoksensa ja kunniaksensa uhrata heijän hauvalla kaikellaisia antimia, niinkuin viinaa, hunajaa jo maitoo, jotka vuotatettiin mullallen; ne köyhemmät lahjoittivat, myös vettä ja vehnä-jauhoja. — Pujota, vira, infläta ikring tinningarne.

[151] Että suuremmalla huvitoksella ja mielisuosiolla pitee ilojansa ja juominkiansa, niin Anakreon rukoilee hänen juoma-veikojansa, että hyö Ruusun-pannoilla (med rosenkransar) ja kukan-sankoilla (med blomstergirlandet) kaunistaisi ohimuksensa, koska viinan ja Rakkauenkin jumalat pitivät näitä heiniä muita mieluisampana. Näin kukilta koristettu, tahtoisi tämä Runoniekka Bacchuksen pyhityksissä soittaa kantelettansa, juua pulloansa, iloitella ja tyttölöitä pyöritellä.

Kantakaamme Eron ruusut Dionysiukselle, m. kaunistelkaamme häntä Ruusun sankoilla; joka taas merk. kunnioittakaamme sekä viinan että myös rakkauen Jumalat. — Dionysios t. Bacchus, oli Zeuksen ja Semelen poika. Hään oli ensimmäinen olven-seppä, ja sanotaan hänestä, hänen ensin osanneen viinoa valmistella, ja saattaneen ihmisillenkin tämän jumalan viljan, jonka tähen häntä kuolemansa perästä kunnioitettiin ilon ja juomisen Jumalana. — Kultakarvoinensa t. "kauniskarvoillansa," — Pujotkaamme, t. "sitokaamme, kuvoitkaamme, puetkaamme." — Kypros (Cypern) on yksi suari, keskimeren itäpuolimmaisessa lahessa, Syyrin rannan kohalla; joka on mainittava hänen onnellisen Luontonsa suhteen, sekä maan viljelemisestänsä, että ilman-lämpeytestänsä, ja kaikellaisesta avaruutestansa. Vaan vielä siittenkin kuuluisammaksi on tämä saari tullut siitä, että Venuksen tahi Aphroditeksen (joka oil ihanaisuuen ja kauneuen Luonnotar) sanotaan merivuahtena tulleen alloilta ajetuksi tämän soaren eteläisimmään rantaan; Jonka tähen nämät paikat luettiin hänen asuma-majoiksensa, ja olivat kokonansa hänellen pyhitetyt. Venusta kuhutaan sen eistä toisellakin nimellä Kypris, koska se oli Kyprosta kotoisin. Amathus Kythyra ja Paphos oli ne kaupunkit tässä saaressa, jossa häntä erinomattain rajutettiin ja kunnioitettiin; ja jossa ne julkisemmat juhlat piettiin hänen muistoksi. Tästä häntä välistenkin kuhutaan Amathusia, Kythére ja ja Páphia. — Chariteijat, Ilottaret (Graserna) olivat ilon ja riemun tyttäriä, jotka kulkivat aina Venuksen seurassa, ja jotka suojeli kaikki mitä oli häneltä tehty kauniiksi ja koreeksi, erinomattain vaimoväin ruumiissa. Hyö olivat aina läsnä ilopaikoissa ja leikinteoissa, liioitenkin tyttölöihin likistellessä ja nauraissa. Vaan tässä kohassa ymmärretään ylikynteen hyvänäköisiä ja iloisia neitoisia. — Kantakaamm' siitt' kantelemme, m.y.k. "soittakaamm' siitt' kantelettamme." — Viinan maillen vihityillen m. niitä paikkoja, jotka olivat Dionysiokselle pyhitetyt. — Kaunistetut, omkransade, bekrönta, smyckade, utsirade. — Nännäkkäitä neitoisia (täckbarmade tärnor); Neijot joilla on pienet nännät, nuon kouran-kokonaiset mukurat.

[152] Anakreon osottaa tässä vertauksen kautta, että Rakkaus voatii mielen taipumista, kärsimistä, ja keskinäistä rakastamista; ja jok' ei siihen taivuk, tahi joka kahtoo tätä vaikiaksi — olkoon hään pois tytöstämästa, sillä hänessä ei suinkaan löyvyk rakkauen ainetta. Hyakinthos (Hyacinthi) on yks kukka, jota luvetaan Lehmänkiel-heinäisten sukulaiseksi, ja jonka kasvattamisesta puhe oli tämmöinen: Hyakinthos oli yksi hilpiä nuorukainen Lakonin maassa, jota Apollo rakasti hänen kauneutensa suhteen. Niin tapahtui kerran, että koska hyö olivat kahenkesken leikkiä tekemässä, ja villikissoa (kierukka, trissa) viskoamassa, niin Zephyrus (Etelätär) joka myöskin oli poikoa likistämässä, otti tämän hänen rakkauensa Apollonia kohtaan vihaksensa, ja tuulellansa käytti asian niin, että kissa ampui Hyakinthoksen ohtaan, josta hään kuoli. Apollo surkutteli kyllä paljon tätä hänän kultansa kuolemaa, ja kasvatti hänen vuotatetun verensä yheksi kauniiksi kukaksi, jonka hään pani Hyacinthin nimelliseksi. Tämän kukan kuvussa (i dess blomkrona) vielä nytkin nähään valkoisia juovia, jotka sanan ai! piirittäävät, joka on merkihtevä hänen voivotustansa. Atterbom on hänen 1812 vuotisessa Kalenderissa p. 41, ottanut tämän asian aineeksensa puhuissaan kukan synnyttämisestä. — Hiihtäissäini, t. "kuljessaini, käyvässäini." — Syvän kasvoini kajahti, merk. että ma olin jo niänyksissä, ja henkestymässä, nimittäin uupumisesta ja liian paljon juoksemisesta. — Luulin kurja kuolevaini, t. "milt'en luuli kuolevaani." — "Silkisillä", m. pehmät ja hienot, kuin oisivat muka silkistä tehyt.

[153] Runoja rukka ikävöipi jo ite tässä Runossansa, ettei hään jo aikoa siitten oltu ottanut Rakkauen neuvoituksia korvihinsa, vaan niin kauvan sotinut häntä vastaan; sillä viimein, niin Rakkaus kuitenkin häntä voitti, ja soattoi häntä sualiksensa. — Ett' oisin rakas, m. että olisin tullut. — Koalsin, jag grep efter, grep till — Kulta kontin, (det gyllene kogret) kussa hään piteli nuoliansa — Varjo, pantsar, brynja, oli nahasta tahi rauasta tehty paita, joka pujotettiin peällä rinnan varjelokseksi. — Kilvet, oli myöskin tehtyt paksummasta härän nahasta, johon ei miekka pystynnä. — Lempo, knäswulen, hin håken. — Ruumiin raukeis, t. tuli hervottomaksi. — Tuli, m. Rakkauen halut. Anakreon lausuupi tässä, että se on muka tyhjä yritellä rakkautta vastaan niskoittelemaan, kuin on jo kerran ilmautunna syvämmessä.

[154] Niin lyhykäinen, kuin tämä laulu kohta lienee, niin selvästi se kuitenkin osottaa miehen mieli-viepahtamisen tyttöänsä toivottaissa, tahi hänen nyöryytensä hänen tahtoansa mielen-nouattaissa. Tämä pieni ja soma laulu, on siitäkin merkillinen, että se ikään kuin tavoittaa sanoin tointumista (rim, allitteration) myö olemme sen eistä perustus-kielellänsä hänet tässä liitteneet. — Tantalon tyttö, t. tytär, hänestä ne Greekkalaiset toimittajat puhuuvat, että Niobe oli Tantalon ja Taigéten tytär, ja Amphionin rikoisa puoliso. Kauneutensa ja lapsiinsa suhteen pöyhisteliin hään Jumaloitakin vasten, josta Latona niin suuttui, että hään yllytti Apollonia nuolillansa ampumaan hengettömiksi hänen 14 lapsensa. Nióbe pelasti henkensä sillä että hään muuttui kiveksi tahi yheksi marmoran pylvääksi, joka seisoi (Apollodoroksen toistuksella) Sipylumin nimisellä Phrygin vuorella. — Pandionin neito, hänestä oli puhe toas, että Prokne ja Philoméla olivat Pandionin tyttäret Athénistä. Thrákian kuninkas Tereus oli nainut Prognen, joka synnytti hänellen pojan, nimellä Itys. Koska siitten Terens kerran läksi Athénistä noutamaan kälyänsä, niin hään tiellä otti häneltä väkisen, ja siitten peittääksensä muka pahat-työnsä, leikkaisi häneltä kielen suusta, ja salpaisi häntä vanhaan linnaan. Kuitenkin sai sisar tätä tietäkseen, yhestä kaulavaatteesta johon Philoméla oli kullalla kuvonut tämän tapauksen ja onnettomuutensa. Kostoaksensa tätä tappoi Progne oman poikansa, ja keitti hänestä lientä isälle. Isä syöpi ja kiittää. Kuin oli syönyt, kysytteli ukko poikoansa. "Ompa se lähempi sinua kuin luulet", vastais akka. — "Missä?" — "Mahassais!" ja silloin viskais hään pojan peän, jota hän kätki helmassansa, isän silmiin. Vihapäissänsä karkaisi ukko hänen peälle, häntä muka tappoaksensa, mutta siihen liittoon muuttui Progne Peäskyseksi, ja lensi tiehensä. (Tästä on hänen kaula vielä nytkin verinen). Nyt kiiruhti Tereus Philoméloakin murhataksensa, vaan hänestä muuttui Yö-sirkuinen (en näktergal) ja peäsi sillä pakoon. (Hään laulaa vielä nytkin yön syvämmellä, surkutellen onnettomuuttansa). Anakreon puhuu tässä heistä, ja sanoo, että koska hyö taisi näin muutella ihtensä, niin häänkin muka soisi muuttaimaan tytöllensä peiliksi, hameeksi, pesu-veiksi, helmeksi m.m. ainoastaan hään saisi häntä käsitellä ja likistellä.

Myrrha-puu, on korkeueltansa yksi 5 kyynärän pituinen pensas, joka kasvaa liioitenkin Arabian maissa, ja josta lähtöö yks mehu tahi mahala, heinäpäinen karvaltansa, ja maultansa katkera, joka kuhutaan Myrrhaksi, ja joka on siitä luonnosta, että koska kuolleita sillä voijellaan, niin heijän ruumiit ei ikänäns mätäne. Kuivattunna niin Myrrha on vaksin eli pihkan näköinen. Tästä tehään eteläisimmissä maissa hyvin haisevaisia voiteita, joilla vaimoväki voiteloo hiuksiansa, soahaksen heitä kiiltäviksi ja hyvänhaisuviksi. — Nännäriepu (korsett) on yksi semmoinen pieni riepu, jolla tytöt peittelöövät rintojansa (schalett) — Virsu, Sandal, fotsäla. Vajuis'n, t. vajuisin e. vaipuisin.

[155] Tässä niin kuin myös seuravaisessakin Odessa, on Anakreon sillä suloisella ajatus-juohtumuksellansa kuvaillut miehen että vaimon täyvellistä kauneutta, ruumiinsa puolesta. Tätä hään toimitti sillä tavalla, että hään oli käskevänänsä yhen maalarin piirittämään hänen pois-olevaisen tyttönsä kuvaa, hänen muka puheensa peällä. Tätä tehessä, niin soapihaan sillä välillä tilaisuutta että ite (puheellansa) kuvailla kultansa. Se on meistä varsin vaikee sanoa, pojan — vainko tytön kuvan, hään tieti kauniimmaksi. Mutta jos meillen oisi lupa jotaik muistuttoo, niin se on meijän mielestämme merkillinen, ettei Anakreon mainihte niitä paikkoja, jotka meijän luultaksemme ovat ne kaikkiin kauniimmat neijoisten jäsenistä, nimittäin heijän nisut ja nännät. Eihään hampaitakaan nimitä, eikä monta muuta paikkoo, jota hään vasta pojan ruumiissa hoksaisi. — Tietävä, snillrik, genialisk. — Tekiä, Konstnär, Artist. — Rhódos oli yks Soarimaa Kypron soaresta luoteeseen, jonka ensimmäiset asukkaat sanotaan olleen Apollon lapsia. Rhódilaiset olivat niin kuuluisat heijän maalaamisensa, piiriitämisensä ja kuvailtamisensa kautta, että heitä luettiin silmän-keäntäjöiksi. Senpä tautta Anakreon kuhtuu maalamista, Rhódin konstiksi; koska se oli sieltä ikäan kuin kotoisin. — Näyttämätä, t. näkemätä. Tämä on kahappäin otettava; sillä Anakreon tahtoi että Piirittäjän piti Tyttöänsä tietämätöinnä, ja hänen pois ollessansa, valmistamaan hänen kuvansa; ja että tyttökin piti olla tietämättömyytessä tästä hänen piirittämisestänsä. Molemmat eivät soaneet niinmuotoin olla toisen nähtyvissä. — Taivollaisi, t. konstillaisi. — Varusta, omhvälf, krinqgjut, beskugga. — Käppyrä, e. käkkärä, kähärä, lock. Ruotiksi niin oisi: bestugga med mörka lockar, den, från de rodnande kinderna, höghvälfda, mjelthvita pannan. — Elä yhtä, eikä kahta silmän väliä vetele, on merkihtevä sitä, ettei hänen pitänyt vetämän hänen kulmakarvojansa aivan yhteen, eikä taas liiaksi heitä toinen toisestaan eroittoo, vaan että tämä heijän väli piti oleman, niin kuin tytölläkin: pikkuruinen piiramatak, smått, chateradt, lätt bessuggadt — eller (efter orden) att blott ett litet ställe vore obeskuggadt. — Silmän karvan karvallista, af samma färg som ögonbrynen. — Athénellä, eli Minervalla sanottiin olevan mustat, tahi harmaansinisiet silmät, sen tautta häntä myöskin kuhuttiin glaukopio (sinisilmä). — Kythäre, t. Vénus. — Peitho (t. Ruomalaisten Suada) oli mieliviettelemisen, syväntaipumisen ja hyväpuheliaisuuen jumalatar; joka on Suomalaisten Sukkamieleen verrattavana. Tässä on puhe: että Piirittäjä tekisi kuvallensa hunajasta huulet, ikään kuin Peithollakin, että hänen suussa olisi sanan suloisuutta ja puheen laupeutta; ja vielä siitenkin, että hään tekisi heitä niin ihannaiksi ja mielenvietteleväisiksi, että hyö ei ainoastansa oisik suuta houkuttelevaisa (kysstäcka) mutta myöskin suuta tahtovaisia (räckande sig efter kyssar) — yks verratoin vertaus. Peittele, öfverhölj, kasta öfwer henne, neml. med lätta penseldrag. — Punapurpurin hame, en skir skarlatans-slöja, en purpur-robe. — Että pinta pilkistäiksen, att hennes hy, eller hull, skulle liksom bryta sig derigenom, d.v.s. genomskina. - Olkaan! Håll! Hållupp! nog nu! — Keksin t. äkkäisin, oivalsin, förmärka, hastigt blifwa något varse, och att dervid likväl igenkänna det. — Koht' on kuva kielellissä, t. Kohta on kuvakin puhuva.

[156] Tässä ei ouk kysymys, että kuvailla yhen täys-kasvanneen miehen; vaan yhen morukaisen, nuon 14 vuotisen pojan. Se on kaikillen tietty, ettei Greekkalaiset pitänyt nuoria hyvänäköisiä poikia tyttölöitä halvempana. Hyö rakastivat kauneutta ja jäsenien järjestystä (proportion lemmarne emellan, sköna former) sekä miehessä että vaimossa, ja näiten verrattaissa, pitivät aina pojan ruumiin täyvellisempänä ja kauniimpana kuin tytön. Se luettiin heissä kunniaksi, että olla tällainen nuori mielenviettelevä poika, kuin myös että häntä hyväillä ja mieluisteila. Bathyllos oli yksi tällainen poika, jonka ihanaisuus ja nuoruus mielytti Anakreonia. — Ei suinkaan muuten, kuin koska myökin järähtämätä ja hervottomat seisomme kuvoo kaunista kahellessamme. — Piät, m. hiuksen-päitä; — Säistäviksi; stjerngnistrande, glänsanbe, strålande. — Palmikkoillen panemmatak, t. "ilman konstin koitamatak"; sillä hään tahtoi, että hänen hiuksensa piti maata omassa mielivallassansa. — Niin kuin kiärmeet kiännellessään t. "maon mustan muotoisia, kasteheesen kauniheesen", som ett par swarta drakar, utsträckande sig i den sköna daggen (som låg utgjuten öfver hans panna) — Romal. Mars e. Greekal. Ares oli soan-suojelia ja julmuuten jumala. Häntä sanottiin välisten Zeuksen pojaksi, välisten toas Krónon. Anakreon tahto että kuvantekiän piti tekemän silmät, yhthaavan sekä tuliset ja uhkavaiset (kuin Marsin) kuin että myös leppeet ja mielittäväiset (kuin Venuksen). — Kypris t. Kythéreija. — Untuiset t. utuiset, fjuniga, hään tahtoi että posket piti olla punaiset kuin Ruusut, mutta kuitenkin piti heissä löytymän pieniä pehmeitä karvan-juuria, joka toimittais että hänessä oli miehen luontoa. — Punakkaat, med hög rodnad, rosenröda. — Aidós (Rom. Púdor t. Verecundia), oli kainuus ja kainustaminen, kuvailtu piijan kuvassa. — Pehmiämmät, t. puheliaiset, mieluisammat. — Kieletöinnä kielellissä, ehuru mållös, likväl talande. — Adonis oli yksi kaunis nuorukainen, joka oli niin suloinen, että Venus ite suostui häneen. Vaan koska hään mieluisasti miilusti metässä petonpyytämisellä, niin Venus usein varotti häntä kavahtaaksensa tällaisia siivottomia ja henken-vaarallisia huvituksia. Mutta Adonis, joka oli Hippaa hilpiämpi, ei ottanut korviinsa tällaisia kuiskutoksia, vaan hiiskutti aina synkiöissä, Hallan parran laitumilla. Niin tapahtuipa kerran, että koska hään keihäällänsä oli pannut Karjun (vild-svin) kellelleen, niin hään ajattelemattomuutessansa (af oeftertänksamhet) lähestyi häntä, niin että tämä aika yötyr, joka jo oli henkensä vähällä heittämässä, sai häntä torahampaillansa toukanneeksi. Kuultua tätä, lennätti Venus sinnek hänen avuksensa, vaan hänen kultainen oli jo kuolemallansa. Eukko kantoi kahmaloillansa sulhaistansa kukoisto-paikkaan, jossa vuohenkukkaiset tulivat punasiksi hänen verestänsä. Näistä ryvetyistä heinistä kasvatti Venus hänen muistoksensa ne kukat, jotka vielä nytkin kuhutaan Adónit. Että lepyttää Jumalat Adonista vastaan, lupaisi hään puolen siitä soavusta siasta Zeuksellen, ja toisenpuolen Proserpinallen, joka oli Tuonen neito. Kostoaksensa tästä hyvästä työstä, lupaisi Jupiter että koska Adónin sielu oli puolen aastajan manalassa moanut, piti hänen piästättämän häntä Olympiin eli taivaiseen. Mutta jos Adonis lopetti päivänsä näin ouvolla tavalla, niin hään alotti elämätänsä vielä ouvommalla. Sanotaan että Myrrha, kuninkaan Kinyran tytär Kyprin saaresta, oli ollut sekä hänen äitinsä että sisarensa. Sillä ehkä monet kosiat kävivät hänen luonna, niin tämä nuori neito ei heihin mieltynyt. Syyn tähän taipumattomuuteen ilmotti hään viimeisellä vanhalle vartiallensa ja imettäjällensä, (amma) sanoissaan muka lapsen tyhmyyessä, että hänen oma isänsä oli hänestä rakkahin. Kuultua tätä hämmästyi ämmä, ja uhkaisi ja peloitti häntä poisluopumaan näistä hänen turhista ajatuksistansa. Josta tyttö niin pölestyi, että hään oli hirttee ihtensä. Että jälleen lepyttää häntä, taipui tämä vanha Vappo hänen puoleesek, ja täytti asian niin, että isä pimenpiässä likisteli omoo tytärtänsä. Mutta koska hään viimein sai tämän tietäkseen, niin hään vihapäissänsä tahto lastansa tappoo. Mutta Myrrha piäsi karun-jalalla pakoon Arabiaan, jossa hään uuvuksissa tästä pitkästä kuljeskelimisestansa, ja katuava syntiänsä, rukoili Jumaloita, että hyö tekisivät häntä yheksi järjettömäksi kappaleeksi, ettei hänen rikoksensa kautta muita vainutettaisi, ei eläviä eikä kuolleita. Jumalat kuulivat hänen anomuksensa, ja muutti häntä yheksi vaivaseksi kasvavaksi pensaaksi, joka vielä nytkin hikoiiee tuskansa ja vuotattaa kyyneleitänsä, joita kuivettunna pihkaksi vielä nytkin kuhutaan myrrhaksi; ja josta jo ennen on puhuttu. Vaan ikään kuin hään oli muuttumassa, niin silloin hään myöskin oli synnyttämässä, ja synnytti Adónin, tämän suku-rutsauksen sikiän.

Hermés, t. Ruomal. Mercúrius, oli Zeuksen ja Maijan poika, ja viekkauen ja sukkelaisuuen jumala, jonka tähen häntä myös piettiin kauppateon ja käskynkäymisen esimiehenä. Häntä kuvaeltiin nuorra miessä, jonka ruumiissa ei vielä ollut uron uhkeutta, eikä miehen miehullisuutta, vaan pojan kauneutta ja vireyttä. — Polydeukos, t. Pollux. Hään ja Kastor olivat veljekset ja kaksoiset. Heijän äiti oli Leda, kuninkaan Tyndareon tytär, jonka Jupiter oli Jouhtenen huamussa makuuttanna. Lapset olivat kumpaisetkin aika sotiat, Vaan Kastor liehui hevoisillansa, ja Pollux poluisti jaloillansa — eihään hänellä silloin mahtana olla kehnot reijet? Heistä sanotaan että hyö olivat keskenänsä niin rakkaat, että koska ainoastaan Pollux laskettiin taivaiseen, vaan Kastor sysättiin Tuonelaan, niin Pollux rukoili Jumaloita, että hyö molemmat vuorottellen piti suaha olla yhen päivän taivaassa, toisen tuonelassa; johon Jumalatkin suostuivat. Heijän muistoksi niin yksi tähtisikeri kuhutaan heijän nimellä, Castor ja Pollux e. kaksoiset.

Dionysios t. Bacchus josta on jo ennen puhuttu, kuvailtiin, niin kuin yksi nuori ja rikoisa mies, jonka ruumiissa nähtiin yhtaikoo sekä miehellistä kauneutta, että vaimollista pehmeyttä; erinomattain peässä, rinnassa, mahassa ja ohimuksissa, jotka olivat melkeen kuvaillut kuin tyttölöillä. — Sull' on konsti kohtalainen. Näillä sanoilla Anákreon ikään kuin moittii sekä kuvantekiätä että hänen konstiansa, koska hyö ei taitaneet osottaa hänelle Bathylluksen selkeä. Nämät hänen puheensa ovat aivan viekkaat, sillä kyllä hän tiesi, että se oli muka mahotoin yhellä puolella kuvaella sekä selkee että kasvot. Minkä tähen hään kiitti selän paikkoo parraaksi, on sanomatoin. — Päivän kuva, merk. Apollonin kuvoo, joka oli Phidiaksen tekämä, ja pietty kauniimpana kaikista, jotka oli ihmisten käsistä lähtenyt. Yks toinen kaunis kuva Apollosta seisoi hänen temppelissä, Palatinuksen mäillä Ruomissa, ja oli tehty Scópalta. Näillä sanoilla tarkoittaa Anakreon, että Bathylluksen kuva kuitenkin hänen mielestä oli monta parempi. — Samos oli yksi saari Aigajin meressä Epheson kaupankin kohalla, Jonian rannalta luoteeseen, josta tämä Bathyllus oli kotoisin, ja jossa myös Apollo t. Phoibos (sillä hänellä oli monta nimeä) palveltiin ja kunnioitettiin. Sinnekkiin Anakreon käski tämän kuvantekijän samoamaan, ja siellä maahan hakkoamaan Jumalan kuvoo, ja panna Bathylluksen hänen siaansa, niin kuin hänen muka mielestänsä, parempi.

[157] Tässäkin tunnet Anákreonin suloista Runosukkeluutta ja kielen-mieloisuutta, laulaissa rakkauen ja haluijen hautoamisesta, ja sikiämisestä. Ne joihen syvämmet ovat sytytetyt, ja joihen povet rakkaus kerran on polttanna, hyö ehkä paraittain tunteevat temän éron sikiämisen.

Niili, on yks niistä suurimmista kymistä meijän maailmassa; kulkessansa Egyptin moan läviten, sonnittaa hään, ja tulvallansa teköö viljakkaksi koko valtakunnan. Hänessä löytyy myös ne Krokotiiliksi kuhutut kummat meren-kapeet, joista jo Juonaskin puhuupi. Näissä maissa nähään piäskyisiä kaiken vuosikauven, vaan liioitenkin ja koko kummasti, silloin kuin talvipakkaiset panoo pohjoisia maita. Tästä on jo vanhuuesta se puhe tullut, että meijänkin peäskyiset muuttaavat talveksi Niilin tienoillen. — Memphis, oli yks suuri ja kuuluina kaupunki Niilinkymin korvalla, eli siinä huarukassa tahi pohjukassa, kussa hään hajoittaaksen kahteen suuhun. Nykyisin kuhutaan häntä Alcayrum.

[158] Ei ou vielä Teijon Laulaja lakkanut laulamasta! vielä hään meitä ilahuttaa hänen monenkokkaisella ja sulosuottaiseila (stämtsamma) lausuttamisella. Tässäkin hään antaa meillen tilaisuutta, että käsittää hänen monenmutkaiset ajatokset, ja hänen aina ilolla ja riemulla täytetyn syvämmensä. Se näyttää ikeän kuin tytöt oisivat kiusanneet häntä ilmoittamaan heillen kutka kaikki hään oli eläissänsä likistänyt ja saattanut saaliiksensa (eröfrat). Piästäksensä heijän kysymyksistänsä; ja tiiustajoihen silmiä ja kuulustajoihen korvia lumotaksensa, oli hään heillen ilmoittavoinaan tiältä-tuolta tuttaviansa. Näitä luetessa anto hään heijän tietee, että hänellä löytyi kultaisia ympäri koko maanpiiren, kussa vaan nuoria neitoja liene. Näin losujansa lasketessa, saivat hyö kukin pitää totena mitä tahtoivat; ja Anakreon näyttii heillen irvistämisellänsä ja pilkka-puheillansa, että hyö olivat kaikki muka yhteläiset, jos otti heitä Greekasta tahi Persasta.

— Kannat, merkihtee "lehenkannat". — Miävätellä, m.y.k. luetella. — Nimikko, t. mielentieto, mielenvietto, mielenhauta (älskarinna) — Athénai, oli yks kaupunki Attikan niemellä Greekan maassa, jolla oli oma hallitus ja asetus. Tämä kaupunki on monestapäin kahottava, kuuluisampana kuin on ehkä muailmassa ollut. Tästä läksivät, ja tässä syntyivät ne miehet, joita oppinsa ja viisautensa puolesta meijän vielä nytkin tulee kiittää, että hyö ovat saattaneet valistuksen moailmahan. Tästä ne taitavammat taiturit, kavaltajat ja maalarit, joihen töitä ja tekoja meijän vielä nytkin täytyy ihmitellä; tästä ne uhoimmat ja urhollisemmat sotasankarit, joihen nimet saattivat Persan ja Aasian valtakunnat vapisemaan. Sanalla sanottu: Athen oli se paikka, jossa Oppi, viisaus, tieto ja taito harjoitettiin ja saivat alkunsa. Ja josta hyö siitten ovat levinneet ympäri koko maailman, ja ylösvalaisnut tätä ihmisen sukukuntaa. Kékrops oli tämän kaupnnkin perustaja, Solon sen Lainlaittaja, ja nimensä hään oli suanut Pallas Atheneltä, Viisauen Luonnottarelta. — Korinthos, oli myöskin yks niistä kuuluisammista Greekan kaupunkiloista, se oli piäkaupunki Achaijassa, ja kauppansa ja rikkaisuutensa suhteen aivan mainittava. — Lesbos oli yks saari Aigajin meressä, Aasian puolella, ja Ajolian rannan kohaila. — Jonia ja Karia olivat maakuntia vähässä Aasiassa. — Mitäs! m. mitäs joutavia! (on joku hänelle sanova, kuulessa hänen loruja — vaan Anakreon lausutteli ehtimiseen). — Syria oli muinon yks kuuluisa valtakunta, Keskmeren itäpuolimmaisesta lahesta itäiseenpäin, johon Phænícia, Palæstina, Juda, Samaria, ja monet muut maat oli kuuluvia. — Lu'ussa, t. luvussa. — Kanaiset, t. neitoiset, jotka olivat muka hänen nimikot. — Kanópos, oli yksi saari Niilin virran suussa, Egyptin maassa. Muutoin oli yks kaupunki samalla nimellä, josta puhe kävi että hänen tytöt olivat miehiin taipuvaisia.

Gádes, oli yksi saari joka makoa heti ulkopuolla Gibraltarin salmee, ja josta Cádiksen kaupunki on nimensä suanut. Greekkalaiset eivät olleet käyneet tätä paikkoa etemmäksi luoteeseen, ja pitivät sitä sen eistä maailman kaikkiin iärimmäiseksi rajaksi luoteeseen. Báktros oli yksi kymi Schythian maassa, josta Báktran kaupunki ja maakappale ovat nimensä suaneet. Nämät ja Indian maat olivat toas ne viho-viimeiset maan-eäret, jotka iässäpäin olivat heillen tietyt. Sillä muotolla tahtoi Anakreon julistaa, että hänellä oli nimikoita ja kultaisia ympäri maailmata. Silloin se puhui leikkiä, vaan nytpä tuo toeksi käynöön, koska 2000 aastaijan kuluttua, löytyy häntä rakastavaisia — myös Suomessakin.

[159] Nossis, oli yksi neito Greekkalaisissa, joka oli kuuluisa Runon-sepitär (poetissa). Hänen elämä-kerrasta ei tunnetak muuta, kuin mitä hään ite on meillen ilmoittana, ja joka on aivan vähä. Hään oli syntynyt Lokrin maakunnassa, joka makais Aitolian ja Phókin välillä. Hänen äitinsä oli Theophila Kleochan tytär; vaan isästänsä hään ei puhuk mitään. Hään eli nuon noissa Olympiadissa, tahi 312 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä. Hänen Runon-teoistansa ei ouk muuta jälellä, kuin 12 Sanausta. Mityléne, oli peä-kaupunki Lésbon soaressa, jossa Ajolinen kansa asuskeli. Tämä kaupunki on kuuluisa niistä monesta oppineista miehistä, jotka oli hänessä syntyneet. Nimittäin Pittakos (yksi niistä seihtemästä Greekkalaisten peä-oppineista), puhelia (rhetorikern) Diophánes, tarintaja Theophánes, tievustaja Theóphrastos, sotia, Runoja Alkaios, ja ne molemmat Runottaret Erinna ja Sappho. Tässäkin Epikuros asetti opistonsa 32 vuotta vanhana, ja tässä oli Aristoteleskin kaksi aastaikoa asuskellut. Nykyisin kuhutaan tämä kaupunki, Metelino. — Runoja, Sångare, Sångerska — Runojoin nimikko, Musernas älskling.

[160] Erinomattain Plutarchos ja Strábo, jotka sanoovat, ettei moailmassa, (niin kauvan kuin hyö muka muistaa) ouk löytynet sellaista vaimoa, jota Sappho oisi taitana kuhtua vertaiseksensa.

[161] Eli hään eli niinnä aikoina, kuin Nebukadnézar oli kuningas Babiloniassa, Alyattes Lydiassa, Tarquinus Priscus Ruomissa, ja jollon Sólon julisti lakinsa Athénissa.

[162] Adónikon värsyssä luetaan kaks niveltä, joista ensimmäisessä on yksi Dactylus; toisessa yksi Choreus.

[163] Hymni, kuhuttiin Greekkalaisissa kiitos-runo Jumaloillen, tahi yksi virsi jossa heitä ylistettiin ja kunnioitettiin. Avuksensa huutava rukoilee Sappho tässä Hymnissä että Aphrodites mahtaisi taivuttoo hänen pojansa mieltä häntä kohtaan; ja sytyttää hänen syvämmeen halua ja rakkautta. Venus tuli vaunuillansa, valjaillansa ja varpuisillansa tiiustelemaan mikä häntä vaivais. Suatua tätä tieteksensä, lupaisi hään hänen mielensä myöten pakottamaan hänen rakkahansa häntä rakastamaan. — Dionysios Halicarnasseos, puhuttaissa Greekan kielen suloisuuesta ja kauneuesta, on esimerkiksi ottanut tämänkin Sapphon tekemän runon, joka sillä tavalla on tullut kavotuksesta pelastetuksi. — Kaik'haltias, e. kaik'hallihtia kuhutaan Venus siitä, että hään sillä vaimollisella kauneuellansa vallihti sekä taivasta että jumaloitakin. Myö ei olla tahtona kuhtua häntä kaikvaltiaksi, koska myö sillä sanalla kunnioitamme meijän Jumalatamme. — Taivaan lapsi, m.y.k. Jumalan lapsi; vaan koska meijän maassa ihmisiäkin mainitaan tällä nimellä, niin olemme myö kahtona tätä toista paremmaksi. Että taas kuhtua häntä Zeuksen lapseksi, niin kuin perustuskielessä tehään, niin silläkin nimellä ei ouk mitään jumalisuutta meijän korvissamme. Toisinaan kyyhkyiset, toisinaan Jouhtenet, toisinaan toas Varpuisetkin valjastettiin Venuksen vaunuin eteen; sillä hyö olivat kaikki häneltä omistetut. Varpuiset heijän himonsa suhteen, koska hyö aina ovat niin tahtovaiset; Jouhtenet heijän kauneutensa suhteen; ja kyyhkyiset heijän rakkautestansa. Ehkä myös Sappho joka itekkin nyt oli varsin ottamaisillaan, ja rakkauen himoissa tuskaantumassa, variten vasten valihti Varpuisia valjastaksensa (till sitt an-span), Koska heillä kuvailtiin tällaisia tuimia himoja.

[164] Myö olemme koittaaksemme ottaneet että Suomentaissa tämän Laulun, sovittaa, ja kielellämme omistaa ei ainoastaan hänen Greekkalaista Runontapa, mutta olemme myöskin tavoittaneet Ruohtalaisten ja Suomalaisten Runon-taitoksia; ja yhtä hyvin muka sisälläpionkin nouattanut. — Tämä syvän liikuttamisensa suhteen aivan merkillinen laulu, jonka Loogius on meillen säilyttänyt, osottaa aivan julkisesti vaimon mielikarvaisuutta, koska hään toisen rakastamista katehtii. Mahotoin on ehkä ollut miehelle tätä näin kuvailla — ainoastaan vaimot, hyö sen paraittain tainnoon! mutta ei heistäkään muut ehkä kuin Sappho. Puhuva rakkauen suloisuesta ja mielen-huvitoksesta, nähtyä Neijon viettelevän aikansa pojan kultaisen sylissä, — rupeisi hään rutosti surkuttelemaan omaa onnettomuuttansa, muistelessansa muka mielivietteliänsä. Vaan hään ei valittanut vaivaansa kujertamisella eikä ruikuttamisella. Tuntiissaan tämän tuskan tuimeutta, tuli hään ikään kuin mieli-hurjaksi; vaan kohta perästäpäin vaipui niin hervottomaksi, että hän pyörtyi, ja oli menehtymässä. Jota kaikkia hään on virressänsä somahimmilla sanoilla sovittanut ja kuvaellut. Niin antaapi hään meillen tiion siitä raskaasta murheesta joka syöpi petetyn piian sisukset; ja on sillä ikeän meiltä kuin anteeksi anova, jos hään jolla oli lopen paljon syvämmen-lempeyttä ja mielen-helleyttä, tuli tuskassansa pahoin käyttäneeksi.

Monet ovat myös koittaneet, että kielellänsä tehä tätä laulua laulettavaksi. Catullus on Latinaksi häntä käytettänyt, Boileau ja de Lille Franskaksi; Ramler, Overbeck, Grevi a Stolberg paitsi muut, Saksaksi; Paykull, Tranér, Resnér ja Retzius Ruotiksi, j.n.e.p.

Koko ensimäisessä värsyssä, ja vielä ensimäisessä sanassa — toisessakin, kehuupi Runotar tytön tuttavan huvitusta, hyveä hyväilessään, ja rakastansa rakastaissa. Vaan siittenpä hään kohta rupee puhumaan omasta mielipahasta, koska juohtui mieleen mitenkä hään oli hyljätty pojaltansa.

[165] Pindus, oli yksi vuori Thessalian maassa, jota eroitti Akarnánia Aitolian maasta, ja joka oli Apollollen ja hänen runo-neijoillensa pyhitetty. — Pindin kukka, m.y.k. "kunnollinen runo", joka olisi Apollollen otollinen. Perustus-kielellä seisoo Piërin kukka (rodon ek pierias) joka meijän kielellä kuuluu ouvollen, vaan merkihtee yhtä. Sillä Piërus oli myös yksi aivan suloinen vuara Thessáliassa, joka kantoi Makedoniahan päin, ja joka niin ikään oli Runo-niekkoillen omistettu.

[166] Neito viettelee tässä yötänsä yksinään ja kahtoo sitä pitkäksi, koska hänen mielitietonsa ei ollut yön syvämmessä häntä kohtana, niin kuin rakkain tapa on; Ikävöissään kaipaa hään, että hänen levottoina piti näin yksinänsään vuoteella vullotella. Hephaestion, on pulmissaan sanoin mittamisesta, saattanut meillen tämän Sapphon sanan.

[167] Sappho rukoilee että itekkin Kypris tulisi hänen juhlalisellen juominkillen, ja hänen tuttavaisten joukossa olisi pullon pullistaja ja viinan virvottaja. Athenaeus on kymmenenessä kirjassansa tätä kirjuttanut.

[168] Toiset ovat lukeneet tämän Sapphon sanan, näin:

"Äiti kulta! en nyt taija kunnollisesti kutoo, Sillä Vénus poikihiin hään vietteli mun mielein."

[169] Tamä pieni ja aivan sukkelasti tehty pakina, koska piikuus on jää-hyväisiä tytöllen heittämässä, luvemme Demétrion Phalereon kirjassa, puheliaisuutesta (om vältaligheten) ja on siitäkin arvon meiltä ansaitseva koska se on tytönkin oma tekemä. Tämä, kuin myös se VII:es ja VIII:as sipale ovat lohaistut (Excerpterade, utplockade) Sapphon hiä-lauluista, joita Lesbon tyttäret aina laulelivat häissä ja hiä-pioissa. Vaan jotka varsin suureksi vahinkoksemme, ovat ynnä muitakin hänen laulujansa, joutuneet hukkaan. Näistä hänen hiä-veisuista, on Theokritos ehkä puhuna, koska hän Helenan häistä sanoopi: "Tärnorna sjöngo, och stampade takt till sången med snörda Fötter: ett dön upphof sig i salen af brudliga sången." (Tranér.)

[170] Sappho rukoilee näillä sanoilla, ettei Jumaloihin pitänyt painaman murheita hänen syvämmeensä; sillä maailman surkeutta ei ollut luotu Runojoillen osaksensa. M. Tyrio on tätä 8:ssa puheessansa säilyttänyt meillen.

[171] Tämä lyhyt palainen, on yks lykyntoivotus sulhaisellen, Sappholta. Hephaestion ja Dionysios Halicarnasseus on tämän meillen toimittana. Lanko e. Vävy, m. tässä Sulhainen.

[172] Hephaestion ja Demetrius Phalereus ovat kertoineet nämät Sapphon sanat, jolla hään osottaa sen hiärän ja hälinän (stoj och buller) kuin hiät matkaan saattaa morsiammen talossa, jossa ei eneä ne vanhat katokset kelpaa; vaan kaikki pitäis olla uutta ja kaunista. — Lysti on kahtoa miten ihmiset kaikkina aikoina ovat olleet yhelläiset. Yhessä Virolaisessa runossa toimitetaan tätä tyttölöihen hälinätä sulhaista nähessään, aivan somasti, sanalla:

"Neitsit, neitsit peigmees tuileb! Laas tulla, laas tulla!"

[173] Sappho naurahtaapi tässä ja irvisteleksen maan-tytöllen joka kaupunkiin tullessaan avo-suunna ällisteleksen, eikä muista hämmästyksessänsä laskea helmojansa alas, jotka hään kantoi kainalon alle kääritynnä. — Sillä se oli Herroissa ja kaupunkiloissa tapa jo niilläkin ajoilla, että piikäväki piti pitkiä, aina kantapiahän ylettyväisiä helmuksia, mutta talonpojissa pitivät lyheitä körtiä, ja vielä siitenkin niin panivat heitä papeloillen vyötäisiin asti, kuin läksivät mihin matkaan, ettei heistä pitänyt olla heillen vastuksia; niin kuin vielä nähään meijänkin talonpoijissa. Athenaeus ja Eustathius on meillen tätä toimittanut. Taitaisi myös olla:

Kuka on tuo tyttö hupsu, Joka nauraa eikä laske Hamettansa alemmaksi? (t. kantoin asti)

[174] Sappho rukoilee että hänen mielihautansa piti ies unessansa hänellen ilmistymän; ja pyytää, etiä hään seisahtuis pikkuisen hänen nähtyviinsä, niin että hään mahtaisi ihastua hänen silmästänsä. (Athenæus XllI kirjassansa).

[175] Aivan lyhykäisesti ja somasti sanoopi Sappho tässä, mitenkä hään oli onnellissa olevoinnaan, koska hään unessa makasi Venuksen vieressä; ja hänen kanssa kuiskutteli, (Hephaestion on tämänkin pannut muistiin)?

[176] Näistä heijän töistä ja toimista tulemme vasta-päin antamaan selvempää tietoa. Ja taijamme nyt ainoastaan nimittää, että hyö ovat ruvenneet enemmin kuin myö harjoittamaan kieltänsä ja omaa puhettansa.

[177] Viron-kieli on vanhuuesta yhtä kieltä kuin meijänkin, ehkä se nyt ajankululla on joks'-kuks' osaks' erkanut; Sitä kuhutaan vielä nytkin meijän moassa, Vironsuomea. Että tuntea Suomen kieltä vaan olla Viron kielestä tiätämätöin, oisi yhtä kuin että kirjasta tuntea suuret nenät (puustavit) vaan ettei eroitto pieniä.

[178] Tämän ja sen jälkimäisen laulun kirjutin minä Virolaisilta meri-miehiltä tänä kevännä, tässä Tukhulmissa. Hyö sanoi olevase orjia(?) Kattein Ungern von Sternbergin alla, Hiiomaalta (från Dager ort). Mitä heijän kielestä tuloo, niin se oli melkeen yhellainen kuin meijänkin, niin että ymmärsimme toisiamme hyvin molemmin puolin; ehkä muutama sana meitä eroitti. Jos muualla Virossa puhuttaneen samoa kieltä, on tietämätöin. (Thomas Piritson jolta minä tämän laulun kirjutin, sanoi olevaase kotona Hakaisten kylästä, Reikin pitäjästä, Hiiomaalta). Koska minä en varsin tunnek mitenkä Viron kieltä kirjutetaan, niin minä kirjuttelin tätä, niin kuin puhuivat. Nämät laulut ovat sanoistaan ja luonnostaan varsin meijän Runon tapaiset; heijän laulamus ei ollut sen pitempi kuin 8 polvea kaikkiaan, jotka laulettiin neljässä nivelessä; mutta vaihettiin sillä tavalla että koska värsyssä oli 10 niveltä (niin kuin usein olikin) niin silloin kukin polvi, ensimmäisessä nivelessä, laulettiin kahesti. Herra Soiton-johtattaja (Director Musices) ja K. kirjuttaja Drake oli kyllä hyvä-tahtoinen pistämään heijän laulamuksia paperillen; ja Herra Stömmer kuvailemaan heijän muotot ja voatteen-parit.

— Lits, merk. "imisä koiraa, narttua, naattua', napiaa, naviaa," — Söitma, m. "männa, samoa, matkustoo." — Isse, t. issi, m. "ite, itse, ihe, itte", muutamissa paikoissa Savossa, niin kuin Juvalla ja Mikkelissä, sanotaan myös, "ise." — Tui, G. tuie, t. tuikenne, tuike, tuvvikenne, m. "kyyhkyinen, tuuva" (Dufwa). — Sant, G. Santi, m. "huono, hieno, heiko, pieni." — Mautlema, m. että hään pani heitä suolaan; muutoin tämä sana ei löyvyk Virolaisissa sanan kirjoissa. — Kiim, G. Kiimo, m. "kiima, himo, halu." — Käp, G. käpa, "kynsi, jalka, käpälä, käpy, käpälö." — Pihta, "peälle" (?) — Eka, t. igga, "joka" — Perra, "peru, maa, pohja, peräkunta". — Saare-valla t. sare-ma, m. Öselin soarta. — Ninna, "nenä." — Peig, G. pejo, t. peigmees, pejoke, m. "sulhainen, ylkä". — Kai, t. katri, trino, kats, kaddo, kaddi, triin, "kaisa, katrina". — Vanuka, m. "pieksu, kurppoinen, lapikka." Ei tämäkään sana löyvyk Hupelin Virolaisessa sana-kirjassa. — Söitit, söitja-saapat, "ratsa-saappaat", rid-stövlar. — Kövva, "kova, vahva." — Röhma, "rahkeet." — Händ, G. hänna, "häntä." — Härgs, G. härja, "härkä." — Jöttaat, t. juhtmeköisi, m. semmoisia nahasta tehtyjä hiihnoja tahi köysiä joilla härät ja juhtat sioitetaan ikeeseen.

[179] — Kes, G. kelle, kenki, "kulta, ketä, mikä." — Tänna t, tännä, "tänäin, tänäpäivänä, tähän." — Taat, G. tade tadi "isä, toati." — Vend, G. venna, "veljä, veiko." — Vain, t. vaino, "viha, vaino." — Akkama, t. hakkama, "aikomaan." — Kuju, t. kojo, "kotiin, kotiisak." — Tässä mahtaa olla muutamat värsyt poisheitetyt, koska poika jo tuli soasta kotiin. — Hal, G. Halli, "harmoo, hoale." Halli, kuhutaan sekä Suomessa että Virossa yksi harmo-karvainen koiraskape, e.m. koira, hevoinen (svimmel). — Körb, G. körbi, kuhutaan Virossa ylesi ruunikarvas hevoinen (brunte), koska ei meillä ouk siihen sopiva sana, niin otamme heijän. — Oue, t. oue, piha, kartano. — Välje t. välja, ulos. — Odde, G. öe, sisari, sisko. — Ultus-äär, "voatteen-kaista, liepi" (klädes-lift) — Kuub, G. kuue nuttu, takki. — Pallistus, "ompelus, piärmäys". — Rättik, G. rättiko, "voate, huivi, riepu, rätti". — Kas, "kos"; Suomalaiset panoo sitä sanan lopulla. — Armas, G. armasa, "rakas, suloinen, armas" (sisko kysyi jos hänell' oli akkakin soassa) — Naene, G. naese, "vaimo, avio vaimo." — Kaas, G. kasa, "akka, puoliso, toveri" (tästä lie ehkä Suomalaisten sana koaso virunut). — Kehha, t. kehhä "ruumis, roato." — Körts, G. körtsi, "kapakka, krouvi, juoma-paikka, juotto-pöytä" (skänk). — Rog. "ruoko, pilli, kaisla". — Äk, t. äkke, äkki, äggel, häggel, "karhi, äes". Syy, minkä tähen sanat Vironkielessä ovat niin erinäiset ja moninaiset, on se, että kirjutetaan kumpaisellakin puheen murrella; sekä Dorpatin että Räävelin. Myö tahomme eroitto heitä nenillä d. ja r.

[180] Tämä Viron laulu on oiettu Joh. Henr. Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der Ehstnischen Sprache, 11:sta osasta, p. 142. Se on yksi niistä kauniimmista Virolaisten vanhoista Runomuksista, erinomattain hänen murheellisen ja lapsi-rakkaallisen luontonsa suhteen. Herra Rosenplänter on ansainut moamiehiltänsä että muilta oppineilta ja kansoin tiiustajoilta suurimman kunnian ja koston siitä hänen kiivautestansa, jolla hään on ahkeroitannut tarkemmin tutkistella ja harjoitella Viron kieltä ja vanhoo runomusta. Se joka tahtoo tuntea näihen meijän noapurittein oppimusta, niin ostakoon tätä hänen äsken mainittua kirjoa, josta jo 16 osoo on ulos-annettu (ensimmäinen v. 1813, viimmeinen v. 1826). Kukin osa on nuon 8 arkkia kokonaisuueltaan, ja maksaa 5 Ruplaa paperissa hankioillen; mutta niin kuin hään on ite minullen kirjuttanut, niin halvenetaan tätä hintoo sillä tavalla, että se joka ostaa koko kootuksen, niin sille annetaan puolella huokiamalla, ettei kieliin eikä kansoin tiiustajat mahtaisi säikähtyä siitä korkeasta hinnasta, johon hyö nyt jo nousoovat. —Kuin se. Se Viron kielessä on yhtä kuin "sie, sä, sa", meijän kielessämme, mutta Virolaiset tarkoittaavat sillä myöskin articulus definit. Samaten sanotaan toisinaan Suomessakin, e.m. "jokos se hevoinen tuli"?