KOLMAS NÄYTÖS.

Kanslianeuvos Puntarpää tulee oikeanpuolisesta takaovesta. Hänen jäljessään Professori Hyypiö, Senaattori Salkkunen ja Parooni Elohiiri.

KANSLIANEUVOS: Hyve, ette tappasin teidet, rakkat ysteveni. Te tiette jo, mitä omituista minu ortten alla on tappahtunut.

ELOHIIRI: Sen pahempi, rakas veli. Me tiedämme sen.

KANSLIANEUVOS: Nyt tahdo mine kysy teilte: mite sano poolue, mite sano yliopisto ja korkkea hallitus siite?

HYYPIÖ (huolestuneena): Asia on todellakin vakava, hyvä veli. Ja voin vakuuttaa, että se akateemisissa piireissä, jo veljen virka-arvonkin takia, on herättänyt mitä kiusallisinta huomiota.

KANSLIANEUVOS: Voin ymmärtte, voin ymmärtte. Ottotyttereni tosin äi ole ylioppilas, vaan kuittenkin se todista huono hänkki nuorisossa. — Ja esivaltta?

SALKKUNEN: Mitä Hänen Majesteettinsa neuvon-antajiin tulee, oli asia meillä virkaveljien kesken kyseenalaisena juuri tänään aamupäivällä, ja me tulimme siihen yksimieliseen päätökseen, että veljen olisi maan edun ja yhteisen hyvän takia otettava harkitakseen, missä määrin olisi syytä ryhtyä toimenpiteisiin…

KANSLIANEUVOS: Mine harkitte. Minu on syyte. Mutta mine en voi rykdy toimenpiteisiin. Mine en ole miken auktoriteetti naimiskaupan alalla. — Ja poolue?

ELOHIIRI (vilkkaasti): Puolueen kannalta asia on aivan selvä. Skandaali on vältettävä, kihlaus jälleen solmittava. Snellman sanoo…

KANSLIANEUVOS: Kaikki kunnia hänen valttioviisalle toiminnalleen, mutta emmekö voisi nyt tesse jette henet. Mikä on veljen oma meelipitemys?

ELOHIIRI: Se on nopeasti selitetty. Ellei nuori pari sovi hyvällä, on heidät pakotettava siihen pahalla. Tertium non datur: ei ole mitään kolmatta mahdollisuutta olemassa.

KANSLIANEUVOS: Hyve veli hakka aina miekan kanssa gordilainen solmu. — (Ovikello soi.) Mutta meite heiriten teelle. Menemme minu hoonesen. (Ovat seisoneet keskilattialla, aikovat mennä vasemmanpuolisesta takaovesta. Samalla tulee sisälle oikeanpuolisesta takaovesta Hilja Vadelma, Susannan ohjaamana.)

SUSANNA: Rouva on huoneessaan. (Menee.)

VADELMA: Anteeksi, hyvät herrat. — (Yleinen tervehtiminen.) Anteeksi, herra kanslianeuvos! Nimeni on Vadelma, neiti, Hilja Vadelma. Tulen Valkonauhan puolesta…

KANSLIANEUVOS: "Valkkonauha"? Se ole joku raittiuden liitto?

VADELMA: Eipä suinkaan, herra kanslianeuvos, vaan siveyden liitto langenneita naisia varten.

KANSLIANEUVOS (hiukan peräytyen): Te kuulu siihen? Te myös langetutettu nainen?

VADELMA: Minä toimin langenneiden naisten hyväksi. Minä vaikutan kansan keskuudessa.

KANSLIANEUVOS: Te rakasta kansa? Te uhratu? Mine ymmertte. — (Ojentaa kätensä hänelle.) Se ole kaunis asja, näitti Valimo.

VADELMA: Vadelma, pyydän.

KANSLIANEUVOS: Antteksi. Mille mine voin olla alammainen teille?

VADELMA: Kysymys on teidän tyttärestänne, oikeammin teidän ottotyttärestänne…

KANSLIANEUVOS: Nin, mitä heneste?

VADELMA: Tietoomme on tullut, että hän viime aikoina olisi joutunut ikäänkuin harhateille. Onhan se totta, herra kanslianeuvos?

KANSLIANEUVOS: Tjah, tavallan, se on hyvinkin totta. Hen äi rakasta kanssa. Hen ei uhratu, hen äi vaikutta langetettujen naisten etten. (Ovikello soi. Tulee sisälle oikeanpuolisesta takaovesta Hellä Sinisalo, Susannan ohjaamana, jääden oikealle taka-alalle. Kukaan ei huomaa häntä.)

SUSANNA: Rouva on huoneessaan. (Menee.)

VADELMA (juhlallisesti): Hän on itse langennut nainen, herra kanslianeuvos.

SINISALO: Anteeksi…

KANSLIANEUVOS: Tavallaan, epeilemette. Riippu siitte, kuinkka korkkealle asetta ihanne.

VADELMA: Ihanne on asetettava Jumalan valta-istuimen läheisyyteen. Ja juuri siksi me tulemme tarjoomaan hänelle rauhallista tyyssijaa, lujan, lempeän ja jumalaapelkääväisen katsannon alla.

KANSLIANEUVOS (hämmästyneenä): Tyyssija? Henelle?

VADELMA: Me ymmärrämme varsin hyvin, ettei herra kanslianeuvos jo perheensä kunniankaan vuoksi voi pitää häntä kauemmin kattonsa alla.

KANSLIANEUVOS: Enkkö? — Te tarkoitta?

VADELMA: Tarkoitan ainoastaan hänen parastaan. — Ja siksi, ettei hän joutuisi kadulle ja lankeaisi kukaties vielä suurempaan kurjuuteen…

KANSLIANEUVOS: Hen on kadulta, hen on kurjudesta, se on totta. Mutta nyt henelle on katto, hyve näitti Sudelma…

SINISALO (aina yhtä arasti): Anteeksi…

VADELMA: Vadelma, pyydän. — Teidän on myös muistettava, herra kanslianeuvos, että olette suuressa edesvastuussa hänestä ja hänen kuolemattomasta sielustaan.

KANSLIANEUVOS: Mine muista. Mine vasta henet. Mite te takdo? — Henen sjeelu Härra hoittakon!

VADELMA: Tahdon ainoastaan, että herra kanslianeuvos ottaisi huomioon eräitä näkökohtia…

KANSLIANEUVOS (nyt jo aivan tulistuneena): Mite pärkkele mine otta hoomion, jos äi nekökokta! — Henen kasvattaminen saatta olla laiminlyötty…

VADELMA: Siinäpä se, herra kanslianeuvos. Teillä ei ole aikaa siihen, eikä se myöskään sovi teille. Me sitävastoin…

KANSLIANEUVOS: Sovi? Te puhu soppivaisus? Mine sano, te tule tuikki soppimattoman äkdotuksen kanssa…

SINISALO: Anteeksi…

VADELMA: Herra kanslianeuvos! Teemme sen parhaassa tarkoituksessa.

KANSLIANEUVOS (polkien jalkaansa): Mine antta palttu, mine antta potkupallo teiden tarkkoitus! — Kuinkka? Te takdo sulkke minu tyter pinhuusi…?

VADELMA: Herra kanslianeuvos…

KANSLIANEUVOS: Te ole heppemetön ihminen! Te blameera minu pärhe, te skandaliseera kokko minu sukukuntta.

VADELMA: Pyydän herra kanslianeuvosta muistamaan…

KANSLIANEUVOS: Mine muista. Mine muista kaikki, mite mine takdo! Mine en ole veele mike vanhuden höpperö.

VADELMA (loukkautuneena): Jos te ymmärrätte näin väärin minut, herra kanslianeuvos…

KANSLIANEUVOS: Mine ymmertte oikken! Luuleko te hullu minu? — Kuka te ole? Kuinkka te uskalta? Mite te teke teelle, näitti Sulitelma?

VADELMA: Vadelma, pyydän. — Siinä tapauksessa minulla todellakaan ei ole täällä mitään tekemistä.

KANSLIANEUVOS (jyrkästi): Ai! Menkke pois! Menkke sinne, misse pippuri ja inkiveeri kasva.

VADELMA: Minä menen. Mutta minä tulen takaisin, niin totta kuin Jumala on teidän kovan sydämenne pehmittävä.

KANSLIANEUVOS: Menkke! Elkke tulko! — Te kiihoitta, te tulistutta minu… (Tahtoo omin korkein käsin ohjata hänet ulos. Hyypiö, Salkkunen ja Elohiiri, jotka sillä aikaa ovat seisoneet vasemmalla, osaksi jutellen keskenään, osaksi seuraten edellistä kohtausta, pidättävät häntä.)

VADELMA: Ah! (Horjahtaa. Ovikello on soinut, Efraim Koppelo Susannan saattamana ovelle ilmestynyt. Hellä Sinisalo edelleenkin arkana ja pelokkaan toisessa ovipielessä.)

KOPPELO: Hyvä neiti! — (Susannalle.) Vettä! (Tukee Vadelmaa, joka kaatuu taagäin hänen syliinsä. Hellä Sinisalo ottaa säikähtyneenä askeleen eteenpäin.)

KANSLIANEUVOS (Koppeloa osoittaen): No, nyt tule tukthuusi!

SINISALO: Anteeksi, herra kanslianeuvos…

KANSLIANEUVOS (tuimasti): No, kuka te ole? Mite te takdo? — Ah, anteeksi, onhan se näitti Sinisalo! (Tervehtii kohteliaasti.)

SINISALO: Tahdoin ainoastaan pyytää, etteivät herrat antaisi häiritä itseään…

KANSLIANEUVOS: Emme suinkkan, emme suinkkan. — Te etsi Isabella?

SINISALO: Olen juuri menossa hänen huoneesensa. — Anteeksi… (Pujahtaa ujostuneena oikealle.)

KANSLIANEUVOS (katsoo hänen jälkeensä): Kovin blyygi fruntimmeri. — (Kääntyen Vadelmaan päin, jonka Koppelo sillä aikaa on saattanut istumaan.) Ja tuo toinen tuikki frekki! — No, kuoleko hen?

KOPPELO: Hän aukaisee juuri silmänsä, — (Susanna on tuonut vettä hänelle.) Voitteko paremmin?

VADELMA: Kiitos, pastori. — (Tarttuu innokkaasti hänen käteensä.) Pelastajani! — (Osoittaa kanslianeuvosta.) Mutta sanokaa tuolle miehelle, joka tahtoi tappaa minut…

KANSLIANEUVOS: Kuulkka, kuulkka peelle! Nyt hen syytte minua hängen rikoksesta.

VADELMA (nousten): Sanokaa hänelle, että minä en kuitenkaan poistu hänen talostaan, ennen kuin olen kuullut hänen vaimonsa mielipiteen asiasta.

KANSLIANEUVOS: Mike nainen!

VADELMA: Pyydän, herra pastori, ojentakaa käsivartenne minulle ja saattakaa minut rouvan huoneesen. Sillä siellä tämän talon ohjat ovat.

KANSLIANEUVOS (kääntyen herrojen puoleen): Mike temperamentti! — (Vadelmalle.) Menkke siis sinne! Te teke minu rosenrasande, näitti Vatupassi.

VADELMA: Vadelma, pyydän. — Sulkeudun suosioonne, hyvät herrat. (Poistuu Koppelon saattamana oikealle. Kanslianeuvos vaipua istumaan lääpästyneenä.)

KANSLIANEUVOS: Te neke, hyvät härat. Äi mike järjestys, äi mike auktoriteetti ene. — (Pitäen päästään.) Maailma on mullin mallin, Europpa ylesalaisin.

HYYPIÖ: Ymmärrän täydellisesti veljen prekäärin situatsionin.

KANSLIANEUVOS (ojentaa kätensä hänelle): Eikkö totta? Minu situatsioni on kärrassan kamala. — (Ojentaa toisen kätensä Elohiirelle.) Hyvet ystevet! Koettaka ymmertte…

ELOHIIRI: Juuri murheessa ja vastoinkäymisessä tunnetaan miehen karaktääri. Snellman sanoo…

KANSLIANEUVOS: Ninm nin, hyve, ette hen sano. — (Salkkuselle.) Ja sine? Sine et sano mitten, velikultta?

SALKKUNEN (syvämietteisenä): Ajattelen juuri, olisiko ehkä syytä ottaa harkitakseen, missä määrin olisi tarpeenvaatimaa…

KANSLIANEUVOS: Hyve, hyve. Mutta etkö voissi temen ankkaran asioittentilan edesse kärrän jette tuo kuriaalikeeli?

SALKKUNEN: … missä määrin olisi tarpeen vaatimaa, sanon, kun ja koska meitä täällä alituisesti hairitään, asettaa keskustelun alaiseksi siirtyminen veljen huoneesen.

KANSLIANEUVOS (ojentaa kätensä hänelle): Oikken! — Mine mene vain ensin ja antta kesky palkkapiiale, etten otta vastan nin kerpesteken. — (Menee taustaan, törmää yhteen pastori Koppelon kanssa, joka syöksyy päistikkaa oikealta.) Ai, antteksi!

KOPPELO: Herra kanslianeuvos!

KANSLIANEUVOS: Jaa, hyve peive, hyve peive, hära pastori. Emmehen ole veele edes oikken tervehtänyt toinen toissen. (Puristaa hänen kättään sydämellisesti.)

KOPPELO: Hyvää päivää…

KANSLIANEUVOS: Te neke: teelle on hiukan levotontta. Mutta mille mine voi palvella hära pastori?

KOPPELO: Tulen oikeastaan sen suuren onnettomuuden johdosta…

KANSLIANEUVOS (raapaisten korvallistaan): Nin, hen purkka kihlaus. Mine arvan. Te takdo korrektsionianstaltti henet?

KOPPELO: Tarkoitukseni oli kääntää tämä onnettomuus teidän ja teidän kanssa-ihmistenne siunaukseksi. — (Osoittaa oikealle.) Mutta sen jälkeen, mitä olen nähnyt tuolla toisessa huoneessa, tohtinen tuskin toivoa…

KANSLIANEUVOS: Nin? Mite sielle tappahtu?

KOPPELO: Herra kanslianeuvos! Minä luulin tulevani kristilliseen kotiin, mutta minä huomaan joutuneeni paikkaan, missä … taikka toisin sanoen, jossa…

KANSLIANEUVOS: Puhukka! Puhukka aivan pelvotta, hära pastori!

KOPPELO (rykäisten): Siis teidän luvallanne, herra kanslianeuvos! — Hyvät herrat! Rakkaat sanankuulijani! Te tiedätte, että minä jo varhaisesta nuoruudestani, kansan parasta harrastaen, sen kansan, jota tulee vasta oikein tuntemaan vankilan hiljaisissa komeroissa, olen viime vuosina erikoisesti uhrautunut…

KANSLIANEUVOS: Mine tiette. Te rakasta kansa, te uhratu. Mutta mine en kesite, mike logikallinen ykteys…

KOPPELO: … olen viime vuosina erikoisesti uhrautunut "Kristillisen työväen" asialle. Mutta tänä aikana, jolloin ruumiit lähtevät haudoistaan ja epäsiveellinen kirjallisuus katkaisee kääriliinansa, tänä aikana, sanon, jolloin tiede näyttää häpynsä ja taide alastomuutensa…

KANSLIANEUVOS: Sht! Sht! — (Osoittaa oikealle.) Sielle on vaimoveki.

KOPPELO (antamatta häiritä itseään): … tänä aikana, sanon, jolloin ihmis-intohimot riehuvat hurjemmin kuin on Rooman ja Greekin pakanallisen mädätyksen ajoilta asti tapahtunut, jolloin Antikristus nousee ja Baabelin portto istuu kunnian kukkulalla…

KANSLIANEUVOS: Kaikki, mite te sano, on totinen totuus. Mutta eikkö hära pastori voissi puhu hiljempi eeni?

KOPPELO: … tänä aikana, sanon, jolloin Herran temppelit seisovat tyhjinä, mutta Perkeleen temppelit, teatterit, konsertit ja kaikkinaiset varieteet, kihisevät täynnä hänen laulavia, tanssivia ja mässääviä palvelijoitaan, jolloin maa ei riitä enää ihmisten synneille, vaan he astuvat ilmalaivoihin ja aeronautteihin…

KANSLIANEUVOS: Oikken, aivan oikken, hära pastori. Mine poolestani ole myös automobillien ankkara vastustaja, jo niiden kiirellisyden tekden, sille se sotti vasten koko Soomen kanssan peräsynttyinen luonnonlaattu.

KOPPELO (jylisevällä äänellä): … tänä aikana on luonnollista, että keksitään myös se kauhistus Jumalalle ja iljetys ihmisille, jota housuhameeksi sanotaan. Hyvät herrat! Sillä mitä on housuhame? Eikö se ole epäsikiö miehestä ja naisesta, sukurutsa Herran hengestä ja Saatanan salavuoteudesta…?

KANSLIANEUVOS: Hilja, hilja, hyve pastori! Mine pelkke, te härättä kuollet haudoistan.

KOPPELO: Herra kanslianeuvos! Sen kauhistuksen minä olen nähnyt teidän talossanne, tässä talossa, jossa olisin sen kaikkein viimeksi uskonut näkeväni.

KANSLIANEUVOS: Kuinkka? Olissiko minu vaimo, Issabella…?

KOPPELO (musertavalla äänellä): Myöskin kuningas Ahabilla oli vaimo, mutta koirat repelivät hänet kuoliaaksi. — Herra kanslianeuvos! Nähdessäni teidän vihityn vaimonne kantavan tuota vaatekappaletta, jonka nimeäkin jo kristityn kieli säikkyy lausumasta, minä en ihmetellyt enää ajan hurjuutta ja tapojen turmelusta: minä surkuttelin. Minä surkuttelin teitä, herra kanslianeuvos…

KANSLIANEUVOS: Hära Jumala! Hära Jumala! Te puhu nin kaunisti, ette minunkin paatutettu syden ailakta. (Pyyhkii kyyneleitään.)

KOPPELO: Minä surkuttelin häntä, jonka pääksi Jumala on teidät asettanut, minä surkuttelin heitä, jotka seisoivat tuon tuskallisen ja ennenkuulumattoman tapauksen todistajina. Myöskin teitä minä surkuttelin, hyvät herrat, jotka itse olette kristillisen aviosäädyn jäseniä ja joita sama onnettomuus voi kohdata kuin varas yöllä tai pitkäisen tuli, joka idästä leimahtaa. — (Myöskin Hyypiö, Salkkunen ja Elohiiri näyttävät varsin vakavilta ja liikutetuilta.) Mutta enin surkuttelin minä niitä äitejä, jotka vielä siveydessä synnyttävät, ja viattomia lapsia, jotka Jumalan tahdosta ovat pakotetut tämän murheen, piinan ja kadotuksen laakson läpi vaeltamaan.

KANSLIANEUVOS: Te puhu nektar ja ambrosia. Kullankukkanen istu teiden huulen peelle. — Sallika minu syleille teitte!

KOPPELO (itsekin liikutettuna): Herra kanslianeuvos! (Syleilevät. Myöskin muut herrat kiittävät Koppeloa. Oikealta taka-alalta laulua ja soitonrämpytystä.)

SUSANNA (laulaa):

Kyll' vanha vainojamme on julma, voimakas, vaan juoniansa pelkää ei ristin sotilas, kas, veren, tulen kautta maailma voitetaan…

KOPPELO: Mitä se on? Joku vähämielinen?

KANSLIANEUVOS: Antteksi. Hen on hyve piikka, mutta henen valtakuntta äi ole teste mailmasta. — (Menee taustaan ja palajaa heti. Laulu lakkaa.) Istuka, hära pastori, istuka! Ettehän seisso nyt saarnastoolissa.

KOPPELO: Kiitän, mutta minulla ei ole aikaa.

KANSLIANEUVOS: Nin, se ole totta, teille oli jokku asja.

KOPPELO (jälleen saarnanuotilla): Herra kanslianeuvos! Ajattelin, että tämä kova koettelemus, jonka Herra kaikkihyvyydessään on teille lähettänyt…

KANSLIANEUVOS: Housuhame?

KOPPELO: Tarkoitan tyttärenne onnettomuutta … olisi kenties voinut olla omiaan muokkaamaan teidän sydämessänne sopivan maaperän…

KANSLIANEUVOS (kuivasti): Jaa, kiitos, hära pastori, kiitos. Te muokka maapere, te kyntte Häran peltto. — (Ojentaa kätensä hänelle.) Olikko jotakin muutta?

KOPPELO: Kyllä. Eräs lista. (Kaivaa sen taskustaan ja ojentaa kanslianeuvokselle.)

KANSLIANEUVOS (kulmakarvojaan kohottaen): Lista?

KOPPELO: Erästä puolueemme hyväätekeväistä tarkoitusta varten, taikka tarkemmin sanoen, avustuksesta erään turvakodin hyväksi, jonka hoitajatar on neiti Hilja Vadelma…

KANSLIANEUVOS: Hen? Näitti Hattelma? — (Ojentaa listan takaisin.) Mine äi märkitte.

KOPPELO: Kuinka?

KANSLIANEUVOS: Hen on kiihoittanut minu pulssi nein aamupeivelle. Hen on tehnyt ikivamma minulle. — (Päättäväisesti.) Äi, mine äi kirjotta…

KOPPELO: Herra kanslianeuvos! Minä toivoin kuitenkin…

KANSLIANEUVOS (kiinteästi): Äi! Mine seisso kuin muuripessi siine. — Hen on heppemetön, hen on hirmullinen fruntimmeri…

KOPPELO: Pyydän huomauttaa herra kanslianeuvokselle, että herra kanslianeuvos puhuu tulevasta puolisostani…

KANSLIANEUVOS (ponnahtaen): Äi! Onkko se makdolinen?

KOPPELO: Kyllä. Asia on tosin vielä salainen, mutta katsoin kuitenkin velvollisuudekseni…

KANSLIANEUVOS: Jaa, luonnollisesti, jaa, luonnollisesti. — (Voiden tuskin tointua hämmästyksestään.) Velvoitus ennen kaikki. — (Ikäänkuin ei olisi vieläkään oikein omiin korviinsa uskonut.) Te rakasta, te kaksi? Te aikko naimiaissin?

KOPPELO (säteillen tyytyväisyydestä): Hän on tänä aamuna tunnustanut minulle rakkautensa.

KANSLIANEUVOS: Onnittelen. Onnittelen kaikkesta sjeelustani ja meelesteni. — (Puristaa hänen kättään.) Jaa, pata vakkansa … äi, mine tarkoitta: pata kattilata… Antteksi, hära pastori, mine kadotta aina konsepti, kun mine takdo keytte soomen laskusana!

KOPPELO: Vakka kantensa hakee, tahtoo herra kanslianeuvos sanoa arvattavasti?

KANSLIANEUVOS (ilahtuneena): Nin, juuri nin. Elkke panko kynttile vakan alle! — Veele kerran: Gratulor kaikkesta sydemesteni.

KOPPELO: Kiitän. — (Muut herrat seuraavat kanslianeuvoksen esimerkkiä.) Kiitän. — (Jälleen kanslianeuvoksen puoleen kääntyen.) Toivon, ettei herra kanslianeuvos tässä tapauksessa ole kieltäytyvä merkitsemästä pientä ropoa meidän turvakotimme, uskallan sanoa, meidän yhteisen turvakotimme hyväksi…

KANSLIANEUVOS: Äi! Anttaka lista! mine pane likoon pooli omaisuudestani. — (Kirjoittaa, ojentaa listan takaisin Koppelolle.) Sillä mees joka osoittaa sellainen kooleman ylönkatsominen, hen ansaitte, ette myllyn kivitys henen kaulan ripustetan…

KOPPELO (hämmästyneenä): Myllyn kivi?

KANSLIANEUVOS: Antteksi, mine sekoitta aina. Mine keytte myös raamattu kuin sika kaurapussi. — Voitton kruunun hen tiettysti ansaitte.

KOPPELO: Kiitän. — (Tarjoten listaa.) Ja te, herra parooni?

ELOHIIRI: Mielelläni. (Kirjoittaa.)

KOPPELO: Kiitän. — Ja te, herra professori?

HYYPIÖ: Mielelläni. (Kirjoittaa.)

KOPPELO: Kiitän. — Ja te, herra senaattori? Tekään ette epäilemättä ole kieltävä kannatustanne kodilta, joka on rakentuva samoille iankaikkisille kulmakiville kuin kirkko ja valta-istuin?

SALKKUNEN (vaivautuneena): Minä olisin kenties voinut toivoa, ettei minun olisi ollut pakko syventyä niihin asianhaaroihin, jotka eräissä tapauksissa voivat tehdä välttämättömäksi harkitsemisen, olisiko minun ehkä kuitenkin annettava välikysellä itseäni tästä ehdotuksesta…

KOPPELO: Mutta…

SALKKUNEN (painokkaasti): Mutta jos minua siihen suorastaan pakotetaan, en katso voivani kieltäytyä lausumasta, että kristillinen työväenliike, siinä määrin kuin se palvelee kansaa, saattanee epäilemättä olla valmis kansan kannatuksesta, mutta siinä määrin kuin se ei palvele kansaa, joka tässä tapauksessa on sama kuin sen kansallismielinen ajatussuunta … (Jatkavat keskustelua. Koppelo tekee kiivaita vastaväitteitä. — Sisälle purjehtivat oikealta Isabella, rva Akkola, Hilja Vadelma, Hellä Sinisalo ynnä heidän vanavedessään Johannes Kointähti. Isabellan housuhame herättää yleistä, mutta kätkettyä hämmästystä ja uteliaisuutta.)

ISABELLA: Tervetulemaan, hyvät herrat. — (Juhlallisesti.) Pyydän teitä läsnäolemaan sen päätöksen julkilukemisessa, jonka Naisliiton johtokunta juuri on antanut eräässä asiassa, mikä meitä kaikkia on tänäpäivänä niin syvästi kuohuttanut.

KANSLIANEUVOS: Jaa, kiitos. Tuikki armollista. — (Isabellalle, kuiskaten, osoittaen hänen housuhamettaan.) Isabella! Sine teke skandali!

ISABELLA (musertavalla silmäyksellä): Ja sinun ei tarvitse edes tehdä sitä.

KANSLIANEUVOS: Kuinkka?

ISABELLA: Sillä Jumala on tehnyt sen jo sinun puolestasi syntymässä. — (Kanslianeuvos etääntyy kauhistuneena.) Ennen kuin kuitenkaan ryhdymme siihen, on minun ehkä muutamin sanoin selvitettävä ne johtavat periaatteet, jotka tässä niinkuin muissakin asioissa ovat ohjanneet liittomme toimintaa. — Pyydän, istukaa, hyvät naiset ja herrat. (Herrat istuvat vasemmalle, rva Akkola ja Kointähti oikealle. Muut sijoittuvat, mikä minnekin, Isabella itse pöydän päähän. Kanslianeuvos pysyttelee epävarmana loitolla hänestä. Koppelo ja Hilja Vadelma vierekkäin taka-alalla.)

ELOHIIRI: Uskallan kuitenkin huomauttaa ennen kokouksen alkamista, että asia toistaiseksi on tullut hiukan yksipuolisen käsittelyn alaiseksi. Snellman sanoo…

ISABELLA (ylenkatseellisesti): … kaikki, mitä hänellä sanotetaan. — Pyydän, istukaa, herra parooni!

ELOHIIRI: Mielestäni kuitenkin puolueen hallinto…

ISABELLA (kuten edellä): … vahvistaa kaikki, mitä me olemme päättäneet. — (Elohiiri istuu tuhkien tyytymättömänä sieramiinsa.) Hyvät naiset ja herrat! Jo Ibsenin Noora aikoinaan…

KANSLIANEUVOS: Se ole kovin vanha juttu. Pittekö nyt aina alkka synninpaisumuksen ajoilta asti?

ISABELLA: Vaadin hiljaisuutta. — Jo Ibsenin Noora aikoinaan tuli siihen vakaumukseen, että hän oli ensi sijassa ihminen, toisessa sijassa vasta nainen, vaimo ja äiti. Sama vakaumus on syvälle juurtunut myös kaikkien Suomen naisten sydämiin.

KANSLIANEUVOS (tehden epätoivoisen liikkeen): Raukka issenmaa!

ISABELLA: Niinkuin me jo nyt puhumme äidinkielestä, samoin tulee nimi "isänmaa" pian "äidinmaaksi" muuttumaan.

SINISALO: Anteeksi, että keskeytän: meidän kouluissamme on jo nyt tapa rukoilla vuoroin "isä meidän" ja "äiti meidän".

ISABELLA (armollisesti hänelle päätään nyykähyttäen): Kuten kuulette, hyvät herrat. — Se onkin aivan luonnollista katsoen siihen kieltämättömään tosiseikkaan, että nainen on perheen oikea pää ja perusta. — (Hämmästyksen ja tyytymättömyyden merkkejä miespuolisesssa kuulijakunnassa.) Huomaan, etteivät kaikki täällä vielä täysin tajua sitä. Asia on pian valaistu esimerkillä. Poistakaa nainen perheestä, ja mitä jää jälelle siitä?

KANSLIANEUVOS: Mees ja lapsi.

ISABELLA: Siis sanalla sanoen: ei mitään. — Mutta poistakaa mies perheestä! Muuttuuko mitään? Ei.

KANSLIANEUVOS (epätoivoisesti): Mutta kuinkka Häran nimesse sine pärusta pärhe, jos ei sinulla ole mees ollenkan?

ISABELLA: Sen ovat tuhannet naiset käytännössä osoittaneet. — Siksi pitäisikin kaikki lapset oikeastaan äidin mukaan nimitettämän, kuten kuuluukin jo olevan tapana eräillä villikansoilla.

KANSLIANEUVOS (kuten edellä): Pärhe on kuittenkin yhteiskunnan pärustus. Emmeke me ole miken kerikansa Akka teelle.

ISABELLA: Ellemme ole, tulemme siksi.

KANSLIANEUVOS: Me ole kristityt ihmiset, ja mine sano aina uudestan ja uudestan: tie Soomen suuruten key vain sen lasten uhravaisuden lepi.

KOPPELO (rykäisten): Pyydän täydellisesti yhtyä edellisen puhujan mielipiteesen.

ISABELLA: Pyydän naisena ja puolisona hiljaisuutta. — Uhrautuvaisuus voi olla hyvä, mutta se on miesten asia. Nainen kantaa kalliimman uhrin isänmaalleen, jos hän ylimalkaan ottaa miehen…

VADELMA: Ah! (Kallistuu kohti Koppeloa.)

ISABELLA: … ja luopuu kansansa hyväksi alkuperäisestä viattomuudestaan.

KANSLIANEUVOS: Mutta rakkas Issabella! Minke muun hyveksi mees sitten luoppu siite?

ISABELLA: Hän tekee sen yksityisestä pyyteestä ja sydämensä pahasta aivoituksesta, jos hän ylimalkaan on koskaan ollut viaton, mikä viattomuus ei missään tapauksessa voi olla naisen viattomuuteen verrattava.

KANSLIANEUVOS (itsepintaisesti): Pärisyntti on kuittenkin pärisyntti…

KOPPELO: Pyydän täydellisesti yhtyä edellisen puhujan mielipiteesen.

ISABELLA (äänensä korottaen): Pyydän ritarillisempaa käytöstapaa kokouksen miespuolisten jäsenten taholta. — (Uhkaavasti.) Onko tarkoituksenne loukata heikompaa sukupuolta?

KANSLIANEUVOS: Äi, Häran nimesse! (Etääntyy peljästyneenä. — Ovikello soi. Janne Heimonheimo ryntää sisälle oikeanpuolisesta takaovesta, Susannan tarmokkaista estelyistä välittämättä. Tommi kurkistelee heidän takanaan. Kaikki nousevat hämmästyneinä.)

HEIMONHEIMO: Jumalan kiitos! Vihdoinkin! — Anteeksi, hyvä herrasväki. Tällä kertaa minä en enää kysynyt lupaa.

ISABELLA (jääkylmästi): Ette. Se on juuri miesten tapaista. — Pyydän, poistukaa!

HEIMONHEIMO: Rouva kanslianeuvoksetar! Täytyyhän minun toki saada selittää…

KANSLIANEUVOS: Rakas hära duumari! Te kuule, te neke situatsioni. Makdolista kylle, te ole viaton…

ISABELLA (ankarasti): Kuinka? Sinä puolustat tuota miesriiviötä?

HEIMONHEIMO: Minä vannon.

KANSLIANEUVOS (taputtaa olalle häntä): Elkke vannoko! Sattuuhan sellaista. Eikke se nin koko mailma nein meesten kesken. Mutta vaimoveki pite hyvin pahana sen.

ISABELLA: Karl Napoleon! Perheesi kunnian vuoksi toivon, että osoitat ovelle tuon herran.

HEIMONHEIMO (rukoilevasti): Rouva kanslianeuvoksetar!

ISABELLA: Tuleeko siitä mitään? — Ellet sinä tee sitä, teen sen minä.

KANSLIANEUVOS: Rakkas Issabella! Ele nyt aina teke skandali!

HEIMONHEIMO (epätoivoisesti): Yksi sekunti!

ISABELLA: Susanna! Kutsu talonmies tänne!

KANSLIANEUVOS: Hen on anarkisti. Hen amppu browninkirevolin kanssa. — (Välittävästi.) Hära duumari…!

HEIMONHEIMO: Saanko minä puheenvuoron?

ISABELLA: Taikka poliisi!

HEIMONHEIMO (tempaa tuohitorven seinältä): On kuoleman oma jokainen, joka koskee minuun.

SUSANNA: Jesus siunatkoon!

KANSLIANEUVOS: Pärkkele! Te teke hullu minu!

ISABELLA: Poliis! Poliis!

HEIMONHEIMO: Jos tarvitaan, kutsun itse hänet tänne. (Puhaltaa tuohitorveen. Naiset kirkaisevat kauhistuneina.)

TUULIKKI (syösten vasemmalta): Janne! Minä olen kuullut sinun äänesi. Minä en tahdo uskoa mitään pahaa sinusta…

HEIMONHEIMO: Armas Tuulikki! (Sulkee syliinsä hänet.)

ISABELLA: Hyvät naiset! — (Ylenkatseellisesti.) Täällä ei ole meidän paikkamme.

KANSLIANEUVOS: Eikke meiden. Rakkaus on suurin kaikista…

KOPPELO: Amen. (Isabella, rva Akkola, Sinisalo ja Kointähti menevät oikealle, kanslianeuvos, Hyypiö, Salkkunen ja Elohiiri vasemmalle taka-alalle. Koppelo ja Vadelma oikeanpuolisesta taka-ovesta. Myöskin Tommi on hävinnyt.)

Esirippu.