TÄHDET
Reading edition
PETETTY
Ma näen ne paistavat tähdet jok'ainoa yö, jok' ainoa yö mun sydämeni syyttäen lyö.
Jo tunnen teidät, te taivaan korkeat kiilut: te riiputte ihmisen yllä kuin pyövelin piilut.
Ken luoksenne pyrkii, kalpaanne kesken kaatuu, hänen rintansa kaikelle kauniille ainiaks paatuu.
* * *
Oli minunkin uskoni kerran suuri ja syvä, oli henkeni herkkä ja nuori ja ylentyvä.
Sen kaipaus maailman syntyjä syleillä tohti, se levitti siipensä suurinta tähteä kohti.
Mut silloin siunaus sammui ja nuoruus meni. Sinä hetkenä hukkui valkea hyvyyteni.
* * *
Ja nyt kun nään minä teidät, te pettäjät mun, niin kohotan taivaalle nyrkkini puristetun
ja näytän sydämeni syödyn ja harmaan pään… Ah, tähdet julmat, ansaitsinko ma tään!
SURUTARTEN LAULU
Helkkyi hiljaa pääni päällä laulu surutarten: Tuuti hiljaa elämän viljaa suuria suruja varten.
Tulkaa, elokuun pimeät illat! Laulamme tähkään jyvää, tahdomme hengestä ihmislapsen yksinäistä ja syvää.
Tulkaa, vaikeat vastavoimat! Ei huku kaunis rumaan. Tuuti hiljaa elämän viljaa tuskissa tuleentumaan.
TAISTELUSSA
Tulta iskevi allani maa, kirous silmihin kimmahtaa.
En minä tunne, en minä nää: suojana kylmyys kypäräpää,
jott'ei vainooja arvais lain, että jo kuolemanhaavat sain,
että ma kaikin öin, ah niin, itken itseni nukuksiin…
HUOKAUS
Ei ollut kodin onni mua varten eikä kotilieden lempeet valot; mulle annettihin maailmanrannan tumma tie ja tuskain tulipalot.
Oi sallimus, on surun lahja raskas ja päättymätön, pitkä päivätyöni! Niin sairas, autio on sydämeni, niin peljättävän yksinäinen yöni!
ILTA
Tähdet syttyvät, tähdet sattuvat vierivän virran veteen… Oletko, sieluni, vakaa ja valmis tuomion Herran eteen?
Ihmiset syttyvät, sammuvat, sattuvat suruhun liian suureen… Oletko, sieluni, vakaa ja valmis Kuoleman jalkojen juureen?
Välkkyvät, helkkyvät maailman halki lyhdyt pettävän pyyteen… Ihmisen kohtalo herätä hetkeen, nukkua ijäisyyteen.
TUOMITTU
I
Istuu yössä silmäkulman peikko sallimuksen julman. Vartoo, vartoo, kutoo, kutoo, silmu silmukalta putoo.
Nälkä kääntää käden saidan, karttuu kangas pakkopaidan. Koht' ei enää aatos lennä, koht' on aika maata mennä.
Sydän, syki siihen asti kaksin verroin vapahasti! Paisu myrsky rinnan palkeen, jättipatsas järjen valkeen!
Perit, peikko, turhat tähteet: muille annan lämmön lähteet. Sydän, syki loppuun asti suuresti ja vapahasti!
II
Yötä ja päivää soutaa sortuvan olka, yötä ja päivää virtaa hillitön hiki, painavi aivojen pakko, hehkuvat hermojen langat. Synkemmin, synkemmin palaa sammuva veri, kiireemmin, kiireemmin sykkii sydämen tuli…
TÄHTI
Tähti kaunis kaukahinen yössä välkähtelee. Sielu niinkuin viulun kieli sairas, herkkä, helee.
Soita, soita viulunkieltä, tähti hopeainen! Ah, et soita, sull'on oppi outo, toisenlainen.
Painat valkeen vaitiolon silmään kärsiväisen, surumielen hiljaisen ja tuikahtelun jäisen.
RANGAISTUS
Löytää Murhe lempimänsä, etsii teiltä naurun, naljan. Leikit katkoo, helyt polkee, kaataa maahan juhlamaljan.
Taluttaapi kautta talven porstuahan oven pieleen, jättää siihen ainiaaksi sanattomaan synkkämieleen.
MANALAN KARJAT
Lasketaan laitumelle Manalan karjat… Saapuvat, tulvivat ihmisten ylle vaikeiden hetkien sakeat sarjat.
Lentävät, leijuvat surujen perhot… Kukasta kukkaan, rinnasta rintaan painuvat halla-yön valkeat verhot.
Nousevat notkoista rauhatonten haamut: laulavat, loihtivat etsijän tielle ikävät illat ja apeat aamut.
VUOS KÄY UMPEEN
Vuos käy umpeen. Ken näki kestetyn hinnan! Miiluhaudat on kätkössä ihmisrinnan.
Tuijotan orpona yöhön ja hallavaan hankeen. Tähdissä riippuvan tunnen tuomion ankeen:
Matkalle vaivut, toiset eellesi ehtii; vasta sun hautasi yllä kevätpuu lehtii.
Ei sano tahtoni vastaan, ei sano myötä; vaieten sairas sieluni syleilee yötä…
Tehdäkö jotain? En teon arvoista keksi. Kuinka voi ihminen tulla näin väsyneheksi!