MARMORIHAUTA

TALVINEN TIBER

Talvinen Tiber kullassa kuulaan ehtoon, vierivä linnojen liepeitä sypressilehtoon, vartija mykkä raskaan, tahratun laineen, vanhus uupunut onneen murhan ja maineen.

Talvinen Tiber, kuutamoleikkien pirta, muinen kansoille kohtalon vihapää virta… Vaipuvat varjoon portaat autiot, loivat. Nunnat laulavat hiljaa, kellot soivat…

HYMYl HYPNOS

Hymyi Hypnos: solisi Lethen vesi, valkea kyyhky istahti ikkunallesi.

Lethen laine huuhtoi sairautesi, Lethen lintu yöhösi onnen pesi.

Sydän hullu, miks yhä hiivit lymyyn, miksi et vastaa hyvän jumalan hymyyn?

EHTOOKELLOT

Seison sillalla sinisen virran, kuuvalo-kaitehet sillassa… Kaikuvat eloni ehtookellot Ikuisen kaupungin illassa.

Seison portilla punaisen onnen, ainoa outo ja pakana. Muille tehty on templin pyhyys, mulle muurien takana.

RUKOUS

Korkea Klotho, vieläkö kehräät kultaista lankaa? Lakkaa, lakkaa! Kahleen kauneena kultakin hankaa.

Yön tytär tumma, hellitä hetkeks tuttavat toimet! Valmis on kankaas: pitkät jo ylläni liekkiset loimet.

Laupias Klotho, liekeistä huokaan yöhön ja jäähän. Nosta jo polttava elämän seppel toisten päähän!

NUORI APOLLO

Ei maailman rikkaan riemuista mua Muusain muodot estä. Ma laulan lempeni keväästä ja ihmisen tyttärestä!

Ja ennen ma hylkään jumalien hymyn ennenkuin laulusta lakkaan, ja ennen ma heitän Eleision kentät ennenkuin elämän rakkaan!

MARMORIHAUTA

Vanha ja valkea kuu vaeltaa hiljaa ylitse marmorihaudan, vuossatain sylissä uinuvan ylpeän, synkän ja syödyn raunio-maan.

Vanha ja valkea kuu ajelee hattara-orhein temppelinharjaa, kantaen uskollisesti vallanmerkkejä korkean vainaja-saaton.

YRTIT TUMMAT.

Yrtit tummat etelän yössä, miksi te katsotte silmääni niin? Riutuen kaipaa raskas rinta hankien valkeaan kaupunkiin.

Yrtit tummat etelän yössä, vieras on teille mun murheeni syy. Kaukana, kaukana pohjolan mailla kanervakankahat kyyneltyy…

IKÄVÄ

Ikuinen ikävä mieleni lintuja ajaa. Ei ole allani maata, ei ylläni majaa.

Siirtyivät silmistä lempeät ystäväpiirit: taivaanrannalle viittovat unien viirit.

Kuumeessa kuljen henkeni ylpeän pyyteen, siksi kun uuvun unitilan äärettömyyteen.

JOULU-AATTO

Tulee vaiti vastahani yksinäinen joulu-aatto, tulee niinkuin korpitiellä köyhän miehen hautasaatto.

Hiihtää yötä hiljallensa kärki surun mustan suksen, kanssa talven, kanssa taudin, tappavaisen talttumuksen.

JOULU ETELÄSSÄ

Luo palmut kutsuvat akkunan taa; ei sieluni aaveilta rauhaa saa.

Ma hankien keskellä pirtin nään ja nurkassa erakon harmaan pään.

Ei ääntä kuulu, ei valoa näy, vain korpien kohina ympäri käy.

Ei kolkompi missään Kristuksen yö, tuul' uksehen mustaan tuiskua lyö.

Nyt liikahti pää, nyt silmänsä näin: ne vilkkuvat salaa oveen päin!

Mut tuuli työntävi tuiskua vaan, tupa tyhjä, kaikki on ennallaan.

Niin raskaasti, raskaasti rintani lyö. Voi korven lasta, ken kotinsa myö!

NÄKY

Kimmeltää kuin tuhatsärmä tähti tähkä päässä pitkän, jäisen korren, palaa aurinko kuin kultakruunu ympärillä kahden tyhjän orren ynnä kahden vanhan, valkeen pään, liikkumattoman ja murhe-lujan, katsovaisen yli jään ja järven, yli taudin-tuojan talvikujan.

VIERAAT TÄHDET

Vieraat tähdet paistavat hiljaa. Orpo ja outo on rinta. Ainako aiot rakastaa sa muistoas murheisinta?

Vieraat tulet tupahan kutsuu. Ei sula karsaus poven. Kauanko vielä sa jaksat mennä korskana ohitse oven?

POHJATUULI

Pohjatuuli korvahani yössä valittaa: erämaassa, pirtin päässä kuoli kukkamaa.

Yrttitarhat ympärillä painaa, puristaa. Erämaassa, pirtin päässä kuoli kukkamaa.

VALKEAT LINNUT

Elämään entävät, meren yli lentävät valkeat linnut, kantakaa hiljaa yli kotipieleni kuolin-yö-mieleni siunaava kuudan, katsova vankihin maanpaon hankihin jähmettyneesen!

Valkeat linnut, laulakaa kylille syntymämaani: murhaajaani rakastin enin…