TIKARI.
Reading edition
Yön muistan suruista harmaan, se pirstaksi henkeni löi. Ma luulin: iloni varmaan ei enää heilimöi.
Ma muistan elämän vaiheen, kun hulluna huokaelin, kun lempi hyljätty aiheen toi suuriin tuskihin.
Nyt katson tikarin kärkeen — sen silloin kirkastelin — nyt jäätä kun tuli järkeen ja turtui tunnekin.
Mut kaihon hymyily vieno ja katkera huulille käy, oi, odota, ase hieno, ei pelastusta näy!