SISÄLLYS: (continued 5)

2) Älköön ajateltako kilpailua. Se, joka tekee asian parhaiten, saakoon sen suorittaa. On rikollista yrittää anastaa toisen tuotantoalaa — rikollista, koska siten omakohtaisen voiton vuoksi yritetään painaa kanssaihmisten elinehtoja, hallita vallan eikä älyn nojalla.

3) Asetettakoon yleishyödytys voiton edelle. Ilman voittoa ei liikettä tosin voi ylläpitää. Voiton saaminen ei sinänsä sisällä mitään vääryyttä. Hyvinhoidettu liiketoimi tuottaa ehdottomasti voittoa, mutta voiton täytyy välttämättömästi tulla korvauksena hyvin suoritetusta yleishyödytyksestä. Voitto ei voi olla yleishyödytyksen perusta; sen täytyy olla sen tulos.

4) Liiketoiminta ei ole halvalla-ostamista ja kalliillamyymistä. Se sisältää sen, että aines hankitaan kohtuulliseen hintaan ja että tämä aines muodostetaan käyttökelpoiseksi tuotteeksi mahdollisimman pienillä lisäyksillä kustannuksiin ja jaetaan se kuluttajille. Peli, keinottelu y.m.s. pyrkii vain ehkäisemään tätä kulkua.

* * * * *

Tuotanto on välttämätön, mutta enimmän merkitsee sitä johtava henki. Todella hyödyllinen tuotanto onkin välttämätön seuraus pyrkimyksestä olla todelliseksi hyödyksi. Ne monet erilaiset, läpeensä keinotekoiset säännöt, joita raha- ja teollisuustoiminnalle on laadittu ja joita pidetään "lakeina", joutuvat niin usein ristiriitaan keskenänsä, että voi pitää todistettuna, että ne eivät edes ole hyviä arvailujakaan. Kaiken terveen taloudellisen ajattelemisen perustana on maa ja sen tuotteet. Yleishyödytyksen korkein muoto on maan kaikkinaisen tuotannon tekeminen kyllin suureksi ja pysyväksi, jotta se voi kelvata perustaksi todelliselle elämälle — sille elämälle, joka on enemmän kuin syömistä ja nukkumista. Tämä on taloudellisen järjestelmän todellinen perusta. Tuottaa me voimme — tuotantoprobleemi on loistavasti ratkaistu. Me valmistamme lukemattomia tavaralajeja miljoonin kappalein. Elämän aineellisesta puolesta on erinomaisen hyvin huoli pidetty. Keksintöjä ja uusia menetelmiä on korjattu talteen yllinkyllin ja ne odottavat vain käytäntöönpanoa tehdäkseen elämän fyysillisen puolen melkein niin täydelliseksi kuin tuhatvuotisen valtakunnan unelmissa häämöttelee. Mutta me olemme liiaksi takertuneet siihen, missä me parhaillaan puuhailemme — me emme ajattele tarpeeksi sitä, minkä vuoksi me oikeastaan sitä teemme. Koko kilpailujärjestelmämme, kaikki luomisilmiömme, koko sisäinen voimamme näyttää keskittyvän aineelliseen tuotantoon ja sen sivutuotteisiin, menestykseen ja rikkauteen.

Niinpä on esim. sellainen tunne vallalla, että yhden henkilön tai ryhmän etu on saatavissa toisten henkilöiden tai ryhmien kustannuksella. Toisen nujertamisesta ei kuitenkaan voiteta mitään. Jos maanviljelysjärjestön onnistuisi musertaa teollisuus, muuttuisiko maanviljelijäin asema siitä paremmaksi? Jos teollisuudenharjoittajayhtymäin onnistuisi murskata maanviljelijät, olisiko siitä hyötyä teollisuusmiehille? Voisiko kapitaali voittaa mitään työmiesten kukistamisesta, tai työmiehet kapitaalin kukistamisesta? Tai voittaako liikemies mitään kilpailijansa kukistamisesta? Ei — ei mikään hävittävä kilpailu voi hyödyttää ketään. Se kilpailun laji, jonka tuloksena on monien häviö ja harvojen häikäilemätön herruus, on poistettava. Sillä sellaiselta hävittävältä kilpailulta puuttuu ne ominaisuudet, joista edistys riippuu. Edistys syntyy jaloja muotoja noudattavasta kilpailusta. Huono kilpailu on mieskohtaista. Se tavoittaa jonkin yksilön tai ryhmän koroittamista. Se on jonkinlaista sodankäyntiä. Sitä kannustaa halu painaa joku toinen polvilleen. Se on tykkänään itsekästä. Toisin sanoen, sen vaikuttimena ei ole ylpeys tuotteesta eikä myöskään halu olla etevin yhteishyödytyksen alalla eikä terve kunnianhimo järkevien tuotantomenetelmien suorittamisessa. Sen vaikuttimena on yksinomaan toisen syrjään tunkeminen ja markkinain monopolisointi rahallisen voiton vuoksi. Kun tämä pyrkimys on saavutettu, on seurauksena aina tavaran laadun huononeminen.

* * * * *

Vapautuessamme pikkumaisesta, hävittävästä kilpailusta vapaudumme samalla monesta harhamielteestä. Me olemme liian lujasti piintyneet vanhoihin menetelmiin ja yksipuolisuuteen. Me tarvitsemme enemmän liikkuvaisuutta. Me olemme tottuneet käyttämään määrättyjä seikkoja määrätyllä tavalla, olemme lähettäneet erinäisiä tavaroita vain yhtä kanavaa myöten, ja jos se käy ahtaaksi tai tukkeutuu, pysähtyy liikekin ja kaikki ahdingon ikävät seuraukset tulevat näkyviin. Ottakaamme esimerkiksi maissin viljelys. Monia miljoonia busheleita [Bushel, kuivien aineiden mittayksikkö, = Yhdysvalloissa 35.24 l, Englanissa 36.35 l. — Suom.] kasataan Yhdysvaltoihin ilman mitään nähtävää myyntimahdollisuutta. Jonkun verran maissia käytetään ihmisten ja eläinten ravinnoksi, mutta vain pieni osa. Ennen juovutusjuomain kieltoa käytettiin osa maissia paloviinan valmistukseen, mikä ei juuri ollut erikoisen hyvä käytäntö hyvälle maissille. Mutta monia vuosia kulutettiin maissia ainoastaan näitä kahta kanavaa myöten, ja kun toinen niistä tukittiin, alkoivat viljavarastot kasvaa uhkaavan suuriksi. Rahanniukkuus ehkäisee tavallisesti varastoja liikkumasta, mutta vaikka rahaa olisi runsaastikin, olisi meidän mahdoton käyttää kaikkia elintarpeita, joita meillä joskus on varastossa.

Jos elintarpeita kertyy liian runsaasti, jotta ne voitaisiin käyttää ravinnoksi, niin miksi ei koeteta etsiä niille muuta käytäntöä? Miksikä käyttää maissia vain sikaloissa ja polttimoissa? Miksi ruveta kädet ristissä ruikuttamaan maissimarkkinoita kohdannutta onnettomuutta? Eikö silavan ja alkoholin tuotannon ohella ole tarjona mitään käytäntöä? On varmasti. Maissille pitäisi löytyä niin monta käytäntöä, ettei sitä riittäisikään muuhun kuin ainoastaan todella tärkeisiin tarpeisiin. Pitäisi aina olla riittävästi auki vientikanavia, jotta maissia voitaisiin käyttää heittämättä sitä hukkaan.

Yhteen aikaan käyttivät maanviljelijät maissia polttoaineeksi — oli runsaasti maissia ja niukasti kivihiiliä. Se oli törkeä tapa hävittää maissia, mutta siinä oli hyvän aatteen ydin. Maississa on polttoainearvoa, siitä voidaan saada öljyä ja moottorispriitä, ja on jo aika, että joku aukaisee tämän uuden mahdollisuuden, jotta suuret maissivarastot pääsevät liikkeelle.

Miksikä pitää jousessa vain yhtä jännettä? Miksi ei kahta? Jos toinen katkeaa, on toinen jäljellä. Jos sianhoitomahdollisuudet huononevat, niin miksei maanviljelijä muuta maissia traktorin käyttöaineeksi?

Me tarvitsemme laajempaa liikuntotilaa kaikilla aloilla. Kaksoisraidejärjestelmän aikaansaaminen kaikkialle ei olisi mikään kehno aate. Meillä on yksiraiteinen rahajärjestelmä. Se on aivan erinomainen järjestelmä rahanomistajille. Se on mainio niille, jotka kokoavat korkoja, luottoa vallitseville rahamiehille, jotka suorastaan omistavat sen tavaran, jota sanotaan rahaksi, ja sen koneiston, jonka avulla rahoja tuotetaan ja käytetään. Mutta n.s. "huonoina aikoina" on yleisö alkanut havaita, että järjestelmä onkin huono, se kun tukkii väylän ja seisauttaa liikenteen. Jos rikkausharrastusten tulee saada nauttia erikoista suojelusta, niin pitäisi tavallisten ihmisten myöskin päästä sitä nauttimaan. Myynnin, käytön ja rahajärjestelyn mahdollisuuksien moninaisuus on varmin turva, mitä voimme saada odottamattomia tapahtumia vastaan taloudellisella alalla.

Samoin on työn laita. Pitäisi tosiaankin olla lentäviä joukkoja nuoria miehiä, jotka voisivat rientää avuksi, kun vaara on sattunut elopelloilla, kaivoksissa, tehtaissa tai rautateillä. Jos tuli uhkaa sammua sadoissa teollisuuslaitoksissa hiilenpuutteen vuoksi, jos miljoonia ihmisiä uhkaa työttömyys, niin luulisi olevan kannattavaa ja oikeaa inhimillisyyttä, että riittävä määrä miehiä suorittaisi vapaaehtoista palvelusta kaivoksissa ja rautateillä. Meillä tulee aina olemaan tehtävää tässä maailmassa ja me yksin kykenemme sen tekemään. Koko maailma ei voi olla hiljaa, vaikka tehtailijan kannalta ei olisikaan "mitään tekemistä". Sillä tai tällä kohtaa saattaa työtä puuttua, mutta kokonaisuutena katsoen on maailmassa aina jotakin tekemistä. Tämän tosiasian pitäisi pakottaa meidät järjestäytymään sillä tavoin että se, mitä on tehtävää, tulee tehdyksi ja työttömyys supistetuksi mahdollisimman vähäiseksi.

* * * * *

Kaikki edistys alkaa pienessä mittakaavassa ja yhden yksilön toimesta. Joukko ei milloinkaan voi olla enempää kuin yksilöiden summa. Menestys alkaa ihmisestä itsestään, kun hän puolinaisen harrastuksen kannalta edistyy määrätietoisuuteen, epäröinnistä päättäväisyyteen pyrinnössä, epäkypsyydestä arvostelun kypsyyteen, oppipojan asteelta mestariksi, työnhosujan tasolta työmieheksi, joka löytää työstä todellista iloa, silmäinpalvelijasta mieheksi, jolle hänen työnsä voidaan uskoa ilman valvontaa ja ilman kehoittelua — niin, silloin edistyy maailma. Eteenpäinmeno ei ole suinkaan helppoa. Me elämme mukavuuden aikaa, jolloin ihmisille uskotellaan, että kaiken pitää käydä helposti. Mutta työ, joka todella merkitsee jotakin, ei koskaan tule olemaan helppoa. Ja jota korkeammalle nousemme edesvastuun asteikossa, sitä vaikeammaksi käy tehtävä. Lepo on tietenkin oikeutettua. Jokaisen, joka tekee työtä, tulee saada tarpeekseen levätä. Miehellä, joka tekee kovaa työtä, pitää olla mukava levähdyspaikkansa lieden luona ja viihtyisä ympäristö. Siihen hänellä on oikeus. Mutta kukaan en ansaitse lepoa ennen kuin on työnsä tehnyt. Pehmoista mukavuutta ei koskaan voi yhdistää työhön. Muutamanlainen työ on tarpeettoman kovaa. Oikealla liikkeenhoidolla sitä voi helpottaa. On tehtävä mikä suinkin voidaan, jotta työmiehelle valmistetaan tilaisuus suorittaa hyvä päivätyö. Ei sovi vaatia lihaa ja verta kantamaan taakkoja, joita vain teräs voi kantaa. Mutta parhaitenkin tehtäessä on työ kuitenkin työtä, ja jokainen, joka todella koettaa suorittaa käsilläolevan työnsä parhaansa mukaan, tuntee myöskin, että se on työtä.

Valinnasta ei voi olla puhettakaan. Annettu tehtävä voi olla odotettua vähäisempi. Miehen todellinen työ ei ole aina sellaista, mitä hän itse olisi halunnut tehdä. Miehen todellinen työ on se, mitä hänet on valittu tekemään. Nykyään on enemmän palvelustoimia kuin vastaisuudessa tulee olemaan laita, ja niin kauan kuin semmoisia toimia on, täytyy jonkun ne tehdä. Mutta ei ole mitään aihetta, minkä vuoksi ihmisen tulisi kärsiä siitä, että hänen työnsä on palvelijan työtä. Sellaisesta työstä voidaan sanoa, mitä useista n.s. vastuunalaisemmista tehtävistä ei saata sanoa: se on hyödyllistä, kunniallista ja kunnioitettavaa.

Aika on poistaa työstä suoranainen raadanta. Ihmiset eivät vastusta työtä, vaan kovaa, raskasta raatamista. Sellainen täytyy poistaa, missä sitä vain on. Me emme pääse täysin sivistyneiksi, ennenkuin poistamme polkurattaan jokapäiväisestä työstä. [Ennen vanhaan saivat rangaistusvangit tuottaa käyttövoimaa polkemalla samanlaista ratasta, jonka näkee lasten oravahäkeissä. — Suom.] Keksinnöt ovat sen osaksi jo poistaneet. Meidän on sangen monessa suhteessa onnistunut kirvoittaa ihmisen niskoilta raskas ja rasittava työ, joka ennen tyhjensi hänen voimansa, mutta vaikka olemme keventäneet raskasta työtä, emme ole kuitenkaan saaneet poistetuksi sen yksitoikkoisuutta. Se on toinen meitä odottava urakka, ja pyrkiessämme sitä suorittamaan keksimme epäilemättä paljon muutakin järjestelmässämme muutettavaa.

* * * * *

Työmahdollisuudet ovat nyt suuremmat kuin milloinkaan ennen. Edistysmahdollisuudet niinikään. Nuori mies, joka nyt astuu teollisuuden palvelukseen, joutuu aivan toiseen järjestelmään kuin se, joka viisikolmatta vuotta sitten aloitti uransa. Järjestelmä on käynyt kiinteämmäksi, siinä on vähemmän leikin ja hankauksen tilaa; yhä vähemmän asioita jätetään yksilön mielivallan alaiseksi; nykyinen työmies huomaa olevansa osa järjestössä, joka näköjään jättää hänelle hyvin vähän aloitemahdollisuuksia. Mutta kuitenkaan ei ole totta, että "työmiehet ovat pelkkiä koneita". Ei ole totta, että edistysmahdollisuudet ovat hukkuneet järjestöön. Nuori mies, joka tahtoo vapautua näistä mielikuvista ja katsoa järjestelmää sellaisena kuin se on, havaitsee että se, mitä hän piti esteenä, itse asiassa on hänelle apu ja tuki.

Tehdasjärjestö ei ole taitavuuden kehittymisen ehkäisykeino, vaan keino tuhlauksen ja taitamattomuudesta johtuvien tappioiden supistamiseksi. Se ei estä eteenpäinpyrkivää ja selvänäköistä ihmistä tekemästä parastaan, vaan se estää huolimattomia ihmisiä tekemästä pahintaan. Asiahan on niin, että jos laiskuudelle, välinpitämättömyydelle velttoudelle ja haluttomuudelle annetaan väljää tilaa, niin joutuvat kaikki siitä kärsimään. Tehdas ei voi silloin kukoistaa eikä niin ollen myöskään maksaa palkkoja, joilla voisi elää. Kun järjestely pakoittaa huolimattomat ihmiset hoitamaan tehtäväänsä paremmin kuin he luonnostaan tekisivät, niin tapahtuu se heidän omaksi edukseen — he suoriutuvat paremmin ruumiillisesti, henkisesti ja taloudellisesti. Mitä palkkoja pystyisimme maksamaan, jos antaisimme sellaisen väen noudattaa omia menetelmiään ja omaa työtapaansa?

Jos teollisesta järjestelmästä, joka nosti keskinkertaisuuden korkeammalle tasolle, olisi seurauksena myöskin taitavuuden pidättäminen alemmalla tasolla, olisi se tosiaan sangen huono järjestelmä. Mutta täydelliseenkin järjestelmään tarvitaan taitavia ihmisiä sitä vireilläpitämään. Ei mikään järjestelmä kykene itse käyttämään itseänsä, ja nykyinen järjestelmä vaatii käyttöönsä enemmän älyä kuin entinen. Meidän päivinämme vaaditaan enemmän älyä kuin koskaan ennen, vaikka sitä ehkä ei tarvita samoilla paikoilla kuin ennen. Sen laita on aivan sama kuin voiman laita: ennen käytettiin jokaista konetta jalkavoimalla; se voima oli aivan koneen ääressä, mutta nykyään olemme siirtäneet voiman kauemmaksi — keskittäneet sen voima-asemalle. Samalla tavoin me olemme myöskin tehneet henkisen kyvyn korkeimmalle tyypille tarpeettomaksi ottaa vierestä osaa tehtaan jokaiseen eri toimitukseen. Paremmat aivot ovat keskitetyt henkiselle voima-asemalle.

Jokainen kasvava yritys luo samalla aivan luonnostaan uusia työpaikkoja taitaville ihmisille. Se ei merkitse, että uusia mahdollisuuksia syntyy joka päivä tai ryhmittäin. Ei suinkaan. Ne syntyvät vain kovan työn jälkeen. Se, joka kestää totunnan otteen ja kuitenkin pysyy valppaana ja kerkeänä, nousee lopulta johtoon. Liike-elämässä ei etsitä hemaisevan loistavaa lahjakkuutta, vaan tervettä, lujaa luotettavuutta. Suurten yritysten täytyy pakostakin liikkua hitaasti ja varovasti. Nuori kunnianhimoinen mies ei saa olla liian kärkäs ylenemistoiveissaan, vaan hänen tulee asettaa olonsa "pitkän päälle".

* * * * *

Meidän ympärillämme on hyvin paljon sellaista, mikä tulee muuttumaan. Me saamme oppia luonnon isänniksi pikemminkin kuin sen palvelijoiksi. Mutta niin suureksi kuin taitoamme kuvittelemmekin, olemme edelleen suuressa määrässä riippuvaiset luonnon apulähteistä emmekä usko niiden ehtyvän. Me murramme kivihiiliä ja malmia ja kaadamme puita. Me käytämme hiilet ja malmin ja sitten ne ovat poissa; puita ei voida korvata yhdessä ihmisiässä. Mutta tulee aika, jolloin me sidomme ympärillämme olevan lämmön olematta enää riippuvaisia hiilistä — jo nyt me luomme lämpöä sähköllä, jota synnytämme vesivoimalla. Tätä menettelyä tulemme parantamaan. Kemian edistyessä voidaan epäilemättä keksiä menetelmä, jonka avulla kasveista voidaan saada kestävämpää ainetta kuin metallit — mehän olemme tuskin vielä edes kajonneetkaan puuvillan käyttöön. Me pystymme ehkä luomaan parempata puuta kuin mitä luonnossa kasvaa. Todellisen yleishyödytyksen henki on saava sen meille aikaan. Meidän on vain itsekunkin rehellisesti tehtävä, mikä on annettu meidän osaksemme.

* * * * *

Kaikki on mahdollista… "Usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, eikä näkymättömistä epäile."