← Table of contents
Gyurkovicsin tytöt

ELLA.

Akseli Heikkilä translation

Gyurkovicsin toisen tyttären nimi oli Ella. Hän oli puolen päätä pidempi ja paljon keimailevampi kuin vanhempi sisarensa. Kun hänen äitinsä vei hänet mukanaan Budapestiin, vannoivat nuoret herrat, että Ella oli kaunein Gyurkovicsin tyttö, jonka he elämässään olivat nähneet, mutta saman arvostelun antoivat he myöhemmin jokaisesta uudesta julkisuuteen tuodusta Gyurkovicsin tyttärestä.

Muuten Ella liikkui ihmeteltävän varmasti asfalttikäytävillä ja parkettilattioilla, mikä todisti sitä, että hän astui suureen maailmaan vanhemmalta sisareltaan saamillaan perinpohjaisilla tiedoilla varustettuna. Heti ensimmäisenä iltana, perheen illastaessa viisi tuntia yhteen menoon Hungaria-hotellissa, valloitti hän, ikäänkuin ensimmäiseksi voimannäytteekseen, mustalaissoittokunnan ja teki sen niin perinpohjaisesti, että soittokunnan johtaja sittemmin vingutteli Ellan mielikappaleita sekä tanssiaisissa että kapakoissa.

Gyurkovics-kuume tarttui taas nuoriin herroihin, ja näytti siltä, kuin olisi riippunut Ellasta, kenelle heistä tauti tuottaisi onnettomimman käänteen. Ella suosi eniten Endre Gáboria, ja tämän taktiikkavirheen syyksi — äiti moitti siitä Ellaa sittemmin hyvin usein — on luettava se, että perhe kahden viikon kuluttua matkusti kotiinsa ilman naimatarjousta.

Endre Gábor, johon Ella niin suunnattomasti oli kiintynyt, oli kauniskasvoinen ja elämäntavoiltaan hyvin säännöllinen nuori mies. Gyurkovicsien näkökannalta katsottuna hänen suurin virheensä oli juuri se, että hän oli niin erinomaisen säännöllinen. Sellainen nuori mies, joka tyystin tarkasteli tarjoilijan laskua, joka »soupé-csárdásin» aikana ei kadottanut järkeään, joka saattoi punnita tekojaan vielä silloinkin, kun oli samppanjahumalassa, oli jo kerta kaikkiaan epäilyttävä otus.

— Minä luulen, että tuo Endre Gábor kärkkyy rahoja, sanoi hänen armonsa rouva Gyurkovics. — Parasta kai olisi, että päästäisit hänet menemään etkä turmelisi hänen takiaan muita naimamahdollisuuksiasi.

Ella ei mistään hinnasta tahtonut päästää Endre Gáboria menemään. Jos hän olisi saanut määrätä, ei hän olisi antanut Endrén tanssia ollenkaan muiden tyttöjen kanssa, vaan olisi mieluimmin yksin pitänyt hänet rinnallaan sekä kadulla että luistinradalla. Jos asia olisi hänestä riippunut, olisi hän kuljetellut Endre Gáboria kaulavyöstä aivan kuin viisasta newfoundlandilaiskoiraansa kotona, koiraansa, jonka synkkää muotoa hän oikein pelkäsi, mutta jota hän kuitenkin rakasti sen uskollisuuden tähden.

Se kumma tapahtui, että Gyurkovicsin toinen tytär, kenties »soupé-csárdásin» innostamana tai kenties niiden muutaman samppanjatilkan vaikutuksesta, jotka hän illan kuluessa oli nauttinut, tuli pyörälle päästään kilistäessään Endre Gáborin kanssa.

Mutta sillä välin kuin Ella hurmaantuneena, säihkyvin silmin katseli Endre Gáboria ja rouva Gyurkovics huolestuneena tarkasteli Ellaa, risteilivät epämieluisat ajatukset nuoren miehen aivoissa.

— Minä en voi mitenkään kytkeä itseäni tähän perheeseen; hehän syöksevät perikatoon itse Rotschildinkin. Otaksukaamme, että heillä on miljoona — niin paljon ei heillä nyt tosin ole… ja sitten on heitä kai noin kymmenen kappaletta… Heidän äitinsä on vielä nuori nainen, ja olkoon, että hän antaa kullekin lapselleen viisi- tai kuusikymmentätuhatta guldenia… Se tuottaa vuodessa korkoja noin kaksi- tai kolmetuhatta…

Gábor otti käteensä Ellan viuhkan.

— Erittäin kaunis viuhka! Tekisi mieleni ostaa tällainen sisarelleni… Onko tämä kalliskin?

— Ei ollenkaan! Jos tahdotte, hankin teille samanlaisen kahdeksallakymmenellä guldenilla.

Nuori mies puri huultaan.

— Kahdeksankymmentä guldenia, tuumi hän itsekseen, — kolmannes kuukausipalkastani…

Eräs Gyurkovicsin veljeksistä sätti parhaillaan tarjoilijaa. Hän oli tilannut Monopolia, ja tarjoilija toi kotimaista samppanjaa.

— Olenko minä mikään ajurinroikale, koska aiotte juottaa minulle unkarilaista samppanjaa! riehui nuori mies.

— Minä en voi mitenkään kytkeä itseäni tähän rahojanielevään perheeseen, päätteli Endre Gábor itsekseen.

Päivät vierivät, tupakkasadon tulot hupenivat, ja Gyurkovicsit alkoivat sääliä tavaroitaan kokoon. Ella, jossa rakastuneen tytönheiskaleen kaikki merkit näyttäytyivät, oli lähestyvästä eronhetkestä synkästi suruissaan. Vielä oli hänellä jäljellä yksi toivonkipinä: erojaiskekkerit, jotka Endre Gáborin ystävät panivat toimeen Gyurkovicsien kunniaksi.

Juhlatilaisuudessa näytti siltä, kuin olisi Ellan mielitietty katunut tähänastista vastustustaan. Hän oli yhtenään Ellan läheisyydessä, jokaisesta hänen sanastaan huokui tosi suru tapahtuvan eron johdosta, ja illallisten aikana hän kuumeni hakkailussaan siinä määrin, että Ellan poskilla paloi yhtämittainen odotuksen puna.

Mutta sitten tapahtui jotakin, vain vähäpätöinen ajattelemattomuus, joka taas jäähdytti Endrén. Asianlaita oli niin, että mustalaissoittokunnan johtaja, valaen tunteensa nuottipinnalle, oli Ellan kunniaksi säveltänyt laulun, jonka oli ristinyt Bunyevács-prinsessan lauluksi. Laulun sanat puhuivat eräästä Bács-Tamásin taivaalla tuikkivasta, loistavasta tähdestä.

Tämä tosin ei ollut mikään uusi luonnonilmiö eikä uutuus musiikinkaan alalla, mutta se voi kuitenkin aina saada jokaisen tunteellisen bácskalaissydämen nyyhkimään hamaan aamunkoittoon.

Ella ei tosin nyyhkinyt, vaan kuunteli kaihomielisesti hymyillen ja silmät ummessa sävellystä. Sitten hän kääntyi veljeensä, edustajaan:

— Kuule, Milán, annapa minulle pari kymppiä!

— Mitä sinä rahoilla?

— Annan mustalaisille.

— Se on minun asiani!

Edusmies ei antanut. Ella tuumi hetkisen, irroitti sitten käsivarrestaan kauniin jalokivirannerenkaansa ja viskasi sen mustalaisten lautaselle. Edusmies sekä suuttui että nauroi; hän lunasti sitten sisarensa koristeen kolmellakymmenellä guldenilla.

Mutta Endre Gábor napitti hännystakkinsa.

— Olisin aivan pähkähullu, jos kytkisin itseni tähän perheeseen, murisi hän itsekseen.

Hän jätti pelästyneen Ellan istumaan niine hyvineen ja alkoi tulisesti hakkailla erästä naista, jonka nimen olen unohtanut.

Seuraavana päivänä Gyurkovicsit matkustivat kotiinsa. Ellan äiti vei mukanaan sen järkyttävän kokemuksen, että hänen toinen tyttärensä, bunyevács-prinsessa, johon hän karnevaalien aikana oli kiinnittänyt niin monta rohkeata toivetta, osoittautui seuraelämään mahdottomaksi.

Oli kulunut kahdeksan kuukautta noista kuuluisista karnevaaleista. Syksy saapui pitkin askelin, ja Endre Gábor tuli ystävänsä Feri Horkayn kutsusta sinne etelän puoleen metsästelemään peltopyitä.

He olivat jo ammuskelleet muutaman päivän, kun Horkay otti puheeksi läheisessä kylässä asuvat Gyurkovicsit.

— Oikeastaan sinun pitäisi käydä tervehtimässä heitä… Tapasithan heidät hyvin usein viime talvena Budapestissä…

He päättivät käydä siellä yhdessä. Mutta Endre Gábor joutuikin ennen ja yksinään Gyurkovicsien taloon. Se tapahtui seuraavasti: Eräänä aamupäivänä kuljeskelivat metsämiehet pitkin sänkipeltoa, pyssyt kainalossaan, ja eksyivät siinä päivällisen korvissa toisistaan. Gábor lähti etsimään vaunuja ja laahusti hitaasti väsyneen vainukoiransa kera suoraan eteenpäin. Äkkiä hän havaitsi olevansa lähipitäjän rajalla. Joku selitti hänelle, että kylän toisella puolella oleva iso, vanha talo oli Gyurkovicsien.

— Tunnen heidät tarpeeksi hyvin voidakseni pyytää heiltä lautasellisen keitosta, tuumaili metsämies itsekseen ja astui talon pihaan.

Talon ulkomuoto ei suinkaan ilmaissut asujaintensa ylimystaipumuksia. Gábor ei voinut uskoa, että täällä asuisi bunyevács-prinsessa. Isolla, hiljaisella pihamaalla kuopusteli joukko helmikanoja; aidanseipäisiin oli sälytetty pyttyjä ja maitokiuluja.

Portailla ei Gábor tavannut niin ristinsielua. Huoneisiin hän ei uskaltanut astua, sillä hän pelkäsi näkevänsä laiskottelevat prinsessat aamupukineissa, ja sentähden hän lähti astelemaan väentupaan.

Väentuvan edustalla, ison silkkiäispuun varjossa, oli parhaillaan käynnissä isopesu. Koko liuta rupattelevia pesijättäriä kiersi ja karttusi siinä liinavaatteita. Mankeli oli sijoitettu räystään alle, missä myöskin toimitettiin silitys. Herrasmiesten kirjorintaiset paidat, joiden silittäminen, kuten tunnettua, vaatii aivan erityistä tarkkaavaisuutta ja huolenpitoa, oli erotettu muista vaatteista, ja niiden silittäminen oli uskottu Ella-neidille. Sillä bunyevács-prinsessakin seisoi siellä avokaulaisessa kotipuvussa, valkopilkkuinen huivi päässään, käsivarret kyynärpäihin saakka paljaina, ja puhalteli kasvot hehkuvina kuumaa rautaa…

Kun hän näki metsästäjän ja tunsi hänet, kirkaisi hän ja pyrähti tupaan jättäen tohvelinsa tielle. Pari kolme hänen pesutoveriaan, Gyurkovicsin tyttöjä nekin, seurasi hetkisen epäröityään sisarensa jälkiä. Vain väärentämättömät talonpoikaistytöt jatkoivat kylmäverisinä työtään.

Kun Gábor myöhemmin pyysi Horkaylta selitystä tähän eriskummalliseen tapahtumaan, kohautti tämä olkapäitään:

— Mikä ihme siinä? Rouva Gyurkovicsilla on niin paljon lapsia, että hän heidän avullaan hoitaa koko talouden; pojat ovat peltotöissä, tytöt taas keittiössä, navetassa ja kellarissa. He kirkastavat astiat, keittävät, pesevät, sekoittavat vettä kaupunkiin vietävään maitoon ja vieläpä pitävät huolta viininkin sekoituksesta.

— Olisitpa nähnyt heidät Budapestissä!

Gyurkovicsin tyttäret olivat muuten sangen hämmästyksissään Gáborin äkillisestä ilmestymisestä taloon. Odottivathan he häntä vierailulle, mutta vasta muutaman päivän päästä. Siksi he kyllä olisivat saaneet talon kuntoon ja pari renkiä liveripukuihin. Mutta nyt heidät oli paljastettu. — Mieheen, joka oli nähnyt heidät pesusoikon ääressä, he eivät enää voineet vaikuttaa Budapestissä karnevaalien aikana…

Sentähden olikin Ella-neiti hieman hämmästynyt, kun Endre Gábor peltopyitä metsästellessään useammankin kerran kävi talossa.

Eräänä päivänä nuori mies taas ilmestyi taloon ja tapasi tytön riihestä. Tyttö valvoi sukankudin kädessään työntekoa ja suojeli itseään ryöpyttävältä tomulta isolla liinalla. Nyt ei hän enää juossut Gáboria pakoon, sillä hän oli jo kokonaan luopunut siitä toivosta, että voisi jollakin tavoin miellyttää tuota nuorta miestä.

Gábor istuutui hänen viereensä kaurasäkille, ja tyttö antoi huivinsa solua olkapäille.

He puhuivat hiukan jokapäiväisistä asioista.

— Tiedättekö, Ella, kun tanssin teidän kanssanne Pestin juhlassa, en olisi voinut kuvitellakaan näkeväni teitä tällaisena…

Tyttö puri huultaan; teki sitten ripeän päätöksen ja katsoi nuorta miestä rohkeasti silmiin:

— Teillehän se on yhdentekevää! Juhlassa miellytin teitä aivan yhtä vähän kuin täällä riihessäkin!

— Erehdytte! Te miellytitte minua juhlassa, ja myöskin täällä riihessä te miellytätte minua.

— Mutta juhlassa olin sentään enemmän mieleisenne?

— Taaskin erehdytte! Tuossa asussa katselen teitä mieluummin.

— Mitenkä?

Tyttö silmäili äkkiä pukuaan; veti sitten paksupohjaiset kenkänsä pumpulihameensa alle.

Isäntärenki tuli säkkejä noutamaan, ja Ella lähti, avaimet sivulla kalisten, aittaan. Tultuaan takaisin hän kysyi tavallinen rohkea hymy kasvoillaan Endre Gáborilta:

— Sanokaa, miksi miellytän teitä enemmän nyt?

— Siksi, että nyt uskallan toivoa, että te vähempiosaisenkin miehen rinnalla…

Hän ei lopettanut lausettaan. Ella sanoi hiljaa:

— Asia riippuu siitäkin, kuka tuo mies on…

— Ja jos se olisin minä?

Ellaa kutsuttiin taas viljavaa'alle. Ennen menoaan hän kuitenkin sanoi nopeasti:

— Puhukaa mammalle!

Endre Gábor puhui jo samana iltana mammalle.

Ja rouva Gyurkovics sanoi tyttärelleen:

— Sitä minä aina olen sanonut, että miehiin täytyy vaikuttaa. Mutta sitä en tietänyt, että herrasmiehiin voi vaikuttaa kotiaskareillakin.

Muutamia kuukausia myöhemmin töllistelivät ihmiset Vaczi-kadun näyteikkunoissa olevia Ella Gyurkovicsin kapioita: kirjailtuja nenäliinoja ja pitsikoristeisia alusvaatteita.

Ja jo laskiaiskarnevaalien aikoihin vietiin Budapestiin Gyurkovicsien kolmas tytär, joka oli vieläkin sievempi kuin hänen molemmat vanhemmat sisarensa ja jonka vaiheet kohta kerron.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings