LOPPUTILI.

Ma tahdoin suurta ja syvää, ylös pilviin ylettyvää unen linnaa rakensin, —

mut tein vain sirpaletyötä, mi hukkuu ennen yötä ja hajoo tuulihin.

Vailla rakkautein oli rantaa, oli tahtoni antaa, antaa mun rikkaudestain, —

vain iskuja, syytöksiä, iät kaiket kirveleviä, ma jaoin ja itse sain.

Sävel heljin sielussa sousi, runot kultaiset kupli ja nousi mun syvällä syömessäin, —

epäsoinnuin on kantele soinut, en koskaan laulaa voinut sitä kauneinta säveltäin.

Ma kurkotin tähteä maineen, yli loistais mi kuoleman laineen taa aikojen kaukaisten —

nyt halajan unhoitusta, yli hautani kirjoitusta: tässä lepää ihminen.