V.

Grotte loitompaa ja läheltä nähtynä.

Pikku orjalapsonen, Jonk' on isän, äidin kanssa Häädettynä kodostansa Lähdettävä Grottehen — Matkanmäärän uhkaavaisen, Määrän murheaskelten Näetkö sen, näetkö sen? Näetkö kohti taivahan Jonkin, niinkuin keilamaisen Jättipilven nousevan? Näetkö sen, Määrän murheaskelten, Joka loi sun vanhempiis Kaukaa pelvon kauhunlaisen? Se on Froden Grotte-hiis, Mammonmylly Froden, niin, Mi sun survoo murusiin; Lukki, joka mehus jäytää, Sillä sitten vatsan täyttää Kehrätäkseen, Kerätäkseen Kultalankaa pyydyksiin Froden, ihmismetsästäjän Kultaisehen satimeen. Näetkö sen, näetkö sen, Näetkö, lapsi, alttarin, Jolla veres, hento, nuori, Lämmin, puhdas valuvi, Kun sen vaatii syntivuori, Maailmansyöjä metalli?

Se, min loitos nähtynä Pilvikeilaks arvajais, Muodostuupi katsoais Lähemmäksi lähtynä Geyserkuohuks hirmuiseksi, Kupumaiseks pyörteheksi, Grotten kultatuoksu on tää. Laineittain se läikkyää, Välkähdelless' illan koin Hehkuu tulin, purppuroin. Kult'-aalto nousevi loistaen, aukeutuu, Tyrskyy tähtiä päin ja viipyy ja lauketuu, Vaipuvi jymyten kauheaan Holvimaiseen kuohuntaan. Kultavihmeet viljat nuo Kiiltomuuria luo, Kultakuorta saa Ympäri tuskain sisustaa, Peittävi peikon toimessaan Sisäpuolellaan. Mut kuulehan…

Se kaikui jo penikulmien taaksi, Kuin huudot korven huuhkaimen, Kuin kuikkain kirkuna nälkäisten, Ja äänet kiihtyvät hurjemmaksi, Kun työnnyt hirviön loisteesen. Ne pyörrepuuskina syöksee näin Ylös kultakuvusta taivoa päin, Ne purskuaa, Hädän, kiljunan koskina kuohahtaa, Ja laulut vaivan ja ilkun tään Käy rytmissä Grotten pyörinään, Ja rytmissä myllyn jyskeeseen, Ja akselitolppien ryskeeseen, Ja tankojen, pönkkien paukkinaan, Ja päällyskiven Ja aluskiven Kihlontaan Ja vihlontaan, Ja valitus Ja ulvona uus Ne kuuluu kuin Ihan helvetin suin.

* * * * *

Kas kuin kenttä viliseepi! Kultakuori aukeaa, Siin' on vastatulijata, Orjaa uutta loppumata, Satamäärin saapuvaa. Joukot niin Viedään Grotten rattaisiin. Siin' on järjestyksen henki, Häiriöt' ei kärsitä, Ruuan jakaa voutirenki Grotten herkkupöydässä. Ensin astuu pikkulasta, Uhripapin saattamaa Tankoihinsa, sitten vasta Vaimot, sitten miehet saa. Onpas vilinätä kyllä! Joukon yllä Keihäät välkkyy, Kalvat helkkyy, Siin' on Froden rakuunaa. Kalvat korjat, Ruoskat sorjat Järjestääpi. Päin, te orjat! Eespäin, orjat! Eespäin iskuin ja potkuin, näin, Ett'ois Grotten rattaat norjat Verestänne, sapestanne, Ruhjotuista ruumiistanne. Päin, päin, Uhrit, näin!

* * * * *

Grotte jauhaa vauhdissaan Yötä päivää yhä vaan; Päällyskiven kallio viertyy, Palkkia, pönkkiä, pyöriä kiertyy Ympäri akselimastoaan, Kiitää niin, että silmiä huimaa Vauhtia villiä nähdessään. Lähinnä keskipylvästä tuimaa Lapsimaailma näännytetään. Pikku ruumis jos herpouu, Iskusta se elostuu. Elinvoiman pienoisenki Viimeinenki Henki! Grottell' ei ole tuhlata. Siis lyö siimalla, varrella! Kyynel virtaa, posket keltyy, Huulet värjyy, suonet heltyy. Orjalapsonen, itkeös vain, Itke, jos mielit, mut eespäin vain! Itku niellään kauheahan Tuskaan, että kaatumahan Jalkain alle niiden sais, Jotka tulee takanais. Itse täytyy tallatasi Monta toista jalallais, Työntäessäs tankoasi. Oi, kun kuuluu kumu vain Loppumatta takanais, Pikku käsin, ponnistain, Väännät taasen tankoasi. Ponnistuskin heikko on, Horjut, käsi on hervoton, Hennot polvet hoipertaa, Silloin, laps, sun kuolema saa, Koht' olet hölmä verinen Alla tuhanten toisten Tuskien askelten. Punapirskein runsain päilyy Piikkihihnat, purskuin vihaa, Jolla voudin pamppu häilyy, Vihloin miesten, naisten lihaa. Satamalla lyönnit laukee, Kun ken väsyy, kun ken raukee. Kuitenkaan Julmemp' ei ole toimessaan Kuin moni muu tuo pyövelihenki. Tuskan hiki saa voudillenki! Voutikin Grotten on orja vaan. Muistaos: häll' on valintapaikka: Valtion korkein kunnia, taikka Päivät pitkät pyörittää Niinkuin uhrit myllyä, Kunnes vaipuu kuolemaan, Tallattuna verihin Orjain jalkaterihin. Senvuoks riennä, riennä, riennä! Lepohetkisenä piennä Yksi tunti vuodess' on: Mammonjuhlan suurenmoisen Viettohon. Juhlaks kullan jumalan Sekä kunniavieraan Froden Grotte saapi puvun uuden: Liput kohoo akselihin, Ruusut peittää verta sannan, Tankoihin ja pönkämihin Kultaketjut, kukat pannaan. Orja on sitten harlekiini, Orjatar on kolumbiini, Vihreä ja karmosiini Peittää heiltä risat, haavat; Kauhun kasvot toisiks saavat: Ilme lysti loihditaan, Posket viiruin punataan — Jotta niissä kuvastuu, Kuin ois nauruss' orjan suu. Kas kuin korskana Grotte tanssaa Lippu- ja köynnöskoruissansa! Näetkö iloa uhreillaan? Kas kuin riemuin Grotte jauhaa, Niinkuin soiton viemänä! Symbaalit ja rummut pauhaa, Tuskain kirkunan yllättää. Kiroukset turhiks pannaan Soiton uljahan säveliin, Fanfaarien hoosiannaan, Tuhat äänten ylhään odeen, Mammonjumalan ja Froden Pyhäin köörein laulelmiin.