PYY VAIMONA.

Mies meni metsään, köysi oli hänellä kainalossaan. Kun hän oli tyhmänpuoleinen, löylynlyömä, kuten hänestä sanottiin, niin olivat toiset kyläläiset sanoneet hänelle:

— Ei sinusta mitään tule, mene hirteen!

Ja kun mies sen kuuli, niin läksi hän metsään tätä tarkoitusta varten. Siinä hän katseli sopivaa puuta, johon voisi itsensä ripustaa. Näki hän kauniin hongan, jonka oksaan hän aikoi köytensä sitoa. Mutta kun hän honkaa lähestyi, niin istui sen oksalla pyy. Mies koetti ajaa sitä pois:

— Hss, sanoi hän, mene pois siitä oksalta, jotta minä saan heittää köyteni sen ympäri.

Pyy ei hievahtanutkaan.

— Mikä merkillinen lintu sinä olet, joka et lähde pois oksalta silloin kun sinua ajaa?

Pyy ei hievahtanutkaan paikaltaan, se vain katseli oksaltaan mieheen.

— Sinä et saa tuolla tavoin minuun katsoa, sanoi mies. Etkö näe, että minulla on tässä vakavat aikeet?

Pyy käännähti oksallaan, mutta ei lentänyt pois.

— Tuleeko siitä lähdöstä mitään vai ei? Ei minulla ole tässä aikaa odotella, sillä minulla on kiire lähteä pois tästä maailmasta.

Pyy kurkisti mieheen yhä enemmän.

— Lähde nyt jo pois, sillä minä en tahdo katselijoita, kun hirteen menen. Luuletko sinä ehkä, että minulla ei ole tosi mielessä? Kyllä se on niin tosi kuin olla voi. Vai luuletko, että kukaan huvin vuoksi hirteen menee?

Pyy tanssi hetkisen oksalla, mutta ei lentänyt pois.

— Se on kerrassaan sopimatonta tuo tuollainen tanssiminen näin vakavalla hetkellä, sanoi mies. Katso, etten tässä suutu ja tapa sinua.

Pyy nauroi.

— Kyllä minä ymmärrän, että sinä naurat. Helppoahan sinun on nauraa, kun sinulla ei ole minun surujani. Toisin on minun laitani. Minulla oli morsian, ei mikään kovin kaunis morsian, mistä minä kauniin olisin saanut, mutta morsian kuitenkin. Hän jätti minut ja nyt olen minä päättänyt kiusallakin mennä hirteen. Lähdetkö siitä oksalta pois vai täytyykö minun käydä hakemassa kotoa pyssy.

Pyy hyppeli oksallaan, mutta ei näyttänyt aikovankaan lentää pois. Silloin mies suuttui, hän meni kotiaan pyssyä hakemaan. Kun hän sieltä palasi ja aikoi ampua pyyn, niin läksikin tämä samassa lentoon, eikä mies saanut sitä tapetuksi.

— No, hyvä on kun menit pois, jotta minun ei tässä ennen kuolemaani tarvinnut viatonta eläintä tappaa.

Kun mies nyt aikoi itsensä hirttää, niin huomasikin hän ollessaan pyssyä hakemassa unohtaneensa köyden kotiaan.

— Kylläpä tämä on harmillista, sanoi hän. Nyt kun oksa olisi vapaa, niin puuttuukin köysi.

Hän meni kotoaan hakemaan köyttään. Kun hän palasi puun juurelle, niin istui pyy taas samalla oksalla.

— Joko sinä nyt taas sinne pääsit, sanoi mies. Eikö sinulla ole muita puita metsässä, joiden oksilla voit istua? Jollet sinä tule pois sieltä oksalta minua kurkistelemasta, niin ei tästä hommasta tule mitään, sillä en minäkään jokaiseen puuhun viitsi mennä riippumaan. Eroitus sillä hirsipuullakin on.

Pyy nauroi. Sen kun mies kuuli, niin suuttui.

— Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne sinun naurettavaksesi? Jollet sinä jo tuossa herkiä ilveilemästä, niin en minä kiusaksesikaan hirtä itseäni.

Silloin pyy rupesi niin kovasti nauramaan, että mies kiukuissaan juoksi tiehensä.

Kun hän seuraavana päivänä tuli ulos tuvastaan, niin oli sama pyy hänen mökkinsä luona puussa ja kurkisteli mieheen.

— Tämä on jo aivan kuin villittyä, sanoi mies. Tässä ei saa tuolta linnulta hetkenkään rauhaa. Minä menen pois.

Ja mies meni metsään. Kun hän palasi kotiaan, niin oli pyy avoimesta ovesta lentänyt hänen tupaansa ja siellä alkanut askarrella. Tuvan se oli laassut ja keiton keittänyt.

— Se näyttää aivan siltä kuin sinä aikoisit tulla minun vaimokseni, sanoi mies. Mutta en minä linnuista huoli, ja hän ajoi pyyn tuvasta pois.

Mutta seuraavana päivänä oli pyy uunin piipun kautta tullut tupaan ja siellä siivonnut ja ruoan laittanut.

— Aivan tässä on helisemässä tuon linnun kanssa, sanoi mies. Se tuppaa aivan väkisin jo tupaani. Parasta lienee kun antaa sen ollakin rauhassa. Kyllästyyhän se kuitenkin kerran ihmisasuntoon ja lentää tiehensä.

Mutta pyy ei kyllästynytkään vaan jäi tuvan varsinaiseksi asukkaaksi.

Eräänä päivänä se tuli jo niin tuttavalliseksi, että hyppäsi miehen syödessä pöydälle.

— Mitä sinä tänne pöydälle tulet? Katso, etten aja sinua ovesta ulos.

Mutta pyy kävellä keikutteli siinä miehen edessä pöydällä eikä ollut milläänkään miehen sanoista.

— Se ottaa jo kaiken komennusvallankin tässä talossa, ajatteli mies. Se tekee aivan niinkuin nainen kaiken sen, mitä se itse tahtoo. Kaikenlaisia ristiä sitä tässä maailmassa on. Mies joutuu jo linnunkin komennettavaksi.

Kun pyy oli aikansa siinä tepastellut, niin tuli se miehen kupille ja nokkasi siitä suuhunsa palasen.

— Elä sentään kupille tule, se on kuitenkin ihmisten ruoka-astia. Vai luuletko, että sinä saat minun kanssani syödäkin, kun olet minulle ruoan laittanut. Siitä ei tule mitään, sen minä sanon sinulle jo ajoissa.

Mutta pyy ei välittänyt miehen sanoista ja torjumisista vaan syödä nokki aivan rauhallisesti hänen kupistaan.

Jollei tässä mitkään kiellot auta, sanoi mies, niin mitä minä suotta meluan ja räyhään. Syö sitten kun kerran mielesi tekee.

Näin he alkoivat yhdessä aterioidakin.

Eräänä päivänä, kun mies jo oli tottunut syömään pyyn kanssa, tuli pyy kerran hänen syliinsä istumaan.

— No, kaikki kujeet sillä onkin, sanoi mies, kun vielä syliinkin tahtoo tulla. Jollet sinä ajoissa lopeta noita hullutuksia, niin minä teen niistä vielä hyvin surkean lopun.

Siinä pyy istui miehen sylissä ja omalla tavallaan lauleli.

— Vai sekin vielä, sanoi mies. Vai ruvetaan tässä vielä laulelemaankin. Ei puutu muuta, kuin että minä sinulle laulelen kuin omalle kullalleni. Mutta sitä sinä saat odottaa, sen minä sinulle sanon.

Mutta kun pyy siinä silmät sirillään istui ja lauleli niin mieskin aivan huomaamattaan alkoi hyräillä, Ja siinä he sitten istuivat pirtin hämyssä, mies ja pyy hänen polvellaan, ja kumpikin lauloi omalla tavallaan.

Pian mies tähän tottui ja lopulta he joka ilta istuivat siten yhdessä. Erään kerran pyy hyppäsi miehen olkapäälle ja siitä nokkasi häntä suulle.

— Ei, nyt tämä jo menee liian pitkälle, sanoi mies, että sinä suuhun tuppaat. Sitä minä en sentään salli.

Ja hän otti kolme varpua ja löi niillä kolme kertaa pyytä, Kun hän sen oli tehnyt, niin muuttuikin pyy naiseksi.

— Mitäs tämä on? sanoi mies. Nainenko sinä oletkin? Kyllä minä jo ajattelinkin, ettei tässä kaikki ole niinkuin olla pitää, kun sinulla oli sellaisia naisten kujeita. Mitä minä nyt sinulle teen?

— Otat minut vaimoksesi.

— Se on helpommin sanottu kuin tehty. Onko se niin varmasti sanottukaan, että minä sinusta huolin.

— Luuletko jostain paremman saavasi?

— Sitä en luule, mutta ei minun tarvitse jokaistakaan ottaa, joka tupaani tulee.

— Minä menen sitten pois, sanoi nainen ja meni ovea kohden.

— Elä siinä nyt sillä lailla hätäile, sanoi mies. Tuumitaan ensin asiaa.

— Mitä tuumimista siinä on. Otatko minut vai etkö ota?

— Pitääkö minun nyt siihen heti paikalla vastata? Eihän se naiminenkaan mitään hätiköimistä ole.

— Minä olen jo siksi kauan ollut täällä, että tiedäthän sinä, mihin minä kelpaan.

— Kyllähän minä sen tiedän, mutta anna minun nyt sentään ajatella tätä asiaa.

— Ethän silloinkaan ajatellut, kun hirteen aijoit mennä.

— Tämä onkin paljoa vakavampi asia kuin hirteen meneminen.

— Mieti sitten niin kauan kuin tahdot. Minä menen tieheni.

— Kyllä te naiset olette aina sellaisia hätähoppuja. Jollei tässä mikään muu auta, niin otanhan minä sinut vaimokseni, jotta ei tässä suotta sen kauempaa kinastella.

Ja niin jäi naiseksi muuttunut pyy miehen vaimoksi.

Seuraavana päivänä sanoi mies:

— Minä olen tätä asiaa ajatellut hiukan lähemmin. Eihän minulla ole mitään sitä vastaan, että sinä jäät tänne minun vaimokseni, mutta saisit sinä jotain muutakin tehdä kuin vain tupaani siivota ja ruokaani laittaa. Pyylle se kyllä on kylliksi, mutta kyllä ihmisen täytyy muutakin osata.

— Kyllä minä sen tiedän, sanoi nainen. Katso tätä liinaa, jonka olen ommellut sinä aikana kuin sinä nukuit. Ota se ja mene rikkaitten kartanoon. Ne maksavat sinulle siitä sata hopearahaa.

Mies meni kauppaamaan sitä vaimonsa ompelemaa liinaa ja sai kuten vaimonsa olikin sanonut siitä sata hopearahaa.

Näin elivät he yhdessä. Vaimo kirjaili kotona kauniita limoja ja mies kävi niitä kaupittelemassa. Ja he tulivat rikkaiksi ja elivät onnellisina.