Lisäys.

Saksan kansalle ja kulttuurimaailmalle!

Varmasti kaikkina aikoina koossa pysyväksi luuli Saksan kansa puolivuosisataa sitten rakennettua valtiorakennustaan. Elokuussa 1914 se arveli, että sotaromahdus, jonka alussa se näki olevansa, näyttäisi rakennuksen horjumattomuuden. Tänään se voi vain katsella rakennuksensa raunioita. Itsetutkimuksen täytyy seurata sellaista kokemusta. Sillä tämä kokemus on osottanut puoli-vuosisataisen katsantokannan, varsinkin sotavuosina vallinneiden ajatusten tärisyttävästi vaikuttavaksi erehdykseksi. Missä ovat tämän kamalan erehdyksen syyt? Tämän kysymyksen täytyy panna Saksan kansan jäsenten sielut tutkimaan itseään. Onko nyt voimia tällaiseen itsetutkintaan, siitä riippuu Saksan kansan elämisen mahdollisuus. Sen tulevaisuus riippuu siitä, voiko se vakavasti kysyä itseltään tänään: miten minä olen erehdykseeni langennut? Jos se näin kysyy itseltään tänään, silloin on sille aukeava tieto, että se puolivuosisataa sitten on perustanut valtakunnan, mutta jättänyt antamatta tälle valtakunnalle Saksan kansan sisäistä olemusta vastaavan tehtävän. — Valtakunta oli perustettu. Sen olemassaolon ensi aikoina pyrittiin järjestämään sen sisäisiä elämisen mahdollisuuksia vanhojen traditsioonien ja vuosi vuodelta kasvavien uusien vaatimuksien mukaisiksi. Myöhemmin siirryttiin lujittamaan ja laajentamaan ulkonaista aineellisiin voimiin perustuvaa valta-asemaa. Tämän yhteydessä käytiin käsiksi uuden ajan synnyttämiin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin, ottaen tosin huomioon monta päivän tarvetta, mutta ilman sitä suurta päämäärää, jonka käsittämiseen olisi tarvittu tietoja niistä kehitysvoimista, joiden mukaan uuden ajan ihmiskunnan täytyy sovittaa elämänsä. Niin oli valtakunta noussut maailmanvaltojen joukkoon, mutta ilman varsinaista päämäärää, joka olisi ollut puolustuksena sen olemassaololle. Sotaromahduksen kulku on tämän surullisella tavalla paljastanut. Aina sen puhkeamiseen saakka ei Saksan ulkopuolella oleva maailma ollut valtakunnan esiintymisessä huomannut mitään, joka olisi herättänyt siinä ajatuksen: tämän valtakunnan hallitsijat täyttävät maailmanhistoriallisen kutsumuksen, jota ei saanut häiritä. Kun eivät nämä hallitsijat olleet kutsumustaan käsittäneet, synnytti se ulkopuolella Saksan sellaisen mielipiteen, joka todelliselle asiantuntijalle on perinnäinen syy Saksan häviöön.

Äärettömän paljon merkitsee nyt Saksan kansalle, jos se osaa ennakkoluulottomasti arvostella tätä asiaintilaa. Onnettomuudessa on pitänyt oppia, mitä viimeisinä viitenäkymmenenä vuotena ei ole tajuttu. Sen sijaan, että pikkumaisesti ajateltaisiin lähimmän tulevaisuuden vaatimuksia, olisi nyt omistettava suurpiirteinen elämänkatsantokanta, joka voimakkain ajatuksin pyrkii ymmärtämään uudenaikaisen ihmiskunnan kehitysvoimat ja miehekkäällä tahdolla omistaa itsensä niille. On hyljättävä pikkumainen tapa halveksia epäkäytännöllisinä haaveilijoina niitä,jotka luovat silmänsä näihin kehitysvoimiin. Niiden, jotka ovat olevinaan käytännönmiehiä, mutta jotka kuitenkin käytännöksi maskeeratulla ahdasmielisyydellään ovat olleet syynä onnettomuuteen, tulee luopua ylimielisyydestään ja ylpeydestään. On kiinnitettävä huomio siihen, mitä haaveilijoiksi huudetut, mutta itse asiassa todelliset käytännön miehet tahtovat sanoa aikamme kehitystarpeista.

Kaikensuuntaiset käytännönmiehet huomasivat kylläkin aivan uusien vaatimusten heräävän ihmisissä. Mutta he tahtoivat tyydyttää ne perittyjen katsantokantojen ja laitosten puitteissa. Uudenaikainen talouselämä on nämä vaatimukset herättänyt. Niiden täyttäminen yksityisestä alotteesta näyttäytyi mahdottomaksi. Yksityisen työn yhteiskunnallistuttaminen muutamilla aloilla alkoi tuntua yhdestä ihmisluokasta välttämättömältä; ja se toteutettiin siellä, missä tämä ihmisluokka elämän katsantokantansa mukaan piti sitä hyödyllisenä. Kaiken yksityisen työn jyrkkä yhteiskunnallistuttaminen tuli toisen luokan päämääräksi, jolla uuden talouselämän kehityksen tähden ei ole mitään etua perittyjen yksityispäämäärien säilyttämisestä.

Kaikilla pyrkimyksillä uudemman ajan ihmiskunnan vaatimusten tyydyttämiseksi on yhteinen pohjansa. Ne vaativat yksityisomaisuuden yhteiskunnallistuttamista ja tarkottavat sen joutumista yhdyskuntien (valtion, kuntien) haltuun, jotka ovat syntyneet toisilla edellytyksillä, joilla ei ole mitään tekemistä näiden uusien vaatimusten kanssa. Taikka ne tarkottavat uudempia yhdyskuntia (esim. osuuskuntia), jotka eivät ole syntyneet täydellisesti näiden uusien vaatimusten hengessä, vaan ovat muodostetut vanhoja näkökohtia ja muotoja silmälläpitäen.

Totta puhuen ei yksikään näistä vanhojen katsantokantojen mukaisesti muodostetuista yhdyskunnista voi ottaa vastaan, mitä niiden väitetään vastaanottaneen. Ajan voimat pyrkivät löytämään sellaista ihmiskunnan yhteiskunnallista rakennetta, jossa on kiinnitetty huomio aivan toisiin seikkoihin, kuin mihin nykyään yleensä huomio kiinnitetään. Yhteiskunnalliset yhtymät ovat tähän asti suurimmaksi osaksi saaneet alkunsa ihmiskunnan yhteiskunnallisista vaistoista. Meidän aikamme tehtävänä on saattaa vaistomaiset voimat täysin itsetietoisiksi.

Yhteiskunnallisella elimistöllä on jäsenensä, kuten luonnollisellakin. Ja niinkuin luonnollisen elimistön täytyy suorittaa ajatteleminen päällä eikä keuhkoilla, samoin täytyy yhteiskunnallinenkin elimistö jakaa järjestelmällisesti osiin, joista ei mikään voi ottaa toisen tehtävää suorittaakseen, vaan jokaisen täytyy, säilyttämällä itsenäisyytensä, olla yhteistyössä muiden kanssa.

Taloudellinen elämä voi vain menestyä, jos se yhteiskunnallisen elimistön itsenäisenä jäsenenä muodostuu omien voimiensa ja lakiensa mukaan ja jos se, välttääkseen häiriöitä omassa järjestössään, ei anna toisen yhteiskunnallisen elimistön jäsenen, politisesti vaikuttavan, sekaantua asioihinsa. Tämän politisesti vaikuttavan tulee päinvastoin olla täysin itsenäisenä taloudellisen rinnalla, kuten luonnollisessa elimistössä hengitysjärjestelmä pääjärjestelmän rinnalla. Niiden yhteistoiminta ei voi menestyä sen kautta, että molemmat alistetaan saman lainlaadinta- ja hallintoelimen alle, vaan siten, että molemmilla on oma lainsäädäntö ja hallinto, jotka ovat elävässä yhteistoiminnassa. Sillä politisen järjestelmän täytyy hävittää talous, jos se tahtoo ottaa sen käsiinsä; ja taloudellinen järjestelmä kadottaa elinvoimansa, jos se tahtoo tulla politiseksi.

Näiden molempien yhteiskunnallisen elimistön jäsenten rinnalla tulee olla täysin itsenäisenä ja omien elinehtojensa mukaisesti muodostettuna kolmas: henkisen tuotannon jäsen, johon myös henkinen osuus molemmista edellisistä kuuluu, joiden tulee saada se omalla laillisella järjestysvallalla ja hallinnolla varustetulta kolmannelta jäseneltä, jonka sisäiseen hallintoon ja elämään ne eivät saa vaikuttaa toisin kuin luonnollisen kokonaiselimistön rinnakkain sijaitsevat jäsenelimistöt toisiinsa vaikuttavat.

Mitä tässä on sanottu yhteiskunnallisen elimistön välttämättömyydestä, voidaan jo tänään täysin tieteellisesti yksityiskohtia myöten perustella ja kehitellä. Tässä esityksessä on voitu antaa vain suuntaviivat kaikille niille, jotka tahtovat tätä välttämättömyyttä seurata.

Saksan valtakunnan perustaminen sattui niihin aikoihin, jolloin tämä välttämättömyys astui uudenaikaisen ihmiskunnan eteen. Sen hallitus ei ole ymmärtänyt antaa valtakunnalle tehtävää kiinnittämällä sen katsetta tähän välttämättömyyteen. Tämä katse ei ainoastaan olisi antanut sille oikeata sisäistä rakennetta, vaan olisi antanut sen ulkopolitiikalle oikeutetun suunnan. Sellaisella politiikalla olisi Saksan kansa voinut elää yhteiselämää Saksan ulkopuolella olevien kansojen kanssa.

Nyt pitäisi ottaa Onnettomuudesta oppia. Pitäisi kasvattaa tahtoa siihen yhteiskunnalliseen elimistöön joka on mahdollinen. Sen Saksan, jota ei enää ole, ei pitäisi esiintyä ulkomaailmalle, vaan henkisen, politisen ja taloudellisen järjestelmän pitäisi itsenäisiä lähetystöjä muodostavien edustajiensa kautta koettaa neuvotella niiden kanssa, jotka löivät sen Saksan maahan, josta sekottamalla kolme järjestelmää oli tullut mahdoton yhteiskuntamuodostuma.

Voin hengessä kuulla käytännönmiesten pahottelevan esitykseni monimutkaisuutta, ollen liian mukavuutta harrastavia edes ajatellakseen kolmen yhdyskunnan yhteistoimintaa, koska he eivät tahdo mitään tietää elämän todellisista vaatimuksista, vaan tahtovat muodostaa kaiken omien ajatustensa mukavien vaatimusten mukaan. Heille täytyy tulla selväksi: on joko mukauduttava sovittamaan ajatuksensa todellisuuden vaatimusten mukaisiksi tahi muuten jäädään vaille kaikkea oppia onnettomuudesta ja lisätään entistä yhä uusilla aina loppumattomiin.

T:ri Rudolf Steiner.