TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KUVAELMA.

Sali överstin talossa. Edessä oikealla Ida ja Adelheid. Adelheidin vieressä översti, kaikki istuen. Heidän edessään kahvipöytä.

ÖVERSTI (keskustelussa Adelheidin kera, nauraen). Oivallinen juttu ja hauskasti juteltu. — Olen sydämestäni iloinen, että Te olette luonamme, rakas Adelheid, nyt puhellaan pöydässämme toki jotain muutakin kuin tuota ikävää politiikkaa! — Hm! — Professori ei tule tänään. Eipä häntä ennen puuttunut kahvipöydästä. (Äänettömyys; Adelheid ja Ida katsovat toisiinsa.)

IDA (huokaa).

ADELHEID. Ehkä hänellä on työtä.

IDA. Tai on hän vihoissaan meille siitä, että minä tänä iltana menen juhlaan.

ÖVERSTI (äreästi). Tyhmää puhetta, sinä et ole hänen rouvansa, et edes hänen kihlattu morsiamensa. Sinä olet isäsi kodissa ja kuulut minun piiriini. — Hm, huomaan, että hän on minulle vihainen siitä, mitä äskettäin puhuin. Taisin olla vähän kiivas.

ADELHEID (päällään nyökäten). Niin, kuten kuulen, vähän.

IDA. Hän pelkää, että Te olette epäystävällinen hänelle, hyvä isä.

ÖVERSTI. No, minulla on syytä kyllin olla suuttunut, älä muistuta minua siitä. Ja se, että hän lisäksi antoi kietoa itsensä näihin vaaleihin, on anteeksiantamatonta. (Kävelee edestakaisin.) Lähetä kuitenkin häntä noutamaan, Ida. (Ida soittaa. Karl saapuu.)

IDA. Tervehdä professoria, me odotamme häntä kahville. (Karl poistuu.)

ÖVERSTI. No, että odotamme, ei ollut juuri tarpeellista sanoa, olemmehan jo juoneet.

ADELHEID. Ida ei vielä.

IDA. Hiljaa!

ADELHEID. Miksi hän on ruvennut ehdokkaaksi? Eikö hänellä ilmankin ole kyllin toimia.

ÖVERSTI. Kaikki kunnianhimoa, tytöt. Tässä nuoressa herrassa asuu kunnianhimon pahahenki, se ajaa häntä kuin höyry lokomotiivia.

IDA. Ei, isä, hän ei ole siinä ajatellut itseään.

ÖVERSTI. Se ei tapahdu niin alastomasti: minä tahdon edistyä, tahi: minä tahdon tulla mainioksi mieheksi. Se käy hienommin. Hyvät ystävät tulevat ja sanovat: On velvollisuus hyvää asiaa kohtaan, että sinä — on rikos isänmaata kohtaan, jollet sinä — sinulta se on uhri, mutta me vaadimme sitä; — ja niin turhuus tulee koreaan verhoon käärityksi, ja edusmiesehdokas esiytyy luonnollisesti puhtaasta isänmaallisuudesta. Älkää opettako vanhaa soturia maailmaa tuntemaan. Me, hyvä Adelheid, olemme rauhassa ja nauramme moisia heikkouksia.

ADELHEID. Ja kärsimme niitä laupeudella, jos meillä on niin hyvä sydän kuin Teillä.

ÖVERSTI. Niin, kokemus tekee viisaaksi. (Karl saapuu.)

KARL. Herra von Senden ja kaksi muuta herraa.

ÖVERSTI. Mitä he haluavat? Hyvin mieluista. (Karl poistuu.) Suvaitkaa lapset, että tuon heidät tänne sisälle. Senden ei viivy koskaan pitkään, hän on levoton sielu. (Naiset nousevat.)

IDA. Tulimme taas häirityiksi.

ADELHEID. Älä ole harmissasi, sitä enemmän aikaa on meillä pukeutuaksemme. (Adelheid ja Ida poistuvat vasemmalle.)

(Senden, Blumenberg ja muuan kolmas herra saapuvat.)

SENDEN. Herra översti, me tulemme tulevaa vaalia varten asetetun valiokunnan toimesta ilmoittamaan Teille, että toimikunta yksimielisesti on päättänyt pyytää Teitä, herra översti, puolueeni vaaliehdokkaaksi.

ÖVERSTI. Minuako?

SENDEN. Toimikunta pyytää Teitä suostumaan tähän päätökseen, että vielä tänä iltana juhlassa voitaisiin se vaalimiehille ilmoittaa.

ÖVERSTI. Puhutteko totta, hyvä Senden? Kuinka toimikunta tuli sitä ajatelleeksi?

SENDEN. Herra översti, presidentti, jonka edellisen sopimuksen mukaan piti kaupunkia edustaa, on katsonut paremmaksi asettaa maakunnan ehdokkaaksi: paitsi häntä ei kaupungissamme ole ketään, joka olisi niin yleisesti tunnettu ja niin porvariston suosiossa kuin Te. Jos Te suostutte pyyntöömme, on puolueemme varma voitosta; jos sen hylkäätte, niin on todennäköistä, että vastustajamme saavat tahtonsa menemään läpi. Te olette kanssamme yhtä mieltä siitä, että sellainen lopputulos kaikin mokomin täytyy estää.

ÖVERSTI. Minä älyän kaiken sen, mutta juuri minun on persoonallisista syistä mahdoton tässä asiassa hyödyttää ystäviämme.

SENDEN (toisille). Sallikaa minun herra överstille esittää muutamia seikkoja, jotka kenties saavat hänet suostumaan toivomuksiimme. (Blumenberg ja toinen herra poistuvat puutarhaan, missä toisinaan tulevat näkyviin.)

ÖVERSTI. Mutta, Senden, miten voitte Te saattaa minut tähän pulaan? Te tiedätte, että Oldendorf useita vuosia on ollut yhdessä perheeni kanssa, ja että minusta täytyy olla hyvin vastenmielistä ruveta julkisesti hänen vastustajakseen.

SENDEN. Jos professori todella on niin kiintynyt tänne, niin on hänellä nyt paras tilaisuus sitä näyttää. On itsestään selvää, että hän heti on peräytyvä.

ÖVERSTI. Minä ainakaan en siitä ole vakuutettu; hän on useissa asioissa sangen itsepäinen.

SENDEN. Jos hän ei peräydy, niin mokomaa itsekkäisyyttä tuskin enää saattaa kutsua itsepäisyydeksi. Ja tässä tapauksessa Teillä tuskin on velvollisuuksia häntä kohtaan: velvollisuuksia, herra översti, jotka tuottaisivat vahinkoa koko maalle. Sitä paitsi hänellä ei ole mitään toiveita tulla valituksi, siinä tapauksessa, että te suostutte, sillä Te olette pienellä, mutta varmalla enemmistöllä hänet voittava.

ÖVERSTI. Onko sitten tuo enemmistö meillä varma?

SENDEN. Siitä luulen voivani mennä takuuseen. Blumenberg ja toiset herrat ovat panneet toimeen hyvin tarkkoja tiedusteluja.

ÖVERSTI. Professorille olisi aivan oikein, jos hänen minun tähteni täytyisi peräytyä. — Mutta ei, — ei, se ei sentään käy päinsä, ystäväni.

SENDEN. Me tiedämme, herra översti, minkä uhrauksen Teiltä vaadimme, ja että Te ette siitä saa mitään korvausta, paitsi tiedon siitä, että olette tehneet isänmaalle suuren palveluksen.

ÖVERSTI. Tosin.

SENDEN. Niin katseltaisiin asiaa pääkaupungissakin, ja minä olen vakuutettu, että Teidän tulonne kamariin synnyttäisi suurta iloa vielä muissakin piireissä kuin Teidän lukuisten ystävienne ja ihailioittenne.

ÖVERSTI. Minä tulisin siellä kohtaamaan paljon vanhoja ystäviä ja tovereita. (Itsekseen.) Minut esitettäisiin hovissa.

SENDEN. Äskettäin tiedusteli sotaministeri lämpimästi Teitä: hänkin nähtävästi on sotatovereitanne.

ÖVERSTI. Kyllä, me olimme nuorina kukkoina molemmat samassa komppaniassa ja olemme tehneet monta hurjaa kepposta yhdessä. Olisi minusta hauska nähdä, mitenkä hän kamarissa vetää kunnioitettavat kasvonsa synkkiin ryppyihin; hän oli rykmentissä aika huimapää, mutta oiva nuorukainen.

SENDEN. Ja hän ei ole ainoa, joka Teidät avosylin ottaa vastaan.

ÖVERSTI. Kuitenkin täytyy minun miettiä asiaa.

SENDEN. Älkää vihastuko, herra översti, jos minä Teitä pakoitan päättämään rupeatteko ehdokkaaksemme. Tänä iltana täytyy meidän kutsutulle porvaristolle esittää heidän ehdokkaansa, silloin viimeistään pitää päätöksen olla valmis, tahi kaikki on menetetty.

ÖVERSTI (epävarmana). Senden, Te laskette veitsen kaulalleni.

(Senden viittaa herroja puutarhan ovelta lähemmäksi.)

BLUMENBERG. Me rohkenemme pyytää Teitä, tietäen, että niin oiva soturi kuin Te, herra översti, pian tekee päätöksensä.

ÖVERSTI (sisällisen taistelun jälkeen). No olkoon niin, hyvät herrat, minä suostun. Sanokaa toimikunnalle, että tiedän antaa arvon luottamukselle. Tänä iltana puhumme lähemmin.

BLUMENBERG. Kiitämme Teitä, herra översti, koko kaupunki on ilolla kuuleva päätöksenne.

ÖVERSTI. Näkemään asti illalla! (Herrat poistuvat, översti yksinään ajatuksissaan.) Minun ei sentään olisi niin pian pitänyt suostua. — Mutta minun täytyi sotaministerille tehdä mielihyvä. — Mitä tulevat tytöt tästä sanomaan: ja Oldendorf? (Oldendorf saapuu.) Tuossa on hän itse! (Rykii.) — Hän on kummastuva, minä en voi häntä auttaa, hänen täytyy peräytyä. Hyvää päivää, professori, tulette oikeaan aikaan.

OLDENDORF (nopeasti). Herra översti, kaupungissa puhutaan, että herra von Sendenin puolue on asettanut Teidät vaaliehdokkaaksi: minä pyydän Teiltä itseltä varmuutta siitä, ettette suostu.

ÖVERSTI. Jos tarjous minulle olisi tehty, niin miksen ottaisi sitä vastaan yhtä hyvin kuin Tekin? Niin, paremmin kuin Te; sillä vaikuttimet, jotka minulla ovat määräämässä, ovat kuitenkin pätevämmät kuin Teidän syynne.

OLDENDORF. Huhussa siis kumminkin on vähän perää?

ÖVERSTI. Suoraan sanoen, se on totta, minä olen suostunut, Te näette minussa vastustajanne.

OLDENDORF. Se on pahinta kaikesta, mikä väliämme tähän saakka on häirinnyt. — Herra översti, eikö vuosikautisen sydämmellisen, häiritsemättömän ystävyyden muisto voinut saada Teitä välttämään tätä vastenmielistä taistelua?

ÖVERSTI. Minä en voinut tehdä toisin, Oldendorf, uskokaa minua: Teidän asianne on nyt muistella vanhaa ystävyyttämme, Te olette nuorempi mies vaikenemaan muista suhteista, Teidän asianne on peräytyä.

OLDENDORF (kiivaammin). Herra översti, olen tuntenut Teidät jo kauvan, minä tiedän, miten vilkas ja lämminsydäminen Te olette, ja miten vähän tulinen tunteenne on omansa sietämään politiikan vähäpätöisiä harmia ja kiistelyn rikkiraastavaa taistelua. Oi arvoisa ystävä, kuulkaa rukoukseni ja ottakaa lupauksenne takaisin.

ÖVERSTI. Antakaa sen olla minun huolenani: minä olen vanha runko ja kovaa puuta. — Pitäkää huolta itsestänne, hyvä Oldendorf. Te olette nuori. Teillä on mainetta oppineena, Teidän tietonne takaa Teille menestyksen kaikessa. Miksi tahdotte muulla alalla maineen ja kiitollisuuden asemesta hankkia itsellenne vain vihaa, pilkkaa ja syrjäyttämistä? Sillä Teihin nähden ne eivät ole jäävät pois. Ajatelkaa sitä, olkaa ymmärtäväinen ja astukaa takaisin.

OLDENDORF. Herra översti, jos saisin seurata omaa haluani, tekisin sen paikalla. Mutta tässä asiassa olen riippuvainen ystävistäni, minä en saata nyt peräytyä.

ÖVERSTI (kiivaasti). Ja minä en saata peräytyä vahingoittamatta hyvää asiaa. Silloin olemme niin kaukana kuin alussakin. (Itsekseen.) Senkin jukopää! (Kumpikin kävelee eri puolella näyttämöä edestakaisin.) Mutta Teillä tuskin lainkaan on toiveita tulla valituksi; on varmaa, että ystävilläni on äänten enemmistö; Te antaudutte silminnähtävän tappion alaiseksi. (Hyväntahtoisesti.) Minä en haluaisi, että Te koko kansan edessä joutuisitte häviölle minun kauttani, siitä syntyisi juoruja ja häväistystä. Ajatelkaapa sitä! On aivan hyödytöntä Teidän vaaliakaan kaksintaistelua.

OLDENDORF. Vaikkapa kaikki tuo olisikin niin varmaa kuin Te otaksutte, herra översti, täytyisi minun kuitenkin pysyä asemassani ratkaisuun asti. Mutta mikäli minä voin asiaa arvostella, ei tulos ole niinkään varma. Ja ajatelkaapa, herra översti, jos kävisi niin, että Te tappaisitte —

ÖVERSTI (suuttuneesti). Minä sanon Teille, että se ei tapahdu.

OLDENDORF. Jos kuitenkin kävisi niin? Kuinka vastenmielistä se olisi meille molemmille? Millä tunteilla Te silloin minua katselisitte! Tappio olisi minun sydämmelleni ehkä tervetullut, Teille se olisi syvä loukkaus. Ja, herra översti, sitä mahdollisuutta pelkään.

ÖVERSTI. Juuri sen tähden pitää Teidän peräytyä.

OLDENDORF. Minä en saata enää, vaan Te vielä voitte.

ÖVERSTI (kiivaasti). Leimaus ja jyrinä, herra, olenhan Teille sanonut, että en ole sellainen mies, joka sanansa takaisin ottaa. — (Molemmat kävelevät edes takaisin.) Niin on ystävyytemme lopussa, herra professori. Toiveeni eivät Teidän mielestänne ole minkään arvoisia, sen olisin voinut tietää. Kumpikin kulkekaamme tietämme. Olemme tulleet julkisiksi vastustajiksi, olkaamme kunniallisia vihollisia keskenämme!

OLDENDORF (överstin käteen tarttuen). Herra översti, tätä päivää pidän sangen onnettomana, sillä näen sillä olevan tuskallisia seurauksia. Säilyttäkää kaikissa olosuhteissa se vakaumus, että kiintymykseni ja uskollisuuteni Teitä kohtaan ei minkään kautta ole järkytettävissä.

ÖVERSTI. Asemamme on kuin taistelun edellä. Teitä haluttaa saada selkäänne vanhalta soturilta, Te saatte pitää mielitekonne.

OLDENDORF. Pyydän lupaa saada ilmoittaa keskustelustamme neiti Idalle.

ÖVERSTI (vähän rauhattomasti). Parempi on, ett'ette tee sitä nyt, herra professori, siihen tulee kyllä tilaisuutta. Sitä paitsi naiset ovat pukeutumassa, minä itse olen sanova heille sen, mikä on tarpeellista.

OLDENDORF. Voikaa hyvin, herra översti, ja ajatelkaa minua ilman vihamielisyyttä.

ÖVERSTI. Siinä asiassa teen vointini mukaan, herra professori. (Oldendorf poistuu.) — Hän ei antanut myöten. Minkälainen kunnianhimo on tuossa oppineessa! (Ida ja Adelheid saapuvat.)

IDA. Eikö se ollut Oldendorfin ääni?

ÖVERSTI. Oli, lapseni.

ADELHEID. Ja hän on taas poissa? Onko jotain tapahtunut?

ÖVERSTI. On todella, tytöt. Vähän ajan kuluttua olen minä kaupungin edustaja, vaan ei Oldendorf.

ADELHEID ja IDA (yhtaikaa). Tekö, herra översti?

IDA. Tekö, isä?

IDA. Onko Oldendorf peräytynyt?

ADELHEID. Onko vaali ohitse?

ÖVERSTI. Ei kumpaakaan. Oldendorf on osoittanut uskollisuuttaan meitä kohtaan siten, että ei ole peräytynyt, ja vaalipäiväkään ei vielä ole ohitse. Mutta päättäen kaikesta, mitä olen kuullut, ei ole ollenkaan epäilemistä, että Oldendorf häviää.

IDA. Ja Te, isäni, olette koko maailman edessä tulleet hänen vastustajakseen?

ADELHEID. Ja mitä Oldendorf on siitä sanonut, herra översti?

ÖVERSTI. Älkää kiihoittako minua, tytöt! — Oldendorf oli itsepäinen, muuten on käyttäytynyt hyvin ja siltä puolelta on kaikki järjestyksessä. Syyt, jotka minua ovat pakoittaneet niin menettelemään, ovat sangen tärkeät, selitän ne teille toisella kerralla. Asia on päätetty, minä olen suostunut, tyytykää nyt siihen.

IDA. Mutta, hyvä isä —

ÖVERSTI. Jätä minut rauhaan, Ida, minulla on muuta ajateltavaa. Tänä iltana pitää minun julkisesti puhua, niin on yleinen tapa sellaisissa vaaleissa. — Älä sure, lapseni, me pääsemme pian selville professorin ja hänen puolueensa kanssa. (Översti poistuu puutarhaan.)

IDA (ja Adelheid seisovat vastapäätä ja vääntelevät käsiänsä; Ida:) Mitä sanot tästä?

ADELHEID. Sinä olet tytär, mitä sanot sinä?

IDA. Ei! Isä! Tuskin on hän meille perusteellisesti selittänyt, minkälaiseen verhoon kunnianhimo sellaisissa vaaleissa kääriytyy.

ADELHEID. Niin, hän kuvasi ne oikein selvästi, kaikki turhuuden peitteiksi.

IDA. Ja seuraavalla hetkellä antaa hän kietoa itsensä samaan verhoon. On se kamalaa! — Ja jos isää ei valita? Oldendorf teki väärin, kun ei antanut perään isän heikkouksille. Siinäkö on rakkautenne minua kohtaan, herra professori? Hänkään ei ole minua muistanut!

ADELHEID. Tiedätkö mitä? Toivokaamme, että he molemmat kukistuvat. Nämä politikoitsijat! — Oli kyllin paha sinulle, kun toinen heistä oli politikoitsija; nyt, kun he molemmat juovat tuosta mieltävillitsevästä maljasta, olet sinä joka tapauksessa syrjäytetty. Jos joskus tulisin ottaneeksi miehen herrakseni, asettaisin hänelle vain yhden ehdon, vanhan tätini viisaan elämänsäännön: Polttakaa tupakkia, puolisoni, niin paljon kuin haluatte, se turmelee korkeintaan seinäpaperit, mutta älkää milloinkaan ryhtykö silmäilemään sanomalehteä, se turmelee Teidän luonteenne. (Korb saapuu ovelle.) Mitä tietoja tuotte Te, Korb?

KORB (hätäisesti, salaperäisenä). Se ei ole totta!

ADELHEID (samoin). Mikä ei ole totta?

KORB. Että hänellä on morsian, hän ei ajattele sitä: hänen ystävänsä sanoo, että hänellä on vain yksi mielitietty.

ADELHEID (innokkaasti). Kuka on hän?

KORB. Hänen sanomalehtensä.

ADELHEID (huojentuneesti). Vai niin! (Kovaa.) Siitä nähdään, kuinka paljon valeita ihmiset puhuvat. Se on hyvä, rakas Korb! (Korb poistuu.)

IDA. Mikä on valetta?

ADELHEID (huoaten). Oi, että me naiset olemme viisaampia kuin miehet, me puhumme yhtä viisaasti, ja minä pelkään meillä olevan yhtä suuren halun ensi tilaisuudessa unohtamaan viisautemme. Me olemme kaikki raukkoja syntisiä!

IDA. Sinä saatat laskea leikkiä, sinä et ole koskaan kokenut, miltä tuntuu, kun isä ja rakastettu ystävä seisovat vihamielisinä vastakkain.

ADELHEID. Tarkoitatko sitä? — Mutta minulla oli hyvä ystävätär, joka mielettömästi oli kiintynyt kauniiseen, yltiöpäähän poikaan, hän oli silloin vielä lapsi, ja se oli sangen liikuttava suhde. Ritarillista lempeä hänen puoleltaan ja syviä huokauksia tytön puolelta. Silloin oli nuorella sankarittarella kova onni tulla mustasukkaiseksi, ja hän unohti runollisuuden ja kohteliaisuuden niin peräti, että sydämensä valitulle ritarille antoi korvapuustin. Se oli vain pieni korvatillikka, mutta se tuli turmiolliseksi. Nuoren daamin isä oli sen nähnyt ja vaati selitystä. Silloin nuori ritari teki, mitä todellisen sankarin tulee tehdä, hän otti koko syyn päällensä, sanoen kauhistuvalle isälle vaatineensa tytöltä suuteloa — poika raukka! niin julkea ei hän koskaan ollut! — lyönti oli ollut vastauksena. Isä oli ankara mies, hän menetteli väärin nuorukaisen kanssa. Sankari karkoitettiin kodistaan ja kotipaikastaan, ja sankaritar istui yksinään linnaullakossaan itkien kadotettua.

IDA. Hänen olisi pitänyt puhua totuus isälle.

ADELHEID. Niin, sen tyttö teki, mutta tunnustus teki pahan pahemmaksi. Siitä ajasta on jo paljon vuosia kulunut, ja ritari ja hänen daaminsa ovat nyt vanhoja ihmisiä sekä hyvin järkeviä.

IDA (nauraen). Ja eikö heillä enää ole rakkautta toisilleen sentähden, että ovat järkeviä?

ADELHEID. Rakas lapsi, mitä herra ajattelee, en voi sinulle niin varmaan sanoa: hän kirjoitti neidolle tämän isän kuoleman jälkeen sangen kauniin kirjeen, enempää minä en tiedä; mutta neidolla on enemmän uskollisuutta kuin Sinulla, hän toivoo yhä vielä. (Vakavasti.) Niin, hän toivoo, ja hänen isänsä on kuolemansa edellä antanut hänelle siihen luvan, — sinä näet, hän toivoo vielä.

IDA (syleillen häntä). Ja kuka on tuo hyljätty, jota hän toivoo?

ADELHEID. Hiljaa, rakkaani, se on syvä salaisuus. Aivan vähän elossa olevat ihmiset tietävät siitä: ja kun linnut Rosenaun puissa siitä toisilleen kertovat, niin kertovat ne tarinaa kuin olisi se esi-isiltä peritty himmeä satu, ne laulavat silloin niin vienosti ja valittavasti ja niiden höyhenet pörhistyvät kunnioituksesta. — Aikanansa olet saava tietää kaikki, ajattele nyt juhlaa, ja miten sievältä tulet näyttämään.

IDA. Täällä isä, tuolla rakastettu, kuinka on tämä päättyvä?

ADELHEID. Ole huoleton. Toinen on vanha soturi, toinen nuori valtiomies, semmoisia ylimalkaisia luonteita me naiset kaikkina aikoina olemme kietoneet pikkusormemme ympärille. (Molemmat poistuvat.)

TOINEN KUVAELMA.

Juhlasalin sivukamari. Takaseinänä suuri kaari nuolineen, joiden läpi nähdään valaistuun saliin ja sen taakse toiseen. Vasemmalla ovi, oikealla pöytä ja tuoleja: kynttiläkruunu; myöhemmin aika ajoin musiikkia.

Salissa herroja ja naisia seisoen, tahi ryhmissä edestakaisin kävellen. Senden, Blumenberg, näiden takana Schmock, tulevat salista.

SENDEN. Kaikki käy hyvin. Oivallinen mieliala seurassa. Nämä kunnon porvarit ovat ihastuksissaan meidän valmistuksistamme. — Tämä juhla oli mainio keksintö Teiltä, Blumenberg.

BLUMENBERG. Pitäkää vaan huolta, että väki pian tulee lämpimäksi. Vähän musiikkia on aluksi hyvä, paraiksi ovat vieniläiset tanssit naisten tähden. Sitte seuraa Teidän puheenne, sitten muutamia laulukappaleita ja pöydässä överstin esittely ja maljat. Se ei saata olla onnistumatta, väellä täytyy olla sydän kivestä, jos he eivät anna ääniänsä kiitokseksi sellaisesta juhlasta.

SENDEN. Maljat ovat määrätyt.

BLUMENBERG. Mutta musiikki? Miksi vaikenee musiikki?

SENDEN. Minä odotan överstin tuloa.

BLUMENBERG. Hänet on fanfaarilla vastaan otettava: se on häntä imarteleva, tiedättekö.

SENDEN. Niin on aijottu. Heti perästä alkaa marssi ja me viemme hänet juhlakulussa sisään.

BLUMENBERG. Mainiota! Se antaa juhlallisuutta. Ajatelkaa Te vain puhettanne; olkaa kansantajuinen, sillä me olemme tänään sivistymättömäin joukkojen keralla. (Vieraita saapuu, niiden joukossa Henning.)

SENDEN (Blumenbergin kera ottaen vastaan). Sangen hauskaa Teitä täällä nähdä. — Me tiesimme, että Te ette meitä laiminlyö. — Onko tämä Teidän rouva puolisonne?

VIERAS. On, tämä on rouvani, herra von Senden.

SENDEN. Myöskin Te luonamme, herra Henning? Olkaa tervetullut, arvoisa herra!

HENNING. Ystäväni minua kutsui, ja minä olin kuitenkin utelias. Minä toivon, ettei täällä oloni ole kellekään epämieluinen.

SENDEN. Päinvastoin. Me olemme ihastuksissamme saadessamme Teitä täällä tervehtiä. (Vieraat poistuvat keskioven kautta, Senden heidän kera keskustellen poistuu.)

BLUMENBERG. Hän osaa suositella väkeä. Sen tekee tuo herrain hyvä käytöstapa. Hänestä on hyötyä; hänestä on myös minulle hyötyä; hän johtaa muita ja minä johdan häntä. (Kääntyy, katsoo Schmock'iin, joka pysytteleikse oven luona.) Mitä Te täällä teette? mitä seisotte ja kuuntelette? Te ette ole mikään tullikirjuri. Laittakaa, ettette jää minun seuraani. Sekaantukaa väen joukkoon.

SCHMOCK. Kenen luo minä menisin, kun minulla ei ole ketään tuttavaa koko joukossa. Te olette minun ainoa tuttuni.

BLUMENBERG. Miksi tarvitsee Teidän ihmisille sanoa minun olevan Teidän tuttunne? Minulla ei ole mitään kunniaa Teidän seurastanne.

SCHMOCK. Jospa ei mitään kunniaa, niin ei toki häpeääkään. Voin olla yksinkin.

BLUMENBERG. Onko Teillä rahaa voidaksenne syödä jotakin? Menkää ravintolaan ja tilatkaa jotain minun nimeeni, toimikunta maksaa.

SCHMOCK. Minä en tahdo mennä syömään. Minun puolestani ei tarvitse mitään maksaa, minä olen syönyt. (Kaukaa fanfaari ja marssi, Blumenberg poistuu. Schmock yksin edessä, kiivaasti.) Minä vihaan häntä, minä tahdon hänelle sanoa, että vihaan häntä, että halveksin häntä sydämmeni pohjasta. (Kääntyy kävelemään, palaten takaisin.) Minä en voi kuitenkaan sitä hänelle sanoa, sillä hän pyyhkii sitten kaikki pois kirjoituksistani, joita hänen sanomalehteensä laitan. Minä tahdon koettaa, voinko sulattaa tämän. (Poistuu keskiovesta. Bolz, Kämpe, Bellmaus esiintyvät sivuovelle.)

BOLZ (marssien sisään). Nyt olemme Capuletin talossa. [Montecchi ja Capuletti, toisilleen vihamieliset perheet Shakespearen näytelmässä "Romeo ja Julia". Tybald Capulet-perheen jäsen, samoin kuin Romeo Montecchin. Suom. muist.] — (Pistävinään miekan tuppeen.) Kätkekää kalpanne ruusujen alle, pullistuttakaa poskianne ja olkaa niin tyhmän ja viattoman näköisiä kuin suinkin. Ennen kaikkea älkää alkako mitään riitaa, ja kun kohtaatte tuon Tybaldin, Sendenin, olkaa hyvät ja väistykää syrjään. (Nähdään poloneesin kulkevan takana saleissa.) — Sinä Romeo Bellmaus, ole varoillasi naisväen suhteen, minä näen siellä enemmän liehuvia kutria ja väikkyviä nenäliinoja kuin sinun mielenrauhallesi on hyvä.

KÄMPE. Lyödään vetoa pullo samppanjaa, jos joku meistä joutuu rettelöön, niin olette Te yksi.

BOLZ. Mahdollisesti, mutta minä lupaan Teille, että Teillä pitää olla siinä varma osanne. — Nyt kuulkaa sotasuunnitelmani. Te Kämpe — (Schmock näyttäytyy.) Seis, ken on tuo? — Peijakas, Coriolanin faktori! Meidän tuntemattomuutemme ei ole kestänyt kauvan.

SCHMOCK (joka viimeisten sanojen edellä ovella kurkistettuaan on tullut näkyviin, astuen esiin). Minä toivotan hyvää iltaa, herra Bolz.

BOLZ. Minä toivotan samaa vielä paremmassa muodossa, herra Schmock.

SCHMOCK. Voisinko saada puhua pari sanaa Teidän kanssanne?

BOLZ. Pariko? Älkää vaatiko niin vähää, Coriolanin jalo aseenkantaja. Kaksi tusinaa pitää Teidän saada, mutta ei enempää.

SCHMOCK. Ettekö voisi antaa minulle työtä sanomalehdessänne?

BOLZ (Kämpelle ja Bellmausille). Kuuletteko te? Meidän sanomalehdessämmekö? Hm! sinä vaadit paljon, jalo roomalainen! [Coriolan, roomalaisen ylimyksen nimi. Suom. muist.]

SCHMOCK. Olen kyllästynyt Coriolaniin. — Tekisin kaikki, mitä teillä on tehtävää. Olisin mielelläni säädyllisten ihmisten luona, missä miehelle maksetaan työstään ja samalla soveliaasti kohdellaan.

BOLZ. Mitä vaaditte Te meiltä, Rooman orja? Pitäisikö meidän riistää Teidät puolueeltanne? Ei milloinkaan! Pitäisikö meidän tehdä väkivaltaa Teidän valtiolliselle vakaumuksellenne? Tekisimmekö Teidät kapinalliseksi? Pitäisikö meidän ottaa omalletunnollenne se synti, että Te tulisitte meidän puolueeseemme? Ei koskaan! Meidän omatuntomme on herkkä, se nousee kapinaan Teidän ehdotustanne vastaan.

SCHMOCK. Miksi otatte siitä huolestuaksenne? Olen Blumenbergin luona oppinut kirjoittamaan joka suuntaan. Olen kirjoittanut vasempaan, ja taas oikeaan. Minä voin kirjoittaa joka suunnalle.

BOLZ. Minä näen, Teillä on luonne. Teitä ei pitäisi puuttuman meidän sanomalehdestämme. Tarjouksenne on meille kunniaksi, mutta me emme voi nyt sitä ottaa vastaan. Sellainen maailmaa järkyttävä tapaus kuin Teidän liittymisenne vastakkaiseen puolueeseen, pitää olla tyystin punnittu. — Kumminkaan emme ota vastaan luottamustanne kuin tunnottomat barbaarit. (Syrjään toisille.) Ehkä on häneltä jotain urkittavissa! — Bellmaus, sinä olet hyväsydämmisin meistä kolmesta, sinä saat tänään pitää hänestä huolta.

BELLMAUS. Mitä on minun sitten hänen kanssaan tehtävä?

BOLZ. Vie hänet ravintolaan, istu hänen kanssaan johonkin loukkoon, vala punssia hänen ruumisparkansa täyteen, kunnes salaisuudet juoksevat esille kuin märät hiiret. Pane hänet lörpöttelemään, varsinkin vaaleista. Mene, poikaseni, ja ole koreasti varullasi, ettet itse tule lämpimäksi ja rupea jaarittelemaan.

BELLMAUS. Sillä tavalla en saa paljon nähdä juhlasta.

BOLZ. Sitä et saa, poikani! Vaan mitäpä sinä juhlasta? Kuumuutta, tomua ja vanhaa tanssimusiikkia! Sitäpaitsi kerromme sinulle kaikki huomenna, ja lopuksi, sinä olet runoilija ja voit kuvailla kaiken paljoa kauniimmaksi kuin todella onkaan. Älä siis ole harmissasi. Sinun osasi näyttää kiittämättömältä, mutta se on tärkein kaikista, sillä se kysyy kylmyyttä ja viekkautta. Mene, hiiryläiseni, [Bellmaus, Maus suomeksi hiiri. Suom. muist.] ja kavahda itseäsi, ettet kuumene.

BELLMAUS. Minä olen pitävä varani, hyvä herra mirriseni. — Tulkaa, Schmock. (Bellmaus ja Schmock poistuvat.)

BOLZ. On hyvä, että mekin eroamme.

KÄMPE. Minä menen katsomaan, minkälainen mieliala vallitsee. Jos Teitä tarvitsen, tulen etsimään.

BOLZ. Minun ei tarvitse paljon näyttäytyä, minä pysyn täällä lähistössä. (Kämpe poistuu.) Vihdoin yksin! (Menee keskiovelle.) Tuolla seisoo översti tiheän joukon ympäröimänä! Se on hän! — Hän on täällä, ja minun täytyy pysytellä piilossa kuin kettu lehtien alla! — Mutta hänellä on haukan silmät, — kenties — ryhmä hajaantuu, hän kulkee käsi kädessä Idan kanssa läpi salin, — (vilkkaasti) he tulevat lähemmäksi! — (Äreästi.) Oi voi! Tuolla syöksee Korb suoraan luokseni! Juuri nyt! (Korb saapuu.)

KORB. Herra Konrad, en usko silmiäni, Tekö täällä, tässä juhlassa?

BOLZ (nopeasti). Hiljaa, ukkoseni, minä en ole syyttä täällä. Teihin voin luottaa, kuuluttehan Te meidän joukkoomme.

KORB. Sielun ja ruumiin puolesta. Kaiken hälinän ja viulunvingutuksen ohessa minä huudan hiljaisuudessa: Eläköön Union! (Viittaa sanomalehteä taskussaan.)

BOLZ. Hyvä, Korb, Te voisitte tehdä minulle hyvän palveluksen. Jossakin ravintolan loukossa istuu Bellmaus erään vieraan kanssa. Hänen pitäisi urkkia salaisuuksia, mutta ei voi itsekään paljoa sietää ja rupeaa helposti jaarittelemaan. Te teette puolueelle suuren palveluksen, jos joutuisasti menette sinne ja juotte punssia tukeaksenne Bellmausia. Että Te olette luja, tiedän menneiltä ajoilta.

KORB (vilkkaasti). Minä menen. — Teillä on kuitenkin yhä vielä kujeenne päässänne. Luottakaa minuun, vieras on kukistuva, ja Union on riemuitseva. (Nopeasti pois. Musiikki vaikenee.)

BOLZ. Schmock parka! — (Ovella.) Ah, he kulkevat vielä pitkin salia, Idaa puhutellaan, hän jää seisomaan, Adelheid menee edelleen. (Vilkkaasti.) Hän tulee, hän tulee yksin!

ADELHEID (kuin oven ohi kävellen, astuu nopeasti sisään, Bolz kumartaa). Konrad! rakas herra tohtori! (Tarttuu hänen käteensä.)

BOLZ (kumartaa syvään kätellen).

ADELHEID (hilpeästi). Minä olen tuntenut Teidät jo etäältä. Näyttäkää minulle uskolliset kasvonne! Niin, ne ovat vähän muuttuneet. Arpi, hiukan enemmän punaa ja pieni poimu suun lähellä: — minä toivon sen olevan nauramisesta.

BOLZ. Jos minut juuri nyt joku muu ennemmin valtaa kuin nauraminen, niin on se vain sieluni ohimenevä pahankurisuus. Tuntuu kuin olisin tullut kahdenkertaiseksi, kuten synkkämielinen vuorelainen. [Korkeissa vuorimaissa tapahtuu suotuisan sään vallitessa tuo omituinen valoilmiö. Suom. muist.] Teidän mukananne tuli pitkä, onnellinen lapsuuteni ilmielävänä mieleeni; kaikki sen ilot ja surut tunnen niin selvästi taas kuin olisin vielä poika, joka kerran meni metsään seikkailemaan ja pyydysti Teille kultarintakertun. — Ja kuitenkin on se ihana muoto, jonka edessäni näen, leikkikumppanistani niin muuttunut, että huomaan vain suloista unta näkeväni. — Teidän silmänne loistavat yhtä ystävällisesti kuin ennen; mutta — (kevyesti kumartaen) minulla on tuskin oikeutta enää ajatella vanhoja haaveita.

ADELHEID. Ehkä en minäkään ole niin muuttunut kuin Te luulette. — Ja miten molemmat muuttuneet lienemmekään, hyviksi ystäviksi olemme jääneet, eikö totta, herra tohtori?

BOLZ. Ennen kuin luopuisin pienimmästäkään osasta oikeuttani Teidän ystävyytenne, kirjoittaisin häijyn artikkelin itseäni vastaan sekä painattaisin sen ja antaisin julkisuuteen.

ADELHEID. Ja sentään olette tulleet niin ylpeäksi, ettette tähän asti vielä ole käyneet tervehtimässä ystävätärtänne kaupungissa. Miksi olette Te vieras överstin talossa?

BOLZ. Minä en ole siellä outo. Päinvastoin minulla on siellä hyvin huomattu asema, jonka paraiten säilytän käymällä siellä niin vähän kuin mahdollista, översti ja joskus Idakin viihdyttävät harmiansa Oldendorfia ja sanomalehteä vastaan mielellään sillä, että minut katsovat pahantekijäksi sarvineen ja kynsineen. Niin helliä välejä on pideltävä varovasti. Vaikka paholainen joka päivä on näkyvissä, ei sen siltä tarvitse tulla yleiseksi.

ADELHEID. Mutta minä pyydän nyt Teitä luopumaan korkeasta asemastanne. Minä jään talveksi kaupunkiin ja toivon Teidän, nuorundenystävällenne mieliksi, tämän maailman kansalaisena esiintyvän ystävieni luona.

BOLZ. Joka osassa, jonka Te minulle annatte.

ADELHEID. Myöskin rauhan sanansaattajana överstin ja Oldendorfin välillä?

BOLZ. Jos rauha vain siten on saavutettavissa, että Oldendorf peräytyy, niin en — mutta muuten minä olen kaikkiin hyviin tekoihin taipuvainen.

ADELHEID. Ja minä pelkään rauhan vain juuri sillä ehdolla olevan saavutettavissa. — Te näette, herra Konrad, myös me olemme tulleet vastustajiksi.

BOLZ. Minusta on hirmuista tehdä jotakin Teidän tahtoanne vastaan, niin kadotuksen poika kuin olenkin. — Pyhimyksettäreni siis toivoo ja vaatii, ettei Oldendorf tulisi edusmieheksi?

ADELHEID. Minä toivon ja vaadin sitä, hyvä herra paholainen!

BOLZ. Se on kovaa. Teillä on taivaassanne niin paljon herroja, joita voitte lahjoittaa neiti Idalle; miksi tahdotte ryöstää paholaisparalta juuri hänen ainoan sielunsa, professorin?

ADELHEID. Juuri professorin minä tahdon saada, ja Teidän pitää hänet minulle jättää.

BOLZ. Minä olen epätoivossa, minä repisin hiukset päästäni, jollei se paikka olisi niin vastahakoinen: Minä pelkään Teidän mielipahaanne, minä värisen ajatellessani, että vaali kenties on Teille vastenmielinen.

ADELHEID. Siksipä koettakaa sitä estää.

BOLZ. Sitä minä en voi, mutta heti sen mentyä kohtaloni on murehtia Teidän mielipahanne johdosta ja olla alakuloinen. Olen vetäytyvä pois maailmasta, kauvaksi aina hiljaiselle Pohjoisnavalle: siellä jäljellä olevat päiväni suruissani pelaan dominoa jääkarhujen kanssa tahi hylkeitten keskuudessa levitän sanomalehtisivistyksen ensimmäisiä alkeita. Se on oleva helpompi kärsiä kuin Teidän vihainen silmäyksenne.

ADELHEID (nauraen). Niin, sellainen olitte Te aina. Te puhuitte kaikkea mahdollista ja teitte aina oman päänne mukaan. — Ennenkuin Pohjoisnavalle matkustatte, koetatte kaiketi vielä kerran täällä saada kerallani sovintoa. — (Kämpe näkyvissä ovella.) Hiljaa! — Minä odotan käyntiänne, voikaa hyvin, jälleen löydetty ystäväni! — (Poistuu.)

BOLZ. Tuolla hyvä enkelini suuttuneena kääntää minulle selkänsä! — Nyt olen auttamattomasti joutunut haltuusi, sen vietävä politiikka! (Nopeasti pois keskiovesta. Piepenbrink, rouva Piepenbrink, Bertha Fritz Kleinmichelin taluttamana, Kleinmichel saapuvat keskiovesta. Katrilli näyttämön takana.)

PIEPENBRINK. Jumalalle kiitos, että pääsimme siitä ahdingosta.

ROUVA PIEPENBRINK. Siellä on kovin vari.

KLEINMICHEL. Ja musiikki on liian kovaa, niillä on liian paljon vaskitorvia siellä, ja vaskitorvet ovat minusta vastenmielisiä.

PIEPENBRINK. Täällä on rauhallinen paikka, tänne asetutaan.

FRITZ. Bertha tahtoisi vielä jäädä saliin, enkö minä voisi hänen kanssaan palata?

PIEPENBRINK. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että te nuoret palaatte saliin, mutta minusta on mieluisempaa, että jäätte luoksemme. Minä pidän mielelläni kaikki väkeni yhdessä.

ROUVA PIEPENBRINK. Jää vanhempiesi luokse, lapseni!

PIEPENBRINK. Istukaa! (Rouvalleen.) Istu sinä kulmaan, Fritz tulee minun viereeni. Ottakaa Bertha väliinne, naapurit, hän on kuitenkin ensi tilassa tuleva teidän pöytäänne. (Asettuvat oikealla puolella olevan pöydän luo, rouva Piepenbrink vasempaan kulmaan, sitten tämä itse, Fritz, Bertha ja Kleinmichel.)

FRITZ. Milloin tulee tuo "ensi tilassa", setä? Te sanoitte sen jo aikoja sitten, ja lykkäätte hääpäivän yhä tuonnemmaksi.

PIEPENBRINK. Se ei kuulu sinulle mitään.

FRITZ. Minä luulisin kumminkin, minähän juuri Berthan aion naida.

PIEPENBRINK. Mitä se oikeuttaa. Sitä voi jokainen aikoa. Mutta minä olen hänet sinulle antava, poika, ja se on paljon se, sillä minulle käy kylläkin vaikeaksi päästää pikku västäräkkiä pesästäni. Sinä olet hänet saapa, mutta odota!

KLEINMICHEL. Hän on odottava, naapuri!

PIEPENBRINK. Sitä olen minäkin hänelle neuvonut. — Hei! Kyyppari, kyyppari!

ROUVA PIEPENBRINK. Kuinka palveleminen tällaisissa paikoissa on huonoa!

PIEPENBRINK. Kyyppari! (Viinuri tulee.) — Nimeni on Piepenbrink! — Minä olen tuonut kuusi pulloa viiniä mukanani, minä tahdon saada ne tänne. (Samalla kuin viinuri tuo esiin pulloja ja laseja, astuvat esiin Bolz, Kämpe ovelle, viinuri kävelee edestakaisin perällä.)

BOLZ (syrjään Kämpelle). Kuka on hän?

KÄMPE. Tuo, joka on selin meihin, leveähartiainen.

BOLZ. Ja mitä hän pitää kaupaksi?

KÄMPE. Enimmäkseen punaista viiniä.

BOLZ. Hyvä. (Kovaa.) Viinuri, pöytä ja kaksi tuolia tänne! pullo punaista viiniä! (Viinuri tuo, mitä on pyydetty eteen vasemmalle.)

ROUVA PIEPENBRINK. Mitä tahtovat he täältä?

PIEPENBRINK. Se on ainainen epämukavuus tällaisissa kokoonkutsutuissa seuroissa, ettei milloinkaan saa olla yksinään.

KLEINMICHEL. Ne näyttävät säädyllisiltä herroilta; minä luulen toisen jo nähneeni.

PIEPENBRINK (varmasti). Säädyllisiä tahi ei, meille ne ovat epämukavia.

KLEINMICHEL. Niin he kyllä ovat.

BOLZ (istuen Kämpen kera). Täällä istumme rauhassa, ystäväiseni, edessä pullo punaista viiniä. Minulla tuskin on rohkeutta kaataa lasiin, sillä viini tällaisissa ravintoloissa on melkein aina inhottavaa. Mitähän ainetta tämä nyt lienee?

PIEPENBRINK (kiihtyneenä). Niinkö? kuulkaa toki!

KÄMPE. Maistetaanpa sitä. (Kaataa hiljaan.) Siinä on P.P. leimassa, se voisi merkitä Piepenbrinkiäkin.

PIEPENBRINK. Olenpa utelias kuulemaan, mitä nuo keltanokat sanovat viinistäni.

ROUVA PIEPENBRINK. Ole hiljaa, Filip, ne kuulevat tuonne.

BOLZ (hiljaa). Te olette varmaan oikeassa, ravintola ottaa viininsä häneltä; sen vuoksi on hänkin tänne tullut.

PIEPENBRINK. Heidän ei näy olevan jano, he eivät juo.

BOLZ (maistaa, ääneen). Ei huonointa!

PIEPENBRINK (pilkallisesti). Niinkö?

BOLZ (maistaa uudelleen). Puhdasta, hyvää viiniä!

PIEPENBRINK (hengähtäen). Sillä miehellä ei ole huono maku.

BOLZ. Mutta se ei kuitenkaan ole saman näköisen viinin vertaista, jota hiljattain join erään ystäväni luona.

PIEPENBRINK. Niinkö?

BOLZ. Siitä asti tiedän, että kaupungissa on ainoastaan yksi mies, jolta sivistyneen viininjuojan pitää hankkia punaviininsä.

KÄMPE. Ja se on?

PIEPENBRINK (pilkallisesti). Minä olen utelias.

BOLZ. Muuan Piepenbrink.

PIEPENBRINK (tyytyväisenä päätään nyökäten). Hyvä!

KÄMPE. Jaa, se on mainio kauppa.

PIEPENBRINK. Ne eivät tiedä, että heidänkin viininsä on minun kellaristani. Hahaha!

BOLZ (kääntyen häneen päin). Nauratteko meille, hyvä herra?

PIEPENBRINK. Hahaha! Älkää panko pahaksenne, kuulin vaan teidän puhuvan viinistä. Vai niin, Piepenbrinkin viini maistuu Teistä paremmalta kuin tuo? Hahaha!

BOLZ (hiukan suuttuneesti). Hyvä herra, minun täytyy Teitä pyytää pitämään lauseitani vähemmän naurettavina. Minä en tunne herra Piepenbrinkiä, mutta minulla on onni tuntea hänen viininsä, ja sentähden uudistan väitteeni, että Piepenbrinkillä on parempaa viiniä kellarissaan kuin tämä tässä on. Miksi tämä Teistä on naurettavaa? Te ette tunne Piepenbrinkin viiniä, ettekä pysty ollenkaan päättämään.

PIEPENBRINK. Minä en tunne Piepenbrinkin viiniä, minä en tunne Piepenbrinkiäkään, minä en ole hänen rouvaansa koskaan nähnyt, huomaatko Lotte? Ja kun hänen tyttärensä Bertha tulee vastaani, kysyn: kuka on tuo tummatukka? Tämä on hauska juttu. Eikö totta, Kleinmichel? (Nauraa.)

KLEINMICHEL. Se on sangen naurettavaa. (Nauraa.)

BOLZ (nousten arvokkaasti). Hyvä herra, olen Teille outo enkä ole Teitä loukannut. Teillä on kunnioitettava ulkomuoto ja näen Teidät rakastettavain naisten seurassa. Sentähden en saata uskoa Teidän tulleen tänne pitämään tuntemattomia pilkkunanne. Vaadin sentähden miehenä Teiltä selvitystä, minkä vuoksi viattomat sanani ovat Teistä niin omituisia. Jos olette herra Piepenbrinkin vihamies, miksi annatte meidän siitä kärsiä?

PIEPENBRINK (nousten). Ei tulistuta, herraseni! Huomatkaa. Viini, jota Te täällä juotte, on myös Piepenbrinkin kellarista, ja Filip Piepenbrink, jonka puolesta Te minuun käytte käsiksi, olen minä itse. Nyt tiedätte, miksi minä nauran.

BOLZ. Jassoo, onko asia niin? Oletteko Te herra Piepenbrink itse? — Minä iloitsen vilpittömästi tuttavuudestanne. Älkää panko pahaksi, kunnioitettava herra.

PIEPENBRINK. Ei, ei mitään pahastumista. Kaikki on hyvin.

BOLZ. Koska Te olitte kyllin ystävällinen ilmoittamaan minulle nimenne, on sopivaa, että Tekin kuulette meidän. Filosofian tohtori Bolz ja tässä ystäväni, herra Kämpe.

PIEPENBRINK. Minua ilahuttaa.

BOLZ. Me olemme jotenkin vieraat seurassa ja olemme vetäytyneet tähän sivuhuoneeseen, koska meillä ei kumminkaan ole hauskaa outojen ihmisten joukossa. Olemme kuitenkin tehneet kovin sopimattomasti, jos läsnäolollamme millään tavalla olemme häirinneet naisten rauhaa ja niin arvoisan seuran keskustelua. Sanokaa suoraan, olemmeko Teille haitaksi, me etsimme heti toisen paikan.

PIEPENBRINK. Te tunnutte hauskalta mieheltä, ettekä lainkaan ole meille haitaksi, herra tohtori Bolz — niinhän oli nimenne?

ROUVA PIEPENBRINK. Me myös olemme oudot täällä ja olemme vastikään tänne asettuneet istumaan. — Piepenbrink! (Työntäsee häntä kevyesti.) Piepenbrink. Tiedättekö mitä, herra tohtori, kun Te tuon keltaleimaisen viinilajin jo tunnette ja olette siitä antaneet sangen ymmärtäväisen arvostelun, mitä olisi, jos sitä täällä vielä vähän maistelisitte? Se laji on maistuva Teistä paremmalta. Istukaa luoksemme, jos ette muuta aijo, me juttelemme sitten yhdessä.

BOLZ (pidättyen, kuten koko kohtauksen aikana, jossa ei hänen, enempää kuin Kämpenkään, sovi näyttää tungettelijalta). Se on sangen ystävällinen tarjous ja me otamme sen kiitollisuudella vastaan. Olkaa niin hyvä, oivallinen herra, ja tutustuttakaa meitä seuraanne.

PIEPENBRINK. Tämä tässä on rouvani.

BOLZ. Älkää vihastuko tunkeilevaisuudestamme, madame, me lupaamme olla oikein kohteliaita ja niin hyviä seuramiehiä kuin kaksi ujoa vanhaapoikaa suinkin voi.

PIEPENBRINK. Tässä tyttäreni!

BOLZ (rouva Piepenbrinkille). Yhdennäköisyydestä jo voin arvata.

PIEPENBRINK. Tässä herra Kleinmichel, ystäväni, ja tässä Fritz Kleinmichel, tyttäreni sulhanen.

BOLZ. Toivotan onnea, hyvät herrat, niin hellään naapuruuteen. (Piepenbrinkille.) Sallikaa minun istua talon naisten viereen: Kämpe, minä arvelisin, että sinä ottaisit paikan herra Kleinmichelin vieressä. (Istuvat.) Niin on rivi kirjava. — Viinuri! (Viinuri astuu heidän luokseen). Kaksi pulloa samallaista tänne!

PIEPENBRINK. Odottakaa! Sitä viiniä Te ette saa täältä, minä olen tuonut lajini mukanani, Teidän täytyy juoda minun kanssani.

BOLZ. Mutta, herra Piepenbrink.

PIEPENBRINK. Ei mitään vastaväitteitä! Teidän pitää juoda minun kanssani. Ja kun minä jollekulle sanon, että hänen pitää juoda kanssani, niin en minä tarkoita mitään maistelemista, kuten naiset, vaan juo pohjaan, kaada lasiin. Sitä on Teidän noudatettava.

BOLZ. Hyvä, minä tyydyn siihen. Me otamme vierasvaraisuutenne vastaan yhtä kiitollisesti kuin se on sydämmellisesti tarjottu. Mutta Teidän täytyy sitten suoda minulle vastavierailu. Ensi sunnuntaina olette kaikki vierainani, suostutteko? Myöntäkää, ystävällinen isäntäni! Täsmälleen kello seitsemän ystävällinen illallinen, olen naimaton, siis jossakin siivossa, rauhallisessa ravintolassa. Antakaa suostumuksenne, kunnioitettava rouva, — eikö niin, herra Piepenbrink, Te myös herra Kleinmichel ja herra Fritz! (Kurottaa kaikille kätensä.)

PIEPENBRINK. Jos vaimoni vaan on tyytyväinen, minun puolestani se kyllä käy päinsä.

BOLZ. Hyväksytty, päätetty. Ja nyt ensi malja: — Se hyvä henki, joka meidät tänään on tutustuttanut, se eläköön — (kysyen ympäriltä) mikä on se henki?

FRITZ KLEINMICHEL. Sattuma.

BOLZ. Ei, sillä on keltainen myssy.

PIEPENBRINK. Keltaleimainen on sen nimi.

BOLZ. Oikein. Se eläköön! Me toivomme sille oikein pitkää ikää, niinkuin kissa sanoi, kun linnulta päätä puri.

KLEINMICHEL. Me annamme sen elää, samalla kun teemme siitä lopun.

BOLZ. Hyvin keksitty. Eläköön!

PIEPENBRINK. Eläköön! (He kilistävät. Piepenbrink rouvalleen.) Tänään tulee vielä hyväkin.

ROUVA PIEPENBRINK. He ovat sangen siivoa, kohteliasta väkeä.

BOLZ. Te ette usko, kuinka iloinen olen siitä, että onnemme toi meidät näin hyvään seuraan. Sillä tuolla sisällä on tosin kaikki sangen kauniisti laitettu —

PIEPENBRINK. Kaikki, se on totta, on erittäin oivallista.

BOLZ. Erittäin oivallista! Mutta nämä valtiolliset seurat eivät kuitenkaan ole minun makuni mukaisia.

PIEPENBRINK. Vai niin! Te nähtävästi ette kuulu siihen puolueeseen, siksi se ei miellytä Teitä.

BOLZ. Se ei siihen ole syynä! Vaan minusta tuntuu vastenmieliseltä, ajatellessani, ettei niitä ihmisiä ole kokoon kutsuttu sen vuoksi, että he oikein sydämestään olisivat tyytyväisiä, vaan että he ensi tilassa äänestäisivät sitä tai sitä herraa.

PIEPENBRINK. Eihän toki niin ole tarkoitettu. Siitä kannattaisi puhua; eikö niin serkku?

KLEINMICHEL. Minä toivon, ettei täällä käydä mihinkään sitoumuksiin.

BOLZ. Ehkäpä ei. Minulla ei ole ääntä kenellekään annettavaksi ja minä riemuitsen seurasta, missä ei muuta tuumita, vaan kukin koettaa olla naapurilleen huviksi ja osoittaa huomaavaisuutta seuran kuningattarille, suloisille naisille! Kilistäkää, hyvät herrat, naisten malja, niiden molempain, jotka seuraamme kaunistavat! (Kaikki kilistävät)

PIEPENBRINK. Tule tänne, Lotte, maljasi!

BOLZ. Neitiseni, suokaa tuntemattoman juoda tulevaisuutenne onneksi!

PIEPENBRINK. Mitä tuolla salissa sitten oikeastaan puuhataan?

FRITZ KLEINMICHEL. Minä kuulin, että pöydän ääressä pitäisi pidettämän puhe ja vaaliehdokas, översti Berg, aiotaan esittää.

PIEPENBRINK. Sangen kunnioitettava herra!

KLEINMICHEL. Niin, herrat toimikuntalaiset ovat hyvin onnistuneet valinnassaan.

ADELHEID (perällä, sitten välinpitämättömästi sisään astuen). Täälläkö hän istuu? Mikä seura tuo on?

KÄMPE. Kerrotaan, että professori Oldendorfilla on hyvät toiveet tulla valituksi. Kuuluu olevan paljon, jotka häntä äänestävät.

PIEPENBRINK. Minä en sano mitään häntä vastaan, mutta minusta hän on liian nuori. (Senden, sitten Blumenberg ja vieraita saapuu.)

SENDEN (perällä). Tekö täällä, hyvä neiti?

ADELHEID. Minua huvittaa katsoa tätä hullunkurista väkeä. He ovat kuin muuta seuraa ei olisi maailmassa.

SENDEN. Mitä näen? Siellähän istuu itse Unioni ja lisäksi kera erään, joka on juhlan tärkeimpiä henkilöitä! (Musiikki vaikenee.)

BOLZ (joka sillä välin on hauskutellut rouva Piepenbrinkin kanssa, mutta yhä tarkkaavaisena kuunnellut, rouva Piepenbrinkille). Oh, kuuletteko, herrat eivät kumminkaan voi jättää politiikkaa puhumatta. Ettekö maininneet professori Oldendorfia?

PIEPENBRINK. Kyllä, hupaisa herra tohtori, sattumalta.

BOLZ. Jos hänestä puhutte, niin pyydän sydämmestäni, puhukaa hyvää hänestä, sillä hän on paras, jaloin mies, minkä tunnen.

PIEPENBRINK. Vai niin. Te tunnette hänet?

KLEINMICHEL. Te lienette hänen ystävänsä.

BOLZ. Enemmän kuin sitä. Jos professori minulle tänään sanoisi: Bolz, minulle on hyödyksi, että sinä hyppäät veteen, täytyisi minun hypätä, niin vastenmielistä kuin minusta olisikin juuri nyt hukkua veteen.

PIEPENBRINK. Oho, se on paljon!

BOLZ. Minulla ei ole tässä seurassa oikeutta puhua vaaliehdokkaista. Vaan jos minun olisi valittava edusmiestä, niin hänen siksi pitäisi tulla, hänen ennen kaikkia.

PIEPENBRINK. Olettepa Te kovasti kiintynyt häneen.

BOLZ. Hänen valtiollisista mielipiteistään tässä en huoli. Mitä vaadin minä edusmieheltä? Että hän on mies; että hänellä on lämmin sydän ja että hän häilymättä ja kyselemättä tietää, mikä on hyvin ja oikein: ja sitten, että hänellä myös on voimaa tehdä se, minkä pitää oikeana, ilman vitkastelua, ilman arvelemisia.

PIEPENBRINK. Bravo!

KLEINMICHEL. Mutta sellainen mies kuuluu översti olevan.

BOLZ. Mahdollista, että hän on, minä en sitä tiedä; vaan Oldendorfin tiedän. Olen katsonut häntä suoraan sydämmeen muutamassa seikkailussa, joka minua kohtasi. Olin kerran vähällä palaa tuhaksi, mutta hänellä oli kykyä estää se. Häntä kiitän siitä, että tässä istun, hän on pelastanut elämäni.

SENDEN. Hän valehtelee hävyttömästi. (Aikoo mennä.)

ADELHEID (häntä pidättäen). Hiljaa! Minä luulen, että jutussa on jotain totta!

PIEPENBRINK. No, se on oikein kaunista, että hän on pelastanut henkenne; kumminkin sellaista tapahtuu usein.

ROUVA PIEPENBRINK. Kertokaa toki, herra tohtori!

BOLZ. Se pieni tapaus on kuin sadat toiset, ja se olisi minusta aivan yhdentekevä, jollei se olisi juuri itselleni sattunut. Kuvailkaa mielessänne, vanha talo, minä olen ylioppilas ja asun siinä kolmannessa kerroksessa. Talossa vastapäätä minua asuu oppinut; me emme tunne toisiamme. Kerran keskellä yötä herään sekaisesta hälinästä ja kummallisesta rätinästä allani. Jos ne olisivat olleet hiiriä, olisi niillä täytynyt olla soihtutanssijaiset, sillä huoneeni oli kirkkaasti valaistu. Minä juoksen ikkunaan, siellä roihuaa kirkas liekki alikerrasta ylös aina minun luokseni, ruudut räsähtävät sisään ympäri päätäni ja ilkeä savu tunkee huoneeseen. Koska olisi ollut mieletöntä yrittää ulos ikkunasta, juoksin ovelle ja avasin sen. Portaat eivät myöskään voineet kieltää sitä vikaa, mikä vanhalla puulla on, ne paloivat heleässä tulessa. Kolmannessa kerroksessa, eikä mistään ulospääsyä, katsoin olevani hukassa! Puoli tajutonna juoksin takaisin ikkunalle, kuulin kadulla huudettavan: ihminen! ihminen! tikapuut tänne! — Tikapuut asetettiin, ne alkoivat heti savuta ja palaa kuin taula, ne temmattiin pois. Silloin kohisivat kaikkien ruiskujen vesisuihkut liekkiin allani, kuulin selvästi, miten kukin eri suihke löi hehkuvaan muuriin. Uudet tikapuut asetettiin, alhaalla oli kuoleman hiljaisuus ja saatatte ajatella, ettei minullakaan ollut halua pitää melua tulisessa uunissani. Alhaalla väki huutaa: "siitä ei tule mitään", silloin kajahti kova ääni: "ylemmä tikapuut" — huomatkaa, minä tiesin paikalla, että se oli pelastajani ääni. "Nopeasti", huutaa väki alhaalla. Uusi savupilvi tunki huoneeseen, olin tarpeeksi niellyt paksua katkua ja kaaduin lattialle ikkunan eteen.

ROUVA PIEPENBRINK. Tohtori raukka!

PIEPENBRINK (innokkaasti). Eteenpäin!

SENDEN (tahtoo mennä).

ADELHEID (häntä pidättäen). Minä pyydän, antakaa hänen puhua loppuun, kertomus on totta!

BOLZ. Silloin tarttuu ihmiskäsi niskaani, köysi sidotaan kainaloihini ja voimakas käsi nostaa minut maasta. Seuraavassa silmänräpäyksessä olin tikapuilla, puoliksi vedettynä, puoliksi kannettuna, palavin paidoin ja tiedotonna tulin alas katukivitykselle. — Heräsin tuon nuoren oppineen huoneessa. Lukuunottamatta muutamia pieniä palohaavoja en ollut tuonut mitään uuteen asuntooni. Kaikki omaisuuteni oli palanut. Vieras mies hoiti minua ja piti minusta huolta kuin veli veljestä. — Vasta, kun saatoin mennä ulos, kuulin, että tämä oppinut, joka minut oli ottanut huostaansa, oli sama mies, joka silloin yöllä oli tullut luokseni tikapuita myöten. — Näettekö, sillä miehellä on sydän oikeassa paikassa, ja sen vuoksi toivon nyt, että hän tulisi edusmieheksi, ja sen vuoksi voisin hänen puolestaan tehdä, mitä itse puolestani en tekisi: minä voisin hänen hyväksensä pestata, juonitella ja pitää kunnon ihmisiä pilkkunani. — Tämä mies on professori Oldendorf.

PIEPENBRINK. Hänpä on todella erinomaisen oiva mies. (Nousten.) Hänen maljansa, eläköön! (Kaikki nousevat ja kilistävät.)

BOLZ (kaikille ystävällisesti kumartaen, rouva Piepenbrinkille.) Minä näen lämpimän osanoton loistavan silmistänne, jalo rouva, minä kiitän teitä siitä! — Herra Piepenbrink, sallikaa minun puristaa kättänne. Te olette kunnon mies. (Lyö häntä olalle, syleilee häntä.) Ojentakaa minulle kätenne, herra Kleinmichel! (Syleilee häntä.) Te myös herra Fritz Kleinmichel! Älköön Teidän lapsenne milloinkaan joutuko tulen vaaraan, ja jos joutuisi, niin olkoon aina pateilla kelpo mies, joka hänet siitä pelastaa: tulkaa lähemmäksi, minun täytyy Teitäkin syleillä.

ROUVA PIEPENBRINK (liikutettuna). Piepenbrink, meillä on huomenna vasikanpaistia. Mitä sinä arvelet? (Puhuu hiljaa hänen kanssaan.)

ADELHEID. Hän käy kovin ylimieliseksi!

SENDEN. Hän on sietämätön, minä näen Teidän olevan suutuksissa, kuten itsekin olen. Hän viekottelee meiltä väkeä, sitä ei saata kauvemmin kärsiä.

BOLZ (joka on mennyt pöydän ympäri, kääntyen takaisin: jääden seisomaan rouva Piepenbrinkin eteen). On todella väärin pysyä täällä alallaan. Herra Piepenbrink, talon herra, minä kysyn, minä pyydän lupaa, kättä tai suuta?

ADELHEID (tuskallisesti oikealta sivulta etupuolella). Hän suutelee häntä ihan varmaan!

PIEPENBRINK. Käy päälle, vanha poika, rohkeutta!

ROUVA PIEPENBRINK. Piepenbrink, minä en tunne sinua enää!

ADELHEID (menee samassa, kun Bolz aikoo suudella rouva Piepenbrinkiä kuin sattumalta läheltä ohitse poikki näyttämön ja pitää viuhkaansa Bolzin ja rouva Piepenbrinkin välillä: hiljaa, nopeasti Bolzille). Te menette liian pitkälle, Teitä tarkastellaan. (Vasemmalta perälle ja pois.)

BOLZ. Haltijatar puuttuu asiaan!

SENDEN (joka jo edellä on puhellut muutamien muiden vieraiden, niiden joukossa Blumenbergin kanssa, syöksee samassa meluavasti esiin, huutaen pöytäseurueelle). Hän on julkea, hän on tunkeutunut!

PIEPENBRINK (kohottaen kätensä ja nousten). Oho! Mitä tämä on! Jos minä suutelen rouvaani, eli annan suudella, niin ei se kuulu kehenkään. Ei kehenkään: yhdelläkään miehellä, ainoallakaan naisella, kellään ei ole oikeutta panna kättä hänen suullensa.

BOLZ. Aivan oikein! mainiosti, kuulkaa! kuulkaa!

SENDEN. Kunnioitettava herra Piepenbrink! Ei mitään Teitä vastaan, seura on sangen ilahutettu nähdessään Teidät täällä. Ainoastaan herra Bolzille tahdomme huomauttaa, että hänen läsnäolonsa herättää paheksumista. Hänellä on niin erilaiset valtiolliset mielipiteet, että meidän täytyy pitää hänen läsnäoloansa tässä juhlassa sopimattomana tungettelemisena.

BOLZ. Minullako olisi toisellaiset valtiolliset mielipiteet? Seurassa en minä tunne muita valtiollisia mielipiteitä kuin sen yhden, että juodaan kunnon miesten kanssa: ja ollaan juomatta sellaisten kanssa, joita ei pidetä kunnon miehinä. Teidän kanssanne, hyvä herra, minä en ole juonut.

PIEPENBRINK (lyöden pöytään). Se oli hyvin annettu!

SENDEN (kiivaasti). Te olette tänne tunkeutunut!

BOLZ (suuttuneena). Tunkeutunutko?

PIEPENBRINK. Tunkeutunutko? Vanhapoika, onhan Teillä pääsykortti?

BOLZ (rehellisesti). Tässä on korttini! Teille sitä en näytä, vaan tälle kunnianmiehelle, jonka kanssa hyökkäyksellänne koetatte saada minua epäsopuun. — Kämpe, antakaa Tekin korttinne herra Piepenbrinkille! Hän on mies tarkastamaan vaikka koko maailman pääsykortit.

PIEPENBRINK. Siinä on kaksi korttia, jotka ovat yhtä oikeat kuin omani. Olettehan niitä kaikkialle levitelleet. — Ho, ho! minä näen kyllä, miten asia on. Minä myöskään en kuulu teidän puolueeseenne, mutta te tahdotte minut saada. Sen vuoksi olette Te kaksi eli kolme kertaa juosseet minun talossani, koska tahdotte minut kaapata. Koska olen vaalimies, siksi te ympärilläni liehakoitsette; mutta tämä kunnianmies ei ole mikään vaalimies, hänestä te ette välitä. Sellaiset salajuonet me tunnemme!

SENDEN. Mutta herra Piepenbrink —

PIEPENBRINK (keskeyttäen, kiivaammin). Onko oikein sen tähden loukata rauhallista vierasta? Onko oikein peittää rouvani suu? Se on vääryys tätä miestä kohtaan, ja hän saakoon nyt jäädä tänne yhtä hyvin kuin minäkin! ja minun viereeni pitää hänen jäädä! Ja joka uskaltaa käydä hänen kimppuunsa, hän saa minun kanssani tekemistä!

BOLZ. Kätenne, kunnon herra! Te olette uskollinen toveri! Niin [Bolz käyttää lausetta Schillerin "Don Carloksesta", jonka kuitenkin Piepenbrink, kuten näkyy, ymmärtää väärin.] "käsi kädessä sinun kanssasi" minä viisi Capuletista ja kaikesta hänen kainoudestaan.

PIEPENBRINK. Sinun kanssasi! Oikein, vanhapoika. Tule tänne, heidän pitää olla harmissaan niin että halkeavat. Sinä ja sinä! (Juovat veljenmaljat.)

BOLZ. Eläköön Piepenbrink!

PIEPENBRINK. Niin, vanha poika! ja tiedätkö mitä? Koska me niin hyvin sovimme yhteen, niin minä ajattelen, antakaamme näiden täällä tehdä, mitä tahtovat, ja te kaikki tulette luokseni kotiini, siellä minä laitan maljat ja me istumme hauskasti yhdessä kuin kottaraiset. Minä vien sinut, muut menevät edellä.

SENDEN (ja vieraat). Mutta kuulkaahan toki, kunnioitettava herra Piepenbrink!

PIEPENBRINK. Minä en tahdo kuulla mitään, se on sanottu! (Bellmaus ja vielä enemmän vieraita saapuu.)

BELLMAUS (rientäen joukon läpi). Täällä olen minä!

BOLZ. Poikaseni! Suloinen rouva, minä jätän tämän Teidän suojaanne! Poikaseni, sinä talutat madame Piepenbrinkiä. (Rouva Piepenbrink tarttuu Bellmausia voimakkaasti käsivarteen ja pitää hänestä lujasti kiini. Polkka näyttämön takana.) Voikaa hyvin, herrat, te ette onnistu pilaamaan meidän hyvää mielialaamme. Tuolla alkaa musiikki. Me marssimme juhlakulussa pois, ja vielä kerran, siunatuksi lopuksi huudan: eläköön Piepenbrink!

Poismenevät. Eläköön Piepenbrink! (Marssivat juhlasaatossa pois. Fritz Kleinmichel morsiamineen, Kämpe kera Kleinmichelin, rouva Piepenbrink ja Bellmaus, viimein Bolz ja Piepenbrink.)

ÖVERSTI (saapuu). Mitä täällä tapahtuu?

SENDEN. Mitätön skandaali! Unioni on meiltä vienyt kaksi tärkeintä vaalimiestä!

Esirippu putoaa.