KÄDETÖN TYTTÖ.

Oli veli ja sisar, he rakastivat niin paljon toisiaan, että he päättivät ainiaan yhdessä olla ja aina tukea toisiaan elämässä. Ja jotta ei heidän koskaan tarvitsisi toisistaan erota, niin päättivät he kumpikin olla naimisiin menemättä.

Mutta tämän kuuli paha haltija ja hän päätti vietellä pojan. Hän muutti muotonsa kauniiksi neitoseksi ja alkoi lähestyä poikaa. Ja niin kaunis hän oli, että pojan mieli tuli lumotuksi ja hän otti pahan vaimokseen. Ja paha toi mukanaan suuret rikkaudet ja komean kartanon, jossa oli runsaasti karjaa, hevosia ja lehmiä.

Mutta vaikka veli oli mennyt naimisiin, niin ei hän tahtonut erota sisarestaan, vaan sanoi hänelle:

— Vaikka olenkin naimisiin mennyt, niin miksi me kaksi orpoa eroisimme toisistamme. Onhan minun kartanoni suuri ja avara. Tule sinne ja asu minun luonani.

Ja sisar tuli veljensä asuntoon, Siinä he elelivät yhdessä. Veli oli onnellinen kauniin vaimonsa seurassa, Mutta pian huomasi sisar, että tuo kaunis nainen olikin paha haltija, joka oli tullut hänen veljeään turmioon saattamaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut sydäntä ilmaista sitä veljelleen, joka oli niin onnellinen.

Pian paha huomasi, että hänen miehensä sisar oli päässyt selville hänen oikeasta luonteestaan ja hän päätti toimittaa hänet pois päiviltä.

Eräänä päivänä, kun veli oli metsässä, tappoi hänen vaimonsa lehmän ja illalla hän sitten sanoi miehelleen:

— Katso mitä sisaresi on meille tehnyt? Hän on surmannut meidän parhaimman lehmämme. Aja hänet pois!

Kun veli sen kuuli, niin ei hän sanonut mitään sisarelleen ja vaimolleen hän virkkoi:

— Jos hän on sen tehnyt, niin ei hän sitä ole tahallaan tehnyt meille turmiota tuottaakseen.

Mutta paha vaimo ei tyytynyt tähän, vaan seuraavana päivänä, kun hänen miehensä oli metsässä, hän tappoi hevosen. Illalla hän sanoi miehelleen:

— Vieläkö nytkin uskot sisaresi hyvyyteen, kun kuulet, mitä hän sinun poissa ollessasi on tehnyt? Parhaimman hevosesi on hän tappanut.

— Jos on tappanut, niin mitä siitä, onhan meillä muita hevosia jälellä, vastasi hänen miehensä.

— Sinä et aijo siis ajaa häntä pois talostasi?

— Minä olen hänen kanssaan tehnyt sen valan, että me emme eroa toisistamme.

— Minä varoitan sinua uhkaavasta vaarasta, joka voi meitä kohdata sen kautta, että sisaresi jää taloon.

— Hänen kauttaan ei meille mitään vaaraa koidu.

Ja poika läksi talostaan pois voidakseen olla kuulematta vaimonsa kiukkuisia syytöksiä. Mutta vaimo jäätyään yksin alkoi tuumia keinoa niin julmaa ja tekoa niin kauheata, että hänen miehensä sen kuullessaan ehdottomasti ajaisi sisarensa talostaan. Ja hän pani tuumansa täytäntöön. Hän meni pienen poikansa luo ja sydämettömänä surmasi sen.

Kun veli seuraavana päivänä tuli kotiaan, juoksi hänen vaimonsa häntä vastaan itkien ja huusi:

— Tule katsomaan mitä sisaresi on meille tehnyt. Sinun ainoan poikasi on hän surmannut.

Kun veli näki ainoan poikansa kuolleena makaavan, niin tuli hän kalman kalpeaksi ja kauan hän seisoi liikkumattomana tuijottaen veriseen ruumiiseen. Sitten hän meni sisarensa luo, tarttui hänen käteensä ja vei hänet mukanaan metsään. Kun he olivat syvälle korpeen tulleet, sanoi veli sisarelleen.

— Sinä olet minun poikani surmannut ja minun täytyy se sinulle kostaa.

Sisar tiesi miten kamalasti hänen veljeään oli petetty, mutta hänellä ei ollut sydäntä sanoa hänelle totuutta, vaan oli hän valmis kärsimään mitä tahansa, kun hänen veljensä vain saisi olla onnellinen.

Kun veli ei kuullut sisarensa millään itseänsä puolustavan, niin uskoi hän hänet syylliseksi ja tahtoi nyt panna rangaistuksen täytäntöön.

— Pane kätesi tuon kannon päälle.

Sisar aavisti, mitä hänen veljensä aikoi tehdä, mutta kuitenkin sanaakaan sanomatta hän laski kätensä kannon päälle. Silloin veli leikkasi ne kyynärvarsista asti poikki. Sen tehtyään hän jätti sisarensa yksin korpeen, meni vaimonsa luo ja sanoi:

— Nyt on hän rangaistuksensa saanut.

Kun tuo paha vaimo sen kuuli, niin oli hänen ilonsa rajaton.

— Vihdoinkin olemme siis hänestä päässeet! huudahti hän.

— Vaiti, sanoi silloin hänen miehensä. Hän oli minun sisareni, ja minä rakastan häntä vieläkin, vaikka minun täytyi häntä hänen pahojen tekojensa tähden rangaista. Ja minä rukoilen, että Jumala olisi hänelle armollinen.

Sisar kietoi käsivarsiensa tyngät huiviinsa saadakseen verenvuodon loppumaan. Hän kulki metsää ja joutui vihdoin kuninkaan puistoon. Ja kun hänen oli nälkä, niin alkoi hän kuten eläin suullaan syödä marjoja maasta. Puutarhan vartijat tapasivat hänet ja veivät hänet kuninkaanpojan eteen. Mutta tyttö heittäytyi hänen eteensä ja sanoi:

— Elä minulle enää mitään pahaa tee. Etkö näe, että minä elämässä olen jo kylliksi kärsinyt, minulta kun molemmat käteni ovat poikki leikatut. Ole minulle armollinen, ota minut orjaksesi, palvelijaksesi. Ja jos minulle olet armollinen, niin tahdon sinulle synnyttää pojan, jolla pää on kaunis ja tukka kuin sulaa kultaa.

Ja niin kuninkaanpoika mieltyi tytön suureen sulouteen, että hän otti hänet vaimokseen. Onnellisina he elivät ja päivä päivältä mieltyi kuninkaanpoika vaimoonsa yhä enemmän. Mutta kun veljen asunnolle tuli tieto siitä, että sisar oli elossa ja kuninkaanpojan puolisona, niin pahan naisen kiukku ei tuntenut mitään rajoja. Ja hänen kiukkunsa oli sitä suurempi, kun hänellä ei ollut mitään keinoja, joilla hän olisi voinut vahingoittaa kälyään.

Syttyi sota valtakunnan rajoilla ja kuninkaanpojan täytyi lähteä maataan puolustamaan. Murheellisena hän erosi vaimostaan, jonka hän kohta tiesi tulevan äidiksi. Kun poika oli syntynyt, niin käski hän siitä lähettämään hänelle oitis tiedon.

Kuten tyttö oli luvannut, niin synnytti hän pojan, joka oli kaunis ja jolla tukka oli kuin sulaa kultaa. Heti kirjoitettiin kirje kuninkaanpojalle vietäväksi ja määrättiin eräs sotamies sitä perille saattamaan.

Matkallaan kuninkaanpojan luo poikkesi sotamies yöksi veljen taloon. Hänen vaimonsa arvasi, millä asioilla sotamies oli, ja päätti kaikin keinoin tuhota kälynsä onnen. Hän valmisti saunan sotamiehelle. Sillä aikaa kun tämä oli saunassa kylpemässä, avasi paha nainen sotilaan laukun, otti sieltä kirjeen ja hävitti sen ja pisti sen sijaan uuden kirjeen, johon hän oli kirjoittanut, että kuninkaanpojan puoliso oli synnyttänyt kolme koiran pentua.

Sotamies vei tämän kirjeen kuninkaanpojalle, joka sen luettuaan tuli hyvin murheelliseksi. Mutta niin paljon hän rakasti nuorta vaimoaan, että hän ei tahtonut hänelle mitään pahaa aikaan saattaa. Hän kirjoitti kirjeen, jossa hän sanoi, että hänen vaimolleen ei pidä mitään pahaa tehdä, vaan on häntä odotettava sodasta kotiin palaavaksi.

Kun sotamies kotimatkallaan tuli siihen taloon, jossa tuo paha nainen asui, niin valmisti tämä taas sotamiehelle saunan, jotta hän siellä saisi jalkojaan hautoa, jotka pitkästä kävelystä olivat turvonneet. Miehen saunassa ollessa otti paha nainen hänen laukustaan kuninkaanpojan kirjeen, hävitti sen ja pani sen sijaan toisen, jossa hän käski ajamaan tuon naisen kuninkaan kartanosta pois.

Sotamies tuli kuninkaanpojan linnaan ja näytti kirjeen. Kun siellä se luettiin, niin syntyi suuri suru, sillä kaikki olivat mieltyneet tuohon kauniiseen naiseen ja hänen kultakiharaiseen poikaansa. Mutta kun tyttö kuuli, mitä kirjeessä oli ollut, niin sanoi hän:

— Mitä minun mieheni on käskenyt, sitä on minun toteltava. Minä tahdon lähteä pois, niinkuin hän käskenyt on.

Hän käski kapaloimaan hänen poikansa ja panemaan riippumaan sen hänen kaulastaan, koska hänellä ei ollut käsiä, joilla hän olisi sitä kantanut. Ja siten lastaan pitäen sylissään hän läksi pois kuninkaanpojan kartanosta.

Matkallaan alkoi häntä janottaa ja hän meni järven rannalle juomaan. Kun hän kumartui alas ottaakseen vettä suuhunsa, niin kirposi lapsi hänen rinnoiltaan ja putosi veteen.

Epätoivosta kiljaisten yritti äiti lastaan tavoittaa, mutta millä hän siihen olisi tarttunut, kun hänellä ei ollut käsiä. Sinä suurena tuskan hetkenä armahti Jumala häntä ja antoi hänelle takaisin hänen kätensä. Ilosta itkien hän nosti poikansa veden varasta ja läksi edelleen vaeltamaan.

Illalla myöhään hän joutui sen kartanon lähelle, jossa hänen veljensä asui, ja kun hän aikoi pihan läpi hiipiä, niin näki hän kuninkaanpojan ratsun kartanolla ja arvasi siitä, että hänen miehensä oli sodasta palannut ja oli sinne poikennut yöksi. Hän kolkutti silloin ovelle ja pyysi yösijaa. Hänen veljensä tuli avaamaan, mutta ei tuntenut omaa sisartaan, koska hän oli siltä kädet poikki lyönyt ja tällä oli kauniit lumivalkoiset kädet. Veli antoi hänelle luvan tulla tupaan. Mutta kun hänen vaimonsa tytön näki, niin tunsi hän heti tämän miehensä sisareksi ja tahtoi ajaa hänet pois talostaan.

Tämän puheen kuuli kuninkaanpoika ja hän kysyi:

— Miksi et tahdo päästää tuota kulkevaa naista sisään?

— Ei tämä talo ole mikään maankiertäjien yöpaikka, vastasi paha nainen.

— Päästä hänet huoneeseen, sanoi silloin kuninkaanpoika. Etkö näe, että hän on väsynyt ja että hän kaipaa itselleen ja lapselleen lepopaikkaa? Hän on onneton. Anna hänen olla minun seurassani, joka itse olen kohtalon kovuutta saanut tuntea.

Ja kun kuninkaanpoika katseli vaimoaan, niin sanoi hän:

— Kaunis sinä olet nainen ja kaunis on poika, jota käsivarsillasi kannat. Tuollaista kultakiharaista poikaa minäkin itselleni toivoin, mutta en saanut. Jota enemmän sinua, nainen, katselen, niin huomaan, miten paljon olet vaimoni näköinen. Tuollainen lempeä muoto hänelläkin on, mutta ei hänellä ole sinun valkoisia käsiäsi, vaan ovat ne kokonaan hakatut pois. Mikä kova kohtalo on sinua kohdannut, kun sinun täytyy kulkea noin turvattomana lapsesi sylissäsi?

Ja silloin sisar kertoi elämänsä tarinan.

— Meitä oli kaksi, veli ja sisar. Veljeni sai vaimokseen pahan naisen, joka alkoi mielessään hautoa minun kuolemaani. Hän tappoi lehmän saadakseen veljeni minuun suuttumaan. Kun hän ei siinä onnistunut, niin tappoi hän hevosen, mutta veljeni ei silloinkaan vielä minulle tahtonut mitään pahaa tehdä. Silloin hän surmasi oman poikansa ja sanoi minun sen tehneen. Veljeni sen kuultuaan vei minut metsään ja hakkasi molemmat käsivarteni poikki. Yksinäni kuljin, kunnes saavuin kuninkaanpojan puutarhaan, jossa suullani söin marjoja maasta. Vartijat veivät minut kuninkaanpojan eteen, joka niin mieltyi minuun, että otti minut vaimokseen. Kun hän oli sotaretkelle lähtenyt, synnytin hänelle pojan, jonka tukka oli kuin sulaa kultaa. Kun siitä lähetettiin tieto kuninkaanpojalle, niin käski hän ajamaan minut pois kartanostaan. Minä läksin. Kun minua janotti matkallani, kumarruin järvestä juomaan. Silloin lapsi putosi helmastani. Kun sitä tavoitin huomasinkin käsieni kasvaneen jälleen paikoilleen.

Silloin kuninkaanpoika tunsi oman vaimonsa ja iloissaan hän sulki vaimonsa ja lapsensa syliinsä.

Vaimonsa veljen hän teki rikkaaksi, mutta hänen vaimonsa annettiin kaikkien pahojen töittensä palkaksi pyövelin käsiin, joka otti hänet hengiltä.