SISÄLLYS: (continued 5)

Philadelphian mailmannäyttelyn aikaan v. 1876 saapui Kuparisaarelle onnirikkoiseksi joutunut ylioppilas A. J. Muikku, maalarin poika Joensuun kaupungista. Hänen päähänsä pälkähti ruveta julkaisemaan suomalaista lehteä, koska Kibbeen painossa osattiin latoa suomeakin. Hän alkoi puhua asiasta muutamille suomalaisille ja sai lupaan jonkun verran kannatusta. Suomalaisia oli kahta ryhmää, evankelisluterilaisia ja laestadiolaisia. Näiden väli oli mitä kirein siihen aikaan Kuparisaarella. Ainoastaan ensinmainittuja sai Muikku puolellensa. Ja niin ilmestyi Kibbeen painossa "Amerikan Suomalainen Lehti". Tämä oli nelisivuinen ja nelipalstainen. Sitä ilmestyi 12 ja puoli numeroa ja sen huomattavimpana ansiona oli useat kuvat Philadelphian näyttelystä. Lehdellä lienee ollut noin 300 tilaajaa, ja kun jokainen numero tuli maksamaan noin 25 dollaria eikä julkaisija ymmärtänyt rahoja hallita, niin ei ihmettä, että lehti lakkasi ilmestymästä.

Se oli joka suhteessa ennenaikainen yritys, mutta se herätti kuitenkin aatteen suomalaisen lehden mahdollisuudesta Amerikassa. Tätä todistaa sekin, että kolmisen vuotta jälkeenpäin, jolloinka "Amerikan Suomalainen Lehti" saatiin uuteen eloon, pystytettiin vapaaehtoisilla lahjoilla ostettu hautakivi Muikun haudalle Hancockin hautausmaalla. Tähän kiveen on kirjoitettu: "A. J. Muikku. Kuollut v. 1877. Amerikan suomalaisen sanomakirjallisuuden perustaja. Muistoksi kansalaisilta."

Näin oli saatu Amerikan suomalaisen sanomalehden aate, mutta se ehkä olisi vielä kauvankin saanut uinaella, ellei olisi suomalainen maalari, Matti Fred, Hancockissa joutunut ajattelemaan, että pystyy se hänkin sanomalehden toimittajaksi. Hän hankki vähän kirjasimia, teki itse painokoneen puusta, otti edellämainitun Fred. Karisen latojaksensa ja alkoi julkaisemaan pientä lehteä nimellä "Sven Tuuva". Sen mielilause oli: "Sinulle, suomalainen, sanon sanan harvaan vainen". Itse hän oli veitsellänsä kaiverrellut puusta lehtensä karkeat nimikirjaimetkin. Oikokirjoituksen salaisuuksia hän ei ollut tullut tuntemaan ja sen tähden ei korrehtuurin lukemistakaan pitänyt tarpeellisena. Painovirheistä ei siis ollut puutetta.

Lehden lukijakunta on aina viisaampi kun toimittaja ja antaa ankaroita arvosteluja. Useimmat lukijat nauroivat Matin lehdelle ja toivoivat jotakin parempaa. Mutta Matilla oli hyvinkin suuressa määrässä se sanomalehden toimittajan omituisuus, että uskoo oman lehtensä olevan parhaimman mailmassa ja uskaltaa taistella. "Sven Tuuva" oli kaimansa vertainen. Se löi vaan, oikeaan ja vasempaan, eikä peräytymisestä tiennyt.

Taistelu kävi kuumemmaksi, kun Matti kuuli toisenkin lehden puuhia olevan hankkeissa. Hän ylvästellen isonsi lehtensä ja pani sille nimeksi "Sankarin Maine", jonka mielilause oli: "Sankarin maine eläköön, ja kansan arvo yletköön". Kolmisen vuotta pitkitti hän taistellen lehteänsä, kunnes näki tarpeelliseksi ryhtyä vanhaan toimeensa, maalarinammattiin.

Osa suomalaisia katsoi "Sankarin Mainetta" häpeäksi siirtolaiskansalle ja arveltiin, että pitäisi saada parempi lehti. Niinpä Calumetissa alettiinkin uutta lehteä varten hommata osakeyhtiötä. Sen puuhan etumiehiä olivat Niilo Maihannu, Aukusti Nylund, Taavetti Castren y.m. Suurimpana haittana yritykselle oli se, kun verinen vihollisuus vallitsi silloin laestadiolaisten ja muiden kansalaisten välillä. Muikun aikana oli laestadiolaisten ohjaajana vanha Salomon Kortetniemi, joka opetti, että kaikki semmoiset kun sanomalehdet ovat pahasta hengestä ja sen vuoksi on niistä pysyttävä erillänsä. Siinäkin oli syytä Muikun huonoon onnistumiseen. Mutta näihin aikoihin, v. 1878, tuli laestadiolaisten saarnamieheksi toisenluontoinen mies, Juho Takkinen, joka kehotti seurakuntalaisiansa ryhtymään uuden lehden hommaan, ja he ottivatkin suurimman osan osakkeista. Syksyllä mainittuna vuonna oli jo myyty osakkeita 500 dollarin edestä ja nyt alettiin kuulustella lehden toimittajaa, mutta sitä ei ollut helppo löytää. Keväällä 1879 tilattiin kapineet Chicagosta, vaan toimittajasta ei vieläkään ollut tietoa. Esitettiin yhtä ja toista, muiden muassa August Nylundia, mutta hän ei ruvennut. Vihdoin suostui toimittajaksi Alex. Leinonen. Hän on syntynyt Paltamossa v. 1846 ja lähti Amerikkaan v. 1869, työskenteli ensi vuosina kahdellatoista eri rautatiellä Mississippivirran länsipuolella ja tuli sitte piirustajaksi ja kirjanpitäjäksi Jones & Murphy yhtiön maakauppakonttoriin Dallasin kaupungissa Texasissa, jossa toimessa oli ollut kuusi vuotta, kun rupesi uuden suomalaisen lehden toimittajaksi. Kysyttiin koko joukko uskallusta ja uhrausta siirtyä varmasta toimesta niin epävarmaan, kun suomalaisen sanomalehden toimittaminen oli vielä silloin Amerikassa. Nytpä tulikin Leinoselle toteennäytettäväksi voiko suomalainen lehti elää uudella mantereella. Hän oli Amerikasta kirjoittanut tietoja ja kuvaelmia "Oulun Viikko-Sanomiin" ja "Keski-Suomeen" ja se lieneekin ollut aiheena siihen miksi arveltiin hänen soveltuvan uuden lehden toimittajaksi. Halua hänellä oli sanomalehtitoimeen, koska lähti koettamaan outoa ammattia, jonka onnistuminen oli hyvin epäiltävä.

Pienesti oli alettava, kun kansaa oli vähän ja sekin niin jyrkästi erimielistä. Heinäkuun 4 päivänä 1879 ilmestyi "Amerikan Suomalainen Lehti" ensi kerran uuteen eloon Calumetissa. Lehdessä oli neljä sivua ja neljä palstaa sivulla. Tukalat oli olosuhteet, joissa tämä lehti alkoi ilmestymisensä.

Leinonen otti yhtiön painokapineet ensin vuodeksi ilman vuokraa, sitoutuen vastaamaan lehden tuloista ja menoista eikä julkaisemaan uskonnollisia kiistakirjoituksia. Kun yhtiön osakkeita olivat ostaneet kummankin puolueen miehet, niin hänen ensimmäinen aikeensa luonnollisesti oli, että lehden olisi pitänyt kelvata molemmille, jotka yhteensäkin olivat niin harvalukuiset, että ensimmäiselle puolivuodelle ilmestyi vaan kolmisensataa tilaajata. Jos lehteä ei olisi tilattu niin suuressa määrässä sukulaisille ja ystäville kotimaahan, niin ei näinkään pienen lehden julkaiseminen olisi kannattanut.

Ei kulunut monta kuukautta, kun jo tuli selville, että lehden "kultainen keskitie" oli mahdoton. Puolueet olivat todellisuudessa ryhtyneet lehden hommaan saadakseen sen avulla toisensa kukistetuksi. Mutta heti huomattiin, että lehti ei sitä tarkoittanut. Laestadiolaiset olivat enemmistönä sekä kirjapainoyhtiössä että paikkakunnalla ja osoittivat he valistuksen harrastusta lasten kirjojen painattamisella y.m. Niinpä "Amerikan Suomalainen Lehti" näitä puolsi. Mutta kun puoluesota oli suuri, heti evankelisluterilaiset syyttivät lehteä "hihhulilaisuudesta" ja alkoivat työskennellä sitä vastaan. Se sai lehden vielä enemmän kääntymään laestadiolaisten puoleen.

Silloin evankelisluterilaisista etevimmät Calumetissa alkoivat tuumaella, että "oma äänenkannattaja" on saatava keinolla millä hyvänsä. Amerikan suomalaisissa on se aina ollut omituisuutena, että eri puolueet eivät yhteistyössä ole voineet menestyä, vaan kukin on tahtonut puuhata omassa leirissä ja pitää "omaa äänenkannattajaa". Ja puolueet aina ovat koettaneet toisilleen vastapainoa nostaa. Nyt alettiin puuhaella "Uuden kotimaan seuraa", jonka tarkoituksena oli ruveta kustantamaan suomalaista evank.luterilaista lehteä Minneapolissa. Siinä aikeessa saatiin kerätyksi kolmisen sataa dollaria yritykseen. Edellämainittu kelloseppä August Nylund, joka ei ollut uskaltanut ruveta A. S. Lehden toimittajaksi, silloin kun sitä hänelle tarjottiin, rohkeni nyt käydä uuden puuhan etupäähän. Hän lähti Calumetista Minneapoliin, otti Fred. Karisen latojaksensa ja alkoi kesällä 1881 julkaista "Uusi Kotimaa" nimistä lehteä. Nylund oli siivo ja hiljainen mies. Hänen lehdessään ei alkanut näkyäkään toivottua puolustusta evank.luterilaisille eikä mitään surmaa laestadiolaisille, joten lehden pystyttäjät pettyivät toiveissaan ja muutamien kuukausien kuluttua lehti kuoli varojen puutteessa, kun ei saanut perustetulta seuralta jatkuvaa aineellista kannatusta.

August Nylund oli kotoisin Kiuruvedeltä ja oli keski-ikäinen mies Amerikkaan tullessaan. Paitsi isältään opittua kellosepän taitoa oli hän ollut kauppapalvelijana, jopa Ivalossa kullanhuuhtojanakin ja tunsi myös hiukan lääkärin tointa. Hän ei jättänyt lehtihommaansa kuolleeksi, vaan matkusteli suomalaisten asuinpaikoilla Minnesotassa, tehden sitä kansalaisille tunnetuksi. Muutamien kuukausien kuluttua sai hän sen uuteen eloon Minneapolissa. Jonkun ajan perästä alkoi Minneapolis tuntua hänelle sopimattomaksi paikaksi, siinä kun on niin vähän suomalaisia. Hän muutti lehtihommansa suureen New York Millsin suomalaiseen siirtokuntaan. Ennen pitkää kyllästyi hän siihenkin, kun alkavat asukkaat olivat niin vähävaraisia. Hän muutti hommansa suurella kulungilla Astoriaan. Kauvan ei hän viipynyt sielläkään, vaan tuli takaisin New York Millsiin, jossa Uusi Kotimaa ilmestyy vieläkin. Parina vuotena julkaisi Nylund painossaan ensimmäistä Amerikan suomalaista novellilehteä "Aamuruskoa", joka oli kiitettävä sikäläisiin oloihin verrattuna. New York Millsissä kuolikin August Nylund ja lehtihomma jäi hänen poikiensa jatkettavaksi. Vanhin pojista, August, on liikkeen johtajana. Itse eivät he ole sanottavasti ottaneet osaa lehden toimitukseen, vaan ovat pitäneet apulaisia, joista mainittakoon J. W. Lähde, John R. Heino, ja aivan äskettäin oli toimittajana lyhyemmän aikaa ylioppilas Väinö Andelin. Lehti on aina välttänyt riitakirjoituksia ja sen vuoksi on niin paljon kun mahdollista ollut puuttumatta Amerikan suomalaisten edistysharrastusten selvittelyyn ja ohjaamiseen, seikka, joka ei suinkaan ole ollut lehden arvolle eduksi, mutta jonka takia myös on se saanut olla enemmän rauhassa. Lehdellä on hyvin vähän ansiota siihen henkiseen edistymiseen, mikä Amerikan suomalaisten keskuudessa on tapahtunut, mutta myös hyvin vähän syytä siihen sekasortoon, joka siirtolaistemme oloissa vallitsee. Suurempaa virkeyttä on lehti osoittanut Yhdysvaltain valtiopolitiikassa ja onkin Minnesotan valtiossa saavuttanut republikaanipuolueelta tunnustusta. Niinpä yksi lehden toimittajista John Heino sai palveluksistaan, joita oli tehnyt republikaaneille, Wm. McKinleyn tultua presidentiksi nimityksen ylitullimestarin apulaisen ja rahastonhoitajan virkaan siinä piirissä, johon kuuluu Minnesotan ja Dakotain valtiot. Tämä on korkeimpia valtiollisia nimityksiä, mitä suomalaiset ovat vielä saaneet.

Leinonen jatkoi lehtensä julkaisemista Calumetissa sitkeydellä ja virkeydellä. Lehti isoni vähitellen seitsenpalstaiseksi. Sen mielilauseena oli: "Siveys, vapaus, itsenäisyys". Hinta oli alusta alkaen 2 dollaria vuosikerta ja painettiin melkein koko elinaikansa käsipainolla. Suurin tilaajamäärä sillä oli 800 ja useana vuotena sitä lähetettiin noin 300 kappaletta kotimaahan. Leinonen julkaisi ja toimitti yksinään lehteä 13 l/2 vuotta, kunnes vuoden 1892 lopulla möi sen ylioppilas V. M. Burmanille, jolloin se muutettiin Calumetista Hancockiin ja sieltä jonkun vuoden kuluttua suureen Chicagoon. Burman sai tilaajamäärän nousemaan suureksikin, mutta Chicago ei oikein sopinut julkaisupaikaksi. Lehti myytiin siellä v. 1895 sanomalehti "Siirtolaista" kustantavalle yhtiölle, joka lehti oli tullut enimmän levinneeksi Amerikassa.

Leinonen elää vielä Calumetissa ja on lähelle sitä alkanut uutisasutuksen, jota kutsuu "Rauhalaksi". Hän on Amerikan suomalaisten sanomalehdentoimittajaveteraani ja on nyt myös seurakunnallisella alalla johtavia miehiä. Hän on tunnollinen Suomisynoodin kannattaja, siis ei mikään laestadiolainen. Hän on ladun hiihtänyt myöhemmille toimittajille ja kulettanut lehtensä läpi mitä epäedullisimmissa olosuhteissa.

Suomalaisia lehtiä alkoi vähitellen syntyä aina vaan useampia. Enimmät niistä ovat olleet mitättömiä yrityksiä, alkaneet aina jonkin puolueen mielennoudatteeksi ja ovat kuolleet sitte kun suurin kiihko on laimennut. Muutamat seikkailijat, kuten J. W. Lähde, John Ekman y.m. ovat niitä perustelleet ja räyhättyään paikkakunnalla, kunnes kannatus on loppunut, ovat siirtyneet toisiin paikkoihin yhtä huonolla menestyksellä. Lehtihomma on ollut helppo saada pystyyn, kun on tavaroita saatu velaksi. Mutta kun maksuaika on tullut, on lehdenkin elämä ollut lopussa. Kaikkiaan on Amerikan suomalaisten keskuudessa ilmestynyt ainakin yli 60 suomalaista lehteä, joista nykyään lienee elossa tuskin 15.

Sen vuoksi ei olekaan tarkoitukseni kertoa kaikista noista yritelmistä, vaan mainita edellä esitettyjen lisäksi ainoastaan tärkeimpiä.

Kun suomalaisten elämä Ohion Harborissa rupesi järjestäytymään, alkoi sielläkin ilmestyä suomalaisia lehtiä, joista merkittävimmäksi tuli "Yhdysvaltain Sanomat", joka August Edwardsin erityisen vilkkaalla ja monipuolisella liikejohdolla nousi enimmän levinneeksi suomalaiseksi sanomalehdeksi Amerikassa. Edwardsin myytyä lehden joutui se uuden isännän huostassa rappiolle, mutta sitte yhdistettiin v. 1893 Työmieslehden kanssa, jonka ilmestymisestä erityisesti raittiuden ja Veljeysseuran asiaa ajamaan olen raittiusriennoista puhuessa maininnut. Työmieslehden toimittaja oli sama Fred. Karinen, joka Amerikan ensimmäisenä suomalaisena latojana on tämän luvun alussa mainittu. Karinen oli jo joutunut erimielisyyteen Veljeysseuran johtajain kanssa ja kulki omaa uraansa. Lehtiyhdistyksen nimeksi tuli "Amerikan Uutiset" ja ilmestyi se ensin Minneapolissa, josta v. 1894 muutti Calumetiin, kun Karinen osti siellä ilmestyneen "Kalevan Kaiku" nimisen lehden. Calumet, ollen suurimmalla suomalaisella asutusseudulla, on erittäin sopiva sanomalehden ilmestymispaikaksi. Lehti onkin siellä hyvin edistynyt, jopa niin, että Karinen on uskaltanut ajatella päivälehteä. Viimeisen espanjalais-amerikkalaisen sodan ajaksi rupesikin hän julkaisemaan pientä kuudesti viikossa ilmestyvää lehteä ja jatkoi sitä vähän aikaa. Tämä ei kumminkaan ole ensimmäinen suomalaisen päivälehden yritys Amerikassa. Sellaista jo ennen koetteli julkaista J. O. Östman, vaan oli se vielä liian aikainen puuha.

Tuskin yhtään siirtolaistemme lehteä on niin eri tavalla arvosteltu kun Amerikan Uutisia. Ylimpänä kuuluu moitteet lehteä vastaan ja myöntää täytyy, että puolueraivo tuskin yhdessäkään muussa lehdessä on niin kiihkoisana esiintynyt. Fred. Karinen, Naavuonossa syntynyt Norjan suomalainen, on vihollisjalalla Amerikan suomalaisten etevimpiä yhteispyrinnöitä, Suomisynoodia ja Veljeysseuraa, sekä niiden johtajia vastaan. Viha lienee etupäässä persoonallista, niin ainakin nuo johtajat itse väittävät. Ja senpä vuoksi artikkelitkin Amerikan Uutisissa ovat olleet osaltaan persoonallisia hyökkäyksiä noita vastaan. Kyllä ovat he saaneet kuulla "kunniansa". Tosiasioita on liioiteltu ja tarkoituksia pahoin päin käännetty. Karisella on apulaisena lehden toimituksessa ollut ylioppilas Kalle Haapakoski, joka terävän, pisteliään kynänsä on käyttänyt erityisellä uutteruudella lehden palveluksessa. Hän onkin tullut oikein kammotuksi Suomisynoodin innokkaimpien puolueystäväin piirissä, jopa niin, että Synoodin äänenkannattaja, Paimen-Sanomat, on verrannut hänet paholaiseen. Niin hurjaksi voi puolueraivo Amerikan suomalaisten keskuudessa mennä, kun on vaan puoluetulen lietsojia. Ja Kalle Haapakoski on yksi tuollainen lietsoja.

Amerikan Uutisten ystävät kutsuvat itseään "kansallisiksi", vaan synoodilaiset sanovat heitä huonoimmaksi osaksi Amerikan suomalaista kansaa. Usea heistä ihailee sitä miten hyvin lehti osaa vastustajiaan haukkua. Mutta on sellaisiakin, jotka katsovat lehden toimintaa syvemmältä. He näkevät lehdessä kansan oikeuksien tulisen puolustajan. Ja siinä on kyllä perää, että A. Uutiset leimaavat tekevänsä kaikki kansan nimessä. Mutta tuo kansan ystävä on niin tulinen, että "näkee pöppöjä keskellä päivää", taistelee, taistelee, vaikka ei syrjäisen mielestä olisikaan syytä miekan heiluttamiseen. Amerikassa suomalaisten keskuudessa on omain yhteispyrintöjensä järjestäminen kokonaan kansan käsissä. Kansa itse on laitoksensa tehnyt ja niiden hallitseminen on sen omassa vallassa.

Tähän saakka on Amerikan Uutisten työ ollut hajoittavaa, vasta viime aikoina on se kokoamisenkin halua osoittanut. Mutta tuo kokoaminen ei tapahdu entisten, vaivalla saatujen laitosten perusteella, vaan se koettaa aivan uutta rakentaa, uutta kirkkokuntaa ja nähtävästi myös uutta yleisyhdistystä raittiuden alalla.

Amerikan Uutiset ovat myös ehkä enemmän kun mikään muu lehti vaikuttaneet kansan heräämistä henkisiin harrastuksiin. Tätä herätystä on se saanut aikaan ei ainoastaan ystävissään mutta vihollisissaankin. Kunhan vaan liika kiihko laimenee, niinkun on merkkejä alkanut näkyä jo siinäkin, että lehden ennen jotenkin raaka kirjoitustapa on silistynyt, on luultavaa että Amerikan suomalaisen kansan keskuudessa alkaa kiitokset lehteä kohtaan voittaa nykyisten moitteiden sijan.

V. 1890 perustettiin New Yorkissa suomalaisten toimesta "New Yorkin Lehti". Pian joutui se siirtolaisasioitsija G. A. Grönlundin omaksi, joka lukuisain asiamiestensä kautta levitti lehteä erityisellä innolla. Lehti pääsi myös hyvään maineeseen paljastamalla erään suomalaisen kultakaivosyhtiön epävarman perustan. Muutaman vuoden kuluttua oli lehti enimmän levinnyt Amerikan suomalaisten keskuudessa.

Vuotta myöhemmin kun New Yorkin Lehti syntyi Astoriassa, Tyynen meren rannalla Lännetär, jonka puuhaajat olivat Aadolf Riippa, J. E. Saari ja A. Ketonen. Lehti tuli heti tunnetuksi etevän henkisen sisältönsä kautta. Jonkun ajan kuluttua siirtyi lehti West Superioriin, Wisconsinissa, ja ilmestyi nimellä "Siirtolainen".

Vuoden 1894 alussa ehdotti G. A. Grönlund Siirtolaisen miehille, että muodostettaisi osakeyhtiö, joka ostaisi New Yorkin Lehden ja Siirtolaisen sekä alkaisi niitä yhdessä julkaista. Näin saataisi sanomalehtialalla varmempaa yhteistoimintaa ja voitaisi lehti tehdä paremmaksi. Osakeyhtiö muodostettiin ja Siirtolainen muutti New Yorkiin. Siitä lähtien on se lehti ollut suosituin ja enimmän levinnyt siirtolaissanomalehdistössämme. Se mielilauseellaan "Ahkeruus kovan onnen voittaa" on tullut varttuneimmaksi lehdeksi, omistaen nyt muiden muassa latomakoneen (ensimmäisen, mitä on ollut suomalaisessa kirjapainossa) ja oman talon Brooklynin puolella. Sen kustannusyhtiön esimies J. E. Saari on Amerikan suomalaisten keskuudessa hyvin tunnettu nimellä "Siirtolaisen Jaska". Moneen kertaan on hän lehteä kaupaten ja raittiuspuheita pitäen kulkenut Amerikan ristiin ja rastiin. Lehden toimittajina ovat nyt maisteri E.E. Takala ja Antero Riippa. Siirtolainen on kaiken aikaa puolustanut Amerikan suomalaisten yhteispyrintöjä, Suomisynoodia ja Veljeysseuraa. Mutta samalla on se parhaansa mukaan neuvonut miten nuo parhaiten voisivat vielä yleisemmiksi tulla. Tässä tarkoituksessa on se tehnyt parannusehdotuksia, joita ei kumminkaan ole asianomaisella taholla haluttu ymmärtää.

Kun V. Burmanin omistama lehti myytiin v. 1895 Chicagossa Siirtolaiselle, siirtyi hän Hancockiin, osti siellä ilmestyvän "Kuparisaaren Sanomat" nimisen lehden, jonka vähän ajan kuluttua muutti "Amerikan Suomalaiseksi". Burman puolusti ensin mitä kiivaimmin Suomisynoodia ja lienee hän nytkin itse kirkkokunta-aatteen puolustaja, mutta johtajien kanssa joutui hän v. 1898 tuliseen riitaan Hancockissa tapahtuneiden rettelöiden vuoksi. Burman oli seurakunnan enemmistön puolella. Hänet valittiin seurakunnan puolesta yhdeksi edusmieheksi kirkolliskokoukseen, mutta sieltä karkoitettiin hänet pois, vaikka olikin laillinen edusmies. Puoluekiihkossa ei yleisiä parlamentaarisia sääntöjä muisteta!

August Edwards toimittaa nyt "Amerikan Sanomat" nimistä lehteä Ashtabulassa Ohiossa. Lehti on jo paljon levinnyt halpahintaisuutensa vuoksi, vaikka onkin vielä aivan nuori.

Fitchburgissa Massachusettsissa ilmestyy "Idän Uutiset" J. W. Lähteen toimittamana. Astoriassa ilmestyy uusi, "Lännetär" niminen lehti.

Olen jo ennen maininnut "Raittiuslehdestä", jota kustantaa Veljeysseura, ja Calumetin naisyhdistyksen julkaisemasta "Naisten Lehdestä".

Kaunokirjallisuutta erityisesti edustavia lehtiä on 32-sivuinen viikottain ilmestyvä aikakauskirja "Romaanijakso", joka ilmestyy Brooklynissa saman kustannusyhtiön toimesta kun Siirtolainenkin, ja "Novellilehti", jota New Yorkissa kustantaa toiminimi Hornborg & Co.

Olen tahallani jättänyt hengellisen sanomalehdistön edustajan, "Paimen-Sanomat" tässä nykyisten sanomalehtien luettelossa viimeiseksi. Tätä en tee sen vuoksi, että lehti olisi vaikutukseltaan vähäpätöisin, vaan koska sen toimittajat tahtovat erottaa lehtensä jyrkästi muista sanomalehdistä.

Jo v. 1888 alkoivat evank.luterilaiset papit J. K. Nikander ja K. L. Tolonen julaista "Paimen-Sanomia", joka tarkoitettiin käsittelemään hengellisiä asioita. He hankkivat painokapineita sekä pienen painokoneen. Jo siihen aikaan oli hengellisen sanomalehden tarve tuntuva, mutta kumminkin kysyttiin rohkeutta näiltä yrittäjiltä, kun uskaltautuivat lehden toimittamiseen muun paljon työnsä ohella. Suomisynoodin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa v. 1890 tunnustettiin lehti sen kirkkokunnan äänenkannattajaksi.

Hengellisen sanomalehden alalla ei ole Paimen-Sanomat puhtaasti pysyneet. Nykyisin on siinä ollut tavallisesti ensin joku saarna, joka onkin usein ollut ainoa puhtaasti hengellistä sisältöä. Sisäsivuilla on toimituksen lausumia ajatuksia Amerikan suomalaisten yleisistä kysymyksistä, enimmäkseen tuomitsevia paloja muita sanomalehtiä tai toimittajille vastenmielisiä persoonia vastaan. Sanoja ei ole siinä punnittu eikä "arvonimiä" säästetty. Näiden jälkeen tulee kirkollisia ja lähetysuutisia, sekä lopuksi yleisiä uutisia kuten muissakin sanomalehdissä.

Kun on moitittu, että lehti on hengellisen sisältönsä supistanut vähiin ja sen sijaan tunkeutunut yhteiskunnallisiin y.m. riitakysymyksiin, ovat toimittajat puolustautuneet sillä, ettei heillä ole maallikkolehteä näitä tarkoituksia varten. Ja arvatenkin sen vuoksi ovat he olleet puuhassa perustaa myös maallikkolehden. Jos tuon kautta Paimen-Sanomain oma sisältö puhdistuisi, olisi uusi lehti hyväkin olemassa.

Paimen-Sanomilla sen vähäisestä tilaajamäärästä huolimatta on ollut suuri, ehkäpä ei aina kiitettävä merkitys Amerikan suomalaisten kehityksessä. Se on ollut suurena vaikuttimena siihen kamalaan puoluetaisteluun erittäinkin kirkollisella alalla, mikä siirtolaistemme keskuudessa vallitsee. Epäilemättä on lehden toimittajilla ollut paras tarkoitus auttaa siirtolaiskansan kulkua eteenpäin hyvässä ja oikeassa suunnassa, mutta kun ei hetkelliselle kiukulle ole rajoja pantu, on vaikutus ollut huono.

Palataksemme maallikkolehtiin on niidenkin keskinäinen politiikka ollut kaikkea muuta vaan ei mallikelpoista. Riita ja tora on useissa niissäkin vienyt suuren osan lehden sisältöä. Yleisistä asioista puhuttaessa on liian paljon sorruttu persoonallisiin parjauksiin. Onpa välistä toisen lehden asioista pidetty parempaa huolta kun omista. Tässä suhteessa on nyt hieman toivoa parempaan. Amerikan suomalaisilla sanomalehtimiehillä on elokuussa v. 1898 ollut ensimmäinen yhteinen kokous, jossa on suostuttu tuota epäkohtaa korjaamaan. Sen jälkeen ovatkin maallikkolehdet näyttäneet olevan erittäin puhdassisältöisiä persoonallisiin parjauksiin nähden.

Amerikan suomalaiset sanomalehdet ovat niin hyvin toimitustavalleen kun ulkomuodolleenkin eroavat Suomen lehdistä. Sikäläinen sanomalehti on tavallisesti 8-sivuinen. Ensimmäisellä sivulla on yleiset uutiset ja neljännen sivun alussa on n.k. editoriaaliosasto. Siinä toimitus lausuu lyhyissä pätkissä ajatuksiaan päivän kysymyksistä. Sitte seuraa varsinaiset artikkelit. Viimeisellä sivulla on paikkakunnan uutisia.

Ilmoituksia silmätessä tuntuu omituiselta n.k. "halutaan tietoja" osasto. Siinä hajaantuneet suomalaiset kyselevät toistensa osoitteita. Poika kysyy siellä isäänsä, sisar veljeään j.n.e. Näitä tällaisia kysymyksiä saattaa olla satakuntakin ja yli yhdessä numerossa.

Suomalaiset siirtolaislehdet ovat lukijainsa kanssa vilkkaassa vuorovaikutuksessa. Oikein ihmetyttää se into, millä lukijat eri paikkakunnilta antavat uutisia ja tietoja lehdellensä. Enimmäkseen tekevät he tätä ilman mitään aineellista korvausta. Nuo "kansankirjeet" muodostavat tärkeän osan sanomalehden sisällöstä. Mutta niissä myöskin usein piilee riidan itu. Paikkakunnallisia puolueriitoja koetetaan niihin sukelluttaa ja toimituksen on usein vaikea niitä eroittaa, vaikka tarkempiakin oltaisiin kun mitä on tavallista.

On moitittu kovin Amerikan suomalaista sanomalehdistöä kelvottomuudesta. Paimen-Sanomissa oli joku aika sitte yleensä mailman sanomalehdistöstä sekä erittäinkin Amerikan suomalaisesta seuraava lausunto: "Aikamme sanomalehdistö on uskottomuuden lapsi ja uskottomuuden palveluksessa se on. Sanomalehdistöttä olisi paljon vähemmän paheita harjoituksessa sekä paljon enemmän sivistystä. Sanomalehdistö turmelee kaikki. Se on tullut ihmiskunnan kiusaksi ja vaivaksi. Sanomalehdistöllä on halu hävittää usko ja lihottaa kukkaroaan. Toimittajat tietävät itsekin olevansa vääryyden palveluksessa, mutta häpeävät kerjätä eivätkä viitsi kaivaa, työtä tehdä, niin ruvetaan vääryydellä henkeään elättämään".

Tarvitsematta ruveta mailman yleistä sanomalehdistöä sekä erittäin Amerikan suomalaistakaan tällaisia lausuntoja vastaan puolustamaan on kumminkin siirtolaistemme sanomalehdistöstä mainittava, että se on läpeensä uskonnollisten asiain puolustamisen pohjalla. Uskonnon asioissa niin sanottuja "vapaamielisiä" kirjoituksia ei niissä näe ollenkaan. Siinä suhteessa ovat ne jyrkästi konservatiiveja. Pikemmin voisi moittia, että niissä on aitohengellisiä asioita käsitteleviä, puolikypsyneitä kirjoituksia enemmän kun mitä yleensä on maallikkosanomalehdissä tavallista. Seurakuntia ne kaikki kehoittavat innolla perustamaan, kirkkoja rakentamaan ja pappeja hankkimaan.

Melkein kaikki Amerikan suomalaisten sanomalehtien toimittajat ovat ehdottomasti raittiita ja käytännöllisessäkin elämässä ovat innokkaita raittiusasian ajajia. Myös työväki useissa kirjapainoissa on ehdottomasti raitista. Paikkakuntainsa seurakuntaharrastuksien eturiveissä myös sanomalehtien toimittajat työskentelevät. Niinpä näyttävätkin he harvalla poikkeuksella hyvää esimerkkiä kansalle.

Vaikka Amerikan suomalaisessa sanomalehdistössä onkin myös moitteen sijaa, on se tuntuvasti parempi esimerkiksi skandinaavialaista siirtolaissanomalehdistöä, kuten edellä olen osoittanut. Yleensä sanomalehtimiehet toiminnallaan kulkevat siirtolaistemme valistustyön etupäässä. Kun sikäläiset sanomalehdet eivät ole ainoastaan toimittajainsa, mutta myös lukijainsa luomat, ovat ne selvinä kuvauksina siirtolaiskansamme kehityksestä. Ja sitä mukaa kun kehitys jatkuu, jota sanomalehdet lämmöllä edistävät, häviää sanomalehdistöstäkin ainakin nykyiset puutteellisuudet.

Muuta omaa kirjallisuutta, paitsi sanomalehdet, on Amerikan suomalaisilla vähän. Kumminkin hankitaan jotenkin suuressa määrässä kirjallisuutta Suomesta. Useiden sanomalehtitoimistojen yhteydessä on kirjakaupat. Melkein jokaisessa suomalaisessa pesäpaikassa on hyvin varustetut kirjastot, joita viljellään uutteruudella. Moni on kirjallisuuden viljelemisen kautta kehittänyt itseään erinomaisesti.

Sanomalehti Siirtolaisen kustannusyhtiö harjoittaa jo jotenkin suuressa määrässä myös kirjankustannusta, mutta arvokkaampaa omatakeista kirjallisuutta se ei ole vielä voinut kustantaa, kun menekki sellaiselle olisi ollut liian vähäinen. Romaaneja ja kertomuksia, käännöksinä englannin y.m. kielistä on useampia painosta ilmestynyt sekä myös joku alkuperäinen kyhäelmä. Pienempi Yhdysvaltain historia, perustuslait y.m. sellaista on ilmestynyt sekä käytännöllisiä kirjoja sellaisia kun suomalais-englantilainen sanakirja, keittokirja, lääkärikirja y.m.

Kaunokirjallisuudesta, jota suomalaiset ovat Amerikassa julaisseet, on erittäin mainittava Kalle Kosken (toimittaja Haapakosken) kokoelma alkuperäisiä runoja, joiden joukossa on monta arvokastakin.

Kaikista merkeistä päättäen on omatakeinen kirjallisuus nousemassa Amerikan suomalaisten keskuudessa. Nykyisin on kirjoja julaistessa otettu etusijaan kirjan menekki ja vasta toisessa sijassa sisällinen arvo. Tähän on pakoittanut se, että kustantaminen verrattain pienelle siirtolaisjoukolle tulee jotenkin kalliiksi. Mutta tässäkin suhteessa on kehitystä parempaan päin näkymässä.

Arvostellessa valistustyötä Amerikan suomalaisten keskuudessa on otettava huomioon työvoimien puute. Vähän on Amerikkaan mennyt sellaisia suomalaisia, jotka itse ovat opillista sivistystä enemmälti saaneet, ja niistä sinne menneistäkään eivät kaikki ole antautuneet eivätkä ole soveliaitakaan valistustyön alalle.

Kansa itse ei Suomesta lähtiessä ylipäätään ole ollut valistuksen ja opillisen sivistyksen harrastaja. Aineelliset asiat ovat johtaneet valtameren taakse. Mutta, ilahuttavaa kyllä, siellä on jommoinenkin joukko herännyt haluamaan valistusta ja koettavat voimainsa mukaan itseään kehittää. Jo tämäkin tosiasia puhuu siirtolaistemme puolesta, vaikka toiselta puolen on kyllä monet suomalaiset Amerikassa kehittyneet himojensa hillittömyyteen.

Siirtolaistemme elämään lähemmin tutustuessa valtaa meidät pikemmin sääli kun tuomitsevaisuus, sääli siitä että kansalaisemme ovat siellä kaukaisella maalla oman onnensa nojassa ilman ulkopuolista hoivaa. On väärin tuomita heitä, vaikka eivät aina pyrinnöissään oikeaan osaisikaan. Jo se, että heillä kenenkään käskemättä ja ohjaamatta on kauniita henkisiä pyrinnöitä, todistaa hyvän harrastuksen olevan heissä voitolla. Vaikka heillä onkin vielä, kuten luonnollista kehitysaikana tuollaisissa oloissa, paljon riitaisuutta ja erimielisyyttä harrastuksissaan, on se merkki omantakeisen arvostelukyvyn nousemisesta. Ja kansa tai kansan-osa, joka on tällaiseen tuntoon herännyt, ei voi puolueriidoissa menehtyä, vaan kestää se ne, joskin yhdeltä puolen uhrauksilla, kumminkin toiselta puolen saaden kokemusta. Niin pääsee se kulkemaan valoisampaa tulevaisuutta kohti. Jo nyt Amerikan suomalaisten riennot osoittavat, että Suomen kansan ei tarvitse hävetä valtameren takana olevaa osaansa. Sitä leiviskäänsä, mitä siirtolaiskansallemme on annettu, hoitaa se ylipäätään hyvin. Kun siirtolaiskansa ei ole mitään muuta kun osa Suomen yleisestä kansasta, olisihan surkeata, jos sitä täytyisi hävetä, sillä silloinhan olisi kansan hävettävä itseään. Iloisia saamme olla niistäkin edistyksistä, joita kansamme saavuttaa tuolla kansallisuuksien yleisellä kilpakentällä.

Loppuhuomautus.

Painatustyön aikana, joka sattuneista syistä valitettavasti on kauvan kestänyt, on Amerikan suomalaisten elämässä ja toiminnassa kyllä monta huomattavaa tapausta esiintynyt, mutta en ole katsonut voivani enää niitä tähän kirjaan sovittaa, kun olisi alkuperäistä esitystä täytynyt paikoin paljonkin laajentaa. Elämä kaikilla aloilla rientää eteenpäin, olot Amerikan suomalaisten keskuudessa eivät kauvan pysy samalla tasalla. Esityksen täytyy välttämättä pysähtyä johonkin aikaan. Kehitys on ajan huolena.

Nurmes, heinäkuulla 1899.

Tekijä.