ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KUVAELMA.

Upea sali överstin talossa. Keskellä takaseinää avoin ovi, sen takana veranda ja puutarha ja kummallakin puolella isot ikkunat. Ovet oikealla ja vasemmalla, ikkuna aivan edessä oikealla — pöytiä, tuoleja, pieni sohva.

Ida istuu edessä oikealla ja lukee; översti tulee takaovesta, kädessä avonainen lipas, jossa on georgiineja.

ÖVERSTI. Tässä, Ida, ovat uudet georgiini lajit, jotka puutarhurimme on kasvattanut; sinun pitää keksiä niille nimet, tuumailepa niitä. Ylihuomenna on Puutarhuriyhdistyksen istunto: silloin aijon esittää uudet lajimme ja nimittää ne.

IDA. Tämän heleävärisen pitää olla "Adelheid".

ÖVERSTI. "Adelheid Runeck", se käy päinsä! — Omaa nimeäsi ei sovi käyttää, sillä jo kauvan olet sinä pienenä georgiinina ollut kukkakaupassa.

IDA. Yksi olkoon "Boz" [Dickensin kirjailijanimi] mielirunoilijanne mukaan.

ÖVERSTI. Oivallista, ja se saa olla oikein komea, tämä keltainen ja sinipunerva kärkinen. — Ja miksi kolmannen ristimme?

IDA (rukoilevasti isänsä käteen käyden). "Edvard Oldendorfiksi".

ÖVERSTI. Mitä? professoriko? toimittaja? Ei, se ei käy päinsä! Kylliksi pahasti jo oli, että hän otti sanomalehden vastaan, mutta sitä en ikinä voi hänelle suoda anteeksi, että hän nyttemmin puolueensa houkutuksesta on suostunut julkisesti rupeamaan vaaliehdokkaaksi kamariin.

IDA. Tuolla tulee hän itse!

ÖVERSTI (itsekseen). Ennen minusta oli mieluista kuulla hänen tulevan; nyt minun täytyy varoa etten ole epäkohtelias, milloin hänet näen.

OLDENDORF (saapuu). Hyvää huomenta, herra översti!

IDA (mennen ystävällisesti vastaan). Hyvää huomenta Oldendorf. — Auttakaa minua uusien georgiinien ihastelemisessa, jotka isä on kasvattanut.

ÖVERSTI. Älä toki vaivaa professoria, sellaiset vähäpätöisyydet eivät enää huvita, hänellä on parempia ajateltavia.

OLDENDORF. En kumminkaan ole tullut kykenemättömäksi iloitsemaan siitä, mikä Teille huvia tuottaa.

ÖVERSTI (itsekseen mutisten). Sitä ette juuri ole minulle osoittaneet, pelkäänpä Teistä olevan mieluista tehdä sitä, mikä minua suututtaa. — Mutta Teillähän on nyt paljon tekemistä vaalinne johdosta, herra tuleva edusmies?

OLDENDORF. Te tiedätte, herra översti, että itselläni on vähimmin työtä sen johdosta.

ÖVERSTI. Minä luulen kumminkin. Onhan muuten tapana sellaisissa vaaleissa, että vaikutusvaltaisia henkilöitä hyvitellään, valitsijoiden kättä pudistetaan, puheita pidetään, lupauksia ylt'ympäri kylvetään ja mitä kaikkia vehkeilyjä siinä lieneekään.

OLDENDORF. Ette itse usko, herra översti, että tekisin jotain arvotonta.

ÖVERSTI. Enkö? — Siitä en ole varma, Oldendorf. Sittenkuin tulitte sanomalehtimieheksi, kun ryhdyitte toimittamaan tuota Unionianne ja joka päivä saarnaamaan valtiolle, kuinka huonosti se on järjestetty, siitä ajasta olette Te paljon muuttuneet.

OLDENDORF (joka koko ajan on kukkien kera Idan kanssa puuhaillut, kääntyen överstiin). Onko se, mitä nyt sanon tahi kirjoitan, ristiriidassa entisten katsantotapojeni kanssa? Sitä minulle tuskin voitte osoittaa. Ja vielä vähemmän voitte havaita muutosta tunteissani ja käytöksessäni Teitä kohtaan.

ÖVERSTI (paatuneesti). Niin, se olisikin oikein kaunista. — Minä en halua pilata aamuani riidalla, koettakoon Ida, tuleeko hän paremmin aikoihin kanssanne. Minä menen kukkien luo. (Ottaa lippaan ja poistuu puutarhaan).

OLDENDORF. Mistä johtuu isän huono tuuli. Onko taas jokin sanomalehdessä häntä suututtanut?

IDA. Sitä en usko. Mutta hänestä on harmillista, että Te taas politiikassa joudutte ehdottelemaan sääntöjä, joita hän vihaa, ja hyökkäämään laitosten kimppuun, joita hän kunnioittaa. (Arasti.) Oldendorf, onko sitten aivan mahdotonta Teidän peräytyä vaalista?

OLDENDORF. Se on mahdotonta.

IDA. Minä saisin pitää Teidät täällä ja isä saisi entisen hyvän luonteensa, sillä hän pitäisi hyvin suurena uhrausta, jonka hänen tähtensä tekisitte. Sitten olisi syytä toivoa, että tulevaisuus olisi yhtä rauhallinen kuin menneisyyskin oli.

OLDENDORF. Minä tiedän sen, Ida, ja vaaliehdokkuuteni tuottaa minulle kaikkea muuta kuin iloa, mutta kumminkaan en voi peräytyä.

IDA (poispäin kääntyen). Isä on oikeassa, tultuanne sanomalehden toimittajaksi olette muuttuneet toiseksi.

OLDENDORF. Ida! Tekö myöskin? Minua kovin surettaa, jos meidänkin välimme tulee nyreäksi.

IDA. Hyvä Edvard! — Minä olen vain tuskissani, kun minun täytyy niin kauvan kaivata Teitä.

OLDENDORF. Minua ei ole vielä valittu! Jos tulen edusmieheksi ja asiat menevät mieleni mukaan, vien Teidät pääkaupunkiin, enkä enää koskaan laske luotani.

IDA. Voi, Edvard, sitä me emme nyt saa ajatella. — Säästäkää vaan isää.

OLDENDORF. Te kuulette, että kärsin paljon hänen tähtensä. Kuitenkaan en lakkaa toivomasta, että hän vielä leppyy. Kun vaali on ohitse, tahdon vielä kerran vedota hänen sydämmeensä. Kenties saan suosiollisen selvityksen, ja liittommekin tulee mahdolliseksi.

IDA. Ottakaa vaan hänen pikku mielitekonsa hyvin huomioon. Hän on puutarhassa georgiinipenkkiensä luona, ihastelkaa niiden kirjavia värejä. Jos olette oikein ovela, hän vielä nimittää jonkun Edvard Oldendorfiksi. Me olemme jo siitä puhuneet; tulkaa! (Molemmat poistuvat. Senden, Blumenberg, Karl ja Schmock saapuvat.)

SENDEN (astuu sisään). Onko herra översti yksin?

KARL. Professori Oldendorf on hänen luonaan.

SENDEN. Ilmoittakaa meidät (Karl pois.) — Yhä vain tuo Oldendorf! Kuulkaa Blumenberg, tästä pitää tulla loppu, vanha herra ei saa olla missään yhteydessä Unionin kanssa. Hän ei ole täydellisesti meidän, niin kauvan kuin tuo professori täällä kulkee edes takaisin. Ja me tarvitsemme vaikutusvaltaisen överstin.

BLUMENBERG. Hänen talonsa on ensimmäinen kaupungissa, paras seura, hyviä viinejä ja taidetta!

SENDEN. Sitä paitsi minulla on yksityiset syyni, joiden tähden meidän täytyy voittaa översti puolellemme; ja ylimalkaan professori ja hänen joukkonsa ovat meidän tiellämme.

BLUMENBERG. Ystävyys tulee loppumaan. Lupaan Teille, että se tällä viikolla on perin loppunut. Ensi askel siihen on otettu. Unionin miehet ovat menneet satimeen.

SENDEN. Mihin satimeen?

BLUMENBERG. Siihen, jonka sanomalehdessämme heille asetin. — (Kääntyen Schmock'in puoleen, joka seisoo ovella.) Miksi seisotte täällä, Schmock? ettekö voi odottaa portilla?

SCHMOCK. Minä olen tullut, mihin Tekin. Miksi en saisi seisoa täällä? Minä tunnen överstin yhtä hyvin kuin Tekin.

BLUMENBERG. Älkää olko julkea, älkää olko hävytön. Menkää ja odottakaa portilla, ja kun minä tuon teille artikkelin, niin juoskaa nopeasti sen kera painoon. Ymmärrättekö?

SCHMOCK. Miksen ymmärtäisi, kun huudatte kuin korppi? (Poistuu.)

BLUMENBERG (Sendenille). Hän on jokapäiväinen, mutta hänestä on hyötyä! — Nyt olemme yksin, kuulkaa. Äskettäin, kun minut täällä esittelitte, pyysin ja pakoitin överstiä edes kerran julkaisemaan ajatuksensa ajan tapauksista.

SENDEN. Niin, valitettavasti! Te olette häntä kyllin törkeästi imarrelleet, mutta vanha herra tuli kumminkin intoihinsa.

BLUMENBERG. Mitä hän oli kirjoittanut, pyysimme häntä lukemaan; hän luki, ja me kehuimme.

SENDEN. Mutta se oli kovin pitkäveteinen.

BLUMENBERG. Minä pyysin sitä häneltä sanomalehtemme vuoksi.

SENDEN. Valitettavasti! ja nyt minun täytyy raahata Teidän painoonne paksuja käsikirjoituksia. Nämä kirjoitukset ovat liian kömpelöitä; niistä ei ole mitään voittoa Coriolanille.

BLUMENBERG. Kuitenkin olen ne mielihyvällä pannut lehteen. Kun joku on kirjoittanut lehteen, tulee hänestä lehden ystävä. Överstikin on jo tilannut Coriolanin ja kutsui minut seuraavana päivänä luokseen päivällisille.

SENDEN (kohauttaen olkapäitään). Jos siinä on koko hyöty, niin —

BLUMENBERG. Siinä on vain alku. — Artikkelit ovat huonot, miksi en sitä sanoisi!

SENDEN. Jumala sen tietää!

BLUMENBERG. Eikä kukaan tiedä, kuka on niiden tekijä.

SENDEN. Vanha herra vaatii niin! Hän oli arka Oldendorfin vuoksi.

BLUMENBERG. Sentähden kävi, kuten ajattelin. Oldendorfin sanomalehti on tänään hyökännyt kirjoituksen kimppuun. Tässä on Unionin viimeinen numero.

SENDEN. Näyttäkää tänne. — Siitähän koituu mainio sekamelska! Onko hyökkäys ankara?

BLUMENBERG. Översti on varmasti pitävä sitä ankarana. Uskotteko, että tästä meillä on hyötyä professoria vastaan?

SENDEN. Teillä on kunnia olla viekkain piru, mikä milloinkaan on mustepullon ääressä kyyröttänyt.

BLUMENBERG. Antakaa tänne, översti tulee.

ÖVERSTI (saapuu). Hyvää huomenta, hyvät herrat! — (Syrjään.) Ja juuri on Oldendorf täällä, kun hän nyt pysyisi puutarhassa! No, herra toimittaja, mitä Coriolanille kuuluu?

BLUMENBERG. Lukijamme ihmettelevät uutta artikkelia, jonka alla nuoli on nimimerkkinä. Saanko kenties toivoa, taas hiukan —

ÖVERSTI (vetäen käsikirjoituksen taskustaan, katsellen ympärilleen). Minä luotan Teidän varovaisuuteenne. Tahdoin oikeastaan vielä kerran lukea sen läpitse lauserakennuksen vuoksi.

BLUMENBERG. Se käy paraiten korrehtuurissa.

ÖVERSTI. Minä luulen, että se käy laatuun. Ottakaa; — mutta suu poikki —

BLUMENBERG. Te sallitte minun heti lähettää sen painoon. (Ovelle.) Schmock! (Schmock näyttäytyy ovella, ottaa käsikirjoituksen ja nopeasti poistuu).

SENDEN. Blumenberg pitää lehden kunnollisena, mutta hänellä on vihollisia, hänen täytyy pitää puoliansa, niin että tuntuu.

ÖVERSTI (huvitettuna). Vihollisia? Kenellä niitä ei ole! Mutta herroilla sanomalehtimiehillä on hermot kuin naisilla. Kaikki kiihoittaa teitä, teitä yllyttää joka sana, minkä joku teitä vastaan virkkaa! Uskokaa minua, te olette tuntehikasta väkeä.

BLUMENBERG. Ehkä olette oikeassa, herra översti. Mutta kun vastustajana on sellainen kuin tuo Unioni —

ÖVERSTI. Niin. Unioni, se on teille molemmille silmätikkuna. Minä en paljo kehu sen sisältöä; mutta todennäköisesti se riitakirjoituksissa, hyökkäyksissä, iskuissa on taitavampi teidän lehteänne. Kirjoitukset ovat leikillisiä, vaikka olisivat väärässäkin, täytyy heille kuitenkin nauraa.

BLUMENBERG. Ei aina. Minä en näe mitään leikkiä tämänpäiväisessä hyökkäyksessä parasta kirjoitusta vastaan, mitä Coriolanissa isoihin aikoihin on ollut.

ÖVERSTI. Hyökkäyksessä mitä kirjoitusta vastaan?

BLUMENBERG. Teidän kirjoitustanne, herra översti. Minulla taitaa olla lehti mukanani. (Etsii ja antaa hänelle Unionin numeron.)

ÖVERSTI. Oldendorfin lehti hyökkää minun kirjoitukseni kimppuun! (Lukee.) "Me surkuttelemme sellaista tietämättömyyttä" —

BLUMENBERG. Ja täällä —

ÖVERSTI. "Se on anteeksiantamatonta julkeutta" — Mitä, minäkö olisin julkea?

BLUMENBERG. Ja täällä —

ÖVERSTI. "On syytä epäillä, onko kirjoittajan typeryys leikillistä, vaiko surkuteltavaa, joka tapauksessa hänen ei sovi julkisesti esiintyä" — (heittäen lehden syrjään.) Oh, se ei ole mitään! Se on hävytöntä! (Ida ja Oldendorf saapuvat puutarhasta.)

SENDEN. Nyt puhkeaa rajuilma!

ÖVERSTI. Herra professori, Teidän sanomalehtenne edistyy. Huonojen perusteiden lisäksi tulee nyt vielä jotakin muuta, hävyttömyyttä.

IDA (pelästyen). Isä!

OLDENDORF (esiin astuen). Herra översti, mikä oikeuttaa Teitä solvaaviin sanoihinne?

ÖVERSTI (ojentaen lehteä). Katsokaa tätä! Tällaista on Teidän sanomalehdessänne. Teidän sanomalehdessänne, Oldendorf!

OLDENDORF. Kirjoituksen sisällys ei ole aivan niin rauhallista laatua kuin minä olisin toivonut —

ÖVERSTI (keskeyttäen). Ei aivan niin rauhallista laatua! Todellakaan eikö?

OLDENDORF. Itse asiassa hyökkäys on oikea.

ÖVERSTI. Herra, uskallatteko sitä minulle sanoa?

IDA. Isä!

OLDENDORF. Herra översti, minä en ymmärrä Teitä, ja pyydän Teitä ottamaan huomioon, että puhumme todistajain aikana.

ÖVERSTI. Älkää puhuko mitään huomioon ottamisesta. Teidän olisi sopinut ottaa huomioon, ettette olisi loukannut sitä miestä, jonka ystävyyttä muuten pidätte niin suuressa arvossa.

OLDENDORF. Ennen kaikkea olkaa hyvä ja sanokaa minulle suoraan, missä yhteydessä Te olette hyökätyn Coriolanin kirjoituksen kanssa.

ÖVERSTI. Aivan satunnaisessa yhteydessä, joka Teidän mielestänne, on liian vähäpätöinen huomioon otettavaksi. Se on minun kirjoittamani!

IDA. Oi Jumala!

OLDENDORF (kiivaasti). Teidänkö? Teidän kirjoituksiako tämän herran lehdessä?

IDA (itkien). Oldendorf!

OLDENDORF (rauhallisemmin). Union ei ole hyökännyt Teidän kimppuunne, vaan tuntemattoman, joka meille ei ollut mikään muu kuin tämän herran puoluelainen. Kun ette olisi salanneet minulta, että olette Coriolanin kirjeenvaihtaja, olisitte säästäneet meiltä kummaltakin tämän tuskallisen tapauksen.

ÖVERSTI. Teidän pitää kärsiä, vaikken Teitä vastakaan tee tekojeni uskotuksi. Ystävyydestänne olette tässä antaneet minulle painetun todistuksen, ja sellaisen, ettei tee mieleni lisää.

OLDENDORF (ottaen hattunsa). Ja minä saatan Teille antaa vain sen selityksen, että syvästi surkuttelen tapausta, mutta tunnen itseni kaikesta syystä vapaaksi. Toivon, herra översti, Teidänkin tyynnyttyänne olevan samaa mieltä. Voikaa hyvin, neiti. Minä sulkeudun suosioonne. (Poistuu keskiovelle asti.)

IDA (itkien). Isä, älä päästä häntä niin meiltä.

ÖVERSTI. Se on parempi, kuin että hän jäisi.

ADELHEID (somassa matkapuvussa sisään astuen törmää Oldendorfiin ovessa). Ei niin pian, herra professori!

OLDENDORF (suutelee hänen kättään, poistuu).

IDA ja ÖVERSTI (yhdessä). Adelheid! (juoksee hänen syliinsä.) Adelheid! ja juuri nyt!

ADELHEID (syleillen Idaa, sitten ojentaen överstille kätensä). Antakaa maalaistytöllenne kättä. Täti lähettää terveisiä ja Rosenaun tila jättää nöyrät jäähyväiset ruskeassa syyspuvussaan. Pellot ovat tyhjät ja puutarhassa kuivat lehdet tuulessa tanssivat. — Ah, herra von Senden!

ÖVERSTI (esitellen). Herra toimittaja Blumenberg!

SENDEN. Olemme ihastuksissamme saadessamme tervehtiä innokasta tilanhaltijatartamme kaupungissa.

ADELHEID. Ja me olisimme ilostuneet, jos olisimme saaneet joskus kohdata naapuriamme maalla.

ÖVERSTI. Hänellä on täällä paljon tekemistä, hän on suuri politikoitsija ja työskentelee innokkaasti hyvän asian puolesta.

ADELHEID. Niin, niin, me luimme hänen puuhistaan sanomalehdessä. — Minä matkustin eilen Teidän maittenne poikitse, Teidän perunankorjuunne ei vielä ole lopussa, isännöitsijänne ei vielä ole saanut työtä loppuun.

SENDEN. Rosenaulaisilla on etuoikeus olla kahdeksan päivää ennen muita valmiina.

ADELHEID. Sentähden me emme muusta tiedäkään kuin taloudestamme. (Ystävällisesti.) Naapurit lähettävät terveisiä.

SENDEN. Kiitos. Me jätämme Teidät nyt ystävillenne, joilla on seuraanne lähempi oikeus, mutta sallittehan minun tänään vielä puhutella Teitä, uutisia meidän seudulta kyselläkseni.

ADELHEID (kumartaa).

SENDEN. Voikaa hyvin, herra översti, (Idalle) sulkeudun armoonne, neiti. (Poistuu Blumenbergin kera.)

IDA (syleillen Adelheidia). Sinä olet täällä! Kaikki on nyt tuleva hyväksi!

ADELHEID. Minkä pitää tulla hyväksi? Onko jokin huonosti? Tuolla takanani, joku meni nopeammin ohitseni kuin tapansa tavallisesti on — ja täällä näen itkettyneet silmät sekä rypistyneen otsan. (Suutelee Idaa silmille.) He eivät saa pilata sinun sieviä silmiäsi. — Ja Te, arvoisa ystäväni, näyttäkää minulle ystävälliset kasvot.

ÖVERSTI. Te jäätte talven yli luoksemme, se on pitkästä ajasta ensimmäinen, minkä lahjoitatte meille; me tahdomme koettaa ansaita sitä suosionosoitusta.

ADELHEID (vakavasti). Ensimmäisen kerran isäni kuoleman jälkeen tunnen taas halua liikkua maailmalla. Sitäpaitsi minulla on toimia täällä. Niinkuin tiedätte, minä tänä kesänä tulin täysi-ikäiseksi, ja asianajajamme, oikeusneuvos Schwartz, vaatii minun läsnäoloani. — Kuule Ida, väki purkaa tavaroita, mene katsomaan perään! (syrjään) ja pidä kosteata huivia silmiesi päällä, nähdään että olet itkenyt. (Ida poistuu oikealle, Adelheid nopeasti astuen överstin luo.) Mitä on Idan ja professorin välillä?

ÖVERSTI. Siinä olisi paljon puhuttavaa! Minä en halua nyt pilata iloani. Meidän miesten väli ei ole oikein hyvä, mielipiteet ovat eroavaisia.

ADELHEID. Eivätkö mielipiteet ennen myös olleet eroavaisia? ja kuitenkin Teidän ja Oldendorfin väli oli niin hyvä.

ÖVERSTI. Ne eivät toki niin kovin eronneet.

ADELHEID. Ja kumpi teistä on muuttunut?

ÖVERSTI. Hm! tietenkin hän! Hänen huono ympäristönsä houkuttelee häntä liijaksi; niitä on muutamia miehiä, jotka työskentelevät hänen sanomalehdessään, ennen muita muuan Bolz.

ADELHEID. (syrjään). Mitä pitää minun kuulla.

ÖVERSTI. Mutta Te kyllä itse tunnette hänet, hänhän on kotoisin teidän paikkakunnalta.

ADELHEID. Hän on Rosenaun lapsia.

ÖVERSTI. Minä muistan. Jo Teidän autuaan isänne, kelpo kenraalin oli mahdoton häntä sietää.

ADELHEID. Hän ainakin toisinaan niin sanoi.

ÖVERSTI. Sittemmin tuosta Bolzista on tullut tavaton ihminen. Hän kuuluu säännöttömästi elävän, ja hänen tapansa ovat minusta liian vapaat. Hän on Oldendorfin paha enkeli.

ADELHEID. Se olisi kauheata! Ei, sitä minä en usko!

ÖVERSTI. Mitä Te ette usko, Adelheid!

ADELHEID. (nauraen). Minä en usko pahoja enkeleitä. — Mitä Teidän ja Oldendorfin välillä on pahaa, se voi taas tulla hyväksi. Tänään vihollinen, huomenna ystävä, niin on politiikassa; mutta Idan tunteet eivät ole niin vaihtelevaisia. — Herra översti, minä olen ottanut mukaan upean puvunmallin, uutta pukua olen pitävä tänä talvena morsiusneitinä.

ÖVERSTI. Siinä ei ole mitään ajattelemista! Niin en anna itseäni vangita, tyttö. Minä leikin sotaa vihollismaassa. Miksi viette muita alttarille ja Teidän itsenne täytyy nähdä, että koko naapuristo pilkaten kutsuu Teitä orjantappuraruusuksi ja neitsyeelliseksi tilanomistajattareksi.

ADELHEID. (nauraen). Niin, sen he tekevät.

ÖVERSTI. Koko seudun rikkain perijätär! Kokonaisen kosijaparven ympäröimä ja niin sulkeutunut jokaisen tunteita kohtaan; sitä ei voi kukaan ymmärtää!

ADELHEID. Hyvä översti, jos meidän nuoret herramme olisivat niin rakastettavia, kuin jotkut vanhat — oi, mutta niin he eivät ole.

ÖVERSTI. Te ette pujahda minulta. Me pidätämme Teidät kaupungissa, kunnes meidän nuorista miehistämme on löytynyt joku, jonka pidätte kyllin arvokkaana astumaan komentonne alaiseksi; sillä kenen puolisoksenne valinnettekin, hänen on lopulta käyvä, kuten minun, hänen on lopulta aina pakko tehdä Teidän tahtonne mukaan.

ADELHEID (nopeasti). Tahdotteko minun tahtoni mukaan tehdä Idan ja professorin kanssa? — Nytpä sain Teidät kiinni.

ÖVERSTI. Tahdotteko tehdä minulle mielihyvän ja tänä talvena luonani pitää puolisovaalinne? — Niinkö? Nyt otan Teidät vangiksi.

ADELHEID. Se on päätetty! Kättä päälle! (ojentaa hänelle kätensä.)

ÖVERSTI. (lyöden kättä, nauraen). Se oli viekkaasti! (Poistuu keskiovesta.)

ADELHEID (yksin). Minä luulen kuitenkin! — Mitä, herra Konrad Bolz, sellaistako ihmiset Teistä puhuvat. Te elätte säännöttömästi? Te olette vapaa tavoiltanne? Te olette paha enkeli? —

KORB. (keskiovesta paketti kädessä). Mihin saan viedä laskukirjat ja paperit, armollinen neiti?

ADELHEID. Minun huoneeseeni, — Kuulkaa, hyvä Korb — oletteko tavanneet huoneenne täällä järjestyksessä?

KORB. Mitä paraimmassa, Palvelija on asettanut minulle kaksi steariini kynttilää; se on suoraa tuhlausta.

ADELHEID. Teidän ei tarvitse tänään koko päivänä liikuttaa kynää minun tähteni; minä haluan, että käytte katselemassa kaupunkia ja tervehtimässä tuttavianne. Onhan Teillä täällä toki tuttuja?

KORB. Ei juuri paljon, on jo toista vuotta siitä kuin täällä olin.

ADELHEID. (välinpitämättömästi). Eikö täällä sitten ole ketään rosenaulaista?

KORB. Sotaväessä on neljä henkeä kylästä. Siellä on Johan Lutz Schimmellutzista —

ADELHEID. Minä tiedän. — Eikö ketään muuta kylästä ole täällä, jonka Te tunnette?

KORB. Ei ketään, paitsi luonnollisesti hän —

ADELHEID. Paitsi hän? Kuka hän?

KORB. No, meidän herra Konrad.

ADELHEID. Oikein, hän! Ettekö käy hänen luonansa? Minä luulen, että olette aina olleet hyviä ystäviä.

KORB. Enkö muka käy hänen luonansa? Hänen luokseen menen ensiksi. Koko matkan olen siitä iloinnut. Hän on uskollinen sielu, josta kyllä voi ylpeillä.

ADELHEID. (lämpimästi). Niin, hänellä on uskollinen sydän, vai kuinka?

KORB. (innokkaasti). Aina hilpeä ja aina ystävällinen, ja miten hän muistelee kylää! Herra raukka, niin pitkään aikaan hän ei ole siellä ollut.

ADELHEID. Siitä ei puhuta!

KORB. Hän kyselee minulta talon hoidosta —

ADELHEID. (innokkaasti). Ja hevosista. Vanha Voikko, jolla hän niin mielellään ratsasti, on vielä hengissä.

KORB. Ja pensasaidasta, jonka Teidän kera istutti.

ADELHEID. Erittäinkin tiedustelee hän varmaan seljapuistikosta, jossa nyt on lehtimajani; sanokaa se hänelle.

KORB. Ja lammikosta. Neljättä tuhatta kappaletta toutaimia.

ADELHEID. Ja kuusikymmentä kappaletta kultakaloja, älkää unohtako sitä. Ja vanha toutain kuparirengas ruumiin ympärillä, jonka hän siihen asetti, tuli viime nuotan vedossa mukana, me panimme sen takaisin lampeen.

KORB. Ja kuinka paljon hän on kyselevä armollinen neiti!

ADELHEID. Sanokaa hänelle, että olen terve.

KORB. Ja miten Te herra kenraalin kuoleman jälkeen hoidatte taloutta; ja että Teille tulee hänen sanomalehtensä, jota minä jälkeenpäin luen talonpojille.

ADELHEID. Sitä Teidän ei suorastaan tarvitse hänelle sanoa. (Huoahtaen syrjään.) Sillä tavalla minä en mitään saa tietää! — (Vaitiolo, arvokkaasti.) Kuulkaa, hyvä Korb, minä olen kuullut kaikellaista herra Bolzista mikä minua kummastuttaa. Hän kuuluu kovin rajusti elävän.

KORB. Niin, sen kyllä uskon, huima varsa oli hän aina.

ADELHEID. Hän kuuluu menettävän rahoja enemmän kuin ansaitsee.

KORB. Niin, se on kyllä mahdollista. Mutta hauskasti panee hän rahat menemään, siitä olen vakuutettu.

ADELHEID. (syrjään). Häneltä minä en suinkaan saa lohdutusta! — (Välinpitämättömästi.) Hänellä on kuitenkin hyvä asema. Eiköhän hän piammiten mene naimisiin?

KORB. Naimisiinko? — Ei, sitä hän ei tee, se ei ole mahdollista.

ADELHEID. Olen kuitenkin sellaista kuullut; ainakin puhutaan, että hän on kovin mieltynyt erääseen nuoreen neitiin.

KORB. Sepä olisi. — Ei, sitä en usko. — (Vilkkaasti.) Sitä tahdon kuitenkin kohta häneltä kysyä.

ADELHEID. Hän itse sitä nyt kumminkaan ei Teille sano; sellaista saattaa saada tietää miehen ystäviltä ja tutuilta. — Väen kylässä pitäisi kuitenkin tietämän, kun joku rosenaulainen menee naimisiin.

KORB. Kyllä niin, siitä täytyy minun saada selvä.

ADELHEID. Teidän pitää menetellä hyvin viisaasti. Te tiedätte, miten viekas hän on.

KORB. Oh, minä kyllä voin hänet pettää. Minä saan jotakin tietää.

ADELHEID. Menkää, rakas Korb! (Korb menee.) — Se oli tuskallinen tieto, minkä översti sanoi. Konrad huonotapainen, kevytmielinen! Se on mahdotonta. Niin jalo luonne ei voi muuttua. En usko sanaakaan kaikesta, mitä he minulle hänestä puhuvat. (Poistuu.)

TOINEN KUVAELMA.

Unionin toimitushuone, keskellä ja molemmilla sivuilla ovia, edessä vasemmalla työpöytä sanomalehtineen ja papereineen, oikealla samallainen pienempi pöytä, tuoleja.

(Bolz sivuovesta oikealla, sitten Müller keskiovesta.)

BOLZ. (kiivaasti) Müller! Faktori! Missä on posti?

MÜLLER. (näppärästi tuoden kasan kirjeitä ja sanomalehtiä). Tässä, herra Bolz, on posti — ja tässä painosta tämän päiväisen iltanumeron koelehti tarkastettavaksi.

BOLZ (vasemmalla pöydällä nopeasti avaten, läpi silmäillen ja lyijykynällä merkiten kirjeitä). Minä olen jo tarkastanut, vanha lurjus.

MÜLLER. Ette kokonaan. Täällä alhaalla on vielä "Yhtä ja toista", jonka herra Bellmaus on antanut latojalle.

BOLZ. Tänne se! (Lukee sanomalehdestä.) Vaatteet varastettu ullakolta — Kolmoset saatu — Konsertti, Konsertti, Yhdistyksen istunto, Teaatteri — Kaikki järjestyksessä — Äsken keksitty lokomotiivi; Iso merikäärme nähty. (Hypähtäen ylös.) Tuli ja leimaus, onko siinä taas se iso merikäärme! tahtoisin että se keitettäisiin hyytelöksi hänen kylmänä syödä. (Rientää ovelle oikealle.) Bellmaus, parantumaton, tule tänne!

BELLMAUS. (oikealta tullen sisälle, kynä kädessä). Mitä täällä? Miksi tuo meteli?

BOLZ. (juhlallisesti). Bellmaus, kun meiltä sait kunnian pitää huolta tämän lehden pikku uutisista, ei ollut tarkoituksena, että tuon ijankaikkisen suuren merikäärmeen sanomalehtemme palstojen kautta panisit kummittelemaan! — — Miten saatoit tuon läpiseulotun valheen taas panna lehteen?

BELLMAUS. Se sopi paraiten, puuttui vain kuusi riviä.

BOLZ. Se on puolustus, mutta ei mikään hyvä. Keksi omia juttuja, vai minkätähden olet sanomalehtimies? Tee pieni "lähetetty" esimerkiksi katsahdus ihmiselämään ylimalkaan, tahi koirain juoksentelemisesta pitkin katuja, tahi tekase hiuksia pöyristyttävä kertomus, vaikka salamurha kohteliaisuudesta, tahi kuinka hamsteri on purrut kuoliaaksi seitsemän nukkuvaa lasta, tahi muuta sellaista. — On niin paljon, mitä tapahtuu, ja niin suunnattoman paljon, mitä ei tapahdu, niin että kunnialliselta sanomalehtimieheltä ei koskaan tarvitse puuttua uutisia.

BELLMAUS. Antakaa tänne, minä tahdon sen muuttaa. (Menee pöydän luo, silmäilee painettua lehteä, leikkaa suurilla saksilla liuskan siitä ja liisteröi sen sanomalehden numeroon.)

BOLZ. Aivan niin, poikani, tee niin ja paranna itsesi. — (Avaten oven oikealle) Kämpe, voitteko silmänräpäykseksi tulla tänne? (Müllerille, joka ovella odottaa,) Pois korrehtuurin kera painoon! (Müller ottaa Bellmausilta vastaan lehden, rientää pois).

KÄMPE (astuen sisään). Minä en voi kirjoittaa mitään kunnollista, kun pidätte sellaista melua!

BOLZ. Vai niin! Mitä nyt sitten olette kirjoittanut? Korkeintaan rakkaudenkirjeen jollekulle tanssijattarelle, tahi tilauksen räätälillenne?

BELLMAUS. Ei, hän kirjoittaa hellätunteisia kirjeitä. Hän on vakavasti rakastunut, sillä hän vei minut eilen kuuvalossa kävelemään ja puhui halveksivaisesti kaikesta juomisesta.

KÄMPE (joka on ottanut mukavan asennon). Hyvät herrat, on halpamaista huutaa ihminen pois työstään mokomain sukkeluuksien tähden.

BOLZ. Niin, niin, hän julkisesti panettelee Teitä väittäessään Teidän muuta rakastavan kuin uusia kenkiänne ja hiukan omaa itseänne. — Sinä itse olet rakkautta pirskuva luonne, pikku Bellmaus. Sinä sytyt kuin rohdintukko heti, kun näet nuoren neidon, sinä kuljeskelet hehkuen ja savuten sen ympärillä kumminkaan kertaakaan uskaltamatta häntä puhutella. Mutta häntä on laupeudella kohdeltava, sillä hän on synnyltään lyyrillinen runoilija, sentähden hän on kaino, hän punastuu naisten edessä ja kykenee vielä runolliseen tunteellisuuteen.

BELLMAUS. Minä en ollenkaan halua alituisesti kuulla puhuttavan runoistani; olenko niitä koskaan teille lukenut?

BOLZ. Et, taivaalle kiitos, sitä hävyttömyyttä et ole tehnyt — (Vakavasti.) Mutta toimeen, herrat! Tämänpäiväinen numero on valmis, Oldendorf ei ole vielä täällä, sillä välin neuvotelkaamme ystävällisesti. — Oldendorfin täytyy tulla kaupungin edustajaksi ensi valtiopäivillä, meidän puolueemme ja Unionin on asia ajettava läpitse. Miten puoluelaistemme laita on tänään?

KÄMPE. Mahdollisimman hyvin. Vastustajat myöntävät, ettei kukaan toinen ehdokas olisi heille niin vaarallinen, ja ystävillämme on kaikkialla parhaat toiveet. Mutta Te tiedätte, miten vähän se merkitsee. — Tässä on vaalimiesten luettelo. Meidän vaalitoimikuntamme antaa sanoa Teille, että laskumme olivat oikeat. Sadasta vaalimiehestä kaupungissamme on 40 varmuudella meidän, jotenkin yhtä paljon on vastapuolueen luetteloissa, jäännös, noin 20 ääntä, on epävarma. On selvää, että vaali on tapahtuva hyvin pienellä enemmistöllä.

BOLZ. Luonnollisesti on meillä oleva enemmistö, puhukaa niin joka paikassa suurella varmuudella. Moni, joka vielä ei ole päättänyt, tulee puolellemme kuullessaan, että me olemme lukuisammat. Missä on epävarmojen vaalimiesten luettelo? (Katsoo sitä.)

KÄMPE. Minä olen pannut merkin niiden kohdalle, joihin ystävämme luulevat voitavan vaikuttaa.

BOLZ. Erään niinen vieressä on kaksi ristiä, mitä ne merkitsevät?

KÄMPE. Se on Piepenbrink, viinikauppias Piepenbrink. Hänellä on suuri joukko takanaan, hän on hyvinvoipa mies ja kuuluu määräävän seuralaistensa 6—8 ääntä.

BOLZ. Hänet täytyy meidän saada. Millainen mies hän on?

KÄMPE. Hän kuuluu olevan hyvin raaka eikä lainkaan välittävän politiikasta.

BELLMAUS. Mutta hänellä on sievä tytär.

KÄMPE. Mitä hyödyttää hänen sievä tyttärensä? Tahtoisin mieluummin, että hänellä olisi ruma rouva, silloin olisi helpompi tulla tutuksi.

BELLMAUS. Hänellä on ruma rouva, lyhyttukkainen nainen, jolla on tulipunaisia nauhoja myssyssä.

BOLZ. Rouvineen tahi ilman, mies pitää meidän saada. — Hiljaa, tullaan, ne ovat Oldendorfin askeleita. Meidän toimistamme hänen ei tarvitse tietää mitään. Menkää huoneisiinne, herrat, illalla puhumme enemmän.

KÄMPE (ovella). Se kai nyt kumminkin sopii, että ensi numerossa taas hyökkään Coriolanin nuolen kirjeenvaihtajan kimppuun, joka käyttää nuolta merkkinänsä.

BOLZ. Kyllä, käykää arvokkaasti, mutta tuntuvasti hänen kimppuunsa. Nyt juuri vaalin edellä pieni kahakka vastustajiemme kanssa on hyödyksi; ja nuolella merkityissä kirjoituksissa on kovin heikkoja kohtia. (Kämpe ja Bellmaus poistuvat.)

OLDENDORF (saapuu keskiovesta). Hyvää päivää, Konrad.

BOLZ (pöydällä oikealla vaaliluetteloita tutkien). Sinun sisällekäymisesi olkoon siunattu! Tuolla ovat kirjeet, ei ole mitään tärkeätä.

OLDENDORF. Tarvitsetko minua täällä tänään?

BOLZ. En, sydänkäpyseni, iltanumero on valmis, aamuksi kirjoittaa Kämpe pääartikkelin.

OLDENDORF. Mistä?

BOLZ. Pientä etuvartiokahakkaa Coriolanin kanssa. Taas tuntematonta, nuolella merkittyä kirjeenvaihtajaa vastaan, joka hyökkäsi puolueemme kimppuun. Mutta ole huoletta, olen sanonut Kämpelle, että hän kirjoittaa arvokkaasti, kohtelee artikkelia arvokkaasti.

OLDENDORF. Ei missään tapauksessa! Artikkelia ei pidä kirjoitettaman.

BOLZ. En ymmärrä sinua. Miksi on valtiollisia vastustajia, jos niiden kimppuun ei saa hyökätä?

OLDENDORF. Kuule sitten. Artikkelit ovat överstiltä, hän itse on sen tänään minulle sanonut.

BOLZ. Tuli ja leimaus!

OLDENDORF (synkästi). Saatat ajatella, että sitä tunnustusta seurasi muita ilmoituksia, jotka tekivät asemani överstiin ja hänen taloonsa nähden kerrassaan epämieluiseksi.

BOLZ (vakavasti). Ja mitä översti vaatii sinulta?

OLDENDORF. Hän on sopiva kanssani, jos luovun sanomalehden toimituksesta ja peräydyn vaaliehdokkuudesta.

BOLZ. Peijakas, se on vähän vaadittu.

OLDENDORF. Minä kärsin näissä ristiriitaisuuksissa. Sinulle, ystäväni, voin sen sanoa.

BOLZ (hänen luokseen astuen, pudistaen hänen kättään). Miehisen liikutuksen juhlallinen hetki.

OLDENDORF. Ole nyt edes ilveilemättä. — Sinä saatat ajatella, miten tukala asemani överstin luona on ollut. Arvokas vanha herra kylmä tahi kiivas, puhettansa purevin vihjauksin höystäen, Ida kärsivä, näen usein että hän on itkenyt. Jos meidän puolue voittaa, ja minä tulen kaupungin edustajaksi, niin pelkään menettäneeni kaiken toivon liittoon Idan kanssa.

BOLZ (innokkaasti). Ja jos sinä peräydyt, niin puolueemme kärsii tuntuvan tappion. (Vilkkaasti ja painolla). Edessä olevat valtiopäivät tulevat valtakunnalle turmiollisiksi. Puolueet ovat aivan erilaiset. Jokaisen äänen menetys on asiallemme onnettomuudeksi. Sitä paitsi ei meillä sinua lukuunottamatta tässä kaupungissa ole ketään, jolla ehdokkaana olisi kylliksi suuri suosio voidakseen tulla valituksi. Jos ilman mitään syytä vetäydyt pois vaalista, voittavat vastustajamme.

OLDENDORF. Valitettavasti on laita, kuten sanot.

BOLZ. (yhä innokkaasti). En tahdo sinulle puhua luottamuksestani kykyysi, olen vakuutettu, että kamarissa ja kenties hallituksen jäsenenä olet hyödyttävä maata. Pyydän sinua nyt vain ajattelemaan velvollisuuksiasi valtiollisia ystäviämme kohtaan, jotka sinuun luottavat, ja lehteä kohtaan sekä meitä, jotka olemme kolme vuotta ahkerasti työskennelleet saadaksemme Oldendorfin nimen, joka lehden ensimmäisenä on, kuuluisaksi. Kysymys on kunniastani ja jokaisen silmänräpäyksen häilyminen puoleltasi olisi vääryys.

OLDENDORF (malttaen). Sinä olet kiivas ilman syytä. Myös minä pidän sopimattomana peräytyä nyt, kun minulle sanotaan, että olen asiallemme tarpeellinen. Mutta jos sinulle, ystävä, tunnustan, että se päätös maksaa minulle suuren uhrin, niin en sillä välittäkään laiminlyö asiaamme enkä meitä molempia.

BOLZ. (lepyttäen). Sinulla on aivan oikein, sinä olet kunnon toveri. Siis vaan rauhallisuutta, ystävällisyyttä, rohkeutta! Vanha överstisi ei ole oleva leppymätön.

OLDENDORF. Hän on tullut luottamusväleihin Sendenin kanssa, joka häntä kaikin tavoin mielittelee, ja jonka aikomukset, pelkään, läheltä koskevat minuakin. Olisin huolestuneempikin, jos en tietäisi saavani hyvää asianajajaa överstin talossa: Adelheid Runeck on vastikään saapunut.

BOLZ. Adelheid Runeckko? Se vielä puuttui! (Nopeasti huutaen ovesta oikealle.) Kämpe, artikkelia nuoliritaria vastaan ei kirjoiteta. Ymmärrättekö?

KÄMPE (ovella, kynä kädessä). Mitä sitten kirjoitetaan?

BOLZ. Sen käki tietäköön. — Kuulkaa, ehkä voin taivuttaa Oldendorfin kirjoittamaan pääartikkelin huomiseksi. Mutta joka tapauksessa täytyy Teillä olla jotain valmiina.

KÄMPE. Mutta mitä sitten?

BOLZ (innokkaasti). Kirjoittakaa minun puolestani vaikka siirtolaisuudesta Austraaliaan, se ainakaan ei synnytä pahennusta.

KÄMPE. Hyvä. Pitääkö minun siihen kehoittaa, vai kieltää?

BOLZ (nopeasti). Luonnollisesti kieltää. Me tarvitsemme kaiken työkykyisen väen omassa maassa. — Kuvailkaa Austraalia mitättömäksi maailman kolkaksi, läpeensä todenmukaisesti, mutta mahdollisimman synkästi. Mitenkä kenguru palloksi kääriytyneenä vastustamattomalla ilkeydellä hyppää kullanetsijän päähän, samalla kuin nukkaeläin takaapäin nipistää häntä kinttuihin; mitenkä kullanetsijä talvisin saa seistä kaulaa myöten suolavedessä, mutta kesällä kolmeen kuukauteen ei saa siemaustakaan juodakseen, ja jos hän sen kaiken kestää, varastelevaiset alkuasukkaat lopulta syövät hänet. Kuvailkaa se oikein elävästi ja loppuun pankaa australialaisen villan uusimmat markkinahinnat Times-lehdestä. (Heittää oven kiini.)

OLDENDORF (pöydän luona). Sinä tunnet neiti Runeckin? Kirjeissään Idalle hän kyselee innokkaasti sinusta.

BOLZ. Niinkö? Niin, tietysti tunnen hänet. Olemme samasta kylästä, hän linnasta, minä pappilasta, isäni on meitä yhdessä opettanut. Oja, minä tunnen hänet!

OLDENDORF. Mistä se tulee, että olette joutuneet niin vieraiksi toisillenne? Sinä et milloinkaan puhu hänestä.

BOLZ. Hm! Ne ovat vanhoja juttuja, perhe-eripuraisuuksia, Montecchi ja Capuletti. [Montecchi ja Capuletti, kaksi keskenään vihamielistä perhettä Shakespearen murhenäytelmässä "Romeo ja Julia". Suom. muist.] En ole nähnyt häntä pitkään aikaan.

OLDENDORF (nauraen). En toivo, että valtiolliset mielipiteet teidänkin välinne olisivat rikkoneet.

BOLZ. Jotain valtiollista todella meidänkin erossamme oli pelissä, — Sinä näet, on yleinen onnettomuus, että ystävyys puolue-elämän tähden tulee tyhjäksi.

OLDENDORF. Se on surkeata! Uskon asioissa jokainen sivistynyt ihminen toisen vakuutusta suvaitsee, mutta politiikassa kohtelemme toinen toistamme kuin konnat, jos joku muutamissa värivivahduksissa on toista maata kuin naapurinsa.

BOLZ (syrjään). Ainetta ensi artikkeliin! (Ääneensä.) On toista maata kuin naapurinsa, aivan minun mielipiteeni. Se on lehdessämme julkaistava. (Pyytäen.) Kuule, pieni, kelpo kirjoitus: Kehoitus vaalimiehillemme, arvon anto vastustajillemme! Sillä ovathan he meidän veljiämme! (Yhä enemmän pyytäen.) Oldendorf, siinä olisi jotakin sinulle, siinä aineessa on hyvettä ja inhimillisyyttä; kirjoittaminen hauskuuttaisi sinua ja epäämäsi riitakirjoituksen tähden olet lehdelle kirjoituksen velkaa. Tee minulle mieliksi! Kirjoita tuolla perähuoneessa, kukaan ei saa sinua häiritä.

OLDENDORF (nauraen). Sinä olet halpa juonittelija!

BOLZ (pakoittaen hänet tuolilta). Minä pyydän, sieltä löydät paperia ja mustetta. Tule, kultaseni, tule. (Saattaa hänet ovelle vasempaan, Oldendorf poistuu. Bolz huutaa jatkaen.) Tahdotko sikaarin? Vanhan uguesin? (Vetää sikaarikotelon taskustaan.) Etkö? — Kirjoita jotenkin paljon, se olisi pääkirjoitus! (Sulkee oven, huutaa ovesta oikealla.) Professori kirjoittaa artikkelin itse, pitäkää huolta, ettei häntä häiritä. — (Näyttämön etualalla.) Se on tehty. — Adelheidko kaupungissa täällä? — Silloin haluan heti hänen luokseen! — Seis, aina kauniisti kylmäverinen. Sinä vanha Bolz, et ole enää pappilan päivettynyt poikaloppi. Ja jos olisitkin, niin on hän aivan toiseksi muuttunut. Ruoho on kasvanut lapsellisen mieltymyksen haudan yli. Miksi rummutat nyt niin levottomasti, rakas sielu? Täällä kaupungissa on hän sinusta aivan yhtä etäällä kuin maatilallaankin. (Istuu, leikittelee lyijykynällä.) Ei mikään pysty kylmään vereen! murisi salamanteri, kun valkeaan istui.

KORB (saapuu). Onko herra Bolz täällä tavattavissa?

BOLZ (hypähtäen ylös). Korb! Rakas Korb! Tervetullut, sydämmellisesti tervetullut! Oivallista, kun ette ole minua unohtaneet. (Puristaa hänen kättänsä.) Minua kovin ilahuttaa nähdä Teitä.

KORB. Ja minua sitten! — Me olemme täällä kaupungissa! Koko kylä lähettää terveisiä! Antonista, tallipojasta — hän on nyt isäntärenki — aina vanhaan yövartijaan saakka, jonka torven Te kerran ripustitte torninhuippuun. Ei, mutta miten hauskaa!

BOLZ. Mitenkä neiti jaksaa? Kertokaa, ukko!

KORB. Nyt aivan hyvin. Mutta meillä on ollut onnettomuuksia. Neljä vuotta autuas kenraali sairasti, se oli paha aika. Te tiedätte, että hän oli aina äreä herra.

BOLZ. Niin kyllä, häntä oli vaikea palvella mielen mukaan.

KORB. Ja varsinkin sairauden aikana. Mutta neiti oli tottunut häneen, hän oli niin hienotunteinen, ja niin kärsivällinen sitten kuin karitsa. Nyt hänen kuoltuansa neiti yksinään hoitaa koko taloutta, vieläpä kuin paras isäntä; nyt on taas hyvä aika kylässä. Minä kerron Teille kaikki, mutta vasta illalla, neiti odottaa minua, pikimältä vain juoksin Teille ilmoittamaan, että olemme kaupungissa.

BOLZ. Ei niin pian, Korb. — Siis väki kylässä vielä muistelee minua.

KORB. Niin luulen. Kukaan ei saata ymmärtää, miksi ette tule luoksemme. — Niin kauvan kuin vanha herra vielä eli, silloin todella oli vähän toista, mutta nyt —

BOLZ (vakavasti). Minun vanhempani ovat kuolleet, pappilassa asuu vieras!

KORB. Mutta elämmehän mekin vielä linnassa. Neiti varmaan ilostuisi.

BOLZ. Muistaako hän vielä minua.

KORB. Luonnollisesti. Juuri tänäänkin hän kyseli Teistä.

BOLZ. Mitä sitten, ukko?

KORB. Hän kysyi, onko totta, mitä puhutaan, että Teistä on tullut hurjastelija, että teette syntiä, armastelette, lemmon tavalla elätte.

BOLZ. Oi voi! Te olette kai minua puolustaneet?

KORB. Se on selvä se! Minä sanoin hänelle, että se kaikki Teihin nähden on itsestään selvää.

BOLZ. Kirottua! — Niinkö hän ajattelee minusta? — Kuulkaa Korb, neiti Adelheidilla kai on paljon kosijoita?

KORB. Meren hieta ei ole mitään niiden rinnalla.

BOLZ (äreästi). Mutta lopuksi saattaa hän vain yhden valita.

KORB (viekkaasti). Oikein! Mutta kenen? siinä kysymys.

BOLZ. Kenen Te luulette?

KORB. Jaa, sitä on vaikea sanoa. Siellä on tuo herra Senden, joka nyt asuu kaupungissa. Jos jollakulla on toiveita, on varmasti hänellä. Hän on alituisesti kuin kärppä ympärillämme. Juuri äsken, kun olin lähdössä, hän lähettää meidän taloon kokonaisen tusinan pääsylippuja suureen ressource-juhlaan. Sen pitäisi olla sellainen juhla, jossa yleisö käy käsi kädessä porvarien kanssa.

BOLZ. Niin, se on valtiollinen seura, jota Senden johtaa. Hän pitää suuren vaalimiesten kokouksen. Ja menevätkö översti sekä naiset sinne?

KORB. Niin kuulin; minäkin olen saanut lipun.

BOLZ (itsekseen). Ollaanko jo niin pitkällä? Oldendorf parka! — Ja Adelheid herra von Sendenin seurajuhlassa!

KORB (itsekseen). Miten alottaisin päästäkseni hänen lemmenasioittensa perille? (Kovaa.) Niin, kuulkaa herra Konrad, vielä yksi asia. Onko Teillä täällä toimistossa ehkä jotain oikein hyvää ystävää, jota voisitte suositella minulle?

BOLZ. Miksi niin, ukkoseni?

KORB. Vain siksi, että — hm — minä olen outo paikkakunnalla ja minulla on paljon toimia ja huolta, joissa tarvitsen neuvoja, ja sentähden olisi hyvä kuin olisi joku, jolta saisin tietoja, milloin Te ette ole täällä, ja jolle voisin antaa jotakin Teille jätettäväksi.

BOLZ. Te tapaatte minut täällä melkein koko päivän. (Ovelle.) Bellmaus! (Bellmaus saapuu.) Katso tätä herraa, hän on vanha, arvoisa ystäväni kotikylästäni. Jos hän joskus ei tapaisi minua, niin ole sinä sijassani. — Tämän herran nimi on Bellmaus ja hän on kunnon mies.

KORB. Iloitsen tuttavuudestanne, herra Bellmaus.

BELLMAUS. Minä samaten, herra — sinä et ole minulle vielä sanonut nimeä.

BOLZ. Kori! [Korb suomeksi kori. Suom. muist.] Kantokorien suuresta suvusta; hänellä on eläissään ollut paljon kannettavaa, minuakin hän on usein kantanut selässään.

BELLMAUS. Minä samaten iloitsen, herra Korb. (Puristavat toistensa käsiä.)

KORB. Niin, se on tehty; ja nyt minun täytyy lähteä, muuten odottaa neiti.

BOLZ. Voikaa hyvin pikaiseen jälleen näkemiseen. (Korb poistuu, Bellmaus poistuu ovesta oikealle.)

BOLZ (yksin). Tuo Senden siis kosiskelee häntä. Oi, se on katkeraa!

HENNING (saapuu Müllerin seuraamana, yönutussa, kiiruhtaen, painettu arkki kädessä). Palvelijanne, herra Bolz! Sanotaanko sokerileipuri eli sokurileipuri? Uusi korrehtuurinlukija on korjannut sokerileipuri.

BOLZ (ajatuksissaan). Paras herra Henning, Unioni painaa sokurileipuri.

HENNING. Minä sanoin samalla tavalla. (Müllerille.) Se on muutettava, painokone odottaa. (Müller nopeasti pois.) Sattumalta olen lukenut pääkirjoituksen. Se on Teiltä, tietystikin. Se on hyvin hyvä, mutta liian terävä, hyvä herra Bolz: pippuria ja sinappia, se suututtaa, se tekee pahaa verta.

BOLZ (ajatuksissaan). Minä olen aina tuntenut vastenmielisyyttä tätä miestä kohtaan.

HENNING (loukattuna). Mitä? Kuinka? Herra Bolz? Teilläkö on vastenmielisyyttä minua kohtaan?

BOLZ. Ketä kohtaan? Ei, hyvä herra Henning, Te olette kunnon mies, ja olisitte paras kaikista sanomalehdenomistajista, jos ette toisinaan olisi arka jänis. (Syleilee häntä.) Tervehtikää matami Henningiä puolestani, herra, ja jättäkää minut yksin, minä ajattelen seuraavaa kirjoitusta.

HENNING (poistyönnettäissä). Kirjoittakaa vain hyvin lievästi ja ihmisystävällisesti, hyvä herra Bolz.

BOLZ (yksin, kävellen ympäri). Senden ahdistaa minua, missä vain voi, hänen menettelynsä saattaisi jokaisen toisen haarniskaan. Pitikö hänen aavistaman —

MÜLLER (saapuu nopeasti). Muuan vieras neiti haluaa tavata Teitä.

BOLZ (säpsähtäen). Muuan neitikö? ja minuako?

MÜLLER. Herra toimittajaa. (Antaa kortin.)

BOLZ (lukee). Leontine Pavoni-Gessler, synt. Melloni Pariisista. — Hän lienee joku taiteilijatar. Onko hän sievä?

MÜLLER. Hm! jotakuinkin!

BOLZ. Sanokaa hänelle meidän surkuttelevan, ettemme voisi nauttia sitä hupia, toimituksella oli tänään suuri pyykki.

MÜLLER. Mitä?

BOLZ (kiivaasti). Pyykki, lapsenpyykki, me olemme saippuavaahdossa kyynärpäitä myöten.

MÜLLER (nauraen). Ja sitäkö pitää minun —?

BOLZ (kärsimättömästi). Te olette taulapää! (Ovelle.) Bellmaus! (Bellmaus saapuu.) Jää tänne ja ota vastaan vieras. (Antaa hänelle kortin.)

BELLMAUS. Ah, hän on se uusi tanssijatar, jota odotettiin tänne. (Tarkastaen nuttuansa.) Mutta minähän en ole lainkaan pukeutunut!

BOLZ. Sitä enemmän on hän pitänyt huolta pukeutumisestaan. (Müllerille.) Sisään neitinesi! (Müller poistuu.)

BELLMAUS. Mutta todella minä en voi —

BOLZ (äreästi). Hiiteen, älä kursastele! (Menee pöydän luo, sulkee paperit salkkuun, ottaa hattunsa.)

MADAME PAVONI (saapuu). Onko minulla kunnia nähdä edessäni Unionin herra toimittaja?

BELLMAUS (kumartaa). Tietysti — se tahtoo sanoa. — Ettekö tahdo olla niin hyvä ja istua? (Siirtää tuoleja.)

BOLZ. Adelheid on teräväsilmäinen ja viisas, kuinka on mahdollista, ettei hän näe, mikä tuo poikaloppi oikeastaan on.

MADAME PAVONI. Herra toimittaja, ne henkevät kirjoitukset taiteesta, jotka lehteänne kaunistavat, — ovat minulle antaneet aihetta —

BELLMAUS. Oi, minä pyydän!

BOLZ (päättävästi). Minun täytyy hankkia pääsy tuohon ressource-juhlaan! (Menee pois kumartaen neidille.)

Bellmaus ja madame Pavoni (istuvat vastatusten.)

Esirippu putoaa.