IV. REVONTULTEN LAULU

1.

Kohosi yössä kotka, ja tähdet paloi, myös meri valoi valoa kuudanvyössä.

Pohjassa perin kajastus syttyi kumma, sen sini tumma viiruili niinkuin verin.

Liitivät loimut sen yli lailla aaveen, haamuiksi haaveen puki ne pilvien poimut.

Pois ne jo kuoli, mutt' yhä uudet nousi; ylemmä sousi, ruskotti Pohjan puoli.

Niin kuni loihtuin luomina kokoon ne karttui; valtaviks varttui välkkehet sähkösoihtuin.

Soihdut ne kauan niin kuni liekein läiskyi, rätis ja räiskyi, vaikk' oli hiljaista hau'an.

Lievemmin liiti kotka, kun katseli tätä kimmeltävätä kisaa, mi eessä sen kiiti.

2.

Kuiskajavainen äärestä soi sana hälle: »Näin ylähälle miks tulit, lintu mainen?

Ain' ylös halaat, siipeis et levätä siedä. Et toki tiedä: ehkä sä pettyen palaat.»

»Palata sois en sieltä, mit' etsin kaipuin, kutsuhun taipuin tähtien, kotini koisen.

Kutsut ma sulot kestin jo keijujen heljäin, kestin mä neljäin tuulien tuimat tulot.

Mutt' ovat mulle outoja nuo tulet taivaan; vaarahan, vaivaan en toki tuolla ma tulle?»

»Suotta sa säikyt luomia luonnotarten; leikkiä varten vain on ne valojen väikyt.

Ovat ne kieltä haastelemaista heidän; mailta et meidän nouse, jos nää sen et mieltä.»

3.

Loma jo laukes rannalla taivaan tuohon liekkien vuohon, avarammaks yhä aukes.

Niist' tuli vyöhyt taivahankaaren lainen; tummenevainen ympäri sen oli yöhyt.

Kohosi viistoon keskelle kaaren miekka; kuin sotiniekka viittoi se kutsuen kiistoon.

Vastasta heti esihin toinen työntyi, kutsuun mi myöntyi, terällä toista veti.

Jäi tämä tälleen, toinenpa, siihen mi kajos, väistyi ja vajos, mut pian kohosi jälleen.

Taistelu yltyi yhäti iskuin huimin, torjumin tuimin, siks kunis viimein kyltyi.

Kotkalta kysyi ääni: »Nyt kuulla voinen, miks tehos toinen?» »Nousussa nopeena pysyi.»

4.

Kolmisin koittain taas terät taistohon ryhtyi; kaks kohos, yhtyi, kolmas ne vajotti voittain.

Nous nämä pian, kolmatta iskien kohti, terä min hohti ylväytt' ylimmän sijan.

Suistui se alas, taistoivat toiset kaksi: ratkaisijaksi pääs pian kolmas, mi palas.

Sekin jo vaipui iskusta yhden, ja tämä kahden, ja nämä ens' terän eestä taipui.

Taas tulisesti löi se ja toiset torjui, pianpa horjui itse, ja iskijät kesti.

Melskettä moista karttui jo katselemiksi. »Tiedätkö, miksi nyt mikin voitti noista?»

»Voittihan aina pisimmäks joukosta jäänyt.» »Totta; mut nää nyt kiivaammat kiistakkaina!»

5.

Yhdeksän terää nousi ja iski ja yhteen viskausi vyhteen, taistaen täyttä erää.

Miekka, mi voitti, kohta jo vaipuen väisti; uus sitä säisti, kaikk' alas karkeloitti.

Nousi ne pikaan, taistelun kimmassa kiilsi, vilskeenä viilsi, kunneka katselikaan.

Erottanutkaan! ei, mik' ol' yllä, alla; sinkoamalla samos ne satahan mutkaan.

Huikaisevaksi kalpojen kisa jo kääntyi. »Miks mikin sääntyi vuoroonsa voittajaksi?»

»Suora ol' lyönti sen, joka voittajaks pääsi, sen hädin hääsi, mutkat mi mukahan myönti.»

Tiesit sä totta. Vielä on taisto yksi; selitetyksi saaos se vauriotta!»

6.

Soihduiksi alkoi hajota taas tulijänne; sinne ja tänne liitäin ne hämyä halkoi.

Teriä täynn' nyt taivahan kansi paistoi; tuimaan ne taistoi, mik' olis ylimmä käynyt.

»Jos ohi mennä saatat sa säiläin noiden, väistää ne voiden, ylemmäs tyynnä lennä!

Mutta jos kajoo sinuhun ykskään kalpa, sai sulle salpa: maahan jo jäädäsi vajoo!»

Katseli hetken kotka ja lens' levottomaan liekkien lomaan; ehjänä ehtikin retken.

»Virka, min vuoksi ohi sa pääsit, vaikka pahin on paikka se, johon joukot juoksi?»

»Tavoitin taa sen, ylimmän yllä pääni.» Vaikeni ääni, kohosi kotka taasen.

7.

Kohos se kevein mielin ja alkoi antaa kiireemmin kantaa siipensä liidoin levein.

Tunsi se vielä etäälle ehtivänsä, väistyttäjänsä tulevan tuskin tiellä.

Kauan sen alla kisata soihdut kerkes, kunnes ne herkes, yösydän-aukeamalla.

Yhden ja toisen lyönti kun lieväksi laukes, riennosta raukes lyöty ja jäädä soi sen.

Sammui se siitä, himmeiksi toiset heittyi, poistui ja peittyi, enää ei näkynyt niitä.

Kuukin jo vaipui, pälyen silmin suurin, taa sumumuurin, hämy sen keralla haipui.

Taas avaruutta syleili yöhyt jylhä, tähtien ylhä vyö väris uhkaa uutta.