← Table of contents
Me

SIVISTYNEET.

Reading edition

Minä uskoin aina ennen, että suomalainen kuului kansakunnista paraimpaan, täydellisimpään, jaloimpaan, nyt epäilen tuota suuruutta, epäilen, onko suomalainen edes sivistynyt.

Minä taidan vain tänä hetkenä olla hiukan sekaisin päästäni, sillä onhan jokaisen suomalaisen pyhä velvollisuus uskoa, että me olemme niin harvinaisen sivistyneitä.

Meillä on mukava keino sivistyksen saavuttamiseen, oikea patenttikeino. Kaikki ulkomaalainen tuotetaan tänne ja otetaan sellaisenaan vastaan. Se, mikä on ulkomaalaista, käy aina täydestä. Ennen aikaan me hiukan muodostimme ruumiimme mukaan tuota ulkomailta lainattua sivistyspukua. Nyt ei siihen ole aikaa. Nyt siepataan puku ylle ja me uskomme olevamme täydellisiä, vaikka puku paikoittain pingoittaa, paikoittain on liian väljä.

Suomalainen on renki, joka on saanut herraskaisuuden hullutuksen päähänsä. Ikävä vain, ettei hän huomaa, kuinka paljoa miellyttävämpi hän olisi renkihahmossaan kuin tuossa herraa matkivassa asussaan. Toisinaan tuo matkiminen voi jokseenkin hyvin onnistua, varsinkin jos asianomainen käyttäytyy tyynesti, mutta kun hän sattuu kiukustumaan, niin heti renki näkyy herraskaisen puvun sisältä. Ja silloin hän on ehdottomasti naurettava, jota vastoin hän renkimuodossaan suuttuessaan herättäisi kunnioitusta. Renkinä hän tappelisi puukolla, herrana käyttää hän kynää puukkona.

Renkimäisyyttä on myös tuo suomalaisen kumarteleminen ruotsalaisille. Siinä me olemme menneet aivan irvikuviksi. Me pyrimme matkimaan heitä ollaksemme muka sen kautta sivistyneempiä. Suuri erehdys. Ei viinuri ole herra, vaikka hänellä onkin kaikki herran eleet.

Sivistyksen suuruus riippuu siitä, kuinka monta kirjaa kukin on lukenut valvonnan alaisena — s.o. koulussa, opistoissa, yliopistossa. Ja ihmisiä yllytetään tuohon lukemiseen lauseella: tieto on valtaa! Me ymmärrämme sen koulupojan tavoin: "se pääsee voitolle katutappelussa, jolla on useampi kirja heittääkseen ne vastustajan päähän." Nykyään kun meillä on sellainen keskinäinen tappeluvimma huudetaankin: enemmän sivistystä kaikille kansalaisille! Uskontokirjat ovat huomatut liian pehmeiksi, siksi ne tahdotaan poistaa.

Kaikki sivistysriennot ovat meillä matkimista, toisinaan se tunnustetaankin, mutta puolustetaan sitä sillä, että "kansa on vielä niin nuori." Kaikki on lainattua. Ylemmät koulut kulkevat saksalaisessa sotakurikaavassa; kansakouluista pakoitettiin eroamaan tarkastaja, joka uskalsi tehdä omia, oloihin sovitettuja parannuksia; yliopisto on pienoiskuva saksalaisista tiedontarhoista, kun se ensi kerran ilmaisi itsenäisyyttä, liitti se filosofian viereen lantatarhat ja karjatarhat; seminaarit happanevat vuosi vuodelta, jos huomataan suoraa mätää, niin "ei se anna aihetta toimenpiteisiin"; taidesuunnista runous matkii saksalaisia tai ruotsalaisia, kirjallisuus yleensä kaikkia maita, mutta ei näe omaa maataan muuta kuin erehdyksestä; nykyinen näytelmäkirjallisuus ei edes matki, siksi sitä ei ole olemassakaan; näytelmätaide on ranskalaisen ja saksalaisen sekasotkua; maalaus saa esityskeinonsa ulkomailta, kun se oikein hyvin sekoittaa kaikki, kutsutaan sitä yleiseurooppalaiseksi. Seurustelutavat ovat ainoat, jotka ovat pysyneet kansanomaisina, siitä ei voi erehtyäkään katsellessaan meikäläisiä. Joku hurskas sielu kyllä koettaa niitä parantaa painattamalla oppikirjankin — kaikkihan meillä saadaan painotietä! mutta ei sitä lukemalla opi.

Kaikki ne miehet ovat kuolleet, jotka uskalsivat omasta perustasta nousta ja luoda oman, itsenäisen sivistyksen. Mutta uudenaikainen sivistys yhä kehittyy. Meillä on oikea sivistämisraivo. Muutamat ovatkin ottaneet toisten sivistämisen urakalle. He kantavat tuota sivistyksen vettä pohjattomiin astioihin ja huutavat koko ajan: "hyvä Jumala, sitä sivistyksen määrää!"

Ja kun oikein pyhä vimma saa vallan, niin julkaistaan hyvin laaja teos, kuten "Oma maa." Ja jokainen rientää sen ostamaan, sillä sellaisen kirjan kautta saa sivistyneen leiman. Kun se on pöydällä, niin kuka uskaltaa enää soimata sivistymättömäksi? Olen seurannut tuon kirjan esiintymistä perheissä. Viidestäkymmenestä perheestä oli viidessätoista sitä luettu, sivut olivat avatut auki ja vihkoja oli pidelty. Muissa oli vihkoja paikoittain avattu, muutamissa ei laisinkaan. Talon herra aikoi lukea "tuon hyödyllisen ja välttämättömän kirjan" loma-aikanaan. Kun se tulee, niin hän varmaankin lepää ja lykkää lukemisen talvi-illoiksi. Kun ne tulevat, pelaa hän skruuvia ja lykkää lukemisen loma-ajaksi j.n.e.

Mutta sivistyksen urakoitsijat eivät väsy. Kohta alkaa ilmestyä tietosanakirja. Mikä ihmeellinen taikasana tuo: tietosanakirja! Kas, kun sen kirjan saa hyllylleen, niin silloin sitä on sivistynyt! Minä ehdoitan, että arvoisat sanakirjan toimittajat jättävät pois selityksen sanasta "sivistys." Joku viaton sielu voisi lukea sen, ja, jos selitys olisi suora ja todenmukainen, sanoisi hyvästit koko sivistykselle. Sivistystä olisi viisainta selittää suurelle yleisölle tietosanakirjan oppimiseksi ulkoa. Mikä ihana suomalaisen sivistyksen järjenharjoituksen iltaseura, kun kaikki kuulustelisivat toisiaan tietosanakirjan ulkoluvussa! Mutta vaikka suomalainen olisi vakuutettu siitä, että se on se oikea sivistyksen tie, niin hän lunttaisi tuossa ulkoluvussa, niin vähän on meillä todellista sisäistä pakkoa sivistykseen.

Meidän koko sivistyksemme on tuollaista lunttaamista. Ajattelen yliopistoa. Sanotaan, että kaiken sivistyksen juuri ja pohja on logiikka. On kai, on kai! Mutta miksi eivät professorit käytä sitä, kun on kysymys suomalaisuudesta yliopistossa. Mutta he ovatkin kai luntanneet sivistyksessään eivätkä tunne logiikkaa. He eivät osaa suomeakaan, vaikka heillä on todistus suomenkielen taidosta. Siinäkin on luntattu.

Ja kun meillä ihminen on sivistynyt vasta silloin kun hänellä on arvonimiä, niin järjestää yliopisto kurssia tuollaisen nimen saavuttamiseksi. Vaikka filosofian luulisi olevan tieteen, johon jokainen henkistä janoa tunteva pyrkii vapaasti, niin tehdään siitä tutkinto-aine ja asianomainen nimenhakija antaa prepareeta itsensä, suorittaa tutkintonsa ja elää elämänsä aivan kuin ei olisi kuullut filosofiasta puhuttavankaan. Tutkinto ei ole opettanut häntä hituistakaan selvemmin ajattelemaan. Lääkäri y.m. käytännön tiedemiehet toteuttavat jotenkin saamansa tiedot, filosofisen tutkinnon suorittaja on henkinen epäsikiö.

Minä odotan vain, että yliopistoon järjestetään lausunnonopetus, ja kun siinä suoritetaan tutkinto, niin eiköhän ihminen ole sivistynyt, kun hän saa arvosanan luonnollisessa puhumisessa. Me tarvitsemme sinne vielä tanssikurssit — hei, silloin sitä oltaisiin sivistyneitä! Se tieteen suunta kantaisi näkyviä hedelmiä ja diploomin saisi se, joka kauniimmin keikuttaa itseään. Politikoitsijoiden varsinkin tulisi suorittaa nämät molemmat kurssit.

Silloin voitaisiin sanoa, että yliopistossa vallitsee todella "gaja scienza."

Toisinaan tuo sivistyksen jano tulee oikeaksi yleiskuumeeksi, koko maa tempoilee sen vaikutuksesta. Sellainen aika oli meillä muutama vuosi sitten, silloin kaikki opettivat.. Lopulta opettajat ja oppilaat väsyivät, sillä molemmin puolin oltiin halukkaita lunttaamaan. Nyt ei kukaan yritäkään sitä enää, sillä sen kautta ei saavutettu kummallakaan puolella lisää valtaa. Ja valtaa, sitä me koetamme kaikin tavoin saavuttaa. Sivistyksestä puhutaan, valtaa tarkoitetaan.

Meidän sielumme on sivistyksen sekatavarakauppa. Sinne on koottu kaikkia elämässä tarvittavia välikappaleita, mutta niitä ei siellä käytetä. Me uskomme, että kaikki on niin kuin olla tuleekin, kun meillä vain on kaikki tavarat. Mutta käyttää niitä — sitä me emme osaa.

Minä olen kerran saanut tietää, mitä oikea sivistynyt on, ja minä kuiskaan sen sinulle peloittaakseni sinua:

"Sivistynyt on henkilö, joka ei kerskaile tiedoillaan, kunnioittaa toisen yksilöllisyyttä, ei tee velkoja, ei vääryydellä anasta mitään asemaa, ei puhu pahaa toisesta eikä kuuntele pahaa puhuttavan, ei kosta vääryyttä vääryydellä, ei loukkausta loukkauksella."

Minä hylkäsin heti tämän opin, sillä minä huomasin sen aivan sopimattomaksi meille suomalaisille.

Meidän täytyy saada kerskailla siitäkin, mitä emme ole, mitä emme taida, polkea toisiamme, tehdä velkoja, kaikin keinoin siepata valtaa itsellemme, panetella, kuunnella juoruja, aina kostaa toiselle ja aina loukata toisiamme.

Eikö ole helppoa ja suloista elää sen opin mukaan, eikö tunne olevansa rakkaassa suomalaisessa piirissä? Me olemme kotona. Me olemme kotona!

Huomasitko, minä sanoin Me?

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings