TOINEN KIRJA.

Viel' on virttää tieossani, Saatavillani sanoja, Virttä toista tuulet tuopi, Aallot rannalle ajavi, Linnut liittävi sanoja, Puien latvat lausehia.

Erityisiä Lauluja.

I. Tyttöin lauluja.

1. Kuluu ikä laulamattaki.

Noin sanoi minun emoni, Varotteli vanhempani: "Elä lapsi paljo laula, Tytär tyhjiä sanele; Ikä kultainen kuluvi, Aika armas rientelevi, Sinun lapsen lauluissasi, Kurjan kukkumaisissasi." Vaan ellös emoni surko, Valitelko vanhempani, Iän kultaisen kulusta, Armahan ali menosta, Minun lapsen lauluissani, Pienen pilpatuksissani!— Ikä kuitenki kuluvi, Aika armas rientelevi, Jos en laula polvenani, Hyrehi sinä ikänä; Aika kultainen kuluvi, Päivä kaunis karkelevi, Ilman lintujen ilosta, Varvuisten visertämistä.

2. Ei laulu kosista kiellä.

Noin ne muutamat sanovat, Moniahat arvelevat:— "Elä neito paljo naura, Paljo naura, kilvoin laula; Ei sinua kilvoin naia, Ei kilvoin vihille vieä, Josk' on kilvoin kihlattaisi, Kilvoin käytäisi kosissa. Olet lapsi laulamatta, Tytär tyhjittä sanoitta, Niin saat saksan varrellesi, Verkanutun vierehesi; Kolmin käyähän kosissa, Nelin neittä pyytämässä, Pohatoille puolisoksi, Rikkahille reen perähän." Vaan elkää, hyvät imeiset, Tuota ouoksi otelko, Jos ma laulan laiha lapsi, Tytär tyhjä vierettelen; Lauloipa isoki ennen, Vieretteli veistoksilta, Lauloi armahin emoni, Värttinältä väännätteli, Lauloi sisko, lauloi veikko, Lauloi vielä veikon lapsi. Ei laulu kosista kiellä, Kun ei muut pahat tapani, Laiskuuteni, laihuuteni, Ja kaikki kataluuteni. Ja jos en laula polvenani, Kuulu kullan valkiana; Ikä kuitenki kuluvi, Kasvo kaunis lankiavi, Muoto muualle menevi, Koko varsi vanhenevi.

3. Laulan voiessani.

Laulan ehkä voiessani, Keikun kehtaellessani; Ehk' en toiste voine'kana, En toiste kehanne'kana, Kun tulen ison ijille, Emon varrelle vajenen, Nousen ohkaen olilta, Kättä pieksäen pehuilta, Voivotellen vuotehelta— Kun tulen tutisevaksi, Saame sanan kantajaksi, Penkin pään pitelijäksi, Joka nurkan nuohkijaksi.

4. Meistä kasvavi kananen.

Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset, Kun yhen emosen lapset, Yhen hanhen hautelemat, Yhen sorsan suorittamat, Yhen peiposen pesemät.

Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Meist' on hanhi hautumassa, Meistä joutsen joutumassa, Sorsanen sorenemassa, Vesilintu vertymässä.

Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Meistä kasvavi kananen, Ylenee ylen hyvänen, Monen miehen mielitietty, Yhen miehen varren vasta.

Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Orahall' on onnen touot, Ripsellä Kalevan riistat, Ohrat päätä ottamassa, Pavut pienellä palolla.

Kukkuome me käköset Laulaome me latoset; Isoni luvan lupasi Seitsemäksi vuotoseksi, Suntak-iltaset ilota, Päivänlaskut lallatella.

5. Mitä me tytöt suremma.

Olkame tytöt yhessä, Rinnatuusten rinkilöissä, Laulakame laatusasti, Vetäkäme vienosesti! Mitä me tytöt suremma, Kuta hullut huutelemma? Ei meitä veroista vieä, Ei oteta maanotoista; Vasket vieähän veroista, Oravaiset maanotoista.

Olkame tytöt yhessä, Rinnatusten rinkilöissä, Laulakame laatusasti, Tanssikame taitavasti; Tuota kaunot katselevi, Tuota kullat kuuntelevi, Ulkona oven takana, Hatut kaikki kainalossa— Ei tohi tupahan tulla, Saaha salvoshuonehesen, Tuostapa ämmät äkkäjäisi, Koukkuleuat kokkajaisi.

6. Tässä tanssivi tasaiset.

Tässä tanssivi tasaiset, Sekä lystit lyyräjävät, Valitulla varrellansa, Muhkialla muovollansa; Meille on luoja varren luonut, Jumala kuvan kuvannut, Luoja luonut luokin varren, Herra muovon muovaellut. Tässä tanssivi tasaiset, Sekä lystit lyyräjävät, Varsiansa notkistavat, Jalkojansa taivuttavat, Nuorten miesten mieltä myöten, Sulhosten syäntä myöten; Nuorten miesten miel' tekevi, Sulhosten syän sytevi.

7. Mitä tuosta, jos ma laulan.

Mitä tuosta, jos ma laulan, Tahi tuosta, jos ma tanssin, Ei tuota kyty kysele, Eikä appi arvaele, Nato ei naisille sanele, Anoppi kylän akoille; Ky'yn kytken kynnykselle, Naon naittelen kylälle, Anopin susille syötän, Apen karhuille apatan.

8. Hyvä sanoma emolle.

Enmä tänne tullutkana, Tullutkana, saanutkana, Nurkkihin nuhajamahan, Soppihin sohajamahan; Tulin ihmisten iloksi, Nuoren rahvahan ratoksi. Kiitos kaunosen Jumalan, Sain yhen iloisen illan, Remullisen juhlapäivän; Enk' ole nurkissa nuhannut, En sohannut soppiloissa, Aina tanssin taitavasti, Keikuin keskilattialla. Kun tulen eroon kotihin, Saap' emo hyvän sanoman, Isoni iloisen mielen, Tämän lapsen laulannasta. Tanssinnasta, taiannasta, Kun on lauloin laatusasti, Tanssin aina taitavasti.

9. Mitä te pojat suretta.

Mitä te pojat suretta?— Sitäkö pojat suretta, Ett' on meillä pienet piiat, Piiat pienet ja matalat? Jos on pienet, niin on pystyt, Jos matalat, kaksi maksoi; Siinä pieni pisteleksen, Kussa suuri käänteleksen. Vielä meiän pienet piiat, Ja nämät tytöt matalat, Tuntevat tupansa pestä, Rappusensa raivaella, Sillat suuret siivoella, Lattiat vesin valella.

Nyt me outona olemma Ja kulemma kummempina, Kun tulevi toinen vuosi, Toinen vuosi ja parempi, Omenina me olemma, Ja kulemma kukkasina, Matkustamma mansikkoina, Vaellamma vaapukkoina— Käymmä parvessa parasna, Piikaparvessa pisinnä, Valkeinna vaimoloissa, Juoleinna joukkoloissa.

10. Hyvän eukon tytär.

Ei oo kuussa käskemistä, Päivässä opettamista, Ei neiessä neuomista, Hyvän eukon tyttäressä. Keikutellen keträpuita, Kohotellen kuontaloita, Keträtkäme rihma kierä, Rihma kierä ja livahka, Laskekame lanka lievä, Lanka lievä ja lahia; Viskatkame viipsinpuulle, Napatkame naulan päälle, Kanikame kangaspuihin, Pielkäme pirranpuuta. Sitte pirta piukkoavi, Sukkulainen suikkoavi, Kuuluvi kylähän kalske, Pirran pirske naapurihin. Akat tuosta arvelevat, Kysyvät kyläiset naiset: "Kuka kangasta kutovi?" Emo varsin vastoavi: "Oma kultani kutovi. Herttaseni helskyttävi."— "Laskiko lapoja kangas, Päästikö pirta piitämiä?"— "Ei laske lapoja kangas, Eikä pirta piitämiä; On kun Kuuttaren kutoma, Päivättären ketreämä, Otavattaren osaama, Tähettären täyttelemä."

11. Hyvä lykky neitosilla.

Oluell' on onni kaunis, Juoahan janoamatta, Hyvä lykky neitosilla, Naiahan käkeämättä, Kun tutaan hyvä tulevan, Keksitähän kelpoavan; Kun nähä'än nästäriksi, Tiejetähän tikkariksi, Rihman laavun laittajaksi, Kankahan kutelijaksi.

Mikäs meiän neitosien, Mikäpäs tytön minunki; Kun tunnen tuten eleä, Sekä kasvan kaunihisti, Kulkevi sana kylälle, Tieto toisehen talohon, Naivat sulhot naapurihin, Ottavat omille maille, Oman pellon pientarelle, Ison ikkunain näylle.

Mikäs meiän neitosien, Mikäs meiän neitosien, Mikäpäs tytön minunki; Jos ei naia naapurihin, Tahi ei taammaksi tahota Olen ilmanki ikäni, Tyttönä ison tykönä; Tiivi on tyttönä eleä, Nätti olla neitosena, Ei oo huolta huhmarelle, Miehen vaattehen varua.

12. Kolme kaunisa.

Kaks' on kaunista kesällä: Lehti puussa, ruoho maassa, Minä kohta kolmantena, Minä lehti liehumassa, Minä kukka kuulumassa, Minä heinä heilumassa. Vaan en huoli, huoli'kana, Hyvä heinä heilumahan, Hyvä kukka kuulumahan. Lemmenlehti liehumahan; Ei pahat hyvästä tieä, Ei katalat kaunihista, Rupalötöt ruskiasta. Pullosuut punaverestä.

13. Ei sovi Karjalan kihlat.

Ei ole kylässä tässä, Ei tämän kylän sisässä, Eipä vielä toisessana, Kuulu kolmannessakana, Sitä miestä meiän maalla, Karjalassa kaunokaista, Jonka sormukset sopisi, Rintaristi kelpoaisi, Sormihin tämän sorian, Rintahan ripiän neien; Minun on viejäni Wirossa, Saajani Savon takana, Kihlantuojani turussa, Vetäjäni Wiipurissa.

14. Enmä huoli huitukoille.

Enmä huoli huitukoille, Noille poikaruitukoille, Nillikoille, nallikoille, Noille naapurin nasoille, Kun ei tulle tuonnempoa, Ehtine etempeäki, Yli kuuen kirkkokunnan, Yli kappelin kaheksan; Kun ei naine Narvan herrat, Viene Wiipurin isännät, Turun piiparit perine, Savon saksat korjaelle.

15. Mie tahon tasaista miestä.

Enpä huoli haalikkainen, Enmä huoli hutsukoista, Noista poika rantsukoista, Koirista kotikyläni, Nallikoista naapurini; Mie tahon tasaista miestä, Tasaiselle varrelleni, Miehen riskin rinnoilleni, Kaunokaisen kannoilleni, Vereväisen viereheni. Jääpi vaan tystötä tästä, Jopa jääpi, kun sanonki, Monta sulhasta surulle, Nuorta miestä mielalalle, Koiteren koriat sulhot, Tokrajärven tolloturvat, Lylyvaaran lylleröiset, Kirvesvaaran kiltit miehet, Sonkajan pojat soriat.

16. Paremman miehen verta.

Ei täyvy tätä tytärtä Pahoille rekipajuille, Likaisille liistehille, Miehen vaivaisen vaille, Kereäjän keitoksille, Joka saapi sauan kanssa, Kereää kepin keralla. Viel' ompi tytössä tässä, Vielä tässä neitosessa, Paremmanki miehen verta, Kaunihimman varren kauppa, Rikkahamman rinnallinen, Verevämmän vierellinen, Paremman talon miniä, Koriamman korjan täysi, Veteä verevän miehen, Kuletella kunnollisen, Suurihin salitupihin, Kalittuihin kartanoihin.

17. Ei täyvy renkien rekehen.

Ei täyvy tätä tytärtä Jonki joutavan sylihin, Renki rehvanain rekehen, Kasakkojen kainaloihin; Vielä tälle tyttärelle, Tälle kainulle kanalle, Tulevi tuhannen ruuna, Saan maksava satula, Vemmel värjätty väjäävi, Kirjakorja kijättävi.

Vielä tälle tyttärelle, Tälle kainulle kanalle, Kihlat kilpoa tulevat, Helkkäen hyvät hopiat; Tuoahan Turusta sormus, Ristit Riian kaupungista.

Vielä tästä neitosesta, Tästä kainusta kanasta, Suku juopi suuren sarkan, Suku sarkan, taatto tuopin, Maammoni hopiamaljan, Veikko kupin kultalaian, Kaaso kannun kallistavi, Heimo hempiän pikarin.

18. Kun tämä kana katovi.

Kukapa tässä kukkunevi, Kenpä kielin laulanevi, Tämän kunnahan kukuilla, Tämän harjun hartehilla,

Kun tämä kana katovi, Tämä hanhi hairahtavi, Eksyvi emosen tuoma, Punapuola poismenevi.

Kun tämä kana katovi, Tämä hanhi hairahtavi; Katoi luuta lattialta, Huosia pesinpytystä, Tuopin korvat tummenevat, Pinttyvät pikarin laiat.

Kun tämä kana katovi, Tämä lintu liikahtavi; Niin tämä mäki menevi, Tämä linna liikahtavi, Sivuin tästä tiet tehä'än, Alta rannan raivatahan. Kun tämä kana katovi, Tämä puola pois menevi— Tahi kun kuolen kuulu piika, Katonen kasarivaski; Jääpi sulhoset surulle, Miehet mielimurtehille, Partasuut pahoille mielin, Hattupäät halajamahan.

19. On kumpiaki.

Niin on noita poikasia, Kun on mustia sikoja, Talvitakku porsahia. Niin on noita poikasia, Kun on suolla sammakoita, Alla virsun vinkujia. Niin on noita neitosia, Kun on maalla mansikoita, Punakukkia keolla. Niin on noita neitosia, Kun on kaupungin kanoja, Eli liinalintusia.

20. Erilainen kirkonkäynti.

Kuului kenkien kupina, Kautokenkien kapina; Tytöt kirkkohon tulevat, Leimahtavat lehterille, Rinnan auki riehkäsevät, Kirjan sieltä kiskasevat, Josta virren veisoavat, Luvut kaunihit lukevat.

Kuului löttöjen löpinä, Tuohikenkien tohina; Pojat kirkkohon tulevat, Kirkkomäellä melskoavat, Viinapuolikon povella, Olutkannun kainalossa; Ei oo kirja mielessänsä, Ei papin parahat saarnat, Tytöt mielessä makaavi, Syämissänsä sytevi.

21. En mene Matille.

Kuului hoitanta kujoilta, Outo määjintä mäeltä; Äiti sulhoksi älysi, Katsoi kihlan kantajaksi, Mateli mahoksi luuli, Kuivalatar Kukkeriksi. Kävi sitte katsomahan, Katsomahan, kuulemahan, Mikä määjintä mäellä, Kumma hoitanta kujoilla; Matti määjelti mäellä, Penttinen petäiköllä.

Äiti neuoi ja varotti: "Elä hylkeä hyveä!— Ei hyvät hylyksi joua, Kuluksi Jumalan kullat."— "Elä vainen äiti rukka Työnnytä tätä tytärtä, Laita lastasi Matille, Perustele Penttiselle; En mene minä Matille, En perehy Penttiselle— Matala minä Matille, Ylen pieni Penttiselle. Ollille minä osaksi, Parahiksi Paavoselle."

22. En mene minä pahoin.

En mene minä pahoin, En käy tuhmihin tupihin, Mene en mustille vesille, Likarantoihin rakastu; En perille pienen pirtin, Sivu en suuresta talosta. Suut' en anna sulhaselle, Jok' on tuhma turvan kautta, Kovin kaita leuan kautta Harva kautta hampahien; Ei ole kirkas kiiltotähti, Ei koria huomenkoite. Tuhmaksi on tuuviteltu, Kaltoksi kapalo'ittu, Tuhmalta tuuvittajalta, Väärältä väsyttäjältä. Kun tuli tupahan kerran, Tuli kun tupakan katsku, Maikoi kun malinan henki. Parempi minun pysyä, Armahampi aikaella, Liepehellä liete'rannan, Kalarannan kaitehella, Kun sylissä tuhman sulhon, Miehen kalton kainalossa.

23. Toivossaan pettynyt.

Kuului suolta ruoskan roiske, Rannalta re'en ratina, Aisan kalke kaivotieltä, Revon hirnunta pihalta; Toivoin tuttuni tulevan, Kaunihini kalkuttavan, Koriani kohti käyvän, Armahaiseni ajavan, Näätäreuhkasen näkyvän, Revonpuuhkan purhottavan. Eipä tuttu tullutkana, Kaunoseni kalkuttanna, Armahaiseni ajanna, Koriani kohti käynnä, Revonpuuhk' ei purhottanna, Näätälakkinen näkynnä; Tuo tulevi turkin nyplä, Kerinkanta keipottavi— Tuohinen kypäri päässä, Petäjäinen paita päällä, Housut honkaiset jalassa, Puksut puiset lantehella.

24. Enmä huoli huitukoille.

En oo narri narratta'a, Höyhenlintu höyhettä'ä, Enkä houkka houkutella, Mielipuoli mielitellä, Heikko helmasta veteä.— Onpa tässä neitosessa Paremmanki miehen verta, Killimmänki kinnastaja, Paremmalle paian saaja, Kenstimmälle ketreäjä, Kuulusammalle kutoja; Ei sinulle, tilkatuppi; Tilkatuppi, talkatasku, Kymmenpaikkainen kypäri, Satapaikka saapukkainen.

Enmä huoli huitukoille, Huitukoille, haitukoille, Mie tahon tasaisen varren Tasaiselle varrelleni, Tahon muovon muhkiamman Muhkioille muovoilleni, Tahon kasvon kaunihimman Kaunihille kasvoilleni.

25. Mitä sie kävelet surma.

Mitä sie kävelet surma, Rannanraukuja ajelet, Kylän tyttöjä kyselet, Tinavöitä tieustelet?— Suuru surtsi kormanossa, Hieta helmoissa helisi, Kunnottoman kukkarossa, Lantittoman lakkarissa. Mitä teit tämän kesosen, Kuta raaoit talven kaiken, Kun et tenkoa kerännyt, Saanut raukkoa rahoa, Täältä neittä naiaksesi, Tuottoaksesi tytärtä?— Kesät kentällä makasit, Talvet taljavuotehella. Etsi nyt puusta puolisoa, Hae neittä haavikosta, Tyttöä petäiköstä, Männiköstä morsianta; Elä meiän neitosista, Talon kuulun kukkapäistä, Tästä suuresta suvusta, Laajasta lajiperästä.

26. Elä pyyllä neittä pyyä.

Elä pyyllä neittä pyyä, Oravalla morsianta, Eläkä vaskella valitse, Tinaisilla tieustele! Saat pyyllä pyhänpitäjän, Oravalla oikullisen, Vaskella valehtelijan, Tinaisilla tienkävijän. Kysy kullalla tytärtä, Hopialla morsianta, Sormuksilla suosittele, Silkkinauhoilla sitele; Kuulu kullalla kosivi, Hopialla huolittavi, Sormuksilla suosittavi, Silkkihuivilla sitovi.

27. Kotien erotus.

Mistä tunsit tuhma tulla, Oron kärsä tien osasit, Tähän kuuluhun kotihin, Kaunihisen kartanohon?— Kun tulet tähän kotihin, Pistätet pihan sisälle, Pihall' on humalan pilpa, Rasvan kartu kartanolla. Kuinkas on sinun kotini, Sinun kurjan kartanosi— Kun kävin pihatse kerran, Ajoin ikkunan alatse, Näin mä tuon näkijättäki, Tunsin Turjanki Lapitta, Räystähät revon riaksi, Aitat aiaskommetoksi, Selin seisovan isännän, Selin onnenki olevan: Tup' oli kuuella tuella, Seitsemällä seipähällä, Kaheksalla kankimella. Kun sisähän katsahime, Vehkat vinkui kiukoalla, Parkit orrella parisi, Pöyällä pököttileipä, Olkitamppu taikinassa.

28. Toista tänne toivottihin.

Mistä tunsit tuhma tulla, Epäkelpo tien osasit, Minun kuuluhun kotihin, Pystyhyn ison piha'an?— Toista tänne toivottihin, Paremmaista palkottihin, Ei sinua, sian silmä, Sian silmä, koiran korva, Talvisen orihin otsa, Kevähisen lehmän leuka, Kesäisen karitsan kaula, Sykysyisen vuohen naama. Tulitko sikojen tietä, Politko porsasten poluista, Astuit lammasten latua, Vai kävit mäkeä myöten?— Sivute sioilla tiensä, Pihan poikki porsahilla, Laon ta'ate lampahilla, Tie mäeltä männikköhön.

29. Tie on tehty tuhman mennä.

Mistä tiesit tervahiiri, Ojamykrä tien osasit, Luovon lohta ampumahan, Siikoa ihoamahan; Mistä tiesit, kusta tunsit, Kusta kuitenki älysit, Täällä neien kasvavaksi, Impyen yleneväksi?— Kuulu isoni, kuulu emoni, Minä vielä kuulusampi, Kuulun kultana merelle, Hopiana maille muille. Enkä huoli huitukoista, Noista poika puitukoista, Kun ei tulle tuuhiammat, Koriammat kohti käyne, Näätäsaapukat näkyne, Reporinnat reilottane; Sivu menköhöt siatki, Poikki pellon porsahatki, Sivu on tehtu tie siolle, Pellon poikki porsahille, Tie ylätse, tie alatse, Kahenpuolen kartanosta; Tie on tehty tuhman tulla, Sekä tulla, jotta mennä, Ura käyä käypäläisen, Astua kylänkysyjän. Tytötkö sinunki saattoi, Neiet neuoi muille teille?— Ne ne näppivät syäntä, Vievät mielen miesten päästä.

30. Monisulhollinen.

Mont' on sulhoa minulla, Yks' on Yrtti, toinen Tortti, Kolmas koito Paalikkainen, Neljäs Nerkko niemen päässä, Viies Winnyrin Tapani, Kuues kainu Karjalainen, Seitsemäs sepän Simana, Kaheksas on Kaitaparta, Yheksäsi Yrjä raukka, Kylän vanhin kymmenesi; Repo rukka reunimmainen, Päivän-poika päällimmäinen, Kirjavissa kintahissa, Kaunehissa kauhtanoissa, Vaipassa vanutetussa, Ostetuissa saappahissa. Kävi kerran, kun käviki, Istui illan vieressäni, Kyläkunnan kuulematta, Emoni havatsematta, Koko mies me'elle maikoi, Sylinistunta simalle, Kainalo kananmunille, Vierus voille, vehnäisille.

31. Onpa tietty tietyssäni.

Onpa tietty tietyssäni, Mesimarja mielessäni, Lempilintu liitossani, Sinisorsa suojassani, Jok' on mieltynyt minuhun, Minä mieltynyt hänehen; Hänell' on ihanat silmät, Minulla syän suloinen. Ei hän heittänyt minua, Eikä yksin jättänynnä; Omaksens' on ottanunna, Kullaksensa kutsununna, Kaunoksensa katsonunna, Valkiaksensa valinnut. Niin minä hänessä riipun, Sekä riipun, jotta kiikun, Niinkun lintu lehtipuussa, Kuusen oksalla orava.

32. En heitä kullaistani.

Pappi paljonki lupasi, Enemmän papin emäntä, Vuoen voita syöäkseni, Toisen tuoresta kaloa— Lupasi hyvät hamoset, Ja parahat liinapaiat; Käski kullan heittämähän, Armahan unohtamahan, Etten kuulis kuuna päänä, Näkisi sinä ikänä. Mutt' en heitä kullaistani, Armahaistani unoha; Ennen heitän herkkuruoat, Paistit pappilan unohan, Heitän kaunoset hamehet, Ja parahat liinapaiat, Ennenkun heitän herttaseni, Armahastani eroun, Kesän kestyteltyäni, Talven taivuteltuani.

33. Muien musta, minun hyvänen.

Moniki pohatan poika Kovin on koiltahan kopia, Suvultansa sangen suuri; Sinä köyhä poika rukka Et oo koiltasi kopia, Suvultasi aivan suuri. Moni sun mustaksi sanovi, Tervaskannoksi tekevi, Pahaksi panettelevi, Tuhmemmaksi tunnustavi; Voit sa olla muien musta, Minun kaunis ja hyvänen, Minun mielestä metonen, Voisirunen silmästäni.

Jos oot musta mun omani, Rauankarva rakkahani, Tuhma muien tunnustaissa, Tervaskanto katsellessa; Selin muihin seisotate, Selin muihin, päin minuhun, Ehkä mie piloinen piika Voisin paialla parata, Kauluksilla kaunistella, Sääret vikkelisukilla, Kaulan paiankauluksella, Käet kirjakintahilla, Sametilla hienot hiukset.

34. Tuo on mies me'estä tehty.

Tuo on mies mc'estä tehty, Sokerista sorvaeltu, Suu somasti laulamahan, Jalat taiten tanssimahan. Pese silmät, pää silitä, Harja'a hatun alukset, Niin tule minun kotihin, Ja kysy tätä tytärtä Emoltani ensistäänki: "Eukko työnnä tyttöäsi Minulle miehelle hyvälle, Sorialle sulhaselle, Mie oon mies me'estä tehty, Sokerista sorvaeltu."

35. Kun oisi kahen valta.

Kuti, kuti, kultaseni, Sinisukka sulhaseni, Punaposki puolisoni, Tääll' on nuori neitosesi. Käy'pä tuota katsomahan, Tule yöllä yksinäsi, Jottei jälki jäällä tunnu, Jalan isku iljangolla.— Kunpa jälki jäälle jäisi, Jalan isku iljangolle, Tuosta äiti äkkäjäisi, Isoni imehen saisi, Veikkoni vihotteleisi, Oma sisko ouostuisi. Iso ottaisi ikäni, Emo pääni halkaiseisi, Veikko veren vuoattaisi, Sisko silmän kaiveleisi.

Kuti, kuti, kultaseni, Tääll' on nuori neitosesi; Sopisipa suuta antaa, Kun oisi kahella valta.

36. Katso'pas tätä tytärtä.

Kuti, kuti, sulhaseni, Punaposki poikaseni! Katso'pa tätä tytärtä;. Tästä kasvavi kananen, Tästä joutsen jouahtavi, Sorenevi kunnon sorsa.

Hanki sulho sukkulainen, Kankahalta karttu väärä, Vestele veräjän suussa, Kannon päässä kalkuttele, Tuo'pa tällä tyttärelle, Tälle sorsalle sovita. Vie sitte ve'elle neittä, Saata sotkulle tytärtä— Lähti paikat paiastasi, Rätsinästäsi räpälet; Sitte tunnet nainehesi, Ja kosissa käynehesi.

37. Konsa meillä kosijat käypi.

Konsa meillä kosijat käypi, Milloin mieli vierahaiset, Konsa armahat ativot?— Pääkähyri päätnitsänä, Hivus suora suovattana; Minun miilo kultaseni, Se tulee pyhänä päänä.

Missä heitä vastatahan?— Pirtissä kähyripäätä, Sintsissä siliäpäätä; Minun miilo kullaistani, Sitä vastataan pihalla.

Mitä heille syötetähän?— Leipeä kähyripäälle, Kukkoja siliäpäälle; Minun miilo kullalleni, Sille vehnäkolatsuja.

Mitä heille juotetahan?— Rieppua kähyripäälle, Vaassoa siliäpäälle; Minun miilo kullalleni, Sille juotetaan olutta. Minne heitä nukkumahan?— Pirttihin kähyripäätä, Sintsihin siliäpäätä; Minun miilo kultaseni, Se aittahan vuiskatahan.

Mitä heille vuoteheksi?— Vaatetta kähyripäälle, Posteet siliäpäälle; Minun miilo kullalleni, Sille sulkkuiset perinät— Minä itse ruskia, Minä itse valkia, Minä kaunis ja ihana, Miilo kullan viereen.

38. En kehannut kieltää.

Oli joulu joutumassa, Tahvanus tavottamassa, Panin tynnyrin olutta, Puolen toista puolikkoa; Toivoin kultani tulevan, Armahaiseni ajavan, Suu-verolle, muu-verolle, Juhlan suuren syönnökselle. Eipä kulta tullutkana, Armahaiseni ajanut; Tuli kuhjus kutsumatta, Vaivainen varottamatta, Osasi oluen juoa, Syöä juhlasyönnökseni— Tainnut en olla antamatta, Enkä kielteä kehannut.

39. Mitä laihan laulannasta,

Lauloin ennen lassa ollen, Paljo mieletön pakisin, Ilman lintujen iloksi, Pääskyjen huvitteheksi; En nyt laula, enkä taia, En paljo pakaja'kana. Mitäpä laihan laulannasta, Ja kurjan kukunnastani— Suu kuluvi kuppiloille, Kieli mässäksi menevi, Eik' oo kulta kuulemassa, Oma armas oppimassa; Vieras kulta kuuntelevi, Mies outo opitteleksen. Ei ole minulla täällä, Tällä rannalla rakasta, Tällä puolla puolisoa; Minun on kulta tuonnempana, Etähämpänä omani, Tuntemass' on tuulen teitä, Arvoamassa ahavan.— Tuollapa minun omani, Tuolla puoll' on puolisoni, Tuolla aaltojen takana, Takana selän sinisen.

40. Miks' ei soita suu soria.

Miks' ei soita suu soria, Eikä kieli keikellehä?— Siks' ei soita suu soria, Eikä kieli keikellehä, Kun on poissa kultaseni, Muilla mailla marjaseni, Valkia vaeltamassa, Armas maita astumassa; Huuhalla ei oo' huomenkoite, Peroksella pesty litsa.

Tulisko huuhalle huomenkoite, Perokselle pesty litsa, Se ois kukan kupua myöten, Ja vaklon vatsoa myöten; Sitte suuni soitteleisi, Kieli keikellehteleisi— Saisi suu sulosanoja, Kieli kelpo keiketystä.

41. Ääni ei kuulu kullalleni.

Enpä laula laitoissani, Enkä soita surkeissani, Kieroissani en kisoa, En ilotse inhuissani. Mitäpä tuosta, jos ma laulan, Tahi tuosta, jos ma soitan, Jos laulan jokahi lakson, Joka kummun kukkuelen, Soitan soien rannikoilla, Kujertelen kuusikoissa; Suotta suutani kulutan, Suotta säätelen sanoja— Ääni ei kuulu kullalleni, Armahalleni kujerrus. On mua kuuset kuulemassa, Oppimassa hongan oksat; Kuuset kutsui kullaksensa, Lepät lemmeksi saneli, Suopetäjät sorsaksensa, Ahokoivut armahaksi. Enmä kuuselle kumarra, Petäjälle päätä käännä, En anna lepälle suuta, Kättä en koivulle kokota; Vaan kun kultani tulisi, Armahani asteleisi, Sille suun-anto sopisi, Päätä käänteä päteisi, Kättä lyöä kelpoaisi. Sill' on suu sulasta voista, Hunajasta huulta kaksi, Parta sulkusta suettu, Leuan-alus liessingistä; Sill' on päivä silmissänsä, Sillä kuuhut kulmaluilla, Tähet taivon hartehilla, Olkapäillänsä otavat. Se on armas astunnalta, Ylen jasnoinen jalalta; Maksaisin tuhat tulosta, Astunnasta aikasumman, Jalansiirroltä sinikön, Punaisen jalan polulta.

42. Etäällä minun omani.

Ei mun lauloa pitäisi, Ei ilota ensinkänä, Minun on kulta kulkemassa, Minun vello vieremässä, Minun armas astumassa, Valkia vaeltamassa. Etäällä minun omani, Maalla muulla marjaseni, Mies pieni kiherätukka, Matalainen saapasjalka, Kymmenen kylän ylitse, Sa'an taipaleen takana;

Tuuli ei päivässä tulisi, Lintu ei lentäisi kahessa. Tuuli kyllinki tulevi, Linnut kanssa lentelevät, Mie en tunne tuulen mieltä, Tuulen mieltä, linnun kieltä; Vaan kun tuttuni tulisi, Ennennähtyni näkyisi, Tuntisin ma tuon tulosta, Arvoaisin astunnasta, Jalan nuoren nousennasta, Sukan mustan muikunnasta, Käymästä kepiän kengän, Helman hienon hiipsinnästä. Virstan vastahan menisin, Virstan kahen kaapsahtaisin, Aitoja alentamahan, Siltoja siventämähän, Veräjiä aukomahan, Porttiloita purkomahan. Sitte kättä käppäjäisin, Jos ois käärme kämmenpäässä; Suuta kanssa suikkoaisin, Jos ois suu suen veressä; Kiini kaulahan kapuisin, Jos ois kaima kauluksessa; Vielä vierehen viruisin, Jos ois vierus verta täynnä.

43. Kun mun kultani tulisi.

Kun mun kultani tulisi, Armahani asteleisi, Tuntisin ma tuon tulosta, Arvoaisin astunnasta, Jos ois vielä virstan päässä, Tahikka kahen takana. Utuna ulos menisin, Savuna pihalle saisin, Kipunoina kiiättäisin, Liekkinä lehauttaisin; Vierten vierehen menisin, Supostellen suun etehen. Tok mie kättä käpseäisin, Vaikk' ois käärme kämmenellä; Tok mie suuta suikkajaisin, Vaikk' ois surma suun eessä; Tok mie kaulahan kapuisin, Vaikk' ois kaima kaulaluilla; Tok mie vierehen viruisin, Vaikk' ois vierus verta täynnä. Vaanp' ei ole kullallani, Ei ole suu suen veressä, Käet käärmehen talissa, Kaula kalman tarttumissa; Suu on rasvasta sulasta, Huulet kun hunajameestä, Käet kultaiset, koriat, Kaula kun kanarvan varsi.

44. Oisko linnun lentoneuot.

Voi, kun loit minua luoja, Kun et luonut lentäväksi, Kotkana kohoavaksi, Lintusena liikkuvaksi! Oisko linnun lentoneuot, Kohottimet kotkalinnun, Saisin siivet hanhoselta, Kurelta kulettimensa; Sitte siiville rupeisin, Lenteleisin, liiteleisin— Kulkisin ma kullan maalle, Asunnoille armahani. Lentäisin lepeämättä, Matkalla makoamatta, Ilman puussa istumatta, Lehvällä levähtämättä; Meret ei estäisi minua, Selät ei ne seisattaisi. En surisi iltaisesta, Enkä einetruo'istani, Murkinat' en muisteleisi, Viel' en viikonkaan perästä; Armas minun aamustaisi, Illastuttaisi ihana, Kasvo kaunis syötteleisi, Muoto murkinoitteleisi.

45. Itkee kurja kullaistani.

En itke isoni maita, Enkä maammoni majoja; Itken kurja kullaistani, Ja katala kaunoistani. Missäpä minun omani, Kussa lie nyt kultaiseni?— En ole sitte silmin nähnyt, Kun laiva lahelta lähti, Joka kultani kuletti, Kauas kantoi kaunoseni. Ylitse selän sinisen, Poikki paljo pauhoavan; Johon ei kuulu kurjan kulkku, Eikä raiku raukan rinta, Vaikka huuan hoilottelen, Valittelen voivottelen.

Tuo Jumala purje'tuulta, Eli ratki rasvatyyntä, Etteipä poloisen pojan Sormet soutaissa kuluisi, Sormet suotta souellessa, Käet vettä vellotessa. Sitte tänne tullessansa, Palatessansa kotihin, Suo Jumala suora ranta, Tyyni valkama valitse, Jotta suorin souteleisi, Matkan oikein osaisi.

46. Tehkös liitto lintuseni.

Kussa lie mun kultueni, Maalla millä marjueni— Lie'kö maalla, vai merellä, Meren suurella selällä, Vaiko Ruotsin-rantasilla, Saksan salmilla syvillä, Juutin julmassa soassa, Kapinassa kauhiassa, Joss' on verta säärivarsi, Polvenkorkeus punaista. Voi ken saattaisi sanoman, Ja kuka kuletteleisi, Ennenkun muut murehen saapi, Akat huolen arvoavi?— Tehkös liitto lintuseni, Salakauppa kaunoseni— Liitto lyökäme välehen, Saakame salainen kauppa, Ilman muien tietämättä, Ja toisen tokatimatta: Mie piän pesästä huolen, Laitan ruoan lapsillesi, Sie lennä ajalla sillä, Saata sana sille maalle, Kussa kulta kuuntelevi, Kautokenkä katselevi. Ei se jaksa pieni lintu, Ei mennä meren ylitse— Välehen vähä väsyvi, Pian heikko hengästyvi; Oisko tuuli mielellisnä, Ahavainen kielellisnä, Sepä voisi viestit vieä, Sepä saatella sanomat; Sanan veisi, toisen toisi, Kielen liian liikuttaisi, Kahen kaunihin välillä, Kahen kullan kuulemilla.

47. Minun sulhoni soassa.

Muien on sulhonsa kotona, Minun on sulhoni soassa, Kutratukka kulkemassa, Valkiipää vaeltamassa, Tuolla Turkinmaan perillä, Turkin raukoilla rajoilla. Ei siellä emo elätä, Ei sivele Suomen sisko, Suomen tyttö ei suuta anna; Siveli siliä miekka, Satatti sotasapeli, Tykki suuri suuta antoi.

Voi toki tytär typerä, Kun on sulhoni soassa, Aino sulhoni soassa, Jota itkin, jota vuotin, Jota toivotin ikäni! Käkesi kotona naia, Häät piteä pääsiäisnä; Eipä nainunna kotona, Saanut häitä Suomen maalla, Sattui häät sotakeolla, Vihki vierahan tuvilla, Suuren herran suojuksessa, Pienen herran pirttisessä— Pappina pakanan sana, Valta vieras vihkijänä, Suora miekka sormuksina, Morsiamena kiväri.

48. Jouvu kultani kotihin.

Käki kukkui, lintu lauloi, Vaan en kuule kullan ääntä; Minun on kulta kulkemassa, Kaunoni kävelemässä, Kaupoillahan Karjalassa, Elonsaannilla Savossa, Leiväntuonnilla Turussa, Pääverolla Wiipurissa. Tule kultani Turusta, Viere kulta Wiipurista, Astu armahin Savosta, Käy kotihin Karjalasta Jouvu huomena kotihin, Päät' jo tänäki päänä; Ellet kaunista kaota, Tällä maalla marjaistasi.

49. Vaiva vuottaessa.

Yks' on ystävä minulla, Tämän ilman kannen alla, Yksi armas ainokainen, Koko kolmessa kylässä, Seki kurja mustakulma, Poloinen pahannäköinen, Raukka rauankarvallinen; Muret on mustaksi vetänyt Huoli muita hoikemmaksi, Ikävä iättömäksi, Tauti talven maanneheksi.

Muut ne mustaksi sanovat, Kekäleeksi kelläjävät, Minun on silmästä simana, Mesimarja mielestäni, Vaan on vaiva vuottaessa, Yksin ollessa ikävä; Harvoin yhtehen yhymmä, Harvoin näämmä toinen toista, Vesi on aaltoinen välillä, Torat äitin aaltoisemmat.

50. Luonto luovun luoksi tuopi.

Kun nyt tuttuni tulisi, Ennennähtyni näkyisi; Tokko suuta suikkajaisin, Levittäisin leukapieltä?

Tule, tule tuttuseni, Näy ennennähtyseni, Tule turkka tuutuhuni, Viere armas viereheni, Tälle uuelle tilalle, Lakanaiselle lavalle!

Kun et tulle, ellös tulko, Kun et vierre, ellös vierkö, Enpä kovan kutsu'kana, Huua'kana, huoli'kana; Kyllä luonto luoksi tuopi, Veri vierehen vetävi, Oma veri ottelevi, Lämpönen lähentelevi, Lakanainen laittelevi, Liinahursti liittelevi. Sitte tänne saatuasi, Tuutusehen tultuasi, Liki, liki, lintuseni, Kuti, kuti, kultaseni!

51. Minun on kultani kulossa.

Katsos muita miekkoisia, Ja onnen osallisia— Muill' on kulta kuulusalla, Näkösällä näätärinta; Käyvät kultansa kujassa, Veräjillä veistelevät, Pilkkovat pihalla puita, Kalkehtivat kartanolla. Minun ei kuulu kullaistani, Eikä helkä hertaistani; Minun on kultani kulossa, Hopiani heinikossa— Suuri kuusi kulman päällä, Pajupehko parran päällä.

52. Armas arkussa ajavi.

Muien turvaset tulevat, Armahaisensa ajavat, Tahi on turvansa tuvassa, Armahat katoksen alla; Minun ei turva tulle'kana, Armahani ei ajane. Eipä liiku linnuistani, Näy ei näätähattuistani, Kujosilla kulkevaksi, Aitoviertä astuvaksi; Kulta kulkevi kulossa, Armas arkussa ajavi, Turva minun on turpehessa, Armas kirkon aian alla, Turpehia tuntemassa, Aitoa armastamassa.

53. Maassa marjani makaavi.

Ikävät on illat pitkät, Apiat on aamuseni, Ikävät on yötki mulla, Ajat kaikki katkerimmat. Ei ikävä iltaistani, Ei apia aamuistani, Muret muita aikojani; Ihanaistani ikävä, Apiainen armaistani, Mure mustakulmaistani Ei mun kuulu kullaistani, Näy ei näätärintoani, Ei kuulu kujassa käyvän, Alla ikkunan ajavan, Pilkkovan pinolla puita, Koan eessä kolkehtivan; Maassa marjani makaavi, Mullassa muhaelevi, Alla hiekan herttaseni, Kulon alla kultaseni.

54. Miks' on silmäni sipakat.

Miks' on silmäni sipakat, Näkimeni näin häpäkät?— Siit' on silmäni sipakat, Näkimeni näin häpäkät— Äiä itkin kuollehia, Kaihosin katonehia. Ensin kuol' isoni vanha, Sitä itkin vuosikauen; Sitte kuol' emoni vanha, Sitä itkin kaksi vuotta; Sitte kuoli sulho nuori, Sit' itken iän kaiken, Ja kaiken elinajani.

Ei ole kirkko kirkkahampi, Eikä pappila parempi, Kun otti minun omani, Ja anasti armahani; Someress' on suora sormi, Hiekassa heliä kieli, Mullassa muhia muoto, Kasvo kaunis kankahassa. Sielt' ei nouse nuori sulho, Eikä kaunonen kavaha; Kivet alla, paaet päällä, Kivet keskikylkilöillä.

55. Pois on mennyt meistä toinen.

Kaks' oli meitä kaunokaista, Tällä saarella kanoa, Ja joella joutsenutta, Yhen muotoiset molemmat. Käsikkähä me kävimmä, Sormikkaha me sovimma, Rinnan riihihuonehesen, Kilpoa kiven etehen.

Kaks' oli meitä kaunokaista, Oli kun kanan pojaista; Pois on mennyt meistä toinen, Toinen suuresti surevi, Itkevi ikänsä kaiken, Ajan kaiken kaihoavi.

Vielä toivoisin tulevan, Toki kerran kerkiävän, Kun ois ottanut evästä, Syönyt lähtöruokiahan, Mennynnä merien taaksi, Maille ouoille osannut— Tulee mies merentakainen, Ei tule turpehen alainen.

56. En voinut itkeä naurulta.

Kuoli multa suuri sulho, Kaatui multa sulho kaunis; Oisin tuota itkenynnä, Oisin itkenyt ikäni, Tahi puolen polveani, Vaan en voinut vuottakana, Enpä voinut naurultani— Iso käski ottamahan, Emo tahtoi tappamahan, Veikko poies potkimahan, Sisko silmät kaivamahen.

57. Ei lehto leväten huoli.

Mitä huolin piika nuori, Jos mun heitti poika nuori; Kyllä muoto muita tuopi, Kasvo kaunis kaupan saapi— Luonto luovun luoksi tuopi, Veri vierehen vetävi; Tuopi toisen ja paremman, Antavi avullisemman.

Hylästiinpä, heitettiinpä, Maa lehto lepeämähän, Hyvä halme hyötymähän, Hyvä maa makoamahan, Koivikko kohenemahan, Katajikko kasvamahan. Jos lie heitty ja hylästy, Hyläsköhöt, heittäköhöt; Ei lehto leväten huoli, Hyvä halme hyövytellen. Vuoen lehtonen lepäävi, Kun tulevi toinen vuosi, Kasvavi paremman kauran, Tomiamman touon tuopi, Vihannamman viljan saapi, Teräkkään elon tekevi; Eipä huoli heinäpieles Yli vuoen oltuansa, Ei pahene piikalapsi, Jos on vielä viipykähän, Kukkana ison ko'issa, Marjana emonsa mailla.

58. Jo meillä ero tulevi.

Kaks' oli meitä kaunokaista, Pienen piilovaaran päässä, Koriassa koivikossa, Heliässä heinikossa; Nyt meillä ero tulevi Kotihinsa kumpasenki. Kenpä kuitenki erotti Kaksi kaunista yhestä, Ken pani vihan välille,

Kahen rakkahan välille!— Ei kahta rakasta syäntä Erota Jumalakana. Elköhön sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana; Tulko luojan tuomiolle, Herran kasvoja katselko, Ken lie luo'un estänynnä, Aivotun anastanunnai

Orahall' oli omani, Taimella taki hyväni, Äsken putkelle rupesi, Heristihen hiemumahan, Tuli toinen, vei välehen, Pois anasti aivottuni.

59. Minä musta, pikkarainen.

Muut on suuret ja soriat, Mustakulmat ja koriat, Minä musta pikkarainen, Vääräkaula ja vähänen, Penkin alla peitettävä, Lavan alla laitettava.

Ois voinut minun emoni Soriamman synnytellä, Liekutella liukkahamman, Tuuvitella turpiamman, Vaalitella valkiamman, Kaunihimman kasvatella; Kekäleistä mun keräsi, Sysilöistä synnytteli, Hyville hylittäväksi, Pahoillenki pantavaksi.

60. Olkiset minun omani.

Muien on kullat kuulumassa, Armahat ajelemassa, Rahalliset rannoillansa, Varakkahat valkamilla; Mull' on kurjat kuulumassa, Armottomat astumassa, Raukat mull' on rannoillani, Varattomat valkamilla.

Omenaiset muill' omansa, Autuahat armahansa, Olkiset minun omani, Akanaiset armahani.

61. Eipä tunneta tuvuksi.

Noin sanoi minun emoni, Varotteli vanhempani, Tätä lasta liekuttaissa, Tuuvitellessaan tytärtä: "Nousisiko nuori lintu, Kasvaisi minun kanani, Kivenpuusta kieltämähän, Vakoista valitsemahan; Saisin piltin piiallani, Pojan poimuhelmallani."

Jopa nousi nuori lintu, Ja kasvoi eroon kananen, Kivenpuusta kieltämähän, Vakoista valitsemahan. Olisin minä tupunen, Kun tuvuksi tunnettaisi; Olisin minä kananen, Kun kanaksi katsottaisi; Olisin ma pieni lintu, Kun oisin linnun liikkehillä; Olisin soria sorsa, Kun oisin sorsaksi sorittu. Vaan ei tunneta tuvuksi, Eikä katsota kanaksi, En ole lintu liikkehiltä, En sorsa soritsemalta; Eipä tunne tuhmat naijat, Äkki outoset älyä, Naivat rikkahan rumia, Vaan ei köyhän kaunosia.

62. Köyhän lapsi työt tekevi.

Voi nuo narrit nuoret miehet, Voi tuhmat pojan turakat, Kun ei keksi köyhän lasta, Uksilta ulisevilta, Veräjiltä viereviltä, Aioilta alenevilta! Köyhän lapsi työt tekevi, Kaikki rihmat ketreävi, Kaikki kankahat kutovi, Kaikki lapset liekuttavi.— Työt' on rikkahan tytöllä Vartensa varustamasta, Muretta makoamasta, Toista ilman istunnasta.

63. Jäämmä mansikat mäelle.

Niin on meitä piikasia, Kun meressä sikasia, Niin on meitä piikasia, Kun mäellä mansikoita; Jäämmä mansikat mäelle, Mesimarjat muille maille, Kun on poissa poimijamme, Katehessa katsojamme. Pian kurjat kuivetumma, Marjat maahan lankeamma, Karisemma kaikki marjat, Varisemma vaapukkaiset. Ei kestä kesäinen lehti Syksyn ilmoissa isoissa, Kukat kaunihit, koriat, Taia ei talveksi ruveta.

64. Tieä ei siika syöjeänsä.

Eipä tieä yksikänä, Arvoa yheksänkänä, Tieä ei tie kävijätänsä, Heponen ajajatansa, Eikä siika syöjeänsä, Piika pieni viejeänsä, Nuori neito sulhoansa, Jos on kanssa kasvakohon, Yksissä ylentyköhön. Minun ei kanssa kasva'kana, Eikä yksissä ylene— Meri on kanssa kasvamassa, Aaltoset ylenemässä, Veet vierellä viruvi, Lainehet lavalle käypi; Meren on aallot armahani, Rakkahani rannan hiekat, Veikkoni vesiapajat, Sisareni siikasalmet.

65. Tietämätön kullastansa.

En tieä minä piloinen, En tieä piloinen piika, Kuka korjan kirjoittavi Vasten vaivaista minua; Kussa kulta tulta poltti, Armas aikoa kulutti— Polttiko turulla tulta, Alla vallin valkiaista, Vai on suurella salolla, Syänmaalla synkiällä; Kävikö käpymäkeä, Vaiko varvikkosaloa, Vai lienee meren selällä, Ulapalla aukialla, Selvällä meren selällä, Lakehilla lainehilla.

66. Kaikissa katala yksin.

Yksin vieno veet vetelen, Yksin kannan puut poloinen, Yksin jauhan, yksin laulan, Yksin leivon, yksin keitän; Kaikissa katala yksin, Toist' ei turvana ikänä— Yksin liitäme levolle, Yksin nousen vuotehelta. Eipä keksi suuret sulhot, Ei ne keksi köyhän lasta Kesannolla kenkiväksi, Rannalla rakentavaksi— Kenpä se köyheä käkisi, Lehmitöntä leyhkäsisi!

67. Korpikotinen.

En tuosta isoa kiitä, En kovin emoakana— Teki korpehen kotinsa, Kankahalle kartanonsa; Ei ne tunne sulhot tulla, Eikä kulkea kosijat. Eipä tunne tuhmat sulhot, Äkki outoset osoa, Ilman tien teloittamatta, Ilman merkin heittämättä; Paljo kenkiä kuluvi, Minun kurjan käyessäni, Tienvieriä viittomassa, Rastia rakentamassa.

68. Pahasti paimenoinnut.

Menin piennä paimenehen, Lassa lammasten ajohon, Ison polven korkunaisna, Äitin värttinän pituisna. Jouvuin metsähän mäelle, Vaaran alle varvikkohon; Varas istui varvikossa, Mies vihainen virvikössä, Otti silkit silmiltäni, Kultalangat kulmiltani, Vasket rinnoilta varasti, Päältäni hyvät hopiat. Siit olen asti ilman ollut, Ajan kaiken kaihonnunna; Tulin tuhmaksi katala, Tytär muita tyhjemmäksi, Ettei naitu naintavuonna, Korjattu kosiavuonna. Muut ne naitihin paremmat, Koriammat korjattihin, Minä olen outo ottamatta, Korjoamatta katala, Minä tuhma tuntematta, Vieno viemättä vihille.

69. On ikävä iltasilla.

Isoni ilota käski, Äiti käski riemutella, Turun uuessa tuvassa, Kauppamiehen kammarissa: "Osta mettä, juo olutta, Ilahuta itsiäsi, Turun uuessa tuvassa, Kauppamiehen kammarissa!" Menin Turkuhun poloinen, Sain katala kaupunkihin, Ostin mettä, join olutta, Ilahutin itsiäni. Tulin aikahan Turussa Toisten tyttöjen keralla, Vaan oli illoilla ikävä, Paha maata pannessani, Vaiva vaipua levolle, Sekä haikia havata.

70. Tuli kolmelta kosijat.

Oikein emoni ennen Lauloi lapselle minulle, Sanoi saavani minunki Sulhon kaunon ja sorian, Mustakulmaisen, korian; Sanoi saavani varahin, Viientoista vuoen päästä. Kului vuotta viisitoista, Kului vuoet, vieri päivät, Kului kultainen ikäni, Vieri aika armahampi, Päivä kaunis karkaeli, Tuli kolmelta kosijat, Tuli kun emoni lauloi: Suru työnti sormuksia, Itku huivia isoja, Kolmas kuolema tulevi Kotihinsa korjoavi.

71. Jo tulevi Tuonen Tuomas.

Sanottihin soutaessa, Lassa ollen laulettihin, Sulhon saavani minunki, Sulhon suuren ja sorian; Senpä vaan olenki saanut, Saanut kun sanottihinki. Jo vainen iällä tällä Suuret sulhaset ajavat— Jo tulevi Tuonen Tuomas, Matavi Manalan Matti, Joka naia nappoavi, Kotihinsa koppoavi, Ilman vöittä, vaattehitta, Ilman liinan aivinoitta, Apen paiankauluksitta, Ky'yn kirjokintahitta, Naon suikkelisukitta. Kyll' on kyitä Tuonelassa Aivinaisiksi anopin, Manalla matoja kyllin Apen paian kauluksiksi, Isot kimput käärmehiä Ky'yn kirjokintahiksi, Tuonen toukkia tukulta Naon suikkelisukiksi.

72. Moni moitti muotoani.

Mikä lie minusta nähty, Kuka kummanen katsottu, Kun ei suostu suuret sulhot, Sulhot suuret ja soriat!— Moni moitti muotoani, Moni katsoi kasvojani, Moni varttani valitti, Hoki varren hoikeutta. On mulla mokoma muoto, Kun on muovon moittijoilla; Onpa kasvo kaunokainen, Kun on kasvon katsojilla; Viel' on varten valittu, Kun varren valitsijoilla— Mute on mulle muovon tuonut, Itku kasvon kaunistanut, Huoli varteni valanut. Vielä tälle varrelleni, Kanssa näille kasvoilleni, Sekä muille muovoilleni, Suuret sulhoset tulevat, Miehet ankarat ajavat, Käyvät korkiat kosijat.

Kun ei muita tulle'kana, Ei sopine suurempia, Ankarampia ajane, Niin tulevi Tuonen sulhot, Kulkevi Manan kosijat, Jotk' ei moiti muotoani, Eikä katso kasvojani, Ei ne varttani valitse. Sitte tuonne saahessani Tuonen sulhojen tuville, Appi ei paitoa anone, Vaattehuksia anoppi, Kyty ei kysy kintahia, Natolapsi nauhanpäitä.

73. Toisin sattui toivomani.

Toisin toivoin, toisin luulin, Ja toisin palo pakisin, Toisin mie käkesin kälkö, Toisin käv' käkeykseni, Toisin toivoni osasi, Ajatukseni alemma. Toivoin suotusen tulevan, Armahaisen astelevan, Ei tuo suotu tullutkana, Eikä armas astununna, Jok' oisi johonki vienyt, Minun kurjan korjannunna, Näiltä suurilta suruilta, Apioilta mielaloilta. Niinpä nyt iällä tällä, Tämän kymmenen kululla, Tok' ei muita tulle'kana, Ankarampia ajane, Kun ei tulle Tuonen sulhot, Marssine Manan kosijat, Tuonen hattu hartioilla, Tuonen lakki päälaella, Tuonen kintahat käessä, Tuonen kihlat kintahissa.

Kun sitte menen Manalle, Tuonen poikien tuville, Hyv' on siellä ollakseni, Kaunis kasvaellakseni— En ole tiellä kellenkänä, Enkä kunkana jaloissa, En sure sotakesiä, Vainovuosia varaja; Kyllä Tuoni voiton tuopi, Mana maansa suojelevi.

74. Jospa se johi tulisi.

Jospa se johi tulisi, Joka mun katalan naisi, Sekä kurjan korjoaisi, Näiltä ouoilta ovilta, Veräjiltä vierahilta; Vaikka saattaisi salolle, Kulettaisi korven päähän, Panisi pajuille maata, Lehille lepeämähän. Ei paha pajuilla maata, Eikä läyli lehtisillä, Läyli on toisen lämpimässä, Varu toisen vaipan alla, Tukela tuvassa toisen, Huoli toisen huonehessa.

75. Voi jos mie tok miehen saisin.

Voi jos mie tok miehen saisin, Miehen mieltäni mukahan, Saisin sulhosen sorian. Mustakulman ja korian.— Jo olin viikon vuottanunna, Kauan koissa kasvateltu. Voi jos saisin nuoren sulhon, Sulhon nuoren ja verevän, Joka ilta pään pesisin, Joka aamu uuen paian, Uuen paian palttinaisen, Housut liinan aivinaiset, Säärille sukat säviät, Kirjakintahat kätehen. Sais tuo saappahat itseki, Lakin päähänsä lavian; Laittaisi lakin Turusta, Toisi turkin Torniosta, Verat saisi Viipurista: Kamplotit kahennäköiset.

76. Voi kun mie mokoman saisin.

Onpa tietty tietyssäni, Materikko mielessäni, Mies pieni, punainen poski, Valkia, kiherätukka, Puolahattu, saapasjalka, Verkavästi, silkkihuivi. Voi kun mie mokoman saisin; Joka päivä pään pesisin, Joka ilta saunan saisin, Ve'et, vastat laitteleisen, Veen virrasta vetäisin, Vastat varvikkometsästä, Puut kokoisin korpiloista, Vaikka väen virstan päästä. Voi kun mie mokoman saisin, Saisin sitte pienen poian, Käsi ketreä vetäisi, Jalka lasta liekuttaisi.

77. Kun tulis sulho vierahaksi.

Lintunen lehossa lauloi, Pyy lehossa pyypötteli. Mitä laulat pieni lintu, Pyy lehossa pyypöttelet?— Kunpa tietäisit tulevan Sulhoseni vierahaksi, Sillat silkillä panisin, Sametilla suoramehet, Veralla vetelät paikat, Pahat paikat palttinalla. Tammesta tuvan tekisin, Tammiseinät seisottaisin, Tammilattiat latoisin, Tammipatsahat panisin, Luaslauan lumpehesta, Laen lahnan suomuksista. Pöyän kullasta kuvaisin, Penkin pienistä rahoista, Uunin uusista kivistä, Pankon saksan paasiloista. Oron siltahan sitoisin Sulkkuisilla ohjaksilla, Kullan kutsuisin tupahan, Istuttaisin pöyän päähän, Itse istuisin sylihin, Kanssa kaulahan kapuisin.

78. Käynkö viikon villapäänä.

Kuku kultainen käkönen, Hopiainen hoilattele, Rinta hieta helkyttele, Papurinta paukuttele, Saksan mansikka sanele, Viron puola poimettele: Käynkö viikon villapäänä, Kauan tukka tuurukkana, Hivuskassan kantajana, Liemingän levittäjänä, Sitojana silkkinauhan, Päärihman ripustajana— Käynkö vuoen; käynkö kaksi, Käynkö vuotta viisi, kuusi, Vai kaiken kaheksan vuotta, Ympäri yheksän vuotta, Vai käyn kaikenki ikäni, Tahi ei täyttä tätä vuotta.

Kuku, kuku kultarinta, Helskäse hopiarinta, Kuku kullat kulmilleni, Hopiaiset helmoilleni, Kuku kuusin kultavöitä, Seitsemin sinihamoja, Tälle tyynelle tytölle, Tälle kainulle kanalle— Neittä nuorra naitavaksi, Vihantana vietäväksi, Punaposkelle pojalle, Sorialle sulhaselle.

79. Kun saisin, mitä sanelen.

Sillenpä minä menisin, Kull' ois kuusi kultavyötä, Viisi verkaista hametta; Kull' ois kuusi kammaria, Seitsemän salitupoa, Ja kaheksan kellaria— Kellarit teloja täynnä, Telat täynnä tynnyriä, Tynnyrit olutta täynnä, Juoa jouten ollessani, Kielin kelpotellakseni.

Kun saisin, mitä sanelen, Kun saisin salitupihin, Minä rouaksi rupeisin, Kauppamiehelle kanaksi, Pohatalle puolisoksi; Joisin kahvet kaiken päivän, Söisin suuhuni sokurit, Mesileivät mieltä myöten.

80. Luo'pa luoja luotuhuni.

Luo'pa luoja luotuhuni, Elä mielisuotuhuni; Luotu luoksensa vetävi, Mielisuotu survoavi. Tuo Jumala tuota miestä, Jonka sormukset sopisi, Jonka kihlat kelpoaisi; Joka naia nappajaisi, Kotihinsa koppajaisi; Jok' ei veisi viertämähän, Panisi palontekohon.

Ellös tuhma tulko'kana, Kävynkanta käykö'känä; Kun ei tulle tuuhiammat, Koriammat kohti käyne, En minä sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana, Nuku nurjuksen nutulle, Väsy värkin turjukselle, Painu paikkakukkarolle, Rajakengälle rakastu.

81. Varjele vakainen luoja.

Varjele vakainen luoja, Kaitse kaunonen Jumala, Tätä neittä joutumasta, Saamasta tätä tytärtä, Viinavillin vuotehelle, Hurstille humalahurjan, Olutjuojan olkiloille, Piippusankarin savuille!

Varjele vakainen luoja, Kaitse kaunonen Jumala, Joutumasta juomarille, Saamasta kyläratille!— Kävis tuo joka kapakan, Joka kannun kallistaisi, Ostaisi joka oluen, Joka viinan viillettäisi, Viinapantiksi panisi Vaimoltansa vaattehetki; Itse vaimonsa vetäisi, Puolisonsa puotteleisi, Kylmäisi kylävälille, Joka tielle juohattaisi, Heitteleisi heinäteille, Saloteille saatteleisi, Kirkkoteille kirvottaisi, Hääteille hävitteleisi.

Varjele vakainen luoja, Kaitse kaunonen Jumala, Tuvilta tupakan juojan. Piippusankarin savuilta— Savu silmät saastuttaisi, Mustuttais ihanan muovon.

Tuo Jumala toinen miesi, Toinen miesi ja parempi, Jok' ei virsi viinan kanssa, Ei tuiski tupakan kanssa, Huiski ei humala päässä, Piippu suussa ei pitele; Jok' ei heitä heinäteille, Eikä saattele salolle, Jokiteille juohattele, Kylmätä kylävälille; Riko ei rintaristiäni, Katko kaulaketjujani, Korvakolttuja murota, Sorra kullan sormuksia.

82. Ei naitu naintavuonua.

Mikä lie minusta nähty, Kuka kumma keksittynä, Kun ei naitu naintavuonna, Otettu otantavuonna, Kirkivuonna kihlattuna, Viety viimeissä kesänä!— Naitihin napimpiaki, Otettihin ouompia, Naitihin nasaneniä, Noronaamat suollettihin. Niin miks' ei minua naitu, Omenaista ei otettu, Suon kukaista, maan kukaista, Kaiken kartanon kukaista, Mesiheinän hempeyttä, Kaste'korren kauneutta, Ahokoivun armautta, Soreutta solkikoivun, Lehtokoivun lempeyttä, Norokoivun notkeutta, Nororaian raikkautta, Noropihlajan pituutta?

Oisko herjat helmoillani, Päälläni pahat panoset, Sanat kehnot kengilläni, Sukillani suutelukset?— Heitän herjat helmoiltani, Päältäni pahat panoset, Sanat kehnot kengiltäni, Sukiltani suutelukset;— Ulos heitän herjät ryysyt, Arkivaattehet alennan, Riisun riihiryökälehet, Kaskivaattehet karistan. Otan vettä lähtehestä, Heiluvasta hettehestä, Jolla peiponen peseme, Kylän kukka kuuroame. Panen päälleni parasta, Kaunihinta kaulalleni, Kukkeinta kulmilleni, Hempeintä helmoilleni; Panen kullat kuultamahan, Hopiat helisemähän, Poskeni punottamahan, Näköpääni näyttämähän, Jotta kaikki katseleisi, Kirkkokunta kiitteleisi, Kyläkunta kummeksisi Itseki imehteleisin.

Sitte tälle neitoselle Kilpoa kosijat käyvät, Kilvan kihlat kannetahan; Tulevi Turusta sulhot, Alta kaupungin ajavat, Alta linnan liivittävät. Neito vieähän Wirohon, Saksan maalle saatetahan; Kun tulen kotihin tuolta, Tulen kullassa kotihin, Hopiassa veikon luoksi, Silkissä sisaren luoksi.

83. Akoill' on paha ajatus.

Akoill' on paha ajatus, Tunto pitkätukkaisilla, Hivus pitkä, miel' lyhyinen, Etten mie sinä ikänä Nouse nuoren vuotehelta, Ylene vesan verevän; Saa en miestä mielehistä, Sulhaista sulosanaista. Vaan vielä tätä nykyä, Vielä tällä kymmenellä, Nousen nuoren vuotehelta, Ylenen vesan verevän, Saanki miehen mielehisen, Sulhasen sulosanaisen. Onpa tietty tieossani, Materikko mielessäni, Punaposki puolessani, Sinisukka suojassani Mies pieni, kiherätukka, Matalainen, saapasjalka. Kun käypi katua myöten, Sirkkasorkka sorkehtivi, Se käypi kepein kengin, Sukin valkein vaelsi, Kengin mustin muikotteli; Sääret sen syämen syöpi, Varsi vatsan halkasevi, Muu ruumis murehen tuopi.

84. Täytyvi tätä tytärtä.

Ei täyvy tätä tytärtä Pahoille rekipajuille, Likaiselle liistehille, Miehen kainun kainalohon; Vielä tälle tyttärelle, Tälle kaunolle kanalle, Tulevi Turusta sulhot, Kirjakorjat kiiättävät, Siitävät sinisatulat, Verkaviitat viillettävät. Sitte täytyvi tytärtä Rikkahille reen perähän, Kauppioille kainaloihin; Verassa vihille vievät, Paperissa pappilahan, Silkissä salitupihin, Säterissä sängyn päälle— Sitte ei sänki säärtä pistä, Sirppi ei sormia sipase, Viikate vipase kättä, Korenta ei paina olkapäätä, Kivenpuu ei kättä lyötä.

85. Viel' on mulla mielitietto.

Minkä tiesivät minusta, Kunka kummasen näkivät, Kun ei nainehet minua Nuo soriat nuoret sulhot, Kun ei korjattu kesällä, Viimetalvena tahottu, Otettu omille maille, Kopattu kotikylähän. Ei tuo neito tuosta huoli, Piä ei pitkältä surua, Jos ei naitu naapurihin, Kopattu kotikylähän; Viel' on mulla mielitietto Elossa etempänäki— Menen neiti muille maille, Omin jalkoini osoan, Turun poikien tutuksi, Porvarien puolisoksi.

86. Ei tuo neito tuosta huoli.

Mikä lie minusta nähty, Kuka kummanen katsottu, Kun ei naia naapurihin, Oteta omille maille; Liekö nähty liioin syövän, Liioin syövän, liioin juovan, Vai tietty vähä tekevän, Tahi ei nousevan varahin.

Ei tuo neito tuosta huoli, Jos ei naia naapurihin; On maata metson matoa, Kuusia oravan olla— Kyll' on maata muuallaki, Ilmoa etempänäki. Menen neito muille maille, Vierähän Wiron vesille, Olen orjana Wirossa, Palkkalaisna Pauluskoilla. Hyv' on siellä orjan olla, Armas piikasen eleä Ei suata survomahan, Ei tahota tappamahan, Ei oo huolta huhmarelle, Eikä kiirettä kivelle; Vesi siellä vehnät jauhoi, Koski kiikutti kivosen.

Saan ma riunasen rahoa, Puolentoista polttinaista; Ostan ylpiät yliset, Aivan ankarat alaiset, Ostan uuet ummiskengät, Silkkiset sukan sitehet. Sitte kuulun kukkasena, Hopiaisena heläjän, Menen herran heinämaalle, Heinämaalle mansikaksi, Tahi kirkkohon kukaksi. Kaikki rahvas katsomahan, Ihmiset imehtimähän, Nuoret miehet mieltymähän, Sulhaset suatsemahan, Minun allin armautta, Ja korian kukkautta, Soreutta sorsalinnun; Siitä naivat Narvan herrat, Vievät Wiipurin isännät, Suurihin salitupihin, Kaunihisin kammarihin.

87. Nouse lempi liehumahan.

Kukapa täss' on Hiien koottu Kenpä Lemmon lentokeihäs, Joka lempeni lähetti, Pani kuulun kunniani, Tikan tiehen, tien ohe'en, Maan alle, maon pesähän, Tikan tietoliukkusehen, Kären käyntiloukkosehen!

Vielä mä lempeni herätän, Nostan kuulun kunniani, Tikan tiestä, tien ohesta, Maan alta, maon pesästä, Tikan tietoliukkusesta, Kären käyntiloukkosesta; Nostan lempeni levosta, Kunnian kulonki alta.

Nouse lempi liehumahan, Kunnia kukostamahan! Kule kuu, palate päivä, Pala nuorten miesten mieli! Syän syttyös tulehen, Povi polttohon kovahan, Vatsa valkian väkehen, Mieli melki heltehesen; Jott' ei oisi öissä maata, Eikä päivällä levätä!

Paloi tuli, paloi taula, Pala nuorten miesten mieli!— Paras mulle, ei pahinta, Paras pappien seasta, Killin kirkkorahvahasta, Sorein sotaväestä, Verevin vesien päältä!

88. Paistaa päivä muuallaki.

Mitä neiti tuosta huolin, Kuta kukkanen valitan, Jos ei naia naapurihin, Oteta omille maille!— Paistavi Jumalan päivä Muuallenki maalimassa, Ei isosen ikkunalle, Ei veikon veräjän suulle. Menen neiti muille maille, Toukka toisille vesille, Savohon sananalainen, Vihattava Wiipurihin; Sitte naivat Narvan herrat, Vievät Wiipurin isännät, Liikuttavat linnan herrat, Keltyn saksat saattelevat. Kevyt on Keltyssä eleä, Kevyt syöä Keltyn leipä— Kesäss' ei tehä kekoa, Talvess' ei tapeta riihtä; Leipä linnasta tulevi, Särvin kaikki kaupungista; Syömättä siat lihovat, Kaunis karja katsomatta. En tuolta kotihin tulle, Käy en näille kartanoille, Ennenkun verassa vierin, Sametissa saan kotihin, Oma poika ohjillani, Saamani satulan päällä. Kun ma tyttönä tulisin, Kassapäänä kalkettaisin, Viel' ois viiellä vihoa, Kuuellaki kulkun täysi, Kysymistä kymmenellä, Sa'alla sanelemista.

89. Läkkän musta muille maille.

Mustaksi mua sanovat, Tervaskannoksi tekevät, Pahaksi panettelevat, Kekäleeksi kelläjävät: Moni on mustempi sanoja, Pahempi panettelija— On kyllin kekälehiä, Tiellä tervaskantojaki.

Enkä tuosta neito huoli, Jos mun mustaksi sanovat; Läkkän musta muille maille, Rauankarva kaupunkihin, Siellä musta valkenevi, Rauankarva kaunistuvi— Saksan saipua pesevi, Meren vaahti valkasevi. Tok se on veteä toisti Uuen linnan linnukkinen, Suomen suolainen silakka, Kaupungin kala makia.

90. Pois tulee tytölle lähtö.

Aina muut mukahisensa, Kuki kielikumppalinsa, Ottavat omilta mailta, Tuovat mailta tuttavilta; Minä vieno vertoani, Minä kainu kauppoani, En ota omilta mailta, Tuo en mailta tuttavilta. Pois tulee tytölle lähtö, Erohetki ennättävi, Tästä kylmästä kylästä Katalasta Karjalasta; Ero on viinat keitettynä, Ero pantuna oluet, Kohta korjat käännettynä, Päin ulos, perin tupahan, Lappein ison latohon, Kalten karjohuonehesen.

91. Jo nyt luulen luopuvani.

Pois tuli tytölle lähtö, matka maasta ottaminen, tästä kuulusta kylästä, kaunihista Karjalasta, jossa kasvoin, kaunokainen, ylenin, ihana neito, kaiken kasvantoikäni, lapsipuolen päiviäni.

En mä tuota ennen luullut, enkä uskonut olisi; tok' en luullut luopuvani, uskonut eroavani tämän linnun liepeheltä, tämän harjun hartehelta.

Jo nyt luulen, jotta luovun, sekä uskon, jott' eroan, luovun loisin luojuella, vierin vierahan tavalla.

Lähen nyt, kukka, kulkemahan, vaapukka, vaeltamahan, mansikka, matelemahan, veran nukka, vieremähän; vierin soita, vierin maita, vierin ventoja vesiä, vierin maille vierahille, kulkenen kuhun tahansa päätä, pääsky, syöttämähän, henkeä elättämähän.

Millä syötän pääni, pääsky, heikko, henkeni elätän? Kaks' on kättä kaunokaista, kaksi jalkoa jaloa, niillä syötän pääni, pääsky, heikko, henkeni elätän, syötän suuni survoittaki, täytän tähkäjauhoittaki.

92. Suotta soimat nostettihin.

Suotta soimat nostettihin, Kiusan kielet kannettihin, Mun päälle hyvän tapani, Päälle kuulun kunniani. Jopa vaan tytöstä tästä Piiat tuumoa pitivät, Sekä piiat, jotta poiat, Miehet mieliä pahoja, Sekä siirtivät sisaret, Jotta langot laittelivat, Heimokunta herjaeli. Noin ne luuli luppakorvat, Ajatteli arpinaamat; Tämän piian pilkan saavan, Häpiähän häilähtävän— Koiterehen kuolevani, Kaatuvan kalojen syöä. Vaan en kuole Koiterehen, En kaau kalojen syöä; Vielä nyt tätä nykyä, Vielä tällä kymmenellä, Lempipaitoihin paneme, Lyöme lykkyvaattehisin. Vielä tälle vienoselle, Vielä vienopäiväiselle, Kolkkavi kosijan kengät, Välkkävi vävyn kypärät; Pian Pielinen pesevi, Vesi kuulu kuuroavi, Vesi vallan valkasevi, Enon valkama valavi.

93. Sepä vasta sen pahempi.

Paha lienenki poloinen, Pahemmaksi pantanehe; Tuhma lienenki poloinen, Tuhmemmaksi turmellahan; Kehno lienenki poloinen, Kehnommaksi kellätähän. Eipä se paha olisi, Kun kylän paras panisi, Kylän kukka kuikuttaisi, Kylän sankari sanoisi. Sepä vasta sen pahempi, Sepä äsken äitelämpi, Kun panee kylän pahimmat, Kylän huonot huikuttavat, Kylän kehnot kelläjävät,' Kylän herjat herjoavat, Kylän rietat riioavat, Kylän ilkiät ilovat, Puhelevi ruumenpurnut, Tervakirnut tempoavat, Sylttysammiot sanovat, Kellokaulat kelläjävät.

Ja mitä huolitta minusta, Kuta kannatta surua, Revon huulet Hermikistä, Pulloturvat Tuurikista, Pullosuut punakerästä?— Senpä te minusta saatta, Min kirves kivestä saapi, Napakaira kalliosta, Järky jäästä iljenestä. Saatta sen sanottuanne, Minkä ilman oltuanne— Syntiä syämen täyen, Vatsan täyen vaikeutta.

94. En ole syötävä soria.

Aina laulan laitettava, Aina pantava pajatan, Sanelen sananalainen, Vihattava vierettelen: Mitä te hyvät imeiset, Viikon kannatta vihoa, Päälle mun vähäväkisen, Lapsen pienen pikkaraisen? En ole syötävä soria, Enkä purtava punainen, Kaluttava kaunokainen; Taitava minä olisin, Otettava oivanlainen, Korjaeltava koria.

95. Tulin kummaksi kylähän.

Tulin kummaksi kylähän, Imeheksi ihmisihin, Ouoksi omille maille. Nauramoiksi naapurihin, Otettiin minusta outo, Varsin virhi viskattihin, Minun lapsen lauluistani, Pienen pilpatuksistani; Tuli soppehen sohina, Sekä nurkkihin puhina, Silmän isku ikkunoihin, Jalan polku porstuihin.— Pantihin minä pahaksi, Tuhmemmaksi turmeltihin. Pankohotpa, min panevat, Sanokohot, min sanovat, Pian mie paha pakenen, Kohta outo kollahtanen; Kohta tästä kelkan käännän, Kelkan käännän, toisen väännän, Käännän silmät sinne pääin, Kusta kultani tulisi, Herttaseni herskuttaisi. Menen tuhma tuonnemmaksi, Kulen kumma muille maille; Ei taia minun täheni, Kauttani minun katalan, Mieli mierolta vähetä, Ajatus kylän akoilta, Nauru naapurin tuvilta, Leikki lemmon loumajoilta, Silmän isku ikkunoilta, Välkytys kyläväliltä.

96. Liika minusta laitettihin.

Liika minusta laitettihin, Sekä laava laskettihin, Moni virhi viskattihin, Saatihin moni sanoma. Ken minusta liian laittoi, Liian laittoi, laavan laski; Tulkoon laava lapsistansa, Sekä liika saamistansa, Pojistansa miehen polku, Tyttärestä läänilautta, Miniästä mieliharmi. Sanottiin minun poloisen Sata lasta saaneheni, Tuhat tuuvitelleheni; Saakohot itse sanojat, Saakohot saviset lapset, Sisiliskoiset sikiöt, Käärmehiset kätkyläiset, Korppilintujen kokoiset, Linnun mustan mustukkaiset.

97. Suotta soimat nostettihin.

Ei minusta olle'kana, Olle'kana, liene'känä. Viikoista vihanpitoa, Kaukaista ylenkatsetta. Jo on viikko vihattuna, Kauan ylenkatsottuna, Suotta soimat nostettuna, Kiusan kielet kannettuna, Päälle mun hyvän tapani, Päälle kuulun kunniani.

Sanottihin, soimattihin, Sanottiin minun poloisen Silmin syöväni urohot, Käsin miehet kätkeväni; Surma syököhön urohot, Tauti miehet tappakohon, Kalma käsin kätkeköhön. Tulkohon Turusta rutto, Amputauti Aunuksesta, Veritauti Wiipurista; Ampuisi akat kylästä, Koukkuleuat kopristaisi! Ei minua muut sanoisi, Akat saatanat sanovat, Pakanat panettelevat, Varajavat poikiansa, Luulevat lutuksiansa, Minun pienen pettäväni, Katalan kaottavani; Piru heitä pettäköhön, Tuoni heitä toivokohon, Tytöt Kalman katselkohot, Maanitelkohot Manalan.

98. Mitäpä suree sanoista.

Jospahan poloinen lienen, Eli lienen tuhma tuiki, Pahemmaksi nuo panevi, Tuhmemmaksi turmelevat; Kylä on suuri suita täynnä, Silmiä sitäi enemmän, Korvia sitäi kovemman. Vaan mitä huolinki hotakka, Aika piika pelkeänki, Mitäpä suren sanoista, Kuta tottelen torista— Mie olen tottunut torihin, Sattunut kylän sanoihin, Viipynyt kylän viho'in, Puuttunut puhetten alle.

Kun kuulen sanottavaksi, Eli liioin pantavaksi, Silloin seison selvemmästi, Piän päätä pystymmästi, Olen kun oriheponen, Tahi sälkö säärtä lyöen; Kuulisin kiitettäväksi Kertakaan kehuttavaksi, Alempana pään pitäisin, Alas silmät siirteleisin.

99. Sanat päälleni satavi.

Usein minä poloinen, Usein tytär utuinen, Luskan luisessa tuvassa, Kiehun kielikattilassa. Usein minun poloisen, Usein utuisen lapsen, Sanat päälleni satavi, Puheet putoelevat. Sanottiin minun poloisen Juossehen joka kisassa, Maannehen joka majassa; Moni huoraksi hokotti, Moni vannoi varkahaksi— Huorammat hokottajani, Varkahammat vannojani. Mitä mie vaivainen varastin, Kuta oisin kurja saanut: Pykäläss' oli piimäpytty, Merkissä isännän itra, Vakassa vaja'a leipä, Aitassa alottamaton. Leikkasin manatun leivän Manatusta kannikasta, Makasin unen manatun, Torkahin toran-alaisen Manatuilla vuotehilla, Kirotuilla pääaloilla— Makia uni manattu, Tuo mielen toran-alainen.

100. Vierin vierahan varalle.

Olin mie ison koissa, Veikon kaunon kartanossa, Olin kun omena-marja, Tahi kun mansikka mäellä; Nyt on tullut turmiolle, Tammanna tavattomaksi. Vei ensin emoni surma, Sitte tauti taaton tappoi, Vesi veljeni hukutti; Jäin minä ve'en varahan, Tulin tuulen turvan alle. Ei paha ve'en varassa, Eikä tuulen turvan alla; Pah' on vierahan varassa, Tunnottaman turvan alla. Tulin mie tähän talohon, Tulin kun tulikipuna; Vierin vierahan varahan, Vierin kun vesipisara; Äkättihin äiä syövän, Tiettihin vähä tekevän, Varattiin varastavani, Ei varahin nousevani. Kyllä kuulin mieki kurja Lemmon linnun laulavaksi, Kuulin, kuinka kukko lauloi, Ilotsi isännän lintu; Vaan en voine vuolas nosta, Enkä haikia havata, Kullaki kukon sanalla, Linnun laajan laulannalla.— Voi sinua kurja kukko, Haikia havukan ruoka, Kun sa niin varahin laulat, Allittelet aikaisehen Et sä silloin laajoin laula, Et alota aikaisehen, Kun sa vieähän viluhun, Paiskatahan pakkasehen.

101. Monta muoriteltavata,

Mont' on muoria minulla, Monta muoriteltavata; En tieä kuta kumarran, Kumarran vähä kutaki. Vainko heitän herjat kaikki, Pakenen pahoista poies, Vaikka metsähän menisin, Korpehen kotini saisin. Ennen kuusia kumarran, Kun kumarran kunnotonta, Ennen kierrän kieron koivun, Kun ma kierrän kelvotonta; Ennen palvelen pajua, Kun ma palvelen pahoa; Ennen leppeä lepytän, Kun lepytän lempolaista.

Lempoko näistä lemmen saapi, Piru kunnian pitävi, Tästä lemmon leisiosta, Pirujen pesäsiasta!— Hyppäsin hypyn jaloilla, Kävin kärpän kämmenellä, Siistiä tavottaessa, Kunniata pyytäessä; Saanut en kurja kunniata, Raukk' en lempiä tavannut, Vaikka vuoret vierettäisin, Kalliot kaha panisin.

102. Kun ma voisin vielä vuoen.

Tuskaksi minun tulevi, Pakoksi minun panevi, Tätä orjana oloa, Vierasta kiven vetoa Kivi kiskoi harteheni Paasi paitani repäsi.

Kun ma voisin vielä vuoen, Kesteä tämän kesosen, Tämän syksyn syylätellä, Tämän talven tallustella, Akan ankaran apuna, Rautakämmenen kälynä!

Jospa voisin vuoen olla, Tok' en toiseksi rupeisi, Paistiksi pahan emännän, Tulikulkun kumppaliksi; Kun minkä sanan sanovi, Tuli suusta suihkuavi, Kipunoivi alta kielen, Savuaa sanan jälestä.

Jo ma voinen vuoen olla, Yhen kesteä kesosen, Yhen syksyn syylätellä, Yhen talven tallustella, Akan ankaran apuna, Rautakämmenen kälynä; Teräksestä tietän kengät, Paulat vaskesta panetan, Joilla seison seinävieret, Kuuntelen kujaperukset, Kunnes suuri suisteleksen, Ankara asetteleksen, Rautakämmen käänteleksen, Tulikulkku kuohteleksen.

103. Emännäll' on kolme kieltä.

Niin minäki pieni piika, Kun on muutki pienet piiat, Orjaksi olen osattu, Pantu palkan piikuutehen, Näille tuhmille tuville, Asunnoille arvoisille. Niin kiilui isännän silmät, Kun tuima tulikipuna, Niin liikkui emännän kieli, Kun on kuiva haavan lehti. Emännäll' on kolme kieltä— Yksi puinen, toinen luinen, Kolmas on kivinen kieli; Puisella puhui tuvassa, Luisella lukon takana, Kivisellä kellarissa. Mit' ei kielellä kerinne, Kut' ei saattane sanoilla, Sen panevi seipähällä, Halkosilla haastelevi.—

Eipä se paha olisi, Ei ois puoliakaan pahoa, Kun on tuojan toruisi, Tahi saajani sanoisi, Iskisi imettäjäni, Löisi löylynkylvettäjä; Se vasta paha paneksen, Sepä tuskan tuottelevi, Kun on tuomaton toruvi, Saamaton pahoin sanovi, Iskevi imettämätön, Lyöpi löylynkylpemätön.

104. Mahoit ennen luoja luoa.

Voi kun loit minua luoja, Voi kun säätelit Jumala, Orjaksi osalliselle, Vangiksi varalliselle. Kun et sie minua luonut, Säätänyt tätä tytärtä, Vaimoksi varalliselle, Pohatalle puolisoksi, Joka kestin juoksijaksi, Joka ilta ilotsijaksi.

Mahoit ennen luoja luoa, Luoa luotoja merehen, Salasaaria sanella, Karipäitä kasvatella, Ennenkun tätä tytärtä, Näille päiville pahoille, Portahille pyöriville, Varvuille vapiseville, Joka tuulen tuultavaksi, Satehen saeltavaksi!

105. Lähen linnahan kauaksi.

Ei minusta liene'känä Orjaksi omille maille, Lähen linnahan kanaksi, Maille muille marjaseksi. Ennen kannan maitokannun, Maitokuksinan kuletan, Sihen sillan korvasehen, Tahikka kaupungin kaulle; Ennenkun kannan kaskipölkyn, Nokipölkyn nostattelen, Sillä paikalla pahalla, Tuhmalla tulirovilla, Josta saita syöä saapi, Punakuoren purraksehen, Joka vei vähän väkeni, Vaahen otsasta valutti, Kaikki kiskoi kylkiluuni, Väänti hartiot hajalle.

106. Ei ollut kaunis Karpan puoli.

Olin Karpalla kanana, Herttasena herran poian; Kaunisko oli Karpan puoli, Heleväinen herran puoli? Ei ollut kaunis Karpan puoli, Ei helevä herran puoli; Se kaunis Kalinan niemi, Se soria Sorsan niemi, Suuren aallon survelija, Suuren vietran vierettäjä.

Voi sie kumman Kuittijärvi, Voi sie lemmon liete'pohja, Minun kurjan kuolettaja, Minun suotta souattaja, Sormien sorruttaja, Verieni vierettäjä, Lihojeni liuvuttaja, Koko varren vaivuttaja. Saattaisiko suurisynty, Auttaisi ylinen armo, Tätä neittä Niemelästä, Kaunoista Kalinalasta, Immeksi ison kotihin, Tahi Karpalle kanaksi; Tok mie tuohukset vetäisin, Vahasauat saatteleisin, Parahiksi pappilahan, Kirikköhön kiiättäisin.

107. Ei tytär jokehen jona.

Soutaisin isoni purtta, Kun lehteä lennätellen, Souan vierasta venettä, Veän kun vesi-hakoa; Vesi vie vähän väkeni, Aalto armahan ikäni, Tuuli tukkani repivi, Muun muovon vihuri viepi.

Tule tuuli, paista päivä, Laske lasta irrallehen; Ota minua orjuuesta, Päästä palkan piikuuesta, Vaikka vierisin vetehen, Kaatuisin kalajokehen, Sisareksi siikasille, Veikoksi ve'en kaloille— Siiat silmäni pesisi, Hauit pääni harjoaisi.

Vaan kun kuolen kuulu piika, Riutunen tytär ritunen; Kukapas sitte kullalleni, Kenpä kielilinnulleni, Puun saapi, halon hakevi, Ve'en rannalta vetävi?— Ken pesi pyhäiset pyykit, Arkipaiat ompelevi, Nästykit näpertelevi, Viepi ne vesikivelle, Alle kartun kantelevi, Sotkuhun sovittelevi?

108. Vierahan ylösajanta.

Piennä heitti minun emoni Kylän vaimojen varahan, Kylän naisten kylvetellä, Kylän akkojen ajella. Kaikki tunnen mie katala, Kaikki oon kokenut kurja, Mieron mielen, mieron kielen, Mieron armot armahimmat, Kyläiset hyvinpiännät, Vierahan ylösajannan.

Kun vieras ylös ajavi, Noin se silloin vieras virkki: "Nouse pois nokinen pölkky, Hava'a vesihakonen, Puhu tulta turve'korva, Lietso lemmon liekuttama!" Ei se niin oma emonen, Noin sanois oma emonen:

"Nouse ylös noutamani, Kaapsahtele kantamani, Puhu tulta tuomaseni, Lietso liekuteltuseni; Kun et jaksa, niin lepeä, Ja lietso levättyäsi!"

109. Kasvoin lassa armotonna.

Eipä kasva kaikki lapset, Ei ylene yksikänä, Niinkun mie katala kasvoin, Yksipuolinen ylenin. Kasvoin lassa armotonna, Yksipuolisna ylenin; Kasvoin kun karankokuusi, Nousin kun noropetäjä, Niinkun putki puun nojassa, Saraheinä sammalsuolla,— Kaste kaihassa tilassa, Vesi vaahterin vajossa. En kasvan't kananmunilla, Ylennyt sianlihoilla; Kasvoin kainalopaloilla, Täyvyin kaalin tähtehillä, Veräjillä vierahilla, Uksilla ulisevilla.

Kunp' on eukkoni eläisi, Oisi vanhin valvehella, Ei se lapsi näin kävisi, Nukkavierulla nutulla, Karvavieru kauhtanalla, Paha raiska paita päällä; Maata verkani vetäisi, Siltoa sinihamonen.

110. Tule ei päivä polvenaan.

Elköhön hyvä Jumala Luoko lasta luonnotonta, Eikä aivan armotonta, Isotonta alle ilman, Emotonta ensinkänä, Niinkun loi minun Jumala Isottaman alle ilman, Emottoman ensimmäisen— Loi kun lokkien sekahan, Karille meren kajavan. Päivä pääskyille tulevi, Varpusille valkenevi, Ilo ilman lintusille; Ei minulle milloinkana. Eipä se emottomalle, Tule päivä polvenahan, Eikä valkia valosta, Ei ilo sinä ikänä.

Käyn mä kymmenen kyleä, Samoan saan taloa; Ei ole sitä sisarta, Vielä veljeä vähemmin, Jolle huoleni sanoisin, Ja haluni haasteleisin— Sisaret on siellä täällä, Veikkoni Wenäehellä.

Jos mä virkan vierahalle, Kyllinki kylän väelle, Vieras sen viieksi panevi, Kyläläinen kymmeneksi. Parempi sanon pajuille, Eli haastan halkosille, Kerron puille pääni päällä, Maahan alla jalkojeni; Lausun saunan lautasille, Itken saunassa saloa, Kyllin kylpihuonehessa, Ylisellä yksinäni— Yliset ulasvesille, Saunan lauat lainehille.

111. Pois itkin ihanat silmät.

Miks' on silmäni sipalat, Näkimeni näin huterat— Lie'kö lassa langeteltu, Ja piennä pahoin pielty? Ei oo lassa langeteltu, Ei piennä pahoin pielty. Siit' on silmäni sipalat, Näkimeni näin häperät; Kun ennen emoa itkin, Kantajata kaihoelin, Surin suurta syöttäjeä, Varuin suurta vanhempoa.

Itkin vuoen, itkin toisen, Itkin kohta kolmannenki, Kolmannenki, neljännenki, Vielä itkin viiennenki; Pois itkin ihanat silmät, Kasvon kaunihin kaotin, Puottelin punaisen posken, Vereväisen vierettelin. En ole sitte silmin nähnyt, Kun on kirstu kiini pantu, Rautanauloilla napattu, Vasaroilla vahvistettu.

112. Ei kuule emo minua.

Kun olin lassa kuuskesoisna, Vielä viisivuotoisena, Olin nokka nuotilleni, Sekä vilkka virsilleni, Laulelin jokaisen lakson, Joka rannan rallattelin; Nyt en oo nokka nuotilleni, Enkä vilkka virsilleni, Ilman laulan laitoissani, Murehissani murajan. Laulan mie liki kotia, Liki vettä vierettelen, Liki laulan linnaistani, Liki salvanta sanelen, Ehkä kuulisi emoni, Panisi pa'an tulelle, Parasta pa'an sisälle; Tulisi kyselemähän, Ja saisi sanelemahan: "Mitä laulat lapsueni, Kuta lintuni likerrät?" Ei kuule emo minua, Jos mie silmillä siherrän, Tahi kulmilla kuherran, Päälaella laulattelen; Enkä huoli huutamahan, Ei se kuulu kumminkana, Ei kuulu emolle itku, Ei valitus vanhemmalle— Huuto ei kuulu Tuonelahan, Valitus Manan majoille.

113. Nokeusin nuotioilla.

En minäki oisi ollut, Isän koissa ollessani, Mustin muita neitosia. Kalvakin kylän kanoja. Vaan ma mustuin mustikoilla, Painuin marjoilla pahoilla, Muutuin mustilla tulilla, Nokeuhuin nuotioilla, Keryin keittovalkioilla, Savustuin savumajoilla; Kun söin lassa mustikoita, Paljo marjoja pahoja, Nukuin nuotiotulilla, Makasin savumajoilla.

114. Oisinko pojaksi luotu.

Kun oisin poikana poloinen, Kalki jousen kantajana; Ei ne pyyt pyhää pitäisi, Oravaiset oisi jouten.

Oisinko pojaksi luotu, Ja kyhätty kyntäjäksi, Enmä näissä näin kävisi, Kylän vierahan varassa; Kyntäisin isoni maita, Ja vakoisin vanhempani; Ei vieras viheltelisi Pelloilla ison perillä; Ei itkis isoni pelto, Vainiot valitteleisi. Itkikö isoni pelto, Taaton vaimot valitti?

Itkipä isoni pelto, Taaton vainio valitti. Kun kävin sivutse kerran, Astuin aitojen alatse, Kuulin itkevän isosti, Vahvasti valittelevan, Kylällistä kyntäjätä, Vierasta vakoaiata. Pellot itki, niityt itki, Kotinurmet nukkerehti, Näin hyveä niittäjätä Kaunista kaputtajata.

115. Toisinpa kävi kätehen.

Toisin tiesin, toisin toivoin, Toisin luulin ja käkesin, Toisinpa kävi kätehen; Tuli tyhjä toivotusta, Vale viikon vuotetusta, Tosi toivomattomasta.

Mennä vuonna, näill' ajoilla, Kuka tiesi kuulun piian, Kenpä kenstin morsiamen, Sukivan suruista päätä, Huolellista harjoavan, Kaihollista kampoavan.

Mennä vuonna, näill' ajoilla, Kuka tiesi, kenpä luuli, Tänä vuonna, täll' ajalla, Kynsivän kylän väliä, Mieron teitä mittelevän; Nämät notkot nousevaksi, Nämät maat matelevaksi, Nämät kursot kulkevaksi.

Enpä uskonna olisi, Jos oisi sata sanonna, Viisi viiasta puhunna, Kuus' sanonna kuusikosta, Näille juonin joutuvani, Näille päivin päätyväni, Jotk' on päivät päälle päässyt, Juonet joutunna käsihin.

116. Osan tähen ei otettu.

Olisi tämä otettu, Neito kaunonen katsottu, Tämä muoto muuanne'ki, Tämä kasvo kaikin paikoin; Osan tähen ei otettu, Tavan tähen ei tahottu. Ken oisi köyhän ottanunna, Katsonna minun katalan, Minun kurjan korjannunna; Oisi tuo poloinen poika Saanut vihkurin vihoa, Paljo päiviä pahoja, Sylin syäntähän piellä, Käsivarsin vatsoahan— Saanut panna paiatuutta, Sukatuutta surkutella, Hoiotella housutuutta, Panna paitansa pahuutta.

117. Miksi olen laiha.

Aina laulan laiha piika, Tielle heitetty heläjän, Sanelen sanan-alainen, Kaitaposki kaikottelen, Kun ei muut lihavat laula, Pulskiammat ei puhele, Verevämmät vierettele, Kaunihimmat kaikottele.

Laulan, laulan laihalanta, Kuivalanta kuikuttelen, Laulan laihoilta lihoilta, Kupehilta kuuttomilta.

Miks' olen lihoilta laiha, Kupehilta ilman kuutta?— Siks' olen lihoilta laiha, Kupehilta ilman kuutta, Kun on lassa langeteltu, Piennä kolhittu kovasti.—

Voi velonen veitoseni, Kaunis kasvinkumppalini, Kuin sa kuitenki vetelit, Ja pitelit pienosena, Huppusena huiskuttelit, Kantelit kapalolassa!—

118. Ikävä omia maita.

Laulan, laulan laiha piika, Vieritän veretön lapsi; Laulan rannan laiturilla, Vieritän vesikivellä, Johon kaikki aallot käypi, Veen tyrskyt tyyräjävi, Minun raukan laulellessa, Kurjan kuikerrellessani.

Minä laulan laiturilla, Vieritän vesien luona, Jotta kuuluisi kujerrus, Ääneni yli vesien; Kuuluisi kotikylähän, Oman puolen poikasille— Ikävä minun tulevi, Ikävä omia maita, Oman puolen poikasia, Oman Suomen sulhasia.

119. Surujani mie sukitan.

Katsos muita miekkosia, Ja onnen osallisia, Sukittavat suotujansa, Luotujansa paiottavat; En minä sinä ikänä, En poloinen polvenani, Sukittele suotuani, Luotuani paiottele— Surujani mie sukitan, Paiotan pahoa mieltä, Mielen kaiken kääntehiä, Liikkehiä liian mielen.

Kunpa kuolisin poloinen, Katalainen katkiaisin, Sukat Surmalle tekisin, Paiat Kalman poikasille— Sukat suurista suruista, Paiat päivistä pahoista, Housut huolen kankahasta, Iholiivit itkuloista.

120. Kunpa kurja kuolisinki.

En minä sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana. Näkijälle kättä näytä; Näkijä valehtelevi Syöäksehen, saahaksehen, Kylläisnä eleäksehen.

Noin sanoi Savon näkijät, Noin pakisi Pohjan noiat Minun kurjan kuolevaksi, Kalkisen katoavaksi, Nuorena nukahtavaksi, Kasvavana kaatuvaksi— Minä hoikka huolemahan, Ja musta murehtimahan. Mieleni meni pahaksi, Syämeni surulliseksi,— Enkä kuollut kuitenkana, Tainnut en kalkinen kaota.

Kunpa kurja kuolisinki, Katkiaisinki katala, Äsken tuosta toissa vuonna, Kohta kolmanna kesänä, Maassa heinänä helyisin, Kukkana kukosteleisin— Paremmat kukalla päivät, Helevämmät heinäsellä, Kun on kurjalla minulla, Kovin koitopäiväisellä.

121. Löyän armon aaltoloissa.

Läksin piennä paimenehen, Lassa lammasten ajohon, Istuin maalle marjaiselle, Nukuin nurmikkokeolle; Tuli vieras viiviköltä, Koiransuoli koivukolta, Jok' otti minun omani, Piti piikakunniani.

Menin itkien kotihin, Itkien ison pihoille; Iso torui ikkunalta, Emo aittansa ovelta, Veikkoni veräjän suulta, Sisko sillan korvaselta— Ollut ei turvoa tuvassa, Armoa katosten alla.

Niin jo kohta koito raukka, Näillä päivillä pahoilla, Löyän turvan tuulen alla, Armon aaltojen seassa— Mennä mieleni tekevi Alle aaltojen syvien, Sisareksi siikasille, Veikoksi ve'en kaloille.

Ellös sie emoni sitte Panko vettä taikinahan, Laajalta lahen perältä, Ilman karvan katsomatta; Ves' on täynnä tukkiani, Rannat kaikki kasvojani, Minun tuiman tukkiani, Minun haitran hapsiani.

122. Tuli hurtta huovin maalta.

Niin minäi pieni piika, Kun on muutki suuremmaiset, Kannoin vartta vartalolla, Nostatin noripereä; Tuli hurtta huovin maalta, Sammakko Savon rajalta, Miesi kurja Kuopiosta, Sotaheitto Helsingistä, Joka joi minun vereni, Piti piikakunniani, Vetytti verevän kasvon, Huollutti punaisen posken, Vaivutti ihanan varren, Notkutti noriperäni. Ei tiennyt emoni rukka, Iso ei se ensinkänä— Iso piikana pitävi, Emo lassa lallittavi, Mie vaan näissä naapottelin. Kyllä tiesi kurja miesi, Tunsi hurtta huovilainen, Alla aian maannehensa, Nurmet nutturoinnehensa, Lepiköt levännehensä.

123. Ei tieä emo tytärtä.

Ei tieä emoni rukka, Ei tieä emo tytärtä, Miss' on piika pillattuna, Emon tuoma turmeltuna: Tuolla piika pillattihin, Emon tuoma turmeltihin, Laitasaaren laitehella, Lehtovaaran liepehellä. Kun kerran kävin jälestä Sillä paikalla samalla, Jopa saariki saneli, Saaren rannat raukotteli, Itkivät ihanat nurmet Ahot armahat valitti, Nuoret heinät hellitteli, Kuikutti kukat kanervan, Tuota piian pillamusta, Emon tuoman turmellusta. Eipä noussut nuori heinä, Kasvanut kanervan kukka, Ei noussut sinä ikänä Sillä tuhmalla sialla, Kuss' on piika pillattihin, Emon tuoma turmeltihin.

124. Mieli muien ja minunki.

Miten on mieli nuorten neitten, Mieli muien miekkosien?— Niin on mieli nuorten neitten, Mieli muien miekkosien, On kun vellova vetonen, Eli aalto altahassa. Miten on mieleni minunki, Mieleni minun poloisen?— On kun hanki harjun alla, Vesi kaivossa syvässä.

Niin on mieleni poloisen, Mieleni minun poloisen, Kun on myötävän hevosen, Tahi tamman kaupittavan, Tahi ostetun orihin, Tahi miehen tappanehen, Miestä kaksi kaatanehen, Urosta upottanehen.

125. Alene Jumalan aika.

Hoi isoni, hoi emoni, Joko nyt kesä tulevi, Kun mun kenkäni kuluvi, Hameheni harvenevi— Kun tuo peipo puipertavi, Rastas rannalla panevi? Tule jo kesäki kerran, Talvi siirräte sivutse, Kule päivä, viere viikko, Alene Jumalan aika; Mene aika mielaloissa, Hoilattele huolissaki. Kuku jo ilokäkeni, Laula lempilintuseni, Alemmaksi aikojani, Lyhemmäksi päiviäni. Päästä päiviä lyhennä, Sekä keskeltä kevennä, Katkase kahenki puolen, Päästä lasta päivän päähän, Näissä suurissa suruissa, Apioissa mielaloissa.

126. Viikon vuottelin käkeä.

Kun oisin paimenna paloinen, Eli paimenen tytärnä, Niin toisin huhuelisin, Sekä toisin leilottaisin; Kuuluisi kulosta ääni, Heläjäntä heinikosta; Kukkuisi käetki puissa, Pienet linnut laulelisi. Viikon vuottelin käkeä, Kauan katsoin kaunoistani: Kuulisin käen kukunnan, Ehkä syämeni sulaisi.

Viikon vuotin, kauan katsoin, Jo tuli kevätki kerran; Kuulin mie käen kukunnan, Linnun laulavan lehossa, Vaan ei syämeni sulanut, Eikä mennyt raskas mieli. Kuta kuuntelin enemmän, Sitä mieli raskahampi; Mieleni meni pahaksi, Syän syttä mustemmaksi.

127. Kolminaiset huolet.

Ei ole huolet yksinäiset, Eikä huolet kaksinaiset, Vaan on huolet kolminaiset, Murehet monennäköiset. Yks' on huoli pääni päällä, Toinen alla jalkojeni! Kolmas on kohalla kesken, Sykertäk syänalassa.

Jok' on huoli pääni päällä, Sen panisin palmikolle, Nuorasilla kiinittäisin, Silkkinauhoilla sitoisin.

Jok' on alla jalkojeni, Sen käärisin kenkihini, Kengänpauloilla panisin, Sukillani suullittaisin.

Vaan jok' on kohalla kesken, Jos sen vyöllä vyötteleisin, Ei vyöhyt pitäisi'känä, Vyö kaheksi katkiaisi. Sepä huoli keskimäinen Se syäntä maitelevi, Viepi vienosen manalle, Iän nuoren tuonelahan.

Paha panna'ki olisi Hiekkahan heliä silmä, Multihin muhia muoto, Kasvo kaunis kankahasen, Tuonen toukkien torua, Manalan matojen syöä.

128. Maassa mieleni matavi.

Niin ne muutamat sanovat, Moniahat arvelevat: "Iloissahan tuo elävi, Riemuissahan riehkahuvi."— Minä hoikka huolissani, Ikävissäni ilotsen.

Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Maassa mieleni matavi, Alla jalkani asuvi, Alla penkin piehtaroivi, Nurkissa nuhaelevi.

Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Mieli kulkevi kulossa, Vesakoissa viehkuroivi, Miel' ei tervoa parempi, Syän ei syttä valkiampi.

Usein minä utuinen, Usein utuinen lapsi, Itketän ihanat silmät, Kastuttelen kaian kasvon, Vetytän verevän posken, Hoikan varteni valelen; Kylä tiesi kylpenehen, Veli vettä kantanehen— Minä kylvin kyyneleillä, Hautelin haluvesillä.

129. Kannan mustoa muretta.

Hoi velinen veitoseni, Kaunis kasvinkumppalini, Kuule'pas, kuin sanelen, Kielen kurjan kuikuttelen: Mikä lienehe minulle, Kuka kurjan kannetulle, Iskennä tämän ikävän, Tämän huolen hoivannunna, Tämän kaihon kantanunna, Murehen mukaellunna!

Ei ne muut muretta tunne, Kanna kaihoista syäntä, Niinkun mie katala kanto Kannan mustoa muretta, Syäntä syennäöistä, Huolta hiilenkarvallista.

Usein minun poloisen, Usein polon-alaisen, Suru päätäni sukivi, Huoli päätä harjoavi, Kaiho päätä kampoavi— Ei ison suka suloinen, Ei emon haluinen harja, Veikon kampa kaunokainen; Ei sui suruista päätä, Huolellista harjaele, Kaihollista kampaele.

130. Toinen ei tunne toisen huolta.

Eipä tieä toinen toista, Tunne ei toinen toisen huolta; Eipä tieä yksikänä, Arvoa yheksänkänä, Tämän pääskyn päänsisusta, Tämän allin mielaloa, Mitä mielessä makaavi, Aivossa asuelevi.

Kylä kyllinki sanovi, Naapuri naputtelevi, Elävän minun ilossa, Riemussa remuelevan— Ikävät minun iloni, Riemut ratki raskahia. Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Itku silmäni sitovi, Huoli pääni harjoavi, Kaiho pääni palmikoivi— Ei ison sininen silkki, Ei emori käet kätyiset, Veranlisti veikon tuoma. Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Mieli tervoa tekevi, Syän syttä keittelevi; Itku on iltalaulunani, Aamuvirtenä valitus. Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Huoli hurstille tulevi, Varu vaattehuisilleni, Mure muille vuotehille. Uni ei tule usein Minun hoikan hurstilleni, Varullisen vaipan alle; Eipä se uni lähene Huolellisen huonehesen, Kaihollisen kartanohon, Murehellisen majahan.

131. Kyllä huoli virttä tuopi.

Kun olin ennen nuorempana, Kasvavaisena kanana; Tuli eukko tuonnempata, Laulaja Lapin periltä, Joka virsiä veteli, Monet laulut laulatteli.

Annoin rätsinän akalle, Hyvän paian palkastansa, Siirrytin sinikeräset, Puottelin punaiset langat, Hyvän laulun laulannasta, Paremman pajattamasta, Virret kielin kertomasta, Suin sanat sovittamasta.

Kuules eukko, kuin nyt laulan, Kuules akka, kuin sanelen: Tuo nyt jälle rätsinäni, Palahuta paitavaate, Työnnä pois punaiset langat, Siirrytä sinikeräset— On jo virttä neuomatta, Saamatta sanoja kyllin; Kyllä huoli virttä tuopi, Mure virttä muistuttavi, Kaiho kantavi sanoja, Mielalani arveloita.

132. Erotus jauhinkivillä.

Annettihin aikoinani Juoa juossehen hevosen, Appoa ajetun ruunan, Syöä neien jauhanehen. Jauhoin mie ison kiveä, Kun lehtiä lennätellen; Väännän vierasta kiveä, Kun on vuorta vieretellen.

Mitäpä kilkkaset kivonen, Mitä vuori voivottelet, Alla ainoan käteni, Alla pienen peukaloni— Jalompaako jauhajata, Killimpätä kiskojata?

Et sä kilkkase kivonen, Etkä vuori voivottele, Kun tämä kana katovi, Pieni lintu liikahtavi— Kun ma kuolen kuulu piika, Riutunen tytär ritunen.

133. Kivi on suuri, orja pieni.

Mitä sie kivi kitajat, Mitä vuori väikerrehät, Minun huonon horjuttaissa, Vienon vieritellessäni?

"Sitäpä kivi kitajan, Sitä vuori väikerrehän: Kivi on suuri, orja pieni, Jauhaja vähäväkinen."

Elä sie kivi kitaja, Elä vuori väikerrehä. Minun vienon vierittäissä, Huonon horjutellessani; Kuitenki kivi sinulle Vara uusi vahvenevi. Kohta kuolen kurja lapsi, Katoan tytär katala, Saat sa jauhajan jalomman, Verevämmän vierettäjän.

134. Ellös vuori voivotelko.

Jauhaos sinä kivonen, Hyvä paasi pauhaellos, Somerinen souatellos. Minun jauhinvuorollani, Ilman sormen soutamatta, Käen puuta kääntämättä, Käsivarren vääntämättä, Peukalon pitelemättä!

Mitä kilkkoat kivonen, Mitä vuori voivottelet, Minun riskin rinnan alla, Alla kaunihin käteni?— Sitäkö kilkkoat kivonen, Sitä vuori voivottelet, Vienoista vetäjätäsi, Jalotonta jauhajata?

Ellös kilkkao kivonen, Ellös vuori voivotelko; Ei tuoa kivelle tälle, Ei tuoa Turustakana, Saaha ei Saksasta tytärtä, Ve'etä Venäeheltä, Oteta omalta maalta, Tieltä kirkko kihlaella, Jalompata jauhajata, Killimpätä kiskojata.

135. Mitä kaikatat kivonen.

Mitä kaikatat kivonen, Laklatat kiven lapatta— Sitäkö kaikatat kivonen, Laklatat kiven lapatta, Ettei naia neitojamme, Korjaella kukkiamme; Ettei naitu naintavuonna, Kihlattu kilokesänä?

Elä kaikata kivonen, Laklata kiven lapatta; Vielä näille neitosille, Näille kaunoille kanoille, Kihlat kiljuen tulevat, Rahat suuret raskutellen, Tengat tiellä teuotellen, Isot äyrit äyötellen. Elä kaikata kivonen, Laklata kiven lapatta; Vielä näille neitosille, Näille kaunoille kanoille, Reki rensuen ajavi, Kirjakorja kiiättävi, Juoksevi ori punainen, Liinaharja liuottavi.

136. Jauhan, jauhan jauhon hienon.

Jauhan, jauhan jauhon hienon, Leivon, leivon sangin hienon, Sangin lasken lautaselle, Panen paikan katteheksi, Vien sangin venoseheni, Ja työnnän venon vesille.

Lähen sitte soutamahan, Souan tuonne saarimaalle, Katson saaren sulhosia, Punaposki-poikasia; Katson, kell' on pestyt kasvot, Silmin, kell' on sievät varret, Kell' on silmänsä siniset, Kellä kulta kulmaluilla. Kutsun sulhot syönnökselle, Sinisilmät syönnökselle, Kuussannalle kultakulmat, Pestyt litsat piirasille.

137. Neien mieli mieholahan.

Suu vetää suen ritahan, Kieli kärpän lautasehen, Mieli neien mieholahan, Tapa toisehen talohon.

Jauha, jauha neiti nuori, Jauha mieli nuoren neien,— Jauha käsi, jauha jalka, Jauha kinnas, jauha sukka, Jauha jauhaja kivonen, Jauha neittä mieholahan; Mieli miehelle tekevi, Kytevi kylän pojille. Vesille venehen mieli, Mieli laivan lainehille; Neien mieli mieholahan, Tapa toisehen talohon. Niinp' on neiti luotunaki, Tytär tuuviteltunaki: Taattolasta mieholahan, Mieholasta tuonelahan.

138. Arvan asettaja.

Neito arpoa asetti, Laaitteli lastusia: "Sano totta luojan merkki, Juttele Jumalan arpa!— Saattele sanomat mulle, Varmat liitot liikahuta, Minne neito naitanehe, Orpana otettanehe, Marja maaniteltanehe, Vesilintu vietänehe; Naiahanko naapurihin, Saaha'an salitupihin, Leivän paksun paistajaksi, Vehnäleivän leipojaksi.

Sano arpa syytä myöten, Elä neien mieltä myöten! Jos arpa valehtelevi, Arpa lyöähän tulehen."

Arpa se ajattelevi: "Kun sanoisin syytä myöten, Neiti huolelle tulisi, Paloinen pahoille mielin."— Ei sanonut syytä myöten, Sanoi neien mieltä myöten, Eikä tungettu tulehen, Palamahan paiskattuna.

139. Näkijä valehtelevi.

En minä sinä ikänä, Kuuna kullan polvenani, Näkijälle kättä näytä; Näkijä valehtelevi, Saavani minun Savohon, Joroisihin joutuvani, Hurstille humalahurjan, Viinavillin vuotehelle.

Itse saakohot sanojat, Käyköhöt käen näkijät, Hurstille humalahurjan, Viinavillin vuotehelle; Itse saakohot Savohon, Joroisihin joutukohot, En minä piloinen piika, Eikä muut emoni lapset!— On miestä omalla maalla Minun kurjan korjaajaksi, Miestä monta kirkkomäällä, Saapasjalkoa jaloa. Kun ei tuota tulle'kana, Olen ilmanki ikäni; Paneme pajuille maata, Lehtohon lepeämähän. Parempi pajuilla maata, Leppeämpi lehtosessa; Kun on hurjan hurstiloilla, Viinavillin vuotehella; Hullu löisi hurstillaki, Lakanoilla juomalalli, Sormet soisi suuta vasten, Käet korvalle kohoisi.

140. Ei minusta miniäksi.

Niin neito ison kotona, Kun kuningas linnassansa, Vaan on miekkoa vajoa; Niin miniä miehelässä, Kun vanki Wenäehellä, Vaan on vahtia vajoa. Eikä vaan minusta liene Miniäksi vietäveä, Orjaksi otettavoa;

Ei taia minusta tulla Iki orjoa isännän, Aika orjoa anopin, Iki naurua naoille, Iki kytkyttä ky'yille, Kälyksille käskyläistä, Veikoille vesihevoista.

141. En muistaisi mukiin mennä.

Ei minusta liene'känä, Olle'kana, liene'känä, Miniäksi miehelähän, Orjaksi anoppelahan,— Vihainen minä miniä, Ankara anopin orja. Ei neiti minun näköinen Osaisi orjana eleä, Muistais' ei mukihin mennä, Olla aina alla kynsin. Toinen kun sanan sanoisi, Minä kaksi vastoaisin; Kun tulisi tukkahani, Hairahtaisi hapsihini, Tukastani tuivertaisin, Hapsistani haivertaisin.

142. Neitivalta ja miniävalta.

Valkia kesäinen päivä, Neitivalta valkiampi; Vilu rauta pakkasessa, Vilumpi miniävalta. Niin on neiti taattolassa, Kun marja hyvällä maalla; Niin miniä miehelässä; Kun koira pahassa säässä: Teki työtä työn ajalla, Väänti hartion väellä, Hipiä hien veessä, Otsa vaahen valkiassa; Kun tulevi toinen tunti, Niin tulehen tuomitahan, Ajetahan ahiohon, Sen kätehen käsketähän. Piteä hänen pitäisi, Piteä piloisen piian, Lohen mieli, kiiskin kieli, Lammin ahvenen ajatus, Suu sären, salakan vatsa, Meritetren tieto saaha.

143. Hyväoloinen neiti.

Hyvä täss' on olla neien, Kaunis kasvoa kanasen; Täss' on pitkät pirtin penkit, Sekä laajat saunan lauat, Isännät isoni väärtit, Emännät emoni väärtit, Pojat täss' on veikon väärtit, Tyttäret sisaren väärtit. Hyvä täss' on olla neien, Kaunis kasvoa kanasen;

Ei oo kiirettä kivelle, Eikä huolta huhmarelle—

Kiire kihlakintahille, Huoli huiville hyville. Vesi tässä vehnät jauhoi, Koski kuohutti rukehet, Aalto astiat pesevi, Meren vaahti valkasevi.

Hyvä täss' on olla neien, Kaunis kasvoa kanasen: Nurmet alla, pellot päällä,— Keskellä kylä välillä; Kylän alta kylmä juoksi, Maan alta vesi makia— Sopii tuossa sorsan uia, Vesilinnun vieretellä.

144. Erilaisia käskyjä.

Iso antoi vierrinhangon, Käski käymähän palolle; En lähe minä palolle— Silmät saastuisi savusta.

Emo antoi sukkulaisen, Käski kangasta kutoa; Kuo en kangasta, emoni— Varsi vaipuisi pahaksi.

Veikko antoi paperipankon, Ja käski kirjottamahan; Enmä taia kirjotella— Mustuis kaunoset käteni.

Sisko antoi silkkineulan, Käski ompeluksillehen; Enmä lähe ompeluille— Sormet kultaiset kuluisi.

Sulho antoi sulkkutyynyn, Ja käski makoamahan; Menen mä makoamahan, Liitäme lepeämähän— Hyvä on maata marjan kanssa, Kera lempeni levätä.

145. Kaksi kaunista yhessä.

Astuin, astuin aian viertä, Kuunnellen kujan pereä; Näin sulassa suuren sorsan, Joen suussa jouhisorsan.

Läksin luoksi suuren sorsan, Menin luoksi marjalinnun; Läksin haapanan haluhun, Jouhilinnun joutelohon— Suot oli kaikki soslehessa, Iljenessä ilman rannat.

Sotkin suota soslehista, Jäätä järvenrannallista, Iljenellä itkusilmin, Soslehessa surkusilmin, Riettasilmin riittehessä, Jäläsilmin jäätä myöten.

Tulin luoksi jouhilinnun, Pääsin luoksi marjalinnun, Jouhisorsan joutelohon, Haapanan halaeluhun. Kaks' oli kaunista yhessä, Kalevaista kasvokkaha, Soriaista suuksekkaha, Kahen päivät pääksekkähä, Otavaiset otsakkaha. Kuu se kullalle kumotti, Hopialle päivä hohti; Puut kaikki punalle paistoi, Salot siintivät sinelle: Metsä meelle haiskahteli, Ahovieret viertehelle, Meiän kahen kauneutta, Kahen sorsan suoseutta, Aholinnun armautta, Makeutta marjalinnun.

146. Läksin meren kylventähän.

Läksin meren kylventähän, Löysin meren kylvetyksi; Menin toiselle merelle, Löysin senki kylvetyksi; Menin kohta kolmannelle, Siin' oli rannalla tupanen.

Katsoin tuonne tuvan taaksi, Kolm' oli neittä kylpemässä; Meninpä minäi tuonne, Panin paitani pajulle, Haavan oksalle hamoni, Sukkani sulalle maalle, Kengät kuivalle kivelle, Hiekalle helistimeni, Somerelle sormukseni, Ristini risun nenähän.

Tuli koira kongotellen, Vesirakki vengotellen; Otti paitani pajuilta, Haavan oksalta hamoni, Sukkani sulalta maalta, Kengät kuivalta kiveltä, Hiekalta helistimeni, Somerelta sormukseni, Ristini risun nenästä. Minä itkien kotihin, Kaikatellen kartanohon; Iso istui ikkunassa, Emo aitan rappusilla: "Mitä itket piikaseni, Nuorra saamani valitat?"

"Ota aittani avaimet, Mene aittahan mäelle, Pane paita palttinainen, Liitä liinan aivinainen, Hame verkainen vetäse, Sio päälle silkkivyöhyt, Kaulahan heliät helmet, Kullan sormus sormehesi. Tulet entistä ehompi, Paljo muinaista parempi."

147. Tee minua tikkariksi.

Menin piennä paimenehen, Lassa lammasten ajohon; Yhtyi yrkä vastahani, Kysytteli, lausutteli "Joko tieät tikkaella, Joko ommella osoat?"

"Jos en tieä tikkaella, Tahi en ommella osoa; Tikatkohot tietävämmät, Osavammat ommelkohot, Kellä lie tila tikata, Osa ommella parempi."

Kun tulin illalla kotihin Emoni kyselemähän: "Mit' on silmäsi vetiset, Kasvot kalvakan näköiset, Kävikö hukka karjassasi, Metsän liehu lehmissäsi, Vai viikon vilussa viivyit, Kauan ilman iltaisetta?"

"Hukka ei käynyt karjassani, Metsän liehu lehmissäni, En viikon vilussa ollut, Ilman iltaruo'ittani, Viikon soitin sarveani, Kauan karjan torveani."

"Oi emoni ainoseni, Minun kaunis kantajani! Tee minua tikkariksi, Ompelijaksi opeta, Elä pane paimeneksi, Elä karjan kaitsijaksi. Pah' on olla paimenessa, Käyä karjan kaitsijana; Ompelijana parempi, Kutojana kuulusampi."

148. Ostettavia.

Nevan neito vettä kantoi, Läpi linnan; lähtehestä; Notkui korvot, notkui koivut, Neion nuoren olkapäillä.

Kelle neito vettä kantoi? Isollensa silmivettä: "Pese iso silmiäsi, Tahi karsi korviasi! Mene iso ilvesmaalle; Osta sieltä ostamia, Itsellesi ilveshattu!

Mene siitä Puolan maalle; Osta sieltä ostamia, Pojallesi puolahattu!

Mene siitä Saksan maalle; Osta sieltä ostamia, Emännälle Saksan turkki!

Mene siitä verkamaalle; Osta sieltä ostamia, Tyttärelle tyynyverka.— Tytär miehelle menevi, Punaposkelle pojalle, Sorialle sulhaselle; Poika pellot pehmittävi, Aitavieret astuvoipi."

149. Kauro ei tule tupahan.

Olin orja pienen Outin, Palvelin kylän parasta; Istahime ikkunahan, Lasin alle laittelime, Katsoin päähän kangasniemen, Sekä suuhun sulkkusalmen "Oi on Outi sikkoseni! Ken se tuo tulevi tuolta?— On kun oisi ennen tuttu, Näkyvi kun ennen nähty."

Tulipa ennen tuttuseni, Tuli kaunis Kauron poika, Helytruoska helkähteli, Kariruoska kalkahteli.

"Oi on Outi sikkoseni! Mie lähen talosta tästä, Heikko heinän kannantahan Sarajalta Rannan Kauron, Leino leivän nostantahan Karsinasta Rannan Kauron."

Se katala Kauro rukka, Sepä raukka Rannan poika, Ei tupahan tullutkana, Ajoi kylitse kylihin. Heitti heinän kantajansa, Paksun leivän paistajnsa, Kierrähti kisaväkehen, Ruotsin raukoille rajoille, Joss' on viina vesselöinä, Tupakka on tovolnoina, Utu ilman upottavi, Savu ilman saastuttavi.

150. Koivun ja tuomen oksa.

Olin oksa lehtipuussa, Koivun kasvatti katalan, Aholla alastomalla, Maalla mansikattomalla.

Toinen kasvoi kaunis tuomi, Puuhut ylpiä yleni, Nurmella mesinukalla, Maalla maksankarvaisella.

Olovilla oksillansa, Leveillä lehvillänsä, Peitti päivän paistamasta, Kätki kuun kumottamasta.

Noita kaikki katselivat, Ihmiset ihaelivat, Kukkia korian tuomen, Puun sorian kasvakkeita.

Ei ken katsoisi minua, Huolta huonosta pitäisi, Koivun tyhjästä tytöstä, Puun katalan kantamasta.

Kasvoin vieläki vähäsen, Tyhjän onneni ohessa; Tuli toukka, tuomen kaivoi, Kukat kaunoset kaotti.

Siinä tuomi tuskan tunsi, Huolen haikian havatsi; Minä jäini seisomahan Vähän onneni varalle.

151. Ei sovi rengin rekehen.

Noin sanoi minun emoni, Saneli saoinki kerroin, Tuhansinki tuikkaeli: "Ellös vainon tyttäreni Rengin reilihin ruvetko, Kauppoihin kasakkamiehen— Läkkö renkien rekehen, Kasakkojen kainalohon; Renki löisi reilistänsä, Kaupoistaan kasakka löisi."

Vaan elä toru minua, Elä toista tyttöäsi; Ei meitä sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana, Nähä renkien re'essä, Kasakkojen kainalossa. Rengill' ei ole rekiä, Eikä orjalla oritta; Rek' on rengillä matala, Kasakalla kaiat laiat— Matala monen ajoa, Kaita kahen istuskella.

152. Jo minä menen jonaki.

Eläpä emoni rukka, Elä sie toru minua; Toru toista tuomoasi, Varo vaivan nähtyäsi, Jonk' oot tuonut tuhmemmasti, Kaihemmasti kasvatellut! Jo minä menen jonaki, Jo jonaki, jo kunaki, Renkipoikien remussa, Kasakkojen kainalossa.

153. Toisin mieleni omani.

Noin emo tytärtä neuoi, Sekä neuoi ja varotti: Pyhäillat istumahan, Kirjat kaiket katsomahan, Lukemahan muut lukuset, Sekä suuret siunaukset. Niin emo minua neuoi, Vanhin lastansa varotti; Toisin mieleni omani, Toisin käski ja kehotti. Käski käymähän kylissä, Joka juhla juoksemahan, Joka ilta ilotsemahan, Päivänlaskut laulamahan, Kylän tyttöjen keralla, Kanssa naisten naapurini.— Eipä tainnut tanssi nosta, Ilo ilmahan yletä, Minun yksin ollessani, Illat istuellessani.

154. Millä maksan maammon maion.

Millä maksan maammon maion, Millä kostan äitin koulun, Millä vaivat vanhempani?

Osalliset, onnelliset, Veralla verensä maksoi, Sametilla saunatiensä; Ei oo meiän veljeksissä, Ei meiän sisaruksissa, Maammon maion maksajoa, Emon koulun kostajoa.

Maksankon marjoilla kesällä, Kostan koivun jältösillä; Ei marjat mitänä maksa, Maammon maitojen eholla; Ei ne kosta koivun jället, Kosta ei koulua emoni.

Ammunko joutsenen joelta, Virralta vihervän linnun; Ei se vielä sitte'känä, Maksa ei maitoa emoni, Kosta ei äitin koululoita, Ei vaivoja vanhempani.

Maksa Kiesus maammon maiot, Kosta luoja äitin koulut, Maksa vaivat vanhempani, Huolet kaikki kantajani!

II. Naisten lauluja.

a) Miniänä.

155. Se raukka miniä raukka.

Soisi soutaja venonsa Soutamatta juoksevaksi, Soisi jauhaja kivosen Jauhamatta pyöriväksi Soisi vielä nuori neiti, Miehelähän mentyänsä, Olevans' ison ko'issa, Armahan emonsa luona.

Niin neiti ison ko'issa, Kun kuningas linnassansa; Niin miniä miehelässä, Kun vanki Wenäehellä. Jo mä tunnen orjan mielet, Ja tunnen miniän mielet; Ei oo raukka orja raukka, Vaan raukka miniä raukka— Vuos' on olla orjan määrä, Kaiken polvensa miniän.

156. Kun elin emoni luona.

Kun elin emoni luona, Ison kaunon kartanossa, Käynyt en varaten vaille, Silmän kaiten kattilalle, Enkä kierten kellarihin, Piilten piimähuonehesen, En kaarten kananmunille, Pelotellen piirasille. Nousin voille vuotehelta, Pettäjäisille pehuista, Maioille makoamasta, Venymästä vehnäisille; Kun en voinut voita syöä, Sipasin sianlihoa.

Tulin toisehen talohon, Yli kynnyksen kylähän; Käyn nyt varaten vaista, Silmän kaiten kattilasta Kierten kellarituvasta, Piilten piimähuonehesta, Kaarrellen kananmunista, Pelotellen piirasista. Istun tyhjän tuolin päällä, Katson tyhjän pöyän päälle, Nyrkki voina, vehnäisinä, Kakarat kananmunina, Seiväs pitkä piirasina, Pettäjäisinä petäjä.

157. Olin kukkana kotona.

Olin kukkana kotona, Ilona ison pihoilla; Iso kutsui kuuvaloksi, Emo päivän nousemaksi, Sisareni siikasiksi, Veikkoni vesikaloiksi. Menin toisehen talohon, Poikki pellon naapurihin; Appi kutsui ahkioksi, Anoppi vesihavuiksi, Kyty kynnysportahaksi, Nato naiseksi pahaksi. Äsken mie hyvä olisin, Äsken kerta kelpoaisin Utuna ulos menisin, Savuna pihalle saisin, Lohtosena lenteleisin, Kipunoina kiiättäisin. En ole lintu lentäjäksi, Enkä lehti liehujaksi, En kipuna kiitäjäksi, Savu saajaksi pihalle.

158. Ahot täynnä armotuutta.

Sanottihin tääll' olevan, Neittä tänne naitaissa, Kuusi kuusista tupoa, Kaksin kerroin kammaria, Ahovieret aittamaina, Kujavieret kukkamaina, Ojavieret ohramaina, Kangasvieret kauramaina; Purnu puitua eloa, Toinen purnu puimatonta; Sata saatuja rahoja, Sata toinen saamatonta.

Sai tuo neiti tulleheksi, Kälkö kättä lyöneheksi; Tupa on puussa tuutivassa, Kammarit katajikossa, Ahot täynnä armotuutta, Lehot täynnä lemmetyyttä, Metsät mieliä pahoja, Kujat kurjan huoliani;— Purnu on puitua vihoa, Toinen purnu puimatonta; Sata saatuja sanoja, Sata toinen saamatonta.

159. Ei ole aittahan asiita.

Sanottihin tääll' olevan, Tätä neittä tahtoessa, Morsianta maanittaissa Houkutellessa tytärtä, Kuusi kullaista tupoa, Viisi viinikellaria; Kellarit teloja täynnä, Telat täynnä tynnyriä, Joka tynnyri olutta, Täynnä otraista olutta.

Sai tuo neiti tulleheksi, Kälkö kättä lyöneheksi; Ei ole aittahan asiita, Eikä tietä riihen luoksi— Aitt' on autiomäellä, Riihi suolla sammalilla, Kellarit kivipurolla, Juomiset joka ojalla; Leipä mäellä männikössä, Kakkara katajikolla, Vellijauhot vehkasuolla, Petäjässä pellonsiemen.

160. Yks' on Kyyttö kylkyessä.

Sanottihin tääll' olevan, Meiän neittä maanittaissa, Tätä pyytä pyyettäissä, Kiurua kosittaessa, Sata sarven kantajata, Tuhat tuojoa utaren.

Sai tuo neiti tulleheksi, Kälkö kättä lyöneheksi; Yks' on Kyyttö kytkyessä, Karavarsi kahlehessa, Jok' on nuorin nostettava, Tervaköysin temmottava— Lehmä läävässä lamana, Sairahana sarvinauta, Käätty sarvet sammalihin, Häntä pitkin lattiata.

Kun vajahan katsahime, Vajassa vasikan raato; Katsoin lammaskarsinahan, Linki lammas karsinassa; Loin silmät hevosten päälle, Soimella hepo sokia.

Kun tulin tupahan tuolta, Silmät uunille utautui; Ukko on vanha uunin päällä, Jolt' on sirkka silmän syönyt, Kärpäset käen kalunna, Hiiret hiuksia nykinnä; Se on miehistä parahin, Uhkein uros talossa.

161. Heitän hempiät tapani.

Elettihin ennen meillä, Asuttihin aikoinansa, Kasvaessani kanerva, Noustessani nuori heinä; Iso kutsui kukkasiksi, Maammo marjoiksi hyviksi, Veikko vehnäksi saneli, Siskoni sinikeräksi. Tulin toisehen talohon, Toisehen emän alahan; Appi haukkui halkosiksi, Anoppi haoiksi haukkui, Kyty kylmiksi kiviksi, Nato naisien pahaksi, Käly kylän kärrykseksi, Oma ukko unteloksi.

Tämän kumman kuullessani, Haikian havatessani, Usein minä utuinen, Usein utuinen lapsi, Heitän hempiät tupani, Karsin kauas kankahalle; Vierin soita, vierin maita, Vierin ventoja vesiä, Vaikka vierisin vetehen, Kaatuisin kalajokehen, Veikon verkolla veteä, Taaton tarponuotallansa.

162. Ei itkemätöntä aikaa.

Osasi minun emoni, Osasi omenan tehä, Taisi taimen kasvatella— Ei osannut istutella. Istutti ihanan taimen Ilkiöille istumille; Pani paikoille pahoille, Koivun juurille koville, Iäksensä itkemähän, Kuuksensa kujertamahan, Joka viikko vieremähän, Muut ajat murehtimahan.

Ei ole ilta, kun en itke, Eikä yö, kun en valita, Se ei viikko, kun en viere, Se ei kuu, kun en kujerra. Illat itken ikkunoissa, Aamut aitan portahilla, Puolet päivät porstuissa, Keskipäivät kellarissa, Viikkauet veräjän suilla, Kuukauet kujan perillä. Mit' en itkeä ilenne, Kut' en voine voivotella, Itkeä inehmisissä; Itken saunassa saloa, Yliset kulasvesille, Saunanlauat lainehille.

163. Myötihin mä miehelähän.

Niin' minä kotona kasvoin, Kun putki palolla kasvoi, Eikä suotu survomahan, Ei tahottu tappamahan. Orjat survoi, orjat jauhoi, Rengit riskit riihen tappoi; Minä luhissa makasin, Luhissa lukon takana, Alla viien villavaipan, Päällä kuuen korvatyynyn. Menin aittahan mäelle, Särin siellä vehnäleivät, Sivalsin sianlihoja, Viileskelin voimuruja.

Naitihin minä talolle, Myötihin mä miehelähän; Sain minä kovan anopin, Alkoi kohta koiskaella: "Kun tahot talossa olla, Asua anopin luona, Pane turkan myöhän maata, Nouse vaivaisen varahin, Illoin portit sulkemahan, Aamusin avajamahan; Käännä saavit syrjillensä, Kumo kiulut korvillensa; Lennättele lehmän heinät, Heinät lehmän kantanehen, Katkase karitsan korsi, Anna vaivaisen vasikan!"

Yön talossa oltuani, Yhen yön levättyäni, Aamulla ani varahin, Se paha anoppimuori Pani karpion käelle, Riihipannin riuskahutti— Pani minua jauhamahan, Sai minua survomahan, Vaati vettä kantamahan, Tahtoi riihtä tappamahan; Tuli itse katsomahan, Pitkä pihlaja pivossa, Halko haapa kainalossa. Kirosi kovin kahesti, Kukutteli kolmannesta: "Miss' olet piru pietty, Kussa kalso kasvatettu? Piiloss' on paha pietty, Kannon alla kasvatettu." Löi sitte häristämättä, Pieksi pihlajakepillä, Hakkasi kotahalolla.

164. Sain kerran kesässä maata.

Kun oisi yö kesänpituinen, Päivä petkelen pituinen, Saisin maata marjan kanssa, Kera lempeni levätä! Vaan ei tuota kaikki toivo, Ei anoppi ensitikänä; Tuota toivoi suuri appi, Tuota ankara anoppi, Kun oisi päivä päätä vailla, Yöt' ei kertana kesässä.

Niin minä miniä raukka Sain kerran kesässä maata, Senki saunassa saloa Piilten pikku pirttisessä. Viel' en ollut unta saanut Sen kovemmin silmilleni, Kun jo kuulin kumman kulkun, Anopin ylösajannan; Kun torui tuhmista tulista, Vaivaisista valkioista, Piti kuusta kummat saarnat, Otavasta ouot huolet, Kummemmat kukon sanoista, Linnun laajan laulannasta.

Kyllä kuulin mieki kurja Sen pahan kukon parunnan, Vaan en voiuut vielä nosta, Enkä haikennut havata; Uni petti, vuoe voitti, Petti pehmyt päänalainen, Nuori sulhonen nukutti, Käsivarsin vaivutteli.

165. Kauan maata annettu.

En minä isoa kiitä, En kovin emoakana— Lassa laiskaksi opetti, Piennä penkin istujaksi, Nuorena makoajaksi; Lyönyt ei virkuksi vitsalla, Nopiaksi nuoran päällä, Rapsiaksi raipan päällä. Sitte tunki turnukselle, Työnti miehelle tylylle, Pani paikkakukkarolle, Rajakengälle rakenti.

Vieras vaimo, viekas vaimo, Vaimo viekas ja vihainen, Antoi viikon maatakseni, Kauan kaihotellakseni, Sai tuosta sanoaksensa, Kohta koiskaellaksensa: "Viikon makasit viraton, Kauan laiska kaikottelit, Viikon istuit vyö käessä, Kauan kalsut kainalossa; Saapi nyt sopet makuuta, Saapi unta uunin korvat, Saunan lauat lappiata, Penkki paksua pereä."

166. Toinen toistansa parempi.

Ankara anoppi mulla, Appi vielä ankarampi, Sulhonen sitäi parempi: Kylin söi, selin makasi, Poies potki vierestänsä, Ajoi alta peittehensä, Ulos sängystä uhitti; Antoi kyllin kyynäspäätä, Viljalta vihaista kättä, Paljo paksuja pajuja, Mursunluista ruoskan vartta.

167. Pitäminen päätynyttä.

Piteä minun pitävi, Piteä piloisen piian, Mi on päätynyt minulle, Ku on käynynnä kätehen; Pitäminen päätynyttä, Saatua syleleminen. Enkä appia surisi, En kovin anoppiani, Vaikk' ois karhu kartanolla, Elikkä susi supussa; Aina aikahan tulisin, Aikahan tuletteleisin, Kun oisi miesi mielehinen Sulhoni sulosanainen— Kun sulho hyvin pitäisi, Aina illoilla kysyisi: "Missä vierit minun vereni, Hyllysit hyvä lihani, Jäseneni järkähtelit?" Tahi kun aamuilla sanoisi: "Minne liikut lintuseni, Siirryt sinisorsaseni, Matelehat marjaseni, Vaapukkaiseni vaellat?"

168. Ei tunne tehä tuvaista.

Voi armas anoppiseni, Kun tuuvit pojan mokoman, Vaalit vaivaisen urohon! Tuntevi tupakan purra, Viinan juoa vingotella, Piipun suussansa piteä, Ei tunne tehä tuvaista, Sääliä ei sammalhuonehutta; Tupa on kuuella tuella, Seitsemällä seipähällä, Kaheksalla kankimella, Pöyällä pököttileipä, Olkitamppu taikinassa.

169. Survo nyt itse suuri muori.

Niin minä miniä raukka, Kun muutki miniä raukat, Olin pyyhyt pyyttäessä, Kana kaupateltaessa, Neito nuori naitaessa, Kulta kuihuteltaessa, Mesimarja maanittaissa, Omena otettaessa— Portto pois ajettaessa, Luisku luovuteltaessa.

Tuolla toivoin kunniata, Tulen tuomalla tupahan, Pään päretten poimennalla, Pieksin otsani ovehen, Pääni pihtipuolisehen; Ovensuuss' on ouot silmät, Kierot keskilattialla, Perässä perivihaiset,— Tuli suusta tuikahuvi, Ilkiän isännän suusta, Kekälehet kielen alta, Alta kielen armottoman.

Suotta survoin suuret jauhot, Kiusan karkiat karistin, Syöä ankaran anopin, Tulikulkun kuiskaella, Päässä pitkän pintapöyän, Kultalaiasta kupista; Itse mie miniä raukka Syön tahasta taikinoa, Apan jauhoja kiveltä, Liesipankko pöytänäni Kapusta lusikkanani, Kattila kupin siassa.

Survo nyt itse suuri muori, Ja jauha jalo emäntä, Kun sa pojan pois porotit, Hylkäsit hyvän miniän!

Usein utuinen minjä, Armahan anopin koissa, Kantoi suolta sammalia, Noita leipoi leiväksensä; Vesikappanen käessä, Tuota ryyppi ryypyiksensä.

Usein utuinen minjä, Armahan anopin koissa, Joi pytystä pyllötteli, Ämpäristä ällötteli, Suolakopsahan koputti, Katsoi kaalin tähtehille.

Usein utuinen minjä, Armahan anopin koissa, Kesät kontuja keräsi, Talvet väänti taikon vartta, Niinkuin muinenki kasakka, Eli parka palkkalainen.

Sini söi kaloja kalki, Sini koito kuorehia, Kuni notkui nuottapuissa, Keikkui keskellä venettä; Ei saanut sitä kaloa Anoppinsa antamasta, Joka päiväksi pätisi, Kerraksensa kelpoaisi.

170. Miniän syntymäkoti.

Kasvoin mie ison koissa, Veikon kaunon kartanossa, Iso ei kieltänyt oritta, Veikko kirjakorjoansa; Ori vieri väkkäränä, Korja mustina kerinä.

Naitihin minä talohon, Yli kynnyksen kylähän. Viikon viivyin, kauan kasvoin, Vuotin kutsua ko'ista; Katsoin pääni kallellehen, Suuret silmät soikiaksi, Juoksevan ison orosen. Kolajavan veikon korjan— Ei juossut ison oronen, Ei kolannut veikon korja.

Läksin kurja kutsumatta, Tytär outo oppimatta, Apelta anoin hevosta, Anopelta tuomisia, Kysyin korjoa ky'yltä, Omaltani ohjaksia; Appi aisalla tavotti, Anoppeni aiaksella, Kyty kyntörahkehella, Oma ohjaksen perillä.

Enmä tuotana totellut, Panin reiteni re'eksi, Varpahani valjahiksi, Kannat kaploiksi asetin, Selkäni sepäpajuksi, Olkapään ohjaksiksi; Vierin veikon pellon päähän, Veikon koirat haukkumahan: "Ei täällä sinun kotisi, Tääll' ei synnyntäsiasi."

Enmä tuotana totellut, Vierin veikkoni pihaan, Veikon lapset vastahani: "Mitä toit täti tuomisia?"

"Toin ma tänne tuomisia, Paljo pantuja eväitä: Apen aisan taittumia, Anoppeni aiaksia, Ky'yn kyntörahkehia, Oman ohjaksen periä."

Tuosta tungime tupahan, Kaivome katoksen alle, Veikon nainen naljasilmä Ei tule likistämähän, Käy ei kättä antamahan; Veikkoni toki tulevi, Tunsi veikko siskoksensa, Kävi kättä antamahan.

Virkkoi veikko naisellensa, Kuikutteli kullallensa: "Laitakkas siskolle juoa, Tuo olutta siskolleni!" Veikon nainen naljasilmä Vastoavi veikolleni: "Hiiva on alla, vaahti päällä, Hiivan alla hiililöitä, Vaalien alla vaarnikkaita; Saata ei tuoa siskollesi."

Virkkoi veikko naisellensa, Kuikutteli kullallensa: "Laita syöä siskolleni, Tee siskolle talkkunoa!" Veikon nainen naljasilmä Vastoavi veikolleni: "Vesi on jäässä, jauhot kylmät, Sitä kylmempi tekijä; Ei synny siskolle syöä, Taia ei saaha talkkunoa."

Virkkoi veikko naisellensa, Kuikutteli kullallensa: "Puhkase muna patahan, Kaaha maito kattilahan!" Veikon nainen naljasilmä Vastoavi veikolleni: "Arinass' on paasi paksu, Liesi kylmistä kivistä; Paista ei muna pa'asta, Eikä maito kattilasta."

Veikon lapset lattialla, Lausui lapset lattialta: "Jo tuli tätimme tänne; Tuoa ei Wille juoa, Eikä tehä talkkunoa, Keitetä kananmunia." Veikon nainen nalkkisihnä Lappajavi lasta päähän: "Ei se oo sinun tätisi, Ei sinun isosi sisko; Se ompi munien murha, Kaivaja kananpesien; Se on lehmien levitys, Sekä laakka lampahien."

Emo vanha kiukoalta Tuopa tuohon vastoavi: "Ei se oo munien murha, Kaivaja kananpesien, Ei se oo lehmien levitys, Eikä laakka lampahien; Haukka on kanojen kaihe, Harakka munien murha, Susi surma lampahien, Karhu lehmien levitys."

171. Suuri kiitos sulholleni.

Suuri kiitos sulholleni, Päänkumarrus kullalleni, Joka mun otti orjuuesta, Päästi palkan piikuuesta, Koppasi korennan päästä, Rahvoi rannan juoksennasta, Kihlasi kylän kivestä, Riihivartasta valitsi.

Enkä moiti muoriani, Aleksi anoppiani, Joka toi pojan mokoman, Vaali valkian urohon, Mokomalle neitoselle. Aina mie piloinen piika Kiinitin kylän kiveä, Kylän vuorta vierittelin, Kylän keträsin keriä, Kylän väännin värttinöitä, Kylän paitoja parannin— Omat paitani paheni.

Aina minulle annettihin Riihestä rivein riusa, Saunasta jykein loukku, Rannalta ravein karttu, Suurin taikko tanhuasta. Se minulle syöäkseni: Luut lihoista, päät kaloista, Siitalot sianlihoista, Kuoret leivistä kovista, Murut muista suuruksista.

Ei uskottu uupuvani, Ei varattu vaipuvani; Jos ma uhkin uuvuksissa, Väsyksissä väännättelin. Uupuivatpa uhkiammat, Väkevämmätki väsyivät, Saati mie vähäväkinen, Lapsi pieni pikkarainen; Välehen vähä väsyvi, Pian uupui pikkarainen.— Jo minäi silloin uuvuin, Kun ne uupuivat urohot; Jo minäi silloin vaivuin, Kun vaipui hevosen varsat.

b) Lasta tuuvittaissa.

172. Minä laulan lapsen virttä.

Minä laulan lapselleni, Kieltä pieksän pienelleni— Pieksän kieltä penningittä, Suuta kullatta kulutan. Minä laulan lapsen virttä, Panen paimosen sanoja, Joita ennen eukko neuoi, Oma vanhempi opetti, Kätkyessä käätessäni, Liekussa levätessäni, Korkian ison ko'issa, Kaunosessa kartanossa.

173. Kiitä huomenna hevoista.

Minä tuuvin tuttuani, Liekuttelen lintuani, Kasvattelen kaunoistani, Ihanaistani imetän. En tieä imettelijä, En katala kasvattaja, Mitä miksiki imetän, Kuta kuksi kostuttelen; Imettelenkö iloksi, Vai imetän itkukseni, Vaalin lasta vaivoikseni, Tuuvittelen tuskikseni, Huolikseni huiskuttelen, Kaihokseni kasvattelen.

Noin ne ennen eukot lauloi, Muorit muinaiset saneli: "Kiitä huomenna hevoista, Partasuuna poikoasi, Tyttölasta miehelässä, Itseäs iän lopulla!"— Usein utuinen äiti, Lapsen kantaja katala, Rinnan suuhun rientelevi, Nännin suuhun survoavi; Ei taia tajua panna, Eikä miehuutta lisätä— Mielt' ei panna puntarilla, Kaata ei kauhalla älyä.

174. Laulan lasta nukkumahan.

Tuuti lasta, tuuti pientä, Tuuti lasta nukkumahan! Laulan lasta nukkumahan, Uuvutan unen rekehen; Käy unonen kätkemähän, Poik' unosen ottamahan, Kultaisehen korjahasi, Hopiaisehen rekehen!

Sitte saatua rekehen, Kopattua korjahasi, Ajele tinaista tietä, Vaskitannerta tasaista; Vieös tuonne vienoistani, Kuletellos kullaistani, Harjulle hopiavuoren, Kultavuoren kukkulalle, Hopiaisehen salohon, Kultaisehen koivikkohon, Kussa käet kullan kukkui, Lauleli hopialinnut.

175. Käy unonen kätkyehen.

Tuuti, tuuti tuomen marja, Liiku, liiku lempilehti, Nuku nurmilintuseni, Väsy västäräkkiseni; Nuku, kun minä nukutan, Väsy, kun minä väsytän!

Vaan eipä minussa liene Lapseni nukuttajata, Ei taia emo poloinen Saaha lasta nukkumahan. Äiä on emolla huolta, Paljo pantua muretta; Uni ei tule usein Huolellisen huonehesen, Kaihollisen kartanohon, Murehellisen majahan.

Kun se ei emo poloinen Saane lasta nukkumahan, Nukuta Jumala lasta, Makauta Maariainen; Saisin itseki levätä, Lapsen orja olla jouten.

Uni jo ulkoa kysyvi, Unen poika porstuasta, Lausuvi lasin takoa, Alta ikkunan anovi: "Onkos lasta kätkyessä, Pientä peitetten sisässä?" Tule tuutuhun unonen, Käy unonen kätkyehen, Lapsen pienen peittehisin, Vakaisen vaattehisin; Anna maata lapsen pienen, Levätä vähäväkisen— Anna maata maan unia, Maan unia, puun unia, Maarian makiita unta, Pyhän pohratsan lepoa!

176. Unta täällä tarvitahan.

Sotka souti poikinensa, Tavi laaji lapsinensa, Souti alli akkoinensa, Peiponen perehinensä; Souteli joka solukan, Joka lahen laikutteli. Tuli souten Suomen maalle, Melan luoen luotehesen, Airon iskein itähän, Kokan kääten Karjalahan.

Sotkall' on sininen siipi, Anna sotka siipeäsi, Millä lennän löyhäytän, Yheksän meren ylitse; Lennän unta ottamahan, Nukutinta noutamahan, Ukon uuen lippahasta, Akan vanhan vakkasesta— Unta täällä tarvitahan, Nukutinta nuurutahan, Unta tälle lapselleni, Nukutinta lemmelleni.

177. Anna maata Maariainen.

Tuuvitan tuhoista lasta, Tätä lasta liekuttelen, Suen suuhun syntynyttä, Talvella tapahtunutta.

Anna onni, suo Jumala, Laita lapselle osoa, Syötelläni nälkähistä, Viluhista lämmitellä; Anna maata Maariainen, Kiesus leppein levätä, Niinkuin Maaria makasit, Kiesus leppein lepäsit!

Kiesuski kehossa kiikkui, Kaikkivaltias vaussa, Kapalohon käärittynä, Seimehen sovitettuna, Sinne lassa laskettuna, Pienosena pistettynä.

178. Tuuti lasta tuonelahan.

Tuuti, tuuti tummaistani, Tummaisessa tuutusessa, Tummaisella tuutijalla, Tummaisen tuvan sisässä! Tuuti lasta tuonelahan, Lasta lautojen sylihin, Alla nurmen nukkumahan, Maan alla makoamahan; Tuonen lasten laulatella, Manan neitojen piellä! Tuonen tuutunen parempi, Manan kätkyt kaunosampi, Etevämmät Tuonen eukot, Paremmat Manan miniät, Tupa suuri Tuonelassa, Manalla majat avarat.

179. Äsken poika poik' olisi.

Tuuvin, tuuvin poikoani, Vaapotan vaka'istani, Tuikseni tuulisäällä, Varakseni vastasäällä.

Tuuti, tunti poiaistani, Tuuti miestä poiastani, Kyntäjätä, kylväjätä, Siemenen sirottajata, Varsan viejeä vaolle, Mustan ruunan mullokselle!

Tuuti, tuuti poiaistani, Tuuti turvoa pojasta!— Äsken poika poik' olisi, Kun leivän lehosta toisi, Kannikan katajikolta, Punakuoren kuusikosta, Vesakosta vehnäleivän, Isoselle syöttämästä, Emolle imettämästä.

Tuuti, tuuti poiaistani, Tuuti turvoa pojasta!— Äsken poika poik' olisi, Kun uuen tuvan tekisi, Uuen saunan salpoaisi, Kynnyksen tuvan etehen, Unen uksen kynnykselle.

Tuuti, tuuti poiaistani, Tunti turvoa pojasta!— Äsken poika poik' olisi, Kun mulle miniän toisi, Veen kantajan vetäisi, Saisi saunan lämmittäjän, Vastan hautojan hakisi, Kuontalon koputtelijan.

180. Vara muunne valmennunna.

Emo tuuti poikoansa, Toivoi tuuvitellessansa: "Kun tuosta tuki tulisi, Vara suuri valmeneisi, Toisi tuo emolle leivän, Kakun kannon juuren alta, Kohokuoren koivukosta, Kakkaran kanarvikosta!"

Ellös sie emo poloinen, Ellös kantaja katala, Lasta pientä peittehissä, Varatonta vaattehissa, Tuiksesi tuuvitelko, Varoiksesi vaapotelko! Jopa tuosta toissa vuonna, Äsken kolmanna kesänä, Tuki on tullut toisa'alle, Vara muunne valmennunna; Saatu on surman suupalaksi, Kovan onnen otteloksi, Orjaksi osalliselle, Rahakkaalle raatajaksi; Vai on sattunut sotahan, Tapahtunut tappelohon, Tykin suuren suun etehen, Rautakirnujen kitahan.

181. Ei tule emon tukia.

Emo tuuti poikoansa, Lauloi tuuvitellessansa: "Kunpa tuo poloinen poika Varakseni vahvistuisi, Nousisi nokitulilta, Havuisilta vuotehilta; Havut päänsä harjoaisi, Varvut vartalon sukisi!"

Vaan ellös emo poloinen, Lasta pientä kätkyessä, Tuiksesi tuuvitelko, Varaksesi vaapotelko; Ei tule emon tukia, Eikä vanhemman varoa. Jo ennen emo Manalla Pojan tuoja Tuonelassa; Jää poika emottomaksi, Lapsi orvoksi osasi.

Elköhön emoton poika, Elköhön sinä ikänä, Pyhänä kosihin menkö, Alla juhlan juoksennelko; Pyhänä pahatki piiat Palttinaisihin panevat, Tinavöihin vyöttelevät, Kautokenkihin kapivat. Katsokoon kas'elta neittä, Nokitieltä noutakohon, Neittä kaskikantoloista, Riihivartasta tytärtä!

Elköhön emoton poika, Elköhön sinä ikänä, Huoran hurstille ruvetko, Lakanoille mieron lautan. Huorat hurstia kutovat, Lakanoita laittelevat, Maata poikani poloisen.— Huoli et huoran hurstiloista, Lakanoista mieron lautan; Ennen maannet maata vasten, Ollet ilman olkiloilla, Parempi yksin öitä olla, Kun kahen pahan keralla, Viien, kuuen kunnottoman.

182. Tulipa tukan repijä.

Hyv' on poikanen tehessä, Kaunis kasvateltaessa, Saahessa ylen soria, Kapaloiessa koria; Vaan en tieä mie emonen, Enkä kantaja katala, Mikä tullevi tehystä, Kannetusta kasvanevi, Jos tuli suvulle surma, Kasvoi herja heimokunnan. Jo moni mokoma eukko, Moni kantaja katala, Vuotti tuutusta tukia, Kätkyestä käskyläistä, Vaan tuli toruja poika, Sai poika pahantapainen; Tuli tukkien repijä, Hapsien hajottelija.

Pitäisi pojan poloisen Piteä pitempi mieli Eikä eukolle torua, Vanhemmalle vastaella.— Kun poika polut näkisi, Lapsi synnyntäsiansa, Ei tuo eukolle toruisi, Vanhemmalle vastoaisi; Itse tottelis' emoa, Varajaisi vanhempata.

183. Tuuti, tuuti poikalasta.

Tuuti, tuuti tyttölasta, Sen parempi poikalasta; Poikanen miniän tuopi, Ve'enkantajan vetävi, Saapi saunanlämmittäjän, Vastanhautojan hakevi: Mee isäntä kylpemähän, Mee emäntä kylpemähän Korenta koan perässä, Saavi saunan porstuassa, Kappa kaivon kannen päällä, Vastat vanhalla luhilla.

184. Tuuti, tuuti poiuttani.

Tuuti, tuuti poiuttani, Poiuttani pienuttani, Lastani ihanuttani, Kantamaista kaunuttani!

Tuuti lasta tuomariksi, Kiiku kirjan kantajaksi, Liiku linnan vanhimmaksi, Heilu herraksi hyväksi; Maakunnan kurittajaksi, Kaiken kansan kaitsijaksi, Läpi linnan liikkujaksi, Vaalastin vaeltajaksi; Supun suuren istujaksi, Pikarin pitelijäksi, Olutkannun kantajaksi, Tuopin tuojaksi tupahan; Vetäjäksi verkahousun, Saajaksi samettiliivin, Mustan kengän polkijaksi, Saappahan samoajaksi!

185. Pahenneet polvet.

Kolkkoa tätä kotoa, Kuka tään koan sisässä?— Mie poloinen poikineni, Lintu laiha lapsineni.

Olipa minulla ennen, Oli kun muillaki emoilla; Polvet poikoa piellä, Käet lasta käännätellä— Polvet paljoa paremmat, Käsivarret vantterammat.

186. Tytär syntyi, tyhjä syntyi.

Poika syntyi, polte syntyi, Polte syntyi, kaski kasvoi; Tytär syntyi, tyhjä syntyi, Tyhjä syntyi, kaiho kasvoi.

Ken se tuutii poikalasta, Sepä totta torjuttavi; Ken se tuutivi tytärtä, Se vaan tyhjeä tekevi. Äyri äijistä pojista, Yksi tyhjä tyttäristä, Jos kylälle naitakohon, Tahi koissa kasvakohon, Tahi tauti tappakohon, Surma suin lopettakohon.

187. Ei tukia tyttärestä.

Varsa on vaivaisen hevonen, Tytär lapsi tyhjän eukon. Tuuvitan tätä tytärtä, Tätä lasta liekuttelen; En tieä emo poloinen, Enkä kantaja katala, Tuikseniko tuuvittelen, Varoikseni vaapottelen, Vaiko tuuvin tuskikseni, Vaalin lasta vaivoikseni.

Noin ne ennen eukot tiesi, Muisti muinaiset eläjät: "Elköhön emo tytärtä, Elköhön sinä ikänä, Tuiksensa tuuvitelko, Varoiksensa vaapotelko; Ei tule emon tukia, Eikä vanhemman varoa— Tuki mieron turmioille, Vara mieron vaahtisuille. Kielsi vanha Väinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Tytöstä emon tukia, Vanhan äitinsä varoa."

188. Kun tytär hyvä tulisi.

Emo tuuti tyttöänsä, Liekutteli lempiänsä, Toivoi tuuvitellessansa, Lauloi liekutellessansa: "Kun tytär hyvä tulisi; Kasvaisi emon kananen, Sitte nuorra naita'isi, Vihantana vietä'isi, Kylässä kyselemättä, Naapurissa lausumatta; Sitte ei kontit korkeneisi, Eikä laavat lankiaisi, Konttiselät kollehtisi, Väskyselät vällehtisi."

"Kun tytär paha tulevi, Tytär tuhma turmeltuvi; Eip' on nuorra naiakana, Vihantana vieä'känä, Vaan ne kontit korkenevat, Sekä laavat lankiavat Konttiselät kollehtivi, Väskyselät vällehtivi."

189. Mihin tuutinen tytärtä.

Tuuvitan tätä tytärtä, Tätä lasta liekuttelen, Souan pienisormistani, Vakaistani vaapottelen; Vaan en tieä vaimo raukka, Tunne en kantaja katala, Mihin tuutinen tytärtä, Kuhun lasta liekuttanen, Minkä karjun kainalohon, Kunka rehvanan rekehen. Pitäisipä piikasien Kahen puolensa katsella, Ennen kihlan ottamista, Kauppahan rupeamista.

Pitäisipä piikasien; Pitäisipä poikienki, Yli päänsä ymmärrellä, Tulla ei tuhmasti tupahan, Käyä kättä iskemähän, Sormia sovittamahan.— Kyll' on kihlan kantajoa, Talarin taritsijoa, Neien viejeä vihille, Kuortihin kulettajoa; Ei ole lapsen syöttäjeä, Ei emon elättäjeä.

Ellös vainen neito nuori, Ellös kasvaja kananen, Rengin reilihin ruvetko, Kauppoihin kasakkamiesten, Kestipoikien poluille, Joutilasten juoniloihin; Renki lyöpi reilistänsä, Kaupoistaan kasakka lyöpi; Poluiltansa kestipoika, Joutopoika juonistansa.

190. Huolet huovilla tupana.

Ei tieä emo tekijä, Kellen tuutivi tytärtä; Jos tuutii tuvalliselle, Vaativi varalliselle, Vai tuutii tuvattomalle, Vaalivi varattomalle, Purlakalle puoltuvaksi, Rampahan rakastuvaksi.

Ei tieä tytär kotoinen, Kasvaessahan kananen, Nostessahan neiti nuori, Mistä syöjä syntynevi, Kaluaja kasvanevi, Lihan syöjä, luun purija, Tukan tuulelle jakaja, Hapsien hajottelija.

Ellös vainen, tyttö parka, Huolta huoville pitäkö, Mieltä miekan kantajalle; Huolet huovilla tupana, Miekan ponnet porstuina, Saapukka salitupina, Ummiskengät kellarina, Ruoska suolaisna kaloina.

191. Miehellenkö vai manalle.

Noin tuo ennen eukko lauloi, Lauloi laajalla mäellä, Lauloi lasta liekuttaissa, Tuuvitellessa tytärtä: "Tuuvitan tätä tytärtä, Tätä lasta liekuttelen, Vaan en tunne tuuvittaissa, Tieä en telkytellessäni, Mihin tuutinen tytärtä, Kuhun lasta telkytellen, Kenen pieksiä pitelen, Kenen lyöä lyyräelen."

Ei tieä emo tytärtä, Tunne ei tuota tuhma raukka; Kenen on syöä synnyttänyt, Kenen on kantanut kaluta— Miehellenkö, vai manalle, Sulhollenko, vai suelle; Miel' on neien miehelähän, Mieli toinen tuonelahan, Korkiastaki ko'ista, Kaunihista kartanosta.

192. Viel' on vuoro valvoa'ki.

Tuuti, tuuti tyttöäni, Tuuti onnea tytölle; Tule onni oppimahan, Sekä lykky löytämähän, Kirjavalla korjallasi, Ruskialla ruunallasi, Valkialla varsallasi, Tasakarva tammallasi, Orihilla olkisella, Herne'varrella hevolla!

Kun et tulle oppimahan; Susi syököhön hevosen, Tauti miehen tappakohon, Tuli korjan polttaköhon!

Tuuti, tuuti tyttöäni,— Nukkumahan tyttöäni! Nuku, nuku nurmilintu, Väsy, väsy västäräkki, Nuku nukkumis-ajalla, Väsy maata-vuorollasi; Viel' on aika valvoa'ki, Vuoro toinen valvoa'ki. Eipä anna mahti maata, Hyvä onni olla jouten, Kyty kun kinnasta kysyvi, Appi paitoa anovi, Apen lapset lahjuksia, Nato nauhoja hyviä.

Tuuti, tuuti tyttöäni, Tuuti tyyneksi tytärtä; Hyvä on tyttö tyynemmästä, Piika suusta pienemmästä. Elä'kä itke ilman syytä, Elä vaivoitta valita; Viel' on syyssä itkemistä, Vaivoissa valittamista, Ikävissä itkemistä, Huolissa kujertamista.

193. Tuuti sulhoa tytölle.

Tuuti, tuuti tyttöäni, Tätä tyyntä tyttöäni, Tätä pientä piikoani, Matalaista marjoani, Monen lehmän lypsäjäksi, Yheksän heruttajaksi!

Tuuti, tuuti tyttöäni, Tuuti sulhoa tytölle; Tullos sulhanen tytölle, Mies kaunis, punainen poski, Matalainen, saapasjalka, Vereväinen, verkahousu!

Tuuti, tuuti tyttöäni, Tuuti Turkuhun tytärtä, Kauppamiehelle kanaksi Porvarille puolisoksi; Viimen vanhemman varaksi, Emonsa elättäjäksi!

Tuuti, tuuti tyttöäni, Tuuti lasta tuomarille, Kiiku kirjan kantajalle,— Liiku herralle hyvälle, Kaiken kaupan katsojalle, Pokostan pohatimmalle, Saajalle satalukujen, Monen tuojalle tuhannen!

194. Minä vaan tuuvin tyttöäni.

Tuuti, tuuti tyttöäni, Tätä pientä piikoani; Tuuti tyyneksi tytärtä, Vakaiseksi neioistani! Elköhön sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana, Tähen tyttären tämänki, Vasten lastani vakaista, Vitsa viiassa yletkö, Koivu korpinotkelmassa!

Minä vaan tuuvin piikoani, Kylän akka poikoansa;, Minun on piikani parempi, Toista mointa toimevampi, Kahta mointa kaunihimpi, Viittä kuutta virkiämpi. Kylän poika, kyykkäniska, Kyykkäniska, kynnyshäntä, Käypi kerran katsomassa, Kerran toisen tahtomassa, Tätä pientä piikoani, Matalaista marjoani— Jos on pieni piikaseni, Matalainen marjaseni; Kyllä kengillä korotan, Kapiukoilla kaunistelen.

195. Rahat raskuen tulevat.

Tuuvin mie tätä tytärtä, Tätä lasta liekuttelen, Souan pienisormistani, Vaalin lastani vakaista.

Vielä tälle neitoselle, Tälle pienelle tytölle, Luokki tuominen tulevi, Aisa koivuinen ajavi.

Vielä tälle neitoselle, Tälle pienelle tytölle, Rahat raskuen tulevat, Tengat pienet piehtaroien, Killingit kipoa lyöen, Tolpat toistansa ajellen.

Vielä tälle neitoselle, Tälle pienelle tytölle, Tuoahan Turusta sormus, Kihlat toiset Torniosta, Riiasta hopiariksit, Sormus Suomessa valettu.

Vielä tätä neioistani, Tätä pienoista tytärtä, Ajetahan kirjokorjin, Souetaan veno-punasin, Porvarille puolisoksi, Kauppamiehelle kanaksi.

c) Miestään arvatessa.

196. Yks' on paha ei parane.

Äiän lassa lankielen, Piennä penkiltä putosin, Sit' en itkenyt isosti, Kovin viikon vieretellyt— Ne pahat pian parani. Yks' on paha, ei parane: Kun ma vierin veikon luota, Lankesin emon elolta, Miehen tuhmasen tulille, Varattoman valkioille; Siitä nät ikäni itken, Ajan kaiken kaihoelen.

Eipä vainenki pitäisi, Eipä piikaista pitäisi, Tuvattoman tunnustella, Kartanottoman katsella, Suojattoman suositella, Lepytellä lehmättömän.

197. Puutuin tuohon pulluksehen.

Olisi tämä otettu Paikoille paremmillenki, Tämä muoto muuanne'ki, Tämä kasvo kaikin paikoin, Ilman tuotta turmiotta, Ilman ilkiriiviöttä.

Olisi minussa ollut Paremman talon miniä, Emäntä elollisenki, Rahan alku aitallisen. Olisi minussa ollut Paremmalle puolisolle, Verevämmän miehen verta, Turpiamman turkin täysi.

Oisin mie mokoman saanut Mäellenki mentyäni, Kannoille karattuani; Saanut hongista salolta, Kantoloista kaskimaalta, Löynnyt tieltä tervaskannon, Leppäpökkelön lehosta— Suu kivestä, pää savesta, Silmät kuivista sysistä, Turpa tuuran taittumasta, Parta naavoista pahoista, Korvat koivun pahkuloista, Jalat koivun konkelosta, Varsi puista vaivaisista, Muu ruumis lahosta puusta.

198. Itse hullu hukkasime.

Olisi minussa ollut Pitemmillenki pihoille, Isommille ikkunoille, Laajemmille lattioille.

Olisi minussa ollut Piika pienehen talohon, Emäntä elollisehen, Tuki uutehen tupahan, Vara vastasalvettuhun.

Olisi minussa ollut Sukittaja suuremmanki, Paremmanki paiottaja; Puoliso pohatan miehen, Rikkahamman rinnallinen.

En sano isoni syyksi, En isoni, en emoni; Iso ei myönynnä minua, Eikä kaupannut emoni— Itse hullu hukkasime, Mieletön menettelime; Itse tungime tulehen, Tieten tervan keitoksehen; Itse liitin liinahurstit, Laitin aivinalakanat; Itse vierehen venäyin, Käsivarrelle valauin. Katsoin suuta sulhoseni, Muotoa mukahiseni, Ajatusta ainoseni, Mieltä mielivaationi.